Toimintakertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2013"

Transkriptio

1 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013 Joustavuutta ja luotettavuutta

2 Sisältö Johdanto... 3 Tapauslyhennelmät... 4 Valvontakunta 4 Tarkastusvaliokunta I 8 Tarkastusvaliokunta II 9 Tilastot Valvontaelinten kokoonpano Ulkoasu ja taitto: Innocorp Oy

3 Johdanto Omavalvonta on parhaimmillaan yksinkertainen, joustava, nopea ja luotettava menettely Lääketeollisuuden toimialalla lääkeyritykset ovat halunneet laajasti sitoutua eettisesti korkeatasoiseen, aikaa seuraavaan ja ennakoivaan toimintaan. Tämä on haluttu tehdä näkyväksi myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Tavoitteen toteuttamiseksi on muodostettu eettinen ohjeisto ohjaamaan ja kontrolloimaan lääkeyritysten toimintaa. Sitoutumisen tehokkuutta ja järjestelmän toimivuutta osoittaa se, että lakisääteisen viranomaisvalvonnan rooli on lääketeollisuudessa voinut jäädä vähäiseksi. Omavalvonnan tulisi olla tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto kuin viranomaisvalvonta Omavalvontajärjestelmän herkkyyttä ylläpitää se, että järjestelmä toimii hyvällä tavalla kahden tulen välissä. Odotuksia järjestelmälle asettaa sekä kansainvälistyvä yhteiskunta että kukin yksittäinen lääkeyritys. Yhtäältä järjestelmän on täytettävä ja ylitettäväkin ne tavoitteet, jotka viranomaissääntelyllä voidaan saavuttaa. Vain se voi mahdollistaa toimialan omavalvonnan vahvan aseman osana sääntelyn kokonaisuutta. Toisaalta omavalvonnan tulee olla lääkeyrityksille tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto kuin viranomaiskoneiston toteuttama valvonta ja oikeusturva. Järjestelmän on toimittava joustavasti, nopeasti ja vakuuttavasti. Parhaan tuloksen saavuttaminen edellyttää yhteistyötä Omavalvontajärjestelmä on lääkeyrityksille sekä renki että isäntä. Isännän rooli on toteutunut ongelmitta. Lääkeyritykset ovat kunnioittaneet järjestelmän tuottamia ratkaisuja silloinkin, kun ratkaisu on osoittautunut omalle yritykselle vastaiseksi. Tämä on ylläpitänyt järjestelmän uskottavuutta ja asemaa suhteessa viranomaisvalvontaan. Lääketeollisuuden yritykset ovat osoittautuneet vastuullisiksi ja luomansa järjestelmän arvoisiksi. Isännän rooli ei kuitenkaan riitä. Eettisten ohjeiden on voitava myös palvella lääkeyrityksiä. Parhaan tuloksen saavuttaminen ei kuitenkaan ole mahdollista yksin järjestelmän turvin. Siihen tarvitaan lääkeyritysten ja järjestelmän yhteistyötä. Eettiset ohjeet mahdollistavat yksinkertaisen ja joustavan menettelyn Eettiset ohjeet mahdollistavat lääkeyrityksille niiden intressien mukaisen yksinkertaisen ja joustavan menettelyn. Eettisissä ohjeissa todetaan lyhyesti, että kantelun tai valituksen on oltava selkeä ja riittävästi yksilöity ja sen tulee sisältää kaikki kanteluun tai valitukseen liittyvä olennainen tieto. Eettisten ohjeiden järjestelmään ei liity uhkia oikeudenmenetyksistä. Menettelyn joustavuutta korostaa vielä se, että tarvittaessa kantelua tai valitusta voidaan pyytää täydennettäväksi. TARKASTUSVALIOKUNTA I Markkinointi kuluttajille Ennakkotarkastus Kantelu Omaehtoinen valvonta VALVONTAJÄRJESTELMÄ LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA Valitus Tarkastusvaliokunnan siirtämä asia Lausunto Eettisten ohjeiden järjestelmässä pyrkimyksenä on, että lääkeyrityksille riittää asian yksilöiminen ja moitittavaksi esitetyn toimenpiteen osoittaminen. Kantelun tai valituksen tekemisessä ei siis edellytetä erityistä oikeudellista asiantuntemusta. Menettelyn erityinen oikeudellinen arviointi tulee joka tapauksessa tehtäväksi järjestelmän toimesta. Kanteluiden sisältö vaikuttaa sekä vastapuolen että järjestelmän toimintaan Keskeistä kanteluissa ja valituksissa on Eettisten ohjeiden nimeämällä tavalla selkeys ja tieto moitittavaksi katsotusta toiminnasta. Kanteluiden sisältö vaikuttaa sekä vastapuolen että järjestelmän toimintaan. Lopputuloksena on parhaimmillaan yksinkertainen, joustava, nopea ja luotettava menettely. Se koituu lopulta sekä koko lääketeollisuuden omavalvonnan että jokaisen lääkeyrityksen eduksi. Vesa Annola Lääkemarkkinoinnin valvontakunnan puheenjohtaja TARKASTUSVALIOKUNTA II Markkinointi terveydenhuoltohenkilöstölle Kantelu Omaehtoinen valvonta periaatteellisissa asioissa Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

4 Tapauslyhennelmät Valvontakunta Valvontakunnan päätös 1/2013: GlaxoSmithKline Oy:n Votrient-valmisteen hoitovaihtoehtovertailu (valitusasia) Asian käsittely tarkastusvaliokunnassa Pfizer Oy kanteli tarkastusvaliokunnalle GlaxoSmithKline Oy:n Votrientvalmisteen julkaisemattomien tutkimustulosten sekä valmisteyhteenvedosta poikkeavan markkinoinnin vuoksi. Tarkastusvaliokunta totesi, että käsiteltävänä olevassa tapauksessa toteutuu Eettisten ohjeiden ensimmäinen edellytys abstraktin käytölle poikkeustapauksissa: kyseessä on vakava sairaus. Votrient-valmisteen käyttöaihe on pitkälle edenneen munuaissyövän hoito, joka hoitamattomana johtaa kuolemaan. Toinen Eettisissä ohjeissa mainittu edellytys abstraktin käytölle poikkeustapauksessa on, että uusi hoito on osoitettu selkeästi paremmaksi kuin aiemmat hoidot. Julkaisemattomien tutkimusten perusteella ei voida todeta, että uusi hoito parantaisi merkittävästi potilaiden hoidon ennustetta. Tarkastusvaliokunta määräsi Glaxo- SmithKline Oy:lle luopumiskehotuksen, euron suuruisen seuraamusmaksun sekä euron käsittelymaksun. Asian käsittely valvontakunnassa Julkaisemattomien tutkimusten hyödyntäminen on sallittua vain poikkeustapauksissa. Pääsääntöihin tehtäviä poikkeuksia tulkitaan yleisesti suppeasti. Lääketeollisuus ry:n julkaiseman Kysymyksiä ja vastauksia -dokumentin mukaan olennaista merkitystä uudella tiedolla on silloin, kun uusi hoito parantaa merkittävästi potilaiden hoidon ennustetta. Tämä tarkoittaa käytännössä lääkevalmisteen tehossa olevaa merkittävää paremmuutta jo olemassa olevaan hoitovaihtoehtoon. Eettisten ohjeiden poikkeusperusteen käytölle on dokumentin määritelmässä asetettu varsin korkea soveltamiskynnys, eikä tapauksessa ollut edes väitetty Sutent- tai Votrient-valmisteiden tehoissa olleen tilastollisesti merkittävää eroa. Valvontakunnan mukaan vakavaa sairautta koskevan edellytyksen täyttymisellä ei sellaisenaan ole seuraamusmaksua alentavaa vaikutusta. Toiseksi, kun julkaisemattomaan tutkimukseen vetoamisen edellytykset eivät täyty, markkinoinnin liittyminen vakavaan sairauteen voidaan nähdä jopa moitittavuutta lisäävänä seikkana. Julkaisemattomaan tutkimukseen vetoaminen merkitsee Eettisten ohjeiden keskeisen viimeisimpään valmisteyhteenvetoon perustuvan markkinoinnin periaatteen rikkomista. Edelleen kirjallinen lääkemarkkinointimateriaali on toimitettu syöpätautien erikoislääkäreille, joten markkinointi on tältä osin ollut laajaa. Kyseessä on myös kilpailtu lääkeaineryhmä ja lääkevalmisteet ovat kalliita. Valvontakunta katsoi, ottaen huomioon GlaxoSmithKline Oy:n rikkomuksen laatu, markkinoinnin laajuus ja sen tuottama mahdollinen hyöty sekä valvontakunnan aikaisempi seuraamusmaksua koskeva ratkaisukäytäntö, että seuraamusmaksun asianmukainen suuruus oli euroa. Käsittelymaksun suuruudeksi määrättiin euroa. Valvontakunnan päätös 2/2013: Johnson & Johnsonin Nicorette Fruitmint -lehtimainoksen Eettisten ohjeiden mukaisuus (valitusasia) Valvontakunta katsoi, että Nicorette Fruitmint -mainoksessa käytetyt valmisteen makuun ja koostumukseen liittyvät väittämät olivat Eettisten ohjeiden mukaisia. Valvontakunta poisti tarkastusvaliokunta I:n (TVK I) yritykselle määräämän sanktion. Novartis kanteli tarkastusvaliokunta I:lle Johnson & Johnsonin Nicorette Freshmint -valmisteen lehti- ja ulkomainoksesta. Novartisin mukaan mainoksen väittämät Aika lopettaa tai edes vähentää? ja Tuplakerros makua. korostivat ensisijaisesti valmisteen koostumusta ja makua lääkkeellisten ominaisuuksien kustannuksella. Mainos ei tällöin ohjaa valmisteen oikeaan ja turvalliseen käyttöön. Tarkastusvaliokunta I katsoi, että mainoksen sisältämät tuotteen makuun ja koostumukseen liittyvät sekä sanalliset että visuaaliset elementit yhdessä sen seikan kanssa, että perusinformaatio on esitetty erittäin pienellä fontilla, nostavat maun ja koostumuksen korostamisen mainoksessa Eettisten ohjeiden kieltämälle tasolle. Mainos oli Eettisten ohjeiden 7 ja 19 :n vastainen. Tarkastusvaliokunta määräsi Johnson & Johnsonille huomautuksen ja määräajan luopua virheellisestä markkinointitoimenpiteestä mennessä. Yritykselle määrättiin myös euron suuruinen seuraamusmaksu. Johnson & Johnson valitti päätöksestä kokonaisuudessaan valvontakuntaan. Valvontakunta: maku ja koostumus eivät voi olla lääkemainoksen pääsanoma, mutta näitä asioita voi tuoda nikotiinivalmisteen mainonnassa esille. Valvontakunnan aiemman ratkaisukäytännön perusteella lääkevalmisteiden markkinointi pääosin makuun tai koostumukseen liittyvillä argumenteilla on Lääketeollisuuden Eettisten ohjeiden vastaista. Valmisteiden makuun tai koostumukseen liittyvien seikkojen tuomista esille nikotiinivalmisteiden markkinoinnissa ei kuitenkaan ole kielletty. Valvontakunnan näkemyksen mukaan Nicorette Fruitmint -valmisteen makua ja koostumusta ei käytetty mainoksen pääväittämänä. Pelkästään se, että makua ja koostumusta ei ole katsottava mainoksen pääväittämäksi, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mainos olisi välttämättä Lääketeollisuuden Eettisten ohjeiden mukainen. Eet- 4 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013

5 tisten ohjeiden mukaan mainoksen ei tule sisältää elementtejä, jotka korostavat valmisteen sellaisia ainesosia tai niiden puuttumista, joilla ei ole oleellista farmakologista tai terveyttä edistävää merkitystä. Valvontakunta katsoi, että nikotiinipurukumien yhteydessä valmisteen maulla on tärkeä tehtävä, sillä se peittää nikotiinin epämiellyttävää makua ja lisää sitä kautta potilaiden hoitoon sitoutumista valmisteilla, joita tulee käyttää pitkään hoidon onnistumiseksi. Nikotiinipurukumien maku ja koostumus vaikuttavat merkittävästi potilaiden hoitomyöntyvyyteen ja sitä kautta lääkehoidon onnistumiseen ja välillisesti myös terveyden edistämiseen. Valvontakunta katsoi, että toissijaisena väittämänä mainoksessa voi tuoda esille valmisteen makuun ja koostumukseen liittyviä seikkoja, eikä mainos ole tästä syystä ohjeiden vastaisesti harhaanjohtava tai sopimaton. Valvontakunta ei pitänyt todennäköisenä, että mainos kokonaisuudessaan arvioituna lisäisi ohjeiden vastaisesti Nicorette Fruitmint -valmisteen käyttöä tilanteissa, joissa valmisteen lääkkeellisiä ominaisuuksia ei tarvittaisi lainkaan. Valvontakunta ei myöskään katsonut, että mainos johtaisi virheelliseen käsitykseen lääkevalmisteen käyttötarkoituksesta tai valmisteen tarpeettoman laajaan käyttöön, sillä käyttötarkoitus kävi riittävällä tavalla ilmi mainoksen pääväittämästä. Valvontakunta otti arvioinnissaan huomioon niin mainoksen sisältämät sanalliset kuin kuvallisetkin elementit. Johnson & Johnsonin markkinointi ei ollut Lääketeollisuuden Eettisten ohjeiden vastaista, joten yritykselle annettu huomautus ja määräaika luopua virheellisestä markkinointitoimenpiteestä poistettiin. Valvontakunnan päätös 3/2013: Johnson & Johnsonin Nicorette Fruitmint -lehtimainoksen Eettisten ohjeiden mukaisuus (TVK I:n siirtämä asia) Tarkastusvaliokunnan päätöstä on noudatettava valituksesta huolimatta siihen saakka, kunnes valvontakunta on ratkaissut valituksen. Päätöksen noudattamatta jättämisestä voidaan määrätä seuraamusmaksu, vaikka valvontakunta myöhemmin kumoaisi tarkastusvaliokunnan päätöksen. Novartis kanteli tarkastusvaliokunta I:lle Johnson & Johnsonin Nicorette Fruitmint -valmisteen lehti- ja ulkomainoksesta. Tarkastusvaliokunta I katsoi päätöksessään , että mainos oli Eettisten ohjeiden vastainen. Se määräsi Johnson & Johnsonille huomautuksen ja määräajan luopua virheellisestä markkinointitoimenpiteestä mennessä sekä euron suuruisen seuraamusmaksun. Johnson & Johnson valitti päätöksestä valvontakuntaan. Johnson & Johnson vaati valituksessaan myös tarkastusvaliokunnan päätöksen asettamista täytäntöönpanokieltoon, mitä koskevan kielteisen ratkaisun valvontakunnan puheenjohtaja ja sihteeri tekivät Sen jälkeen, kun tarkastusvaliokunta I:n asettama määräaika luopua virheellisestä markkinoinnista oli kulunut umpeen, mutta kuitenkin ennen kuin valvontakunta oli ratkaissut Johnson & Johnsonin valituksen, tarkastusvaliokunta I havaitsi, että Johnson & Johnson oli julkaissut luopumiskehotuksen kohteena olleen mainoksen Helsingin Sanomissa Päätöksellään tarkastusvaliokunta I siirsi asian käsittelyn Eettisten ohjeiden 69 :n mukaisena jatkettuna virheellisenä markkinointina valvontakunnan käsittelyyn. Valvontakunta käsitteli kokouksessaan Johnson & Johnsonin valituksen tarkastusvaliokunnan tekemästä päätöksestä. Valvontakunta hyväksyi valituksen ja poisti tarkastusvaliokunnan määräämän huomautuksen, määräajan luopua virheellisestä markkinointitoimenpiteestä, seuraamusmaksun sekä käsittelymaksun. Valvontakunnan ratkaistavaksi jäi tarkastusvaliokunta I:n siirtämä asia, joka koski sitä, onko Johnson & Johnson syyllistynyt Helsingin Sanomissa julkaistun mainoksen osalta ohjeiden vastaisen toiminnan jatkamiseen sille määrätystä huomautuksesta huolimatta. Valvontakunta: tarkastusvaliokunnan päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava. Valvontakunta totesi, että Nicorette Fruitmint -mainos on valvontakunnan tekemän päätöksen valossa ollut Eettisten ohjeiden mukainen. Näin ollen Johnson & Johnson ei ole mainoksen Helsingin Sanomissa julkaistessaan syyllistynyt jatkettuun ohjeiden vastaiseen markkinointiin. Koska kyse ei ole ollut jatketusta Eettisten ohjeiden vastaisesta toiminnasta, ei yritykselle myöskään voitu määrätä Eettisten ohjeiden 109 :n perusteella sopimussakkoa. Lääketeollisuuden Eettisten ohjeiden 78 :n 2 momentin mukaan tarkastusvaliokunnan päätöstä on kuitenkin valituksesta tai täytäntöönpanokiellon hakemisesta huolimatta noudatettava siihen saakka, kunnes valvontakunta on ratkaissut asian. Julkaistessaan Nicorette Fruitmint -mainoksen Helsingin Sanomissa Johnson & Johnson oli jättänyt noudattamatta tarkastusvaliokunta I:n tekemää päätöstä siihen saakka, kunnes valvontakunta on ratkaissut yrityksen valituksen. Yrityksen olisi tullut luopua tarkastusvaliokunnan virheelliseksi katsomasta markkinoinnista mennessä. Nicorette Fruitmint -mainoksen käyttö on tullut Eettisten ohjeiden mukaan sallituksi vasta , kun valvontakunta ratkaisi Johnson & Johnsonin valituksen tarkastusvaliokunnan päätöksestä. Valvontakunnalle esitetyn selvityksen perusteella Johnson & Johnsonin ei voitu katsoa ryhtyneen tarkastusvaliokunnan päätöksen noudattamiseksi kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita siltä olisi voitu kohtuudella odottaa. Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

6 Koska mainos julkaistiin yritystä julkaisuhetkellä velvoittaneen tarkastusvaliokunnan päätöksen vastaisesti, määrättiin Johnson & Johnsonille euron suuruinen seuraamusmaksu. Lisäksi yritykselle määrättiin euron suuruinen käsittelymaksu. Valvontakunnan päätös 4/2013: Eli Lillyn Eettisten ohjeiden mukaisuus (TVK I:n siirtämä asia) Verkkosivustoa koskevan ennakkotarkastuspäätöksen rikkominen ei ole jatkettua ohjeiden vastaista toimintaa, josta valvontakunta voisi ensi vaiheessa määrätä sanktion. Tarkastusvaliokunta I totesi tekemässään päätöksessä, että Eli Lillyn alasivulla Erektiohäiriö esiintyvän väittämän mukaan yli puolet vuotiaista miehistä kärsii erektiohäiriöstä. Tarkastusvaliokunta I oli tekemässään verkkosivuston ennakkotarkastuspäätöksessään pitänyt väitettä esitettyyn tutkimusnäyttöön perustumattomana ja siksi Eettisten ohjeiden vastaisena. Tarkastusvaliokunta katsoi, että Eli Lilly oli syyllistynyt jatkettuun Eettisten ohjeiden vastaiseen toimintaan, ja siirsi asian käsittelyn Eettisten ohjeiden 69 :n nojalla valvontakunnan ratkaistavaksi. Valvontakunta: virheellistä, mutta ei jatkettua Eettisten ohjeiden vastaista toimintaa. Tapauksessa oli kyse ennen kaikkea siitä, mitä muun kuin tv- tai radiomainoksen ennakkotarkastuspäätöksen vastaisesta menettelystä voi seurata. Valvontakunta totesi päätöksessään, että mainoksen ennakkotarkastuksessa kyseessä on vasta suunniteltu, ei vielä toteutettu toimenpide. Muiden kuin pakollisen ennakkotarkastuksen piiriin kuuluvien tvja radiomainosten osalta tarkastusvaliokunnan ennakkotarkastuksen yhteydessä esittämiä näkemyksiä voidaan pitää lähinnä ennakollisina kannanottoina: miten tarkastusvaliokunta suhtautuisi vastaaviin väitteisiin jos niitä käytettäisiin myös kuluttajille suunnatussa toiminnassa. Jos yritys ei jostain syystä noudata tarkastusvaliokunnan ennakkotarkastuksen yhteydessä ilmaisemia kannanottoja, ottaa yritys tietoisen riskin siitä, että tarkastusvaliokunta voi puuttua yrityksen toimintaan jälkivalvonnan keinoin. Valvontakunnan mukaan, jos tarkastusvaliokunta havaitsee jälkivalvonnan yhteydessä, että yritys käyttää verkkosivullaan väitettä, jonka tarkastusvaliokunta on ennakkotarkastuksessa todennut Eettisten ohjeiden vastaiseksi, ei yrityksen toiminnassa ole kyse ohjeiden vastaisen toiminnan jatkamisesta yritykselle annetusta huomautuksesta tai luopumiskehotuksesta huolimatta. Huomautuksia ja luopumiskehotuksia voidaan määrätä vain toteutuneen markkinoinnin osalta. Nyt kyse oli kuitenkin tilanteesta, jossa toteutunutta markkinointia tai muuta toimintaa arvioidaan ensimmäisen kerran Eettisten ohjeiden valossa. Valvontakunta katsoi, ettei tarkastusvaliokunta I:llä ollut perustetta siirtää asiaa valvontakunnan käsittelyyn. Kyse ei ollut tv- tai radiomainoksesta, jonka ennakkotarkastuspäätös on sitova. Vaikka Eli Lilly olikin toiminut verkkosivustonsa osalta tarkastusvaliokunnan ennakkotarkastuksessa esittämien näkemysten vastaisesti, kyse ei ollut myöskään jatketusta ohjeiden vastaisesta toiminnasta yritykselle annetusta huomautuksesta tai luopumiskehotuksesta huolimatta, sillä näitä sanktioita yritykselle ei ollut aiemmin määrätty. Eli Lilly oli siis ottanut riskin siitä, että tarkastusvaliokunta voi puuttua verkkosivustoon jälkivalvonnan keinoin. Asian valvontakunnalle siirtämisen sijaan tarkastusvaliokunnan olisi tullut ratkaista, onko Eli Lillyn verkkosivusto ollut Eettisten ohjeiden vastainen ja onko yritykselle määrättävä jokin Eettisten ohjeiden :n mukaisista ohjeiden vastaisen markkinoinnin seuraamuksista. Nämä seuraamukset eivät ole yhtä ankaria kuin jatketusta Eettisten ohjeiden vastaisesta toiminnasta annettavat sanktiot olisivat. Valvontakunta palautti koskevan asian tarkastusvaliokunta I:n ratkaistavaksi. Valvontakunnan päätös 5/2013: sanofi-aventis Oy:n Lyxumia-valmisteen markkinointi sairaanhoitajille (valitusasia) Valvontakunta katsoi, että lääkeyrityksen tulee tuntea Eettisten ohjeitten 26 :n mukaiset rajoitukset, jotka koskevat yritysten ja hoitajien välistä kanssakäymistä. Lääkemääräystä edellyttävien lääkkeiden markkinointi tulee kohdistaa ainoastaan lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutettuihin henkilöihin. Seuraamusmaksun asianmukaisuus sanofi-aventis Oy valitti tarkastusvaliokunnan tekemästä päätöksestä, joka koski Novo Nordisk Farma Oy:n kantelua sanofin Lyxumia-valmisteen markkinoinnista hoitajille. sanofi myönsi reseptilääkkeen virheellisen markkinoinnin hoitajille, mutta vaati kohtuullistamaan tarkastusvaliokunnan määräämän euron seuraamusmaksun. Diabetes luokitellaan Suomessa kansantaudiksi, johon noin potilasta saa lääkehoitoa. Siten lääkevalmisteiden markkinoiden koko on merkittävä ja diabeteksen yleistyessä markkina kasvaa edelleen. Diabetes on sanofin yksi keskeisimmistä terapiaalueista, jonka parissa yritys on työskennellyt usean vuoden ajan ja sen asema terapia-alueella on merkittävä. Valvontakunta totesi, että Eettisten ohjeiden vastaisen materiaalin käyttö on ollut myös toistuvaa ja laajaa. Kun otettiin huomioon rikkomuksen laatu, laajuus, siitä saatu hyöty ja valvontakunnan aikaisempi seuraamusmaksun suuruutta koskeva ratkaisukäytäntö, valvontakunta katsoi, että seuraamusmaksua ei ole perusteltua alentaa. Näin ollen sanofi velvoitettiin maksamaan seuraamusmaksuna euroa. Jatkettu Eettisten ohjeiden vastainen toiminta Valvontakunta totesi, että Eettisten ohjeiden vastaisen materiaalin käyttö on ollut toistuvaa ja laajaa, sillä markki- 6 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013

7 nointia oli toteutettu kolmilla eri diabetes-päivillä huhtikuun ja toukokuun 2013 välisenä aikana. Novo Nordisk kanteli myös siitä, että sanofi oli jatkanut reseptilääkkeen markkinointia sairaanhoitajille. Valvontakunta käsitteli Novo Nordiskin esiin nostaman jatketun Eettisten ohjeiden vastaisen toiminnan 70 ja 76 mahdollistamalla tavalla. Novo Nordisk esitti lausunnossaan, että sanofilla oli ollut lokakuussa 2013 edelleen sellainen näyttelyseinäke käytössään, mitä se oli käyttänyt aiemmin keväällä 2013 järjestetyillä diabetespäivillä. Tarkastusvaliokunta oli päätöksellä todennut näyttelyseinäkkeen Eettisten ohjeitten vastaiseksi ja kehottanut sanofia luopumaan sen käytöstä. sanofi kiisti väitteen jatketusta Eettisten ohjeitten vastaisesta menettelystä, sillä sen mielestä lokakuussa esillä ollut näyttelyseinäke ei sisältänyt mitään Eettisten ohjeitten vastaisia elementtejä. Lisäksi sanofi esitti, että tarkastusvaliokunnan tekemässä päätöksessä ei ollut nimetty juuri tätä näyttelyseinäkettä Eettisten ohjeitten vastaiseksi. Tästä johtuen sanofi oli ollut siinä luulossa, että kyseinen seinäke ei ollut Eettisten ohjeitten vastainen. Valvontakunta katsoi että sanofi on luopumiskehotuksesta huolimatta aktiivisin keinoin jatkanut hoitajille suunnattua reseptilääkkeen markkinointia. Tarkastusvaliokunnan päätöksessä tämä markkinointi on todettu Eettisten ohjeitten vastaiseksi ja siitä on annettu luopumiskehotus. sanofin lokakuussa diabetes-päivillä käyttämä näyttelyseinäke on sama, joka on edellä mainitussa päätöksessä todettu Eettisten ohjeitten vastaiseksi. Jatketun toiminnan osalta valvontakunta ei arvioinut käytettyä markkinointimateriaalia sisällöllisesti, koska tarkastusvaliokunnan päätös oli tullut lopulliseksi. Valvontakunta päätti, ottaen huomioon sanofi-aventis Oy:n rikkomuksen laatu, markkinoinnin laajuus ja sen tuottama mahdollinen hyöty sekä valvontakunnan aikaisempi sopimussakkoa koskeva ratkaisukäytäntö, että sopimussakon asianmukainen suuruus oli euroa. Käsittelymaksun suuruudeksi määrättiin euroa. Valvontakunnan päätös 6/2013: sanofi-aventis Oy:n nonprandiaali-termin käyttö Lantus-valmisteen markkinoinnissa (valitusasia) Valvontakunta katsoi, että vertailtaessa eri valmistajien tuotteita vertailun on oltava puolueetonta eikä vertailu saa johtaa harhaan. Vertailua koskee lisäksi korostettu huolellisuusvaatimus. Nonprandiaali-termin käyttö markkinoinnissa ja Eettisten ohjeitten mukaisuus sanofi valitti tarkastusvaliokunnan päätöksestä ja vaati päätöksen kumoamista siltä osin kuin se koski nonprandiaali-termin käyttöä. sanofi katsoi, että se ei ollut toiminut Eettisten ohjeitten vastaisesti käyttäessään nonprandiaali-termiä markkinoinnissaan ja vaati hyvitysmaksun määräämistä Novo Nordiskille aiheettomasta kantelusta. Vastineessaan Novo Nordisk pyysi valvontakuntaa pitämään tarkastusvaliokunnan päätöksen voimassa, eikä katsonut, että sanofin vaatimalle hyvitysmaksulle oli perusteita. Lisäksi Novo Nordisk esitti, että sanofi oli tarkastusvaliokunnan luopumiskehotuksesta huolimatta jatkanut nonprandiaali-termin käyttöä. Novo Nordisk pyysi valvontakuntaa käsittelemään suoraan jatketun Eettisten ohjeiden vastaisen toiminnan. Lisäksi Novo Nordisk pyysi määräämään sanofille sopimussakon. Vastineessaan sanofi vaati valvontakuntaa edelleen kumoamaan tarkastusvaliokunnan päätöksen ja lisäksi hylkäämään tulkinnan jatketusta Eettisten ohjeiden vastaisesta menettelystä. Eettisten ohjeitten 7 mukaan lääkemarkkinoinnissa annetun informaation tulee olla luotettavaa, eikä se saa sisältää sellaista sanallista tai kuvallista esitystä tai muuta tehokeinoa, joka on omiaan johtamaan harhaan. Lisäksi Eettisten ohjeitten 20 mukaisesti lääkemarkkinoinnissa käytettävien tutkimustulosten ja niiden lähteiden tulee olla luotettavia, eikä niiden perusteella tule antaa virheellistä tai harhaanjohtavaa vaikutelmaa lääkkeestä, tai sen lääketieteellisestä merkityksestä. Vertailua eri lääkkeiden, vaikuttavien aineiden, apuaineiden tai muiden ominaisuuksien kesken koskee lisäksi Eettisten ohjeitten 10 mukainen korostettu huolellisuusvaatimus. Sen mukaan vertailussa on annettava erityinen paino markkinoinnin asiallisuudelle ja informaation oikeellisuudelle. Valvontakunta totesi, että kyseiset edellytykset eivät täyty asianmukaisella tavalla. Valituksen kohteena ollut kirjoitus luo mielikuvan siitä, että muut kuin prandiaaliset valmisteet olisivat nonprandiaalisia ja toisaalta, ettei nonprandiaalisiksi GLP-1 reseptoriagonisteiksi luokitelluilla valmisteilla olisi prandiaalisia vaikutuksia. Pääasiallinen ero kirjoituksessa mainittujen eri tuotteiden välillä liittyy eri GLP-1 reseptoriagonistien lääkevaikutuksen kestoon (lyhytvaikutteiset ja pitkävaikutteiset GLP-1 reseptoriagnistit). Valvontakunta korosti, että vertailtaessa eri valmistajien tuotteita vertailun on oltava puolueetonta eikä vertailu saa johtaa harhaan. Valvontakunta ei ottanut huomioon sanofin ja kantelun tueksi lähettämää uutta aineistoa, koska Eettisten ohjeitten 80 mukaisesti valvontakunnalle tehdyssä valituksessa tai sen johdosta annetussa vastineessa ei saa viitata sellaiseen aineistoon, jota ei ole jo esitetty tarkastusvaliokunnan käsittelyssä, ellei siihen ole erityisen painavaa syytä. Valvontakunta katsoi, että tuotteiden vertailu esitetyllä tavalla oli Eettisten ohjeitten 10 vastaista ja kehotti sanofia luopumaan kyseessä olevasta virheellisestä markkinointitoimenpiteestään. Seuraamusmaksun tulee olla suhteessa ohjeiden rikkomisen laatuun ja laajuutensa sekä yrityksen ohjeiden rikkomisesta mahdollisesti saamaan hyötyyn. Lisäksi seuraamusmaksun määrään vaikuttaa se, että vertailun käyttöä markkinoinnissa koskee korostettu huolellisuusvaatimus, jonka mukaisesti vertailussa on annettava erityinen paino markkinoinnin asiallisuudelle ja informaation oikeellisuudelle. sanofi-aventis Oy velvoitettiin maksamaan seuraamusmaksuna Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

8 euroa. Valvontakunta katsoi, että asian näin päättyen, sanofin vaatimalle hyvitysmaksulle ei ollut perusteita. Käsittelymaksun suuruudeksi määrättiin euroa. Kantelu sanofin jatketusta Eettisten ohjeitten vastaisesta toiminnasta Novo Nordisk esitti, että sanofi oli jatkanut nonprandiaali-termin virheellistä käyttöä jakamalla lääkäreille materiaalia, jossa termiä edelleen käytettiin. Näin siitä huolimatta, että tarkastusvaliokunta oli todennut termin käytön Eettisten ohjeitten vastaiseksi ja antanut siitä luopumiskehotuksen. Vastineessaan sanofi vaati, että valvontakunta hylkää Novo Nordiskin vaatimuksen asian käsittelystä jatkettuna Eettisten ohjeiden vastaisena menettelynä. Valvontakunta kuitenkin päätti käsitellä jatketun Eettisten ohjeiden vastaisen toiminnan Eettisten ohjeitten 70 ja 76 mahdollistamalla tavalla. Jatkettu toiminta Valvontakunta katsoi, että kantelijalla ei ole ollut riittäviä perusteita väitteilleen. Novo Nordisk kertoi saaneensa käyttöönsä materiaalia, jota sanofi Novo Nordiskin mukaan edelleen jakoi lääkäreille. Aineistossa oli käytetty nonprandiaali-termiä tarkastusvaliokunnan päätöksen vastaisesti. Novo Nordiskin valiokunnalle toimittamassa materiaalin kopiossa ei ollut päiväystä eikä käyttöajankohta muutoinkaan käynyt ilmi kyseisestä materiaalista. Avoimeksi jäi myös, mistä tai keneltä materiaali oli saatu. Valvontakunta katsoi, että Novo Nordiskilla ei ollut riittäviä perusteita väitteilleen materiaalin käytöstä jälkeen, eikä valvontakuntakunta näin ollen katsonut sanofin syyllistyneen jatkettuun Eettisten ohjeitten vastaiseen menettelyyn. Näin ollen Novo Nordiskin kantelu sanofin jatketusta Eettisten ohjeitten vastaisesta markkinoinnista oli aiheeton ja määräsi asian käsittelystä Novo Nordisk Farma Oy:lle euron käsittelymaksun. Koska kantelu oli aiheeton, ei sopimussakkoa määrätty. Tarkastusvaliokunta I Päätös reseptilääkemainoksia sisältäneestä käsiohjelmasta Tampereen lääkäripäivien julkisilla internetsivuilta ladattavissa olleessa ohjelmavihossa oli useita reseptilääkemainoksia, jotka olivat siten Eettisten ohjeiden vastaisesti myös kuluttajien nähtävissä. Tarkastusvaliokunta otti asian omasta aloitteestaan käsiteltäväksi ja lähetti asiasta selvityspyynnöt käsiohjelmassa mainostaneille yrityksille, joita olivat Boehringer Ingelheim Finland Ky, Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab, Novartis Finland Oy, Orion Oyj Orion Pharma, sanofi-aventis Oy. Yrityksiltä ja Tampereen lääkäripäivien järjestävältä taholta saadun selvityksen perusteella kyseessä oli ollut järjestäjän inhimillinen erehdys, joka ei kohtuudella ollut ennakoitavissa tai mainostajien estettävissä. Käsiohjelman jakelun kohteeksi on mainosmyynnissä kirjallisesti sovittu lääkärit. Tarkastusvaliokunta totesi, ettei asia anna aihetta jatkokäsittelylle. Päätös apteekkeihin jaetusta Miesinfo-suoramarkkinointikirjestä Tarkastusvaliokunta otti omasta aloitteestaan käsiteltäväksi Oy Eli Lilly Finland Ab:n apteekkeihin jakaman pienen informaatiovihkon, jonka kannessa lukee Erektiohäiriö ja virtsaamisoireet kulkevat usein käsi kädessä. Vihkoa oli jaettu apteekkeihin, jotta sitä voitaisiin jakaa erektiolääkkeitä ostaville asiakkaille. Vihkon kohdassa, jossa kerrotaan eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun lääkehoidosta, todettiin: Eturauhanen aiheuttaa oireita, mutta välitöntä tarvetta eturauhasta pienentävälle hoidolle ei ole: PDE-5-estäjä (Cialis 5 mg) tai alfasalpaajat (tamsulosiini ja alfutsosiini). Muiden lääkehoitovaihtoehtojen osalta on mainittu vain vaikuttavan aineen nimi (finasteridi, dutasteridi, alfasalpaaja, 5-ARI-lääke). Eettisten ohjeiden 51 :n mukaan jos terveystiedotuskampanjassa mainitaan lääkevalmisteiden kauppanimiä, tulee kaikkien valmisteiden kauppanimet ilmoittaa tasapuolisesti. Nyt Eli Lilly oli maininnut nimeltä vain oman valmisteensa Cialiksen. Kyseessä oli kielletty reseptilääkkeen markkinointi kuluttajille. Eli Lilly ilmoitti kyseessä olleen inhimillinen erehdys ja keskeyttäneensä mainitun esitteen jakelun välittömästi toimittamalla asiasta tiedotteen yhteistyökumppaneilleen, sekä hävittäneensä loput esitteet. Tarkastusvaliokunta antoi Eli Lillylle luopumiskehotuksen ja velvoitteen toimittaa erillinen oikaisuviesti niihin apteekkeihin, johon vihkoa on jaettu. Viestissä kehotetaan tuhoamaan kyseinen materiaali. Lisäksi määrättiin euron suuruinen seuraamusmaksu. Päätös Miesinfo.fi-verkkosivustosta Lääkemarkkinoinnin valvontakunta palautti tekemällään päätöksellä numero 4 Oy Eli Lilly Finland Ab:n koskevan asian takaisin tarkastusvaliokunnan käsiteltäväksi. Tarkastusvaliokunta on ennakkopäätöksessään todennut, että Eli Lilly ei voi esittämänsä tutkimusaineiston perusteella käyttää markkinoinnissaan väitettä, että yli puolet vuotiaista miehistä kärsii erektiohäiriöstä. Eli Lilly on kuitenkin esittänyt näyttöä siitä, että erektiohäiriötä esiintyy yli puolella 50-vuotiaista miehistä. Näin ollen ainoastaan väitteeseen liittyvä viittaus tiettyyn ikäjakaumaan on virheellinen. Tarkastusvaliokunta arvioi, että Eli Lillyn toiminnallaan saama mahdollinen hyöty oli erittäin vähäistä, eikä vaarantanut potilaiden turvallisuutta tai yleistä luottamusta lääketeollisuuteen alana. Tarkastusvaliokunta antoi asiasta Oy Eli Lilly Finland Ab:lle huomautuksen ja määräsi euron käsittelymaksun. 8 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013

9 Tarkastusvaliokunta II Päätös Afinitor-valmisteen markkinoinnista Toimittamansa kantelun mukaan Pfizer Oy on ollut ensimmäisen kerran yhteydessä Novartikseen Eettisten ohjeiden edellyttämällä tavalla , ja esittänyt tuolloin vaatimuksensa Afinitorvalmistetta koskevien markkinointitoimenpiteiden lopettamiseksi. Kantelu on saapunut tarkastusvaliokunta II:lle sähköpostiviestinä Kantelu katsottiin rauenneeksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan ja sihteerin päätöksellä, koska 30 vuorokauden määräaika kantelun saattamisesta tarkastusvaliokunnalle oli ylittynyt. Päätös Pradaxa-valmisteen markkinoinnista Lääkäri kanteli terveysasemalla Boehringer Ingelheim Finland Ky:n pitämän Pradaxa-valmistetta koskevan, lääke-esittelytilaisuudessa esitetyn videon sisällöstä. Lääkäri kanteli asiasta myös Fimeaan, jonka päätöstä tarkastusvaliokunta odotti. Boehringer Ingelheim esittämän selvityksen mukaan video on osa lääkeesittelyä, johon kuuluu kiinteästi myös muuta aineistoa. Videon lisäksi tilaisuudessa on esitetty diasarja Pradaxan ominaisuuksista. Tarkastusvaliokunta arvioi lääke-esittelytilaisuutta yhtenä kokonaisuutena, jonka aikana videon ja muun esitetyn aineiston tulee yhdessä täyttää Eettisten ohjeiden vaatimukset. Lääkkeestä annettavan informaation tulee antaa tasapuolisesti tietoa lääkkeen eduista ja haitallisista vaikutuksista. Lääke-esittelytilaisuutta järjestettäessä esittelyn pitäjän tulee huolehtia siitä, että kaikki tarpeellinen ja Eettisten ohjeiden edellyttämä tieto ehditään esittää kuulijoille sovitussa ajassa. Jos esittelykertoja on useita, tulee varmistua siitä, että kukin tilaisuus on aina kokonaisuus, joka sellaisenaan täyttää Eettisten ohjeiden mukaiset edellytykset. Käsiteltävässä asiassa esille ei kuitenkaan tullut sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että Boehringer Ingelheim olisi laiminlyönyt velvoitteensa tältä osin. Tarkastusvaliokunta katsoi, että video yhdessä tilaisuudessa esitetyn diasarjan kanssa on täyttänyt Eettisten ohjeiden edellytykset annetun informaation tasapuolisuudesta ja kattavuudesta. Tarkastusvaliokunnalle tehty kantelu oli aiheeton. Päätös Taflotan-valmisteen markkinoinnista Théa Nordic Ab kanteli Santen Oy:n Taflotan-valmisteen markkinoinnista. Kysymys oli siitä, oliko markkinointimateriaalissa vertailtu Taflotan ja Monoprost valmisteita asianmukaisesti. Santen vetosi vastineessaan, että tuotteiden valmisteyhteenvedoissa esitetyt tiedot, joita on käytetty mainoksessa, ovat tutkittua ja viranomaisen hyväksymää materiaalia. Tarkastusvaliokunta totesi päätöksessään, että eri valmisteita vertailtaessa tulee Eettisten ohjeiden mukaan noudattaa erityistä huolellisuutta. Valmisteyhteenvetoa saa siteerata, mutta vertailut tulee tehdä painottaen erityisesti markkinoinnin asiallisuutta ja tietojen oikeellisuutta. Valmisteyhteenvetoa on yleisesti pidettävä luotettavana ja hyväksyttävänä tietolähteenä. Ei ole kuitenkaan sallittua irrottaa kahden erillisen tutkimuksen tuloksia toisistaan ja esittää niitä suorassa vertailussa. Kun vertailu ei ole peräisin samasta satunnaistetusta tutkimuksesta, kokonaisuudesta muodostuu harhaanjohtava kuva. Taflotanin ja Monoprostin hyperemia-riski ei ole luotettavasti vertailtavissa, koska kyseessä on kaksi toisistaan erillistä tutkimusta. Valmisteyhteenvedoista poimitut tiedot eivät ole suoraan vertailukelpoisia, koska ne perustuvat erilaisiin tutkimusasetelmiin ja arviointiasteikkoihin. Tarkastusvaliokunta katsoi, että vertailu oli tehty tarkoitushakuisella tavalla, eikä Eettisten ohjeiden vaatima korostettu huolellisuusvaatimus vertailujen tekemisessä täyty. Santen Oy:lle annettiin luopumiskehotus ja määrättiin euron suuruinen seuraamusmaksu ja euron käsittelymaksu. Päätös Afinitor-valmisteen markkinoinnista Pfizer Oy kanteli Novartis Finland Oy:n mainoksessaan käyttämästä markkinointisloganista Ensimmäisenä toiseen linjaan. Afinitorin eräs käyttöaihe valmisteyhteenvedon mukaan on levinneen ja etäpesäkkeisen munuaiskarsinooman hoito tietyillä potilailla. Vastineessaan Novartis on esitellyt munuaissyövän kansainvälisiä hoitosuosituksia ja vedonnut siihen, että Afinitorin vaikuttava aine everolimuusi olisi kaikissa merkittävissä hoitosuosituksissa ensisijainen hoito nykyisen standardihoidon toisen linjan hoidoksi. Tarkastusvaliokunta kuitenkin katsoi, etteivät tutkimukset ole yksiselitteisiä, suoraan toisiinsa verrattavissa, tai että jokin lääkeaine nousisi niissä asemaan, jota voisi yleisesti suoraan pitää ensimmäisenä hoitovaihtoehtona. Selvää ja kattavaa tuotteiden vertailututkimusta ja hoitosuositusta ei ole esitetty. Lisäksi käytetty mainoslause on monitulkintainen ja harhaanjohtava, koska se jättää epäselväksi, missä mielessä Afinitor on ensimmäinen. Eri tutkimusten käyttöä ja vertailua koskee Eettisten ohjeiden korostettu huolellisuusvaatimus, jonka mukaisesti vertailuissa on annettava erityinen paino markkinoinnin asiallisuudelle ja informaation oikeellisuudelle. Kyseiset edellytykset eivät nyt täyttyneet asiaankuuluvalla tavalla. Novartis Finland Oy:lle annettiin luopumiskehotus ja määrättiin euron seuraamusmaksu ja euron käsittelymaksu. Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

10 Päätös Levemir-valmisteen markkinoinnista Päätös Lantus-valmisteen markkinoinnista Päätös BeneFIX-valmisteen markkinoinnista sanofi-aventis Oy kanteli Novo Nordisk Farma Oy:n lääke-esittelyissään käyttämästä väitteestä: detemirhoidolla yli puolet pienempi hypoglykemian riski kuin glargininsuliinihoidolla. Kantelijan mielestä kyseinen väite oli väärä, eikä lähteenä käytettyä artikkelia voi käyttää väitteen tukena. Tarkastusvaliokunta totesi, että esitettyjen tietojen perusteella tutkimustulosta on referoitu oikein. Perusteita kantelun kohteena olevan lauseen kategoriselle kieltämiselle ei siten ole. Kyseistä väitettä voi käyttää, jos sen yhteydessä on Eettisten ohjeiden mukaisesti tuotu esille kaikki relevantti tutkimuksen laajuuteen, lopputulokseen ja merkittävyyteen liittyvä tieto. Kantelu oli aiheeton ja tarkastusvaliokunta määräsi sanofi-aventis Oy:lle euron suuruisen käsittelymaksun. Novo Nordisk Farma Oy kanteli sanofiaventis Oy:n Lantus-tuotteen markkinoinnin yhteydessä käyttämän sloganin Ei yllätyksiä käytöstä. Tarkastusvaliokunta totesi, että mainoksessa pienellä tekstillä Lantuksen logon viereen kirjoitettua tekstiä Ei yllätyksiä on pidettävä tavanomaisena lääkemarkkinoinnissa käytettynä sloganina. Lantus on ollut markkinoilla jo hyvin pitkään ja sen käytöstä sekä vaikutuksista on siten näyttöä yli 12 vuoden ajalta. Tarkastusvaliokunta katsoi, että näin ollen sloganin käytölle on kyseisen tuotteen yhteydessä edellytykset. Kantelussa ei esitetty perusteita sille, että Lantuksen käytössä olisi ilmennyt tai todennäköisesti ilmenisi jokin yllätys. Kantelu oli aiheeton ja tarkastusvaliokunta määräsi Novo Nordisk Farma Oy:lle euron suuruisen käsittelymaksun. Toimittamansa kantelun mukaan Baxter Oy on ollut ensimmäisen kerran yhteydessä Pfizer Oy:öön Eettisten ohjeiden edellyttämällä tavalla ja esittänyt tuolloin vaatimuksensa Bene- FIX-valmistetta koskevien markkinointitoimenpiteiden lopettamiseksi. Kantelu on saapunut tarkastusvaliokunta II:lle sähköpostiviestinä Kantelu katsottiin rauenneeksi tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtajan ja sihteerin päätöksellä, koska 30 vuorokauden määräaika kantelun saattamisesta tarkastusvaliokunnalle oli ylittynyt. 10 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013

11 Tilastot Tarkastusvaliokunta I (TVK I) Tarkastusvaliokunta I valvoo kaikkea kuluttajille suunnattua lääkemarkkinointia, lääketeollisuuden ja potilasjärjestöjen välistä yhteistyötä sekä terveystiedotusta ja muuta kuluttajiin kohdistettavaa terveyttä ja sairautta käsittelevää informaatiota. Se voi ottaa lääkeyrityksen markkinointi- tai muun toimenpiteen käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai kantelun perusteella. Tarkastusvaliokunnan työhön kuuluu tarkastaa ennakkoon ohjeisiin sitoutuneiden yritysten kaikki itsehoitolääkkeiden televisio- ja radiomainokset. TV- ja radiomainonnan määrä on ollut pienessä laskussa jo pidemmän aikaa. Vuoden 2013 tilastoihin vaikuttaa laskevasti osaltaan kuitenkin myös Orion Oy:n eroaminen järjestelmästä vuoden puolivälissä. Muuta, vuodesta 2013: Kokouksia pidettiin ennakkotarkastettavaa hyväksyttiin vähäisin muutoksin sihteerin päätöksellä. Ennakkotarkastuksen lopullisissa päätöksissä oli 5 eläinlääkemainosta. Mainosten keskimääräinen käsittelykertojen määrä heijastaa mainosten hylkäämisen todennäköisyyttä. Lukuihin vaikuttaa kuitenkin se, että on tavallista tuoda tarkastukseen ensin käsikirjoitus ja sen jälkeen lopullinen mainos. TV-mainoksia tarkastettiin keskimäärin 2,07 kertaa, radiomainoksia 1,56 kertaa ennen lopullista hyväksymistä. Luvut nousivat hieman edellisestä vuodesta. Tarkastusvaliokunta piti yllä vuoropuhelua sen ja mainontaa tekevien yritysten sekä mainostoimistojen välillä. Ennakkotarkastustoiminnassa syntyy paljon hyvää, mutta suurelta osin liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa sääntelyn linjauksista. Välittääkseen näin syntyvää tietoa yleisellä tasolla mainonnan tekijöille, tarkastusvaliokunta lähetti kaksi Kerralla Oikein -uutiskirjettä teemoilla Uusia ihmisiä, vanhoja kompastuskiviä sekä Uusia ja vanhoja linjauksia. TVK I:n hyväksymät TV- ja radiomainokset Sisältää ne käsitellyt tapaukset, joista ei valitettu valvontakuntaan TVK I:n määräämät seuraamukset Sisältää ne käsitellyt tapaukset, joista ei valitettu valvontakuntaan TVK I otti omaehtoiseen tarkastukseen 8 tapausta, joista 5:ssä todettiin tapahtuneen kolmannen tahon inhimillinen erehdys. Se ei kohtuudella ole voinut olla ennakoitavissa tai mainostajan estettävissä. Tapaukset näkyvät Aiheeton-palkin alla. 2 omaehtoista tarkastusta siirrettiin Jätetty tutkimatta Luopumiskehoitus Huomautus vastaisen varalle Aiheeton TV Radio valvontakunnalle. Niistä toinen palautui TVK:n käsittelyyn ja se antoi tapauksesta huomautuksen vastaisen varalle. Toiselle Valvontakunta antoi sanktion ja se näkyy Valvontakunnan graafeissa. 1 tapaus jäi lopulliseksi ja siitä annettiin euron seuraamusmaksu ja luopumiskehotus. Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

12 Tarkastusvaliokunta II (TVK II) Tarkastusvaliokunta II käsittelee kantelujen perusteella reseptilääkkeiden markkinointia koskevat riita-asiat. Tarkastusvaliokunta voi ottaa ainoastaan periaatteellisissa kysymyksissä asian käsiteltäväksi omasta aloitteestaan. TVK II:n määräämät seuraamukset Sisältää ne käsitellyt tapaukset, joista ei valitettu valvontakuntaan 7 6 Jätetty tutkimatta Luopumiskehoitus Huomautus vastaisen varalle Aiheeton TVK II kokoontui hiljaisen vuoden 2012 jälkeen pari kertaa useammin. *Asia- ja menettelyvirhe sisältää kaksi käsittelemättäjättämispäätöstä, jotka johtuivat myöhästyneistä kanteluista. TVK II:n ratkaisemat kantelu- ja kokousmäärät Sisältää ne käsitellyt tapaukset, joista ei valitettu valvontakuntaan 20 Kanteluita Kokouksia Asia- ja menettelyvirhe Muu asia 15 Muuta: Viime vuosina terveydenhuollon henkilöstöltä on tullut joitakin kanteluita. Vuonna 2013 yksi kantelu oli tällainen. Vuoden 2013 aikana TVK:ssa oli vireillä yhteensä 10 kantelua, joista 5 päätöstä jäi lopulliseksi. Kolmesta tapauksesta valitettiin valvontakuntaan ja kaksi tapausta katsottiin rauenneiksi * 12 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013

13 Valvontakunta Valvontakunnan ratkaisemat tapaukset Valitusten määrä vuonna 2013 on palautunut tavanomaiselle tasolle: valvontakunnalla oli käsiteltävänään yhteensä kuusi valitusta Valitukset Valvontakunnalle siirretty asia Muu asia Oikaisuvaatimus * Yhden valituksen yhteydessä haettiin myös täytäntöönpanokieltoa TVK II:n päätökseen. Valituksista kolme käsitteli kuluttajille suunnattua mainontaa ja kolmessa muussa ruodittiin reseptivalmisteiden markkinointia * Valvontakunnan määräämät taloudelliset sanktiot Seuraamusmaksu 8 Sopimussakko 6 Valvontakunta määräsi vuonna 2013 neljässä tapauksessa seuraamusmaksuja, yhdessä tapauksessa määrättiin sopimussakko. Yksi tapaus palautettiin TVK I:n käsiteltäväksi. Seuraamusmaksujen suuruus vaihteli euron välillä. Sopimussakon määrä oli euroa Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

14 Valvontaelinten kokoonpano Valvontakunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Professori Vesa Annola, Vaasan yliopisto Lakimies Paula Paloranta, Keskuskauppakamari Professori Heikki Ruskoaho, Helsingin yliopisto Varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen, Suomen Lääkäriliitto ry Apteekkari Markku Ylinen, Itäkeskuksen apteekki Lisäksi tapauskohtaisesti yksi esteetön lääketeollisuutta edustava jäsen: Johtaja Liisa Nuuros, Bayer Oy Toimitusjohtaja Ilpo Tolonen, MSD Finland Oy Toimitusjohtaja Ove Uljas, Pfizer Oy Toimitusjohtaja Tomi Vahevaara, Oy Eli Lilly Finland Ab Toimitusjohtaja Antti Viitanen, Novartis Finland Oy Sihteeri Erityisasiantuntija Laura Labart, Lääketeollisuus ry ( alkaen) Lakimies Tiina Satti, Lääketeollisuus ry ( asti) Varajäsen Varajäsen Varajäsen Sihteerin 1. varahenkilö Sihteerin 2. varahenkilö Asiantuntija Piia Vuoti, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Professori Heikki Vapaatalo Lääkintöneuvos Santero Kujala Apteekkari Riitta Andersin, Turengin apteekki Toimitusjohtaja Leif Jokinen, Oy H. Lundbeck Ab Toimitusjohtaja Tero Oinonen AstraZeneca Oy Toimitusjohtaja Johanna Panula Novo Nordisk Farma Oy Liiketoimintayksikön johtaja Ari Simonen Sanofi Oy External Affairs Leader Riitta Uusi-Esko Janssen-Cilag Oy Toimitusjohtaja Jussi Merikallio Lääketeollisuus ry Lakimies Tiina Aitlahti, Lääketeollisuus ry ( alkaen) Lakimies Martti Heinonen, European Fur Breeders Association Tarkastusvaliokunta I Puheenjohtaja Työterveyslääkäri Leif Lindberg, Vantaan Lääkärikeskus Varajäsen LL, tietokirjailija Anna-Liisa Enkovaara 1. varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Lauri Sipilä, MARK Suomen Markkinointiliitto Varajäsen Johtaja Mika Raulas, ICMI (Intelligent Customer Management International) 2. varapuheenjohtaja Apteekkari Sirkka Weckström, Korson apteekki Varajäsen Apteekkari Anu Suomela, Kutomon apteekki Asiantuntijalääkäri Pirkko Paakkari, Kustannus Oy Duodecim Varajäsen LKT Harri Vertio Toimitusjohtaja Jari Kostamo, ARO-yhtymä Tuotekehityspäällikkö Reija Könönen, Suomen Messut Eläinlääkäri Ulla Suutarinen, Yksityinen ammatinharjoittaja Erikoiseläinlääkäri Anu Saikku-Bäckström, Mevet Oy Sihteeri Lakimies Jaakko Laurila, Lääketeollisuus ry Sihteerin varahenkilö Lakimies Tiina Aitlahti, Lääketeollisuus ry ( alkaen) Tarkastusvaliokunta II Puheenjohtaja 1. varapuheenjohtaja 2. varapuheenjohtaja Sihteeri Toimitusjohtaja Markku Hämäläinen Oy Brandt Ab Varajäsen OTK Eija Orpana Dosentti Kari Poikolainen Varajäsen Dosentti Jussi Merenmies HY ja HYKS Lastenklinikka LKT Harri Vertio Varajäsen Dosentti Timo Seppälä, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos Professori Eero Mervaala, Biomedicum Helsinki Eläinlääkäri Ulla Suutarinen, Yksityinen ammatinharjoittaja Lakimies Jaakko Laurila, Lääketeollisuus ry Varajäsen Sihteerin varahenkilö Dosentti Jaakko-Juhani Simberg, HUS/HUSLAB Erikoiseläinlääkäri Anu Saikku-Bäckström, Mevet Oy Lakimies Tiina Aitlahti, Lääketeollisuus ry ( alkaen) 14 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2013

15 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus

16 Porkkalankatu 1 PL 206, Helsinki Puh. (09) valvontakunta@laaketeollisuus.fi

LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA

LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA VUOSIKATSAUS 2016 Avoimuus edellä 1 Sisällys Omavalvontajärjestelmä ennakoi toimintaympäristön muutoksia... 1 Lääkemarkkinoinnin valvontajärjestelmä... 2 Tarkastusvaliokunta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Omavalvonnan edelläkävijä Sisältö Itsesääntely on kaikkien etu...3 Lääkemarkkinoinnin valvontakunnan toiminta...4 Tapauslyhennelmät...4 Tarkastusvaliokunta I (TVK I)...6 Tapauslyhennelmät

Lisätiedot

Järjestelmä elää ajassa

Järjestelmä elää ajassa Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2012 Järjestelmä elää ajassa Sisältö Johdanto...3 Eettiset ohjeet elävät ajassa 1. Lääkemarkkinoinnin valvontakunta...4 Eettiset ohjeet ohjaavat tulevaisuutta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 014 Valvontajärjestelmä 55 vuotta Sisältö Lääkemarkkinoinnin valvontakunnan puheenjohtajan katsaus... 3 Tarkastusvaliokunta I (tvk I)... 4 Tarkastusvaliokunta

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA. Medianeutraalia sääntelyä

VUOSIKATSAUS LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA. Medianeutraalia sääntelyä VUOSIKATSAUS LÄÄKEMARKKINOINNIN VALVONTAKUNTA 2017 Medianeutraalia sääntelyä Sosiaalinen media lääkkeiden markkinointiympäristönä Sisältö Sosiaalinen media lääkkeiden markkinointiympäristönä...2 Some-markkinoinnissa

Lisätiedot

Vuosikatsaus Lääkemarkkinoinnin valvontakunta

Vuosikatsaus Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Vuosikatsaus 2018 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Sisältö Havainnoivien tutkimusten käyttö markkinoinnissa - eri tutkimusasetelmien käytettävyys lähdeaineistona 3 Lääkemarkkinoinnin valvontakunnan toiminta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 20 Uskottava omavalvonta Sisältö Niin on jos siltä näyttää Uskottava omavalvonta 3 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta 5 Lääketeollisuuden uskottava itsesääntely

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta Toimintakertomus 2010 Hyvä lääkemainos Sisältö Hyvä lääkemainos hankala yhtälö? 3 Valvontaelinten toiminta 5 Lääkemarkkinoinnin valvontakunta 5 Toiminta vuoden aikana 5

Lisätiedot

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU

Lisätiedot

Markkinoinnin FAQ mitä ovat hyvät tavat?

Markkinoinnin FAQ mitä ovat hyvät tavat? Markkinoinnin FAQ mitä ovat hyvät tavat? Technopolis, Vantaa 18.3.2016 OTL, varatuomari Paula Paloranta Keskuskauppakamari Esitys Kilpailijan epäreilu menettely onko mitään tehtävissä? Entä jos haluan

Lisätiedot

Markkinoijan muistilista

Markkinoijan muistilista Markkinoijan muistilista Technopolis Business Breakfast, Oulu 23.9.2016 VT, OTL Paula Paloranta Keskuskauppakamari Esitys Kilpailijan epäreilu menettely Hyvä tapa Some 2 Hyvän liiketavan vastainen menettely

Lisätiedot

Mainonnan eettinen neuvosto. Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta.

Mainonnan eettinen neuvosto. Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta. Mainonnan eettinen neuvosto Antaa lausuntoja mainosten hyvän tavan mukaisuudesta. Mainontaan voi vaikuttaa Yritykset mainostavat lisätäkseen tuotteidensa ja palveluidensa menekkiä. Ne pyrkivät noudattamaan

Lisätiedot

YRITTÄJÄ SAI PITÄÄ VARAAMANSA VERKKOTUNNUKSET Korkein hallinto-oikeus ratkaisi verkkotunnuksia (domain-nimiä) koskevan kiistan täysin yrittäjän vaatimusten mukaisesti. KHO katsoi korkeimpana oikeusasteena,

Lisätiedot

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä. 18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,

Lisätiedot

Mainonnan eettinen neuvosto

Mainonnan eettinen neuvosto Mainonnan eettinen neuvosto Mainonnan eettinen neuvosto Tehtävä: antaa pyynnöstä lausuntoja siitä, ovatko yksittäiset mainokset hyvän tavan mukaisia. Yritysten yhteiskunnallinen vastuu. Ei tutki mainonnan

Lisätiedot

Itsehoitolääkkeisiin liittyvä lääkeinformaatio ja lääkemarkkinointi

Itsehoitolääkkeisiin liittyvä lääkeinformaatio ja lääkemarkkinointi Itsehoitolääkkeisiin liittyvä lääkeinformaatio ja lääkemarkkinointi Katri Hämeen-Anttila, FaT Dosentti, kehittämispäällikkö Fimea Lääkehoitojen arviointiprosessi Lääkejakelujärjestelmä Suomalaisen lääkejakelujärjestelmän

Lisätiedot

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT JAKSO 7 UUDELLEENTARKASTELU Ohjeet virastossa suoritettavaan

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 5 Asianro 8640/11.01.00/2014 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle / Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä, vireillepano,

Lisätiedot

Taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyt menetelmät 2016 Algol Pharma Oy

Taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyt menetelmät 2016 Algol Pharma Oy Taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyt menetelmät 2016 Algol Pharma Oy 1 SISÄLTÖ 1 Tavoite...2 2 Määritelmät...2 3 Julkistamisen periaatteet...4 4 Raportoinnin kategoriat... 4 4.1. Lahjoitukset

Lisätiedot

EVALUATIIVISEN SOVITTELUN SÄÄNNÖT

EVALUATIIVISEN SOVITTELUN SÄÄNNÖT RIL Sovittelu 1 (5) EVALUATIIVISEN SOVITTELUN SÄÄNNÖT I SOVITTELUN ALOITTAMINEN 1 Hakemus Asianosaisten on toimitettava sovittelun aloittamista koskeva kirjallinen hakemus liitteineen RIL Sovittelulle.

Lisätiedot

TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA?

TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? Palveluvalikoimaneuvoston näkökulma Reima Palonen 10.9.2015 Esityksen sisältö Mikä on terveydenhuollon palveluvalikoima? Mikä on terveydenhuollon

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) Aika Tiistai 7.3.2012 klo 9.05 9.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Eija Nurminen puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN Ohje x.x.2017 6895/00.01.02/2016 x/2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 21. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus neuvoston päätökseksi, Bt cry1ab -geeniä

Lisätiedot

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen)

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen) Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen) Sisällysluettelo 1. Toimikunnan nimi 2. Tarkoitus 3. Toimintaperiaatteet 4. Toimikunnan kokoonpano

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN Ohje 27.2.2017 6895/00.01.02/2016 1/2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut henkilöt Voimassaoloaika

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

LIITE III PIKATURVAAMISMENETTELY

LIITE III PIKATURVAAMISMENETTELY LIITE III PIKATURVAAMISMENETTELY 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1.1 Asianosainen voi hakea sääntöjen 36.5 :n nojalla lautakunnalta pikavälimiehen määräämistä tämän liitteen mukaisesti, jos asianosaisen (jäljempänä

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Lääketeollisuus ry

Suhdannekatsaus. Lääketeollisuus ry Suhdannekatsaus Lääketeollisuus ry 7.4.2017 Suhdannekatsauksessa keskitymme: Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen vuonna 2016 Lääketeollisuus ry:n kyselyn saldoa Viennin kehitys Katsaus lääkemarkkinoihin

Lisätiedot

Mainonnan eettinen neuvosto

Mainonnan eettinen neuvosto Mainonnan eettinen neuvosto Mainonnan eettinen neuvosto MEN tehtävä: antaa pyynnöstä lausuntoja siitä, ovatko yksittäiset mainokset hyvän tavan mukaisia Yritysten yhteiskunnallinen vastuu ei tutki mainonnan

Lisätiedot

Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute

Version 6, 14 August Etukansi. TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute Etukansi TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea valvoo

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea valvoo KRISTIINA PELLAS Yliproviisori, Fimea Fimea valvoo kaikkien LÄÄKKEIDEN MARKKINOINTIA Markkinoinnin valvonnalla pyritään edistämään lääkkeiden oikeaa ja turvallista käyttöä. Valvonta kattaa sekä resepti-

Lisätiedot

Lääkkeiden korvattavuus

Lääkkeiden korvattavuus Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 18.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 18.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 13/2015 1 (5) 13 Oikaisuvaatimus johtavan ylihammaslääkärin päätöksestä HEL 2015-006958 T 06 00 00 Päätösehdotus Perustelut päättää hylätä ********** oikaisuvaatimuksen keskitettyjen

Lisätiedot

Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com

Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com KIMMO SUNDSTRÖM HAKEMUS Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com Helsingin käräjäoikeus Porkkalankatu 13 00180 Helsinki HAASTEHAKEMUS Asia Kustannus

Lisätiedot

Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa

Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa Page 1 of 6 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2018 FIMEAN TOIMINTA Erityis- ja poikkeuslupamenettelyt on tarkoitettu mahdollistamaan lääkkeen saatavuus poikkeustilanteissa Suvi Loikkanen, Piia Salo / Kirjoitettu 26.10.2018

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa

Lisätiedot

JOHDANTO FARMAKOLOGIAAN. Professori Eero Mervaala Farmakologian osasto Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto

JOHDANTO FARMAKOLOGIAAN. Professori Eero Mervaala Farmakologian osasto Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto JOHDANTO FARMAKOLOGIAAN Professori Eero Mervaala Farmakologian osasto Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Farmakologian opetuksen tavoite L2/H2-lukuvuonna: Oppia perusteet rationaalisen lääkehoidon

Lisätiedot

Mainonnan eettinen neuvosto 2014. Paula Paloranta Keskuskauppakamari 27.1.2015

Mainonnan eettinen neuvosto 2014. Paula Paloranta Keskuskauppakamari 27.1.2015 Mainonnan eettinen neuvosto 2014 Paula Paloranta Keskuskauppakamari 27.1.2015 Esitys Mikä mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on Mitkä seikat vaikuttavat mainoksen hyvän tavan vastaisuuden arviointiin Vuoden

Lisätiedot

Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija

Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija Biosimilaari mitä tarkoittaa diabeetikolle? Järjestöpäivät 6.5.2017 Irene Vuorisalo, erityisasiantuntija 1 Miksi biosimilaarit ovat juuri nyt merkityksellisiä? Vaihto alkuperäisvalmisteesta biosimilaariin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 9 Oikaisuvaatimus johtavan ylihammaslääkärin kielteiseen päätökseen palvelusetelituottajaksi hyväksymisestä HEL 2016-000812 T 06 00 00 Päätösehdotus Perustelut

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki

Lisätiedot

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS Valtuussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 14 2 momentti

Lisätiedot

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki.

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka Läsnä 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kokouksessa olivat

Lisätiedot

VAASAN VERO EI VAPISE. Ennakkoratkaisut ja verotuksen ennakoitavuus. Professori, ma. Juha Lindgren Veroseminaari 8.6.

VAASAN VERO EI VAPISE. Ennakkoratkaisut ja verotuksen ennakoitavuus. Professori, ma. Juha Lindgren Veroseminaari 8.6. VAASAN VERO EI VAPISE Ennakkoratkaisut ja verotuksen ennakoitavuus Professori, ma. Juha Lindgren Veroseminaari 8.6.2017, Helsinki Verohallinnon ennakkoratkaisut / VOVA:n valitukset 2016 Verolaji Annetut

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Mustalla kärkikolmiolla merkittyjen lääkkeiden haittoja seurataan erityisen tarkasti - S...

Mustalla kärkikolmiolla merkittyjen lääkkeiden haittoja seurataan erityisen tarkasti - S... Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2016 LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUKSET Mustalla kärkikolmiolla merkittyjen lääkkeiden haittoja seurataan erityisen tarkasti Kirsti Villikka, Annikka Kalliokoski / Kirjoitettu

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa

Lisätiedot

Markkinoijan muistilista

Markkinoijan muistilista Markkinoijan muistilista Technopolis Business Breakfast, Lappeenranta 15.9.2016 VT, OTL Paula Paloranta, Keskuskauppakamari Esitys Kuvan käyttö markkinoinnissa Markkinoinnin tunnistettavuus Testituloksiin

Lisätiedot

Fimea valvovana viranomaisena Eeva Leinonen Yksikön päällikkö (Luvat ja tarkastukset)

Fimea valvovana viranomaisena Eeva Leinonen Yksikön päällikkö (Luvat ja tarkastukset) Fimea valvovana viranomaisena Eeva Leinonen Yksikön päällikkö (Luvat ja tarkastukset) Laki Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta 24.7.2009 / 593 1 Toimiala on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu

Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu Jätelain 131-133 Lakimies, Pirkanmaan ELY-keskus, ympäristönsuojeluyksikkö 13.11.2018 Mikäs asia tämä nyt onkaan? Viranomainen?

Lisätiedot

Epäilty kilpailunrajoitus ulkomainonnan ja mainosmateriaalin painatuksen markkinoilla

Epäilty kilpailunrajoitus ulkomainonnan ja mainosmateriaalin painatuksen markkinoilla Päätös 1 (5) Epäilty kilpailunrajoitus ulkomainonnan ja mainosmateriaalin painatuksen markkinoilla 1 Asia 2 Osapuolet 3 Ratkaisu 4 Asian vireilletulo Epäily kilpailulainsäädännön vastaisesta kielletystä

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 Asia Hakija Tekijänoikeus liiketunnukseen X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä Yrityksen liiketunnus ei ollut riittävän itsenäinen ja omaperäinen ollakseen tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Markkinoinnin pelisäännöt muuttuvassa maailmassa

Markkinoinnin pelisäännöt muuttuvassa maailmassa Markkinoinnin pelisäännöt muuttuvassa maailmassa Technopolis Business Breakfast, Kuopio 24.3.2017 Paula Paloranta, Keskuskauppakamari Esitys Markkinointi somessa Markkinoinnin hyvä tapa Kilpailijan halventaminen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 5/2017)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 5/2017) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 4.5.2017 (nro 5/2017) Aika: klo 8.15-9.12 Paikka: Ag B301 Läsnä: Kaisa Aunola, Kaija Collin, Piia Einonen,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen

Lisätiedot

Uhkapeliä laittomilla nettilääkkeillä

Uhkapeliä laittomilla nettilääkkeillä Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 TEEMAT Uhkapeliä laittomilla nettilääkkeillä Sami Paaskoski / Kirjoitettu 28.8.2012 / Julkaistu 29.9.2012 Lääkkeiden hankkiminen laittomista verkkoapteekeista on

Lisätiedot

531 Hankintaoikaisut koskien Tampereen Taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin yleistä kansainvälistä suunnittelukilpailua

531 Hankintaoikaisut koskien Tampereen Taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin yleistä kansainvälistä suunnittelukilpailua Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 531, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 233, 24.04.2017 Kaupunginhallitus, 420, 19.06.2017 531 Hankintaoikaisut koskien Tampereen Taidemuseon alueen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme

Asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Helsinki 21.12.2006 Asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Johnson & Johnson on nyt saanut viranomaishyväksynnän Pfizer Consumer Healthcare -yksikön yhdistämiseksi osaksi omaa liiketoimintaansa. Tämä

Lisätiedot

Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi

Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Arviointien tavoite Tuottaa tietoa lääkkeiden käyttöönottoon ja korvattavuuteen

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Anna Mäntylä LÄÄKEMARKKINOINTIMATERIAALIEN KÄYTTÖ APTEEKEISSA

Anna Mäntylä LÄÄKEMARKKINOINTIMATERIAALIEN KÄYTTÖ APTEEKEISSA Anna Mäntylä LÄÄKEMARKKINOINTIMATERIAALIEN KÄYTTÖ APTEEKEISSA LÄÄKEMARKKINOINTIMATERIAALIEN KÄYTTÖ APTEEKEISSA Anna Mäntylä Opinnäytetyö Syksy 2016 Liiketalous Oulun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ Oulun

Lisätiedot

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017 Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu

Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu Hyvän hallintopäätöksen sisältö Lakimies Marko Nurmikolu Hallintopäätöksen sisältö Hallintolain 44 (Päätöksen sisältö) Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi: 1) päätöksen tehnyt viranomainen

Lisätiedot

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi

Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tilastollisia tietoja oikeuskanslerinviraston toiminnasta

Tilastollisia tietoja oikeuskanslerinviraston toiminnasta Tilastollisia tietoja oikeuskanslerinviraston toiminnasta Vuonna 2007 käsiteltävinä olleiden asioiden kokonaismäärä ja käsittely Vireillä olleet asiat 1.1.2007 vuonna 2004 tulleita asioita 7 vuonna 2005

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PEOL Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen,

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PEOL Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen, Terveydenhuollon kantelujen ja muiden valvonta-asioiden asioiden tilastoja vv. 1999 2013 ISAVIssa Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen 26.2.2014 1 Terveydenhuollon kaikki valvonta-asiat asiat ISLHssa

Lisätiedot

Menettely auditoinnin lopputuloksen uudelleen käsittelemiseksi. Lyhyt kuvaus menettelystä

Menettely auditoinnin lopputuloksen uudelleen käsittelemiseksi. Lyhyt kuvaus menettelystä Menettely auditoinnin lopputuloksen uudelleen käsittelemiseksi Lyhyt kuvaus menettelystä Tässä asiakirjassa kuvataan menettely, jonka mukaisesti Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen auditointiin

Lisätiedot

UUSI OSTOTARJOUSKOODI. keskeiset muutokset

UUSI OSTOTARJOUSKOODI. keskeiset muutokset UUSI OSTOTARJOUSKOODI keskeiset muutokset Lähtökohdat Uudistamisen lähtökohtana lainmuutos, joka edellyttää sitoutumista suosituksiin noudata tai selitä periaatteen mukaisesti (AML 11:28 sekä AML 11:9.3

Lisätiedot

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet Tapani Keränen Eettisten toimikuntien toimivallan perusta on tutkimuslaki Ennen lääketieteelliseen tutkimukseen ryhtymistä on tutkimussuunnitelmasta

Lisätiedot

LÄÄKETEOLLISUUDEN EETTISET OHJEET

LÄÄKETEOLLISUUDEN EETTISET OHJEET LÄÄKETEOLLISUUDEN EETTISET OHJEET Lääketeollisuus ry. 2013 Sisällys Alkusanat...3 I II III IV V VI Soveltamisala ja määritelmät...4 Yleiset periaatteet...5 Ohjeet lääkkeiden markkinointiin...8 1. Ohjeet

Lisätiedot

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto 1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Virallinen mittaus ja muutoksenhaku. Puutavaranmittauslakiseminaari 3.4.2012 MTK

Virallinen mittaus ja muutoksenhaku. Puutavaranmittauslakiseminaari 3.4.2012 MTK Virallinen mittaus ja muutoksenhaku Puutavaranmittauslakiseminaari 3.4.2012 MTK 26 Erimielisyyden ratkaiseminen Mittauserimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti mittausosapuolten välillä. Jos mittausosapuolet

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttaminen (1.10.2010) Keskeisiä muutoksia Tutkimuslain sovellusalueen

Lisätiedot

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

THL:n tutkimuseettinen työryhmä THL:n tutkimuseettinen työryhmä Esitys TENK:in ja TUKIJA:n teemaseminaarissa Helsingissä 20.3.2012 Jussi Simpura, THL:n tutkimuseettisen työryhmän puheenjohtaja 20.03.2012 THL:n TUET 1 THL:n tutkimuseettinen

Lisätiedot

Versio 8, TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute

Versio 8, TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TOIMITTAMISOHJE APTEEKEILLE Instanyl -nenäsumute TÄRKEÄÄ TURVALLISUUSTIETOA: INSTANYL -NENÄSUMUTE SYÖPÄÄN LIITTYVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Valitus syrjintälautakunnan päätöksestä

PÄÄTÖS. Valitus syrjintälautakunnan päätöksestä ROV ANIEMEN HALLINTO-OIKEUS PL 8112, Oikeustalo, Valtakatu 17 96101 ROVANIEMI Puhelin 010 36 42900, Faksi 010 36 42995 Sähköposti rovaniemi.hao@oikeus.fi PÄÄTÖS 10/032511 21.6.2010 00002/09/611 1 ASIA

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNTA Kunnanhallitus

KEMINMAAN KUNTA Kunnanhallitus KEMINMAAN KUNTA Kunnanhallitus Markkinaoikeus PL 118 00131 Helsinki Viite: 483/09/JH KEMINMAAN KUNNAN VASTINE OULUN SÄHKÖNMYYNTI OY:N HAKEMUKSEEN Keminmaan kunta (hankintayksikkö) kiistää Oulun Sähkönmyynti

Lisätiedot

Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selvittänyt työryhmä keskeisiä kohtia muistion lausuntoyhteenvedosta. Erityisasiantuntija Ilkka Lahti

Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selvittänyt työryhmä keskeisiä kohtia muistion lausuntoyhteenvedosta. Erityisasiantuntija Ilkka Lahti Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selvittänyt työryhmä keskeisiä kohtia muistion lausuntoyhteenvedosta Erityisasiantuntija Ilkka Lahti Taustaa työryhmästä VM asetti 13.3.2009 työryhmän, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012 Paavo Autere Lakimies Apteekkilupavalituksia koskeva esitys Esityksessä käsittelen Apteekkiluvan myöntämisen perusteita Lupavalitukseen

Lisätiedot

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610 1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

ASIA. xxxxxxxxxxxxxx Oy nimistä (Y-tunnus xxxxxxx-x) kiinteistönvälitysliikettä koskeva valvonta-asia

ASIA. xxxxxxxxxxxxxx Oy nimistä (Y-tunnus xxxxxxx-x) kiinteistönvälitysliikettä koskeva valvonta-asia PÄÄTÖS ESAVI/7446/05.11.05/2013 Etelä-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 19.2.2015 ASIA xxxxxxxxxxxxxx Oy nimistä (Y-tunnus xxxxxxx-x) kiinteistönvälitysliikettä koskeva valvonta-asia

Lisätiedot