Jämsä-Jukola: Pitkän yön kootut selitykset Kirjoittanut: Antti Pesola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jämsä-Jukola: Pitkän yön kootut selitykset Kirjoittanut: Antti Pesola"

Transkriptio

1 Jämsä-Jukola: Pitkän yön kootut selitykset Kirjoittanut: Antti Pesola Lähtökohdat: Syksyllä 2012 osallistuin useampaan Keski-Suomessa järjestetyn yösuunnistuksen Kurkocupin osakilpailuun. Näistä kertyi mukavasti varmuutta yösuunnistukseen, joka ei oikein koskaan ole minulta sujunut. Talven harjoittelukin oli mennyt kohtuullisesti ja tiesin kunnon olevan hyvä, joten päätin pyytää Jukolaan yö osuutta. Luottoa löytyi ja sain pyytämäni 2.osuuden KP-V:n ykkösjoukkueesta. Viimehetken pois jäännit romuttivat joukkueen perustan, joten päädyin ilmoittamaan että minulle käy mikä tahansa yön pätkistä. Näinpä minulle lankesikin yllättäen 3.osuus, eli pitkä yö. Pituutta osuudella 14.3km, johon oli suhtauduttava tietyllä kunnioituksella. Uskoin kuitenkin kuntoni kestävän, joten odotin osuutta innolla. Vanha halogeeni oli todettu syksyllä auttamattoman riittämättömäksi, joten alkuvalmisteluiksi olin hommannut Lupinen Pico X3 lampun. Epäilin aluksi 1h 40min akunkeston riittävyyttä pitkälle yölle, mutta totesin lopulta että yli puolentoista tunnin juoksun jälkeen alkaa aamu valjeta jo sen verran, että näkee ilman lamppua. Lupine siis riittäköön. Avaus: Viestin alku meni minulta ohitse, sillä päätin levätä tarvittavat tunnit kotonani Jyväskylässä. Kun heräsin puoli kahdelta toista, totesin avaus osuuden menneen suunnitelmien mukaan ja sijoitus keikkui hieman kolmensadan paremmalla puolella. Katsoin kärjen vaihdon ja hyppäsin auton rattiin kohti Jämsää. Matkan aikana joukkueemme vaihtoi 2.osuudelle sijalta 350. Väärälle hajonnalle eksyminen ja 2.5 min virhe oli tiputtanut Pasin 300 sadan huonommalle puolelle. Lerssin Juha suunnisti hyvän ja virheettömän toisen osuuden nostaen joukkueen taas kolmensadan sakkiin vaihtosijan ollessa 294. Oma osuus: Juha toi minulle viestin mukavasti kolmensadan paremmalla puolella. Tiedossa olisi siis mukavaa vauhtia ja letkoja joissa suunnistus sujuu. Tämän sainkin kokea heti ensimmäisellä välillä. Ykkösväli oli pitkä ja rasti isossa supassa, jonka takana oli selvä pysäyttävä polku. Letka latoi melko reipasta tahtia ja yritin roikkua perässä pumpun hakatessa rajoittimelle ja heti alussa. Sain letkan pidettyä tuntumalla ja rasti löytyi varsin mallikkaasti. Toinen rastiväli olikin sitten lyhyehkö ja rasti pienen mäen päällä supassa. Rinteen alkaessa oli kaksi pientä nenän notkoa, joista luin virheellisesti olevani vasemman puoleisessa ja koukkasin hieman oikealle mäelle. Ensimmäinen noin 20s pummi oli tehty ja letka karkasi näköpiiristä. Himmasin hieman vauhtia ja suunnistin yksikseni tarkasti seuraavat kolme Kuva 1. Alkupään rasteja ja 2 rastin pikku bummi. rastipistettä ja viidennellä rastilla olleella ensimmäisellä väliaikapisteellä olikin jo muita suunnistajia taas seurassa. Sijoitus tässä vaiheessa 292 ja matkaa oli jo kuljettu 2.9km aikaan Eli melkoista haipakkaa oli siis tultu.

2 Seuraavalla välillä oli juomarasti, jossa hörppäsin vain suullisen vettä. Tuntui ettei vatsa ottaisi vastaan tämän kovempaa ainetta. Juottopisteen jälkeinen rasti löytyi tien vierestä isoimmitta ongelmitta. Seiska rastille oli matkaa hieman enemmän ja raskas nousu mäen päälle. Mäet ovat allekirjoittaneen 85 kg ruholle aina myrkkyä. Tuntuivat ne väsyttävän muitakin kun mäkeä käveltiin letkassa ylöspäin. Kävelystä huolimatta syke nousi yli 180:n ja hapot alkoivat painaa. Fiilis veti oikealle ja ilmeisesti hapot pehmittivät pään kun luin kuviorajat ja metsätyypit aivan pieleen juosten rastista selvästi oikealta ohi. Vasta alamäen alkaessa laskea tajusin että olen selvästi oikealla ja koukkasin takaisin vasemmalle rastille. Koukusta kehkeytyi kuitenkin noin minuutin pummi ja ensimmäinen kunnon virhe. Seuraavan rastivälin suunnitelmaa ei ollut tehtynä ja päädyin juoksemaan suunnassa sinnepäin letkan perässä. Kuva 2. 7 ja 8 rastien virheet, sekä 10 huono reitinvalinta. Mäen päällä hoksasin olevani rastista selvästi oikealla, mutta päätin jatkaa porukan perässä suon ylitse ja koukata rastille vasta suon jälkeen. Vaikka rasti löytyi, oli reitti surkea ja otin tässä takkiin varmaan toisen minuutin. Rinteen suuntaista väliä yhdeksännelle rastille kipuilin yksikseni. Lopussa tuli pieni ylimääräinen koukkaus yhden käyrän ylöspäin ja siitä pudotus rastille. Seuraavalla lyhyellä välillä oli taas juomarasti. Hörppäsin nopeasti vettä ja hyppäsin pois tieltä jatkaen suoraan kymmenennelle rastille. Pusikko oli ahdasta kulkea ja ajauduin hieman sivuun ennen kuin pääsin kiipeämään rastille mäen päälle. Suurin osa porukasti kiersi rastille tien kautta ja voitti tässä varmasti puolisen minuuttia. Kymmenes rasti oli myös väliaikarasti. Matkaa oli tässä vaiheessa kuljettu 5.1km, johon oli kulunut minulta Sijoitus oli tippunut parin pummin ja huonon reitin seurauksena sijalle 324. Seuraavalle rastille olin päättänyt kiertää vasemmalta polkujen kautta. Tänne lähti edelläni myös pitkä letka, jonka juoksin polulla kiinni. Poistuin letkassa polulta ja kipusimme rinteen seuraavalle polulle. Valtaosa jatkoi suoraan metsään, mutta minä jatkoin hetken polkua ja koukkasin metsään vasta rastin kohdalta. Ilmeisesti olivat matkalla jollekin toiselle hajonnalle. Rastilla kaksitoista väkeä alkoi olla taas melko reilusti. Rastilta kaikki lähtivät kuitenkin rinteen suuntaisesti eteenpäin ja minä nousin takaisin mäelle ja sieltä polkujen ja pienten avokallioiden kautta rastille ylhäisessä yksinäisyydessä. Rastilta lähtiessä porukkaa lappasi vastaan ihan urakalla. Ilmeisesti ns. tehosekoittaja oli toiminut. Rastit 14 ja 15 suunnistin tarkasti yksikseni. Rastille Kuva 3 Tehosekoittaja ja rastin 16 ylimääräinen mutka.

3 16 lähtiessä tuli pieni suuntavirhe ja lähdin liiaksi vasemmalle. Tiesin olevani väärällä mäellä, mutta rastin näkyessä vasemmalla alkoi epävarmuus painaa mieltä ja sinne piti käydä koukkaamassa. Väärälle rastille oli eksynyt myös joku toinen suunnistaja ja hyödynsin tietoa paikasta hänen kysyessä neuvoa oikealle rastille tulleelta. Taas oli tehty minuutin virhe ja ei kun pikamarssia oikeaan suuntaan. Ilmeisesti tehosekoittaja oli purrut muihin paremmin kuin meikäläiseen, sillä pienestä virheestä huolimatta sijoitus oli noussut sijalle 315 rastilla 16 olleella väliaikarastilla. Tämä kolmas väliaikarasti oli 7.0km kohdalla ja tähän käytin aikaa Rastilla 16 pääsin porukkaan, joka lähti etenemään melko vauhdikkaasti seuraavaa kohden. Roikuin perässä ja seitsemäntoista löytyi suorilta. Seuraavalla välillä oli isompi nousu, jossa alkoikin taas hapottaa aika reilusti. Päätin kuitenkin roikkua perässä vaikka väkisin. Rasti löytyi ja vauhti jatkuin hyvänä kohti rastia 19. Seurailin suunnan olevan hyvä ja pudottelin porukassa sen minkä kerkesin. Tiesin saavani itseni kiinni tieltä mikäli hajonta sattuisi olemaan eri. Tiellä suunta ja paikka vaikutti edelleen hyvältä, joten annoin vain mennä. Mäen rinteeseen tullessani tiesin paikkani tarkasti ja vaikka putosinkin ylämäessä hieman, sain rastin otettua tarkasti. Jyrkässä rinteessä porukka hajosi ja olin tipahtanut kovakinttuisimman kaverin kyydistä, joten suunnistelin nyt itsekseni seuraavat rastit 20 ja 21. Rastilla 20 oli myös juotto, mutta kroppa ei edelleenkään suostunut ottamaan vastaan vettä kummempaa. Rasti 21 oli 8,9km :n väliaikarasti. Nyt sijoitus oli noussut pari pykälää sijalle 312 ja aikaa tähän oli mennyt Rastilta 21 pudottelin rinnettä alas seuraavalle nenässä sijaitsevalle rastille. Tämä löytyi hyvin ja seuraavaksi ohjelmassa oli pitkä rastiväli. Suoraviivainen reitinvalinta kankaita ja pieniä ajouria seuraillen vaikutti parhaalta valinnalta. Tuntui siltä että jaksan juosta vielä hyvin, joten alun pienen koukun jälkeen lähdin pitämään melko reipasta vauhtia ja vastaan alkoi tulla mukavasti kavereita selkä edeltä. Ohittelin ja annoin mennä niin kauan kun edessä näkyi selkiä joita seurata. Reitti osuin loistavasti ajourille ja olin rastin lähellä hyvin kartalla. Edessä olevat kaverit alkoivat himmailla rastia ja sain porukan keulan kiinni. Rasti löytyi hyvin ja tuntui siltä että olin juuri juossut elämäni parhaan pitkän rastivälin! Liekö ylimääräinen hyvänolon tunne vai kova vauhti syynä, mutta seuraavalla rastilla ajauduin hieman oikealla tehden puolen minuutin koukun rastille 24. Väliaikarastina olleelle rastille 25 matka taittui rivakasti porukan matkassa. Matkaa oli tässä vaiheessa kuljettu 11.5km ja aikaa tähän oli mennyt sijoituksen noustessa sijalle 307. Maastotyyppi muuttui nopeakulkuiseksi kankaaksi ja vauhti kasvoi minulle reilumman puoleiseksi. Letka latoi kangasta sellaista 4 min kilometrivauhtia, joka oli minulle puolentoista tunnin juoksun jälkeen aivan riittävää. Sinnittelin kuitenkin mukana ja odotin milloin hypätään ylös mäen nyppylälle. Yllättäen letkasta sivuun kapusi vain pari kaveria minä perässä. Rasti löytyi ja matka jatkui soramontuissa sijaitsevalle 27 rastille. Päädyimme montuille hieman oikealle ja tein pari samaistusvirhettä polkuja ylittäessäni. Viimein sähkölinjan näkyessä totesin edellä menevälle LYNX:n kaverille tulleemme tn. Kuva 4 Onnistunut pitkä rastiväli ja seuraavan lipsahdus.

4 Kuva 5 Soramonttu rastin kämmi ja lopun revittelyt. oikealta ohi. Yhdessä totesimme olevamme jossain kohdassa kangasta rastin oikealla puolella. Tiukka kaarros vasempaan ja rastin poiminta soramontusta. Minuutin virhe vielä aivan radan lopussa, ei hyvä! Seuraavat rastit soramonttujen takana kuopassa ja supassa löytyivät vaivattomasti. Näistä jälkimmäinen oli kuudes väliaikarasti, joka sijaitsi 13.2 km:n kohdalla. Pummista johtuen sijoitus oli tippunut sijalle 314 ja aikaa oli kulunut Kuudennen väliaikarastin jälkeen oli jäljellä enää rastit 30 ja 31, joista jälkimmäinen oli pienen hiekkakentän kulmassa yleisön edessä sijaitseva viimeinen väliaikarasti. Rastille 30 kiersin hieman oikealta ja rastipisteen ollessa selvä juoksin sen mitä pystyin. Tästä juoksin polkua eteenpäin, suoraan tiheän pusikon läpi ja parin polun yli suoraan kentän kulmaan. Pusikossa letkan vauhti yllättäen tyssäsi ja tästä jäi vielä vähän voimia jäljelle kunnon loppukiriin. Loppusuoralla ei kuitenkaan sijoituksia enää paranneltu vaan vaihtosija oli 315 ajassa Viimeinen väliaika näytti sijoitusta 285. Vaikka loppusuoralla tultiin sulassa sovussa, oli sijoitus muka tippunut 30 sijaa. Useamman maaliin tulleen suunnistajan sijoitus vaikuttaisi puuttuvan viimeisestä väliajasta. Myöskään edellisen väliajan sijoitus 314 ei taida olla täysin oikea sillä ohitin tämän ja maalin välillä useamman menijän eikä takaa tullut ketään ohi. Tästä huolimatta sijoitus putosi yhdellä. Yhteenveto: Maalissa 14.3km kohdalla aika siis Koko reissun kilometrivauhdiksi 7,49min/km, mitä pidän kohtuullisen hyvänä suorituksena tuolle matkalle. Lopun ja alun nopeakulkuisuudesta kertoo se että aikaa viidenneltä väliajalta maaliin kului matkan ollessa 2.8 km ja ensimmäisen 2.9km väliaika oli Eli minuutin pummista huolimatta lopun kilometrivauhti 6,50 min/km ja lähes virheettömän alun 5,49min/km. Virheettömästi vedettyyn viimeiseen 1.1 km:n kului aikaa vain 5.46 eli kilometrivauhti 5,15 min/km! Virheitä tuli koko lenkin aikana tehtyä neljä noin minuutin ja pari 20-30s luokkaa eli yhteensä noin 5 minuuttia. Virheiden määräkin siis kohtuullinen huomioiden matkan ja sen että kyseessä oli hämärällä suunnistettu osuus. Henkilökohtainen sijoitus lipui sijalle 462, mikä on allekirjoittaneen toiseksi paras Jukola sijoitus ja ylivoimaisesti paras pitkistä osuuksista. Vaikka sijoitus osuudella hieman putosikin, pidän suoritusta ihan onnistuneena. Vauhti oli koko lenkin ajan reipasta ja anaerobista kynnystä lähenevä keskisyke 175 on mukavan korkea tällaisella pitkälle osuudelle. Kunto on siis kohdallaan, että ukko kestää tällaista rääkkiä ja vielä ilman tankkausta suorituksen aikana. Joukkueen loppu: Nuoret miehet Markus ja Mikko suunnistivat lyhyillä osuuksilla mallikkaat suoritukset ja nostivat joukkueen kolmensadan sakkiin. Nilkkavaivainen Vesa joutui taipumaan hieman vauhdissa ja Lassen virheet viimeisellä osuudella tiputtivat joukkuetta hieman kolmensadan huonommalle puolelle, eli tarkemmin Aku-Ankan auton rekisterinumeron mukaiselle sijoitukselle 313. Kokonaisuudessaan tämä oli joukkueelta varsin tasapainoinen ja hyvä suoritus. Allekirjoittaneelle tämä oli paras Jukola sijoitus kautta aikojen ja edellisen kerran KP-V on sijoittunut paremmin

5 vuonna 2004 Jämijärvellä juostussa Jukolan viestissä. Maastotyypiltään tämä Jämijärven viesti oli muuten hyvin samankaltainen kuin nyt Jämsässä suunnistettu viesti.

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

KS:n miehet Jukolassa 2016

KS:n miehet Jukolassa 2016 KS:n miehet Jukolassa 2016 1. Miika Irtola Jännitin etukäteen hieman henkilökohtaisesti ensimmäistä Jukolan avausosuutta, mutta puoli tuntia ennen starttia oli jo jännitys tiessään ja fiilis tulevasta

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Havaintoja suorituksista. Esimerkit: Kainuun Rastiviikko Puolanka 2016 KLL Kajaani 2016 Havaintoja ja kokemuksia Kainuun Rastiviikoilta v.

Havaintoja suorituksista. Esimerkit: Kainuun Rastiviikko Puolanka 2016 KLL Kajaani 2016 Havaintoja ja kokemuksia Kainuun Rastiviikoilta v. RASTIREITTI (RR) Havaintoja suorituksista Kuinka erilaiset suunnistustehtävät toimivat Millaisia reitinvalintoja tehtiin Missä oikaistaan, missä mennään siimaria Taustatietoa ratamestareiden avuksi Esimerkit:

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki. RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen

Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki. RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki 16.3.2014 RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen K-1 Heti alussa tarkkavaisuutta! Punainen reitti on lyhin ja tässä tapauksessa myös nopein reitti. Selkeä

Lisätiedot

Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa?

Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Paljakassa kilpaillaan Kainuun Rastiviikon ohessa MM-katsastukset 7.7 keskimatkalla sekä 9.7 pitkällä matkalla. Tämän maastoanalyysin myötä luon katsauksen

Lisätiedot

Lähtötaso: Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa.

Lähtötaso: Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa. HARJOITUSOHJELMA 1 Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa. Harjoitteet ovat kestoltaan hyvin samanpituisia siihen saakka kunnes pohjakunto on luotu vahvemmaksi

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä

Lisätiedot

Rata F / L-1 Kanneltie kasin pihalle

Rata F / L-1 Kanneltie kasin pihalle Rata F / L-1 Kanneltie kasin pihalle B on nopeampi kunhan K- pisteestä osaa heti siirtyä Kanneltielle lumikasaa kiertäen. Ei A:kaan ole huono valinta eikä kisa vielä tähän ratkennut Rata F / 1-2 Asemalle

Lisätiedot

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden

Lisätiedot

Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma

Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma Monta Jukolan viestin sanomaa on kuultu eri puolilla Suomea, miten viestin suunnistajat ovat kiidättäneet viestiä yöttömässä yössä läpi tuoksuvien metsien ja jylhien maastojen.

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 6 Huittinen. RTM Jukka-Pekka Seppänen

Reittianalyysi Osakilpailu 6 Huittinen. RTM Jukka-Pekka Seppänen Reittianalyysi Osakilpailu 6 Huittinen 16.2.2014 RTM Jukka-Pekka Seppänen Lähtö - 1 Punainen reitti on rastivälin ryhin, mutta ei luultavasti nopein. Lähtösuunta huomioiden sinisen reitin käyttäminen tuntuisi

Lisätiedot

VÄYLÄ 1 Par 3 100 m -5 m

VÄYLÄ 1 Par 3 100 m -5 m VÄYLÄ 1 100 m -5 m Alamäkiväylä, joka taittuu n. 60 metrin päässä vasemmalle. Loppu 40 m tasamaalla. Onnistuneella avausheitolla on mahdollista päästä korille. VÄYLÄ 2 Par 4 171 m -6 m Väylän alku heitetään

Lisätiedot

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi

SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla

Lisätiedot

NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU

NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU Janne Salmi Turun AV-leiri 1.12.2013 SUUNNISTUS ON KESTÄVYYSLAJI jossa suunnistustaito on merkittävässä roolissa Harjoitusmäärien on oltava suuret Harjoittelun on oltava

Lisätiedot

Puolimaraton tavoiteaikaan Suunnitelman laati Tuula Uusitalo

Puolimaraton tavoiteaikaan Suunnitelman laati Tuula Uusitalo Puolimaraton tavoiteaikaan Suunnitelman laati Tuula Uusitalo 1 VK PV Harjoitus 1 Harjoitus 2 Harjoitus 3 Harjoitus 4 Muuta 1 2.-8.1. 2 9.-15.1. Yhteislenkki 9.1. klo 19 Alkuun ja loppuun reipasta kävelyä

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Rata A / L-1 Kanneltie kasin pihalle

Rata A / L-1 Kanneltie kasin pihalle Rata A / L-1 Kanneltie kasin pihalle B on nopeampi kunhan K- pisteestä osaa siirtyä lumikasaa kiertäen Kanneltielle. Jos valitset A:n, on osattava kulkea talon päädystä - reitti jää helposti lumikasojen

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

Jukolakoulu

Jukolakoulu Jukolakoulu 13.3.2011 Suorituksen hallinta Janne Weckman Suorituksen hallinta Oman ajattelun tuntemista, kontrollointia ja analysointia kutsutaan suorituksen hallinnaksi Optimaaliseen suoritustilaan pääseminen

Lisätiedot

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa 3 naista nipisti ajoistaan minuutteja näin se onnistui! Omaa ennätysaikaa voi parantaa vain 30 päivässä KUNTO -juoksuohjelmaa noudattamalla. Ohjelma sopii kaikille, sillä sen lähtökohtana on juoksijan

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: Juoksu: 45min 10min lämmittely + 6x60sek()/ vetojen välissä 2min kävely palautus + 10min

Lisätiedot

Tonttumaiset terveiset Rastilaisille!

Tonttumaiset terveiset Rastilaisille! SYYSTIEDOTE 20.12.2007 Puheenjohtajan terveiset Tonttumaiset terveiset Rastilaisille! Viime syksyn tapaan, maa on vielä musta ja innokkaat nastareiden kuluttajat pääsevät metsään harjoittelemaan. Lenkkipolulla

Lisätiedot

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.

Lisätiedot

POLKUJUOKSUHARJOITTELU & VALMISTAUTUMINEN ENSIMMÄISEEN POLKU- ULTRAAN. Juuso Simpanen & Miikka-Pekka Rautiainen Jalanjälki juoksuvalmennus

POLKUJUOKSUHARJOITTELU & VALMISTAUTUMINEN ENSIMMÄISEEN POLKU- ULTRAAN. Juuso Simpanen & Miikka-Pekka Rautiainen Jalanjälki juoksuvalmennus POLKUJUOKSUHARJOITTELU & VALMISTAUTUMINEN ENSIMMÄISEEN POLKU- ULTRAAN Juuso Simpanen & Miikka-Pekka Rautiainen Jalanjälki juoksuvalmennus Miksi polkujuoksu psyykkinen puoli Luontoon palaaminen Seikkailu:

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10 km:lle (vasta-alkaja) Suunnitelman laati Tuula Uusitalo

Harjoitusohjelma 10 km:lle (vasta-alkaja) Suunnitelman laati Tuula Uusitalo Harjoitusohjelma 10 km:lle (vasta-alkaja) Suunnitelman laati Tuula Uusitalo 1 1 2.-8.1. 2 9.-15.1. Yhteislenkki 9.1. klo 19 + 6 x 1 juoksua/ 3 16. 22.1. + 6 x 90 s. juoksua/ pal. + 6 x 1 juoksua/ pal.

Lisätiedot

TIETOA HARJOITTELUSTA

TIETOA HARJOITTELUSTA TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.

Lisätiedot

Mannermainen suunnistus

Mannermainen suunnistus Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Mannermainen suunnistus Kompassi, rastinotto, reitinvalinta Antti Harju 18.12.2011 1 Mannermaiset maastot Mikä mannermaisissa maastoissa on erilaista,

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset

Lisätiedot

JUKOLAKOULU 17.3.2012. Kymin Suunnistajat

JUKOLAKOULU 17.3.2012. Kymin Suunnistajat JUKOLAKOULU 17.3.2012 Kymin Suunnistajat KEVÄÄN OHJELMA EXTRA: Tiistai 10.4. klo 18-19 Honkala -> Karttakävely (ennakkoilmoittautuminen) Tiistai 24.4. klo 17 Rannikkorastit, Itäranta Maanantai 21.5. klo

Lisätiedot

Pysun MM-kisat Virossa 2013

Pysun MM-kisat Virossa 2013 MIKA TERVALA Pysun MM-kisat Virossa 2013 Vuoden 2013 MM-kisat oli myönnetty Viron Rakvereen. Samaan aikaan ratkottiin myös junioreiden mestaruudet. Suomi oli matkassa lähes täydellä miehityksellä. Miehiä

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T):

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T): Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Tässä ohjelmassa on alusta alkaen 4-5 harjoitusta viikossa. Tämä ohjelma sopii niille, jotka ovat juosseet viime aikoina säännöllisesti, eivätkä ole aiemmin olleet taipuvaisia

Lisätiedot

Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa

Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa TREENIOHJELMA Lämmittele joka treenin alussa n. 5 minuuttia: kevyttä hyppelyä, kehonpainokyykkyjä, hartioiden pyörittelyä molempiin suuntiin, pakaroiden aktivointia lantionnostoilla, kevyitä aktiivisia

Lisätiedot

Suunnistajan fyysisen kunnon testaus kokemuksia ja havaintoja 30 vuoden ajalta. Turun Seudun Urheiluakatemia Turku 1.2.2015

Suunnistajan fyysisen kunnon testaus kokemuksia ja havaintoja 30 vuoden ajalta. Turun Seudun Urheiluakatemia Turku 1.2.2015 Suunnistajan fyysisen kunnon testaus kokemuksia ja havaintoja vuoden ajalta Turun Seudun Urheiluakatemia Turku.. Jukka Kapanen Liikuntatieteen maisteri Jyväskylän yliopistosta 9 Testauspäällikkönä Oulun

Lisätiedot

Sijoitukset paranivat Jukolassa

Sijoitukset paranivat Jukolassa Sijoitukset paranivat Jukolassa Suunnan Venlat paransivat viimevuoden sijoitusta 13 tilaa: nyt 73, viime vuonna 86. Kakkosjoukkueen sijoitus parani sijaan 151 (182). Hyvän aloituksen teki Maiju Kovanen,

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

treeniohjelma: Lämmittely

treeniohjelma: Lämmittely treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä

Lisätiedot

WintEVE Sähköauton talvitestit

WintEVE Sähköauton talvitestit 2013 WintEVE Sähköauton talvitestit J.Heikkilä Centria 5/13/2013 1 Sisältö Reitti 1 (42.3km) -2 C -5 C lämpötilassa, 10.1.2013, 14:08:28 14:59:37... 2 Reitti 1 (42.3km) -14 C -17 C lämpötilassa, 11.1.2013,

Lisätiedot

Salo-Jukola 17.-18.6.2006 - Ossi

Salo-Jukola 17.-18.6.2006 - Ossi Salo-Jukola 17.-18.6.2006 - Ossi 58. Jukolan ja 29. Venlojen viesti juostiin helteisen aurinkoisessa Salossa. Sää oli todella kesäinen koko kilpailun ajan. Yöllä lämpötila viileni jonkin verran, mutta

Lisätiedot

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET 1 JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET Eri lähteistä koonnut ja suunnitellut Ari Hakahuhta JäPS P96 Näitä harjoituksia kootessani olen käyttänyt mm. JäPSin valmentajakerhon antia (kiitos Mikko Eskelinen, Jaakko

Lisätiedot

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT -Suorittakaa testit ennen kehittymisen seuranta -tapahtumaa joukkueenne omassa ympäristössä. Kirjatkaa tulokset ylös MyEWay-järjestelmään ennen tapahtumaan

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

OHJELMA 2, TAVOITTEENA HCM (3:45 4 ½ T): NOUSUJOHTEISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA

OHJELMA 2, TAVOITTEENA HCM (3:45 4 ½ T): NOUSUJOHTEISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Haluat harjoitella kolme kertaa viikossa ja haluat harjoitteluun mukaan myös vauhtikestävyysharjoituksen Olet juossut säännöllisesti muutamia kertoja viikossa ja takana

Lisätiedot

Tämä ohje on toistaiseksi PDF-muodossa. Palataan normaaliin html-muotoon kesän 2014 aikana.

Tämä ohje on toistaiseksi PDF-muodossa. Palataan normaaliin html-muotoon kesän 2014 aikana. 1 1 Lukijalle Reittihärvelistä on keväällä 2014 valmistunut uusi versio. Sen toiminnat ovat pääpiirteittäin samat kuin aiemmissa versioissa joskin kuvat ja napit saattavat olla osin toisenlaisia. Tästä

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset

Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset 1 Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset Lähtö/maalialueen vieressä on isot sorapintaiset paikoitusalueet. Kilpailulähtöjen ollessa käynnissä lämmittely teillä ajaen onnistuu ainoastaan Syötekyläntiellä

Lisätiedot

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA

Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Liikuntaläksy; ohjeet, kirje kotiin, päiväkirja LIIKUNTALÄKSY 15.9. 19.9. 2008 / 3A-LUOKKA Tälle viikolle tulee meidän luokkalaisille liikuntaläksyä. Se koskee koulumatkoja. A) Oppilas merkitsee rastin

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN TEORIAA. Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL

SUUNNISTUKSEN TEORIAA. Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL SUUNNISTUKSEN TEORIAA Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL KARTTA KARTTA on pienennetty kuva kohteesta ylhäältäpäin kuvattuna MITTAKAAVA yleisimmin 1:10 000 myös 1:15 000 Sprinttikartat 1:4000 tai 1:

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

5.3.2012 MITÄ SPRINTTI ON? Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi

5.3.2012 MITÄ SPRINTTI ON? Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi MITÄ SPRINTTI ON? Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi 1 SPRINTIN KEHITYS Tampere 2001 Vuokatti 2013 2 Historiaa PWT (Park World Tour) 1996- (esi-isä: Kampuksen Köykäisy 1992) Tavoitteena yleisö-

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Mitä parhaat osaavat mikä vaikutus ratamestareiden tekemisiin? 1(5)

Mitä parhaat osaavat mikä vaikutus ratamestareiden tekemisiin? 1(5) Mitä parhaat osaavat mikä vaikutus ratamestareiden tekemisiin? 1(5) Johdanto Tämä dokumentti on pohdintaa pelkästään liittyen huippusuunnistukseen. Se tulee muistaa tätä lukiessa. Muilla tasoilla osaamisen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU - VAUHTIA & MIELIKUVITUSTA! - Imatra/Lappeenranta 18.-19.5.2007 Janne Salmi SUUNNISTUS ON (pitkähkö ja fyysisesti vaihteleva) KESTÄVYYSLAJI Harjoitusmäärien on oltava

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: 20min + kuntopiiri 3kierrosta 50min Juoksu: 20min + kuntopiiri 2kierrosta 60min 60min

Lisätiedot

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO 18.11.2014 RTM Antti Vainio SININEN ON LYHYEMPI AAVISTUKSEN, MUTTA KAITEEN YLI HYPPÄÄMINEN JA PORTAAT HIDASTAVAT TODELLA PALJON. HITAAMPI VAIHTOEHTO

Lisätiedot

X Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Dachswagen Hey Ho Haley Long

X Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Dachswagen Hey Ho Haley Long 16.8.15 Nastola Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Dachswagen Hey Ho Haley Long FI19168/1 Riitta 9..1 Leino-Malmgren Riitta, Kullervontie, 5 Kuusankoski 18. 1.8.15 15.8.15 11:5 1:1 6:56 VOI - Rauhallinen

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT karttakuvan hahmottuminen - luokkakartta -> pihakartta

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT karttakuvan hahmottuminen - luokkakartta -> pihakartta 14 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT karttakuvan hahmottuminen - luokkakartta -> pihakartta karttamerkit (sisällä -> pihakartalla) LAJITAIDOT maastoon tottuminen

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija. Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari.

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija. Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari. Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari. Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko. Käänny takaisin

Lisätiedot

OHJELMA 3, TAVOITTEENA HCM ( T) MONIPUOLISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA - HAASTAVA

OHJELMA 3, TAVOITTEENA HCM ( T) MONIPUOLISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA - HAASTAVA Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Haluat harjoitella (kolme-) neljä kertaa viikossa ja haluat harjoitteluun mukaan myös vauhtikestävyysharjoituksen Olet juossut aktiivisesti viikoittain, mutta kaipaat

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2016 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: 20min + kuntopiiri 3kierrosta 50min Juoksu: 20min + kuntopiiri 2kierrosta 60min 60min

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN TEORIAA. Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL

SUUNNISTUKSEN TEORIAA. Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL SUUNNISTUKSEN TEORIAA Hyvinkään Rasti Ry Lähdeaineisto: SSL KARTTA KARTTA on pienennetty kuva kohteesta ylhäältäpäin kuvattuna MITTAKAAVA yleisimmin 1:10 000 myös 1:15 000 Sprinttikartat 1:4000 tai 1:

Lisätiedot

Näyte. Peruslaskutoimitukset. Perustehtävät. Alkulämmittely. A Laske a) 1 + 2 3 35 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 32 + 75 + 68

Näyte. Peruslaskutoimitukset. Perustehtävät. Alkulämmittely. A Laske a) 1 + 2 3 35 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 32 + 75 + 68 LUKKPIRUETTEJ Peruslaskutoimitukset Perustehtävät Laske a) 1 + 2 5 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 2 + 75 + 68 Muunna sekunneiksi a) 8 min b) 4,5 min Muunna minuuteiksi. a) 120 s b) 150 s c) 1 h 1. Jalkapallo-ottelun

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Joni Heikkilä WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT

Joni Heikkilä WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT Joni Heikkilä C WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT C, Centria tutkimus ja kehitys - forskning och utveckling, 13 Joni Heikkilä WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT Centria ammattikorkeakoulu 2013 1 JULKAISIJA: Centria

Lisätiedot

Puente de la Reina- Estella 30.4.

Puente de la Reina- Estella 30.4. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Puente de la Reina- Estella 30.4. 5. päivä: Puente la Reina - Estella 30.4. pe pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Puente la Reina (alb.

Lisätiedot

PLUS. Muista lepopäivät! Kaikki kolme treeniohjelmaa haastavat niin voimat kuin kunnonkin. Siksi on tärkeää pitää lepopäivä jokaisen treenin jälkeen.

PLUS. Muista lepopäivät! Kaikki kolme treeniohjelmaa haastavat niin voimat kuin kunnonkin. Siksi on tärkeää pitää lepopäivä jokaisen treenin jälkeen. Muista lepopäivät! Kaikki kolme treeniohjelmaa haastavat niin voimat kuin kunnonkin. Siksi on tärkeää pitää lepopäivä jokaisen treenin jälkeen. 30 KUNTO PLUS 4/2016 3 oivaa ohjelmaa kuntokeskukseen: Huippukuntoon

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: 20min + kuntopiiri 3kierrosta 50min Juoksu: 20min + kuntopiiri 2kierrosta 60min 60min

Lisätiedot

Yhden pelaajan pallokontrollitemput

Yhden pelaajan pallokontrollitemput Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI KRV-Valmennusseminaari Kuhmo 5.7.2011 KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI - Sprinttikartta ja kielletyt kohteet - Sprintin ratamestarityö 1 KRV-radat ja

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

- 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) www.fitlandia.fi

- 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) www.fitlandia.fi - 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) ENNEN OHJELMIEN ALOITTAMISTA Haluamme, että harjoittelusi ja ohjelmasi etenee mahdollisimman sujuvasti alusta lähtien. Jotta saat parhaan

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat Mari Järvenpää juoksi reittiennätyksen! Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat YLEISURHEILU: PULLISTUKSEN MAANTIEJUOKSUT SAARIJÄRVI Teksti/Kuvat Arto Hyytiäinen Maantiejuoksut

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Tapahtuma: Joupiskan Vertikaalitonni 2019 Järjestäjä: Seinäjoen Hiihtoseura ry.

KILPAILUOHJEET. Tapahtuma: Joupiskan Vertikaalitonni 2019 Järjestäjä: Seinäjoen Hiihtoseura ry. KILPAILUOHJEET Tapahtuma: Joupiskan Vertikaalitonni 2019 Järjestäjä: Seinäjoen Hiihtoseura ry. Tapahtumakeskus: Joupiskan laki, opastus Joupiskan rinnekeskuksesta (Lakeudentie 20, Seinäjoki) ja Jääurheilukeskuksesta

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi

Lisätiedot