Kuva: Juha Salminen. Outo maa, kumma kansa. Mikä täällä odottaa?

Transkriptio

1 Kuva: Juha Salminen Outo maa, kumma kansa Mikä täällä odottaa? 4 YHTEISHYVÄ 10/2006

2 Jäänmurtaja Miltä Helsinki, Suomi ja suomalaisuus näyttävät tänne muuttaneen ulkomaalaisen silmin? Mihin kummallisuuksiin täällä voi törmätä? Pyysimme Ylen Mundo-projektissa opiskelevien maahanmuuttajajournalistien työryhmää kirjoittamaan aiheesta itse. Saimme viisi hauskaa juttua. Marita Rainbird, Mundo-projektin projektipäällikkö, millaista on työskennellä taustaltaan ja kieleltään monenkirjavan joukon kanssa? Miten opiskelijat media-alan Mundo-projektiin on valittu? Karsintojen kautta. Kriteereinä olivat soveltuvuus alalle sekä aikaisempi koulutus ja työkokemus. Tausta tai ikä eivät vaikuttaneet valintoihin. Osan hakijoista tunsimme entuudestaan Basaari-ohjelmasta. Testasimme ammattiin soveltuvuutta, ammattitaitoa ja ryhmätyötaitoa, mutta myös sitä, pystyykö hakija kommunikoimaan suomeksi ja onko motivaatiota opiskella suomea. Usein kerrotaan kielitaidon puutteen vaikuttavan siihen, että ulkomaalaisia ei ole voitu palkata yrityksiin. Onko tässä projektissa törmätty kielimuuriin? Luo- vassa työssähän on esitettävä ajatuksensa syvällisesti kieli on työkalu työssä. Projektissa on oppilaita 20 maasta, pääkielet ovat suomi, englanti, espanja ja venäjä. Olemme pystyneet pitämään ryhmän koossa ja motivoituneena, koska olemme antaneet tilaa eri kielille. On kuitenkin totta, että helposti syntyy kieliblokkeja, esimerkiksi espanjan- ja venäjänkieliset vetäytyivät alussa helposti omiksi ryhmikseen. Nekin, joilla ei aluksi ollut yhteistä kieltä, pystyvät nyt yhdessä ohjelmien tekoon, suomeksi. Suomen oppiminen vie usein paljon aikaa, ehkä liikaakin. Pitäisi luoda oppisopimusjärjestelmä, ja työpaikoilla s Tekijät Anna Kulicka- Soisalon-Soininen Puolalaissyntyinen kirjoittaja ja tv-toimittaja, joka muutti perheineen Suomeen neljä vuotta sitten. Mundo-projektiin liittyen Anna työskentelee tällä hetkellä televisiolle Basaari/Mundo -ohjelmassa. Lisäksi hän kirjoittaa juttuja suomalaisiin lehtiin. Davide Pavone Italialaissyntyinen valokuvaaja tuli Suomeen kaksi vuotta sitten, saatuaan vahingossa tekstiviestin suomalaiselta tytöltä. Se ei kuitenkaan ollut vahinko, että seurasin häntä tänne, sanoo Davide, joka tällä hetkellä tekee kuvaajan töitä suomalaiselle tuotantoyhtiölle. Carlos Marroquin Meksiko Cityssä syntynyt Carlos on asunut Suomessa neljä vuotta. Hän valmistui 2005 kulttuurien välisen viestinnän maisteriohjelmasta Jyväskylän yliopistosta. Carlos on tehnyt mm. markkiointi- ja sosiaalityötä lasten ja vähemmistöjen kanssa. Hän tähtää käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. 10/2006 YHTEISHYVÄ 5

3 Marita vetää Yleisradion suojissa Mundo-projektia. Hän uskoo, että vilpitön ja rehellinen halu kommunikoida auttaa yhteyksien syntymisessä. voisi olla kulttuuri- ja kielitulkkeja, jotka auttavat maahanmuuttajia sopeutumaan työyhteisöön. Suomalasillahan ei pitäisi olla kieliongelmia? Suomalaiset ovat hyvin kielitaitoisia, mutta kouluopetuksemme perusteella oletamme, että kommunikoinnin täytyy olla täydellistä. Meillä on pelko kasvojen menettämisestä. Siitä pitäisi päästä eroon. Onhan 95 prosenttia kommunikoinnista elekieltä. Kuinka paljon kulttuurierot vaikuttavat omaan työhösi? Kun kohtelee ihmisiä ihmisinä eikä jonkin rodun tai kansan edustajina, niin kyllä pärjää. Tietenkin on otettava huomioon toisen kulttuuri, uskonto ja arvomaailma. Naisena pitää osata antaa oikeita signaaleja mieskollegalle tai opiskelijalle. Se on ehkä vaikein asia, koska ihmiset ovat niin erilaisia, ja naisen rooli erilainen eri maassa. Onko sinulla esimerkkejä kulttuurieroista? Vaikkapa tervehtiminen: Miten mies tervehtii naista tai nainen miestä, kuinka monta poskisuudelmaa antaa, voiko taputtaa selkään ja mitä ne viestittävät. Ilman tietoa voi tulla yhteentörmäyksiä. Reviirin kunnioittaminen kuuluu suomalaisuuteen. Jos joku sitten hyppää suoraan syliin, siitä seuraa komiikkaa, tragediaa ja väärinymmärryksiä. Entäpä uskonnolliset kysymykset? Valtaväestön olisi hyvä tietää uskonnollisista tavoista, juhlapyhistä, ruokailutottumuksista ja paastoista. Ruotsissa on keskusteltu paljon muslimien tarvitsemista rukoushuoneista. Onko kyse siitä, että esimerkiksi tupakkatauot ovat hyväksyttyjä, vaikka niihin työnantajan mielestä kuluu liikaa aikaa, mutta rukoustaukoihin suhtaudutaan torjuvasti? Minusta tuo on hyvä vertaus. Lisäksi rukoustaukoihin liittyy jotain mystistä ja ehkä pelkoakin, kun ei tiedetä, mitä siellä tapahtuu. Kun työpaikalle tulee uusia ihmisiä, tarvitaan avointa keskustelua siitä, mitä kulttuuriin ja uskontoon liittyviä tarpeita täytyy ottaa huomioon. Olen keskustellut monien kanssa, jotka ovat olleet työharjoittelussa kaupoissa, varastoissa tai kuljetustehtävissä. He ovat moittineet, että lounastauoilla he istuvat yksin, eikä kukaan ei puhu heille. Pitäisi saada yrityksen ylin johto luomaan systemaattisesti käytäntöjä. Ikävä kyllä vielä on kovin vähän esimiehiä, jotka ottavat tämän sydämen asiakseen. Teemme paljon yhteistyötä Ruotsin tv:n kanssa ja minusta on ollut upeaa nähdä, miten sitoutunutta siellä ylin johto on näihin asioihin. Eurooppalaisilla on taipumus kohdella Euroopan ulkopuolelta tulevia alempiarvoisina. Heidän koulutukseensa ja kykyihinsä ei luoteta. Mitä näiden juurtuneiden ennakkoluulojen poistamiseksi voitaisiin tehdä? Tämä Mundo-projekti on yksi tapa. Median avulla yritämme muuttaa asenteita jokapäiväistämällä. Se on hidasta, kuten on nähty Englannissa ja Hollannissa, mutta se tuottaa pikkuhiljaa tulosta. Toivottavasti suomalainen media ymmärtää asian tärkeyden. Samaa työtä on tehtävä kouluissa, kansainvälisyyskasvatuksessa, ihan päiväkodista alkaen. mundo on Euroopan Sosiaalirahaston Equal-ohjelman rahoittama mediakoulutusja työssäoppimisprojekti, josta vastaavat Yleisradio ja Helsingin Stadia. Kahden vuoden koulutus alkoi vuonna Mukana on 26 opiskelijaa, joilla on maahanmuuttaja- tai etnisvähemmistöinen tausta. Projektin myötä on Basaari-ohjelman yhteyteen syntynyt Mundo-tvohjelma, joka nähtään YLE TV1:ssä maanantaisin klo ja uusintana lauantaisin klo YHTEISHYVÄ 10/2006

4 Monen kulttuurin kasvatit Monikulttuurisuus ymmärretään yleensä eri maiden ja kansojen, alueiden ja kulttuurien kohtaamiseksi. Mutta mitä se merkitsee yksilölle? Onko monikulttuurisuus etu vai rasite sille, joka on itse sanan elävä esimerkki? Teksti ja kuvat CARLOS MARROQUIN Sonia Potenze, 26, elokuva- ja mediaopiskelija Suomalaisargentiinalainen Pohjimmiltaan se voisi olla kumpaakin, sekä etu että rasite. Henkilökohtaisesti se on ennemminkin iso etu. On hienoa osata puhua montaa kieltä ja voida verrata ympäröivää kulttuuria muihin elämäntyyleihin. Ymmärtää, että ei ole absoluuttista totuutta parhaasta elämäntavasta. Joskus on aika tuhauttavaa, kun tahtoisi osata avata muitten silmät sille tosiasialle, että suomalainen tapa tehdä asioita ei välttämättä ole kaikkein paras. Ihmiset suhtautuvat minuun ihan normaalisti; ehkä siksi että puhun täydellistä suomea ja olen elänyt täällä koko ikäni. Joskus tunnen itseni Suomessa aika argentiinalaiseksi ja Argentiinassa taas hyvin suomalaiseksi. Se on eräänlainen identiteettiongelma, jonka itse tiedostaa, eivät muut. Linh Nguyen, 22, kauneussalonkityöntekijä Vietnamilainen Uskon että minussa on sekä vietnamilaista että suomalaista kulttuuria, riippuen siitä missä olen. Kun tuntee eri kulttuureja, tulee toimeen muiden kanssa ja välttyy tietämättömyydellään loukkaamasta ketään. On ihmisiä, jotka eivät hyväksy muukalaisia, mutta heitä ei ole paljon, eikä itselläni koskaan ole ollut huonoja kokemuksia. Suomessa on vähemmän ulkomaalaisia kuin Ruotsissa tai USA:ssa, joten olemme todella vähemmistö. Olisi hyvä jos monikulttuurisia ihmisiä olisi enemmän, jotta voisimme hälventää ennakkoluuloja. Samuel Abaijon- Nurmisuo, 33, Mundo-opiskelija Suomalaisespanjalainen Olen asunut Suomessa 14 vuotta ja totta puhuakseni en ole kovin varma siitä, mistä olen kotoisin. Suomessa olen espanjalainen ja Espanjassa olen suomalainen. En osaa kovin hyvin sen paremmin suomea kuin espanjaakaan, eikä minulla ei ole oikein omaa identiteettiä. Suomi ja Espanja ovat kuin kaksi vastakkaista maata. Taidanpa olla alankomaalainen, sehän on keskellä, eikö vain? Uskon, että monikulttuurisuus ei toimi kovin hyvin lokeroituneissa yhteiskunnissa. Mielestäni monikulttuurisuutta tärkeämpää olisi kulttuurienvälisyys, siis sekoitus kaikkea. Olisi hienoa, jos jokainen rakastuisi jokaiseen, ja sitä tapahtuu, ihmiset muodostavat uudenlaisia perheitä, uuden suomalaisen rodun. Noora Al Maleki, 26, yliopisto-opiskelija Suomalaisirakilainen Synnyin Suomessa ja tunnen itseni suomalaiseksi, mutta taidan tuntea itseni hiukan myös monikulttuuriseksi, koska toinen vanhemmistani on ulkomaalainen. Suomi on nykyään aika kansainvälinen. Se on hyväksi opiskelulle ja työelämälle. Toivon että Suomi kulkee oikeata tietä ja että ihmiset oppivat kunnioittamaan toistensa uskontoja ja kulttuureja. Uskon, että asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan. Marites Velazco, asiakasneuvoja, kulttuurikeskus CAISA Filippiiniläinen Tunnen itseni monikulttuuriseksi. Olen asunut Suomessa noin 15 vuotta. Työssäni kohtaan taustaltaan erilaisia ihmisiä, ja se on rikastuttanut tietämystäni. Monikulttuurisuus on etu, koska voit nähdä asioita eri perspektiiveistä. Joillekin se olla myös hämmentävää. Itse nautin siitä, että saan toisilta ideoita. Se auttaa minua kehittämään jotakin, jolla on merkitystä. Olen nähnyt suomalaisen yhteiskunnan muuttuvan parempaan suuntaan. Uskon että monikulttuurisuus tulee olemaan kaikille hyvä juttu, myös maahanmuuttajille, jotka voivat tuntea olevansa osa tätä kulttuuria ja jotka pitävät Suomea omana kotinaan, ollessaan kaukana kotoa. s 10/2006 YHTEISHYVÄ 7

5 Mr. Tahir & suomalainen isyys Miten azerimies sopeutui suomalaiseen isyysvalmennukseen? Keskitalvella 2006 Töölön neuvolan isyysvalmennukseen tuli vain kaksi ulkomaalaista miestä. Toinen oli azerbeidzanilainen Tahir Aliyev, 27, ja toinen nuori englantilainen, joka luovutti jo kolmen tunnin jälkeen. Englantilainen kolhi autoaan kotimatkallaan; ehkäpä se aiheutui ilokaasusta, jota tulevat isät saivat kokeilla valmennuksessa... jälkeen. Ja jos on tarpeen, apuun tulevat isoäidit, tädit ja sisaret. Sillä välin nuoresta (kokkaustaidottomasta) isästä pitää huolta kukapa muu kuin hänen äitinsä! Se on niin itsestään selvää, ettei kukaan edes ajattele muita vaihtoehtoja, Tahir sanoo. Se on itse asiassa hienoa. Kun on vaikeaa, molempien äidit ottavat lapsensa uudel- Tahirin puoliso Veronika on feministi, mutta heidän suhteensa toimii siitä huolimatta. Tahir kävi puolisonsa Veronikan kanssa valmennuksessa joka torstai ja harjoitteli ahkerasti oikeata hengitys- ja ponnistustekniikkaa monien suomalaisisien tavoin. Tahirin vanhemmat olivat suhtautuneet kunnioittaen hänen rakkauteensa eksoottiseen suomalaiseen. Heille täkäläinen isän rooli oli kuitenkin outo. Azerbeidzanissa lasten synnytys ja hoito kuuluvat vain naisille. Siellä nuori äiti muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa muutamaa kuukautta ennen synnytystä ja viipyy siellä jopa puoli vuotta sen leen hoitoonsa kukapa sen paremmin osaisi! Azerikulttuurissa synnytyssairaala lienee ainoa paikka, jonne miehellä ei ole mitään asiaa; synnytys on miehille tabu. Jotkut jopa sanovat, että synnytykseen osallistuminen on vastoin islamin periaatteita. Siitä ei koskaan puhuta poikien kanssa kaverit eivät tiedä, vanhemmat vaikenevat. Vielä vähemmän asiasta kerrotaan kouluissa, vaikka miehen ja naisen biologia mainitaankin lukion oppikirjoissa. Rakastelemisesta pojat sen sijaan puhuvat innolla, mutta Tahir Aliyevin esikoinen syntyi tämän vuoden tammikuussa. lopulta luonto opettaa, miten toimia. Opetusohjelmiin se ei kuulu, Tahir toteaa. Veronikan vatsa pyöristyi kauniisti, ja Tahir päätti olla mukana lapsensa synnytyksessä. Hän lähti synnytyssairaalaan kuin ritari taistelukentälle, olihan hänet huolellisesti valmennettu! Hän kykeni jopa moittimaan hoitajatarta, joka kesken supistusten tuli kyselemään henkilötunnusta! Kaikki sujui hyvin, mutta sitten jotain meni vikaan. Vauvan pulssi muuttui epäsäännölliseksi, Veronika oli kalpea, ja lääkäreitä ja hoitajia ryntäili synnytyshuoneeseen. Tahir ei ymmärtänyt enää sanaakaan suomea, eikä hän uskaltanut kysyä mitään peläten olevansa häiriöksi. Hän huomasi olevansa avuton, ja mikä pahinta hätätilanteessa täysin hyödytön. Lähes pyörtymäisillään Tahir poistui synnytyshuoneesta sairaalan kahvilaan ja soitti Veronikan äidille pyytäen tätä tulemaan paikalle. 8 YHTEISHYVÄ 10/2006

6 Anopin riennettyä tyttärensä avuksi Tahir alkoi keskustella kahvilassa ainoan paikalla olleen henkilön kanssa. Tämä oli muslimitaustaisen mies, joka vähän ajan kuluttua rohkeni kertoa Tahirille, että häntä eivät pitäneet poissa synnytyksestä uskonnolliset syyt vaan suoriutumisen pelko. Silloin Tahirin kunnia vaati häntä lähtemään takaisin vaimonsa luo. Azerimieshän ei voi kunniaansa menettämättä vetäytyä tällä tavoin! Tahir ehtikin paikalle täsmälleen oikeaan aikaan ja näki tyttärensä tulon maailmaan. Tahirin kulttuurissa naiset pitävät miehestä huolta. Miehen työnä on hankkia elatus. Naiset pitävät huolta kodista, eivätkä he ajattele olevansa miehensä ja lastensa orjia. Ja tarvittaessa eivät vain äidit, vaan koko suku on valmiina tulemaan apuun, kun joku suvun jäsen on vaikeuksissa. Suomessa ihmiset ovat paljon kauempana toisistaan. Tahirin puoliso Veronika on feministi, mutta heidän suhteensa toimii siitä huolimatta hyvin. Tahir saa paljon tukea vaimoltaan urasuunnitelmissaan, ja Tahir puolestaan hankkii vauvan tarvikkeita ja vaihtaa vaippoja, mikä hänen ystävilleen Bakussa olisi täysin käsittämätöntä. Oltuani mukana synnytyksessä rakastan Veronikaa ehkä enemmän kuin ennen. Kokemus oli minulle unohtumaton, Tahir sanoo. Jos azerimiehet olisivat mukana rakkaittensa synnytystuskissa, he kunnioittaisivat puolisoitaan enemmän. Ehkäpä he eivät myöskään haluaisi lapsia vuodesta toiseen. Nimeni on Meidän Naapuri 23-vuotias Fernando Colombo, angolalainen muusikko ja lehtimies tuli Suomeen turvapaikan hakijana seitsemän vuotta sitten. Kysyimme häneltä, millaista on asua suomalaisten naapurina. Ensimmäinen majapaikkani Suomessa oli Joensuussa, jossa kävin koulua. Eräs ystäväni, jonka vanhemmat olivat eronneet, kutsui minut asumaan kotinsa kellarihuoneistoon. Paikka oli minusta mukava, olinhan teini-ikäinen. Minulla oli oma keittiö ja kylpyhuone, eikä mitään yhteistä isäntäväen kanssa, saunaa lukuunottamatta. Saunakeskusteluissa opinkin paljon suomalaisesta elämästä ja perinteistä. Ovenraosta kurkki rouva tarkkaillen, kenen kanssa liikuin. Sinällään kaikki oli hyvin, paitsi silloin kun ystäväni isä joi liikaa. Silloin hän huusi minulle siitä, että käytin liikaa vettä josta kuitenkin maksoin. Juotuaan liikaa hän oli yksinkertaisesti huonolla tuulella. Sitten onnistuin muuttamaan 20 neliön kerrostaloyksiöön. Angolassa monta sukupolvea asuu usein yhdessä, mutta tilaa on paljon, vaikka ei oltaisi rikkaitakaan. Tunsin oloni aika ahtaaksi pikkuyksiössäni. Minua vastapäätä asui vanha rouva, joka kurkki ovenraostaan, kenen kanssa liikuin. Luulen, että hän seurasi koko talon elämää, mutta minä olin hänen suosikkinsa. Lopulta hän valitti isännöitsijälle äänekkäästä juhlinnastani kesäaikaan. Mutta yllätys, yllätys, olin ollut koko kesän poissa, ja yksiössäni oli asunut eräs opiskelija. Muuttaessani Helsinkiin asuin ensin veljeni luona opiskelija-asuntolassa Kontulassa. Fernando Colombo on ollut Suomessa seitsemän vuotta. Hän on muusikko mutta myös lehtimies ja osallistuu nyt Mundo-projektiin. s 10/2006 YHTEISHYVÄ 9

7 Ympäristö ei ollut erityisen viehättävä, ja usein mustalaiset pilkkasivat afrokampaustani. Ne tilanteet olivat hankalia, mutta yleisesti ottaen paikka oli cool. Asuntolan seinät olivat kuin pahvia, mutta koska kaikki juhlivat kello 22:n jälkeen, se ei häirinnyt ketään. Reilua. Nyt asun Kulosaaressa. Paikka on rauhaisa, turvallinen ja kaunis. Talossa on asuu monia lapsiperheitä, mutta sitä ei huomaa. Angolassa tietäisin heti, missä huoneistossa on lapsia, täällä en. Kulkiessani leikkipaikan ohitse lapset kutsuvat minua meidän naapuriksi. Aluksi ihmettelin. Kerran minua vastaan tuli nuori äiti lapsineen. Poika kysyi: Kuka hän on? Äiti vastasi kohteliaasti: Hän on meidän naapuri. Tajusin, että lapset luulivat Meidän Naapuria minun nimekseni. Naapurini ovat oikein mukavia. Toisinaan muutama perhe järjestää pihalla grillijuhlat, jonne saan aina kutsun. Silti olen huomannut, että minua myös vältellään. Kun olen lähdössä ulos, naapuri, joka on lähdössä samaan aikaan, saattaa sulkea nopeasti ovensa ei kai halua kohdata minua. Naapurini kunnioittavat kotirauhaani, ja minä haluan tehdä samoin. Muusikkona minun on harjoiteltava, mutta yritän tehdä sen alkuillasta tai silloin, kun ihmiset ovat töissä. Eräänä yönä hiljaiset naapurini yllättivät minut täysin. Heräsin meluun, jonka veroista voi kuulla jalkapallo-ottelussa. Menin parvekkeelle ja näin kaikki naapurini ulkona huutamassa täyttä kaulaa: Suomi voitti, Lordi on paras! Sisälle meikäläisyyteen KÄSISUUDELMA Kotimaassani Puolassa, varsinkin vanhemman sukupolven mielestä, käsisuudelma kuuluu hyviin tapoihin. Vieraillessani ensimmäistä kertaa Suomessa Suitian linnassa olin tavattoman ihastunut salien koristeluihin, ja kun minut esiteltiin tilan isännälle, nostin käteni aivan kuin huomaamatta suudeltavaksi. Mies hämmentyi, silminnähden. Tilanteesta selvittiin vain huumorilla. Tein hoviniiauksen ja esittelin itseni: Olen Katariina Jagellonica, Juhana Herttuan puoliso. Olemme vasta avioituneet. ILTAPUKU Uuden vuoden aatto on Puolassa lähtölaukaus karnevaaliajalle. Kaikki lähtevät juhlimaan tyylikkäästi pukeutuneina. Suomessa juhlimme iltaa erään ystävämme luona: minä olin kuin näyttelijätär suoraan palaneesta teatterista korkokengissäni ja lumoavan hohtavassa iltapuvussani juodessani shampanjaa rennosti pukeutuneen ystäväjoukkomme keskellä. AJOISSA Eräänä kesänä minua pyydettiin opastamaan Varsovassa suomalaista toimittajaryhmää. Ohjelmassa luki: Tapaaminen klo oppaan kanssa hotellin aulassa. Tullessani paikalle tasan kymmeneltä ketään ei näkynyt. Aloitin hermostuneesti etsiä, kunnes löysin heidät. He olivat istuneet bussissa odottamassa jo 15 minuuttia! Mutta omat ovat pahimmat. Olimme kutsuneet suomalaisia ja puolalaisia ystäviämme tupaantuliaisvastaanotolle. Tasan klo ovikello soi, joukko suomalaisia oli odotellut hyvässä järjestyksessä oikeaa hetkeä. Kahden tunnin kuluttua suomalaisten ollessa jo lähdössä ensimmäiset puolalaiset vasta astuivat sisään viinipulloineen ja kukkineen, ja viimeiset heistä saapuivat vuorokauden ollessa jo lopuillaan. SAUNA Vierailimme puolisoni ystävien luona maalla. Illan pimetessä emäntä ilmoitti, että voisimme mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu. Hän sanoi sijanneensa meille vuoteet saunaan! Kohteliaasti hän lisäsi, että voisimme avata ikkunan, jos tuntuu liian kuumalta. Olin kauhuissani. Kuinka selviäisimme kapeilla lauteilla kuumassa saunassa? En tietenkään voinut aavistaa, että kyseessä oli erillinen saunarakennus saunakamareineen. LOKAKUU Nyt odotamme vieraita Espanjasta. Joku kysäisi minulta, mitä aion kertoa etukäteen vierailleni, jotta he välttyisivät kulttuurishokilta. Mietittyäni hetkisen päätin: en mitään. Olemmehan Euroopassa. No, ehkäpä kuitenkin kerron heille, ettei talviturkki ole vielä tarpeen. Uskokaa tai älkää, mutta lokakuu ei ole Suomessakaan vielä talvikuukausi! Kun suomalaiset tulevat vierailulle, heillä on outo tapa riisua kengät eteisessä! 10 YHTEISHYVÄ 10/2006