Kuurojen seurakunta syksy talvi 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuurojen seurakunta syksy talvi 2015"

Transkriptio

1 Kuurojen seurakunta syksy talvi 2015

2 Hyvä lukija, Syksyn aikana osa voi kokea etsikkoaikaa. Mietitään erilaisia asioita. Mieleeni tulee Isä meidän rukous. Miksi me rukoilemme? Tiedämme, että Jeesus kokosi Isä meidän rukoukseen kaikkein tärkeimmät asiat. Miksi Jeesus halusi tämän pyynnön yhtenä tärkeimmistä pyynnöistä: äläkä saata meitä kiusaukseen. Rukous on tärkeä koska haluamme purkaa sydäntämme Taivaan Isälle. Jeesus kutsui häntä rakastavaksi Isäksi. Saatana tietää, että synti estää rukoilemisen. Mutta syntinen voi rukoilla. Synti on ajatus. Synnistä syntyy paha teko, esim. toisen loukkaaminen. Synti ei voi vahingoittaa kun turvaudumme Jeesukseen. Joudumme kyllä kantamaan synnin ajalliset seuraukset, mutta syntimme eivät tuota meille ikuista vahinkoa, eikä Kiusaaja voi syyttää meitä niiden takia. Voimme sanoa näin: Olemme kyllä tehneet syntiä, mutta Vapahtajamme on ottanut ne kantaakseen. Synti ahdistaa meitä eri tavoilla ja monin tavoin, mutta Jeesuksen veri puhdistaa. Tiedämme, että ehtoollisessa viinin ja leivän tarkoitus on vahvistaa heikkoa uskoamme. Kun vaellamme valossa, mikä yhteys meillä Jeesukseen on? Jeesuksen veri. Veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jeesuksen veri viittaa hänen sovitustyöhön. Hänen täytyi kuolla ristillä. Veren kautta tulee anteeksiantamus. Raamatun tekstissä matkalla ennen Jerusalemia opetuslasten ja ihmisten kanssa Jeesus puhui myös maljasta ja kertoi mitä Jerusalemissa on tuleva tapahtumaan, että hän kärsii siellä ja ihmiset pelkäsivät. Maljalla Jeesus tarkoittaa kärsimyksen maljaa, jonka hän joi Golgatan tuskissa. Koko maailman synti ja sen tuomio kerättiin maljaan. Kun malja on tyhjennetty, Jeesus huusi ristillä se on täytetty. Tunnusta sen tähden syntisi, mutta älä jää katselemaan niitä ja itseäsi. Suuntaa katseesi Kristukseen. Se kuuluu uskon kilvoitukseen. Jeesus tiesi, mitä kiusaukseen joutuminen merkitsee ja siksi hän liitti tämän pyynnön äläkä saata meitä kiusaukseen Isä meidän rukoukseen. Helsingin piirin kuurojenpappi Janne Rissanen

3 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN SEURAKUNTATYÖ (YS) KUUROJENTYÖN TOIMISTO Kolmas Linja 22 B 4.kerros, Helsinki FAX: , kirjoita lähetteeseen kuurojentyö/työntekijän nimi Kuurojendiakoni Päivi Korhonen Puh (tekstiviestit. Jos kuuleva soittaa, pyrin vastaamaan. Numeronäytössä voi näkyä numero , ohjautuu gsm-nrooni. Jos en juuri soittohetkellä pysty vastaamaan, soitan myöhemmin takaisin.) Sähköposti:paivi.korhonen@evl.fi myös web-kamera (skype, sama e-osoite). Sovi tekstiviestillä yhteysaika. TYÖNTEKIJÄN TAPAAMINEN: Sovi kuurojendiakonin tai papin kanssa tekstiviestillä / netissä / kirjeitse oma aikasi. Näin voit asioida rauhassa eikä tarvitse jonottaa. Kuurojendiakoni tai -pappi voi tulla myös kotikäynnille tai muuhun sovittuun paikkaan, esim. lähiseurakuntasi tiloihin. Ota rohkeasti yhteyttä! Voit saada uusia näkökulmia ja monia asia voi selvitä, kun asiasta voi keskustella toisen henkilön kanssa. Yksin ei kannata jäädä murehtimaan. Työntekijä on vaitiolovelvollinen. HELSINGIN PIIRIN KUUROJENPAPPI Janne Rissasen työhuone on Helsingin seurakuntayhtymän talossa, os. Kolmas linja 22 B. Sama käytävä 4. kerroksessa, jossa myös kuurojendiakonin työhuone. Käytävän viimeinen huone vasemmalla aulapöydän jälkeen. Sovi tapaamisesta etukäteen kuurojenpapin kanssa! gsm: Sähköposti: janne.rissanen@evl.fi

4 HUOM! Kuurojendiakoni vuosilomalla: Viikko 47 ( ) sekä SEURAA TIEDOTUSTA MYÖS: Teksti-tv:n s.558 (Hgin ja pk-seudun toiminta) Kirkko ja kaupunki-lehti Facebook: viittova seurakunta Nettisivu Hakuohje:klikkaa apua-tukea tukea erityisryhmille kuurojentyö (kuulovammaistyö) Helsingin seurakunnan kuurojentyön tiedote ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Jos haluat ilmaisen tiedotelehden kotiisi, ilmoita kuurojendiakonille osoitteesi. Jos osoitteesi muuttuu, ilmoita uusi osoite postittamalla tiedotelehden takasivu tai sähköpostitse / tekstiviestillä. HELSINGFORS KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET CENTRALEN FÖR GEMENSAMT FÖRSAMLINGSARBETE DÖVARBETETS KANSLI Tredje linjen 22 B, 4.våningen, Helsingfors Fax: , märk Dövarbetet/tjänsteinnehavarens namnet. Diakon Päivi Korhonen Tel: e-post:paivi.korhonen@evl.fi också web-kameran.(skype) Reservera tid på förhand. OM DU VILL TRÄFFA DÖVARBETARE Du kan reservera tid med diakonen för dina ärende. Så kan du diskutera i lugn och ro och behöver inte köa. Du kan även be tjänsteinnehaveren på hembesök.

5 OBS! tjänsteinnehavarens årsemester: veckan 47 ( ). samt Informationer om verksamhet. Följ med information på tex-tv s.558, Kirkko ja kaupunki-tidningen och på hemsidan tukea ja apua - kuurojentyö Informationbroschyren utkommer två gånger per år. Ge din adress om du vill ha broschyren / eller du flyttar till annan adress. Sö Teckenspråkiga mässan i Martinristi- församlingscenter, Bredängsvägen 2 (ingång via Mårtendahlstigen) Tåg M Mårtendahl, Vanda (finsk och finlandssvensk teckenspråk) Sö Adventfest ( jullunch och mässan) i Esbo (se informationen närmare) KUUROJENPAPIT / DÖVPRÄSTER Helsingin piirin kuurojenpappi Janne Rissanen (tiedot alussa) Finlandsvensk dövpräst / suomenruotsalaisten kuurojenpappi Maria Lindberg Södra kajen 8 KCSA finns på 8. vångingen! PB Helsingfors mobiltelefon: e-postadress: maria.lindberg@evl.fi

6 Kuurojen- ja kuulovammaistyön sihteeri, kuurojenpappi Riitta Kuusi Eteläranta 8 PL Helsinki Tp./Tavall. puh , gsm: , Fax: Sähköposti: riitta.kuusi@evl.fi skype: riittakuusi KOTIEHTOOLLINEN: Jos olet sairaana tai sinulla on vaikeuksia liikkumisessa, voit pyytää kuurojenpappia antamaan ehtoollista kotiisi. Sovi asiasta kuurojenpapin kanssa. Yhteystiedot yllä. HELSINGIN KUUROJEN SEURAKUNTANEUVOSTO v Risto Rautanen Esko Kosunen Reijo Rieppo Birgitta Wallvik varajäs. Anna Rautiainen Ekaterina Kukkonen Voit antaa ideoita, ehdotuksia ja kommentteja kuurojen seurakuntatoiminnasta kuur.srk-neuvoston jäsenille sekä kuurojendiakonille ja papille!

7 KRISTILLINEN VIITTOMAKIELINEN MATERIAALI Katso materiaali: hakusanalla tai kysele alla olevilta henkilöiltä! Tilaukset: Kirkkohallituksen kuurojen- ja kuulovammaistyön pappi Riitta Kuusi gsm: tai sihteeri NUORTEN TOIMINTAA Kysy toiminnasta / rippikoulusta kuurojenpapilta. Vuoden 2016 viittomakielinen rippileiri pidetään Jaakkiman kristillisellä opistolla. Lisätietoja ja yhteydenotot: janne.rissanen@evl.fi Voit ottaa myös rohkeasti yhteyttä kuurojentyöntekijään, kertoa toiveistasi ja ideoistasi, mitä srk voi tarjota kuuroille nuorille! PÄÄKAUPUNKISEUDUN VIITTOMAKIELINEN PERHEKERHO Jos olet kiinnostunut perhekerhon toiminnasta, pyydä työntekijöiltä lisätietoja. Kerho on pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteinen. Kerhoemäntänä toimii Espoon srky:n vs.kuurojentyöntekijä Annika Topio. Pyydä kuurojentyöntekjöiltä tarkempi esite!

8 Perhekerho kokoontuu kuukauden joka toinen perjantai klo Espoon Leppävaarassa Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B, 3.kerros.(Sellon kauppakeskuksen vieressä). Aloitus pienellä aamupalalla. Lapsille pyhäkoulu ja satuhetki. Aikuisille mm. lastenkasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyviä luentoja ja / tai keskustelua , 25.9., 9.10., , , ja JUMALANPALVELUSELÄMÄ: Viittomakieliset jumalanpalvelukset pidetään kerran kuukaudessa vuorotellen Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Kaikki ovat tervetulleita ympäri pääkaupunkiseutua ja kauempaakin. Jumalanpalveluksesta, jossa on mukana ehtoollinen, käytetään sanaa messu. Kuuroja seurakuntalaisia toivotaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan viittomakielisiä jumalanpalveluksia. Pääsääntöisesti viittomakieliset messut ovat kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina vuorotellen Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla klo Korson kirkko os. Merikotkantie 4, Vantaa Hermannin diakoniatalo os. Hämeentie 73 (kuurojen lähetyksen kummilapsimessu) Martinristin srk-keskus os. Laajaniityntie 2, Vantaa. (Sis. käynti Martinlaaksonpolulta) M-juna Martinlaakso Adventtijuhla (jouluateria ja messu) Espoo. Pe klo joulukirkko Hermannin diakoniatalossa os. Hämeentie 73, HKI.

9 Saavu-messu tarkoittaa seurakunnan ehtoollisjumalanpalvelusta, joka osallistaa kaikkia ihmisiä mukaan. Messussa on huomioitu fyysisten ja sosiaalisten esteiden poistamista. Esim. kuuroille on järjestetty viittomakielen tulkkaus. Su klo Malmin kirkko os. Kunnantie 1, HKI Viittomakielen tulkkaus. Seuraa myös tiedottelua muista viittomakielelle tulkatuista jumalanpalveluksista. (Voit myös halutessasi tilata itsenäisesti viittomakielen tulkin alueesi kirkkoon.) Muutokset tiedotelehden painatuksen jälkeen voivat olla myös mahdollisia. Tarkista tiedot mm. teksti-tv:stä, fb: viittomakielinen seurakunta. VIVA-TOIMINTA: Tarkoittaa tällä alueella yhteistyötoimintaa Kuurojen Liiton, pk-seudun kirkon kuurojentyön ja Kuurojen Palvelusäätiön kanssa. Viva tarkoittaa viittomakielistä vapaaehtoistyötä. Jos haluat itsellesi viittomakielentaitoisen vapaaehtoisen ystävän, työntekijä voi toimia yhdyshenkilönä. Ota yhteyttä! Viva- koulutettu vapaaehtoinen on vaitiolovelvoinen. Viva- vapaaehtoisesta ei tarvitse maksaa. Saat hakulomakkeen työntekijältä. KUUROJEN LÄHETYKSEN HYVÄKSI Afrikan kuurojenkoulujen lapset tarvitsevat apuamme! Otamme vastaan käsitöitä myyjäisiä varten! (itsenäisyyspäivä ja vappu.) Jos tarvitset käsityömateriaalia, sovi aika työntekijän kanssa tai voit lahjoittaa sitä. (Materiaalivarastostamme voi löytyä tarvitsemasi materiaali, esim. lankoja, kangasta.)

10 Lähetysaskartelupiiri kokoontuu ma klo Hermannin diakoniatalossa, Hämeentie 73, HKI. Vetäjänä toimii Helene Rissanen. Tervetuloa mukaan! (kahvi-tee ja voileipätarjoilu) , , Toivomme myös myyjäispöytään erilaisia itsetehtyjä leivonnaisia, sinappia yms. Ota yhteys työntekijään! Osallistumme Suomen Lähetysseuran myyjäisiin, jos saamme riittävästi vapaaehtoisia mukaan! Tukeasi tarvitaan! Vuonna 2016 Kuurojen Lähetyksen vuosijuhla pidetään Tampereella. Merkitse ajankohta kalenteriisi! Järjestämme ryhmämatkan todennäköisesti junalla. (tarkempi tiedottelu lähempänä.) RAAMATTU JA KESKUSTELUPIIRIT Piireissä kahvi-/tee tarjoilu. Tutkimme raamatun sanaa ja keskustelemme yhdessä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, myös uudet! Kannelmäen raamattupiiri Kannelmäen kirkossa os. Vanhaistentie 6. Kerran kuukaudessa tiistaina klo Vetäjänä Terhi Mertala , , , v alku: Malmin raamattupiiri Malmin kirkossa os. Kunnantie 1. Kerran kuukaudessa tiistaina klo Malmin kappalainen, rovasti Pirkko Poisuo ja kuurojendiakoni Päivi Korhonen 22.9., 3.11., , Su klo Messu, tulkkaus viittomakielelle!

11 PÄIVÄPIIRI Tervetuloa ympäri pk-seutua(ja kauempaakin!) Matteuksen kirkkoon kahville / teelle ja seuraamaan erilaisista aiheista pientä ohjelmaa. Tilaa on myös keskinäiselle rupattelulle. Kerran kuukaudessa pe klo os. Turunlinnantie 3, HKI, Itäkeskus, vastapäätä kulttuuritalo Stoa , , Helsingin piirin kuurojenpapin alueen Surupäivä la klo Helsingin Kannelmäen kirkossa os. Vanhaistentie 6. Sinulle, joka olet menettänyt läheisen ihmisen puoli vuotta sitten tai aikaisemmin. Lisätietoja ja ilmoittautumiset mennessä Helsingin kuurojendiakoni Päivi Korhoselle, gsm: sp: paivi.korhonen@evl.fi. Mukana kuurojenpappi Janne Rissanen ja kuurojendiakoni Päivi Korhonen. Pyydä työntekijöiltä tarkempi esite! SYYSKUU Su 6.9. klo Viittomakielinen messu Korson kirkko, os. Merikotkantie 4. Pe klo Perhekerho Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B. Ti klo Kannelmäen raamattupiiri Kannelmäen kirkossa os. Vanhaistentie 6. Vieraana Markus Ek.

12 Pe klo Päiväpiiri Matteuksen kirkossa os. Turunlinnantie 3, HKI. Ti klo Malmin raamattu-ja keskustelupiiri Malmin kirkossa os. Kunnantie 1. Pe klo Perhekerho Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B. LOKAKUU Su klo Kuurojen lähetyksen kummilapsiteema! Afrikkalainen lounas klo (maksu omantunnon mukaan) messu klo kirkkokahvit ja ajankohtaista tietoa Kuurojen Lähetyksen kummitoiminnasta. Hermannin diakoniatalossa, os. Hämeentie 73. HKI. (tulkkaus suomeksi / viittomakielelle). Pe klo Perhekerho Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B. Pe klo Lähetysaskartelupiiri Hermannin diakoniatalossa os. Hämeentie 73. Su klo Saavu-messu Malmin kirkossa os. Kunnantie 1. Tulkkaus viittomakielelle. Tervetuloa ympäri pääkaupunkiseutua! Ti klo Kannelmäen raamattupiiri Kannelmäen kirkossa os. Vanhaistentie 6. Vieraana Janne Kankkonen.

