POIMINTOJA SISÄLLÖSTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POIMINTOJA SISÄLLÖSTÄ"

Transkriptio

1 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 POIMINTOJA SISÄLLÖSTÄ Uusiin tehtäviin s.4 Iin sukuhaaran Liikanen jäseneksi s.5 Suunnistaja Marjo Liikanen s.7 Liikasten vanhin s.9 Arkkiatri Liikasten joukosta s.10 Sukukokous kalakukkokaupungissa s.11 Liikasia Lapin lumoissa s.13 Perinnehenkilö kuninkaan luona s.15 Pieksämäen, Puumalan ja Juvan Liikasia 1540-luvulta 1700-luvulle s.16

2 2 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 VUOSI VAIHTUU MYHÄILLEN Jälleen on vuosi vaihtumassa ja voimme laittaa ikäämme yhden vuoden lisää. On sadonkorjuun aika. Sukuseurassamme voimme olla satoon tyytyväisiä monestakin syystä. Ensinnäkin me kuulumme suomalaisiin, jotka näyttivät maailmalle, mitä me osaamme. Suomi sijoittui nyt aikuisten lukutaidon ja matematiikan taidoissa kärkisijoille. Lapset ovat tehneet saman jo aikaisemmissa tutkimuksissa. Voimme olla ylpeitä tästä saavutuksesta. Ulkomailla liikkuessamme ei tarvitse peitellä suomalaisuutta. Nokialle kävi nyt hassusti, mutta onneksi Angry Birds ja pelifirma Supercell paikkaavat hienosti mainetta, ja tästä kannattaa keskusteluissa muistaa mainita. Lisääkin hyvää on tulossa yrityshautomoissa. Eikä tässä vielä kaikki. Juuri nyt (5.11.) tuli maikkarin uutisista, että Suomi on neljänneksi onnellisin maa maailmassa. Edellä ovat vain Tanska, Islanti ja Norja. Ruotsikin jäi meidän taakse ja sehän se parasta on. Palataan nyt kuitenkin lähemmäksi maan pintaa ja puhutaan seurasta. Olemme saaneet iloita jatkuvasta jäsenmäärän kasvusta jo 12 vuotta. Toistaiseksi ei ole varmaa jatkuuko nousu vielä tänä vuonna, mutta, jos kuolemantapauksia tai eroamisia ei tule, kasvu jatkuu. Viime vuonna meitä oli 289 ja nyt tätä kirjoittaessani 290 eli yhdellä olisi menossa paremmaksi. Wau! Vuosi sitten arvelin, että parissa vuodessa pääsemme yli uuden sataluvun, mutta aika näyttää pitkittyvän. Toisaalta se ei ole pahakaan asia, sillä jos meitä on yli 300 maksavaa, Sukuseurojen Keskusliiton rankkauksessa nousemme kategoriaan I, mikä merkitsee lisää jäsenmaksua. Emme kuitenkaan rupea jarruttelemaan, sillä toki kaikki Liikaset ovat tervetulleita toimimaan yhdessä. Pientä miettimistä on ruvennut aiheuttamaan minulle se, että ainaisjäsenten määrä kasvoi ja jos tämä trendi jatkuu, vuositulot eivät riitä kattamaan menoja. Nythän me olemme rahastoineet ainaisjäsenmaksut sukukirjojen tekoa ajatellen. Tilanteen muuttuessa, käytäntöä lienee tarpeellista muuttaa siten, että käytämme niitä varoja normaaliin toimintaan, kuten on jo joskus esitettykin. Toivottavasti ei toteudu teoreettinen tilanne, että kaikki ovat ainaisjäseniä tai ilmaisjäseniä, rahat on syöty ja tilit ovat nollilla, jolloin joudutaan uusiin haasteisiin. Materiaalin myynti, arpajaiset, lahjoitukset jne tulevat sitten mukaan kuvioihin entistä enemmän. Ei siis kannata ihmetellä, että sukukokouksessa voi olla mukana myös arpajaiset. Mistä minä olen kotoisin, kiinnostaa monia. Tähän kysymykseen haki ratkaisua myös henkilö, joka otti yhteyttä seuraan ja ratkaisu löytyi yhdessä hujauksessa. Hämmästyin, kun sukutukijamme melkein ulkomuistista pystyivät kertomaan vastauksen. Ei ollut ihme, että nyt meillä on uusi jäsen, joka on samalla ensimmäinen Iin sukuhaaran edustaja. Täten sukuseuraamme kuuluu nyt kymmenen sukuhaaran edustajia. Mahtavaa. Emme seuraa perustettaessa tienneet, että Liikasten suku koostuu monesta, ainakin yli kymmenestä haarasta. Nyt yritämme niitä yhdistellä, mutta edistystä ei ole tapahtunut, kun tietolähteet loppuvat. Tarvittaisiin dna-testejä, mikä maksaa. Sukututkimus on edennyt vuoden aikana hyvin ja nyt olemme päässeet yhden sukuhaaran osalta jo yli 4000 henkilöön. Saavutuksen arvoa nostaa se, että alkuvuosina tämän haaran osalta sukutaulujen henkilömäärä oli pitkän aikaa nolla. Onneksemme saimme mukaan Olli Liikasen, joka edustaa sekä Kangasniemen että Pudasjärven haaraa ja harrastaa sukututkimusta. Hän on koonnut tietoja Pudasjärven haaran yli 4000 Liikasesta. Taputukset hänelle. Tyttärien jälkeläisiä on lisätty tauluihin mm. kirkonkirjoista sekä Jongun ja Puhoksen kylähistorioista. Lisäksi uudelta jäseneltä Matti Myllykankaalta tuli muutama sata lisänimeä tauluihin. Siitä sukuhaarasta löytyi myös Liikanen, joka sai arkkiatrin arvon ja toimi arkkiatrina Lisää voit lukea tuonnempaa lehdestä. Voimme olla ylpeitä. Lopuksi haluan vielä mainita, että ensi vuonna on tärkeä sukukokous, missä naulataan ja vihitään oma lippu. Silloin on hyvä olla mukana. Naulaajia on mietitty ja valitut tulevat saamaan erityiskutsun tilaisuuteen. Vihkijäksi pyrimme saamaan papin omasta suvusta. Kiitän jäseniä ja erityisesti eri tehtävissä vuoden aikana toimineita panoksesta sukuseuran parhaaksi. Toivotan teille ja läheisillenne Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta Harri Liikanen LIIKASLINKKI Liikasten sukuseura ry:n jäsenlehti Päätoimittaja Harri Liikanen Ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Painos 260 kpl. ISSN-L ISSN (Painettu) ISSN (Verkkojulkaisu) Painopaikka Multiprint Oy, Vantaa Kansi Jouluista tunnelmaa Toni Liikanen Alkuperäinen kannen kuva oikealla Harri Liikanen

3 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ KUOLLEITA Toivo Saarinen s Paimio k Kaarina Johanneksen sukuhaara Veikko Leppälä s Reisjärvi k Reisjärvi Kangasniemen sukuhaara Bertta Nyman o.s. Puurula s Reisjärvi k Reisjärvi Kangasniemen sukuhaara Klaudia Liikanen o.s. Hornborg, ent. Martikainen s Siipyy k Helsinki Mikkelin sukuhaara Anja Maria Liikanen o.s. Pöykiöniemi s Pudasjärvi k Hyvinkää Pudasjärven sukuhaara Sukuseura kunnioittaa vainajien muistoa ja ottaa osaa omaisten suruun. Joona ristiäisissä VIHITTY vihittiin avioliittoon Jyväskylän maistraatissa Sirpa Iivari, ent. Tilus, o.s. Liikanen ja Sakari Iivari. Sirpa on Mikko ja Pirkko Liikasen tytär Kangasniemen sukuhaarasta vihittiin avioliittoon Suomenlinnan kirkossa Helsingissä Anne-Mari o.s. Laiho ja Tomi Paapio. Anne-Marin äiti on Liisa Laiho o.s. Liikanen ja isä oli Veli-Matti Laiho. Myös tämä pari edustaa Kangasniemen haaraa. SYNTYNYT Joona toukokuussa 2013 Viime numerossa kerroimme Joona Martti Teodor Niemen syntymästä Kälviällä Toimitus sai vielä kuvia ja lisätietoja, jotka eivät ehtineet silloin mukaan, mutta tässä ne nyt ovat: Paino oli 3340 g ja pituus 51cm. Kastaminen tapahtui Kälviällä. Kummeina olivat Mikael Tzolov, Jose Tuomaala, Markus Saari ja Niina Venetjoki sekä Johanna ja Mikko Högbacka. Kasteen suoritti Heikki Niemelä syntyi Jenni o.s. Liikanen ja Janne Solavuorelle poika. Ristiäisiä vietettiin ja pojalle tuli nimeksi Leevi Johannes. Kotipaikka on Turku. Jennin isä on Erkki Liikanen Korpilahden sukuhaarasta. KIHLOISSA Ari Tilus ja Jenni Länkelä ovat kihlautuneet Limingassa. Ari on Mikko ja Pirkko Liikasen tyttären Sirpan poika Kangasniemen sukuhaarasta vihittiin avioliittoon Kymin kirkossa Kotkassa Maaret Juutilainen o.s. Liikanen ja Turo Juutilainen. Maaret on kotkalaisten Harri Liikasen ja Tarja Liikasen (o.s. Junes) tytär ja täten Kangasniemen sukuhaaraa. Sukuseura onnittelee 1) kihlautuneita ja 2) avioliiton satamaan purjehtineita sekä toivottaa suloista tulevaisuutta.

