NRO 3/2010 TOUKOKUU. Hyvää äitienpäivää! SUVANNON SEUTU

Transkriptio

1 N:o 3 1 Metsäpirtin Joentaan marttoja Imatralla Kalliolan kartanossa Kuvassa edestä vas. Alma Kuoppa, Tyyne Hatakka, Aino Puikkonen, Hanna Hämäläinen ja Eliina Ahtiainen. Keskellä vas. Emma Kuoppa, Anni Korkka, Maria Hatakka, Eliina Peltonen ja Aino Paukku. Takarivissä vas. Anna Puikkonen, Lempi Hyytiä, Lempi Haapsaari, Hilma Haapsaari, Aino Hatakka, Alma Haapsaari, Maria Tiainen, Aino Peltonen ja Tyyne Kaasalainen. Sivut NRO 3/2010 TOUKOKUU Hyvää äitienpäivää! Hilja Koskela, 106 vuotta, Vuokselan vanhin, s. 30.

2 2 N:o 3 nro 3/2010: * Paukun palsta: Suuri-Suomi -haaveita, s. 3 * Presidentti ja pääministeri tervehtivät Karjalan Liittoa s. 4-6 * Vuoksela valmistautuu 60-vuotisjuhliin, s. 6-7 * Metsäpirttijuhlat ja muita kesän matkoja, s. 8-9 * Sakkola-Säätiön valtuuskunta koolla, s. 10 * Suvannon seudun säätiöt matkaavat Käkisalmeen, s. 11 * Siirtoväen asuttaminen ja Asutusmuseon perustaminen, s * Tapahtumia 80 vuotta sitten keväällä 1930, s. 14 * Virkin virkkeet: alkukesän merkkejä ja ajatuksia, s. 15 * Miten käy perinneruoan? Ruokaperinnettä: hirssi, s * Metsäpirtin Joentaat toimeliaat martat, s * Sylvi Kekkonen; vuosisadan alun Metsäpirtti ja pappila, s. 21 * Kalevi Liski, vuokselalaisen taiteen tulkitsija, s * Romaaneja lahjoitusmaa-ajoilta, s. 25 * Polkupyörä oli nuoren miehen aarre, s * Viljo Pitkänen pakinoi., s. 28 * Perheuutisia: vuosia täyttäneitä, poisnukkuneita s * Räisäläisille uusi puheenjohtaja, s. 38 * Kalevi Hyytiä pitäjäyhdistysten liiton johtoon, s. 38 * Yhteystietoja, s Sakkolan pitäjäjuhlia vietetään Vesilahdessa Juhla alkaa jumalanpalveluksella klo 10, ruokailu klo ja pääjuhla klo 13 Vesilahden yläasteella. Suvannon ympäristön kotiseutulehti vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa. Julkaisija: Sakkola-Säätiö Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski TILAA OMA LEHTI PUH SEURAAVA - LEHTI nro 4/2010 ilmestyy kesäkuussa ennen juhannusta Aineistot toimitukseen viimeistään pe mennessä, kiitos!

3 N:o 3 AUKUN PALSTA Suuri-Suomi -haaveita Suur-Suomi - haaveiden sanottiin olleen syynä Suomen ja Neuvostoliiton väliseen Talvisotaan. Tätä asiaa hehkutettiin voimakkaasti vasemmiston taholta luvuilla ja vieläkin dosentti Bäckman muistuttaa Suur-Suomi -haaveiden olleen sodan pohjimmainen syy. Näin varmasti oli. Suunnitelmat Suur-Suomen luomiseen olivat merkittävä syy Talvisotaan. Nämä haaveet lyötiin tylysti lyttyyn Suomen Talvisodassa 70 vuotta sitten. Haaveilijoita ei löytynyt Suomen poliittisesta johdosta. Suomessa Itä-Karjalan liittämisestä Suomen yhteyteen ei enää itsenäisyyden ajan alkuvuosien jälkeen isommin haaveiltu. Suomalaiset keskittyivät taloudellisen hyvinvointinsa ja elintasonsa kohottamiseen 1920-luvun loppupuolella ja jälleen suuren lamakauden jälkeen 1930-luvulla. Eivät valtiovallan edustajat tehneet politiikkaa Suomen alueen laajentamiseksi. Olisivat he kai aseistaneet ja varustaneet armeijan paremmin, jos olisi ollut tarkoitus vallata uusia alueita. Ei kai kukaan lähde paljain käsin suurvallalta maa-alueita anastamaan. Suur-Suomi haaveilijat löytyvät toiselta puolelta rajaa. Stalin ja hänen lähipiirinsä suunnitteli Suomen ja Itä- Karjalan liittämistä yhteen ja näin muodostettaisiin karjalais-suomalainen neuvostotasavalta Neuvostoliiton yhteyteen. Tätä haavetta ryhtyi heti Talvisodan puhkeamisen jälkeen toteuttamaan Otto Wille Kuusisen johtama Terijoen hallitus tosin huonolla menestyksellä. 3 Suomen alueesta Karjalan kannakselta oli tarkoitus liittää Leningradin lähellä oleva alue Venäjän Federatiiviseen Neuvostotasavaltaan suurin piirtein Mannerheim-linjaa myöten ja tilalle olisi saatu laaja alue Itä-Karjalasta. Suomen itäraja olisi siirretty Laatokalta Syvärijoen länsipuolitse Ääniselle ja sieltä syvälle itään ja kaakkoon koukaten edelleen Vienanmerelle. Kantalahdesta Sallan korkeudelta raja olisi liittynyt Suomen ja Neuvostoliiton rajaan. Stalinin kanavakin olisi jäänyt selkeästi Suomen puolelle. Pohjoisessa ainoastaan Kuolan niemimaa olisi jäänyt Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan hallintaan. Suomen pinta-ala olisi lisääntynyt vähintäänkin 50 prosenttia, jos nämä Stalinin ja Kuusisen Suur-Suomi haaveet olisivat toteutuneet. Aunus, Petroskoi, Karhumäki, Vienan Kemi ja monet muut pienemmät kaupungit olisivat siirtyneet suuren Suomen kaupungeiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Suomalaiset eivät Suur-Suomi -hankkeita hyväksyneet, vaan ryhtyivät vastarintaan, kun neuvostojoukot yrittivät toteuttaa hankkeen väkivalloin. Olen pohdiskellut tilannetta, että tämä Suur-Suomi hanke olisikin toteutunut. Se Suomi, joka olisi 1990-luvun alussa itsenäistynyt Neuvostoliiton lopetettua itsensä, olisi ollut huomattavasti suurempi kuin nykyinen Suomi. Ehkä oli kuitenkin parempi näin, että saimme ja saamme elää nykyisessä vapaassa ja demokraattisessa, vaikkakin pienemmässä Suomessa, kuin että olisimme joutuneet olemaan viisikymmentä vuotta Neuvostoliiton ja kommunistisen ikeen alla. Hannu J. Paukku Sakkola-Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Harjatie 5, LOIMAA GSM hannu.paukku@punkalaidun.fi Sakkola-Museon kesäkausi on alkanut Sakkola-Museon kesäkausi on alkanut Kuokkalan Museoraitilla Lempäälässä. Sakkola-Museon johtaja Antti Hynnä kertoo, että kesän vaihtuva valokuvanäyttely on pystytetty ja pääosa sen kuvista kertoo Kasarmilan kylästä. Museoraitin museot ovat kesällä 2010 avoinna tiistaista sunnuntaihin kelo 11-17, maanantaisin suljettu, samoin juhannuspyhät. Koko museoraitin pääsymaksut 3,5 e aikuisilta, ryhmiltä 2,5 e / henkilö sekä lapsilta 1 e. Pääsymaksu sisältää noin tunnin pituisen opastetun museokier- roksen. Museoraitilla on Lasten päivä sunnuntaina Kuokkalankosken markkinapäivänä museoraitilla on työnäytöksiä. Kyläseppä on takomassa pajamuseossa kesäsunnuntaisin klo Kuokkalan museoraitti on Lempäälä- Seuran ja Lempäälän kunnan yhteisesti omistama museoalue, jota Lempäälä- Seura ylläpitää. Menneitten vuosikymmenten tunnelmaan pääsee tutustumaan kuudessa erikoismuseossa, joihin kuuluvat kauppamuseo, pajamuseo, parturi- ja kampaamomuseo, suutarimuseo, sotaveteraanien perinnekammari sekä pieneläjä Puskeman Kustaan tölli. Lisäksi museoraitin yhteen rakennukseen on sijoitettu hammaslääkärin välineet. Museoraitin yhteydessä on myös karjalaisen Sakkola-Säätiön ylläpitämä Sakkola-Museo, joka on toiminut jo kymmenen vuotta. Sakkola-Museota koskevat erityistiedustelut mm. Antti Hynnä p tai Hannu Turkkinenp Koko museoraittia koskevat kyselyt myös Lempäälän kunnan palvelupiste (03) ja tai Carita Koota

4 4 70-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat Presidentti ja pääministeri tervehtivät Karjalan Liittoa N:o 3 Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlavuoden kohokohtia on vietetty Liiton perustamisjuhla. Juhlapäivää vietettiin niin Karjalatalolla päiväseminaarissa kuin Helsingin kaupungintalon vastaanotolla ja iltagaalassa Karjalatalolla. Kutsuvieraille tarkoitettujen tilaisuuksien lisäksi tarjolla juhlavuoden kuluessa on erilaisia kaikille avoimia seminaareja ja muita tapahtumia. Juhlaseminaariin pääpuhujaksi oli saatu tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tilaisuuteen valtioneuvoston tervehdyksen toi pääministeri Matti Vanhanen. Karjalan Liitosta etujärjestönä puhui kansleri Kauko Sipponen. Elämänuskosta ja uusille asuinsijoille sijoittumisesta kertoi FT Tarja Raninen-Siiskonen. Evakkojen tekemisiä sodanjälkeisillä työmarkkinoilla selvitteli KTT Matti Sarvimäki. Aiheesta "Mitä evakkouden jälkeen" puhui professori Karl-Erik Michelsen. Laulunlahjaa esitti sopraano Raita Karpo ja digitaalisen valokuvanäyttelyn avasi liittovaltuuston pj. Matti Puhakka. Näyttelyn otsikko on "Karjalaisten matkassa ". Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Helsingissä järjestetään perinteiset Karjalan Liiton kesäjuhlat. Karjalaiset Laulujuhlat -nimeä kantava tapahtuma kutsuu karjalaisia ystävineen Helsinkiin Myös loppuvuodeksi on luvassa tapahtumia, joista saa lisätietoa mm. osoitteesta Marjo Ristilä-Toikka Presidentti Tarja Halonen Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlassa Karjalatalolla Helsingissä Edessä Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen, presidentti Tarja Halonen ja Karjalan Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja Matti Puhakka. Takana liiton kunniajäsen Sulo Maanonen, toinen varapuheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Risto Kuisma. Kuva: Mervi Piipponen, Karjalan Liito. Presidentti Tarja Halonen esitti seuraavan puheen Karjalan Liiton juhlaseminaarissa Karjalatalolla. - Olemme kuluvana keväänä muistelleet paljonkin 70 vuoden takaisia tapahtumia. Runsas kuukausi sitten vietimme talvisodan päättymisen muistotilaisuuksia monin eri tavoin. - Karjalan Liitto perustettiin vain viisi viikkoa talvisodan päättymisen jälkeen, tasan 70 vuotta sitten. Liitolla oli sotien jälkeisessä tilanteessa tärkeä edunvalvontatehtävä hoidettavana. Satojen tuhansien karjalaisten oli ollut pakko jättää tutut kotiseudut. Heille piti tarjo- ta mahdollisuus päästä uuteen alkuun. Karjalan Liitto pystyi vaikuttamaan siirtoväen maanhankintaan ja uudelleen asuttamiseen sekä korvauskysymyksiin. Tehtävässä onnistumista auttoi Liiton laajapohjaisuus. Halonen totesi, että Suomen silloisia resursseja ajatellen kaksi väestönsiirtoa Karjalasta ja muiltakin menetetyiltä alueilta oli valtava ja kansainvälisesti poikkeuksellinen ponnistus. - Se tapahtui kuitenkin kokonaisuutena nopeasti ja olosuhteisiin nähden onnistuneesti. - Sotien jälkeinen aika koetteli kan-

5 N:o 3 samme kestävyyttä. Yhtä aikaa jälleenrakennuksen kanssa oli maksettava sotakorvaukset. Ulkopoliittinen asemammekin oli pitkään epävarma. Tulevaisuudenusko alkoi kuitenkin voittaa. Sodan todellisuus näyttäytyi Karjalan siirtolaisille hyvin konkreettisella tavalla. - Nuo kokemukset säilyivät pitkään muistoissa ja vaikuttavat vieläkin. Nykyään sota-ajan muistoihin on monia näkökulmia. Yhä enemmän muistetaan sota-ajan vaikutuksia sekä rintamalla olleisiin että siviileihin. Naisten ja lastenkin kokemukset sota-ajasta ovat nyt lopulta olleet esillä. Halonen sanoi, että sotaa muistellessamme nousee mieleen myös kysymys miksi. - Sodanjälkeinen aika ja sotasyyllisyysoikeudenkäynti, vaikka se fyysisesti kohdistui vain muutamiin ihmisiin, oli koko kansalle raskasta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti on jälleen noussut viime viikkoina keskustelun kohteeksi. - Omasta puolestani voin sanoa, että valtaosalle suomalaisista on aina ollut selvää, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli kysymys politiikasta, ei oikeudesta. Oikeusvaltion vaatimuksia sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei täyttänyt, mutta se ei ollut meistä kiinni. Halonen kiitteli, että Karjalan Liitto on osaltaan pitänyt karjalaista perinnettä elinvoimaisena. - Karjalasta siirtyneet ihmiset asutettiin eri puolille maata. He ovat tuoneet mukanaan omia perinteitään ja rikastuttaneet maamme kulttuuria. Perinteet ja kulttuuri ovat välittyneet nuorillekin. Pelkästään Karjalan siirtoväkeä oli yli , kun Suomen väkiluku vuonna 1940 oli Onkin laskettu, että siirtoväkeä ja heidän jälkeläisiään olisi noin miljoona. Ei ole ihme, että moni tunnistaa juurensa luovutetussa Karjalassa. Siirtoväen historia on koko Suomen yhteistä historiaa, presidentti muistutti. - Karjalaiset ovat olleet ajasta toiseen kahdesta suunnasta tulevan uskonnon, kulttuurin ja aikanaan maailmankatsomustenkin vaikutuspiirissä. Rajaseudun kansalla ovat ilot ja surut olleet muita väkevämmät. He ovat joutuneet kestämään sodat, mutta rauhan aikana heillä on ollut vilkkaat yhteydet eri kulttuureihin. Tämä on varmasti ollut yksi syy siihen, että siirtoväki selvisi hyvin myös uusissa oloissa. Karjalainen identiteetti on toki muutakin kuin siirtokarjalaisuuteen liittyvää. - Karjalaisia asuu ja on aina asunut sekä Suomessa että Venäjällä. Suomi voi omalta osaltaan edistää vuorovaikutusta maidemme välillä ja alueellista kehittämistä. Lähialueyhteistyö tukee yhteyksiä Suomen ja Venäjän Karjalan välillä. Lähialuevaroin on autettu monia karjalaisprojekteja. Yhteistyötä tarvitaan edelleen myös kulttuurin alueella, esimerkiksi Viipurin kirjaston kunnostamisessa, tuumasi Halonen. Hän näki, että vähemmistökulttuurit ja vähemmistöjen käyttämät kielet ovat maallemme rikkaus. - On tärkeää, että niitä tuetaan ja suojellaan. - Karjalan kieli, vaikka se onkin Suomen läheisin sukukieli, on ollut meillä pitkään melko tuntematon. Kuitenkin useat tuhannet ovat maassamme sen puhujia. Euroopan neuvostossa on laadittu alueellisia tai vähemmistökieliä koskeva peruskirja. - Viime vuoden marraskuussa annoin asetuksen, jolla tunnustetaan karjalan kielen asema peruskirjassa tarkoitettuna ei-alueellisena kielenä. Tämä toivottavasti edistää karjalan kielen tuntemusta, harrastusta ja käyttöä Suomessa, presidentti viestitti. Karjalan Liitto on jo 70 vuoden ajan toiminut karjalaisten yhdyssiteenä, vaalinut karjalaista kulttuuria ja jakanut Karjalaa koskevaa tietoa. - Tässä tehtävässään se on onnistunut erittäin hyvin. Liitolla on varmasti tulevaisuudessakin paljon tehtävää. Samalla kun onnittelen 70-vuotiasta Liittoa esitän parhaat kiitokset tekemästänne työstä, kiitteli presidentti. 5 Olemme hengissä... Karjalan Liitto perustettiin v. 1940, koska karjalaisilla oli vahva tarve vaikuttaa talvisodan päätyttyä siihen, miten heidät uudelleen asutettiin, miten he saivat edes tilapäisen kodin ja työpaikan. - Oma kysymyksensä oli, miten korvata Karjalaan jäänyt omaisuus. Kolmas perustamismotiivi näyttää olleen yleinen karjalaisten puolesta puhuminen ja evakkokokemuksen tuntojen jakaminen. - Nämä kysymykset olivat yhteiskunnallisia ja ne saattoi ratkaista parhaiten parlamentaarista tietä. Siksi uuden liiton johtotehtäviin tuli ikään kuin hiljaisella sopimuksella karjalaistaustaisia kansanedustajia kaikista kolmesta suuresta puolueesta. Tämä linja on sitten jatkunut nykypäiviin. Pienenä poikkeuksena on liiton omankin historiankirjoituksen mukaan 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku, jolloin liitossa ns. palautuskeskustelun ollessa kiivaimmillaan nousi sananmukaista puolueettomuutta korostava painotus. Pääministeri luetteli, että Karjalan Liiton näkyviä kansanedustaja-vaikuttajia ovat olleet puheenjohtajat Eemil Luukka, Erkki Paavolainen, Urho Kähönen, Johannes Virolainen ja Markku Laukkanen. Varapuheenjohtajista löytyy saman kaliiberin nimiä kuten vaikkapa Eeno Pusa, Erkki Tuuli, Riitta Uosukainen, Mauno Forsman, Hanna Markkula, Risto Kuisma ja Marjo Matikainen-Kallström. - Liiton yhteiskunnallis-parlamentaarinen linja ratkesi heti alussa 1940, jolloin T.M. Kivimäen suunnitelma pikaasutuslaiksi toteutettiin. Taustalla oli kaksi asiaa: tasavallassa oli olemassa menestynyt asutuspolitiikan ja maareformien perinne, jota nyt sovellettiin karjalaisiin. Ja toisekseen karjalainen pientalonpoikainen maaseutuyhteisö vahvoine valistusorganisaatioineen vastasi monella tavalla Suomen ja 1930 lukujen yhteiskuntaideaalia. Olisiko se voitu hylätä talvisodan jälkeisessä yhteisen kokemuksen mielentilassa? Karjalaisista ei tullut pysyvästi leirimajoitettua kansaa 1940 eikä Siirtoväki jäsentyi työn, rakentamisen ja raivaamisen sekä avioliittojen - kautta osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Siksi ei myöskään tarvittu Saksan tapaista Siirtoväen puoluetta, joka nopeasti olisi ajautunut yhteiskunnan sivuraiteelle. Päinvastoin: karjalaisten äänestäjien ja luottamushenkilöiden tuomana monen kunnan jähmeään kunnallispolitiikkaan tuli uutta vireyttä ja tasoittavaa henkeä. Karjalaisilla kun oli

6 6 N:o 3 - ja on edelleen - tapana kohdella kaikkia ihmisinä. Sama seikka heijastuu Vanhasen mukaan jopa kirkkopolitiikkaan: Karjalan Liitto on tukenut ekumeniaa ja ortodoksisen kirkon jälleenrakentamista. - Karjalan Liiton parlamentaarisen alun ansiosta karjalaisten asian ajaminen ei harhautunut yhteiskunnan ulkopuoliseksi, aggressiiviseksi pakolaisjärjestöksi. Karjalaisten asioita hoidettiin poliittisen järjestelmän sisällä. Liiton toimintatavan ansiosta ns. Karjalan kysymyksestä ei tullut sisä- eikä ulkopoliittista ongelmaa. Niinpä ne, jotka kärkevimmin ovat tarttuneet Karjalan kysymykseen, ovat usein olleet sukutaustaltaan muita kuin karjalaisia. Karjalan Liitto on nykyään kulttuurijärjestö: se kantaa kollektiivista muistina Karjalaa ja karjalaisten kokemusta asuipa ihminen Suomessa tai vaikka ulkomailla. - Muistamisen ja kohtaamisen muotoja ovat sanomalehti, kesäjuhlat, ruokakulttuuri, kotiseutumatkat, kyläkirjat, pitäjähistoriat, sukututkimus. Karjalan Liiton piirissä on myös uskoakseni ja tietoni mukaan käyty rehellisimmät keskustelut toisesta maailmansodasta, rauhanehdoista ja Karjalan menetyksestä kuin myös historiallisen kohtalon kestämisestä. - Liiton työ suuntaa tulevaan. Voi sanoa, että karjalaisuus jatkuu Suomen rajojen sisällä jo neljännessä polvessa. Eräät kehityksen uusimmat vaiheet ovat nekin toteutuneet Karjalan Liiton tuella. - On perustettu Viipuri-keskus, jolla on toimipisteet sekä Viipurissa että Lappeenrannassa. Tulevana kesänä Viipurin linnan neljässä salissa esillä näyttely, joka kertoo kaupungista autonomian ja itsenäisyyden ajalla. Vanhanen halusi tuoda juhlivalle liitolle pääministerinä Valtioneuvoston tervehdyksen ja toivottaa menestystä tulevina vuosikymmeniä. - Itsekin karjalaiseen sukuun kuuluvana onnittelen teitä myös henkilökohtaisesti. Vanhoilla karjalaisilla oli hirtehinen tapa tervehtiä tuttujaan ja ystäviään kysymyksellä : - Vielhä siekii oot hengissä! Vastaus voi olla monenlainen, mutta myönteinen se yhä on: - Me olemme hengissä. -MRT VUOKSELA 60-vuotisjuhla Hattulassa klo 10 JUHLAMESSU ja HPE Hattulan Pyhän Ristin kirkossa Saarnaa rovasti Seppo Komonen Messun jälkeen lähetetään seppelpartiot Sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille Jumalanpalveluksen jälkeen Ruokailu Parolan Lukion ja Yhteiskoulun tiloissa Käynti Koulukadun puolelta Klo Tervehdysten vastaanotto juhlapaikalla klo 13 VUOKSELA-SEURA ry:n VUOSIKOKOUS Parolan Lukion ja Yhteiskoulun juhlasali klo VUOTISJUHLA Juhlapuhujana Karjalan Liiton liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja Maija-Liisa Lindqvist Juonto Petri Liski Tervetuloa! VUOKSELA - SEURA ry Karjalaiset Laulujuhlat Helsingissä Kysy busseja ja majoitusta seuraavilta: Kahden päivän matka la-su Nokialta, , Pekka Nyman Tampereelta, , Seija Ahomäki Tampereelta, , Ritva Surakka Pääjuhlapäivä matkalle su Vesilahti - Lempäälä - Tampere Markku Nuora Hannu Turkkinen Eero Pilviniemi Paikkoja rajoitetusti, varaa pian omasi!

7 N:o 3 Vuoksela- Seura varustautuu 60-vuotisjuhlaan 7 Seuramme hallituksen kokousten ajankohdaksi on lähes vakiintunut viikonvaihde. Se lienee seurausta kiireisten, vielä työhistoriaansa toteuttavien aikataulusta. Lauantaina, aloitti kokousmatkansa varapuheenjohtaja Kauko Komonen Forssasta. Hän keräili muut Lounais-Hämeestä tulevat kuin koulubussinkuljettaja kotiportilta turvalliseen ja varmaan kyytiinsä. Se on tässä vuosien saatossa tullut monesti todettua. Kanta-Hämeestä ja Tampereen suunnasta tulevat kulkevat omilla kyydeillään Hämeenlinnaan. Olemme niputtaneet kokouksia samalle päivälle ihan käytännön syistä. Ensin piti palaveria seuran juhlatoimikunta. Vuosijuhlan järjestämisessä on monenlaista miitittävää, vaikka Hattulan kunta ja seurakunta ovat hyvin myönteisellä asenteellaan helpottaneet juhlajärjestelyjämme. Tapio Sihvolle syntymäpäiväonnittelut esitti Kauko Komonen ja kukat ojensi Ebba Penttilä. Kokousedustajat kahvitauolla. Vas. Martta Repo, Anu Pirttilahti, Ossi Tukia, Laila Saario, Tapio Sihvo, Taisto Virkki ja Aimo Kymäläinen. Kuvat Ebba Penttilä. Juhlapäivä alkaa Pyhän Ristin kirkossa, johon aikanaan sijoitetut Vuokselan kirkon kellot kutsuvat kaikki juhlavieraat 6.6. jumalanpalvelukseen. Saarnan pitää viimeinen Vuokselassa syntynyt, nyt jo eläkevuosiaan viettävä Seppo Komonen. Viimeisestä Vuokselan kirkossa vietetystä jumalanpalveluksesta hänellä ei ole omakohtaisia muistoja, mutta uskoisin niitä olevan vielä monella kirkkoon saapuvalla. Se viimeinen Vuokselan kevät ja alkukesä se kun ei mielestä pois lähde, ei sitten millään. Juhlapäivää jatketaan Hattulan koulukeskuksessa, Parolassa. Aluksi ruokailemme ja sitten vuosikokouksen jälkeen klo alkaa vuosijuhla. Juhlapuhujaksi olemme saaneet Karjalan-Liiton Liittovaltuuston 2. varapuheenjohtajan Maija-Liisa Lindqvistin. Monipuolisesta musiikkiohjelmasta toivomme löytyvän jokaiselle jotakin. Monien Vuoksela-juhlien armoitettu taitaja, Paavo Liski ei ole enää joukossamme, mutta poika Petri on luvannut kantaa kortensa kekoon. Niin se toinen kokous, se alkoi kun saimme ensimmäisen päätökseen. Tosin ensin hallitus muisti puheenjohtajaansa Tapio Sihvoa, joka pakeni maaliskuista merkkipäiväänsä Lappiin. Hän sai kiitokset, kukat ja vahvan vetoomukseen virkeään jatkoon. Piirakat ja kahvi virkistivät ja niin alkoi vuosikokousta valmistelevien asioiden käsittely. Sopuisesti selvitettiin ja suunniteltiin niin mennyttä vuotta kuin tulevaakin toimintaa. Oleellisin muutos seuran taloudellisessa tilanteessa aiheutui Vuoksela-Säätiön lakkauttamisesta ja säätiön varallisuuden siirrosta Vuoksela-Seuralle vuoden 2009 marraskuun lopussa. Huolen aiheena on, niin kuin monella muullakin karjalaisella seuralla, nuorten mukaan saaminen toimintaan. Toisaalta tiedostamme tämän päivän vaatimukset työelämässä. Uskomme kuitenkin, että jokainen mukaan tuleva, eläkeikääkin lähestyvä, on uusi tuulahdus ja antaa uskoa tämän, kuusikymmentä vuotta toimineen, rakkaan kotipitäjämme muistoa vaalivan seuran jatkumiselle. Ebba Penttilä

8 8 N:o 3 Karjalan Liiton historiateoksessa rehellistä tilitystä Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlallisuu det aloitettiin julkistamalla Karjalasta on kysymys - Karjalan Liitto historiateos. Runsaat 200 sivua käsittävä kirja kertoo rehellisesti myös kipeistä sisäisistä vaikeuksista ja myrskyisistä vuosista. Historiakirjatoimikunnan puheenjohtaja, Karjalan Liiton varapuheenjohtaja Risto Kuisma kuvailee teoksen olevan järjestöhistoria, juhlakirja ja myös kuvateos. Kirja sisältää uutta, mielenkiintoista ja ennen julkaisematonta tietoa Karjalan Liiton toiminnasta. Kirjassa kerrotaan taustoja muun muassa liiton johdon valinnoille ja liiton 1990-luvun talouskriisille, valaisee Risto Kuisma. Kuisman viittaamiin ennen julkaisemattomiin tietoihin sisältyy esimerkiksi nykyisen puheenjohtajan valinnan taustat. Markku Laukkanen on ollut tehtävässään vuodesta Häntä esitti puheenjohtajaksi silloinen liiton kunniapuheenjohtaja Johannes Virolainen. Ehdolla oli myös silloinen kansanedustaja ja nykyinen pääministeri Matti Vanhanen. Virolaisen valinta oli kuitenkin Laukkanen, jonka hän katsoi ottavan vastuun Karjalan Liitosta. Kirjassa kerrotaan Ylläsjärven Tunturimajan remontin ja sitä varten otetun valuuttalainan aiheuttamista ongelmista, kun markka devalvoitiin vuonna 1992 ja liiton velkamäärä nousi 12 miljoonaan markkaan. Liitto perusti silloin Ylläsjärven Tunturihotelli Oy:n, jolle koottiin osakepääomaa yleisellä osakeannilla. Konkurssi oli kuitenkin niin lähellä, että suunniteltiin jo uuden liiton perustamista, kunnes velkojien kanssa päästiin sopimukseen. Historiateoksen sivuilta voit lukea myös miten presidentti Urho Kekkonen neuvotteli Neuvostoliiton edustajien kanssa luvulla ja 1960-luvun alussa Karjalasta. Hänkään ei saanut tuloksia ja johtohenkilöiden vaihduttua keskustelu tyrehtyi. Karjalasta on kysymys -teoksen aikajärjestyksessä etenevän kertomuksen kirjoittajia ovat Antti O. Arponen, Terhi Willman ja Risto Kuisma. Selventävät teema-artikkelit käsittelevät Karjalataloa (Karjala-lehden päätoimittaja Antti O. Arponen), Karjalan kysymystä (kansleri Kauko Sipponen), Bomba-taloa ja Ylläjärven tunturimajaa (Räisäläisen päätoimittaja Kullervo Huppunen) ja kotiseutumatkailua (toimittaja Irma Sinerkari). Metsäpirttijuhlat 2010 Lähde mukaan pitäjäjuhlaja kotiseutumatkalle Metsäpirttiin! Juhlapäivä on lauantai Hartaushetki ja kukkalaitteiden lasku uudella hautausmaalla klo 11 Puhe rovasti Pauli Tuohioja Kyläkulkue Lahjoitusmaatalonpoikien patsaalle Kukkien lasku ja puhe Pitäjäjuhla Kulttuuritalolla Juhlapuhe rovasti Pauli Tuohioja Suomalaisten ja venäläisten esityksiä Kulttuuritalolla on mahdollisuus ruokailla (lounas, kahvi/tee ja suolaista pikkusyötävää) Yhdessäoloa Vorken rannassa Kahvittelua, makkaranpaistoa (omat eväät ja kahvit busseittain), leikkimielisiä pelejä ja otteluita (myös venäjä-suomi -pelejä), yhteislaulua ja mukavaa yhdessäoloa ja tarinointia Pitäjäjuhlamatka Metsäpirtti Seura ry järjestää juhla- ja kotiseutumatkan Metsäpirttiin. Lähtö on perjantaina 2.7. klo 6 Lahdesta, mistä matka jatkuu Tampereen, Helsingin ja Vaalimaan kautta Metsäpirttiin. Paluu on maanantaina 5.7. samaa reittiä. Matkan hinta on 350 euroa (2 hh) puolihoidolla. Hinta sisältää matkat, majoituksen (aamiainen ja päivällinen), ryhmäviisumin, pakollisen hoitokuluvakuutuksen. Majoitus on Suontaan laskettelukeskuksessa Valkjärvellä. Sunnuntaina 4.7. on vuorossa kotikyläretket. Bussi on koko päivän retkeilijöiden käytössä ja kierrämme sillä Metsäpirttiä. Pyrimme myös järjestämään matkalaisten käyttöön venäläisen taksin. Taksien hintatiedot selviävät vasta paikan päällä, samoin paikallisen tiestön kunto. Mikäli matka-aikataulu sallii, tutustumme matkan varrella oleviin mielenkiintoisiin kohteisiin. Metsäpirtti Seuran puheenjohtaja Kalevi Hyytiä antaa apua kotitilojen sijaintien määrityksissä. Tiedustelut: kalevi.hyytia@metsapirtti.net tai Ilmoittautumiset mennessä Pirkko Hyytiälle, pirkko.hyytia@kivennapa.fi, puh Tervetuloa mukaan!

9 N:o 3 9 MATKATARJONTAAMME VUONNA TURKKISET JA MUUT ROTUPORSAAT SAKKOLAAN - Neljän päivän mittainen matka Terijoelle ja Sakkolaan. - Kohteita mm. rantatie Terijoelle, Kronstadt ja Sakkolan kylät, Keljan muistomerkki - Majoittuminen Terijoella (1 yö) ja Kiviniemessä Losevskayan uusituissa huoneissa (2 yötä). - Hinta 350 euroa/hlö, sisältäen mm. bussikuljetukset, majoituksen puolihoidolla sekä ryhmäviisumin. - Bussireitti Narva Lempäälä Tampere Lahti Vaalimaa LAATOKAN KIERROS - Kierrämme Laatokka-järven ja näemme matkan varrella monia mielenkiintoisia kohteita, kuten mm. Vanha Valamo, Aunuksen kaupunki, Syväri. - Majoitukset Sortavalassa, Aunuksessa ja Terijoella. - Kysy tarkemmat matka- ja hintatiedot. - Bussireitti Narva Lempäälä Tampere Lahti Tarkemmat matkaohjelmat, muut lisätiedot ja ilmoittautumiset: Myllytie 58, NARVA p. (03) info@vesilahdenliikenne.net tai Hannu Turkkinen p hannu.turkkinen@kotiportti.fi KIRVESMÄKIKERHOLTA Metsäpirtti Meille Rakas. Kaikki 4 osaa yhteensä Osat erikseen Eero Laurila: Talvisota, Taipale-Kirvesmäki Eero Laurila: Talvisota kuvateos, Taipale KIRJAT 90 euroa 25 euroa 35 euroa 40 euroa Kalervo Paukku: Kirvesmäki helmi Karjalan kruunussa 35 euroa Suvannon ja Taipaleenjoen kainalossa, kyläkirja Kempin Rykmentti Sotaorvon vala KARTAT Värikartta ja asukasluettelot, Taipaleenjoen tienoot Värikartta, taistelupaikat, Taipaleenjoen tienoot Metsäpirtin 3-osainen värikarttasarja kokonaan Osat erikseen 30 euroa 30 euroa 30 euroa 20 euroa 20 euroa 30 euroa 12 euroa Hintoihin lisätään postikulut. TILAUKSIA VASTAANOTTAVAT: Aulis Ukkonen , Mauri Ukkonen Tapani Myöhänen PITÄJÄMME INTERNETISSÄ www. vuoksela-seura.fi Lähde kanssamme Sakkolaan Toinen retkipäivä vietetään Sakkolassa ja toisena retkipäivänä mahdollisuus käydä myös Konevitsassa. Puolihoidolla ja yhteisten retkipäivien kuljetukset sisältyvät matkaan. Ostosaikaa meno- ja paluupäivinä Viipurissa. Kysy lisätietoja pikaisesti, vain muutama paikka jäljellä: Tuija Matikainen p Paukkujen seitsemäs sukumatka Karjalan kannakselle, suvun synnyinseuduille Sakkolaan, Metsäpirttiin, Rautuun ja mahdollisesti ympäristökuntiin järjestetään to su Tavoitteena on järjestää kaikille mahdollisuus tutustua suvun entisiin asuinsijoihin. Ohjelma määräytyy osanottajien toiveiden mukaan. Matkan hinta noin 350 euroa / henkilö Matkalle voi ilmoittautua muitakin kuin Paukun sukuun kuuluvia, mutta matka tehdään Paukkujen ehdoilla. Tiedustelut ja ilmoittautuminen sukutoimikunnan puheenjohtaja Hannu J. Paukku, Harjatie 5, LOIMAA, puh , hannu.paukku@punkalaidun.fi

10 10 Sakkola-Säätiön valtuuskunta katsasti kiitoksella viime vuoden Sakkola-Säätiön valtuuskunta kokoontui kevätvuosikokoukseen sa Lempäälään Sääntömääräisellä asialistalla oli etupäässä viime vuoden toimintakertomuksen ja taloudenpidon hyväksyminen. Valtuuskunta hyväksyi kiitoksin vuoden 2009 toiminnan, josta säätiön sihteeri Matti Naskali oli laatinut varsin seikkaperäisen koosteen. Hallituksen varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja Aila Alanen esitteli tilit, joiden todettiin noudattaneen asianmukaisesti toimintakertomuksessa kerrottuja tapahtumia, ja samaa mieltä olivat myös tilintarkastajat lausunnossaan. Kokousta luotsannut valtuuskunnan puheenjohtaja Hannu J. Paukku kertoi ystävyyskuntatoimintaa edelleen ylläpidettävän Venäjän viranomaisten suuntaan; toiveissa on mm. tavata Käkisalmen uusi kunnanjohtaja. Hallituk- sen pj. Hannu Turkkinen totesi, että mahdollisuuksien mukaan viritellään myös tapaamista ja retkeä Ruotsiin, Sakkolan taannoiseen kummikunta Hörbyhyn. Kylä/koulupiirikirjojen julkaisuprojekti jatkuu edelleen. Aineistoa on kerätty useammista kylistä. Kokoon saadun aineiston perusteella säätiön hallitus on päättänyt kyläkirjoista seuraavaa: Omaksi kirjaksi koostetaan Viiksanlahden koulupiiri, joka käsittää kylät Kasarmila, Viiksanlahti ja Valkjärvi (Vennäin Valkjärvi). Tämä kokonaisuus on nähty järkeväksi yhdistelmäksi niin aihepiirinsä kuin taloudelliset näkökohdat huomioiden, ja mikäli suurempia viivytyksiä kirjan koostamisessa ei ilmaannu, kirja saataneen valmiiksi elokuun alkuun mennessä ja julkaistavaksi Sakkola-juhlilla Vesilahdessa. Hieman tuonnempana on aikomus N:o 3 koota Kiviniemestä oma kirjansa. Riiskan kyläkirjan aineksista on valtaosa jo koossa, ja Riiska-kirjan kokoaminen vauhdittuu seuraavaksi. Odotuksissa on myös Pannusaari- Haitermaa-Lupra -kirjan aineistojen saaminen taittoon, ja saattaa olla, että myös Hovinkylä-Ojaniemestä tehdään kirja Sakkola-Säätiön julkaisujen sarjaan. Viime vuonna päivänvalon näki Sydän-Sakkola eli Kirkonkylä-Luprikkala, Karhola ja Sipilänmäki. Samoin uusintapainos saatiin aikaan kauan odotetusta Sakkolan kylät tuvasta tupaan kirjasta. Sakkola-Museon kesään 2010 toivotti väen tervetulleeksi Antti Hynnä. Hän kiitteli lahjoituksista, joita edelleen kokoelmiin kertyy, valokuvista erilaisiin esineisiin. Kesänäyttelyn pääteemana on Kasarmila, jonka seutuvilta siis uut- Sakkola-Säätiön valtuuskunnan kokouksesssa Hannu J. Paukku (vas.), Matti Naskali, Esko Kallonen, Yrjö Pitkänen, Mervi Äikäs ja Risto Jääskeläinen.

11 N:o 3 ta kirjaakin odotellaan. Meneillään on myös mm. valokuvien syöttäminen aineistotietokantaan, josta esimakua saa nettisivuilta Ja pienenä vinkkinä: museolle pesiytynyt iso emakko on saanut uusia porsaita Museo on kesäkaudella auki maanantaita lukuun ottamatta päivittäin kello Suvannon Seutu-lehti jatkaa ilmestymistään kahdeksan vuotuisen numeron voimalla. Aineistoa on tullut edelleen kiitettävästi, ja sivumäärääkin on lisätty tarpeen mukaan. Tilauksen saa edelleen edulliseen 25 euron hintaan. 11 Vesilahden matkailuasiamies, Sakkola-Säätiön uusi arkistonhoitaja Satu Karvinen kertoi, että kesän Sakkolajuhlien valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Juhla pidetään Vesilahdessa sunnuntaina 1. elokuuta tervetuloa! Marjo Ristilä-Toikka Sakkola-Säätiön 60-vuotishistoriikki Lähes 100 sivua, värikuvin, 10 euroa kpl. Tilaa omasi! p Sota muistoissa Lempäälän veteraanien kertomuksia -kirjan hinta on 25 euroa. Tilaukset: Ritva Mäkelä, puh , ritva.makela@koti.soon.fi Raili Reini , raili.reini@lempaala.fi Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen edustajat tapaavat kahdesti vuodessa. Alkutalvesta kokoonnuttiin Hämeenlinnassa Vuokselan väen johdolla. Istumassa vas. Anja Kuoppa (Metsäpirtti), Pirjo Kiiala ja Kaarina Pärssinen (Pyhäjärvi) ja Ebba Penttilä (Vuoksela). Seisomassa vas. Matti Naskali (Sakkola), Taisto Virkki (Vuoksela), Erkki Heiskanen (Käkisalmi), Aila Alanen, Hannu Paukku ja Antti Hynnä (Sakkola), Salme Rintala (Pyhäjärvi), Kullervo Huppunen (Räisälä), Yrjö S. Kaasalainen (Pyhäjärvi), Kalevi Hyytiä (Metsäpirtti) ja kokouksessa puhetta johtanut Tapio Sihvo (Vuoksela). Suvannon Seudun säätiöt tutustuvat kevään yhteismatkallaan Käkisalmeen Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen vuoden ensimmäinen tapaaminen pidettiin talvella Hämeenlinnassa Vuokselan isännöidessä tilaisuutta. Suvannon seudun yhteistyötä tekevät pitäjäyhteiset ovat Vuokselan lisäksi Käkisalmi, Metsäpirtti, Rautu, Räisälä, Sakkola ja Vpl. Pyhäjärvi. Naapuripitäjät ovat jo usean vuoden ajan lujittaneet yhteistyötään mm. tekemällä tutustumismatkoja Karjalaan. Tänä keväänä esittelyvuorossa on Käkisalmi lähiympäristöineen. Toukokuussa tehtävää yhteismatkaa valmistelleet Erkki Heiskanen ja Marja Huovila Käkisalmi-Säätiöstä kertoivat tutustumiskohteista: luvassa on mm. arkkitehtonisia ja argeologisia kohteita. Suvannon alueen toimijoita on myös Suvannon seudun sukututkimuspiiri, jonka tutkii parhaillaan vuoden 1918 sotasurmia sekä kerää tietoa kylien nimistä. Seuraavan kerran Suvannon seudun pitäjäyhteisöt kokoustavat Lempäälässä Tilaisuuden järjestelyvastuussa on silloin Vpl. Pyhäjärvi-Säätiö. Marjo Ristilä-Toikka

12 12 Siirtoväen asuttaminen Asutusmuseon perustaminen Vuoden 1945 keväällä säädettiin maanviljelysväestöä varten maanhankintalaki. Sen mukaan sekä maatilan että asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit Suomen uusien rajojen sisäpuolelta. Suomeen muodostettiin tuolloin noin uutta maatilaa ja asuintilaa. Tehtävä valmistui pääosin vuoteen 1959 mennessä. Asutustoiminta vaati kohteiden rakentajilta ja suomalaiselta yhteiskunnalta voimakasta aineellista panostusta ja asutusorganisaatiossa mukana olleilta valtavaa työtaakkaa. Suurimman työn tekivät kuitenkin itse rakentajat perheineen raivatessaan peltoja ja laitumia, rakentaessaan uusia asumuksia ja navettoja. Veikko Vennamo toimi Maatalousministeriössä asutustoiminnan vaikuttajana ja johtajana vuosina Hän vaikutti merkittävästi siirtokarjalaisten ja rintamamiesten asuttamiseen. Lapinlahden Karjalaiset ry:n aloitteesta vuonna 1996 lähdettiin viemään eteenpäin Asutusmuseohanketta, johon osallistui mm. Karjalan Liitto ry. Hanke johtikin Asutusmuseosäätiön perustamiseen. Säätiörekisteriin se merkittiin Museon vihkiäisjuhla pidettiin Lapinlahdella, Alapitkän kylässä sijaitsevassa Suomen Asutusmuseossa siirryt sotien jälkeen syntyneiden asutustilojen elämään maalaisarkeen, johon liittyvät satojen tuhansien nykysuomalaisten juuret. Aidossa miljöössä aika on pysähtynyt luvuille, radiosta kuuluu Maanmiehen tietolaari ja talonväen kädenjälki on voimakkaasti läsnä. Lisää tietoja saa N:o 3 Veikko Vennamon muistomerkki Lapinlahdelle Veikko Vennamon työn erityisestä huomioimisesta ja kunnioittamisesta on jo pitkään ollut siirtokarjalaisilla harkinnassa. Asutusmuseon viereen sijoittuvalla muistomerkillä on tarkoitus kunnioittaa Vennamon keskeistä asemaa yli karjalaisen siirtolaisen ripeässä asuttamisessa sotien jälkeen. Muistomerkin saamiseksi hänelle neuvottelut aloitettiin jo muutama vuosi sitten Karjalan Liiton, Suomen asutusmuseosäätiön ja Lapinlahden kunnan sekä Vennamon suvun edustajien kesken. Karjalan Liitto vetää muistomerkkihanketta, jonka toimikunnan puheenjohtaja on Markku Laukkanen. Hankkeen suojelijana on pääministeri Matti Vanhanen. Hanke on edennyt loppuvaiheeseen eli muistomerkki paljastetaan Suomen Asutusmuseon läheisyydessä Ylä-Savossa Lapinlahdella Muistomerkin tekijä on kuopiolainen kuvanveistäjä Herman Joutsen, joka on syntynyt Salmissa Laatokan Karjalassa. Hän on tehnyt aiemminkin useita siirtokarjalaisuuteen liittyviä reliefejä ja muistomerkkejä. Karjalan Liiton juhlavuoden 2010 tapahtumiin liittyen lauantaina on myös Lapinlahdella Asutustoiminta ja Veikko Vennamo -juhlaseminaari. Taisto Virkki Raivaajan ja rakentajan kunniakirja oli monen kodin seinällä kunniapaikalla.

13 N:o 3 Karjalan Liitto, jonka perustamisesta on kulunut vuotta, toimi alun pitäen karjalaisten etujärjestönä laajentuen ajan saatossa myös kulttuuri- ja harrastusjärjestöksi. Karjala-kysymystä ei ole myöskään unohdettu. Jo alunperin Karjalan Liitto kannusti karjalaisia uusilla asuinsijoilla perustamaan alueellisia karjalais- ja pitäjäseuroja. Esimerkkinä otettakoon Tammelan kunnan alueella tapahtunut toiminta. Tammelan Karjalaseura ry perustettiin paikalla olleiden 40 henkilön päätöksellä. Ensimmäisten vuosien toiminnan pääpaino oli karjalaisten taloudellisten ja sosiaalisten olojen parantaminen sekä ohjaus- ja neuvontatoiminta. Näin karjalaisten elämä jatkui uusilla kotikonnuilla. Keski-iän mies ja nainen siirtyi hiljalleen vanhuutta vastaanottamaan. Se sukupolvi, joka vuotiaana lähti vanhempiensa mukana evakkopolkuja kulkemaan, on siirtynyt puolestaan aikuisten kirjoihin. Joillakin on jo omat perheet huollettavanaan. Heidän keskuudessaan elävät vielä muistot kotoa ja he ovat karjalaisen heimon lapsia mieleltään ja kieleltään. Oma tupa, oma lupa Raivaajan ja rakentajan kunniakirja Nuoriso harrastaa ja elää uuden kotiseudun yhdistyselämässä mukana ja osaksi juurtunut paikalliseen nuorisoja yhdistyselämään. Karjalaseuran toiminnassa on tärkeällä sijalla Karjalan Liiton toimintaohjeet. Karjalan Liitto myönsi siirtokarjalaisille uudistilojen ja korven raivaajille ja 1950-luvulla taiteilija Aarno Karimon suunnitteleman kunniakirjan. Taulun kuva-aihe esittää suomalaiselle maanviljelijälle tuttua uudisraivaajaa, valtavan kannokon kimpussa on nuorukaisia, jopa poikanenkin. Uuden pirtin rakennustyön alku on taustalla, äiti lapsineen ja mummokin avotaivaan alle tehdyn tulen ääressä ruokaa valmistamassa (kuva viereisellä sivulla). Karjalaisille tuttu ja koettu näkymä. Alareunassa on Karjalan vaakunaa esittävän aiheen molemmin puolin teksti: Oma tupa, oma lupa. Taulu on omistuskirjoituksella signeerattu sekä varustettu juoksevalla numerolla. Tammelan Karjalaseuran vuoden 1952 tärkein tapahtuma olikin raivaajien ja rakentajien kunniakirjojen jakaminen pidetyn vuosikokouksen yhteydessä. Tällöin 91 karjalaisperhettä 13 sai uuden kotinsa seinälle kunniakirjan muistuttamaan vuosien uurastuksesta uusilla asuinsijoilla. Vuosikymmenien ajan olen nähnyt lapsuuskotini salin seinällä Tammelassa tuolloin vanhemmilleni luovutetun taulun. Vasta nyt olen siihen syvällisemmin tutustunut ja tiedostanut taulun historiallisen taustan. Me lapset olimme mukana perheen erilaisissa töissä auttamassa kykyjemme ja voimiemme mukaan. Nyt vasta ymmärrän syvällisemmin vanhempieni raskaan työn merkityksen. Ne ajat ovat painuneet mieleeni pysyvästi. Kunniataulun omistuskirjoituksen teksti kuuluu: KARJALASSA kadottamanne, uudelleen Tammelan kunnan Lunkaan kylässä kohottamanne kodin onneksi ja menetetyn muistoksi on Teille TYYNE ja ESA VIRKKI Omistettu tämä raivaajan ja rakentajan kunniakirja KARJALAN LIITTO n:o 1616 Taisto Virkki Tammelan Karjalaiset ry:n tilaisuudessa ollutta väkeä 1950-luvulla.

14 14 N:o 3 Tapahtumia 80 vuotta sitten kevät 1930 Virkkiläiset eroavat Pölläkkälän Osuuskaupasta Virkkilässä toimivan Pölläkkälän Osuuskaupan sivumyymälän jäsenistön kesken on herännyt tyytymättömyyttä mainittua kauppaa kohtaa. Asian johdosta ovat kyläläiset pitäneet äskettäin kokouksen, jossa he yksimielisesti päättivät erota Pölläkkälän Osuuskaupan jäsenyydestä ja pyrkiä jäseniksi omassa kunnassa toimivaan Vuokselan Osuuskauppaan. Hanketta edelleen ajamaan valitun toimikunnan jäsenet maanviljelijät Väinö Virkki ja Mikko Ryyppö esittävät kyläläisten toivomuksen Vuoksela Osuuskaupan hallitukselle toukokuun 9.päivänä pyytäen samalla, että Vuokselan Osuuskauppa koettaisi mahdollisimman pian avata sivumyymälän Virkkilän kylässä. Mikäli Pölläkkälän Osuuskauppa ei haluaisi myydä myymälähuoneistoaan, tulisi etsiä tilalle sopiva huoneisto. Asiasta keskusteltua päätti Vuokselan Osuuskaupan hallitus ryhtyä toimiin myymälän järjestämiseksi Virkkilään. Mainittu kyläkunta kuuluu sekä kunnallisesti että alueellisesti parhaiten Vuokselan Osuuskaupan piiriin. Pölläkkälän Osuuskaupan kanssa asiasta neuvottelemaan sekä muutenkin asiaa valmistelemaan valitsi hallitus toimielimen, johon tulivat kaupanhoitaja Elias Lempinen sekä hallituksen jäsenet Joos Vaari ja Matti Romu. Seurakunta-asiaa * Sunnuntaina 4. päivänä toukokuuta on rippi ja H. P. Ehtoollinen. Jumalanpalvelus alkaa klo 10. Rippikirjoitus pappilassa edellisenä päivänä. * Äitienpäiväjuhlia vietetään kylien kouluissa äitienpäivänä. Koulujen opettajat ja oppilaat ovat järjestäneet ohjelmaa ja seurakunnan pappi osallistuu joihinkin juhliin mahdollisuuksien mukaan. * Vuokselan seurakunnan kirkonkokouksessa sunnuntaina 18. päivänä toukokuuta 1930 päätettiin anoa, että kirkkoherran virka saataisiin julistaa haettavaksi ehdolla, että pappilan päärakennus korjattaisiin vuonna Virkatalo ei nykykunnossa täytä asetuksen vaatimia ehtoja. * Samassa kokouksessa käsiteltiin vuoden 1929 tilit ja tilintarkastajain lausunto. Tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. * Päätettiin myös teettää kirkon ympärille kiviaita. Samalla päätettiin vedota seurakuntalaisten hyväntahtoisuuteen ja kehottaa runsaslukuisesti saapumaan aidanrakennustalkoisiin myöhemmin ilmoitettavana aikana. Verotusasiaa Vuokselan kunnan verovelvollisille ilmoitetaan täten, että tulo- ja omaisuusveroluettelon lyhennysote on asianomaisten nähtävänä allekirjoittaneen luona Virkkilässä vuoden 1930 toukokuun 20. päivästä kesäkuun 5. päivään saakka joka arkipäivä klo 10-2 päivällä. Samalla ilmoitetaan, että se, joka tahtoo valittaa hänelle määrätystä verosta, antakoon 30 päivän kuluessa ensiksi mainitusta päivästä, sitä lukuun ottamatta, Viipurin läänin Tarkastuslautakunnalle osoitetun valituskirjelmän allekirjoittaneelle verotuslautakunnan puheenjohtajalle. Vuokselassa 8. päivänä toukokuuta Hj. Näppinen Tulo- ja omaisuusverolautakunnan puheenjohtaja Vakuutusasiaa Suomen Maalaisten Palovakuutusyhdistyksen piiriasiamies Onni Valio keräsi vuodelta 1930 vakuutusmaksuja mm. - Vuokselassa; talollinen Hjalmari Näppisellä 26.5 klo 9 11 ap. - Metsäpirtissä; poliisi Luukolla klo 11 3 ip. - Kiviniemessä; kauppias Jooseppi Sipposella klo 10 1 ip. - Sakkolassa; kunnantalolla 16.6.klo 10 2 ip. Huom! Kun yksityisiä ilmoituksia ei lähetetä, niin kehoitetaan tarkoin painamaan mieleen maksuaika ja -paikka. Rippikoululaisia Vuokselan uuden kirkon portailla 1930.

15 N:o 3 Kevään kronikka Kirj. Vemmel Jäät järvistä lähtivät voimalla tuulen, Myrskyn mä säveltä ilmassa kuulen. Kevät on saapunut vettenkin luoksi, virtaapi puro, syöksyin Vuoksi, merien valvoja valpas on luotsi. Maat sulana ovat ja metsät ja pellot, pitkään taas käyvät nuo viisarit, kellot. Maamies jo valmistaa kevähän töitä, puskevi päivät ja jyskävi öitä, jätkäkin höllentää nälkänsä vöitä. Haat räiskyen uppoaa tukkien päihin, reippahat kädet kun tarttuvi näihin. Saapuvi laivoja satamaan, rantaa. hartiat kieroina lankkuja kantaa. armeija tullaajain leimoja sataa. Häät keväällä muotihin tulleet ovat, niissä on melut ja tappelut kovat, Talkoita alkavi keväällä olla, maistuvi makkara, piimä ja pulla, auraa ja sirpin suot käteesi tulla. Päät täyttävi keväällä nuorekas toivo, kun soittavi metsä, laulavi leivo. Ihminen nuortuu, kasvaa ja rehkii, kirjoihin kirkon ja sanomalehtiin. syksyhyn pyrkii ja pian jo ehtii. Ajanvietettä ja kokouksia * Toukokuus 18. päivänä Humalaisten nuorisoseura piti iltamat Virkkilän Nuorisoseuran talolle. Tilaisuudessa oli hauskaa ohjelmaa ja lopuksi laitettiin jalalla koreasti. * Toukokuun 25. päivänä Vuosalmen lotat järjestivät vierailun Virkkilän Nuorisoseuran talolle. Tilaisuudessa oli hyvä ja rentouttava ohjelma * Kesäkuun 1. päivänä alkaen klo 18 vietettiin Vuokselan Marttayhdistyksen kesäjuhlaa Virkkilän Nuorisoseuran talolla. Alkukesän merkkejä ja ajatuksia Vuodenajat seuraavat toisiaan kukin vuorollaan. Nyt on kevätaika menossa pitkän runsaslumisen talven jälkeen. Mukavalta tuntuu odottaa myös kohta alkavaa kesänaikaa. Ihmisten puheita ja käyttäytymisiä tarkkailen voi päätellä paljon vuodenajasta. Näin keväällä monien ajatukset, suunnitelmat ja puheet liikkuvat erilaisten juhlien, tapaamisien ja matkojen merkeissä. Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna Aluksi päivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina, mutta vuonna 1927 päiväksi vakiintui nykyinen käytäntö. Myöhemmin se on vahvistettu viralliseksi liputuspäiväksi. Äitienpäivään liittyy monella paljon muistoja lapsuusajoilta. Luonnonkukkia eli valko- ja sinivuokkoja noudettiin juhlapäivän kahvipöytää koristamaan. Ruusut ja muutkin kevään kukat ovat yleistyneet. Käynnit hautausmailla edesmenneiden läheisten hautakummulla on vakiintunut tapa muistaa lämmöllä itseä kohtaan saamasta äidinrakkaudesta. Alkukevääseen liittyy myös maamme itsenäisyyteen liittyviä muistopäiviä; Kansallinen veteraanipäivä, Kaatuneiden muistopäivä ja 4.6.Puolustusvoimain lippujuhlanpäivä. Nämäkin ovat virallisia liputuspäiviä. Kevään tuloon liittyy luonnon herääminen ja muuttolintujen tulo pesimäalu- 15 eilleen. Joka vuosi sitä odottaa ja siitä nauttii. Ehkä vanhempana vielä enemmän. Tuntuu joskus siltä, että ihmiskehossakin on liikkeellä alkuvoimaista mieltäylentävää voimaa. Kotiseutuharrastukset myös laittavat veren virtaamaan tavallista enemmän keväisin. Kotiseuduille tehtävät matkat lähestyvät ja erilaisia tapahtumia on ihan kylliksi tarjolla, eli valinnanvaraa riittää. Vuokselankin osalta tunnelma kohoaa, kun 6.6. on seuran 60-vuotisjuhla edessä Hattulassa. Tuntui mieltä lämmittävältä, kun juhlapaikan Parolan Lukion rehtori Reijo Järvinen totesi, että heillä on juhlasalissa tuolloin valmiina koivuja koristeena. Nehän kuuluvat Karjalaan. Vuokselaan menoakaan ei olla unohdettu. Seuran järjestämänä matka on tarjolla Toistaiseksi vielä on vapaita paikkoja tarjolla. Karjalaiset Laulujuhlat Helsingissä kesäkuussa ja lukuisa joukko eri pitäjien juhlia pitkin kesää lisää tarjontaa. Ei pidä myöskään unohtaa nykyisillä asuinsijoilla olevaa kulttuuritarjontaa. Totuushan on se, että vaikka olemme karjalaisia, olemme myöskin suomalaisia. Olkaamme ylpeitä sukujuuristamme ja hyräilkäämme yhdessä yksinään tai yhdessä Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa, ehk ei riennä riemuksemme laiho miesten maatessa; leipä kasvaa kyndäjälle, onni työnsä täyttäjälle. Keväiset terveiset lehden lukijoille ja Lämpimät Onnittelut Äideille! Taisto Virkki taistovirkki@gmail.com p Kooste: Taisto Virkki Lähde: Keski-Vuoksi lehti 1930

16 16 Miten käy perinneruoan? Lehdissä kirjoitettiin luvulla runsaasti suomalaisen kotiruokailun ja ruoanlaittotaidon rapistumisesta sekä koko suomalaisen ruokakulttuurin kuolemisesta. Syyksi arveltiin molempien vanhempien työssäkäyntiä, valmisruokien lisääntymistä, työ- ja kouluruokailua, ulkomaisten ruokatavaroiden tuonnin lisääntymistä, matkailun mukanaan tuomia makumuutoksia, yleensä nopeasti muuttuvia ruokatrendejä sekä ajanvähyyttä. Syödäänkö hernekeittoa enää torstaisin kotona ja tehdäänkö sitä itse, entä maksalaatikko, kaalikääryleet, hapanleipä, mämmi? Valmiinahan ne ostetaan, mutta pelko, että Suomi on muuttumassa valmisruokien ja ravintolasyömisen maaksi oli silloin, 50 vuotta sitten, ennenaikaista, sillä suomalainen yhteiskunta muuttuu hyvin hitaasti. Suomalaisen, vanhan ruokakulttuurin puolesta on myös tunnettu ja tunnetaan edelleen huolta. Keittiömestari Jaakko Kolmosen johdolla perustettiin virallinen pitäjäruokaprojekti, johon kuului lukuisia kotitalousalan järjestöjä. Projektin tavoitteena oli tallettaa katoavaa ruokaperinnettä ja valita jokaiselle kunnalle oma perinneruoka. Uskottiin, että suomalainen haluaa vaalia oman kuntansa perinneruokaa. Vuonna 1986 alettiin viettää valtakunnallista perinneruokapäivää. Tutkija Merja Sillanpää kirjoittaa tästä pitäjäruokaluettelosta: Samat ruoat tuntuvat toistuvan maakunnasta toiseen ja kunnasta toiseen. Luettelon perusteella perinneruoat näyttävät olevan luvun lopun talonpoikaisen pitopöydän ruokalajeja. Vuoden 1985 perinneruokakeräyksen vanhimmat muistelijat olivat syntyneet 1900-luvun alussa. He pitivät vanhana ja aitona oman äitinsä tai isoäitinsä tekemää ruokaa. Merja Sillanpää ihmettelee, mikseivät ihmiset arvostaneet omaa ruokaperinnettään ja arvelee syiksi, että kaupungeissa on lähes mahdotonta vaalia maaseudulle ja omavaraistalouteen keitet- tyjä ruokalajeja. Pitäjäruoat annettiin paikkakunnille ikään kuin ylhäältäpäin. Onko luovutetun Karjalan kanssa käynyt samoin? Yleisesti ottaen voitaneen määritellä mitkä piirteet ovat ominaisia esimerkiksi karjalaiselle ruokataloudelle muuhun Suomeen verrattuna. Mutta onko lähikuntien kesken huomattavia eroja, riippuu aika paljon siitä keiltä tiedot on kerätty. Tiedämme, että perinneruoissa on monia ravitsemuksen kannalta säilyttämisen arvoisia piirteitä, nuoriso vaan ei ole ollut niistä kiinnostunut - korkeintaan sukujuhlissa jos muista vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Nuorisolla on hampurilaisensa, pitsansa, taconsa ja uusia trendejä tulee joka vuosi lisää. Elääkö ruokaperinne todella, vai onko massakulttuuri ja kansainvälisyys vaikuttaneet meihin niin, että tarjoamme mieluimmin uusia erikoisuuksia, jos ne vielä ovat maukkaita ja terveellisiä. Miten käy perinneruoan? Ei mitenkään, onhan kaikki kerätty kirjoihin ja kansiin. Niitä valmistetaankin, jos luovutaan liiallisesta perinnemoralismista eli sallitaan ruokien keventäminen ja modernisoiminen. Kansanperinteen osana ruokaperinnettä on kerätty ja taltioitu todella paljon. Kun 1980-luvulla kerättiin kirjoituksia otsikolla Lapsuuden ruokamuistot ei niissä näkynyt pitäjäperinneruokia millään tavalla. Merja Sillanpää kehottaakin kirjoittamaan muistiin oman perheen perinteet. Tai kuten Anna-Maija Tanttu, tunnettu ruokakirjailija, sanoi vieraillessaan vuoden alussa Pirkanmaalla: Jokaisen äidin, isoäidin tai tädin tulisi tehdä oma keittokirjansa, jotta tieto siirtyisi seuraavalle sukupolvelle. Eikä pelkästään reseptit vaan myös ruokaan ja ruuanlaittoon liittyvät tarinat. Jos nyt ei ihan omaa kirjaa, niin voisi osallistua yhteishankkeeseen, jollaisia voi viritellä naapurien kesken. Raija Haapsaari Äiti leipoo Äiti leipoo hymyellen. - Kelle leivot, äiti, kellen? Vielä kysyt - kelles muille: pienoisille piimäsuille. Tää on kakku pikku Annin, tuo on Heikin, tää on Hannin. Tämän saapi pikku Asta, joll' on yksi hammas vasta. Tehdään muita murakampi, hiukan muita makeampi. Oisko onneks joka muru! Siit on äidin ainut suru. Leivät nousee, hiipuu uuni, miss' on pienet piimäsuuni? Kätken kakkuun kaipausta, sirotellen siunausta. Rakkautta rahdun verran - toinen teille leipoo kerran. Äidin kakku makeaisin, sitä, ah, jos aina saisin! Immi Hellén Meidän leivät Mikä leipä paras leipä? Vehnäleipä paras leipä. Eipä, eipä! Ohraleipä paras leipä. Mikä leipä paras leipä? Ohraleipä paras leipä. Eipä, eipä! Kauraleipä paras leipä. Mikä leipä paras leipä? Kauraleipä paras leipä. Eipä, eipä! Ruisleipä paras leipä. Mikä leipä paras leipä? Ruisleipä paras leipä. Eipä, eipä! Joka leipä paras leipä. N:o 3 Kaija Pakkanen

