JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE

2 Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa toimenpideohjelmalla, joka päivitetään vuosittain. Strategian toimenpideohjelmassa yliopisto täsmentää valitsemiensa painoalojen sisällöt, luettelee strategiatavoitteidensa toteuttamistoimenpiteet vuosina sekä kuvaa tunnistamansa nousevat alat. Tulevissa Suomen Akatemian profilointihauissa yliopisto tulee kohdentamaan hakemukset vahvistamaan käynnissä olevia profilointialoja sekä nouseviksi tunnistettuihin aloihin. 1 SUUNNITTELUKAUSI Haasteet ja tavoitteet suunnittelukaudelle Jyväskylän yliopiston tavoitetila (visio 2030) asettaa tutkimukselle, opetukselle ja oppimiselle korkeat laatutavoitteet. Jyväskylän yliopisto vahvistaa asemaansa profiilinsa mukaisena tutkimusyliopistona. Tämä edellyttää lahjakkaimpien ja lupaavimpien kotimaisten ja kansainvälisten tutkijoiden rekrytoimista yliopistoon joustavilla ratkaisuilla. Kansainvälinen kokemus on nousujohteisen ja menestyksekkään tutkijanuran perusedellytyksiä. Yliopisto tukee tutkijanuralle aikovien hakeutumista tutkijatohtoreiksi korkeatasoisiin ulkomaisiin tutkimusryhmiin. Yliopisto varmistaa tutkimusinfrastruktuurien suorituskyvyn niitä päivittämällä sekä tekemällä profiilinsa mukaisia uusia investointeja tulevaisuusorientoituneesti. Tutkimusinfrastruktuuria täydennetään tekemällä suunnitelmallista yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tutkimuksen tukipalveluita kehitetään ja niiden laatua vahvistetaan vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Tutkimusta tekevien ryhmien menestymistä tuetaan ja tutkimusedellytykset taataan varmistamalla, että työaikaa varataan tutkimukselle työsuunnitelmissa. Yliopisto edistää tutkimuksen menestymistä uudistamalla yliopiston sisäistä rahoitusmallia ja ulkoisen rahoituksen hakemusten valmistelutukimuotoja. Tieteellisen tiedon välittämiseen ja tutkimuksen vaikuttavuuden esiintuomiseen panostetaan. Yliopisto kannustaa tieteen ja tutkimuksen avoimuuteen. Jyväskylän yliopisto on oppimisen uudistaja, joka ratkaisee monitieteisesti opetuksen ja oppimisen kysymyksiä digitaalista teknologiaa inhimillisesti ja pedagogisesti älykkäästi hyödyntämällä. Opetussuunnitelmatyöllä ja Student Life toimintamallilla parannetaan yliopiston houkuttelevuutta, opiskelun laatua ja sujuvuutta, opiskelijoiden hyvinvointia sekä koulutetaan itseensä luottavia ja asiantuntijuuttaan jatkuvasti uudistavia osaajia yhteiskunnan tarpeisiin. Houkuttelevat ja laaja-alaiset kandidaattiohjelmat, joista on joustavat opintopolut maisteritutkintoihin, ovat yliopiston tuloksellisuuden kannalta avainasemassa. Tutkinto-ohjelmien laadukkaat opetussuunnitelmat vastaavat tulevaisuuden ja yhteiskunnan tarpeisiin. Yliopiston on oltava houkutteleva kansainvälisille perustutkinto- ja tohtoriopiskelijoille. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tutkinto-opiskelijoiden lukuvuosimaksujen käyttöönotto edellyttää korkeatasoisia, houkuttelevia ja kilpailukykyisiä maisterikoulutusohjelmia, jotka on mahdollista suorittaa tavoiteajassa. 1

3 Yliopiston kiristyvä talous vaatii tulevina vuosina taloutta tasapainottavia toimenpiteitä, vaikka yliopisto onkin tehnyt aikaisemmin ratkaisuja, joiden ansiosta kiristyvän talouden aikaan siirrytään verrattain hyvästä taloudellisesta tilanteesta. Heikommat taloudelliset näkymät edellyttävät yliopistolta varojen käytön kriittistä tarkastelua, investointien harkittua kohdentamista keskeisille alueille ja yhä parempaa menestymistä kilpaillun rahoituksen hakemisessa kotimaasta ja erityisesti ulkomailta. Jyväskylän yliopiston suhteellinen asema koulutustuloksissa on ollut erittäin hyvä, mutta muihin yliopistoihin nähden heikkenevä. Koulutuksen tulokset suoritetuissa tutkinnoissa ja opintopisteiden kertymisessä vaikuttavat merkittävästi yliopiston rahoitukseen. Erityisesti niillä ohjauksen aloilla, joilla tavoitteita ei saavuteta, ja joilla on merkittävä asema tulevaisuuden tutkintotavoitteissa, on tehtävä määrätietoisia toimenpiteitä. Tutkimuksen ja koulutuksen tavoitteiden saavuttamista tuetaan yhä laadukkaammilla tukipalveluilla sekä uudistamalla yliopiston sisäistä rahoitusmallia. Jyväskylän yliopiston tiedekunnat, erillislaitokset ja yliopistopalvelut kehittävät toimintaansa sopimuskaudelle laadittujen toiminta- ja taloussuunnitelmiensa mukaisesti ja toteuttavat yliopiston sisäisissä tulosneuvotteluissa sovitut tavoitteet. Yliopistossa käyttöön otettu sisäisten kehittämishankkeiden toimintamalli kytkee kehittämisen yliopiston strategiaan, tekee kehittämisestä tavoitteellisempaa, parantaa aikataulujen ja kustannusten seurantaa sekä vastuiden ja valtuuksien määrittelyä. Vuonna 2017 voimaan astuva uusi organisaatiorakenne tukee aiempaa paremmin yliopiston painoaloja ja organisaatio, jossa laitosten määrä putoaa 20:stä 15:een, mahdollistaa joustavammin monialaisen koulutuksen ja tutkimuksen. Avoimen tiedon keskuksella on tärkeä rooli koulutuksen ja tutkimuksen tukemisessa, mutta myös yliopiston perinteen ja identiteetin vaalimisessa ja vahvistamisessa. Uusi palvelurakenne varmistaa keskeisillä alueilla joustavat ja laadukkaat lähipalvelut. Yliopisto syventää keskeisiä kumppanuuksiaan ja kehittää yhteistyötä systemaattisesti kumppanien kanssa koko sopimuskauden ajan. Vaasan yliopiston kanssa tehtävä yhteistyö Jyväskylän yliopiston kielten tutkimuksen ja koulutuksen vahvistamiseksi toimeenpannaan lukuvuodesta alkaen, ja yliopisto menestyksellisesti toteuttaa henkilöstön ja opiskelijoiden siirtymisen Jyväskylän yliopistoon. Syventyvä yhteistyö Itä-Suomen, Tampereen, Oulun ja Turun yliopistojen kanssa tavoittelee päällekkäisyyksien poistamista, tarkoituksenmukaista työnjakoa ja resurssien entistä tehokkaampaa käyttöä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Muiden yliopistojen, tutkimuslaitosten, julkisten organisaatioiden ja kolmannen sektorin kanssa tehtävää yhteistyötä tiivistetään. Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kanssa yhteistyö (EduFutura Jyväskylä) syvenee kansainvälisillä ja kansallisilla kärkialoilla. Kansainvälisesti merkittävää osaamiskeskittymää kehitetään liikunnan, terveyden, hyvinvoin- 2

4 nin ja kuntoutuksen sekä oppimisen uudistamisen alueilla. Kansallisesti merkittävät yhteistyön osaamisalueet ovat Suomalainen musiikkikampus, yrittäjyyden edistäminen, soveltava kyberturvallisuus ja biotalous. Koulutuksen kehittäminen Sopimuskauden ensimmäisellä jaksolla koulutuksen painopisteenä on opetuksen laadun edistäminen ja opetussuunnitelmauudistuksen implementointi. Opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti digitaalisuutta ja vahvistetaan oppijoiden omaa aktiivisuutta. Digitalisaatio kaikessa toiminnassa ja opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen yliopiston opetukseen ja tutkimukseen uudistaa toimintakulttuuria ja tuottaa uudenlaisia osallistumisen ja toiminnan muotoja. Opetussuunnitelmien uudistaminen tuottaa koulutusta, joka tarjoaa opiskelijoille relevanttia osaamista tulevaisuuden työelämää ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamista varten. Ohjausosaamisella varmistetaan opiskelijoiden opintojen sujuvuus ja ehkäistään hyvinvointia heikentävien opiskelun ongelmien syntymistä. Opintojen laadun lisäksi varmistetaan kaikkien opiskelijoiden opintojen sujuminen tavoiteajoissa (3/2/4), jolloin yliopisto myös menestyisi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmallin kriteerissä 55 op suorittaneet, jolla on suuri merkitys yliopiston rahoitukselle. Kandidaattiohjelmista luodaan joustavat opintopolut maisteritutkintoihin. Suunnittelukaudella tehtäviä toimenpiteitä ovat yliopistotasoinen panostaminen opetuksen kehittämiseen, opettajien tutkimuskaudet, pedagogisen osaamisen vahvistaminen digitaalisen teknologian hyödyntämisessä, Student Life toimintamallin jatkuva kehittäminen ja opintohallinnon tietojärjestelmien uudistaminen. Kaikilla tieteenaloilla katsotaan ennakkoluulottomasti mahdollisuuksia koulutuksen järjestämiseksi hyödyntäen digitalisaation antamia mahdollisuuksia: digitaalisaatio tukipalveluissa, opetuksen infrastruktuurit ja toimintaympäristöt, opintosisällöt sekä pedagoginen toiminta kompetenssilähtöisinä osaamistavoitteina. Tutkimuksen kehittäminen Sopimuskaudella ensimmäisellä jaksolla painopisteenä on tutkimusedellytysten parantaminen ja saavutetun aseman vahvistaminen kansallisessa ja kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Tämä muodostuu laadullisista toimenpiteistä: laajennetaan tutkimuskausijärjestelmää ja varmistetaan tutkimuksen tuki tutkimuspalveluiden organisoitumisessa. Lisäksi taataan tutkimusinfrastruktuurin tehokas käyttö, otetaan samalla tutkimusaineistot ja laitteiden sekä aineistojen elinkaaret haltuun asianmukaisilla järjestelmillä ja kannustetaan tutkimuksen avoimuuteen (mukaan lukien avoin data). Tutkimushankkeiden hallintaa kehitetään ja tehostetaan yhteisten hankeprosessien käyttöönotolla ja hankkeiden elinkaaren kokoavan Research Portal ohjeistussivun käyttöönotolla. 3

5 Yliopiston tutkijaurajärjestelmää kehitetään Tenure Track tulosten arvioinnin avulla ja henkilöstötavoitteet ja niiden implementointi varmistavat aikaa tutkimukselle. Profilointialojen lisäksi tuetaan nousevien alojen toimintaa. Nousevia aloja kartoitetaan säännöllisesti ja henkilöstöä kannustetaan eri yksiköiden väliseen yhteistyöhön, jotta monialaisen yliopiston vahvuudet saadaan esiin. Yliopistossa varmistetaan rinnakkaistallentamisen nousevan trendin jatkuminen, kannustetaan avoimeen toimintatapaan sekä sisäisessä toiminnassa että ulkoisissa suhteissa sekä fasilitoidaan avoimen tieteen periaatteiden toteutumista. Lisäksi kannustetaan tieteellisen tiedon julkistamiseen ja tutkimuksen vaikuttavuuden arviointiin. Maailma on erinäköinen avoimin silmin! Tutkimuksen kokonaisvaltaisen kehittämisen varmistamiseksi kevään 2017 aikana päivitetään tutkimus-, innovaatio- ja infrastruktuuriohjelma (TIIO). Toimintojen tuki Yliopiston hallinnollisten ja tukitoimintojen tehtävänä on huolehtia, että yliopistossa toimitaan hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Tehtävänä on myös vastata mm. opintohallinnosta, työnantajatoiminnasta, riskienhallinnasta, turvallisuudesta ja valmistella yliopiston talouteen sekä henkilöstöresursseihin liittyvä ohjaus ja valvontatoiminta. Monipuolisia palveluita tuotetaan yliopistoyhteisön sisälle ja sidosryhmille. Rakenteellisen uudistuksen yhteydessä tuki- ja hallinnolliset palvelut on pääosin keskitetty tuotettavaksi yliopistopalveluissa. Palvelutoimintojen hallinnollisella keskittämisellä yhdenmukaistetaan prosesseja ja tehostetaan niiden tuotantoa. Lähipalvelut turvataan, mutta samalla henkilöstölle luodaan aiempaa parempi mahdollisuus uralla etenemiseen ja työnkiertoon. Kaikkien prosessien merkitystä arvioidaan, hallintoportaita madalletaan ja toimintoja sujuvoitetaan. Tilakustannuksissa säästetään etsimällä kampuksille uusia toimijoita ja luovutaan joistakin tiloista tehostamalla tilankäyttöä. Ulkopuolisen hankerahoituksen hankintaa kehitetään keskittämällä organisaatiouudistuksen yhteydessä osaamista ja resursseja. Yliopiston sisäisten projektien hallintaa kehitetään ja tehostetaan yhteisten hankeprosessien kautta. Yhteistyötä neljän kumppaniyliopiston sekä JAMKin kanssa tiivistetään erityisesti IT- ja muissa tukipalveluissa. Tietojärjestelmien kehittämisessä ja hankinnassa noudatetaan kokonaisarkkitehtuurin periaatetta. Certia Oy, EduCluster Finland Ltd ja Unifund Oy ovat keskeiset yhteistyökumppanit niiden toimialoilla. 2 PAINOALOJEN TÄSMENNYKSET JA PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN Jyväskylän yliopisto on valinnut painoalansa edistämään monialaisen yliopiston mahdollisuuksia poikkitieteelliseen tutkimukseen. Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja voimaan astuva organisaatio tukee yliopiston painoaloilla tehtävää koulutusta 4

6 ja tutkimusta. Tässä kappaleessa kuvataan lyhyesti kunkin painoalan tutkimusprofiili ja tutkimuksen kansainväliset vahvuudet, joita yliopisto strategiansa mukaisesti tukee. Oppiminen, opetus ja kehitystä tukevat kasvu- ja oppimisympäristöt Monitieteinen oppimisen, opetuksen ja oppimisvaikeuksien tutkimus, tulevaisuuden oppimisympäristöjä kehittävä tutkimus yhdistettynä laaja-alaiseen opettajankoulutukseen, aikuiskoulutukseen sekä koulutuksen johtamis-, arviointi- ja talousosaamiseen muodostavat kansainvälisesti ainutlaatuisen keskittymän. Keskeiset toimijat: kasvatustieteet, psykologia Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: oppimisen, opetuksen ja motivaation sekä oppimisvaikeuksien monitieteinen tutkimus Luonnon perusilmiöt ja matemaattinen ajattelu Kiihdytinlaboratorio ja poikkitieteellinen Nanotiedekeskus ovat ainutlaatuisia tutkimusympäristöjä Suomessa. Niissä tehtävä tutkimus profiloi vahvasti Jyväskylän yliopiston kansainvälisesti korkeatasoista luonnon perusilmiöiden tutkimusta fysiikassa, kemiassa ja biotieteissä. Matematiikan tutkimus on profiloitunut matemaattiseen analyysiin ja sen sovelluksiin inversio-ongelmien tutkimuksessa. Tilastotiede, tieteellinen laskenta ja tietojenkäsittely vahvistavat kvantitatiivista tutkimusotetta myös ihmistieteissä. Keskeiset toimijat: luonnontieteet, matematiikka Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: kiihdytinpohjainen fysiikka, molekulaarinen nanotiede, evoluutiobiologia sekä matemaattinen analyysi ja inversio-ongelmat Kielet, kulttuuri ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa Jyväskylän yliopistossa globaaleja muutosprosesseja tarkastellaan monitieteisesti kielen-, kulttuurin-, yhteisöjen toiminnan ja talouden toiminnan tutkimuksen näkökulmista. Jyväskylän yliopiston humanistisen alan tutkimuksessa on vahva kytkentä yhteiskunnan ilmiöihin, josta yhtenä osoituksena on kieliaineiden keskittyminen soveltavaan kielentutkimukseen. Yhteiskuntatieteissä painottuvat yhteisöjen ja yhteiskuntien menestys, osallistuminen ja sosiaalinen tasa-arvo. Keskeiset toimijat: kielitieteet, historia, musiikkitiede, yhteiskuntatieteet Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: soveltava kielentutkimus, kognitiivinen musiikkitiede, vertaileva yhteiskuntien historia, politiikan sekä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden filosofian tutkimus Liikunta, terveys ja hyvinvointi Suomen ainoan liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimus keskittyy liikunnan ja terveyden välisen vuorovaikutuksen ja edistämisen tutkimiseen. Psykologian, yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteiden ja taloustieteen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen tutkimuksen ja edistämisen. Keskeiset toimijat: liikuntatieteet, terveystieteet Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: liikuntabiologia ja gerontologia 5

7 Informaatioteknologia ja ihminen tietoyhteiskunnassa Tieteellinen laskenta, data-analyysi, tietojärjestelmät, kyberturvallisuus ja digitaaliset palvelut yhdistettynä digitaalisen kulttuurin, viestinnän ja markkinoinnin, koulutuksen, hyvinvoinnin ja talouden tutkimukseen edistävät yhteiskunnan digitalisoitumista ja sen ymmärtämistä. Keskeiset toimijat: tietojenkäsittelytieteet Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: numeerinen simulointi ja optimointi Profiloitumisen vahvistaminen Kaudella yliopisto kohdentaa profilointiaan seuraaville tutkimuksen vahvuusalueille, joille on haettu myös Suomen Akatemian profilointirahoitusta: Monitieteinen oppimisen ja opetuksen tutkimus (Multidisiplinary research on learning and teaching) Aineen tutkiminen kiihdytinmenetelmin (Structure of matter with accelerator methods) Kyberturvallisuus (Cyber security) Soveltava kielentutkimus (Applied language studies for the changing society) Liikunnan vaikutus terveyteen koko ihmisen elinkaaren aikana (Physical activity through life-span) Nanotieteet (Interdisciplinary molecular nanoscience at the JYU Nanoscience Center) Monitieteinen aivotutkimus (Brain changes across the life-span - the role of growth environments, self-regulation and physical activity) Kriisien ja yhteiskunnallisten muutosten tutkimus (Crises redefined: Historical continuity and social change) Päätöksenteon analytiikka (Decision analytics utilizing causal models and multiobjective optimization) Yliopisto jatkaa profiloitumista edellä mainituilla aloilla ja suuntaa henkilöstöä vahvuusalueille. Profiloituminen edellyttää asteittaista luopumista erikseen määritellyillä alueilla. Poisvalinnoissa huomioidaan syventyvä yhteistyö kumppanuusyliopistojen välillä ja kansallinen kokonaisuus eri yliopistojen välisessä työnjaossa. Yliopisto osoittaa profiloitaville tutkimuksen vahvuusalueille nelivuotisella profilointikaudella omaa rahoitusta ml. tohtorikoulutusrahoitusta kunnes poisvalintojen ja uudelleen kohdentamisen kautta määräaikaisella rahoituksella katetut kulut voidaan hoitaa perusrahoituksella. Lisäksi nousevia aloja tuetaan ja niitä kartoitetaan säännöllisesti. Yliopisto neuvottelee Unifi ry:n selvitysten pohjalta muiden yliopistojen kanssa tutkimuksen profilointikohteista kansallisella tasolla. Neuvoteltavia aloja ovat ainakin ympäristötieteet erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen ja elinympäristön kemian tutkimus, yhteiskuntatieteet, taloustieteet, tilastotieteet, kielet ja taideaineet. 6

8 Uudet nousevat alat Yliopisto pyrkii tunnistamaan uusia, nousevia aloja monitieteisellä ja tulevaisuusorientoituneella yhteistyöllä eri tiedekuntien välillä. Tunnistetut nousevat alat pohjautuvat yliopiston painoaloihin. Monitieteinen aivotutkimus: oppimisen, musiikin, liikunnan ja fyysisen harjoittelun sekä terapioiden vaikutus ihmisen ja aivojen toimintaan Bioresurssitutkimus monitieteellisenä osaamiskeskittymänä Laskennallinen ajattelu ja Big data analytiikan käyttö päätöksenteon tukena sekä osana kyberturvallisuuden tutkimusta Pedagogiikka ja digitaalisuus monimuotoistuvissa oppimisympäristöissä Monitieteinen kriisien ja yhteiskunnan muutosten tutkimus Nousevien alojen kuvaus Monitieteinen aivotutkimus: oppimisen, musiikin, liikunnan ja fyysisen harjoittelun sekä terapioiden vaikutus ihmisen ja aivojen toimintaan. Aivotutkimus mahdollistaa monitieteisen tutkimuksen, joka koskee Jyväskylän yliopiston aloista mm. psykologiaa, musiikkitiedettä, kasvatustieteitä ja liikunta- ja terveystieteitä. Keskeisiä tutkimuslinjoja ovat oppiminen ja kielen oppiminen, musiikin, liikunnan ja fyysisen harjoittelun sekä erilaisten terapioiden vaikutukset. Aivotutkimuksessa hyödynnetään yliopiston informaatioteknologian ja matemaattisen mallintamisen metodiosaamista. Monitieteisessä aivotutkimuksessa käytettävää Jyväskylän yliopiston MEG-laitteistoa käytetään yhteistyössä sairaaloiden kanssa myös kliinisessä tutkimuksessa esim. paikannettaessa epilepsiakohtausten syntypaikkaa ennen neurokirurgisia toimenpiteitä. Bioresurssitutkimus monitieteellisenä osaamiskeskittymänä. Bioresurssitutkimuksessa tiedon hankinta ja analysointi sekä tiedon saatavuus ja toimijoiden osaaminen ovat keskeisessä asemassa tulevaisuuden biotaloudessa. Bioresurssikeskus on Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan sisälle rakentuva korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen yksikkö, jossa olevaa osaamista täydennetään kauppakorkeakoulussa olevalla ympäristöjohtamisen asiantuntemuksella. Bioresurssikeskus kokoaa yhteen tutkimuksen voimavaroja bio- ja ympäristötieteissä, kemiassa, matematiikan ja tilastotieteen sekä kauppatieteen aloilla. Nouseva ala liittyy kansalliseen biotalousstrategiaan. Laskennallinen ajattelu ja Big data analytiikan käyttö päätöksenteon tukena sekä osana kyberturvallisuuden tutkimusta. Laskennallinen ajattelu (mallinnus ja simulointi) ja big data edustavat uusia monitieteisiä tapoja tehdä tutkimusta ja luoda uutta tietoa kun erilaisia kompleksisia järjestelmiä (tekniset, ihmislähtöiset) voidaan mallintaa, optimoida ja analysoida entistä tarkemmin. Molemmat alat luokitellaan strategisiksi aloiksi keskeisissä teollisuusmaissa. Laskennallisen menetelmien ja data-analyysin pohjalta voidaan hallita päätöksentekoa kompleksisissa järjestelmissä ja kyber-fyysisessä 7

9 ympäristössä. Laskennallisen ajattelun ja big datan menetelmien avulla tuotetaan tietoa, jolla voidaan tehostaa yhteiskunnan toimintoja merkittävästi kuten julkisia digitaalisia palveluita ja ratkaista turvallisuusongelmia. Jyväskylän yliopistolla on alalla johtava asema Suomessa (Pohjoismaiden Neuvoston arvio, Suomen Akatemian profilointiohjelma) ja merkittävä asema maailmassa. Nouseva ala on hallitusohjelman tavoitteiden mukainen. Pedagogiikka ja digitaalisuus monimuotoistuvissa oppimisympäristöissä. Tulevaisuuden oppimisympäristö on monimuotoinen kokonaisuus, joka edellyttää uusia digiajan pedagogisia ja teknologisia ratkaisuja, joita vielä ei välttämättä ole olemassa, sekä käsitystä tulevaisuuden opettajuudesta. Oppimisympäristökäytäntöjä on tutkittava erityisesti liittyen digitaalisiin oppimisympäristöihin ja pedagogiikkaan. Näin voidaan kehittää opetusta ja oppimista tukevaa pedagogiikkaa, digitaalisia oppimisympäristöjä ja oppimateriaaleja sekä ohjata oppilaita digitaalisissa oppimisympäristöissä. Jyväskylän yliopiston monitieteisyys mahdollistaa tähän liittyvän tutkimuksen, mikä edellyttää kasvatustieteiden, sosiologian, kognitiotieteiden, psykologian, aivotutkimuksen sekä digitaalisten optimointianalytiikan ja IT-teknologian osaamista ja hyväksikäyttöä. Monitieteinen kriisien ja yhteiskunnan muutosten tutkimus. Yhteiskunnallisten kriisien ja muutosten tutkimus Jyväskylän yliopistossa poikkeaa muualla Suomessa ja ulkomailla tehtävästä tutkimuksesta. Jyväskylän erityisyyksiä ovat pitkän aikavälin orientaatio, kansainväliset vertailut, empiirinen osaaminen sekä monitieteinen ote, jossa hyödynnetään yliopiston vahvaa osaamista niin laadullisissa (ml. etnografia) kuin määrällisissäkin menetelmissä (ml. big data, laskennallinen ajattelu). Jyväskylän yliopiston kriisien ja muutosten tutkimusta profiloi monitieteisyys esimerkkeinä historian, yhteiskunta- ja taloustieteiden, viestinnän sekä kielten ja kulttuurien tutkimus, kyberturvallisuus ja päätöksentekoa tukevat laskennalliset menetelmät. Tulevissa Suomen Akatemian profilointihauissa yliopisto tulee kohdentamaan hakemukset vahvistamaan käynnissä olevia profilointialoja sekä nouseville aloille. 3 STRATEGIAN TOTEUTTAMISTOIMENPITEET Strategian toteuttamistoimenpiteistä keskeiset toimenpiteet on kuvattu luvussa kolme. Toteuttamistoimenpiteitä seurataan ja niiden toteutuminen raportoidaan säännöllisesti yliopiston hallitukselle. Toimenpiteistä on poistettu edellisen jakson aikana saavutetut tai pian saavutettavat tavoitteet. Seurantaindikaattorit määritellään erillisessä seurantataulukossa. 3.1 Tutkimuksen vahvistaminen Vetovoimaiset, monitieteiset tutkimusympäristöt Nousevien alojen tutkimusedellytysten vahvistaminen. 8

10 Hyödynnetään digitaalisuuden ja data-analytiikan tarjoamat mahdollisuudet monitieteisesti. Tutkimuksen vaikuttavuuden arviointia kehitetään. Opiskelijoiden ja henkilöstön avoimen tieteen osaamista vahvistetaan Houkutteleva tutkijanura Tohtorikoulutusta kehitetään vuonna 2016 tehdyn arvioinnin pohjalta. Tutkijoiden toimintaedellytyksiä parannetaan edistämällä tutkimusinfrastruktuurien avointa käyttöä ja kehittämällä monimuotoisempia hankerahoituksen hakemisen tukimuotoja. Yksiköiden johtajat varmistavat, että tutkijanuran eri portaissa jää aikaa uraa edistävän tutkimuksen tekemiseen. Tutkijoiden saavuttamien tulosten näkyvyyttä lisätään kehittämällä tiedeviestintää. Yliopisto lisää edelleen tutkimusaineistojen avointa käyttöä sekä avointa julkaisemista. 3.2 Koulutuksen vahvistaminen Laadukas ja vaikuttava koulutus Opetussuunnitelmauudistus toteutetaan kaikilta osin rehtorin päätöksen mukaisesti. Tiedekunnat varmistavat, että tutkinto-ohjelmien opiskelijakiintiöt eivät rajoita alempien korkeakoulututkintojen määrän kasvua. Tiedekunnat varmistavat, että eri ohjauksen aloilla opiskelijakiintiöt mitoitetaan siten, että suoritettujen ylempien korkeakoulututkintojen määrät lähenevät tutkintotavoitetasoa. Jatketaan Student Life toimintamallin tutkimuksellista kehittämistä. Ohjatulla portfoliotyöskentelyllä ja henkilöstön ohjausosaamisen lisäämisellä tuetaan urasuunnittelua ja työllistyvyyttä edistäviä sivuainevalintoja. Opiskelijoiden siirtymämahdollisuuksia yliopiston tutkinto-ohjelmien välillä helpotetaan. Parannetaan opiskelijoiden laadukkaita ajasta ja paikasta riippumattomia opiskelumahdollisuuksia ympärivuotisen opiskelun edistämiseksi. Kandidaattivaiheen viestintä- ja kieliopinnot integroidaan pääaineen opintoihin kaikilla ainelaitoksilla. Kansainvälinen kampus - avoimet oppimisympäristöt - johtava aikuiskouluttaja Kehitetään partneriyliopistoverkostoa systemaattisesti siten, että ulkomaiset opintojaksot kyetään liittämään aidosti osaksi opiskelijan suorittamaa tutkintoa. Uudistetaan yliopiston täydennyskoulutuksen järjestäminen, markkinointi ja muu tuki. 9

11 Opetuksessa kehitetään ja otetaan yliopistoyhteisön käyttöön uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja, joissa monipuolisesti hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa. 3.3 Yhteiskunnallinen vuorovaikutus Tieto ja osaaminen yhteiskunnan käyttöön Toteutetaan yrittäjyysstrategiaa yhdessä JAMKin ja Koulutuskuntayhtymän kanssa. UNIFUNDin ja yliopiston kaupallistamistoimintaa kehitetään. Toimitaan aktiivisesti alueellisten osaamiskeskittymien valmistelussa ja rakentamisessa. Vuorovaikutuksellista yhteistyötä kehitetään elinkeinoelämän kanssa. 3.4 Johtamisen tuki Uudistetaan yliopiston toiminnanohjausjärjestelmä ja tehostetaan tiedolla johtamista. Yliopisto kehittää kykyään toimintaympäristön muutosten ennakointiin. Yliopiston eri tasoilla kehitetään johtoryhmätyöskentelyä integroimalla ryhmien toiminta yliopiston suunnittelu-, kehittämis- ja raportointiprosesseihin. 3.5 Toimintaedellytykset Academic Life: yliopistossa toimivien akateemisen asiantuntijuuden kehittymistä tuetaan tarjoamalla järjestelmällisesti mahdollisuuksia pedagogisen osaamisen kehittämiseen ja digitaalisten oppimisympäristöjen monipuoliseen hyödyntämiseen. Henkilöstö osallistetaan uudistusten valmisteluun ja toteuttamiseen. Tuotetaan hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevia koulutus- ja tukipalveluita. Yliopisto kehittää brändiään toimintaedellytystensä vahvistamiseksi. Kansainvälistyvä henkilöstö Rekrytointikäytänteet ovat tehokkaita ja edistävät yliopiston kansainvälistymistä. Yliopisto edistää suomalaisen henkilökunnan kansainvälistymistä ja ulkomaisen henkilökunnan kiinnittymistä suomalaiseen yhteisöön. Vahvistetaan kansainvälisen työskentelyn tukipalveluita yliopistopalveluihin. Toimitaan yhteistyössä kaupungin sekä alueella toimivien viranomaisten kanssa kansainvälisen henkilöstön palveluiden ja tuen kehittämisessä. Toimivat tilat Tilakustannusten suhteellinen osuus kokonaiskustannuksista pienenee. Vakaa talous Yliopisto varaa riittävän strategisen rahoituksen strategian ja toimenpideohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. 10

12 Vahvistetaan tukitoimia täydentävän rahoituksen hakemiseen organisaatiorakenteen uudistamisen yhteydessä. 3.6 Yliopiston rakenne Yliopiston rakenteiden uudistamisen vaikutukset yliopiston toimintaan arvioidaan. 11

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN 2015 2020 TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2016 2020 Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa toimenpideohjelmalla, joka päivitetään vuosittain. Strategian toimenpideohjelmassa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN 2015 2020 TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2016 2020 Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa XX.2.2016. Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa toimenpideohjelmalla,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN 2015 2020 TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2015 2016 Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa kaksivuotisella toimenpideohjelmalla, joka päivitetään vuosittain. Strategian

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Laitoskokous

Laitoskokous Laitoskokous 26.5.2016 Pj. Mika Ojakangas Asialista 1. UNIPID -esittely 2. YFI aloituspaikat ja maisteritavoitteet - lyhyt esittely 3. Nouseva ala Kriisit ja yhteiskunnan muutos - ideointia 4. Opiskelijoiden

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

EduFutura Jyväskylä

EduFutura Jyväskylä EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Yhteistyöllä huipulle 2 Yhteistyöllä huipulle Arvomme EETTISYYS SUVAITSEVAISUUS Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tekee edustamillaan

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto UUDISTUVA YLIOPISTO VASTAA VAIKUTTAVUUDEN HAASTEESEEN Rehtori Matti Manninen Agora-päivä kokonaisrahoitus noin 210 M 7 tiedekuntaa

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia Osaaminen kilpailukyvyksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Toimintaympäristö JAMKiin vaikuttavat tärkeimmät tekijät toimintaympäristössä ovat oppimisen muutos, digitalisaatio, yrittäjyys,

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus Tapani Mattila 22.9.2017 Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Fysiikan laitoksen laitoskokous

Fysiikan laitoksen laitoskokous Fysiikan laitoksen laitoskokous 13. 3. 2015 Onni0elut Jussille! Asiat Laitoksen strategia ja profiloituminen Talousnäkymät Toimiston uudistukset Taloushallinnon terveisiä Muut asioita Laitoksen strategia

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014-2015 Matti Uusitupa, pj 1 Selvityksen lähtökohdat Yliopistojen yhteistyö, työnjako ja profilointi ovat

Lisätiedot

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7 Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaattiohjelma, kasvatustieteen

Lisätiedot

Hyvinvointi uhattuna!

Hyvinvointi uhattuna! Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,

Lisätiedot

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE TUTKIMUS, PROFILOITUMINEN JA NOUSEVAT ALAT 18.5.2016 Humanistinen ala Jussi Nuorteva 16.12.2015 Tavoitteena lisätä digitalisaation hyödyntämistä ja tutkimuksen infrastruktuurien

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA SISÄLTÖ Kielipolitiikka yliopiston kansainvälisyyden tukena ja vauhdittajana...1 1 Yliopisto työympäristönä...3 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Digitaaliset ratkaisumme tehostavat koulutuksen johtamista, suunnittelua ja arviointia.

Digitaaliset ratkaisumme tehostavat koulutuksen johtamista, suunnittelua ja arviointia. Jyväskylän yliopistossa digitalisaatio on innostavaa ja ennakkoluulotonta kyvykkyyttä yksilö- ja organisaatiotasolla, joka mahdollistaa vahvan kehityksen ja edelläkävijyyden vahvuusalueillamme: Yliopistomme

Lisätiedot

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti. Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen

Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen Hankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 klo 13.00 16.00 Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA 7.6.2019 RUUSUPUISTO, LUCINA JATKUVA OPPIMINEN Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset rehtori Keijo Hämäläinen 8.40 Yhteiskunnallisesti vaikuttava

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle

Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 % Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) 5 0 0 0 0,0 % Kirjoittamisen kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht. Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia Biologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän

Lisätiedot

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä

Lisätiedot

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA THL:n strategia 2015 OMAKUVA THL SUOJELEE JA EDISTÄÄ VÄESTÖN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Päämääränämme on turvata suomalaisten hyvä elämä oikeudenmukaisessa, kestävässä

Lisätiedot

Tiedekuntajako. Ehdotus

Tiedekuntajako. Ehdotus Tiedekuntako Ehdotus 8.12.2017 Tiedekuntaon periaatteita Uusi yliopisto on ainutlaatuinen mahdollisuus ylittää perinteiset rat yhdistää yhteiskunnan, terveyden tekniikan alan osaamista uusiksi kokonaisuuksiksi.

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100 Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä kutsuun Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti

Lisätiedot

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan Hakukohde Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 02.12.2010 Kaija Holli TaY TAMPEREEN YLIOPISTON PROFIILI ON YHTEISKUNTA- PAINOTTEINEN JA SEN VAHVUUDET OVAT Yhteiskunta- ja terveystieteet sekä julkisen ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen

Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot