Nakkilan kunta Nakkilan taajamaosayleiskaava ja osayleiskaavan tarkistus, oikeusvaikutteinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nakkilan kunta Nakkilan taajamaosayleiskaava ja osayleiskaavan tarkistus, oikeusvaikutteinen"

Transkriptio

1 Valitusten vastineet 1 (36) H. Ylinen Nakkilan kunta, oikeusvaikutteinen VALITUSTEN VASTINEET Rudus Oy Tiivistelmä Maakuntakaava Vastineessa tuodaan esiin näkökohtia kaavoituksen kannalta. Kunnalla on yleiskaavoituksen tavoitteenasettelusta lähtien ollut selkeä näkemys Tervasmäen ja sen lähialueen kehittämisestä ja siihen liittyvistä ulkoilureiteistä ja -alueista osana laajempaakin Ulvilan Massin ja Tervasmäen aluetta ja maakuntakaavan tavoitteita. Valituksenalaisesta alueesta jätettyyn muistutukseen on vastattu myös kolmannessa kaavaehdotusvaiheessa, jota koskeva palauteraportti on yleiskaava-aineiston liitteenä. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti yleiskaavasuunnittelu perustuu voimassa olevaan maakuntakaavaan. Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Maakuntakaavan ohjausvaikutus kuntakaavoitukseen on MRL:n mukaisen hierarkkisen kaavoitusjärjestelmän yksi päälähtökohta ja maakuntaliiton oletusarvona on, että kunnat ovat sitoutuneita maakuntakaavan toteuttamiseen. Tätä toteutumista heidän viranomaistehtävänään on myös valvoa kaavoituksen yhteydessä käytävässä MRL:n mukaisessa viranomaisyhteistyössä neuvottelujen ja lausuntokierrosten kautta.

2 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2 (36) Maakuntakaavan yleispiirteisestä mittakaavasta ja esitystavasta johtuen valituksenalaisen alueen sijaintia ei voida maakuntakaavakartalle kovin tarkasti sijoittaa. Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että valituksenalainen alue on maakuntakaavassa pääasiassa valkoista aluetta ja että sitä kuitenkin koskee viisi maakuntakaavan merkintää: Kokemäenjoen kaupunkikehittämisen vyöhyke kk1 (punainen viiva), matkailun kehittämisvyöhyke mv2 (vihreä viiva), Leistilänjärven maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö kh2, jonka välitön lähialue tulee myös ottaa kaavoituksessa huomioon, sekä maakunnallisesti merkittävä ulkoilureittiyhteys (vihreä katkoviiva) ja voimajohtokäytävä (z). Lisäksi valituksenalaisen alueen kannalta keskeinen merkintä on lähialueen aluevaraus MU, maa- ja metsätalousalue, jolla on erityistä ulkoilunohjaamistarvetta (Massin yli 600 ha laajuinen seudullisesti merkittävä ulkoilualue Nakkilassa ja Ulvilassa). Seuraavassa kaaviossa on kuvattu maakuntakaavamerkintöjen periaatteelliset sisältöelementit ja esitystapa MRL:n ja ympäristöministeriön oppaan mukaan (lähde: Satakunnan maakuntakaava).

3 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3 (36) Ote Satakunnan maakuntakaavasta

4 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4 (36) Satakunnan maakuntakaava, valituksenalaista aluetta koskevat merkintöjen selitykset ja suunnittelumääräykset

5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5 (36)

6 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6 (36)

7 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7 (36)

8 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8 (36) Maisemaselvitys MRL edellyttää, että kaavoitusta varten laaditaan riittävät selvitykset. Nakkilan kunta on yleiskaavoituksen yhteydessä investoinut laajoihin selvityksiin, joita voidaan hyödyntää myös tulevan asemakaavoituksen lähtöaineistona. Yksi keskeisimmistä yleiskaavoituksen lähteenä valituksenalaista aluetta koskien toimineista selvityksistä on Nakkilan osayleiskaava-alueen maisemaselvitys 2011 (79 s.), jonka laativat Niina Uusi-Seppä ja Risto Vilen. Maisemaselvitys on yleiskaavan liiteaineistona B. Maisemaselvityksen yhtenä lähtökohtana on ollut Satakunnan kulttuuriympäristöohjelman tavoitetila 2015: Kulttuuriympäristön erityispiirteet on turvattu säilyttämällä maisemassa näkyvät ihmisen pitkäaikaisen läsnäolon jäljet tasapainoisesti ja korostamalla kulttuuriympäristöä paikallisen identiteetin vahvistajana. Kulttuuriympäristö otetaan huomioon kaikessa maisemaan ja maankäyttöön liittyvässä suunnittelussa ja sen hoito on turvattu riittävällä rahoituksella. Tieto alueen kulttuuriympäristöstä on lisääntynyt inventointien ja tutkimuksen myötä. Hyvin hoidettu kulttuuriympäristö on mielletty vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi ja myös sen taloudellinen arvo ymmärretään. Kulttuuriympäristökasvatus on vakiintunut osa koulujen opetussuunnitelmaa ja tietoa kulttuuriympäristöstä on helposti kaikkien saatavilla. (maisemaselvitys s. 29) Maisemaselvityksessä valituksenalaista Ruduksen aluetta taustoitetaan ja arvotetaan useasta näkökulmasta. Alueen läpi kulkevan Selkätien linjaus ja status historiallisena tienä on esitetty seuraavassa kuvassa. (Maisemaselvitys s. 47). Selkätie toimii myös lähialueen yhtenä päävedenjakajana.