13 Pe klo Perhekerho Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B. Pe klo Päiväpiiri Matteuksen kirkossa os. Turunlinnantie 3, HKI. Ma viimeinen ilmoittautumispäivä Hgin piirin papin alueen surupäivään (7.11.) MARRASKUU Su Viittomakielinen messu Martinristin srk-keskus os. Laajaniityntie 2, Vantaa. (Sis. käynti Martinlaaksonpolulta) M-juna Martinlaakso. Ti klo Malmin raamattu-ja keskustelupiiri Malmin kirkossa os. Kunnantie 1. La klo Surupäivä Kannelmäen kirkossa, os. Vanhaistentie 6, HKI (etukäteisilmoittautuminen mennessä. Katso oma erillinen ilmoitus). Pe klo Perhekerho Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B, 3.krs Kuurojendiakoni vuosilomalla Ti klo Kannelmäen raamattupiiri Kannelmäen kirkossa os. Vanhaistentie 6. Vieraana rovasti Markku Yli-Mäyry Hämeenlinnasta. Pe klo Päiväpiiri Matteuksen kirkossa os. Turunlinnantie 3, HKI.

14 Ma klo Lähetysaskartelupiiri Hermannin diakoniatalossa os. Hämeentie 73. Ti klo Malmin raamattu-ja keskustelupiiri Malmin kirkossa os. Kunnantie 1. Su Adventtijuhla Espoossa (seuraa tarkempaa tiedottelua!). Ma klo Lähetysaskartelupiiri Hermannin diakoniatalo, os. Hämeentie 73, HKI. JOULUNAIKA JA VUODENVAIHDE Su klo Itsenäisyyspäivän myyjäiset Suomen Lähetysseuran talolla os. Tähtitorninkatu 18, HKI (kuurojen myyntipöytä, jos saamme riittävästi vapaaehtoisia myyjiä mukaan!) Ti klo Malmin kuurojen raamattu- ja keskustelupiiri Malmin kirkossa os. Kunnantie 1, HKI. Pe klo Perhekerho Lasten kappeli Arkissa os. Leppävaarankatu 7 B, 3.krs. Pe klo Viittomakielinen joulukirkko Hermannin diakoniatalossa, os. Hämeentie 73, HKI. Kuurojendiakoni vuosilomalla (Töissä ma ).

15 VUOSI 2016 ENNAKKOTIETOA: Ti klo Kannelmäen raamattupiiri Kannelmäen kirkko, os. Vanhaistentie 6, vieraana kuurojenpappi Janne Rissanen. HELSINGIN KUUROJEN YHDISTYS on remontin vuoksi suljettuna syyskaudella Korvaavat paikat ja tilaisuudet: HKY:n kerhoillat: Ti 1.9. klo tiedotustilaisuus Kruununhaan yläaste, os. Snellmaninkatu 18. To klo 17 Teatteri Totin tilat, Mannerheimintie 73. Ke klo Valkean talon aula ja liikuntasali, Ilkantie 4. Ti klo keskustelutilaisuus, Valkean talon liikuntasali, Ilkantie 4. To klo 17 Teatteri Totin tilat, Mannerheimintie 73. Ke klo Valkean talon aula ja liikuntasali, Ilkantie 4. Ke klo Valkean talon aula ja liikuntasali, Ilkantie 4. To klo 17 Teatteri Totin tilat, Mannerheimintie 73.

16 Ke klo Valkean talon aula ja liikuntasali, Ilkantie 4. To klo 17 Teatteri Totin tilat, Mannerheimintie 73. Ke klo Valkean talon aula ja liikuntasali, Ilkantie 4. To klo 17 Teatteri Totin tilat, Mannerheimintie 73. Ke klo Valkean talon aula ja liikuntasali, Ilkantie 4. To klo 17 Teatteri Totin tilat, Mannerheimintie 73. HKY:n seniorikerho Teatteri Totin tiloissa, os. Mannerheimintie 73 to klo , 24.9., 22.10, 5.11., , ja TIEDOKSI: Kaikkien toimintatietojen jälkeen (niin seurakunta kuin HKY:n) tiedotteen painatuksen jälkeen saattaa tulla muutoksia, tarkista teksti-tv:stä ja /tai facebookista mahdolliset muutokset!

17 HILJAINEN SEURAKUNTA-LEHTI on valtakunnallinen kirkon kuurojentyön lehti. Jos haluat perheesi tai lähisukusi ilo- tai surujuhlasta (kaste, vihkiminen, kuolema) tiedon Hiljainen Seurakunta-lehteen, ilmoita päätoimittaja Riitta Kuuselle, yhteystiedot tiedotteen alussa. Hiljainen seurakunta-lehden osoitteenmuutokset ja tilaukset: Eila Karkkunen (kirkkohallitus) e-osoite: KUUROJEN LÄHETYS RY DE DÖVAS MISSION RF Kuurojen lähetyksen toimisto on Turussa, os. Läntinen Pitkäkatu 22 A 3, Turku. Kuurojen lähetyksen toiminnanjohtaja: Inkeri Vyyryläinen gsm: e-osoite: inkeri.vyyrylainen@kuurojenlahetys.fi Kuurojen lähetys ry. ottaa mielellään vastaan rahalahjoituksia/avustuksia Afrikan kuurojen koulujen tukemiseen. Voit tehdä lahjoituksesi tilille Danskebank: FI Jos haluat tukea kummilapsitoimintaa ja/tai kuuron kummilapsen, ota yhteyttä kummisihteeri Silja Leinoon gsm: (tekstiviestit) e-osoite: silya.leino@gmail.com Myyntituotteita kuurojen lähetyksen hyväksi voi kysyä Inkeri Vyyryläiseltä tai katso Facebook: Kuurojen Lähetys ry.

18 Voit lähettää palautetta ja / tai rukouspyynnön Helsingin seurakuntayhtymän ylläpitämään Itkumuuri sivustolle; - käy tutustumassa! Teksti tv:n sivulla 894 on päivän Sana, Isä meidän rukous ja Herran siunaus käy katsomassa! KUUROJEN AUTTAVA PUHELIN ma, ke, pe klo Gsm-tekstiviestit: Sähköposti: auttava.linja@kuurojenpalvelusaatio.fi Luottamuksellista keskustelua. Maksuton. HELSINGIN HÄTÄKESKUKSEN GSM-NRO, JOHON VOI LÄHETTÄÄ TEKSTIVIESTIN: (kannattaa tallentaa omaan kännykkään!) Muista! Nimi, osoite, mikä on hätänä /mitä tapahtunut, onko ihmisiä vaarassa HELSINGIN KRIISIPÄIVYSTYS GSM: joka päivä ympäri vuorokauden. Henkinen apu kriisitilanteissa, esim. itsemurhat, kuolemantapaukset, erilaiset väkivaltatilanteet. HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALIPÄIVYSTYS GSM: jos tarvitset kiireellistä apua virka-ajan jälkeen, tarvitset neuvontaa ja ohjausta sosiaalipalveluista, neuvoa ja opastusta elämäntilanteessasi tai olet huolissasi toisen henkilön pärjäämisestä tai lasten hyvinvoinnista.

19 MAINOSPUHELUJEN KIELTO Moni kuuro on valittanut, että kännykkään tulee puhepuolen soittoja. Osa niistä voi olla mainossoittoja. Jos haluat kieltää kännykkääsi tulevat mainossoitot, voit tehdä kieltosopimuksen asiakkuusmarkkinointiliittoon. Kielto on voimassa 3 vuotta. p (puhepuolen puhelin) tai sp: info@asml.fi (mainitse sp, että olet kuuro ja haluat tehdä mainospuhelujen kiellon.) TAKSIN TILAUS TEKSTIVIESTINÄ Voit tilata taksin lähettämällä tekstiviestin numeroon Hinta 1,70 / viesti. Tilaus toimii myös Espoon, Vantaan ja Kirkkonummen alueella. Malli: Helsinki Jakokatu 1 E Ensin kaupungin nimi, sitten osoite. Ei pilkkuja väliin. Katunumeron ja rappukirjaimen väliin pitää jättää väli. Kirjainkoolla ei ole väliä. Tekstiviestillä ei voi tehdä ennakkotilauksia eikä peruutuksia. KELATAKSI Jos sinulla on terveydenhuollon taksimatkoja, josta saat lääkärintodistuksen, taksi pitää tilata eri numerosta! (ei esim. taksihelsinki). Tekstiviestinumero kela-taksiin (Helsinki- Uusimaa) gsm: Puhepuolen numero: Saat matkakorvauksen heti näyttämällä kela-kortin. Yhdensuuntainen omavastuu on 16. Muista, että pitää ensin soittaa tulkin / työntekijän kanssa tavalliseen numeroon tietojen tallennusta varten. (Ei enää terveydenhuollon matkoista paperista kelakorvausanomusta)

20 Kuurojendiakoni Päivi Korhonen on käynyt perhe- ja päihdetyön koulutuksia. Jos tarvitset tukea tai ohjausta parisuhde-tai päihdekysymyksissä, voit ottaa yhteyttä Päiviin. Perhe-ja pariterapia asioissa voi ottaa yhteyttä Kuurojen Liiton kuntoutussihteeriin ja / tai Espoon kuurojendiakoni Helena Rakemaahan. Helsingin pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskuksessa on viittomakielentaitoinen työntekijä (Merja Rouvinen) Palvelu on maksuton helsinkiläisille. Jos päihteet mietityttävät sinua ja haluat tukea, voit ottaa yhteyttä. Os. Soidinkuja 6 A, HKI gsm: , p HYVÄ TIETÄÄ TÄSTÄ VIITTOMAKIELISESTÄ WWW-SIVUSTA: A-klinikkasäätiön päihdelinkki: Päihde-, mielenterveys-, tai rahapeliongelmissa: etusivu/ Helsingin kaupungin verkkoasiointi, josta löydät kaikki sähköiset lomakkeet esim. vuokra-asuntohakemuksen: Vinkkejä: Jos tarvitset viittomakielistä tietokone-opastusta ymv. ota yhteyttä viittomakieliseen alan ammattilaiseen! Jodax-firma: Gsm/ 3G: , sp/msn: johan.pallari@jodax.fi

21 TULKIN TILAUS / Kelan vammaisten tulkkauspalvelut (avoinna ma-pe la klo 8 15, su klo 9 13) Gsm (tekstiviestit): Tekstipuhelin: G-puhelut: Sähköposti: kuulo.tulkkitilaus@kela.fi Tavall.puh Puh.ruotsinkiel Kirje /postiosoite: Kela, Vammaisten tulkkauspalvelukeskus Peltolantie Turku Kelan tulkkikeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella (kun se on kiinni) vain hätätilanteissa, jossa henki, terveys tai omaisuus on uhattuna voi tilata hätätulkin Viparosta gsm: (tekstiviestit)

22 MUUT KUUROJENTYÖNTEKIJÄT Kuurojen Liiton kuntoutussihteeri Mervi Nevalainen Valkea talo, Ilkantie 4, Hki Gsm: p Kuurojen työasiamies Senni Virkkunen Ilkantie 4, Hki Gsm: sp: Kuulovammaisten aikuisten kuntoutusohjaaja Heli Sundelin (HUS) Korvaklinikka, Kuulokeskus 1, Haartmanink.4 E Gsm: p heli.sundelin@hus.fi Kuurosokeat ry aluesihteeri Heli Lappalainen (os. Onkinen) gsm: Os. Iiris, PL 40, IIRIS (Marjaniementie 74, Itäkeskus) puhelinvaihde: , tp: Kulttuuripsykiatrinen poliklinikka (sis. kuurojen palvelut) Tukholmankatu 8 F- rakennus, A-rappu, 3.krs. Gsm: p fax: Helsingin Palvelukeskus Ainola Puotilan Metrokatu 4, Hki Tp , p , fax: , sp: palvelukeskus.ainola@kuurojenpalvelusaatio.fi

23 Aspa-koti / Viittomakielisten Perhoslehto Lauhatie 7 A, Vantaa gsm: , tp: Espoon srky vs. kuurojentyöntekijä Annika Topio Kirkkokatu 1, Espoo gsm: , fax: sp: annika.topio@evl.fi Vantaan srky kuurojendiakoni Seija Einola Unikkotie 5 a A, Vantaa gsm: p sp: seija.einola@evl.fi

24 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN SEURAKUNTATYÖ/ KUUROJENTYÖ Kolmas Linja 22 B HELSINKI OSOITTEENMUUTOS Jos osoitteesi on muuttunut, leikkaa alla oleva osoiteliuska irti ja kirjoita uusi osoitteesi tyhjään tilaan. Lähetä liuska ylälaidassa olevaan Helsingin seurakuntayhtymän osoitteeseen. On tärkeää, että vanha osoite seuraa mukana. NIMI: OSOITE:

Kuurojen seurakunta. Kevät kesä 2016. Kuva: Johanna Aaltonen

Kuurojen seurakunta. Kevät kesä 2016. Kuva: Johanna Aaltonen Kuurojen seurakunta Kevät kesä 2016 Kuva: Johanna Aaltonen HYVÄ LUKIJA, palatkaamme hieman joulunajan tunnelmiin. Viittomakielisen joulumessun saarna toteutettiin bibliodraaman keinoilla, tähän aikaan

Lisätiedot

Kuurojen seurakunta. Syksy talvi 2017

Kuurojen seurakunta. Syksy talvi 2017 Kuurojen seurakunta Syksy talvi 2017 Hyvä lukija, Olet varmaan nähnyt lauseen reformaatio 500 v - vietämme maailmanlaajuista merkkivuotta. Martti Luther julkaisi 500v. sitten 95 teesiä (kohtaa) katolisen

Lisätiedot

Kuurojen seurakunta. kevät kesä 2017

Kuurojen seurakunta. kevät kesä 2017 Kuurojen seurakunta kevät kesä 2017 Hyvä lukija, vuosi 2017 on koittanut.vuoden ensimmäinen päivä on vanhan kristillisen perinteen mukaan Jeesuksen ympärileikkauksen ja Jeesus-nimen päivä. Kalenterissamme

Lisätiedot

Kuurojen seurakunta KEVÄTKAUSI 2019

Kuurojen seurakunta KEVÄTKAUSI 2019 Kuurojen seurakunta KEVÄTKAUSI 2019 Kannen kuva: jääkaruselli" kuva: Päivi Korhonen Kaivopuiston edusta keväällä, kuva: Päivi Korhonen Uuden vuoden alkaessa moni lupasi yksinkertaistaa elämäänsä. Vähemmän

Lisätiedot

Kuurojen seurakunta. Kevät Kesä 2018

Kuurojen seurakunta. Kevät Kesä 2018 Kuurojen seurakunta Kevät Kesä 2018 Hyvä lukija, ekumenia sana tarkoittaa pyrkimystä lähentää kristillisiä kirkkokuntia toisiinsa. Ekumeeninen rukousviikko täyttää tammikuussa 2018 satakymmenen (110) vuotta.

Lisätiedot

VIITTOMAKIELISET Kevät 2015

VIITTOMAKIELISET Kevät 2015 kuva: Juuso Kaskinen VIITTOMAKIELISET Kevät 2015 Teit, Herra, talven jäätäväksi, vaan kohdussaan maa kantaa elämää. Loit silmuun toivon kestäväksi, maa kevään helmaan versot synnyttää. Jos raskas onkin

Lisätiedot

Hyvä seurakuntalainen!

Hyvä seurakuntalainen! Espoon seurakuntien Hyvä seurakuntalainen! VIITTOMAKIELISET Kevät 2013 Kädessäsi on paksu nippu paperia, mutta älä pelästy! Löydät siitä paljon tapahtumia ja toimintaa pääkaupunkiseudulla. Selaa nippu

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET SYKSY 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA KESKUSTELUAPUA, TIETOA JA TALOUDELLISTA TUKEA Vaikeuksista puhuminen voi auttaa ja helpottaa oloa. Keskustelu diakoniatyöntekijän kanssa on aina

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET KEVÄT 2014 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Rippikoulu City

Rippikoulu City Rippikoulu City 1 5.- 12.6.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Kirsi Muurimäki ja Iida Tarkamo toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun. Mitä on käydä rippikoulu

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

A P U A VÄ K I VA LTA A N

A P U A VÄ K I VA LTA A N Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2016

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2016 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi

PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi PALVELUT KÄYTTÖÖN! Oikeuksienvalvonnan asiantuntija apunasi Näkövammaisten liiton alueellinen oikeuksienvalvonta sinun asiallasi kohti toimivaa sosiaaliturvaa Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot