00, z m). Aik.aisanpia tutkinuksia ovat paikalla Kertanukseen llittyy 5 karttaa ja 6 valokuvaa
|
|
- Tapio Saarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kertmrus kaivauksesta, jonka dosentti Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander suoritti Euran Kat.mis"rEen kalmi.stossa tielaitoksen lunastarran kevyen liikenteen väylän alueella (peruskartta 34 07, x , y 56 00, z m). Aik.aisanpia tutkinuksia ovat paikalla suorittaneet lui.anne SchalliBil 968 ja Anne Vikkula 987. Kertanukseen llittyy 5 karttaa ja 6 valokuvaa (negatiivien n:ot 8&.X:>2). Kaivauksessa saadut löydökset on luetteloitu museoviraston esihistorian tojmiston ]iiänurrerolla Valvoessani kesällä 99 rakennustyötä kevyen liikenteen väylällä, joka kulkee Kauttuan vanhan kansakoulun ohitse fura - Uusikaupunld naantien länsipuolella (ks päivättyä tarkastuskertarusta), havaitsin, että keväällä 99 tehty uusi linjaus Kaunis:n3en nruinai.sjäännösalueen kohdalla ei täysin noudattanutkaan kesällä 987 suoritetun kaivauksen rajaa. Kaivinkone työskenteli jo alueella, jota ei ollut vapautettu rauhoituksesta Anne Vikkulan suorittamien kaivausten jälkeen. Keskeytin työt paikalla ja suoritin tarkistusnittauksia sekä koekaivauksen, jolloin kävi ilmi, että rraata oli paikoin kuorittu lähes 2 m sovittua leveännältä alueelta. Profiilissa näkyi useiden hautojen päitä, näistä selvi.nnät Vikkulan linjojen 8 ja 85 sekä 9)-92 välillä. Neuvottelin tielaitoksen edustajien kanssa rrahdollisuudesta kaventaa väylän aluetta ja {eittää esiin tulleet hautojen päät, rrrutta kun tielaitoksen edustajat pitivät tätä huonona ratkaisuna, suoritin kaivauksia alueella. Anne Vikkulan linjojen 8 ja 85 välillä avasin lähes kolne netriä linjasta 0 itään, kun sen sijaan linjojen <X) ja 92 välillä m:n levyinen alue riitti. Tutkin neljä hautaa, jotka saivat Vikkulan nurrerointia seuraten n:ot 27-'.!JJ. Koska Vikkulan kaivauksissa n:o oli jätetty kokonaan käyttämättä, olen nerkinnyt sillä haudan, joka tuli esiin aivan vii.jreisenä päivänä koekuorinnassa. TårrB hauta sijaitsi muista n. 3)...4() m kaa.kkooo ja sen yrijiiir:illä oli selvästi rrruita hautaläikkiä. Hauta odottaa {eitettynä lopullista tutkjmista. Seuraavassa haudat on esitelty nurrerojärjestyksessä. Sijainti on ilnnitettu Anne Vikkulan ruudutuksen rrrukaisesti. Hauta Viineisenä kaivauspäivänä suoritetun lopputarkastuksen yhteydessä tielaitoksen edustaja rrai.nitsi, että kevyen liikenteen väylän alueella oleva sähkötolppa on tarkoitus siirtää pellolle väylän länsipuolelle. Vaikka tämä pelto oli Anne Vikkulan kaivauksissa todettu löydöttäxäksi, ilnnitin, että se ei inbn tutkirrruksia ole rrahdollista. Koska lähistöllä oli vielä kaivuri työssä, pyysin sen paikalle kuorirraan kokeeksi n. 2x2 m laajan alueen
2 2 n. 4 m:n päähän kevyen liikenteen väylästä ja siten myös Vikkulan tut.k:inasta alueesta. Käytetyssä ruudutuksess:i t:äne sattui suurin piirtein kohtaan '::IJ/5-6. Kun pint.anna poistettiin kauhakuoitieajalla, tuli näkyviin aivan selviä puureunoja, jotka rajasivat n. 05 on leveää aluetta ja rmassa näkyi ruumishaudan päätyä n. 20 on pitkälti. Läikän leveys oli lähes 5 on. Haudan suunta oli lounaasta koilliseen ja se näytti jatkuvan kohti kevyen liikenteen väylää. Sen kaakkoissivulta ja länsikumlta jatkui toisia läikkiä, rrahdollisesti nekin hautoja. Puureunaisen haudan eteläkulmalta kaivurin kauha oli nostanut pintaan pienen ke:ihäänkär jen ( 26694: ), joka neassa näkyvästä reiästä päätellen oli ollut pystyssä. Sen vierellä oli myös rnaatunutta luuta (ks. kartta s. 6). Kartoituksen jälkeen kärki otettiin talteen, mutta muuten hauta suojattiin muovilla ja peitettiin odott:aiman rnyöhenpää tutkimista. Hauta 27 Sijainti 9/9 Suunta W-E Koko 95x00, pohjasta 00x60 on Syvyys 00-9) on Karttasivu 7 Valokuvat - I.bydåkset 26694:2 Hauta sijaitsi Anne Vikkulan kaivaman haudan 5 länsipuolella sitä hipoen. Sen päällä oli sekaista roskarnaata, jossa oli runsaasti hiiltäkin, n. :n-40 on. KJ!IIJRSSakin päässä oli muutamia E."tlurehkoja kiviä, mutta säännöllistä kiveystä näistä ei muodostunut. HautakuopjE oli länsipään kivisyydestä johtuen hiemn epäsäännöllinen ja itäpäästä syvenpi. Kulrmt olivat pyöristyvät. Mitään jäännöksiä vainajasta ei havaittu. U:insipäästä löydettiin yksi saviastianpala ( 26694: 2) Hauta 28 Sijainti 82/8 Suunta flv-ene Koko 23JxW-a), pohjasta 205x'3J--60 on Syvyys 00-0 on Karttasivut 8-9 Valokuvat 2-3 Hauta sijaitsi Anne Vikkulan kaivaman haudan 8 lounaispuolella ja sen p:mlä oli multannata n. 35 on. HautakuopjE oli yläosastaan koillispäästä leveämpi, mutta alenpaa jokseenkin tasaleveä, säännöllisen suorakulmainen ja tasapohjainen. KuojESta ei tavattu rnitä'ill löydöksiä. Hauta29 Sijainti 83/9 Suunta &L.ENE Koko ain. 2Wx05-0 on Syvyys n. 75 on Karttasivut 8-9 Valokuvat 2--6 I.bydökset 26694:3--8 Hauta sijaitsi edellisen luoteispuolella Anne Vikkulan kaivamista haudoista 8 ja 5 lounaa-
3 3 seen. N. ffi an:n pituinen osa sen itäpäätä oli sillä alueella, jonka Vikkulan karttojen ja rraastossa näkyvien rerklå.en rm..tkaan olisi pitänyt olla jo kaivettua. Ilnei.sesti tärrbn haudan ja Vikkulan kaivamien hautojen 5, 0 ja 2 päällitse kulkenut pelto-oja on siinä ni:iärin sotkenut aluetta, että tätä hautaa ei ole vuoden 987 kaivauksissa havaittu. Haudan päällä oli rrultaa n. :r> an ja lisäksi sen pohjoissivun päällitse kulki l!bini.ttu oja, jonka pohja ulottui n. 55 an:n syvyyteen rmanpinnasta. Haudan keskustan päällä oli selvä kivirytnä, joka oli tehty 2()...4() on läpimitaltaan olevista kivistä. Hautakuop_ra erottui vaaleana, rrrutta jokseenkin selkeänä ja säännöllisenä läikkänä. Siinä oli aivan i.ireisesti ollut puurakenteita, sillä kumallakin pitkällä sivulla erottui jälkiä reunoista. Etelä- ja varsinkin pohjoisknlrralla oli puu vahvasti hiiltynyttä ja myös haudan keskivaiheilta tavattiin runsaasti hiilijälkiä (hiilinäytteet 26694:8). Vainajasta oli säilynyt vain hiamn reisiluun jäännä<siä haudan luoteislaidalla, ja niiden läheltä tavattiin suurehko rautaveitsi (26694:3) ja hopearahan.ralanen ( 26694:4). Tåyt:amassa oli.raianut luunsiru, kvartsin.rala ja saviastian.rala, joka löytyi jo kertaalleen kaivetusta rraasta ruudun 83/0 puolelta. Haudan pohja oli aivan tasainen. Hauta:r> Sijainti 84/8 Suunta VSW-ENE Koko 29Jx75-00 on Syvyys n. 00 an Karttasivut 8-9 Valokuvat 2-4 l.dydökset 26694:9 Hauta sijaitsi aivan edellisen vieressä, sen luoteispuolella, ja Arme Vikkulan kaivarjbsta haudasta 22 länsilounaa.seen. Sen päällä oli rrrultaa :D-35 an ja se erottui hyvin vaaleana läikkänä, joka oli lähes tasaleveä ja päistään pyöristyvä. Hauta oli yllättävän pitkä ja sen tähden läntisin pää kaivettiin tunneliksi. Itäpäässä kuoren pohjalla oli muutamia kiviä,!id..ltta vain pieni saviastian llid.en löydettiin täyt B8Sta. Pohja oli jokseenkin tasainen. Helsingissä
4 4 Eura - Negatiivit Kaunismäki Hauta 27, kiveys etelästä kuvattuna. Sama kuin edellä. Haudat eteläkaakosta. Sama kuin edellä. Haudat kuvattuina pohjoisesta. Kuva 2. Sama kuin edellä. Haudat pohjoisluoteesta. Kuva 3. Hauta 30 kuvattuna itäkoillisesta. Kiveys haudalla 29 kuvattuna länsilounaasta. Kuva 5. Haudat 29 ja 30 eteläkaakosta. Kuva 4. Hautojen alue kuvattuna pohjoisesta. Kuva. Haudan 29 veitsi pohjoisesta kuvattuna. Kuva 6.
5 5 EURA -KAUNISMÄKI P- L. Lehtosalo -Hilander 99 Yleiskartta (pohjana Vikkulan kartta 987) m Vikkulan 987 tarkistamat ja kaivamat alueet. Kesällä 99 kaivaen tarkistettu alue ' Kesällä 99 kaivetut haudat / Haudan sijainti X cf> Liesi Suuri koivu 0 Sähkötolppa :: --:-:- 3B.J;> ; 2 // L ro... l 'C' ro :c -- 5:4 ;:)q : :4 5:..,._ :> '">) -: : -- - "... 0 : <b- - - : Hauta. - :'. ). : 5:224 Pelto : 3 } s.n s : 3
6 6 EURA - KAUNISM:AKI P- L. LEHTOSALO-H LANDER 99 Hauta ==---====--- m /Puu ta // Hauta? Hiiltä P / / ' / ' / ",... / Hauta Luu_ta.,:,:: :...._ <::::::::::::::..._ 26694: Puuta.. Hauta? """ "' "'-
7 EURA - KAUNISMÄKI P- L. LEHTOSALO-HILANDER 99 Hauta 27 Kp. pl ==---===---m ij // H 27 B T A J?39 Pinta
8 EURA - KAUNISMAKI P- L. LEHTOSALO- HILANDER 99 Haudat Kp. pl m 8 Pinta f / /-:-"-._269-- n!:_26: J " J i / i " : J ---- H.yvn. vaalea " r --- Pmta 223 lakkä, mahd haudan pää / '2' ' '-= _j 7C? en?,6 ) -84 ' ' 0 ' ' '249 (-.:: Ojan pohja 274 Kaivettu Pinta 25 Pinta 28 / "ZSC 27, '... L -----;:2-:;6-;-4_---_--=-:::-=:-=-=-=. Pinta ,:,II - / ' 't 8,,!, II!0 82
9 EURA- KAUNISMAKI P- L. LEHTOSALO- HILANDER 99 H 29 H 30 9 B T9B ro: Haudat 28-30, kartta Kp. pl. 230 H m B T 32 J294 J / _ - n _, ' p. 28D-----._ A A 32 A _285 A 299 "" _..,.;;;;;:
10 0 [URA- kaunlsmå.kl 99. )(! ak.e.ri ""'""" o 2..t;-m J.a,.M.28-3 k 3. f.lauda.f.28-.3{] k.j.
11 LI -rn kda:j 29o'å.. 30 d-a.t.:, cz-.29 -
esih. toinå.ston top. arkistossa.
M Kertanus Pirkko-Liisa..ehtosalo-Hilanderin 1. 7.- 15.8.1991 suoritt:anasta kevyen liikenteen väylän rakentamisen valvonnasta E u r a n kunnassa Kauttuan vanhan kansakoulun ja L.ristarin alikulkukäytävän
Pk Kauttua x= , y= , z=45-50
M Kertomus sadevesiviemärikaivannnon valvontatyöstä Euran Kauttuan Kauttuan ala-asteen (ent. Uusi kansakoulu) kivikautisella asuinpaikalla 5.- 6.11. 1996 Pk 1134 07 Kauttua x=6779 54-62, y=1562 52-70,
Inventointinumero: - Luokka: II Ajoitus: rautakausi Lukumäärä: 1. Tarkastusaika: 18.6.1991
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot: Kunta: Laitila Alue: Nimi: Virilän Vainionmäki C Kohteen laji: asuinpaikka Kohteesta muita kortteja: - Tarkastaja: Jyri Saukkonen Inventointinumero: - Luokka:
PIRKKALA TURSIANNOTKO
PIRKKALA TURSIANNOTKO Muinaisjäännösalueen koeka ivaus Kaarlo Katiskoski ja Petteri Pietilä inen 2001 PIRKKALA TURSIANNOTKO Rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen koekaivaus Kaarlo Katiskoski
EURA KUKONMÄKI. Koekaivaus. Hanna-Mari Nieminen Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander 191J'
EURA KUKONMÄKI Koekaivaus Hanna-Mari Nieminen Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander 191J' EURA - KUKONMÄKI Pk. 113408, koord. 678041156108, korkeus 36 m mpy Kertomus koekaivauksesta 9.-10.6.1999 Euran Kukonmäessä
HARJAVALTA HIITTENHARJU
HARJAVALTA HIITTENHARJU Punamultahaudan kaivauskertomus 1983 Helena Taskinen s l s ä 1 1 y s JOHDANTO 2 PUNAMULTA HAUDAN SIJAINTI 4 KAIVAUSTEKNIIKKA 4 PUNAMULTAHAUTA 5 LÖYDÖT 7 YHTEENVETO 8 1'. v t/1/t
Kuvataulut DG1141:1 Yleiskuva Salon Halikon Kirkkomäen kalmistoalueesta kuvattu pohjoisesta kuvaaja Ville-Martti Rohiola
70 Kuvataulut 2009 DG1141:1 Yleiskuva Salon Halikon Kirkkomäen kalmistoalueesta DG1141:2 Yleiskuva Salon Halikon Kirkkomäen kalmistoalueesta ja Kirkkotalleista DG1141:3 Panoraama kalmistoalueesta ja sen
PORI, TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUE RAKENNUSTÖIDEN ALOITTAMISEN ARKEOLOGISET VALVONTATYÖT
PORI, TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUE RAKENNUSTÖIDEN ALOITTAMISEN ARKEOLOGISET VALVONTATYÖT 31.5. - 4.6.1999 FM Jyrki Palo Museovirasto, rakennushistorian osasto 2 PORIN TAIDEMUSEON LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSTÖIDEN
Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt
1 Nokia Tottijärvi Pajulahti Vesihuoltoputkiston kaivannon koneellisen kaivamisen valvonta 2011 Tapani Rostedt Kustantaja: Tottijärven vesiosuuskunta/pajulahti 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartat... 3 Maastokartta...
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Tulos... 5 Lähteet...
Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017
1 Akaa (Toijala) Matinlahti arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Verkonrakentaja Wire Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Valvonta... 4 Tulos... 7 Lähteet... 7 Kansikuva: Valvonnassa
Rakennustyömaan valvonta kivikautisella asuinpaikalla
M Kaustinen 2 Kangas Rakennustyömaan valvonta kivikautisella asuinpaikalla 6. - 13.12.1995 Taisto Karjalainen Museovirasto Sisällysluettelo Sivu: Arkistotiedot Ote peruskartasta Jätevesipuhdistamotyömaan
Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
NAKKILAN VIIKKALAN KAIVAUSKERTOMUS 1980
NAKKILAN VIIKKALAN KAIVAUSKERTOMUS 1980 Timo Kuokkanen 9.2. 1981 1 Kaivauskertomus pronssikautisen raunion tutkimuksista Nakkilan Viikkalan kylässä 3.6.- 14.7. ja 30.7.- 14.7. /g 1980. Kaivaukset suoritettiin
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus
Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus 1. Perustiedot Inventointialue: Kiantajärven Saukkojärven tervahaudan tarkastuspaikka sijaitsee
Espoo Kurttila Kurtbacka Arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylätontilla 2014
1 Espoo Kurttila Kurtbacka Arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylätontilla 2014 Timo Jussila Johanna Stenberg Tilaaja: Neste Oil Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 6 Vanhoja
DRAGSFJÄRD (ENT. HIITTINEN), KYRKSUNDET. Tutkimukset kappelialueelta - osaraportti Tiina Jäkärä Museovirasto Arkeologian osasto
DRAGSFJÄRD (ENT. HIITTINEN), KYRKSUNDET Tutkimukset kappelialueelta - osaraportti 996 Tiina Jäkärä Museovirasto Arkeologian osasto SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto......................................... 2
Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.
1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila
1 Sastamala Tappitori-Vanhakirkko paineviemärilinjan kaivuun valvonta 2010 Rapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Sastamalan kaupunki, Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta...
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS
~~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Suomusjärvi lnventointinumero: Alue: Laperla Luokka: II Nimi: Viitamäki N Ajoitus: Kivikautinen Kohteen laji: louhos, asuinpaikka
Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016
1 Pälkäne Tauriala vesihuoltolinjan kaivamisen arkeologinen valvonta 2016 Teemu Tiainen Tilaaja: Pälkäneen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Valvonta... 5 Havainnot...
SALLA. Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi
SALLA Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi Taisto Karjalainen 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Inventointialue 2 3. Alueen luonne 4
Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus
Väliraportti 1.7.2009 Ulrika Köngäs Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus Ruotsinpyhtään Skårbäcksmossenin 1700-luvun sotilasleirin alueella suoritettiin arkeologiset
MUSEOVIRASTO EURA VÄHÄVAHE KAUNISMÄKI. Rautakautisen ruumishautakalmiston kaivaus. Osa I. Kertomus. A.Vikkula - N.Strandberg 1987
MUSEOVIRASTO EURA VÄHÄVAHE KAUNISMÄKI Rautakautisen ruumishautakalmiston kaivaus Osa I. Kertomus A.Vikkula - N.Strandberg 1987 *****~** ****k****************************************************** Museovirasto
TOHMAJÄRVI Kemie vt. 9 Onkamo-Niirala linjausvaihtoehto D:n muinaisjäännösinventointi 2015
1 TOHMAJÄRVI Kemie vt. 9 Onkamo-Niirala linjausvaihtoehto D:n muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Pohjois-Savon ELY-keskus 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Vanhoja karttoja...
Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017
1 Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Caruna Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Sähköpylväs A... 4 Sähköpylväs
SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Karttaote kaivauspaikan sijainnista 3 1. Johdanto 4 1.1. Alueen tutkimushistoria 4 2. Kohteen sijainti ja
Närpiö Norrskogen/kaatopaikka-alue Kaatopaikka-alueen länsipuolen röykkiöiden kaivaus 7. 11.5.2007 Katja Vuoristo 2007 SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Karttaote kaivauspaikan sijainnista 3 1. Johdanto
Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9
1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo
JALASJÄRVI Kohtakangas. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus
JALASJÄRVI Kohtakangas Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Jalasjärvi Kohtakangas Muinaisjäännöslaji:
Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951.
M Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951. Huittisten pitäjän Sammunkylässä olevan '.2akkulan kartanon omistajan
Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27
ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan kaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus
ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan kaivaus Tiina Jäkärä 2006 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan
Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014
1 Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014 Esiraportti Hannu Poutiainen Tilaaja: Sipoon kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 5 Menetelmät... 6 Tallbacka
Vantaan Fastböle Haxböle -tielinjan konekaivuun valvonta vuonna 2012. Anna-Maria Salonen
Vantaan Fastböle Haxböle -tielinjan konekaivuun valvonta vuonna 2012 Anna-Maria Salonen Arkisto- ja rekisteritiedot Kohteen nimi: Fastböle (Kuninkaala), Fastböle Haxböle Kylä: Kuninkaala Kaupunginosa:
Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011
1 Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Sijaintikartta... 3 Kartoitus... 3 Kartat...
ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011
1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Laukaa Kuhanniemi Tarvaala osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi
1 Laukaa Kuhanniemi Tarvaala osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2007 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Environment Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 LAUKAA 66 KÄÄMINNIEMEN
Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012
1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat
Siirtoviemärilinja Harjavalta-Pori
Siirtoviemärilinja Harjavalta-Pori Maanrakennustyön valvonta Ulvilan Saaressa 2009 FM Tiina Jäkärä Museovirasto/RHO 1 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Ulvila Tutkimuksen laatu: valvonta Kohteen ajoitus:
Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi)
Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi) Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Vesa Laulumaa 2007 Sisällys Arkistotiedot 2 Johdanto 3 Kohteen sijainti ja topografia 3 Tutkimushistoria
VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS
VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS Kivikautisen asuinpaikan kaivau~. Anja Sarv.aa 97a. Vöyri, Kaurajärvi, I~tankanga~. Kivikautisen asuiapaikan kaivau~ 978. Peruakartta 333 2 + 23 03 (Kaurajärvi), koordinaatit
TAMMELA Keskinen. Kuoppajäännöksen koekaivaus
TAMMELA Keskinen Kuoppajäännöksen koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2009 KAIVAUSKERTOMUS 1 Kohteen nimi: TAMMELA Keskinen Muinaisjäännöslaji: kuoppajäännös (3
KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru
KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru Koekaivaus kivikautisella asuinpaikalla 1985 Matti Bergström KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru 1 Kunta: KUOPIO Kylä Syrjäsaari Tila: Välisalmi Rnro 8:8,
LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,
Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017
Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Ville Laakso Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Menetelmät ja havainnot... 4 Tulos... 6 Arkistolähteet... 6 Kansikuva:
Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala
1 Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö Kansikuva:
HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus
HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Hauho Adenius Muinaisjäännöslaji: rautakautinen
Kertomus Tutkimuksi sta Tyrvännön Retulansaaren rautakautisessa kalmistossa toukokuussa v Kertomukseen
1 M Kertomus Tutkimuksi sta Tyrvännön Retulansaaren rautakautisessa kalmistossa toukokuussa v. 1953. Kertomukseen liittyy 2 karttaa ja 6 valokuvaa sekä YJ'i'l 13244 :1-34. Tarkastuskäynnistään Tyvännön
LEMPÄÄLÄ TORISEVANKULMA kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2009
LEMPÄÄLÄ TORISEVANKULMA kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2009 Päivi Kankkunen Museovirasto - arkeologian osasto - koekaivausryhmä I SISÄLLYS ARKISTOTIETOJA 2 ote tiekartasta GT-5 3 peruskarttaote 4
RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009
1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...
Evijärvi Joensuu 1 ja 3 Maakaapelilinjojen tarkkuusinventointi 2014
1 Evijärvi Joensuu 1 ja 3 Maakaapelilinjojen tarkkuusinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Elenia Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Joensuu 1...
Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013
1 Espoo Jorvi Glims 20 kv ilmajohtolinjan pylväspaikkojen konekaivuun valvonta 2013 Johanna Stenberg Tilaaja: Lujatalo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 4 Tutkimus...
Nuoremman rautakauden kalmiston kaivaus
YLÖJÄRVI MIKKOLA Nuoremman rautakauden kalmiston kaivaus Tuula Heikkurinen 1980 Sisällys sivu JOHDANTO KAIVAUSPAIKAN ESITTELY KAIVAUSPAIKAN SIJAINTI JA TOPOGRAFIA KAIVAUSTEKNllKKA MAALAJ IT/KUL TTUURIMAA
YLI-II 59 KOTIKANGAS KIVIKAUTINEN ASUINPAIKKA
KAIV AUSKERTOMUS YLI-II 59 KOTIKANGAS KIVIKAUTINEN ASUINPAIKKA NORTHERN CULTURES AND SOCIETIES OULUN YLIOPISTOKANSANVÄLINEN KURSSI ANDRE COSTOPOULOS 2007 ABSTRAKTI Yli-Ii 59 Karjalankylä Kotikangas Peruskartta:
KOKEMÄKI KAKKULAINEN MAAMIESKOULU. Koekaivaus rautakautisessa kalmistossa
KOKEMÄKI KAKKULAINEN MAAMIESKOULU Koekaivaus rautakautisessa kalmistossa A. Vikkula 1982 KOKEMÄKI KAKKULAINEN MAAMIESKOULU Koekaivaus rautakautisessa ka1mistossa A. Vikku1a 1982 s i s ä 1 1 y s Arkistotietoja
YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004
YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004 Päivi Kankkunen ja Sirkku Pihlman Museovirasto - arkeologian osasto - koekaivausryhmä 1 '' 1 Yläne
Sauvo Korvala. Vanhemman roomalaisajan löytökohteen koekaivaus. Marianne Schauman-Lönnqvist
Sauvo Korvala Vanhemman roomalaisajan löytökohteen koekaivaus 1996 Marianne Schauman-Lönnqvist 1 Sisällysluettelo Kohteen perustiedot Kaivauksen tausta ja lähtökohdat Kaivauspaikan sijainti ja topografia
TARKASTUSKERTOMUS KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus. Kaisa Lehtonen MUSEOV I RASTO
TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus Kaisa Lehtonen '' MUSEOV I RASTO TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 Kauhava, (Alahärmä), Rintavainio 4010013
Kangasala Kaivanto Kivikautisen asuinpaikan rajaus 2011
1 Kangasala Kaivanto Kivikautisen asuinpaikan rajaus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Pirkanmaan ELY-keskus 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Kartat... 5
Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007
1 Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 Hans-Peter Schulz Timo Jussila Kustantaja: Toholammen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...
LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2
1 LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2004 Timo Jussila ja Tapani Rostedt 2 Sisältö: Maastokarttaote... 2 Perustiedot... 3 Abstrakti... 3 Kaivaus... 3 Yleiskartta 1:500...
Forssan museo FORSSA Haudankorva Salmistanmäki
Forssan museo FORSSA Haudankorva Salmistanmäki Peruskartta 2113 7 Tammela kaivauspaikan koordinaatit: p= 6748 297, i= 3318 826 keskikoordinaatit: p= 6748 283, i= 3318 877 z = n. 1 kl. Haudankorva tl. Salmista,
KÄLVIÄ. 70 PAHANPORTAANRÄME. Koekaivausraportti. Lauri5kantsi2003 K.H. Renlundin museo, Kokkola
KÄLVIÄ. 70 PAHANPORTAANRÄME Koekaivausraportti Lauri5kantsi2003 K.H. Renlundin museo, Kokkola SISÄLL YSLUETIELO. Arkistotietoja 2. Johdanto 3. Sijainti ja topografia 4. Tutkimusmenetelmät 5. Tutkimustulokset
Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund
1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...
Hämeenlinna Iittala Keikkala Kevyenliikenteen väylän inventointi Kreetta Lesell 2009
Iittala Keikkala Kevyenliikenteen väylän inventointi Kreetta 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta väylästä 4 2. Ympäristön muinaisjäännökset
KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:..
M U SE 0 '! r r. A s TO RAKENNUSt-a,., forjawnen ARKJSTO Selostus konservaattori Th. Lindquistin ja maist. A. Sinisalon käynnistä tutki~ massa val!ioneu!2ston~lo~ kivi~al~ alt~2ltln~---kierreportaita marraskuun
Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o.
M Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o. Porin maalaiskunnan Tuoreniemen kylässä on Sjögrenin ja Vainio- Mattilan metsäsaroilla lfihekkäin kolme
Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013
1 Tammela Kellarinmäki muinaisjäännöskartoitus 2013 Jasse Tiilikkala Kustantaja: Forssan vesihuoltoliikelaitos 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 5 Inventointi ja kartoitus...
Löydöt: KM (kvartsia, keramiikkaa, palanutta luuta) Kuvat: G-f'- 3'i - tv fb.3<?
M Oravainen, Paljak, Fårmossen 2 Mj Kunta: Oravainen Kylä: ~ os.sa ~
Loppi Kaartjärvi Antinniemi
f. 144125 Loppi Kaartjärvi Antinniemi Ranta-asemakaavan muutosalueen inventointi Kreetta Lesell 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta
Lempäälä Päivääniemi arkeologinen valvonta 2013
1 Lempäälä Päivääniemi arkeologinen valvonta 2013 Timo Jussila Johanna Stenberg Tilaaja: ELTEL Networks Oy / Elenia Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 4 Valvonta... 5 Tulos...
Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012
1 Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Pirkanmaan ELY-keskus.
KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 1. Rakennustyömaa. Neljä harmaakiviseinän jäännöstä
Turku, KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 TUTKIMUKSEN LAATU Rakennustyömaa AIKA 5.5.-22.7.98 TUTKIJAT VALOKUVAAJAT H.Brusila, N.Lepokorpi, A.Pihlman M.Puhakka, A.Pihlman, N.Lepokorpi
TURKU, KAKSKERTA, BRINKHALL Kavaljeerisiiven länsipuolen vesijohtoputken kaivanto
1 TURKU, KAKSKERTA, BRINKHALL Kavaljeerisiiven länsipuolen vesijohtoputken kaivanto MUSEOVIRASTO, RAKENNUSHISTORIAN OSASTO Kenttätyöt ja raportointi Antti Suna 13.12.2006 2 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT
VAMMALA Kaukola Juvela
VAMMALA Kaukola Juvela Koekaivaus rautakautisella röykk iöa 1uee11 a Matti Bergström 1986 VAMMALA Kaukola Juvela Kunta: Vammala (ent. Tyrvää) Ky l ä : Kauko l a Tila: Määräala tilasta Juvela RNo 17, omistaa
Mikkelin läänin maakuntayhtymän Kiinteät muinaisjäännökset luettelossa kohde on numerolla 32.
1 TARKASTUS Mikkeli Kenkäveronniemi 1000002232 Laji: kiinteä muinaisjäännös Muinaisjäännöstyyppi: asuinpaikat Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: 1 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: 6838662 I: 514945 P
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000
Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Timo Jussila Kustantaja: Kaakkois-Suomen tiepiiri 2 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen
Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012
1 Punkalaidun Vanttila arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Kustantaja: Huittisen Puhdistamo Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Tausta... 4 Valvonta... 4 Havainnot... 5 Yhteenveto... 8 Kuvia...
EURAJOKI UINMAA. Kaivaus. Jukka Luoto ja Erkki Salminen 1979
EURAJOKI UINMAA J Kaivaus Jukka Luoto ja Erkki Salminen 1979 EURAJOKI LIIl'>TI-iAA 1 979 Kaivauskertomus Jukka Luoto Erkki Salminen 1 Yleistä Sijainti: pk 1132 12 X== 6790 07 Y= 532 92 Koeoja A Kaivaukset
HOLLOLA Hämeenkoski Kurjalan kartanon kirkon raunio RKY-alue arkeologinen valvonta 2016 Johanna Rahtola Teemu Tiainen
1 HOLLOLA Hämeenkoski Kurjalan kartanon kirkon raunio RKY-alue arkeologinen valvonta 2016 Johanna Rahtola Teemu Tiainen Tilaaja: Hollolan vesihuoltolaitos 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat...
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014.
Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Saaren kartanon alueella tehtiin pihalammen pohjoisrannalle valaisinpylvästä varten kaivanto,
Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Helena Taskinen 1985
SUOMUSSALM VANHA KRKKOSAAR. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Helena Taskinen 985 Sisällys Koekaivauspaikan esittely Ote peruskartasta Alueen topografiaa Alueen koekaivaus Yhteenveto Valokuvat Luettelo
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014
KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KANGASALA PAKKALA TURSOLANTIEN VARHAISMETALLIKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset...
Kirkonlaattia 11 (Niilo Lammelan maalla, ].:etsärannan tl.) sijaitsee Rantalan asuinrakennllksista (nyk. kylmillään) suoraan pohjoiseen 750 m.
r;:.i. I "/ I ~ r..o Lapin Kivikvlän js_ lialltak...yl.än hiidenkiuk
Pälkäne Ruotsila vesihuoltolinjan konekaivuun valvonta 2009
1 Pälkäne Ruotsila vesihuoltolinjan konekaivuun valvonta 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kiukaanpohja... 6 Kansikuva:
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
TURKU Nunnankatu salaojakaivon purkuputki 2013 Kaupunkiarkeologinen valvonta
TURKU Nunnankatu salaojakaivon purkuputki 2013 Kaupunkiarkeologinen valvonta Kaivausraportti Heidi Martiskainen Turun museokeskus 2013 Arkisto- ja rekisteritiedot Tutkimuskohde: Turku, Nunnankatu Kaupunginosa:
KEMINMAA Keminmaa-Taivalkoski 110 kv voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2015
1 KEMINMAA Keminmaa-Taivalkoski 110 kv voimajohtokäytävän muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Havainnot...
Juupajoki Perttulan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2017
Kunnanhallitus 18.9.2017, liite 7. Juupajoki Perttulan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Maankäyttötoimisto Simo Järvenpää 1 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot
Sotkamon Taivaljärven kaivospiirin alueen arkeologinen inventointi
Sotkamon Taivaljärven kaivospiirin alueen arkeologinen inventointi Kainuun Museo 2011 Inventoinnin taustaa Sotkamo Silver Oy tilasi Kainuun Museolta Taivaljärven kaivospiirin alueen arkeologisen inventoinnin.
Laitilan Nästinristin muinaisjäännösalue. yleiskatsaus muinaisjäännöksiin ja löytöihin
... 2 3 /t r: J. tcnct Laitilan Nästinristin muinaisjäännösalue yleiskatsaus muinaisjäännöksiin ja löytöihin ks. Yleiskartta nuolen os. kohta Laitilan Kodjalan kylän metsäpalstoilla oleva Nästinristin
Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
Riihimäki Herajoki 110 kv voimajohtoreitin välillä Karoliinan sähköasema - Herajoki muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Riihimäki Herajoki 110 kv voimajohtoreitin välillä Karoliinan sähköasema - Herajoki muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Ramboll 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...
Hautausmaan katselmus
Hautausmaan katselmus Kirkkoneuvosto huolehtii siitä, että hautausmaan ja sillä olevien rakennusten katselmus suoritetaan vuosittain. Katselmuksessa päätetään toimenpiteistä, joihin hautausmaan hoidosta
Hämeenlinna Vanaja Kirkonkulma Maakaapelin kaivamisen arkeologinen valvonta 2018
1 Hämeenlinna Vanaja Kirkonkulma Maakaapelin kaivamisen arkeologinen valvonta 2018 Hannu Poutiainen Tilaaja: Elenia Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartta... 3 Vanhoja karttoja... 3 Arkeologinen valvonta...
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)
,, ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) PL 913 00101 HELSINKI p. (09} 40 501 www.nba.fi 1. PERUSTIEDOT Kunta: Suomussalmi Nimi: Kortejärvi
Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.
1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...
Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012
1 Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 6 Näkymä alueen
Tampere Veijanmäenkatu rautakautisen asuinpaikan koekaivaus 2014
1 Tampere Veijanmäenkatu rautakautisen asuinpaikan koekaivaus 2014 Hannu Poutiainen Tilaaja: Aitokiinteistöt Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot Alue: Tarkoitus: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Kohdetiedot...