9 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9 (36) Maisemaselvityksen 2011 mukaan Leistilänjärvi kierrettiin 1800-luvulla Selkätietä pitkin, joka johti Tervasmäkeen ja jakautui sen jälkeen kahdeksi tieksi Masiaan ja Ruskilaan. Etenkin Ruskilaan johtanut tie on ollut varmasti varsin vaatimaton polku. Liikennettä ei paljon ollut, koska Leistilän ympärille muodostui merkittävämpää asutusta vasta sotien jälkeen. (maisemaselvitys s.26) Alueen maaperäolosuhteita kuvataan maisemaselvityksessä seuraavasti: Alueen kallioperä koostuu lähinnä jotunisesta hiekkakivestä. Lähes yhtenäisen hiekkakiviesiintymän rikkoo vain Leistilänjärven pohjoispuolen kapea diabaasijuonne ja aivan koillisreunasta kapealti graniitti- ja gneissikaistaleet, jotka ovat osa alueen ulkopuolen laajahkoa vyöhykettä. Diabaasi nousee paikoin Leistilänjärven koillispuolella pintaan Aarikankallion ja Pakkalankallion kalliopaljastumien kohdalla. Selkätie kulkee juuri tämän diabaasiselänteen keskellä. Tien varrella maaston korkeammat kohdat sijoittuvat Aarikankalliolle, jota voidaan pitää maisemallisesti ja geologisesti arvokkaana ja säästettävänä kohteena. Pakkalankallio kohoaa vielä Aarikankalliotakin korkeammalle. Selänteen muodot näkyvät parhaiten Selkätien ylittävän voimajohtokäytävän kohdalla, josta avautuu lounaaseen näkymä Leistilänjärvelle, koilliseen maasto laskeutuu loivasti kohti Vähäjärveä ja Ruskilaa. (maisemaselvitys s. 11)

10 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10 (36) Maisemavaurioita kuvataan maisemaselvityksessä s. 49: Maisemavaurioista ensimmäisenä huomio kiinnittyy maa-ainestenottoalueisiin. Joen koillispuolella on vanhan tien varrella useita hiekkakuoppia, joista osa näkyy tielle varsin hyvin. Etenkin tieosuus Harjavallasta Viikkalaan on maisemaltaan hieman epämääräinen, mikä tosin johtuu osittain vuonna 2010 käynnissä olleesta tietyövaiheesta. Pyörätien valmistuessa ja puuston kasvaessa tilanne varmasti paranee. Maa-ainesten ottoalueen ja tien väliin olisi hyvä jättää riittävästi puustoa peittämään ankeaa näkymää. Joen molemmin puolin kulkevat vanhat tiet muodostavat monen kunnan läpi kulkevan, maisemallisesti erittäin hienon matkailureitin, jota voitaisiin markkinoida enemmänkin esimerkiksi polkupyöräreittinä. Leistilänjärven koillispuolella Selkätien varrella on kallioainesten ottoalueita. Alueella on jo nyt ulkoilualue ja alueen metsät soveltuisivat virkistysalueeksi laajemminkin. Tarvettakin varmasti on, jos Tervasmäen alueelle rakennetaan uusi asuinalue. Selkätie sopisi hyvin esimerkiksi ratsastukseen. Aarikankalliolta on aiemmin varmasti ollut näköala Leistilänjärvelle ja näkymää voisi ehkä nytkin hieman avata. Selkätien ja Järvikyläntien välinen alue on joka tapauksessa syytä säilyttää eheänä reunavyöhykkeenä, jollainen se on nytkin. Kallioainesten otto olisi keskitettävä olemassa oleviin kohteisiin Selkätien koillispuolella. (maisemaselvitys 2011, s. 49) Kallioainestenottoalue Selkätien varrelta (Nakkilan osayleiskaava-alueen maisemaselvitys 2011, Niina Uusi-Seppä ja Risto Vilen, s. 51)

11 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11 (36) Selkätie lähiympäristöineen on maisemaselvityksessä 2011 arvioitu paikallisesti arvokkaaksi ympäristöksi (kuva s. 45 yllä, sininen aluerajaus) ja kallioainesten otto olisi keskitettävä olemassa oleviin kohteisiin Selkätien koillispuolella (mt. s. 49).

12 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12 (36) Nakkilan kunnan maiseman SWOT-analyysissa (kuva yllä) mainitaan useita seikkoja, jotka koskevat valituksenalaista aluetta. Vahvuudeksi kerrotaan Hyvin säilynyt historiallinen tieverkosto tienvarsimaisemineen Selkätie lukeutuu historialliseen tieverkostoon. Heikkoutena mainitaan maisemassa näkyvät maa-ainestenottoalueet. Mahdollisuutena mainitaan uusien ympäristöselvitysten tunnetuksi tekeminen ja käyttäminen opetuksessa ja tiedotuksessa, jolloin tietoisuus oman asuinympäristön arvoista lisääntyy ja syntyy myös halu hoitaa sitä sekä maisemavaurioiden häivyttäminen esimerkiksi puustoa istuttamalla Maisemaselvityksen mukaan Selkätien ympäristössä olevat metsät sopivat erityisen hyvin retkeilyyn ja ulkoiluun. Lenkkipolun keskellä on iäkästä sekametsää ja ampumaradan tuntumasta löytyy laaja, luonnontilaisen kaltainen lehtokorpi. (maisemaselvitys 2011, s. 39)

13 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 13 (36) Historiallinen Selkätien linjaus on edellä maisemaselvityksessä 2011 kuvatun perusteella itsestään selvä sijainti maakunnallisesti merkittävälle ulkoilureittiyhteydelle Harjavallasta Nakkilan kautta Ulvilaan ja Poriin, ja tämä onkin esitetty yleiskaavakartalla. Samoin maisemaselvitykseen pohjautuen on esitetty paikallisesti arvokas alue, Selkätien ympäristön retkeily- ja ulkoilualueet, joka on saanut seuraavan kaavamääräyksen: Yleiskaavan laadinnassa arvioidaan virkistysalueiden riittävyys, reitistöjen ja ekologisten yhteyksien jatkuvuus uudisrakentamiseen osoitettavilla alueilla ja olemassa olevilla alueilla, siten kun se on jo rakennetun ympäristön osalta mahdollista. Yleiskaavassa huomioidaan myös seudullisten virkistysyhteyksien tarpeet ja jatkuvuus Nakkilan kunnan läpi. Myös kevyen liikenteen yhteydet ja niiden jatkuvuus ovat oleellinen osa virkistysmahdollisuuksia. Kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun sekä virkistyksen kehittämisen näkökulmat ovat maakuntakaavan edellyttäminä yleiskaavan keskeisiä arvoja.

14 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14 (36) Yleiskaavakartalla (ote aiempana) valituksenalaiset kiinteistöt sijaitsevat paikallisesti arvokkaalla maisema-alueella (musta ruudukkorasteri), maaja metsätalousalueella, jolla on erityistä ulkoilunohjaamistarvetta MU ja maakunnallisesti arvokkaan Leistilänjärven maisema-alueen pohjoisreunalla (violetti katkoviiva), jonka alue on merkitty myös merkinnällä MY, maaja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Valituksenalaisen alueen läpi yleiskaavassa kulkee maakuntakaavan osoittama seudullisesti merkittävä virkistysreitti, jonka merkitys tulee yleiskaavassa turvata. Maisemallisesti arvokkaan selänteen merkityksen määrittely on ollut yksi yleiskaavan laatimisen lähtökohta ja sitä varten on laadittu useita selvityksiä (luonto, maisema, arkeologia). Alueen virkistysarvot on todettu maakuntakaavan taustaselvityksissä ja asetettu lähtökohdiksi yleiskaavaprosessin viranomaisyhteistyössä. Satakuntaliitto esittelee yleiskaavaa koskevat maakuntakaavan merkinnät laajasti 3. ehdotusvaiheen vastineraportissa kuvatussa lausunnossaan s. 2-7: Suunnittelualue sijoittuu lähes kokonaan maakuntakaavassa osoitettuun matkailun kehittämisvyöhykkeeseen (mv2). Merkinnällä osoitetaan merkittävät kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun kehittämisen kohdevyöhykkeet. Kehittämisvyöhykettä koskee seuraava suunnittelumääräys: Vyöhykkeiden sisällä toteutettavassa alueidenkäytön suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota matkailuelinkeinojen ja virkistyspalveluiden kehittämiseen. Suunnittelussa on otettava huomioon toteutettavien toimenpiteiden yhteensovittaminen kulttuuri-, maisema- ja luontoarvoihin sekä olemassa oleviin elinkeinoihin ja asutukseen. Matkailuun liittyviä toimintoja suunniteltaessa ja vyöhykkeen vetovoimaisuutta kehitettäessä tulee ottaa huomioon vyöhykkeen erityisominaisuudet ja niiden ominaispiirteiden säilyttäminen. Satakuntaliitto tuo lausunnossaan esiin myös, että Suunnittelualueen pohjoisosaan Nakkilan kunnan ja Ulvilan kaupungin rajalle on maakuntakaavassa osoitettu maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Aluetta koskee suunnittelumääräys: Alueen suunnittelussa tulee erityistä huomiota kiinnittää alueen ulkoilumah-

15 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15 (36) dollisuuksien turvaamiseen sekä ulkoilua palvelevien reittien toteuttamismahdollisuuksiin. Edelleen Satakuntaliitto tuo esiin, että Maakuntakaavassa on osoitettu Nakkilan kunnan ja Ulvilan kaupungin rajan tuntumassa sijaitsevalta Massin ulkoilualueelta ulkoilureitin yhteystarvemerkintä Leistilänjärven koillisreunaa myöden aina Harjavallan Hiittenharjun ulkoilu- ja virkistysalueelle asti. Merkinnällä osoitetaan merkittävien ulkoilureittien yhteystarpeet. Merkintää koskee seuraava suunnittelumääräys: Maankäytön suunnittelulla on turvattava ulkoilureitin yhteystarpeen toteuttamismahdollisuus. Ote / SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA, Valmisteluvaiheen aineisto: 7. Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Viher- ja virkistysverkkoselvitys (VIVI) Yleiskaavoituksen tausta-aineistona on ollut myös Porin kaupunkiseudun rakennemalli 2020, joka on laadittu kaupunkiseudun yhdeksän kunnan yhteistyönä. Rakennemallissa Ruhaden lähialue on osoitettu keskustaajamaasutuksen täydentymisen ja laajenemisen alueeksi (Taajamarusetti 2020, ote alla). artat_2020.pdf

16 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 16 (36) Asumisen paletti teemakartalla Ruhaden lähialue on keskustaajama-asutuksen täydentymisen ja laajenemisen aluetta. Yhteenveto Virkistys ja vapaa-aika 2020 teemakartalla näkyvät Järvikylän ja Leistilän arvokkaat maisema-alueet, joilla on matkailun, virkistyksen ja seudullisen taajamakuvan potentiaalia. Valituksenalainen alue on kuntalaisten keskeistä virkistysaluetta, jonka arvot halutaan yleiskaavassa turvata tulevaisuuteenkin. Alue liittyy Tervasmäen ulkoilureittiin. Alueen eteläpuolella sen vaikutusalueella sijaitsee Pyssykankaan I-luokan pohjavesialue. Maa-ainestenotto olisi ristiriidassa näiden arvojen ja toimintojen kanssa. Maa-ainesten oton toiminnan historiaa ja nykyistä toimintaa ei voida alueen matkailullisten, historiallisten, maisemallisten ja virkistysarvojen turvaamisen kannalta pitää toiminnan jatkumisen perusteena. Yleiskaavan MU- ja MY-alueilla maa-aineksenotto on kielletty. Maaaineksenotto aiheuttaisi alueella peruuttamattoman ympäristövaurion ja olisi ristiriidassa edellä kuvattujen maakunnallisten, seudullisten ja paikallisten arvojen ja tavoitteiden kanssa, sekä vaarantaisi alueen tulevaisuuden Nakkilan kunnan keskeisenä ja seudullisesti merkittävänä virkistysalueena.

17 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17 (36) Maarakennus Jouko Kärkkäinen Oy Tiivistelmä Maakuntakaava Vastineessa tuodaan esiin näkökohtia kaavoituksen kannalta. Kunnalla on yleiskaavoituksen tavoitteenasettelusta lähtien ollut selkeä näkemys alueen kehittämisestä ja siihen liittyvistä ulkoilureiteistä ja -alueista osana laajempaa Ulvilan Massin ja Tervasmäen aluetta ja maakuntakaavan tavoitteita. Valituksenalainen Aarikankallio on maisemallisesti ja geologisesti paikallisesti arvokas suojeltava kohde. Alue lukeutuu kolmannekseltaan maakunnallisesti arvokkaaseen Leistilänjärven alueeseen. Valituksenalaisesta alueesta jätettyyn muistutukseen on vastattu myös kolmannessa kaavaehdotusvaiheessa, jota koskeva palauteraportti on yleiskaava-aineiston liitteenä. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti yleiskaavasuunnittelu perustuu voimassa olevaan maakuntakaavaan. Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Maakuntakaavan ohjausvaikutus kuntakaavoitukseen on MRL:n mukaisen hierarkkisen kaavoitusjärjestelmän yksi päälähtökohta ja maakuntaliiton oletusarvona on, että kunnat ovat sitoutuneita maakuntakaavan toteuttamiseen. Tätä toteutumista heidän viranomaistehtävänään on myös valvoa kaavoituksen yhteydessä käytävässä MRL:n mukaisessa viranomaisyhteistyössä neuvottelujen ja lausuntokierrosten kautta. Maakuntakaavan yleispiirteisestä mittakaavasta ja esitystavasta johtuen valituksenalaisen alueen sijaintia ei voida maakuntakaavakartalle kovin tarkasti sijoittaa. Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että valituksenalainen alue on maakuntakaavassa pääasiassa valkoista aluetta ja että

18 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18 (36) sitä kuitenkin koskee viisi maakuntakaavan merkintää: Kokemäenjoen kaupunkikehittämisen vyöhyke kk1 (punainen viiva), matkailun kehittämisvyöhyke mv2 (vihreä viiva), Leistilänjärven maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö kh2, johon noin kolmannes valituksenalaisesta alueesta lukeutuu ja jonka välitön lähialue tulee myös ottaa kaavoituksessa huomioon, sekä maakunnallisesti merkittävä ulkoilureittiyhteys (vihreä katkoviiva) ja voimajohtokäytävä (z). Lisäksi valituksenalaisen alueen kannalta keskeinen merkintä on lähialueen aluevaraus MU, maa- ja metsätalousalue, jolla on erityistä ulkoilunohjaamistarvetta (Massin yli 600 ha laajuinen seudullisesti merkittävä ulkoilualue Nakkilassa ja Ulvilassa). Seuraavassa kaaviossa on kuvattu maakuntakaavamerkintöjen periaatteelliset sisältöelementit ja esitystapa MRL:n ja ympäristöministeriön oppaan mukaan (lähde: Satakunnan maakuntakaava).

19 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19 (36) Ote Satakunnan maakuntakaavasta

20 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20 (36) Satakunnan maakuntakaava, valituksenalaista aluetta koskevat merkintöjen selitykset ja suunnittelumääräykset

21 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 21 (36)

22 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22 (36)

23 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23 (36)

24 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 24 (36) Maisemaselvitys MRL edellyttää, että kaavoitusta varten laaditaan riittävät selvitykset. Nakkilan kunta on yleiskaavoituksen yhteydessä investoinut laajoihin selvityksiin, joita voidaan hyödyntää myös tulevan asemakaavoituksen lähtöaineistona. Yksi keskeisimmistä yleiskaavoituksen lähteenä valituksenalaista aluetta koskien toimineista selvityksistä on Nakkilan osayleiskaava-alueen maisemaselvitys 2011 (79 s.), jonka laativat Niina Uusi-Seppä ja Risto Vilen. Maisemaselvitys on yleiskaavan liiteaineistona B. Maisemaselvityksen yhtenä lähtökohtana on ollut Satakunnan kulttuuriympäristöohjelman tavoitetila 2015: Kulttuuriympäristön erityispiirteet on turvattu säilyttämällä maisemassa näkyvät ihmisen pitkäaikaisen läsnäolon jäljet tasapainoisesti ja korostamalla kulttuuriympäristöä paikallisen identiteetin vahvistajana. Kulttuuriympäristö otetaan huomioon kaikessa maisemaan ja maankäyttöön liittyvässä suunnittelussa ja sen hoito on turvattu riittävällä rahoituksella. Tieto alueen kulttuuriympäristöstä on lisääntynyt inventointien ja tutkimuksen myötä. Hyvin hoidettu kulttuuriympäristö on mielletty vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi ja myös sen taloudellinen arvo ymmärretään. Kulttuuriympäristökasvatus on vakiintunut osa koulujen opetussuunnitelmaa ja tietoa kulttuuriympäristöstä on helposti kaikkien saatavilla. (maisemaselvitys s. 29) Maisemaselvityksessä valituksenalaista aluetta taustoitetaan ja arvotetaan useasta näkökulmasta. Alueen läpi kulkevan Selkätien linjaus ja status historiallisena tienä on esitetty seuraavassa kuvassa. (maisemaselvitys s. 47). Selkätie toimii myös lähialueen yhtenä päävedenjakajana.

25 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25 (36) Maisemaselvityksen 2011 mukaan Leistilänjärvi kierrettiin 1800-luvulla Selkätietä pitkin, joka johti Tervasmäkeen ja jakautui sen jälkeen kahdeksi tieksi Masiaan ja Ruskilaan. Etenkin Ruskilaan johtanut tie on ollut varmasti varsin vaatimaton polku. Liikennettä ei paljon ollut, koska Leistilän ympärille muodostui merkittävämpää asutusta vasta sotien jälkeen. (maisemaselvitys s.26) Alueen maaperäolosuhteita kuvataan maisemaselvityksessä seuraavasti: Alueen kallioperä koostuu lähinnä jotunisesta hiekkakivestä. Lähes yhtenäisen hiekkakiviesiintymän rikkoo vain Leistilänjärven pohjoispuolen kapea diabaasijuonne ja aivan koillisreunasta kapealti graniitti- ja gneissikaistaleet, jotka ovat osa alueen ulkopuolen laajahkoa vyöhykettä. Diabaasi nousee paikoin Leistilänjärven koillispuolella pintaan Aarikankallion ja Pakkalankallion kalliopaljastumien kohdalla. Selkätie kulkee juuri tämän diabaasiselänteen keskellä. Tien varrella maaston korkeammat kohdat sijoittuvat Aarikankalliolle, jota voidaan pitää maisemallisesti ja geologisesti arvokkaana ja säästettävänä kohteena. Pakkalankallio kohoaa vielä Aarikankalliotakin korkeammalle. Selänteen muodot näkyvät parhaiten Selkätien ylittävän voimajohtokäytävän kohdalla, josta avautuu lounaaseen näkymä Leistilänjärvelle, koilliseen maasto laskeutuu loivasti kohti Vähäjärveä ja Ruskilaa. (maisemaselvitys s. 11)

26 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26 (36) Maisemavaurioita kuvataan maisemaselvityksessä s. 49: Maisemavaurioista ensimmäisenä huomio kiinnittyy maa-ainestenottoalueisiin. Joen koillispuolella on vanhan tien varrella useita hiekkakuoppia, joista osa näkyy tielle varsin hyvin. Etenkin tieosuus Harjavallasta Viikkalaan on maisemaltaan hieman epämääräinen, mikä tosin johtuu osittain vuonna 2010 käynnissä olleesta tietyövaiheesta. Pyörätien valmistuessa ja puuston kasvaessa tilanne varmasti paranee. Maa-ainesten ottoalueen ja tien väliin olisi hyvä jättää riittävästi puustoa peittämään ankeaa näkymää. Joen molemmin puolin kulkevat vanhat tiet muodostavat monen kunnan läpi kulkevan, maisemallisesti erittäin hienon matkailureitin, jota voitaisiin markkinoida enemmänkin esimerkiksi polkupyöräreittinä. Leistilänjärven koillispuolella Selkätien varrella on kallioainesten ottoalueita. Alueella on jo nyt ulkoilualue ja alueen metsät soveltuisivat virkistysalueeksi laajemminkin. Tarvettakin varmasti on, jos Tervasmäen alueelle rakennetaan uusi asuinalue. Selkätie sopisi hyvin esimerkiksi ratsastukseen. Aarikankalliolta on aiemmin varmasti ollut näköala Leistilänjärvelle ja näkymää voisi ehkä nytkin hieman avata. Selkätien ja Järvikyläntien välinen alue on joka tapauksessa syytä säilyttää eheänä reunavyöhykkeenä, jollainen se on nytkin. Kallioainesten otto olisi keskitettävä olemassa oleviin kohteisiin Selkätien koillispuolella. (maisemaselvitys 2011, s. 49) Kallioainestenottoalue Selkätien varrelta (Nakkilan osayleiskaava-alueen maisemaselvitys 2011, Niina Uusi-Seppä ja Risto Vilen, s. 51)

27 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27 (36) Selkätie lähiympäristöineen on maisemaselvityksessä 2011 arvioitu paikallisesti arvokkaaksi ympäristöksi (kuva s. 45 yllä, sininen aluerajaus) ja kallioainesten otto olisi keskitettävä olemassa oleviin kohteisiin Selkätien koillispuolella (mt. s. 49).

28 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 28 (36) Nakkilan kunnan maiseman SWOT-analyysissa (kuva yllä) mainitaan useita seikkoja, jotka koskevat valituksenalaista aluetta. Vahvuudeksi kerrotaan Hyvin säilynyt historiallinen tieverkosto tienvarsimaisemineen Selkätie lukeutuu historialliseen tieverkostoon. Heikkoutena mainitaan maisemassa näkyvät maa-ainestenottoalueet. Mahdollisuutena mainitaan uusien ympäristöselvitysten tunnetuksi tekeminen ja käyttäminen opetuksessa ja tiedotuksessa, jolloin tietoisuus oman asuinympäristön arvoista lisääntyy ja syntyy myös halu hoitaa sitä sekä maisemavaurioiden häivyttäminen esimerkiksi puustoa istuttamalla Maisemaselvityksen mukaan Selkätien ympäristössä olevat metsät sopivat erityisen hyvin retkeilyyn ja ulkoiluun. Lenkkipolun keskellä on iäkästä sekametsää ja ampumaradan tuntumasta löytyy laaja, luonnontilaisen kaltainen lehtokorpi. (maisemaselvitys 2011, s. 39)

29 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29 (36) Historiallinen Selkätien linjaus on edellä maisemaselvityksessä 2011 kuvatun perusteella itsestään selvä sijainti maakunnallisesti merkittävälle ulkoilureittiyhteydelle Harjavallasta Nakkilan kautta Ulvilaan ja Poriin, ja tämä onkin esitetty yleiskaavakartalla. Samoin maisemaselvitykseen pohjautuen on esitetty paikallisesti arvokas alue, Selkätien ympäristön retkeily- ja ulkoilualueet, joka on saanut seuraavan kaavamääräyksen: Yleiskaavan laadinnassa arvioidaan virkistysalueiden riittävyys, reitistöjen ja ekologisten yhteyksien jatkuvuus uudisrakentamiseen osoitettavilla alueilla ja olemassa olevilla alueilla, siten kun se on jo rakennetun ympäristön osalta mahdollista. Yleiskaavassa huomioidaan myös seudullisten virkistysyhteyksien tarpeet ja jatkuvuus Nakkilan kunnan läpi. Myös kevyen liikenteen yhteydet ja niiden jatkuvuus ovat oleellinen osa virkistysmahdollisuuksia. Kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun sekä virkistyksen kehittämisen näkökulmat ovat maakuntakaavan edellyttäminä yleiskaavan keskeisiä arvoja.

30 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30 (36) Yleiskaavakartalla (ote aiempana) valituksenalainen kiinteistö sijaitsee paikallisesti arvokkaalla maisema-alueella (musta ruudukkorasteri), maaja metsätalousalueella, jolla on erityistä ulkoilunohjaamistarvetta MU, ja noin kolmannekseltaan maakunnallisesti arvokkaalla Leistilänjärven maisema-alueella (violetti katkoviiva), jonka alue on merkitty myös merkinnällä MY, maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Valituksenalaisen alueen läpi yleiskaavassa kulkee maakuntakaavan osoittama seudullisesti merkittävä virkistysreitti, jonka merkitys tulee yleiskaavassa turvata. Aarikankallion alue on rajattu paikalliseksi geologiseksi ja maisemalliseksi arvoalueeksi kohdemerkinnällä (ge). Maisemallisesti arvokkaan selänteen merkityksen määrittely on ollut yksi yleiskaavan laatimisen lähtökohta ja sitä varten on laadittu useita selvityksiä (luonto, maisema, arkeologia). Alueen virkistysarvot on todettu maakuntakaavan taustaselvityksissä ja asetettu lähtökohdiksi yleiskaavaprosessin viranomaisyhteistyössä. Satakuntaliitto esittelee yleiskaavaa koskevat maakuntakaavan merkinnät laajasti 3. ehdotusvaiheen vastineraportissa kuvatussa lausunnossaan s. 2-7: Suunnittelualue sijoittuu lähes kokonaan maakuntakaavassa osoitettuun matkailun kehittämisvyöhykkeeseen (mv2). Merkinnällä osoitetaan merkittävät kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun kehittämisen kohdevyöhykkeet. Kehittämisvyöhykettä koskee seuraava suunnittelumääräys: Vyöhykkeiden sisällä toteutettavassa alueidenkäytön suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota matkailuelinkeinojen ja virkistyspalveluiden kehittämiseen. Suunnittelussa on otettava huomioon toteutettavien toimenpiteiden yhteensovittaminen kulttuuri-, maisema- ja luontoarvoihin sekä olemassa oleviin elinkeinoihin ja asutukseen. Matkailuun liittyviä toi-

31 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31 (36) mintoja suunniteltaessa ja vyöhykkeen vetovoimaisuutta kehitettäessä tulee ottaa huomioon vyöhykkeen erityisominaisuudet ja niiden ominaispiirteiden säilyttäminen. Satakuntaliitto tuo lausunnossaan esiin myös, että Suunnittelualueen pohjoisosaan Nakkilan kunnan ja Ulvilan kaupungin rajalle on maakuntakaavassa osoitettu maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Aluetta koskee suunnittelumääräys: Alueen suunnittelussa tulee erityistä huomiota kiinnittää alueen ulkoilumahdollisuuksien turvaamiseen sekä ulkoilua palvelevien reittien toteuttamismahdollisuuksiin. Edelleen Satakuntaliitto tuo esiin, että Maakuntakaavassa on osoitettu Nakkilan kunnan ja Ulvilan kaupungin rajan tuntumassa sijaitsevalta Massin ulkoilualueelta ulkoilureitin yhteystarvemerkintä Leistilänjärven koillisreunaa myöden aina Harjavallan Hiittenharjun ulkoilu- ja virkistysalueelle asti. Merkinnällä osoitetaan merkittävien ulkoilureittien yhteystarpeet. Merkintää koskee seuraava suunnittelumääräys: Maankäytön suunnittelulla on turvattava ulkoilureitin yhteystarpeen toteuttamismahdollisuus. Ote / SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA, Valmisteluvaiheen aineisto: 7. Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Viher- ja virkistysverkkoselvitys (VIVI) Yleiskaavoituksen tausta-aineistona on ollut myös Porin kaupunkiseudun rakennemalli 2020, joka on laadittu kaupunkiseudun yhdeksän kunnan yhteistyönä. Rakennemallissa Ruhaden lähialue on osoitettu keskustaajamaasutuksen täydentymisen ja laajenemisen alueeksi (Taajamarusetti 2020, ote alla). artat_2020.pdf

32 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 32 (36) Asumisen paletti teemakartalla Ruhaden lähialue on keskustaajama-asutuksen täydentymisen ja laajenemisen aluetta. Virkistys ja vapaa-aika 2020 teemakartalla näkyvät Järvikylän ja Leistilän arvokkaat maisema-alueet, joilla on matkailun, virkistyksen ja seudullisen taajamakuvan potentiaalia.

33 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 33 (36) Yhteenveto Valituksenalainen alue on kuntalaisten keskeistä virkistysaluetta, jonka arvot halutaan yleiskaavassa turvata tulevaisuuteenkin. Alue lukeutuu kolmannekseltaan Leistilänjärven maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Yleiskaavan MU- ja MY-alueilla maa-aineksenotto on kielletty. Maaaineksenotto aiheuttaisi alueella peruuttamattoman ympäristövaurion ja olisi ristiriidassa edellä kuvattujen maakunnallisten, seudullisten ja paikallisten arvojen ja tavoitteiden kanssa, sekä vaarantaisi alueen tulevaisuuden Nakkilan kunnan keskeisenä ja seudullisesti merkittävänä virkistysalueena. Aarikankallion alue lukeutuu yleiskaavaan merkittyyn paikallisesti arvokkaaseen alueeseen ja on rajattu paikalliseksi arvoalueeksi kohdemerkinnällä (ge). Alueella sijaitsee maakuntakaavassa esitetty seudullisesti merkittävä ulkoilureittiyhteys Nakkilan kunnan ja Massin ulkoilualueen välissä. Alueen eteläpuolella sen vaikutusalueella sijaitsee Pyssykankaan I-luokan pohjavesialue. Maa-ainestenotto olisi ristiriidassa näiden arvojen ja toimintojen kanssa. Alueen virkistysarvot on raportoitu maakuntakaavan taustaselvityksissä ja asetettu lähtökohdiksi yleiskaavaprosessin viranomaisyhteistyössä. Kunta on tehnyt maa-aineksenottoluvasta kielteisen päätöksen.

34 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 34 (36) Virpi Mikola, Juha Mikola ja Susanna Mikola Tiivistelmä Vastine Valituksen kohteena olevaan alueeseen ja sen lähialueeseen kohdistuu kaksi valtakunnallisen tason liikenteen suunnittelun tavoitetta: 1. valtatien korjaaminen ja 2. rautatien tasoristeyksen poistaminen. Viranomaiset edellyttävät, että nämä kumpikin tavoite otetaan kaavassa huomioon. Tavoitteet on kaavassa huomioitu osoittamalla alueelle rinnakkaistien yhteystarve, joka ei osoita tielinjauksen tarkkaa sijaintia tai tyyppiä. Tavoitteet ovat myös olleet mukana jo kunnan vuoden 1993 yleiskaavassa. Valituksenalaisesta alueesta jätettyyn muistutukseen on vastattu myös kolmannessa kaavaehdotusvaiheessa, jota koskeva palauteraportti on yleiskaava-aineiston liitteenä. Valtatien korjaaminen on valtion hanke. Tiehankkeesta laaditaan tiesuunnitelmat, jotka asetetaan nähtäville ja joiden yhteydessä ratkaistaan yhteystarpeiden sijainti, tyyppi, tarvittavat tilavaraukset ja lunastukset. Tiehankkeen edellyttämä rinnakkaistieyhteys voi yleiskaavan näkökulmasta sijaita joko ko. mäen itä- tai länsipuolella kunhan sujuva yhteys ja verkollinen toimivuus varmistetaan. Rautatien tasoristeyksen poistaminen on liikenneviraston asettama valtakunnallinen strateginen tavoite. Tasoristeysten poistamisen tarkoituksena on estää rautatieliikenteen ja ajoneuvoliikenteen onnettomuudet. Rautatien tasoristeysten poistamisen perusteina ovat turvallisuus ja tulevaisuuden tilantarve: Radan on tarkoitus olla nopeudeltaan 140 km/h, siellä on vaarallisten aineiden kuljetuksia ja siellä ELY:n edellyttämänä varaudutaan kaksoisraiteeseen. Tasoristeyksen poistamiselle tai kaksoisraiteen toteuttamiselle ei ole tiedossa toteuttamisaikatauluja, mutta toteuttamisen tavoitteet tulee kuitenkin esittää kaavassa. Valituksen jättäneille kiinteistöille tulee varautua osoittamaan liittymä muualta kuin rautatien tasoristeyksen kautta. Liittymän sijainti ja sen yhteys ympäröivään liikenneverkkoon tulee suunnitella tarkempien tarkastelujen perusteella, mm. alueen ja sen liikenneverkon kokonaisuus, maisema, maanomistus ja kulttuuriympäristön arvot huomioiden, eikä yleiskaavatasolla voida ottaa kantaa sen tarkkaan sijaintiin. Kaavakartalla on edellä kuvattujen kahden valtakunnallisen tavoitteen toteuttamiseksi osoitettu tieliikenteen yhteystarvemerkintä. Yhteystarvemerkintä tarkoittaa, että merkinnän lähtö- ja päättymispisteen väliin on tarpeen järjestää yhteys. Tällä osoitetaan jatkosuunnittelussa huomioon otettavaksi valtatien korjauksen vaatima rinnakkaistieyhteys ja tasoristeyksen poistamisen edellyttämä uusi tonttiliittymä. Merkintä ei kuitenkaan osoita linjauksen tarkkaa sijaintia tai tyyppiä, vaan yksityiskohdat ratkaistaan tiesuunnitelmissa tai muussa tarkemmassa suunnittelussa kuten asemakaavoituksessa. Tielinjaus voidaan osoittaa myös toisin tai toiseen kohtaan kuin kaavakartalla on yhteystarvemerkinnällä esitetty. Yhteystarvemerkintää on käytetty siksi että tielinjauksesta ei ole tehty tarkempia suunnitelmia, jotka mahdollistaisivat tielinjauksen sijainnin ja tyypin tarkan merkinnän. Tavoitteet ovat myös olleet mukana jo kunnan vuoden 1993 yleiskaavassa.

35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 35 (36) Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläisen mukaan Suomessa on noin 2800 tasoristeystä, joista valvomattomia on noin Vehviläisen mukaan Liikennevirasto pyrkii poistamaan tasoristeyksiä mahdollisuuksien mukaan budjettivuodesta riippuen tasoristeystä vuodessa koko maan tasolla. ( luettu ) Näkymä valituksenalaiselle alueelle koillisesta. Kiinteistön nykyinen liittymä risteää tasossa Pori-Tampere rautatien kanssa. Rautatiellä on henkilöliikennettä sekä teollisuuden kuljetuksia mm. Mäntyluodon ja Tahkoluodon satamiin.

36 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 36 (36) Nyt laadittu yleiskaava (yllä). Kyseessä oleva tieyhteystarve on merkitty yhteystarve-merkinnällä. Nakkilan taajamaosayleiskaava 2010 (1993). Kyseessä oleva tieyhteystarve on merkitty kokoojakaduksi.

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 300-RAK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 122-AK1502 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2015 20.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 361-YK1803 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 Osa kiinteistöä 271-452-5-39 ja osa määräalaa 271-452-6-47- M601 KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 29.10.2018 Nosto Consulting

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 122-AK1506 SÄKYLÄN KUNTA KARJANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.1.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.

, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne

Lisätiedot

SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Nakkilan kunta SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 520-P14675 16.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava

Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/244/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KOSKIPUISTON JA VT 23:N VÄLISEN ALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1677 1. OSOITE Mäkelänkuja

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 122-AK1401 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.5.2014 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus,

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus, LIITE 5. Kilkunkadun ja Lepolankadun korttelialueen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 9.6.-1.8.2014, Kokemäen kaupunki Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 318-YK1801 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos Kiinteistöt 271-407-1-19 ja 271-407-1-28 ja osa kiinteistöistä 271-452-4-63, 271-406-1-41 ja 271-406-1-37

Lisätiedot

Kiviaineshuolto kaavoituksessa

Kiviaineshuolto kaavoituksessa Kiviaineshuolto kaavoituksessa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Esityksen sisältö Kaavahierarkia ja VAT Maakuntakaavan rooli ja Pirkanmaan maakuntakaava Yleiskaavoitus Eri kaavatasojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 285-AK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 361-YK1803 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 Osa kiinteistöä 271-452-5-82 KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 25.3.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (19) Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 163-RAK1502 SÄKYLÄN KUNTA RASKINTIEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee kiinteistöjä ja määräalaa: 783-401-13-34 Toukola 783-401-1-71 Toukola II 783-401-1-104 Kiila I 783-401-13-45 Kiila

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Huittisten raja Kolsin voimalaitos

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Huittisten raja Kolsin voimalaitos KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Huittisten raja Kolsin voimalaitos Ketolan kylä, osa tiloista Aliketola RN:o 1:125 ja Yli-Ketola RN:o 1:116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.11.2015

Lisätiedot

POMARKKU KIRKONKYLÄ. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas)

POMARKKU KIRKONKYLÄ. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) POMARKKU KIRKONKYLÄ Tilat 608-406-1-71, 608-406-1-7 ja 608-406-1-81 Kortteli 319 (T), puistoalue (VP), suojaviheralue (EV) ja yleisen tien alue (LT) PURURADAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302a NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 4 JA 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/856/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 13.5.2014, tark. 6.6.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RIIHIKEDON (9.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 38 TONTTEJA 10 JA 15 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609

Lisätiedot

KAUTTUAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SEPÄNTIE

KAUTTUAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SEPÄNTIE KAUTTUAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, SEPÄNTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.9.2015 KUNTA Eura 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 225 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta S

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017

Lisätiedot

KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.10.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KIINTEISTÖT 50-406-1-57 50-406-1-59 50-406-1-67 50-406-2-712 50-406-876-8

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle

Lisätiedot

IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2)

IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) KAAVASELOSTUS 19.12.2016 2 IIN KUNTA IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA,

Lisätiedot

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22-AK44 SÄKYLÄN KUNTA VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA 3.. Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.. OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 132-AK1608 NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.1.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

POMARKKU KIRKONKYLÄ. Kiinteistö SUOMEN KÄYTTÖMUOVI OY:N LISÄALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POMARKKU KIRKONKYLÄ. Kiinteistö SUOMEN KÄYTTÖMUOVI OY:N LISÄALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS POMARKKU KIRKONKYLÄ Kiinteistö 608-406-1-86 SUOMEN KÄYTTÖMUOVI OY:N LISÄALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) 13.6.2019 TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi: Suomen Käyttömuovi Oy:n

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE 1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta

Lisätiedot

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22-AK44 SÄKYLÄN KUNTA VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA 3.. 27.7.26 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.7.26 OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2. Huittisten raja Kolsin voimalaitos

KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2. Huittisten raja Kolsin voimalaitos 318-YK1801 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Huittisten raja Kolsin voimalaitos Kiinteistöt 271-407-1-19 ja 271-407-1-28 ja osa kiinteistöistä 271-452-4-63, 271-406-1-41 ja 271-406-1-37

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/968/2013 VP 58/17.10.02013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINBYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELI 1 (NOORMARKUN HALLINTOKORTTELI) KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUOTS 609 1636 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA Mistä tulet Etelä-Karjala? Kulttuuriperintö, kulttuuriympäristö ja arkkitehtuuripolitiikka maakunnan tulevaisuuden vetovoimatekijöinä Seminaari 24.1.2014 KOKEMUKSIA KULTTUURI- YMPÄRISTÖOHJELMATYÖSTÄ SATAKUNNASSA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 300-RAK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI LÄNSIRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2017 22.1.2018 12.3.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet

Lisätiedot

LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä

LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: 18.6. 16.8.2013 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine Elinkeino-,

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2008 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Nakkilan kunnan Myllärintien lännenpuoleisella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Nakkilan kunta TERVASMÄEN ASEMAKAAVA

Nakkilan kunta TERVASMÄEN ASEMAKAAVA KUNTA Nakkila 531 KYLÄ Tervasmäki 407 Nakkilan kunta TERVASMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.11.2018 KIINTEISTÖT 531-407-3-72 531-407-1-126 Kaavan laatija Aloite tai hakija

Lisätiedot

PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS,

PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KORTTELI 86 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.4.2017, tark. 20.4.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Panelia 436 KORTTELI 86 TONTIT 1, 2, 3 VL-alueita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dno PORI/792/2017 VP 20/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO 41. KAUPUNGINOSAN MÄKIPUISTON (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1701 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/1505/2016 VP 30/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KALAHOLMA 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 39 TONTTI 20 (SIIKAKUJA 2) JA PUISTON UITTOPUISTO (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1684 Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN KESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN KESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN KESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 21.9.2015 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 601-607, 611-615 Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualue Aloite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

KÄRÄJÄMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 539

KÄRÄJÄMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 539 KÄRÄJÄMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 539 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.10.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Isovahe 405 KIINTEISTÖ 50-405-1-620 (osa) PUISTO (VP) Kaavan laatija Aloite

Lisätiedot

REPOSAARI 71. KAUPUNGINOSAN LEIRINTÄALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

REPOSAARI 71. KAUPUNGINOSAN LEIRINTÄALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PORIN KAUPUNKI REPOSAARI 71. KAUPUNGINOSAN LEIRINTÄALUEEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1715 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/433/2015 VP 31/28.5.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIINAHARJAN 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 33 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1663 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULVILAN KAUPUNKI Hormiston asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hormiston asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Hormiston kaupunginosa, kortteli

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: Turussa

EURAJOEN KUNTA. Työ: Turussa EURAJOEN KUNTA Rinnakkaistien asemakaava ja Köykän teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25181 Turussa 9.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RISTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 15

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RISTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 15 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RISTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 15 24.10.2012, tarkistettu 5.3.2013 KUNTA Kokemäki 271 Kylä Riste 201 Kortteli osa 15 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos

PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA PITKÄSAARI Selostus luonnos PUUMALAN KUNTA LIETVESI-SUUR-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLA 623-410-1-41 PITKÄSAARI Selostus 21.2.2018 luonnos Tullut vireille: Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä MRL

Lisätiedot

TAVOLAN KYLÄ, JAAKKO ILLIN OMISTAMAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TAVOLAN KYLÄ, JAAKKO ILLIN OMISTAMAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAVOLAN KYLÄ, JAAKKO ILLIN OMISTAMAN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.9. 2012 koskien asemakaavan laatimista Nummi- Pusulan Tavolan kylän tilalle Alhonsora RN:o 29:0 pinta-alaltaan

Lisätiedot