Matkaraportti kevät 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkaraportti kevät 2013"

Transkriptio

1 Matkaraportti kevät 2013 University of Florida k90528 & k90683

2 University of Florida on Floridan suurin yliopisto, joka sijaitsee Gainesvillen opiskelijakaupungissa. Yliopistossa opiskelee noin opiskelijaa. Mikäli haluat kokea todellisen jenkkityylisen vaihtolukukauden, Gainesvillessä se on mahdollista. Me itse vietimme Floridassa kevään 2013 ja voimme lämpimästi suositella University of Floridaa vaihtokohteena. 1. Valmistautuminen vaihtoon Valmistautuminen vaihtoon kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ja mieluiten heti, kun saat tiedon siitä, mitä papereita ja lomakkeita yliopistoon tulee lähettää. Kannattaa muistaa, että Yhdysvaltoihin lähtiessä paperityötä on verrattain paljon ja kaikkien tarvittavien papereiden ja todistusten hankkiminen saattaa viedä aikaa. Meillä lomakkeiden ja muiden papereiden deadlinet olivat loka- marraskuussa. UF haluaa tiedot muun muassa terveydentilasta ja rokotuksista, varallisuustodistuksen sekä tarpeeksi kattavat vakuutukset (+todistukset näistä) Jenkeissä olon ajaksi. Lisäksi kurssivalinnat on tehtävä ennen lähtöä, mutta niitä voi toki muuttaa varsin helposti paikan päällä. Onneksi UF:n kv- toimiston työntekijät ovat varsin aktiivisia lähettämään muistutuksia ja varmistamaan, että olet lähettänyt kaikki tarvittavat paperit ajallaan ja vieläpä oikeisiin osoitteisiin. Viisumi Viisumia kannattaa hakea hyvissä ajoin, sillä tapaamisajan järjestämiseen ja papereiden käsittelyyn saattaa mennä aikaa. Kun olet saanut hyväksymiskirjeen ja DS lomakkeen University of Floridasta, voit ruveta täyttämään hakulomaketta netissä ja tämän jälkeen varaamaan aikaa viisumihaastatteluun. Haastattelu sinänsä on helppo juttu ja hoituu Yhdysvaltain konsulaatissa Kaisaniemessä. Kannattaa varmistaa, että kaikki tarvittavat paperit ja postimerkit ovat mukana, ja viisumimaksut (SEVIS fee ja MRV fee) maksettu, jotta viisumin haku sujuu mahdollisimman helposti. SEVIS ja MRV olivat muistaaksemme yhteensä noin 300 dollaria. Saatuasi viisumin kannattaa tarkistaa, että siinä olevat voimassaoloajat ja muut tiedot ovat oikein, jotta ehdit vielä tarvittaessa korjata asian ennen Jenkkeihin lähtöä. 2

3 Terveyspaperit ja rokotustodistus Rokotustodistuksen ja muiden terveyspapereiden täyttäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Käytännössä terveystodistusten täyttäminen hoituu kätevästi YTHS:n kautta, sillä heillä on kokemusta vaihtoon lähtevien opiskelijoiden auttamisesta. UF vaatii sinne meneviltä vaihtareilta muutamia rokotuksia (käytännössä kaikilla suomalaisilla ne jo on) sekä tuberkuloositestin tekemistä. Lisäksi UF suosittelee muutamien vapaaehtoisten rokotusten ottamista. Nämä ovat sitten vaihtoon lähtijän harkittavissa, että ottaako niitä vai ei. Kannattaa vielä varmistaa, että päivämäärät on merkitty terveystodistukseen jenkkityylillä ja että siitä löytyy YTHS:n leima. Näin varmistat sen, ettei UF lähetä papereita uudelleen täytettäväksi. Vakuutus UF vaatii, että kaikilla sinne tulevilla vaihto- opiskelijoilla on vakuutus, joka kattaa heidän tietyt ehtonsa. Valitettavasti suomalaiset vakuutusyhtiöt ovat hyvin nihkeitä allekirjoittamaan näitä ehtoja, joten on hyvin todennäköistä, että joudut ottamaan myös amerikkalaisen vakuutuksen. Vaihtokoulusta kuitenkin autetaan sen verran, että he lähettävät listan muutamista sopivista vakuutusvaihtoehdoista, joita voit vertailla ja valita itsellesi sopivimman. Vakuutusten hinnat vaihtelivat noin 250 dollarista yli 600 dollariin. Meillä oli molemmilla amerikkalainen vakuutus (noin 300 dollaria) ja lisäksi suomalaiset matkavakuutukset, jotka kattoivat esimerkiksi matkatavarat. Kannattaa muistaa, että suomalainen matkavakuutus kattaa vain kolmen kuukauden pituisen reissun, eli lisäkuukausia on hyvä muistaa ostaa ennen matkalle lähtöä. Saapuminen Gainesvilleen Me lensimme Gainesvilleen Lontoon ja Miamin kautta heti 2.1., sillä vaihtareille pakollinen orientaatio järjestettiin jo Kannattaakin huomioida se, että lukukaudet alkavat UF:ssä aiemmin kuin meillä Suomessa. Ostimme lennot syys- lokakuussa Kilroyn kautta ja maksoimme meno- paluulennoista noin 800 euroa per henkilö. Paluulentomme oli tosin New Yorkista eikä Gainesvillestä, sillä halusimme matkustella toukokuussa ennen Suomeen paluuta. Gainesvillen lentokentältä pääsee päivisin kätevästi bussilla kampukselle, joten jos saavut päiväsaikaan, voit hyödyntää tätä mahdollisuutta. Muuten vaihtoehtoina ovat taksi tai paikallisen navigaattorin/buddyn tarjoama kyyti. 3

4 Asuminen Asumisvaihtoehtoja Gainesvillessä on käytännössä kaksi: on- campus ja off- campus. Mikäli valitset asumisen kampuksella, päädyt lähes poikkeuksetta Weaver Halliin, johon vaihto- opiskelijat majoitetaan. Weaver Hallissa jaat huoneen toisen (paikallisen) opiskelijan kanssa. Tarjolla on myös jonkin verran single roomeja, jotka on yleensä tarkoitettu maisteritason opiskelijoille. Huoneissa ei ole kylpyhuoneita tai keittiötä, vaan ne jaetaan yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Weaver Hall on hyvä vaihtoehto siinä mielessä, että se on keskellä kampusta ja siellä tutustuu helposti muihin vaihtareihin ja löytää lähes takuuvarmasti bileseuraa joka illalle. Useimmat Weaver Hallissa asuneet vaihtarit olivat ostaneet meal planin ja söivät päivittäin läheisessä Gator Corner Dining Centerissä. Jos toisaalta kaipaat hieman omaakin rauhaa (kuten me), ei Weaver Hall ole välttämättä oikea vaihtoehto vaan silloin kannattaa käyttää resurssit asunnon etsimiseen kampuksen ulkopuolelta. Kampuksen ulkopuolisia asumisvaihtoehtoja ovat ympäri kaupunkia sijaitsevat kymmenet eri opiskelija- asuntokompleksit, jotka vuokraavat yhden hengen kämppiä sekä huoneita 2-4 henkilön soluasunnoista opiskelijoille. Hyvä paikka etsiä asuntoa on esimerkiksi swamprentals.com. Lisäksi kannattaa tsekata UF:n vaihtarisivut Facebookissa ja Craigslist, joilta voi löytää ilmoituksia alivuokrattavista huoneista. Kämppää kannattaa ruveta etsimään ajoissa, sillä sopivan löytämiseen saattaa kulua kauankin aikaa. Asuntoa etsiessä kannattaa ottaa huomioon muutama asia. Ensinnäkin kannattaa varmistaa, että puolen vuoden vuokrasopimus on mahdollinen, sillä useat kompleksit tekevät vain vähintään vuoden mittaisia vuokrasopimuksia. Jos onnistut saamaan puolen vuoden vuokrasopimuksen, joudut todennäköisesti maksamaan kuukausittaista lisää, ns. monthly premiumia. Tämä premium voi olla jopa 100 dollaria kuukaudessa. Lisäksi kannattaa huomioida, että osa asuntokomplekseista vaatii takaajaa (jolla tulee olla amerikkalainen social security number, SSN) tai takuuvuokran maksamista. Me selvisimme ilman takaajaa ja takuuvuokraa maksamalla koko vuokran jo tammikuussa heti saavuttuamme Gainesvilleen. Kannattaa myös varmistaa, että asuntokompleksista kulkee useampi bussilinja kampukselle (jos kampus ei ole kävelymatkan päässä), jotta luennoille meno on helppoa. 4

5 Me päädyimme lopulta Lexington Crossing nimiseen asuntokompleksiin, jossa asuimme yhdessä paikallisen opiskelijan kanssa kolmen hengen kämpässä. Meillä oli omat huoneet ja kylpyhuoneet, ja keittiön sekä olohuoneen ja kodinhoitohuoneen jaoimme keskenämme. Kompleksimme alueella oli lisäksi tennis-, koris- ja beach volley kentät, kaksi uima- allasta ja kaksi kuntosalia, joista toinen oli auki 24/7. Lisäksi kaksi kertaa viikossa kuntosalilla järjestettiin personal trainerin pitämä boot camp, joka oli asukkaille ilmainen. Lexington Crossingin sijainti ei ole paras mahdollinen, mutta kampukselle pääsee parillakin bussilla. Voimme suositella Lexington Crossingia myös uusille vaihtareille Muita suositeltavia asuntokomplekseja ovat esimerkiksi The Estates, Courtyards, The Enclaves, Gainesville Place ja Royal Village. 2. Opiskelu vaihtokohteessa Olimme vaihdossa keväällä 2013 ja paikan päälle Gainesvilleen lensimme 2.1. Ensimmäinen pakollinen orientaatio meillä oli perjantaina 4.1. ja luennot puolestaan alkoivat maanantaina 7.1. Opiskelu maisteriopiskelijoilla jakaantuu kahteen moduuliin (module 1 & 2), aivan kuten meillä kotona kauppiksessakin. Kahden moduulin välissä on spring break, joka tänä keväänä osui viikolle 10 ( ). Tässä kannattaa huomioida, että kandiopiskelijoilla ei kahden moduulin systeemiä ole, vaan heillä samat kurssit jatkuvat tammikuulta toukokuulle. Koska molemmat olimme UF:ssa maisterivaihdossa, täytyi meidän käydä vaihdon aikana kursseja yhteensä 24 opintopisteen edestä (kandeilla vaatimus on 30 op). Yhdysvaltalaisen systeemin mukaan eurooppalaiset 24 opintopistettä (ECTS) ovat paikalliset 12 creditiä, joten molemmat kävimme vaihdon aikana yhteensä kuusi 2 creditin kurssia. Kurssivalikoima on suhteellisen laaja ja erityisen paljon kursseja löytyy Information Systems kokonaisuuteen liittyen (niitä me emme kuitenkaan valinneet ). Mitään tiettyä ohjelmaa vaihto- opiskelijoiden ei tarvitse seurata, vaan kursseja saa valita ihan vapaasti Graduate Business Schoolin kurssitarjottimelta. Kaikki käymämme kurssit olivat graduate- tason kursseja, olimmehan maisterivaihdossa. Osa käymistämme kursseista oli paitsi paikallisten maisteriohjelmien kursseja, myös 5

6 MBA- kursseja. Esimerkiksi kursseilla Compensation in Organizations ja Business Plan Formation oli maisteriopiskelijoiden lisäksi myös paljon MBA- opiskelijoita. Pääosin kaikki maisterikurssien luennot pidetään Hough Hallissa, mikä on Graduate Business Schoolin oma rakennus, mutta muutamien kurssien luentoja meillä oli myös viereisissä rakennuksissa. Jokaisen kurssin luennot ovat tyypillisesti kaksi kertaa viikossa (yleensä ma+ke tai ti+to). Vaikka alustava ilmoittautuminen kursseille tapahtuu jo hyvissä ajoin hakupaperien lähettämisen yhteydessä (meillä muistaakseni lokakuussa), voi kursseja kuitenkin muuttaa helposti paikan päällä Graduate Business Schoolin opintokoordinaattori Elizabeth Humberstonen avustuksella. Jokaisen moduulin ensimmäiset viikot ovat drop/add periodia, jolloin näitä muutoksia on lupa tehdä. Tällöin voi esimerkiksi mennä kurssin ensimmäiselle luennolle katsomaan, miltä kurssi vaikuttaa, ja sen jälkeen päättää ko. kurssin lisäämisestä tai pudottamisesta. Ei siis kannata stressata kurssivalinnoista liikaa Suomessa, vaan kannattaa valita kurssit lopullisesti vasta Floridassa. Mekin muuttelimme kursseja todella paljon paikan päälle mentyämme ja loppujen lopuksi toisen moduulin kursseista taisimme vaihtaa kaikki alkuperäiseen suunnitelmaan nähden. Hyvällä taktikoinnilla ja suunnittelulla myös neljän päivän viikonlopun hankkiminen on täysin mahdollista! Vaikka University of Florida, ja erityisesti Hough Graduate School of Business, tuntuu olevan Yhdysvaltojenkin mittakaavassa aika arvostettu opintoahjo (mm. Hough Graduate School of Business on rankattu Yhdysvaltojen 15.parhaaksi julkiseksi business- kouluksi ja MBA- ohjelma 15.parhaaksi 1 ), yleisesti täytyy sanoa, että opiskelu University of Floridassa on helpompaa, kun mihin olemme kauppiksessa tottuneet. Tosin paikalliset muistavat kyllä aina mainita, että UF on ainakin Floridan paras yliopisto. Hommaa on kursseilla ihan riittävästi, mutta kaiken kaikkiaan asiasisällöt ovat helpompia kuin Suomessa, eikä hyviin arvosanoihin päästäkseen tarvitse hikoilla läheskään yhtä paljon kuin kotona. Kaiken kaikkiaan sanoisimme, että akateemiselta tasoltaan UF ei siis ihan yllä rakkaan Aalto- yliopistomme tasolle. Myös amerikkalaisten ote opiskeluun on yllättävän rento. Kauppiksessa keskiverto- opiskelijakin on 1 graduate- school- of- business- ranks- in- top- 15- among- u- s- publics/ 6

7 mielestämme tyypillisesti aika motivoitunut, kun taas UF:ssa monen opiskelijan suhtautuminen opiskeluun tuntuu olevan kuin suomalaisella yläastelaisella eli hommat kyllä hoidetaan, mutta ehdottomasti sieltä mistä aita on matalin. Tämä tuntuu hiukan nurinkuriselta sen vuoksi, että mehän Suomessa opiskelemme ilmaiseksi, mutta olemme silti suht motivoituneita, kun taas yhdysvaltalaiset maksavat koulutuksestaan aika paljon, mutta ovat silti melko laiskoja. Tämä kävi ilmi erityisesti ryhmätöitä tehdessä, kun monet amerikkalaiset olivat valmiita tekemään töitä ilman että koko ryhmä kertaakaan kokoontuu yhteen suunnittelemaan ja miettimään parasta lähestymistapaa. Useasti ryhmätyöt vain jaettiin sähköpostin välityksellä eri osioihin kertaakaan tapaamatta ja sitten joku kokosi esityksen tai raportin valmiiksi; välillä tämä aiheutti todella pahoja ristiriitaisuuksia ja päällekkäisyyksiä ryhmätöissä. Seuraavassa listaa ja kommentteja vaihdossa käymistämme kursseista: 1. Moduuli Tässä moduulissa meillä oli molemmilla samat kolme kurssia. ENT6016 Venture Analysis (2 credits) Tämä professori Rossin vetämä kurssi oli yksi kevään mielenkiintoisimmista. Oikeastaan kurssin nimen pitäisi mielestämme viitata enemmän konsultointiin, sillä siitä tällä kurssilla oli kyse. Kurssilla ratkottiin oikeiden yritysten ongelmia, niin että joka keskiviikon luennolla kurssilla esittäytyi jokin yritys ajankohtaisen ongelmansa kanssa. Tämän jälkeen jokainen sai tehtäväkseen kirjoittaa perjantaihin mennessä noin sivun pituisen raportin siitä, mihin toimenpiteisiin yrityksen täytyisi ryhtyä ongelman ratkaisemiseksi. Lisäksi yksi ryhmä syventyi kuhunkin yritykseen ja sen ongelmiin tarkemmin pitämällä muulle kurssille ratkaisustaan n.30 minuutin esityksen ja kirjoittamalla yrityksestä ja sen ongelmasta pidemmän raportin. Kaiken kaikkiaan kurssi oli hyvä ja toteutustavaltaan vähän erilainen; jotain tällaista voisi olla meillä kauppiksessakin. Ajoittain kurssi tarjosi jopa älyllistä pureskeltavaa, kun piti tosissaan pohdiskella, että mitä kunkin yrityksen täytyisi ongelmatilanteessaan tehdä. Kurssin arvosana muodostui ryhmäprojektista eli esityksestä ja raportista (80%) 7

8 sekä jokaviikkoisista itsenäisistä papereista (20%). Kurssilla ei ollut tenttejä eikä luettavia artikkeleita. Kurssille ei tarvinnut ostaa kirjaa tai luentomateriaaleja. HFT6747 Marketing Hospitality and Tourism (2 credits) Tämä herttaisen ja kannustavan professori Kaplanidoun vetämä kurssi oli luultavasti helpoin vaihdossa käymämme. Nimensä mukaisesti kurssin olisi pitänyt olla markkinoinnin kurssi, mutta mielestämme kurssilla keskityttiin kyllä enemmän yleisesti pohtimaan turismia ja sen vaikutuksia globaalissa ympäristössä melko pintapuolisesti. Lisäksi kurssilla tehtiin ryhmätyö, jossa konsultoitiin paikallista ekoturismi- yritystä. Kurssin jokaiselle luennolle täytyi lukea muutamia artikkeleita, joista sitten luennolla tehtiin ryhmissä pieni kuulustelu/tentti. Välillä kuulusteluissa oli haastaviakin kysymyksiä, joista tosin sai pisteitä pelkällä hyvällä yritykselläkin; osa kysymyksistä taas perustui omiin kokemuksiin ja näkemyksiin turismista. Nämä artikkelitehtävät muodostivat arvosanasta 40%. Lisäksi kurssin arvosana koostui mainitsemastamme ryhmätyöstä, joka muodostui esityksestä ja loppuraportista, (yht.40%) sekä lopputentistä (20%). Kurssille ei tarvinnut ostaa kirjaa tai luentomateriaaleja, vaan artikkelit pystyi printtaamaan kurssin kotisivuilta. MAR6930 Retailing & Emerging Markets (2 credits) Tämä kurssi keskittyi vähittäiskauppaan kehittyvillä markkinoilla ja oli aiheensa puolesta ehdottomasti yksi kevään mielenkiintoisimmista. Kurssia vetivät brasilialainen professori Parente ja eteläkorealainen professori Oh. Kurssille täytyi ostaa artikkelikokoelma, jota sai paikallisesta Target Copysta ja se maksoi muistaaksemme noin $70. Suurin työ kurssilla oli viikoittaisten casejen tekemisessä, sillä ennen jokaista luentoa piti palauttaa yksi case. Yhteensä kurssin aikana täytyi lukea siis 14 casea ja vastata kunkin casen pohjalta kysymyksiin kirjoittaen noin yksi sivu. Muuten tämä oli ihan mielekästä, mutta motivaatio kyllä kärsi hiukan siitä, että tämä todella työläs työskentelymuoto muodosti vain 20% arvosanasta. Luennot olivat melko puuduttavia, mutta siellä oli pakko käydä, koska läsnäolo oli arvosanasta muistaaksemme noin 20%. Lisäksi kurssilla tehtiin ryhmissä ryhmätyö, joka koostui esityksestä ja loppuraportista (yht. 50%). Jokainen ryhmä sai jonkin 8

9 amerikkalaisen vähittäiskaupan alan yrityksen ja tarkoituksena oli luoda sille kansainvälistymisstrategia jollekin kehittyvälle markkinalle; me teimme pikaruokaketju Wendy sista ja sen laajenemisesta Brasiliaan. Lisäksi kurssilla oli internet- pohjainen keskustelupalsta, jolle jokaisen täytyi linkittää joka viikko yksi viikon aiheeseen sopiva artikkeli/video ja kommentoida jonkun muun linkkiä. Tämä muodosti 10% arvosanasta. Tällä kurssilla hommaa siis riitti todella paljon, mutta onneksi aihe oli mielenkiintoinen. 2. Moduuli Tässä moduulissa meillä oli kaksi samaa kurssia ja kolmannet kurssit olivat eri eli siksi siis yhteensä neljä kurssia. GEB6930 Doing Business in Asia (2 credits) Tämä professori Clarken vetämä kurssi oli yleiskatsaus Aasian maihin, niiden kulttuuriin sekä erityisesti talouteen ja liike- elämään. Pääpaino oli kuitenkin Kiinan käsittelyssä. Kaiken kaikkiaan kurssi oli aika helppo. Luennot olivat melko puuduttavia ja eivät kovinkaan hyödyllisiä tentin kannalta. Arvosana muodostui läsnäolosta (10%), online- tentistä (30%), itsenäisesti tehtävästä research paperista (30%) sekä ryhmätyöstä (30%). Kurssille täytyi ostaa case- kirja, sillä sitä tarvitsi ryhmätyötä varten. Sen pystyi kuitenkin hankkimaan edullisesti Amazonista käytettynä. Kurssilla oli myös tekstikirja, mutta sitä ei välttämättä kuitenkaan tarvinnut, sillä luentoslidet riittivät hyvin tenttiopiskeluun. MAN6636 Global Strategic Management (2 credits) Tämä professori Archambeaun vetämä kurssi oli oikeastaan aika yleispätevä katsaus kansainvälisiin yrityksiin ja kaikkeen mahdolliseen, mikä liittyy globaaliin talouteen, yritysten kansainvälistymiseen tai yritysten kansainvälisiin toimintoihin. Asiasisältö oli sinänsä mielenkiintoista, mutta aiheiden laajuus ja monisäikeisyys kadotti koko kurssin punaisen langan. Kurssi oli case- muotoinen eli jokaiselle tunnille oli luettava case sekä muutamia artikkeleita. Koko kurssin aikana jokaisen täytyi kirjoittaa luennon caseista yhteensä 4 tiivistelmää. Nämä case- tiivistelmät yhdessä tuntiaktiivisuuden kanssa olivat 30% arvosanasta. Lisäksi jokaisen täytyi tehdä 2 case- analyysiä (30%) valitsemistaan caseista. Lisäksi kurssilla oli ryhmätyö, joka koostui pelkästä loppuraportista (25%), 9

10 sekä lopputentti (15%). Kurssilla oli siis melko paljon tekemistä. Kurssille täytyi ostaa case- kokoelma ja se maksoi Target Copyssa noin $80. ENT6116 Business Plan Formation (2 credits) Tällä kurssilla professori Livengoodin vetämällä saimme ensimmäistä kertaa elämässämme luoda liiketoimintasuunnitelman. Kurssin ideana on siis perustaa uusi yritys valitsemallaan toimialalla ja ryhmässä luoda sille hyvinkin yksityiskohtainen liiketoimintasuunnitelma, joka sisältää mm. markkina- analyysiä, markkinointisuunnitelman, yksityiskohtaista tuote- /palvelukuvausta, johtoryhmän esittelyn sekä muutamien ensimmäisten vuosien kassavirtalaskelmat, tuloslaskelman ja taseen. Kurssin edetessä kukin tiimin jäsen piti koko kurssin edessä omasta yrityksestäään tasan minuutin pituisen elevator pitchin (5%), jossa tarkoituksena on vakuuttaa rahoittajat ja bisnesenkelit oman liikeidean loistavuudesta. Myöhemmin valmiista liiketoimintasuunnitelmasta pidetään esitys (20%) sekä palautetaan kirjallinen versio liiketoimintasuunnitelmasta (50%). Kurssille täytyi ostaa kurssikirja, sillä kurssin melkein loppuun saakka jokaisen luennon alussa oli quiz yhdestä tai kahdesta kirjan kappaleesta. Quizzit muodostivat 20% kurssiarvosanasta ja ne olivat melko helppoja, mikäli oli lukenut vaaditun kappaleen kirjasta. Kirjan pystyi hankkimaan käytettynä Amazonista noin $8 hintaan, mutta suosittelemme ehdottomasti ottamaan express- kuljetuksen, sillä Amazonin normaalikuljetuksella meidän molempien kirjat saapuivat siinä vaiheessa, kun quizzeja taisi olla yksi jäljellä Kurssilla täytyi tehdä myös lyhyet sepustukset otsikon doing good & having fun alla eli täytyi tehdä jotain hyvää ja kirjoittaa omista fiiliksistään sivun mittainen raportti. Tämä oli 5% arvosanasta. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvä kurssi yrittäjyydestä kiinnostuneille ja oikeastaan kenelle tahansa, joka haluaa tietää, miten yksityiskohtaiset liiketoimintasuunnitelmat käytännössä luodaan. MAN6331 Compensation in Organizations (2 credits) Tämä kurssi johdatteli henkilöstön palkitsemisen maailmaan amerikkalaisessa kontekstissa. Tämä professori Callahanin vetämä kurssi oli erityisen mielenkiintoinen siinä mielessä, että kurssilla todella ymmärsi Yhdysvaltojen ja esimerkiksi Suomen erot työntekijöiden palkitsemisessa ja työntekijäetujen suunnittelussa ym. Tästä syystä 10

11 kurssin oppeja ei kuitenkaan voi suoraan soveltaa Suomessa, muuten kuin todella teoreettisella tasolla. Kurssin parasta antia oli mielenkiintoisen asiasisällön lisäksi myös professori Judith Callahanin todella sarkastinen huumorintaju, joka jaksoi viihdyttää luennosta toiseen. Muutenkin professori Callahan tuntui olevan amerikkalaisten opiskelijoiden keskuudessa todella suosittu ja moni kertoi tulleensa tälle kurssille ihan vain hänen takiaan. Arvosana muodostui ryhmätyöstä (esitys ja loppuraportti, yhteensä 30%), lopputentistä (40%), välitentistä (10%) sekä tuntiaktiivisuudesta (20%). Kurssille tarvitsi kurssikirjan, jonka itse vuokrasin BookRenterista kohtuuhintaan (muistaakseni noin $60/2kk). Ostettuna tämä puhelinluettelon kokoinen kirja olisi maksanut reilut $200. Tässä on hyvä kurssi, mikäli olet kiinnostunut henkilöstön palkitsemisesta erityisesti amerikkalaisessa työelämässä. 3. Vapaa-aika ja muuta Gainesville on noin asukkaan pikkukaupunki, josta löytyy kaikki tarvittavat palvelut ja vähän enemmänkin. Koska kyseessä on nimenomaan opiskelijakaupunki, on tarjolla tietysti jenkkityyliin lukemattomia halpoja pikaruokaketjuja. Pakollisten pikaruokaravintoloiden lisäksi erityisesti downtownissa on muutama oikeasti hyvä ravintola, kuten The Top (jossa joutuu lähes poikkeuksetta odottamaan pöytää noin tunnin) ja Harry s. Lisäksi kannattaa testata sekä midtownista että downtownista löytyvä hampurilaispaikka Relish. Gainesvillessä on myös suhteellisen ok ostoskeskus Oaks Mall, josta löytyy kaikki perinteiset jenkkikaupat. Ruokakaupoista suosimme Publixia, josta onnistuimme löytämään myös suomalaisia hapankorppuja ja näkkileipää pahimpaan koti- ikävään! Sää oli etenkin alkukeväästä yllättävän viileä, joten mukaan on hyvä pakata takki ja pari villapaitaa. Koska Gainesville sijaitsee sisämaassa, saattavat aamut ja illat olla hyvinkin kylmiä. Sään pitäisi lämmetä varsin nopeasti kevään mittaan (tammikuu on vuoden kylmin kuukausi), mutta valitettavasti ainakin keväällä 2013 Gainesville ei säiden 11

12 puolesta näyttänyt parastaan. Onneksi sentään loppukevät oli varsin lämmin lämpötilojen hipoessa 30 astetta. Gainesvillessä on jenkkien mittakaavassa erittäin kattava joukkoliikenne. Bussit ovat ilmaisia opiskelijoille, ja niitä kulkeekin arkisin varsin hyvin. Täysin eri asia on sitten viikonloput, jolloin vain osa bussilinjoista kulkee ja nekin vain usein muutaman kerran päivässä. Lisäksi keskiviikosta lauantaisin kulkevat Later Gatorit eli yöbussit, jotka kuljettavat väsyneet opiskelijat baareista kotiin. Asuntoa etsiessä kannattaakin siis katsoa etukäteen, että asuntola on ainakin kampukselle kulkevien bussireittien varrella. Vaihtarielämä Yksi vaihdon parhaimmista puolista on tietenkin uusiin ihmisiin tutustuminen. Mielestämme Gainesvillessä on todella helppo tutustua niin paikallisiin kuin muihin vaihtareihin. Tästä pitää huolen erityisesti UF Navigators, joka on yliopiston vaihtarijärjestö. Kaikki vaihtarit saavat halutessaan oman navigatorin eli ns. tutorin, jolta voi saada hyviä vinkkejä tai ainakin autokyydin lentokentälle. Navigatorsien tapahtumiin kannattaa siis ehdottomasti osallistua, sillä sitä kautta ei voi olla tapaamatta uusia ihmisiä. Navigators järjestää lukukausittain useita tapahtumia ja päivä- tai viikonloppuretkiä. Keväällä ohjelmassa oli muun muassa viikonloppuretki Universal Studioille, päiväreissu St. Augustineen sekä useita muita pienempiä tapahtumia. UF:n ylpeys on tietysti Gatorsien jalkapallojoukkue. Jenkkifutista pelataan kuitenkin vain syksyisin, joten me emme valitettavasti päässeet kokemaan sitä, kun katsojaa kokoontuu Ben Hill Griffin Stadiumille pukeutuneina oranssiin ja siniseen ja kannustaa kotijoukkueen voittoon. Vaikka missasimmekin futiksen, kävimme katsomassa muun muassa Gatorsien korisjoukkueen pelejä, jotka olivat erittäin viihdyttäviä nekin cheerleadereineen ja orkestereineen. Tarjolla on myös muun muassa baseballia, tennistä, telinevoimistelua ja ties mitä, joten kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa! Kaikkien lajien yliopistosarjojen pelit ovat opiskelijoille ilmaisia, ainoana poikkeuksena jenkkifutis. Korismatseihin on kuitenkin rekisteröidyttävä, sillä opiskelijakiintiö on rajallinen. Rekisteröityminen tapahtuu helposti Gatorsien nettisivuilla. 12

13 Urheilumahdollisuudet Urheilumahdollisuudet Gainesvillessä ovat mielettömät ja niistä kannattaa ehdottomasti ottaa ilo irti. Kampuksella on kaksi urheilukeskusta, joista Southwest Recreation Center on aivan valtava ja todella näkemisen arvoinen. Kuntokeskuksista löytyy kuntosalit ja niissä on tarjolla monipuolinen valikoima erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Lisäksi UF:ssä on kymmeniä ellei jopa satoja urheilukerhoja ja harrastelijajoukkueita eri lajeissa. Kaikki tämä lysti on meille vaihtareille ilmaista, joten näitä huikeita liikuntamahdollisuuksia kannattaa ehdottomasti hyödyntää! Myös asuntokomplekseissa on usein omat uima- altaat, kuntosalit sekä tennis- ja koriskentät, jotka ovat asukkaille ilmaisia. Yöelämä University of Florida on rankattu yhdeksi jenkkien parhaimmista party schooleista, ja kyseistä titteliä ei ole kyllä väärin perustein annettu! Gainesvillen yöelämä jakautuu kampuksen pohjoispuolella olevaan midtowniin sekä itäpuolella sijaitsevaan downtowniin. Midtownissa on enemmän college baareja, kun taas downtownista löytyvät kaupungin yökerhot. Menoa löytyy lähes takuuvarmasti joka illalle ja juomat ovat usein lähes ilmaisia, varsinkin tytöille. Pilkku tulee klo 02.00, ja ikäraja baareihin on 21 vuotta. Mikäli et hanki Florida id:tä, joudut kantamaan passia mukanasi aina, sillä baarit eivät hyväksy eurooppalaista ajokorttia henkkarina. Mikäli olet ulkona maanantaina, kannattaa suunnata midtowniin ja Cantinan margarita mondayhin. Tiistaisin paras paikka on tecno tuesday downtownissa. Keskiviikkona puolestaan on ladies night, jolloin midtownin Grog on varma valinta. Torstaina suunnataan downtowniin, esimerkiksi Atlanticiin tai Simon siin. Perjantaina vuorossa on GatorCity ja hurjat 10 senttiä maksavat juomat. Lauantaina vuorossa on jälleen downtown, ja esimerkiksi Chateau:ssa on tuolloin hyvät bileet. Mikäli jaksat vielä bilettää sunnuntaina, kannattaa suunnata Cantinan sunday fundayhin midtowniin. Matkustelu Vaihdon yksi ehdottomista parhaista puolista on matkustelu ja Gainesvillen sijainti onkin reissaamisen kannalta ihanteellinen. Gainesvillessä on tosiaan oma pieni lentokenttä, mutta lennot sieltä voivat olla paljon kalliimpia kuin esimerkiksi 13

14 Orlandosta, varsinkin jos et varaa lentoja monta kuukautta etukäteen. Kannattaa siis tutkailla lentoja myös Orlandosta ja Jacksonvillestä, kun suunnittelee reissuja. Gainesvillestä menee Miamiin ja eteläiseen Floridaan useita melko halpoja busseja, joten ne kannattaa myös tsekata. Myös auton vuokraaminen on Jenkeissä yleisesti ottaen aika halpaa, tosin alle 25- vuotiailta peritään hieman ylimääräistä (noin $15-20 per päivä). Paras ajankohta reissailla on maaliskuun alkupuolella olevan Spring Breakin lisäksi toukokuussa, kun koulu on jo loppunut. Me reissasimme kolmisen viikkoa Jenkeissä sen jälkeen, kun koulu vapun tienoilla oli ohi. UF:ssä pystyy aika hyvin sumplimaan kursseja niin, että saa itselleen pitkät viikonloput, joten reissaaminen ja viikonlopun road tripit onnistuvat näin ollen aika hyvin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että useimmilla kursseilla on läsnäolopakko, joten luentojen skippailu ei välttämättä aina onnistu. Me matkustelimme Floridaa ristiin rastiin koko kevään. Kävimme UF Navigatorsien kanssa Universal Studioilla Orlandossa, St. Augustinessa sekä Ormond Beachillä. Lisäksi matkustelimme kaveriporukalla muun muassa Tampaan, Sarasotaan ja Clearwater Beachille, Miamiin, Key Westiin, Fort Lauderdaleen ja Naplesiin/Marco Islandille. Lisäksi kävimme New Yorkissa helmikuussa ja vietimme Spring Breakin Meksikon Cancunissa. Cancun oli erittäin suosittu Spring Breakin viettopaikka, ja UF:stäkin paikalla oli useampi kymmenen vaihtaria. Bilemeininki oli siis taattu koko viikon. Toukokuussa reissasimme Floridassa ja lensimme vielä muutamaksi päiväksi aina yhtä ihanaan New Yorkiin, josta meillä oli paluulennot Suomeen. 4. Loppukommentit Kaiken kaikkiaan voimme suositella University of Floridaa vaihtokohteena todella lämpimästi. Uskallamme jopa väittää, että UF on yksi kauppiksen kiinnostavimmista vaihtokohteista, sillä siinä yhdistyy monta todella mukavaa piirrettä, kuten 1) akateemisesti hyvätasoinen yliopisto (yhdysvaltalaisessa mittakaavassa) 2) miellyttävä ilmasto 3) todella kiinnostavat matkustuskohteet lähialueilla 4) perinteisen college townin mieletön tunnelma 5) paljon baareja ja muuta vapaa- ajan aktiviteetteja, kuten 14

15 aivan loistavat urheilufasiliteetit. Kannattaa siis ehdottomasti hakea University of Floridaan vaihtoon! Vaihtokokemus Floridassa oli upea, emmekä kumpikaan vaihtaisi hetkeäkään pois. Nuo viisi kuukautta tulemme varmasti muistamaan ikuisesti. Saimme paljon uusia kavereita niin amerikkalaisista kuin eurooppalaisistakin, ja molempien englannin kielen taito kehittyi hienosti. Lisäksi niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin vaihdon aikana oppi myös arvostamaan omaa kotia, perhettä ja kavereita Suomessa sekä sitä, kuinka hyvin kaikki toimii täällä. Yhdysvalloissa voi kyllä aina ylpeänä sanoa olla olevansa Euroopasta, joten ehkä myös arvostus omaa taustaa ja omia juuria kohtaan kehittyi. Ylipäätään kannattaa siis ehdottomasti lähteä vaihtoon, sillä se on paitsi todella hauskaa myös erittäin opettavaista monella tapaa. Jos nyt valitsisimme vaihtokohdetta uudelleen, lähtisimme silti molemmat Floridaan! Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä University of Floridaan tai vaikka yleisesti ottaen Yhdysvaltoihin vaihtokohteena liittyen, ota rohkeasti yhteyttä tai Vastaamme kaikkiin kysymyksiisi mielellämme. GO GATORS! 15

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

University of Florida

University of Florida Matkaraportti Syksy 2012 University of Florida Jesse Saarela University of Florida on suuri 50000 opiskelijaa kattava yliopisto, joka toimii Gainesvillen opiskelijakaupungin huomion keskipisteenä. Yliopisto

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus Keva t 2019 Elsa Honkanen 1. Johdanto Valitsin vaihtokohteekseni Ranskan Rivieralla sijaitsevan SKEMA Business Schoolin pääosin sen sijainnin

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Matkaraportti Kevät 2013

Matkaraportti Kevät 2013 Matkaraportti Kevät 2013 University of Strathclyde Business School Duke of Wellington - patsas K93614 1 Sisällysluettelo 1. Valmistautuminen vaihtoon.... 3 2. Opiskelu vaihtokohteessa...4 2.1 Yleistä kursseista

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010

MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 Minna Airola, KATI 4 Inka Pantzar, KATI 4 0 1.0 Johdanto... 1 2.0 Lähtövalmistelut... 1 2.1 Hakeminen... 1 2.2 Viisumi... 2 2.3 Vakuutukset...

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4

MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Pre-departure Orientation for Fulbright Center Grantees 2012-2013 DFAT Program Practices

Pre-departure Orientation for Fulbright Center Grantees 2012-2013 DFAT Program Practices Pre-departure Orientation for Fulbright Center Grantees 2012-2013 DFAT Program Practices DFAT- ja Fulbright-ohjelma Fulbright Center Ohjelman hallinnointi Suomessa Tärkein tukijat Suomessa Apua ongelmatilanteissa

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi 2017-18 Aleksi Luukkanen 1. Johdanto Suoritin opiskelijavaihtoni Sheffield Hallam Universityssa,

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Yhdysvallat Michigan Tehnological University

Yhdysvallat Michigan Tehnological University Lappeenranta University of Technology Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI: Yhdysvallat Michigan Tehnological University Laura Juhola 1. JOHDANTO Vietin syksyn 2014 Michigan Tech yliopistossa Yhdysvalloissa.

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius

MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG. Kevätlukukausi 2013. Eero Salenius MATKARAPORTTI INSTITUT TEKNOLOGI BANDUNG Kevätlukukausi 2013 Eero Salenius 1. Valmistautuminen vaihtoon Ei voi muuta kuin onnitella, jos sinut on valittu Bandungiin vaihtoon. Jos kaipaat vaihdoltasi muutakin

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi

MATKARAPORTTI. Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009. sari.pakkanen at tkk.fi MATKARAPORTTI Griffith University Gold Coast, Australia Syksy 2009 sari.pakkanen at tkk.fi Opiskelen Aalto yliopiston teknillisessä korkeakoulussa kemian tekniikan koulutusohjelmassa neljättä vuotta. Olin

Lisätiedot

KV-toiminta Schildtin lukiossa lv.2015-2016 YKKÖSET ELI 15-TASO

KV-toiminta Schildtin lukiossa lv.2015-2016 YKKÖSET ELI 15-TASO KV-toiminta Schildtin lukiossa lv.2015-2016 YKKÖSET ELI 15-TASO Italialaisryhmän vierailu lokakuussa Alessandro da Imolasta saapuu kouluumme vierailulle 20 opiskelijaa ja kaksi opettajaa 22. 28.10. HUOM!

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin 2 VALMISTELUIDEN ALOITUS Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin kanssa sähköpostitse 3 KIELI- JA KULTTUURIVALMENNUS

Lisätiedot

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549

AALTO UNIVERSITY. Matkaraportti. Carleton University - kevät 2013. k93549 AALTO UNIVERSITY Matkaraportti Carleton University - kevät 2013 k93549 Contents Johdanto... 2 Vaihtoon valmistautuminen... 2 Opiskelu Kanadassa... 3 ECON 2020 Intermediate Microeconomics I: Producers and

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Matkaraportti Augsburg, kesä 2017

Matkaraportti Augsburg, kesä 2017 Matkaraportti Augsburg, kesä 2017 Pauliina Poso Asuminen ja orientaatio Jo hakuprosessin aikana pystyin laittamaan Augsburgiin, muiden tarvittavien dokumenttien ohella, asuntohakemuksen opiskelija-asuntoon.

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta 1. Mikä olisi jännittävin paikka, jota haluaisit tutkia? 2. Jos voisit kutsua kenet tahansa maailmassa puhumaan

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

International Summer School SEOUL. Etelä-Korea. Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School SEOUL Etelä-Korea Kesä 2010 Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B International Summer School Vuosittainen heinäkuussa järjestettävä kansainvälinen kesäkoulu. Opiskelijoita reilu 100

Lisätiedot

Florida Atlantic University Boca Raton, FL

Florida Atlantic University Boca Raton, FL Florida Atlantic University Boca Raton, FL K90527, Kevät 2012 Valmistautuminen vaihtoon USA:aan vaihtoon lähtiessäsi tulet viettämään tovin aikaa monien asiapapereiden, hakupapereiden sekä todistusten

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

Hankintojen johtaminen

Hankintojen johtaminen Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

STRESSI POIS 60 MINUUTISSA?

STRESSI POIS 60 MINUUTISSA? Vapauta aistisi - Unplug yourself STRESSI POIS 60 MINUUTISSA? Anna itsellesi ja työntekijöillesi lupa kaikki häiriötekijät poistavaan syvärentoutukseen, joka lievittää tai jopa kokonaan poistaa kokemasi

Lisätiedot