HAUHON YHTENÄISKOULU. Nea Piispanen 9B ja Valentiina Nurminen 9B

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUHON YHTENÄISKOULU. Nea Piispanen 9B ja Valentiina Nurminen 9B"

Transkriptio

1 HAUHON YHTENÄISKOULU Nea Piispanen 9B ja Valentiina Nurminen 9B

2 Opettajien ja henkilökunnan pukuloistoa vappuna 2013

3 Hauhon Yhtenäiskoulu kasvuyhteisö enemmän kuin koulu Olemme hahmottaneet koulumme yhtenäiskoulutarinaa kehityskaarten kautta. Ensimmäinen kaari oli uuden yhtenäiskoulukulttuurin suunnittelua ja sisään ajamista. Silloin tärkeäksi teemaksi nousi yhteinen käsitys siitä, mitä hyvä koulunpito on. Kehitimme pienten taistelujen strategian. Loimme kouluun kengättömän, hatuttoman, energiajuomattoman ja karkittoman linjan. Ensimmäisen kaaren asioiden loksahdettua osaksi arkea kehittelimme jo toista kaarta. Sen keskiössä on ymmärrys, että ihminen kasvaa vuorovaikutuksessa. Katsoimme, että vuorovaikutuksen laadusta ja määrästä koulussamme ovat eniten vastuussa koulumme aikuiset. Jokainen koulun aikuinen sitoutui lisäämään omaa vuorovaikutustaan oppilaiden kanssa etenkin ns. vapaissa tilanteissa. Tästä seurasi, että tämän hetken vuorovaikutusilmapiiri on koulussamme hyvä. Jatkamme samalla linjalla vastakin. Kolmannen kehityskaaren isoja teemoja tulevat olemaan positiivisuus, vaativuus, oppimisympäristöjen kehittäminen ja kansainvälisyys. Näitä teemoja kehittelemme ensi lukukaudella. Haluan kiittää koulun henkilökuntaa, oppilaita, koteja ja yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä ja toivotan kaikille hyvää kesää. Nähdään elokuussa. Pekka Paappanen rehtori

4 LUKUVUODEN TYÖAIKA Syyslukukausi: (ti) (pe) 2012 Kevätlukukausi: (ke) (la) 2013 Syysloma: Talviloma: OPPILASHUOLTO Koululääkärinä ovat toimineet Mikko Ritakallio ja Matti Keränen syyslukukaudella sekä kevätlukukaudella Kaisa Martola. Lääkäri on tarkastanut 2. luokan, 5. luokan ja 8. luokan oppilaat. Sairaustapaukset on hoitanut terveyskeskuksen päivystävä lääkäri. Kouluterveydenhoitajan vastaanotto on lukuvuoden aikana ollut Yhtenäiskoululla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Terveydenhoitaja on suorittanut luokkakohtaiset terveystarkastukset ja osallistunut mahdollisuuksien mukaan vanhempainiltoihin sekä pitänyt terveyskasvatustunteja. Hammaslääkärit Heikki Leipämaa ja Erja Makkonen, suuhygienisti Helena Perttula ja preventiohoitaja Birgitta Paananen ovat huolehtineet oppilaiden hammashoidosta. "Puhtaat hampaat, raikas suu" -kampanjaa 3.luokkalaisille on lukuvuoden aikana vetänyt preventiohoitaja Birgitta Paananen. Koulukuraattorina ovat toimineet Taina Laitinen ja Annamari Långström. Oppilaiden koulumatkat ja ruokailu on järjestetty ao. lain mukaisesti. Kuluvana lukuvuonna on koulussamme toiminut oppilashuoltotyöryhmä, johon ovat kuuluneet erityisopettajat, terveydenhoitaja, koulupsykologi, koulukuraattori ja rehtori.

5 LIIKUNTAA LUKUVUONNA Viime vuosista tuttuun tapaan, me liikunnan opettajat olemme laittaneet hihat heilumaan ja aktiivisesti olemme liikuttaneet koululaisia täällä omalla koulullamme kuin muuallakin. Aktiivisesti olemme olleet mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia ja osallistumassa niihin. Perinteiset yleisurheilukisat kisasimme luokkien osalta ja luokkien osalta Lisäksi koulumme 5. - ja 6. luokkalaiset osallistuivat koko Hameenlinnan kaupungin koululaisten Unicef-viestikarnevaalitapahtumaan. Syyslukukaudella tanssahdeltiin perinteitä kunnioittaen Suomen itsenäisyyden kunniaksi perinteisissä itsenäisyyspäivän tanssiaisissa. Jälleen oli hienoa seurata nuorten tanssia hienosti pukeutuneina. Myöskään tänä vuonna ei salibandy ole jäänyt varjoon koulumme arjessa. Tämäkään vuosi ei tuonut tähän poikkeusta. 8.-ja 9.-luokkalaiset voivat halutessaan opiskella pelkkää salibandya 2 tuntia viikossa teemavalinnaisten muodossa. Koulumme kunnostautui myös salibandyturnauksissa niin pelillisesti kuin järjestäjänä Hämeenlinna kaupungin yläkoulujen turnaus poikien ja tyttöjen KLL turnaus Hauholla luokkien koulun sisäinen turnaus luokkien turnaus vieraina Alvettula ja Eteläinen luokkien turnaus, jossa vieraina Alvettula, Eteläinen, Tuulos ja Lammi luokkien turnaus, vieraat Alvettulasta ja Eteläisistä. Talviliikuntapäivää vietimme perjantaina Oppilailla oli taas valinnan vaikeus, niin paljon erilaista kivaa oli tarjolla. Ulkoliikkujia oli Sappeessa, hiihtoladuilla, luistelukentällä, pulkkamäessä ja pilkillä. Sisäliikkujat keilasivat, uivat, ampuivat ilmakiväärillä ja tanssivat. Talviliikuntojen osalta oppilaamme osallistuivat Lammilla järjestettyihin kaupunginmestaruushiihtoihin 7.2. Menestystäkin tuli. Viime vuonna ensimmäistä kertaa koulullamme järjestetty Power Mover -tanssitapahtuma sai jatkoa, kun koulullamme kisailtiin tanssien merkeissä Koulultamme osallistui kaksi tanssiryhmää, 4.luokan tytöt ja 6. luokan pojat. Oppilaamme olivat jälleen suuressa roolissa tapahtuman järjestelyissä. Erilaiset liikuntatempaukset kuuluivat myös kouluarkeen tänä lukuvuonna. Osa oppilaista osallistui Liikuntaseikkailuun maailman ympäri ja luokkalaiset ottivat mittaa toisistaan Taistossa taistellen. Taistossa koulumme joukkue selviytyi jälleen mukaan tällä kertaa Turussa kisattuun aluefinaaliin. Joukkueen edesottamuksia saimme seurata myös televisiosta. Kannustusjoukko ja Torsti tulivatkin tutuiksi TV:n välityksellä. Loppukevään karkeloihin kuuluvat perinteiset kisailut ja pelit juostiin Ydin-Hämeen koulujen maastojuoksumestaruuksista Tuuloksessa, jonne matkasi 1-4 luokkalaisia oppilaita. Perinteisillä pajapäivillä oli tarjolla paljon erilaisia liikunta-aktiviteetteja ja viimeisellä viikolla luokat mittasivat paremmuuttaan niin pesäpallossa kuin jalkapallossakin. Perinteinen koulun Vahvamies-kisa kokosi oppilaat mittelemään paremmuudestaan ja kannustamaan toisiaan toiseksi viimeisenä koulupäivänä. Liikunnanopettajat kiittävät kaikkia mukavasta vuodesta ja toivottavat kaikille liikunnallista kesää!

6 Tapahtumia lukuvuoden aikana ja seiskojen ryhmäytymispäivät koulukuvaus koululaiskirkko 31.8.Seiskashow 5.9. vanhempainilta 6.9. alaluokkien yleisurheilukisat yläkoulujen yleisurheilukisat vesipäivä V- päivä taksvärkki seiskojen TET viikko 41 kasien TET viikko syysloma viikko 43 ysien TET kasit Metsämessuilla Helsingissä kansainvälisyyspäivä yläkoulujen salibandyturnaus Hämeenlinnassa Itsenäisyyspäivän juhla joulujuhla KLL salibandyturnaus ysien ja teemavalinnainen Ruokakulttuurin ihmeellinen maailma 8 -ryhmän opintoretki Helsinkiin Ravintolamuseoon ysien tutustuminen Tavastiaan 8.2. Talviliikuntapäivä 11.2.vanhempainilta 14.2.halipäivä 19.2.ysien tutustuminen Parolan lukioon luokkien hiihtokilpailut Lammilla 4.3.tutustuminen Kaurialan lukioon kinkerit 4.4. TAISTO Turussa viikko 14 ysien TET Korkeasaaren koululaiskonferenssi viikko 15 oman koulun salibandyturnaukset Power Mover tapahtuma vappunaamiaiset ja Talent viikko 20 oppilaskunnan järjestämä teemaviikko vuosikymmenet valinnaisen kotitalousryhmän Ruokaa Suomesta -tapahtuma Muodin huipulle valinnaisryhmän muotinäytös luokka leirikoulussa PowerParkissa luokka leirikoulussa Evolla ysien retki Heurekaan ja Helsinkiin pajapäivä koko koulun retkipäivä Härkälinnaan Koulun Vahvin kisa 1.6. kevätjuhla

7 Oppilaskunnan hallitus Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on toimia oppilaiden äänitorvena koulussa sekä kehittää opettajien ja oppilaiden välistä yhteistyötä ja oppilaiden viihtyvyyttä. Oppilaskunnan hallitus järjestää myös erilaisia teemapäiviä ym. tapahtumia oppilaille. Hauhon Yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallituksen toimintavuosi on sujunut jälleen aktiivisissa merkeissä. Hallituksen puheenjohtajana on syksyn toiminut Niko Sarin (9B) ja tiedottajana Teemu Saarinen (8B). Sihteerinä toimi Elina Eskola (8A). Keväällä valitussa uudessa hallituksessa puheenjohtajaksi valittiin Veera Paasikivi (8A), sihteeriksi Anni Maula (7B) ja tiedottajaksi Kaisa Pietilä (8B). Lukuvuoden toiminta aloitettiin järjestämällä 7Show yhdessä tukioppilaiden kanssa. Syksyllä pidettiin myös pukeutumiseen liittyvä teemaviikko. Hallituksen jäsenet organisoivat myös kuntavaalien varjovaalit koulussa. Perinteiseen tapaan osallistuimme syksyllä myös taksvärkkiin, jonka kohteeksi valittiin tällä kertaa Lastenklinikoiden kummit. Oppilaskunnan hallituksen jäsenten taksvärkkirahat ohjattiin koulun kummilapselle Intiaan. Helmikuussa pidettiin suosittu halipäivä ja vappuaattona naamiaiset ja Talent, joissa parhaat asut ja esitykset palkittiin. Keväällä järjestettiin vielä kaksi teemaviikkoa ja lukuvuosi päättyi koulun vahvin mies - kilpailuun. Oppilaskunnan hallituksen edustajat osallistuivat myös lukuvuoden aikana pidettyihin Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten foorumin kokouksiin. Oppilaskunnan hallitusta ohjasi Terhi Välimäki.

8 OPETTAJAT JA OPETUS LUOKITTAIN Paappanen Pekka, KM, rehtori, uskonto 7. Harakkamäki Auli, FK, lehtori, ruotsin kieli 7, 8 ja 9, saksan kieli 6 ja 8. Hiden Georg-Mikael, perusk.op. Himanen Marika, FM, matematiikka 7, 8 ja 9, fysiikka ja kemia 6-9, 8B luokanvalvoja. Holappa Tarja, FM, lehtori, englannin kieli 7, 8 ja 9. Hursti Hanna-Leena, FM, luokanopettaja 3 lk. Isotalo Kati, KM, luokanopettaja 1 lk. Kervinen Marja, FM, lehtori, biologia ja maantieto 6, 7, 8 ja 9, terveystieto 7, 8 ja 9, 7C luokanvalvoja. Keso Pirjo, FM, lehtori, matematiikka 7, 8 ja 9, fysiikka 7, 8 ja 9, 7A luokanvalvoja. Kopra Sirpa, KM, erityisopettaja, virkavapaalla. Kovanen Virpi, KM, tuntiopettaja, kotitalous 7, 8 ja 9, äidinkieli 6, 7B luokanvalvoja. Lapinmäki-Räty Tuula, FM, lehtori, äidinkieli ja kirjallisuus 5, 7, 8 ja 9. Sijainen Sirkesalo Arja, YTM, HuK. Lepistö Anja, tuntiopettaja, 6 lk ryhmänohjaaja. Martikainen Hanna, tuntiopettaja, musiikki 7, 8 ja 9. Mäkinen Jukka-Pekka, KM, lehtori, tekninen työ 7, 8 ja 9, atk 8 ja 9, 8A luokanvalvoja. Pennanen Marja, KM, resurssiopetus, tyttöjen liikunta 5, 6, 7, 8 ja 9, oppilaanohjaus 8, äidinkieli 6, 9B luokanvalvoja. Virkavapaalla, sijainen Latvala Emilia, KM. Penttilä Anu, KM, luokanopettaja, virkavapaalla. Sijainen Teemu Toikka, KM, luokanopettaja 2 lk. Reitti Mikko, KM, luokanopettaja 5 lk, poikien liikunta 6-9. Solismaa Ilse, HK, erityisopettaja. Stenholm Aleksis, fil. yo, vs. luokanopettaja 4 lk. Tahvanainen Tuomas, KK, opinto-ohjaaja. Vekka Anne-Marie, FM, lehtori, englanti 3-7.

9 Vesto Riitta, KM, lehtori, tekstiilityö 4-9, kuvataide 5-9, 9A luokanvalvoja. Välimäki Terhi, FM, lehtori, historia ja yhteiskuntaoppi 5, 7, 8 ja 9, uskonto 6 ja 9, äidinkieli 8. Kouluisäntä: Marko Lepistö Kouluohjaajat: Maria Karvinen, Sari Mäenpää, Seija Nieminen, Tiina Nevala Koulusihteeri: Marjo Pyhälä Nuorisotyöntekijä: Taina Laitinen LUKUVUONNA TOTEUTUNEET VALINNAISAINEKURSSIT Perinteiset valinnaisaineet (4 vkt) luokat Tekninen työ Tekstiilityö Kotitalous Tietotekniikka Kuvataide Liikunta Musiikki Lyhyet kurssit (0,5 vkt) 8. luokat Tukioppilaskurssi Psykologia Itsepuolustus Palloilu Välipalakurssi Teemavalinnaiset Teemavalinnaiset 8. luokat 9. luokat Mediakurssi Salibandy Ruokakulttuurin salaperäinen maailma Salibandy Mediakurssi Muodin huipulla ILMOITUSASIAT Lukuvuoden koulutyö aloitetaan maanantaina kello Koulu päättyy kello 13. Ehtolaisia kuulustellaan maanantaina kello 9.00 tai asianosaisen opettajan kanssa sovittuna ajankohtana kesäkuussa.

10 1 lk

11 2 lk

12 3 lk

13 4 lk

14 5 lk

15 6 lk

16 7A

17 7B

18 7C

19 8A

20 8B

21 9A

22 9B

23 HENKILÖKUNTA Takarivi, vas.: Georg-Mikael Hiden, Marko Lepistö, Mikko Reitti, Marja Kervinen, Jukka-Pekka Mäkinen, Antti Vihmalaakso Toinen rivi takaa, vas.: Seija Nieminen, Marika Himanen, Aija Saarinen, Taina Laitinen, Tarja Holappa, Mirja Kallio, Sari Mäenpää, Hanna-Leena Hursti Toinen rivi edestä, vas.: Marjo Pyhälä, Tiina Nevala, Leila Grönlund, Sinikka Salmi, Maria Karvinen, Kati Isotalo, Terhi Välimäki, Anja Lepistö Eturivi, vas.: Teemu Toikka, Ilse Solismaa, Tuula Lapinmäki-Räty, Pekka Paappanen, Riitta Vekka, Aleksis Stenholm, Pirjo Keso

24 1. luokka Opettaja Kati Isotalo 2. luokka Opettaja Teemu Toikka 3. luokka Opettaja Hanna-Leena Hursti Aaltonen Anni Aaltonen Anniina Alasmaa Juho Alasmaa Karoliina Hakonen Veeti Heikkilä Antti Kolehmainen Iida Lempinen Eveliina Lumijärvi Liisi Ilona Mäkinen Miika Raappana Carolina Rantanen Atte Rantio Eemeli Rantti Sami Salmela Viivi Takamäki Matias Volotinen Venla 17 Aalto Heta Aartolahti Suvi Adamson Ella Heino Eveliina Isotalo Olli Kuikka Aapo Lehtinen Arto Lehtinen Iiro Muurimäki Joonas Mäenpää Joni Nieminen Silja Numminen Leevi Nurminen Jenna Rantio Sanni Salo Eelis Virtanen Elias Volotinen Veeti Ylöstalo Mira 18 Ahtiainen Anssi Hakonen Topi Kallioniemi Julianna Kujanen Veeti Lahti Vuokko Lehtinen Fanny Lehtinen Jenni Leivonsalo Panu Leivonsalo Pyry-Pekka Lempinen Emilia Lyytinen Leevi Makkonen Suvi Nieminen Siiri Piekkari Elsa Pynnönen Pauli Raappana Roni Rantanen Ella Rantti Sara Saarinen Hanna Saarinen Väinö 20 Alakoulun yleisurheilukilpailut ja mukana tietenkin Torsti.

25 4. luokka Opettaja Aleksis Stenholm 5. luokka Opettaja Mikko Reitti 6. luokka Opettaja Anja Lepistö Heikkilä Timi Helenius Elias Honkivaara Henri Kuikka Emma Lehtinen Tiina Lumijärvi Frans-Eemil Miettinen Julius Muurimäki Elias Mäki Ida Numminen Elli Passila Mikael Salinmäki Kuu Lilia Sarin Tatu Soini Milla Soittila Jussi Sundström Nico Takamäki Juhani Vanhanen Ellinoora 18 Aaltonen Viivi Hiiri Anni Isotalo Matti Järvensuo Juho Kalliokoski Alvar Lehtinen Aada Leppänen Netta Lumijärvi Eliel Lyytinen Ville Mikkola Helmi Mäenpää Sonja Nieminen Vilma Oja Suvi Paakkola Sara Pöystilä Sanni Rantanen Enni Rantio Sini 17 Byleeva Anastasia Heikkilä Mariia Helenius Eveliina Hillberg Matias Hyytiä Petteri Kankaala Arttu Karkkula Lauri Lankinen Lassi Lehtinen Aleksi Lehtinen Antti Lempinen Aleksi Maula Henriikka Mäkinen Minna Nurminen Vili Paasikivi Edit Penttilä Anne Pääkkölä Jani Saastamoinen Valtteri Soittila Kalle Sundström Sofia Tossavainen Milja Veikkola Jesse 22 Sini Rantio 5. lk

26 7A lk Luokanvalvoja Pirjo Keso 7B lk Luokanvalvoja Virpi Kovanen 7C lk Luokanvalvoja Marja Kervinen Bäckman Jimi Lahti Onni Leivonsalo Veli-Matti Niiranen Jere Rantala Sanni Salo Juha Sarin Iina Tupala Maija Tuuri Iitu Tuuri Mimmu Veikkola Janita Viik Akseli 12 Enqvist Tommi Hillberg Essi Kleemola Jaakko Käkönen Aleksi Leppänen Nelli Lumijärvi Hilja Maula Anni Maula Ida Mäkelä Aleksi Piispanen Henri Stenberg Elle Ylöstalo Juho 12 Aaltonen Tatu Dias Vieira Alexandri Järvinen Sini Kuningas Aarni Lehtinen Oona Nuopponen Niklas Orava Helena Paasikivi Iida Rantala Ossi Rehuttu Konsta Saarinen Tomi Valkama Santeri Vuorinen Anni 13 Yläkoulun yleisurheilukilpailut ja 8. luokkalaisten upeita sukkulaviestiasuja.

27 8A lk Luokanvalvoja Jukka-Pekka Mäkinen 8B lk Luokanvalvoja Marika Himanen Dahlgren Niklas Eskola Eero Eskola Elina Eskola Jere Karkkula Aino Keskitalo Laura Laaksonen Iida Lehtinen Jenna Loponen Juha Nieminen Atte Paasikivi Veera Piispanen Niilo Sorasahi Santeri Tuominen Jerri Tyrni Kalle Vihmalaakso Vilma Willström Juho Virtanen Elisa Visala Ville 19 Enqvist Antti Hillberg Miro Hyytiä Henri Köykkä Tuukka Lumijärvi Pyry-Tuomas Merisalo Rea Mässi Miilia Paranko Severi Pietilä Kaisa Pietilä Kimmo Pöystilä Allu Saarinen Saska Saarinen Teemu Saastamoinen Tommi Saksala Nea Salminen Eero Savolainen Riikka Tapola Emmi Taponen Oskari Zetterman Saku 20 Ruokaa Suomesta tapahtumassa tarjoilivat mm. Nea Saksala ja Elina Eskola.

28 9A lk Luokanvalvoja Riitta Vesto 9B lk Luokanvalvoja Emilia Latvala Aalto Toni Arvela Eero Hurmola Eetu Järvinen Miikka Kaitala Anniina Kankaala Emma Kantanen Eemeli Karkkula Oili Lepola Tero Nieminen Niko Nurola Aleksi Ruokoranta Elisa Saksala Roope Saukkoriipi Marika Tupala Taika Tuuri Enna Tuuri Topias 17 Harjajärvi Waltter Heikkilä Sini Karttunen Jenna Köykkä Jarno Laine Markus Lehtinen Nina Makkonen Antti Niemelä Jussi Nivalainen Teemu Nurminen Valentiina Penttilä Eero Piispanen Nea Rantanen Enni Saarinen Anu Saastamoinen Linda Sahisalmi Tino Salmi Jenni Salminen Meeri Sarin Niko Soini Lauri Stenberg Essi Tyrni Anniina 22 Vesipäivä

29 STIPENDIT JA RAHASTOT Stipendit on jaettu opettajakunnan päätöksellä lahjoittajien esittämien toiveiden mukaisesti oppilaille. Hauhon Yhtenäiskoulu kiittää stipendien lahjoittajia. Hauhon Apteekki Meeri Salminen 9B 100 kemia ja matematiikka Hauhon Murre- ja Sini Heikkilä 9B 100 suomen kieli perinneyhdistys Elisa Ruokoranta 9A 100 suomen kieli Hauhon Naislaulajat Anniina Kaitala 9A 30 musiikki Prima Voce ry Elisa Ruokoranta 9A 30 musiikki Hauhon Yhtenäiskoulun Viivi Salmela 1 lk yrittäminen ja yhteistyökyky vanhempainyhdistys Silja Nieminen 2 lk yrittäminen ja yhteistyökyky Väinö Saarinen 3 lk yrittäminen ja yhteistyökyky (20 lahjakortti Emma Kuikka 4 lk yrittäminen ja yhteistyökyky Suomalaiseen Kirjakauppaan) Alvar Kalliokoski 5 lk yrittäminen ja yhteistyökyky Sofia Sundström 6 lk yrittäminen ja yhteistyökyky Akseli Viik 7A yrittäminen ja yhteistyökyky Elle Stenberg 7B yrittäminen ja yhteistyökyky Iida Paasikivi 7C yrittäminen ja yhteistyökyky Juho Willström 8A yrittäminen ja yhteistyökyky Riikka Savolainen 8B yrittäminen ja yhteistyökyky Aleksi Nurola 9A yrittäminen ja yhteistyökyky Tino Sahisalmi 9B yrittäminen ja yhteistyökyky HML:n Suomalais-Brittiläinen Yhdistys ry Jenni Salmi 9B 50 englannin kieli Lions Club Hauho ry Sini Heikkilä 9B 100 hyvin menestyneet opinnot Eero Arvela 9A 100 tsemppari Jenna Karttunen 9B 100 kielet Esteri ja Matti Tuomisen Anniina Kaitala 9A 60 liikunta stipendirahasto Toni Aalto 9A 60 liikunta Topias Tuuri 9A 60 reiluus ja auttavaisuus Mannerheimin lastensuojeluliiton Valtteri Saastamoinen 6 lk 30 tsemppari Hauhon osasto Pohjola-Norden Sini Heikkilä 9B kirja ruotsin opinnot Koulun oma rahasto Nea Piispanen 9B 100 kuvataide Jarno Köykkä 9B 100 kädentaidot Roope Saksala 9A 100 kohtelias nuori Essi Stenberg 9B 100 rohkea nuori Kantasäästöpankki Hauho palkitsi stipendeillä Elisa Virtasen 8A ja Riikka Savolaisen 8B metsävisassa menestyksestä. Nordea Pankki Suomi Oyj palkitsi stipendillä Sini Heikkilän 9B taloustietokilpailussa menestymisestä.

30 HAUHON YHTENÄISKOULUN YLÄLUOKKIEN TUNTIJAKO LUKUVUONNA Lukuvuonna koulussamme on noudatettu uutta opetussuunnitelmaa, jonka tuntijako on oheisen taulukon mukainen. oppiaine 7lk 8lk 9lk yhteensä äidinkieli A1-kieli (EN) B-kieli (RU) matematiikka fysiikka 1 1,5 1 3,5 kemia 1 1,5 1 3,5 biologia 1 1 1,5 3,5 maantieto 1 1 1,5 3,5 terveystieto uskonto/el.kats.tieto historia yhteiskuntaoppi musiikki kuvataide käsityö liikunta kotitalous oppilaanohjaus 0,5 1 0,5 2 YHTEISIÄ AINEITA 29, ,5 77 VALINNAISIA AINEITA OPPIAINEET YHT. 29, ,5 90 VAPAAEHTOINEN KIELI A2-kieli (SA)

31 TAISTO kilpailijoita ja kannustajia Turussa, ja mukana tietenkin myös Torsti.

32 ENSI LUKUVUODEN TYÖAJAT Koulu alkaa maanantaina kello 9. Syysloma on (viikko 42). Syyslukukauden viimeinen koulupäivä on lauantai Joululoma on Talviloma on (viikko 9) ja kevätlukukauden 2014 viimeinen koulupäivä on lauantai Hauhon Yhtenäiskoulu Tanhuantie Hauho puh. (03) (rehtori) (03) (koulusihteeri) (03) , (03) (opettajat) (03) (alkuopetus) (03) (kouluterveydenhoitaja) (03) (kouluisäntä) sähköposti : etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi

HAUHON YHTENÄISKOULU

HAUHON YHTENÄISKOULU HAUHON YHTENÄISKOULU 2013 2014 Kiitoksen paikka Kiitos kaikille hyvästä lukuvuodesta. Mennyt lukukausi on ollut hyvä monessakin mielessä. Arkisen aherruksen ohella on kehitetty oppimisympäristöjä, tehty

Lisätiedot

HAUHON YHTENÄISKOULU. Edit Paasikivi 8c

HAUHON YHTENÄISKOULU. Edit Paasikivi 8c HAUHON YHTENÄISKOULU 2014 2015 Edit Paasikivi 8c Kiitokset päättyvästä lukuvuodesta Kiitos kaikille hyvästä lukuvuodesta. Olemme menneet taas aimo harppauksen eteenpäin. Peruutuspeilistä katsottuna tähänastinen

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt YU-kilpailut 2014 1. lk tytöt 60 m Sija Pituus Sija Pallo Sija SIJAPIST. 1 Koivumäki Janica 13,9 2 185 2 11,44 1 5 2 Lehtonen Elsa 13,6 1 194 1 6,56 5 7 3 Kuru Milja 15,1 4 185 2 10,20 2 8 4 Koivisto Aliisa

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa 5.9.2011 sähköajat M 400 m 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80 M keihäs 1. Petri Korte RaisKu 53,42 2. Petteri Soininen RaisKu 39,41 3. Juha-Pekka Triipponen RaisKu

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut , tulokset T7 40 m T7 pallo

Raision kaupungin mestaruuskilpailut , tulokset T7 40 m T7 pallo Raision kaupungin mestaruuskilpailut 22.8.2011, tulokset T7 40 m 1. Viveka Loukola 7,20 2. Lyydia Tättilä 7,73 3. Tilda Kajula 7,97 4. Ilona Kuusela 8,17 5. Aino Järvinen 8,20 6. Riina Lehtonen 8,31 7.

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2016, Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2016, Hämeenlinnan uimahalli Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1. Joni Routamo Seminaarin koulu 00:47,9 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1. Milla Salminen Nummi 00:39,2 2. Jenna Boman Vuorentaan koulu 00:39,8 3. Siiri Reinonen Seminaarin koulu 00:40,2 Laji

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 13.9.2016 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA POJAT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Anni Pärtty Virojoki 10,80 1 Teemu Lindholm Virojoki 10,03 2 Sanni Malm

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulan urheilukenttä TULOKSET

Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulan urheilukenttä TULOKSET Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut 27.8.2012 Kerttulan urheilukenttä Järjestäjä: Raision Kuula TULOKSET T7 40 m 1. Nea Karhunen RaisKu 8,08 2. Anniina Kirstilä RaisKu 8,09 3. Mette

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

Tulokset Ilomantsin alakoulujen hiihtokisat Luokat 0-1 tytöt 1 km. Lähti: 16 Keskeytti: 0 Hylätty: 0

Tulokset Ilomantsin alakoulujen hiihtokisat Luokat 0-1 tytöt 1 km. Lähti: 16 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 / 6 1.3.2016 11:54 Tulokset Ilomantsin alakoulujen hiihtokisat 01.03.2016 Luokat 0-1 tytöt 1 km Lähti: 16 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Meeri Kontturi Pogostan koulu 06:29 2 Joanna Heikkinen Pogostan koulu

Lisätiedot

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura 23.01.13 18.29.11 Sarja T08 (0,2 km) 1 18.31.00 2 18.31.15 3 18.31.30 4 18.31.45 Emilia Ristimäki Pojanluoma 5 18.32.00 Kaisla Koivu

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

HAUHON YHTENÄISKOULU. Iida Kuoppamaa 9A ja Sara Heinänen 8A

HAUHON YHTENÄISKOULU. Iida Kuoppamaa 9A ja Sara Heinänen 8A HAUHON YHTENÄISKOULU 2016 2017 Iida Kuoppamaa 9A ja Sara Heinänen 8A Hei kaikki Lukuvuosi 2016 2017 on ollut tapahtumarikas ja mielenkiintoinen. Aloitimme syksyllä koulumme neljännen kehitysvaiheen, jonka

Lisätiedot

IV Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

IV Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura IV Sarjahiihto 8.2.2017, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km 1 Sanna Lehtinen Hollolan Urheilijat -46 0:00:59 2

Lisätiedot

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR H13 (Lähti: 3, Keskeytti: 0, : 0) 1. h13 Ahola Erik 10.54 2. h13 Hakola Matti 14.17 +3.23 3. h13 Grönholm Martti 23.02 +12.08 D13 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, : 0) 1. d13 Annala Vilma 13.54 2. d13 Mäntymäki

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Hämeen Viesti Korkeakankaalla SIJA NO N I M I JOUKKUE OSUUSAIKA A I K A JÄLJ. 1 001 Valkeakosken Haka I Valkeakosken Haka 1:18.34,0 00.00,0 1. Tuomas Saksa 18.09,3 2. Aira-Maarit Immonen 07.08,4 3. Iiro Uusitalo 06.49,4 4. Saara Mattila

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 14.11.2016 1.lk tytöt 25 m 1 Juulia Saari Luopa 32,28 2.lk tytöt 25 m 1 Helmi Ala-Nisula Luopa 33,50 2 Katri Lähdesmäki PHK 35,56 3 Emmi Ristiluoma PHK 37,00 4 Hannele Rinta-Tassi

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT : TULOKSET

RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT : TULOKSET RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT 31.8.2009: TULOKSET P7 150m 1. Severi Rautio 28,54 (+2,1) 2. Joona Hämäläinen 31,90 (+1,5) 3. Tommi Lehtihuhta 32,95 (+2,1) 4. Kalle Murtojärvi 33,24 (+2,1) 5. Jesse

Lisätiedot

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 27.1.2016, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km AIKA-AJOT T10 0,6 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69 Eläinpuistokisa Ähtäri, Keskuskenttä 24.6.2014 TULOKSET P9 40 m 1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Nico Tuominen ÄhtU 7,25 4. Rasmus Rautio ÄhtU 7,38 5. Veeti Jokela AlavU

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu 1.Kankare Matilda 13,47 2.Laaksonen Emilia 13,83 3.Auramo Meeri 14,33 4.Nurminen Emilia 19,38 5.Koivusaari Ella 20,46 6.Nummila Petra 23,80 7.Auramo Elli 24,77

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kisat Koljolan kenttä

Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kisat Koljolan kenttä Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kisat Koljolan kenttä 5.6.2012 TULOKSET TYTÖT -08 ja jälkeen syntyneet (4-v ja alle) aika sijoitus tulos sijoitus pisteet 1. Pakomäki Saara 12,9 2. 4,29 2. 4 2. Ojanen Emma

Lisätiedot

Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo Hauhia Aleksi 3 Pojat

Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo Hauhia Aleksi 3 Pojat Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo 9.30-9.37 Hauhia Aleksi 3 Pojat Marttila oma lähtöajoista Hölsö Aaro 3 Pojat Asema

Lisätiedot

KESPORT Nappulakisat , Kalannin urheilukentällä

KESPORT Nappulakisat , Kalannin urheilukentällä KESPORT Nappulakisat 4.6.2017, Kalannin urheilukentällä Tytöt 3V JUOKSU 20m 1) Elmiira Kangasniemi 8,0 2) Janelle Sura 8,1 3) Vilja Virtanen 8,3 4) Veera Lehmusvaara 8,5 5) Noora Piirainen 9,4 6) Ella

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli Laji 1 (3-4 t 50 PU) 1 Siiri Reinonen Seminaari 00:43.3 Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1 Aleksi Kokkonen Seminaari 00:51.0 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1 Sofia Nieminen Nummi 00:33.3 2 Emma Kajanto Ruununmylly 00:33.7 3

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Mitalitaulukko: Laji 1-11 Kilpailu KLL Etelä-Savo 2017 Tulostuspäivämäärä 06 huhtikuu 2017 Kilpailun paikkakunta Tulostusaika 21:44 Järjestäjä Pieksän Kuutit Allas 25m Kilpailupäivämäärä 06 huhtikuu 2017

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa 5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 26.4.2017 TULOKSET ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt 1. Piri Iiris 15,0 Hirsikampus 2. Ranua Anna-Elena 19,7 Hirsikampus 3. Leppänen Frida-Maija 27,8 Hirsikampus 4. Rantala Senni 46,0 ESKARIT

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Mynämäen urheilukeskus TULOKSET. P9 40 m

Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Mynämäen urheilukeskus TULOKSET. P9 40 m Vakka-Suomen mestaruuskilpailut Mynämäen urheilukeskus 26.8.2014 TULOKSET P9 40 m 1. Aleksi Lempinen NousSu 7,09 2. Nooa Marttila MaskKa 7,12 3. Oliver Rosenqvist MaskKa 7,22 4. Konsta Puottula MaskKa

Lisätiedot

luistelukilpailutulokset Kangasalan alakoulujen oppilaiden luistelukilpailut

luistelukilpailutulokset Kangasalan alakoulujen oppilaiden luistelukilpailut Kangasalan alakoulujen oppilaiden luistelukilpailut 26.1.2010 LOPPUTULOKSET POJAT 3.LUOKKA 1. Turunen Jere Liuksiala 47,0 2. Kauppila Kim Huutijärvi 47,2 3. Vistala Antti Suorama 47,3 4. Kortteinen Kalle

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Kauden yhteenveto ja lopullinen pistetilanne

Kauden yhteenveto ja lopullinen pistetilanne Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kauden 2012 2013 yhteenveto ja lopullinen pistetilanne Luokkien voittajat (vähintään kolme osakilpailua) kultamitali - Inka Luhtala ESRC T17 - Jenni

Lisätiedot

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille!

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille! Kiitos kaikille osallistujille! Pojat juoksu 20 m Tytöt 2010 juoksu 20 m 1 Kasperi Möttönen 5,5 1 Aada Paananen 5,47 2 Topi Turpeinen 5,59 2 Tiia Markkanen 5,93 3 Antti Paloviita 5,83 3 Oona Pekonen 6,22

Lisätiedot

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 14.1.2015, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 1 km P8 1 km T10 2 km 1 Venla Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:31 2 Frida Ranivaara

Lisätiedot

Ilmajoen Koulujenväliset T U L O K S E T Ilmajoen Kisailijat :30. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Ilmajoen Koulujenväliset T U L O K S E T Ilmajoen Kisailijat :30. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Tytöt 1-2 perinteinen 1 km P 1. Heta Harju Herrala 6.08,2 0.0 - Maali 6.08,2 (1.) 2. Heini Välimäki Peltoniemi 7.06,2 0.58,0 0.0 - Maali 7.06,2 (2.) 3. Saga Ania Palonkylä 7.33,8 1.25,6 0.0 - Maali 7.33,8

Lisätiedot

AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA. M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km)

AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA. M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km) AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT 24.3.2013 VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km) 1 Tuusulan Voima-Veikot 32.07 (0+0+1) 1. osuus Anton Pyssysalo 10.28 (00) 10.28 1 2. osuus Sampo Kelloniemi 10.51

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

PK/RL-CUP LIMINKA (V)

PK/RL-CUP LIMINKA (V) PK/RL-CUP LIMINKA (V) 27.2.2010 T U L O K S E T Limingan Niittomiehet T06; P06; T08; P08; T10; P10; T12; P12; T14; P14; T16; P16; Tytöt 6 vuotta 0.6 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Katriina Vuollet Tyrnävän

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta

Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta yleisurheilumestaruudet vuosilta 2005-2013 Yleisurheilun kunnanmestarit 2013 M, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula) tulos Matias Tiiro 708 4.13,04 (1500 m) N, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula)

Lisätiedot

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT : 1,0 km 1. Haikara Sanni Haikara 3.31,7 2. Järviluoma Tuuli

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt NIMI AIKA KOULU 1. Jeri Koivisto 16,1 Lakari NIMI AIKA KOULU 2. Elias Ylilehto 14,9 Lakari 1. Sara Leino 11,7

Lisätiedot

AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist.

AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT 6.1.2012 Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. Tytöt 9 2-ottelu pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. 1 Porokari Suvi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika Maalissa Loppuaika Sijoitus 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 P Samu Hanska Hämeenlinnan

Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika Maalissa Loppuaika Sijoitus 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 P Samu Hanska Hämeenlinnan Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika Maalissa Loppuaika Sijoitus 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 P 10 70 Samu Hanska Hämeenlinnan Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30 2,5 km 71 Vesa Leveelahti Virtain

Lisätiedot

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt 1 7 lk, tytöt 1 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Essi Vuorela 02:01.04 2 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Elsa Lehtomäki 02:02.10 3 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sara Mallat 02:03.20 4 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sanni Aho

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Oulu, sisulisä hallikilpailut Oulun Pyrintö 1.2. Oulu, pm-kisat hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, hallitonnit hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, pm-maantiejuoksut

Lisätiedot

ROCK'N'SWING GP-KILPAILUT TULOSLISTA

ROCK'N'SWING GP-KILPAILUT TULOSLISTA BOOGIE WOOGIE BW YLEINEN AB (GP) 1 30 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 2 19 Pasi Ojala - Hanna Vammeljoki Comets Helsinki 3 4 Olli Rasi - Rosanna Valtonen Swing Team Tampere 4 21 Jussi Eerola

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

Korkeus. Tytöt 7. lk. 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi. Pojat 7. lk

Korkeus. Tytöt 7. lk. 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi. Pojat 7. lk Korkeus 1. Elsa Kuntsi 123 Vi (Virolahden yläkoulu) 2. Kiira Tulkki 115 Vi 3. Anna Tuominen 110 Vi 1. Kalle Liivo 160 Vi 2. Rasmus Tuutti 115 Vi 3. Juha Nupponen 115 Vi 4. Aapo Ruponen ei tulosta 1. Emilia

Lisätiedot

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA TUMMENNETULLA OLEVAT OPETTAJAT OVAT PÄÄVASTUUSSA AAMUNAVAUKSEN TOTEUT OPETTAJAT OPPILAAT TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA ESITYKSEN AJANKOHTA Kaisa ja Lea pj. Emmi Heikkilä nettiturvallisuu desta Mediataitoviiko

Lisätiedot

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä 18.8.2016 sarake 1808 TULOKSET P6-7 40 m 2009-2010 1. Reko Ronkainen 2009 7,59 2. Nikolas Goman 2009 7,85 3. Veeti Pesonen 2009 8,05 4. Eetu Nousiainen 2009 8,11

Lisätiedot