2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina Päivi Honkatukia

Transkriptio

1 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina Tässä luvussa tarkastellaan ensin naisten tekemien rikosten ja erityisesti väkivallan kehitystä viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana. Toiseksi luvussa selvitetään naisten asemaa väkivallan uhreina. Pääasiallisena lähteenä käytetään tilastoja poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta. Niissä sukupuolen mukainen erittely on saatavissa vain selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyistä. Epäiltyjen määrää koskevat tiedot ovat niin sanottuja bruttolukuja eli sama henkilö voi sisältyä vuoden lukuun useita kertoja. Säännönmukaisesti julkaistavat poliisin virallistilastot eivät sisällä tietoa esimerkiksi uhrien määristä tai sukupuolesta, minkä vuoksi tässä luvussa viitataan myös erillisselvityksiin ja uhritutkimuksiin. Naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan piirteitä on analysoitu jo seksuaalirikoksia käsittelevässä luvussa (II.4.1). 2.1 Naiset rikosten tekijöinä Poliisin tietoon tullut naisten rikollisuus vuonna 2004 Vuonna 2004 poliisi epäili henkilöä syylliseksi johonkin selvitettyyn rikokseen. Epäillyistä 16 % oli naisia ( naista). Suurinta osaa epäiltiin omaisuus- ja liikennerikoksista. Vain viittä prosenttia miehistä ja neljää prosenttia naisista epäiltiin henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista.

2 188 % Näpistys 29,1 Alkoholipit. aineen luvaton hallussapito 28,3 Kavallus, lievä kavallus 28,1 Maksuvälinepetos 28,0 Rauhanrikkominen 25,7 Väärennys 25,3 Väärän henkilötiedon antaminen 23,9 Petos, lievä petos 23,5 Törkeä petos 23,4 Kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle 17,9 Luvaton käyttö 17,2 Huumausainerikos 17,1 Liikennerikkomus 16,9 Huumausaineen käyttörikos 16,9 Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 16,7 Lievä pahoinpitely 16,7 Vammantuottamus 16,7 Kätkemisrikos 16,0 Törkeä varkaus 16,0 Kirjanpitorikos 15,8 Varkaus 15,5 Törkeä pahoinpitely 15,0 Muut omaisuusrikokset 13,5 Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen 12,8 Haitanteko virkamiehelle 12,7 Ryöstö 12,2 Pahoinpitely 11,9 Rattijuopumus 10,1 Törkeä rattijuopumus 9,3 Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta 8,7 Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus 8,3 Vahingonteko, lievä vahingonteko 7,9 Järjestyslain rikkomiset 7,7 Törkeä liikenneturvall. vaarant. 5,1 Kuvio 77 Naisten osuus (%) vuonna 2004 poliisin tietoon tulleista rikoksista epäillyistä (rikokset, joihin syyllistynyt vähintään henkilöä)

3 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina 189 Kuviossa 77 on esitetty naisten osuudet eräisiin poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin syyllisiksi epäillyistä vuonna Mukana ovat teot, joihin on vuoden aikana ollut syylliseksi epäiltynä vähintään henkilöä. Suurimmillaan naisten osuudet olivat vajaan 30 %:n tuntumassa, rikoksissa kuten kavallus, näpistys, maksuvälinepetos, väärennys ja rauhanrikkominen. Naisten osuus epäillyistä oli noin kymmenesosa seuraavissa rikoksissa: ryöstö, pahoinpitely, rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaus ja vahingonteko. Kuviosta puuttuvat rikokset, joissa naisten osuus on poikkeuksellisen korkea, koska siinä on mukana vain yleisiä rikoksia. Esimerkiksi lapsensurma (RL 21:4), jolla tarkoitetaan oman vastasyntyneen lapsen surmaamista, on rikos, johon ainoastaan naisen on lain mukaan mahdollista syyllistyä. Vuosina poliisin tietoon ei tullut ainuttakaan lapsensurmaa ja vuonna 2001 vain yksi. Kuviosta puuttuvat myös seksuaalirikokset, joihin epäillyistä kolme prosenttia oli naisia vuonna 2004 (kaikkiaan epäiltyjä oli 1 427). Naisten tilastoidun rikollisuuden kehitys vuosina Kuvio 78 kuvaa poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin syylliseksi epäiltyjen naisten ja miesten lukumäärien kehitystä vuodesta 1985 vuoteen Vuonna 2004 rikoksista epäiltyjen naisten määrä ylitti ensi kertaa henkilön rajan ( naista). Vuosittain epäiltyjen miesten määrä on vaihdellut ja henkilön välillä miehet naiset Kuvio 78 Selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt sukupuolen mukaan

4 190 Seuraavaksi tarkastellaan naisten väkivaltarikollisuuden kehitystä viimeksi kuluneen kahden vuosikymmenen aikana, sillä naisten väkivaltaistumisesta ollaan aika ajoin huolissaan. Vuonna 2004 poliisi epäili naista pahoinpitelyrikoksesta (lievä pahoinpitely, pahoinpitely, törkeä pahoinpitely). Määrä on hieman korkeampi kuin vuonna 2003 (3 167). Kuviossa 79 on esitetty pahoinpitelyrikoksiin syyllisiksi epäiltyjen miesten ja naisten määrät vuodesta 1985 vuoteen Tänä aikana naisten osuus syylliseksi epäillyistä on kasvanut seitsemästä viiteentoista prosenttiin Miehet Naiset Kuvio 79 Poliisin pahoinpitelyrikoksista (pahoinpitely, lievä pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely) syylliseksi epäilemät miehet ja naiset Vuonna 2004 poliisi epäili 22 naista henkirikoksesta (murha, tappo tai surma). Tämä on 14 % kaikista tänä vuonna näistä rikoksista epäillyistä. Henkirikoksista epäiltyjen naisten määrä on vaihdellut eri vuosina, mutta muutaman viime vuoden aikana se on ollut 20 epäillyn tuntumassa 1. Henkirikokset ovat siis varsin miesvaltaista rikollisuutta: viime vuosikymmeninä miesten osuus syyllisiksi epäillyistä on pysytellyt 90 %:n tuntumassa (Lehti 2005, 16). Mies oli päätekijänä ja uhrina 59 prosentissa poliisin henkirikostietokantaan aikavälillä kirjatuista tapauksista. Toiseksi yleisin ryhmä olivat tapaukset, joissa mies on surmannut naisen, monesti elämänkumppaninsa (33 %). 1 Viimeisten runsaan parinkymmenen vuoden aikana henkirikoksiin syylliseksi epäiltyjen naisten määrä oli alimmillaan vuonna 1983, jolloin heitä oli vain neljä. Eniten henkirikoksista epäiltyjä naisia oli vuonna 2002, eli 24. Kaikkien henkirikoksiin syylliseksi epäiltyjen henkilöiden määrä on vaihdellut viimeisten runsaan parinkymmenen vuoden aikana 105:stä (vuonna 1981) 167:een (vuonna 2002).

5 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina 191 Vain neljässä prosentissa tapauksia nainen oli surmannut miehen ja viidessä prosentissa nainen toisen naisen. (Lehti 2004, 10.) Aikavälillä henkirikoksesta epäillyistä naisista 41 prosenttia oli syyllistynyt aikaisemmin väkivaltarikokseen, miehistä 61 % (Lehti 2005, 23). Viime vuosina henkirikoksia tehneet naiset ovat olleet keskimäärin yli 40- vuotiaita, miehet hieman nuorempia (mt., 10 12; Lehti 2005, 17). Sen sijaan vuosina henkirikoksen tehneet naiset, jotka oli määrätty oikeuspsykiatriseen mielentilatutkimukseen (132 naista) olivat olleet keskimäärin 33-vuotiaita rikoksen tehdessään (Putkonen 2003). Heistä puolet oli surmannut elämänkumppaninsa, neljäsosa ystävänsä ja vajaa viidesosa (18 %) oman lapsensa. Kolme neljästä oli ollut päihtynyt teon tehdessään. Monet lapsensa surmanneet olivat suunnitelleet myös itsemurhaa. Yli puolet henkirikoksen tehneistä naisista (51 %) oli työttömiä, neljännes (21 %) eläkkeellä ja 28 % joko työelämässä, kotiäitejä tai opiskelijoita. Useampi kuin joka toinen oli ollut psykiatrisessa hoidossa ennen tekoa. Heitä koskeneen seurantatutkimuksen mukaan (mt.) toukokuun 1999 loppuun mennessä joka neljäs oli tehnyt uuden rikoksen ja 15 % oli syyllistynyt väkivaltarikokseen. Lähes joka viides tutkituista naisista oli kuollut. Ovatko tytöt väkivaltaistuneet? Julkisissa keskusteluissa pidetään usein itsestään selvänä, että tytöt ovat nykyään väkivaltaisempia kuin ennen. Kuitenkin esimerkiksi henkirikollisuus on varsin poikavaltaista. Vuosina tehdyistä henkirikoksista kahdeksan prosenttia oli alle 21-vuotiaiden tekemiä. Tekijöistä 46 oli poikia ja 2 tyttöjä. (Lehti 2002, 83.) Aikavälillä poliisin tietoon tuli 4 alle 20- vuotiasta nuorta, joita epäiltiin henkirikoksen päätekijöiksi. Kaikki olivat poikia. (Lehti 2004, 10.)

6 alle 15-vuotiaat vuotiaat vuotiaat yli 20-vuotiaat Kuvio 80 Eri ikäisten tyttöjen ja naisten osuudet (%) kaikista poliisin tietoon tulleista samanikäisistä pahoinpitelyrikoksista epäillyistä vuosina Poliisin pahoinpitelyrikoksista epäilemien nuorten tyttöjen osuudet ikäisistään epäillyistä ovat suuremmat kuin aikuisilla naisilla (ks. kuvio 80). Vuonna 2004 runsas viidennes alle 15-vuotiaista poliisin pahoinpitelyistä epäilemistä nuorista oli tyttöjä, kuten myös vuotiaista epäillyistä vuotiaiden tyttöjen osuus samanikäisistä pahoinpitelyistä epäillyistä oli 15 %, kun taas aikuisten (yli 20-vuotiaiden) pahoinpitelyistä epäiltyjen naisten osuus oli runsas 10 % samanikäisistä epäillyistä. Kaikissa ikäryhmissä tyttö- ja naisepäiltyjen osuus nousi vuonna 2004 hieman edellisestä vuodesta (ks. kuvio 80). Myös pahoinpitelyistä epäiltyjen tyttöjen lukumäärät ovat lisääntyneet: vuonna 1996 alle 15-vuotiaita epäiltyjä tyttöjä oli 116, ja vuonna 2004 heitä oli vuotiaiden tyttöepäiltyjen määrä oli kasvanut 345:stä 527:een aikavälillä Vastaavasti vuotiaita epäiltyjä nuoria naisia oli 278 vuonna 1996 ja 581 vuonna Koska nuorten naisten ja tyttöjen suhteellisissa osuuksissa ikäluokkansa kaikista epäillyistä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, poliisin tietoon on tullut viime vuosina aikaisempaa enemmän paitsi tyttöjä myös poikia, joita on epäilty pahoinpitelyistä (ks. luku Nuorisorikollisuus). Edellä esitellyt tiedot viranomaisten tietoon tulleista tapauksista eivät välttämättä kerro luotettavasti siitä, kuinka paljon väkivaltaa todella tapahtuu, sillä 2 Tilastokeskuksesta on saatavissa kuviossa käytetyt tiedot vasta vuodesta 1996 lähtien.

7 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina 193 tapausten ilmoittamiseen ja kirjaamiseen liittyy monia epävarmuustekijöitä. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa on tutkittu nuorten tekemien rikosten yleisyyttä ja piirteitä koulussa tehtyjen kyselyjen avulla vuosina 1995, 1996, 1998, 2001 ja 2004 (Kivivuori 2005b). Vastaajia näissä kyselyissä on ollut useita tuhansia joka vuosi. Kyselyihin ovat kunakin vuonna vastanneet 9.- luokkalaiset, eli vuotiaat nuoret. Kuviossa 81 on esitetty niiden nuorten prosentuaaliset osuudet, jotka ilmoittivat eri vuonna tehdyissä kyselyissä, että he olivat viimeksi kuluneen vuoden aikana hakanneet jonkun. Kuviosta käy ilmi, että pahoinpitelyt ovat yleisempiä pojille kuin tytöille ja että väkivaltaisen käytöksen yleisyys on vähentynyt molemmilla sukupuolilla, vaikka muutokset eivät ole suuria. Vuonna 2004 kahdeksan prosenttia pojista ja viisi prosenttia tytöistä kertoi pahoinpidelleensä jonkun viimeksi kuluneen vuoden aikana. Helsingissä vuonna 2002 tehdyn kyselyn mukaan vain 3 prosenttia 9.- luokkalaisista tytöistä ja 10 prosenttia pojista kertoi pahoinpidelleensä jonkun viimeksi kuluneen vuoden aikana (Kivivuori 2003b) tytöt pojat 8 % Kuvio 81 Vuoden aikana ainakin kerran toisen henkilön hakanneita (%) Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosina 1995, 1996, 1998, 2001 ja 2004 tekemissä koululaiskyselyissä. Lähde: Kivivuori 2005b, 27. Vastaavalla menetelmällä on tutkittu myös helsinkiläisten 6.-luokkalaisten (12 13-vuotiaiden) rikosten ja kiellettyjen tekojen tekemistä (Salmi 2004). Tulosten mukaan toisen henkilön hakkaaminen oli 6.-luokkalaisille huomattavasti yleisempää kuin 9.-luokkalaisille, minkä lisäksi sukupuolten välinen ero 3 Kysymysten erilaisesta muotoilusta johtuen eri tutkimukset eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

8 194 oli heillä suurempi kuin 9.-luokkalaisilla: pojista 23 % kertoi hakanneensa jonkun viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana, tytöistä 8 % (mt., 78). Myös muiden rikosten ja kiellettyjen tekojen tekeminen oli yleisempää 6.- kuin 9.- luokkalaisille. Osin erot voivat johtua siitä, miten eri-ikäiset nuoret ovat ymmärtäneet heille esitetyt kysymykset ja mitä asioita he ovat sisällyttäneet esimerkiksi jonkun hakkaamiseen (mt., ). Toisaalta ne voivat viitata myös siihen, että monien kiinnostus rikosten ja kiellettyjen tekojen tekemiseen laantuu jo alle 15-vuotiaana. Nuorille tehdyissä itse ilmoitetun rikollisuuden kyselyissä on kysytty, onko poliisi saanut tietää esimerkiksi siitä, että vastaaja on pahoinpidellyt jonkun. Nuorten omien ilmoitusten mukaan sekä tyttöjen että poikien todennäköisyys tulla poliisin tietoon tekemänsä väkivallan takia on lisääntynyt (Kivivuori 2002b, 43 45; Kivivuori 2005b, 50 57). Tämä voi osaltaan selittää poliisitilastoissa havaittavaa nuorten väkivaltarikollisuuden lisääntymistä. Myös julkiset keskustelut esimerkiksi nuorten naisten väkivaltaistumisesta voivat herkistää ihmisiä ilmoittamaan tapauksista viranomaisille ja viranomaisia kirjaamaan ne. Kriminologisessa tutkimuksessa on havaittu, että rikosten tekeminen on lisääntynyt erityisesti sellaisilla naisilla, jotka ovat syrjäytymässä tai jo syrjäytyneet työelämästä ja yhteiskunnasta laajemminkin (Høigard 1990). Myös nuorilla sekä tytöillä että pojilla on havaittu polarisaatiota rikosten tekemisessä: samalla kun esimerkiksi väkivaltaan osallistuneiden osuus on pysynyt matalana, ne jotka ovat olleet väkivaltaisia, ovat syyllistyneet väkivaltaan aiempaa useammin (Kivivuori 2002b; Elonheimo 2002). 2.2 Naiset väkivallan uhreina Naiset kokevat väkivaltaa useammin läheissuhteissaan kuin miehet. Tämä käy ilmi esimerkiksi poliisin tietoon tulleesta väkivallasta, josta on erotettu vuodesta 1996 lähtien perheväkivaltana 4 tilastoidut teot. Vuonna 2003 runsas kymmenesosa (11,3 %) kaikesta poliisin tietoon tulleesta väkivallasta tilastoitiin tällaiseksi väkivallaksi. Vuosittain noin 80 %:ssa näitä tapauksia asianomistajana on ollut nainen (vuonna 2003 naisten osuus oli 79 %). Samantyyppisiä havaintoja on tehty muutamissa poliisin tietoon tullutta väkivaltaa kos- 4 Perheväkivallan käsite on laajempi kuin parisuhdeväkivalta, se sisältää kaiken perheenjäsenten välisen väkivallan. Myös perheväkivaltatapausten kirjaamistarkkuus ja kirjaamisen kriteerit voivat vaihdella.

9 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina 195 kevissa erillistutkimuksissa sekä uhritutkimuksissa, joista kerrotaan enemmän tässä jaksossa. Naiset henkirikosten uhreina Viranomaistilastot ovat suhteellisen luotettavia kuolemaan johtaneen väkivallan mittareita, kun taas muussa rikollisuudessa piiloon jäävien rikosten osuus on suurempi (Kivivuori 1999a, 2 7, 111). Kuolemansyytilastojen mukaan vuonna 2003 surmattujen naisten määrä oli alhaisin kymmeneen vuoteen, eli 29. Edellisenä vuonna surmattiin 44 naista. Eniten naisia surmattiin viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana vuonna 1994, peräti 53. Tahallisen väkivallan uhreina kuolleita naisia Laskettu Tilastokeskuksen luvuista. Vuonna 2003 kaikista väkivallan seurauksena kuolleista henkilöistä oli naisia 29 prosenttia (vuonna %). Naisten osuus surmatuista on ollut suhteellisen vakaa viimeisen kahden vuosikymmenen ajan. Alimmillaan osuus on ollut yli viidennes ja ylimmillään kolmannes. Viisivuotiskausittain tarkasteltuna osuus on ollut jatkuvasti lähellä 30 prosenttia. (Kivivuori & Aromaa 2001, 17.) Suuri osa naisiin kohdistuvista henkirikoksista tapahtuu parisuhteessa. Vuonna 1996 parisuhdeväkivallan uhreina kuoli peräti 30 naista, mutta luvun loppuvuosina hieman vähemmän, viitisentoista naista vuodessa. Vuosituhannen vaihteessa puolison surmaamia naisia oli runsaat parikymmentä vuosittain, mutta vuosina 2002 ja 2003 heidän määränsä on ollut jälleen viidentoista tuntumassa. Muun väkivallan uhreina kuolleiden naisten määrä on vaihdellut vuosittain; vuonna 2003 se oli pienin kuviossa 82 kuvatulla aikavälillä, eli 16.

10 muu väkivalta puolison väkivalta Kuvio 82 Puolison tekemän ja muun väkivallan uhreina kuolleet naiset vuosina (absoluuttiluvut). Lähde: Tilastokeskus: Kuolemansyytilasto Henkirikoksista tehtyjen tutkimusten (Kivivuori 1999a; Lehti 2002; Lehti 2004) mukaan naisiin kohdistuvat tapot ja murhat poikkeavat jossain määrin miehiin kohdistuvista, jotka ovat tyypillisesti olleet syrjäytyneiden ja alkoholisoituneiden miesten keskinäisiä välienselvittelyjä. Naisiin kohdistuneet henkirikokset ovat tapahtuneet useammin kuin miehiin kohdistuneet silloin, kun he ovat eronneet tai eroamassa puolisostaan. Suhteen aikana tehtyjen henkirikosten motiivina on ollut naisen seksuaalisuuden kontrollointi tai miehen pelko naisen uskottomuudesta. Joissakin tapauksissa mies on tappanut naisen riidan päätteeksi, ja muutamissa tapauksissa on ollut kyse niin sanotuista murha-itsemurhista, joissa mies on tappanut ensin puolisonsa ja sitten itsensä. Naiset joutuvat useammin myös sukulaisen surmaamiksi kuin miehet. Sekä surmatut miehet että naiset ovat tyypillisesti keski-ikäisiä: aikavälillä surmattujen miesten keski-ikä oli 42 vuotta ja naisten 43 vuotta. (Lehti 2005, 18.)

11 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina miehet naiset Kuvio 83 Kuolemaan johtaneen lähisuhdeväkivallan tekijöiden määrät vuosina Lähde: Hurtta 2002 Samansuuntaisia havaintoja on tehty tutkimuksessa (Hurtta 2002), jossa on tutkittu lähisuhdeväkivaltaan liittyvien kuolemantapausten rikosilmoitukset vuosilta (291 tapausta). Lähisuhteissa tapahtuneiden henkirikosten tekijät ovat tyypillisesti miehiä ja ne kohdistuvat naisiin: tutkituista tapauksista miesten tekemiä oli 87 % ja uhreista 70 % oli naisia. Useimmiten lähisuhteessa tapahtuneen henkirikoksen uhrina oli ollut tekijän vaimo, avovaimo, kihlattu, naisystävä tai entinen puoliso tai naisystävä (56 %). Vajaassa kymmenesosassa tapauksia nainen oli tappanut kumppaninsa tai entisen kumppaninsa. Muissa tapauksissa isä tai äiti oli tappanut lapsensa, lapsi jommankumman vanhempansa tai mies sisaruksensa. Aineistossa ei ollut yhtään tapausta, joissa tytär olisi surmannut äitinsä tai nainen sisaruksensa. Rikosilmoitusten rikosnimikkeiden perusteella miehet olivat syyllistyneet murhiin ja uhrin kuoleman aiheuttaneisiin pahoinpitelyihin useammin kuin naiset. Naiset olivat taas tehneet useammin tappoja ja surmia kuin miehet. Yli 60 % tekijöistä oli ollut päihteiden vaikutuksen alainen. Joka viides oli tehnyt itsemurhan tekonsa jälkeen, mikä oli yleisempää kuin henkirikosten tehneillä keskimäärin. Osa miehistä oli tehnyt surmatyön ilman apuvälinettä, polttamalla tai ajoneuvojen avulla, mutta ei yksikään naisista. Tylpällä esineellä surmanneista 96 % oli ollut miehiä. Naisille tyypillisempi tekoväline oli ollut keittiöveitsi (41 % tapauksista naisten tekemiä). Kumppaninsa surmanneiden miesten tekojen taustalta löytyi vainoharhaista mustasukkaisuutta ja halua kontrolloida naista, ja tekoa oli joskus seurannut tekijän itsemurha. Osalle kumppaninsa

12 198 surmanneista naisista teko oli yritys vapautua pitkäaikaisesta parisuhdeväkivallasta. Harvinaisemmissa tapauksissa oli tutkittujen asiakirjojen perusteella ollut kysymys mm. insestin kostamisesta, kuolemaan johtaneesta seksuaalisesta sadismista, erilaisista mielenhäiriöistä tai lapsivuodepsykooseista. Poliisin tietoon tulleet törkeät pahoinpitelyt Lain mukaan pahoinpitely on törkeä silloin, kun toiselle aiheutetaan vakava ruumiinvamma, sairaus tai hengenvaarallinen tila, kun rikos tehdään raa alla tai julmalla tavalla tai kun apuna käytetään ampuma-, terä- tai muuta asetta. Törkeitä pahoinpitelyjä koskevassa selvityksessä (Lättilä 2001) tutkittiin kaikki poliisin vuonna 1998 näistä rikoksista kirjaamat rikosilmoitukset (N=1 805). Poliisille ilmoitetut tapaukset olivat tyypillisesti miesten välisiä. Uhreista joka viides (19 %) oli nainen ja tekijöistä naisia oli 13 %. Uhreiksi joutuneista naisista enemmistö (60 %) oli joutunut läheisen henkilön, kuten perheenjäsenen, lähisukulaisen tai seurustelukumppanin pahoinpitelemäksi, miehistä taas selkeä vähemmistö (14 %). Naisten läheissuhteissaan kokemat törkeät pahoinpitelyt sisälsivät aseen käytön lisäksi usein muita raakoja tekotapoja, kuten potkimista tai nyrkillä lyömistä, jota ei esiintynyt samassa määrin miesten kokemissa törkeissä pahoinpitelyissä. Naisiin kohdistuva väkivalta uhritutkimuksissa Väkivaltarikokset jäävät usein piilorikollisuudeksi, varsinkin jos ne tapahtuvat läheissuhteissa (Aromaa & Heiskanen 2000b, ). Lisäksi poliisi ei välttämättä kirjaa kaikkia tietoonsa saamiaan tapauksia rikoksiksi. Poliisille soitetaan vuosittain noin hätäpuhelua kodeista. Poliisin oman arvion mukaan noin tapauksessa on kyse perheväkivaltatilanteesta (Poliisin perheväkivaltaohjaustyöryhmän muistio 2001). Kuitenkin esimerkiksi vuonna 2003 poliisi kirjasi ainoastaan tapausta, joissa oli ollut kyse perheväkivallasta.

13 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina % ,1 12,4 8,9 7,1 7,2 9,4 8,2 10,1 naiset miehet 11,2 10, Kuvio 84 Väkivallan tai uhkailun kohteeksi viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana joutuneet miehet ja naiset (% kyselyihin vastanneista). Lähde: Aromaa & Heiskanen 2000b; vuoden 2003 uhritutkimuksen perusaineisto Naisten kokeman väkivallan yleisyyttä on yritetty arvioida muiden tietolähteiden kuin viranomaisten tuottamien tietojen avulla. Esimerkiksi uhritutkimuksissa edustavalta otokselta suomalaisia on kysytty, ovatko he joutuneet erilaisten rikosten uhreiksi ja millaisia nämä tilanteet ovat olleet. Nekään eivät ole ongelmattomia rikollisuuden mittareita (esim. Heiskanen 2002, ), mutta ne kertovat jotakin viranomaisilta piiloon jäävästä rikollisuudesta. Suomessa on tehty puhelinhaastatteluina uhritutkimuksia, joissa ovat olleet mukana sekä miehet että naiset (esim. Heiskanen & Aromaa & Niemi & Sirén 2000; Heiskanen & Sirén & Aromaa 2004) 5 sekä yksi pelkästään naisia koskeva uhritutkimus, joka tehtiin postikyselynä (Heiskanen & Piispa 1998). 6 Myös maahanmuuttajien väkivaltakokemuksia on kartoitettu kysely- ja haastattelututkimusten avulla (mm. Pohjanpää & Paananen & Nieminen 2003; Jasinskaja-Lahti & Liebkind & Vesala 2002). Uhritutkimusten mukaan miesten ja naisten todennäköisyydessä joutua rikoksen uhriksi ei ole suurta eroa (ks. kuvio 84). Vuoden 2003 uhritutkimuksessa haastatelluille esitettiin aiemmin kysyttyjen väkivaltakysymysten lisäksi 5 Tällaisia uhritutkimuksia on tehty Suomessa viisi kertaa vuodesta 1980 lähtien. Vastaajat ovat olleet yli 15-vuotiaita. 6 Kyselyyn vastanneet naiset olivat vuotiaita.

14 200 seksuaalista ahdistelua ja tutun tekemää väkivaltaa koskevat lisäkysymykset. 7 Näiden kysymysten tuottamat uhrikokemukset eivät ole mukana kuvion 84 vuotta 2003 kuvaavissa pylväissä. Kun ne otetaan huomioon, sukupuoliero häviää: naisista 11,8 % ja miehistä 11,6 % oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Myöskään maahanmuuttajien väkivaltakokemusten yleisyydessä ei kyselytutkimusten perusteella ole sukupuolten välisiä eroja (Pohjanpää 2003, 68; Martens 2001). Viimeisimmässä vuonna 2003 tehdyssä yleisessä uhritutkimuksessa miehet ilmoittivat tyypillisimmin kokeneensa tuntemattomien tai ulkonäöltä tuttujen tekemää väkivaltaa. Naiset taas olivat kokeneet paitsi tuntemattomien usein myös tuttujen, puolisoiden ja entisten puolisoiden väkivaltaista käytöstä. Miesten kokema väkivalta oli tapahtunut tyypillisesti ravintoloissa, kadulla 8 tai työssä, naisten taas työssä, ravintolassa tai kotona. Tulosten mukaan naisiin parisuhteissa kohdistunut väkivalta on vähentynyt; ainoa selkeästi lisääntynyt väkivallan muoto oli naisten työssään kohtaama väkivalta, erityisesti terveyden ja sairaanhoidon ammateissa. Tämä väkivalta pääosin selittää kuviossa 84 havaittavan väkivallan lisääntymisen. (Heiskanen ym. 2004, ) Naisuhritutkimus tuotti yleisiä uhritutkimuksia huomattavasti suuremmat luvut naisiin kohdistuvasta väkivallasta, erityisesti parisuhdeväkivallasta. Ero johtuu vastanneilta kysyttyjen kysymysten ja tietojen keruutapojen eroista näiden kyselyiden välillä (tarkemmin Heiskanen 2002). Yleisen uhritutkimuksen mukaan vuonna 1997 parisuhdeväkivallan naisuhreja oli Suomessa , mutta naisuhritutkimuksessa heitä oli kuusi kertaa enemmän, eli (mt., 159). Naisuhritutkimuksen mukaan nykyisen puolison tekemän fyysisen väkivallan 9 uhriksi oli joutunut joka viides parisuhteessa elänyt nainen, ja puolet eronneista naisista oli kokenut puolison tekemää väkivaltaa. Puolelle parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneista oli aiheutunut tästä fyysisiä vammoja. Väkivalta kohdistui erityisesti nuoriin, avoliitossa eläviin naisiin, 7 Seksuaalista ahdistelua koskeva kysymys oli myös vuonna 1997 tehdyssä kyselyssä. Näiden kysymysten tuottamat uhriksijoutumiset eivät kuitenkaan ole mukana kuvion 84 pylväissä. 8 Uhritutkimusten mukaan miehet ovat katuväkivallan tekijöinä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä eikä naisten osuus katuväkivallan tekijöistä ole lisääntynyt. Miesten kokemassa katuväkivallassa tekijänä on lähes aina mies, ja 80 % naisten kokemista tapauksista on miesten tekemiä. Tyypillisesti naisten keskinäisissä väkivaltatilanteissa sekä uhrit että tekijät ovat olleet nuoria naisia. (Heiskanen 2002, ) 9 Fyysiseen väkivaltaan on laskettu seuraavat teot: liikkumisen estäminen, läimäisy, seksuaalinen väkivalta, lyöminen ja potkiminen, esineellä heittäminen, kuristaminen, pään hakkaaminen, aseellinen väkivalta, muu väkivalta (Heiskanen & Piispa 1998, 19).

15 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina 201 joilla oli pieniä lapsia. Tämä tulos voi selittyä osin sillä, että nuoret naiset tunnistavat ja kuvaavat väkivaltaa kyselyissä tarkemmin kuin vanhemmat naiset (Piispa 2004, 83 84). Viime vuosina Suomessa on tehty naisten uhrikokemuksista laadullisia tutkimuksia, joissa on muun muassa haastateltu parisuhdeväkivallan osapuolia (esim. Lahti 2001; Nyqvist 2001; Husso 2003). Niissä on havaittu, että suomalaisten usein vahvoina pidettyjen naisten on ollut vaikea tunnustaa olevansa uhri ja puhua kokemuksistaan väkivallan uhreina ulkopuolisille. Monet eivät ole myöskään hakeneet apua. Vuoden 1997 naisuhritutkimuksenkin mukaan vain runsas neljäsosa väkivaltaisessa parisuhteessa eläneistä oli joskus hakenut apua joltakin viranomaiselta (Piispa & Heiskanen 2000, 9 12). Parisuhdeväkivalta ei ole yhtenäinen ilmiö. Minna Piispa (2004, 25 26; Piispa 2002) on tutkinut tällaisen väkivallan eri muotoja em. naisuhritutkimuksen aineiston avulla. Hän hahmotti väkivaltaa kokeneiden naisten vastauksista kaikkiaan neljä väkivallan luonnehdintaa, jotka perustuvat väkivallan vakavuuden, keston sekä sen fyysisten ja henkisten seurausten kuvauksiin. Hän kutsuu yleisintä löytämäänsä väkivallan kuvausta episodiksi menneisyydessä (39 % kuvatusta väkivallasta). Tällainen väkivalta oli tyypillisesti lievää ja seurauksiltaan vähäistä. Toiseksi yleisin kuvaus oli väkivallan lyhyt historia (33 %). Tämäntyyppiset kuvaukset olivat yleisimpiä nuorimmille vastanneille (18 29-vuotiaille). Väkivalta oli alkanut hiljattain ja se näytti usein myös jatkuvan. Luonteeltaan tällainen väkivalta oli usein vakavaa; lyömistä, potkimista, kuristamista ja seksuaalista väkivaltaa. Siitä ei kuitenkaan aiheutunut usein vakavia vammoja. Miehen kontrolloiva käyttäytyminen oli tässä väkivallan tyypissä harvinaisempaa kuin muissa kuvauksissa. Aineistosta hahmottui lisäksi kaksi muuta väkivallan luonnehdintaa: henkinen piina (18 %) ja parisuhdeterrori (10 %). Molemmissa väkivalta oli alkanut useita vuosia sitten ja aiheuttanut vakavia vammoja. Henkiseen piinaan liittyi myös miehen harjoittama kontrolli, joka oli saattanut osin korvata fyysisen väkivallan. Parisuhdeterrorissa mies käytti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa naisen alistamisen välineenä. Sitä kokeneet naiset olivat monessa suhteessa alistetussa asemassa; heillä oli vähiten koulutusta sekä muita taloudellisia ja sosiaalisia resursseja. Naisiin kohdistuva väkivalta kytkeytyy aina niihin yhteiskunnallisiin asemiin, joissa naiset elämäänsä elävät. Naisten kokemuksia muotoilevat heidän sukupuolensa lisäksi mm. heidän sosioekonominen asemansa, asuinalueensa, etninen taustansa, ikänsä ja seksuaalinen suuntautumisensa. Esimerkiksi sen lisäksi, että maahanmuuttajanaiset ja -miehet kokevat usein rasistista väkivaltaa (Pohjanpää 2003), maahanmuuttajanaisten osuus suomalaisten turvakotien

16 202 asiakkaista on ollut suuri viime vuosina 10. Tämä voi kertoa siitä, että he kokevat läheissuhdeväkivaltaa useammin kuin kantaväestön naiset. Toisaalta heillä ei välttämättä ole samanlaisia tukiverkostoja kuin suomalaissyntyisillä naisilla, jolloin he voivat hakeutua turvakoteihin helpommin kuin suomalaisnaiset. Uuteen kulttuuripiiriin asettuminen voi rasittaa parisuhdetta, kuten myös nopeat muutokset sukupuolten ja sukupolvien välisissä suhteissa. Miehet voivat kokea menettäneensä valta-aseman perheessään ja yrittävät hallita muutosta väkivalloin; pelko ja tunne elämänhallinnan häviämisestä saattavat purkautua väkivaltana. (Alitolppa-Niitamo 2002, 82 84; Malin 2002, 236.) Vuonna 2002 tehdyssä kotouttamislakia 11 koskevassa selonteossa maahanmuuttajanaisten kohtaama väkivalta mainitaankin yhtenä ongelmana, joka saattaa erityisesti kotona olevat maahanmuuttajanaiset syrjäytymisvaaraan (Qvist 2002, 90 92). Myös nuorten tyttöjen joutumista väkivallan uhreiksi on tutkittu tilastollisesti Suomessa, vaikka aihepiirin sensitiivisyyden lisäksi nuorten herkkä ikä lisää tämän aihepiirin tutkimisen haasteellisuutta ja vaikeutta. Helsinkiläisille 9.-luokkalaisille tehdyn kyselyn mukaan joka kolmas vuotiaista pojista ja joka neljäs tytöistä on kokenut väkivaltaa joskus elämänsä aikana. Tytöt kertoivat kokeneensa useammin seksuaalista väkivaltaa kuin pojat (12 % tytöistä, 1 % pojista), pojat taas ilmoittivat joutuneensa tyttöjä useammin ryöstöjen kohteeksi (18 % pojista, 7 % tytöistä) (Kivivuori 2003a, 10 11). Kyselyn tulosten mukaan tyttöjen riski kokea seksuaalista väkivaltaa on kymmenkertainen poikiin verrattuna. Nuorten uhrikokemuksia on kysytty myös osana nuorisorikollisuuskyselyitä; tulosten mukaan sekä tyttöjen että poikien kokemukset kiusaamisen, väkivallan tai sen uhan kohteina olivat vuonna 2004 harvinaisempia kuin aiemmassa mittauksessa (Kivivuori 2005b, 49 50). 10 Turvakotien asiakaskäynneistä maahanmuuttajanaisten osuus oli 14 % vuonna 1998, eli he hakeutuvat turvakoteihin 8,5 kertaa useammin kuin suomalaisnaiset. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajanaisten osuus kaikista naisista oli peräti 30 %. (Haarakangas & Ollus & Toikka 2000, 30 33, 38; Aaltio 2002, ) 11 Suomessa on ollut kotouttamislaki vuodesta Maahanmuuttajalle tarjotaan kolmen vuoden kotouttamisjakson aikana maassa asumiseen tarvittava kielitaito ja yhteiskunnan tuntemus. Kuntia velvoitetaan tekemään kotouttamisohjelmat sekä yksilö- ja perhekohtaiset kotouttamissuunnitelmat. (Qvist 2002, )

17 III.2 Naiset rikosten tekijöinä ja uhreina 203 Yhteenveto Joka kuudes poliisin rikoksesta epäilemä henkilö on nainen. Naisten osuus rikoksista epäillyistä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, mille on useita mahdollisia selityksiä: naisten yhteiskunnallisen näkyvyyden kasvu, tilastointikäytäntöjen muutokset, rikosilmoitusherkkyyden kasvu ja naisten syrjäytyminen. Naiset joutuvat väkivallan uhreiksi yhtä usein kuin miehet. Naiset kohtaavat väkivaltaa useammin läheissuhteissaan ja työpaikoillaan kuin miehet. Naisten työnsä yhteydessä kokema väkivalta on lisääntynyt erityisesti terveydenhuollon ammateissa.