Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TOIMINTASUUNNITELMA 2016"

Transkriptio

1 Tampereen teknillisen TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty TTYYE

2 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma Puheenjohtajan alkusanat... 2 PROJEKTIT VUODELLE Alayhdistyskenttä haltuun lopullisesti Opetuksen ja oppimisen laatu TTY:llä fuksin silmin Kunnallispoliittinen vaikuttaminen Sidosryhmävaikuttaminen haltuun Web-palvelujen uudistus Ensimmäisen vuoden integraatio Ylioppilaskunnan kansainvälisyys SEFI vuosikonferenssi Teekkaribrändi Tampere Toimeentulo- ja hyvinvointikysely / 7

3 Puheenjohtajan alkusanat Jäsenmäärän tippuminen ei näytä vaikuttaneen ylioppilaskuntamme talouteen niin rankasti kuin mitä vuonna 2014 pelättiin. Tämä johtuu taloussektorin aikaansaamista säästöistä sekä jo joitakin vuosia tekemästämme rakenteellisesta ylijäämästä - rahaa on järjestään käytetty vähemmän kuin mitä olemme talousarvion yhteydessä budjetoineet. Lisäksi yritysyhteistyöhön panostaminen on näkynyt ja kannattanut varsinkin juhlavuonna Toivon, että ensi vuonna kiinnitetään huomiota Teekkaritoiminnan paperin strategian painopistealueisiin. Korkeakoulutuksen rakenne ja laatu näkyy toiminnassa erityisesti Tampere3:n muodossa, Teekkarivaikuttavuus sidosryhmäprojektissa, Teekkaritoiminnan turvaaminen Alayhdistys- sekä Teekkaribrändiprojektissa sekä varhainen välittäminen ensimmäisen vuoden integraation miettimisessä. Tulevana vuonna saa priorisoida rohkeasti kunhan priorisointi perustuu tietoon. Vuonna 2016 viedään loppuun jo pari vuotta suunniteltu verkkosivujen uudistus. Samalla joudumme miettimään muun viestinnän käyttöä. Uudistus Werkkoanturiin on tuonut kaivattuja säästöjä kyseiselle sektorille ja julkaisuvälin harventaminen on antanut mahdollisuuden toimittaa laadukkaampaa verkkojulkaisua. Edelleen Werkkoanturin toimittaminen on kuitenkin iso säännöllinen ponnistus käytävälle, ja tämän taakan helpottaminen olisi varmasti edelleen toivottavaa, mikäli se voidaan tehdä viestinnän siitä kärsimättä. Juhlavuoden humun jälkeen Teekkarisektorilla ja elämyksissä on aika siirtää katse kehitykseen. Ylioppilaskunnan tulee entistä enemmän toimia mahdollistajana aiempaa itsenäisemmille jaostoille ja teekkaritoimijoille, sillä paras osaaminen ja innostus eivät aina asu ylioppilaskunnan käytävällä. Lisäksi ylioppilaskunta hyötyisi aktiivisista jaostoista, jotka kuitenkin kasvattavat tulevaisuuden toimijat. Teekkarisektori myös panostaa viestintään vuonna 2016: Jos teekkareista emme viesti me ja teekkareiden brändiä emme rakenna me, niin kuka sitten? Kansallisella tasolla vaikutettavaa riittää opiskelijaliikkeellä myös ensi vuonna. Soteratkaisun yksityiskohtien hiominen tuo kysymykseksi YTHS:n tulevaisuuden. Lisäksi opintotuen uudistaminen tulee etenemään vuonna 2016, vaikkei suunta tätä kirjoittaessa vielä olekaan selvillä. Vaikutamme näihin kysymyksiin ensisijaisesti SYL:n kautta ja toimimalla liitossa aktiivisesti. SYL suuntaa ensi vuonna resurssejaan myös oman toimintansa kehittämiseen, ja TTYY on mukana tuomassa ideoitaan toiminnan kehittämiseen ja esimerkiksi linjapaperin uudistamiseen. Tampere3 tulee vaikuttamaan merkittävästi myös vuonna 2016 toimintaamme. Vielä on mahdotonta ennakoida lopullista mittakaavaa. Mikäli hallitus ei osoita määrärahaa tai tarvittavia lainsäädännöllisiä uudistuksia hankkeelle, on vaikutus pienempi ja vuonna 2016 voimme keskittää energiaamme enemmän esimerkiksi sidosryhmäyhteistyön parantamiseen tai kunnallisvaaleihin. Mikäli tahtoa kuitenkin löytyy, kuten hartaasti toivomme, niin Tampere3 sekä ylioppilaskunnan oman toiminnan valmistaminen uuteen yliopistoon tulee asettaa etusijalle. Tämä jopa siinä mittakaavassa, että joitain projekteja on syytä jättää vaikka tekemättä jotta tarvittavat resurssit ja keskittyminen uudistuksessa ovat mahdollisia. Teemu Viljamäki, TTYYHPJ2015, teekkari 2 / 7

4 PROJEKTIT VUODELLE 2016 Toimintasuunnitelman projektit on suunniteltu toteutettavaksi toimintasuunnitelmassa määritetyin tavanomaisin talous- ja henkilöstöresurssein. Talousarviossa on erikseen resursoitu projektin 1.5 ja 1.7 toteuttamiseen. 1.1 Alayhdistyskenttä haltuun lopullisesti Alayhdistyskenttä otetaan lopullisesti haltuun vuonna 2016 vuosien 2014 ja 2015 aikana tehdyn työn pohjalta. Vuonna 2015 tehtiin työtä TTYY:n alayhdistyskentän juridisen aseman ja vastuukysymyksien selvittämiseksi, jonka perusteella muodostettiin malli tulevaisuuden alayhdistyskentälle. Vuonna 2016 tätä projektia jatketaan tukemalla yhdistysten rekisteröitymisprosessia konkreettisesti ja solmimalla yhteistoimintasopimukset rekisteröityneiden ja rekisteröityvien yhdistysten ja ylioppilaskunnan välillä. Tämä vaatii järjestösektorilta perusteellista tutustumista Suomen yhdistyslakiin ja PRH:n vaatimuksiin yhdistysten rekisteröitymisen suhteen ja näiden vaatimusten selventämistä rekisteröityville yhdistyksille. Tavoitteena on, että vuoden 2016 loppuun mennessä rekisteröitymiskriteerit ja sopimukset on hyväksytetty edustajistolle ja niiden mukaisesti suurin osa yhdistysten rekisteröitymisprosesseista on aloitettu. Kuormittavuus: Suuri Resurssit: järjestösektori, pääsektori 1.2 Opetuksen ja oppimisen laatu TTY:llä fuksin silmin Vuonna 2015 ylioppilaskunnan ja yliopiston kesken toteutettiin Opetuksen ja oppimisen laatua yliopistossamme mitannut projekti mystery shopping -periaatteella. Projektin avulla saatiin korvaamatonta palautetta opiskelijoilta asiakasnäkökulmasta ja sen johdosta muun muassa laitosten opetusstrategioiden kehitystyö sai uutta pontta. Projektin myötä monet tärkeät, ennen piiloon jääneet huomiot saivat lihaa luidensa ympärille. Nyt tämä projekti on aika viedä myös fuksitasolle. Vuoden 2017 keväällä on aikomus toteuttaa samanlaisella menetelmällä opetuksen ja oppimisen laatua mittaava projekti vuoden 2016 fukseille. Tämä vaatii projektin aikataulutuksen ja koulutussabluunan suunnittelua vuoden 2016 loppupuolella yhteistyössä yliopiston koulutuspäällikön kanssa. Kuormittavuus: pieni Kuormittavuus: hallituksen kopot/toinen kopo 1.3 Kunnallispoliittinen vaikuttaminen Kunnallisvaaleihin 2017 pitää valmistautua jo vuoden 2016 aikana, sillä puolueet ja järjestöt tekevät omia ohjelmiaan jo Esimerkiksi puolueisiin kannattaa vaikuttaa jo ennen 2016 kesän puoluekokouksia joissa puolueet kunnallisvaalitavoitteitaan linjaavat. Niinpä tavoitteena tuleekin olla valmistella jo keväällä 2016 kunnallispoliittinen ohjelma vaaleihin 2017 yhdessä TTYY:n, Tamyn ja Tamkon kunnallispoliittisen edunvalvontaryhmän Ryhmä kanssa. Tämän lisäksi ryhmän kanssa valmistellaan syksyn 2016 aikana vaalimateriaali vuoden 2017 käyttöön. SYL:n toimintasuunnitelmaan vuodelle 2016 on esitetty myös kunnallispoliittista projektia, ja niinpä projektin aikana seurataan myös kuulumisia ja vaikuttamista kansallisella tasolla juuri SYL:n kautta. TTYY:llä on myös vielä tekemistä kunnallispoliittisen päätöksenteon hahmottamisessa ja siihen vaikuttamisessa. Niinpä vuoden 2016 aikana myös vahvistetaan suhteitamme paitsi paikallisesti puolueisiin myös päätöksiä valmisteleviin virkamiehiin. Toimijoiden tulee hahmottaa se, kuinka päätökset Tampereen kaupungilla syntyvät nykyisiä toimijoita paremmin. Tämä tieto tulee myös dokumentoida tulevia toimijoitamme varten. 3 / 7

5 Resurssit: Hallituksen kunnallisesta vaikuttamisesta vastaava hallituksen jäsen, hallituksen puheenjohtaja, sosiaalipoliittinen sihteeri 1.4 Sidosryhmävaikuttaminen haltuun TTYY:lla on paljon vakiintuneita sidosryhmiä, joihin pidetään yhteyttä usein sektoreittain. Erilaisten työryhmien ja toimielinten määrä johon toimijat vuosittain osallistuvat on huomattavan suuri. Lisäksi oman haasteensa tähän kenttään tuo toimijoiden vaihtuminen vuosittain: Yleensä tieto edellisvuoden keskusteluista välittyy kohtuullisesti, mutta siltikin meidän toimijamme ovat tietoisia usein vain parin edellisvuoden tapahtumista, siinä missä sidosryhmissämme toimijat saattavat muistaa ylioppilaskunnan kanssa käytyjä keskusteluja kymmenenkin vuoden taakse. Lisäksi ylioppilaskunnan tavoitteet eri sidosryhmiä kohtaan eivät ole aina selkeitä, vaan kunkin vuoden toimijat usein varsin itsenäisesti päättävät, mikä tällä hetkellä on pinnalla ja keskustelemisen arvoista. Etenkin alkuvuodesta uusien toimijoiden opetellessa tehtäväänsä pitkän aikavälin tavoitteiden ja suuntaviivojen tulisi olla paremmin selvillä. Tunnistetaan ylioppilaskunnan tärkeimmät sidosryhmät ja dokumentoidaan näiden sidosryhmävaikuttaminen sekä vaikuttamisen historiatieto nykyistä tarkemmin. Sidosryhmävaikuttamista kehitetään tekemällä sidosryhmille kysely mahdollisuuksien mukaan rajalliset ajalliset resurssit huomioiden. Kuormittavuus: Pieni Resurssit: Kaikki 1.5 Web-palvelujen uudistus Vuonna 2015 toteutettiin ylioppilaskunnan web-palvelujen uudistamissuunnitelma. Suunnitelma kattaa ylioppilaskunnan Internet-sivujen, WerkkoAnturin sekä erilaisten kilkkeiden (esim. vuokraukset) toteutuksen (graafinen ilme, käytettävyys, tekninen toteutus). Tämä suunnitelma tulee toteuttaa vuoden 2016 aikana. Projektia varten palkataan projektisihteeri, jonka vastuulla on koko projektin johtaminen. Verkkosivu-uudistuksessa tehdään verkkosivuista aidosti yhdenvertaiset, jotta tiedon löytäminen verkkosivuilta on yhtä helppoa sekä suomalaisille että kansainvälisille opiskelijoille. Kuormittavuus: Pieni Resurssit: Viestintä 1.6 Ensimmäisen vuoden integraatio TTYY on linjannut yhdeksi strategiseksi tavoitteekseen vuosille varhaisen välittämisen mallin, jossa yhtenä tavoitteena on kehittää monipuolisempaa turvaverkkoa opintojen alussa ja myös myöhemmin opintojen aikana. Tämän projektin tavoitteena on luoda tätä turvaverkkoa saamalla kaikille uusille opiskelijoille opiskelijan elämää esittelevä opiskelijatutor, akateemista maailmaa esittelevä opettajatutor sekä yritysmaailmaa esittelevä työelämämentori. Opiskelijatutortoiminta toimii tällä hetkellä jo hyvin, joten projektissa keskitytään opettajatutorointiin sekä työelämämentorointiin. Opettajatutoroinnin suhteen tavoitteena on selvittää, mitä opiskelijat kaipaavat ja haluavat opettajatutoroinnilta sekä kerätä yhteen hyvät kokemukset opettajatutoroinnnista. Tavoitteena on kehittää malli hyvästä opettajatutoroinnista, esitellä se tiedekunnille ja pyrkiä saamaan tiedekunnat sitoutumana opettajatutorointiin. Työelämämentoroinnin suhteen pyrkimyksenä on saada yliopisto innostumaan työelämämentoroinnista ja ottamaan vastuu sen toteuttamisesta. Tavoitteeseen päästäksemme tarkoituksena on valmistella työelämämentoroinnista avaimet käteen -konsepti, joka esitellään yliopistolle vuoden 2016 aikana. Projekti kattaa myös KV-tutkinto-opiskelijat. 4 / 7

6 Sektorit: Edunvalvonta 1.7 Ylioppilaskunnan kansainvälisyys Ylioppilaskunnan tiedotus on jo joitakin vuosia ollut kaksikielistä, mutta tämä ei vielä riitä. Vuonna 2016 ylioppilaskunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että sen tapahtumat ja toiminnot ovat saavutettavia sen kv-opiskelijoille. Konkreettisina toimenpiteinä fuksianturi käännetään kaksikieliseksi, jolloin myös uudet kv-opiskelijat saavat saman tietopaketin koulumme toiminnoista kuin muutkin fuksit. Ylioppilaskunta järjestää tapahtumat aina koko jäsenistölle suunnattuna, myös kansainväliset opiskelijat huomioiden. Lisäksi kansainväliset opiskelijat otetaan paremmin mukaan ylioppilaskunnan jaostojen ja neuvostojen toimintaan. Edustajiston toiminnassa kiinnitetään kaudella erityistä huomiota läpi päässeiden kansainvälisten opiskelijoiden tarpeisiin ja tukemiseen, jotta nämä voivat osallistua päätöksentekoon yhdenvertaisesti muiden edustajiston jäsenten kanssa. Uudistuksissa hallitus kuitenkin käyttää järkeä kustannusten ja resurssien käytön kanssa. Sektorit: Hallituksen kv-vastaava, kaikki sektorit 1.8 SEFI vuosikonferenssi 2016 SEFI (Société Européenne pour la Formation des Ingénieurs) on eurooppalaista insinööriopetusta edistävä yhteisö, jonka tavoitteena on vaikuttaa insinöörikoulutuksen tulevaisuuteen ja vahvistaa insinöörien ammattikunnan asemaa yhteiskunnassa. Tampereella 2016 järjestettävän konferenssin teemana on Engineering Education on Top of the World: Industry University Cooperation. Lisäksi tullaan myös olennaisesti keskittymään opiskelijoiden osallistumiseen. Ylioppilaskunta on aktiivisesti mukana konferenssin järjestämisessä, ylioppilaskunnan edustajat ovat nimettyinä järjestelykomiteaan (Local Organising Committee). Jokaisena iltana on iltaohjelmaa, joka koordinoidaan yhdessä yliopiston kanssa. Jonain iltana järjestetään pääasiassa opiskelijoille suunnattu ohjelma esimerkiksi Teekkarisaunalla. Lisäksi opiskelijoita tarvitaan hoitamaan käytännön asioita. Tehtävää ja ideoitavaa on paljon. Konferenssi on loistava mahdollisuus TTY:lle saada kansainvälistä näkyvyyttä. Resurssit: Koposektori 1.9 Teekkaribrändi Teekkarit kyllä tunnetaan, mutta onko kuva teekkareista kuitenkaan aina pelkästään positiivinen? Vuonna 2016 viestintä- ja teekkarisektori tekevät työtä sen eteen, että teekkarit näkyisivät aiempaa positiivisemmassa valossa niin mediassa, yritysten keskuudessa kuin tänne potentiaalisesti hakevien lukiolaistenkin keskuudessa. Yhteistyötä tässä kannattaa tehdä esimerkiksi teekkarilähettiläiden ja Tekniikan kutsun toimituskunnan kanssa. Teekkarihengessä on paljon sellaista, joka toimii vuosikymmenestä toiseen. Niinpä niiden hienojen asioiden, joita täällä teemme tulee konkretisoitua myös yhteisön ulkopuolelle. Teekkarijaoston roolia tulee selkiyttää, jotta se saisi aiempaa paremmin vietyä teekkariuden ilosanomaa maailmalle. Lisäksi tempaus- museo- ja lukkaritoiminnan taso vaihtelee vuodesta toiseen, joten näiden kehittämiseen laitetaan resursseja nyt kun juhlavuosi ei enää vie kaikkea teekkarisektorin huomiota. Teekkarijaoston, fuksi- ja kiltaneuvoston työnjakoa ja roolituksia selkiytetään. Ylioppilaskunnan tulee entistä enemmän toimia mahdollistajana aiempaa itsenäisemmille jaostoille ja teekkaritoimijoille, sillä paras osaaminen ja innostus eivät aina asu ylioppilaskunnan käytävällä. Lisäksi ylioppilaskunta hyötyisi aktiivisista jaos- 5 / 7

7 toista, jotka kuitenkin kasvattavat tulevaisuuden toimijat. Ylioppilaskunnan tulee myös miettiä uusiksi palkitsemiskulttuuria, jolla tulevaisuuden vapaaehtoisten riittävä määrä varmistetaan. Teekkarisektorin tulee panostaa viestintään vuonna 2016, sillä teekkaribrändin rakentaminen ja siitä viestintä on ylioppilaskunnan vastuulla Resurssit: Teekkarisektori, Viestintäsektori 1.10 Tampere3 Uuden, nykyiset korkeakoulut korvaavan yliopiston luomiseen tähtäävä Tampere 3 -prosessi etenee edelleen ja pilottialojen yhteiset opintojaksot ja -kokonaisuudet alkavat syksyllä TTYY on aktiivisesti mukana prosessissa, ja pyrkii vaikuttamaan prosessiin ensisijaisesti yhdessä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan ja Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kanssa. Ylioppilaskunnassa myös jatketaan työtä teekkaritoiminnan turvaamiseksi. Teekkaritoiminta jatkuu kyllä ilman omaa ylioppilaskuntaakin, mutta silti työ teekkaritoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi kannattaa pitää jatkuvasti käynnissä muutoksen pehmentämiseksi. Mikäli Tampere3 prosessin todetaan vuonna 2016 etenevän vauhdilla, kannattaa projekti rehellisesti priorisoida tärkeimmäksi ja jättää joitakin projekteja rehellisesti tekemättä. Tällainen projekti on esimerkiksi sidosryhmävaikuttaminen haltuun, joka on relevantimpi silloin kun tulevaisuus on varmalla pohjalla. Kuormittavuus: Suuri Resurssit: Koposektori, pääsektori 1.11 Toimeentulo- ja hyvinvointikysely Kyselyn tarkoituksena on selvittää miten opintotuen muutokset ovat vaikuttaneet opiskelijoidemme toimeentuloon ja hyvinvointiin sekä opintojen etenemiseen ja vaihto-opiskelun mahdollisuuksiin. Valmistellaan kysely, toteutetaan se keväällä ja puretaan tulokset vuoden 2016 aikana. Kysely on toteutettu viimeksi 2011, jonka jälkeen opintotukeen on tullut paljon muutoksia. Ajantasainen tieto jäsenistön tilanteesta on tärkeää ylioppilaskunnan edunvalvontatyön linjojen muodostamisessa. Resurssit: hallituksen sopovastaava, soposihteeri 6 / 7

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TALOUSARVIO 2015

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TALOUSARVIO 2015 Tampereen teknillisen TALOUSARVIO 2015 Hallituksen esitys edustajistolle 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 SISÄLLYSLUETTELO Talousarvio 2015... 1 Puheenjohtajan alkusanat... 2 PROJEKTIT VUODELLE

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia Hyväksytty edustajiston kokouksessa 25.10.2017 Viestintästrategia 1. Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy) ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

Edunvalvonnan suunnittelu

Edunvalvonnan suunnittelu Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset

Lisätiedot

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa TREY Tampereen ylioppilaskunta Strategia 2019-2022 Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 6.11.2018. Strategian visuaalinen esitysasu ylioppilaskunnan brändin mukaisesti tulossa

Lisätiedot

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 1 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti,

Lisätiedot

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 Ehdotettu rakenne Sisältöjen läpikäynti Prosessin loppuunvienti Johdanto Kaikkeen toimintaan vaikuttavat taustatekijät Toimintasuunnitelman tarkoitus jne. Projektit Organisaatio

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

Saatekirje liittokokousmateriaaleille

Saatekirje liittokokousmateriaaleille SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 00 Sivu 1 / 6 Saatekirje liittokokousmateriaaleille 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Arvoisa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu Toimintasuunnitelma 2011 ayye iltakoulu 3.11.2010 Agenda Rooli Sisältö Prosessi Toiminta vuonna 2011 Rooli Suunnitelma ylioppilaskunnan toiminnasta vuoden aikana Edustajisto hyväksyy vuoden lopussa seuraavan

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit.

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. OHJEET EXCEL-TAULUKON TÄYTTÄMISEKSI: Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. Linjapaperille, toimintasuunnitelmalle

Lisätiedot

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Edunvalvonta ainejärjestöissä Edunvalvonta ainejärjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Joni, Minttu, Inari, Laura-Maria ja Janne 24.1.2017 Esittäytyminen Inari, Minttu, Joni, Laura-Maria ja Janne Tilaisuuden läpivienti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

SYL-delegaation ohjeistus. Lähetekeskustelu AYYE10/

SYL-delegaation ohjeistus. Lähetekeskustelu AYYE10/ SYL-delegaation ohjeistus Lähetekeskustelu AYYE10/14 5.11.2014 SISÄLTÖ 1. Mikä on SYL:n liittokokous ja delegaatio? 2. Mitä tässä lähetekeskustelussa? 3. Aiheiden esittelyt 1. Lausuntokierros ja AYY:n

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1 Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Kommentteja ja esityksiä

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 4.10.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Jyväskylän

Lisätiedot

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013 Strategiatyöryhmä 18.2.2013 HUOM! Tämän toimintasuunnitelman on tarkoitus kuvata strategiatyöryhmän työtä ja tavoitteita, ei vielä itse strategiaprosessin yksityiskohtia.

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 2012 Mites se tehdään? Edarin kokous 12. lokakuuta 2011 Ville Poikolainen Tällä hetkellä strategisempaa ohjausta tekee hallitus muun keskustoimiston ohella. Ohjaavimmat dokumentit laki, säännöt, Aalto-linja

Lisätiedot

TYYn avustukset 2018

TYYn avustukset 2018 TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan suunta

Ylioppilaskunnan suunta Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

TTER-työryhmän toiminta

TTER-työryhmän toiminta TTER-työryhmän toiminta Taustaa Haluttiin varmistaa, että ei ole esteitä sille että TTER tukee koko aaltokenttää Tarkistaa, että säännöt vastaavat nykytoimintaa Päivittää säännöt nykyhetkeen vastaaviksi

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 18.10.2010 Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lausuu Opiskelijoiden

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA 2018-2022 Alkusanat JYYn strategiaa vuosille 2018-2022 ei ole tehty unohdettavaksi pöytälaatikkoon. Se on koottu yhdessä strategiatyöryhmän, JYYn hallituksen,

Lisätiedot

SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen

SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen Hyvä ylioppilaskuntatoimija, Liittokokousmateriaaleista järjestettiin lausuntokierros 21.9. 12.10. Lausunnot liittokokousmateriaaleista saatiin 15 jäsenyhteisöltä. Lausuntojen pohjalta liiton hallitus

Lisätiedot

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN Timo Virtanen - koulutuspoliittinen vastaava 2016 Tampereen Tradenomiopiskelijat ry Abstract in english This document lays out the agenda of educational

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h Vapaasti valittavat opinnot Päivitys 17.5.2018/HS, PK & J-PT Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, 1-10.00 op, 27-267 h Opintokokonaisuudet suoritukset määräytyvät opiskelijan toiminnan

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

Korkeakoulujemme tulevaisuus. Yliopistopäivä 21.9.

Korkeakoulujemme tulevaisuus. Yliopistopäivä 21.9. Korkeakoulujemme tulevaisuus Yliopistopäivä 21.9. Tieteen kuva kriisissä? Valeuutisaika haastaa tieteen ja luotettavan tiedon perustaa yhteiskuntamme kivijalkana Tähän lähdettävä vastaamaan ja myös yliopistojen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY

Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY Turun yliopiston ylioppilaskunta eli tuttavallisemmin TYY 5.12.2017 TYY: mikä ja miksi? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

Kansallinen Erasmus seminaari 2011 - Erasmus harjoittelu hyväksi yhteistyöllä

Kansallinen Erasmus seminaari 2011 - Erasmus harjoittelu hyväksi yhteistyöllä Kansallinen Erasmus seminaari 2011 - Erasmus harjoittelu hyväksi yhteistyöllä Katja Kurasto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu - Konsortiokoordinaattori, Oulun Erasmus-konsortio - Kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

TYYn kolmivuotissuunnitelma vuosille

TYYn kolmivuotissuunnitelma vuosille TYYn kolmivuotissuunnitelma vuosille 2017 2019 LUONNOS: Hallituksen esitys edustajiston kokoukseen 28.9.2016 LUONNOS: TYYn kolmivuotissuunnitelma Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

OSAKOn strategia 2014-2017

OSAKOn strategia 2014-2017 OSAKOn strategia 2014-2017 Johdanto, strategiatyöryhmän terveiset lukijalle Opiskelijakunnan edustajisto perusti vuoden 2013 ensimmäisessä kokouksessaan strategiatyöryhmän, johon nimettiin seitsemän OSAKOn

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueryhmän toimintasuunnitelma 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen

Lisätiedot

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014

Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Veera Ylimaunu Hallituksen jäsen Sosiaalipolitiikka, kuntapolitiikka, ylioppilaskylä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Koulutuksen sisältö - Esittäytyminen

Lisätiedot

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Työpaja 36. Peda-Forum -päivät 24.8.2011 Laura Heinonen, Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Suomen ylioppilaskuntien liitto Ann-Marie

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Vastaajat Vastaukset 21 AMKista Kielikeskusmalli 3 AMKissa Koordinointimalli / Yliopettajamalli 8 AMKissa Tiimi- ja koulutusalakohtaisesti organisoidut 3 AMKissa

Lisätiedot

STRATEGIA 2014 2015. Visio 2020. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO. 1. Haluttu jäsenyys. 3. Terve talous. 2. Jokaisen opiskelijan koti

STRATEGIA 2014 2015. Visio 2020. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO. 1. Haluttu jäsenyys. 3. Terve talous. 2. Jokaisen opiskelijan koti STRATEGIA 2014 2015 1. Haluttu jäsenyys TUOssa jokainen jäsen huomioidaan TUOssa vaikuttaminen on aktiivista 3. Terve talous TUOn toiminta on ylijäämäistä TUOn puskurirahasto vakauttaa toimintaa 2. Jokaisen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Kommentteja FinELibin strategiaan

Kommentteja FinELibin strategiaan 24.11.2011 Kommentteja FinELibin strategiaan 2012 2015 http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5l4xoyz0b/62qj3tbul/files/currentfile/finelib_strategia_2012 2015.pdf Yleistä strategiasta Tiivis esitysmuoto

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin.

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin. -A B C Halloped Kenelle Tämä opas on tarkoitettu hallinnon opiskelijaedustajien työn tueksi. Oppaassa kuvataan Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajapaikat, kerrotaan edustajana

Lisätiedot

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? - Ensimmäisiä osatuloksia kevään 2015 kuntalaiskyselystä Kuntapuheenjohtajapäivä 10.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Anna Kuusala

Anna Kuusala Anna Kuusala Tarkoituksena oli selvittää ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisen yhteistyön nykyistä laajuutta tekniikan alan koulutuksessa sekä tulevia yhteistyösuunnitelmia korkeakouluissa. Korkeakoulujen

Lisätiedot

TYYn avustukset järjestöille

TYYn avustukset järjestöille TYYn avustukset järjestöille 23.03.2016 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen ja julkaisujen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot