Kuntien ja maakuntien ilmastotyön tilanne Alustavia tuloksia kuntamarkkinoille

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien ja maakuntien ilmastotyön tilanne Alustavia tuloksia kuntamarkkinoille"

Transkriptio

1 Kuntien ja maakuntien ilmastotyön tilanne 2015 Alustavia tuloksia kuntamarkkinoille

2 Selvityksen tausta ja menetelmät Selvitys on jatkumoa Kuntaliiton vuoden 2009 (Savikko) ja 2012 (Mattsson) selvityksille. Pääpaino ei enää ilmastonmuutoksen omaksumisessa kunnassa vaan toiminnassa (omaksumisessakin vielä tehtävää). Sähköinen kysely, 77 kuntaa (Vastausprosentti yli as kunnista noin 60 %) maakuntaa. Teemahaastattelut 8 kpl sekä aiheeseen liittyvä työpaja. Selvityksen on rahoittanut ympäristöministeriö. Selvitys julkaistaan lokakuussa.

3

4 Ilmastotyön tila Suunnitelmallinen ilmastotyö leviää enää hitaasti uusiin kuntiin.» Kunnan koko vaikuttaa. Maakunnissa laadittu myös ilmastostrategiat.» Kunnallisen ilmastostrategian ja maakunnan ilmastostrategian suhde? Hyvää ilmastotyötä voi tehdä ilman strategiaa suhteellisen pitkälle. Ilmastotyö on edelleen pitkälti hankepohjaista. On ollut toisaalta ainoa mahdollisuus saada resursseja, mutta riskinä, että toiminta ei vakiinnu osaksi kunnan toimintaa. Kaikista isoimmissakin kunnissa vähän suoria ilmastoresursseja, toisaalta tarkoituksena valtavirtaistaa? Vaikuttavuuden arviointia ja kustannuslaskentaa tarvitaan. Edelläkävijäkunnissa osa helpoista keinoista käytetty.

5 Hillintä ja sopeutuminen Hillintä huomioitu sopeutumista useammin strategioissa.» Sopeutumisen rooli on kuitenkin kasvanut Kunnissa joissa on ilmastostrategia ollaan sekä hillinnässä että sopeutumisessa pidemmällä kuin kunnissa, joissa strategiaa ei ole. Erot kuntien välillä ilmastotoimenpiteiden yleisyydessä ovat suurimpia juuri niiden toimenpiteiden kohdalla, jotka ovat nimenomaan kunnan vaikutuspiirissä. Markkinoiden kautta (verotus ja tuet) välittyvä ohjaus näyttäytyy samankaltaisina päätöksinä kunnissa riippumatta ilmastostrategian olemassaolosta. Hillintä: Energiatehokkuus, uusiutuva, kevytliikenne & energianeuvonta Sopeutuminen: Tulva-asiat

6 Kuntien konkreettiset toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Energiatehokkuus on lisääntynyt kunnan omassa toiminnassa Kaukolämpöverkkoa on laajennettu Biojätettä ei enää sijoiteta kaatopaikalle Pyöräily- ja kävelymahdollisuuksia on parannettu Kunnan energialaitos käyttää aiempaa enemmän uusiutuvaa energiaa Kuntamme on liittynyt energiatehokkuussopimusjärjestelmään (KETS ja KEO) Rakentajille annetaan energianeuvontaa Kunnan kiinteistöjen lämmönlähteeksi on vaihdettu uusiutuva energia Energiankulutus on vähentynyt kunnan omassa toiminnassa Yhdyskuntarakenteen ohjaamisessa (yleiskaavoitus) on huomioitu ilmastotavoitteet Kuntamme ottaa huomioon ilmastonäkökohtia hankinnoissaan Kuntamme on tehnyt uusiutuvan energian kuntakatselmuksen tai vastaavan Kuntalaisille on järjestetty tapahtumia/kohdennettu ilmastoviestintää Kunnan omassa toiminnassa on saatu vähennettyä jätteen määrää Asemakaavojen laatimisessa on huomioitu ilmastovaikutukset Kunnassa on laadittu periaatteet hajarakentamisen ohjaamiseen Kunnassamme on investoitu julkisen liikenteen kehittämiseen Päiväkodeille ja kouluille on järjestetty energiatehokkuuskilpailuja Sähköautoilun edellytyksiä on parannettu Kunnassamme on ekotukihenkilötoimintaa/ henkilöstöä on koulutettu ilmastoasioissa Kunnan hiilinielut on kartoitettu Tontinluovutusehdoissa on esitetty vaatimukset rakennuksen energiatehokkuudesta Maankäyttösopimuksissa on ilmastotavoitteiden toteuttamista edellyttäviä kirjauksia Kunta on suunnitellut hiilinielujen lisäämistä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70%

7 Ilmastotyötä edistäneet ja hidastaneet tekijät Ilmastotyötä vahvistaneet tekijät:» Johdon sitoutuminen» Poikkihallinnollinen yhteistyö» Sitoumukset ja hankkeet Perinteiset ongelmat hidasteena:» Jää liiaksi pelkästään ympäristöpuolen tehtäväksi» Ilmastoasian epämääräisyys» Koordinaation puute kunnassa/kuntakonsernissa Sekä» Kuntakentän epäselvä tilanne» Taloustilanne» Poliittista agendaa ovat täyttäneet myös monet muut kv.uhat Maankäyttö ja liikenne pysynevät haastavina ilmastotyön osa-alueina. (maaseudun ja kaupunkien ilmastotyö eroaa toisistaan)

8 Ilmastotyön koordinointivastuu kunnassa (n=57) 12% 4% 16% 42% Ympäristötoimi Tekninen toimi Ei määritelty erikseen HINKU -työryhmä Kunnan hallitus tai keskushallinto 26%

9 Ilmastotyön hyödyt ja rooli kunnassa Samaa tai jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri tai jokseenkin eri mieltä Ilmastotyö parantaa kunnan imagoa Ilmastotyöllä saadaan aikaan kustannusäästöjä Ilmastotyö tukee elinvoimapolitiikan harjoittamista Ilmastotyö vaikuttaa positiiviesti alueen talouteen ja työllisyyteen Ilmastotyö on vakiintunut osa kuntamme toimintaa Kunnan johto ohjaa ilmastotyötä Ilmastostrategia ohjaa kuntaamme toimimaan ilmastonmuutokseen hillitsemiseen Ilmastotyötä edistetään aktiivisesti kunnassa Ilmastostrategia ohjaa kuntaamme toimimaan ilmastonmuutokseen varautumiseen Ilmastoasiat huomioidaan kunnan talousarviossa Kunta tekee paljon yhteistyötä ilmastoasioissa kuntalaisten ja yritysten kanssa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

10 Kuntien odotukset valtiolta ilmastotyössä Muutokset kuntien odotuksissa valtiolta osallistumisesta maltillisia verrattuna vuoden 2012 selvitykseen. Maakuntaliittojen vastaukset yhteneviä kuntien kanssa 1. Energia-avustukset. 2. Valtion voimakkaampi panostaminen uusiutuvaan energiaan. Kuntakokoluokittaiset erot: Yli as kunnat: joukkoliikenneavustukset Alle as kunnat: neuvonta ja koulutus

11 Kuntien näkemykset valtion tuelle ilmastotyössä Energia-avustuksia (investointeihin, energiatehokkuuteen/uusiutuvaan ja katselmuksiin) Valtion energiapolitiikan voimakkaampi panostaminen uusiutuvaan energiaan Neuvontaa ja koulutusta ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimien suunnittelussa Alueellista energianeuvontaa Valtion joukkoliikenneavustukset Tietoa erilaisista rahoitusmahdollisuuksista Ammatillista täydennyskoulutusta kiinteistönhoidosta vastaaville Valtion taloudellista tukea palkata ilmastokoordinaattori Tarkempaa säädösohjausta valtiolta Vahvempaa yhteistyötä ELY-keskusten kanssa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70%

12 Alustavia tuloksia Eräänlainen murros käynnissä kuntien ilmastotyössä» Taloustilanne» Kansainväliset neuvottelut» Strategioista käytäntöön siirtyminen» Osa helpoista keinoista käytetty Valmius edetä ilmastoasioissa olemassa (tapahtuneet muutokset asenteissa suuria). Tärkeätä huolehtia, että konkreettisia toimenpiteitä saadaan aikaan Mennään kohti kuntalaisvaikuttamista Ilmastoasioiden valtavirtaistaminen koko kuntakonserniin on haaste. Pieni lisäresurssi hankehallintoon, päästö -ja kustannustietojen analysointiin sekä vaikuttavuuden arviointiin tehostaisi toimintaa ja lisäisi ilmastoasioiden roolia kunnan päätöksenteossa.» (Voidaan hoitaa myös kuntien välisellä yhteistyöllä) Ilmastoviestinnän kehittäminen.

13 Kunta on pääsemässä päästövähennystavoitteeseensa (tarkasteluvuosi max 2020) 33% 67% Kyllä En osaa sanoa

14 Mistä syntyy kuntien tehokas ja vaikuttava ilmastotyö Selvä työnjako ja toimivaltasuhteet Ylimmän johdon vahva sitoutuminen Johdonmukainen ja pitkäjänteinen valtion ilmasto ja energiapolitiikka Vaikuttava ja tehokas ilmastotyö Kustannustieto Aidot resurssit

Kunnat ilmastotyössä -kyselyn tuloksia

Kunnat ilmastotyössä -kyselyn tuloksia Kunnat ilmastotyössä -kyselyn tuloksia Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 15.2.2012 Helsingin ympäristökeskus Lotta Mattsson Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2011. Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Säästöä vai ajan haaskausta?

Säästöä vai ajan haaskausta? Säästöä vai ajan haaskausta? ilmastotyön merkitys kunnan toiminnassa Seinäjoen seudun ilmastostrategia hankkeen loppuseminaari Seinäjoki 21.2.2013 Lotta Mattsson, Kuntaliitto Ilmastonmuutos ja talous sopivat

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS

ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOKSEN KÄSITTEET IHMISTEN TOIMINNASTA JOHTUVA ILMASTON LÄMPENEMINEN, JOTA AIHEUTTAA ILMAKEHÄN LISÄÄNTYVÄ KASVIHUONEKAASUPITOISUUS. KASVAVIA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ

Lisätiedot

Global to Local ilmastopolitiikan tilannekatsaus pähkinänkuoressa Maija Hakanen Helsinki

Global to Local ilmastopolitiikan tilannekatsaus pähkinänkuoressa Maija Hakanen Helsinki Global to Local ilmastopolitiikan tilannekatsaus pähkinänkuoressa Maija Hakanen 1.12.2009 Helsinki Kansainvälisiä kuntaprosesseja Kuntien tiekartta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (UCLG, CEMR, Metropolis,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiatehokkaan ja vähäpäästöisen Oulun tekijät

Tulevaisuuden energiatehokkaan ja vähäpäästöisen Oulun tekijät Tulevaisuuden energiatehokkaan ja vähäpäästöisen Oulun tekijät Marketta Karhu, ympäristönsuojeluyksikön päällikkö, Oulun seudunympäristötoimi, Oulun kaupunki Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa

Lisätiedot

Kunnat askeleen edellä. Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere, Tamperetalo

Kunnat askeleen edellä. Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere, Tamperetalo Kunnat askeleen edellä Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere, Tamperetalo Kuntien ilmastotyö Mitä? Miten? Miksi? Mitä, jos 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Mitä? 3 [pvm] Etunimi

Lisätiedot

Ilmastolakiko? Kalevi Luoma

Ilmastolakiko? Kalevi Luoma Ilmastolakiko? 02.10.2012 Kalevi Luoma Selvitys ilmastolain säätämismahdollisuuksista 29.5.2012/Ekroos&Warsta Sisältyy hallitusohjelmaan 2011-2015 Hyvä taustatyö ilmastolakiviritelmistä muualla ja ehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 49 Ympäristölautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Leena Sjöblom, puh. 043 826 5214 etunimi.m.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kokonaisarvio

Kestävän kehityksen kokonaisarvio Kestävän kehityksen kokonaisarvio Kuntasektorin näkemyksiä kestävän kehityksen tilasta ja tulevaisuudesta Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Kuntaliitto Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Ilmastostrategiatyön käynnistämisseminaari 14.11.2012, Tampere, Vapriikki Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. ILMASTOSTRATEGIATYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtioneuvoston pitkän

Lisätiedot

Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050.

Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050. Helsingin ilmastotavoitteet. Hillinnän ja sopeutumisen tiekartta 2050. Jari Viinanen jari.viinanen@hel.fi 1 Ilmastotavoitteiden ja toimenpiteiden visualisointi Kaupungilla useita lukumääräisiä tavoitteita

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta Pääviestit tiivistettynä Sisältö Edessä olevat päätökset Suomessa ja EU:ssa Suomen rooli ilmasto-ongelman ratkaisijana Energiapäätösten merkitys Suomelle

Lisätiedot

Kunnat ja kaupungit toimivat

Kunnat ja kaupungit toimivat Kunnat ja kaupungit toimivat Vauhtia päästövähennyksiin! -seminaari 17.4.2013 Säätytalo Lotta Mattsson, Kuntaliitto Kaupungistuminen ja päästökehitys Tällä hetkellä puolet maailman väestöstä elää kaupungeissa.

Lisätiedot

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Taustaa Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Kymenlaakson maakuntaohjelma Kuntien tavoitteet, strategiat, alueellisen yhteistyön tarve ja kuntaliiton

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020 KESKI-SUOMEN ILMASTOSTRATEGIA 2020 Kuvitus: Jarkko Vehniäinen Ulkoasu: Sami Saresma Harkitse, valitse oikein. Tule ajatelleeksi, muuta asennettasi. Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen on kaikkien

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä

Lisätiedot

Rovaniemen ilmasto-ohjelma

Rovaniemen ilmasto-ohjelma Rovaniemen ilmasto-ohjelma 2012-2020 Miksi ilmasto-ohjelma? Ilmastonmuutos on suuri globaali ympäristöongelma Kansainväliset ja kansalliset sitoumukset Maakunnallinen ilmastostrategiatyö Kunnille ei ole

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI Jari Viinanen

ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI Jari Viinanen ILMASTOTYÖN KOORDINOINTI 3.3.2017 Jari Viinanen Enemmän koordinaatiota 3.3.2017 Ilmastotyön kehittäminen Helsingissä -Mia Malin 2015 pro gradu enemmän johdonmukaista ja strategista johtamista ja koordinointia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja sen laadinta. KETS-yhdyshenkilöpäivät Okariina Rauta

Toimintasuunnitelma ja sen laadinta. KETS-yhdyshenkilöpäivät Okariina Rauta Toimintasuunnitelma ja sen laadinta KETS-yhdyshenkilöpäivät 8. 9.11.2017 Okariina Rauta Esityksen sisältö: Osio 1: Toimintasuunnitelman läpikäynti Osio 2: Yhteiskeskustelu - tarpeet, toiveet, näkemykset

Lisätiedot

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari 8.5.2012. Pertti Koski

Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari 8.5.2012. Pertti Koski Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari Pertti Koski Kunnat edelläkävijöinä ja tiennäyttäjinä energiatehokkuudessa Energiapalveludirektiivi edellyttää kunnilta

Lisätiedot

Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto

Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto Maakunnan liitot Lakisääteisiä kuntayhtymiä Osa kunnallishallintoa Ylin päätösvalta maakuntavaltuustolla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020

Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 PAIKALLISESTI UUSIUTUVASTI VIETÄVÄN TEHOKKAASTI Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 Seminaari ilmastonmuutoksesta sekä ilmasto-ohjelmista 30.5.2011, Varkaus Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Lisätiedot

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur,

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur, Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur, Selvityksen taustaa Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien parissa kyselyn kuntien ja kaupunkien

Lisätiedot

METSÄT JA ILMASTONMUUTOS KUNTIEN ILMASTOSTRATEGIOISSA

METSÄT JA ILMASTONMUUTOS KUNTIEN ILMASTOSTRATEGIOISSA METSÄT JA ILMASTONMUUTOS KUNTIEN ILMASTOSTRATEGIOISSA Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 8.11.2012, Seinäjoki Anna-Marja Kukkanen, Suomen Kuntaliitto METSILLÄ ON MERKITTÄVÄ ROOLI ILMASTONMUUTOKSEN HILLINNÄSSÄ

Lisätiedot

Lotta Mattsson. Selvitys kuntien ilmastotyöstä

Lotta Mattsson. Selvitys kuntien ilmastotyöstä Lotta Mattsson Selvitys kuntien ilmastotyöstä Helsinki 2012 TEKIJÄ Lotta Mattsson ISBN 978-952-213-892-7 Suomen Kuntaliitto Helsinki 2012 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14 PL 200 00101 Helsinki Puh. 09

Lisätiedot

OULUN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA

OULUN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA OULUN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Marketta Karhu, Oulun seudun ympäristövirasto Kestävä yhdyskunta seminaari 3.12.2008 Oulu OULU, KEMPELE, KIIMINKI, OULUNSALO,MUHOS, LIMINKA, TYRNÄVÄ, YLIKIIMINKI, LUMIJOKI,

Lisätiedot

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli KUNTIEN ILMASTOTYÖ Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli Marita Savo, ympäristötarkastaja Mikkelin kaupunki/mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut Kuntaliiton selvitys 2012:

Lisätiedot

Suuret muutokset vaativat strategisen tason johtamista. Tyrsky-Konsultointi Oy Pirkko Kasanen Kuntien ilmastokonferenssi 2016

Suuret muutokset vaativat strategisen tason johtamista. Tyrsky-Konsultointi Oy Pirkko Kasanen Kuntien ilmastokonferenssi 2016 Suuret muutokset vaativat strategisen tason johtamista Tyrsky-Konsultointi Oy Pirkko Kasanen Kuntien ilmastokonferenssi 2016 Kun ilmasto muuttuu kaikki muuttuu Ilmastonmuutos muu+aa perusteellises0 maailmaa,

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi i Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017. 12.2.2011 Pekka Seppälä

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017. 12.2.2011 Pekka Seppälä ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 12.2.2011 Pekka Seppälä Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42 % Osuus päästöistä 38 % Sitoumukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 10.2.2015 16 Lausunto valtuustoaloitteesta ja kuntalaisaloitteesta, jotka koskevat kasvihuonekaasupäästövähennystavoitteen asettamista

Lisätiedot

Kuntien ilmastotyöstä

Kuntien ilmastotyöstä Kuntien ilmastotyöstä -välineitä ja tuloksia Ilmastoareena Säätytalo, Helsinki 24.4.2012 Kalevi Luoma www.kunnat.net/ilmastonmuutos Kampanjakunta: 1. Kartoittaa oman alueensa kasvihuonekaasupäästöt, 2.

Lisätiedot

Skaftkärr. Energiatehokkuus mahdollisuutena kaavoitusstrategiat uusiksi. Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoo

Skaftkärr. Energiatehokkuus mahdollisuutena kaavoitusstrategiat uusiksi. Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoo Skaftkärr Energiatehokkuus mahdollisuutena kaavoitusstrategiat uusiksi Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoo Kehityshankkeen rakenne Hankkeen kesto 2008-2012 Alueen rakentuminen 2011-2020 Rahoittajat

Lisätiedot

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Koneyrittäjät ja MTK Tiedotustilaisuus Selvityksen taustaa Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien parissa kyselyn kuntien ja kaupunkien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 11.05.2015 498 HEL 2014-012200 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö

Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus. Maija Neva, ympäristöministeriö Kestävä alueidenkäytön suunnittelu ja ilmastotavoitteita edistävä kaavoitus Maija Neva, ympäristöministeriö Mitä kestävällä alueidenkäytön suunnittelulla tarkoitetaan? FIGBC:n Kestävät alueet toimikunnan

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla

Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöministeriön ajankohtaiskatsaus: Ilmastotavoitteet ja nollaenergiarakentaminen (NZEB) eri kaavatasoilla Ympäristöneuvos Antti Irjala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ajankohtaista

Lisätiedot

Hankkeen eteneminen & hankekunnille tehdyn kyselyn tuloksia

Hankkeen eteneminen & hankekunnille tehdyn kyselyn tuloksia Hankkeen eteneminen & hankekunnille tehdyn kyselyn tuloksia Anu Kerkkänen, Kuntaliiton ilmastohankkeen kolmas teemaseminaari: Ilmastonäkökulma energiantuotantoon Helsinki, Kuntatalo 24.11.2010 Mikä ilmastohanke?

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia kuntaa! Ainutlaatuinen paikallisen ilmastotyön edistämishanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Lohja 6.9.

Kohti hiilineutraalia kuntaa! Ainutlaatuinen paikallisen ilmastotyön edistämishanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Lohja 6.9. Kohti hiilineutraalia kuntaa! Ainutlaatuinen paikallisen ilmastotyön edistämishanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Lohja 6.9.2011 Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) Kunnat toimivat edelläkävijöinä

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Kuntakatselmus paljastaa mahdollisuudet

Kuntakatselmus paljastaa mahdollisuudet Kuntakatselmus paljastaa mahdollisuudet Timo Määttä 6.10.2010 Kuntakatselmuksen tausta Energiansäästöllä ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisellä edistetään kasvihuone- kaasupäästöjen vähentämistä

Lisätiedot

OULU AKTIIVISTA ILMASTOPOLITIIKKAA?

OULU AKTIIVISTA ILMASTOPOLITIIKKAA? OULU AKTIIVISTA ILMASTOPOLITIIKKAA? Seudullisen ilmastostrategian ohjausryhmä (Kaupunginjohtajan työryhmän asettamispäätös 18.2.2008 41 ja Oulun seudun seutuhallituksen seudun kuntien nimeämispäätös 21.2.2008

Lisätiedot

Seudun energia- ja ilmastotyö

Seudun energia- ja ilmastotyö Seudun energia- ja ilmastotyö Emilia Olkanen 1 Mitä tavoittelemme seudulla? Lähtökohtana EU-direktiivit, hallituksen ilmasto- ja energiastrategia ja valtakunnalliset linjaukset Seudulla oma ilmastostrategia,

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 16.9 Sanna Kopra Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi esitetään Kainuun

Lisätiedot

Hinku-kunta esimerkkejä. Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä

Hinku-kunta esimerkkejä. Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä Hinku-kunta esimerkkejä Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä 23.11.2017 Hinku-kriteerit Hinku-kunnaksi ryhtyminen edellyttää Hinku-kriteerien täyttymistä. Hinkukriteerit on laatinut Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region)

KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) Ympäristönsuojelutarkastaja Kuopio, 29.11.2010 YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA ALUEHALLINTOVIRAS TOT - Ympäristölupien

Lisätiedot

EkoKymenlaakso-projektin ohjausryhmän 1. kokous 8.12.2010

EkoKymenlaakso-projektin ohjausryhmän 1. kokous 8.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin ohjausryhmän 1. kokous 8.12.2010 Ohjausryhmän kokous 8.12.2010 1 Ohjausryhmän ja projektihenkilöiden esittely (10.00) 2 Ohjausryhmän nimeämisen läpikäynti ja tehtävät (10.15) -Antti

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Edessä väistämätön muutos

Edessä väistämätön muutos Edessä väistämätön muutos 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen -tilaisuus Pirkko Heikinheimo, VNK Ennakoitu lämpeneminen tällä vuosisadalla Ilman ilmastopolitiikkaa Sen kanssa Lähde: MIT Sektorit kuvaavat

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan hallintokyselyt

Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan hallintokyselyt Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan hallintokyselyt Alustavia tuloksia vuoden 2017 kyselyistä Kuntamarkkinat, 13.9.2017 Matti Sahlberg, Tilastotutkija Suomen Kuntaliitto, Alueet ja yhdyskunnat Kyselyiden

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja kilpailukyky Uudenkaupungin toimintatavat

Energiatehokkuus ja kilpailukyky Uudenkaupungin toimintatavat Energiatehokkuus ja kilpailukyky Uudenkaupungin toimintatavat Energiatehokkuus seminaari Mustio 6.9.2011 Case HINKU- projekti Kari Koski Kaupunginjohtaja Uusikaupunki Kohti hiilineutraalia kuntaa Hankkeen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan energianeuvontahanke

Pohjois-Karjalan energianeuvontahanke Pohjois-Karjalan energianeuvontahanke Rakentajailta 2 Energia 21.11.2013 Joensuu Pasi Pitkänen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 42 Teknisen lautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Timo Virtanen, puh. 050 360 3292 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA SANNA KOPRA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA SANNA KOPRA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 6.5.2011 SANNA KOPRA Kainuun ilmastostrategia 2020 Maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi Toteuttaa paikallisella tasolla Suomen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku

Lisätiedot

Tampereen ECO 2 hanke. Pauli Välimäki ECO 2 hankkeen johtaja 23.3.2011 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUIDEN SEUTUSEMINAARI

Tampereen ECO 2 hanke. Pauli Välimäki ECO 2 hankkeen johtaja 23.3.2011 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUIDEN SEUTUSEMINAARI Tampereen ECO 2 hanke Pauli Välimäki ECO 2 hankkeen johtaja 23.3.2011 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TEKNISTEN PALVELUIDEN SEUTUSEMINAARI ECO 2 EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 Strategia/Sitoumus Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 ja sen toteuttaminen BaltCICA seminaari 27.4.2011 Tampere Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki Kestävä yhdyskunta yksikkö Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen

Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen FINNOO ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNNAN KAUPUNGINOSA Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen Finnoo kartalla HKI 12 km Finnoo

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

Kuusi kuntaa HINKU hankkeen kumppaneiksi

Kuusi kuntaa HINKU hankkeen kumppaneiksi Kuusi kuntaa HINKU hankkeen kumppaneiksi Asikkala, Ii, Laitila, Masku, Nousiainen ja Rautjärvi ovat ryhtyneet Kohti hiilineutraalia kuntaa hankkeen (HINKU) kumppanuus kunniksi. k Kunnat perehtyvät ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja alustavia tuloksia. Hanna Mäkinen

Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja alustavia tuloksia. Hanna Mäkinen Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja alustavia tuloksia Hanna Mäkinen Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE) hanke Valtakunnallinen tiedonvälityshanke Sieto- ja sopeutumiskyvyn

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Seinäjoki, Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka ja Lapua Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis Oy ILMASTOSTRATEGIAN

Lisätiedot

ProHINKU Prosessit hiilineutraaleiksi pyrkivissä kunnissa

ProHINKU Prosessit hiilineutraaleiksi pyrkivissä kunnissa ProHINKU Prosessit hiilineutraaleiksi pyrkivissä kunnissa Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1.2011 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Kohti hiilineutraalia

Lisätiedot

KUUMA-seutu liikelaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018

KUUMA-seutu liikelaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 KUUMA-johtokunta 16.11.2017 51 LIITE 51a KUUMA-seutu liikelaitos Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 KUUMA-johtokunta 16.11.2017 14.11.2017 Antti Kuusela KUUMA-SEUTU LIIKELAITOS TALOUSARVIO 1.1.-31.12.2018

Lisätiedot

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Esityksen sisältö Ilmastohankkeet CCCRP Julia 2030 HINKU Kokonainen VACCIA ISTO Kuntien ilmastonsuojelukampanja Kuntien

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun uudet ilmasto- ja energiatavoitteet

Tampereen kaupunkiseudun uudet ilmasto- ja energiatavoitteet Tampereen kaupunkiseudun uudet ilmasto- ja energiatavoitteet Pirkanmaan seminaari 26.9.2017 itva Asula-Myllynen ehittämispäällikkö/infrapalvelut 50 4630 732 itva.asula-myllynen@tampereenseutu.fi ww.tampereenseutu.fi

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos www.ekokymenlaakso.fi Pia Outinen 1 1 Tavoite ja tarkoitus Tehtävä Kymenlaaksolle Strategia sisältää Kymenlaakson vision, toiminnalliset

Lisätiedot

Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät

Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät Energiavarastot ja älykkäät järjestelmät Energian varastointi TEKES -seminaari 24.5.2016 Tatu Pahkala Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

Luonnostellaan ilmastoviestinnän suunnitelma. CHAMP II työpaja Tampere Pekka Salminen

Luonnostellaan ilmastoviestinnän suunnitelma. CHAMP II työpaja Tampere Pekka Salminen Luonnostellaan ilmastoviestinnän suunnitelma CHAMP II työpaja Tampere 4.5.2010 Pekka Salminen Ilmastoviestinnän suunnitelma Strategisessa ilmastoviestinnän suunnitelmassa voidaan mm. määritellä: Miksi

Lisätiedot

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia Petteri Kuuva Sähköseminaari 27.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan energian osuus

Lisätiedot

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1

e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 energiatoimisto perustettu henkilöstö toiminnan organisointi liikevaihto, kulurakenne rahoituksen lähteet palveluita kohderyhmät Etelä-Pohjanmaan Energiatoimisto Thermopolis

Lisätiedot

Luonnos 31.3.2015 VARKAUDEN ILMASTO-OHJELMA VUOSILLE 2015 2030

Luonnos 31.3.2015 VARKAUDEN ILMASTO-OHJELMA VUOSILLE 2015 2030 Luonnos 31.3.2015 VARKAUDEN ILMASTO-OHJELMA VUOSILLE 2015 2030 1 Sisältö Sivu 2 Taustaa 2 Ilmastosopimukset ja Suomen velvoitteet 3 Ilmasto-ohjelman taustaselvitykset 3 Energiatehokkuussopimus 3 Ilmasto-ohjelma

Lisätiedot

Hallintokuntien ja eri työryhmien ilmastotehtävät

Hallintokuntien ja eri työryhmien ilmastotehtävät Hallintokuntien ja eri työryhmien ilmastotehtävät Jari Viinanen 1 18.5.2016 Jari Viinanen PKS Ympäristöpäällikköryhmä Hsy valmistelee Ilmastotehtävät: PKS ilmastostrategian edistäminen Hki: Päivi Kippo-Edlund,

Lisätiedot

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET Sopeutumisryhmä 30.11.2016 1 Helsingin sopeutumisen linjausten aikataulu Sopeutumislinjaukset valmiina vietäväksi luottamushenkilöelimen käsittelyyn

Lisätiedot