17 N:o 3 17 Ko mie tulin koulust kottii Mie haistoin jo rappusil, jot oltii leivottu. Olliit rivis liina al kakkarat monnee lajjii. Jos käi oikei hyväst, mie sain nuoleksii marja-astian ja viikset suupielihein. Mie muistan sen sav astian raitaniekan. Tät istu tiskipöyä laial ja vispas kakkutaikinaa. Ko mie tulin koulust kottii. Kevättalvel, ko lehmät poikiit, saatii pihkamaiost uunjussii. Maito paistu itseksee ja se ruskia kuor ol hyvvää. Pääl laitettii sokurii ja kanelii. Kesäaikan juoksin hakemaa ruisleivän aitast, viljoi seast, jyvvii ol tarttunt leiväpintaa, mie muistan sen tuoreen tuoksun. Ja syyskesäll syötii siensallattii, siin ol karvalaukkuloi, sipulii ja paljo paksuu kermaa. A kyl myö kallaakii syötii, jos jollokullo sai ossuuskaupast tahi joltakii kauppamiehelt. Ei olt ko koton olles sannoit. Mut lihhaa syötii ylli kylli. Lihapotti nostettii pöytää, pata ol musta ja tät sano, jot myö ollaa mahapalvojii sukkuu. Mut onha sitä pahempiikii syntilöi. Kaikkei paras ol nähhä emaline kastrulli uunireunal. Tehtii rahkaa. Ens ristikko pääl, sit siivilöitii - Usiast ol rahkakakkaraa. Ko mie tulin koulust kottii. Helka Korpela Karjalaista ruokaperinnettä: Hirssi Sain ystävältäni Tallinnan tuliaisina kilon pussin kullankeltaisia hirssi ryynejä. Pääsiäisen alla keltainen hirssi herätti pääsiäismuistoja. Kiirastorstaisin kun leivottiin erilaisia piirakoita, mietoon uuniin jälkilämpöön laitettiin kypsymään puuroja ja laatikoita. Yksi tällainen puuro oli hirssistä. Ohje: 2 dl hirssiä (huuhdellaan lämpimässä vedessä ainakin neljästi, niin että viimeinen huuhteluvesi on kirkasta). Pestyt hirssit kaadetaan kevyesti voideltuun vuokaan. Lisätään 0,5 l kiehuvaa vettä, 0,5 l maitoa ja suola. Paistetaan miedolla uunin lämmöllä, noin 170 astetta, kypsäksi, runsaan tunnin ajan. Lämmin puuro nautitaan voisilmän ja maidon kera. Osan voi laittaa lasiseen jälkiruoka-astiaan, kylmän puuron päälle hilloa ja tarjolle pannessa kermavaahtoa. Mikäli puuroa jää jälkelle, saa siitä hyvää lisäkettä pannukakkuun tai voi paistella piirakoiksikin. Kun taas suunnitellaan kotiseutumatkoja, kannattaa ostaa kotiseutulta hirssipussi. Sain Sakkolasta tuoduista hirsseistä valmistettua puuroa ja sehän maistui aivan hunajalta. Raili Leino (Kopperoinen) Salo, Sakkolan Haparaisista Rotinat iloksi ja avuksi synnyttäneen äidin perheelle Synnyttäneelle äidille ja hänen perheelleen vietiin ennen aikaan tervehdykseksi jotain hyvää ruokaa ja leivonnaisia. Karjalaiset rotinat ovat synnyttäjälle viedyt ruokaterveiset. Rotinat -sana tulee venäjästä (rodiny=synnytys, lapsivuode), kertoo Pirkko Sallinen-Gimpl palkitussa teoksessaan Karjalainen keittokirja. Kirjassa on myös sakkolalaisen Laina Nuoran versio isosta rotinarinkelistä, josta voi myös leipoa kaksi pientä rinkeliä. Ohje sopii myös ristiäisiin, muihin sukujuhliin ja isolle vierasjoukolle: 2 l maitoa, 50 g hiivaa, ½ kg sokeria, 2 rkl suolaa, 4 munaa, 4 kg vehnäjauhoja ja ½ kg voita. Kädenlämpöiseen maitoon liotetaan hiiva, sokeri ja suola. Alustetaan vehnäjauhoilla vähin erin ja lopuksi lisätään voi. Kardemummaa ei silloin ennen tunnettu, mutta nykyleipoja voi lisätä sitäkin. Hiivaa ei käytetty paljon, mutta munia tavallista enemmän. Iso rinkeli leivottiin hieman soikeaksi, että se mahtui paistumaan uunipellillä. Paistetaan melko kuumassa uunissa, jolloin munat kohottavat taikinan hyvin. Kaukolasta Tyyne Valkonen antaa samassa kirjassa rotinakukon ohjeen: Vehnäleipätaikinaa (eli pullataikinaa), maitoa, riisiryynejä, suolaa, keitettyjä kananmunia. Kuori tehdään pullataikinan tapaan. Riisiryyneistä ja maidosta keitetään sakea puuro ja sen joukkoon sekoitetaan hakattua, keitettyä kananmunaa. Kuori ajellaan isoiksi levyiksi ja sen puoliskolle levitetään täyte. Toinen puoli käännetään kanneksi ja reuna nipistetään kiinni kuin piiraan reuna. Marjo Ristilä-Toikka

18 18 N:o 3 Metsäpirtin Joentaan Marttojen tilinpitoa löytyi: Toiminta pyöri vahvana 100 jäsenen voimin Joentaan Marttojen toimintaan voidaan tutustua vastalöytyneen kirjanpitomateriaalin pohjalta. Emäntä Katri Peltosen jäämistöstä löytyi yllättäen Joentaan marttojen aineistoa: kuitteja, kassakirja, laskuja ja ehkä kiinnostavin eli jäsenistöluettelo. Vaikka marttojen t, taloudellinen pohja tarkkoine lukuineen lisää kunnioitusta. Tekeminen, harrastaminen, neuvominen ja oma liiketoiminta kannattivat. Joentaan Martat on perustettu ja se oli yksi viidestä metsäpirttiläisestä marttayhdistyksestä. Muut marttayhdistykset olivat Saaroisten, Viisjoen, Terenttilän, Vaskelan sekä Metsäpirtin Marttayhdistys, perustettu 1914-luvulla. Joentaan Marttojen alueeseen sisältyivät Haapsaaren, Hatakanmäen, Paukunmäen ja Joentaan kylät. Joentaan Marttojen ensimmäiset johtokunnan jäsenet olivat Maria Hatakka, Anni Ryyppö, Aune Kuoppa, Aino Paukku, Elina Peltonen ja Alma Kuoppa. Jäsenluetteloon on merkitty vuonna 1931 kaikkiaan 45 jäsentä. Karjalan Marttyhdistysten piiriliitto oli edellyttänyt, että uudessa yhdistyksessä pitää olla vähintään 30 jäsentä. Vuoteen 1936 mennessä jäseniä oli kaikkiaan 99, joista lähes kaikki pysyivät toiminnassa mukana. Ensimmäiset 45 jäsentä olivat jäsenluettelon mukaisessa järjestyksessä: Maria, Aino, Anna, Tyyne ja Lempi Hatakka, Olga, Anna, Emma ja Aulis Ryyppö, Lempi, Hilma, Alma, Amalia, Heleena ja Anna-Liisa Haapsaari, Elma ja Mari Korkka, Aino ja Tuomas Paukku, Anna Puikkonen, Agneeta ja Liisa Lemmetti, Emilia Susi, Miili Nikolajeff, Maria Torikka, Lempi Hyytiä, Eliina Peltonen, Aune Kuoppa, Veera Tilli, Siiri Huttunen, Elvi Hakulinen, Alma ja Emma Kuoppa, Aino Peltonen, Veikko Parviainen, Aira Hämäläinen, Hilma Tuokko, Eliina Ahtiainen, Eeva Tuokko, Aino Korkka, Alma Hämäläinen, Agneeta Korkka, Anna Kiiski ja Katri Hienonen. (Jos henkilöillä on sama sukunimi, se Jäsenkirjan kansileima. on viimeisen nimen yhteydessä.) Todettakoon, että miespuoliset jäsenet olivat kannattajajäseniä. Jäsenluettelossa miespuolisia jäseniä on edellisten lisäksi Lauri Venesjärvi, Taito Hämäläinen ja Tahvo Paukku. Jäsenmäärä siis kaksinkertaistui vuoteen 1936 mennessä. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Eliina Peltonen, sihteeri Alma Kuoppa ja rahastonhoitaja Aino Paukku. Myöhempinä vuosina puheenjohtajina toimivat Elina Ahtiainen, Alma Kuoppa ja Amalia Pusa. Jäsenmaksu oli kolme markkaa, ja summa pysyi samana ainakin vuoteen 1936 saakka. Marttailta Juho Peltosen talossa Paukunmäellä. Aika on huhtikuussa 1931 eli ensimmäiseltä toimintavuodelta. Jos tunnistatte kuvassa olevat henkilöt, tiedot voi lähettää Anja Kuoppa, Sovintola 1, Janakkala tai anja.kuoppa@gmail.com tai soittaa puh

19 N:o 3 Marttailu kannatti Kassakirjassa ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta Rahaa on tullut myyjäisistä, iltamista, kurkkujen myynnistä ja raparperikursseista. Säästö edelliseltä vuodelta on 389 markkaa 85 penniä ja vuodelta 1934 jo 587 markkaa. Vuodelta 1935 säästö nousee 627 markkaan, vuodelta markkaan. Vertailukohtana voidaan pitää esimerkiksi keskituntiansiota, joka oli vuonna 1936 seitsemän markkaa. Notkahdusta on vuodelta 1937, josta tuottoa jäi 339 markkaa. Viimeinen merkintä vuodelta 1939 näyttää säästöksi 747 markkaa. Vuonna 1934 rahaa on saatu iltamista, pikkujouluista, myyjäisistä ja siementen myynnistä, josta tuotto oli peräti 426 markkaa. Neuvojan palkka on ollut 125 markkaa. Tiedossa on, että martat järjestivät neuvontailtoja ja kurssitoimintaa, joihin osallistuttiin ahkerasti. Tilikirjassa on merkintöjä keittokirjojen hankinnoista, kutomistarvikkeista, siemenostoista. Esimerkiksi 1935 on ostettu siemeniä 269 markalla ja maksettu vuokraa kurssitilasta 30 markkaa. Tai maksettu opettajalle palkkaa 1400 markkaa (koko vuodelta?) vuonna 1936 ja saatu siemenistä 204 markkaa. Siemenkauppa oli marttojen yhteistä, ja siitä saatiin hyvät tulot samalla kun kasvivalikoima laajeni. 19 Menoja ja tuloja Joentaan marttojen ehtoisa hankintapaikka oli Metsäpirtin Osuuskauppa, josta on ostettu tarviketta kuin tarviketta. Hiivaa, sokerisantaa, sideharsoja, konelankaa, silmäneuloja, moliinilankaa tarvetta iltamiin ja kursseille. Martat ostivat esimerkiksi helmikuussa ,7 metriä japonettia, 10 metriä tyykiä, 2 kpl virkkuukoukkuja, räätälin liitua, vihkoja ja maaliskuussa 70 grammaa kalalankaa, 0,4 kg käärepaperia, 1 kg sokeria, 6 askia Klubia, 5 m kretonkia, 6 m tyykiä, 5 m printerssiä ja 2 r konelankaa. Ostoslista kertonee, että toimintaa oli. Joulukuussa Metsäpirtin osuuskaupan Joentaan myymälä on kuitannut saaduksi 424 markkaa 90 penniä Paukunmäellä, allekirjoittajana kaupan puolesta A. Ihalainen. Metsäpirtin apulaisnimismiehen leima iltamalupaan Tilintarkastaja Arvi Hatakka ja Antti Ryyppö ovat hyväksyneet tilit

20 20 Varhaisvuosilta 1933 alkaen on myös tulotositteita tai tulotodisteita kuten kuittivihkossa lukee. Joentaan kuusijuhlasta on karttunut tuloja seuraavasti: korteista 43 markkaa, postista 43, huutokaupasta pullista 41,50 ja Ukosta ja Ämmästä 14,50 markkaa (olivatkohan taideteoksia?). Todistajana Edvard Torikka. Pieni yksityiskohta: vuonna 1937 iltamalupa maksoi 19 markkaa. Iltamalipuista markkaa, maksun todistajina Elina Peltonen ja Elina Ahtiainen. Hauska tosite on raparperikursseista saatu tulo 72 markkaa , maksun todistajana Alma Kuoppa ehdittiin pitää yhdistyksen 5- vuotisjuhlat, joista tuloja oli juhlamerkeistä 135,95 markkaa ja liinan arvonnasta 41 markkaa. Maksun todistaja on Katri Peltonen, päivämäärä Rahaa tuli myös omasta mehumyllystä ja tuoremehupuristimesta sekä omista kangaspuista, joilla voitiin kutoa leveätä kangasta. Näillä puilla kudottiin myös yhdistyksen omat juhlaliinat. Joentaan martat ehtivät osallistua myös Viipurin ja Kiviniemen maatalousnäyttelyihin sekä piiriliiton emäntäpäiville Käkisalmeen. N:o 3 Tervehdyksenä tiliselailusta Anja Kuoppa Marttojen tilikirjojen säilyttäjä Katri Peltonen 30-luvun lopulla. Alakuvassa mallia siitä, miten taloutta kirjattiin.

21 N:o 3 21 Metsäpirtti Sylvi Kekkosen lapsuudenmuistelmissa IV Vuosisadan alun Metsäpirtti ja pappila Metsäpirtti oli eronnut emäpitäjästä Sakkolasta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi vuonna 1894, mutta ero toteutui vasta 1903, jolloin Metsäpirtistä tuli itsenäinen seurakunta ja pitäjä. Ensimmäisenä kirkkoherrana toimi noin vuoden ajan Aleksi Kytö. Ensimmäiseksi vakinaiseksi viranhaltijaksi valittiin Kauno Edward Uino alkaen. Hänen toimikautensa kesti kuusi vuotta, vuoteen 1910, jolloin hän siirtyi Puumalan kirkkoherraksi. Kotikaivolla -kirja alkaa kertomuksella Kylä : Ei sellaista kylää enää olekaan, se elää vain kuvaajan mielessä. Monen talven lumet ovat sataneet sen harmaitten kattojen päälle ja vinoaidoilla jaettu laakea viljelysaukeama on joutunut toisen valtakunnan hallintaan. tämän enempää ei kirjoissa viitata menetettyyn Kannakseen. Kirjan kylällä tarkoitettaneen Metsäpirtin kirkonkylää. Pitäjässä oli kaikkiaan 21 kylää, joista kirjoissa liikutaan ainakin Hatakkalassa, Taipaleessa, Saaroisissa ja Vaskelassa. Kylä on kesäisin pölyinen, sillä kylän päätietä käytetään myös Pietariin menevän rahdin kulkureittinä ja rattaiden pyörät ovat painaneet syviä uurteita kapeaan tiehen. Tien varret ovat täynnä reheviä nokkosia. Tie on keväisin ja syksyisin aivan toisenlainen. Sylvin isosisko kutsuukin tietä Kurakaduksi ja pappilaa rosvolinnaksi korkean aidan takia. Kylässä on kirkko ja sen edessä punainen kilometripylväs nollamerkkeineen. Metsäpirtissä oli ollut puinen, vuonna 1792 valmistunut ristikirkko, joka purettiin 1841 ja rakennettiin uudelleen ristikirkoksi. Tätäkin kirkkoa oli korjattu ja maalattu moneen kertaan. Viimeiset kirkon ja kellotapulin maalaukset tehtiin v.1899 vähän ennen kirkkoherran tuloa. Perusteelliset korjaukset tehtiin vasta 1914 kirkkoherra Uinon jo siirryttyä pois. Kotikaivolla kirjassa mainitaan kahdesti, että kirkko oli väriltään vaisunpunainen katon ollessa vihreä pärekatto. Virallisen historiikin mukaan kirkko oli päätetty maalata vaaleankeltaiseksi, mutta ikkunalaudat pidettäisiin entisen värisinä. Juuri 1899 tehdyn päätöksen mukaan kirkon katto tervattiin kivihiilitervalla ja kellotapulin katto maalattiin vihreäksi. Kirkon sisämaalaus oli tehty tiettävästi ainakin Kertoessaan juhannuksenvietosta kirjailija muistelee: Koivuja on kaikilla ovilla. Kirkon valkeaa liituväriään tippuvat seinät ovat nekin käännekohdissaan koristettu koivuparilla ja alttarireunan punaista samettia kiertää katinlieosta punottu köynnös. Vasta pestyistä ikkunoista sisään valuvassa auringossa näyttää saarnastuolista alaspäin riippuvalla punaisella sametilla lepäävä karitsa entistä kauniimmalta ja kirkon puusta sorvatut kynttiläkruunutkin tavallista sirommilta. Virkatalon hankkiminen Metsäpirtin kirkkoherralle oli ollut suuri ongelma, kunnes se yllättäen ratkesikin vuonna Venäläisellä J. Mamejeffillä oli ollut kirkonkylässä kauppa, joka oli mennyt konkurssiin ja itse kauppias kuollut viinakuoleman, kuten pappilan lapset olivat väentuvassa kuulleet kerrottavan. Tämä rakennus oli aivan maantien varressa. Päärakennus oli riittävän iso ja lisäksi olivat tarpeelliset ulkorakennukset. Peltoa oli 9.83 ha, niittyä 5,87ha ja metsää 29,15ha. Kauppias oli rakennuttanut omaisuutensa suojaksi korkean ruskeankeltaisen lankkuaidan. Tämä lankkuaita oli tehnyt Sylvi-tyttöön niin suuren vaikutuksen, että siitä tuli toiselle kirjalle nimi. Hän kuvailee aitaa talonkorkuiseksi ja lautojen olevan niin kiinni toisissaan kuin uudessa ja hyvässä lattiassa. Ylhäällä oli vielä vino lauta kuin puolikatto ja sen katon päällä kiersi ruosteinen piikikäs lanka. Portin pielet olivat paksut ja portit puukuvioiset kuin vilja-aitan ovi. Aidassa oli kaksi porttia. Kaksiosaisen portin päällä puolikatto muodosti komeasti kulman ja huipulla oli lipputanko., Novelli Hurri alkaa näin: Vuonna 1904 sai pieni kappeliseurakunta Laatokan Karjalassa oman pappinsa. Kirkko sillä oli ollut jo ennenkin, punaiseksi maalattu, vihreäkattoinen ja terävätorninen. Papilleen oli seurakunta hankkinut asunnon kirkon läheltä. Valtavan korkea lankkuaita erotti pappilan alueen maantiestä. Paljonhan sillä alueella rakennuksia olikin, oli pitkä harmaantunut rakennus palvelusväellle, asumukset hevosille ja lehville, sioille ja kanoille ja apurakennuksia monta lajia. Suurin niistä oli keskelle pihaa rakennettu suuri hirsinen tupa, sekin jo vanhuuttaan harmaantunut. Siellä oli pitkin seiniä leveät penkit ja keskellä suuri leivinpöytä. Kuulin että siellä leivintuvassa oli entisinä aikoina usein yöpynyt rahtimiehiä, kun ne toivat tavaraa kauppiaan varastoihin. Kauppias oli asunut pitkässä päärakennuksessa pihamaan laidalla. Siihen rakennukseen sijoittui sitten pappikin perheineen ja muiden mukana, pappi kun oli isäni Sen päärakennuksen maantienpuoleiseen suureen kulmakariin järjesteli isä sitten kansliansa. Kotoisammat huoneet olivat toisessa päässä rakennusta suuren salin takana. Siihen aikaan katsottiin vielä soveliaaksi, että pappi virkansa ohella viljeli seurakunnan hänen haltuunsa uskomaa maata, joten kyllä kansliaan vievän eteisen kautta kulki monenlaista asiakasta. Kauppatalo oli sen verran huonossa kunnossa, hatara ja kylmä, että v.1905 se purettiin kokonaan. Kirjailija kertoo: Kunta oli päättänyt uusia pappilan päärakennuksen perusteellisesti seiniä myöten, sillä rakennus lahoaa jo vanhuuttaan eikä kattokaan pidä vettä juuri enempää kuin minkä sitä peittävä viheriä sammalkerros jaksaa itseensä imeä. Uuteen pappilarakennukseen tuli kahdeksan huonetta, kanslia, palvelijanhuone, kaksi ulkoeteistä, sisäeteinen ja lasikuisti. Pappilaan rakennettiin myös renkitupa. Siinä oli eteinen, tupa ja keittiö. Muitakin ulkorakennuksia uusittiin ja korjattiin. Kirjassa kerrotaan: Niinpä päättivät kunnanmiehet rakennuttaa pappilaan uuden palvelusväen asumuksen ja sen yhteyteen saman katon alle niin suuren tuvan, että siellä sopii leipomaan vaikka koko kylä ja pitämään suuriakin väenkokouksia. Pappilan harjoittamalla maataloudella oli myös työllistävä vaikutus. Talouteen kuului renki Aatami, hänen poikansa Alekka, aluksi paimenpoikana, kun lehmille ei oltu tehty vielä hakamaata. Lastenhoitaja Tilda, sisäkkö Liisa, kotiopettajatar ajoittain, karjakko-helena, keittäjä-anna ja muutakin apuväkeä tarvittaessa. Tildaa lukuun ottamatta muut pappilan palkolliset lienevät olleet metsäpirttiläisiä. Lapsentyttö Liisasta kerrotaan, että hän meni emännäksi Joentaan kylän kalakauppiaalle. Raija Haapsaari Sarjan aiemmat osat on julkaistu Suvannon Seuduissa 5/2009, 8/2009 ja 1/2010.

22 22 Vuoksela-sarja jatkuu: Kalevi Liski vuokselalainen taiteen tulkitsija Sukujuuret ja varhaislapsuus Kalevi Liskin vanhemmat olivat Viktor ja Maria Liski (o.s. Turkki) ja perheeseen kuului neljä poikaa ja kolme tytärtä. Kalevi on syntynyt Perhe asui Vuokselan Päiväkiven kylässä Matti Mikonpoika Liskin omistamalla Keikkola nimisellä tilalla. Kalevin isän vanhemmat olivat Matti Mikonpoika ja Hilja Liski (o.s. Käppi). - Olin syksyllä 1939 evakkoon lähtiessä runsaan kahden vuoden ikäinen. Perheemme evakkotaival johti Keski- Suomeen. Omia muistikuvia minulla ei matkasta ole, kertoo Kalevi Liski. - Perheemme muutti takaisin Vuokselaan syksyllä Minulla ensimmäiset muistikuvat tältä ajalta ovat, kun kävin vajaan kilometrin päässä kotoa Aaron Liskin perheen luona. Paavo oli nukkumassa kangaspussilla varustetussa varsikätkyessä. Pihalla sattui minulle vahinko, kun astuin naulaan. - Keväältä 1944 muistan, kun lampaat olivat laitumella pellolla. Venäläisiä lentokoneita näkyi taivaalla niiden käydessä pommittamassa lähiseutuja. Näin myös, miten suomalainen tykistö pudotti viholliskoneen, joka tuli alas kieppuen. Eino veljeni sotilaspoikana oli vartiotehtävssä tähystämässä lentokoneita ilmavartiotornissa. - Toinen evakkomatka alkoi kesällä Evakkomatkan ainoa järkytys oli itselleni, kun junaan kiireesesti mentäessä sukat olivat kateissa. - Perheemme sijoittui Ruovedelle Muroleen maisemiin, jossa kahden vuoden ajan asuimme Sarvanan kartanon alueella. Samaan aikaan alueella vaikutti suomalainen taidegraafikko ja taidemaalari Ellen Thesleff. Aloitin alakoulun käynnin Muroleen koulussa, mutta se keskeytyi perheemme muuttaessa lopulliseen sijoituspaikkaan Tammelaan. Jatkoin koulunkäyntiä ensin Tammelan kirkolla sijainneessa koulussa ja myöhemmin Myllykylän koulussa. Vuonna 1951 Viikkosanomat järjesti kansakoululaisille tarkoitetun piirustuskilpailun isä ja äiti töissä. Opettaja kehoitti oppilaita osallistumaan ja Kalevi teki maalauksen aiheesta Isä kyntää syksyisellä pellolla. - Sarjoja oli monta ja voitin niistä erään. Pääsin muutaman päivän palkintomatkalle Helsinkiin yöpyen Korkeavuoressa sijainneen koulun lattialla. - Mieliinpainuvana muistan kouluajalta tapahtuman, kun Tampereen Teatterin näyttelijät kävivät esittämässä Kuningasaiheisen näytelmän. Pääsin mukaan loppukohtaukseen kylmiltäni ilman harjoittelua, jossa esitin pikkuprinssiä. Kotiin palaava kuningas löysi poikansa nostaen syliinsä ja halaten lämpimästi. - Ollessani 14-vuotias osallistuin Näyttelijäliiton järjestämään näyttelijäkoulutukseen, joka järjestettiin Tammelan Mustialassa. Se oli ratkaisevaa silloin, kun ryhdyin suunnittelemaan sekä lavastusta, ohjausta kuin olemaan itse mukana näyttelijänä. Silloin mukana oli mm. Paavo Liski ja hänen vanhin veljensä Onni. Esitettävänä kappaleina olivat mm. Aleksis Kiven Kihlaus ja Nummisuutarit. Osallistuimme 3H-kerhon kilpailuun esittäen kohtauksia näytelmistä. Pärjäsimme oikein hyvin. Voitin näyttelijäpalkinnon ja taisin saada tunnustusta myös ohjauksesta. Tämä innosti kovasti jatkamaan eteenpäin. - Taisin olla ensimmäisiä Liskejä, jotka ovat tulleet taiteiden kautta esiin julkisuudessa. Paavo Liski lähti sitten myöhemmin jatkamaan omaa työuraansa. Yhteistyö jatkui kylläkin 1980-luvulla joidenkin produktioiden osalta. Oman elämänuran etsintää Koulunkäynnin jälkeen Kalevi Liski asui Tammelassa lyhyen ajan ja muutti Kouvolaan Unto-veljensä luokse pariksi vuodeksi. - Siellä ollessa olin vapaa-aikana mukana avustajana Kouvolan Teatterissa. Lähtiessäni pois sain sieltä suosituksen harrastuksestani Teatterikoulun rehtorin luokse, mutta nuoruuteen vedoten kehoittelivat siellä suorittamaan asepalveluksen ensin. N:o 3 - Palasin vielä takaisin hetken ajaksi Tammelaan, josta muutin vuonna 1955 Helsinkiin. Tein töitä vajaan vuoden ajan auton apumiehen tehtävissä. Suurlakon aikaan 1956 tein töitä samassa kuljetusliikkeessä liikuttaen mm. raskaita sokerisäkkejä ja tynnyreitä pikkuliikkeisiin. - Tämän jälkeen siirryin OTK:lle kahvipaahtimoon varastomieheksi. Koko ajan mielessä oli kuitenkin etsiä itselleni jotain kiinnostavampaa tehtävää ja kehittää itseäni johonkin muuhun suuntaan. OTK:lla oli oma teatteri, jossa olin mukana. Samaan aikaan olin mennyt myös Ateneumin iltakouluun, Taideteolliseen ammattikouluun opiskelemaan. Kävin siellä parin vuoden ajan piirtämässä iltaisin kipsikuvia. Sitten Kalevi meni suorittamaan asepalvelusta. - Samana keväänä, kun pääsin armeijasta pois, hain Ateneumin taideteolliseen opistoon lavastuslinjalle koristemaalausosastolle ja pääsin sisään. Aikaisemmin lavastajia oli koulutettu Teatterikorkeakoulun yhteydessä. Tähän oli kytketty myös Ateneumissa opiskelua kolme vuotta ja viimeisenä vuonna Mainos TV haki kesätyöntekijää aloittaessa toimintaansa. Pääsin töihin ja olin siellä kesän jälkeen vielä eteenpäin valmistumiseeni asti seuraavan vuoden kevääseen. Elämä vakiintuu Sen jälkeen Kalevi Liski siirtyi Yleisradio TV 1:n palvelukseen, jossa varsinainen elämäntyön sitten alkoi. - Olin koko elämäni ajan halunnut tulla taiteilijaksi lähinnä maalariksi. Olin tuohon aikaan mennyt naimisiin ja perheeseen kuului myös yksi lapsi. Minulla ei ollut käytännössä muuta mahdollisuutta kuin tehdä vakiintunutta työtä. Tein omalla tavallani kuitenkin taidetta, mutta kaipasin olla maalarina. Tämä johti kuitenkin siihen, että vapaaaikanani maalasin, kun siihen oli tilaisuus. Lavastajan tehtävässä olin mukana aika laajoissakin produktioissa.

23 N:o 3 Lavastuksien suunnittelu oli raskasta, mutta myös jossain määrin se myös rikastutti elämää. - Lavastuksien suunnittelu ja tekeminen oli joskus kiireistä aikaa, aikataulut olivat kireitä ja omia mielikuvia ei ehditty saattaa tuotannossa sellaisiksi kuin olisi halunnut. Alkuaikoina oli usein päivä aikaa tehdä, kun jo seuraavana päivä kuvaukset olivat mukana. Oli toki mukana monia helmiä; tehtiin oopperaa ja näytelmiä. - Mielenkiintoisia töitä ovat olleet oopperat, jotka tehtiin ennen 1990-lukua. Niissä olen saanut kokea vahvan tunteen kautta tekemisen iloa. - Minulla on ollut aikanaan kaikkein vaikeinta se, kun ei ole ollut esikuvaa omassa suvussa. Jossakin vaiheessa varsinaisessa työssä TV 1:ssä oli mielessä vaihtaa tehtäviä, mutta ne jäivät vain haaveeksi. Kalevi oli Oy Yleisradio TV 1:n palveluksessa vv Aikaa maalaamiseen Eläkkeelle jäädessä taiteelliselle miehelle jäi aikaa maalaamiseen. Oman työhuoneen puitteissa Kalevi Liski sai mahdollisuuden omistautua taiteelle. - Kun alkaa maalata, se vain vie mennessään. Alitajunnasta vaan tulee jotain, joka luo inspiraatioita. Työn valmistuminen on vaikea tilanne, päätöksen tekeminen ei ole helppoa. Joskus yritän narrata itseäni signeeraamalla teoksen. Siirrän työn sivuun. Seuraavana päivänä voi käydä niin, että haluan vielä jatkaa. Jossain teoksissa lopullisen muodon etsintä löytyy kaapimalla pois päällimmäisiä maalikerroksia. - Päivänvalolla on suuri merkitys luomisen inspiraation ylläpitoon ja muutenkin maalaustyön onnistumiseen. Keinovalon avulla on melkein mahdoton aloittaa maalaustyötä. Keinovalon ja päivänvalon lämpötilaero on niin suuri ero ja värit reagoivat aivan eri tavalla. - Olen luonteeltaan valon lapsi. Haluan nähdä elämän positiivisen puolen. Suhtautuminen Karjalaan ja karjalaisuuteen - Olen miettinyt suhdettani karjalaisuuteen. Minulla on vähän huono omatunto siitä, että en ole omasta mielestä Terhi ja Kalevi Liski näyttelyn avajaisissa ollut riittävästi mukana. - Eräänä syynä on ollut se, että lähdin pois Tammelasta varsin nuorena. Kotona puhuttiin mie- ja sie sanoilla. Itse muutin puheeni kirjakielen suuntaan. Se ehkä etäännytti minut karjalaisuudesta. Vanhempana minussa on kuitenkin tullut esiin karjalaisuus. Luonteeni on slaavilainen. Olen mieleltäni hyvin herkkä ihminen. Pidän siitä, että saa olla se mikä olen. Yksityisnäyttelyitä Kalevilla on ollut vuosien aikana lukuisia alkaen vuonna 1991 Nyystölän museon tiloissa Padasjoella. Keväällä avatun Galleria Forssan Tori -näyttelyn jälkeen seuraava on jo heinäkuussa Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa, jossa Helsingin Taiteilijaseuralla toimii taidelainaamo. Kalevi Liski muuten on sitä mieltä, että Karjalan palautus tuntuu tällä hetkellä utopistiselta ajatukselta. - Olen kuitenkin kiinnostunut näkemään esivanhempieni asuinpaikkoja siellä Kannaksella. - Sankarivainajien muistomerkkihanke Vuokselaan 1990-luvun alkupuolella oli mielenkiintoinen suunnittelukohde. Massiivinen kivi lähtökohtana ja räjäytyksen jälki kivessä oli suunnittelun lähtökohtana. Tapahtuman piti olla niin vahva, räjäytyksenomainen. Olisin ha-

24 24 lunnut nähdä rajäytyksen jäljen kivessä. Sitä kautta olisi tullut yksinkertainen tunne siitä, että tähän on ammuttu. Muistomerkki piti ensin tehdä Suomen puolella, mutta se jouduttiin teettämään Venäjän puolella. Lopputulos ei aivan tavoittanut ajatustani, joten se ei toteutunut ihan suunnittelemallani tavalla, hän toteaa. Auringonnousut antavat väriä teoksiin Liskin näyttelyn avajaiset pidettiin Forssassa Galleria Forssan Torissa. Näyttelyn avaaja Kati Kivimäki totesi, että Galleria on nyt täynnä hyvin värivoimaista taidetta. - Kiitän Kalevia siitä voimasta, joka täällä tällä hetkellä jyllää. Kalevi Liski on helsinkiläinen, Tammelassa kouluvuotensa varttunut taiteilija. Liski teki yhden elämäntyön Yleisradion lavastajana, ja aloitti taidemaalarina jäätyään pois YLEltä 2000-luvun puolella. Maalarina Liski on abstrakti värimaalari, jonka rakkain, toistuva aihe on auringonnousu. Auringonnousut kotona ja maailmalla tarjoavat maalarille runsaan valikoiman toinen toistaan hehkuvampia keltaisia, punaisia ja sinisiä sävyjä. Avaaja pyysi itse taiteilijaa kertomaan lisää näyttelystä ja esillä olevista teoksista, joita on 12 kappaletta Kalevi Liski totesi, että näyttelyn teema oli nimetty Aprill Hän totesi lisäksi mielihyvällä, että Forssassa on tällainen näyttelypaikka ammattitaiteilijoiden käytettävissä näyttelytilana. - Kiinnostukseni tulla Forssaan heräsi, kun kuulin tällaisen paikan olemassaolosta. Nämä työt jotka täällä ovat, on tehty viimeisen vuoden aikana lukuunottamatta yhtä teosta. Se minkä takia nämä taulut ovat keltaisia, vastaus on yksinkertainen. Minun luonteeni väri on keltainen. Sille ei voi mitään. Voihan täällä olla jossain taulussa myös punaista väriä. Omat sisäiset tunteensa Kalevi voisi kiteyttää seuraavasti: Varhaiset päivännousua enteilevät hetket alpeilla tai koti-suomessa pienten metsälampien pinnalla heijastuksina tai varjoina ovat kiihdyttäneet maalarinsieluni toistamaan tätä valon ja värien tapahtumaa etsien sitä oikeaa hurmosta yhtyä heräävään aamuun. Se jumalainen tunnelma auringonnousussa antaa uudestisyntymisen uskon, kun taas laskussa kaihon kaiken loppumisesta: seuraavaan aamuun asti. Tämä valon ja värien heräämisen henki on oikeastaan mahdoton maalata, mutta mitään muuta ei taas kannata maalata. N:o 3 Ebba Penttilä ja Kalevi Liski, entiset rippikoululaiset Tammelasta, taideteoksesta keskustelemassa. Maalaukseni näyttävät abstrakteilta, mutta niissä on esittävän taiteen perusrakenne, spontaaniseen esittämiseen väreillä. - Terhi-vaimoltani, joka täällä esittää toista taiteilijaa, esillä on tauluja, joissa aiheena on tekstein esitettynä ajatuksia elämässä selviämiseen. Taisto Virkki Valokuvan arvoitus selvisi Suvannon Seudussa nro 2/2010 Maija Haliseva, o.s. Rytty kyseli tietoja vanhaan valokuvaan (s. 27). Hetimiten kun lehti oli ilmestynyt, kuvan arvoituskin selvisi: Voi mikä riemu kun huomasin valokuvan lapsuuden perheestäni Suvannon Seutu -lehdessä, kirjoittaa Eija Hintikka. Valokuvan on ottanut isäni, Eino Johannes Alhberg. Isäni vanhemmat olivat äiti Aleksandra ja isä Verner Edvard Ahlberg, joilla viisi lasta isäni Einon lisäksi; Ilmari, Senja, Inkeri, Veikko ja Rauno. Isäni perhe asui Sakkolassa Ojaniemessä/Hovinkylässä. Isän äiti oli syntyisin Lempaalasta, Inkerinmaalta. Isäni täyttää kesäkuun 12. päivä 89 vuotta. Hän asustaa kotona vaimonsa kanssa. Valokuva on otettu Ruovedellä, Hanhon kylässä, Väärinmajassa, Syrjäntien varrella olevan Heikkilä -nimisen talon kuistilla, minun mummolassani. Evakkotaival päättyi tuohon taloon. Isovanhempani sijoittuivat ensin Urjalaan, sitten Ruovedelle. Talo ei ollut heidän omansa, vaan olivat siinä vuokralla. Kesäisin mummolaan saapuivat lomalaiset Sorsakoskelta, niin kuin kyseessä olevassa kuvassa. Kuva on otettu 1960-luvun alussa, päätellen Anja-siskoni vaatetuksesta, vuosi voisi olla tarkalleen Ystävällisin terveisin Eija Hintikka Sakkolan Kirkonkylän Nuorisoseura ry järjestää perinteisen kesätapaamisen iloisen yhdessäolon merkeissä. Tapaamme lauantaina 19. kesäkuuta kello 12 Riitta Pykäläisen kesämökillä osoitteessa Kiistantie 116, Tottijärvi. Ohjelmassa saunomista, makkaranpaistoa ym. mukavaa. Tarjoilu nyyttikestiperiaatteella. Tervetuloa! Johtokunta

25 N:o 3 Romaaneja lahjoitusmaa-ajalta, osa I Sit entisorjuutta tietää niin harva vaan, sen tuhoista kertoa sietää kuin murti se uhrejaan. Siit vaarini kertoi illoin kuin laps olin vaan, ei unhoita milloinkaan. Näin kirjoitti kannakselainen runoilija Mikko Uotinen, joka aikoinaan otti runsaasti kantaa Karjalan asioihin 1900-luvun alkupuolella. Tänä päivänä jokainen luovutetun Karjalan pitäjä- ja kylähistorioitsijan kirjoittaja joutuu tekemisiin lahjoitusmaa-käsitteen kanssa, kuuluihan esim luvulla ¾ Viipurin maakunnan ja Käkisalmen läänin eteläosan tiloista lahjoitusmaihin. Lahjoitusmaat eivät periaatteessa poikenneet niistä läänityksistä, joita Ruotsin valtakunnassa oli jaettu 1600-luvulla. Venäjän vallan aikana tilanne muuttui. Lahjoitus sisälsi alun perin sen saajalle vain veronkanto-oikeuden läänityksen talonpojilta. Venäjällä vallitsi siihen aikaan maaorjuus ja kun lahjakirjojen teksti oli ylimalkainen, lahjoitusmaaisännät pyrkivät tulkitsemaan niitä venäläiseen tapaan. He katsoivat omaisuudekseen paitsi läänityksensä maat, myös sen asukkaat, sielut kuten Venäjällä sanottiin. Hannes Sihvo on kirjoituksissaan todennut vaikka Suomessa ei voi virallisesti puhua maaorjuudesta, olivat Uudenkaupungin rauhassa v.1721 Venäjälle joutuneet Viipurin ja Käkisalmen läänin asukkaat joutuneet lähes maaorjuuteen verrattavaan aikaan. Lahjoitusmaakysymys on kiinnostanut oikeastaan vain historioitsijoita ja heitäkin suomalaisen yhteiskunnan oikeustaistelujen historian kannalta. Tietoja ihmisten elämästä on saatu lahjoitusmaaoikeudenkäyntien pöytäkirjoista ja veroluetteloista. Moni kirjallisuudentutkija on pitänyt erikoisena sitä, ettei fiktiivisiä kertomuksia eli romaaneja ilmestynyt kuin 1920-luvulla ja sen jälkeen harvakseltaan. Perimätietona kulkee suvuissa, niistä ei ehkä ole aina voinut kirjoittaa henkilökohtaista tai poliittisista syistä. Moni ei varmaan samaa mieltä kuin Kauko Sipponen vuonna 2000 sanoessaan, että nykypolvilla tuskin on aavistustakaan, miten ankaria aikoja elettiin lahjoitusmaajärjestelmän alaisina vuosina Aino Kallas teki eestiläisen rahvaan maaorjuuden aikaisista kärsimyksistä arvonsa säilyttävä kirjallisuutta, taidetta. Samanlaisia meillä ei ole, mutta jotain kumminkin; runoja, romaaneja ja näytelmiä. Hannes Sihvo, joka on eniten tutkinut lahjoitusmaakirjallisuutta, mainitsee Jac. Ahrenbergin teoksen Hemma, vuodelta Kirja koostuu kertomuksista lahjoitusmaaoloista eri kausilta. Pohjana kertomuksille ovat Muolaan ja Valkjärven lahjoitusmaat. Valkjärven Veikkolan hovin tapahtumia kuvaa myös Santeri Ingman(Ivalo) näytelmässään Lahjoitusmailla vuodelta Lahjoitusmaaaika on mukana Juho Reijosen novellissa Kosto sekä Anni Kepleruksen kertomuksessa Hovin Inkeri. Aihetta käsitli myös Arvid Järnefelt näytelmässään Samuel Croel sekä kirjassaan Vanhempien romaani. Tässä yhteydessä voi vielä mainita Aleksandra Kollontain Muistelmat, joka sijoittuu Muolaan Kuusanhoviin, tosin lahjoitusmaaakauden jälkeiseen aikaan. Viimeisin lahjoitusmaita koskeva väitöskirja on Jyrki Paaskosken Vanhan Suomen lahjoitusmaat vuodelta Hän päättää väitöskirjansa toteamukseen: Vanhan Suomen lahjoitusmaatalonpojat eivät olleet maaorjia. Tieteellinen tutkimus perustuu dokumentoituun aineistoon. Romaani, ainakin suurimmalta osalta on kirjailijan eläytymiskyvyn tuotetta. Uskaltaisin väittää, että lahjoitusmaaromaaneissa on enemmän ihmisten totuutta kuin tutkimuksessa. Raija Haapsaari KESÄRETKELLE SAKKOLAAN JA KÄKISALMEEN Kysy lisää: Ryhmämatkatoimisto Resviaria Oy Hämeenkatu 5 A, 4 krs Tampere Puh info@resviaria.com Vesilahden Liikenne Ky Myllytie 58, Narva Puh tai info@vesilahdenliikenne.net on HYVÄ LAHJA jälkipolville ja muille läheisille: Tilaa oma pitäjälehti puh Kahdeksan numeroa vuodessa karjalaista asiaa, historiaa, muistoja ja nykypäivää. Vuosikerta vain 25 euroa! 25