4 4 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 HARVINAINEN SUKU- NIMI Liikaset saatiin kytkettyä uuteen sukuun elokuun lopussa 2013 avioliiton myötä. Tämä uusi suku on Paapiot ja se on siitä erikoinen, että nyt Suomessa on Paapioita vain 14. Paapio on suomennos, mutta alkuperäisestä nimestä ei ole varmuutta. Paldan tai Paldanius ovat olleet veikkauksina. Paapio on otettu käyttöön joskus 1900-luvun alkupuolella suomettumisbuumissa, ja suku lienee lähtöisin Kymin/Kotkan seudulta. Suvun alkuperä kiinnosta kovasti nuorta avioparia, ja siksi yritämme selvittää tarkemmin suvun juuria. Lukijatkin saavat osallistua arvoituksen ratkaisuun. UUSIIN TEHTÄVIIN Lindh on toiminut aikaisemmin ympäristöministeriön ylitarkastajana vastaten muun muassa korjausrakentamisen viranomaisohjauksesta ja kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyvistä asiantuntijatehtävistä. Tätä ennen Lindh työskenteli restaurointiyksikön arkkitehtina ja intendenttinä Museovirastossa. Lindh on ollut myös kahteen otteeseen Alvar Aalto -säätiön hallituksen puheenjohtajana. Hänellä on myös kansainvälisiä luottamus- ja asiantuntijatehtäviä. Alvar Aalto -säätiö toimii sekä Jyväskylässä että Helsingissä. Aalto - museolla Jyväskylässä on hallussaan maailman kattavin yhden arkkitehdin töiden kokoelma. Tommi on suunnitellut Liikasten sukuseura ry:n vaakunan ja sen pohjalta tehdyn seuran standaarin. Ensi heinäkuussa naulattava ja vihittävä seuran lippu perustuu myös vaakunaan, mutta sen suunnitteli Tommin kiireitten vuoksi Harri Rantanen Taitolippu Oy:stä. Tommi edustaa Ristiinan sukuhaaraan. Äiti on Inkeri Lindh, o.s. Tulikoura. kauppojen valikoiman muodostusprosessi, hankinta, hinnoittelu ja esillepanon suunnittelu. Anne-Mari siirtyy tehtävään Bonnier Books Finlandilta, jossa hän vastasi Tammi- WSOY- ja Readmekustantamoiden tuotannosta ja logistiikasta. Aiemmin hän on työskennellyt Nokialla tilaus-toimitusketjun hallinnassa ja strategisessa suunnittelussa. Anne-Mari edustaa Kangasniemen sukuhaaraa, sillä äiti on Liisa Laiho, o.s. Liikanen. Tommi Lindh. Kuva Olli-Pekka Orpo / Alvar Aalto akatemia. Arkkitehti ja tekniikan lisensiaatti Tommi Lindh aloitti toukokuussa Alvar Aalto -säätiön uutena johtajana. Säätiön ja Alvar Aalto -akatemian lisäksi Lindh johtaa Alvar Aalto - museota sekä kolmea muuta yleisölle avointa kohdetta: Alvar Aallon kotitaloa ja ateljeeta Helsingissä sekä Muuratsalon koetaloa. Anne-Mari Paapio. Kuva omasta kokoelmasta. Diplomi-insinööri Anne-Mari Paapio on aloittanut Suomen Lähikaupan palveluksessa Tuotehallinnan prosessien johtajana. Vastuualueeseen kuuluvat Siwa- ja Valintatalo-ketjujen Kari Savela. Kuva ollut Reisjärvi-lehdessä. Yo-merkonomi Kari Savela on nimitetty Reisjärven Osuuspankin pääkonttoriin yritysrahoituspäälliköksi alkaen vastuualueenaan yritys- ja maatila-asiakkaat. Kari kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1985 ja valmistui varusmiespalveluksen jälkeen yo-merkonomiksi Vaasan kauppaopistosta Samana kesänä hän pääsi kesätöihin Reisjärven Osuuspankkiin pankkitoimihenkilöksi lainapuolelle ja sillä tiellä "kesätöissä" hän on edelleen hänestä tuli palvelupäällikkö ja nyt yritysrahoituspäällikkö. Sotilasarvoltaan Kari on kersantti. Karin äiti on Aino Savela, o.s. Liikanen Kangasniemen haarasta

5 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ KEVÄÄN 2013 YLIOPPILAAT Jaakko Halonen REISJÄRVI, Reisjärven lukio Liikanen Antti Johannes NIVALA, Nivalan lukio Liikanen Janne Valtteri HELSINKI, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio Liikanen Joni-Jussi Vihtori MIKKELI, Otavan opisto Liikanen Lassi Juhani HELSINKI, Helsingin medialukio Liikanen Meri Marjaana ASKOLA, Askolan lukio Sukuseura onnittelee menestyksestä ja kannustaa teitä yhä raivoisampiin suorituksiin. UUSIA JÄSENIÄ Toimistotyöntekijä Anja Haaraniemi, OULU Iin sukuhaara Emäntä Liisa Helasniemi, KANGASNIEMI Kangasnimen sukuhaara Maanviljelijä Väinö Helasniemi, KANGASNIEMI Kangasniemen sukuhaara Tohtorikoulutettava Maaret Juutilainen, JYVÄSKYLÄ Kangasniemen sukuhaara Rehtori, luokanopettaja Timo Kemppainen, REISJÄRVI Kangasniemen sukuhaara Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Anu Liikanen, JUVA Mikkelin sukuhaara Rakennusmestari ja rakennusurakoitsija Matti Myllykangas, LOHJA Pudasjärven sukuhaara Tervetuloa seuraan! Kiitos luottamuksesta. Nyt meitä on jo 292. YLENNYKSIÄ eli puolustusvoimien lippujuhlapäivänä tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi yliluutnantiksi insinööri Juha Petteri Liikasen Jyväskylästä. Juha kuuluu Kangasniemen sukuhaaraan ja toimii seuramme toisena toiminnantarkastajana. Samana päivänä Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Jukka Haaksiala ylensi korpraaliksi Timo Juhani Liikasen Tyrnävältä. Timo toimii kirkkoherrana Tyrnävällä ja edustaa Pudasjärven sukuhaaraa. Hänen esittely oli Liikaslinkissä 2/2010. Onnittelemme ylennettyjä. KIITOKSET Kiitos paljon onnitteluista! Tommi Lindh Johtaja, Alvar Aalto - säätiö Chef, Alvar Aalto stiftelsen Director, Alvar Aalto Foundation IIN SUKUHAARAN LIIKANEN JÄSENEKSI Toukokuussa 2013 tehtiin historiaa, kun sukuseuraan liittyi ensimmäinen Iin Liikasten edustaja, Anja Haaraniemi. Anjan äiti oli Ulla Häikiö o.s. Liikanen ( ). Ullan isän isänisä Kaarle Juhonpoika ( ) oli Iin Liikasten Juopperin haaran ensimmäinen nimeä Liikanen käyttänyt henkilö. Anjalta saadut virkatodistukset ja muut lisätiedot, mm. seuraavalla sivulla oleva valokuva, täydensivät mukavasti olemassa olevia sukutauluja. Anja kertoo meille itsestään seuraavasti: Sukututkimus on aina kiinnostanut itseäni jossakin määrin, vaikka en ole sen eteen mitään tehnytkään. Ehkä liittyy siihen, että olen aina pitänyt historiasta. Koulussakin se oli lempiaiheeni. Äidin kuoleman jälkeen sain sukututkimusta jo vuosia harrastaneen isän puolen serkkuni kautta käsiini Liikasten sukutauluja. Siitä heräsi idea etsiä onko Liikasten sukuseuraa olemassa, ja googlen kautta se löytyikin. En muista milloin lähetin netin kautta jäsenanomuksen, joka sieltä löytyi. Kuitenkin Maarit-sihteerin kanssa olemme tavanneet ensimmäisen kerran Oulussa 6.5. ja sen jälkeen olen virallisesti kuulunut seuraan. Itse olen avojalakanen oululainen. Vaikka välillä käväisin Tyrnävällä asumassa n.20 vuotta, niin Ouluun kuitenkin taas päädyin. Perheeseeni kuuluu mies, joka toimii autoalalla, ja kaksi lasta. Anu, 20 v. asuu vielä kotona ja opiskelee cateringalaa. (Jatkuu seuraavalla sivulla.)

6 6 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 (Jatkoa edelliselle sivulle.) Tiina, 22 v. on jo muuttanut kotoa Jämsään ja on töissä leipurina. Koulutukseltani olen merkonomi ja työpaikkoja on ollut useita. Tällä hetkellä olen Pohjois-Suomen Parkinsonyhdistyksessä toimistotöissä. Harrastuksiin kuuluu vapaaehtoistoiminta. Olen Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistyksen varapuheenjohtaja, jäsenrekisterinhoitaja, tiedotusvastaava, ja kaikkea muutakin sekalaista pienessä yhdistyksessä joutuu tekemään. Siihen saa kyllä käytettyä niin paljon aikaa kuin itse haluaa. Olemme mieheni kanssa kovia lukemaan, ja kirjahyllyssämme ei ole tilaa koristeesineille, vaan mietimme, mihin saisimme uudet kirjat mahtumaan ehkä laajennamme kirjahyllyä. Uusin harrastaus tuli moottoripyörän muodossa. Minulla ei ole korttia, mutta osaan istua sujuvasti kyydissä. Kesäisin ajelemme Keski-Euroopassa lähinnä Italiassa. Joskus tie vie myös Itävaltaan, Sveitsiin tai Ranskaan. Pääasia on, että löytyy mahdollisimman mutkaisia teitä. Mies harrastaa ajoa hieman reippaasti ja viime kesänä ajoja kertyi reilut km, myös ns. extreme-ajoja. Aikaisemminkin olemme kyllä perheen kanssa reissanneet paljon autolla Euroopassa. Eli matkailu kuuluu myös lähinnä kesän harrastuksiin, josta mökkeily on viime vuosina kärsinyt. Terveisin Anja P.S. on minun hoidossani ja myös Facebookissa sivustamme saa käydä tykkäämässä. Sitäkin olen päivitellyt. Pohjois-Suomen Parkinson-yhdistys löytyy myös netistä ja Facebookista. Jos suvussa/sukulaisissa/tuttavissa on jompaakumpaa sairastavia ja asuvat tällä alueella, niin voi vinkata. Sivuilla saa toki muutenkin vierailla. Kuvassa vasemmalta Kirsti, Hilda ( ), Eeva, Reino, Aukusti ( ), Ulla (Anjan äiti) ja Martta Liikanen. Osa lapsista kuoli pienenä, joten on hyvä, että heidät on saatu ikuistettua tähän kuvaan. ÄLYVAAKA LAPSILLE Mitä nämä ovat? Vastaukset sivulla ahjo 4. atulat 2. astalo 5. hanko 3. atrain 6. karsina 7. justeeri 8. kessu 9. kaski 10. karsta 11. kalhu 12. halme UUTISVUOTO "Mikä yhdistää nimiä Harri Liikanen, Erkki Liikanen, Sirkka-Liisa Liikanen, Maarit Tillman ja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen liittyvää asiaa?" Vastaus sivulla 19.

7 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ SUUNNISTAJA MARJO LIIKANEN Meillä oli Liikaslinkissä 2/2008 esittely Marjo Liikasesta, nuoresta menestyneestä suunnistajasta. Koska sen jälkeen on paljon tapahtunut, tähän olemme lainanneet Saara Nikkarin tuoreehkon kirjoituksen hänestä. Loppuun toimitus on lisännyt kirjoituksen jälkeisiä tapahtumia. Näin Saara Nikkari Marjosta kirjoittaa: Marjo Liikanen Syntynyt Kotkassa Opiskelee viidettä vuotta bioinformaatioteknologiaa Aalto-yliopistossa Espoossa. Suunnistuksen lisäksi harrastaa leivontaa ja työntekoa Stockmannin urheiluosastolla Parhaat saavutukset suunnistajana: Nuorten SM-kisat: 2006 yö pitkämatka keskimatka xhopea, 4xpronssi Nuorten PM-kisat: 2007 keskimatka pitkämatka 6. Nuorten MM: 2007 viesti pitkämatka 16. Marjon ura suunnistajana alkoi Suistokymin kuntorasteilta, kun sattuman kautta tuttavat ottivat 13-vuotiaan tytön mukaansa. Syksyllä Marjo juoksi rasteja vielä opastuksen kera, mutta keväällä liput löytyivät jo yksinkin. Ensimmäiset kisat olivat Kainuun rastiviikolla 14Bsarjassa, mutta vain muutaman vuoden suunnistuksen jälkeen ensimmäisistä SM- kilpailuista alkoi ropista mitaleja. Tässä vaiheessa suunnistus alkoi muodostua elämäntavaksi ja luottamus omaan tekemiseen syntyä. Marjo halusi pärjätä, suunnistaa aina paremmin ja paremmin ja päästä uusiin kisoihin ja uusiin maastoihin. Kipinä suunnistukseen oli syttynyt, eikä sitä niin vain enää sammutettu. Marjo kuvaa itseään suunnistajaksi, joka osaa yhdistää suunnistustaidon ja fysiikan ehjäksi kokonaisuudeksi. Vahvimpana ominaisuutenaan Marjo kuitenkin pitää sisukkuutta ja periksiantamattomuuttaan. Jos haluan jotain, teen kaikkeni sen eteen ja siksi olen varmasti saavuttanut niin paljon. Suunnistuksen huippuhetkiä ovat ne, kun suunnistus vain sujuu ja rastit löytyvät kuin itsestään. Parhaiksi hetkikseen Marjo nimeää nuorten PM-katsastukset keväällä 2007, kun hän voitti sekä keskarin että pitkän matkan. Suoritukset tuntuivat niin vahvoilta ja oli mahtavaa tajuta olevansa yksi Suomen parhaista tytöistä. Toinen huippuhetki osui SMkeskimatkaan 2009, kun Marjo voitti kultaa vaikean vuoden jälkeen kauden parhaalla suorituksella. Nuorten sarjoista taskusta löytyy 2 kappaletta pohjoismaiden mestaruuskisojen edustuksia ja 3 kappaletta nuorten maailmanmestaruuskisojen edustuksia suomipaita päällä. Kesällä 2012 Marjo edusti Suomea myös opiskelijoiden MM-kilpailuissa Espanjassa. Aikuisten sarjaan siirtyessä Marjolla kului monta vaikeaa vuotta erilaisten rasitusvammojen kanssa taistellessa, keho alkoi laittaa vastaan koville treenimäärille. Tänä vuonna vaikeudet alkavat viimein olla takanapäin, ja ehjän harjoituskauden jälkeen Marjo on mm. saanut kaulaansa jo ensimmäisen aikuisten sarjan SMplaketin suunnistaessaan erikoispitkien matkojen SM-kilpailussa toukokuussa Anttolassa sijalle 10. Vuokatin MMkotikisojen katsastuksissa sijoitukset keskimatkan 19. ja pitkän matkan 17, joten aikuisten MM-kilpailut jäävät vielä tulevaisuuteen. Marjo haluaa suunnistaa niin kauan kun hän nauttii siitä, ilman aikarajoitteita. Suuret suunnistusunelmat ovat edelleen kaiken taustalla, mutta on nautittava siitä mitä tekee. "Totta kai aikuisten MMkilpailut ovat tavoitteena ja Suomipaidan pukeminen päälle vielä useita kertoja", Marjo hymyilee. Marjolla on luonnollisesti tavoitteita myös muulle elämälle: ihana perhe ja työpaikka, jonne on mukava herätä joka aamu. Tällä kaudella tavoitteena on lähteä kasvattamaan metallin määrää palkintokaapissa syksyn SM-kisoissa. Hän haluaa ennen kaikkea kokea ehjän ja terveen kauden, se on oleellisin avain menestykseen. Henkilökohtaisten kisojen lisäksi viestit, Tiomila ja Venlojen viesti, sytyttävät nuoren naisen. Marjon polku on kulkenut kasvattajaseura Etelä-Kymen Suunnistajista ensin naapuriseuraan Vehkalahden Veikkoihin, jossa Marjo sai paljon tärkeää viestikokemusta, valmennusta ja ystäviä. (Jatkuu seuraavalla sivulla.)

8 8 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 (Jatkoa edelliselle sivulle.) Vuonna 2011 Marjo päätyi vaihtamaan seuraa nurmijärveläiseen Rajamäen Rykmenttiin, jonka treenejä hän pääsee hyödyntämään ympäri vuoden pääkaupunkiseudulla asuessaan. Rykmentissä suunnistavat myös Marjon hyvät ystävät ja nuorten naisten tavoitteena onkin yhdessä kivuta kohti maailman kärkeä. Marjo on nähnytkin enemmän maailmaa suunnistuksen kautta kuin moni hänen ikäisensä. Kisa- ja treenireissut ovat vieneet mm. Portugaliin, Unkariin, Turkkiin, Italiaan ja Espanjaan, sekä aina Australiaan ja Uuteen- Seelantiin asti! Kaikille Liikaslinkin lukijoille Marjo toivottaa rohkeutta tarttua karttaan ja lähteä metsään. "Suunnistus on mahtava urheilulaji, jossa yhdistyvät fysiikka, taito ja luonnossa liikkuminen. Olen saanut suunnistukselta niin valtavan paljon uusia kokemuksia ja ystäviä, eikä mikään voi viedä minua pois lajin parista". Saara Nikkari Toimituksen lisäyksiä: Marjo oli mukana Venlojen Viestissä viime kesänä Rajamäen Rykmentin joukkueessa. Tiimi ei menestynyt, mutta Marjo oli sen vahvin lenkki. Hän suunnisti ankkurina ja paransi joukkueen sijoitusta 25 pykälää. Loppusijoitus oli 36. Eikä tässä vielä kaikki. Pitkän suunnistusmatkan SM-kisoissa Pudasjärvellä Marjo suunnisti naisten yleisen sarjan kymmenenneksi. Vauhti parani Uuraisilla, missä suunnistettiin keskimatkan SM-kisa. Marjo otti pronssia kovassa seurassa: 1. Minna Kauppi 2. Anni-Maija Fincke 3. Marjo Liikanen. Matkalla maailmalla. Huiminta vauhti oli kuitenkin yösuunnistuksen SM-kisassa Alastarolla Siellä Marjo otti kirkkaasti kultaa. Tulokset: 1. Liikanen Marjo, Rajamäen Rykmentti 54:54 2. Sianoja Maija, MS Parma 56:47 +1:53 2. Joensuu Marttiina, SK Pohjantähti 56:47 +1:53 Iloitsemme Marjon suorituksista ja toivotamme hänelle jatkuvaa menestystä. Marjo korkeimmalla palkintopallilla. Kuva napattu verkosta.

9 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ LIIKASTEN VANHIN Vanhimman nimi on vaihtunut vuoden sisällä valitettavan usein, mutta tällaista on elämä. Salme Strandmanin s , k jälkeen vanhin oli Elsa Liikanen s , k Hänen jälkeensä Klaudia Liikanen s , k ja nyt pienen hapuilumme jälkeen löytyi avioliiton kautta sukuun tullut Väinö Helasniemi. Tässä on hänen esittelynsä. Kuva vuodelta 2008 VÄINÖ HELASNIEMI Sukuseuramme vanhin on Kangasniemen sukuhaaraan kuuluva Väinö Helasniemi. Väinö syntyi kotonaan Luusniemellä. Väinön alkuperäinen sukunimi oli Himottu, mutta sukunimi vaihdettiin Helasniemeksi vuonna Sukunimeä vaihdettaessa Väinö oli syytä kysyttäessä tokaissut, että Kukas sitä nyt haluaa koko ikänsä himottu olla!. Väinön isä oli Otto Himottu ja äiti Alma o.s. Saksa. Väinöllä oli yksi sisar, Aune. Väinö on asunut Luusniemen kylällä Ontomäen tilalla koko ikänsä. Tällä hetkellä tilaa asustaa jo neljäs sukupolvi. ELÄMÄN POLKUJA Avioliiton Väinö solmi Anna-Liisa Liikasen (s ) kanssa Parille syntyi kaksi lasta, Pekka ja Pirjo. Sota vei Väinön rintamalle, missä hän oli niin talvi- kuin jatkosodassakin. Jatkosodassa hän haavoittui Kannaksella kesäkuussa Väinö ja Liisa ansaitsivat perheelleen leivän työskentelemällä omalla tilalla peltoja, metsää ja karjaa hoitaen. Karjatalous päättyi luvun alussa Ontomäen tila siirtyi sukupolvenvaihdoksen myötä poika Pekan hoidettavaksi. Pekka kävi tilan hoitamisen lisäksi työssä myös kodin ulkopuolella. Pekka avioitui vuonna 1989 Raija Vehviläisen kanssa ja heille syntyi tytär Elisa. Veteraanipari Väinö ja Liisa ovat kulkeneet nuoremman polven rinnalla samassa taloudessa tähän päivään saakka. Lapsenlapsia Väinöllä on yhteensä kolme ja lapsenlapsenlapsia jo neljä. HARRASTUKSET Nuoruudessa Väinö harrasti yleisurheilua. Yleisurheilu kiinnostaa edelleen ja Väinö seuraa sitä tiiviisti televisiosta. Metsästys ja kalastus ovat kuuluneet myös harrastuksien kärkipäähän. Sukumme vanhin muisteli aikaa, kun hän oli nuorena miehenä hirvimetsällä, silloin ei ollut kännyköitä eikä koiratutkia, eikä aina koiraakaan. Metsästys oli hyvin erilaista ja silloin käveltiin pitkiä matkoja riistan haussa. Metsästys pitikin kunnon hyvänä. Väinö oli mukana metsästyksessä aktiivisesti seniori-ikään saakka. Parhaassa tapauksessa metsällä oli yhtä aikaa Helasniemiä kolmessa polvessa: Väinö, poika Pekka ja nuorimpana pojantytär Elisa. (Jatkuu seuraavalla sivulla.)

10 10 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 (Jatkoa edelliselle sivulle.) Metsästäjiä kolmessa polvessa. Väinö ja Matias, uusin metsästäjä. ELÄMÄ NYT Tänä päivänä Väinö nauttii eläkepäivistä asuen edelleen Ontomäellä. Vuosittain Väinö ja Liisa käyvät Kyyhkylässä, veteraanien kuntoutuskeskuksessa Mikkelissä. Kyyhkylässä saa vaihtelua arkeen, kuntoutusta ja mahdollisuuden tavata veteraanituttuja. Liisa-vaimo toimii Väinön omaishoitajana. Liisa pitää yllä kuntoaan päivittäisillä kävelylenkeillä ja osallistumalla talon askareisiin. Liisa ja Väinö ovat malliesimerkki pitkästä avioliitosta, yli 70-vuotta kestäneen liiton takana on kaksi toisilleen sopivaa ihmistä. Väinö seuraa tarkoin arjen ja Suomen tapahtumia. Hän on terävässä kunnossa, mutta ikääntymisen myötä askel käy lyhyemmäksi ja voimat loppuvat nopeammin, niin myös sukumme vanhimmalla. Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset piipahtavat usein papan ja mummon kamarissa tervehtimässä ja kyselemässä kuulumisia. Tätä juttua tehdessä Väinö totesi, että vanhat asiat muistuvat hyvin mieleen, mutta eiliset meinaavat unohtua. Mutta mitä niillä eilisillä onkaan merkitystä, pääasia että vanhat hyvät asiat muistaa! Sirkka-Liisa Liikasen muistiinpanojen pohjalta kirjoittanut Väinön tyttärentytär Laura Raehalme lokakuussa Kuvat kotialbumista. ARKKIATRI LIIKASTEN JOUKOSTA Sukututkimuksen yhteydessä on löytynyt Pudasjärven sukuhaarasta harvinainen henkilölle annettava arvonimi arkkiatri. Se on korkein Suomessa lääkärille myönnettävä arvonimi. Tasavallan presidentti myöntää sen nykyään, ja Suomessa voi olla vain yksi arkkiatri kerrallaan. Liikasten sukuun kuuluva arkkiatri oli Juho Jaakko Karvonen, joka oli arkkiatrina Hän oli kahdeksas arkkiatri ja ensimmäinen, jolla oli suomalainen sukunimi. Hän kuuluu Pudasjärven sukuhaaraan. Alla olevassa luettelossa on lueteltu kaikki henkilöt, jotka ovat saaneet arkkiatrin arvonimen Suomessa. 1. Gabriel von Bonsdorff, arkkiatrina v Johan Agapetus Törngren, arkkiatrina v Lars Henrik Törnroth, arkkiatrina v Evert Julius Bonsdorff, arkkiatrina v Otto Edvard August Hjelt, arkkiatrina v Johan Isak Björkstén, arkkiatrina v Klas Richard Sievers, arkkiatrina v Juho Jaakko Karvonen, arkkiatrina v Werner Oswald Renkonen, arkkiatrina v Arvo Henrik Ylppö, arkkiatrina v Nils Christian Edgar Oker-Blom, arkkiatrina v Risto Lauri Agathon Pelkonen, arkkiatrina v (Jatkuu seuraavalla sivulla.)

11 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ (Jatkoa edelliselle sivulle.) Juho Jaakko Karvonen syntyi 20. lokakuuta 1863 Pudasjärvellä ja kuoli 2. toukokuuta 1943 Helsingissä. Hän oli Helsingin yliopiston iho- ja sukupuolitautien ylimääräinen professori ja lääkintöhallituksen pääjohtaja Sittemmin hän oli Jälleenvakuutusyhtiö Varman ylilääkäri vuodesta 1920, Henkivakuutusyhtiö Suomen ylilääkäri vuodesta 1926 ja Suomen Vakuutusyhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 1932, Duodecimin puheenjohtaja 1907 ja 1917 ja kunniapuheenjohtaja Hän julkaisi tutkimuksia syfiliksen paikallistumisesta munuaisissa sekä julkaisun Kuolleisuus ja kuolinsyyt Suomiyhtiössä (1922). (Lähde: ko_karvonen - cite_note-oit-1) Olli Liikanen on selvittänyt Juho Jaakon juuria ja alla näkyy, miten Jaakko polveutuu Heikki Heikinpoika Liikasesta: Heikki Heikinpoika Liikanen, myöh. Piira ( ), puoliso Priita Juutinen ( ) poika: Matti Piira ( ), puoliso Anna Ruottinen ( ) tytär: Priita Piira ( ), puoliso Olli Ojala ( ) poika: Paavo Ojala ( ), puoliso Anna Pätsi-Niemelä ( ) tytär: Anna Ojala ( ), puoliso Paavo Taivalkoski, myöh. Karvonen ( ) poika: Juho Jaakko Karvonen ( ), lääketieteen ja kirurgian tohtori, arkkiatri Aili Pelttarin toimittamassa kirjassa Jonkulaisia osa 1 on mainittu hänen lapsista, että Viljo oli lääkintäeversti ja Tauno insinöörieversti. SUKUKOKOUS KALAKUKKOKAUPUNGISSA Sukukokous pidettiin tällä kertaa itäisessä Suomessa Kuopiossa Hotelli Jahtihovin kokoussalissa lauantaina Kokous jouduttiin pitämään viikkoa normaalia aikaisemmin kuninkuusravien takia, kun silloin ei ollut tilaa missään. Vilkasta oli nytkin, sillä samaan aikaan eräs toinen seura oli pitämässä kokousta, mutta heille jäi paikaksi tuloaula. Ensimmäiset vieraat saapuivat jo perjantaina, jolloin sukututkijat kokoontuivat jopa omaan palaveriinsa pohtimaan käytännön asioita. Väkeä oli kaikkiaan 23 henkilöä. Parhaiten oli saanut jälkikasvua liikkeelle Impi Kultanen, kun tyttäret Anne ja Heli olivat myös paikalla. Varsinaisena kokouspäivänä aloitimme klo 10 perinteitä noudattaen tulokahvilla ja seurustelulla. Sirkka-Liisa Liikasen hoitama Liikaskauppa oli auki ja kauppa kävi. Klo oli uutena ohjelmanumerona sukututkimuksen tulosten esittelyä. Esiintyjinä olivat Maarit Tillman, Olli Liikanen ja Anne Ekroos. Aihe oli niin kiinnostava, että suunniteltu puolituntinen ei riittänyt alkuunkaan. Sama kannattaa ottaa ohjelmaan jatkossakin. Esitysten jälkeen nautimme lounaan ja sitten palasimme kokoussaliin varsinaiseen sääntömääräiseen sukukokoukseen. Kokouslämmittelyksi Olli esitti aluksi huilullaan kolme alueelle sopivaa kappaletta: Kallavesj, Savonmuan Hilima ja Lentävä kalakukko. Lisäkappaleita kiellettiin pyytämästä, kun ei savolaisia samantyyppisiä kappaleita ollut harjoiteltuna paljon varastossa. Kokouksen avauksen jälkeen pidettiin perinteisesti hiljainen hetki vuoden aikana kuolleitten Liikasten muistolle. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Anneli Kinnarinen Liperistä, sihteeriksi Maarit Tillman Outokummusta ja pöytäkirjan tarkastajiksi Jaakko Liikanen Riihimäeltä ja Aino Tuominen Nurmijärveltä. Asiat käsiteltiin kutsun mukaisesti. Jäsenmaksusta keskusteltiin, mutta sitä ei korotettu. Hallituksen erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen ja kokouksen jälkeen hallitus järjestäytyi entiseen kokoonpanon mukaisesti. Se näkyy takasivulla yhteystietoineen. Kolme jäsentä erotettiin maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi. Toiminnantarkastajiksi valittiin entiset Liisa Laiho Lahdesta ja Juha Liikanen Jyväskylästä. Varalle valittiin entiset Martti Tulokas Jaalasta ja Juha Venäläinen Kouvolasta. Muissa asioissa julkistettiin Vuoden Liikanen. Tällä kertaa hallitus antoi tämän kunnia-arvonnimen Olli Liikaselle tunnustukseksi pyyteettömästä työstä hallituksessa ja erityisesti sukututkijana, kirjoittajana ja muusikkona meidän kaikkien hyödyksi ja iloksi. Kokouskahvin ja mansikkakakun jälkeen siirryimme Korttelimuseoon, joka oli sopivasti kävelymatkan päässä. Sukuseura maksoi oppaan, mutta jokainen joutui maksamaan pienen pääsymaksun. Tunti vierähti mukavasti ja oli jälleen aika erota eri tahoille Suomea, jotta voimme taas tulla yhteen ja tällä kertaa Pieksämäelle. Seuraavalla sivulla on kuvasatoa kokouksesta. Kuvat Anne Ekroos pl ryhmäkuva, jonka otti henkilökuntaan kuuluva.

12 12 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 Me olimme siellä. Kuvaaja Anne Ekroos vasemmalta toinen. Vuoden Liikanen Olli. Ei vielä hääkakkua. Korttelimuseossa löytyi tällainenkin näkymä. Äiti Liisa ja tytär Kirsi. Serkut Aino Tuominen, Anneli Kinnarinen ja Liisa Laiho.

13 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ LIIKASIA LAPIN LUMOISSA Olemme saaneet tämän kirjoituksen Milla Rossilta Viitasaarelta. Hän on Kaija ja Markku Rossin nuorin tyttö ja isä Markku on Elina Rossin (o.s. Liikanen) poika. Isoäiti Elina on Otto Liikasen vanhin tytär ja kyse on Kangasniemen sukuhaarasta. Milla suoritti varusmiespalveluksen ja valmistui sotilaspoliisiksi. Kerroimme tästä Liikaslinkissä 2/2008. Miten minuun iski Lapin kuume? On talvi 1991, olen 4 vuotta, isä antoi ehdot, että ensin täytyy hiihtosuksilla opetella tekemään aura ja sitten vasta pääsisi laskettelurinteeseen. Näin toimittiin. Autotallin edessä laskettiin hiihtosuksilla, tampattiin ylös ja taas uudelleen alas niin kauan, että homma luonnistui kunnolla. Ensi kokemukset lasketteluun ovat kotirinteestä Viitasaaren Savivuorella aurakäännöksistä aina kaatumisharjoituksiin. Syytän hyvällä tavalla vanhempiani siitä, että minuun on iskenyt jonkin sortin Lapin kuume. Maisema ladun varrelta. Lähes joka vuosi hiihtolomalla kävimme jossain tunturissa laskettelemassa ja hiihtämässä. Saariselälle ensimmäinen reissu tehtiin, kun olin viiden vanha. Lapsesta saakka haaveilin, että joskus minusta vielä tulee hiihdonopettaja ja lähden edes hetkeksi Lappiin opettamaan. Kurssille pääsin, kun tarvittava täysi-ikäisyys toteutui ja ensimmäiset tunnit opetinkin Viitasaarella pian kurssini jälkeen. Kun neljä vuotta sitten sain ääneni takaisin kolmen vuoden sairastelun jälkeen, päätin vihdoin hakea hiihdonopettajaksi Lappiin. Silloin jos joskus oli aika ruveta toteuttamaan haaveita. Elämää hiihtokoulussa Milla Rossi Syksyllä 2010 laitoin työhakemukset Iso-Syötteen ja Saariselän laskettelukeskuksiin. Molemmista tuli kutsu töihin, mutta Saariselälle päädyin, koska se oli tarpeeksi pohjoisessa. Auto pakattiin helmikuussa 2011 valmiina kohti uusia seikkailuja. Kylmän yön seurauksena auto ei lähtenytkään Rovaniemellä käyntiin mittarin näyttäessä -31 astetta pakkasta. Onneksi sain käynnistysapua ja ehdin Saariselälle ennen keskuksen sulkemisaikaa. Tuolloin hiihtokoulussa oli johtajana Janne Tuominen. Hän alkoi kysellä onko minulla Reisjärvellä sukulaisia, sillä hänen äitinsä oli sieltä kotoisin. Aikamme asiaa tuumittiin ja naurettiin, että tarpeeksi kun kaivetaan, ollaan varmasti sukulaisia! Isälle soitettuani selvisi, että Jannen äiti Aino Tuominen (o.s. Kokkoniemi) on Elina-mummun siskon Kertun tytär, joten olemme pikkuserkkuja. Enpä olisi lähtiessä uskonut, että samalla reissulla löytyisi sukulaisia! Työaika hiihtokoulussa on klo 10 17, päivään mahtuu niin oppitunteja kuin tapahtumien järjestämistä. Oppilaita on ollut suomalaisten lisäksi mm. Englannista, Singaporesta ja Japanista. Alkutaso lähtökohtaisesti on se, että he näkevät lunta ensi kerran eläessään. Tunnit aloitetaan siis perusasioista, monojen ja suksien jalkaan laittamisesta ja kuinka niillä ylipäänsä liikutaan. Heille tärkeintä ei ole lopputuloksena Kalle Palanderin taidot, vaan elämys! Minulle opettamisessa parasta on se, kun näkee oppimisen riemun ja oppilaan kehityksen. Parhain palaute opettajalle on esimerkiksi piirros, halaus mukavasta tunnista tai uudelleen näkeminen seuraavana talvena. Opetettavat lajit minulla ovat laskettelu, telemark ja lumilauta. Oppilaita on lajista riippuen vauvasta vaariin. Nuorin aloittava oppilas on ollut kolme ja vanhin 68 vuotta. Iällä ei siis ole väliä. Kaksi ensimmäistä talvea olin riviopettajana, mutta viime talvena hyppäsin hiihtokoulun johtajan saappaisiin. Neuvo, jonka Janne minulle tehtävään antoi, oli: "Ole oma iloinen itsesi, sillä pääsee pitkälle!" Työtehtävät eivät juuri muuttuneet normaalista. Opettamisen lisäksi tulivat työvuorojen suunnittelut, muut kirjalliset työt sekä edustustehtävät. Tarvittaessa opettajat ovat apuna myös vuokraamossa ja hisseillä. Keskuksen rinneravintolassakin olemme olleet kiireapuna, jossa viime talven työskenteli myös Jannen sisko Riikka Tuominen. Vapaapäiviä kauden aikana ei hirveästi kerry. Sesonkityöläinen tekee töitä silloin, kun niitä on, jotta voi halutessaan lomailla kesän. Vapaa-ajalla käymme ylläpitämässä myös omaa laskua, mutta illat menevät lähinnä työpäivästä palautuessa. Laitetaan porukalla ruokaa, saunotaan ja vietetään iltaa. Mikäli voimia on päivän jälkeen vielä jäänyt, olemme tehneet hiihtoretkiä tunturiin. Kummasti saa lisää virtaa tähtitaivaasta ja upeista revontulista! (Jatkuu seuraavalla sivulla.)

14 14 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 (Jatkoa edelliselle sivulle.) Muutamina iltoina kävin myös harjoittelemassa rinnekoneella ajoa kuljettajien avustuksella. Hetki meni, että tarvittavat vivut ja napit oppi muistamaan. Oli hurjan hienoa käydä laskemassa, kun oli itse ajetut rinteet. Viime talvi oli uuden opettelua, joten kotona en käynyt puoleen vuoteen. Onneksi äiti, isä ja sisko perheineen kävivät Saariselällä lomailemassa. Maija-siskon pojat Lauri ja Niilo olivat vuorollaan tädin opetuksessa. Päivän päätteeksi kävimme vielä testaamassa 1200 m pitkän pulkkamäen. Se on yksi Saariselän kokemisen arvoisista paikoista. Lapin kesä Kesän 2012 asuin hyvän ystäväni Kaisan kanssa Inarissa, tarkemmin sanottuna Muddusjärvellä Syrminiemessä. Seurana meillä oli myös Einokissa sekä koirat Nanai ja Kuobza. Saaressa asuimme pienessä mökissä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Kesä oli aika kylmä ja sateinen, puita sai välillä tehdä urakkahommina, jotta mökki ja sauna saatiin lämpimiksi. Pesulla käyminen hoidettiin pääasiassa järvessä, vaikka veden lämpötila ei ollutkaan päätä huimaava. Toisinaan saattoivat Inarin kirkolla saakka kuulla, kun pulahdettiin veteen. Muddusjärven mökki. tuliaistuvassa, jossa on Lapin matkamuistoja joka lähtöön. Mikäli karhunpesäkiven sisään haluaa käydä kurkkaamassa, matkaa sinne on 284 porrasta. Hiukan ylemmäksi kiivettäessä näkee maisemia aina Inarinjärvelle saakka. Työtehtäviini kuuluivat hyllyjen täyttö, kahvion ylläpitäminen sekä asiakaspalvelutehtävät. Asiakaskunta koostui pääasiassa suomalaisista ja saksalaisista turisteista. Kävipä joskus myös tuttuja! Työpäiviä piristivät sukulaiset Marja-Liisa ja Timo Kemppainen, Sirkka ja Paavo Rossi, sekä Paula Rossi lapsiensa Jennan, Iinan ja Nooan kanssa. Sukulointien lisäksi kesän parhaimpia muistoja tuli aivan arkipäiväisistä asioista. Muun muassa työmatkasta, joka oli hieman normaalista poikkeava. Ensin soudettiin toiselle puolelle, sitten seurasi kävelyä puolisen kilometriä tukkitietä ylöspäin ja lopuksi autolla ajoa noin 30 km/suunta. Kerran kävi töihin lähtiessä hullusti, kun veneeseen noustessa jalka lipesi ja olin rähmällään vedessä. Housuthan siinä meni vaihtoon! Toisinaan soutaessa käytiin tuulen kanssa taistoa, kumpi on vahvempi. Ruokaakin saatiin järvestä, kun kahteen tyttöön laskettiin verkot Muddukseen monen monta kertaa. Parhaimmillaan verkoista löytyi 30 ahventa ja kolme pulkanmittaista haukea. Kokonaisuudessaan kesä oli yksi elämäni parhaimmista! Mikä Lapissa viehättää? Milla ja Kanda-koira. Siihen ei yhtä oikeaa vastausta pysty antamaan. Pohjoisen elämään jää koukkuun, kerran kun lähtee, saattaa vierähtää useampi vuosi tai ehkäpä loppu elämä. Elämän rytmi on aivan erilainen mitä etelässä, mihinkään ei ole kiire. Usein ennen töihin ryhtymistä kuulee: Juomma kahvit ja mietimmä, mitä tehemme seuraavaksi. Etelän likalla on ollut opettelemista hitaampiin lähtöihin! Luonto on myös suuri tekijä. Mikään ei ole kauniimpaa kuin paukkuva pakkanen tähtitaivaan ja revontulien kera, yötön yö tai ruskan räiskyvät värit. Lappi on kokemisen arvoinen paikka, edes kerran elämässä. Kesän olin töissä Karhunpesäkivellä Pulkan mittaiset hauet.

15 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ HERMAN KIINNOSTAA EDELLEEN Vapaustaistelija Herman Liikanen kiinnostaa edelleen, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut jo 87 vuotta. Sotahistorian tutkijana toimiva filosofian lisensiaatti Jussi Jalonen Tampereen yliopistosta on kirjoittamassa kirjaa ulkomailla vapaaehtoisena palvelleista sotilaista. Aika on rajattu autonomian ajan alusta 1930-luvulle. Kirjassa esitellään viisi henkilöä, ja yksi heistä on Herman Liikanen. Olemme saaneet lukea etukäteen Hermanista kirjoitetun tekstiluonnoksen ja korjata siinä olleet virheet. Samalla oli mahdollisuus kertoa aiheesta omia mielipiteitä. Meille on luvattu yksi kappale kirjaa, kunhan se ilmestyy. On tulossa myös toinen kirja. Etelä-Savon kulttuurin vuosikirja Porrassalmi VII julkaistaan Porrassalmen taistelun vuosipäivänä Tähän kirjaan on sukuseuran puheenjohtajalta pyydetty kirjoitusta Herman Liikasesta. Kirjan muita kirjoittajia ovat mm. dosentti Osmo Pekonen, emeritusprofessori Juha Pentikäinen ja Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva. Näitä kirjoja saamme lahjaksi pari kappaletta. Kuten tiedämme, Herman oli mielenkiintoinen persoona ja hänen elämässään tapahtui paljon. Alla on esimerkki yhdestä tapahtumasta. Kuinka moni meistä on käynyt tapaamassa Ruotsin kuninkaallisia henkilökohtaisesti? HLI PERINNEHENKILÖ KUNINKAAN LUONA 1864 Perinnehenkilöstämme Herman Liikasesta on kirjoitettu paljon, ja suuri osa näistä tiedoista on tallennettu Pirkko Liikasen toimittamalle CD:lle, joka sisältyy seuran myyntituotteisiin. Siitä tiedämme, että Herman kävi aikoinaan Ruotsin kuninkaan luona matkallaan Tanskaan: Tukholmassa Liikanen meni tervehtimään Emil v. Qvantenia, tunnettua poliitikkoa, joka oli tuohon aikaan Kaarle XV:n yksityiskirjaston hoitaja ja täysillä mukana poliittisen skandinavismin viimeisessä yrityksessä yhdistää Pohjolan kolme valtakuntaa sekä Suomi yhteiseksi poliittiseksi unioniksi. v. Qvanten ei ollut kotona, niinpä hän meni sen sijaan Estlanderin luo Hotelli Rydbergiin ja luki siellä ruotsalaisia lehtiä, jotka muutamalla rivillä olivat huomioineet hänen persoonansa ja hankkeensa. 2. maaliskuuta kävin audienssilla kuningas Kaarle XV:n ja prinssi Oskarin luona. Samana päivänä kävin valtioarkistonhoitaja, professori Nordströmin luona. 3. maaliskuuta matkustin pois Tukholmasta. Sain matkaseuraa professori Santessonista. Tähän päättyy Liikasen kertomus. v. Qvantenin järjestämästä audienssista Kaarle XV:n luokse ei ole Liikasen papereissa mitään mainintaa. Audienssi kuitenkin toteutui ja paikalla oli myös kruununprinssi, sittemmin Oskar II. Tämä kyseli Liikaselta hyvin tarkasti Suomen oloista. Enempää tietoa tästä asiasta ei ole. Selvää on kuitenkin, että Liikanen sai Tukholmassa osakseen suurempaa huomiota kuin muut vapaaehtoisemme. Mainittuun kuninkaan luona käyntiin liittyy ohessa näkyvä Hermanin muistikirjasta otettu kuva, jonka Maarit Tillman otti tammikuussa 2013 ja käsitteli myöhemmin lehteä varten. Tämä on pieni osa Herman Liikasen yksityisarkistosta, joka on tallennettu Kansallisarkistoon. Kuvasta näkyy, mitä Herman kirjoitti kyseisen vuoden muistikirjaansa helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa. 27. helmikuuta saavuin Grisslehamnista Tukholmaan ja majoituin Kuhlmanin luo. 29. helmikuuta tapasin suomalaiset professori Nordenskiöldin ja v. Qvantesin.

16 16 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 PIEKSÄMÄEN, PUUMALAN JA JUVAN LIIKASIA 1540-LUVULTA 1700-LUVULLE Loppuosa edellisessä numerossa olleeseen Olli Liikasen kirjoittamaan artikkeliin. Juva Juvan Lievolassa oli isäntänä Antti Ollinpoika Liikanen ja samalla tilalla Olli Ollinpoika Liikanen. Isännyyttä jatkoi 1680 Pekka Ollinpoika Liikanen vaimoineen. Pekan talossa asui myös Hannu Liikanen, joka on merkitty Pekan pojaksi 1682 ja 1688 ja veljeksi luvun suurten nälkävuosien jälkeen Pekan aikana tila autioitui ja se siirtyi toisten omistukseen Läänintilejä laatinut kirjuri ei ole ollut aivan varma Pekan sukunimestä, sillä vuoden 1700 autioluettelossa lukee Pekka Lievola tai Liikanen. Pekan lisäksi Juvan henkikirjoissa mainitaan Hietajärven kylässä 1701 alkaen renki Matti Liikanen, jolla oli vaimo viimeistään Tuona vuonna Matti on talollinen Hietajärvellä. Matilla oli poika Matti, joka oli avioitunut vuoteen 1711 mennessä. Isä- Matti mainitaan henkikirjoissa vuoteen 1711 ja poika-matti vaimoineen 1712 asti. Juvan haudattujen luettelon mukaan Hietajärven kylässä kuoli torppari Matti Liikanen 60- vuotiaana. Luultavasti kyseessä on Matti Matinpoika Liikanen. Härkälässä oli 1712 isäntänä Matti Pekanpoika Liikanen. Isovihan jälkeen vuonna 1722 Liikasia ei näy isäntinä Juvalla useaan vuoteen. Ratsumiehen renki Juho Liikanen mainitaan läänintileissä Juvan Kuosmalassa Juvan Aholan kylän Kettusen taloon tulee vävyksi Antti Liikanen. Antin perillisistä on lopussa erilliset sukutaulut. Nimi Liikanen häviää vähitellen poikien kuollessa nuorina. Juvalla asui myös Kalle (Carl Liikanen), joka oli syntynyt vuonna Häntä ei ole toistaiseksi saatu yhdistettyä mihinkään sukuhaaraan. Kallen perillisistä on myös omat sukutaulut. Yksi mahdollisuus on, että Kalle on Ristiinan sukutauluissa mainittu 1745 (epävarma aika!) syntynyt Kalle Liikanen. Hänestä ei ole Ristiinan tauluissa mitään jatkotietoja. Kirkonkirjoja puuttuu ratkaisevilta vuosilta sekä Juvalta että Ristiinasta, joten arvelua ei voi vahvistaa kirkonkirjojen avulla. Kalle-nimi esiintyy luultavasti eniten Ristiinan sukuhaarassa 1700-luvulla. Muita Juvalla asuneita Liikasia olivat: Anna Liikanen (puoliso Vincentius Leskinen, poika Olli kastettu Pajusalmessa ), Anna Liikanen, s. noin 1696 (rippikirjassa 1708), k. 73- vuotiaana (kylä Pohjois, puoliso Paavo Sopanen), Johanna Liikanen, s. 1712, k Pajusalmessa (puoliso Matti Kaipainen), Elina Matintytär Liikanen, s. 1717, k Sopalassa (puoliso Antti Auvinen ), Anna Liikanen, s. 1689, k Lievolassa (puoliso Erkki Liimatainen ). Antti Liikanen ja jälkeläiset Juvalla TAULU 1 1. Antti Liikanen, s. noin 1706, k Juva, Koikkala. Puoliso: Anna Kettunen, s. 1716, k Juva, Ahola. Anna Liikanen, s Juva, Ahola. Tauluun 2. Margeta Liikanen, s Juva, Koikkala. Tauluun 3. Antti Liikanen, s Juva, Koikkala, k Juva, Koikkala. Juho Liikanen, s Juva, Koikkala. Tauluun 4. Elina Liikanen, s Juva, Koikkala, k Juva, Ahola. TAULU 2 2. Anna Liikanen, Taulusta 1, (isä Antti Liikanen), s Juva, Ahola, k Juva, Hottila. Puoliso: noin 1754 Pekka Pekanpoika Kohonen, s Pekka Kohonen, s Juva, Hottila. Anna Kohonen, s Juva, Hottila. Antti? Kohonen, s Juva, Hottila. TAULU 3 2. Margeta Liikanen, Taulusta 1, (isä Antti Liikanen), s Juva, Koikkala. 1. puoliso: Jaakko Pulliainen, s. 1726, k puoliso: Erkki Kuuva, s. noin 1741, k. noin Pekka Pulliainen, s TAULU 4 2. Juho Liikanen, Taulusta 1, (isä Antti Liikanen), s Juva, Koikkala, k Juva, Ahola. Puoliso: Kaisa Auvinen, s Antti Liikanen, s Juva, Ahola, k Juva, Ahola. Anna Liikanen, s Juva, Koikkala. Tauluun 5. Helena Liikanen, s Juva, Ahola. Tauluun 6. Kaisa Liikanen, s Juva, Koikkala, k Juva, Ahola. (Jatkuu seuraavalla sivulla.)

17 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ (Jatkoa edelliselle sivulle.) TAULU 5 3. Anna Liikanen, Taulusta 4, (isä Juho Liikanen), s Juva, Koikkala. Puoliso: Juva Anders Parad, sotilas, s. 1766, k Juho Parad, s Juva, Maarala. TAULU 6 3. Helena Liikanen, Taulusta 4, (isä Juho Liikanen), s Juva, Ahola, k Juva, Ollikkala. Puoliso: Juva Juho Myyryläinen, s Liisa Myyryläinen, s Juva, Ollikkala. Kalle Liikasen jälkeläiset Juvalla TAULU 1 1. Kalle (Carl) Liikanen, s (7.4.?), k Juva. 1. puoliso: Anna Tahvontytär Harmainen, s , k puoliso: Juva Kaisa Seilonen, s. 1757, k Margeta Liikanen, s Juva, Kitula, k Juva, Kitula. 1. Maria Liikanen, s Juva, Kitula. Tauluun Elina Liikanen, s Juva, Kitula. Tauluun Riitta Liikanen, s Juva, Kitula. Tauluun Antti Liikanen, s Juva, Ylivesi, k Juva, Pätylä. 2. Margareta Liikanen, s Juva, Ylivesi. Tauluun 5. TAULU 2 2. Maria Liikanen, Taulusta 1, (isä Kalle Liikanen), s Juva, Kitula, k Juva, Maivala. Puoliso: Juva Jaakko Färdig e. Kokkonen, sotilas, s. 1770, k Juva. Jaakko Kokkonen, s TAULU 3 2. Elina Liikanen, Taulusta 1, (isä Kalle Liikanen), s Juva, Kitula, k Juva, Ylivesi. Anna Sofia Liikanen, s. 1819, k Juva, Ylivesi. TAULU 4 2. Riitta Liikanen, Taulusta 1, (isä Kalle Liikanen), s Juva, Kitula, k Juva, Maivala. Puoliso: Juva Olli Hämäläinen, sotilas, s. 1772, k Anna Hämäläinen, s Juva, Murtois. Olli Hämäläinen, s Juva, Murtois. TAULU 5 2. Margareta Liikanen, Taulusta 1, (isä Kalle Liikanen), s Juva, Ylivesi. Puoliso: Juva Mikko Paavilainen, s Juva, k Juva, Ylivesi. Anna Maria Paavilainen, s Juva, Ylivesi. kuolleena syntynyt tytär, s Juva, Pitkälahti, k Juva, Pitkälahti. TILAA SUKUVIESTI Sukuviesti on Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry:n julkaisema, vuonna 2014 viisi kertaa ilmestyvä aikakauslehti. Lehden saa painettuna tai digitaalisena. Sukuviesti on oikea lehti sinulle, joka olet kiinnostunut suvustasi, perheestäsi ja juuristasi, arvostat kansallista kulttuuria parhaimmillaan ja haluat kotoisan lämmintä luettavaa. Tilaushinta sukuseuran jäsenille on 30 euroa painettuna ja 15 euroa digiversiona. Muille vuosikerta maksaa 40 euroa ja 25 euroa. Muista mainita, että olet jäsenemme. Tilaa postitse, puhelimella tai sähköpostilla: Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry, Sokerilinnantie 7 E, ESPOO. (09) , sukuviesti@suvut.fi,

18 18 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/2013 JÄSENMAKSUKO RÄSTISSÄ? EI KAI! HOIDAN ASIAN HETI KUNTOON! Mikäli jäsenmaksusi on ollut kirjanpitomme mukaan vielä maksamatta, saat tämän lehden välissä uuden laskun, joka erääntyy maksettavaksi heti. Mikäli olet hoitanut jo maksun, pyydämme ottamaan yhteyttä rahastonhoitajaan asian selvittämiseksi. Yhteystiedot takakannessa. Kiitos. ERKKI UUDESSA LEHDESSÄ Lueskelin lääkärin odotushuoneessa uutta aikakauslehteä OMA AIKA. Silmiin pisti tuttu koko sivun kuva. Se liittyi pääjohtaja Erkki Liikasen haastatteluun. Kyseessä oli lehden heinäkuun numero, ja juttu oli useita sivuja pitkä. Lehti löytynee vielä kirjastoista. HLI Olli Liikanen SATTUIPA KERRAN...SSA Olin keväällä 2012 lukenut Kansallisarkistossa Helsingin lääninvankilan nimiluetteloita 1860-luvulta 1890-luvulle. Koska tuolta ajalta ei löytynyt yhtään Liikasta, jätin projektin lepäämään kesän ajaksi. Saman vuoden elokuussa suunnilleen viikkoa ennen koulujen alkamista päätin jatkaa vankiluetteloiden selaamista vuotta 1860 edeltävältä ajalta. Heti ensimmäisenä päivänä tärppäsi. Vuonna 1858 oli Helsingin lääninvankilaan tuotu mieleltään heikko talollisen poika Tuomas Liikanen (kuva 1). Kuva 1. Ote Helsingin lääninvankilan (kruununvankilan) vankiluettelosta maaliskuulta Vankiluettelosta ei selvinnyt tarkemmin, kenestä Tuomaksesta oli kysymys. Kuitenkin luettelosta selvisi, että Tuomas oli viety paikalliseen hullujenhuoneeseen (dårhuset) saamaan hoitoa mielisairauteen Tämän tosikertomuksen otsikko täydentyy ja teksti jatkuu seuraavassa numerossa, joten arvoitukseksi vielä jää, mistä on oikein kysymys. Jännittävää!

19 LIIKASTEN SUKUSEURA RY:N JÄSENLEHTI 2/ MERKKIPÄIVIÄ vuotta Ka Väinö Helasniemi, KANGASNIEMI 98 vuotta 2.9. Ka Helvi Liikanen, KANGASNIEMI 94 vuotta Ka Liisa Helasniemi, KANGASNIEMI I4.10. Mi Sirkka-Liisa Tupala, HÄMEENLINNA 93 vuotta Ri Anneli Orasvuo, HAMINA 80 vuotta Ri Hilkka Nikola, VIHANTI Ri Kaija Tulokas, JAALA Ku Inkeri Ollila, HAUSJÄRVI 75 vuotta Ku Kaisu Isola, OULU Ko Eila Liikanen, VANTAA 8.4. Mi Anneli Liikanen, KOTKA Ka Mauri Puurula, KOKKOLA 8.7. Ka Laura Liikanen, KANGASNIEMI Ku Rauni Puttonen, JYVÄSKYLÄ Ka Aino Savela, REISJÄRVI Ri Pekka Saarenmaa, KERAVA Ka Unto Puurula, REISJÄRVI Ko Seija Liikanen, JYVÄSKYLÄ 70 vuotta Ka Raimo Liikanen, MIKKELI Ku Helena Nurmi, LOPPI Ka Tauno Liikanen, KANGASNIEMI Ku Timo Liikanen, RIIHIMÄKI Ri Liisa Strandman-Long, MONTGOMERY, USA 60 vuotta Ri Merja Pönniö, MIKKELI Ka Raija Korhonen, KAAVI Ka Urpo Liikanen, MIKKELI Ka Kaija Kuitunen, JYVÄSKYLÄ 6.4. Ka Marita Niemi, JYVÄSKYLÄ Ri Ulla Tiusanen, MIKKELI 4.8. Ka Anja Liikanen, JYVÄSKYLÄ Ka Jukka Puurula, KOUVOLA 50 vuotta Ka Jaana Liikanen, KANGASNIEMI Ka Riitta Leikas, MIKKELI Lä Samuli Liikanen, HELSINKI Ka Lisa Miller, ZIONSVILLE, USA Ka Pertti Rossi, REISJÄRVI VASTAUKSET ÄLYVAAKAAN. 1. sepän pajan liesi, tulisija 2. lyöntiase, nuija tai muu tilapäinen esine 3. tuulastusväline 4. pinsetit 5. kaksi tai kolmipiikkinen työkalu heinän nostamiseen ja siirtelyyn 6. sikojen ja lampaiden oleskelupaikka, tuvassa emännän työtila 7. vanha saha, tukkisaha 8.tupakka, myös kotitekoinen 9. metsään raivattu pelto, poltettu 10. vehje, jolla lampaan keritty villa kuohkeutettiin 11.oikean jalan potkimissuksi 12. kaskeamisen jälkeen kylvetty pelto VASTAUS UUTISVUOTOON Näissä nimissä esiintyy vain kirjaimia, joilla on nimetty pääkaupunkiseudun lähijunat. Kirjaimet ovat Y,S,U,L,E,A,M,I,K,N,T,H,R,Z. Tämän tehtävän keksi Maarit Tillman.

20 Palautus osoitteeseen Liikasten sukuseura ry c/o Harri Liikanen Niittaajankatu 2 A HELSINKI SUKUSEURAN HALLITUS Puheenjohtaja (= sukuseuran esimies) ja tiedottaja Harri Liikanen, Niittaajankatu 2 A 13, HELSINKI, , harri.liikanen(at)welho.com Varapuheenjohtaja (=sukuseuran varaesimies), lähihoitaja Maaret Ollila Helmikuja 3 B 22, RYTTYLÄ , maaret.ollila(at)gmail.com Sihteeri Maarit Tillman, Sysmäntie 3, OUTOKUMPU, , maarit.tillman(at)gmail.com Hankkija Sirkka-Liisa Liikanen, Luusniementie 1236, LUUSNIEMI, , sirkkis47(at)gmail.com Arkistonhoitaja Esko Liikanen, Ylivedentie 438, ANTTOLA, , esko.2liikanen(at)gmail.com Tiedottajan apulainen Olli Liikanen, Metsäläntie 24 A 2, HELSINKI, , olli.liikanen(at)edu.hel.fi JÄSENSIHTEERI Anne Ekroos, Mustarinne 7, ESPOO , anne.ekroos(at)hotmail.fi RAHASTONHOITAJA Matti Liikanen, Pollarikatu 12 as 8, LAHTI, , matti.liikanen(at)luukku.com SUKUSEURAN PAIKALLISET YHTEYSHENKILÖT MIKKELI JA ANTTOLA: Esko Liikanen, katso hallitus HELSINKI (Pk- seutu): Harri Liikanen, katso hallitus JUVA: Anu Liikanen, Kuhalammentie 27, Juva, , anu.liikanen(at)elisanet.fi. KANGASNIEMI: Sirkka-Liisa Liikanen, katso hallitus KUUSAMO: Anne Kultanen, Sarvivaarantie 191, Kuusamo, , a.kultanen(at)luukku.com PUDASJÄRVI: Arto Liikanen, Huhtotie 21, Pudasjärvi, arto.liikanen(at)fortum.com REISJÄRVI: Marja-Liisa Kemppainen, Mattilantie 8, Reisjärvi, , liisa.kemppainen(at)pp.sonera.net LAHTI, JAALA, ORIMATTILA: Matti Liikanen, katso Rahastonhoitaja VUODEN LIIKASET (Suluissa sukuhaara) 1993 (Ri) Mirjam Piira, Mäntyharju, k (Mi) Annikki Liikanen, Juva 1995 (Ri) Anna-Liisa Liikanen, Orimattila, k (Ka) Erkki Liikanen, Bryssel 1997 (Ko) Heikki Liikanen, Joutsa, k (Ku) Hannes Savolainen, Kemijärvi 1999 (Jo) Erkki Liikanen, Tammela 2000 (Ri) Pirkko Liikanen, Espoo 2001 (Ka) Matti Liikanen, Lahti 2002 (Ku) Jaakko Liikanen, Riihimäki 2003 (Ka) Raimo Liikanen, Mikkeli 2004 (Mi) Liisa Liikanen, Mikkeli (Anttola) 2005 (Ka) Harri Liikanen, Helsinki 2006 (Ri) Pekka Saarenmaa, Kerava 2007 (Ka ) Sirkka-Liisa Kuusisto. Kangasniemi 2008 (Ri) Sirkka Laakkonen, Espoo 2009 (Ka) Kauko ja Keijo Liikanen, Helsinki 2010 (Lä) Heikki Liikanen, Helsinki 2011 (Ka) Sirkka Leppälä, Reisjärvi 2012 (Ko) Maarit Tillman, Outokumpu 2013 (Ka) Olli Liikanen, Helsinki KUNNIAJÄSENET 1. Haastemies Eino Liikanen (k.1997) 2. Käsityönopettaja Anna-Liisa Liikanen (k.2004) 3. Emäntä Annikki Liikanen Sääteknikko Mauri Puurula Professori Pirkko Liikanen Yrittäjä Matti Liikanen SUVUN VANHIN Maanviljelijä Väinö Helasniemi, 98 v, KANGASNIEMI PERINNEHENKILÖ Perinnehenkilöksi nimettiin 1999 vapaustaistelija, luutnantti Herman Liikanen ( ), joka kuuluu Ristiinan sukuhaaraan. KUMMITYTTÖ Kummitytöksi nimettiin 1990 lähes sukuseuran perustamispäivänä syntynyt Jenni Liikanen Lahdesta. INTERNET- KOTISIVU PANKKITILIN NUMERO Danske Bank FI

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Saunavaaran Halosia 1 (6)

Saunavaaran Halosia 1 (6) Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Oripään Mäkimattilat. Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017

Oripään Mäkimattilat. Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017 Oripään Mäkimattilat Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017 Valokuvasivustoon löytyy linkki sukuseuran nettisivulta www.makimattilansuku.fi Valokuvasivut ovat yksityiset, joten niihin tarvitaan salasana,

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926.

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926. Pauli Holmlund Pauli Johansson Holmlund syntyy 17.10.1904 Porissa ja käy siellä koulunsa. 16- vuotiaana hän lähtee vapaaehtoisena vapauttamaan Karjalaa. Sisaret naureskelevat, kun Pauli luulee ottavansa

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Onnittelut!

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Sivu 1/5 T U L O K S E T Iin Urheilijat Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M50; M55 ; M60; M65; N35; N45; N50; NYL; N20; M45; M18; M20; MYL M08 Miehet 8 vuotta 1 km

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen, Talollinen Nivalan Keskitalo nro 14:sta., s. 1706, k. 31.12.1779 Nivala (Sirkka Korteniemi). Puoliso: Liisa Erkintytär Laakkonen, s. 1706, k. Nivala Erkki Laakkonen,

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Onnin elämän merkkipaaluja...

Onnin elämän merkkipaaluja... Onnin elämän merkkipaaluja... Matti, Abel ja Onni raivasivat koko elämänsä ajan kiviä. Routa nosti joka talvi uusia kiviä maan uumenista. Entisten peltojen reunat ovat edelleen täynnä kivikasoja. Leipä

Lisätiedot

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset

Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta (GMT+3) - Viralliset tulokset Juhannusjuoksu perjantai 21. kesäkuuta 2019 11.03 (GMT+3) - Viralliset tulokset Kilpailu info Laji: Juoksu Sijainti:, Suomi Lähtötapa: Ryhmä-lähtö manuaalisesti Ryhmät: Määritelty Kilpailijoita: 83 Ajanottolaite:

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö 25..2018, km - 12.0.00 1.08.00, km, km 6,6 km 1 1 26612647 Krista Pärmäkoski 9:00.1 (2) 17:7.8 () Ikaalisten Urheilijat 26:00.6 2 2 4092178 Kerttu Niskanen 9:00.7 () 17:7.4 (2) Vieremän Koitto 26:05.2

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot