pallo pelissä Jäsenlehti 2 / 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "pallo pelissä Jäsenlehti 2 / 2012"

Transkriptio

1 pallo pelissä Jäsenlehti 2 /

2 Toimisto tiedottaa Hyvää kuluvaa golfkautta caddiemastereilta Seuraavassa muutamia asioita joista tahtoisimme pelaajia muistuttaa: Saraksen lähtöaikojen mahdollisesta peruuttamisesta on ilmoitettava caddiemasterille välittömästi, kuitenkin viimeistään kahta tuntia ennen peliaikaa. Kirkan palloränniä pelattaessa myös ennen ns. jatkoaikaa on ilmoittauduttava caddiemasterille. Toivoisimme myös, ettei Kirkalle varattaisi jatkoaikoja vain varmuuden vuoksi, täten mahdollisimman moni pääsee pelaamaan. Kilpailuiden lähtöaikatoiveiden suhteen toivoisimme että pelaajat käyttäisivät tätä mahdollisuutta vain silloin kun kyseessä on kilpailuun osallistumisen estävä pakollinen meno, täten mahdollisimman moni pääsee osallistumaan kisoihin. Jos tarvitsette pelikierrokselle autoa, toivoisimme teidän tekevän autovarauksen hyvissä ajoin. Keimolassa ryhmän suurin sallittu yhteistasoitus on 100. Keimolassa noudatetaan yleistä, hyvän maun mukaista golfpukeutumista sekä golfetiketin mukaista hyvää käytöstä, niin klubilla kuin myös kentällä. Klubimme aulaan on tullut nyt kosketusnäyttö jolla Keimolan jäsenet voivat itse vahvistaa Saraksen lähtöaikansa. Caddiemasterin toimisto on avoinna maanantaista sunnuntaihin klo Hyvää loppukautta toivottavat Arttu, Head caddiemaster ja caddiet Emmi, Laura, Kalle, Ville ja Tommi SM-menestystä Keimolaan Keimolan seniorinaisille menestystä! Seniorinaisten SM-kilpailuissa Espoon Ringsidessa Keimolan seniorinaiset pelasivat hienosti sijoittuen seuraavasti: N65: SM-hopeaa Sirpa Tuisku ja -pronssia Ritva Sjöman N60: Liisa Eerola 10.sija N50: Lea Hatunen 4.sija Samassa yhteydessä pelatussa joukkuekilpailussa KGV saavutti SM-hopeaa joukkueella Sirpa Tuisku, Liisa Eerola ja Lea Hatunen. Keimolan seniorit voitokkaita! Keimolan seniorit voittivat Uudenmaan reikäpelimestaruuskilpailujen oman lohkonsa, ja selviytyivät siten kahdeksan parhaan joukkoon. Jatko pelataan cup luontoisena eli vain voittaja pääsee jatkoon. Heinäkuussa kohtaamme Helsingin Golfklubin. Jatkopaikka ratkaistaan kahdessa osaottelussa, kerran kummankin joukkueen kotiotteluna. Keimolan joukkueessa ovat alkulohkossa pelanneet Ritva Sjöman, Sirpa Tuisku, Johanna Paavolainen, Veikko Niemikorpi ja Risto Hotti. Veikko Niemikorpi SM-pronssille! Veikko Niemikorpi pelasi pronssille senioreiden M55- lyöntipeli SM-kisoissa. Keimolan väki onnittelee Veikkoa upeasta suorituksesta! Jani Hietaselle menestystä Virossa! Edustuspelaajamme Jani Hietanen ylsi upeasti toiselle sijalle Viron Kuresaarella pelatussa Estonian Amateur Openissa. Paljon Onnea kaikille menestyneille pelajille upeista suorituksista arvokilpailuissa! 2

3 Pelipaikalta Harri Tuisku S euratoiminnasta Keimola Golfin pelaajat saavat Pallo Pelissä-julkaisunsa tällä kertaa nettiversiona. Ne joilla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä muotoa, voivat caddiemasterilta pyytää printattua kopiota luettavakseen. Tämä ratkaisu noudattaa 2011 syksyllä tehdyn mielipidekyselyn linjaa, jossa 55% vastaajista haluaa lehtemme kokonaan nettiversiona. Hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti kuluvan vuoden kolmesta numerosta tämä Nr2 julkaistaan netissä. Todettakoon että tämä on kokeilua, sillä riveistä on jo kuulunut huolestuneita kommentteja painetun version puolesta. Netti on nykypäivää ja siksi on perusteltua seurata ympäristömme muutoksia myös tiedottamisessa. Samaisen kyselyn tuloksena saatiin myös mielipiteitä rahankäytöstä seurassamme. Junioritoimintaa pidettiin tärkeänä ja siihen satsauksia ja toiminnan kehittämistä kannatettiin. Kannatettiin muutenkin säästöjä ja kulujen leikkauksia. Pallo Pelissä julkaisumme on yksi varoja syöviä aktiviteettejämme. Niinpä nettiversioon siirtymällä voimme säästää painatus- ja postituskuluissa. Toivomme kommentteja ja mielipiteitä tämän numeron jälkeen, jotta voimme huomioida ne ensi vuoden suunnitelmissamme. Ympäristömme ja sen mukana Keimola Golfin seuratoimintakin muuttuu. Juhlavuonna on hyvä pysähtyä, muistella 25- vuoden taivaltamme ja suunnata katse myös tulevaisuuteen. Oman havaintoni mukaan yhdessä tekemisen halu ja yhteisen hyvän aikaansaaminen ei enää ole voimissaan. Toimikuntiemme pyörät pyörivät yhä harvempien, niiden samojen varassa. Rajallisten seuran varojen jakamisesta ja käytöstä pidetään enemmän ääntä, kuin yhteisen jaettavan aikaansaamisesta ja sen eteen tekemisestä. Tämä on tilanne meillä jäsenmäärältään yhdessä Suomen suurimmista seuroista. Monet vuodet meillä on puhuttu ja toivottu klubielämää, jossa pelin ohessa viihdytään yhdessä, tutustutaan toisiimme, huomioidaan uudet jäsenemme, seurustellaan ja jaetaan yhteistä aikaa. Herää kysymys, emmekö ole osanneet löytää sitä vetovoimaista tekijää, jolla tämä voisi tapahtua. Olen sivusta seurannut mielenkiinnolla Äijätoimikuntamme tekemisiä. Kuten varmaan moni muukin, olen hiukan skeptisesti suhtautunut tuohon uuteen tulokkaaseen. Asenteeni on muuttunut tätä ryhmää kohtaan positiiviseksi jopa ihailevaksi sitä mukaa, kun olen tarkemmin tutustunut heidän missioonsa. Kolmen toimintavuotensa aikana tämä ryhmä on pitänyt hauskaa; toteuttanut erilaisia hassuja ja mielikuvituksellisia pelimuotoja, yhdistänyt golfia ja juoksua, lyönyt vetoja, pelannut ja valvonut yöllä seuraten U.S. Openia hyvän ruoan ja juoman äärellä, tehnyt yhteisiä matkoja jne. He ovat löytäneet viihtyisän kaveruuden ja sen kautta luovuudellaan kehitelleet uutta ja hauskaa golfin ympärillä. Tämä toimikunta ei ole tarvinnut eikä pyytänyt seuran varoja, mutta sensijaan tilittänyt toimintansa aikana yli 7000,- juniorityön hyväksi. Seuramme säännöt antavat vapauden toteuttaa erilaisia uudistuksia toimikuntien organisoimisessa, perustamisessa, yhdistämisessä tai sulkemisessa. On meistä itsestämme kiinni, miten haluamme puitteitamme kehittää ja yhdessäoloa rakentaa. Omasta ja tiedotustoimikuntani puolesta toivotan kaikille jäsenillemme ja lukijoillemme mukavaa ja rentouttavaa juhlavuosikesää. 3

4 25-vuotisjuhlat lähestyvät Kesä on tätä kirjoittaessa kauneimmillaan vain lämpö puuttuu. Ja voihan se olla, että lämpöaalto odottaa Keimolan kesän kohokohtaa: 25-vuotis juhlaviikkoamme! Juhlaviikkoa suunniteltaessa tavoitteena on ollut luoda jokaiselle jäsenelle mahdollisuus osallistua tapahtumiin tavalla tai toisella. Toivon, että olemme onnistuneet ja te jäsenet pääsette nauttimaan juhlaviikon tarjonnasta. Alla lyhyt katsaus viikon ohjelmaan; ohjelma tarkentuu vielä lähempänä, joten seuraa nettisivuja sekä ilmoitustauluja! Ma Ei virallista ohjelmaa Ti Seuran jäsenille tarjolla klo 14 17: Upin ja Maken maksuton golfklinikka: vinkkejä ja neuvoja sekä swingiin että lähipeliin rangella ja lähipelialueella Urheiluhieroja Sami Numminen paikalla; lyhyitä n. 15 min hierontatuokioita maksutta Pienimuotoisia kilpailuja kentällä / puttiviheriöllä Erilaisia esittelyitä kauneudenhoitopalveluista jne. Ravintolasta päivän lounaana Teryaki -kanaa normaaliin lounashintaan 9,80 Ke 1.8. Keimola Golfin avoimet ovet -tapahtuma jäsenten ystäville, Keimolan naapureille, lähialueen asukkaille ja muille Keimola Golfista kiinnostuneille: tuo ystäväsi tutustumaan golfiin! Ohjelmaa myös perheen pienimmille; tilaisuus on maksuton! Avoimet ovet -päivän tapahtumat klo ellei toisin mainita! AIKUISILLE: Golfkokeilua aloittelijoille rangelle klo ammattivalmentajien, Upin ja Maken, johdolla Lyhyt info golfin aloittamisesta: klubitalolla klo 14:00, klo 16:00 ja klo 18:00 Puttikilpailu puttiviheriöllä Ravintolasta: Yllätysmaistiainen aikuiseen makuun (talo tarjoaa)! Päivän spesiaali Hunajagrilliribs, lankkuperunat ja coleslaw-salaattia hintaan 12,- Keimola Golfin yhteistyökumppanit esittelevät tuotteitaan / toimintaansa PERHEILLE/ LAPSILLE Info lasten/ nuorten golf-harrastuksen aloittamisesta klo 17:00 Talutusratsastusta lapsille! Piha-alueella mahdollisuus tutustua söpöihin kaneihin! Erilaisia herkkuja tarjolla perheen pienimmille klubihuoneessa à la Taffel & Panda, golfaiheinen piirustuskilpailu kaikille lapsille!!! Puttikilpailu lapsille puttiviheriöllä Lapsiparkki klubihuoneessa klo Ravintolasta: Lapsille junnuburger ja frittiperunat hintaan 7,- 4

5 To 2.8. Seuran jäsenille tarjolla klo mm. Upin ja Maken maksuton golfklinikka: vinkkejä ja neuvoja sekä swingiin että lähipeliin Urheiluhieroja Sami Numminen paikalla; lyhyitä hierontatuokioita maksutta. Pienimuotoisia kilpailuja kentällä/ puttiviheriöllä Erilaisia esittelyitä kauneudenhoitopalveluista jne. Ravintolasta kesäinen juhla-buffet normaalin lounaan (9,80) hinnalla klo 11 21!!! Pe 3.8. Kutsuvierastilaisuus seuran sidosryhmille klubilla klo Kutsuvierastilaisuus klubilla toimikunnille klo 19 alkaen La 4.8. Kaikille jäsenille avoin 25 v-juhlakilpailu Lauantaina järjestetään kaikille jäsenille avoin juhlakilpailu kesäisen pukeutumisen, grillauksen ja mukavan tunnelman merkeissä! Joukkuemuotoisesti pelattavan kilpailun yhteislähtö tapahtuu klo 10 ja kilpailun jälkeen nautitaan Amerikkalaishenkinen rento BBQ, eli grillattua kanaa, lihoja ja mereneläviä erilaisten kastikkeiden, runsaiden salaattien ja perunoiden kera; hyviä juomia nautitaan tietenkin palan painikkeeksi. Ruokailun ohessa kuullaan kesäistä haitarin soittoa ja maittavan aterian kruunaa tietenkin juhlajälkiruoka! Paras kesäinen miesten ja naisten asu palkitaan! Mukaan mahtuu 72 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Kesäisestä juhlakilpailusta grilliherkkuineen, juomineen ja haitarinsoittoineen pääsee nauttimaan 50,- kilpailumaksua vastaan kun pelioikeus kentälle on maksettu. Su 5.8. Kakkutarjoilu jäsenille klo Toivon, että juhlaviikon ohjelma tuntuu kiinnostavalta ja pääsette osallistumaan erilaisiin tapahtumiin! Mukavaa kesää ja juhlaviikon odotusta kaikille toivottelee toiminnanjohtajanne, Sari 5

6 Kenttämestarilta Kenttämestarin lyhyt muistilista pelaajille Uusia jäseniä tulee seuraan kuin sieniä sateella, joten lienee paikallaan pieni katsaus/kertaus muutamiin kentänhoitoonkin vaikuttaviin asioihin. Bunkkeriharavan paikka: Harava asetetaan KOKONAAN bunkkeriin, varsineen päivineen, mieluiten haravanvarsi pelilinjan suuntaisesti. Osittain bunkkerin ulkopuolella olevat haravan varret hidastavat huomattavasti, niin semiraffi - kuin esiviheriöleikkaajankin työntekoa, kun ne pitää nostella koneiden tieltä bunkkereihin. Divottien paikkaus/ hiekkapullojen käyttö: Kentällä, myös lähipelialueella, irti lyöty ehjä divotti paikataan irti lyödyllä turpeella ja hajonnut divotti hiekkapullosta valutettavalla hiekalla. Hiekkapullojen käyttö on toki vapaaehtoista, mutta sen käyttö korostuu sekä erittäin märissä että erittäin kuivissa olosuhteissa. Muista, että oma pallosi voi maata paikkaamattomassa lyöntijäljessä. Kentänhoidon resurssit ovat rajalliset ja divottien paikkaukseen väylillä ehditään todella harvoin, ehkä kerran kesässä. Teekuppien käyttö: Kaikilla punaisilla ja keltaisilla teepaikoilla on mustat kupit rikkoutuneille tee-tikuille. Ne eivät ole pieniä roskiksia, vaikka ne välillä tyhjennetäänkin. Niiden tarkoituksen tietänevät kaikki vaikka eivät kaikki niitä viitsi käyttää, siisteys. Pallonalastulojäljen paikkaus: Tämän nyt tietävät kaikki, vai mitä? Ohje seuraavalla sivulla. Lyöntiluvan pyytäminen/saaminen, sokkoväylät: Kentänhoitajan ollessa lyöntisektorillasi, pyydä lyöntilupaa kättä nostamalla. Älä lyö ennen kuin kentänhoitaja heilauttaa kättä, kone siirtyy sivuun tai riittävän kauas sinusta. Fore huudot kaikuvat koneiden melussa kuuroille korville, saa sen toki huutaa. Varmista aina vapaa peliväylä, pahimmat sokkoväylät kentänhoitajille ovat Kirkka 3,11,15 ja 18 sekä Saras 6 ja 9. Terveisin kenttämestari Vemppa MUISTA Kirkantiellä on nopeusrajoitus! Kevään merkkejä Keimolassa Uskollinen Mustakurkku-uikkumme samalla paikalla kuin aiempinakin vuosina Saras 16 ja lämpimän sään esiin houkuttelema kyy. Kevätterveisin Vesa T Maukonen 6

7 Kapteenilta Etikettejä ja sääntöjä Hei vaan kaikille täältä aurinkoisesta Porista (tällä hetkellä ;)) Alkukauden aikana on tuotu esille muutamia asioita, joihin odotetaan mielipiteitä, kannanottoja ja mahdollisesti selkeitä linjauksiakin. Tässä muutama sana omakohtaisen kokemusten kautta. Pukeutuminen on aina ollut aihe, joka herättää vuorenvarmasti keskustelua. Siitä on myös hallituksessa alustavasti keskusteltu ja tavoitteena on saada kerhomme linjasta kertovaa ohjeistusta tms. sivuillemme. Kun omalta osalta kävin tätä asiaa läpi 30-vuotisen golf historiani osalta, palautuivat mieleeni ensimmäiset pelivuoteni. Taisi olla jo ensimmäisen pelikesän elokuu, kun hain komean ruutukuosin omaavaa kangasta, josta vaimoni minulle ensimmäiset ruutuhousut ompeli. Se vain oli se juttu. Toki ajat ja asustukset ovat muuttuneet, mutta kyllä mielestäni tänäkin päivänä siisti, asianmukainen pukeutuminen kuuluu kuvioon. Mutta tästä asiasta saanemme virallisempia linjauksia myöhemmin. Toinen juttuaiheeni koskettaa noita iki-ihania sääntöjä. Kävin Leilan patistamana taas uusimassa tuomarikorttini. Se ja alkukauden kokemukset ja tapaukset FST-tourilla ovat taas korostaneet ainakin minulle hyvän (tai edes kohtuullisen) sääntötuntemuksen merkitystä. Säästyy lyöntejä ja kaikki ovat samalla viivalla, kun kilpaillaan. Jopa kilpailuissa voi ja kannattaa kilpakumppaneilta kysyä esim. Mitä eri mahdollisuuksia minulla on sääntöjen mukaan jatkaa peliini tästä paikasta? Säännöistä voi aina kysyä, kunhan ei kysy Miten minun kannattaisi pelata? Tällöin rikotaan sääntöä Neuvon kysyminen muodossa. Ja mielestäni paras lukuneuvo sääntökirjalle: 1. kerralla lue systemaattisesti läpi ja 2. kerralla viittausten pohjalta loikkien. Tasoituskortti- tai kilpailukierroksella mennään sääntökirjan mukaisesti aina, mutta harjoituskierroksella tärkein asia on pysyä kentän pelirytmissä eli pysytään edellä menevän peliryhmän perässä. Seuraotteluista sen verran, että tätä kirjoittaessani kaikki ottelut ovat vielä pelaamatta (Hyvinkää siirtyi syyskuulle), joten vielä ehtii mukaan! Terveisin Ari H Näin korjaat alastulojäljet viheriöllä! TÄHÄN SUUNTAAN 1. Heitä pois pallonjäljestä mahdollisesti irronnut turpeenpala. 2. Upota viheriönkorjaushaarukka aivan pallonjäljen reunaan. Käännä haarukan yläosaa jäljen keskustaa kohden. Tee sama ainakin neljästä suunnasta eri puolilta jälkeä. 3. Tämä toimenpide venyttää ehjää turvetta pallonjäljen päälle ja takaa pinnan nopean tervehtymisen. 4. Taputa korjattua kohtaa keveästi putterilla. Muista, että hyvä pelaaja tekee viheriölle yhden jäljen ja korjaa kaksi. 7

8 Lady Kapteenilta Ladykapteenin terveiset Tätä kirjoittaessa on kesäkuu vähitellen kääntymässä heinäkuuksi. Säät ovat olleet poikkeuksellisen vaihtelevat, mutta mikäli ennusteisiin on uskomista, niin heinä-elokuuksi luvataan aurinkoisia ja lämpimiä pelikelejä toivossa on ainakin hyvä elää. Naisten kausi on pyörähtänyt erittäin hyvin käyntiin ja ilokseni olen voinut todeta, että osallistujamäärät ovat kasvaneet naisten tapahtumissa kiitettävästi. Huhtikuussa järjestettiin sisähallissa leikkimielinen naisten kauden startti, toukokuussa oli virallinen kauden avauskisa ja kesäkuussa kisailtiin Naisten Sunnuntain ja hattukisan merkeissä. Kiitokset kisan sponsoreille - Peltomäki Golfille ja Niki Pihlströmille - muotinäytös kisan jälkeen oli menestys. Myös naisten valmennusryhmät täyttyivät mukavasti. Naisten avauskisassa olleet sääntöpähkinätkin saivat erityistä kiitosta ja vastaavia toivottiin jatkossakin lisää. Heinäkuussa (12.7.) saimme Pickalan ladyt vieraaksemme ystävyysottelun merkeissä. Kyseisellä ystävyysottelulla on pitkät perinteet ja kiertopalkinto jäi tällä kertaa koristamaan Keimolan palkintokaappia. Kisa pelattiin vähemmän vakavassa hengessä pistebogey -muodossa. Heinäkuun 19. päivänä pelataan jälleen Saaran Päivän Open toivon runsasta osaanottoa myös tähän tapahtumaan ja koska kyseessä on avoin kilpailu, niin tuolloin on oiva tilaisuus kutsua vaikka golfaava ystävätär mukaan tapahtumaan ja tutustumaan Keimolaan. Naisten pukuhuoneessa oleva birdie/par omppupuu on saanut runsaasti tipuja ja omppuja oksilleen lisää kannattaa käydä lisäilemässä sitä mukaa, kun niitä birkkuja ja par eja syntyy. Omat pelit ovat alkukaudesta jääneet sattuneesta syystä hieman vähemmälle, mutta toivottavasti tästä pikku hiljaa päästään myös kentän puolelle. Joka tapauksessa minut löytää pörräämästä klubilta varmasti päivittäin, kunhan lomat alkavat. Toivotan kaikille Keimolan ladyille oikein antoisaa ja aurinkoista golfkesää ja muistakaa, että mikään ei ole niin tärkeää, kuin kaunis loppuasento! Naisten Sunnuntain tunnelmia Golfterveisin Anne Svahn Kilpailun ja ruokailun jälkeen Niki Pihlström oli järjestänyt monipuolisen muotinäytöksen. Keskimmäisessä kuvassa vas. Marja-Liisa Ahjomaa, Leila Lahti ja Ladykapteeni Anne Svahn toimitsijahatuissaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa kilpailun osanottajien hattulookia. 8

9 Matkailua Golfia Pohjois-Kyproksella Maaliskuun viimeisenä päivänä lähdimme mieheni kanssa toiveikkaasti Seutulan lentokentälle matkataksemme Pohjois- Kyprokselle pelaamaan kevään ensimmäiset golfkierrokset. Yllätys odotti kentällä: kone ei ollut vielä lähtenyt Istanbulista kohti Seutulaa huonon sään vuoksi. Hieman veti tieto mielemme mataliksi. Siispä nauttimaan perinteiset matkallelähtö -whiskyt ajan kanssa. Loppujen lopuksi lento sujui hyvin, Istanbulissa löytyi jatkoportti ja Kyproksessa Ercanin kentällä pimeässä yössä oli matkanjärjestäjän edustaja meitä odottamassa, oli ollut jo useita tunteja. Meidän matkalaukkumme ja bagimme olivat kaikki saapuneet perille, mutta yhtä hyvin ei ollut kaikkien osallistujien kohdalla. Sieltä matkasimme noin tunnin bussissa Korineum Golf Resortiin. Ja pääsimme nukkumaan aamulla kolmen tienoissa. Ainoastaan menomatkasta pahoitimme mielemme, kaikki muu olikin loistavaa. Ryhmässämme oli 25 henkeä, sekä 2, jotka olivat olleet jo viikon pelaamassa. Ryhmästämme jäi 4 henkilöä pelaamaan vielä yhdeksi viikoksi, mikä valitettavasti ei ollut enää ilmastollisesti niin erinomainen kuin meidän viikkomme. Ryhmyrillämme oli joka päivälle erilaiset omintakeiset keinot jakaa meidät ryhmiin. Aamumme alkoivat erinomaisen monipuolisella aamiaisella. Myös kierroksen eväät kuuluivat samaan hintaan. Kyllä siellä eväitä ja varsinkin juomaa tarvittiinkin, koska kierros kesti aina vähintään viisi tuntia ja aurinko paistoi täydeltä terältä joka päivä. Päivällistarjoilu oli oikea runsaudensarvi. Kenties vasta viimeisinä iltoina opimme nautiskelemaan pöytien antimia maltillisemmin. Kenttä oli hyvässä kunnossa vaikka Kyprosta vaivaa veden puute. Korkeuserot tuntuivat välillä raskailta. Erikokoisia liskoja vilahteli kivien ja ohdakkeiden seassa, mutta käärmeitä ei ollut koko saarella. Onkohan merivesi etelän käärmeille liian kylmää vai kuumaa, kun ne eivät kertoman mukaan ui saarelle. Golfin lisäksi resortissa oli mahdollisuus kuntosalin kuntoutuslaitteisiin ja maauimalan viilentäviin aaltoihin. Merivesi oli kuu- lemma huomattavasti lämpimämpää. Wellnessosastolla sai erilaisia kauneushoitoja sekä osahieronnoista kokovartalohierontaan. Yhden päivän vietimme vapaata pelaamisesta ja kävimme tutustumassa Kyrenian kaupunkiin, sen kahteen linnaan ja yhteen luostariin sekä paikalliseen historiaan. Ajoimme jopa sotilasalueen läheltä ja näimme piikkilanka-aidan toisella puolella rauhanturvajoukkoja, emmekä saaneet valokuvata määrättyyn suuntaan. Tällä retkellä paljastui hauskasti, että ryhmäämme kuului kaksi muutakin keimolalaista. Matkamme kruunasi voitto Suomi-Ruotsiscramblessä. Ryhmyrimme oli laatinut Texasscramblen "4:n tahdin valssiin". Pelasimme 4 hengen ryhmissä. Ensimmäisistä 9 väylästä vain parhaan PB-tulos laskettiin, väyliltä kahden parhaan tulos, väyliltä kolmen parhaan tulos ja ainoastaan viimeiseltä väylältä otettin jokaisen tulos huomioon. Ilokseni voin kertoa, että voitimme ruotsalaiset mennen tullen, koska he melkein jänistivät kilpailun. Paluumatka sujui täysin ongelmitta golfkierroksia kertaillen. Marketta Haapiainen-Junnila 9

10 Junnutoimikunta Junnujen kesäleiri 2012 Kuinka pitkän driven lyöt, kuinka monta holaria olet tehnyt? Mm. näitä junnut kyselivät Sannalta (Nuutinen), joka tuli tiistaiksi mukaan junnuleirille. Sanna vastaili kaikkiin kysymyksiin ja 2 tehtyä holaria ja kaksi Sannan Suomen mestaruutta sai aikaan varauksettoman ihailun. Moni junnuista halusi myös opiskelemaan Amerikkaan ja aikoivat isona ammattilaiseksi. Iso kiitos Sannalle mukanaolosta. Sanna on erinomainen esikuva monelle junnulle. Vaikka Kaija teki parhaansa, niin uusi muurikkapannu vaatii vielä säätöä. Se ei oikein tahtonut tuulessa toimia. Mutta letut maistui niin lapsille kuin aikuisillekin ja kun apuun saatiin lisäksi ravintolan Petri & Co, niin palvelu oli erinomaista. Suurkiitos Blomeruksen Kaijalle, Petrille ja ravintolan väelle hyvistä letuista. Junnuleiri oli edellisten vuosien mukaisesti kahden päivän tapahtuma. Kaiken kaikkiaan 27 junnua osallistui kesäleirille. Noin puolet junnuista oli vasta-alkajia ja toinen puoli jo green cardin suorittaneita eli ryhmät jaettiin Rauta ykkösiin ja Rauta kakkosiin. Ohjaajat vetivät harjoituksia rangella sekä lähipelialueella. Mukaan oli otettu puistogolfkilpailu, joka karkkipalkintoineen oli ilmeisen hauska kilpailu. Kokeneimmat pääsivät viimeisenä päivänä pelaamaan Kirkkan etuysin. Kuvassa Sanna Nuutinen ja Ari Pösö junnuleirin päättäjäisissä palkintoja jakamassa. Aukeaman alareunassa kuvasarja junnuleiriläisistä. Lettukestien yhteydessä jaettiin sitten hieman kunniaa ja palkintoja edellisten päivien suorituksista. Palkinnoissa huomioitiin erityisesti käytös ja toisen huomioiminen. Puistogolfin voitti Aksu Karhu 22p, toinen oli Väinö Väänänen 18p. ja kolmas Heikki Suonsyrjä 16p. Erityispalkinto toisten pelaajien tsemppaamisesta annettiin Henrik Suonsyrjälle. Hyvä Henrik! Toinen erityispalkinto esimerkillisestä käytöksestä, peräänantamattomuudesta ja iloisesta oma-aloitteellisuudesta annettiin Valtteri Eroselle. Valtteri toimii niin hie- 10

11 T asoitusjahti Golfkauden tuloksia Tasoitusjahti on uusi kaikenikäisille tasoituksella pelaavien leppoisa 9-reiän kilpailu. Jokaisessa ryhmässä on mukana kokenut pelaaja tukemassa ja kannustamassa. Ensimmäinen kilpailu pelattiin 26.5., josta ohessa tulokset. Toinen Tasoitusjahti-kilpailu pelataan 2.9. Rohkeasti mukaan! TULOKSET HCP PHCP reiät Yhteensä 1 2 Suonsyrjä, Timo Vänskä, Patrik 37,0 54, F F Suomala, Eero 42,0 41 F 17 5 Kinnunen, Jesse 42,0 Paavilainen, Jesper 54, F F Tenhola, Niilo 54,0 53 F 13 Voittaja Timo Suonperä toinen vasemmalta. Toinen Patrik Vänskä kuudes vasemmalta. Kolmoset Jesse Kinnunen ensimmäinen vasemmalta ja Eero Suomala kolmas oikealta. 7 Tenhola, Taavi 54,0 53 F Savolainen, Mikko Suonsyrjä, Henrik 50,0 37, F F Brooke, Leena 54,0 58 F 8 11 Tuutti, Veronica NR Kaisla, Kari 51,0 54, F 7 NR nosti, että siitä voisi moni hieman vanhempikin ottaa oppia. Hienoa Valtteri, jatka samaan malliin! Arvontapalkinnot menivät Venla Blomerukselle ja Patrik Vänskälle. Kiitos palkintojen sponsoreille, K-kaupppias Markku Issakaiselle, sekä Peltomäki Golfille. Kesäleirin ohjaajina olivat Kaija Blomerus, Laura Strömberg, Maikki Hagelberg, Sanna Nuutinen, Risto Hotti, Mika Lähteenmäki, Niko Rainemo, Jusa Lehtinen, Teemu Nuolioja, Ilari Saulo, Alex Tolonen ja Juho Pakonen. Suurkiitos kaikille ohjaajille tärkeästä panoksestanne! Hyvää kesää ja hyviä lyöntejä kaikille! Junioritoimikunnan puolesta Ari 11

12 Golfkauden tuloksia TULOSSATOA Ravintolan avauskisa Pb 1. Ilari Saulo 2. Erkki Rantanen Janne Lehto 36 Naisten kaudenavaus Pb 9 r. 1. Pirjo Muona 2. Leena Tillgren Katriina Pallas 19 Keimola Hickory Open Pb 1. Jorma Kuosmanen 2. Antero Holmalahti Aki Ahlfors 26 Naisten sunnuntai Joukkue 1. Benita Doktar / Kirsi Lähde Tytti Liljeqvist / Riitta Juhava Heli Kareinen / Eeva Pilviö 44 Henkilökohtainen 1. Riitta Juhava 2. Katriina Pallas Eeva Pilviö 36 Eero Backmanin muistokilpailu Hcp miehet 1. Vesa T. Maukonen 2. Jaki Saarivirta Kari Somma 72 Hcp naiset 1. Tytti Liljeqvist Ritva Sjöman 3. Henna Kassinen Juhannusscramble Hcp 1. Nykvist / Paavilainen / Oksanen Galvin / Linden / Linden Alanko / Parviainen / Blomerus 55 Shoot Out Hcp Alex Tolonen 2. Mika Karhu 3. Ari Eloranta Hcp Virpi Puumalainen 2. Eila Alanko 3. Anja Kallio Unikulma Open Hcp 1. Sauli Tervonen Joonas Mäkinen Sami Hämäläinen 74 Pb 1. Virpi Markkanen 2. Raija Åkerlund Maiju Huovilainen 36 Tasoitusjahti Pb 9 r. 1. Timo Suonsyrjä Patrik Vänskä 3. Eero Suomala Budget Sport Scramble Open 9.6. Hcp 1. Mikko Koivisto / Marko Paski Teemu Nuolioja / Riku Rustari Tuukka Eskelin / Marko Lindgren 67 Keilailu Golf Ei-rekisteröidyt keilailu golf yhteensä Pekka Lievo Aki Järvinen Eero Puustinen Ilkka Hujanen Teppo Örmä Anitta Järvinen Ossi Kousa Juhan Heinranta Birger Gröning Rekisteröidyt 1. Jaakko Holopainen Keijo Kokkonen Lauri Kiuru Paavo Saarinen Eero Sivenius

13 Golfkauden tuloksia Hole in One Juhannusscramblen lähtötunnelmia ja kun kisat oli ohi jaettiin palkinnot. Peltomäki Golf Open 7.7. Scr 1. Henri Salonen Tero Melasniemi Tommi Nykänen 77 Hcp 1. Heikki Ylämäki 2. Tuomo Tahkola Ari Nuutinen 70 Naisten seuraottelu KGV PGC Tänä vuonna oli Shoot Outkisaan lähtijöitä paljon ja pudotuspelissä viimeiseksi eli voittajaksi pelasi Alex Tolonen pienempi tasoituksellisessa sarjassa. Senioriscramble Jussi Markkanen / Tapio Plyhm Paavo Helin / Reijo Eerola Ritva Sjöman / Harry Sjöman 71 VESA VARELIUS KGV 5.6. väylä Saras 3 128m maila R-7 PAAVO TIKKA KYG 5.6. väylä Kirkka m maila Puu 1 HEIKKI LOIKKANEN GP väylä Kirkka 6 128m maila Puu 5 JARI HAILIKARI KGV väylä Saras m maila Hyb 20 Sydämellisesti Onnea! Eero Backmanin Muistokilpailu Marjatta Backmanin aloitteesta Keimolassa päätettiin järjestää keväällä 2011 menehtyneen Keimola Golf ry:n puheenjohtaja Eero Backmanin muiston kunnioittamiseksi Eero Backma- nin muistokilpailu. Se pidettiin lauantaina lyöntipelikilpailuna, sillä Eerolle lyöntipeli oli hänen arvostamaansa golfia. Kilpailussa oli 44 osallistujaa. Kilpailun johtajana ja tuomarina toimi Kristian Linden ja startterina Leila Lahti. Keimolan toimisto hoiti tulospalvelun. Eeron leski Marjatta osallistui kilpailijoiden lähettämiseen, kilpailun seuraamiseen sekä palkintojen jakoon. Saras-kentällä pelatun kilpailun miesten sarjan voitti Vesa T. Maukonen, toiseksi tuli Jaki Saarivirta ja kolmanneksi Kari Somma. Naisten sarjan voittaja oli Tytti Liljeqvist, toinen 13 Ritva Sjöman ja kolmas Henna Kassinen. Olosuhteet kilpailulle olivat erinomaiset ja aurinkokin näyttäytyi, joten pelaaminen oli todella miellyttävä. Marjatta Backmanin kiitokset: Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja kaikille muillekin keimolalaisille myötäelämisestä vaikeina aikoina. Marjatta Backman

14 Senioritoimikunta Senioreiden kevätretki vuosien tauon jälkeen Espanjan aurinkoon Tänä keväänä senioritoimikunta päätti järjestää matkan johonkin takuuvarmasti lämpimään paikkaan. Paikaksi valikoitui Aurinkorannikolla, n. 15 km Marbellasta länteen sijaitseva Atalaya Parkin hotelli- ja golfkeskus. Matkoja oli sekä viikon että kahden viikon matkoja alkaen pääsiäisen alusviikosta. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi AK- Matkat Klaukkalasta. Matkasta ilmoitettiin Keimolan ilmoitustaululla ja netissä jo syyskuun puolivälissä ja hyvin pian ryhmä oli taas kerran koossa. Ensimmäisellä viikolla meitä oli 32, joista 14 jäi vielä toiseksi viikoksi ja saivat peliseurakseen 9 uutta senioria. Ajankohta osoittautui sikäli hyvin valituksi että kyseiset kaksi viikkoa olivat Suomessa huonoja ulkoilusäitä, koleita ja sateisia. Espanjassakaan ei ollut varsinaisia helteitä mutta kuitenkin parhaimmillaan yli 20 astetta. Joinakin päivinä oli melko tuulista, mutta pääasia oli tietysti, ettei satanut. Hotellilta oli noin kerran tunnissa bussikuljetus Atalaya Golfin golfklubille ja kentille. Matka kesti n. 10 min. Kenttiä oli kaksi, Old Course ja New Course. Kentät olivat keskenään hyvin erilaisia mikä teki pelaamisen mielenkiintoiseksi. Vanha kenttä on tasainen puistokenttä, uusi kenttä sitä Rahapalkintojen tarkkaa lajittelua. selvästi lyhyempi ja rakennettu osaksi vuorten rinteille. Siirtymät olivat joskus melko pitkiä mutta ylhäältä oli upeat maisemat kauas merelle asti. Vanhalla kentällä pelaajien slope oli samaa luokkaa kuin Keimolassa mutta uuden kentän lyhyyden vuoksi (punaisilta 4350m ja keltaisilta 5044m) kaikkien slope oli selvästi alempi kuin mihin on totuttu. Esim. allekirjoittanut pelasi 17,5 tasoituksella 14 slopella. Erikoista oli myös se että kummallakaan kentällä ei annettu punaiselta teeltä pelaavilla miehille omaa slope tasoitusta. Sovimme kuitenkin että miesten slope oli 4 pykälää alempi kuin naisten mikäli he halusivat pelata punaisilta. Ensimmäisen viikon matkalaiset hotellin edessä. Molemmilla viikoilla oli varattuna 5 pelikierrosta, mutta monet osallistujista ottivat vielä ylimääräisen kierroksen joko viikon vapaapäivänä tai lähtöpäivänä, koska meillä oli vasta myöhäinen iltalento. Pelattiin sekä omia kierroksia että useita ryhmäkilpailuja, scrambleä, best ballia, Mikki Hiirtä ja valssi-nimistä pelimuotoa, joka ehkä otetaan ensi vuonna johonkin klubitoimikunnan tapahtumaan Keimolassakin. 14

15 Senioritoimikunta New 7, 246/200 m par 4. Gps näytti keltaisilta pituudeksi 208 m. Korkealta avattava lyhyt par 4, jossa senioreillakin mahdollisuus saada avaus suoraan greenille. Old 12, 173/126 m par 3. Keltaisilta avaus yli lammen, jossa uiskenteli valkoisia ja mustia joutsenia, kilpikonnia ym. eläimiä. Old 13, 328/279 m par 4. Outo reiän avaus kahden lammen välistä piiloon jäävälle väylälle. Nro 5, 250/219 m par 4. Leppoisa lyhyt par 4. Monen golffaajan tuntema ja hyväksi havaitsema Atalaya Park Golf Hotel & Resort on joltain osin kymmeniä vuosia vanha. Näissä maisemissa on myös kuvattu Speden Uuno Espanjassa elokuva vuonna Hyvin hotelli on kuitenkin kestänyt ajan hammasta. Huoneet olivat siistit ja tilavat, kaikki yhteiset tilat myös suuret ja avarat. Meillä oli hotellin ravintolasalissa varattuna ryhmälle kolme pyöreätä pöytää. Iltaisin pelien jälkeen ja ennen buffet-illallista kokoonnuttiin matkanjohtaja Harry Sjömanin johdolla hotellin baariin selvittämään päivän kisan tulokset ja seuraavan päivän peliryhmät. Sekä viikon vapaapäivänä että lähtöpäivänä oli mahdollisuus pelaamisen ohella käydä joko Marbellan keskustassa tai Marbellan kuuluisassa huvivenesatamassa tai Esteponassa. Kaikkiin näihin pääsi taksin ohella myös busseilla ja moni käyttikin vapaapäivänsä tutustumalla myös ympäristöön. Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen ja ehkä senioritoimikunta jatkossakin järjestää etelänmatkoja perinteisten Viron matkojen lisäksi. Iloista pelikautta kaikille t. Lena Sokka senioritoimikunnan puolesta 15

16 Kisamatka World Golfers Championships, Durban, Etelä-Afrikka Helsinki-Vantaan lentoasemalle klo 16:30. Melko pian löysimme toisemme, sekä karsintakilpailun järjestäneen Olli Palkamon lähtöaulasta. Viides voittaja Patrik Ek Lappeenrannasta oli jo matkannut Etelä-Afrikkaan viikkoa aiemmin safarikierrokselle isänsä Marko Ekin kanssa. Vas. Hannu Kuusela, Pekka Eskola, Patrick Ek, Joonas Mäkinen, Ismo Kirmonen, Olli Palkamo, joukkuekuva kilpailun jälkeen. Lippujuhlassa Olli Palkamo kantaa Suomen lippua. Me, Vanajanlinnan finaalin voittaneet neljä amatöörigolfaria, Pekka Eskola & Joonas Mäkinen Keimolasta, Hannu Kuusela Tampereelta ja Ismo Kirmonen Kanava Golfista, olimme sopineet tapaamisen Lähtö oli melkoista säätöä, British Airwaysin komentaessa meidät maksamaan golf bageistämme lisämaksua. Onneksi olimme ajoissa kentällä ja saimme 80-luvun käsinkirjoitetut maksutikettimme hoidettua ja pääsimme eteenpäin. Lontoossa juoksuvaihdolla Johannesburgin koneeseen ja matka jatkui kohti Durbania. Perillä Durbanissa meitä oli vastassa vastaanottokomitea, joka hoiteli bägimme eteenpäin ja meidät hotellille. Hotellihuoneen saatuamme matkaan oli kulunut aikaa täysi vuorokausi aikaeron puuttumisesta huolimatta olo oli melko voipunut. Illalla oli sitten vuorossa joukkueiden valokuvaus ja seuraavan päivän ensimmäisen harjoituskierroksen lähtöaikojen ihmettely, sekä pienimuotoinen gaalailtapala. Sunnuntaiaamuna klo 6 kokoonnuimme yhdessä aamupalalle, jonka jälkeen ihmettelimme hotellin ulkopuolella muotoaan hakevia kuljetusjärjestelyjä. Finaaliin kuuluvia kenttiä olivat Prince s Grant Golf Course, Durban Country Club, Zimbali Golf Course ja Umshlali Country Club. Viikon ohjelma oli kaksi harjoituskierrosta ja neljä harjoituskierrosta. Harjoituskierrokselle lähdettiin paikat kankeina edellisen päivän matkustuksen jäljiltä. Olosuhteista muodosti haastavan kova tuuli, joka kapeisiin väyliin yhdistettynä suosi matalia ja suoria lyöntejä. Kun tähän vielä yhdistettiin Golf auton käyttö pelattaessa, uusia asioita tuli melko paljon omaksuttavaksi lyhyehköllä aikavälillä. Sunnuntai-iltana vuorossa oli viralliset avajaiset joissa Olli kantoi Suomen lippua. Mukaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 29 maa- 16

17 Kisamatka ta ja golffareita paikalle oli saapunut hieman alle 250. Upea tapahtuma hiipui pikku hiljaa, kun kilpailijat lähtivät valmistautumaan seuraavan aamun harjoituskierrokseen. Järjestäjät hioivat kuljetusjärjestelyjä päivä päivältä täsmällisemmiksi ja neljän kilpailukierrosten aikana logistiikka pelasikin jo hyvin. Tasoitusjärjestelmä kilpailussa oli mielenkiintoinen, sillä ensimmäisen kisapäivän jälkeen kilpailijat saivat joka kisatasoituksen, joka sitten muuttui sen mukaisesti, miten edellisen päivän kilpailu oli mennyt. Oli jännä huomata, että tasoituskehitys oli nostava lähes koko joukkueellamme ja parin päivän jälkeen muut, paitsi Mäkisen Joonas olivat pelanneet itsensä pois turnauksen kärkisijoilta. Viimeisen päivän joukkueemme saikin sitten pelailla paineista vapaana, kun kärkisijoituksista ei enää tarvinnut kisata. Joukkueemme johtaja Olli ja Patrikin isä Marko pelailivat viikon aikana kutsukilpailun samoilla kentillä saaden myös rutkasti kokemusta paikallisista olosuhteista. Princes Grant, näkymä klubitalolta reijät 1 & 9. World Golfers Amateur Championships turnaus oli kokonaisuutena hienosti järjestetty tapahtuma, jossa toiminta järjestäjien osalta hioutui toimivaksi kokonaisuudeksi. Turnaus tullaan järjestämään kahtena tulevana vuotena samassa paikassa, todennäköisesti samoilla kentillä. Mikäli turnaus herätti kiinnostuksesi, lisätietoa on saatavilla oheisista linkeistä. Ensi kesänä uudet karsinnat ja syksyllä Suomi karsinnat sekä finaali Durbainssa Reissuterveisin, Pekka Eskola Prince s Grant Golf Course, Par 5, Hole 15 näkymä teeboxista. Päättäjäisjuhla Joonas Mäkinen, Hannu Kuusela, Olli Palkamo, Ismo Kirmonen, Pekka Eskola, Patrick Ek, Marko Ek. 17

18 MM-kisat Viikko St Andrews:ssa Old Coursella on muutama avauspaikka, joista ei näy väylälle ja joista näyttää olevan yli 200 metriä väylälle. Steve näki ekaväylällä Jussin avauksen pituuden ja noissa hankalissa paikoissa hän osoitti tarkan suunnan, minne piti lyödä. Ja kuinka ollakaan, pallo löytyi poikkeuksetta väylältä. Loistava caddie. Jussin tulos Old Courselta oli 37 bogeypistettä ja sillä hän sijoittui kuudenneksi, mutta oli kuitenkin Best Overseas Player ja sai siitäkin kiertopalkintopokaalin. Keskiviikkona oli myös puttikisa, joka oli oikeasti hauska. St Andrews:ssa on Himalayas-niminen reiän puttausalue, jossa on mäkeä ja laaksoa kuin Himalajalla konsanaan. Siellä kilpailijat kiersivät 18 reiän radan, puttimatkat olivat metriä. Keskiviikkona olisi ollut myös chippikisa, mutta sinne emme jaksaneet enää mennä. Torstaina pelattiin pistebogeytä Jubilee ja Castle-kentillä ja perjantaina Strathtyrumkentällä, jossa Jussi pelasi 39 bogeypistettä, mutta oli taas kuudes, voittaja teki 47. Lähdössä pelaamaan Old Coursea. Yksikätisten golfareiden MM-kisat olivat tänä vuonna St Andrews:ssa Skotlannissa. Koska kisat olivat 75:nnet, oli St Andrews tullut kivasti vastaan hinnoittelussa. Kilpailijakohtaiset green feet olisivat olleet 585 puntaa, mutta he laskuttivat vain 100 puntaa per pelaaja. Tarjous koski enintään 72 pelaajaa. Menimme paikalle perjantaina Lauantai ja sunnuntai olivat varattu harjoituskierroksille ja koska kaikki 72 kilpailijaa eivät olleet vielä lauantaina paikalla, pääsin minäkin pelaamaan kierroksen Eden kentällä. St Andrewsin klubilla on 6 täysimittaista kenttää ja yksi par3-kenttä. Ja oli se tosi upeata pelata. En ole koskaan saanut niin pitkiä lyöntejä kuin siellä. Väylät olivat meidän greenejämme vastaavassa kunnossa. Sunnuntai harjoiteltiin New Course-kentällä ja maanantaina alkoivat itse kisat. Maanantai ja tiistai pelattiin New course- ja Eden-kentillä lyöntipeliä scratch. Jussi ei siinä sijoittunut (hänen tasoituksensa on 28,6 ja mukana oli myös single-tasoituksella pelaavia), mutta sai kuitenkin kiertopalkintolautasen, koska hänellä oli paras nettotulos. Loogista, eikö totta? Keskiviikkona aloitettiin sitten pistebogeykisat Old Coursella. Kentät olivat aivan upeassa kunnossa, mutta mieleeni jäi erityisesti ruohonvihreä asfaltti. Kentillä oli melko vähän mitään teitä, mutta ne olivat kauttaaltaan ruohonvihreitä. Turnauksen iltaohjelmat olivat taas kerran aivan mahtavat: Sunnuntaina oli tervetulopäivällinen, jonka aikana esiintyi säkkipillinsoittaja ja Old Tom Morris eli St Andrewsin nykymuotoisen kentän perustajaa Tom Morrisia ansiokkaasti esittänyt ja hyviä juttuja kertonut näyttelijä. Päivällisellä syötiin tietenkin skottien kansallisruokaa haggista. Maanantaina oli Ladies Evening, tiistaina Race night, jossa katseltiin ratsastuskilpailuja ja lyötiin vetoa suosikkihevosten puolesta. Minun suosikkini oli Naughty Nuorti, joka voittikin lähtönsä. Jos tiistai- Jussi ja caddie Steve. Siellä Jussi otti lisäkseni myös paikallisen caddien, mikä oli aivan erinomainen idea. Jussin caddie Steve oli noin 60-vuotias ja tunsi kentän paremmin kuin omat taskunsa. Baileyn pariskunta saapuu Race Nightiin. 18

19 iltana olisi palkittu paras puku, sen olisi voittanut Baileyn pariskunta, joka edusti parasta Ascot-tyyliä. Keskiviikkona oli myös ohjelmalliset iltamat, joissa oli aterian lisäksi tanssi- ja musiikkiesityksiä. Perjantaina 6.7. oli sitten juhlalliset palkintojenjakoillalliset ja koska Jussi sai 2 kiertopalkintoa, luulen, että menemme ko. kisoihin myös ensi vuonna. Säästä vielä; olimme perillä Skotlannissa 8 päivää ja kastuimme vain kahtena eli ei se sää siellä aina niin paha ole kuin puhutaan. Leena Nuorti Vas. Jussi ja Leena Swilken Bridgellä. Jussi saa lautasen. Yhdistyksen presidentti Brendan Swan ojentaa Jussille kiertopalkinnon. Säkkipillinsoittaja. Keimola Golf Vantaa ry:n hallitus 2012 Keijo Väkiparta puheenjohtaja Leila Lahti varapuheenjohtaja klubitoimikunta Ari Hatunen kapteeni Anne Svahn naisten kapteeni Harri Tuisku - tiedotustoimikunta Markku Louhio - valmennustoimikunta Kari Keskitalo - "äijä"toimikunta Jukka Honkanen - kilpailu- ja tasoitustoimikunta Jarmo Montén - senioritoimikunta Ari Pösö - junioritoimikunta / osallistuu tarvittaessa hallituksen kokouksiin Keimola Golf Vantaa ry/keimola Golf Club Oy Kirkantie 32 Puh Vantaa Fax keimolagolf@keimolagolf.com Keimola Golf Club Oy:n/Keimola Golf Vantaa ry:n henkilökunta Sari Puusaari toimitus- ja toiminnanjohtaja sari.puusaari@keimolagolf.com Robin Sjöholm klubi-isäntä robin.sjoholm@keimolagolf.com Jaana Vahtera palvelupäällikkö jaana.vahtera@keimolagolf.com Timo Puusaari kenttämestari timo.puusaari@keimolagolf.com Urpo Kuukauppi pro / upi.kuukauppi@koti.fimnet.fi Markku Louhio pro / markku.j.louhio@welho.com Ravintola Petri Tikkanen ja Marita Hemmi petri.tikkanen@saunalahti.fi pallo pelissä Julkaisija: Keimola Golf Vantaa ry. Päätoimittaja: Anitta Koivisto anittakoivisto@gmail.com Valokuvat: KGV:n toimisto Anitta Koivisto Aki Kosonen Pirjo Muona Jukka Honkanen Vesa T. Maukonen Taitto: Anitta Koivisto Kansi: Jukka Honkanen 19

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010 YRITTÄJIEN SM-GOLF in Järvenranta-kentällä 3.9.2010 JOUKKUEKILPAILU 1) Satakunnan Yrittäjät I 92 Kallioinen Tapio 29 Koivisto Keijo 28 Marttila Sari 35 2) Kymen Yrittäjät 90 Lavonen Esa 32 Nyholm Kirsi

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN Senioritoimikunta 2 (5) Seuramme 40 vuotisjuhlapelikausi on saatu kunniakkaasti päätökseen myös senioritoiminnan osalta ja on jälleen lyhyen yhteenvedon aika. SENIORITOIMIKUNTA

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa GREEN CARD Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe Nimi: VASTAUKSET Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, joihin voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Oikea vastaus on tummennettu. Vastaukset kannattaa

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2017 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään yhdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Kalafornian kentällä 13.8. yhteislähtönä klo 9.00 alkaen.

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 26.8.2019 Mestaruuskisan 2019 voittajat 25.8.2019 Pelilippuja on jäljellä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta 2019 Valokuvia Nurmijärvi Golf

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄN 2019 GOLFKISOISTA JA PÄÄTÖS VIHTAMALJAN JA KOULUJEN VÄLISEN KISAN YHDISTÄMISESTÄ V. 2020

YHTEENVETO KESÄN 2019 GOLFKISOISTA JA PÄÄTÖS VIHTAMALJAN JA KOULUJEN VÄLISEN KISAN YHDISTÄMISESTÄ V. 2020 YHTEENVETO KESÄN 2019 GOLFKISOISTA JA PÄÄTÖS VIHTAMALJAN JA KOULUJEN VÄLISEN KISAN YHDISTÄMISESTÄ V. 2020 PORIN LYSEON KOLMASTOISTA VIHTAMALJA Maljasta kamppailtiin la 31.8.2019 yhteislähtönä klo 9 Kalaforniassa.

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä

Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä 10:00 Paikka: Tampere Pvm: 23.01.2016 jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 13 10:00 Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 15:00 x x 0 0 1. Erä TaUrSuk UrSuk 12:54 x x 0 0 holding 9:09 x

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan! Palmuliiga starttaa helmi-maaliskuun vaihteessa, ja pelit etenevät oheisen otteluohjelman mukaan! Joukkueet on jaettu alkukilpailussa kahteen kuuden joukkueen lohkoon.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

KILPAILUKUVAUKSET 2015

KILPAILUKUVAUKSET 2015 KILPAILUKUVAUKSET 2015 Helsingin SISÄISET KILPAILUT Viikkokilpailu miehet ja naiset Jäsenten välinen kilpailu, joka koostuu 14 osakilpailusta. Viikkokilpailua ei pelata viikoilla 25, 26 ja 34. Pelimuoto

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi

Lisätiedot

Joukkue: Rangaistuspallo

Joukkue: Rangaistuspallo 10:30 pallo jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 1 10:30 Aika Sin Valk Maali Syöttäjä Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 12:19 x 11 2 0 1 HäSu TaUrSuk 11:28 x 9 10 0 2 8:53 x x 0 2 Valk.

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 21.10.2018 Kauden 2018 voittajat selvillä 21.10.2018 Talviharjoittelu helposti Heikki Hirvosen ryhmissä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta

KILPAILUKÄSIKIRJA. Kilpailutoimikunta KILPAILUKÄSIKIRJA Sisällysluettelo 1 Kilpailusäännöt... 3 2 Paikallissäännöt... 4 3 Kilpailut... 5 3.1 Mestaruuskilpailut... 5 3.1.1 Seuran lyöntipelimestaruus... 5 3.1.2 Seuran reikäpelimestaruus... 6

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot