Merimiestilasto 2013 Statistik över sjömän

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Merimiestilasto 2013 Statistik över sjömän"

Transkriptio

1 Merimiestilasto 2013 Statistik över sjömän Trafin tilastojulkaisuja Trafis statistiska publikationer Trafis Statistics 13/2014

2 Merimiestilasto 2013 Statistik över sjömän

3 Johdanto Merimiestilastosta vastaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi vuodesta 2010 alkaen. Tilaston tuottaa Tilastokeskus Trafin toimeksiannosta. Merimiestilaston perustiedot on saatu Trafin pitämästä merimiesrekisteristä, joka perustuu lakiin laivaväen luetteloinnista (1360/2006). Lain mukaan laivanisännän on toimitettava Trafille rekisteriin tallennettavaksi tiedot laivaväen tehtävistä ja työskentelyajoista. Merimiesrekisteristä on poimittu kunkin palvelujakson osalta rekisteriin merkitty ammatti sekä palvelusaika päivinä. Henkilötyövuodet on laskettu jakamalla palveluspäivien lukumäärä 170:llä. Tilasto sisältää suomalaisilla aluksilla palvelleet suomalaiset ja ulkomaiset merimiehet sekä lisäksi ulkomaisilla aluksilla palvelleita suomalaisia merimiehiä, sikäli kun heistä on saatu tietoja. Tilasto sisältää tilastovuoden päättymistä seuraavan maaliskuun alkuun mennessä rekisteriin kirjatut palvelujaksot. Tilaston ulkopuolelle jäävät tämän ajankohdan jälkeen kirjatut palvelujaksot, jotka koskevat pääosin ulkomaisilla aluksilla palvelleita suomalaisia merimiehiä. Henkilötyövuosien lisäksi tilastossa on esitetty myös koko vuoden aikana merimiesammateissa työskennelleiden eri henkilöiden kokonaislukumäärä sekä kahtena ajankohtana ja aluksilla juuri sillä hetkellä työssä olleiden merimiesten lukumäärä. Tämän tilaston on koonnut Klaus Bossart Tilastokeskuksesta. Inledning Från början av år 2010 ansvarar Trafiksäkerhetsverket Trafi för statistiken över sjömän. Statistikcentralen producerar statistiken på uppdrag av Trafi. Primäruppgifterna i statistiken över sjömän är tagna ur sjömansregistret, som Trafi för med stöd av lagen om registrering av fartygspersonal (1360/2006). Enligt lagen ska redaren lämna uppgifter om fartygspersonalens befattningar och arbetstider till Trafi för registrering i sjömansregistret. Statistikföraren har för varje tjänstgöringsperiod plockat ut yrken och tjänstgöringstid i dagar ur registret. Antalet årsverken har räknats genom att dividera antalet tjänstgöringsdagar med 170. Statistiken omfattar finska och utländska sjömän som tjänstgjort på finska fartyg samt finska sjömän som tjänstgjort på utländska fartyg, i den mån information om denna grupp kunnat erhållas. Statistiken omfattar de tjänstgöringsperioder som bokförts i registret före början av mars året efter statistikåret. Statistiken omfattar inte de tjänstgöringsperioder som bokförts efter denna tidpunkt och som främst gäller finska sjömän som tjänstgjort på utländska fartyg. Statistiken ger inte bara uppgifter om antalet årsverken, utan också om det totala antalet yrkesverksamma sjömän under hela året. Likaså uppges antalet sjömän vid två specifika tidpunkter, den 30 juni och den 31 december. Denna statistik har sammanställts av Klaus Bossart från Statistikcentralen. 3

4 Sisältö Johdanto Taulukot 1. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sekä ja aluksilla olleiden merimiesten lukumäärä, Merimiesammateissa työskennelleiden eri henkilöiden lukumäärä, Merimiesammateissa tehtyjen henkilötyövuosien jakautuminen suomalaisten ja ulkomaalaisten merimiesten kesken, Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sukupuolen mukaan ammattiryhmittäin, Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sekä ja aluksilla olleiden lukumäärä ammateittain, Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet ikä- ja ammattiryhmittäin, Merimiesammateissa tehtyjen henkilötyövuosien jakautuminen suomalaisten ja ulkomaalaisten merimiesten kesken ammattiryhmittäin, Kuviot 1. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet, Aluksilla ja olleiden merimiesten lukumäärä, Merimiesammateissa tehtyjen henkilötyövuosien jakautuminen suomalaisten ja ulkomaalaisten merimiesten kesken, Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sukupuolen mukaan ulko- ja kotimaan liikenteessä, Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sukupuolen mukaan ammattiryhmittäin, Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet ikäryhmittäin, Innehåll Innehåll Tabeller 1. Årsverken i sjömansyrken samt antal sjömän på fartygen 30.6 och 31.12, Antal personer yrkesverksamma i sjömansyrken, Årsverken i sjömansyrken fördelade mellan finska och utländska sjömän, Årsverken i sjömansyrken enligt kön och yrkesgrupp, Årsverken i sjömansyrken samt antal sjömän på fartygen 30.6 och yrkesvis, Årsverken i sjömansyrken enligt ålders- och yrkesgrupp, Årsverken i sjömansyrken fördelade mellan finska och utländska sjömän enligt yrkesgrupp, Figurer 1. Årsverken i sjömansyrken, Antal sjömän på fartygen 30.6 och 31.12, Årsverken i sjömansyrken fördelade mellan finska och utländska sjömän, Årsverken i sjömansyrken enligt kön i utrikes och inrikes trafik, Årsverken i sjömansyrken enligt kön och yrkesgrupp, Årsverken i sjömansyrken enligt åldersgrupp,

5 Taulukko 1. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sekä ja aluksilla olleiden merimiesten lukumäärä, Tabell 1. Årsverken i sjömansyrken samt antal sjömän på fartygen 30.6 och 31.12, Vuosi År Henkilötyövuodet Årsverken Merimiesten määrä Antal sjömän Aluksilla olleet merimiehet Antal sjömän på fartygen Miehet Män Naiset Kvinnor 30. kesäkuuta 30 juni 31. joulukuuta 31 december Henkilöä Personer josta naisia därav kvinnor Henkilöä Personer josta naisia därav kvinnor Kuvio 1. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet, Figur 1. Årsverken i sjömansyrken, Miehet Män Naiset Kvinnor

6 Kuvio 2. Aluksilla ja olleiden merimiesten lukumäärä, Figur 2. Antal sjömän på fartygen 30.6 och 31.12, aluksilla olleiden merimiesten määrä Antal sjömän på fartygen aluksilla olleiden merimiesten määrä Antal sjömän på fartygen Taulukko 2. Merimiesammateissa työskennelleiden eri henkilöiden lukumäärä, Tabell 2. Antal personer yrkesverksamma i sjömansyrken, Vuosi År Merimiesten määrä Antal sjömän Kaikkiaan vuoden aikana under året Henkilöä Personer josta naisia därav kvinnor Taulukko 3. Merimiesammateissa tehtyjen henkilötyövuosien jakautuminen suomalaisten ja ulkomaalaisten merimiesten kesken, Tabell 3. Årsverken i sjömansyrken fördelade mellan finska och utländska sjömän, Vuosi År Henkilötyövuodet Årsverken Suomalaiset Finska Ulkomaalaiset Utländska

7 Kuvio 3. Merimiesammateissa tehtyjen henkilötyövuosien jakautuminen suomalaisten ja ulkomaalaisten merimiesten kesken, Figur 3. Årsverken i sjömansyrken fördelade mellan finska och utländska sjömän, Ulkomaalaiset Utländska Suomalaiset Finska Taulukko 4. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sukupuolen mukaan ammattiryhmittäin, 2013 Tabell 4. Årsverken i sjömansyrken enligt kön och yrkesgrupp, 2013 Ammattiryhmä Yrkesgrupp Miehet Män Naiset Kvinnor Miehet Män Naiset Kvinnor Kaikkiaan Miehet Män Naiset Kvinnor Kansiosasto Däcksavdelningen päällystö befäl miehistö manskap Koneosasto Maskinavdelningen päällystö befäl miehistö manskap Talousosasto Ekonomiavdelningen ravintolahenkilökunta restaurangpersonal hotellihenkilökunta hotellpersonal myymälähenkilökunta försäljningspersonal muu palveluhenkilökunta övrig servicepersonal Kaikkiaan I allt

8 Kuvio 4. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sukupuolen mukaan ulko- ja kotimaan liikenteessä, 2013 Figur 4. Årsverken i sjömansyrken enligt kön i utrikes och inrikes trafik, 2013 (henkilötyövuosia kaikkiaan årsverken totalt 6 798) trafik miehet män 9 % trafik naiset kvinnor 1 % trafik naiset kvinnor 25 % trafik miehet män 65 % Kuvio 5. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sukupuolen mukaan ammattiryhmittäin, 2013 Figur 5. Årsverken i sjömansyrken enligt kön och yrkesgrupp, 2013 (henkilötyövuosia kaikkiaan årsverken totalt ) Talousosasto Ekonomiavdelningen naiset kvinnor 24 % Kansiosasto Däcksavdelningen miehet män 33 % Talousosasto Ekonomiavdelningen miehet män 21 % Koneosasto Maskinavdelningen naiset kvinnor 0 % Koneosasto Maskinavdelningen miehet män 19 % Kansiosasto Däcksavdelningen naiset kvinnor 2 % 8

9 Taulukko 5. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet sekä ja aluksilla olleiden lukumäärä ammateittain, 2013 Tabell 5. Årsverken i sjömansyrken samt antal sjömän på fartygen 30.6 och yrkesvis, 2013 Ammatti Yrke Henkilötyövuodet Årsverken Merimiesten määrä Antal sjömän Aluksilla ollleet merimiehet Sjömän på fartygen Päällikkö Befälhavare Yliperämies Överstyrman I perämies I styrman II perämies II styrman III perämies III styrman Perämies Styrman Laivuri/kuljettaja Skeppare Linjaluotsi Linjelots Radiosähköttäjä Radiotelegrafi st Pursimies yt Båtsman at Pursimies Båtsman Kansikorjausmies yt Däcksreparatör at Kansikorjausmies Däcksreparatör Matruusi yt Matros at Matruusi Matros Kansimies yt Däckskarl at Kansimies Däckskarl Vahtimies yt Vaktman at Vahtimies, kansi Vaktman, däck... Muu kansihenkilökunta Övrig däckspersonal Kansihenkilökunta yht Däckspersonal totalt Konepäällikkö Maskinchef Konemestari Maskinmästare..... Päiväkonemestari Dagmaskinmästare I konemestari I maskinmästare II konemestari II maskinmästare Sähkömestari Elmästare Yhtenäispäällystö Enhetsbefäl Koneenhoitaja Maskinskötare Korjausmies yt Reparatör at Korjausmies Reparatör Sähkömies yt Elektriker at Sähkömies Elektriker Vahtimies, kone Vaktman, maskin Konemies yt Maskinman at Konemies Maskinman Muu konehenkilökunta Övrig maskinpersonal Konehenkilökunta yht Maskinpersonal totalt Ravintolahenkilökunta Restaurangpersonal Hotellihenkilökunta Hotellpersonal Myymälähenkilökunta Försäljningspersonal Muu palveluhenkilökunta Övrig servicepersonal Taloushenkilökunta yht Ekonomipersonal totalt Kaikkian I allt ¹) ¹) Merimiesammateissa toimineiden eri henkilöiden kokonaismäärä vuonna 2013 oli 9 813, josta naisia Antalet yrkesverksamma sjömän år 2013 var 9 813, därav kvinnor. 9

10 Taulukko 6. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet ikä- ja ammattiryhmittäin, 2013 Tabell 6. Årsverken i sjömansyrken enligt ålders- och yrkesgrupp, 2013 Ammattiryhmä Yrkesgrupp alle 20 vuotiaat under 20 år vuotiaat år vuotiaat år vuotiaat år 65 vuotiaat ja yli 65 år och däröver Kansiosasto Däcksavdelningen päällystö befäl miehistö manskap Koneosasto Maskinavdelningen päällystö befäl miehistö manskap Talousosasto Ekonomiavdelningen ravintolahenkilökunta restaurangpersonal hotellihenkilökunta hotellpersonal myymälähenkilökunta försäljningspersonal muu palveluhenkilökunta övrig servicepersonal Kaikkiaan I allt

11 Kuvio 6. Merimiesammateissa tehdyt henkilötyövuodet ikäryhmittäin, 2013 Figur 6. Årsverken i sjömansyrken enligt åldersgrupp, 2013 ((henkilötyövuosia kaikkiaan årsverken totalt 6 798) 65 vuotiaat ja yli 65 år och däröver 1 % alle 20 vuotiaat under 20 år 1 % vuotiaat år 30 % vuotiaat år 44 % vuotiaat år 23 % Taulukko 7. Merimiesammateissa tehtyjen henkilötyövuosien jakautuminen suomalaisten ja ulkomaalaisten merimiesten kesken ammattiryhmittäin, 2013 Tabell 7. Årsverken i sjömansyrken fördelade mellan finska och utländska sjömän enligt yrkesgrupp, 2013 Ammattiryhmä Yrkesgrupp Suomalaiset Finska Ulkomaalaiset Utländska Suomalaiset Finska Ulkomaalaiset Utländska Kaikkiaan Suomalaiset Finska Ulkomaalaiset Utländska Kansiosasto Däcksavdelningen päällystö befäl miehistö manskap Koneosasto Maskinavdelningen päällystö befäl miehistö manskap Talousosasto Ekonomiavdelningen ravintolahenkilökunta restaurangpersonal hotellihenkilökunta hotellpersonal myymälähenkilökunta försäljningspersonal muu palveluhenkilökunta övrig servicepersonal Kaikkiaan I allt

Merimiestilasto 2014 Statistik över sjömän

Merimiestilasto 2014 Statistik över sjömän Merimiestilasto 2014 Statistik över sjömän Trafin tilastojulkaisuja Trafis statistiska publikationer Trafis Statistics 1/2015 Merimiestilasto 2014 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Lisätiedot

Merimiestilasto 2015 Statistik över sjömän

Merimiestilasto 2015 Statistik över sjömän Merimiestilasto 2015 Statistik över sjömän Trafin tilastojulkaisuja Trafis statistiska publikationer Trafis Statistics 7/2016 Merimiestilasto 2015 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Lisätiedot

Merimiestilasto 2012 Statistik över sjömän

Merimiestilasto 2012 Statistik över sjömän Merimiestilasto 2012 Statistik över sjömän Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 8/2013 Merimiestilasto 2012 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Trafiksäkerhetsverket

Lisätiedot

Merimiestilasto 2017 Statistik över sjömän

Merimiestilasto 2017 Statistik över sjömän Merimiestilasto 2017 Statistik över sjömän Trafin tilastojulkaisuja Trafis statistiska publikationer Trafi Statistics 14/2018 Merimiestilasto 2017 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi)

Lisätiedot

Merimiestilasto 2016 Statistik över sjömän

Merimiestilasto 2016 Statistik över sjömän Merimiestilasto 2016 Statistik över sjömän Trafin tilastojulkaisuja Trafis statistiska publikationer Trafi Statistics 14/2017 Merimiestilasto 2016 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi)

Lisätiedot

Merimiestilasto 2010 Statistik över sjömän

Merimiestilasto 2010 Statistik över sjömän Merimiestilasto 2010 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) Trafiksäkerhetsverket Helsinki Helsingfors 2011 Merimiestilasto 2010 Statistik över sjömän Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot

Merimiestilasto 2009 Statistik över sjöman

Merimiestilasto 2009 Statistik över sjöman Merimiestilasto 2009 Statistik över sjöman Merimiestilasto 2009 Statistik över sjöman Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) Trafiksäkerhetsverket Helsinki Helsingfors 2010 Trafin julkaisuja 9/2010 ISSN-L

Lisätiedot

Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993. Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta Merenkullculaitos

Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993. Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta Merenkullculaitos Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993 Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta 1983-1992 Merenkullculaitos MERENKULKUHALLITUS Kesäkuu 1993 Tilastotoimisto Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta 1983-1992

Lisätiedot

Merenkulkulaitoksen tilastoja 3/1992. Merimiestilasto Aikasarjoja vuosilta Merenkulkulaitos

Merenkulkulaitoksen tilastoja 3/1992. Merimiestilasto Aikasarjoja vuosilta Merenkulkulaitos Merenkulkulaitoksen tilastoja 3/1992 Merimiestilasto 1991 Aikasarjoja vuosilta 1983-1991 Merenkulkulaitos MERENKULKUHALLITUS Maaliskuu 1992 Tilastotoimisto MERIMIESTILASTO 1991 Aikasarjoja vuosilta 1983-1991

Lisätiedot

Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2012 Finländska rederiers utlandsregistrerade och

Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2012 Finländska rederiers utlandsregistrerade och Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2012 Finländska rederiers utlandsregistrerade och tidsbefraktade utländska fartyg Trafin julkaisuja Trafis publikationer

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

valtamerilisä 90,09 oceantillägg palopäällikkölisä 48,83 brandchefstillägg luokituslisä 30,44 klassificeringstillägg

valtamerilisä 90,09 oceantillägg palopäällikkölisä 48,83 brandchefstillägg luokituslisä 30,44 klassificeringstillägg Ulkomaanliikenteen palkat 1.4.2013 Utrikesfartens löner 1.4.2013 DWT/ IHV Vahtivapaa konepääll. I-konemestari II/III-konemest. DWT/ IHK Vaktfri maskinchef I-maskinmästare II/III-maskinmästare Alle 12999

Lisätiedot

Kauppalaivastotilasto 2009 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics

Kauppalaivastotilasto 2009 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Kauppalaivastotilasto 2009 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Trafin julkaisuja Trafi publikationer Trafi publications 10/2010 Esipuhe Förord Kauppalaivastotilasto julkaistaan

Lisätiedot

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Maaliskuu Mars 2016

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Maaliskuu Mars 2016 Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Maaliskuu Mars 2016 Liikenne ja matkailu 2016 Transport och turism Transport and tourism ISSN 2342 0278 (verkkojulkaisu) ISSN 1796 0479

Lisätiedot

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Tammikuu Januari 2016

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Tammikuu Januari 2016 Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Tammikuu Januari 2016 Liikenne ja matkailu 2016 Transport och turism Transport and tourism ISSN 2342 0278 (verkkojulkaisu) ISSN 1796

Lisätiedot

Fleet. Statistics of Finland. Transport och turism. ISSN 1799 0432 (painettu) (painettu) ISSN 1795 51655 (SVT)

Fleet. Statistics of Finland. Transport och turism. ISSN 1799 0432 (painettu) (painettu) ISSN 1795 51655 (SVT) Kauppalaivastotilasto 20100 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Suomen virallinenn tilasto Liikenne Finlands ja officiella matkailu statistik 2011 Transport Official Statistics

Lisätiedot

J2- . "' SUOMEN LAIVANPÄÄLL YSTÖLIITTO. Ulkomaanliikenteen palkat EUROMÄÄRÄISET LISÄT. Päälliköt valtamerilisä. kts.

J2- . ' SUOMEN LAIVANPÄÄLL YSTÖLIITTO. Ulkomaanliikenteen palkat EUROMÄÄRÄISET LISÄT. Päälliköt valtamerilisä. kts. . "' SUOMEN LAIVANPÄÄLL YSTÖLIITTO Ulkomaanliikenteen palkat 1.3.2017 DWT/ IHV Päällikkö Yliperämies 1-11 perämies Under 12999 13000-29999 30000-79999 80000-159999 160000-3768,90 3885,49 4067,87 4243,82

Lisätiedot

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Tammikuu Januari 2017

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Tammikuu Januari 2017 Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Tammikuu Januari 2017 Liikenne ja matkailu 2017 Transport och turism Transport and tourism ISSN 2342 0278 (verkkojulkaisu) ISSN 1796

Lisätiedot

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 16/2014 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 16/2014 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 Oikeusministeriö, Helsinki 2014 25.3.2014 Julkaisun

Lisätiedot

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Helmikuu Februari 2016

Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Helmikuu Februari 2016 Kauppalaivaston kuukausitilasto Månadsstatistik över handelsflottan Helmikuu Februari 2016 Liikenne ja matkailu 2016 Transport och turism Transport and tourism ISSN 2342 0278 (verkkojulkaisu) ISSN 1796

Lisätiedot

Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2011 Finländska rederiers utlandsregistrerade och

Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2011 Finländska rederiers utlandsregistrerade och Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2011 Finländska rederiers utlandsregistrerade och tidsbefraktade utländska fartyg Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot

Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2010 Finländska rederiers utlandsregistrerade och

Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2010 Finländska rederiers utlandsregistrerade och Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailta aikarahtaamat alukset 2010 Finländska rederiers utlandsregistrerade och tidsbefraktade utländska fartyg Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Trafiksäkerhetsverket Finnish Transport Safety Agency Helsinki Helsingfors 2013

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Trafiksäkerhetsverket Finnish Transport Safety Agency Helsinki Helsingfors 2013 Suomalaisten varustamoiden ulkomailla rekisteröidyt ja ulkomailtaa aikarahtaamat alukset 2013 Finländska rederiers utlandsregistrerade och tidsbefraktade utländ dska fartyg Trafin julkaisuja Trafis publikationer

Lisätiedot

SUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007. Taulukot/Tabeller/Tables:

SUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007. Taulukot/Tabeller/Tables: SUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007 Taulukot/Tabeller/Tables: Taulukko 1: IVF-hoitoja antavien klinikoiden määrä ja koko 1992-2007 Tabell 1:

Lisätiedot

Kaupan yritysten varastotilasto

Kaupan yritysten varastotilasto Tilastokeskus HL SVT Kauppa 1990:9 Statistikcentralen T u r Händel Kaupan yritysten varastotilasto Handelsföretagens lagerstatistik 1990 1. neljännes - 1. kvartalet ^ 37.1990 Kaupan varastojen arvo 1988/111

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys vähentynyt teollisen alan ammateissa. Useammassa kunnassa työttömyys kääntynyt

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Kauppalaivastotilasto 2011 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics

Kauppalaivastotilasto 2011 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Kauppalaivastotilasto 2011 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Liikenne ja matkailu 2012 Transport och turism Transport and tourism Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafis

Lisätiedot

Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimus

Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimus TES: 313001 Suomen Merimies Unioni SM-U ry Työehtosopimuspöytäkirja Merenkulkulaitos 6.2.2008 Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimus Osapuolet ovat uudistaneet Merenkulkulaitoksen

Lisätiedot

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3

Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2. Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki 96,2 MHz, Turku 100,1 MHz) liite 3 TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Varsinais-Suomi Iniön kunta Iniö (Iniö 99,0 MHz) liite 1 Pro Radio Oy Turku (Turku 105,5 MHz, Salo 105,2 MHz) liite 2 Pro Radio Oy Turku (Loimaa 106,8 MHz, Mynämäki

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

MALLI MODELL. Ovelle-paketti Till Dörren-paket. Itella Green. Toimitetaan suoraan vastaanottajalle Levereras direkt till mottagaren

MALLI MODELL. Ovelle-paketti Till Dörren-paket. Itella Green. Toimitetaan suoraan vastaanottajalle Levereras direkt till mottagaren Poista tarran suojapaperi ja kiinnitä kostuttamatta tasaiselle pinnalle. Lösgör dekalens skyddspapper och fäst på en jämn yta utan att fukta. Lähettäjä Avsändare Vastaanottaja Mottagare (Päivisin På dagarna)

Lisätiedot

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITTO/FINLANDS MASKINBEFÄLSFÖRBUND/FINNISH ENGINEERS ASSOCIATION

SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITTO/FINLANDS MASKINBEFÄLSFÖRBUND/FINNISH ENGINEERS ASSOCIATION SUOMEN KONEPÄÄLLYSTÖLIITTO/FINLANDS MASKINBEFÄLSFÖRBUND/FINNISH ENGINEERS ASSOCIATION Ulkomaanliikenteen palkat/utrikesfartens löner/wages for international traffic 1.4.2013 DWT/ IHV Konepäällikkö Vahtivapaa

Lisätiedot

Kauppalaivastotilasto 2014 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics

Kauppalaivastotilasto 2014 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Kauppalaivastotilasto 2014 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Liikenne ja matkailu 2015 Transport och turism Transport and tourism Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Liikenne ja matkailu 2013 Transport och turism Transport and tourism

Liikenne ja matkailu 2013 Transport och turism Transport and tourism Liikenne ja matkailu 2013 Transport och turism Transport and tourism Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 13/2013 Esipuhe Kauppalaivastotilasto julkaistaan 95. kerran. Vuoteen 1989

Lisätiedot

Ovelle-paketti Till Dörren-paket

Ovelle-paketti Till Dörren-paket Poista tarran suojapaperi ja kiinnitä kostuttamatta tasaiselle pinnalle. Lösgör dekalens skyddspapper och fäst på en jämn yta utan att fukta. Lähettäjä Avsändare Vastaanottaja Mottagare (Päivisin På dagarna)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

För ytterligare information: kevanostot@keva.fi. På Kevas webbplats www.keva.fi finns en prislista med avgifterna för begäran om tilläggsuppgifter.

För ytterligare information: kevanostot@keva.fi. På Kevas webbplats www.keva.fi finns en prislista med avgifterna för begäran om tilläggsuppgifter. Kevas inköp 2012 Sida 1(400) KEVAS INKÖP 2012 Materialet omfattar Kevas inköp 2012. Uppgifterna omfattar Kevas alla inköp och anskaffningar med undantag för löner och motsvarande personalposter samt uppgifter

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN Joka neljäs vuosi pidettävissä edustajiston vaaleissa valitaan osuuskaupan edustajistoon 50 edustajaa. Edustajisto toimii osuuskaupan

Lisätiedot

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Oikeusministeriö, Helsinki 2013 18.4.2013 Julkaisun

Lisätiedot

Ratatyö Helsingin asemalla aiheuttaa seuraavina ajankohtina muutoksia junien kulkuun välillä Helsinki-Kerava:

Ratatyö Helsingin asemalla aiheuttaa seuraavina ajankohtina muutoksia junien kulkuun välillä Helsinki-Kerava: Hyvät matkustajat! Ratatyö Helsingin asemalla aiheuttaa seuraavina ajankohtina muutoksia junien kulkuun välillä Helsinki-Kerava: su 8.5. klo 10.00 15.30 su 15.5. klo 10.00 15.30 K-junat kulkevat yllä mainittuina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI MERENKULKUHALLITUKSEN Helsinki No 15/81

TIEDOTUSLEHTI MERENKULKUHALLITUKSEN Helsinki No 15/81 MERENKULKUHALLITUKSEN TIEDOTUSLEHTI 6.4.1981 Helsinki No 15/81. Asetus kauppa-alusten päällystöstä (522/64) määritellessään alukseen vaadittavan konepäällystön jättää mainitsernatta mitä ja missä tämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Kevas inköp 2013 Sida 1(379)

Kevas inköp 2013 Sida 1(379) Kevas inköp 2013 Sida 1(379) KEVAS INKÖP 2013 Materialet omfattar Kevas inköp 2013. Uppgifterna omfattar Kevas alla inköp och anskaffningar med undantag för löner och motsvarande personalposter samt uppgifter

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

3 x ja 4. A2. Mikä on sen ympyräsektorin säde, jonka ympärysmitta on 12 ja pinta-ala mahdollisimman

3 x ja 4. A2. Mikä on sen ympyräsektorin säde, jonka ympärysmitta on 12 ja pinta-ala mahdollisimman HTKK, TTKK, LTKK, OY, ÅA/Insinööriosastot alintauulustelujen matematiian oe 900 Sarja A A Lase äyrien y, (Tara vastaus) y, ja rajaaman äärellisen alueen inta-ala A Miä on sen ymyräsetorin säde, jona ymärysmitta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Valitusviranomainen ja valitusaika

Valitusviranomainen ja valitusaika Tekninen lautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Muutoksenhaku päätökseen katu- ja yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä / Anvisning för sökande av ändring i beslut om godkännande av gatuplan och

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilöt 31.12.2003

Terveydenhuollon ammattihenkilöt 31.12.2003 Tilastotiedote Statistikmeddelande 10/2004 Terveydenhuollon ammattihenkilöt 31.12.2003 Yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården 31.12.2003 Kaija Vaalgamaa +358 9 3967 2241 kaija.vaalgamaa@stakes.fi

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013 TYÖLLISYYSKATSAUS Syyskuu 2013 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 312 8568 ja Olli Peltola tfn +358 50

Lisätiedot

Kauppalaivastotilasto 2015 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics

Kauppalaivastotilasto 2015 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Kauppalaivastotilasto 2015 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Liikenne ja matkailu 2016

Lisätiedot

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Keskeiset muutokset Centrala ändringar Muutokset tutkintorakenteessa (asetus) Muutokset ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER PORVOON OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTELSE AV EGNAHEMSTOMTER I BORGÅ Luovutuspäätös 20.10.2014 (kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 03.03.2014 73 11.03.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä / Utlåtande

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 9.3.2015 Kundnöjdhetsenkäten har genomförts

Lisätiedot

Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen

Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen Tidtabeller - Aikataulut Från och med/alkaen 12.8.2019 1 Ingå/Inkoo - Helsingfors/Helsinki Helsingfors/Helsinki - Ingå/Inkoo Kyrkslätt Kirkkonummi Kyrkslätt (tåg) Kirkkonummi (juna) Helsingfors Helsinki

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN

KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN KESÄLIIKENNE - SOMMARTRAFIKEN Kesäkuussa 2014 bussit liikennöivät viime kesän aikataulujen mukaan. Heinäkuun alussa bussivuorojen määrä vähenee. Bussit liikennöivät 1.7. - 10.8.2014 alla olevien aikataulujen

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta - Befolkningens huvudsakliga verksamhet, LOHJA - LOJO % väestöstä - % av befolkningen

Väestön pääasiallinen toiminta - Befolkningens huvudsakliga verksamhet, LOHJA - LOJO % väestöstä - % av befolkningen Befolkningens huvudsakliga verksamhet, LOHJA - LOJO % väestöstä - % av befolkningen 20,3 20,4 20,5 20,7 21,1 21,2 21,5 22,4 22,5 23,7 23,2 23,7 23,6 24,6 25,4 5,4 5,5 5,8 5,7 6,4 6,5 6,3 6,5 6,4 6,6 6,4

Lisätiedot

MALLI MODELL. Päivämäärä Datum

MALLI MODELL. Päivämäärä Datum Vaarallisten aineiden kuljetus () Lähettäjä Avsändare From sbelopp Kääntöpuolella lähettäjän vastuut ja kuljetusasiakirjan täyttöohjeet. Avsändarens ansvar och anvisningar för ifyllning av transportdokumentet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013 TYÖLLISYYSKATSAUS Maaliskuu 2013 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 312 8568 ja Olli Peltola tfn +358 50

Lisätiedot

Kauppalaivastotilasto 2017 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics

Kauppalaivastotilasto 2017 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Kauppalaivastotilasto 2017 Statistik över handelsflottan Finnish Merchant Fleet Statistics Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Liikenne ja matkailu 2018

Lisätiedot

Valtion eläketurva Palveluksessa olleet henkilöt 2005

Valtion eläketurva Palveluksessa olleet henkilöt 2005 Valtion eläketurva Palveluksessa olleet henkilöt 2005 Valtiokonttori Aktuaaritoimi Helsinki 2007 ISSN 1795-6382 Gummerus Kirjapaino Oy Vaajakoski 2007 Kuvailulehti Julkaisija ja julkaisuaika Valtiokonttori

Lisätiedot

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA Tietoisku 3/2011 Kuva: Teija Jokiranta Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 aikana Espooseen muuttaneista oli nuoria vähemmän kuin koko

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilöt 31.12.2002 tilastotiedote 8/2003

Terveydenhuollon ammattihenkilöt 31.12.2002 tilastotiedote 8/2003 Stakes/StakesTieto 22.5.2003 Sosiaali- ja terveystilastot PL 220, 00531 Helsinki Puh. (09) 3967 2241 Kaija Vaalgamaa Fax. (09) 3967 2459 e-mail: kaija.vaalgamaa@stakes.fi ISSN 1459-2355 (Internet) ISSN

Lisätiedot

För ytterligare information: kevanostot@keva.fi. På Kevas webbplats www.keva.fi finns en prislista med avgifterna för begäran om tilläggsuppgifter.

För ytterligare information: kevanostot@keva.fi. På Kevas webbplats www.keva.fi finns en prislista med avgifterna för begäran om tilläggsuppgifter. Kevas inköp 2015 Sida 1(349) KEVAS INKÖP 2015 Materialet omfattar Kevas inköp 2015. Det har uppdaterats 4.4.2016. Uppgifterna omfattar Kevas alla inköp och anskaffningar med undantag för löner och motsvarande

Lisätiedot

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä Viranomaiskokous Haaparanta 19.-20.1.2012 Myndighetskonferens Haparanda Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä - Tausta ja sisältö Gränsälvsöverkommelsen mellan Finland och Sverige - Bakgrund och innehåll

Lisätiedot

Manilan muutokset. Erityisasiantuntija Jukka Tuomaala

Manilan muutokset. Erityisasiantuntija Jukka Tuomaala STCW yleissopimuksen Manilan muutokset Erityisasiantuntija Jukka Tuomaala STCW-asioiden sijoittuminen 1.1.20121 alkaen Hallinto Pääjohtaja Viestintä Sääntely Liikennejärjestelmä Vaatimustenmukaisuus Tietovarannot

Lisätiedot

RS04396001tFI. Saantitodistuskirje Brev med mottagningsbevis. Kuitti lähettäjälle Avsändarens kvitto

RS04396001tFI. Saantitodistuskirje Brev med mottagningsbevis. Kuitti lähettäjälle Avsändarens kvitto Vain kotimaisessa liikenteessä Endast i inrikes posttrafik Poista tarran suojapaperi ja kiinnitä kostuttamatta tasaiselle pinnalle. Lösgör dekalens skyddspapper och fäst på en jämn yta utan att fukta.

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot