SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA"

Transkriptio

1 SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA

2 2 Sisällysluettelo 1 LAPSET JA NUORET Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite päivähoitomaksujen veloitusperusteen muuttamisesta ( dnro 209/2013) Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi harrastustakuulla ( dnro 544/2016) Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite jokaiselle lapselle vähintään yhden harrastuksen saamisesta harrastustakuulla ( dnro 546/2016) IKÄIHMISET Keskiryhmien valtuustoryhmän valtuustoaloite vapaaehtoistyöntekijöiden käytön mahdollisuuden selvittämisestä vanhuslain edellytysten täyttämiseksi ( dnro 26/2013) Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite poikkisektorillisen työryhmän perustamisesta ikäihmisten hyväksi ( dnro 104/2015) HALLINTO JA HENKILÖSTÖ Keskiryhmien valtuustoaloite selvitystyöstä, joka koskee Kaarinan kaupungin edellytyksiä hakea kaksikielisen kunnan asemaa ( dnro 647/2013) Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite aloitekäytännön kehittämiseksi ( dnro 648/2013) Eri valtuustoryhmien tekemä valtuustoaloite koulujen ja päiväkotien sisäilmatiedottamisesta ( dnro 599/2015) Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite työssäoppimisjaksolaisen maksuttomasta ruokailusta ( dnro 499/2016) Vihreät valtuustoryhmän aloite sosiaalisten- ja ympäristönäkökohtien ottaminen johtaviksi kriteereiksi julkisissa hankinnoissa ( dnro 500/2016) LIIKENNE Vihreiden valtuustoryhmän aloite liikenne- ja pysäköintisuunnitelman laatimisesta Kaarinan keskusta-alueelle ( dnro 435/2012) Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite pysäkkikatosten aikaansaamiseksi Rungontielle ( dnro 480/2012) Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite Ripsikujan ja Kaarinatien risteävän kevyen liikenteen väylän turvallisuuden parantamisesta ( dnro 539/2012) Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Kohmontien avaamiseksi linja-autoliikenteen saamiseksi palvelemaan Littoisten, Kultanummen ja Auranlaakson asukkaita ( dnro 101/2015) Perussuomalaisten aloite Saaristotien liikenneturvallisuuden parantamiseksi ( dnro 391/2015)... 20

3 3 4.6 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Ohmeronkujan liikenne-esteen asentamisesta ( dnro 136/2016) Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite Rungon tiejärjestelyistä ( dnro 44/2016) Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Rungon koulun ja pallokentän pysäköinnin parantamiseksi ( dnro 364/2016) Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Kotimäen koululaisten bussilinjan odotusaikojen lyhentämiseksi ( dnro 446/2016) Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite julkisen liikenteen kehittämiseksi välillä Littoinen - Piikkiö ( dnro 447/2016) Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite K1-linjan reittimuutokseksi ( dnro 448/2016) Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite korotetun suojatien saamiseksi Hadvalantielle Metsärinteentien kohdalle ( dnro 501/2016) MUUT Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien sosiaalisen luototuksen käyttöönottoa ( Dnro 388/2008, uusi DA 434/2011) Kokoomuksen valtuustoaloite yksityisen lääkäripalvelun käynnistämiseksi Kaarinan terveyskeskuksen tiloissa ( dnro 449/2013) Eri valtuustoryhmien valtuutettujen aloite ympäristötoimialan jakamisesta tukipalveluiden ja perustoimintojen toimialoiksi ( dnro 305/2014) Eri valtuutettujen valtuustoaloite Kaarinan Vuokratalot Oy:n toimitusjohtajan tehtävien siirtämisestä tilakeskuksen päällikölle ( dnro 538/2014) Keskiryhmien valtuustoryhmän aloite salivuorojen jaon aikaistamisesta ( dnro 363/2016) Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Kaarinan kaupungin julistautumiseksi syrjinnän vapaaksi alueeksi ( dnro 545/2016) Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite uuden matonpesupaikan saamisesta Voivalaan ( dnro 547/2016)... 30

4 4 1 LAPSET JA NUORET 1.1 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite päivähoitomaksujen veloitusperusteen muuttamisesta ( dnro 209/2013) Kaarinan kaupunki veloittaa nykyisellään päivähoitomaksuissa täyden tuloihin perustuvan hinnan huolimatta toteutuneesta hoitoajasta. Vasta 11 päivän kuukausittaisen poissaolon jälkeen on mahdollisuus saada maksuissa huojennusta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että edes koulujen lomaviikkojen aikana kotona hoidettavista lapsista ei ole mahdollista saada alennettua kuukausimaksua. Esimerkkinä kaksilapsinen perhe, jonka tulojen vuoksi veloitetaan täysi maksu ohessa. Päivähoitomaksu on kuukaudessa kahdelta lapselta 502 euroa. Hiihtolomaviikko on vuosittain viikko 8 helmikuussa. Tämä on myös yleinen talvilomaviikko lapsiperheille. Kun päivähoitomaksun jakaa helmikuun hoitopäivien mukaan (esimerkissä vuosi 2013) tulee yhden päivän hinnaksi 12,55 per lapsi, eli 25,1 kaksilapsiselle perheelle. Tällöin kotona hoidettavista lapsista joutuu edelleen maksamaan Kaarinan kaupungille 125,5 vaikka kyseisenä ajankohtana lastenhoitopalvelua ei käytä hyödykseen. Vastaava laskelma joulukuulle; 17 arkipäivää, jolloin päiväperusteinen hinta on 29,5 kahdelta lapselta. Pitämällä välipäivät ja itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai vapaata, jää hoitopäiviä vain 13 kappaletta. Maksu kotona vietetyistä hoitopäivistä on 118,1. Syysloma on lokakuussa ja tuolloin laskennallisia hoitopäiviä on 23. Viettämällä syysloman kotona säästö olisi 109 euroa. Esitämme Kaarinan siirtyvän kohti päiväperusteista päivähoitomaksua. Koska kaupungin on vaikea reagoida lyhyellä aikavälillä tapahtuviin poisjäänteihin tulisi lapsen kotiin jäämisestä tulla ilmoitus 6 viikkoa ennen poissaoloa saadakseen hyvityksen. Tällöin päivähoidon esimiehillä jää aikaa luoda työvuorolistansa huomioiden hoidossa olevien lasten määrän sekä mahdollisesti keskittää loma-aikoja kuten nykyään tehdään ala- ja yläkouluissa. Nykyiselläänkin päiväkodista tulee kysely vanhemmille lasten lomista ennen syys-, joulu- ja hiihtolomia, mutta se ei kuitenkaan johda toimenpiteisiin. Jyväskylässä on jo siirrytty tuntiperusteiseen veloitukseen, jolloin vanhemmat maksavat varatuista päivähoitotunneista. Palaute on ollut pääosin positiivista. Esitän Kaarinan kaupungin siirtyvän päiväkohtaiseen maksuperusteeseen seuraavan päivähoitokauden alkaessa elokuussa 2013 ja tuntiperusteiseen siirtymisestä elokuusta Asteittain siirtyminen antaa mahdollisuuden luoda järkevän poissaoloilmoitusjärjestelmän rauhassa. Aloite osoitettiin sivistyspalveluihin valmisteluun. Aloitteen käsittelyajaksi sovittiin puoli vuotta. Tilanne Varhaiskasvatuslakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Uudistaminen on tuomassa valtakunnallisesti käyttöön myös tuntiperusteiset päivähoitomaksut, mutta tämän hetken tiedon mukaan vasta vuonna Varhaiskasvatuksessa asiaan ollaan valmistautumassa vuonna 2014 siten, että selvitystyö tuntiperusteisen laskutuksen

5 5 toteuttamisesta ja läsnäoloaikojen sähköisestä kirjaamisesta aloitetaan yhdessä tietohallinnon kanssa. Myös Turun seudun opetustoimen foorumin alaisessa varhaiskasvatusryhmässä on perustettu työryhmä miettimään tuntilaskutusasiaa koko Turun seudulla. Kaarinassa on muiden Turun seudun kuntien tapaan käytössään seudullinen maksutaksa. Tilanne Sähköisen kirjautumisen väline Päiväkoti Mukana ohjelma on ollut kokeiluluontoisesti käytössä kolme kuukautta marraskuun alusta 2014 tammikuun loppuun Tienniityn päiväkodissa. Ohjelmassa on kokeilun aikana havaittu puutteita eikä lopullista päätöstä sähköisen kirjautumisen käyttöönotosta ole vielä tehty. Tuntilaskutuksen edellytyksenä on, että käytössä on sähköinen ohjelma, joka laskee lasten läsnäolotunnit. Valtakunnallisesti tuntilaskutus tulee maksuperusteisiin todennäköisesti vuoden 2017 aikana. Tilanne Kaikissa kunnallisissa päiväkodeissa oli käytössä Päiväkoti Mukana -ohjelman mukainen sähköinen kirjautuminen. Sähköinen kirjautuminen on ollut käytössä jo useita vuosia perhepäivähoidossa. Nyt on mahdollista siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jossa perheet voivat itse käydä sähköisesti ilmoittamassa lasten hoitoaikojen muutokset sekä poissaolopäivät suoraan päivähoito-ohjelmaan. Kun edellä mainittu vaihe on viety loppuun, on mahdollista siirtyä tuntiperusteiseen laskutukseen. Tämän arvioidaan olevan mahdollista aikaisintaan lukien. 1.2 Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi harrastustakuulla ( dnro 544/2016) Harrastustakuulla kaikille lapsille mahdollisuus harrastukseen. Harrastusten kustannukset ovat nousseet Suomessa viime vuosina merkittävästi. Keskivertoisen harrastavan perheen vuositulot olivat vuodessa. Vain 36 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä ansaitsee vuodessa yli euroa. Sosioekonominen tausta vaikuttaa lasten mahdollisuuksiin saada yhdenvertainen kasvuympäristö. Selvitysten mukaan myös lapsen asuinalue vaikuttaa mahdollisuuksiin päästä harrastusten äärelle. Esimerkiksi Helsingissä Kulosaaren lapsista jopa 40 prosenttia saa kouluajan ulkopuolella opetusta jollain taiteenalalla. Jakomäessä vastaava prosentti on vähän yli kolme. Näiden alueiden sosioekonominen eriytyminen paljastaa syyt miksi alueiden lapset käyttävät vapaa-aikansa erilailla. On todennäköistä, että se vaikuttaa näiden lasten eriäviin mahdollisuuksiin menestyä koulussa ja elämässä. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen tutkimuksesta (2016) käy ilmi, että vanhempien tausta vaikuttaa edelleen voimakkaasti nuorten koulutusvalintoihin.

6 6 Tutkimuksesta käy ilmi, että koulutuksen periytymiseen vaikuttaa kotiympäristön kulttuurinen pääoma ja harrastuneisuuteen kannustaminen. Harrastusrikas ympäristö kehittää lapsen tietoja ja taitoja, kuten sanavarastoa, argumentaation taitoja, sosiaalista ymmärrystä ja yleissivistystä, joilla on myönteinen vaikutus koulumenestykseen ja koulutusasenteisiin. Osa eroista koulumenestyksessä rakentuu koulun ulkopuolella, sillä korkeakoulutetuilla vanhemmilla on paremmat resurssit tarjota lapsilleen rikkaampi ympäristö kehittää itseään ohjatusti. Yhtäläinen sosiaalisten taitojen kehittyminen, tietojen välittyminen ja yhteisöllisten kokemusten saaminen ovat kaikkien lasten ja nuorten oikeus. Me allekirjoittaneet esitämme, että Kaarinan kaupunki edistää jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuutta ohjattuun harrastukseen. Harrastustakuun edistämiseksi on selvitettävä sivistys- ja teknisen toimialan alaisilta lautakunnilta, miten niiden aloilla voitaisiin edistää jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuutta harrastaa koulupäivän ulkopuolella. Tärkeää olisi löytää myös uusia hallintorajat ylittäviä yhteistyömuotoja, joilla harrastamisesta tehtäisiin entistä edullisempaa ja helpommin saavutettavaa. Lautakuntien tekemässä selvityksessä olisi arvioitava myös harrastusmahdollisuuksien parantamisesta aiheutuvien kustannusten suhdetta säästöihin, joita ne synnyttävät mm. syrjäytymisen ehkäisyssä ja terveydenhoidon kustannusten pienentyessä. Selvityksessä olisi tehtävä myös suosituksia erilaisista toimenpiteistä, joilla lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia voidaan parantaa ja jokaiselle taata vähintään yksi harrastus. Kehittämistyöhön tulee ottaa mukaan myös erilaiset urheilu- ja harrastusseurat. Aloite osoitettiin hyvinvointipalveluihin valmisteluun vuoden 2017 kesäkuun loppuun mennessä. 1.3 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite jokaiselle lapselle vähintään yhden harrastuksen saamisesta harrastustakuulla ( dnro 546/2016) Harrastustakuu - jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus. Harrastustakuun tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi harrastus. Lasten ja nuorten harrastaminen parantaa oppimista, kehittää sosiaalisia taitoja sekä tuo mielekästä tekemistä vapaa-aikaan. Jokaisella lapsella on oikeus harrastukseen. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan 35 prosenttia nuorista (alle 29-vuotiaat) on jättänyt harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen vuoksi. Lisäksi Nuorisoasian neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston syyskuussa julkaiseman Lasten ja Nuorten vapaa-aikatutkimuksen mukaan vain vajaa neljännes urheiluseurassa mukana ollut lapsi jatkaa harrastustaan 15-vuotiaana. Nuorista tänä päivänä enää hieman reilu puolet kokee kiinnittyvänsä suomalaiseen yhteiskuntaan, kun vielä 2012 luku oli 76 prosenttia. Harrastustoiminta on ennaltaehkäisevää työtä, jolla tuetaan nuorten kasvua ja itsenäistymistä ja joka luo myös yhteenkuuluvuutta. Harrastuksen aloittamisen tai sen jatkamisen suurin yksittäinen este on harrastusten kustannukset. Opetus- ja kulttuuriministeriö on selvittänyt harrastamisen hintaan

7 7 vaikuttavia tekijöitä erityisesti liikuntaharrastusten näkökulmasta. Selvityksessä nostettiin esille muun muassa lajiliittojen yhteiset lisenssijärjestelmät sekä matalan kynnyksen harrastustoiminnan tarjoaminen. Lisäksi selvityksessä esitettiin kuntatason toimenpiteeksi liikuntapaikkojen maksutonta tai nimellisiin korvauksiin pohjautuvaa käyttöä erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseksi. Harrastustoiminnan aloittamisessa on tärkeää, että kunnassa on tarjolla matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä tuetaan lasten ja nuorten monipuolista harrastamista. Kaarinan kaupunki on mukana alueen kuntien yhteisessä Mihi-toiminnassa, jonka tarkoituksena on tarjota yhteistyössä alueen seurojen kanssa ilmaisia liikuntamahdollisuuksia vuotiaille nuorille. Kaarinan alueella on toiminnassa kuitenkin tarjolla vain kaksi harrastemahdollisuutta viikossa ja nekin kaupungin mahdollistamina. Lisäksi kaupungin nettisivuilta löytyy useasta kohtaa tietoa lapsille ja nuorille tarjolla olevista harrastemahdollisuuksista. Valitettavasti nämä tiedot ovat monimutkaisesti ja erittäin hajanaisesti löydettävissä sekä osittain myös vanhentuneita. Lisäksi kaikki linkit eivät aina johda mihinkään. Edellä olevan perusteena esitämmekin, että Kaarinassa kootaan sähköinen harrastusvalikko esimerkiksi Yritys- ja palveluhakemiston yhteyteen ja että kaupungin nettisivujen nykyinen hajanainen tieto kootaan yhden selkeän otsakkeen alle ja sen päivityksestä ajan tasalle pidetään huolta. Nettisivuille tulee myös selkeästi kartoittaa ilmaiset harrastusmahdollisuudet Lisäksi seurojen kanssa yhteistyössä yritetään saada aikaiseksi lisää ilmaisia harrastevuoroja Mihi-toiminnan puitteissa ja myös nuoremmille eli alle 13-vuotiaille pyritään saamaan vastaavankaltaista toimintaa. Esitämme myös, että Kaarinassa käynnistetään virallinen kampanja eri medioissa jossa kannustetaan ja myös taataan jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen Aloite osoitettiin hyvinvointipalveluihin valmisteluun vuoden 2017 kesäkuun loppuun mennessä. Viestintään liittyvässä osiossa valistelu tehdään yhteistyössä kanslia- ja viestintäpalveluiden kanssa.

8 8 2 IKÄIHMISET 2.1 Keskiryhmien valtuustoryhmän valtuustoaloite vapaaehtoistyöntekijöiden käytön mahdollisuuden selvittämisestä vanhuslain edellytysten täyttämiseksi ( dnro 26/2013) "Hallitukselta on pyydetty rahoitusta omaishoitajien vapaapäiviin, vastaus oli kielteinen. Kuntien taloudellinen tilanne peruspalveluiden osalta on vakava - rahoitusta ei tahdo löytyä. Lähtökohtaisesti vanhusten hoitoon ei varoja tunnu löytyvän. Kuntien tulee valmistautua "uuteen" vanhuspalvelulakiin, joka astui voimaan Siinä ikääntyvän väestön toimintakykyä koetetaan tukea, sekä auttaa mm. sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lain tavoitteena on edistää ikääntyvien hyvinvointia ja kaventaa hyvinvoinnin eroja, sekä tukea itsenäistä suoriutumista ennakoivalla puuttumisella toimintakyvyn heikkenemiseen. Lisäksi lailla turvataan palvelutarpeen arviointi ja pyritään turvaamaan määrältään ja laadultaan riittävät palvelut. Varttuneempien hoitamiseen ja kustannusten säästämiseen voitaisiin pyrkiä edullisesti myös vapaaehtoisen palvelu toiminnan avulla. Mielestämme palvelut tulisi tuottaa lähellä asiakasta ja ennaltaehkäisevästi. Edellä mainituilla perusteilla me allekirjoittaneet valtuutetut pyydämme kaupungin hallitusta ryhtymään toimiin, jotta saataisiin selvitettyä vapaaehtoistyöntekijöiden käytön mahdollisuus, viranomaisten ja hoitohenkilökunnan rinnalla. Esimerkkinä voisimme mainita juuri työelämästä irtautuneet aktiiviset henkilöt, jotka etsivät tekemistä ja haluaisivat auttaa. Tämä olisi edullinen ja välttämätön apu, jotta vanhuuslain edellytykset voidaan kunnassamme jalkauttaa ja kaikki voimavarat hyödyntää". Aloite osoitettiin hyvinvointipalveluihin valmisteluun. Aloitteen valmisteluajaksi sovittiin vuoden 2013 loppuun mennessä. Tilanne Tilanne Aloitteen käsittely on jäänyt odottamaan Paletin vapaaehtoistoiminnan vakiinnuttamista. Aloitteessa tarkoitettua toimintaa kehitetään Paletin toiminnan yhteydessä. Aloitteen käsittely tapahtuu kansalaistoiminnan lautakunnassa. Tilanne

9 9 2.2 Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite poikkisektorillisen työryhmän perustamisesta ikäihmisten hyväksi ( dnro 104/2015) Kaarinan Sos.dem valtuustoryhmä esittää, että Kaarinaan perustetaan poikkisektorinen työryhmä, osana terveyden edistämistä, koordinoimaan tasa-arvoisia liikuntamahdollisuuksia vähän liikkuvien ikäihmisten hyväksi. Terveyttä edistävä liikunta kirjataan osaksi kunnan hyvinvointistrategiaa ja toimintasuunnitelmia. Ikääntyvä Suomi- tavoitteena toimintakykyinen vanhusväestö Vanhuuseläkkeellä oli viime vuodenvaihteessa henkilöä. Yli 75-vuotiaiden määrä yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä (Tilanne 2012: , väestöennuste 2040: ). Terveyserot ovat kasvamassa iäkkäiden keskuudessa. Vain muutama prosentti eläkeikäisistä liikkuu sekä kestävyys- että lihaskuntosuositusten mukaisesti, mikä vaarantaa itsenäisen asumisen kotona sekä iäkkäiden omaishoitajien hyvinvoinnin. Säännöllisen tasapaino- ja voimaharjoittelun on todettu olevan tehokkain yksittäinen keino kotona asuvien iäkkäiden kaatumisten ehkäisyssä. Vuonna 2010 kaikkien kaatumisvammojen akuuttivaiheen kustannukset olivat 45 miljoonaa euroa ja kustannusten ennustetaan kasvavan jyrkästi. Fyysinen aktiivisuus tukee kustannustehokkaasti ikäihmisten terveyttä, toiminta- ja liikkumiskykyä sekä mielen hyvinvointia ja muistia. Lisäksi se torjuu yksinäisyyttä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että jos koko iäkkään väestön toimintakyky vastaisi parhaiten koulutettujen tasoa, vähenisivät hoito- ja hoivakulut peräti puolella. Heikkenevä kuntatalous, pidemmät työurat ja iäkkäiden laitoshoidon vähentäminen luovat tarvetta ennaltaehkäiseville toimenpiteille. Kaarinan tilanne Vuonna 2013 Kaarinassa oli 75 vuotta täyttäneitä henkilöitä 2258 (SOTKAnet). Tästä ikäluokasta joka toisen arvioidaan olevan liikkumiskyvyltään heikentynyt. Eri sektoreiden yhteistyö lisää iäkkäiden liikuntamahdollisuuksia kustannustehokkaasti Voimaa vanhuuteen -ohjelma on tehnyt tuloksekasta kehittämistyötä valtion periaatepäätöksen (2002, 2008) mukaisesti 38 kunnassa kymmenen vuoden ajan toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) parissa. Ohjelmassa on perustettu kuntiin poikkisektorisia yhteistyöryhmiä, kehitetty ja otettu käyttöön hyviä toimintamalleja voima- ja tasapainoharjoitteluun, liikuntaneuvontaan sekä ulkoiluun. Voimaa vanhuuteen - ohjelmassa on lisäksi vahvistettu eri ammattiryhmien ja vertaisohjaajien terveysliikunnan osaamista. Viidessä vuodessa on onnistuttu kaksinkertaistamaan kohderyhmälle tarjottujen liikuntatoimintojen määrä ja osallistujien luvut. Paikalliset poikkisektoriset yhteistyöryhmät koostuvat kunnan sosiaali- ja terveys- sekä liikuntatoimesta, järjestöjen edustajista, ikäihmisistä, vertaisohjaajista ja muista keskeisistä toimijoista. Työhön tuo vahvistusta koko maassa 1000 kouluttajaa ja viestinviejinä toimii 22 valtakunnallista järjestökumppania.

10 10 Ikäihmisten liikunnan kansallisen toimenpideohjelma (OKM 2011 :30) liian vähän liikkuville ikäihmisille ponnistaa Voimaa vanhuuteen -ohjelmasta. Toimenpideohjelma laajenee uusiin kohderyhmiin 60+ eläkkeelle siirtyviin, 75+ itsenäisesti asuviin, joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia sekä kotihoidon, palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon piirissä oleviin ikäihmisiin. Toimenpideohjelma levittää verkostomaisella työtavalla kuntiin parhaaseen tietoon ja hyviksi todettuihin käytäntöihin perustuvaa liikuntaneuvontaa ja - toimintaa sekä esteettömiä ja turvallisia liikkumisympäristöjä. Voimaa Vanhuuteen- ja Toimenpideohjelman ohjausryhmässä on valtakunnallisten järjestöjen, asiantuntijaorganisaatioiden, eri hallinnonalojen ja rahoittajien edustajia edistämässä liian vähän liikkuvien ikäihmisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia liikkua suositusten mukaisesti. Ohjelmia koordinoi Ikäinstituutti ja sitä toteutetaan Muutosta liikkeellä! asiakirjan linjausten mukaisesti (STM 2013:10). Me allekirjoittaneet esitämmekin, että perustetaan poikkisektorinen työryhmä, osana terveyden edistämistä, koordinoimaan tasa-arvoisia liikuntamahdollisuuksia vähän liikkuvien ikäihmisten hyväksi. Terveyttä edistävä liikunta kirjataan osaksi kunnan hyvinvointistrategiaa ja toimintasuunnitelmia. Ydinryhmässä tulisi olla edustus sosiaali-ja terveystoimesta, liikuntatoimesta ja ikäihmisten parissa työskentelevistä järjestöistä. Lisäksi on tärkeää kuulla ikäihmisiä, vanhusneuvostoa, opetus- ja kulttuuri- sekä ympäristötoimea, teknistä toimea, yksityisiä palveluntuottajia, seurakuntaa ja muita keskeisiä tahoja. Aloite lähetetty hyvinvointipalvelujen toimialalle valmisteluun. Tilanne

11 11 3 HALLINTO JA HENKILÖSTÖ 3.1 Keskiryhmien valtuustoaloite selvitystyöstä, joka koskee Kaarinan kaupungin edellytyksiä hakea kaksikielisen kunnan asemaa ( dnro 647/2013) Kaarinan kaupunki on viime vuosikymmeninä voimakkaasti kasvanut ruotsinkielisten kaupunkilaisten osalta. Kaarinalaisten ruotsinkielisten määrä on valtakunnallisessa vertailussa kasvanut poikkeuksellisen paljon, kolmesta neljään prosenttiin välisenä aikana. Suomesta on vaikea löytää montaa muuta yksikielisesti suomenkielistä kuntaa joissa ruotsinkielisten määrä olisi kasvanut yhtä paljon. Ruotsinkielisten kaarinalaisten määrä koko kaupungin väestöstä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut noin 74 %, kun kaarinalaisten määrä kokonaisuudessaan on kasvanut 29 %. Kaupunki tuottaa jo nyt paljon palveluja ruotsin kielellä, ja kaupungissa on tehty hyvää ja suunnitelmallista työtä tarpeiden kartoittamiseksi ja palveluiden kehittämiseksi. Kielilain mukaan kunta voi vapaa-ehtoisesti hakea kaksikielisen kunnan asemaa. Tämä mahdollisuus on kirjattu kielilain (423/2003) 5 :ään jossa säädetään; Kunnan valtuuston esityksestä valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää kunta kaksikieliseksi seuraavaksi kymmenvuotisjaksoksi, vaikka kunta muuten olisi yksikielinen. Tästä on esimerkkinä Lohja, jossa näin on toimittu. Virallisesti kunta on kaksikielinen kun 8 % tai 3000 asukasta puhuvat toista kotimaista kieltä äidinkielenään. Vuonna 2012 ruotsia puhui kaarinalaisista äidinkielenään 1261 henkilöä, joka on noin 4% kaikista kaarinalaisista. Kunta on siis noin puolessavälissä irrallista kaksikielisyyttä silmälläpitäen. Kaksikielinen kunta saa myös tällä hetkellä valtionosuuksiin lisää kaksikielisyyden perusteella. Kaarinan osalta lisää tulisi vuonna 2013 nykyisillä valtionosuuksien laskentamalleilla reilu miljoona euroa vuodessa. Mielestämme Kaarinan kaupungilla on kaikki edellytykset toimia ja kehittyä niin, että kaupunki voi olla virallisesti kaksikielinen. Esitämme, että kaupunki käynnistää selvitystyön Kaarinan kaupungin edellytyksistä hakea kaksikielisen kunnan asemaa. S:t Karins stad har under de senaste decennierna kraftigt vuxit när det gäller de svenskspråkigas andel i staden. De svenskspråkiga invånarnas andel har i nationell jämförelse ökat exceptionellt mycket, från tre till fyra procentenheter mellan år 1990 och Det är svårt att hitta andra enspråkigt finska kommuner där de svenskspråkigas andel skulle ha ökat lika mycket. De svenskspråkiga i S:t Karins har under de senaste tjugo åren ökat med ca 74 %, medan S:t Karins-borna som helhet ökat med 29 %. Staden producerar redan nu mycket service på svenska och har gjort ett mycket gott och långsiktigt arbete för att kartlägga behoven och utveckla servicen. Enligt språklagen kan en kommun frivilligt söka om att få status som tvåspråkig. Denna möjlighet finns inskriven i språklagens (423/2003) 5 där det står; Om fullmäktige i en kommun begär det, kan statsrådet genom förordning bestämma att kommunen är tvåspråkig under följande tioårsperiod även om den annars skulle vara enspråkig. Ett exempel på detta är Lojo. Officiellt är en kommun tvåspråkig när 8 % eller 3000 invånare talar det andra inhemska språket som sitt modersmål. År 2012 var 1261 personer, ca 4 %,

12 12 registrerade som svenskspråkiga i S:t Karins. Staden är således ungefär halvvägs i förhållande till kriteriet för automatiskt officiell tvåspråkighet. En tvåspråkig kommun får för tillfället tvåspråkighetstillägg på statsandelarna. År 2013 skulle S:t Karins stad med nuvarande beräkningsmodell få ca en miljon euro per år. Vi anser, att S:t Karins stad har alla förutsättningar att verka och utvecklas så, att staden på sikt kan bli officiellt tvåspråkig. Vi föreslår, att staden inleder ett utredningsarbete i syfte att klarlägga S:t Karins förutsättningar för att söka om status som tvåspråkig kommun. Aloite osoitettiin hallintojohtajalle valmisteluun. Valmisteluajaksi sovittiin puoli vuotta. Tilanne Hallintojohtaja on vieraillut Lohjan kaupungissa ja kartoittanut kaupungin näkemyksiä ja kokemuksia vapaaehtoisesta kaksikielisyydestä. Tilanne Tilanne Aloitetta käsiteltiin kaupunginvaltuustossa Kaupunginhallituksen pohjaehdotuksena oli, että laaditun selvityksen perusteella Kaarinan kaupunki ei käynnistä valmistelua, jonka tarkoituksena on hakeutua vapaaehtoisesti kaksikieliseksi kunnaksi. Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Valtuuston antaman valmisteluohjeen mukaan uudelleenvalmistelussa tulee kuvata tarkemmin mahdolliset valtionosuudet sekä kustannukset euromääräisinä, jotta asiassa saadaan realistisempi kuva. 3.2 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite aloitekäytännön kehittämiseksi ( dnro 648/2013) Kaarinan kaupunginvaltuustossa on tänä vuonna jätetty 27 aloitetta ja kaiken kaikkiaan avoimia valtuustoaloitteita on 56 kappaletta. Osa valtuustoaloitteista on laaja-alaisia sekä periaatteellisia, mutta valitettavan moni koskee hyvin yksityiskohtaista asiaa, joka hoituisi kuntoon usein huomattavasti kevyemmälläkin tavalla. Esimerkiksi alikulkutunnelin kunnostus, suojatien rakentaminen yms. eivät ole valtuuston toimivallan alaisia päätöksiä vaan usein päätökset tehdään lautakunnassa tai viranhaltijan toimesta.

13 13 Kaarinassa ei ole selvitetty valtuustoaloitteelle hintalappua, mutta Espoossa kaupungin taloushallinto oli arvioinut yhden valtuustoaloitteen vaatima valmistelu ja käsittely nielevät helposti vähintään tuhansia, pahimmillaan kymmeniäkin tuhansia euroja. Laskelma on tosin summittainen, mutta se osoittaa, että yhden aloitteen vaatiman työn hinta nousee helposti vähintään euroon: - valmistelijan palkkoihin menee selvitys- ja valmistelutyön aikana helposti ainakin tuhat euroa, usein enemmänkin. - aloitteet kiertävät valmistelun jälkeen lautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Tällä kierroksella aloitteen hintaan tulee luottamushenkilöiden palkkioita ja korvauksista lähes euroa. - toinen, euron kuluerä kertyy käsittelyyn virkansa puolesta osallistuvien virkamiesten palkkioista ja kulukorvauksista. Ja hinta tietysti nousee entisestään jos aloite palautetaan uuteen valmisteluun. Kaarinassa valtuuston työjärjestys sekä johtoryhmän linjaus käsittelevät aloitteita. Työjärjestyksen mukaan aloite lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi ja johtoryhmä määrittelee tavoiteaikataulun päättäessään aloitetta valmistelevasta tahosta. Esitys: Valtuuston työjärjestystä ja muita tarvittavia johtosääntöjä sekä johtoryhmän linjausta muutetaan siten, että kaupunginhallitukselle annetaan päätösvalta siitä, mitkä kaikki aloitteet voidaan käsitellä ja todeta loppuun käsitellyksi joko toimivaltaisessa lautakunnassa tai kaupunginhallituksessa, ja mitkä aloitteet palaavat valtuustoon asti todettavaksi loppuun käsitellyksi. Valtuustolle toimitetaan edelleen vuosittain maaliskuun loppuun mennessä listaus aloitteista, joita ei ole todettu loppuun käsitellyiksi, ja listaus niistä aloitteista, jotka on todettu loppuun käsitellyiksi joko lautakunnassa tai kaupunginhallituksessa. Aloite osoitettiin hallintojohtajalle valmisteluun. Valmisteluajaksi sovittiin kolme kuukautta. Tilanne Tilanne Luonnos uudesta valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyjärjestyksestä on valmistunut. Luonnosta on esitelty johtoryhmälle Asia tuodaan päätöksentekoon kuluvan kevään 2015 aikana. Tilanne

14 14 Kaupunginhallitus käsitteli aloitetta Kaupunginhallitus päätti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja asiaan palataan sen jälkeen, kun Kuntaliiton mallijohtosääntö on valmistunut ja käytettävissä on Kuntaliiton näkemys aloitteiden käsittelykäytännöstä. 3.3 Eri valtuustoryhmien tekemä valtuustoaloite koulujen ja päiväkotien sisäilmatiedottamisesta ( dnro 599/2015) Kaupunginvaltuusto on tänään saanut monipuolisen ja laajan tiedoston Hovirinnan, Piispanlähteen ja Valkeavuoren sisäilmatutkimuksista, korjaustarpeista ja jo tehdyistä töistä. Näin myös lasten vanhemmilla ja työntekijöillä on ensi kerran mahdollisuus nähdä oman koulun sisäilmaan liittyvät tiedot. Tosin kovin harva vain osaa vierailla kaupunginhallituksen tai valtuuston esityslistoilla tai pöytäkirjoja tutkimassa. Kun Kaarinassa on ollut sisäilmaan liittyviä ongelmia, keskeinen kysymys on aina ollut tiedotus. Se vaihtelee tapauskohtaisesti paljon. Mistään ei päiväkotiin/kouluun lastaan haluava vanhempi voi itse nähdä, millainen sisäilma koulussa on, miten sitä on tutkittu, mitkä ovat tulokset ja mitä korjauksia on tehty tai mitä korjauksia on tekemättä. Samoin yhteystiedot ovat epäselviä: kenen puoleen voi kääntyä näissä asioissa. Näistä syistä näemme välttämättömäksi, että Kaarina tutkii ja toteuttaa nopeasti tiedotusmallin sisäilmakysymyksistä, missä niin vanhempi kuin työntekijäkin voi nähdä suoraan netin kautta päiväkotinsa/koulunsa sisäilmatilanteen. Niin päiväkodeilla kuin kouluillakin on omat kotisivunsa, jonne on helppo liittää oma kohtansa sisäilmalle. Sen sisältö päivitettäisiin kulloinkin kaupungin sisäilmatyöryhmän päivittämin tiedoin. Toki voi olla muitakin malleja, mutta hyvin oleellista on, että tieto löytyy helposti. Ihmisten terveys on niin tärkeä asia, ettei siihen liittyviä tutkimuksia ja korjauksia tule suorittaa ilman avointa ja julkista tiedotusta. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy pikaisiin toimiin päiväkotien ja koulujen sisäilmakysymysten ajankohtaisten tietojen saattamiseksi internetin kautta kaikkien saataville nykyistä paremmin. Aloite osoitettiin henkilöstöhallintoon valmisteltavaksi. Valmisteluaikaa aloitteelle annettiin maaliskuun 2016 loppuun asti. Tilanne Kaupunginvaltuusto palautti aloitteen uudelleen valmisteluun.

15 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite työssäoppimisjaksolaisen maksuttomasta ruokailusta ( dnro 499/2016) Kaarinan kaupungilla on työssäoppimisjaksoilla ajoittain jonkun verran opiskelijoita ammatillisista oppilaitoksista ja varmaan muualtakin. Nämä henkilöt maksavat ruokailusta työpaikalla sen hinnan mitä se maksaa muillekin kaup. työntekijöille. Varsinkin opiskelijat vähissä varoissaan jättävät sen näin väliin ja ottavat omia eväitä. Ruokahävikkiä on kuitenkin jokaisessa paikassa sen verran, että kaupunki voisi antaa näille harjoittelijoille ilmaisen aterian. Tekeväthän nämä henkilöt kuitenkin pitkän päivän harjoittelupaikoissaan ilman mitään korvausta. Asia koskenee lähinnä päiväkoteja, kouluja, terveyskeskusta ja vanhustenhoitopaikkoja. Kaarinan Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että aloitteen mukaisten työssäoppimisjaksolaisten ruokailut olisivat maksuttomia. Aloite osoitettiin henkilöstöjohtaja Maija Hanhialalle ja valmisteluajaksi sovittiin vuoden 2016 loppuun. 3.5 Vihreät valtuustoryhmän aloite sosiaalisten- ja ympäristönäkökohtien ottaminen johtaviksi kriteereiksi julkisissa hankinnoissa ( dnro 500/2016) Sosiaalisesti ja ympäristön kannalta vastuulliset näkökohdat Kaarinan kaupungin hankintojen johtaviksi kriteereiksi. Julkinen sektori on tavaroiden ja palveluiden hankkijana merkittävä markkinavaikuttaja. Viisaasti punnituilla hankinnoilla voidaan vaikuttaa siihen, että vastuulliset toimijat menestyvät ja ovat kehittämässä kaupunkiamme. Julkisella sektorilla on uuden hankintalain tarjoama mahdollisuus - ja velvollisuus tehdä hankintoja sosiaalinen vastuu ja ympäristökriteerit huomioiden. Kun käytämme ostovoimaamme viisaasti eli hankinnan kokonaisvaikutuksia huolella punniten, voimme edistää ihmisarvojen toteutumista ja ympäristön kannalta parempien ratkaisujen käyttöönottoa. Julkisten hankintojen kestävyys on myös yksi keskeisistä Lounais-Suomen ympäristöohjelman 2030 painopisteistä. Kaarina on jo lähtenyt aktiivisesti toteuttamaan ympäristöohjelmaa mm. ruokapalveluiden lähikalahankinnoissa. Vastuullisilla valinnoilla voidaan kohentaa aluetaloutta ja lisätä työllisyyttä, kun alueen pieniä ja keskisuuria toimijoita "selkein sanankääntein" kannustetaan tuomaan sosiaaliset ja ympäristön huomioivat innovaationsa mukaan kilpailutukseen. Kaarinan vihreä valtuustoryhmä esittää, että otetaan Kaarinan julkisissa hankinnoissa sosiaaliset ja ympäristönäkökohdat johtaviksi kriteereiksi sekä kirjataan tämä selkeästi esiin kaupungin strategiassa. Aloite osoitettiin talousjohtaja Sinikka Sinervuo-Koskiselle valmisteluun vuoden 2016 loppuun mennessä.

16 16 4 LIIKENNE 4.1 Vihreiden valtuustoryhmän aloite liikenne- ja pysäköintisuunnitelman laatimisesta Kaarinan keskusta-alueelle ( dnro 435/2012) Kaarinan keskusta alueelle on laadittu ideasuunnitelma, jonka pohjalta alueen kaavoitusta on toteutettu ja toteutetaan tulevaisuudessa. Kuitenkaan alueen liikennejärjestelyjen ja pysäköinnin suunnittelua ei ole toteutettu vastaavalla tavalla tulevaisuutta miettien. Jotta Kaarinan keskusta alue säilyy vireänä ja vetovoimaisena, on pikaisesti laadittava yhtenäinen suunnitelma siitä, miten tulevaisuudessa liikenne ja pysäköinti järjestetään keskusta-alueella. Liikennesuunnittelussa tulee huomioida kaupungin keskustan lävitse kulkevat palvelulinjat ja julkisen liikenteen linja-autoreitit, kevyen liikenteen reitit, suojatiejärjestelyt, risteysjärjestelyt, mahdolliset kiertoliittymät sekä uudet mahdolliset liittymät ja tielinjaukset. Optiona tulee huomioida myös mahdollinen tuleva raideliikenne Turun keskustaan raitiotieyhteydellä noudattaen seudullisia tavoitteita. Pysäköintisuunnitelmassa tulee tutkia, miten tulevaisuudessa järjestetään keskusta-alueen liikkeiden, kauppojen, torin ja julkisten palvelujen asiakas-, työpaikka- ja asukaspysäköinnit. Suunnitelma takaa keskustan elinvoimaisuuden ja mahdollistaa erilaisten asukkaiden ja toimintojen sijoittumisen. Kaarinan vihreä valtuusto ryhmä esittää, että Kaarinan keskusta-alueelle laaditaan liikenne- ja pysäköintisuunnitelma, jonka pohjalta aluetta kehitetään pidemmällä aikavälillä. Aloite osoitettiin ympäristöpalveluihin valmisteluun. Aloite sovittiin valmisteltavaksi niin, että se voidaan käsitellä vuoden 2012 loppuun mennessä. Tilanne Keskusta-alueen liikenne- ja pysäköintisuunnitelman laadinta on käynnissä ja työ valmistuu kevään 2013 aikana. Valtuustoaloitteen valmistelua jatketaan edelleen (kv ) Tilanne Keskusta-alueen liikenne- ja pysäköintisuunnitelman valmistui kesällä Suunnitelma on hyväksytty teknisen lautakunnan kokouksessa ja valtuustossa Valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Tilanne Tilanne

17 17 Keskustan pysäköinnistä ja liikennejärjestelyistä laaditaan kehitetty suunnitelma. Tekninen lautakunta sekä kaavoitus- ja rakennuslautakunta käsittelevät sen kevätkauden 2016 aikana. 4.2 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite pysäkkikatosten aikaansaamiseksi Rungontielle ( dnro 480/2012) "Piikkiöstä kulkee päivittäin kasvava joukko pendelöintimatkustajia Kaarinan keskustaan tai eteenpäin. Kuvaamme tässä tilannetta Rungontiellä, osuudella Hadvalantie - Rungontien tienhaarasta Rungontie tien tienhaaraan. Päivittäismatkustajien määrä on selvästi kasvanut rakenteilla olevien uusien asuntoalueiden, Teppalan ja Tuomolan valmistumisen myötä. Esimerkiksi Kaarinan lukiota käyvien opiskelijoiden määrä on merkittävä. Osuuden alku- ja päätepisteessä on menosuunnalla Kaarinaa kohti pysäkkikatokset, vastakkaisella puolella ei. Järjestelmän perusteluna on, että menosuuntaan matkustavat saattavat joutua odottamaan auton tuloa pidemmän aikaa. Pohjoisviima puree ja sade piiskaa odottavaa matkustajaa. Sitä vastoin vastakkaiselle puolelle jäävät, kotiin saapuvat matkustajat jatkavat matkaa välittömästi auton pysähdyttyä eikä katos silloin ole niin tarpeellinen. Mainitulla osuudella on kolme pysäkkiä, joissa katosta ei ole kummallakaan puolella tietä. Nämä ovat Rungontie - Kärmäntien risteys, Rungontie - Littoistentien risteys ja Rungontie - Vanha Viipurintien risteys, joista kaikista on yhteys asuntoalueille. Vastaavia ilman katosta olevia pysäkkejä on myös 110-tiellä. Pysäkkien rakentaminen 110-tien varrelle on tietääksemme Tielaitoksen vastuulla. Esitämme, että mainituille Rungontien kolmelle pysäkille pystytetään pysäkkikatokset menosuunnalla Piikkiö - Kaarinan kaupungin keskusta ja selvitetään asianomaisten viranomaisten kanssa pysäkkikatosten aikaansaaminen 110-tielle. Aloite osoitettiin ympäristöpalveluihin valmisteltavaksi. Aloitteen käsittelyajaksi sovittiin maaliskuun 2013 loppuun mennessä. Tilanne Aloite käsitellään teknisessä lautakunnassa maaliskuussa Tilanne Tekninen lautakunta antoi kokouksessaan asiasta seuraavan päätöksen: 1. asiasta pyydetään Ely-keskuksen lausunto ja, että 2. tekninen lautakunta ottaa kantaa pysäkkikatosten ja polkupyörätelineiden hankkimiseen vuoden 2014 talousarvion laadinnan yhteydessä ja, että

18 18 Vuoden 2014 investointeihin on varattu euron määräraha pysäkkikatosten hankkimiseksi. Rahaa ei ole kuitenkaan vielä tarkemmin kohdennettu. Tilanne Vuoden 2014 investointeihin varattu euron määräraha pysäkkikatosten hankkimiseksi on käytetty Fölin käynnistämiseen liittyneisiin pysäkkimuutoksiin. Tilanne Vuoden 2015 investointeihin on varattu euron määräraha pysäkkikatosten hankkimiseksi. Rahaa ei ole vielä tarkemmin kohdennettu. 4.3 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite Ripsikujan ja Kaarinatien risteävän kevyen liikenteen väylän turvallisuuden parantamisesta ( dnro 539/2012) Littoisissa Kaarinatien Otto Korhosenkadun/Uuden Littoistentie kohdalla alittava kevyen liikenteen väylä on jo vuosia ollut erityisen altis onnettomuuksille. Värttinältä johtavan Ripsikujan jatkeena oleva alikulkutunneli sekä sitä risteävä, mopediliikenteelle sallittu Kaarinatien suuntainen kevyen liikenteen väylä muodostavat erityisen riskialttiin risteyksen, jossa on vakavasti loukkaantunut niin jalankulkijoita, pyöräilijöitä kuin mopedinkuljettajiakin. Littoisten Kokoomus esittää, että Kaarinan kaupunki yhdessä tiepiirin kanssa ryhtyy toimenpiteisiin kyseisen, sekä myös muiden vastaavien Kaarinatien varrella olevien tapaturma-alttiiden kevyen liikenteen väylien risteysten turvallisuuden parantamiseksi. Aloite osoitettiin tekniselle lautakunnalle valmisteluun. Aloitteen valmisteluajaksi sovittiin puoli vuotta. Tilanne Aloite on lähetetty Ely-keskukselle heidän kannanottoaan varten. Tilanne Aloite on lähetetty Ely-keskukselle heidän kannanottoaan varten. Tilanne

19 19 Aloite on lähetetty Ely-keskukselle heidän kannanottoaan varten. Tilanne Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Kohmontien avaamiseksi linjaautoliikenteen saamiseksi palvelemaan Littoisten, Kultanummen ja Auranlaakson asukkaita ( dnro 101/2015) Nykyisen uuden K1 linjan myötä on liikkuminen julkisella kulkuneuvolla Littoisten alueelta Kaarinan keskustan suuntaan parantunut huomattavasti. Uudessa reitityksessä ei ole kumminkaan huomioitu kuntalaisten tarvetta liikkua myös opiskelun ja työn vuoksi Turun kaupungin alueelle. Useat Littoisten seudun asukkaat ovat uudistuksen myötä joutuneet pidentämään työmatkaansa tai opiskelu paikkaansa käyttämäänsä matka-aikaa kohtuuttomasti. Esimerkiksi: autoton perhe vie lapsensa hoitoon aamulla kello aikoihin Muurikinkadulla sijaitsevaan päiväkotiin, niin ei ole Turkuun suuntautuvaa linjaautoa ole saatavilla, kuin Uuden-Littoisten tien kautta kulkeva 600 -numeron linja, joka on lähimmillään vajaan 2 kilometrin kävelyn päässä. Aikaa sinne siirtymiseen päiväkodilta jos kaikki on mennyt ilman viivytyksiä hoitopaikassa vajaa kymmenen minuuttia, joka vaatii jo juoksuaskelia. Sama asia koskee myös työssä käyviä, jotka haluaisivat käyttää mieluummin julkista liikennettä. Tätä nykyään on varattava esimerkiksi Kultanummen alueelta minuuttia ekstra-aikaa siirtymiseen ja kävellä joko Varissuolle tai Kohmoon sieltä liikennöivien bussien kyytiin. Tämän lisäksi myös moni vanhemman väestön edustaja on todennut linja-autoreitin siirtymisen Kaarinantielle tuoneen heille kohtuuttoman paljon ylimääräisiä taksipalvelujen ostoja pystyäkseen hoitamaan päivittäiset kauppareissunsa tai terveyteen liittyviä käyntejä terveyskeskuksiin tai sairaaloihin. Littoisten ja Kultanummen asukkailta tulleiden lukuisten yhteydenottojen perusteella esitämme edellä mainittujen epäkohtien korjaamista avaamalla linja-autoliikenteelle joukkoliikennekatuyhteydellä reitin Turusta Kohmontien kautta palvelemaan Littoisten, Kultanummen ja Auranlaakson asukkaita. Samalla ehdotamme vaihtoehtoisia reittejä, jotka palvelisivat mahdollisimman hyvin kaikkia ikäryhmiä kyseisillä alueilla. Reitti vaihtoehto 1 (suurin kattavuus) Kohmontie-Kaarinantie-Uusi-Littoistentie-Vanha-Littoisten-Reivikatu- Hämeentie-Kaarinantie-Kohmontie Reitti vaihtoehto 2 (Kultanummi-Auranlaakso asukkaat)

20 20 Kohmontie-Kaarinantie-Menninkäisenkatu-Vanha-Littoistentie-Reivikatu- Hämeentie-Kaarinantie-Kohmontie Reitti vaihtoehto 3 (Kultanummen asukkaat) Kohmontie-Kaarinantie-Muurikinkatu-Vanha-Littoistentie- Menninkäisenkatu-Kaarinantie-Kohmontie Aloite osoitettiin ympäristöpalveluiden toimialalle valmisteluun. Tilanne Kohmontien avaamisen mahdollistava asemakaava on tullut lainvoimaiseksi ja katuyhteys on tarkoitus toteuttaa joukkoliikennekatuna kevään 2016 aikana. Uusien reittien suunnittelu on käynnissä joukkoliikennetoimistossa siten, että liikenne voitaisiin avata syksyllä Perussuomalaisten aloite Saaristotien liikenneturvallisuuden parantamiseksi ( dnro 391/2015) Saaristotiellä, Kuusiston kohdalla, nouseva ahde, jossa on kävely/pyörätie aivan runsasliikenteisen autotien vieressä, pitäisi korjata turvallisemmaksi. Haluamme jonkunlaisen turva/koroke-esteen kävelijöiden/pyöräilijöiden, sekä autoilijoiden välille. Saaristotien liikenne lisääntyy jatkuvasti ja sillä ajaa myös suuri määrä raskasliikennettä. Samanaikaisesti pyörätiellä pyöräilevät pienet koululaiset, sekä aikuiset kuntalaiset. Autojen vauhti Kuusiston ahteen kohdalla ja sen alamäessä on todella suuri. Pelkkä rekan ilmavirta pystyy kaatamaan esim. pienen pyöräilijän. Ko. pyöräosuudella ajaa myös skootterit kävelijöiden joukossa, joten ohituksia lähelle pyörätien reunaa tulee jatkuvasti. Samanaikaisesti siitä saattaa mennä perävaunullinen rekka alas mäkeä. Horjahdus pieneltä pyöräilijältä ajotien puolelle saisi järkyttävät seuraukset. Toivomme Kaarinan kaupungin ryhtyvän toimenpiteisiin, että pyörätien ja autotien väliin saataisiin riittävän korkea koroke, joka suojaisi kävelijät ja pyöräilijät mahdollisilta onnettomuuksilta autotien puolelle. Aloite lähetettiin ympäristöpalveluihin valmisteluun. Tilanne Aloite koskee valtion omistuksessa olevaa tietä, josta syystä aloite on lähetetty Elykeskukselle heidän kannanottoaan varten.

21 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Ohmeronkujan liikenne-esteen asentamisesta ( dnro 136/2016) Ohmeronkuja on Ladjakosken rinteessä ja on kevyenliikenteen väylä, jossa sallitaan ajoneuvoliikenne tonteille. Siellä on havaittu muutamia kertoja henkilöautoliikennettä kuitenkin myös suoraan Uudenmaantielle. Autot ajavat viheralueen yli ja Uuden maantien kevyenliikenteen väylältä aivan linja-autopysäkin vierestä Uudenmaantielle. Pysäkin ympäristössä ihmisiä odottaa linja-autoa ja vähältä piti tilanteita on ollut ainakin yksi. Vaaratilanteet on syytä estää ja Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Ohmeronkujalle asetetaan liikenne-este estämään muun kuin kevyenliikenteen kulku Ohmeronkujalta Uudenmaantielle. Aloite osoitettiin ympäristöpalveluihin valmisteluun. Aloite tulee valmistella syyskuun 2016 loppuun mennessä. 4.7 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite Rungon tiejärjestelyistä ( dnro 44/2016) Rungon koulussa opiskelee noin 150 oppilasta. Oppilaat asuvat pääasiassa Piikkiönmetsässä, Raadelmassa, Rojolassa ja Sipilänmäessä. Hartela rakentaa parhaillaan uusia asuntoja Raadelman alueelle. Raadelman alueen koululaiset kulkevat Haartmanintieltä Rettigintielle ja edelleen Peltokyläntielle. Sekä Rettigintieltä että Peltokyläntieltä puuttuvat kevyenliikenteen väylät, vaikka ainoa 110-tien alikulku Rungon koululle menee nimenomaan Peltokyläntien päästä. Lisäksi osa Rettigintiestä on valaisematta. Piikkiönmetsän koululaiset kulkevat kouluun 110-tien kevyenliikenteenväylää ja ylittävät Vanhan Viipurintien suojatietä pitkin, ennen koulualueelle saapumistaan. Risteysalue on pimeä. 110-tien, Raadelmaantien ja Aleksanterintien risteys on erityisesti aamuisin ja iltaisin ruuhkainen. Aamuisin Aleksanterintieltä Kaarinan suuntaan ja iltapäivisin Raadelmaantieltä Piikkiön suuntaan risteyksen ylitys on hidasta, vaarallista ja hankalaa muun muassa kaiteiden estämän näkyvyyden vuoksi. Viimeksi lauantaina risteyksessä sattui kolmen auton kolari, jossa tarvittiin paikalle muun muassa Medi-Heliä. Ratkaisuksi esitämme Rettigintien valaisua kokonaisuudessaan, Rettigintien ja Rojolantien hiekkateiden päällystämistä asfaltilla, Vanhan Viipurintien ja 110-tien risteysalueen valaistuksen parantamista sekä Raadelmaantien, Aleksanterintien ja 110-tien risteyksen kiertoliittymää alueen turvallisuuden lisäämiseksi. Lisäksi ehdotamme, että Rettigintien ja Peltokyläntien varren kevyenliikenteenväylän tarve arvioidaan.

22 22 Aloite osoitettiin ympäristöpalveluille valmisteluun ja valmisteluajaksi sovittiin puoli vuotta. Asia edellyttää ELY:n lausuntoa. 4.8 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Rungon koulun ja pallokentän pysäköinnin parantamiseksi ( dnro 364/2016) Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Kaarinan kaupunki toteuttaa Rungon koulun ja pallokentän alueelle pysäköintisuunnitelman, jonka pohjalta parannetaan pysäköinnin mahdollisuuksia. Rungon koulun alapuolisella piha-alueella on jonkin verran pysäköintipaikkoja henkilöautoille. Varsinaisten pysäköintipaikkojen lisäksi viheralueelle on tehty lisäpysäköintialuetta. Lisäksi pysäköintialueen keskellä on koululaisten saattoliikenteen jättöpaikka. Riittävistä pysäköintipaikoista on alueella huomattava pula, jonka johdosta autoja pysäköidään nurmialueille. Tämän seurauksena kulkuväylät ovat kaventuneet entisestään ja aiheuttaen samalla pihaliikenteen huomattavaa vaikeutumista. Rungon kenttä on urheiluseurojen aktiivisessa käytössä useana päivänä viikossa. Samalla ilmenee pysäköinnin haasteet varsin selvästi. Julkisuudessa on ollut esillä monitoimiareenan toteuttaminen koulun alueelle. Areena on tärkeä, mutta vähentää pysäköinnin mahdollisuuksia. Siksi katsommekin, että alueen pysäköintijärjestelyitä on selkeytettävä suunnitelmallisesti. Aloite osoitettiin ympäristöpalveluihin valmisteluun. Valmisteluajaksi sovittiin vuoden 2016 loppuun mennessä. 4.9 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite Kotimäen koululaisten bussilinjan odotusaikojen lyhentämiseksi ( dnro 446/2016) Kotimäen koulun oppilaiden vanhempia on ollut yhteydessä Perussuomalaisten valtuustoryhmään Kaarinan sisäisen bussilinjan K1 aikataulutuksen johdosta, joka aiheuttaa ongelmia Kotimäen koululla. Auranlaakson suunnasta K1:llä Kotimäen koululle matkaavat oppilaat ovat koululla huomattavasti ennen koulun aukeamista. Ihmettelyä vanhemmissa on aiheuttanut se, etteivät oppilaat pääse kouluun sisälle ja etenkin talvisin pakkasaikaan tilanne on varsin erikoinen. Esitämme, että oppilaille järjestetään mahdollisuus päästä hyvissä ajoin kouluun sisälle koulukyydin saavuttua, ellei aikatauluja kokonaisuus huomioon ottaen voida korjata odotusaikaa pienentäväksi.

23 23 Aloite osoitettiin sivistyspalveluihin valmisteluun. Valmisteluajaksi sovittiin kolme kuukautta Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite julkisen liikenteen kehittämiseksi välillä Littoinen - Piikkiö ( dnro 447/2016) Perussuomalaisten valtuustoryhmään on oltu yhteydessä bussiliikenteen saamiseksi kulkemaan Littoistentien Piikkiön puoleisen osan kautta. Alueella on mm. Pukkilan yritysalue, joka ei ole joukkoliikenteen palveluiden piirissä. Kaarinassa olisi tärkeätä, että yritysalueet olisivat yksityisautoilun lisäksi saavutettavissa myös joukkoliikenteen palveluiden kautta. Fölin reittisivusto osoittaa epäselvästi, että Kaarinan sisäisen linja K5 kulkisi Littoistentien kautta. Tämä oli ainakin kuvattu reittikartassa katkoviivoin, kun normaalit reitit ovat piirretty viiva merkinnöin. Toisaalta aikatauluista ei K5:n osalta selviä selvitystä tuolle merkinnälle. Esitämme, että alueen joukkoliikenteen palveluja ryhdytään parantamaan. Aloite osoitettiin ympäristöpalveluihin valmisteluun. Valmisteluajaksi sovittiin tämän vuoden loppuun mennessä. Aloitteena valmistelu on kesken Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite K1-linjan reittimuutokseksi ( dnro 448/2016) Littoisten linja-autoreitit ovat jälleen muutoksen kohteena. Kun Kohmon joukkoliikennekatu avautuu lopettaa nykyinen 600-linja toimintansa ja se korvataan Kohmosta Littoisiin jatkavilla bussiyhteyksillä. Muutoksen myötä vuorovälit tihenee, mutta se aiheuttaa myös ongelman: yhteys Littoisista Varissuolle katkeaa. Tämä on selkeä heikennys pohjoisen Kaarinan joukkoliikenneyhteyksissä. On huomioitava, että Varissuolla on paljon littoislaisten käyttämiä palveluita; mm. Littoisten posti toimii Varissuon R-kioskilla. Myös monet Littoisissa asuvat lapset ja nuoret käyvät Normaalikoulua, ja koulumatkanteko vaikeutuu. Ratkaisu voisi olla kuitenkin yksinkertainen: nykyiseen Kl- linjaan tehdään reittimuutos siten että linja koukkaa Varissuon kautta. Uusi yhteys palvelisi niin Auranlaaksoa kuin Palomäkeä ja Verkakaartakin. Linjan nopeuttamiseksi se voisi liikennöidä koko matkan Verkakaaren risteyksestä Littoistentietä suoraan Varissuolle kääntymättä Uudelle Littoistentielle. Aloite osoitettiin ympäristöpalveluihin valmisteluun. Valmisteluajaksi sovittiin vuoden loppuun mennessä.

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA 2 Sisällysluettelo 1 LAPSET JA NUORET... 4 1.1 Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite päivähoitomaksujen veloitusperusteen muuttamisesta (4.3.2013 dnro 209/2013)...

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Tarve Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyviä maita. Esimerkiksi väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Lisätiedot

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA 2 Sisällysluettelo 1 LAPSET JA NUORET... 5 1.1 Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi harrastustakuulla

Lisätiedot

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA 2 Sisällysluettelo 1 LAPSET JA NUORET... 6 1.1 Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi harrastustakuulla

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Turku 16.9.2014 ohjelmakoordinaattori

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet

Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet Valtuustoaloitteet, joita on käsitelty 2017 sekä aloitteet, jotka on jätetty vuonna 2017 sekä niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 1. Kvalt 22.2.2016 10 Mauri Mäntylän aloite Ouluntien-Koivuhaan suojatien

Lisätiedot

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA

SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA SELVITYS KESKENERÄISISTÄ VALTUUSTOALOITTEISTA 1. LAPSET JA NUORET... 5 1.1. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite nuorisotilojen saaminen Piikkiön keskustaan ja Kaarinan kulttuuritalo hanke (26.9.2011

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012)

VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Tapio Siirilä 29.9.2013 Lain sisällöstä ja toteuttamisesta Lakiin on kirjattu

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Toimenpideohjelman lähtökohta Terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta (Teli)

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Lapin Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Rovaniemi 2.10.2014 Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan! Erityisliikunnan Päivät Jyväskylä 27.8.2014

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs. 2.10.2018 r LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Seniorihanke Lpr:n liikuntatoimessa Kärkikuntana 1.8.2017 lähtien. Liikuntatoimeen palkattiin liikunnanohjaaja

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 1 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA (ANTTILA) KOSKIEN JOUKKOLIIKENTEEN VAPAA- TAI ALENNUSLIPPUJEN MYÖNTÄMISTÄ IKÄIHMISILLE HKL Halke 2007-2242 / 666 10.10.2007 (Määräaika

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö TERVEYSLIIKUNTA YHTEISTYÖN AREENAKSI JA IKÄÄNTYVIEN VOIMAVARAKSI! Vanhustyön messut 10.2.2015 Elina Karvinen, ohjelmajohtaja, Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula

Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa 21.11.2017 Ismo Hannula Kuvaaja: Tuntematon Miksi edistämisohjelma? Keskeistä pyöräilyolosuhteiden kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa ovat olleet: Olemassa oleva

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Tampere 17.3.2014 ohjelmajohtaja Elina Karvinen,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT 1 Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT Tuntiperusteisen asiakasmaksun valmistelu Selvitys tuntiperusteiseen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun siirtymisestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY) Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2013 1 (5) 14 Sosiaali- ja terveyslautakunnan selvitys kaupunginhallitukselle 1.7.2013 voimaan astuvan ns. vanhuspalvelulain vaikutuksista kaupungin vanhusten hoiva- ja

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2012: Liikuntaryhmän laatukriteerit Liikuntaryhmän laatukriteerit Laatukriteerit on tarkoitettu

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Iäkkäiden liikkumiskyky ja kotikuntoisuus säilyy, kun toimintakykyä

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa. Kari Sjöholm Suomen Kuntaliitto

Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa. Kari Sjöholm Suomen Kuntaliitto Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa Kari Sjöholm Suomen Kuntaliitto 15.9.2011 Miksi kuntasuositus * Elinajanodotteen ero on ylimmän ja alimman tulo- neljänneksen välillä miehillä 12 vuotta ja

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (5) 153 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto kuntalaisaloitteesta, joka koskee maksuttoman sporttikortin myöntämistä yli 68-vuotiaille HEL 2012-008118 T 12 03

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUNTA: Leppävirta PVM: 12.1.2017 LUONNOS YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENET Satu Portimo, personal trainer Terho Happonen, Leppävirran Viri Riitta Räisänen, Varkauden seudun

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa

Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa KOKKOLA KARLEBY Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa Sisällys 1 Liikuntapoliittisen ohjelman tarkoitus...2 2 Liikuntapoliittisen

Lisätiedot