26 26 N:o 3 Viljo Naskali Sakkolasta muistelee Polkupyörä oli nuoren miehen aarre Viljo Naskali kertoi elokuussa 1991 Rantasalmen mökillään nuoruuden pyöräretkistään luvulla Sakkolan Ojaniemessä oli köyhän pojan vaikea saada mistään uutta polkupyörää, mutta hänen vanhimman sisarensa Emilian puoliso Paukun Paavo lahjoitti Viljolle käytetyn pyörän rungon, joka oli melko vanhanaikainen korkeine keskitankoineen. No mie sain sit siihe hankittuu ne vanteet, rummut, kumit ja muut ja sain siitä käyttökelposen pyörän, Viljo selvittää. Siihen aikaanhan ei juurikaan ollut autoja eikä linja-autoliikennettäkään, laivat kyllä kulkivat vesistöjä pitkin ja junia oli, mutta ei ollut rahaa millä matkustella, joten pyörä oli nuoren miehen auto silloin. Maantiet olivat 1930-luvulla sorateitä, usein liejuisia, pehmeitä ja liukkaita. Mie paljo retkeilin kesäaikan sil taval, et mie lauantai-iltan läksin ja yön poljin ja kävin sit jossaki sellases pitäjäs, jossa en enne olt käynt, katsomas et minkälaine kirkonkylä ja minkälaisii kyllii siel oli ja seuraavana yön ajoin takasii, ku yöl ol viileemp ajaa ja maanantaiaamuks pit joutuu töihi, kotitöihi tietyst, Viljo tarinoi. Sitten kun hän oli käynyt kansanopiston Sairalassa, jonne oli kotoa 64 kilometriä matkaa, niin hän pyöräili jatkuvasti opiston toveripäiville ja juhannusjuhlille. Käkisalmessakin hän muisteli käyneensä polkupyörällä ainakin kymmenen kertaa Ojaniemestä käsin, matka oli 50 kilometriä suuntaansa. Kerra myö mäntii Ihantalaan, kun siel ol opisto kesäjuhlat ja kirkkoherran opisto entine johtaja Martti Savelainen. Sieltä myö sit opistotovereitte kanssa ajettii Kilpeejoelle, jossa ol kansanedustajan tyttären Kempin Lailan koti, mis myö juotii kahvit ja sit myö mäntii Kostamon Taunon kanssa Kostamolle Jääske Järvenkylää yöks, Viljo muistaa ja jatkaa: Seuraava päivä ol pyhäpäivä, ni myö käytii Imatral tutustumas voi- malaitoksee ja koskee ja iltapäiväl ajettii takasi höille ja sit mie siinä söin ja ko talonväki rupes nukkumaa, ni mie läksin ajamaa kotia päin, matkaa ol runsaast 100 kilometrii. Yö kyllä riitti polkemiseen ja Viljo joutui ajoissa kotiin, mutta osan matkaa hän ajoi puoliksi tajuttomana, kun aurinko rupesi lämmittämään selkää ja oli sentään jo kaksi yötä poljettu. Viljo muistaa sen, kuinka hän Saviojanmäessä Kiviniemessä talutti pyörää, kun sitä ei jaksanut polkea ylös ja kuinka hän mäen päällä kävi pyörän selkään jatkamaan matkaa, mutta miten hän tuli Kiviniemen kosken riippusillasta yli, siitä hänellä ei ollut mitään mielikuvaa. Sitten kun pyörä pysähtyi hiekkaiseen tiehen, joka ei enää ollut maantie vaan kärrytie, niin hän heräsi täyteen tajuntaan ja ihmetteli, kummalla puolella koskea oikein oli. Mie en tuntent sitä kohtaa ja aattelin, no ajanpaha eteenpäi ja kahon, et mitä täält tulloo ja mie olin kääntynt maantieltä iha oikei sinne tielle, joka tulloo Suenhäntään ja sit ku Sipiläise Johannekse talo rupes näkymää, ni mie tiesin, et mie olin iha oikeella tiellä ja kääntynt oikeesta tienhaarast, Viljo haastelee. Sit mie mänin nukkumaa ja äit ei herättänt enneku yheksä aikaa, ko mie olin nii paljo ajant, hää aattel, et antaa nukkuu yheksää asti. Mie sanoin äitile, et tuota älä toista kertaa tee, et ei näistä turhista ajoista pietä rokulii. Jos mies ajaa yön, ni se on hänen oma vikansa, mut työt alkaa sillo ku ne talossa alkaa, Viljo kertaa. Viljon sisar Hellin Rytty kysyy: Olitkos sie sillo siin porukas, ku Karja Saima oli iha puolpyörryksis? Viljo vastaa, että oli ihan päätekijä siinä. Hän oli sanonut Saimalle, että kymmenkunta nuorta lähtee polkupyörillä Sairalaan opiston juhannusjuhlille ja pyytänyt Saimaa lähtemään mukaan. Saima esteli sanoen, että ei taida lähteä, kun hän ei ollut ajanut pyörällä niin pitkiä matkoja eikä hänen pyöränsäkään ollut oikein kunnossa. Viljo kertoo: Mie sanoin, et lähe vaan, et kylhä mie siun pyöräis laitan kuntoo ja mie otin sen hänen pyöränsä ja laitoin kuntoo ja nii myö mäntii, siel ol Pyhäjärvelt Purasen Maikki Noitermaasta ja en mie muista ketä, oliko se Sipiläisen Taimi Suvehännästä. Helli ihmettelee, että olikos se Taimi käynyt sen Sairalan opiston ja Viljo vastasi: oli, vähä enne meitä. Kymmenkunta nuorta lähti sitten yöllä ajamaan pyörillä, mutta Saima ajoi turhan nopeasti ja niin kuin jännittäen, niin että hän oli aina edellä muita, näköyhteyden päässä kuitenkin. Viljo muistaa sanoneensa Saimalle, että tämä ei pitäisi kiirettä, sillä ei pitkiä matkoja kovasti ajeta, vaan rauhallisesti, koska ei niitä jaksa lujasti ajaa. Yhtä mäkeä kun lähdettiin laskemaan alas Räisälän seuduilla, niin muut näkivät, kun Saima oli melkein mäen alla, jossa oli kallioluiska, tie oli hiekkainen, ja se oli sellaista löysää hiekkaa, Viljo kertoo. Sillo hää kaatu ja pää män iha liki siihe, mut ei sattunt siihe kallioo, mut siihen kovvaan tiehen kuiteki ja myö ihmeteltii, et mitä täs nyt ja jostaki täält polvesta hänelt tuli verta ja pää ol iha sekasii. Nuoret päättivät odottaa aamuun, että saisivat hälytettyä apua, kun vain joku menisi ohitse tiellä. He tekivät päällystakeista pedin nurmelle maantieojan toiselle puolelle ja antoivat potilaan nukkua siinä. Saima ei kuitenkaan nukkunut, kysyi vaan, että mis myö ollaa, mihi myö männää?. Hää ei tajunt mittää, ko aivotärähys oli ja ei kai hää meitäkää tuntent ja sit myö sanottii, et ei se tästä makaamisest tule, et ei tässä tiellä kettää liiku, että lähetää. Nuoret päättivät, että yksi taluttaa kahta pyörää ja tytöt kahta puolta taluttavat Saimaa. Niihä myö ensi mäntii, mut sit myö sanottii, et se joutuis tää matka paremmi, jos hää pystyis

27 N:o 3 27 Leskirouva Liisa Naskalin os. Ollikaisen perheestä, otettu Ojaniemessä Naskalien pihalla n. vuonna 1928, Viljon rippipäivänä. Vasemmalta Viljo Naskali (s ), Liisa Naskali ( ), Hilja (s ), Lempi (s ), Emelia (s ), Hellin (s ). ommaa pyörääsä taluttammaa ja hää pysty, ja sit myö sanottii, et se mänis viel paremmi tää loppumatka, jos hää pystyis ajamaa ja hää ajo, hää nöyräst tek, mitä sanottii, mut kysy vaa, et mihi myö männää ja mis myö ollaan, Viljo selvittää. Kun alamäki tuli, niin he aina kiilasivat kahta puolta Saiman eteen, niin että hänen oli pakko käydä pyörän päältä pois eikä päässyt laskemaan alamäkeä. Saima oli opiston tyttöjen asuntolan yläkerrassa koko sen kahden päivän ajan, jonka juhannusjuhlat kestivät ja siellä Purasen Maikki kai häntä hoiteli eniten. Saima ja Maikki jäivät opistolle vielä muiden lähtiessä pois ja tytöt tulivat sitten muutaman päivän päästä junalla Noitermaahan ja Kiviniemestä laivalla yli ja ennen kuin he menivät Saiman kotiin, he poikkesivat Naskalille, kun Viljon kotitalo oli matkan varrella. Puhevika hänele jäi sil kertaa, et hää ei saant ponnisteltuu ku yhe sanan kerrallaa, jos sanois et: tänää on sunnuntai, ni hää sano: tänään on sunnuntai. Maikki ko sano, et hää laulaa, ni mie sanoin et antaa laulaa sitte, hää laulo, mikä ol tuttu laulu tai virsi, ko se ei tarvii sitä omaa ajatusta, se tul iha puhtaast, mut ommaa lausetta hää ei saant rakennettuu. Mut se män ohi, eikä hänel siitä varmaa mittää vammaa jäänt, Viljo arvelee. No ei ainakaa tuntunt siltä, Helli täydentää. Oliks tää Karja Saima niitä Ojanieme tyttölöi? Kysyi Hellin tytär Maija Haliseva ja sai myöntävän vastauksen. Mirja Antila Pitäjämme internetissä

28 28 N:o 3 Oli vain yhdet kunnot saappaat kannuksien kera, nämä saappaat sai aina lomalle lähtijä Nykyisin puhutaan paljon maahanmuuttajista, pakolaisista, turvapaikan hakijoista, sekä paluumuuttajista. Noista kahdesta viimeisestä on jonkinlaista kokemusta. Kyllä sitä on haettu turvapaikkaa, kun kranaatteja on tullut tarpeeksi lähelle. En tiedä, mitä on tänne, kovin kaukaakin, tulleiden turvapaikkaa hakeneiden syitä. Mitä tulee paluumuuttoon, niin se on koettu kesällä 1944 Itä-Karjalasta. Siitä paluumuutosta kertoi Hakulisen Jaska näin: Anna olla, kun tuli sieltä sitten se takaasin lährön aika niin oltiin hyvin hiljaasia poikia. Pantihin kusinen sukka korsun oven rakohon, ettei iivo vain kuulisi, että nyt Suomi-poika palaa takaasin kotimaahansa. No, se siitä. Minä kysyin K sen Lassilta, että oletko kuullut, tai tiedätkö, että meitä tai ketä tarkoittaa, kun puhutaan väliinputoajista. Tiien, mie uon puont vennien ja rykin vällii katkaisten sormien. En mie muuta. Vaikka Lassi ei tuota enempää tiennytkään, niin tiesin hänet erittäin viisaaksi ja paljon kokeneeksi mieheksi, siksi kysyin vielä lisää. Tiedätkö sinä, miten sitä rahaa pestään? Tiijenhä mie ja olen pessytkin. Viijekympi setelis pääsin toie ove puolvällii ko se repes. Sit mie panin uutta vettä joka ol vähä suvijaa ja yritin satasella. Toise uko ja pylvää jälkee seki repes. Minä tiijen, että ei rahhaa voi pestä. Ne siel yläpääs vua puhhuut vaik niil ei uo kokemusta siitä, näin Lassi kertoi. Venäjällä osattiin pestä ruplia, jo sotien aikana ja jälkeen. Ainoa haitta oli, kun ne kuivatessa kutistuivat kovin pieniksi. On kirjoitettu, että se ja se nostaa päätään. Tarkoittaneeko tuo, että joku alkaa menestyä jollakin alalla? Päätä voi myös nostella osoittaakseen ylpeyttään toisia kohtaan. Sodassa jos nosti päätään väärässä paikassa, niin se tiesi kuolemaa. Paljon on viime aikoina puhuttu täällä Suomessakin uusavuttomista. En tiedä, mutta luulisin, että sillä tarkoitetaan sitä nykyistä kansanosaa, joka ei halua eikä osaa muuta kuin kauhoa velliä lusikalla suuhunsa. Jos olisi puhuttu vanhoista avuttomista, niin voisin osata vastata. Jostakin henkilöstä on sanottu, että hän astui liian isoihin saappaisiin. Luulisin tuon tarkoittavan, että ei kykene hoitamaan tehtäväänsä, joka on hänelle uskottu. Minulla ei ole ollut sellaista pelkoa, kun olen ollut vain pienviljelijä ja metsätyömies. Armeijassa koulutuskeskuksessa olon aikana astuin liian pieniin saappaisiin lomalle lähtiessä. Oli vain yhdet kunnot saappaat kannuksien kera, nämä saappaat sai aina lomalle lähtijä. Nämä saappaat sattuivat olemaan kahta numeroa liian pienet minulle. Siitä alkoi vaivaisenluun kasvu ja patit varpaisiin. Kaiken silloin kärsi ja kesti, olihan mahtavaa kulkea kotikylän raittia kannukset kilisten. Viljo Pitkänen, Sakkola Lähde talkoisiin Karjalaisille laulujuhlille Karjalaiset Kesäjuhlat , jotka tänä vuonna järjestetään laulujuhlina Helsingissä, kaipaavat vielä reippaasti lisää talkoolaisia. Heitä tarvitaan moneen kohteeseen niiden reilun 100 vapaaehtoisen lisäksi, jotka jo ovat ilmoittautuneet. Tehtäviä on mm. kansliassa, lipunmyynnissä, kahvila- ja ruokatarjoilussa tai vaikkapa järjestysmiehinäkin. Eri talkoolaistehtäviä koordinoivat nimetyt henkilöt, joilta saa tietoja tehtävien laadusta ja työvuoroista. Kaikkia talkoolaisasioita koskeviin kysymyksiin vastataan ja ilmoittautumisia talkoolaiseksi vastaanotetaan Karjalan Liiton toimistossa p Lisätietoja juhlista myös Muutamia henkilöitä lisää kaivataan myös Kisahallissa lauantaina ja sunnuntaina avoinna olevaan, luovutetun alueen pitäjiä esittelevään infopisteeseen. Työvuorot muutaman tunnin jaksoissa. Esittelijöiden käytössä ovat tietokoneet. Esille tulevat myös sukuseurat ja pitäjälehdet. Pitäjiä esittelevään infopisteeseen haluavat ottakaa yhteyttä joko Maija-Liisa Kalliomäki maijaliisa.kalliomaki@mbnet.fi tai puh tai Kaarina Pärssinen kaarinaparssinen@gmail.com tai puh Esittelijäksi tulevan pitää ainakin osata etsiä netistä perustietoa pitäjästä ja opastaa kyselijä tiedon lähteille sekä vinkata joitain tahoja, josta saa lisätietoa: pitäjän sivut, Karjalan kartat ym., ym. Pitää myös osata neuvoa ottamaan yhteyttä pitäjäseuraan, paikalliseen yhdistykseen tai johon kuhun henkilöön. Ei saa sanoa, että en tiedä mitään asiasta. Kun Karjalaiset Kesäjuhlat järjestettiin edellisen kerran Helsingissä 10 vuotta sitten, oli talkoolaisia n Jokaisen kynnelle kykenevän karjalaisen ja/tai karjalaismielisen, joka asuu kohtuullisen välimatkan päässä pääkaupungista ja arvelee reippaan talkoolaistyön sopivan itselleen vaikkapa vain muutamiksi tunneiksi, toivotaan ottavan mitä pikimmin yhteyttä e.m. tavalla. Tervetuloa mukavaan joukkoomme! Kaarina Pärssinen

29 N:o 3 Kotiseutuneuvokselle kunniakirja Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult (oik.) luovutti kotiseutuneuvoksen kunniakirjan Hannu Turkkiselle, ja vastaanottajaistilaisuudessa oli mukana myös puolisonsa Soili Turkkinen. 29 Sakkolaisjuurinen Hannu Turkki nen sai kotiseutuneuvoksen arvonimen vuoden 2009 lopulla, mutta neuvoksen juhlakahvit nautittiin Lempäälässä vasta maaliskuulla Paikalla tasavallan presidentin allekirjoittamaa kunniakirjaa olivat luovuttamassa arvonimeä hakeneet tahot: Lempäälän kunta ja seurakunta, Sakkola- Säätiö, Lempäälän Sotaveteraanit ry ja Lempäälän Kisa ry. Hannu Turkkinen totesi, että kunnallisiin ja seurakunnallisiin luottamustoimiin hän ei ole enää ehdolla, mutta jatkaa vapaaehtoistyössä talkooperiaatteella vielä joissakin järjestöissä. Hän on mm. Sakkola-Säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Lempäälän Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja. -MRT Raision Karjalaseuran virpomisperinne jatkui Sylvi Haikan virpomisvuorossa Raision Karjalaseuran sihteeri Risto Nikkonen. Isäntä Veikko Haikka seuraa vierellä toimitusta. Raision Karjalaseuralla on ollut jo monivuotinen perinne virpoa joku raisiolainen tunnettu henkilö tai oman seuran pitkäaikainen jäsen. Virpominen on pyritty ajoittamaan palmusunnuntaitaita edeltävän lauantain eli virpolauantain tuntumaan, mikä oli ennen sotia Karjalassa tapana. Tänä vuonna virvottavaksi valittiin Raision Karjalaseuran ainaisjäsen ja Raision kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä pitkään vaikuttanut emäntä Sylvi Haikka, o.s. Lamppu. Sylvi Haikan juuret ovat Karjalassa Sakkolan Ojaniemessä, josta evakkotie johti monien vaiheiden jälkeen Raisioon vuonna 1953 ja maatilan emännäksi. Jatkosodan aikana Sylvi Haikka palveli lottana Sakkolassa sotilasesikunnassa ja sai tämän johdosta myöhemmin rintamatunnuksen. Sylvi Haikka on Raisiossa ollut useiden kunnan lautakuntien jäsenenä yhteensä 29 vuotta ja seurakunnan luottamustehtävissä 15 vuotta. Karjalaisuuteen kuuluvana käsityöihmisenä Sylvi Haikka on kuulunut mm. V-S taide- ja kotiteollisuusyhdistyksen johtokuntaan ja suunnitellut monia käsitöitä ja voittanut niillä valtakunnallisia palkintoja. Sylviä virpomassa oli seitsemän Karjalaseuran jäsentä, joilla kaikilla oli omat virpoluvut virpovitsoineen. Kuostiksi eli virpopalkaksi saatiin herkutella Haikan perheen tarjoamia herkkuja ja sujahtipa rahastonhoitajan käteen salainen kirjekuorikin.

30 30 N:o 3 Hilja Koskela 106 vuotta Hilja Koskela, 106 vuotta. Kuva Mauri Silfverhuth. Hilja Koskela (ent. Juvonen o.s Uosukainen) täytti 106 vuotta Hän asuutampereella Koukkuniemen Koivulassa. Merkkipäivänään hän otti vastaan läheistensä ja ystävien tervehdykset. Hilja syntyi Valkjärven Uosukkalassa yhdeksänlapsiseen perheeseen ja on Uosukaisen suvun vanhin jäsen. Avioiduttuaan Herman Juvosen kanssa hän asui Vuokselan Uudessakylässä. Hänen vahva uskonnollinen vakaumuksensa on ollut kantava elämänvoima jo nuoresta pitäen aina tähän päivään asti. Hilja Koskelan pitkän elämän vuosikymmenien helminauhaan on sisältynyt myös kahden evakkotaipaleen raskaat kokemukset, jotka yhä vielä nytkin ovat muistoissa tallessa. Lokakuussa 1939 tuli liikekannallepano ja Ventelään majoitettiin sotaväkeä. Hilja ja Herman Juvonen olivat huhtikuusta asti hoitaneet emännän sisaren lasta Raijaa, jonka vanhemmat Tyyne ja Viljo Silfverhuth olivat tuoneet taloon ja menneet itse Pölläkkälän Mannersaaren taloon töihin. Viljo sai kutsuntamää- räyksen, ja Tyyne otti Raijan. Herman myi lehmät ja pienkarjan. Vain Lentohevonen jäi taloon. Sotilaat ja naapuri hoitivat sen, koska Herman joutui väestönsuojelutehtäviin. Hiukan tavaroita mukanaan he muuttivat Viipuriin omistamaansa huoneistoon. Herman palasi kuitenkin komennustöihin Vuokselaan. Hilja koki Viipurin pommitukset. Hän lähti huolissaan auttamaan Tyyne-siskoaan ja Raijaa evakkoon. Äyräpäästä sotilaat soutivat heidät Vuoksen yli. Tyyne lapsineen jatkoi matkaa hevoskyydillä kohti Antreaa. Hilja sai lainaksi jostain pyörän ja palasi Pölläkkälään hakemaan täkkiä ja lisää vaatteita pyörän tarakalla. Sotilaat soutivat taas hänet pyörineen Vuoksen yli. Sotilaspartio pysäytti Hiljan matkan ja vei kuulusteltavaksi tuttuun Vilppiläis-Joosepin taloon. Kaiken jälkeen hänen annettiin saattajien kanssa lähteä käymään kotonaan Ventelässä, jonne oli vain lyhyt matka. Siellä Herman oli nukkumassa, mutta saattajat olivat yhä epäluuloisia kulkijasta. Lopulta vaimo saattoi kallistua nukkumaan miehensä viereen. Aamulla Hilja sai polkea rauhassa kohti Saviniemen hoviin, jonka pellinnaruilla hän köytti tavarat tiukemmin. Evakot olivat jo sieltä lähteneet ja hovi oli autio. Hilja ajoi eteenpäin ja tavoitti Tyynen ja Raijan jollain Suojeluskuntatalolla. Kolmisin he jatkoivat matkaa kuorma-autolla, sitten luultavasti Putikon asemalta junaan ja Vilppulaan. Tyyne synnytti toisen tyttären tammikuussa Hilja auttoi lastenhoidossa ja kävi Vilppulasta käsin Vuoksenniskalla tapaamassa Hermania, joka oli saanut VS-tehtäviensä vuoksi poistua uuden rajan läheltä. Kesällä 1941 Hilja ja Raija palasivat Vuoksenniskalle. Tyyne tarvitsi kuitenkin apua Orivedelle, jonne perhe oli siirtynyt, koska Viljolla oli työpaikka asevarikolla. Perheen kolmas lapsi, poika, syntyi syyskuussa Voitto syntyi noin viikko Viipurin valtauksen jälkeen. Joulukuussa 1942 Hilja joutui saattamaan sydänkohtaukseen menehtyneen miehensä Hermannin Vuokselan hautausmaahan. Jatkosodan evakkomatka päättyi Haapamäelle, josta Hilja ja Niilo Koskelan yhteinen elämä alkoi Avioliitto kesti yli 60 vuotta, kun Niilo nukkui pois maaliskuussa Hengelliset virret ovat olleet koko elämänsä ajan Hiljalle rakkaita ja syntymäpäivänäänkin hänen huuliltaan kumpusi elämänuskoa virren 276 sanoin hänen laulaessaan ulkomuistista kaikki säkeet. 1. Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret, anteeks sain ja saan, jolta syyni suuret, anteeks sain ja saan Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin Taisto Virkki Herman ja Hilja Juvosen karjaa Ventelän pihapiirissä Vuokselan Uudessakylässä v Kuvassa Hilja siskonsa Tyynen (o.s. Uosukainen) kanssa.

31 N:o 3 Kannaksen koluaja 60-vuotiaaksi 31 Punkalaitumella viettivät syntymäpäiviään: 90vuotta äiti Aino Lemmetti o.s. Ukkonen ja 70 vuotta tyttärensä Helka Lemmetti Aino Lemmetti on Helene ja Matti Ukkosen tytär Sakkolan Lapinlahdesta, hän oli naimisissa saman kylän pojan Viljo Lemmetin kanssa, joka kuoli Helka on syntynyt Urjalassa talvisodan aikana. Äiti ja tytär viettävät eläkepäiviään Punkalaitumen Mäenpäässä. Molemmat ovat aktiivisesti mukana mm. Martta toiminnassa. Aino Lemmetti on ollut Marttana jo yli 70 vuotta ja Helkakin 50 vuotta. Markku Nuora täytti 60 vuotta Vesilahden Narvassa. Hänen sukujuurensa ovat Sakkolan Petäjärvellä isänsä Arvo Nuoran kautta, äiti Aino, o.s. Roppo Vesilahdesta. Merkkipäiviä vietettiin iloisten vappujuhlien merkeissä Narvan Iskelmälavalla, suuren sukulais- ja ystäväjoukon kera. Myös Sakkola-Säätiön edustajat veivät tervehdyksensä Markulle. Hän on Sakkola- Säätiön hallituksessa Hannu Turkkisen varajäsen. Markku Nuora on todennäköisesti ahkerampia Karjalan kotiseutumatkaajia; ensimmäisen kerran hän lähti siskonsa Raijan yllyttämänä reissuun luvun alussa. Jo kuukauden kuluttua siitä hän järjesti ensimmäisen oman matkansa Sakkolaan. Vähitellen kotiseutumatkojen järjestämisestä muokkaantui työsarka, ja matkanjärjestämispyyntöjä tulee yhä ulkomaita myöden. Kiireisimpinä kesinä Markku on ollut enemmän Kannaksella kuin kotonaan Vesilahdessa. Suosittu matkanjärjestäjä-opas-kuljettaja tuntee oikopolut ja tiet ilman karttoja, ja on usein sompaillut sinnekin, minne muut ovat kulkeneet vain takseilla. Kiitosta saavat poikkeuksetta myös hyvät kenttäkahvit ja -makkarat, joita varten Markku on teettänyt kaasukäyttöisen erikoisgrillin. Moninaiset ryhmät ja värikkäät tapahtumat läpi luotsannut liikennöitsijä toteaakin: Sitten kun huumori loppuu ja hermo pettää, on paras lopettaa nämä hommat. Molempia tuntuu olevan vielä hyvästi tallessa ja uusia matkoja luvassa. Vuonna 1996 Markku Nuora perusti Vesilahden Liikenne Ky:n yhtiökumppani Jouko Rintalan kanssa. Yritys tekee matkoja myös eri puolille Pohjoismaita ja muuta Eurooppaa. Lisäksi hoidellaan koulukuljetuksia Pirkanmaalla ja erilaisia tilausryhmien kyytejä ympäri Suomea. Markku on mm. Lempäälän Kisan jääkiekkojoukkueiden luottokuljettaja. Sattumien joukkoon kuuluu myös Suomen proteesijääkiekkomaajoukkueen kuljettaminen turnaukseen Pietariin; siitä muistona huoltajan tehtävät ja oma MM-pronssimitali. Kuljettaja pääsee moniin paikkoihin ja tapahtumiin, minne muuten ei olisi asiaa tai tulisi lähdettyä, toteaa työsarkaansa tyytyväinen mies. Siitä hän myös on hyvillään, että Karjalanmatkailuun ovat innostuneet yhä uudet sukupolvet, ja nekin, joilla ei itsellään karjalaisia juuria ole. Markku Nuora antaa kiitosta kotijoukoilleen vaimo Ritva ja pojat Petri, Jarkko ja Arto jotka ovat mahdollistaneet paljon matkapäiviä vaativan työn hoitamisen, ja käytännössä paljon auttaneet yrityksen pyörittämisessä. Marjo Ristilä-Toikka Unto Santala täyttää 85 vuotta Nurmijärvellä. Voitto Tuokko täyttää 80 vuotta Espoossa. Sakkola-Seura onnittelee päivänsankareita. Julkaisemme jokaisessa Suvannon Seudussa tietoja suku- ja perhetapahtumista. Lähetä tiedot toimitukseen. Kysythän asianosaisilta luvan tietojen julkaisemiseen. Välillä kiireinen yrittäjä ehtii hengähtää kotisemaisemissa Vesilahden Narvassa, jossa pihasaunaan on lyhyt matka.

32 32 N:o 3 Eero Pilviniemi (ent. Patja) Sakkolasta täytti 70 vuotta Lempäälässä. Merkkipäivänä tietämissä hän tarjosi Sakkola-Säätiön hallitukselle ja valtuuskunnalle kiitoskahvit siitä hyvästä, että on saanut olla mukana säätiön toiminnassa ja mm. suunnittelemassa Keljan taistelujen muistokiven Runteenmäelle. Muistokivi paljastettiin juhlavasti suomalaisten ja venäläisten edustajien yhteistyöllä elokuussa 2009, talvisodan Keljan taistelujen maisemiin. Sakkola-Säätiön väki kiitti Pilviniemeä monista toimista niin Sakkola-Säätiön, Sakkola-Museon kuin ErP6:n Perinneyhdistyksen hyväksi. Merkkipäiväsankarille ojennettiin kiitokseksi Karjalan Liiton hopeinen ansiomerkki. Pilviniemi toimii myös Lempäälän Karjalaseura ry:n puheenjohtajana. Veteraanien puolesta kiitossanat lausui Yrjö Raaska, joka kiitti eritoten Keljan muistomerkin suunnittelusta. Eero ja Kaarina Pilviniemi luovuttivat 70 vuoden takaiset kenttäpostikirjeet Sakkola- Museon haltuun. Eeron vanhemmat olivat Eero Patja Sakkolasta ja Lempi o.s. Pekkanen Raudusta. Yhteisen kodin he ehtivät perustaa Sakkolan Haparaisiin ennen kuin talvisota alkoi. Esikoistaan odottava Lempi joutui lähtemään evakkoon, kun nuori aviomies jäi armeijan palvelukseen kotimaisemiinsa Sakkolaan. Eero Patja kaatui partioretkellä lapsuudenkotinsa rappusille Sakkolan Lapinlahteen tammikuussa 1940 eikä ehtinyt nähdä poikansa Eeron syntymää. Lempi poikansa kera asettui sittemmin asumaan Lempäälän Lippoon, minne uusi koti rakennettiin 1945 perikunnan voimin. Näihin samoihin maisemiin on Eero Pilviniemi sittemmin rakentanut oman kotinsa. Perheeseen kuuluu puoliso Kaarina ja kolme aikuista lasta, lastenlapsia on kaksi. Eero on työskennellyt Tampereella opettajana, mistä tehtävästä jäi eläkkeelle. Hän toimi myös pitkään Akavan päätoimisena pääluottamusmiehenä. Hän harrastaa mm. kuvanveistoa. Sakkola-Säätiö sai Eero Pilviniemeltä arvokkaan lahjoituksen, kun hän luovutti isänsä vaimolleen Lempille rintamalta lähettämät kirjeet Sakkola-Museon haltuun. Seuraavalla sivulla on viimeinen kirje, jonka kirjoittaja ei enää palannut kohtalokkaalta sotaretkeltään. Marjo Ristilä-Toikka Eero Pilviniemeä (oik.) onnittelemassa veteraani Yrjö Raaska. Mukana myös Sakkola-Säätiön edustajat Antti Hynnä (vas.), Aila Alanen, Hannu Turkkinen ja Hannu Paukku, sekä Kaarina Pilviniemi.

33 N:o 3 33 Annan julkaistavaksi oheisen isän viimeisen kirjeen äidille, kiitoksena heille molemmille ja samoin kiitoksena kaikille veteraaneille ja suomalaisille äideille, jotka toiminnoillaan menneinä vuosina mahdollistivat äitienpäivän viettämisen itsenäisessä Suomessa. Hyvää äitienpäivää! Lipossa Eero Pilviniemi Isän viimeinen kirje äidille Terveiset Sinulle Rakkahin täältä kankaalta sinne Savoon. Miten Sinun aikasi on vaihtunut uuteen. Oletko pysynyt terveenä ja muutenkin reipas kun ennenkin. Entäs vanhempasi ja sisaresi, miten he kaikki jaksavat? Meillä taas aika kuluu leppoisasti, ryssäkin on kun jotain ootellen, ollut aika hiljakseen. Kävin tässä tänä aamuna tuolla rajanaapurin kesäasunnossa, pioneereillä kylässä, tässä valmistellaan pientä reisua entisille tutuille seuduille. Muistathan erään kesäisen rauhaisen sunnuntaiiltapäivän, sen aina muistuvan torstain edellinen, sinne seuduille, kyllä varmasti muistat Rakkahin. Korkein luojamme tietää että se on välttämätön kalliin vapautemme ja rakkaan Isäinmaamme puolesta. Tässä taas vähän rahaa minulla jotka toimitan palatessa Sinulle ja toivon Jumalan nimessä että kerran saisimme olla vielä yhtessä. Keskeytän tään kirjoittamisen nyt ja jatkan toisten ymmärräthän jos Luoja sen suo Jumalan rauha ja armo jeesuksessa Kristuksessa sinulle. Älä pelkää sillä minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut sinä olet minun. Vaikka sinä vesissa kuljet ett sinä huku vaikka tulen lapi, niin ett sinä pala eikä liekin pitä sytyttämän, sillä minä herra olen sinun jumalasi ja varjeliasi. Näillä pyhän raamatun sanoilla tahdon tervehtiä sinua ja lohduttaa sinua. Siinä suhteessa, kun sinun rakas miehesi on jumala kutsunut tästä ajallisesta elämästä taivaalliseen elämään. Me emme tunne sitä tietä jota jumala kuljetta meitä, mutta kun me tietämme että jumala johtattaa meitä parhain päin. Jumalan kädessä on meidän juoksumme määrä. Jumala on nähnyt hyväksi rakkaan miehesi kutsua pois tämän sodan kautta. Minä uskon että, tämä on teille hyvin raskasta. Mutta jumalan sana sanoo: Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, niin minä pidän teistä huolen. Meitä harmitti kovasti kun meidän joukostamme meni mies, mutta näin oli jumalan tahdo. Hän oli minun ryhmässäni ja me elimme elämäämmejumalaan luottaen. Minä ja toiset veljet toivomme jumalaa rukoillen, että te jaksaisitte kaiken surunne kantaa Jumalaan luottaen. Jätän muistoksi ja lohdutukseksi Ps 23. Virsik 330. Jääkää jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun. Tervehtien miehenne puolesta Alikers. Eero Kuisma Sakkolasta Rahat ja omaisuus tulee jäljistä päin.

34 34 Valokuvateknikko evp. Aulis Johannes Airto Sakkolassa syntynyt ja lapsuusvuosina sekä Sakkolassa että Pyhäjärvellä asunut Aulis Johannes Airto (ent. Naskali) kuoli pääsiäislauantaina Helsingissä pitkään sairastettuaan. Airto oli kahdeksanlapsisen perheen kuopus ja eli lapsuutensa Noitermaan ja Haitermaan kylissä. Talvisodan alkaessa perhe lähti evakkoon, mutta palasi takaisin kotiseudulle heti, kun se talvisodan päätyttyä oli mahdollista. Jatkosota ajoi perheen uudelleen pois kotiseudulta. Jatkosodan loppuvaiheissa Auliskin kutsuttiin rintamalle. Vetäytymisvaiheessa Airton joukko-osasto oli viimeisiä, jotka jättivät Viipurin taakseen. Airto muisteli usein, kuinka hän väsyneenä ylitti Viipurin linnansiltaa ja käytännössä heti hänen päästyä sillan toiselle puolelle pioneerit räjäyttivät sillan. Sodan jälkeen Airto suoritti asevelvollisuutensa, jonka jälkeen hän hakeutui kersantiksi Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin palvelukseen ja muutti Helsinkiin ja Suomenlinnaan vuonna Helsingistä tuli hänen kotikaupunkinsa, jossa hän asui koko loppuelämänsä. Airto viihtyi hyvin kaupungissa. Hän ei koskaan hankkinut ajokorttia, vaan oli joukkoliikenteen vankka kannattaja. Töiden ohella Airto kävi Ateneumin taidekoulua ja ennen pitkää hän siirtyi siviilitehtäviin Puolustusvoimissa. Työuransa Airto teki erilaisissa piirtäjän tehtävissä Puolustusvoimien eri yksiköissä. Hän työskenteli mm. Sotakorkeakoulussa, Pääesikunnan pioneeriosastolla ja lopulta Pääesikunnan kopiolaitoksen esimiehenä. Tuosta tehtävästä Airto jäi eläkkeelle syksyllä Karjalaiset juuret olivat Airtolle aina tärkeät. Hän oli vuosikymmenten ajan mukana erilaisissa kotiseutuyhdistyksissä. Airto oli esimerkiksi yksi Vpl. Pyhäjärvi -seuran perustajajäseniä ja toimi vuosikymmeniä seuran johtotehtävissä. Lisäksi hän toimi pitkään muun muassa Sakkola-seurassa ja Sakkola- Säätiössä. Piirtämisen lisäksi myös musiikki kuului aina Airton elämään. Hän opiskeli laulua Helsingin Korservatoriossa (2 vuotta) ja yksityisopettajien johdolla luvulla Airto lauloi kahdessa kvartetissa, Kylänpojissa ja Pitäjän Pojissa. Yksi Pitäjän Poikien laulajista oli nuorukainen nimeltä Matti Salminen. Muille jäsenille vihjattiin, että Salminen on lahjakas laulajanalku, joka tarvitsisi keikkarutiinia. Mukavastihan Salmisen ura on noista ajoista edennyt. Näiden lauluyhtyeiden lisäksi Airto lauloi useissa kuoroissa. Viimeisin kuoro, jonka jäsenenä hän lauloi, oli Helsingin Sotaveteraanikuoro. Airto oli myösharrastajasäveltäjä, joka teki lauluja työpaikkojen, toimiupseerikerhon sekä asukasyhdistysten juhliin ja sävelsipä hän oman häämarssinsakin. Vuonna 1960 Airto liittyi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon ja seuraavina vuosina hän toimi kahdesti Helsingin seurakunnan johtajana ja muissa kirkon johtotehtävissä Suomessa. Kun Helsingin seurakunnan (nyk. Hgin 3. srk) 50-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 2006, Airto osallistui juhlallisuuksiin kymmenen muun entisen seurakunnanjohtajan kanssa. N:o 3 Airto toimi aktiivisesti seurakunnassa niin pitkään kuin hänen terveytensä mahdollisti sen. Airto osallistui myös politiikkaan. Hän liittyi Georg C. Ehrnroothin johtamaan Perustuslailliseen Oikeistopuolueeseen ja kuului puolueen hallitukseen ja työvaliokuntaan. Airto toimi Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna vuosina ja YTV:n valtuuskunnan jäsenenä valtuustokaudella Airto oli puolueen eduskuntavaaliehdokkaana vuonna Helsingin Kurkimäkeen rakennettiin 1980-luvun puolivälin jälkeen kolme kerrostaloa rintamaveteraaneille. Talojen rakentaminen oli Rintamaveteraanien asuntoyhdistys ry:n hanke ja Airto toimi vuosia yhdistyksen hallituksessa sihteerinä. Vuonna 1964 Airto meni naimisiin Irma Airton (o.s. Hakkarainen) kanssa ja he saivat kolme lasta. Vuonna 1980 perhe muutti Suomenlinnaan, jossa Aulis toimi pitkään Suomenlinna-Seuran hallituksessa, koulun vanhempainyhdistyksessä ja muissa luottamustoimissa. Suomenlinnassa Airto asui elämänsä loppuun asti. Aktiivisesta osallistumisesta huolimatta Airto ei koskaan viihtynyt huomion keskipisteenä. Täyttäessään 50 vuotta hän livahti ulos toisesta ovesta nähtyään onnittelijoiden olevan tulossa etuovesta. Jäädessään eläkkeelle kymmenen vuotta myöhemmin hän ilmoitti julkisesti olevansa matkoilla, mutta piiloutui vain pariksi päiväksi Karjalaisten kesäkotiin Helsingin Jollaksessa. Airto oli helsinkiläinen karjalainen, jolle juuret olivat merkittävä osa identiteettiä, mutta joka samaan aikaan oli tukevasti asettunut Helsinkiin. Tuttavat ja sukulaiset muistavat Airton hyvin lempeänä ja rauhallisena ihmisenä, joka nautti eniten koti- ja perhe-elämästä. Airto oli aina itse luonteeltaan utelias ja tiedonhaluinen. Kotona lapsia kannustettiin oppimaan jatkuvasti uutta ja seuraamaan yhteiskunnallista keskustelua. Airtolle oli tärkeää välittää eteenpäin suvun perinteitä ja historiaa. Keskeisin arvo, jota Airto teroitti isänä, oli kaikkien ihmisten arvostami-

35 N:o 3 Aino syntyi Sakkolan Kiviniemessä Suvannon, Vuoksen ja Saijanjoen läheisyydessä. Siellä kauniissa kotikylässä oli hyvä lapsen ja nuoren varttua sukulaisten ja naapureiden ympäröimänä. Oli aina turvalliset leikkitoverit ja myöhemmin hyvät ystävät nuorisoseuratoiminnoissa, voimistelu- ja näytelmäkerhoissa ja etenkin jokapäiväisessä elämässä iloineen ja suruineen. Talvisota katkaisi tämän turvallisen elämän Karjalassa ja Ainokin joutui maanpuolustukseen mukaan ilmanvalvonta- ja rintamalottana. Suuri suru kohtasi Ainon perhettä, kun molemmat veljet kaatuivat rintamalla. Isä oli jo menehtynyt aikaisemmin, joten Ainon elämä jatkui mummon, Hilma-äidin ja Selma-tädin kanssa evakkotaipaleella kunnes koti löytyi Lempäälästä. Tampereelta löytyi elämänkumppani, Matti, yli 60 vuodeksi. Aino kävi talouskoulun ja kotiteollisuuskoulun, joista oli apua myöhemmissä työvalinnoissa. Lasten, Sepon ja Markun, synnyttyä Aino oli kotiäitinä kunnes lapset pääsivät koulutielle. Sen jälkeen Aino oli erilaisissa työsuhnen ja kunnioittaminen, riippumatta heidän elämäntapansa tai valintojensa erilaisuudesta. Kotioloissa Airto oli rauhallinen ja avarakatseinen kasvattaja. Hänellä oli tapana avata lapsille uusia näkökulmia ja osoittaa hyvin lämpimästi arvostusta ja välittämistä. Kerran perheen kuopus kiukutteli teinivuosinaan isälleen, tokaisten: Etkö sinä ole ikinä ollut nuori?. Isän vastaus tuli hyvin kärsivällisellä äänellä. No, en oikeastaan. Kun minä olin murrosikäinen, oli sellainen asia kuin sota. Ehkä se oli vähän erilaista elämää. Aulis Airtoa jäivät kaipaamaan Irmavaimo, kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Mikko Airto Aulis Airton poika Lisäys ja korjaus Sakkola-Seuran jäsenkirjeeseen ( ): Kevään jäsenkirjeemme oli jo postitettu, kun saimme suruviestin, että seuramme pitkäaikainen, entinen puheenjohtaja Aulis Airto oli kuollut AULIS AIRTON ( ) muistoa kunnioittaen Sakkola-Seura Anna Kyllikki Toivanen, o.s. Äikäs, syntynyt Valkjärvellä, kuoli Riihimäen aluesairaalassa. Entinen kotipaikka oli Sakkolan Kiviniemi. Aino Annikki Salonen, o.s. Suokas, s Sakkolassa, k Lempäälässä. Keväisen taivaan tuulet serkkumme mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne missä uupunut levon saa. Hän on kulkenut pitkän matkan mailta Karjalan kunnaiden kantakaa lepoon turvaisaan ja uneen iäiseen. 35 teissa, joista pisin oli Valiolla, mistä hän jäi eläkkeelle 16 vuoden työjakson jälkeen. Aino oli sosiaalinen, sukulaisiin yhteyttä pitävä ja vieraanvarainen karjalaisluonne. Hän kuului Viialan Kiviniemen Marttoihin ja oli ahkera käsityöihminen. Hän valmisti lastenlapsille monet juhla- ja arkivaatteet, joita edelleen säilytetään muistoina mummusta. Lapset muuttivat työn perässä Lohjalle, mutta isovanhempien vierailut sinne ja lastenlasten kesälomat mummulassa eivät koskaan unohdu. Puutarhanhoito oli myös Ainon sydäntä lähellä. Omista marjapensaista tehtyjä hilloja ja mehuja riitti myös lasten perheille. Kauniit kukkaset loistivat kesäisin kodin puutarhassa. Karjalaisuus ja sikäläiset perinteet olivat aina mukana niin perheen arjessa, kuin juhlissakin ja Ainolle oli tärkeää, että ne opetettiin lapsille ja lastenlapsille. Kotiseudun, Sakkolan, juhlat olivat jokavuotinen tapahtuma ja niissä käytiin koko suvun voimalla. Sitten kun suomalaiset saivat luvan käydä entisillä kotipaikoillaan, Aino kävi Kiviniemessä viisi kertaa ja vei sinne myös perheensä tutustumaan sukunsa juuriin. Iän mukana kunto alkoi heiketä ja vähitellen piti luopua harrastuksistakin, mutta nuoruudesta asti osallistuminen voimisteluun säilyi viime vuosiin asti. Jalkojen verenkierto-ongelmat pahenivat vuosien mittaan ja liikkuminen oli tuskallista ja rajallista. Invalidisoitumisesta huolimatta Aino asui rakastavan puolisonsaauttamana ja tukemana kotona loppuun asti. Hän ei halunnut, eikä hänen tarvinnut, muuttaa palvelutaloon evakkovuosien vaellusten jälkeen. Me serkukset kaipaamme iloista Ainoa, hän oli meille kuin yksi omista sisaruksistamme. Lapsena leikimme yhdessä ja vietimme ihanat nuoruusvuodet yhdessä rakkaassa Karjalassa. Vaikka tiemme erosivat sodan jälkeen, emmekä tavanneet toisiamme niin usein kuin olisimme halunneet, väliin jääneet vuodet unohtuivat aina kun saimme olla yhdessä, ja juttua ja naurua riitti. Rakkaudella Ainoa muistellen. Koirasen sisarukset

36 36 N:o 3 Antti Suokas s. 1935, vanhemmat Heikki ja Loviisa (o.s. Karja) Suokas. Sisarukset Saara, Helena, Juho ja Heikki. Puoliso Marjatta Suokas os. Jutila, vsta 1965, lapset Brita ja Veikko. Antti syntyi Sakkolassa Kaarnajoen kylässä, Kullankukkaron tilan savusaunassa. Karjalasta evakkoon muutettua Suokkaan perhe asettui Lempäälän Lippoon maatilalle. Tilanhoidon ohella Antti ajoi nuorena miehenä tukkia talvisin ja teki rahtikyntöä kesäisin. Juho-veljen kanssa hän ryhtyi maansiirtotöihin. Antti osti kiviporakoneen ja opiskeli laturiksi. Iltamenoissa Nurmen lavalla Antti tapasi pitkänhuiskean Marjatan, joka oli Karjalan tyttöjä hänkin. Vuoden 1967 talvella Antti ja Marjatta ostivat oman siirtolaistilan Urjalan Halkivahasta, Isosuon laidasta. Siirtolaistaloja oli Honkolan kartanon maista lohkaistu suon ympärille niin paljon, että aluetta kutsuttiin Pikku-Viipuriksi. Antti teki aluksi päätoimisesti kivien räjäytys- ja kaivinkonetöitä ja viljely oli iltatyötä. Marjatta hoiti lehmät. Pienempiä kaivuu- ja poraustöitä hän teki viljelyn laajennuttua sivutoimisesti vielä 80-luvun loppuun saakka. Kärsälän tilalla oli 70-luvulla 7 hehtaaria peltoa, 6 lehmää, nuorkarja ja 500 kanan lattiakanala. Antti raivasi lisää peltoa 8 ha. 80-luvun lopulla navetta laajennettiin 16 lehmälle. Jouluksi kasvoi karsinassa sikapossu ja kotitarvekanat kulkivat vapaana. Tallissa oli aina vähintään yksi suomenhevonen valmennettavana ravuriksi. Molemmat lapset opiskelivat agrologin ammatin. Veikko osti tilan ja jatkoi maidontuotantoa. Antti muutti Marjatan ja hevosten, Siroliinun ja Pilkun, kanssa muorin- ja vaarinpirttiin. Antin harrastukset olivat nuorena kilpaurheilu, lajina seitsenottelu. Urjalassa hän alkoi metsästää peuroja ja osallistui hirvijahtiin. Sienestys ja marjastus olivat syksyinen intohimo. Ravihevosen valmennus ja Hevosjalostusyhdistyksen toiminta jatkuivat koko iän. Antti oli seurallinen ihminen, hän piti kovasti tanssimisesta ja musiikista sekä laulamisesta itse. Kuvassa Antti noin 15-vuotiaana Lipossa nimikkohevosensa Siron kanssa. Antti menehtyi Urjalan vanhainkodissa vaikeaan sairauteen yöllä Vanhainkodin hoitajat kertoivat, että Antti muisti aina kiittää, oli mukava ja rauhallinen hoidettava. Isällä oli lapsenusko Jumalaan. Kuoltua hän uskoi ihmisen siirtyvän taivaaseen ja että hän sieltä vilkuttaa tuikkivana tähtenä maan päälle jääneille. Brita Suokas Vas. Maria Meskanen os. Karja, hän asui Viipurin Ihantalassa perheensä kanssa ja oli käymässä äitienpäivän aikaan. Hän oli oikealla olevan isäni äidin Loviisa Suokkaan sisar. Antti-poika 8 vuotta kurkkii ikkunasta. Kuva on otettu Kullankukkarossa juuri valmistuneen talon piharapulla välirauhan aikaan

37 N:o 3 37 Aino Aune Lilja o.s. Valtonen s Sakkola, k Vihti. Vanhimman lapsenlapsen Jane Ryhäsen (o.s. Lilja) puhe Mummolle 85-vuotispäivänä kertoo hänen elämänsä vaiheita: Siitä on kulunut aikaa jo hetken verran kun Sakkolassa syntyi tyttö kerran. Vuosi oli silloin 1924 ja lapsia Valtosilla oli ennestään jo neljä. Ei suuri varmaan ollut lapsen paino mut nimekseen sai tyttö Aino. Muistoihin jäi Karjalan hienot kesät mut lapsuus päättyi, tuli aika perustaa omat pesät. Ei arvannut kuinka pitkäksi tulisi tämä touhu kun Aino uraansa aloitti ja alkoi parturikoulu. Hiuksia leikattiin ja tulevaisuus niin sinetöitiin kun Vienon kanssa parturiliike perustettiin. Tuli parturiin Väinö ja Urpo, kaksi komeaa sotilasmiestä, Urpon kanssa juttu sujui ja alkoi haaveet yhteisestä tiestä. Hiukset leikattiin ja pois pappa lähti, mut tuli ilta ja tietä näytti tähti. Takaisin Ainon luokse Urpo siis tuli eikä syynä ollut se että pää olisi ollut puli. Letut paistettiin, radiota kuunneltiin, tutustuttiin yhteinen polku löydettiin ja Viipurissa kihlat vaihdetttiin. Sitten suunniteltiin niitä näitä heinäkuun 11. sitten vietettiinkin häitä. Oli sota-aika ja hankaluuksia monia, pappa oli poissa ja elettiin aikoja kovia. Mutta suuri oli ilo vaikka huuto ehkä kova kun syntyi poika joka oli soma. Nimekseen tämä penska, sai tietenkin Enska. Sota vei perheen pian pois Karjalasta uusi tulevaisuus löytyi Ojakkalasta. Syntyi lapsia lisää Rauski ja Maritta, saksia mummo jaksoi hyvin harittaa. Lastenlapsia syntyi myös aika monta, meillä elo oli mummolassa huoletonta. Mummolan talo silloin oli keltainen muisto siitä on yhä kultainen. Mummolla asiakkaita aina riitti paljon parturissa niin mummo pysyi mukana ajan tapahtumissa. Asiakkaat mummolle terveiset maailmalta toi, postikorteilla mummo parturin seinät tapetoi. Mummo juhlapäivät aina hyvin muistaa ja aina mummolla juttu myös luistaa. Luonasi käydä on aina mukavaa eikä olo siellä ole koskaan tukalaa. Nyt on sinulla jo monia lastenlastenlapsia mutta yhä juttu luistaa ja asioita muistaa mummo vaikka jo harmaita on hapsia. Aika kuluu ja olisi toivomus yksi mulla: Jos joskus voisin yhtä hyväksi mummoksi tulla. Äitimme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Rakkaan äidin iloisuutta vaalien ja muistoa kunnioittaen, äidin olemassaolosta kiittäen Maritta Orhala ja Ensio Lilja Lempäälän Karjalaseura järjestää kesäretken Kesäretki tehdään tänä vuonna Kangasalalle sunnuntaina , lähtö Lempäälän linja-autoasemalta klo Ensin tutustutaan auto- ja tie-museo Mobiliaan, missä tapahtuu myös ruokailu. Tämän jälkeen siirrytään Ramppi-teatteriin, jossa esitetään Aulis Aarnion kirjoittama näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun. Väliajalla nautitaan kahvit. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Anja Kauppiselle Kokouskutsu: Sukuseura Vilakkalan Eevat kokoontuu vuosittaiseen sukukokoukseensa Keuruulle toukokuun 23. päivänä Ohjelmassa on Jumalanpalvelus klo 10. Keuruun uudessa kirkossa, sen jälkeen kunniakäynti Karjalaan jääneiden muistomerkillä sekä Vanhan Kirkon esittely. Tämän jälkeen on seurakuntakeskuksessa ruokailu. Seurakuntakeskuksen osoite on Kippavuorentie 12. Ruokailun jälkeen pidetään sukuseuran kokous samassa paikassa. Kokous alkanee noin klo 13. Kokouksen lomassa karjalaisia yhteislauluja sekä sukututkija Yrjö Länsirinteen esitelmä Sakkolan pitäjästä. Ennen kokousta on mahdollisuus katsella yhdessä mukana tuotuja valokuvia. Sukuneuvosto toivottaa kaikki Vilakkalan Eevat tervetulleiksi Keuruulle. Kokouksen yhteydessä pidetään arpajaiset. Sukuneuvosto pyytää osanottajia tuomaan arpajaispalkinnoiksi sopivia esineitä mukaan kokoukseen. Pyydän ennakkoilmoittautumisia ruokailijamäärän ja ruoka-allergioiden selvittämiseksi, puh , sähköpostilla pekka.kajarinne@gmail.com tai kirjeellä/kortilla viimeistään mennessä. Sukulaisterveisin Sukuseuran puheenjohtaja Pekka Kajarinne Pahkakuja Keuruu Suvannon Seutu: Sakkolan, Metsäpirtin ja Vuokselan pitäjälehti Kahdeksan numeroa vuodessa, vain 25 euroa / vuosikerta. TILAA OMA LEHTI!

38 38 N:o 3 Karjalan Liiton juhlavuosi näkyy Pitäjäyhdistysten Liiton toiminnassa Uudeksi puheenjohtajaksi metsäpirttiläinen Kalevi Hyytiä Runsaat kolme vuotta sitten pe rustettuun Karjalaisten Pitäjä yhdistysten Liittoon kuuluu nykyisin 42 pitäjäseuraa. Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto on Karjalan Liiton pitäjäyhdistysten katto-organisaatio. Alusta alkaen liittoa johtanut, Sortavalan seutua edustanut jaakkimalainen Martti Nuikka jätti maaliskuussa pidetyssä vuosikokouksessa paikkansa hallituksessa. Nuikka kertoi aktiivisuutensa yhdistystoiminnassa keskittyvän jatkossa Nuikan sukuseuraan. Karjalan Liiton kesäjuhlilla hän toimii kuitenkin vielä juhlien juhlatoimikunnan jäsenenä ja hengellisiä tilaisuuksia organisoivan työryhmän vetäjänä. Varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Kaakkois-Kannaksen aluetta edustava Metsäpirtti-seuran puheenjohtaja Kalevi Hyytiä valittiin uuden hallituk- sen järjestäytymiskokouksessa KPYL:n puheenjohtajaksi tälle vuodelle. Niinikään vuodeksi kerrallaan valittavana varapuheenjohtajana toimii uudelle kolmivuotiskaudelle hallitukseen valittu ja myöskin Karjalan Liiton hallituksessa KPYL:n mandaatilla toimiva, Anna-Maija Nurminen-Lempinen Kurkijoki-seurasta Keski-Karjalan alueelta. Sääntöjen mukaan erovuorossa on kulloinkin kolme hallituksen jäsentä. Vuosikokouksessa vaihtuivat Viipurin seudun ja Sortavalan seudun edustajat. Hyytiän ja Nurminen-Lempisen lisäksi hallitukseen kuuluvat Maijaliisa Kalliomäki, Pääkaupunkiseudun uusikirkkolaiset ry / Länsi-Kannaksen alue, Timo Lindroos (uusi), Viipurin pitäjäyhdistys ry / Viipurin seutu, Terja-Leena Pulli, Seiskari-Seura ry / Ulkosaaristo, Kaarina Pärssinen, Vpl Pyhäjärviseura ry / Käkisalmen seutu, Riitta Reuhkala (uusi), Suur-Jaakkimalaiset ry / Sortavalan seutu, Olli Saatsi, Suistamon Perinneseura ry / Raja-Karjalan alue ja Pentti Talja, Antrea-Seura ry / Keski- Kannaksen alue. Vuosikokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma. Sen mukaan KPYL tukee pitäjäseuroja Karjalan Liiton strategian toteuttamisessa, mm. järjestämällä pitäjäseuroille soveltuvaa koulutusta. KPYL antaa osallistumalla monessa paikassa talkoillen merkittävän panoksen Karjalaisina Laulujuhlina vietettäville kesäjuhlille ja juhlavuoden tapahtumiin. Pitäjäyhteisöt ovat mukana seppeleiden laskussa Hietaniemen hautausmaalla Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä, ja mahdollisesti myös muissa tilaisuuksissa. Pitäjien alueellista yhteistoimintaa kehitetään PYL:n toiminnan kautta. Kaarina Pärssinen Räisäläisten Säätiölle uusi puheenjohtaja Räisäläisten Säätiön valtuuskunnan kokous pidettiin Säkylässä lauantaina valtuuskunnan pj. Robert J. Rainion johdolla. Valtuuskunnan valitsi edesmenneen Juhani Huppusen työn jatkajaksi Säätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi liikkeenharjoittaja Pekka Lehtiön (45, Kauttua). Hänen äitinsä Kaleniuksen suvun kotiseutuna on ollut ainakin jo 1700-luvulla Humalaisten Joenmäki Räisälässä luovutetun Karjalan alueella. Raumalla ja Köyliössä hautauspalveluja tarjoava säätiön uusi puheenjohtaja on koulutukseltaan yo-merkonomi. Sen jälkeen hän suoritti Sveitsissä operatiivisen hotellijohdon diplomin (myynti- ja markkinointilinja). Tämän alan töissä hän oli pari vuotta Sveitsissä ja sen jälkeen Moskovassa suurlähetystössä kaksi vuotta hovimestarina. Kotimaahan paluu toi mukanaan uudenlaisia töitä. Kaiken muun ohessa hän Pekka Lehtiö on ehtinyt paneutua yhdistystoimintaan. Tällä hetkellä yh- Pekka Lehtiön asunnossa Kauttuan Ruukinpuistossa on runsas valikoima Karjalaan liittyvää kirjallisuutta ja esineistöä. distyksistä ovat kuvioissa esimerkiksi Humalaisten Nuorisoseura Alku ry, Teollisuuden ja liikkeenharjoittajien seura Pamaus ry ja Suomalaisuuden liitto ry. Kokouksessa valittiin vuoden 2011 Räisälä-juhlien suunnittelua varten juhlatoimikunta. Sen tehtävänä on pohtia toteutetaanko Räisälä-juhlat yksi- vai kaksipäiväisinä sekä selvittää mahdollisuus ostopalvelujen käyttöön talkootöiden ohella. Räisäläisten Säätiön valtuuskunnan pj Robert J. Rainio ja hallituksen uusi pj Pekka Lehtiö Tupalan Hovin historiallisia esineitä pursuavassa kokoustilassa. Tänä vuonna Räisälä-juhlat pidetään Eurassa ja Euran Karjalaiset ry toimii paikallisena järjestäjänä. Erikoistapahtumana pidetään lauantaina yleisön toivoma Elisenvaara-tapaaminen, johon kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Keskustelutilaisuudessa ovat mukana ainakin pommituksen kokeneet Aila Rusi (Helsinki) ja Esko Ahola (Turku) sekä tapahtumiin perehtynyt toimittaja Erkki Rahkola (Muhos). Kullervo Huppunen

39 N:o 3 39 Sakkolan Tuvasta tupaan -kirjan uusintapainos on valmistunut Sakkolan kylät tuvasta tupaan Sakkolan historiaa II teoksen uusintapainos nyt ilmestynyt! Tarkistettu painos on noin 350-sivuinen teos, jossa käydään läpi Sakkolan kylät talo talolta vuoden 1939 tilanteen mukaan. Esillä kirjassa on siis jokainen perhe ja suku, ja yleistietoa Sakkolan pitäjästä ennen talvisotaa. Hannu J. Paukun kirjoittaman teoksen ensipainos julkaistiin vuonna Uudistettu painoon nyt julkaistu. Tilaa heti oma kirjasi! Kirjan hinta on 30 euroa + postituskulut Tilaukset: * Marjo Ristilä-Toikka p , marjo.ristilatoikka@kolumbus.fi * Aila Alanen, p aila.alanen@lempaala.fi * Eero Pilviniemi p eero.pilviniemi@elisanet.fi Kyläkirja on hyvä lahjavihje! Tilaa oma teos Sakkolan kyläkirja-sarjasta: * VILAKKALA, Vilakkalan, Volossulan ja Kaarjanjoen koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut. * MUISTOJEN LAPINLAHTI, 30 euroa kpl + postituskulut. * PETÄJÄRVI, Petäjärven ja Ryhmän koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut. * RÖYKKYLÄ, hinta 35 euroa + postituskulut * SUVANNON HELMI, Haparainen, Kelja ja Purpua, hinta 35 euroa kpl + postituskulut * TIKANSAARI ja KOTTILA *SYDÄN-SAKKOLA hinta 30 euroa + postituskulut hinta 40 euroa + postit. TILAUKSIA VASTAANOTTAVAT: Marjo Ristilä-Toikka p marjo.ristila-toikka@kolumbus.fi Putkiliike P. Nuora Oy Lempäälä puh fax putkiliike(at)nuoraoy.fi Tilaa oma pitäjälehtesi! puh Kahdeksan numeroa vuodessa karjalaista asiaa, historiaa, muistoja ja nykypäivää. Vuosikerta 25 euroa Aila Alanen p tai aila.alanen@lempaala.fi SUVANNON SEUTU Suvannon ympäristön kotiseutulehti vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa. Vuosikerran hinta 25 euroa Julkaisija: Sakkola-Säätiö Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski Toimitus: Suvannon Seutu, Rautasemantie 375, Lempäälä Päätoimittaja Marjo Ristilä-Toikka, Lempäälä Puhelin tai (03) marjo.ristila-toikka@kolumbus.fi Metsäpirtin yhdyshenkilö Helka Korpela, Kalevan puistotie 13 C Tampere, p helka.korpela@hotmail.com Vuokselan yhdyshenkilö Taisto Virkki, Tampere p taistovirkki@gmail.com

40 40 SAKKOLA-SÄÄTIÖ Hannu Turkkinen, hallituksen puheenjohtaja, Turkkisentie 12, Lempäälä, puhelin tai Aila Alanen, hallituksen varapuheenjohtaja Ollilantie 16, Lempäälä p tai Matti Naskali, sihteeri, Rautaranta 8, Ulvila, p , VALTUUSKUNTA Hannu J. Paukku, puheenjohtaja, Harjatie 5, Loimaa puh Esko Kallonen, varapuheenjohtaja Kukkolantie 4, Lempäälä p tai SAKKOLA-SEURA Leena Rantakari, puheenjohtaja Haapaniemenkatu 16 A 142, Helsinki p Väinö Meskanen, varapuheenjohtaja p Sakkola-Seuran uusi sähköpostiosoite on: sakkolaseura@gmail.com HOVINKYLÄSEURA Mirja Antila, puheenjohtaja Kitarakuja 1, Vantaa mirja.antila@kolumbus.fi p METSÄPIRTTI SEURA RY Kalevi Hyytiä, puheenjohtaja Norppakuja 6A, Vantaa p kalevi.hyytia@metsapirtti.net Anja Kuoppa, varapj p anja.kuoppa@gmail.com Marja-Liisa Vesanto sihteeri Pajatie Klaukkala marjalis.vesanto@ hotmail.com METSÄPIRTTIKERHOT: TAMPEREEN METSÄPIRTTIKERHO Helka Korpela Kalevan puistotie 13 C Tampere p helka.korpela@hotmail.com ETELÄ-POHJANMAA Esko Lylander Mustikkatie 1, Laihia p esko.lylander@.pp.inet.fi Anja Paksu Tammistontie 4 b 4, Vaasa p anja.paksu@saunalahti.fi UUSIKAUPUNKI Anneli Virtanen Pappilankuja 15, Kalanti TURKU Aila Martelius-Mäkelä, puh. joht. Eeronpolku 6, Mynämäki p aila.martelius@nettikirje.fi Niilo Kiiski, sihteeri Tennaritie 7, Raisio puh niilo.kiiski@dnainternet.net N:o 3 METSÄPIRTTI- JÄRJESTÖT TMK Aila Martelius-Mäkelä, puh.joht. Eeronpolku 6, Mynämäki p aila.martelius@nettikirje.fi Esko Lylander Mustikkatie 1, Laihia p esko.lylander@pp.inet.fi Ilmi Pesonen p ilmi.pesonen@welho.com KIRVESMÄKI KERHO RY Mauri Ukkonen, puheenjohtaja Ojahaanpolku 8 B Vantaa p METSÄPIRTTI ARKISTO Mynämäen kirjasto Yhteyshenkilöt: Kari Ahtiainen p Markku Lemmetti , marku2@saunalahti.fi VUOKSELA-SEURA ry Tapio Sihvo, puheenjohtaja Formupojantie 8, Iittala p , tapio.sihvo@gmail.com Kauko Komonen, varapj Linvallinkatu 4 A 1, Forssa kauko.komonen@surffi.net p , Ebba Penttilä, sihteeri Leppämäentie 5, Tammela ebba.penttila@gmail.com p , Sukututkimusasiat Pentti Warvas, Tervatie 25, Nummela pentti.warvas@dnainternet.net p Internet-asiat (vuoksela-seura.fi) Tuula Nieminen Erätie 26, Tampere p ,