TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014"

Transkriptio

1 LAPPEENRANNAN SEUDUN PAIKALLISYHDISTYS ry 1 (6) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA ) PERUSTIEDOT YHDISTYKSESTÄ Yhdistys on toiminut nykymuodossa ja laajuudessa alkaen (ylimääräinen kokous ). Yhdistyksen hallitus Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 14 jäsentä, joista yksi on valittu varapuheenjohtajaksi. Sihteerin ja taloudenhoitajan lisäksi on jäsenasioita hoitamaan nimetty jäsensihteeri. Tiedottaja hoitaa lehdistön ja nettisivujen lisäksi tiedonkulkua työpaikoille. Facebook sivuja hoitaa myös nimetty jäsen. Käytännön kokousasioita mm. tarjoilua hoitamaan on valittu emäntä. Hallituksen kokouksiin osallistuvat jäsenten lisäksi pääluottamusmiehet, työsuojeluvaltuutettu ja rehtoreiden edustaja. Hallitus voi tarvittaessa kutsua myös muita henkilöitä kokouksiinsa. Jäsen, tehtävä varajäsen Jäsenryhmä Aalto-Huhtinen Tiina, puheenjohtaja YSI Kauppinen Mikko, sihteeri ja tiedottaja Qvintus, Olli SMOL/YSI Jaana Burman, varapuheenjohtaja Soikkeli, Marko YSI Hänninen Pasi, jäsen Härkönen Riitta LTOL Kankaanranta Anne, jäsen, emäntä Hiekkala, Tuula YSI Kiiski Tytti, jäsen Reponen, Taija YSI Kontinen Mari, jäsen Ylhäinen, Paula YSI Kähkönen Matti, jäsen Turunen, Maija YSI Laitinen Jaana, jäsensihteeri Ohtamaa, Leea YSI Lappalainen, Sirpa, jäsen Valtonen, Hannu YSI Matikainen, Matti, jäsen Koskinen, Auli YSI Pajunen, Mikko, jäsen Räty, Tommi YSI Räihä, Riikka, jäsen Piitulainen, Sari LTOL Tuunanen Meri,jäsen, VAKA yhteyshenkilö Härkönen, Riitta LTOL Vento Elina, jäsen Surakka Riina LTOL Muut osallistujat: Toivakka Tuula, taloudenhoitaja Luukkonen Mika, rehtoreiden edustaja Kurronen Katri ( alkaen) Qvintus Olli, pääluottamusmies JUKO/OAJ Vaahtoluoto Marja, pääluottamusmies JUKO/KVTES Neuvonen, Mikko, työsuojeluvaltuutettu Toiminnantarkastajat (varatoiminnantarkastajat) Kari Kylliäinen ja Satu Parkkunen, varalla Jari Husu ja Vesa Räsänen. Jäsenistö ja jäsenmaksut yhdistyksen jäsenmäärä oli 936 jäsentä (OAJ/Open Dora jäsenrekisteri). Jäsenistä 715 kuului yleissivistäviin opettajiin (Etelä-Karjalan YSI -opettajat), 220 lastentarhanopettajiin (LTOL) ja yksi Suomen musiikkioppilaitosten opettajiin (SMOL). Jäsensihteerinä toimi Jaana Laitinen. Yhdistyksen jäsenmaksu oli 0,1 % bruttopalkasta / jäsenyhdistyksen henkilöjäsen. Lisäksi sääntöjen 9:n mukaan Jäsen suorittaa yhdistykselle yhdistyksen syyskokouksen määräämän kalenterikuukausittain määräytyvän varsinaisen jäsenmaksun. Jäsenmaksuun tulee sisältyä myös järjestön jäsenmaksu ja sen 1 :ssä mainitun yhdistyksen jäsenmaksu, johon jäsen lisäksi kuuluu. - Jäseniä kuului paikallisyhdistyksen lisäksi Lastentarhanopettajien liittoon ja Suomen musiikinopettajien liittoon. Kaikki jäsenet kuuluvat OAJ:n Etelä-Karjalan alueyhdistykseen. Hallituksen kokoukset ja yleiskokoukset Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kokouksia edelsi työvaliokunnan kokous. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin ja syyskokous

2 LAPPEENRANNAN SEUDUN PAIKALLISYHDISTYS ry 2 (6) Jaostot, valiokunnat ja muut toimielimet TYÖVALIOKUNTA 2014 puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja, pääluottamusmies tarpeen mukaan työvaliokuntaa täydennetään asiantuntijajäsenillä (VAKA) VAKA -edustajana on toiminut Meri Tuunanen työvaliokunta valmistelee hallituksen kokoukset sekä hoitaa talousvaliokunnan tehtävät VARHAISKASVATUSJAOSTO (VAKA -JAOSTO) 2014 jaoston kokoonpano: pj + 7 jäsentä + tarvittaessa asiantuntijoita yhteyshenkilö Meri Tuunanen ja paikallisyhdistyksen hallitukseen kuuluvat LTOL:n jäsenet jaosto käsittelee jäsenryhmää koskevat asiat ja valmistelee ne hallitukselle VAPAA-AIKATOIMIKUNTA 2014 (ERILLINEN TOIMINTAKERTOMUS) puheenjohtaja ja yhteyshenkilö Tuula Toivakka Sami Tapanainen, Päivi Lavikainen, Hannu Nokelainen, Marko Soikkeli, Justyna Kärmeniemi, Matti Kähkönen, Mikko Rautiainen, Riikka Räihä, Minna Nokka (Facebook sivun hoitaja) VUOSIJULKAISUTOIMIKUNTA 2014 (Opinsauna) päätoimittaja Matti Matikainen, Tiina Aalto-Huhtinen, taloudenhoitaja Tuula Toivakka ja sihteeri Mikko Kauppinen LUOTTAMUSMIESTOIMIKUNTA (TOIMIKAUSI ) Luottamusmiehet / JUKO/OVTES Pääluottamusmies Olli Qvintus, erit.luok.op., yk VPLM Taru Pitkänen, luok.op.ak, LM Hannu Valtonen, vanh.leht. lukio LM Jaana Burman, per.koulun leht. LM Tytti Kiiski, per.koulun leht. LM Kari Priha, erit. op., LM Tiina Aalto-Huhtinen, luok.op./aineenop. LM Sirpa Taipale, erit. opettaja / Joutsenon alue Varaluottamusmiehet Auli Koskinen, erit.luokanop., alk. LM Juha Viljanen, vanh.leht. lukio Matti Matikainen, luokanop. Minna Sääksmäki, luokanop. Mikko Pajunen, per.koulun leht. / Joutsenon alue Luottamusmiehet / JUKO/KVTES (LTOL) pääluottamusmies Marja Vaahtoluoto VPLM Pasi Hänninen Työsuojeluvaltuutettu Mikko Neuvonen ( ) Työsuojelun 1. varavaltuutettu Olli Qvintus Työsuojelun 2. varavaltuutettu Jaana Burman LAKKO-ORGANISAATIO 2014 paikallispäällikkö Jaana Burman ja varapaikallispäällikkö Meri Tuunanen paikallisjohtona toimii koko paikallisyhdistyksen hallitus NEUVOTTELUTOIMIKUNTA 2014 Pääluottamusmies, paikallisyhdistyksen puheenjohtaja ja erikseen sovittava määrä luottamusmiehiä

3 LAPPEENRANNAN SEUDUN PAIKALLISYHDISTYS ry 3 (6) 2) YLEISTÄ Yhdistys on OAJ:n A-mallinen paikallisyhdistys, jossa kaikki jäsenet ovat henkilöjäseniä. Yhdistys muodostettiin muuttamalla Lappeenrannan opettajien ammattiyhdistyksen sääntöjä ja muuttamalla yhdistyksen nimi OAJ:n Lappeenrannan seudun paikallisyhdistykseksi. Yhdistyksen jäsenet kuuluvat joko yleissivistäviin opettajiin, lastentarhanopettajiin tai Suomen musiikinopettajien liittoon. Yhdistys käytti kokous- ja toimistotilanaan omistamaansa toimistohuoneisto-osaketta As Oy Kannelkartanossa () Lappeenrannassa. Huoneiston varustukseen kuuluu mm. monitoimilaite, kannettava tietokone, dokumenttikamera-datatykki ja kiinteä sekä langaton internetverkko. Käytössä on monipuolinen keittiövarustus. Toimiston käyttö- ja varausoikeus on oman yhdistyksen lisäksi OAJ Etelä-Karjalalla ja Senioriopettajilla. Tilavaraukset hoidettiin nettivarauskalenterilla ( Huoneiston käyttöä ohjaavat toimiston käyttösäännöt. Toimiston käytöstä laskutettiin pieni tilavuokra. Yhdistyksen talous on hyvässä kunnossa. Talousasioiden hoidon helpottamiseksi puheenjohtajalla ja taloudenhoitajalla on käytössään yhdistyksen pankkikortit. Yhdistyksen sääntömuutos hyväksyttiin PRTH:ssa Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu työskentelevät kaupungin järjestämissä tiloissa, nk. Luotsi huoneistossa (Valtakatu 44, 4. krs). 3) EDUNVALVONTA JA MUU TOIMINTA Edunvalvontaa hoidettiin mm. vaikuttamalla kunnallisiin vaikuttajiin ja päätöksentekijöihin. Omille jäsenille järjestettävä toiminta on myös yhdistykselle tärkeää. Allekirjoitettiin seuraavat sopimukset: - lukion erityisopettajien ja OPO:n työaikoja ja työehtoja koskevasta sopimus sekä sopimus paikallisen työaikakokeilun tavoitteista ja laajuudesta - lukion opinto-ohjaajien ja erityisopettajien vuosityöajasta käydyn neuvottelun pöytäkirja paikallinen virka- ja työehtosopimus Lappeenrannan kaupungin lukion opintoohjaajan viranhaltijan työajasta ja palkkauksesta (sekä lukion opon tehtävänkuva) - paikallinen virka- ja työehtosopimus Lappeenrannan kaupungin lukion erityisopettajan työajasta ja palkkauksesta Vuoden tärkeimpiä tapahtumia olivat: Kasvatus- ja opetustoimen hallintoviraston henkilökunnalle järjestettiin perinteinen kahvitustilaisuus Paikallisyhdistys nimesi OAJ:n valtuustovaaleja varten vaalilautakunnan, joka hoiti osuutensa vaalijärjestelyistä. Vuosittainen edunvalvontatilaisuus järjestettiin Linnoituksen Krouvissa. Paikalla oli kasvatusja opetustoimen lautakunnan edustajia sekä viraston väkeä. Yhdistystä edustivat hallituksen jäsenet, ja musiikista vastasi opettajista muodostettu naiskvartetti. Tilaisuudessa kuultiin lautakunnan, viraston ja yhdistyksen puheenvuorot ja keskusteltiin ajankohtaisista asioista. Esille pyrittiin ottamaan muutoksia ja korjausta vaativia ongelmia. Samalla tutustuttiin ja luotiin suhteita lautakunnan jäseniin.

4 LAPPEENRANNAN SEUDUN PAIKALLISYHDISTYS ry 4 (6) Suurten kaupunkien OAY -yhdistysten puheenjohtajien, pääluottamusmiesten ja muiden toimijoiden tapaamisessa Lahdessa yhdistystä edustivat Tiina Aalto-Huhtinen, Jaana Burman ja Olli Qvintus. Osallistuttiin myös alueellisille YT-päiville Imatralla LTOL:n alueelliset neuvottelupäiville Kouvolassa osallistuivat Meri Tuunanen ja Marja Vaahtoluoto. Valtakunnalliset luottamusmiesten neuvottelupäivät pidettiin Helsingissä /OVTES/ yleissivistävä opetusala ja KVTES/ varhaiskasvatus. Päiville osallistui pj Tiina Aalto-Huhtinen ja plm Olli Qvintus. Taloudenhoitaja Tuula Toivakka osallistui yleishyödyllisille yhdistyksille tarkoitettuun veroseminaariin. Työpaikkojen yhdyshenkilöille järjestettiin tilaisuus Scandic Patriassa. Tilaisuudessa perehdytettiin ja sitoutettiin yhdyshenkilöt tehtäviinsä sekä kerrottiin ajankohtaisista yhdistysasioista. Samanaikaisesti järjestettiin samassa paikassa eläkkeelle jäävien ja sitä suunnittelevien opettajien tilaisuus. Yhdistyksen perinteinen vuosijulkaisu Opinsauna julkaistiin 58. kerran Lehteä painettiin 6800 kappaletta. Lehden uutena päätoimittajana toimi Matti Matikainen, ja tukitehtäviä Opinsauna - työryhmän lisäksi hoiti osa hallituksen jäsenistä. Lehden tuotosta lahjoitettiin kouluille runsaasti kevätstipendejä. Opinsaunasta kerrottiin julkaisupäivänä mm. YLE Etelä-Karjalan lähetyksissä sekä paikallislehdissä. Yhdistys tuki jäsentensä osallistumista KLL:n tai vastaavien tahojen järjestämien suurempien tapahtumien matkakuluihin. Osallistumismaksujen osalta tuen antamisesta on sovittu OAJ Etelä-Karjalan alueyhdistyksen kanssa. Yhdistyksellä on World Vision -kummilapsi. Kummilapsi on srilankalainen vuonna 2004 syntynyt Vidhurshan niminen poika. Yhdistys on pitänyt yhteyttä kummilapseen, jolta on myös saatu valokuva ja piirustuksia. Kummitoiminnasta julkaistiin juttu Opinsauna lehdessä. Hallituksen kokouksissa kuultiin aina pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutetun katsaus ajankohtaisista aiheista (mm. VES- ja TES asiat) sekä selvitykset VAKA -jaoston ja vapaaaikatoimikunnan toiminnasta. Kokouksissa alueyhdistyksen puheenjohtaja on esitellyt OAJ Etelä- Karjalan uutiset ja tapahtumat. Esityslistat ovat sisältäneet OAJ:ltä ja muilta yhteistyötahoilta tulleet tiedotteet pääpiirteissään. Niiden avulla hallituksen jäseniä on pidetty ajan tasalla niin alueellisesta kuin valtakunnallisesta toiminnasta. Lisäksi koulutuspäiville ja eri tilaisuuksiin osallistuneet jäsenet ovat kertoneet hallitukselle kuulumiset tapahtumista. Yhdistyksen jäseniä osallistui OAJ Etelä-Karjalan järjestämiin tapahtumiin: kokouksiin, koulutusja virkistyspäiville sekä matkoille mm. Educaan. VAKA -jaoston toiminta on eritelty toimintakertomuksen lopussa. Vapaa-aikatoimikunta suunnitteli ja järjesti monipuolisia tapahtumia. Tapahtumat löytyvät samoin eriteltyinä kertomuksen lopusta. 4) EDUSTUKSET JA HUOMIONOSOITUKSET OAJ:n varsinaisena valtuutettuna toimi Tytti Kiiski ja varavaltuutettuna Juho Kyllönen.

5 LAPPEENRANNAN SEUDUN PAIKALLISYHDISTYS ry 5 (6) OAJ:n Etelä-Karjalan alueyhdistyksen hallituksessa yhdistystä edustivat alueyhdistyksen puheenjohtajana Tytti Kiiski ja hallituksen jäseninä (sulkeissa varaedustajat) Tiina Aalto-Huhtinen (Jaana Burman), Mikko Pajunen (Olli Qvintus), Meri Tuunanen (Riikka Räihä) ja Mikko Kauppinen (Matti Kähkönen). Mikko Kauppinen toimi myös alueyhdistyksen tiedottajana. JUKO/OVTES:n pääluottamusmiehenä toimi Olli Qvintus, JUKO/ KVTES-pääluottamusmiehenä Marja Vaahtoluoto ja työsuojeluvaltuutettuna Mikko Neuvonen. Pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutettu osallistuivat - kaupungin HTR (henkilöstötyöryhmään, 1x /kk), Kasvon YTR (kasvatus- ja opetustoimen yhteistyöryhmään, 1x /kk) ja vuosittaiseen Lappeenranta Seminaariin Plm Olli Qvintus osallistui Po-joryyn (perusopetusjohtoryhmään, 1x /kk), lukion johtoryhmään (1x /kk), Etelä-Karjalan plm:n tapaamiseen ja JUKO:n ja OAJ:n luottamusmiesten koulutuspäiville. Plm Marja Vaahtoluoto osallistui Vaka-jaoston (alueen varhaiskasvatuksen 4x /vuosi) ja JUKO:n ja OAJ:N luottamusmiesten koulutuspäiville. Työsuojeluvaltuutettu Mikko Neuvonen osallistui kaupungin työsuojeluorganisaation kokouksiin (1x /kk) ja OAJ:n TSV:n koulutuspäiville. Meri Tuunanen oli LTOL:n valtuuston jäsen. Sirpa Lappalainen toimi valtakunnallisen Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry:n puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän on toiminut alkaen. Matti Matikainen toimi Suomen luokanopettaja ry:n lehden Luokanopettaja toimittajana. Mikko Kauppinen edusti paikallisyhdistystä Suomen musiikinopettajien (SMOL:n) yleisissä kokouksissa Yhdistyksen sihteeri Mikko Kauppiselle luovutettiin OAJ Etelä-Karjalan hallituksen myöntämä OAJ:n pronssinen ansiomerkki hopeisin lehvin hänen merkkipäivänään kesäkuussa. Kokouksissa muistettiin jäseniä merkkipäivien tai muiden tärkeiden tapahtumien vuoksi. 50 vuotta täyttäneille tarjottiin mahdollisuus osallistua Kaamos katkolle konserttiin Väliajalla heille tarjottiin kakkukahvit. 5) TIEDOTTAMINEN Tiedottaminen jäsenistölle hoidettiin pääasiassa työpaikkojen yhteyshenkilöille lähetetyillä sähköisillä viesteillä ja suoraan nettisivujen välityksellä. Myös vapaa-aikatoimikunnan Facebook sivu avattiin tammikuussa ja sen toimintaa myös vuoden aikana tehostettiin. Hallituksen kesken tapahtuvaa tiedotusta varten on koottu kattava sähköpostiosoitteisto. Hallitukselle lähetettiin tiedoksi myös työpaikoille menevät viestit. Hallituksen kokouksissa annettiin tiedoksi OAJ:ltä ja muilta tahoilta saapuneet kirjeet ja tiedotteet. WWW-sivut löytyvät osoitteesta: Sivuilta löytyy yhteystiedot ja ajan tasalla oleva tieto yhdistyksen toiminnasta mm. tiedot yleiskokouksista, uutisia ja kaikki vapaa-ajan tapahtumat. Sivuston ylläpidon hoiti tiedottaja. OAJ:n Lappeenrannan seudun paikallisyhdistyksen hallitus

6 LAPPEENRANNAN SEUDUN PAIKALLISYHDISTYS ry 6 (6) VAPAA-AIKATOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Lasketteluliput Myllymäkeen (1 500e ) Jäähallivuoro perjantaisin ( e) tammikuu - Matkamessut 35 henkilöä ( 500 e) Educa-messut 2 bussia 87 henkilöä (1 500 e) helmi/huhtikuu - Viininmaistajaiset Wolkoffin viinituvassa 2 tilaisuutta 48 henkilöä ( e) - SaiPan pääsyliput otteluihin 20 kpl (arpajaispalkinnot) (220 e) toukokuu - Tallinnan matka / KGB-museo 45 henkilöä ( e) kesäkuu - Eduskuntamatka Helsinkiin 43 henkilöä ( 750 e) syyskuu - Kävele Naiselle ammatti 18 henkilöä (180 e) - Alueyhdistyksen golf-kilpailun järjestäminen 24 henkilöä (0e) marraskuu - OpenMic tapahtuma (1 000 e) - Helsingin matka henkilöä ( e) - Kaamos-Katkolle-konsertti (50-v muistaminen) 27 henkilöä (600 e) 379 henkilöä e VARHAISKASVATUS (VAKA) JAOSTON TOIMINTA 2014 VAKA -jaosto (LTOLjäsenet) on suunnitellut ja toteuttanut oman jäsenryhmänsä toiminnan yhteistyössä paikallisyhdistyksen hallituksen kanssa. Vuonna 2014 on tehty vaikutustyötä valmisteilla olevan varhaiskasvatuslain puolesta paikallisella tasolla keskustelemalla alueen kansanedustajien kanssa sekä järjestämällä jäsenille Polttavat porinat. Lakia valmistellut työryhmältä ei julkisuuteen herunut paljoakaan tietoa. Joulukuussa eduskunnalle sitten esiteltiin 2-osaisen lakivalmistelun ensimmäinen osa, jossa ei vanhaan päivähoitolakiin nähden juurikaan muuta kuin nimi. Lakiesittelyn jälkeen alkoi vaikuttamistyö, ettei lakia pitäisi tuollaisena hyväksyä. Jännityksellä jäämme odottamaan miten 42 vuotta vanhan Päivähoitolain uudistaminen etenee. Vuonna 2014 oli LTOL:n valtuustovaalit. Meri Tuunanen ja Pasi Hänninen olivat ehdolla vaalipiirissämme (Kymenlaakso, Etelä-Karjala, Etelä-Savo). Meri valittiin valtuustoon 82 äänellä. Lisäksi valtuustoon valittiin Sari Laitinen Kotkasta sekä Juha Kaitila Kouvolasta. Pasi on alueen 2. varavaltuutettu. Paikallisella luottamusmies kentällä tapahtui iso muutos, kun JUKO/ KVTES:n pääluottamusmiehen työmäärää tarkastettiin. : Tarkastelun tuloksena luottamusmiehen työt jaettiin kahtia niin, että Eksoten henkilökunta sai oman pääluottamusmiehen ja kaupungin henkilöstölle valittiin uusi luottamusmies Marja Vaahtoluoto Kesämäen päiväkodissa Polttavat porinat: esiteltiin vaka-lain edistymistä, LTOL:n ja OAJ:n valtuustovaaliehdokkaat sekä keskusteltiin Effican LÄSNÄ-ohjelman tulemisesta Keltun päiväkoti: vieraamme Anu Urpalainen kertoi työstään eduskunnassa sekä Vaka-lain etenemisestä sekä pääluottamusmies Marja Vaahtoluoto kertoi ajankohtaisia asioita mm. vuorotteluvapaan muutokset.

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:n Tornion paikallisyhdistys tiedottaa 20.12.2017 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 20.12.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 6.11.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2018 Puheenjohtaja: Sari Pelttari

Lisätiedot

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa

Lisätiedot

Merta-Kaisjoki Niina jäsen Nordberg Mea puheenjohtaja Salminen Minna jäsen Sydänheimo Merja jäsen Jumppainen Päivi pääluottamusmies

Merta-Kaisjoki Niina jäsen Nordberg Mea puheenjohtaja Salminen Minna jäsen Sydänheimo Merja jäsen Jumppainen Päivi pääluottamusmies OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 10/2016 Aika Perjantaina 9.12.2016 klo 18.00. Paikka: Ravintola Goto, Kuninkaankatu 17, Rauma Läsnä: Aalto Mari jäsen Autio Juha-Pekka jäsen

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS

OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS 2015 ORIMATTILAN OPETUSALAN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Orimattilan opetusalan paikallisyhdistyksen toimialueena on Orimattilan

Lisätiedot

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2. OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Tiistaina 14.1.2014 Paikka: Oaj:n toimisto, Syväraumankatu 5 B 32, 26100 Rauma Läsnä: Aalto Mari Autio Juha-Pekka Eerola-Leino

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11

Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11 Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11 Aika: Perjantai 11.3.2011 lauantai 12.3.2011 Paikka:

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on takana yhdeksäntoista. Jäseniä yhdistyksellä oli vuoden 2014 lopussa 128.

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on takana yhdeksäntoista. Jäseniä yhdistyksellä oli vuoden 2014 lopussa 128. 1 OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2014 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on takana yhdeksäntoista. Jäseniä yhdistyksellä

Lisätiedot

OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA YHDISTYKSEN HALLITUS Hallitus on kokoontunut (10) kymmenen kertaa. Hallituksen kokoukset valmisteli työvaliokunta

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry 1 OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) on toimintavuosia takana kahdeksantoista. Jäseniä yhdistyksellä

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS Torstai 17.11.2011 Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ALUEYHDISTYKSEN LÄHTÖKOHDAT OAJ:n syysvaltuustossa 2003 hyväksytty

Lisätiedot

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA I Kokouksen järjestäytyminen 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Vuoden 2012 toiminta aloitettiin tammikuun työvaliokunnan kokouksella, jossa suunniteltiin kevään hallitustyötä. Tammikuun lopussa tuettiin jäsenyhdistysten

Lisätiedot

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Savonlinnan opettajien ammattiyhdistys ry Syyskokous 20.11.2018 KLO 19.00 Ravintola Nila Punkaharju TYÖJÄRJESTYS I KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. 2. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017 JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN Kevät 2017 Kirsti Hietaranta järjestöasiamies, OAJ Tavoitteet Järjestörakenteen yksinkertaistaminen, kehittäminen ja tehostaminen palvelee entistä paremmin niin järjestön,

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on OAJ:n Kemin opettajien paikallisyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Kemin kaupunki ja sen toiminta-alueena on Kemin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on OAJ:n Kemin opettajien paikallisyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Kemin kaupunki ja sen toiminta-alueena on Kemin kaupunki. 1 (7) OAJ:N KEMI:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on OAJ:n Kemin opettajien paikallisyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Kemin kaupunki ja sen toiminta-alueena

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

OAJ SATAKUNTA. OAJ:n Satakunnan alueyhdistys ry

OAJ SATAKUNTA. OAJ:n Satakunnan alueyhdistys ry OAJ SATAKUNTA 24.3.2017 1 OAJ:n toiminnan kivijalka vastaa paikallisesta edunvalvonnasta yhteistyössä luottamus- ja pääluottamusmiesten kanssa tukee järjestön neuvottelu-, sopimus- ja vaikuttamistoimintaa

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Jumppainen Päivi pääluottamusmies

Jumppainen Päivi pääluottamusmies OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 Paikka: OAJ:n toimisto Syväraumankatu 5 B 32 Läsnä: Aalto Mari Autio Juha-Pekka Hotanen Tarmo

Lisätiedot

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto LTOL Lastentarhanopettajaliitto SISÄLLYS Postiosoite Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 7, 00520 Helsinki Sähköposti liitolle lastentarha@lastentarha.fi, henkilöille etunimi.sukunimi@lastentarha.fi

Lisätiedot

Jumppainen Päivi pääluottamusmies

Jumppainen Päivi pääluottamusmies OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 8/2016 Aika Tiistaina 13.9.2016 klo 18.15. Paikka: OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B 32, 26100 Rauma Läsnä: Aalto Mari jäsen Hollming Sirpa

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin.

Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin. 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 HALLITUS Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin. Hallituksen kokoukset Hallitus

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM.

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM. OAJ Pääkaupunkiseutu Tiivistelmä 5/2018 1 (5) KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM. TALOUSASIAT Yhdistyksen talous Merkittiin tiedoksi tuloslaskelma ja tase. JAOSTOT Edunvalvonta- ja koulutusavustusanomukset Päätettiin

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 alkoi ELY- keskusten uudistuksella. Tehtäviä hoitamaan Hämeen ELYssä tuli uusia henkilöitä ja organisoituminen vei runsaasti aikaa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN TIIVISTELMÄ 1 (5) KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN ILMOITUSASIOISSA MM. Matkalasku-, palkkio- ja perustietoilmoitukset ajoissa taloudenhoitajalle OAJ NYT 18.12.2014 ja 5.2.2015 TALOUSASIOISSA MM. Merkittiin tiedoksi

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 22.9.2011

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 22.9.2011 TYÖPAIKKOJEN ILMOITUSTAULULLE TORNION OAY:N TIEDOTE 22.9.2011 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 22.9.2011 OPIT Terveisiä lautakunnalle Syyskokous ti 25.10.2011 Pikkujoulut pe 16.12.2011 Luottamusmies

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018. Aika: Keskiviikko OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma

OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018. Aika: Keskiviikko OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018 Aika: Keskiviikko 15.8.2018 Paikka: OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma Läsnä: Aalto Mari Hotanen Tarmo Javanainen Leena Kaukainen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/10. jäsen, poissa, vara Heikkinen Pipsa varajäsen, piirihallituksen jäsen, paikalla. vt. luottamusmies, paikalla

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/10. jäsen, poissa, vara Heikkinen Pipsa varajäsen, piirihallituksen jäsen, paikalla. vt. luottamusmies, paikalla OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry 1 HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/10 Aika: Maanantai 15.3.2010 kello 15.15 Paikka: Yläaste Osallistujat: Hovilainen Jarkko Hassinen Johanna Kaiponen Päivi Mattsson

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Tampereen Seudun Ammatilliset Opettajat Hyväksytty perustamiskokouksessa

Tampereen Seudun Ammatilliset Opettajat Hyväksytty perustamiskokouksessa TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry.

Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry. Oulun seudun ammatilliset opettajat ry 1 (7) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Oulun seudun ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki ja sen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot