2. Straightway Finland ry:n ja Hampurin sataman yhteismarkkinointikonsepti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Straightway Finland ry:n ja Hampurin sataman yhteismarkkinointikonsepti"

Transkriptio

1 Matkakertomus Transportlogistic China messut Shanghai New International Expo Centre (SNIEC) Straightway Finland ry:n järjestämä menestyksekäs messumatka Shanghaihin antoi eväitä edelleen kehittää ELLO hankkeen digitaalista markkinointikonseptia sekä Suomen logistiikka- ja maabrändin tunnettuutta. 1. Taustaa Straightway Finland ry. on yli 50 logistiikkatoimijan yhteinen verkosto, joka on markkinoinut Suomen kauttakulkureittiä yli 13 vuoden ajan. Toiminta on yrityslähtöistä ja tällä hetkellä lähes täysin yksityisrahoituksen varassa. Verkoston laajuus on kansallinen eli jäsenyrityksiä on eri puolilla Suomea, mutta reitin pääkeskittymä, palvelut ja työllisyysvaikutukset ovat suurelta osin Kaakkois-Suomessa. Straightwayn toimintaan kuuluu keskeisenä osana kansainvälisille kuljetus- ja logistiikka alan messuille osallistuminen sekä kohdemarkkinoille toteutettujen trade mission tapahtumien järjestäminen. Projektipäällikkö Jouni Eho NELI:stä (North European Logistics Institute) osallistui Straightway:n järjestämälle messumatkalle yhdessä muiden jäsenyritysten kanssa. NELI on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hallinnoima logistiikan kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on kehittää logistiikan liiketoimintaa sekä tutkimus- kehitys- ja koulutussektoria kansallisen ja kansainvälisen yhteistyöverkoston kautta. NELI on Straightway ry:n jäsen. NELI koordinoi ja toteuttaa ylimaakunnallista logistiikan kehittämishanketta, jonka eräs päätavoitteista on nostaa Suomen reitin sekä Etelä-Suomen logistiikkakeskittymien kansainvälistä tunnettuutta. Syksyllä 2009 käynnistyneessä ja osittain Etelä-Suomen EAKR ohjelman rahoittamassa ELLO:ssa tuotetaan myös uutta tietoa esimerkiksi logistiikka-alan suorituskyvystä, asiakastoimialojen tarpeista sekä tulevaisuuden skenaarioista. Vuoden 2011 alusta käynnistetään kansainvälinen markkinointikampanja, joka pohjautuu digitaaliseen markkinointikonseptiin. Markkinointikampanjassa luodaan välineitä Suomen reitin sekä logistiikkapalveluverkoston yhteismarkkinointiin. Kampanjaa sekä konseptia suunnitellaan tämän vuoden aikana yhteistyössä hankkeen toteuttajien, logistiikan palvelutarjoajien sekä aluekehittäjien kanssa. Shanghain messumatka kuului keskeisenä osana markkinointikampanjan suunnittelutyöhön. 2. Straightway Finland ry:n ja Hampurin sataman yhteismarkkinointikonsepti Straightwayn messuosallistuminen Transportlogistics China messuille tapahtui yhteistyössä Hampurin sataman kanssa. Hampurin sataman markkinointiyksikkö, Hafen Hamburg Marketing oli varannut messujärjestäjältä n.100m2 alueen, jossa omaa toimintaansa esittelivät seuraavat yritykset/organisaatiot: - Brunsbüttel Ports GmbH - Buss Group GmbH & Co. KG - Gerlach Zolldienste GmbH - Hamburger Hafen und Logistik AG - IGS Logistics Group - Saco Shipping GmbH - Straightway Finland ry. - TCO Transcargo GmbH - Hafen Hamburg Marketing - HWF Hamburg Business Development Corporation

2 Straightwayn markkinointiyhteistyölle Hampurin sataman kanssa on strategiset perusteet Hampurin valtamerisatamasta on säännölliset feeder yhteydet Suomen satamiin. Luotettavat ja nopeat linjaliikenneyhteydet Keski-Euroopan satamista Suomen satamiin ovat olleet kilpailukykytekijä Suomen kauttakulkureittiä Venäjälle myydessä. Markkinointiyhteistyö ja yhteisellä messuosastolla näkyminen konkretisoi tätä vahvuutta. Ensimmäistä kertaa toteutettu messuyhteistyö saksalaisten kanssa kantoi hedelmää heti ensimmäisestä messupäivästä. Hampurin sataman osasto oli keskeisellä paikalla messuhallia, joten suomalaiset hyötyivät Saksalaisten erinomaisesta sijainnista. Kuva 1. Suomea tunnetuksi Haminan sataman toimitusjohtaja Jan Gran sekä markkinointijohtaja Mervi Nurminen hyödynsivät Straigthway Finland ry:n messuosastoa aktiivisesti potentiaalisten asiakkaiden kontaktoinnissa. Kuva 2. Strategista markkinointia Straightway ry:n logo sai paljon erinomaista näkyvyyttä Hampurin sataman yhteydessä. Hampurin satama järjesti Shanghaissa kutsuillallisen, jonne Straigthwayn jäsenyrityksillä oli mahdollisuus kutsua omia asiakkaitaan. Kuvan hait uivat näyttävässä akvaariossa ravintolan aulassa.

3 3. Saksan maabrändi vahvasti esillä Euroopan valtamerisatamavaltiot olivat vahvasti edustettuina Transportlogistic China messuilla. Useilla mailla ja yhteenliittymillä oli samanlaisia tunnuksia, jotka mukailivat Gateway to Europe slogania. Kaukoidästä Eurooppaan merirahteja houkuttelivat valtavilla messuosastoillaan niin Hollanti, Ranska, Pohjoisen Adrianmeren satamien konsortio NAPA sekä tietysti Saksa. Silmiinpistävää Saksalaisten messuosallistumisessa oli yhtenäisyys, vaikka Saksasta oli edustettuina niin alueellisia kehittämisyhtiöitä, satamakonsortioita sekä logistiikkaklustereita. Kansainvälisillä messuilla toistuva Made in Germany tunnus on osa German Pavillion konseptia, jota koordinoi Federal Ministry of Economics and Technology. Konsepti toimii kansainvälisillä messuilla ja kokoaa yhteisen sateenvarjon alle kansainvälistä kauppaa harjoittavat yritykset ja organisaatiot. Saksan maapaviljonkia hyödynsivät niin yksittäiset yritykset kuin alueelliset kehittäjäorganisaatiot ja klusterit. Omalla standillaan oli edustettuna mm. Köln-Bonn alue, jota edusti Cologne-Bonn Business markkinointiorganisaatio. Organisaation johtaja Dr. Sylvia Knecht kertoi, että logistiikka on selkeä kilpailukyky- ja houkuttelevuustekijä 1 heidän alueensa kansainvälisessä markkinoinnissa, jota hyödynnetään mm. osallistumalla kuljetus- ja logistiikka alan messuille. Osallistuminen Shanghain messuille on tärkeä osa Köln-Bonn alueen markkinointia, sillä heidän tavoitteena on saada lisää kiinalaisia investointeja alueelle. Dr. Knecht korosti aluemarkkinoinnissa onnistuneiden ja kansainvälistä markkinointiarvoa tuovien referenssien esiin nostamista. Kuva 3. Made in Germany. Saksan panostus Kiinassa oli valtava. Brändi oli vahvasti esillä myös kevään 2010 Transrussia messuilla. Toistuva slogan made in germany teki vaikutuksen yksinkertaisuudellaan. 4. Logistics Council Germany Saksalaisten joukosta löytyi myös benchmarking mielessä mielenkiintoinen konsepti. Vajaat kaksi vuotta toiminut Logistics Council Germany on neutraali, kansallinen toimija, jonka päätavoitteena on promotoida Saksan alueellisia logistiikkaklustereita kansainvälisillä forumeilla. LCG edustaa Saksan koko multimodaalia infrastruktuuriverkostoa: maantie-, sisävesi-, rautatie-, lentoliikenne sekä satamat ovat esiteltynä markkinointisateenvarjon alla. 1 Kts. Turun Yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen ELLO hankkeessa tuotettu tuore raportti logistiikan merkityksestä yritysten sijoittumispäätöksissä linkistä:

4 The Logistics Council Germany GmbH (LCG) Organisation An initiative by the Federal Government to market the logistics business in Germany Slogan Germany Gateway to Europe The company has its headquarters in the Federal Press Conference building in Berlin A neutral player and non-profit organization Strategy and goals To form an international marketing platform for the logistics business to position Germany as the Gateway to Europe To acquire interested parties for partnerships with German logistics providers using communications and marketing strategies for specific target groups To acquire interested parties to make use of European and international infrastructure To put interested companies in touch with competent network partners free of charge To provide project-related services for interested parties for Germany and abroad On selvää, että Saksan kokoisella markkinataloudella on kansallisen tason intressi edesauttaa logistiikkasektorin kansainvälistä markkinointityötä. Vaikka Suomesta puuttuukin kansallisen tason logistiikkaklusteri, on LCG mielenkiintoinen toimija, jonka kautta voi päästä verkostoitumaan Saksan alueellisiin logistiikkaklustereihin. Saksalaisten brändäys teki vaikutuksen seuraavilla onnistuneilla viesteillä: Saksan logistiikkaklusteri tarjoaa palveluliiketoimintaa kansainvälisen kaupankäynnin ja arvoketjujen eri tarpeisiin Saksan logistiikkaklusteri yhdistää alueiden vahvuudet ja viestii aktiivisesta palveluverkostosta Saksan logistiikkaklusteri on avoin yhteistyölle ja halukas verkostoitumaan myös toisten verkostojen kehittäjien kanssa Kuva 4. Logistics Council Germany. Kuvassa LCG johtaja Jan Heitmann ja NELI:n projektipäällikkö Jouni Eho. LCG on erinomainen benchmark kohde myös tarkemmalle toimintamallianalyysille.

5 5. Pohjoinen merireitti nosti päätään OECD palkitun ranskalaistutkijan esittelemänä Allekirjoittaneella Ranskalaisen logistiikkaklusterin messuosastolla oli mielenkiintoinen kohtaaminen Dr. Jerome Vernyn kanssa. OECD:n palkittu tutkija kertoi tutkineensa viime aikoina nk. pohjoista merireittiä, joka ilmastonmuutoksen seurauksena avaisi uusia kuljetuskäytäviä Kaukoidästä Eurooppaan 2. Aihetta Suomessa on nostanut kansalliseen keskusteluun tulevaisuustutkija Mika Aaltonen. Aaltonen julistaa sanomaa pohjoisesta merireitistä Suomen uutena Nokiana mm. Helsingin Sanomien sekä VR Logistiikan lehden 2/2010 artikkeleissa. Ranskalaistutkija oli kiinnostunut tutkimusyhteistyöstä suomalaisten kanssa. Tämän hiljainen signaali on selvästi noteerattu maailmalla, mutta nähtäväksi jää miten Suomi aikoo reagoida Aaltosen visioon? 6. Kilpailevat reitit myös esillä Messuilla omilla osastoillaan olivat esillä mm. Ust Lugan satama sekä Latvia, Transit Latvia brändin alla. Lisäksi Messujen yhteydessä järjestetyssä Silk Road seminaarissa olivat omilla puheenvuoroillaan mukana myös Viron hallituksesta talousministeri Juhan Parts, sekä Latvian hallituksen liikenneministeri Kaspars Gerhards. Seminaarissa pohdittiin Trans-Siperian rautatien tulevaisuutta. Baltian maiden ministerit saivat seminaarissa erinomaista näkyvyyttä mailleen. Pohdinnan arvoinen asia suomalaisen julkishallinnon edustajille; voidaanko meillä tehdä asiat vielä paremmin, että edesautetaan Suomalaisen logistiikkaelinkeinon kansainvälistä asemaa globaaleista tavaravirroista kilpailtaessa? Kuva 8. Ust Lugan satama osasto Vaikka Ust Lugan osastolla ei suoranainen kuhina käynytkään, ei Venäjän satamien kehityssuunnitelmia voi väheksyä 2 Verny Jerome et.al. Container Shipping in the Northern Sea Route. International Journal of Production Economics. November 2009, Volume 122, Issue

6 Kuva 9. Latvian osasto Transit Latvia brändi oli edustettuna myös Transrussia 2010 messuilla 7. Yhteenveto Osallistuminen Transportlogistic China messuille oli ELLO hankkeen markkinointikampanjan suunnittelutyön kannalta antoisa. Yhteistyö Straightway Finland ry:n sekä mukana olleiden jäsenyritysten edustajien kanssa antoi eväitä jatkaa markkinointikampanjan konseptin kehittämistä palvelemaan yritysten tarpeita. Yhteenvetona messuosallistumisesta seuraavat huomiot: Straightway Finland ry:n ja Hampurin sataman markkinointiyhteistyö onnistui erinomaisesti ja sai kiitosta kaikilta suomalaisilta. Suuren ja tunnetun brändin (Hamupurin satama) alla toimiminen antoi lisäarvoa ja näkyvyyttä Suomalaisille toimijoille. Markkinointiyhteistyön lisäksi yhteistyömalleja voisi kehittää jatkossa laajemmalla rintamalla. Suomalaissaksalaista markkinointiyhteistyötä ja konseptia voi suositella myös muillekin toimialoille. Messuosastojen toteutuksissa ei ollut havaittavissa interaktiivisia, digitaalisen markkinointiviestinnän konsepteja. Sama huomio tehtiin Transrussia 2010 messuilla. ELLO hankkeessa tuotettu digitaalinen markkinointikonsepti erottuu joukosta ja onnistuessaan on tehokas tapa esitellä logistiikkapalveluverkostoa kansainvälisillä messuilla. Verkostoituminen kansainvälisten toimijoiden, verkostojen ja logistiikkaklustereiden kanssa luo mahdollisuuksia niin liiketoiminnan, kuin T&K&I toiminnan kehittämiselle. Aktiivisuus kansainvälisillä forumeilla sekä kontaktien hyödyntäminen luovat edellytyksiä kehittää uusia toimintamalleja. Suomi on pieni toimija maailmalla ja mitä kauemmas Suomesta mennään, sitä vähäisempää on tunnettuus. ELLO hankkeen kannalta yhteistyö muiden suomalaisten toimijoiden kuten Straightway Finland ry:n kanssa on tärkeää, kun haetaan kansainvälistä näkyvyyttä.

7 8. Matkaraportissa viitatut ja muuten mielenkiintoiset kontaktit Nimi ja titteli Organisaatio ja WWW sivut Sähköposti Lisätietoja Jan Heitmann CEO Jerome Verny Director /Founder Vicky Wang Marketing director Eelco A.P. Dijkstra Director Axel Mattern Director Market Development Sylvia Knecht CEO Logistics Council Germany Saksan kansallinen logistiikkaklusteri ja promootio organisaatio. Mielenkiintoinen benchmark malli Novalog verkoston jäsen; tutkinut pohjoista merireittiä (Huom! Mika Aaltonen Suomessa). Kiinnostunut tutkimaan aihetta mahd. EU hankkeessa, sekä myös klusteriyhteistyöstä Opal Conseil JCTrans Logistics network "The largest logistics b2b website" Hollantilaisen logistiikkalehden päätoimittaja; Hänen kauttaan saa kontakteja Hollannin SCExecutive (lehti) logistiikkaklusteriin sekä alueellisiin klustereihin Port of Hamburg (Marketing) Cologne Bonn Business Hampurin sataman markkinoinnista vastaava. Keskusteltiin mahdollisesta yhteistyöstä linkittää ELLO hankkeen materiaalia Hampurin sataman www-palveluun. Hyvä kontakti myös klusteriyhteistyön kehittämisessä. Aluekehitysorganisaation johtaja, joka oli Made in Germany osastolla promotoimassa aluettaan Kiinalaisia sijoittajia silmälläpitäen. Hyvä benchmark Eteläsuomalaisille aluekehitysorganisaatioiden markkinointivastaaville. Lisätietoa: Projektipäällikkö Jouni Eho NELI North European Logistics Institute Toiminnanjohtaja Elina Multanen Straigthway Finland ry

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) Kymenlaakson logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma 2007-2013 NELI-ohjelma 2007-2013 NELI- ohjelma 2007-2013 Kymenlaakson

Lisätiedot

ELLO Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Hankkeen tulokset

ELLO Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Hankkeen tulokset ELLO Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Hankkeen tulokset Teija Suoknuuti Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu / North European Logistics Institute 7.4.2010 ELLO hanke 1.9.2009 30.4.2012

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI

Lisätiedot

DIGITAALISEN. Lost in Digital Transformation MURROKSEN YMMÄRTÄMINEN

DIGITAALISEN. Lost in Digital Transformation MURROKSEN YMMÄRTÄMINEN DIGITAALISEN Lost in Digital Transformation MURROKSEN YMMÄRTÄMINEN VERKOSTOJEN JOHTAMINEN KOHTI DIGIAIKAA Digitalist Network Rome Advisors Terve Media Verkossa Media Darwin -ryhmä PHS -ryhmä Intervisio

Lisätiedot

Maaliikennekeskuksen ja HEA:n toimijakartoitus

Maaliikennekeskuksen ja HEA:n toimijakartoitus Maaliikennekeskuksen ja HEA:n toimijakartoitus MAALI-hanke Etocon Oy TEHTÄVÄ Maaliikennekeskuksen ja HEA:n (Humppila Eco Airport and Logistics Centre) toimijakartoitus, jossa kontaktoidaan yrityksiä ja

Lisätiedot

FinlandCare 2014 HYVÄ SEMINAARI

FinlandCare 2014 HYVÄ SEMINAARI FinlandCare 2014 HYVÄ Ä SEMINAARI FinlandCare _Hyvinvointia Suomesta Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2011 käynnistämä ohjelma terveysalan yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistämiseksi Ohjelma

Lisätiedot

MERIKOTKA tutkimustoiminta

MERIKOTKA tutkimustoiminta MERIKOTKA tutkimustoiminta 29.11.2007 Ulla Tapaninen, professori Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.merikotka.fi mkk.utu.fi Strategiset perusteet Lähtökohdat meriliikenteen

Lisätiedot

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen

Lisätiedot

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Älyliikennettä maalle, merelle ja solmupisteisiin 26.3.2013 LVM, Helsinki Riitta Pöntynen SPC Finland Eurooppalainen liikenneverkko TEN-T

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys MIKÄ ON KITES? Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys Kites on perustettu: auttamaan suomalaisia yrityksiä pysymään mukana kansainvälistymisestä aiheutuvassa muutoksessa

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö

Lisätiedot

Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK)

Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Cleantech Finland -jäsenyyden edut yrityksille MITEN YRITYKSESI HYÖTYY JÄSENYYDESTÄ? 1. Yrityksesi

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources

DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources Leonardo da Vinci 2009 2011 Kansainvälisyyttä Etelä-Pohjanmaan matkailuun seminaari, Lapua

Lisätiedot

LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ

LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ Painopistealueet Kestävän kilpailukyvyn luominen Kansainvälinen Vihreä energia ja teknologia Venäjä-yhteyksien rakentaja Yhdessä Painopisteemme ovat monitieteisiä kokonaisuuksia

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Lapland The North of Finland Matkailun imagomarkkinointi 8.5.2014 Eteläisen Suomen matkailuyhteistyöpaja II Hanna-Mari Pyry Talvensaari 2 Agenda Lapland

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA 20.5.2009

YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA 20.5.2009 YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA 20.5.2009 Dos. Mari Pantsar-Kallio Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri (Finnish Cleantech Cluster) Cleantech Finland-brändin kehittämistä tekemisen

Lisätiedot

Prizztechin kansainvälinen toiminta Vetääkö Venäjä? 9.4.2014, Pasi Pitkänen

Prizztechin kansainvälinen toiminta Vetääkö Venäjä? 9.4.2014, Pasi Pitkänen Prizztechin kansainvälinen toiminta Vetääkö Venäjä? 9.4.2014, Pasi Pitkänen Missio Tehtävämme on maakunnan hyvinvoinnin edistäminen yrityselämää vahvistamalla. Visio Prizztech Oy on kansallisesti arvostettu

Lisätiedot

8.10.2009 Baltic Sea Challenge Leea Salminen Specialist Counsel

8.10.2009 Baltic Sea Challenge Leea Salminen Specialist Counsel 8.10.2009 Baltic Sea Challenge Specialist Counsel PROCOPÉ & HORNBORG - Toimisto perustettu 1918 - Kotimaiseen ja kansainväliseen liikejuridiikkaan erikoistunut täyden palvelun asianajotoimisto - Toimistot

Lisätiedot

Jäsenkysely 2011. Meneekö hommat putkeen? 30 vastausta 24 jäsenorganisaatiolta 23.5.2011 3

Jäsenkysely 2011. Meneekö hommat putkeen? 30 vastausta 24 jäsenorganisaatiolta 23.5.2011 3 Jäsenkysely 2011 Meneekö hommat putkeen? 30 vastausta 24 jäsenorganisaatiolta 23.5.2011 3 www.rfidlab.fi www.rfidhuippuseminaari.fi 23.5.2011 4 www.rfidlab.fi www.rfidhuippuseminaari.fi 23.5.2011 5 Mitkä

Lisätiedot

Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa

Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa Kurki-matkailuaamupäivä, Kouvola Projektipäällikkö Olli Hakala Technical Visits China Matkailun ja elämystuotannon Osaamiskeskus

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella

Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Helsinki, Itämeri, Eurooppa, Aasia Lentoliikenteen merkitys ja kehitysnäkymät Itämeren alueella Toimitusjohtaja Samuli Haapasalo Helsingin kaupungin kansainvälisen toiminnan kumppanuusseminaari 27.10.2010

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki

ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki Kansainvälistyminen Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategiassa Painopistealueet:

Lisätiedot

Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland:

Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland: Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project Kam oon China- verkostoon kuuluu kaksitoista (12) koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea. Verkosto on perustettu 1998 alkaen. Hankkeen hallinnoijana

Lisätiedot

Mobiilisatama-hanke. Väliseminaari 3.2.2011. www.merikotka.fi/mopo MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS. Turun yliopisto

Mobiilisatama-hanke. Väliseminaari 3.2.2011. www.merikotka.fi/mopo MERENKULKUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSKESKUS. Turun yliopisto Mobiilisatama-hanke Väliseminaari 3.2.2011 www.merikotka.fi/mopo 0 Mobiilisatama (MOPO) -hanke Hankkeen toteutusaika: 03/2009 02/2012 Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 760 000 euroa. Rahoittajina hankkeessa

Lisätiedot

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Tarjoamme sinulle arvokkaimmat kontaktit LOGY Conference on johtava logistiikka- ja hankinta-alan kohtaamispaikka Pohjois-Euroopassa. Kontaktifoorumi

Lisätiedot

Oulun Sataman Luoteis-Venäjän markkinointihanke. Loppuraportti

Oulun Sataman Luoteis-Venäjän markkinointihanke. Loppuraportti Oulun Sataman Luoteis-Venäjän markkinointihanke Loppuraportti 2012 2 Sisältö 1. Tavoitteet... 5 2. Hankkeen budjetti ja toteutuneet kustannukset... 6 3. Organisaatio... 7 4. Tehdyt toimenpiteet... 8 4.1.

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012 Logistiikkayritysten Liitto Strategia 2012 2 LL STRATEGIA 2012 Perustehtävä Toimintaympäristön muutosvoimat Tahtotila Toimintamalli Organisaatio ja resurssit Jäsenten ja sidosryhmien odotukset Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1 Bench-hanke Slide 1 Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010 BENCH perustiedot Bench-projektin koko nimi on Beneficial Business Contacts between the Central Baltic Region and China. Perustietoja: Slide 2 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum 1 Kuva: Turun Sanomat Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupunginjohtajien Mikko

Lisätiedot

gosaimaa yhteismarkkinointi

gosaimaa yhteismarkkinointi gosaimaa yhteismarkkinointi Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta Yhteinen viesti kaikessa markkinoinnissa Syöttöpeliä

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Hankeiltapäivä 19.11.2015 Lähde: International Synergies www.international-synergies.com 2 Teolliset Symbioosit Hankkeen toteuttaja ja hallinnoija:

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Global value chains - hankkeita. Samuli Rikama

Global value chains - hankkeita. Samuli Rikama Global value chains - hankkeita Samuli Rikama Global value chains taustaa Miten yritykset organisoineet toimintansa globaalisti? Talouden rakennemuutos uudet nopeasti kehittyvät markkinat ja teknologia

Lisätiedot

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI INDEX I. Regional Partnerships Official Partners of the OPEN DAYS 2014 Helsinki-Uusimaa 3 Kymenlaakso 4 Etelä-Karjala 5 Varsinais-Suomi 6 2 I. Regional

Lisätiedot

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008 Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,

Lisätiedot

FinnBuild. Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11.

FinnBuild. Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11. FinnBuild Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11.2012 Suomen Messujen Tiedote 25.9.2012 FinnBuildissa tehdään toimialakartoitus

Lisätiedot

Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö

Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö Hoitopalveluiden kansainvälistyminen - HealthCareFinland markkinointiyhteistyö Matti Eskola, FinnMedi Oy, 13.10.2010 Muutkin toimialat ovat kansainvälistyneet - miksi muka myös terveys- ja hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Belt and Road Initiative (OBOR)

Belt and Road Initiative (OBOR) Belt and Road Initiative (OBOR) Enright, Scott & Associates on tehnyt selvityksen aiheesta Tekesille ja tämän esityksen materiaali perustuu suurelta osin Michael Enrightin taustamateriaaliin. 26.1.2016

Lisätiedot

Forssan seudun elinkeinostrategia 2025 Logistiikka

Forssan seudun elinkeinostrategia 2025 Logistiikka 22.03.2010 1 Forssan seudun elinkeinostrategia 2025 Logistiikka Hyväksytty Velog- Vetovoimaa logistiikalla Forssan seudulle hankkeen ohjausryhmässä 13.1.2010 Hämeen ammattikorkeakoulu, Kirsi Sippola 14.1.2010

Lisätiedot

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen

Lisätiedot

- tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia

- tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia - - tili- ja tilintarkastustoimisto - henkilöstö 15-1 HTM ja 6 KLT - asiakkaita n 300 kpl joista n. 80 kpl ulkomaalaisia Talco Knowhow Oy 1 Venäläinen asiakkaana - Vuodesta 1996 - Paluumuuttajat lännestä

Lisätiedot

Nanso Group Venäjän kasvuohjelma. Jussi Tolvanen 24.1.2013

Nanso Group Venäjän kasvuohjelma. Jussi Tolvanen 24.1.2013 Nanso Group Venäjän kasvuohjelma Jussi Tolvanen 24.1.2013 Nanso Group lyhyesti Nanso Group on 91 vuotta sitten perustettu vaatetusalan perheyhtiö Nanso Groupilla on vahva brändiportfolio, jonka brändeillä

Lisätiedot

Kahvittelusta tositoimiin

Kahvittelusta tositoimiin Kahvittelusta tositoimiin Vierailut ja delegaatiot Aaltoon osana kansainvälistymisstrategiaa Toukokuu 2012 Leena Plym-Rissanen Aalto University - Where Science and Art meet Technology and Business A merger

Lisätiedot

Food from Finland ohjelma

Food from Finland ohjelma Food from Finland ohjelma Kasvuohjelman esittely 21.09.2015 Turku, 22.09.2015 Tampere ja 23.09.2015 Oulu 21.09.2015 Finpro 1 Food from Finland -ohjelma Food from Finland on Team Finland in Kasvuohjelma

Lisätiedot

Lounaisrannikkoyhteistyön tilannekatsaus syyskuu 2014 Pipa Turvanen, Lounaisrannikkoyhteistyön asiamies

Lounaisrannikkoyhteistyön tilannekatsaus syyskuu 2014 Pipa Turvanen, Lounaisrannikkoyhteistyön asiamies Lounaisrannikkoyhteistyön tilannekatsaus syyskuu 2014 Pipa Turvanen, Lounaisrannikkoyhteistyön asiamies LOURA-KUMPPANUUS STRATEGINEN Kohtalonyhteys Pysyvä strateginen yhteistoimintamalli TAKTINEN Pitkäkestoinen

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Oulu, Finland Esittelyvideo >> KOILLISVÄYLÄ (NORTHERN SEA ROUTE) MURMANSK RUOTSI SUOMI OULU ARKANGELI NORJA OSLO HELSINKI TUKHOLMA PIETARI

Lisätiedot

VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ

VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ 1 2 3 Mitä on yrityksen vastuullisuusviestintä? Miten Veikkaus viestii vastuullisuutta? Lessons learned Miten viestitään? Kenelle viestitään? Mitä viestitään? Kuvaja

Lisätiedot

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy

Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy 7. huhtikuuta, 2014 Pohjoinen kasvuvyöhykeseminaari Finlandia-talo Pohjoisen

Lisätiedot

Avoimen verkon strategia laskutietojen välittämisessä Avoin verkko yhdistää myyjät ja ostajat globaalisti Verkkolaskun evoluutio ja revoluutio

Avoimen verkon strategia laskutietojen välittämisessä Avoin verkko yhdistää myyjät ja ostajat globaalisti Verkkolaskun evoluutio ja revoluutio A Basware Presentation Avoimen verkon strategia laskutietojen välittämisessä Avoin verkko yhdistää myyjät ja ostajat globaalisti Verkkolaskun evoluutio ja revoluutio Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. syyskuu 1973 toukokuu 1975. syyskuu 1972 toukokuu 1973. syyskuu 1969 toukokuu 1970

CURRICULUM VITAE. syyskuu 1973 toukokuu 1975. syyskuu 1972 toukokuu 1973. syyskuu 1969 toukokuu 1970 CURRICULUM VITAE 1 1. Sukunimi: Haapoja 2. Etunimet: Jouko, Juhani 3. Syntymäaika/-paikka:04.06.1946 4. Kansallisuus: Suomi 5. Siviilisääty: eronnut, poika s.86, tyttö s.90 6. Koulutus: Vientikoulutussäätiö

Lisätiedot

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3. Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.2012, Wanha Satama Ennen kuin aloitat mieti seuraavia: Kohderyhmä Tavoitteet Mitä on

Lisätiedot

LOGISTIIKKAKLUSTERIN UUDET AVAUKSET

LOGISTIIKKAKLUSTERIN UUDET AVAUKSET LOGISTIIKKAKLUSTERIN UUDET AVAUKSET KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ KOTKASSA 21.5.2008 JAAKKO KILPELÄINEN www.arktos-group.com ARKTOS GROUP Ltd Oy (Anaika Group) perustettu 2004 Omistajat:

Lisätiedot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja

Lisätiedot

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Reijo Kangas Tekes San Jose, USA Taustaa Ratas 1980-1990 luvulla

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012. Erkki Salmirinne

Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012. Erkki Salmirinne Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012 Erkki Salmirinne Kainuun kuntien omistama maakunnallinen voittoa tavoittelematon elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö

Lisätiedot

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä

KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ. Arcusys Oy Jari Järvelä KV-OSAAMINEN TYÖELÄMÄSSÄ Arcusys Oy Jari Järvelä OLEMME 90 KANSAINVÄLISYYS ARCUSYSISSÄ Kansainvälinen työyhteisö Kansainvälisyys ollut tietoinen päätös Työkieli on englanti Yrityksen liiketoiminta kansainvälistymässä

Lisätiedot

01 June 2015. Subject/Place/Occasion

01 June 2015. Subject/Place/Occasion Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Rautakirja. Matti Salmi hallintojohtaja, Rautakirja. Capital Markets Day 14.3.2002. Rautakirja

Rautakirja. Matti Salmi hallintojohtaja, Rautakirja. Capital Markets Day 14.3.2002. Rautakirja Matti Salmi hallintojohtaja, Capital Markets Day 2 Päämäärä/visio -yhtymä on osa Pohjois-Euroopan dynaamisinta viestintäkonsernia hallitsemalla ja kehittämällä viestintäalan parhaita jakeluteitä valituilla

Lisätiedot

Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana?

Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana? Jakelutoiminta kansainvälistymisen toisena tukijalkana? Erkki Järvinen toimitusjohtaja CMD, Kansainvälistymisstrategia Taustaa 2 n kansainvälistymisen keihäänkärjiksi valitut toimialat: Lehtijakelutoiminta

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa

JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Päätehtävä: Kiihdyttää uutta, maailmanlaajuisesti kilpailukykyistä ICTtoimialan liiketoimintaa. Visio: Ohjelmakauden päättyessä

Lisätiedot

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE?

MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? MITEN SUOMALAISET YRITYKSET HYÖDYNTÄVÄT VERKOSTOJA PALVELULIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ? KANNATTAAKO SE? Dosentti Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto Serve Research Brunch 18.9.2013

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI -

SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI - SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI - Kymenlaakson kauppakamari / logistiikkapäivä 24.5.2010 Toimitusjohtaja Markku Mylly Suomen Satamaliitto Kurssi kohti tulevaa Mitä

Lisätiedot

papinet -sanomastandardit

papinet -sanomastandardit papinet -sanomastandardit Tapio Räsänen Puutavaralogistiikan kehittämishaasteita 14.6.2007 1 papinet on An international paper and forest products industry e-business initiative. A set of standard electronic

Lisätiedot

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma

Lisätiedot

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC Open Market Index 2013 Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC OPEN MARKET INDEX INTRO ICC OPEN MARKET INDEX 2013 Tausta Talouden taantumassa yrityselämässä koettiin huolta markkinoilla

Lisätiedot

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Tuottavuus ja verkostojohtaminen Kuntatalouden kehitys ja palvelutarpeen kasvu edellyttävät

Lisätiedot

Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service. Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia

Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service. Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia Digian ratkaisu kenttähuoltoon, Microsoft Dynamics AX Field Service Pekka Pykäläinen, Microsoft Petteri Naulapää, Digia 2 2009 Digia Plc Kenttähuollon seminaari 26.5. 08:30 Rekisteröityminen ja aamiainen

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa -

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa - Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012 - Huomisen logistiikkaa - Yhteistyössä Tausta: Etelä-Suomen EAKRohjelma Etelä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKRohjelman

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 Ello -verstas 4.5.2011 Turku TY kauppakorkeakoulu Alueelliset tulevaisuuspajat sekä prosessi Ellohankkeessa Webropol-kysely 1: Kuljetuskäytävän hahmottelu, muutostekijät

Lisätiedot

AVALON OY. oma digitaalisen viestinnän Easy-tuoteperhe sekä BrandEditor. merkittävä valtakunnallinen toimija (10. suurimman joukossa)

AVALON OY. oma digitaalisen viestinnän Easy-tuoteperhe sekä BrandEditor. merkittävä valtakunnallinen toimija (10. suurimman joukossa) Yrityspresentaatio AVALON OY perustettu 1994 yhteensä 50 henkilöä omistus: Jari Laakso, Pete Laakso, Arto Remes liikevaihto 5,5 M, myyntikate 4,0 M korkein luottoluokitus (AAA) auktorisoitu oma digitaalisen

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018

TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018 Liite Yhteistyösopimukseen No, pvm. Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin välillä TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi

Lisätiedot

Kansainvälistyvä lehtijakelu

Kansainvälistyvä lehtijakelu Kansainvälistyvä lehtijakelu Jukka Nikkinen kehitysjohtaja, Yksityissijoittajien pääomamarkkinapäivä Sanomatalo, Liikevaihto liiketoiminnoittain (2003), milj. euroa 2 Elokuvateatteritoiminta: 52,8 milj.

Lisätiedot

h KESKILUOKKA Tunnistaa, että Suomi on korkeatasoinen ja varteenotettava

h KESKILUOKKA Tunnistaa, että Suomi on korkeatasoinen ja varteenotettava Finpro 4.2.2014 Markkinointi ja viestintä - päätavoitteet 1. Suomalaisten yksityisten hyvinvointi- ja terveydenhuoltopalveluiden tunnettuuden rakentaminen valituilla kohdemarkkinoilla. Palveluiden kysynnän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Myynnin ja markkinoinnin rajapinnan haasteet kansainvälistä kauppaa tekevässä yrityksessä. 5.11.2013 Tommi Lindbom, toimitusjohtaja Junttan Oy

Myynnin ja markkinoinnin rajapinnan haasteet kansainvälistä kauppaa tekevässä yrityksessä. 5.11.2013 Tommi Lindbom, toimitusjohtaja Junttan Oy Myynnin ja markkinoinnin rajapinnan haasteet kansainvälistä kauppaa tekevässä yrityksessä 5.11.2013 Tommi Lindbom, toimitusjohtaja Junttan Oy 1 Junttan Oy lyhyesti Kuopiolainen yritys, perustettu 1976

Lisätiedot

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla 2009-2011 Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Lahti 16.12.2010 Esitys pohjautuu hankkeeseen: VersO Vuorovaikutteinen palvelukehitys verkostossa Taru Hakanen, tutkija

Lisätiedot

Rautakirja. Erkki Järvinen toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. Rautakirja

Rautakirja. Erkki Järvinen toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. Rautakirja Erkki Järvinen toimitusjohtaja Capital Markets Day 2 Päämäärä/visio -yhtymä on osa Pohjois-Euroopan dynaamisinta viestintäkonsernia hallitsemalla ja kehittämällä viestintäalan parhaita jakeluteitä valituilla

Lisätiedot

FECC, Finnish Environmental Cluster for China. Ari Makkonen, MSc Executive Director

FECC, Finnish Environmental Cluster for China. Ari Makkonen, MSc Executive Director FECC, Finnish Environmental Cluster for China Ari Makkonen, MSc Executive Director Sisältö Taustaa Organisaatio Rahoitus Toimintastrategia Fokusalueet Tausta - FECC on Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy

Lisätiedot