Rullakiekon Asiantuntijat - Palstaesittely. Fanin Tarinat Toimittajan Blogi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rullakiekon Asiantuntijat - Palstaesittely. Fanin Tarinat Toimittajan Blogi"

Transkriptio

1 1/ Finline Hockey Rullakiekon Asiantuntijat - Palstaesittely Fanin Tarinat Toimittajan Blogi - E X T RA C a m i M i e tti n e n & Pasi Tuominen

2 Sisällys

3 Jenni kertoo projektin synnystä Finline Hockey -toimitus Olen Jenni Anneli Andrejev, 23vuotias ylöjärveläinen täti ja kulunut kesä oli Rullakiekko on ollut intohimoni neljäs, jona tein hommia rullakiekon hyväksi. viimeisen neljä vuotta ja halusin Koska tämä lehti oli minun ajatukseni, olen keksiä keinon, joka parantaisi rullakiekon näkyvyyttä, toisi pientä viime kädessä vastuussa tehdyistä päätöksistä. Tietysti lehden toiminta perustuu laajasti rahaa joukkueiden ja lajin yhteistyöhön, ja päätöksiä ja ideoita on luotu tukemiseen sekä, mikä tärkeintä, koko ryhmän voimin, mutta toisinaan on ristiriitatilanteita, tekisi lajin seuraamisesta helpompaa ja mielekkäämpää. Koska joissa jonkun on sanottava viimeinen sana. Tämän lisäksi tiimini julkaisi kesästä 2011 kirjan, osallistun luonnollisesti lähes kaikkiin lehden valmistelun ja postituksen osa-alueisiin jollakin tasolla. tiesin ennakkoon, että painetuissa Minulla on ollut rullakiekon saralla useita esikuvia, jotka ovat tuotteissa kirjapaino veisi auttaneet rakentamaan ja kehittämään niin omaa kuin koko suurimman osan kertyneestä ryhmämme toimintaa. Tuoreimmat innoittajani ja ihailuni rahasta, mikä ei luonnollisesti kohteet ovat koko Koovee Rollersin porukka, joka saa hyödyttä joukkueita mitenkään. jokaisen osa-alueen toimimaan viimeisen päälle, niin kentällä Tästä syystä päätin jättää kuin sen ulkopuolellakin, sekä Setti Mulari, jolla on painattamisen muille ja toteuttaa jatkuvasti monta rautaa tulessa, mutta silti aikaa ja innostusta lehden sähköisenä, niin lähes koko auttaa myös näissä meidän projekteissamme. tuotto voidaan lahjoittaa suoraan Toivon, että Sinä lukijamme viihdyt tämän lehden parissa ja rullakiekolle. Käytämme lehden tuoton löydät sen myötä uutta sisältöä rullakiekosta. tiettyjen kohteiden tukemiseen ja keräämme myös sitä varten suoria lahjoituksia. Ensimmäisen vuoden tuotto käytetään MLRH:n Summer Cup 2013, Tampere turnauksen hyväksi. Tästä lisää tietoja s. XX Työryhmämme tekee töitä sen eteen, että lehti saataisiin julkaistua mahdollisimman laajassa mittakaavassa ja jokainen kolmesta vuoden aikana ilmestyvästä lehdestä olisi toimiva kokonaisuus. Finline Hockey-lehdet tulevat sisältämään paljon erilaisia haastatteluja, kuvia ja mielipiteitä rullakiekkoon liittyen. Siinä tullaan esittelemään monenlaisia rullakiekon ympärillä puuhastelevia ihmisiä laidasta laitaan. Lehden toimittajat työskentelevät täysin vapaaehtoisina rullakiekon hyväksi monella muullakin rintamalla. Tulevat numerot tullaan toimittamaan sähköpostitse suoraan maksaneille lukijoille. Elina Kuivalainen 28 v. Teen pelaajahaastatteluita ja muita juttuja liittyen pääkaupunkiseudun rullakiekkopelaajiin ja seuroihin. Tässä numerossa Kauniaisten GrIFK:oon pelaajajuttu Camilo Miettisestä. Mietinnässä tehdä myöhemmin juttuvantaalla vuosina pelanneesta MahtiAnkat joukkueesta, ja kyseisen joukkueen maalilla pelanneesta Antti Niemestä. Luonnollinen jatkumo vuoden rullakiekko innostuksen tuottamasta kirja ideasta ja itse kirjasta oli alkaa tehdä tätä kyseistä verkkolehteä. Tämän avulla pystyy tavoittamaan vielä paljon suuremman määrän ja paljon laajemmalti ihmisiä, mitä kirjan avulla voi saada näkyvyyttä. Rullakiekon puolelta minulla on kolme ehdotonta suosikki pelaajaa, kaikki Pahalammesta: puolustaja Antti Kovero sekä hyökkääjät Jori Lehterä ja Kim Strömberg.

4 Olen Hanna Pöntinen, 20vuotias Tampereella asusteleva rullakiekko fani. Jennin ehdottaessa lehden tekoa olin pienen mietinnän jälkeen mukana. Rakastan kirjoittamista ja kuvaamista ja rullakiekossa on niin hienoja ihmisiä, että nautin tästä kaikesta tekemisestä. Toivon lehden tuovan itselleni erilaisia ja uusia haasteita sekä kokemuksia. Lempipelaaja listani on niin pitkä, ettei tämä lehti riittäisi siihen. Ehkä suurimpina suosikkeinani ovat Koovee Rollersin Matias Lehtonen sekä Sami Ahmavuo ja TAP-Teamin Antti Mäkelä, Miika Hymylä sekä Jaakko Kerisalmi. Olen Alexandra Parkkonen, 1 6 vuotta täyttävä kuopiolainen. Pelaan jääkiekkoa maalivahtina, jota kautta kiinnostuin rullakiekosta. Haluaisin saada nostettua rullakiekon näkyvyyttä suomessa. Mua kiinnostaa rullakiekko sen verran, että Jennin pyynnöstä päätin lähteä mukaan lehden tekoon. Ehdottomaksi top 4:ksi suosikkipelaajista nimeäisin TAP-teamin AnttiJussi Harjulan, Aleksi Myllyniemen, Antti Mäkelän sekä Devilsien Samu Airasvaaran..

5 Uutiset

6 Uutiset

7 Kysy Rullakiekosta, asiantuntijat vastaavat Rullakiekon maailmaan sisältyy monenlaisia asioita, jotka jäävät askarruttamaan mieltä. Siksi kokosimme joukon lajin asiantuntijoita vastamaan näihin kysymyksiin.tässä numerossa esittelemme jokaisen asiantuntijamme lyhyesti ja he ovat vastanneet muutamiin kysymyksiin. Setti Mulari Rullakiekossa tuskin on toista suomalaista, joka tietäisi tästä lajista yhtä paljon, kuin Setti. Sen lisäksi, että hän pelaa rullakiekkoa Englannissa, hän toimii myös tuomarina, MLRHturnausten markkinointipäällikkönä, Englannin rullakiekkoliiton edustajana sekä avustajana junioreiden valmennuksessa. Montako pelaajaa on kerrallaan kentällä? maalivahti per joukkue Kentän koko Englannissa? - Riippuu missä pelataan. Englannissa pelataan yleensä jumppasaleissa mitkä voi olla lähes minkä kokoisia tahansa. Kaukalot on yleensä 20m x 40m kokoisia, mutta koko maassa on vain 4 kaukaloa. Pysähtyykö pelikello, kun pilli soi? - Riippuu pelistä... täällä käytetään niin montaa eri sääntökirjaa, ettei tuohon oikein voi vastata. Millaisia rangaistuksia? - Rangaistukset perustuvat hyvin pitkälti jääkiekosta tutuiksi tulleisiin sääntöihin. Onko lajilla pitkät perinteet maailmalla? - En voi sanoa, että rullakiekolla olisi hyvinkään pitkät perinteet. Ollaan tilanteessa, missä yritetään rakentaa vahvaa perustaa lajille, jotta pitkät perinteet saataisiin alkuun. Peliä on pelattu monta kymmentä vuotta, mutta organisointi on ollut aika heikkoa, mikä on rajoittanut lajin kasvua. Nyt kun yritämme tehdä organisaatiomuutoksia, vanha kaarti on lähtenyt sotajalalle varsinkin Englannissa. Täällä on monta eri liigaa ja kaikki ovat julistautuneet lajin ylimmäksi johtoportaaksi, mutta todellisuudessa kenelläkään ei ole vahvaa tukea pelaajapuolelta eikä kukaan halua tehdä yhteistyötä toisten kanssa. Uusi sukupolvi on nyt nousemassa esiin ja muutosten tuulet puhaltavat. Onko aika vielä oikea, sitä en tiedä, mutta yritetään ainakin. Ja tämä on siis tilanne Englannissa. Muissa maissa tilanne on tietääkseni paljon parempi. Jari Saloniemi Pelataanko rullakiekossa kansainvälisiä turnauksia, Luultavasti lähes kaikissa esim. MM, EM tai Pohjoismaiden turnauksista? rullakiekkopiireissä tunnettu - MM kisoja on kaksi... FIRS ja IIHF pitävät omat turnauksensa. En kyllä ole kuullut, että EM tai PM kisoja olisi pidetty. Onko ammattilaisliigaa ulkomailla? Missä kaikkialla? - Ammattiliigoja löytyy MLRH ProYhdysvalloissa ja Euroopassakin on semi-pro liigoja esim. Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa. Onko naisilla ja junioreilla omia sarjoja ulkomailla? - En ole kuullut, että tytöillä olisi omia sarjoja, mutta junioreilla on omat sarjansa varmasti joka maassa. Englannissa niitä on useita. Täällä miehet ja naiset pelaavat sekaisin samoissa joukkueissa. Montako tuomaria kentällä on? - Tuomareita pitäisi yleensä olla kaksi, mutta aika usein näkee, että pelataan yhdellä tuomarilla. Mikä on rullakiekon mekka? - Ei sellaista olekaan, mutta Kaliforniassa lajilla menee todella hyvin. Jari päätyi yli kymmenen vuotta sitten Näätä Rollersin, jonka nimeksi on sittemmin vaihtunut Koovee Rollersin, huoltajaksi ja on seurannut joukkuetta läheltä nähden kaikki sen muutokset. Muutama vuosi sitten hän liittyi kiinteäksi osaksi Suomen maajoukkuetta, kun häntä pyydettiin myös sen huoltoon. Kentän koko Suomessa? - Lajia pelataan jääkiekosta tutussa kaukalossa Pelaajien varusteet? - Lajiin käy jääkiekossa käytettävät varusteet (alla eritelty pelaaja sekä molari) (Pelaaja: hanskat, kypärä, kyynärsuojat, polvisuojat, rintapanssaria rullakiekossa ei kenttäpelaaja käytä. Housut ovat hiukan erilaiset kuin jääkiekossa on totuttu näkemään. Luistimina paras vaihtoehto on lyödä rullakiekkoon tarvittava kisko (johon renkaat kiinnitetään)

8 jääkiekkoluistimiin terien tilalle. Myös hammassuojat voivat olla tarpeen. Jääkiekkokypärässä käytettävää visiiriä tai häkkiä myöskään ei tarvitse olla... NUORILLA kuitenkin se on pidetty pakollisena.) (Maalivahti käyttää muuten samaa varustusta kuin jääkiekossa, ainoastaan luistimet ovat erilaiset (vanhoihin jääkiekkoluistimiin voidaan lyödä lajiin tarkoitetut kiskot terien tilalle ja kiskoon kiinni renkaat).. Maalivahdille varsinkin kesäkuumalla pelattava laji on kovaa hommaa) Millainen peliväline? - Rullakiekossa käytettävä kiekko on jääkiekkoa kevyempi ja liukumista parantamaan kiekkoon on pistetty muovisia nastoja, jotka poistavat kitkaa. Peliaika? Montako erää? - 4 x 1 2min ja tasatilanteissa 48 min jälkeen pelataan 5min jatkoaika. Millainen pelialusta on? - Pelialusta on kovamuovista valmistettu alusta. Vesa Saaristo Rullakiekkojoukkueen taustalla pyörii useita henkilöitä, joiden panosta ei välttämättä tavallinen katsoja edes huomaa. Yksi tällaisista on manageri, hoitaessaan tehtävänsä hyvin, hän saa joukkueensa pyörät pyörimään tasaisesti ja huomaamattomasti.vesa vastaa Koovee Rollersissa managerin tehtävästä. Onko Suomessa ammattilaisliigaa? - Suomessa ei kenellekään makseta pelaamisesta. Korkeintaan joku voi saada kilometrikorvauksia tai muuta vastaavaa. Meillä Kooveessa pelaajat maksavat vuosittain ns. kausimaksun. Sen osuus joukkueen kokonaisbudjetista on pieni, tarkoitus on lähinnä sitouttaa pelaajat toimintaan koko kesäksi. Amerikassa on ammattilaissarjoja viritelty useampaan otteeseen ja sinne on tarkoitus lähteä tasoa mittaamaan aina tilaisuuden tullen. Onko naisilla ja junioreilla omia sarjoja Suomessa? - Suomen Jääkiekkoliitto järjestää vuosittain SM-turnauksen naisille sekä A-, B- ja C-junioreille, jos vain kiinnostuneita joukkueita on tarpeeksi Minkälaisia vakuutuksia rullakiekkopelaaja tarvitsee SM-liigassa? - Vakuutus on käytännössä täysin vastaava kuin jääkiekossa. Mitä kaikkea managerin tehtäviin kuuluu rullakiekossa? - Tehtävänkuvat ja nimikkeet vaihtelevat varmasti joukkueittain. Meillä Kooveessa manageri pitää huolen ottelutapahtumien järjestämisestä eli huolehtii kotipeleihin tarvittavan henkilökunnan, vieraspeleihin kuljetukset ja ruokailun ja samalla katsoo, että talous pysyy tasapainossa. Petri Karhu Kuopiolaista näkemystä edustaavuorelanveikkojen maalivahti Petri, joka on nähty useaan otteeseen myös rullakiekkomaajoukkueessa. Hän on yksi parhaista suomalaisista rullakiekkomaalivahdeista.tällä palstalla hän edustaa luotetun ykkösmaalivahdin näkökantaa. Minkälainen varustus rullakiekkomaalivahdilla on? Eroaako se jääkiekkovarusteista? - Rullakiekossa on maalivahdilla käytännössä samat varusteet kuin jääkiekossakin. Kiekko tulee lujaa rullakiekossakin joten maalivahti tarvitsee hyvät suojat. Erona tulevat luonnollisesti rullaluistimet joissa maalivahdilla on kenttäpelaajiin verrattuna pienemmät rullat. Lisäksi monet maalivahdit käyttävät polvisuojien päällä erityisiä kangaspusseja jotka luistavat paremmin alustalla. Kummassa on vaikeampaa olla maalilla rulla- vai jääkiekossa? - Vaikea sanoa kummassa on vaikeampaa olla maalilla. Lajit ovat erilaisia ja vaativat aina hetken totuttelua. Rullakiekossa tulee yleisesti enemmän maalipaikkoja ja sitä kautta myös enemmän maaleja. Jäällä on helpompi liikkua ja koska sen pelaamisesta on pidempi tausta niin sanon kuitenkin jääkiekon. Paljonko valmistautumista MM-kisoissa pelaaminen vaatii? - Rullakiekossa MM-kisat ovat todella tiivis tapahtuma. Kisaviikolla on ainoastaan yksi välipäivä joten lähinnä sen vuoksi kisoihin valmistautuminen vaatii hyvän kuntopohjan rakentamista. Lisäksi joukkueen valmistautumisaika on usein melko lyhyt ja harjoitusotteluita ei montaa ehdi tulla. Tämän vuoksi pelituntuma täytyy löytyä sarjapeleistä. Mikä on hienoin yksittäinen torjunta tai kokonainen ottelu, jonka muistat uraltasi? -Yksittäisistä otteluista on jäänyt parhaiten mieleen Veikkojen ensimmäisen Suomen mestaruuden ratkaisuottelu Kuopiossa jossa kaatui Somero jatkoajalla. Lisäksi ottelut MM-kisoissa ovat kaikki olleet mieleenpainuvia tapahtumia.

9 Aleksi Myllyniemi Aleksi vastasi viime kesänä SMliigaan nousseen Tap-Teamin pelaajavalmennuksesta. Nuoresta iästään huolimatta hän on joukkueensa johtavia puolustajia kentällä ja kuuluu Tap-Teamin perustajiin sekä sen hallitukseen. Hän tarjoaa lajiin tuoretta näkemystä ja omaa kokemusta myös Tampere-sarjan puolelta. Millaista sarjaa Suomessa pelataan? Onko eri tasoisia sarjoja? - Rullakiekosta löytyy Pirkanmaalta vain yksi sarja, kyseinen Tampere-sarja sopii hyvin rullakiekon aloittaville harrastajille. Sarjassa pelaa kaiken ikäisiä pelimiehiä, nuorille ei ole erikseen mitään sarjaa. Tampereella on mahdollista pelata myös rullakiekon sm-liigaa. SM-tason joukkueita täältä löytyy 4kpl. Kuinka suuri tasoero Tampere-sarjassa on verrattuna SM-liigaan? - SM-liiga on huomattavasti Tampere-sarjaa kovempi tasoista rullakiekkoa. Kuinka vaikeaa valmentaminen on, kun pelaat itse samaan aikaan? - Valmentaminen pelaamisen ohella on haastavaa, kun ei oikein vielä ittelläkään oo hallussa rullakiekon pelitavat. Peluuttaminen on myös haastavaa, mutta kun yhhdessä mennään, niin kaikki valmistuu aina ajallaan. Matias Lehtonen Matias pelasi Koovee Rollersin maalivahtina kesinä 2011 ja 2012, sekä Näätä Rollersissa kesän Koovee Rollersissa Matias oli selvästi kakkosmaalivahtina, joten hänet valittiin antamaan vähän erilaista näkökulmaa maalivahtina olosta. Matiaksella on kokemusta kertoa myös uran päättymisestä, koska häntä ei enää ensi kesänä nähdä Koovee Rollersin paidassa. Maalin koko? (Samankokoinen, kuin jääkiekossa?) Miten kakkosmaalivahti motivoi itsensä pitkiin pelireissuihin? Minkälaisilla harjoituksilla maalivahti voi kehittää taitojaan erityisesti rullakiekon suhteen? Mikä on tärkein ottelu, missä olet ollut maalilla? Jari Harjumäki Tämä Koovee Rollersin kokenut kapteeni on nähty on toiminut useamman vuoden rullakiekkovalmentajana, mutta hänen kokemuksensa ulottuu myös pelaamiseen sekä jääkiekkovalmennukseen. Hän on kentällä loistava hengenluoja ja vastustajan hengenmurtaja. - Onko rullakiekolla mekkaa Suomessa? - Onko lajilla pitkät perinteet Suomessa? - Onko valmentamisessa eroa rullakiekon ja jääkiekon välillä? - Minkälaisista pelaajista toimiva rullakiekkokentällinen koostuu? Jenni Andrejev Jenni on Team HighRollers toimituksen päätoimittaja, joten hän oli luontainen valinta kertomaan rullakiekon toimituksesta ja oheistuotteista. Jenni on rullakiekon seuraamisen lisäksi tutustunut kirjoittamisen, kuvaamisen ja taittamisen saloihin. Mikä rullakiekon toimituksen tavoite on? - Lyhykäisyydessään toimituksen tavoite on tehdä lajista seurattavampi ja tunnetumpi, erityisesti Suomessa. Pyrimme auttamaan kaikissa suuremmissa muiden ohjaamissa projekteissa, kuten rullakiekko.fi -sivun päivityksessä, sekä luomaan ja toteuttamaan omia projektejamme. Kuinka toimitus on perustettu ja missä se toimii? - Toimitus on perustettu keväällä 201 0, kun ystäväpiiriini kertyi rullakiekosta kiinnostuneita ihmisiä ja aloin itse miettiä, mitä voisimme tehdä lajin hyväksi. Koska olimme nähneet jääkiekon puolella erilaisia mahdollisuuksia, päädyimme tekemään kirjaa Pahalammesta, jota kuitenkaan ei koskaan julkaistu. Kipinä kuitenkin heräsi ja nyt toimitusryhmämme on monessa mukana. Toimitus toimii pääasiassa Tampereella, mutta jäseniä on myös pääkaupunkiseudulla ja Kuopiossa. Miten rullakiekon fanikulttuuria yritetään edistää? - Paras esimerkki siitä on tämä lehti, jota nyt luet. Sen lisäksi teemme yhdessä erilaisia julkaisuja, jotka esittelevät rullakiekkoa lajina ja nostavat pelaajista parhaimpia suuremman yleisön tietoisuuteen. Raportoimme otteluista jonkin verran nettiin ja teemme kuvakoosteita. Tämän lisäksi pyrimme auttamaan joukkueita lajin markkinoinnissa aina silloin, kun se on mahdollista. Luonnollisesti pyrimme myös tuomaan väriä ja ääntä katsomoihin parhaamme mukaan. Kuinka edistämisessä on onnistuttu?

10 puhaltamaan yhteen hiileen. Jari on toiminut monelle lajin vasta-aloittaneelle pelaajalle esikuvana ja innoittajana. - Minkälaisissa puitteissa rullakiekkoa pelataan? Onko siinä eroa siihen, mitä se on ollut silloin, kun rullakiekko tuli Suomeen? - Mikä on pitkän rullakiekkourasi salaisuus? - Onko rullakiekon taso muuttunut Suomessa paljon siitä, kun olet aloittanut? - Kuinka helppoa maajoukkueeseen lähteminen oli muutaman vuoden tauon jälkeen? Jyrki Rantala Näätä Rollersin historiassa on nähty monia johtavia rullakiekkohahmoja, joista varmasti yksi on Jyrki. Hän toimituksellamme on tällä hetkellä sellaisten rullakiekkoihmisten tuki taustallaan, jotka vaikuttavat lajiin eniten, niin meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua. Kuinka teidän toimitukseen pääsee mukaan? - Toimitukseen pääsee mukaan tulemalla rohkeasti juttelemaan kenen tahansa toimituksemme jäsenen kanssa tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Jokaiseen projektiimme tarvitaan vielä paljon lisää tekijöitä, joten meillä ei ole mitään erityistä seulontaa sen suhteen, ketä otamme mukaan. Arvostamme toki aiempaa kokemusta, mutta paljon sitä tärkeämpi on innostunut asenne ja halu oppia uutta ja tehdä töitä.

11 Fanin tarina Joonaksesta

12 Fanin tarina Hanna + Maso

13 Fanin tarina Hanna + Maso & Toimittajan Blogi

14 Missä he ovat talvella?

15 Missä he ovat talvella?

16 Missä he ovat talvella?

17 Setti

18 Setti

19 Setti

20 Setti

21 Warriors MLRH Summer Cupissa Sheffieldissä pelasi kaksi Iso-Britannian maajoukkueen tähtipelaajaa, jotka pelasivat Manchester Warriorsin riveissä, Karl Niamatali (N) ja Kurt Waller (W). Näitä kahta minulle oli kehuttu jo ennen turnauksen alkua, eikä kumpikaan heistä tuottanut pettymystä. Huikean nopea Niamatali viimeisteli siellä tehot 4+1 pelaamissaan kuudessa ottelussa ja kuultuani tarinan hänen turnausviikonlopun aikataulustaan, olen täysin sanaton. Wallerin saldoksi kertyi 6+1, hän oli joukkueensa toiseksi tehokkain maalintekijä. Näiden kahden pelaajan historiasta löytyy hyvin mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka myös valaisevat englantilaista rullakiekkokulttuuria. Ku r t Milloin olet aloittanut rullakiekon pelaamisen? N: Minä aloitin pelaamisen paikallisen super-marketin parkkipaikalla, missä usein näin eri-ikäisten kavereiden pelaavan. Aloitin pelaamaan pihaluistimilla ja käyttäen puista kävelykeppiä kiekkomailanani. W: Aloitin pelaamisen Kuinka vanha sinä olet? kotikaupunkini Morpethin (joka N: Liian vanha (naurua) 27. sijaitsee Koillis-Englannissa) vapaaw: 22. ajan keskuksessa. Pelasin paikallista Ball hockey liigaa, mutta Kuinka pitkä olet? Paljonko valitettavasti tästä liigasta luovuttiin painat? Kummalta puolen joten pelasin Manchesterin lauot? N: Uskoisin olevani 1 80 cm. Paino joukkueessa ja täytyi matkustaa Sheffieldiin pelaamaan kiekkoa. on 85 kg ja lauon rightilta. Menin yliopistoon Manchesterissa ja W: 1 80 cm, 82,5 kg, right jatkoin pelaamistawarriorsissa Mikä sinun pelipaitasi numero kunnes minun nyt oli muutettava takaisin kotiin. on? Liittyykö siihen jokin tarina? N: 4, en ole aivan varma, miksi minulla on se numero. Jos olen rehellinen, olin juuri päättänyt vaihtaa sen, kun vanha seurani sai uudet paidat ja jäin jumiin siihen. Nyt en kuitenkaan vaihtaisi sitä. W: Numero 8, se on ensimmäinen numero, mitä minulla on koskaan ollut ja olen pitänyt sitä jo vuosia. Sen lisäksi aloitin pelaamisen kun olin 8-vuotias. Missä aiot pelata tällä kaudella? N: Tulen jälleen pelaamaan Warriorsissa. Me pelaamme liigaa, jota kutsutaan BIPHA:ksi (British Inline Puck Hockey Association), siellä pelaavat kaikista parhaat joukkueet. Sekä jos olen tarpeeksi onnekas, saatan tulla valituksi edustamaan omaa maatani MMkisoissa. W: PelaanWarriorsissa sekä BIPHA että GBHI liigoja. Ka r l Milloin teidän kautenne alkaa? N: Uskoisin, että se alkaa lokakuussa, siihen aikaan tulemme pelaamaan Euro Cupissa. W: Muutaman kuukauden sisällä. Kuinka olet valmistautunut tähän kauteen? N: No minä harjoittelen täysillä koko vuoden ympäri salilla ja toivon, että se näkyy tavassani pelata. Englannissa on todella vaikeaa saada kenttävuoroja, meillä ei vain ole riittävän hyviä mahdollisuuksia tälle urheilulle. Joskus meidän täytyy pelata parkkipaikalla työaikani tauoilla. Minulla ei ole valmentajaa, mutta olen todella tietoinen itsestäni sen suhteen, mitä minun on työstettävä kehittyäkseni. W: Olen päässyt harjoittelemaan pelaamista valitettavasti vain kerran viikossa, mutta yritän parhaani ja ylläpidän kuntoani koko vuoden käymällä kuntosalilla viikkojen kuluessa.

22 Cupissa, johon me tulemme osallistumaan tänä vuonna. Kenen uskot olevan vaikein maalivahti ohittaa teidän liigassanne? Oletko tyytyväinen siihen, kuinka pelasit MLRH Summer Cupissa? N: En missään vaiheessa saanut 1 00% irti itsestäni Summer Cupissa, koska työskentelin yövuorossa samaan aikaan. Olin hereillä perjantai iltapäivästä sunnuntai-iltaan. Treenasin perjantaiyönä, sitten tein töitä kahdeksaan aamulla, pelasin turnauksessa kuuteen illalla, sitten takaisin töihin yhdeksältä ja lopetin taas kahdeksalta aamulla ja ajoin takaisin turnaukseen joten olin todella väsynyt. Mutta en voi valittaa kun ottaa huomioon, miten vähän ehdin levätä. W: Se oli pettymys, että emme voittaneet finaalia, mutta silti nautin pelaamisesta uusien joukkueiden ja erilaisten pelaajien kanssa. Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää suomalaisille rullakiekkofaneille? N: Haluaisin kiittää Koovee faneja, jotka matkustivat Summer N: Hmm. Sanoisin, että James Cupiin ja osoittivat todella hyvää Tanner ja todella nuori maalivahti henkeä läpi turnauksen. Miles Finney. W: Vain, että olen kiitollinen siitä, W: Tähän on vaikea vastata. että rullakiekon pelaaminen on Pelaamme kovatasoisessa antanut minulle mahdollisuuden divisioonassa - kolme joukkuetta vierailla uusissa paikoissa, ja olen BIPHA:n valtakunnallisissa saanut tutustua ja pelata erilaisten loppupeleissä oli juuri tästä keskiihmisten kanssa, jotka tulevat eri englannin divisioonasta, joten puolilta maailmaa. siellä on monta hyvää vahtia. Kuka on paras pelaaja, jonka kanssa tai jota vastaan olet pelannut? N: Remi Moses on minun mielestäni paras pelaaja. Meidän joukkueessamme on joitakin todella hyviä pelaajia, samoin kuin liigassamme, mutta Remi on minun esikuvani. W: Minulla oli ensimmäistä tänä vuonna mahdollisuus Kuinka paljon pisteitä uskot kertaa pelata A-sarjassa IIHF:n tekeväsi tällä kaudella? rullakiekon maailman N: Tällä hetkellä olisin hyvin mestaruuskisoissa Ingolstadtissa. tyytyväinen, jos olisin kymmenen Oli uskomaton kokemus pelata parhaan pisteiden tekijän niin monia eliittitasolla pelaavia joukossa. pelaajia vastaan ja tässä kohdassa W: En ole varma, toivon vain että minun on hyvin vaikea sanoa, joukkueemme pelaisi hyvin kenen uskon olleen paras. molemmissa liigoissa ja Euro Haastattelu ja käännös: Jenni Andrejev Kuvat: Jenni Andrejev (vas. s.) Geoff Dippnall (oik.)

23

24 Kuvakooste

25 Kuvakooste

26

Kysy Rullakiekosta, asiantuntijat vastaavat - Palstaesittely. Toimitus esittäytyy Fanin Tarinat Toimittajan Blogi

Kysy Rullakiekosta, asiantuntijat vastaavat - Palstaesittely. Toimitus esittäytyy Fanin Tarinat Toimittajan Blogi 1/ 2012 Finline Hockey Kysy Rullakiekosta, asiantuntijat vastaavat - Palstaesittely - EX TRA Toimitus esittäytyy Fanin Tarinat Toimittajan Blogi C am i M i e t t i n e n & Pasi Tuominen Sisällys S.3-4

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen

Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013. 5.9.2013 Tuija Nikkanen Seurakysely yhteenveto huhtikuu 2013 5.9.2013 Tuija Nikkanen Pelaajakysely yhteenveto kevät 2013 Seurakysely pelaajille ikäluokat B-00 Vastaajia 42 pelaajaa Vastaaja määrät: Pelaajakysely yhteenveto kevät

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa.

2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa. 1. Pelaajien tulee noudattaa seuraavia järjestyssääntöjä. Kaikkien pelaajien tulee pitää yllä reilua peliä ja hyvää urheiluhenkeä. Pöytäjääkiekko on aina ollut ja tulee aina olemaan herrasmieslaji. 2.

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski Teemu Saarinen: Pallosankari Unski JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi 2012

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Mitä Pöytäjääkiekko on? Tällä palstalla tulemme esittelemään pöytäjääkiekon harrastuksena sekä kilpailulajina. pöytäjääkiekkohistoriaan.

Mitä Pöytäjääkiekko on? Tällä palstalla tulemme esittelemään pöytäjääkiekon harrastuksena sekä kilpailulajina. pöytäjääkiekkohistoriaan. Pöytäjääkiekko uutisia osa 1/4 Tällä palstalla tulemme esittelemään pöytäjääkiekon harrastuksena sekä kilpailulajina. Kyseessä on jokaisen tuntema lautapeli. Lähes jokainen on pelannut Stigan legendaarista

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Sisällysluettelo Kuinka lisään uutisen joukkueelleni?...1 Kuinka lisään joukkueelleni ottelun ottelukalenteriin?...2 Kuinka lisään kuvan tietokantaan?...2 Kuinka muokkaan/lisään

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI järjestää 12.3.2016 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 12.3.2016 Kaukajärven vapaaaikatalolla.

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16 KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt

Lisätiedot

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi)

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) Viimeksi muokattu: 1.09.2014 / Taru Nieminen, HaKi03 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli 2 2. Kirjurin toimenkuva 2 3. Kuuluttajan

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo PÄÄTÖS 05.02.2016 S-Kiekko Juniorit ry Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt ilmi tulleen Huima Nyrhisen pelaamisen edustuskelvottomana 31.01.2016 ottelussa S-Kiekko TIHC. Tapauksesta

Lisätiedot

KOUTSIEN KULMA #2 2012

KOUTSIEN KULMA #2 2012 Asiaa jääkiekosta ja sen ympäriltä TÄMÄ ON KARHU KISSAT F03 JULKAISU KOUTSIEN KULMA #2 2012 Tässä numerossa mm. Kauden 2011-2012 päätösanat. Fiilikset kaudelta ja katse tulevaan...numeron toimittajana

Lisätiedot

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa

Lisätiedot

PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016

PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 HARJOITUSRUNKO o Maanantai: Kiekonhallinta kiekon käsittely, kiekon kuljettaminen ja harhauttaminen o Tiistai: Taitojäät - pääpaino luistelussa o Keskiviikko: Pääpaino pelaamisessa

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa.

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa. KIMITO SPORTFÖRENINGILLÄ on ilo toivottaa kaikki pelaajat, valmentajat, johtajat jakannattajat sydämellisesti tervetulleiksi Kemiöön ja NURMIKENTTÄCUPIIN 2014 joka samalla on osa Turun piirin 90-vuotis

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014

Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014 Valmentaminen Minun näkökulma Mikael Kotkaniemi 2014 Ura valmentajana 2006-2009: Ässät A-nuoret - apuvalmentaja 2009-2011: Ässät B-juniorit - päävalmentaja 2011-2013: Ässät SM-liiga - apuvalmentaja 2013-2014:

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja:

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja: TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS Verkkokumppanuus on Veikkauksen ja Valon kehittämä yhteistyömuoto seuroille. Pelaamalla Veikkauksen pelejä netissä tai mobiilissa seuran omalla nettisivulla olevien linkkien

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot