Metsälain 10 lehtolaikkujen määrittely ja käsittelytarve Lounais-Suomessa. Suomen metsäkeskus Timo Silver, Sirke Kajava ja Hannu Heikkilä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsälain 10 lehtolaikkujen määrittely ja käsittelytarve Lounais-Suomessa. Suomen metsäkeskus 2015. Timo Silver, Sirke Kajava ja Hannu Heikkilä"

Transkriptio

1 Metsälain 10 lehtolaikkujen määrittely ja käsittelytarve Lounais-Suomessa Suomen metsäkeskus 2015 Timo Silver, Sirke Kajava ja Hannu Heikkilä

2 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 2 } Metsälain 10 lehtolaikkujen määrittely ja käsittelytarve Lounais-Suomessa Luonnonhoitohankeraportti , päivitys Tekijät: Kiitokset: Kannen kuva: Taitto: Timo Silver Suomen metsäkeskus Sirke Kajava Suomen metsäkeskus Hannu Heikkilä Suomen metsäkeskus Kiitokset metsäneuvoja Merja Lahdelle ja kartta - ja kuviotietojen poimimisesta ja tulostamisesta Luotsi-järjestelmästä. Lehtokasvillisuutta hoidetulla lehtokohteella Perniössä noin kaksi vuotta hoitohakkuun jälkeen. Kuva: Sirke Kajava. Terttu Välkkilä Paino: Painosalama Oy, Turku, 2015 ISBN , nid. ISBN , pdf

3 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 3 } SISÄLLYS 1 TIIVISTELMÄ JOHDANTO TAUSTAA LEHTOJEN KÄSITTELYTARPEEN ARVIOINTIIN Lehtojen luontainen kehityskulku Lehtojen määrittelyperusteista ja suojavyöhykkeen tarpeellisuus Lehtojen hoitotarpeen perusteet ja hoitotarpeen arviointi Jalopuulehtojen hoidossa huomioitavaa Metsälain 10 lehtojen käsittely Lehtojen käsittelyn ohjeistus ja toteutus eri organisaatioissa ja hoitoprojekteissa TARKASTELUAINEISTO MAASTOTARKASTUKSEN TULOKSET Lehtotyypit Satakunnassa Lehtotyypit Varsinais-Suomessa Puuston rakenne, luonnontilaisuus ja lahopuusto Satakunnassa Jalot lehtipuut ja pähkinäpensas Varsinais-Suomessa METE-kartoituksen ja Luotsi-aineiston luotettavuus Metsälakilehtojen hakkuut Lehtojen hakkuuehdotukset Metsäkeskuksen järjestelmässä Toteutetut hakkuut satakuntalaisissa metsälakilehdoissa Toteutetut hakkuut varsinais-suomalaisissa metsälakilehdoissa Ympäristötuki metsälakilehdoissa Hoitotarve Satakunnan metsälakilehdoissa Hoitotarve Varsinais-Suomen metsälakilehdoissa TOTEUTETTUJA HOITOKOHTEITA VARSINAIS-SUOMEN LEHDOISSA KIRJALLISUUS LIITE LIITE

4 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 4 } 1 Tiivistelmä Tässä KeMeRa-rahoitteisena (Kestävän metsätalouden rahoituslaki) luonnonhoitohankkeena toteutetussa tarkastelussa on tarkoitus arvioida metsälain 10 lehtolaikkujen hoitotarvetta Lounais-Suomessa sekä maastotarkastusten että kirjallisuuden pohjalta. Lehtojen hoidon tarpeen taustaa ja perusteita on koottu eri tutkimuksista. Samalla on arvioitu yleensä metsälain 10 lehtolaikkujen määritysperusteita, suojavyöhykkeiden tarpeellisuutta ja kohteiden nykytilaa tehtyjen hakkuiden osalta sekä tarkentaa tarvittaessa lehtolaikkujen kuviotietoja Metsäkeskuksen tietojärjestelmiin. Suomessa lehtoja tavataan vain harvinaisina ja pieninä saarekkeina karujen kangasmetsien keskellä. Lehtojen osuus kasvullisen metsämaan pinta-alasta on Etelä-Suomessa noin 1 % (Alanen ym. 1995). Pääosa Etelä-Suomen säilyneestä lehtokasvillisuudesta on enemmän tai vähemmän ihmistoiminnan muuttamaa. Raivaaminen ja laiduntaminen ovat pelastaneet useita valoa ja lämpöä vaativien lehtokasvien kasvupaikkoja kuusettumiselta. (Alanen ym. 1995). Lehtipuuvaiheen jälkeen useimpien lehtojen luonnonmukaiseen kehitykseen kuuluu kuusen osuuden kasvaminen ja lopulta vallitseva asema. Tämän aineiston kohteet olivat valtaosin hyvin pienialaisia keskikoon ollessa 0,53 ha. Pienialaisten lehtolaikkujen ympärille pitäisikin hakkuussa jättää noin metrin suojavyöhyke ja kapeissa puronvarsilehdoissa vähintään metrin hakkaamaton vyöhyke puron molemmin puolin. Yli 1 hehtaarin kuvioissa riittänee yleensä noin 5-10 metrin suojavyöhyke kuvion reunassa. Tässä luonnonhoitohankkeessa poimittiin otantana Metsäkeskuksen paikkatietojärjestelmästä metsälain 10 lehtokuvioista (781 kpl) maastotarkastettavat kuviot. Otanta painotettiin lehtojen hoitotarpeen arvioinnin lähtökohdasta ja tarkastettavaksi valittiin kaikki kuviot, joissa oli merkintä joko pelkästään jalopuusta tai sekä jalopuusta että kuusesta, tai merkitty hakkuuehdotus. Maastotarkastusten yhteydessä Satakunnassa löytyi lisää lehmuskohteita. Lisäksi Satakunnassa maastotarkastettiin lähes kaikki kuivat lehdot sekä tasaisesti ympäri maakuntaa puronvarsilehtoja. Selvästi yleisin lehtotyyppi Satakunnassa tässä aineistossa oli tuoreen lehdon käenkaali-oravanmarjatyyppi (OMaT), jota esiintyi noin 75 %:lla kuvioista. Ilahduttavan monipuolisesti oli metsäsuunnittelun ja metsälakikartoituksen yhteydessä löytynyt muitakin lehtotyyppejä. Tyypillistä puronvarsilehdoille oli se, että purojen lähiym-

5 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 5 } päristössä lehtotyyppinä oli hiirenporras-käenkaalityyppi (AthOT), joka kauempana purosta vaihettui OMaT -lehdoksi. Varsinais-Suomi on hemiboreaalista vyöhykettä ja lehtoja on melko runsaasti. Lehtotyyppejä on Satakuntaa enemmän. Kohteet sijaitsivat eri puolilla maakuntaa, painottuen Turun ja Salon seuduille. Lehtotyypeistä eniten esiintyi tuoreen lehdon sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja OMaT -lehtoa. Myös kuivan lehdon nuokkuhelmikkä-linnunhernetyyppiä (MeLaT) esiintyi suhteellisen paljon. Valtaosalla MeLat -tyypin lehdoista esiintyi tammea, usealla myös pähkinäpensasta. Tammen seuralaispuulaji kuivilla lehdoilla on usein mänty. Lounais-Suomessa on Varsinais-Suomen alueella tammea kasvavia metsälakilehtoja, joissa on hoitotarvetta. Jalopuulehdon käsittelyssä tulee lähteä puulajin valon tarpeesta ja jalopuiden elinvoiman säilyttämisestä. Tyypillinen hoitoehdotus oli lähipuiden poisto jalopuun tai pienen jalopuuryhmän tuntumasta, mutta myös laajempia harvennusluonteisia poimintahakkuita ehdotettiin. Poistettava puulaji oli yleensä kuusi, mutta muitakin puulajeja arvioitiin jalopuiden kannalta tukahduttaviksi. Kun kuusen poiston yhteydessä toimitetaan runko ja/ tai varsinkin oksat pois, saadaan samalla kohteelta pois hapanta kariketta. Mäntyä ja lehtipuita ehdotettiin poistettaviksi vain, mikäli ne suoraan varjostuksellaan haittasivat jalojen lehtipuiden kasvua. Haapa on levinneisyydeltään yleinen ja biologisesti voimakas ja nopeakasvuinen puulaji. Haapaa kaulaamalla saadaan estettyä sen hallitsematon leviäminen ja samalla monimuotoisuudelle arvokas haapalahopuu jää kohteelle. Hoitoehdotuksia määritettiin Varsinais-Suomessa jalopuulehtoihin 13,9 ha:lle eli 21 %:lle kaikista maastokohteiden yhteenlasketuista pinta-aloista. Toimenpide-ehdotukset koskivat lähes poikkeuksetta vain osaa kuvion pinta-alasta. Hoitoehdotuksista suurin osa kohdistui tuoreeseen HeOT -lehtoon (27 %). Toiseksi eniten nähtiin hoitotarvetta kuivissa MeLaT -lehdoissa (25 %). Lähes yhtä paljon hoitoehdotuksia oli tuoreissa OMaT -lehdoissa (24%). Näiden lisäksi joitakin hoitoehdotuksia annettiin kaikkien muiden maastotarkastettujen lehtotyyppien kohteisiin, paitsi käenkaali-mesiangervotyypin (OFiT) kosteisiin lehtoihin.

6 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 6 } Lounaisimmassa Suomessa tammea esiintyy melko runsaasti, metsälehmusta siellä täällä ja vaahteraa asutusten lähellä. Suurin painoarvo oli saarnen ja vuorijalavan esiintymispaikoilla. Niiden eteen tehtäviä toimenpiteitä pidettiin niin tärkeänä, että pienimuotoisiakin hoitoehdotuksia annettiin. Muissa kuin jalopuulehdoissa ei arvioitu olevan hoitotarvetta Varsinais-Suomessa. Tämän aineiston satakuntalaisista lehdoista noin 90 % pitäisi luonnontilaisina olla kuusivaltaisia Hotasen ym. (2008) lehtotyyppien puulajivaltaisuuden perusteella. Tässä aineistossa voidaan Satakunnan metsälakilehtojen osalta arvioida, että niiden luonnontilaan kuuluu lähes poikkeuksetta kuusi joko valtapuuna tai sekapuuna. Lehdon luonnontilan säilyttämisen näkökulmasta kuusettumisen estämisessä ei ole perusteita tämän tyyppisissä lehdoissa. Voidaan ajatella, että olemassa oleva lajisto on sopeutunut kasvamaan kuusettuneessa ja sitä kautta happamoituneemmassa kasvuympäristössä, mitä lajistokin kuvaa (vaateliaammat ruohot puuttuvat pääosin). Tämän tarkastelun useissa kuusivaltaisissa varjoisissa lehdoissa näyttivät mm. sudenmarja ja lehtokorte esiintyvän runsaina ja elinvoimaisina. Von Bonsdorf-Salminen (2009) kritisoi voimakkaasti kuusten hävittämistä lehdoista ja lehdoissa tehtäviä voimakkaita hoitotoimenpiteitä. Kuusi on tärkeä puulaji erityisesti indikaattoreina toimiville ektomykorritsasienille ja kuusten kadotessa lehdoista koko metsän monimuotoisuus kärsii. Jalopuista maastotarkastuksessa löytyi Satakunnasta luonnontilaisena vain lehmusta. Matalat vaahterat ja muutamat tammet olivat todennäköisesti viljelykarkulaisia. Yleisesti voidaan todeta, että tämän tarkastelun lehtokuvioilla Satakunnassa ei ole perusteltua hoitotarvetta. Huolestuttavaa on, että edustavissa lehtokohteissa oli metsäyhtiöiden toimesta tehty avohakkuita, joista laajin koski edustavaa 2,1 ha lehtoa. Varsinaisia hakkuita oli tehty 15 lehtokuviolla. Joissakin kohteissa oli metsälakia rikottu. Lievät harvennukset on todettu metsälain perusteluissa mahdollisiksi, vaikka niille ei olisikaan perusteita lehtojen luonnontilan lähtökohdista. Olisikin tärkeää saada edustavimmat metsälain 10 lehtokohteet suojavyöhykkeineen ympäristötuen piiriin. Lehdon hoitohakkuita on toteutettu Varsinais-Suomessa viime vuosina kahdella METE-kohteella sekä kolmella ympäristötukikohteella.

7 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 7 } 2 Johdanto Suomessa lehtoja tavataan vain harvinaisina ja pieninä saarekkeina karujen kangasmetsien keskellä. Etelä-Suomessa lehtometsien pinta-ala on noin 1 % koko kasvullisen metsämaan alasta (Alanen ym. 1995). Lounais-Suomen metsäkeskusalueelta löytyi metsälain 10 kriteerit täyttäviä reheviä lehtolaikkuja vuosina tehdyssä metsälakikartoituksessa (METE-kartoitus) 281,8 ha (585 kpl). Lounais-Suomen pohjoisemmasta maakunnasta Satakunnasta niitä löytyi kartoituksessa 108,8 ha (262 kpl) keskikoon ollessa 0,42 ha. Etelässä Varsinais-Suomessa kohteita oli enemmän, vastaavat luvut olivat 173 ha (323 kpl), keskikoko 0,55 ha. (Heikkilä & Kajava 2004). Osa Varsinais-Suomesta kuuluu hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen, jossa lehtojen esiintymistiheys on suurempi kuin muilla kasvillisuusvyöhykkeillä Suomessa. Kaikista METE-kohteista lehtolaikkujen osuus oli 10,1 %. Lehdot olivat toiseksi yleisin elinympäristötyyppi METE-kohteista Lounais-Suomessa. Metsäkeskuksen aikaisempaan paikkatietojärjestelmään Luotsiin talletettiin sekä METE-kartoituksen että metsäsuunnittelun yhteydessä kartoitetut metsälain 10 lehdot. Luotsi-järjestelmään oli v mennessä kirjattu 781 kpl (Sat 294 kpl, V-S 487 kpl) metsälain 10 lehtolaikkua. Paikkatietojärjestelmä on v vaihdettu ArcGis-pohjaiseen Aarni-järjestelmään. Myös kaikki tieto METE-kohteista on luonnollisesti siirretty sinne. Tässä KeMeRa-rahoitteisena luonnonhoitohankkeena toteutetussa tarkastelussa on tarkoitus arvioida metsälain 10 lehtolaikkujen hoitotarvetta Lounais-Suomessa sekä maastotarkastusten että kirjallisuuden pohjalta. Samalla hankkeessa on tarkoitus arvioida yleensä metsälain 10 lehtolaikkujen määritysperusteita, suojavyöhykkeiden tarpeellisuutta ja kohteiden nykytilaa tehtyjen hakkuiden osalta sekä tarkentaa tarvittaessa lehtolaikkujen kuviotietoja. Satakunnan maakunnan osalta vastuuhenkilönä on ollut metsänhoitaja Timo Silver ja Varsinais-Suomen osalta luonnonhoidon asiantuntija Sirke Kajava. Maastotöitä on Varsinais-Suomessa tehnyt myös metsäneuvoja Heli Roström. Tarkasteluperusteet Satakunnan ja Varsinais-Suomen kohteiden osalta ovat jossain määrin poikenneet toisistaan. Satakunnassa on kiinnitetty enemmän huomiota kas-

8 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 8 } villisuuteen, puuston rakenteeseen ja lahopuustoon. Varsinais-Suomessa painopiste oli metsiköissä, joissa esiintyi jaloja lehtipuita sekä erityisesti niissä metsiköissä, joissa esiintyi jalopuiden lisäksi kuusta. Mahdollisen hoitotarpeen selvittäminen on kuitenkin ollut molemmilla alueilla tärkeintä. 3 Taustaa lehtojen käsittelytarpeen arviointiin 3.1 Lehtojen luontainen kehityskulku Jalot lehtipuut ja tervaleppä esiintyivät yleisimmillään lämpökaudella noin 6000 vuotta sitten, jolloin niiden levinneisyys ulottui huomattavasti nykyistä pohjoisemmaksi. Leppää oli runsaasti, mutta jalopuiden osuus puustosta ei ollut silloinkaan suurempi kuin 2-3 %. Lehmus oli jalopuista yleisin. Kun ilmasto kylmeni ja muuttui mantereisemmaksi, jalojen lehtipuiden levinneisyys taantui. Vastasaapunut kuusi valtasi vahvana kilpailijana sille sopivia kasvupaikkoja (Valkonen ym. 1995) Kuusi alkoi syrjäyttää lehtokasvillisuutta, kun olosuhteet muuttuivat kuuselle otollisemmiksi (Alanen ym. 1995). Lehdot ovat olleet voimakkaan maankäytön kohteena jo rautakaudelta lähtien. Kaskeaminen oli lehdoissa yleistä. Karkeasti arvioituna noin puolet maamme lehdoista on raivattu pelloiksi. Varsinais-Suomen lehdot ovat olleet 1600-luvun lopulta 1940-luvun lopulle suurelta osin peltoina niittyinä ja hakamaina luvun lopussa Etelä-Suomessa kaikki alueet olivat erittäin voimaperäisessä karjatalouskäytössä (Alanen ym. 1995). Tammen suosio menneiden aikojen laivanrakennuksessa ja lehmuksen niinen suuri kulutus ovat vähentäneet näitä puulajeja jalopuulehdoissa (Valkonen ym. 1995). Pääosa Etelä-Suomen säilyneestä lehtokasvillisuudesta on enemmän tai vähemmän ihmistoiminnan muuttamaa. Vain kaikkein syrjäisimmät, kivisimmät, kosteimmat, pohjoisrinteillä sijaitsevat tai muuten vaikeimmin hyödynnettävät lehtorippeet ovat säilyneet jokseenkin luonnontilaisina purolaaksoissa, jyrkänteiden alla ja louhikkorinteillä. Näilläkin on usein käynyt karjaa. Raivaaminen ja laiduntaminen on pelastanut useita valoa ja lämpöä vaativien lehtokasvien kasvupaikkoja kuusettumiselta. (Alanen ym. 1995).

9 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 9 } Lehtopuuston uudistuminen on todennäköisesti luonnontilaisissa lehdoissa tapahtunut enimmäkseen pienehköissä, luontaisesti syntyneissä aukoissa myrskytuhon tai yksittäisten vanhojen puiden kaatumisen seurauksena (ns. pieni kierto). Osaan eteläisiä lehtoja on kehittynyt kasviyhdyskuntia, joihin kuusi kuuluu olennaisena, jopa latvuskerroksessa vallitsevana osana. Kuusten alle sekä vanhojen puiden kaatuessa syntyviin aukkoihin kasvaa lehtipuita kuten pihlajia ja vaahteroita (Alanen ym. 1995). Lehtipuuvaiheen jälkeen useimpien lehtojen luonnonmukaiseen kehitykseen kuuluu kuusen osuuden kasvaminen ja lopulta vallitseva asema. Kuusen osuutta erilaisten muiden, kuusten kannalta vähemmän suotuisten lehtotyyppien sukkessiossa ei tarkoin tunneta. Esimerkiksi lähteikkörinteillä sekä joissain vakiintuneissa jalopuumetsiköissä tai topografialtaan erikoisissa paikoissa (harju-, kallionalus-, ja louhikkolehdoissa) kuusettuminen näyttää olevan usein varsin hidasta (Alanen ym. 1995). Huomattava osa lehdoista lienee aikanaan uudistunut myös kulon kautta (ns. suuri kierto). Asutuksen läheisyyteen keskittyneen sijaintinsa, kosteapohjaisuutensa sekä ruohokasvillisuutensa rehevyyden vuoksi on kulofrekvenssi lehdoissa ollut kuitenkin huomattavasti kangasmaita pienempi. Myös kulon voimakkuus lienee enimmäkseen jäänyt vähäiseksi. Kuivissa, paahteisissa lehdoissa tuli on edennyt maakulona. Rehevissä kuusettuvissa lehdoissa kulo on poikkeuksellisen pitkien, kuivien kausien jälkeen edennyt myös korkeina, pikaisina latvapaloina, suoranaisina tulimyrskyinä. Kulojen vähäisyyden vuoksi pioneerivaiheen lehtipuut kuten haapa eivät ole voineet vallata laajoja lehtoaloja kangasmaiden tapaan (Alanen ym. 1995). Lehdot kuuluvat pääosin S-tyypin (ASIO-malli, sällan ) metsiin, joissa kulot toistuvat n. 200 vuoden välein. Mönkkösen (1998) mukaan pienen mittakaavan aukkodynamiikka on ilmeisen tärkeä metsän monimuotoisuuden kannalta etenkin metsätyypeillä, joilla kulon merkitys on vähäisempi (kulonkiertämät ja S-tyyppi). 3.2 Lehtojen määritteluperusteista metsälain 10 kohteiksi sekä suojavyöhykkeen tarpeellisuus Metsälain (1093/1996) perusteluissa todettiin, että metsälakikohteet ovat yleensä pienialaisia, mistä on seurannut se, että pienialaisuutta on pidetty osin jopa johtavana kriteerinä lakikohteiden rajausta määritettäessä. Pienialaisuuden käsitteestä onkin olemassa hyvin ristiriitaisia näkemyksiä (Silver ym. 2008). Pienialaisuuden ja

10 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 10 } lehtolaikkukäsitteen tulkinta on tämänkin aineiston muutamilla kohteilla saattanut johtaa metsälakilehdon liian suppeaan rajaukseen. Pykälä (2007) totesi tekemässään tutkimuksessa Lohjalla, että metsälakikohteiden rajaus näyttää kaikkein ongelmallisimmalta lehdoissa, joissa pienialaisuuden korostaminen on johtanut lähes aina siihen, että lehto on joko jätetty kokonaan rajaamatta tai siitä on rajattu vain palanen metsälakikohteeksi. Tämän palasen valintaperusteet jäivät käsittämättömäksi. Pienialaisuuden korostaminen johtaa luonnonarvoiltaan vaatimattomien kohteiden rajaamiseen metsälakikohteiksi arvokkaiden kohteiden sijaan tai siihen, että arvokkaasta kohteesta vain palanen rajataan metsälakikohteeksi. Metsälakia muutettiin osittain mm. metsälain 10 osalta joulukuussa Uuden metsälain (1085/2013) 10 mukaan rehevien lehtolaikkujen ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus. Vanhaan lakiin verrattuna uutta on maininta lehtomullasta. Vanhasta laista poiketen myös pienialaisuuden määritelmä on muuttunut. Kun aikaisemmin edellytettiin metsälakikohteiden olevan yleensä pienialaisia, uudessa laissa ne on määritelty yksiselitteisesti pienialaisiksi tai metsätaloudellisesti vähäarvoisiksi. Edelleenkään pienialaisuuden rajaa ei ole laissa tai asetuksessa tarkemmin määritelty lehtolaikkujen kohdalla. Metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastustoiminnon (RATA) toimintaohjeessa 1/2014 todetaan, että pienialaisina voidaan pääsääntöisesti pitää kohteita, joiden pinta-ala on enintään 2 ha. Lopullinen vastaus pienialaisuuden rajanvetoon saataneen vasta oikeustapausten kautta. Ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu pienikokoisilla metsälakikohteilla reunavaikutuksen takia. Pienialaiset lehtolaikut jäävät yleensä jossain metsikön kehitysvaiheessa hakkuiden keskellä olevaksi saarekkeeksi, jolloin valo lisääntyy, myrskytuho- ja hyönteistuhoriski kasvaa. Pykälän ym. (2006) mukaan metsälakikuvioiden hyvin pieni koko tekee ne alttiiksi reunavaikutukselle. Lähiympäristön hakkuut heikentävät siten useimpien metsälakikohteiden ominaispiirteitä, etenkin suojaisaan pienilmastoon sopeutuneiden lajien elinoloja. Metsälajistolle haitalliseksi havaittu reunavaikutus ulottuu yleensä metrin päähän metsän reunasta (muun muassa Pykälä ym. 2006, Siitonen ym. 2005).

11 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 11 } Tämän aineiston kuvioilla havaittiin selviä kasvillisuusmuutoksia (mm. heinittymistä) hakkuuaukkoon rajoittuvissa lehtokuvion reunaosissa. Leinonen & From (2009) arvioivat suojavyöhykkeen tarvetta jalopuulehdoissa moniselitteisesti ja toteavat lehtosirpaleiden olevan nykyisin hyvin herkkiä ympäröivän maankäytön vaikutuksille. Jalopuumetsään rajautuvat avohakkuut ja reunapensaiden raivaukset kuivattavat kasvillisuutta. Toisaalta ympäröivä tiheä talouskuusikko varjostaa jalopuumetsää ja muuttaa vähitellen puulajisuhteita lehdossa. Puronvarsilla suojavyöhykkeen tarpeeksi esitetään vähintään m (Hylander ym. 2005, Selonen & Kotiaho 2006). Puronvarsilehdoissa korostuu myrskytuhoriski, mikä oli kapeilla reunavyöhykkeillä realisoitunutkin muutamalla tämän tarkastelun kohteella ja puronvarsilehto oli kutistunut puustoltaan hyvin harvaksi ja avonaiseksi. Tämän aineiston kohteet olivat valtaosin hyvin pienialaisia. Pienialaisten lehtolaikkujen ympärille pitäisi hakkuussa jättää noin metrin suojavyöhyke ja kapeissa puronvarsilehdoissa vähintään m hakkaamaton vyöhyke puron molemmin puolin. Kosteissa lehdoissa ja kapeilla kuvioilla suojavyöhykkeen pitäisi olla noin 20 m myrskytuhoriskin vuoksi. Yli 1 ha:n kuvioissa riittänee yleensä noin 5-10 m suojavyöhyke kuvion reunassa. Tältä vyöhykkeeltä voi myös isompia puita poimia, kunhan varjostus säilyy riittävänä metsälakilehdossa. Purojen suojavyöhykkeiltä ei kuitenkaan pitäisi puita poimia (Kajava ym. 2002). Metsälain (1093/1996) 10 kannalta ongelmallisia tulkittavia ovat vanhat puuttomaksi raivatut, lehtomaan pellot ja niityt ja niistä kehittyneet sekundaarilehdot. Näiden lehtoekosysteemien biologinen jatkuvuus on niiden maanpäällisen eliöyhteisön ja pellossa jopa maaperän suhteen katkaistu lähes kokonaan. Pitkään peltokäytössä olleella alueella on tuskin ainuttakaan lehtokasvia jäljellä. Avoimilla niityilläkin viihtyy vain muutama lehdon laji. Sekundaarilehdon kasvillisuus voi hyvinkin nopeasti kehittyä täystiheäksi. Lajisto on kuitenkin pitkään yksipuolinen, usein harmaalepän ja korkeiden kulttuurinsuosijaruohojen vallitsema. Vaatelias lajisto leviää lehtoon hitaasti seudulla säilyneiden esiintymispaikkojen läheisyydestä ja elinvoimasta sekä lajien leviämiskyvystä riippuen (Alanen ym 1995).

12 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 12 } 3.3 Lehtojen hoitotarpeen perusteet ja hoitotarpeen arviointi Lehtojen hoitotarpeesta on esitetty tutkijoiden, käytännön toimijoiden ja organisaatioiden toimesta erilaisia näkemyksiä. Lehtojensuojelun työryhmä (1988) esitti arvionsa lehtojen hoitotarpeesta kasvillisuusvyöhykkeittäin. Tammivyöhykkeellä sijaitsevista lehtojensuojeluohjelman alueista peräti %:n esitettiin kaipaavan hoitotoimia. Vuokkovyöhykkeellä (etelä-osa Satakuntaa *) hoitoa kaipaa arviolta % ohjelman lehdoista, muualla eteläboreaalisella vyöhykkeellä (pohjoisosa Satakuntaa *) sekä Kainuussa %. Keski- ja pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä hoitotarvetta on alle 20 % lehtoalueista. (* kirjoittajan lisäys) Kuusettumista pidetään ongelmana useimmissa lehtotyypeissä ja monet tutkijat ja käytännön toimijat pitävät kuusen eriasteista hävittämistä kaulaamalla ja kaatamalla tavoitteena, jotta lehdon monimuotoisuus säilyisi (mm. Alanen ym. 1995, Meriluoto & Soininen 1998, Kolehmainen 2008). Alasen ym. (1995) mukaan luonnontilaisia (talouskäytön ulkopuolella olleita) lehtoja tulee hoitaa siten, ettei ympäriltä tuleva vaikutus pääse muuttamaan lehtoa. Ongelmana on pienten luontaisten lehdonrippeidenkin nopea kuusettuminen ympäröivän kuusta suosivan metsätalouden tuloksena. Hoitotarpeena on tällöin varovainen kuusten poisto. Pääsääntöisesti osa kuusista jätetään kasvamaan joko yksittäisinä läskikuusina tai vallitsevien kuusten taikka alikasvos- ja välikuusten ryhminä. Pieni kuusimäärä lisää lehdon lajistollista monipuolisuutta, koska tietyt lajit (esim. kovakuoriaisista viherjäärä ja kuoripimikkä sekä kääväkkäistä huopakääpä ja kuusenkääpä) viihtyvät vain järeillä kuusilla, jollaisia tavataan juuri rehevissä lehdoissa. Kuuset antavat suojaa myös linnuille ja nisäkkäille (Alanen ym. 1995). Pykälän ym. (2006) mukaan metsälakikohteilla on suurempi merkitys uhanalaisille jäkälille ja sammalille kuin putkilokasveille. Pääosa lakikohteilla tavatuista uhanalaisista lajeista elää joko vanhoilla pystypuilla tai maapuilla ja esiintymät ovat yleensä pieniä. Siksi lakikohteilla tehtävät varovaisetkin hakkuut tai yksittäisten puiden poistot saattavat vaarantaa uhanalaisten lajien esiintymät. Kyseessä olevassa tutkimuksessa indikaattorijäkälillä tärkeimmät kasvupuut olivat kuusi (etenkin puronvarsilla), haapa ja pihlaja. Perinteisessä laidunkäytössä olleissa lehdoissa, hakamailla ja lehdesniityissä hoitotarve on lähinnä sulkeutumisen estäminen (jos hoidetaan perinnebiotooppina) tai

13 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 13 } alueen hallittu lehtipuustoa suosiva palautuminen täystiheäksi lehdoksi (jos hoidetaan lehtona) (Alanen ym. 1995). Kuusettuminen on Vallan ym. (1990) mukaan ongelma nimenomaan pienissä lehdoissa, joista suurin osa kaipaa jonkinasteista hoitoa tai kunnostusta. Pitkäikäinen, riittävän laaja ja elinvoimainen lehto säilyttää luonteensa ilman hoitotoimia. Kuusi varjostaa ja happamoittaa lehtojen maaperää vallaten ne askel askeleelta. Monet lehtojen uhanalaisista kasvi- ja eläinlajeista ovat lehtojen kuusettumisen myötä vaarassa hävitä maastamme kokonaan (Valta ym. 1990). Lehdoissa elää maamme uhanalaisista sienistä ja jäkälistä 45 %, selkärangattomista eläimistä 22 % ja putkilokasveista 10 %. Pohdintaa kuusettumisen ja sen estämisen osalta aiheuttavat lähinnä sellaiset kulttuurivaikutteiset, lehtipuuvaltaiset lehdot, joita on laidunnettu ja myös puustoa käsitelty. Ne ovat lähinnä hakamaalehtoja, joilta puustoa ja pensaikkoa harvennettiin, niin että ruohon kasvu parani (Haegström 2005). Tällöin ei lähtötilanteena ole enää luonnontilainen lehto. Myös useat tämän aineiston lehdot ovat olleet eriasteisen laidunnuksen piirissä. Kysymys hoitotarpeesta on näillä kohteilla lähinnä filosofinen. Onko tavoitteena hoidettava perinnebiotooppi vai annetaanko niiden palautua mahdollisimman luonnontilaiseksi lehdoksi. Mikäli kohdetta pidetään metsälain 10 kohteena, on ainoa vaihtoehto jälkimmäinen tavoite, jossa niiden tulee antaa kehittyä luonnontilaisena ilman puuston käsittelyjä (pl. jalopuulehdot). On myös todennäköistä, että hakamaalehdoissa on poistettu nimenomaan kuusta, jotta ruohot ja heinät ovat rehevöityneet ja nykyinen kuusettumiskehitys viekin niitä kohti aiempaa luonnontilaa. Yleisesti metsälain 10 kohteisiin liittyy luonnontilaisuuden käsite ja metsien käsittelemättömyyden periaate. Puuston käsittelemättömyys on edellytys metsien luonnontilaiselle kehitykselle ja mm. lahopuujatkumon olemassaololle. Lehtojen annetaan kehittyä luonnon omalla mekanismilla pienaukkodynamiikan kautta (pieni kierto). Ongelmaksi jää luonnontilaisuuden näkökulmasta nykyaikana se, että luonnon kiertokulkuun kuuluvat kulot pyritään estämään luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta. On myös esitetty voimakasta kritiikkiä lehtojen ja yleensä avainbiotooppilaikkujen käsittelylle.

14 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 14 } Von Bonsdorf-Salminen (2009) kritisoi voimakkaasti kuusten hävittämistä lehdoista ja lehdoissa tehtäviä voimakkaita hoitotoimenpiteitä. Kuusi on tärkeä puulaji erityisesti indikaattoreina toimiville ektomykorritsasienille ja kuusten kadotessa lehdoista koko metsän monimuotoisuus kärsii. Myös Hottola (2009) korostaa avainbiotooppilaikkujen käsittelemättömyyden tärkeyttä. Avainbiotooppien kaltaisten laikkujen laatu ei tutkimustulosten mukaan ole lahopuusta riippuvaisten sienten kannalta juuri tavanomaista talousmetsää parempi. Avainbiotooppilaikut voivat auttaa monimuotoisuuden turvaamisessa suojelualueverkoston täydentäjinä, mikäli ne rajataan nykyistä suuremmiksi ja jos niissä ei sallita varovaisiakaan hakkuita. Kuva 1. Kuusivaltainen OMaT - metsälakilehto Kiukaisissa. Lehdon indikaattorilaji lehtokorte esiintyy kuviolla peittävänä ja elinvoimaisena. Kuviolla ei ole perusteltua hoitotarvetta. Kuva: Timo Silver.

15 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 15 } Kuusen voi katsoa kuuluvan oleellisena osana useimpien lehtojen luonnontilaan ja osaan eteläisiä lehtoja on kehittynyt kasviyhdyskuntia, joihin kuusi kuuluu oleellisena, jopa latvuskerroksessa vallitsevana osana (Alanen ym. 1995). Tietyt lehtojen indikaattorilajit kuten sudenmarja ja lehtokorte (kuva 1) esiintyvät ja viihtyvät nimenomaan kuusivaltaisissa lehdoissa. Sudenmarja on yksittäistä runsaampana kasvaessaan hyvä varttuneiden kuusikoiden lehtoindikaattori (Hotanen ym. 2008). Lehtotyyppien luontaisia puulajisuhteita ovat kuvanneet mm. Hotanen ym. (2008) seuraavasti: Tuoreet, keskiravinteiset lehdot (mm. OMaT) ovat yleensä kuusivaltaisia, joskus lehtipuuvaltaisia. Kosteat runsasravinteiset lehdot (mm. OFiT, MattT) on tavallisesti kuusivaltaista sekametsää. Kosteat keskiravinteiset lehdot (mm. AthOT) ovat yleensä kuusivaltaisia, nuoret metsät usein kuitenkin lehtipuuvaltaisia. Ainoastaan tuoreet runsasravinteisemmat lehdot (mm. HeOT ja PuViT) ovat keskimäärin lehtipuuvaltaisempia, mutta kuusi kuuluu niihinkin sekapuuna. Kuivat, keskiravinteiset lehdot (mm. VRT) ovat mäntyvaltaisia, sekapuuna myös kuusta ja lehtipuita. Merenrantalehdot (SiT) ovat tervaleppävaltaisia. Eteläisimmän Suomen tuoreissa lehdoissa saattaa yleisenäkin esiintyä pähkinäpensasta (Hotanen ym. 2008). On esitetty, että pähkinälehdoissa pähkinäpensaiden säilyminen taataan poistamalla varjostavat kuuset (Alanen ym. 1995). Tälle on vaikea löytää perusteluja ainakaan tyypillisissä kuusivaltaisissa metsälain 10 käenkaali-oravanmarjatyypin (OMaT) ja sinivuokko-käenkaalityypin (HeOT) lehtolaikuissa, jotka eivät ole jalopuulehtoja. Pähkinäpensasta ei pidäkään liiaksi korostaa hoitotoimenpiteiden osalta (kuva 4). Hämet-Ahti ym. (1989) luokittelee pähkinäpensaan puolivarjoisaksi. Holmåsen (1991) toteaa kirjassa Pohjolan puut ja pensaat, että pähkinäpensaan tiheissä pensaikoissa vanhimmat haarat kuivuvat jo vuotiaana ja korvautuvat uusilla. Se menestyy myös tammimetsän varjossa, missä se saa valoa alkukesällä. Pähkinäpensas voi kehittyä kookkaaksi sitä varjostavien kuusten kaaduttua tai kuivuttua (Kiuru 2008). Kuusen ja muun varjostavan puuston hävittäminen pähkinäpensaan läheltä eittämättä parantaisi sen kasvua, mutta muissa kuin jalopuulehdoissa

16 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 16 } Kuva 2. Pähkinäpensasta HeOT -lehdossa Säkylässä. Kuviolla hakattu koivuja pähkinäpensaiden läheisyydestä, mikä oli kirjattu ympäristötukisopimukseen velvoitteeksi. Pähkinäpensas kasvaa ja uudistuu puolivarjoisana pensaana myös kuusikon alla. Toimenpide on heikentänyt lehdon luonnontilaa. Kuviolla tavattu mm. pikkutikka ja lehtopöllö. Kuva: Timo Silver. toimenpiteelle on vaikea löytää perustetta. Pähkinäpensas esiintyy lehdoissa sekä tiheän puuston alla, jossa se on kitukasvuisempi että aukkopaikoissa, jossa se on elinvoimaisempi. Tämä on luonnollista metsäsukkessiota. Ei ole ainakaan luonnontilaisuuden näkökulmasta perusteltua puuttua luonnon omaan kehityskulkuun kuusia poistamalla, jotta pähkinäpensaat kasvaisivat paremmin.

17 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 17 } Hoitamattomissa, luonnontilaisissa metsissä syntyy luonnonpoistumaa ja lahopuuta runsaasti. Esimerkiksi käenkaali-mustikkatyypin (OMT) kuusikon luonnonpoistuma on 17 % jo 80 vuoden iällä ja OMaT -koivikon 33 % ainoastaan 60 vuoden iällä (Ilvessalo 1920). Luonnonpoistuman osuus kokonaiskasvusta lisääntyy puuston vanhentuessa (Vuokila 1980). Lahopuuta ja pieniä aukkoja syntyy varmuudella uudistuskypsyysiässä olevissa metsissä. Kuusivaltaiset OMaT -lehdot kehittyvätkin luontaisesti pienaukkodynamiikan kautta. Lumenmurtoja ja tuulikaatoja syntyy ja edelleen hyönteiset tappavat kuusia. Näin syntyy pieniä aukkoja. Tämä kehitys nopeutuu metsikön iän lisääntyessä. Voimakas ryhmittäinen puiden kaulaus ja kaato poikkeaa luonnontilaisesti kehittyvän metsikön usein hitaasta pienaukkodynamiikasta. Luonnonvalinnassa puuston kuoleminen kohdistuu yleensä eri puuyksilöihin kuin ihmisen tekemässä kaulattavan ja kaadettavan puuston valinnassa. Puiden kaatuminen juurineen on tärkeä osa vanhojen metsien dynamiikkaa. Tuulikaatojen synnyttämillä kuopilla on merkitystä puiden taimettumiseen ja myös mm. erilaisten ruohokasvien esiintymiseen (Kauhanen 1997). Siksi puita kaadettaessa ja pystyyn kaulattaessa ei synny niiden taimettumiselle otollista maanpinnan paljastumista kuten myrskyn kaataessa puustoa. Rehevissä lehdoissa tämä merkitsee mm. sitä, että taimettuminen on heikkoa vadelman, heinien ja ruohojen vallattua nopeasti pienaukon, verrattuna siihen tilanteeseen, jossa myrsky on kaatanut puun ja ylös noussut juurakko on paljastanut kivennäismaata, mikä parantaa mm. puiden taimettumisedellytyksiä. Voimakas kuusikon käsittely lisää hallitsematonta hyönteistuhoriskiä ja puuston rajuakin kuolemisvauhtia verrattuna siihen, että luonnontilassa pienaukkoja syntyy yleensä hiljalleen ja tasapainoisemmin metsikön sisälle. Nuortevan (1982) mukaan luonnontilaisissa metsiköissä varjoisuus, kylmyys ja kosteus estävät vaarallisten tuholaisten lisääntymisen ja myöskin monipuolinen luontaisten vihollisten joukko estää yleensä massalisääntymiset tällaisissa paikoissa. Tosin luonnossa muutos voi joskus olla rajuakin. Kuolleiden puiden määrä voi olla aukossa suuri ja pienaukot laajoja. Tällöin ihmisen suorittama voimakas käsittely jäljittelee siltä osin luonnon kiertokulkua paremmin. On myös esitetty arvioita, että kaulaamalla tehty lehtilahopuu ei vastaa kaikilta ominaisuuksiltaan luontaisesti syntyvää, koska luonnossa lehtipuut alkavat lahota jo

18 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 18 } eläessään (Siitonen ym. 2011). Tämä voi vaikuttaa esimerkiksi kääpälajiston rakenteeseen. 3.4 Jalopuulehtojen hoidossa huomioitavaa Yleisesti pidetään hyväksyttävänä jalopuulehtojen käsittelyä, jolla ne ylipäänsä säilyisivät jalopuulehtoina. Niissä olisi syytä noudattaa varovaista käsittelyä. Jalopuulehdon käsittelyssä tulee lähteä puulajin valon tarpeesta (liite 1) ja jalopuiden elinvoiman säilyttämisestä. Kuusten käsittelytapana lienee paras useassa tapauksessa niiden kuivattaminen pystyyn kaulaamalla (syynä lahopuujatkumo ja korjuuvaurioiden välttäminen). Isot kuuset kuivattaisiin tai kaadettaisiin vain jalopuiden läheltä. Alikasvoskuusta sen sijaan voitaisiin poistaa systemaattisemmin. Isojen puiden kuivattamisella olisi etuna se, että järeää lahopuuta syntyy paikalle. Kuivattamista tulisi kuitenkin tehdä vain rajoitetusti metsätuholain asettamissa rajoissa, jottei aiheuteta hyönteistuhoja ympäröivälle talousmetsälle. Mikäli puustoa kaadetaan, hakkuutähteiden poistaminen tai poltto on tarpeen maaperän happamoitumisen vähentämiseksi. Pienialaisesti on mahdollista myös hakkuutähteiden kasaus. On välttämätöntä pyrkiä minimoimaan lehtokuvion jäävän puuston hyönteistuhoriski. Tämä on tärkeää mm. aukon keskellä olevien pienialaisten, kuusivaltaisten jalopuukuvioiden käsittelyssä. On myös aina huomioitava ympäröivän talousmetsän tuhoriski. Tutkimuksella selvitettiin kirjanpainajatuhoja luonnonhoidon jälkeen Iitin Saviojalla ja havaittiin kirjanpainajien lisääntyneen tuotetussa (kaulaus ja kaato) kuusilahopuussa siinä määrin, että se pystyi tappamaan eläviä puita suojelualueella (Komonen & Alajoki 2011). Hyönteistuhoriskiä vähentää jossain määrin se, että puut kaadetaan maahan elokuussa, jolloin ne ehtivät pääosin kuivua ennen seuraavaa kirjanpainajien ja tähtikirjaajien parveilua. Tosin nykyisin kirjanpainajalla saattaa hellekesinä olla kaksi sukupolvea Etelä-Suomessa (Pouttu & Annila 2013), joten hellekesinä ko. ajoituksen hyöty hyönteistuhoriskin välttämisessä saattaa olla kyseenalainen. Lahopuujatkumon kannalta olisi syytä jättää puut maahan korjaamatta. Pystypuiden kaulaamista

19 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 19 } ei pidä tehdä pahimmilla riskialueilla, koska kaulatut pystypuut ovat tutkimuksissa olleet erittäin soveliaita kirjanpainajalle toisin kuin maapuut (Komonen & Alajoki 2011). Em. tekijöiden huomioiminen on erityisen tärkeää pienialaisissa metsälain 10 lehdoissa, joissa hyönteistuhot ja myrskytuhot voivat pahimmillaan tappaa havupuustoa melko totaalisesti. Mäntyä ja lehtipuita poistettaisiin lehdosta vain, mikäli ne suoraan varjostuksellaan haittaavat jalojen lehtipuiden kasvua tai muuten tukahduttavat niiden kasvun. Männyn ja lehtipuiden varjostus on yleensä selvästi kuusta vähäisempää eikä niillä ole samanlaista happamoitumisvaikutusta kuin kuusella. Toisaalta on syytä muistaa, että koivu, haapa ja mänty ovat selvästi jalopuita nopeakasvuisempia. Olisikin tärkeää käsittelyvaiheessa huomioida ja ennakoida niiden tuleva varjostus- ja tukahduttamisvaikutus jalopuille ja poistaa ne tarvittaessa ennakoivasti. Jalopuita varjostavien lehtipuiden hävittämisessä olisi niiden kaulaaminen paras menetelmä vesomisen vähentämiseksi. Leinosen ja Frommin (2009) mukaan kaikkia jalopuualueita ei voi hoitaa kaavamaisesti, samalla tavalla. Jalopuumetsissä elää paljon vaateliaita, harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Jotkut lajit tarvitsevat varsin avoimilla, paisteisilla ja hakamaatyyppisillä paikoilla esiintyviä jalopuita, toiset taas varjoisia ja kosteita paikkoja. Hoitovalinnat perustuvat jalopuumetsissä pääosin kunkin kohteen lähtötilanteeseen eli nykyisiin rakennepiirteisiin ja tunnistettuihin suojeluarvoihin. Varjoisten ja kosteiden lehtojen vanhan metsän piirteitä säästetään, kun taas alun perinkin avoimia tai nuorta puustoa kasvavia kohteita voidaan tarvittaessa hoitaa voimakkaammin. Lehdoissa on joissain tapauksissa eri lehtotyyppejä saman lehtokuvion sisällä. Mikäli jalopuulehtoa on vain osalla kuviota, tulisi hoitotoimet keskittää tähän kuvion osaan ja jättää muu kuvio käsittelemättä. 3.5 Metsälain 10 lehtojen käsittely Metsälain (1093/1996) 10 mukaan metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat mm. rehevät lehtolaikut, joiden tulee olla luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Niiden hoitotoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla.

20 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 20 } Metsälain perusteluissa (HE63/1996) em. velvoitteen todetaan tarkoittavan lehdoissa valikoivaa ja varovaista hakkuuta, joka edistää lehdon lehtipuuvaltaisuuden säilymistä. Alueilla, jotka ovat säilyneet luonnontilaisina ja joiden tärkeisiin ominaispiirteisiin kuuluu esimerkiksi vanha puusto ja lahopuusto, voitaisiin hakata hyvin varovasti tai vältettäisiin hakkuita kokonaan. Metsäasetuksessa (1200/1996) todetaan lisäksi, että rehevillä lehtolaikuilla tarkoitetaan ainoastaan lehtolaikkuja, jotka eroavat selvästi ympäristöstään vaateliaan kasvillisuutensa perusteella. Yhteenvetona voitaisiin sanoa, että metsälaki lähtee pitkälle luonnontilaisuuden periaatteesta, mutta se mahdollistaa myös varovaiset hakkuut metsälakilehdoissa. Meriluoto & Soininen (1998) linjasivat metsälain 10 lehtolaikkujen hoitoa eri lehtotyypeillä kirjassaan Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Kuivissa lehdoissa hoidon tavoitteena on säilyttää paisteisuus sekä vaateliaan aluskasvillisuuden kasvuedellytykset varovaisella kuusten harvennuksella. Lisäksi suositellaan tiheiden taimikoiden varhaista ja voimakasta sekä mahdollisesti ryhmittäistä harvennusta. Luonnontilaiset, runsaasti lahopuuta sisältävät kuivat lehtolaikut tulisi jättää käsittelemättä. Eteläisissä tuoreissa lehdoissa hoidon tavoitteena on kuusettumisen estäminen ja suositellaan valikoivaa kuusten poistamista ja tavoitellaan seka- tai lehtipuustoisuutta. Lisäksi todetaan, että luonnontilaiset, runsaasti lahopuuta sisältävät tuoreet lehtolaikut tulisi jättää hakkuiden ulkopuolelle. Myös kostea, luonnontilainen, runsaasti lahopuuta sisältävä lehto tulisi jättää hakkuiden ulkopuolelle. Mikäli puustoa halutaan poimintaluonteisesti harventaa, se voidaan tehdä vain talvella tai kuivaan aikaan (Meriluoto & Soininen 1998). Eli osittain tuoreiden ja kosteiden runsaslahopuustoisten METE-lehtojen osalta ei puhuta enää hoitotarpeesta vaan mahdollisuudesta haluttaessa poistaa puita. Rehevien lehtolaikkujen käsittelystä uudessa metsälaissa (1085/2013) todetaan, että niiden puuston rakenne on säilytettävä siten, että hoito- ja käyttötoimenpiteiden yhteydessä tehdään vain varovaisia, poimintaluonteisia hakkuita. Asetuksessa (1308/2013) todetaan lisäksi, että rehevissä lehtolaikuissa ominaispiirteet säilyttävät toimenpiteet voidaan toteuttaa vain maan ollessa jäässä.

21 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 21 } 3.6 Lehtojen käsittelyn ohjeistus ja toteutus eri organisaatioissa ja hoitoprojekteissa Alanen (2008) määritteli Metsähallituksen lehtojen hoidon periaatteiksi suojelualueilla luontoarvojen suojelun ja elvyttämisen korostaen mm. uhanalaisia lajeja, luontotyyppien rakennepiirteitä ja jalopuiden elinvoimaisuutta. Suunnittelun pohjana tulisi olla luontotyyppikartoitukset, lajistoselvitykset ja informaatio vanhasta maankäytöstä. Kolehmainen (2008) linjaa Metsähallituksen lehtokohteilla suurimmaksi ongelmaksi kuusettumisen eli lehtojen hoitaminen on kuusettumisen ehkäisemistä. Aluekohtaisen tarkastelun perusteella osa kuusivaltaisista lehdoista saatetaan jättää hoitamatta. Joskus varsinkin täysin lehtipuuvaltaiset lehdot hoitavat hyvin itse itseään, jos ovat tarpeeksi laajoja. Metsähallituksen hoidossa on Varsinais-Suomessa kolme edustavaa tammivaltaista lehtojensuojelualuetta, Mietoisten Tammimäki (kuva 3), Mynämäen Kurasmäki ja Lemun Nyynäinen. Niillä kasvaa runsaasti vanhoja, järeitä tammia ja eri-ikäistä tammen nuorennosta. Hoidon tavoitteena on ollut tammivaltaisen puuston säilyttäminen, järeiden ylispuutammien suosiminen ja lahopuun määrän lisääminen. Metsähallitus on hoitanut alueita vuodesta 1979 poistamalla kuusia, koivuja ja haapoja (Toivonen ym. 1997). Turun kaupungin kiinteistölaitoksen johdolla on laadittu Turun Ruissalon saaren alueen hoito- ja käyttösuunnitelma (Mäkitalo, toim. 2005). Suunnitelma sisältää myös Ruissalon lehdot. Ruissalon metsäpinta-alasta lehtojen osuus on 32 % (150 ha). Hoitosuunnitelmassa metsänkäsittelyn periaatteena on mm. jalojen lehtipuiden suosiminen hakkuiden yhteydessä (vaahteraa tosin vähemmän) sekä myös raidan ja tervalepän, elleivät ne uhkaa tammen esiintymistä. Mäntyjen osalta otetaan huomioon niiden ikä ja merkitys maisemassa. Tammien vapauttamiseksi tehtävistä hakkuista kiireellisimpinä pidetään kohteita, joissa muut puulajit uhkaavat iäkkäitä tammia. Ruissalon vanhimmat tammet ovat kasvaneet laidunnuksen vuoksi väljässä tilassa ja kehittyneet paitsi rungoltaan järeiksi myös oksistoltaan ja latvukseltaan laajoiksi. Ne voivat kärsiä vähenevästä valon määrästä. Muut kiireelliset hoitokohteet ovat nuoret tammikot, jotta voidaan varmistaa eri-ikäisten tammimetsien jatkuvuus Ruissalossa.

22 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 22 } Turun kaupungin alueella on muitakin lehtoalueita (mm. Katariinanlaakso), joissa kaupunki on tehnyt lehtojen hoitohakkuita. Metsähallitus teki Lohjalla sijaitsevan Karkalin luonnonpuiston luonnonhoitosuunnitelman vuosille (Tuupanen & Tainio 2007). Luonnonhoitosuunnitelman mukaan hoidon tavoitteena Karkalissa on parhaimpien jalopuulehtojen ja muiden lehtipuuvaltaisten lehtoalueiden laajentaminen ja lehtokasvillisuuden yleinen elpyminen sekä jalopuiden, haavan ja pähkinäpensaiden vapauttaminen (Tuupanen & Tainio 2008). Toimenpiteinä Karkalissa on mm. kuusten kaulaaminen tai kaato, alikasvoskuusten raivaus ja hakkuutähteiden kasaus ja myös poltto. Kuva 3. Vanhoja tammia ja kaulattua haapa-alikasvosta Mietoisten Tammimäen lehtojensuojelualueella. Kuva: Timo Silver.

23 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 23 } Esimerkkinä Metsähallituksen lehtojen hoidosta Satakunnassa on Euran Harolan Natura-lehdossa toteutettu voimakas käsittely muutamia vuosia sitten. Toimenpiteinä oli havupuiden kaatoa ja kaulausta uudistuskypsyysiässä olevalla kuusivaltaisella lehtoalueella. Lehdossa on pähkinäpensasta, mutta se ei ole jalopuulehto. Tyypiltään se on HeOT lehto, jossa oli ennen voimakkaita käsittelyjä alkanut toimia pienaukkodynamiikka; lahoja, järeitä kuusia oli katkennut ja tuulenkaatoja syntynyt. Havupuiden kaulaaminen ja kaato on aiheuttanut rajuja kasvillisuusmuutoksia, mm. vadelman voimakasta runsastumista sekä heinittymistä (kuvat 4 ja 5). Voidaan kysyä, onko perusteita tämän tyyppisissä kohteissa näin voimaperäisesti puuttua lehdon omaan luonnolliseen kehitykseen, joka tapahtuu usein hitaasti pienaukkojen syntymisen kautta (pieni kierto). Pirkanmaan ympäristökeskus toteutti Lehto-Life projektin, jossa oli kymmenen Natura-lehtoa eri puolilta Pirkanmaata (Alakerttula 2003). Hankkeessa poistettiin erikokoisia kuusia ja alikasvoskuusia kuusettumassa olevista lehtipuuvaltaisista ja sekapuustoisista kuivista ja tuoreista lehdoista. Hoitotoimissa suosittiin pähkinäpensaita ja jaloja lehtipuita. Lahopuuta lisättiin kaatamalla ja kaulaamalla puita. Hakkuutähteet kerättiin kasalle. Pirkanmaan metsäkeskuksella on ollut ( ) suojelun ulkopuolella olevien talousmetsälehtojen hoitohanke (Talousmetsälehtoja monimuotoiseksi luonnonhoidollisilla hakkuilla). Hankkeessa lehtojen hoidosta kiinnostuneille metsänomistajille tehtiin lehtometsiin luonnonhoidollinen puuston leimaus. Hankkeen perustelujen mukaan talousmetsälehdoissa puusto on usein kuusivaltaista ja rakennepiirteet ovat usein yksipuolisia. Luonnonhoidollisessa hakkuussa puuston rakenteellista vaihtelua lisätään säästämällä nuoria puuryhmiä, aluspuustoa ja pensaskerrosta. Erityisesti suositaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita lehtipuita kuten haapaa, raitaa ja jaloja lehtipuita (Vesanto & Ruutiainen 2010). Lounais-Suomen metsäkeskuksen toteuttamia metsälakilehtojen hoitohankkeita on esitelty tässä raportissa otsikon Toteutettuja lehtojen hoitohankkeita Varsinais-Suomessa alla (kappale 6).

24 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 24 } Kuvat 4 ja 5. Yläkuvassa käsittelemätöntä HeOT -lehtoa Euran Harolan Natura-alueella, lajeina mm. sinivuokko, käenkaali, lehtokuusama ja taikinamarja. Alakuvassa viereistä puustoryhmää on käsitelty voimakkaasti kuusia kaulaamalla. Seurauksena ovat voimakkaat kasvillisuusmuutokset ja vadelma on vallannut kasvupaikan. Tällaisten kohteiden pitäisi antaa kehittyä luonnonmukaisesti ilman käsittelyjä pienaukkodynamiikan kautta. Paikoin kuviolla olikin syntynyt aukkoja järeiden kuusten kuolemisen kautta jo ennen kohteen voimakasta käsittelyä. Kuvat: Timo Silver.

25 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 25 } 4 Tarkasteluaineisto Tässä luonnonhoitohankkeessa poimittiin otantana metsäkeskuksen Luotsi- paikkatietojärjestelmän metsälain 10 lehtokuvioista (781 kpl) maastotarkastettavat kuviot. Kesinä tarkastettiin maastossa Lounais-Suomen metsäkeskusalueella 220 kuviota otantaprosentin ollessa 28,1% (Sat 98 kpl/33,3%, V-S 122 kpl/25%). Satakunnassa otanta jakautui melko tasaisesti alueittain ja maastotyypeittäin, joten saatuja tuloksia voidaan yleistää koskemaan koko aineistoa useimpien tarkasteltujen tunnusten osalta. Varsinais-Suomen kohteet painottuvat Turun ja Salon seuduille, maakunnan pohjoisosissa ja saaristokunnissa niitä oli vähemmän. Teknisistä syistä johtuen on Luotsissa voinut sama yhtenäinen lehtoalue jakaantua kahdeksi tai useammaksi metsälakikuvioksi tilarajan takia. Otanta painotettiin lehtojen hoitotarpeen arvioinnin lähtökohdasta ja tarkastettavaksi valittiin kaikki kuviot, joissa oli merkintä joko pelkästään jalopuusta tai sekä jalopuusta että kuusesta, tai merkitty hakkuuehdotus. Maastotarkastusten yhteydessä Satakunnassa löytyi lisää lehmuskohteita. Lisäksi Satakunnassa maastotarkastettiin lähes kaikki kuivat lehdot sekä tasaisesti ympäri maakuntaa puronvarsilehtoja. Näiden lisäksi tarkastettiin em. kuvioiden läheisyydessä sijainneita metsälain lehtokuvioita ilman mainittuja kriteerejä, jolloin saatiin kustannustehokkaasti lisää tarkastettavia kuvioita. Maastotarkastelun kohteeksi valittiin Varsinais-Suomessa sellaiset METE-kohteet, joissa esiintyi jaloja lehtipuita sekä mahdollisesti myös kuusta. Hankkeen loppuvaiheessa tarkastelua laajennettiin myös muille lehtipuuvaltaisille kohteille. Kaiken kaikkiaan maastotarkastettaviin kohteisiin valittiin Varsinais-Suomesta 81 sellaista METE-kohdetta, joilla kuviotietojen perusteella kasvoi jaloja lehtipuita. Sellaisia kohteita oli 66 % kaikista maastotarkastetuista kohteista. Muita valintaperusteita oli joku kuviotiedoissa ollut kiinnostava seikka. Näitä olivat muun muassa kostealla lehdolla vaatelias kasvillisuus, voiko olla hoitotarvetta lehtipuuvaltainen lehto, kuusen osuus 30% lehtipuuvaltainen, puusto sukkessiovaiheessa kuviotiedoissa ollut lehtotyyppi ei mahdollinen

26 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 26 } haapaa 50 % (kuusta 40%), olisiko haapavaltainen kuiva lehto ja mikä on lehtotyyppi kuviotiedoissa sekä korven että lehdon tunnuksia kohde mahdollisesti perinneympäristö kohde mahdollisesti paahdeympäristö naapurikuviolla hakkuu, onko rajaus tehty alkuperäisen suunnitelman mukaan ympäröivä hakkuu, vaikutukset, suojavyöhykkeen tarve, ajoura kohteen läpi hakkuuehdotus kuviolla pystykarsittuja mäntyjä, voiko olla METE-kohde 5 Maastotarkastuksen tulokset Tämän maastossa tarkastetun aineiston kuvioiden keskikoko oli ennen virhekorjauksia 0,53 ha eli kyse oli keskimäärin pienistä kuvioista. Peräti 30 % kuvioista oli pinta-alaltaan 0,2 ha tai vähemmän. Kuvioita, joiden koko oli 1 ha:n tai enemmän oli 13 %. Suurin yhtenäinen kuvio oli peltosaareke 4,1 ha Vampulassa. 5.1 Lehtotyypit Satakunnassa Tarkastellut lehdot rajoittuivat usein peltoihin ja olivat pääosin kivisyyden takia jääneet raivaamatta pelloiksi. Edellä kuvattiin (mm. Alanen ym. 1995), että pääosa lehdoista on ollut enemmän tai vähemmän ihmistoiminnan vaikutuksen kohteena. Tämä näkyy myös tämän aineiston kohteilla. Monet lehdot ovat aiemmin olleet laidunnettuja, mistä kielivät myös hyvin vanhat piikkilangat maassa eli ainakin osa niistä on puustoisia perinneympäristöjä. Osa lehtolaikuista oli mäkien ja jyrkänteiden aluslehtoja. Satakunnassa puronvarsilehtoja oli noin neljännes (25,6 %) maastotarkastetuista lehdoista. Näiden puronvarsilehtojen puroista 71,4 % täytti metsälakikohteen kriteerit. Yhtenäisten lehtokuvioiden määrä oli Satakunnassa 82 ja pinta-ala 42,6 ha. Lehtokuvion keskikooksi muodostui Satakunnassa virhekorjausten jälkeen 0,52 ha (vrt. tilarajat). Lehtokuvioita oli myös meren, järvien ja jokien läheisyydessä. Mm. Pyhäjärven ja Levajärven rannoilla oli edustavia lehtokuvioita. Molemmat ovat laskettuja järviä. Pyhäjärven pintaa laskettiin 1850-luvulla noin kaksi metriä ja mm. Säkylän HeOT

27 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 27 } -tyypin lehtokuvio on vanhaa järven pohjaa. Pyhäjärven toisella rannalla Harola Eurassa on vastaavantyyppinen Naturaan kuuluva lehto (kuvat 4 ja 5). Yleisesti voidaan todeta, että METE-kartoituksen ja metsäsuunnittelun yhteydessä on löytynyt monia kasvillisuudeltaan ja puustorakenteeltaan hienoja lehtokuvioita. Pienempi osa kohteista oli luonnontilaltaan ja kasvillisuudeltaan vaatimattomia, jotkut rajatapauksia lehtoina ja metsälakikohteina. Taulukossa 1 on esitetty maastotarkastettujen kuvioiden lehtotyypit Satakunnassa. Selvästi yleisin lehtotyyppi Satakunnassa oli tuore lehto OMaT, jota esiintyi n. 75 %:lla kuvioista. Ilahduttavan monipuolisesti oli metsäsuunnittelun ja metsälakikartoituksen yhteydessä löytynyt muitakin lehtotyyppejä (Luotsissa lehtotyyppi oli määritelty joissain tapauksissa virheellisesti). Tyypillistä puronvarsilehdoille oli se, että purojen lähiympäristössä lehtotyyppinä oli hiirenporras-käenkaalityyppi (AthOT), joka kauempana purosta vaihettui OMaT -lehdoksi. Taulukko 1. Tarkasteluaineiston jakautuminen lehtotyyppeihin (82 kuviota/107 lehtotyyppiesiintymää) Satakunnan alueella. Samalla lehtokuviolla saattoi olla kolmeakin lehtotyyppiä. Esiintyminen kuvioilla, kpl % lehtotyyppiesiintymistä Kosteat lehdot OFiT 5 4,7 AthOT 22 20,6 MattT 7 6,5 Tuoreet lehdot OMaT 62 58,0 HeOT 1 0,9 PuViT 1 0,9 SiT 2 1,9 Kuivat lehdot VRT (sis. MeLaT) 7 6,5

28 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 28 } Kuva 6. Edustava OMaT-lehto Laviassa. Hyvä puuston sukkessiovaihe, jossa järeitä haapoja. Pensaskerroksessa taikinamarjaa, lehtokuusamaa ja näsiää. Kuva: Timo Silver. Kosteaa kotkansiipilehtoa (MattT) (kuva 8) esiintyi pienialaisesti seitsemällä kuviolla (laajimmillaan 0,15 ha kuvio). Tervaleppävaltaiset puna-ailakkityypin SiT -lehdot olivat Eurajoen merenrantalehtoja. Säkylästä löytyi HeOT -lehto, jolla ainoana esiintyi pähkinäpensasta. Käenkaali-mesiangervotyypin OFiT -lehtoa löytyi viideltä kuviolta ja yksi tyypillinen runsaasti imikkää kasvava imikkä-lehto-orvokkityypin (PuViT) lehto löytyi Huittisista. Maastotarkastelussa löytyi 7 kuivaksi lehdoksi määriteltävää puolukka-lillukkatyypin (VRT) lehtoa. Yhdessä lehdossa oli myös pienialaisesti MeLaT -tyypin lehtoa. Kuivissa lehdoissa lillukkaa ja puolukkaa oli runsaasti, mutta myös lehtopensaita esiintyi, kuten taikinamarjaa ja muutamalla kohteella myös lehtokuusamaa. Muutamassa tapauksessa rajanveto lehdon ja muun kangasmetsätyypin välillä oli vaikeaa. Kuivien lehtojen kohdalla termi puolilehto on ymmärrettävä, vaikka termin käyttöä esitetään vältettäväksi (Hotanen ym. 2008).

29 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 29 } Muutamilla kuvioilla lehtoihin sisältyi pienialaisesti lehtokorpea, saniaiskorpea tai luhtaista ruohokorpea, jotka myös täyttivät metsälain 10 kriteerit. Tarkastelluista kohteista 9:ltä kuviolta löytyi lehmusta. Lehmukset olivat pääosin kuusivaltaisissa OMaT -tyypin lehdoissa. Pienikokoista, yksittäistä (1-5 m) vaahteraa esiintyi niin ikään 9:llä kuviolla. Kaikki vaahterat olivat todennäköisesti viljelykarkulaisia. Hinnerin (1982) mukaan vaahteran luontaiset esiintymät ovat harvinaisia tammivyöhykkeen pohjoispuolella. Luontaisia esiintymiä on vaikea erottaa viljelykarkuruudesta, joka on vaahteralla hyvin yleistä (Pihlström 1993). Muita jalopuita ei kohteilta löytynyt lukuun ottamatta muutamia tammen taimia Vampulassa. Vaikka kuvioilla esiintyi yksittäisiä jalopuita, ei kuvioita kuitenkaan voida luokitella edes pienialaisina osakuvioina jalopuulehdoiksi. Luonnonsuojelulaissa jalopuumetsiköinä pidetään kuvioita, joilla on vähintään 20 runkomaista jalopuuta hehtaarilla. Tuomi oli melko yleinen puulaji ja sitä esiintyi useimmiten harvakseltaan, mutta joillakin kuvioilla sitä oli myös laajempina yhtenäisinä tiheinä puustoina. Tuomea löytyi 36,6 %:lla maastotarkastetuista kuvioista. Myös pihlajaa esiintyi yleisesti. Lehtopensaista lehtokuusama (36,6 % kuvioista) ja taikinamarja (59,8 %) olivat yleisiä ja niitä esiintyi myös kuivissa VRT -lehdoissa. Näsiä oli myös yllättävän yleinen tarkastelluilla kuvioilla ja sitä löytyi 15 kuviolla eli 18,3 %:lla kuvioista. Näsiän löytyminen näinkin monesta kohteesta Lounais-Suomessa on sikäli mielenkiintoista, että sitä pidetään lähinnä itäisenä ja mantereisena lajina (Valta ym. 1990). Pensaista kuvioilla esiintyi myös puna- ja mustaherukkaa sekä satunnaisemmin koiranheittä ja terttuseljaa. Kasvillisuudessa yleisimpiä lehtolajeja olivat sudenmarja (67,1 % kuvioista), lehtovirmajuuri (51,2 %) ja lehtokorte (29,3 %). Sudenmarja on yksittäistä runsaampana kasvaessaan hyvä varttuneiden kuusikoiden lehtoindikaattori ja lehtovirmajuuren esiintyminen kivennäismaalla rajoittuu lähes yksinomaan lehtoihin (Hotanen ym. 2008). Sudenmarja esiintyi hyvin yleisenä tuoreissa lehdoissa. Lehtovirmajuuri taas oli yleinen kosteissa lehdoissa, mutta sitä esiintyi myös tuoreissa lehdoissa. Harvinaisempana lehdon indikaattorilajeista esiintyi mm. mustakonnanmarja (kuva 7) (12,2 % kuvioista), kotkansiipi (9,8 %), lehtopalsami (3,7 %) ja valkolehdokki (1,2 %). Sammalista mm. lehväsammalet ja paikoin isokastesammal sekä ruusukesammal olivat yleisiä.

30 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 30 } Tässä aineistossa oli viisi selvää pellosta tai niitystä kehittynyttä sekundaarilehtoa. Kahdessa tapauksessa ne olivat pienempi osa laajaa lehtoa. Kahdessa muussa tapauksessa ne olivat itsenäisiä, pieniä vanhoja peltoja tai niittyjä. Kuten edellä todettiin, tässä tarkastelussa rajatapaukset tulkittiin METE-kartoittajan ja metsäsuunnitelman tekijän tulkinnan mukaisesti. Jatkossa olisi kuitenkin perusteltua jättää erilliset vanhat peltokuviot, joissa vanhat sarkaojat ovat vielä nähtävissä, metsälain 10 ulkopuolelle. Luonnontilaisen kaltaiset, uudistuskypsyysiässä olevat vanhat pellot, joiden lehtokasvillisuus on palautunut, saattaisi olla perusteltua tulkita metsälakikohteiksi, jos ne ovat osa laajempaa luonnontilaista lehtoa. Tällöin ne toimisivat myös suojavyöhykkeenä luonnontilaiselle lehdolle. Osa tarkastelluista lehdoista oli eriasteisen kuivatusvaikutuksen alainen. Ojitetut paksuturpeiset ruohoturvekankaat ja muuttumavaiheet eivät ole metsälain 10 kohteita. Kuva 7. Vaatelias mustakonnanmarja kukki metsälakikohteella Sauvossa. Kuva: Sirke Kajava.

31 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 31 } Jossain määrin ongelmallista on purojen perkauksen tai kuvion reunaojan aiheuttama kuivatusvaikutus lehtokorvissa. Tämäntyyppisiä tapauksia oli muutamia tässäkin aineistossa. Lehtokorville tyypillistä on ohut ja usein epäyhtenäinen turvekerros. Ne saattavat olla lehtojen soistumia (Laine & Vasander 1990)). Hienojakoisilla mailla sijaitsevina lehdot soistuvat helposti ja muodostavat jatkumon lehtokorpien suuntaan (Hotanen ym. 2008). Lehtokorvet kehittyvät ojitettuina reheviksi ruohoturvekankaiksi tai turpeen hävittyä lehdoiksi tai lehtomaisiksi metsätyypeiksi (Keltikangas ym. 1986). Yleensä purojen perkauksen aiheuttama kuivatusvaikutus on lehtokorvissa vähäinen ja toisaalta lehtokorpien puustot hyötyvät yleensä vain vähän ojituksesta (Heikurainen 1960). Kuivatus ilmenee lehtokorvissa rahkasammalten häviämisenä. Käenkaali sen sijaan lisääntyy Etelä-Suomessa ojituksen jälkeen (Keltikangas ym. 1986). Yleensä kasvillisuusmuutokset ovat vähäisiä ja kasvillisuus muistuttaa kostean lehdon kasvillisuutta, mikä onkin ymmärrettävää, jos ne ovat lähtökohtaisesti olleet lehdon soistumia. Turvetta ei tämän aineiston kohteilta juurikaan löytynyt, vaan jo alun perin hyvin ohut ja epäyhtenäinen turvekerros oli pitkän ajan kuluessa kuivatuksen seurauksena hävinnyt. Tällaiset kohteet on perusteltua luokitella luonnontilaisen kaltaisina metsälain 10 kosteiksi lehdoiksi. Kuva 8. Kotkansiipilehtoa metsälakikohteella Kokemäellä. Kuva: Timo Silver.

32 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 32 } 5.2 Lehtotyypit Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomi on hemiboreaalista vyöhykettä ja lehtoja on runsaasti muuhun maahan verrattuna. Myös lehtotyyppien kirjo on Satakuntaa runsaampaa. Maastotarkastetut lehdot sijaitsivat eri puolilla maakuntaa, painottuen kuitenkin Turun ja Salon seuduille. Kohteita oli niin sisämaassa kuin saaristossakin. Lehtotyypeistä eniten esiintyi tuoreen lehdon HeOT ja OMaT -tyyppiä. Myös kuivia nuokkuhelmikkä-linnunhernetyypin (MeLaT) lehtoja esiintyi suhteellisen paljon. Valtaosalla MeLat -tyypin lehdoista esiintyi tammea, usealla myös pähkinäpensasta, sitä lehtotyyppiä olikin yleisesti etelässä tammivyöhykkeellä. Tammen seuralaispuulaji kuivilla lehdoilla on usein mänty. Yhteensä eri lehtotyyppejä löytyi 11 kpl, eniten tuoreen lehdon tyyppejä, 6 kpl. Merenrantojen tyypillinen lehto oli tervaleppävaltainen tuore lehto (SiT) (kuva 9). Pu- Taulukko 2. Maastotarkastettujen lehtokohteiden jakautuminen lehtotyyppeihin (122 kuviota/142 lehtotyyppiesiintymää) Varsinais-Suomen alueella. Samalla kuviolla saattoi olla kolmeakin lehtotyyppiä. Esiintyminen kuvioilla, kpl % lehtotyyppiesiintymistä Kosteat lehdot AthOT 9 6,3 MattT 3 2,1 OFiT 2 1,4 Tuoreet lehdot OMaT 25 17,6 HeOT 45 31,7 PuViT 5 3,5 CorAegT 3 2,1 AegT 5 3,5 SiT 6 4,2 Kuivat lehdot VRT 1 0,7 MeLaT 24 16,9 Muut 14 9,9

33 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 33 } ronvarsilla esiintyi yleisesti kosteaa saniaislehtoa (AthOT) ja rehevimmillä kohteilla kotkansiipivaltaista MattT -lehtoa. Usein nämä lehtotyypit sijoittuvat limittäin tai muuten vaihtelivat. Savikkoalueilla purojen lähimaastossa tai jokien törmillä on tyypillisenä lehtotyyppinä lehtipuuvaltainen kiurunkannus-vuohenputkityyppi (CorAegT) tai vuohenputkityyppi (AegT). Ennen lehtien puhkeamista puihin niissä on hieno ja monilajinen kevätaspekti. Melko tasaisilla mailla Varsinais-Suomen sisäosissa on puroja, jotka hitaan virtauksen vuoksi mutkittelevat voimakkaasti ja tulvivat runsaasti. Tulvarannoille muodostuu suurruoholehtoja (OFiT). Kuva 9. Tervaleppävaltainen merenrantojen puna-ailakkityypin lehto (SiT) Salon Merikulmassa. Kuva: Sirke Kajava.

34 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 34 } 5.3 Puuston rakenne, luonnontilaisuus ja lahopuusto Satakunnassa Puustot Satakunnan lehtolaikuissa olivat yleensä vanhoja. Uudistuskypsiksi luokiteltavia 04 kehitysluokan metsiä oli 64,6 % ja 03 kehitysluokan varttuneita kasvatusmetsiä oli 25,6 %. Uudistuskypsien ja varttuneiden kasvatusmetsien osuus oli yhteensä 90,2 %. Loput olivat lähinnä nuoria kasvatusmetsiä. Vanha puusto ja laho puusto kuuluvat metsälakikohteen ominaispiirteisiin, joten puuston vanhuuden osalta valtaosa kuvioista sisältää metsälain edellyttämiä ominaispiirteitä. Pääpuulajina oli kuusi 48,8 %:lla kuvioista ja kuusen osuus puustosta oli 42,0 % kuviokeskiarvona. Kuusta ei esiintynyt 13,4 %:lla kuvioista. Ko. lukujen perusteella voi myös arvioida tarkasteltuja lehtokuvioita kuusettumisen näkökulmasta. Koivu oli pääpuulajina 15,8 %:lla kuvioista. Luonnonmetsissä on huomattava osa puustosta järeitä lehtipuita (Mönkkönen 1998). Luonnontilaisen puustorakenteen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeitä puulajeja ovat haapa ja raita. Raitaa esiintyi järeinä yksittäispuina ja/tai runsaasti puustoryhmissä 18:lla kuviolla eli viidenneksellä kuvioista. Haapa oli pääpuulajina 15,8 %:lla kuvioista ja haavan osuus puustosta oli 18,4 % kuviokeskiarvona. Ilahduttavaa oli myös järeiden haapojen esiintyminen sekapuina kuusivaltaisilla kuvioilla. Tervaleppä oli pääpuulajina muutamilla rannikon lehtokuvioilla ja harmaaleppä esiintyi pääpuulajina muutamissa nuorissa kasvatusmetsissä jokivarsilla. Mäntyä esiintyi pääpuulajina kuivissa lehdoissa. Yleisesti kuviot olivat puustorakenteeltaan ainakin luonnontilaisen kaltaisia huolimatta siitä, että ne ovat olleet kauan sitten kulttuurivaikutuksen (laidunnus ym.) alaisena. Useilla kuvioilla oli hyvä puuston sukkessiovaihe järeine haapoineen ja koivuineen. Monilla kuvioilla ei ollut näkyvissä vanhojakaan hakkuun jälkiä, osalla oli tehty lieviä poimintahakkuita v sitten. Lahopuuston määrä tarkastelluilla lehtokuvioilla ei poikennut talousmetsien keskimääräisistä luvuista. Lahopuuston määrä oli keskimäärin 4,5 m 3 /ha, mikä on suunnilleen sama kuin VMI 10:n mukaan talousmetsissä keskimäärin (4,7 m 3 /ha). Uudistuskypsissä talousmetsissä ja suojelualueilla on lahopuuta keskimäärin n. 12 m 3 / ha (VMI 10). Lahopuusta riippuvaisten uhanalaisten lajien esiintyminen on esitetty yleensä rajoittuvan käytännössä kohteisiin, joissa lahopuuta on yli 20 m 3 /ha (Kasanen 2009).

35 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 35 } Tämän aineiston lehtokuvioista 9,8 %:lla ei käytännössä ollut lainkaan lahoa. Lahon määrä oli noin puolella kuvioista 0-10 m 3 /ha ja noin kolmanneksella m 3 /ha. Lahon määrä oli yli 20 m 3 /ha 12,2 %:lla kuvioista. Osa näistä kuvioista on niin pieniä, että vaikka hehtaarikohtainen lahopuumäärä on suuri, ei niillä ole juurikaan merkitystä harvinaisten sienten ja kovakuoriaisten kannalta, koska lahopuun absoluuttinen määrä on pieni eikä niissä ole myöskään lahopuujatkumoa. Tarkasteltujen lehtolaikkujen merkitys uhanalaisille lahopuusta riippuvaisille lajeille lienee tällä hetkellä pieni. Hottolan (2009) mukaan avainbiotooppien kaltaisten laikkujen laatu ei tutkimustulosten mukaan ole lahopuusta riippuvaisten lajien kannalta juuri tavanomaista talousmetsää parempi. Junninen ym. (2005) totesivat Pohjois-Karjalan metsälakikohteita koskevassa tutkimuksessa uhanalaisten kääpälajien osuuden olevan hyvin alhaisen verrattuna kokonaislajimäärään. Eniten kääpiä löytyi lehdoista, joissa oli myös keskimääräistä enemmän lahopuuta verrattuna muihin elinympäristöihin. Maalahopuun osuus oli 62,2 % kuviokeskiarvona ja pystylahon 37,8 %. Yleisin lahopuu oli järeä kuusi, joka oli lahon osalta pääpuulajina hieman vajaalla puolella lehtokuvioista. Haapa oli vallitseva lahopuu 10 %:lla kuvioista. Lahopuustossa oli muutamilla kuvioilla myös järeää raitaa ja harmaaleppää. Osalla haapavaltaisista lehdoista laho tulee lisääntymään huomattavasti lähivuosina ja vuosikymmeninä, koska niiden elävissä haavoissa esiintyi yleisenä ja runsaana haavankääpää. Myös Junninen ym. (2006) arvioivat, että tulevaisuudessa kääpien elinmahdollisuudet Pohjois-Karjalan metsälakikohteissa saattavat parantua, kun suurin osa kohteista jää metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle ja lahopuun määrä vähitellen lisääntyy. 5.4 Jalot lehtipuut ja pähkinäpensas Varsinais-Suomessa Jaloista lehtipuista tammea esiintyy Varsinais-Suomessa runsaasti metsiköinä. Tammimetsiköt sijoittuvat usein peltojen keskelle jääviin metsäsaarekkeisiin, jotka ovat pellonraivauksen yhteydessä jääneet raivaamatta. Tammea esiintyy usein myös peltoihin rajoittuvien metsien etelänpuoleisilla lämpimillä reunoilla. Tammea kasvoi 44:llä maastotarkastetulla kohteella (36 %). Tammi on myös yksittäin kasvavana puulajina suhteellisen yleinen lounaisimmassa Suomessa. Se menestyy myös kuivilla mailla ja kallioillakin, mutta jää silloin pienehköksi, usein mutkarunkoiseksi ja paksuoksaiseksi (Kiuru 2008).

36 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 36 } Jaloista lehtipuista toiseksi yleisin oli metsälehmus, sitä oli 29:llä kohteella (24 %). Metsälehmusesiintymät olivat usein varjoisassa rinteessä, jossa kasvoi pari yksilöä lähellä toisiaan tai muutaman yksilön pieni ryhmä. Puut olivat usein maata pitkin kivikkoisella kasvupaikalla lamoavia. Parhailla mailla ne olivat pitkiä, suoria, kasvupaikallaan hyvin selviytyviä yksilöitä. Vaahteraa esiintyi 27:llä kuviolla (22 %). Vaahteran luontaisten esiintymispaikkojen erottaminen viljelykarkulaisista on vaikeaa (Pihlström 1993). Vaahtera esiintyi usein sellaisilla METE-kohteilla, jotka sijaitsivat lähellä astutusta. Melko harvalukuisesti METE-kohteilta löytyi saarnea, 13 esiintymää (11 %). Saarnen kasvupaikkavaatimukset ovat hyvin suuret. Se on kalkinsuosija ja se tarvitsee jatkuvasti kosteana säilyvän kasvupaikan, jossa on liikkuvaa pohjavettä juurten saatavilla (Valkonen ym. 1995). Salon seudun kalkkialueilla oli muutama elinvoimainen saarniesiintymä. Yksi niistä rajautui rinteeseen noron läheisyyteen. Näillä esiintymillä saarnet olivat kookkaita, yksi läpimitaltaan jopa 50 cm. Muutamalla (6:lla) kohteella kasvoi vuorijalavaa (5 %). Vuorijalava vaateliaana puulajina esiintyi parhaimmilla kasvupaikoilla, usein joidenkin muiden jalojen lehtipuiden kanssa. Tyypillinen kasvupaikka näytti olevan kallion tyvellä tai jyrkässä rinteessä. Maastotarkastetuista kuvioista esiintyi jaloihin lehtipuihin usein rinnastettavaa pähkinäpensasta 34:llä kuviolla (28%). Pähkinäpensas esiintyi usein samoilla kasvupaikoilla jalojen lehtipuiden kanssa. Multavilla lehtomailla puulajivalikoima on muutenkin tavallisesti kangasmaita runsaampaa. Harvinaisemmista puulajeista mainittakoon tuomi, jota esiintyi yleisesti tuoreilla lehdoilla. 5.5 METE-kartoituksen ja Luotsi-aineiston luotettavuus Satakunnan osalta maastotarkastelun perusteella kävi ilmi, että kokonaan väärin perustein metsälain 10 kohteeksi oli määritelty 1 kuvio eli 1,2 % lehtokuvioiden määrästä. Kyseessä oli kohde, joka oli virheellisesti määritetty lehdoksi. Se oli Honkajoella sijaitseva, ojitettu muuttumavaiheen ruohokorpi - ruohoinen sarakorpi (RhK-RhSK) suo, jossa turvetta oli (0,2-0,3 m). Kuvio ei ojituksesta johtuen ollut myöskään metsälakisuo.

37 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 37 } Metsälakikohteen rajaus oli osittain virheellinen 15:llä kuviolla eli 18,3 %:lla lehtokuvioiden määrästä. Yleisin virhe metsälakikohteiden rajauksessa oli se, että kuvio oli rajattu liian pieneksi lehtolaikuksi. Näin oli tilanne 12:lla kuviolla. Huolestuttavaa oli, että metsälakikohteen ulkopuolelle rajattu kohde oli yleensä edustavaa lehtoa ja lisättävä pinta-ala (0,1-0,6 ha) metsälakikohteisiin saattoi olla huomattava alkuperäiseen kuvioon suhteutettuna. Kolmella kuviolla osa kuviosta ei täyttänyt metsälain 10 lehtolaikun kriteereitä, koska ne olivat paksuturpeisia turvekankaita tai lehtoa karumpaa kasvupaikkaa. Vähennettävä pinta-ala oli näillä kuvioilla 0,1 0,3 ha. Kaksi kuviota oli määritelty lehdoksi, mutta kyseessä oli edustavia metsälain 10 paksuturpeisia ruohokorpia (RhK). Samoin kaksi metsälain kriteerit täyttävää kalliota oli määritelty lehdoksi, vaikka vain pieni osakuvio oli lehtoa ko. kohteilla. Otantaan tuli myös muutamia rajatapauksia metsälain 10 lehtoina. Tässä tarkastelussa rajatapaukset tulkittiin metsälakikohteiksi samoin kuin suunnittelija tai kartoittaja oli ne tulkinnut. Varsinais-Suomen maastotarkastetuista kohteista noin puolelle tehtiin täydennyksiä Luotsin kuviotietoihin. Muutokset olivat yleisimmin puuttuneen lehtotyypin lisääminen tai lehtotyypin korjaus. Jos kasvillisuustiedot olivat niukkoja, niitä lisättiin koskemaan indikoivia ja vallitsevia lajeja. Lahopuun osalta tietoja tarkennettiin. Kohteen kuvausta lisättiin tarvittaessa, monimuotoisuuskoodit tarkistettiin ja korjattiin sekä poistettiin hoitoehdotukset. Muutamissa tapauksissa METE-kohteen rajausta muutettiin Luotsiin. Tämän aineiston tulokset METE-kartoituksen ja Luotsi-tietojen puutteellisesta luotettavuudesta ovat osin samansuuntaisia aiemmin Lounais-Suomen metsälakisoita koskevan tutkimuksen kanssa (Silver ym. 2008). METE-kartoituksen luotettavuus mm. lehtojen osalta on todettu paikoin heikoksi myös muissa selvityksissä (Pykälä 2007).

38 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 38 } 5.6 Metsälakilehtojen hakkuut Lehtojen hakkuuehdotukset Metsäkeskuksen järjestelmässä Lehdon hoitoehdotuksia Satakunnan maakunnassa oli tehty metsäsuunnittelun yhteydessä Luotsiin 15:llä kuviolla eli 18,3 %:lla tarkastelluista lehtokuvioista (on huomattava, että otantaan valittiin kaikki kuviot, joissa oli hoitoehdotus). Yleinen maininta ko. kuvioilla oli kuusten poimiminen suositeltavaa. Näistä kohteista 5:llä oli toteutettu enemmän tai vähemmän voimakkaita poimintahakkuita. Hakkuuehdotusta ei ollut toteutettu 10 lehtokuviolla. Säkylässä oli ympäristötukisopimukseen kirjattu maanomistajan velvoitteeksi pähkinäpensaiden vapauttaminen varjostavasta puustosta. Maanomistaja olikin poistanut sopimuksen mukaisesti koivuja pähkinäpensaiden ympäriltä. Varsinais-Suomessa otannassa olleista kuvioista vain kolmella oli hakkuuehdotus, teksti voidaan harventaa tai teksti suositus: alikasvoskuusten poisto Toteutetut hakkuut satakuntalaisissa metsälakilehdoissa Yhteensä 15:llä lehtokuviolla eli 18,3 %:lla tarkastetuista kuvioista oli tehty hakkuita metsälain voimaantulon 1997 jälkeen. Näistä kolme oli avohakkuita. Kokemäellä oli avohakattu metsäyhtiön toimesta 2,1 ha edustava lehtokuvio, joka oli myös Luotsiin merkitty metsälakikohteeksi (kuva 10). Metsäyhtiö tuomittiin käräjäoikeudessa sakkoihin metsälain rikkomisesta. Huittisissa metsäyhtiö oli avohakannut puolet edustavasta 0,4 ha lehtokuviosta. Lieventävänä asiana metsäyhtiön kohdalla oli Huittisten kohteella, että hakattu osa oli rajattu METE-kartoituksessa metsälakikohteen ulkopuolelle. Kolmannella avohakkuukohteella Ulvilassa rikkomus oli lievempi ja avohakkuu oli ulotettu n. 0,1 ha metsälain lehtokuvion sisään. Kullaalla oli metsälakipuron varressa olevassa lehtolaikussa tehty voimakas poimintahakkuu. Muut hakkuukohteet olivat pääosin lieviä harvennuksia, joukossa muutama voimakkaampi harvennus. Kuvioilla oli poistettu kuusen lisäksi myös koivua ja muuta lehtipuustoa. Useassa tapauksessa ko. kohteilla metsälain ominaispiirteitä oli heikennetty oleellisesti ja avohakkuualoilla ne olivat hävinneet melko totaalisesti. Avohakkuukohteissa ja voimakkaasti harvennetuissa kohteissa oli kyseessä selvä

39 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 39 } Kuva 10. Metsäyhtiön avohakkaama 2,1 ha metsälain 10 lehtokuvio Kokemäellä. Kuviolla tihkupintoja ja mm. kotkansiipeä. Tällä kohteella metsälakia on selvästi rikottu. Kuva: Timo Silver. metsälain 10 rikkomus. Metsälain perusteluissa sallitaan tietyissä tapauksissa lievät harvennukset, joita ei siten voi pitää lakirikkomuksina. Millekään em. hoitoehdotukselle tai tehdylle toimenpiteelle ei löydy perusteita, mikäli lähtökohtana pidetään lehtojen luonnontilaisuuden säilyttämistä. Metsälakikartoitusta koordinoineen Metsätalouden Kehittämiskeskus Tapion ohjeistus on antanut mahdollisuuden metsälakilehtojen hakkuisiin (Meriluoto & Soininen 1998). Ohjeistus pohjautunee metsälain perusteluihin, joissa todetaan, että lehdoissa voidaan tehdä valikoivaa ja varovaista hakkuuta, joka edistää lehdon lehtipuuvaltai-

40 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 40 } suuden säilymistä. Metsäkeskuksen toimihenkilöiden Luotsiin tekemät hakkuuehdotukset perustunevat pääosin em. Tapion ohjeisiin. Metsälakirikkomuksia on esiintynyt Lounais-Suomessa mm. purovarsien ja soiden metsälakikohteilla (mm. Silver ym. 2008) Toteutetut hakkuut varsinais-suomalaisissa metsälakilehdoissa Hankkeessa tehtyjen maastokäyntien yhteydessä Varsinais-Suomessa oli kuudella maastossa tarkastetulla kohteella tehty metsänhoidollisia toimenpiteitä. Kahdella kohteella puustoa oli raivattu, kevyesti harvennettu sekä lahopuustoa kaadettu ja pilkottu. Sen sijaan metsälakirikkomus oli tapahtunut neljällä kohteella. Niistä kahdella, jotka sijaitsivat Salon kunnan alueella, oli kohteen metsävaratietoihin merkitty metsälehmusesiintymä (0,4 ja 0,1 ha). Molemmilla kohteilla oli puusto muuten avohakattu, mutta lehmukset jätetty pystyyn (kuva 11). Hakkuista oli havaitsemishetkellä kulunut yli kaksi vuotta, joten rikkomukset olivat vanhentuneita. Sauvossa 1,1 ha:n laajuinen METE-kohde, jossa elinympäristötyyppeinä olivat puro ja tuore lehto, oli avohakattu metsäkeskuksesta saadulla poikkeusluvalla. Samassa hakkuussa oli viereisen tilan METE-lehdon ympärillä tehty avohakkuu ja METE-kohteen rajausta pienennetty 0,3 ha:sta 0,1 ha:in. Jäljelle jäänyt kohde oli jätetty käsittelemättä. Metsälakirikkomuksista tiedotettiin silloisen Lounais-Suomen metsäkeskuksen viranomaistoiminnolle. 5.7 Ympäristötuki metsälakilehdoissa Ympäristötukikohteiden rajaukset olivat tämän tarkastelun muutamissa puronvarsilehdoissa aivan liian suppeita. Kohteet olivat metsälain 10 kohteita sekä puronvarren että lehdon osalta. Kohteet oli rajattu paikoin avohakkuun ulkopuolelle vain m puron varresta, kun tarve olisi ollut minimissään m (mm. Hylander ym. 2000, Selonen &. Kotiaho 2006). Metsälain 10 puronvarsien liian lähelle met-

41 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 41 } Kuva 11. Metsälakia on rikottu Salon alueella hakkaamalla lehdosta kaikki muu puusto pois ja jättämällä vain lehmukset. Kuva: Sirke Kajava. sälakipuroa ulottuvat hakkuut ovat yleensäkin ongelma Lounais-Suomessa. Käytännössä metsälakikohteilla Lounais-Suomessa suojavyöhykkeen leveys näyttäisi hakkuissa olevan aika yleisesti 5-10 metriä molemmin puolin puroa, mikä käytännössä on eräänlainen kulissi (Kajava ym. 2002). Ympäristötukikohteiden rajauksessa myönteinen tapaus oli Lavian edustavan kangasmaan lehtokohteen rajaus laajempana kuin Luotsiin merkitty liian suppea rajaus. Tärkeää olisi, että edustavimmat ja yleensäkin kaikki metsälain 10 kohteet suojavyöhykkeineen saataisiin KeMeRalla rahoitettavan metsätalouden ympäristötuen

42 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 42 } piiriin. Se on tehokas tapa varmistaa niiden säilyminen luonnontilaisina (Silver ym. 2008). Tässä aineistossa ainoastaan 10 kohdetta (Sat 3, V-S 7) oli ympäristötuen piirissä. Ympäristötuen saamisen edellytyksenä on, että alueella on metsälain 10 kohde. Alue rajataan mahdollisuuksien mukaan niin, että varsinaisen METE-kohteen lisäksi siihen otetaan mukaan ympäröiviä luontoarvoja suojavyöhykkeeksi. Alueella ei tehdä mitään toimenpiteitä sopimuksen voimassaoloaikana. Poikkeuksena ovat sellaiset kohteet, joissa arvellaan olevan tarvetta hoitotoimenpiteille, silloin tukisopimuksen teon yhteydessä laaditaan suunnitelma, joka huomioidaan ympäristötuessa. Lehtoja on mahdollista suojella myös pysyvästi perustamalla kohteelle yksityinen suojelualue (YSA) tai myymällä alue valtiolle luonnonsuojelualueeksi. Näistä vaihtoehdoista pitää maanomistajan neuvotella paikallisen ELY-keskuksen kanssa. 5.8 Hoitotarve Satakunnan metsälakilehdoissa Tämän aineiston satakuntalaisista lehdoista n. 90 % pitäisi luonnontilaisina olla kuusivaltaisia em. Hotasen ym. (2008) lehtotyyppien puulajivaltaisuuden perusteella. Kuusivaltaisia oli kuitenkin tällä hetkellä noin puolet (48.8 %) tarkastetuista lehdoista. Se johtunee mm. aiemmin tehdystä laidunnuksesta, mikä on johtanut suurempaan lehtipuuvaltaisuuteen. Laidunnuksen päätyttyä lehdot saattavat asteittain kuusettua (Hotanen ym. 2008). Voidaan arvioida, että tämän aineiston lehtojen luonnontilaan kuuluu lähes poikkeuksetta kuusi joko valtapuuna tai sekapuuna. Lehdon luonnontilan säilyttämisen näkökulmasta kuusettumisen estämisessä ei ole perusteita tämän tyyppisissä lehdoissa. Voidaan ajatella, että olemassa oleva lajisto on sopeutunut kasvamaan kuusettuneessa ja sitä kautta happamoituneemmassa kasvuympäristössä, mitä lajistokin kuvaa (vaateliaammat ruohot puuttuvat pääosin). Tämän tarkastelun useissa kuusivaltaisissa varjoisissa lehdoissa näyttivät mm. sudenmarja ja lehtokorte esiintyvän runsaina ja elinvoimaisina. Jalopuulehtojen esiintyminen rajoittuu Lounais-Suomessa lähes kokonaan Varsinais-Suomen hemiboreaaliselle vyöhykkeelle. Tässä aineistossa ei ollut Satakunnassa yhtään jalopuumetsää, jos kriteerinä käytetään vähintään 20 runkomaisen jalopuun esiintymistä hehtaarilla (LSA /160). Jalopuista maastotarkastuksessa löytyi Satakunnasta luonnontilaisena vain lehmusta. Matalat vaahterat ja muutamat tammet olivat todennäköisesti viljelykarkulaisia. Lehmus on jalopuulajeistamme levin-

43 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 43 } neisyydeltään pohjoisin ja sitä tavataan aina Oulun läänin eteläosiin asti. Pohjoiset lehmusesiintymät ovat jäänteitä nykyistä lämpimämmiltä ilmastojaksoilta. Lehmuksen siemenet eivät nykyisessä ilmastossamme ehdi yleensä kypsyä, mutta nykyiset esiintymät ovat säilyneet lehmuksen hyvän vesomis- ja varjonsietokyvyn ansiosta (Valkonen ym. 1995). Myös suuri osa tämän aineiston lehmuksista oli vesasyntyisiä. Lehmuksen alttius lumituhoille näkyi mm. Lavian lehmuskuviolla. Yleensä on lehmuksien kannalta suotavaa jättää ne kasvamaan tiheään tai ainakin omaksi puuryhmäkseen, jolloin kasvu saadaan suunnattua paremmin ylöspäin. Liiassa valossa lehmus haaroittuu ja kehittyy helposti pensasmaiseksi (Kellomäki ym. 2000). Koska lehmus sietää hyvin varjoa, se säilyy hengissä kuusikossa. Lehmuksella on pitkäikäisyytensä ansiosta aikaa odotella kuusikon varjostuksessakin parempia aikoja. Vanhan kuusikon myrskytuhon jälkeen lehmus voi päästä valtaamaan kasvupaikkaa (Kiuru 2008). Lehmuksen sitkeyttä puulajina kuvaa se, että se voi elää hyvin vanhaksi, jopa 2000-vuotiaaksi (Valkonen 1996). Tässä aineistossa lehmusta esiintyi 9 kuviolla. Järeitä yksittäisiä lehmuksia oli kolmella kuviolla. Köyliössä ja Jämijärvellä lehmukset olivat yksittäispuita. Harjavallassa oli hienoja lehmuksia (kuva 12) noin 10 runkoa sisältäen noin 5 rungon järeän lehmusryhmän (rinnankorkeusläpimitta parhaimmilla yksilöillä n. 30 cm). Viidellä kuviolla (Huittinen, Vampula, Lavia, Kokemäki) esiintyi yksittäinen tai muutama lehmusryhmä keskipituudeltaan 4 10 metriin. Noormarkussa oli noin 10 yksittäistä lehmusta ja lehmusryhmää (keskipituus 2-10 m) eri puolilla 3,2 ha OMaT -lehtokuviota. Kuviot, joilla lehmusta esiintyi, olivat tyypillisiä OMaT -lehtoja lukuun ottamatta Kokemäen kuivaa lehtoa (VRT). Ottaen huomioon lehmuksen vesomis- ja varjonsietokyvyn ja toisaalta luonnontilaisuuteen liittyvän metsien käsittelemättömyysperiaatteen, eivät hoitotoimenpiteet ole perusteltuja tämän aineiston yksittäisiin lehmuksiin ja lehmusryhmiin liittyen. Yleisesti voidaan todeta, että tämän tarkastelun lehtokuvioilla Satakunnassa ei ole perusteltua hoitotarvetta. Tämä arvio poikkeaa selkeästi em. Lehtojensuojelun työryhmän (1988) esittämästä hoitotarpeesta. Tosin on muistettava, että metsälain 10 lehdot ja lehtojensuojelun työryhmän kohteet eivät ole suoraan vertailukelpoisia.

44 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 44 } Kuva 12. Etualalla elinvoimaisia, runkomaisia lehmuksia kuusikon seassa OMaT-lehdossa Harjavallassa. Lehmus on varjopuu, joka kasvaa ja uudistuu sekapuuna kuusikossa eikä kuviolla ole hoitotarvetta. Kuva Timo Silver. 5.9 Hoitotarve Varsinais-Suomen metsälakilehdoissa Lähinnä hemiboreaalisella vyöhykkeellä kasvavat jalopuulehdot ovat erityistapaus lehtojen hoidon näkökulmasta. Kiurun (2008) mukaan jokseenkin kaikki jalopuumetsät ovat kehittyneet kulttuurin vaikutuksessa. Arvokkaimpia vanhoja jalopuu-

45 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 45 } metsiä on usein aikaisemmin laidunnettu. Kuusen poistaminen tai vähentäminen on useimmiten tarpeen jalopuumetsissä, vaikka ne muuten säilytetään mahdollisimman luonnontilaisena. Kuusi taimettuu helposti tammi- ja lehmusmetsään ja vähitellen syrjäyttää jalot lehtipuut rehevimpiä maita lukuun ottamatta. Jalavat, saarni ja usein vaahterakin kasvavat suureksi osaksi niin rehevillä mailla, että ne säästyvät kuusettumiselta. Koska lehmus sietää hyvin varjoa, se säilyy hengissä kuusikossa (Kiuru 2008). Tammi on valopuulaji, eikä se pysty kasvamaan varjostavan puuston läpi (Valkonen ym. 1995). On tärkeää poistaa tammien ympäriltä niiden latvuksia varjostavaa puustoa. Jalopuulehtojen käsittelyä puoltaa se, että ne ovat säilyneet jalopuulehtoina nimenomaan kulttuurivaikutuksen vuoksi. Jalopuulehdot taantuvat ja jopa häviävät, ellei niiden kuusettumista saada kontrolliin. Olisikin tärkeä riittävillä hoitotoimilla myös jatkossa turvata jalopuita sisältävissä lehtolaikuissa jalopuiden säilyminen ja elinvoimaisuus. Lounais-Suomessa on Varsinais-Suomen alueella tammea kasvavia metsälakilehtoja, joissa on hoitotarvetta. Hoitoehdotuksia määritettiin Varsinais-Suomessa 13,9 ha:lle eli 21 %:lle kaikista maastokohteiden yhteenlasketuista pinta-aloista. Kuvioiden kappalemääränä se oli 25 % tarkastetuista kohteista. Toimenpide-ehdotukset koskivat lähes poikkeuksetta vain osaa kuvion pinta-alasta. Usealla kohteella toimenpiteet kohdistuisivat vain muutamaan poistettavaan puunrunkoon. Hoitoehdotuksista suurin osa kohdistui tuoreeseen HeOT -lehtoon (27 %). Toiseksi eniten nähtiin hoitotarvetta kuivissa MeLaT -lehdoissa (25 %). Lähes yhtä paljon hoitoehdotuksia oli tuoreissa OMaT -lehdoissa (24%). Näiden lisäksi joitakin hoitoehdotuksia annettiin kaikkien muiden maastotarkastettujen lehtotyyppien kohteisiin, paitsi kosteisiin OFiT -lehtoihin. Maastossa hoitoehdotukset arvioitiin kohdekohtaisesti. Siihen vaikuttivat kohteen puulajit, puulajiosuudet, puuston luonnontila sekä mahdollinen käsittelyhistoria, kasvillisuus, lehtotyyppi, kohteen sijainti (saavutettavuus), toimenpiteen laajuus sekä toimenpiteellä saatava hyöty.

46 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 46 } Tyypillinen hoitoehdotus on muutaman puun poisto jalopuun tai pienen jalopuuryhmän tuntumasta mutta myös laajempia harvennusluonteisia poimintahakkuita ehdotettiin. Poistettava puulaji on yleensä kuusi, mutta muitakin puulajeja arvioitiin jalopuiden kannalta tukahduttaviksi. Kuusi kasvaa helposti varjopuulajina lehtipuiden alla ja tunkeutuu nopeasti kasvavana niiden oksiston sisään. Varsinkin tammi kasvaa hitaasti ja häviää kilpailussa kuuselle. Kun kuusen poiston yhteydessä toimitetaan runko ja/tai varsinkin oksat pois, saadaan samalla kohteelta pois hapan karike. Hoitoehdotuksissa poistettavia puulajeja olivat myös mänty, koivut, haapa, tervaleppä ja harmaaleppä. Vaikka haapa on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas puulaji, haluttiin hoitoehdotuksissa priorisoida jaloja lehtipuita. Haapa on levinneisyydeltään yleinen ja biologisesti voimakas ja nopeakasvuinen puulaji. Kilpailussa se jättää heikommat puulajit toiseksi. Haapaa kaulaamalla saadaan estettyä sen hallitsematon leviäminen ja samalla monimuotoisuudelle arvokas haapalahopuu jää kohteelle. Myös taimivaiheessa olevia kuusia ehdotettiin poistettaviksi, koska haluttiin ennakoida tulevaa haittaa. Puuston sukkessiokehitystä ennakoimalla voidaan arvioida hoitotarvetta. Toimenpiteen hyötysuhdetta arvioitiin myös sillä, jos jalon lehtipuun lisäksi joku muu laji saa hyötyä, esim. pähkinäpensas. Vierasperäiset puulajit ehdotettiin aina poistettaviksi, vaikka ne eivät olisikaan olleet jalojen lehtipuiden kasvun esteenä. Muut luontoarvot otettiin huomioon. Jos jalopuiden elinvoimaisuutta haitanneella puulla oli luonnon monimuotoisuuden kannalta paljon arvoa, ei sitä ehdotettu poistettavaksi. Jos kohteen luonnontila oli erityisen hyvä, ei haluttu toimenpiteellä aiheuttaa luonnontilan heikentymistä, vaikka jalot lehtipuut olisivat siitä hyötyneet. Sellaisilla kohteilla, joille ei annettu hoitoehdotusta, esiintyivät jalot lehtipuut useimmiten omana ryhmänään tai ne kasvoivat yksittäin. Puut olivat elinvoimaisia, eikä niitä uhannut mikään olemassa oleva kasvusto. Näissä tapauksissa oli selvää, ettei hoitotarvetta ole. Joillakin kohteilla hoitotarve oli niin pieni, ettei sitä määritelty, vaikka hoitotoimenpiteillä olisikin saatu hyötyä. Jalon lehtipuun puulajilla oli myös merkitystä hoitotarpeen tai hoidon voimakkuuden määrittelyssä. Lounaisimmassa Suomessa tammea esiintyy melko runsaasti, metsälehmusta siellä täällä ja vaahteraa asutusten lähellä. Suurin painoarvo oli saarnen ja vuorijalavan esiintymispaikoilla. Niiden eteen tehtäviä toimenpiteitä pidettiin niin tärkeänä, että pienimuotoisiakin hoitoehdotuksia annettiin. Joissakin kohteissa jalojen lehtipuiden

47 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 47 } kasvupaikka oli lehtoa vaatimattomampi eikä siksi ehdotettu hoitotoimia. Maastotarkastuksissa vastaan tuli myös kohteita, joille oli jo tehty joku hoitotoimenpide. Kuusivaltaisissa lehdoissa ei nähty järkeväksi ehdottaa kuusten poistoa. Se olisi ollut mahdollista esim. metsälehmusesiintymän ympäriltä. Täytyy myös muistaa, että kuusi puulajina kuuluu useimpiin lehtoihin ja lisää omalta osaltaan lehdon monimuotoisuutta (von Bonsdorf-Salminen 2009). Hankkeen loppuvaiheessa tarkasteltiin myös muita lehtipuuvaltaisia lehtoja. Niissä ei todettu perusteltua tarvetta hoitohakkuisiin METE-kohteilla. Hoitotoimenpiteen tarvetta määriteltäessä tulee ottaa huomioon koko lehdon elinvoimaisuus. Jalot lehtipuut ovat lehdon indikaattoreita ja pärjäävät kilpailussa muiden puulajien kanssa heikosti. Siksi toimenpiteet kohdistuvat usein juuri jalojen lehtipuiden vapauttamiseen. Lehdon hoitotoimenpiteen tarkoitus ei kuitenkaan ole yhden tai muutaman puulajin hoito. Lehtoa hoidetaan kokonaisuutena ja esim. kuusta poistamalla vähennetään maaperän happamoitumista. 6 Toteutettuja hoitokohteita Varsinais-Suomen lehdoissa Lehdon hoitohakkuita on toteutettu Varsinais-Suomessa viime vuosina kahdella METE-kohteella sekä kolmella ympäristötukikohteella. Kolme niistä sijaitsee Naantalin Rymättylässä, yksi Vehmaan Rautilassa ja yksi Salon Perniössä. Ensimmäisen kohteen hoitohakkuun suunnittelu tehtiin tämän hankkeen puitteissa ja kiinteässä yhteistyössä maanomistajan kanssa. Se oli 0,3 ha:n kuiva lehtolaikku (MeLaT), joka oli etelärinteessä ja rajoittui peltoon. Indikoivia lajeja olivat mm. sinivuokko, Lounais-Suomessakin harvinaisena esiintyvä kevätesikko, nuokkuhelmikkä, valkolehdokki, lehtonurmikka, haisukurjenpolvi ja kivikkoalvejuuri sekä pensaista taikinanmarja ja pähkinäpensas. Kuviolla oli runsaasti eri-ikäisiä tammia. Kuvion eteläreunalta poistettiin n. 20 kpl 2-3 metrisiä mäntyjä, jotka enenevässä määrin varjostivat lehtoa ja veivät elintilaa tammilta (kuva 13). Haaparyhmästä osa kasvoi aivan tammen tuntumassa. Juurivesojen estämiseksi kolme haapaa kaulattiin. Kuoltuaan puut lisäävät lahopuun määrää kohteella ja kaaduttuaan jäävät sinne maapuiksi. Kuviolla oli myös järeitä mäntyjä ja kuusia

48 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 48 } tammien vieressä ja niitä poistettiin harkinnanvaraisesti. Kuusia poistamalla haluttiin vähentää niiden happamoittavaa ja varjostavaa vaikutusta. Etenkin varjostus haittaa keväisen lajiston kukintaa. Lisäksi kohteen läheisyydessä, mutta varsinaisen METE-kohteen ulkopuolella kasvoi kaksi suurehkoa tammea (n. 20 cm), joiden keskeltä ja tuntumasta kaadettiin kaksi isoa kuusta (n. 25 cm). Kaikki toimenpiteet tehtiin varoen ja mahdollisimman vähillä puitten kaadoilla. Kaikkea systemaattisuutta vältettiin ja puuston erirakenteisuus pyrittiin säilyttämään. Työ tehtiin luonnonhoitohankerahoituksella. Maanomistajan kanssa sovittiin, että järeimmät rungot jätetään kohteelle lahopuiksi. Kaikki pienehkö runkopuu karsittiin ja pinottiin pellon laitaan polttopuuksi ja muut hakkuutähteet poltettiin pellolla. Kuva 13. Kuiva tammilehto Rymättylässä etelään viettävällä rinteellä hoidettiin talkoovoimin. Kohteelta poistettiin pääasiassa mäntyä ja kuusta ja haapoja kaulattiin. Kuva Sirke Kajava.

49 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 49 } Toinen hoitokohde oli niin ikään kuiva lehto (MeLaT), 0,7 ha. Se oli myös tämän hankkeen hoitokohde. Työ toteutettiin hankkeen rahoituksella ja yhteistyössä maanomistajan kanssa. Kasvillisuudessa esiintyi mm. kevätlinnunherne, sinivuokko, nuokkuhelmikkä, kielo, ahomansikka, lillukka, särmäkuisma ja vuohenputki sekä pensaista taikinanmarja ja pähkinäpensas. METE-kohde rajoittui vanhan asuinpaikan ympärille. Puustossa oli useita järeitä tammia, nuoria tammia ja tammen taimia. Järeimmät tammet olivat elinvoimaisia, mutta nuoremmat kilpailivat elintilasta muun puuston kanssa. Kohteen puustosta kaadettiin yksi iso kuusi (25 cm), joka jätettiin lahopuuksi oksineen. Viisi pienempää kuusta (15 cm) sekä runsaasti (useita kymmeniä) pieniä kuusia (0,5 2 m). Pienet kuuset kasvoivat paikoin ryhmässä ja olisivat jatkossa muodostaneet paikalle kellari-ilmaston. Pienten kuusten yläpuolella kasvoi tammia. Kohteelle jätettiin toinen pienten kuusten ryhmä, koska siinä ei kasvanut muita puita eikä ollut erityistä lehdon kasvillisuutta. Kohteelta korjattiin hakkuutähde pois ja sitä tuli runsaasti. Rungot karsittiin polttopuiksi ja oksat poltettiin, kuten maanomistajan kanssa oli sovittu. Kolmantena hoitokohteena oli rymättyläläinen tammimetsä, joka ei ollut kauttaaltaan METE-kohde, vaan kuivaa lehtolaikkua ympäröi tammimetsä. Kohde oli rajattu ympäristötukialueeksi. Siellä kuusialikasvosta oli runsaasti. Alue oli perinnebiotooppi eli ollut joskus lammaslaitumena. Valtapuuna oli tammi, joukossa muutamia vanhempia kuusia ja mäntyjä sekä yksittäisiä koivuja. Tammet olivat tasaikäisiä, kuitenkin luontaisesti syntyneitä. Kohteella oli vähän pystykuivia puita, lähinnä pieniläpimittaisia tammia. Tammien alla kasvoi tiheähkö kuusentaimikko, jonka seassa oli myös runsaasti männyn taimia. Pensaskerroksen kasvillisuus oli niukkaa. Kenttäkerroksessa oli mustikan lisäksi mm. sinivuokkoa, kieloa, lillukkaa, ahomansikkaa, metsäkurjenpolvea sekä sammalista palmusammalta ja metsäliekosammalta. Vaikka indikoiva lajisto oli vaatimatonta, maa oli kuitenkin multamaata. Maanomistajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan kohteelta raivattiin ja korjattiin kuusentaimikko pois. Pienet rungot ja kaikki oksat poltettiin viereisellä pellolla. Polttopuuksi kelpaavat rungot karsittiin ja kasattiin pellon reunaan. Mäntyjen taimia harvennettiin ja osa jätetään kasvamaan ryhmiin. Taimien lisäksi yksi järeämpi kuusi kaadettiin tammen kyljestä. Toimenpiteen tarkoituksena oli estää tammimetsikön vähitellen tapahtuva kuusettuminen. Neljäs kunnostushakkuu toteutettiin ympäristötukisopimuksen teon yhteydessä. Vehmaalaisella kohteella oli kuivan lehdon laikku (MeLaT), jonka puustossa oli runsaasti tammea. Sekä siitä, että ympäröivästä kangasmetsästä, jossa myös esiintyi yksittäisiä tammia sekä iso metsälehmus, leimattiin metsäkeskuksen toimesta pää-

50 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 50 } asiassa isoja mäntyjä mutta myös koivuja. Hakkuu toteutettiin seuraavana talvena hankintahakkuuna ja puustoa poistettiin noin kolmannes kuutiomäärästä. Koska poistettavan puuston määrä oli iso ja se koostui suurelta osin männystä, tehtiin kohteelle vielä talkoovoimin siivous. Isoja, hitaasti lahoavia männynoksia karsittiin polttopuiksi ja oksia poltettiin viereisellä pellolla, kuitenkin niin, että lahopuuta myös jätettiin kohteelle. Hakkuista saatava tulo tuli metsänomistajalle ja jäljelle jäävälle puustolle tehtiin ympäristötukisopimus. Korjaavat toimenpiteet tehtiin luonnonhoitohankevaroilla, joten maanomistajalle ei tullut siitä kustannuksia. Viides lehdon kunnostushakkuu on toteutettu v jo olemassa olevalla ympäristötukialueella Perniössä. Hoidettava alue rajattiin ja leimattiin metsäkeskuksen ja silloisen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Alue oli 1,7 ha:n suuruinen länteen avautuva pitkänomainen rinnemetsä, joka rajautui peltoon. Itäpuolella oli laaja kallioalue. Hakattava alue oli uudistusikäistä tuoretta lehtoa (HeOT), jossa puusto oli kuusta, eri-ikäistä tammea ja haapaa sekä mäntyä, paikoitellen oli myös mm. nuorta vaahteraa, pihlajaa ja raitaa (kuvat 14 ja 15). Hakkuun tarkoituksena oli turvata tammien ja samalla runsaana esiintyneen pähkinäpensaan tulevaisuus. Koska puustossa oli erittäin runsaasti haapaa, jouduttiin sitä poistamaan. Vaikka haapa, ja erityisesti järeä haapa, on luonnon kannalta arvokasta, olisivat haavat nopeakasvuisina tukahduttaneet hidaskasvuiset tammet. Kuusia poistettiin runsaasti, mutta niiden osalta täytyi ottaa huomioon, että alueelta oli liito-oravahavaintoja. Läheskään kaikkien, ml. pienten, kuusten poisto ei ollut suositeltavaa, eikä varsinkaan isojen haapojen alla tai sisällä kasvavien isompien kuusten. Lahopuustoa oli melko paljon ja se kaikki säästettiin. Kuitupuu jätettiin karsimatta ja se sekä hakkuutähde ja raivauspuusto korjattiin pois ja myytiin energiapuuksi. Alue jaettiin viiteen keskenään samaa suuruusluokkaa olevaan käsittelykuvioon, joista yhdelle katsottiin parhaimmaksi toimenpiteeksi käsittelemättä jättäminen. Siinä puusto koostui tiheästä haavikosta, jossa oli kuusialiskasvosta. Jaloja lehtipuita sillä kuviolla ei ollut. Yhdellä kuvioista tehtiin ainoastaan kuusialiskasvoksen perkaus, tarkoituksena turvata runsaana kasvava pähkinäpensaikko. Kaksi kuviota harvennushakattiin leimauksen mukaan, lisäksi perattiin kuusialiskasvosta. Leimauksessa suosittiin tammea ja pähkinäpensasta. Viidennellä kuviolla hakkaajalle annettiin ohjeeksi tehdä lievä harvennushakkuu, joka kohdistuu tasaisesti eri puulajeihin, paitsi että kaikki tammet, järeät haavat ja pähkinäpensaat säästetään.

51 Luonnonhoitohankeraportti 2015 { 51 } Kuvat 14 ja 15. Lehdon hoitohakkuu Perniössä. Konetyönä tehdyssä hakkuussa poistettiin lähinnä kuusta ja haapaa rinteessä olleesta lehdosta, jossa kasvoi runsaasti tammea ja pähkinäpensasta. Alakuvassa sama kohde kaksi vuotta myöhemmin alkukesällä. Kuvat: Sirke Kajava

Kokemuksia ja esimerkkejä elinympäristöjen ennallistamisesta Kolin kansallispuistossa

Kokemuksia ja esimerkkejä elinympäristöjen ennallistamisesta Kolin kansallispuistossa Ennallistajan opas. Kokemuksia ja esimerkkejä elinympäristöjen ennallistamisesta Kolin kansallispuistossa. 2006 Ennallistajan opas Kokemuksia ja esimerkkejä elinympäristöjen ennallistamisesta Kolin kansallispuistossa

Lisätiedot

PORIN METSÄN MONITAVOITTEINEN LUONNONHOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA. Nella Mikkola & Heli Nukki (toim.)

PORIN METSÄN MONITAVOITTEINEN LUONNONHOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA. Nella Mikkola & Heli Nukki (toim.) PORIN METSÄN MONITAVOITTEINEN LUONNONHOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA Nella Mikkola & Heli Nukki (toim.) Porin kaupunkisuunnittelu 31.12.2006 Porin kaupunkisuunnittelusarja C60/2006 PORIN METSÄN MONITAVOITTEINEN

Lisätiedot

Soiden ennallistamisen tarpeet, halukkuus sekä tavoitteet ja niiden toteutuminen Lounais-Suomessa

Soiden ennallistamisen tarpeet, halukkuus sekä tavoitteet ja niiden toteutuminen Lounais-Suomessa Soiden ennallistamisen tarpeet, halukkuus sekä tavoitteet ja niiden toteutuminen Lounais-Suomessa Suomen metsäkeskus 2015 Timo Silver, Sanna Kittamaa ja Markku Saarinen Luonnonhoitohankeraportti 2015 {

Lisätiedot

PEFC-ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen toimialueen tasolla PEFC FI 1002:2009*

PEFC-ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen toimialueen tasolla PEFC FI 1002:2009* PEFC-ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen toimialueen tasolla PEFC FI 1002:2009* Sisältö: 1. Johdanto: Metsien hoito ja käyttö Suomessa 2008... 2 1.1 Metsien merkitys

Lisätiedot

Minun METSOni. - tarinoita metsänomistajista ja metsien vapaaehtoisesta suojelusta METSO-ohjelmassa

Minun METSOni. - tarinoita metsänomistajista ja metsien vapaaehtoisesta suojelusta METSO-ohjelmassa Minun METSOni - tarinoita metsänomistajista ja metsien vapaaehtoisesta suojelusta METSO-ohjelmassa Vapaaehtoinen metsiensuojelu kannattaa METSO mahdollistaa Sisällysluettelo 3 Vapaaehtoinen metsiensuojelu

Lisätiedot

Ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen toimialueen tasolla

Ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen toimialueen tasolla Suomen PEFC-standardi Ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen toimialueen tasolla PEFC FI 1002:2009 9.11.2009 Ryhmäsertifioinnin kriteerit metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen

Lisätiedot

Hiidenveden lähialueen kosteikkojen yleissuunnitelma

Hiidenveden lähialueen kosteikkojen yleissuunnitelma Hiidenveden lähialueen kosteikkojen yleissuunnitelma Esko Vuorinen Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 234/2012 LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY JULKAISU

Lisätiedot

Oma maa mansikka. - neuvoja kasvien tunnistamiseksi ja auttamiseksi

Oma maa mansikka. - neuvoja kasvien tunnistamiseksi ja auttamiseksi Oma maa mansikka - neuvoja kasvien tunnistamiseksi ja auttamiseksi Hyvä lukija Maatalousympäristö on niin maisemallisesti kuin luonnon monimuotoisuudeltaankin Suomen arvokkaimpia elinympäristöjä. Maatalousympäristön

Lisätiedot

3 Hoidon ja käytön tavoitteet

3 Hoidon ja käytön tavoitteet HOITO JA KÄYTTÖ 3 Hoidon ja käytön tavoitteet Hossan retkeilyalue on vuonna 2012 valtakunnallisesti tunnettu ja vetovoimainen valtion retkeilyalue, jossa alueen virkistyskäyttö, luonnonsuojelu ja aktiivinen

Lisätiedot

Yli-Vuokin virkistysmetsän hoito- ja käyttösuunnitelma

Yli-Vuokin virkistysmetsän hoito- ja käyttösuunnitelma Yli-Vuokin virkistysmetsän hoito- ja käyttösuunnitelma 2011 2020 Yli-Vuokin virkistysmetsän hoito- ja käyttösuunnitelma 2011 2020 Heidi Kontiokari Heikki Juntunen Ari Holappa Kerttu Härkönen Kari Sarajärvi

Lisätiedot

Iloranta 22.10.2009 Kuis sit tehdään -ohjeita kyliin

Iloranta 22.10.2009 Kuis sit tehdään -ohjeita kyliin Iloranta 22.10.2009 Kuis sit tehdään -ohjeita kyliin Sirkka Köykkä 1. MAISEMARAKENNE Maisema rakentuu ekologisista perustekijöistä: kallio- ja maaperästä, vesistöistä, ilmastosta ja elollisesta luonnosta.

Lisätiedot

WWF Suomen raportteja 32

WWF Suomen raportteja 32 RAPORTTI 2014 WWF Suomen raportteja 32 Saaristomme on suojeltava Esitys Saaristomeren, Tammisaaren saariston ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistojen suojelun kehittämiseksi ja Porkkalan kansallispuiston

Lisätiedot

SOIDEN 1. TAUSTAA. mman lähelle. ja samalla. suoluonnon. patoamalla. puusto. jälkeen. Suometsien 1

SOIDEN 1. TAUSTAA. mman lähelle. ja samalla. suoluonnon. patoamalla. puusto. jälkeen. Suometsien 1 OJITETTUJEN SOIDEN ENNALLISTAMINEN 1. TAUSTAA Soiden ennallistamisen tarkoituksena on palauttaa ojitettu suo mahdollisim mman lähelle luonnontilaa. Valtioneuvoston vuonna 2012 hyväksymässä periaatepäätöksessä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKKÖ Jenna Pihlajamäki. Tampereen Aitolahti Teisko alueen pienvesiselvitys, osa 2

TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKKÖ Jenna Pihlajamäki. Tampereen Aitolahti Teisko alueen pienvesiselvitys, osa 2 TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKKÖ Jenna Pihlajamäki Tampereen Aitolahti Teisko alueen pienvesiselvitys, osa 2 Tampereen kaupunki Ympäristönsuojelun julkaisuja 3/2014 Teksti: Kannen kuvat: Jenna

Lisätiedot

Ympäristöselvitys 2x110 kilovoltin voimajohdolle Keminmaan sähköaseman läheisyydessä

Ympäristöselvitys 2x110 kilovoltin voimajohdolle Keminmaan sähköaseman läheisyydessä SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA FINGRID OYJ Ympäristöselvitys 2x110 kilovoltin voimajohdolle Keminmaan sähköaseman läheisyydessä Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21569P001 Raportti FCG Suunnittelu ja

Lisätiedot

SANTALAHDEN LUONTOPOLKU

SANTALAHDEN LUONTOPOLKU Tule tutustumaan ja virkistäytymään Suomenlahden rannikon luonnon, kulttuurin ja merellisten nähtävyyksien pariin Santalahden luontopolulle! Toivotamme tervetulleiksi tälle luontopolulle kaikki, jotka

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA TM VOIMA OY YLIVIESKAN PAJUKOSKEN TUULIVOIMAPUISTO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 2 (37) Pajukosken tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Itä-Siitolan kosteikon ja Vuoksen ranta-alueen hoitosuunnitelma. Kalavesi Konsultit Oy

Itä-Siitolan kosteikon ja Vuoksen ranta-alueen hoitosuunnitelma. Kalavesi Konsultit Oy Itä-Siitolan kosteikon ja Vuoksen ranta-alueen hoitosuunnitelma Kalavesi Konsultit Oy 1 Sisällysluettelo: 1. Tausta 3 2. Hoitosuunnitelman tarve ja tavoitteet 3 3. Alueen kuvaus 4 3.1 Kosteikkoalue 4 3.2

Lisätiedot

Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito

Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito YMPÄRISTÖOPAS 2010 Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito Auri Sarvilinna Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus YMPÄRISTÖOPAS 2010 Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito Auri Sarvilinna ja Ilkka

Lisätiedot

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään

Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään Julkaisija - Suomen Metsäsertifiointi ry Toteuttajat - Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa

Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Kaisa Raitio ja Teijo Rytteri Kaisa Raitio Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa

Lisätiedot

RAPORTTI. Mitä metsä kestää? Suomen metsien ekologistaloudellisesti vastuullinen hakkuupotentiaali

RAPORTTI. Mitä metsä kestää? Suomen metsien ekologistaloudellisesti vastuullinen hakkuupotentiaali RAPORTTI 2015 Mitä metsä kestää? Suomen metsien ekologistaloudellisesti vastuullinen hakkuupotentiaali Sisällysluettelo Alkusanat 4 JOHDANTO 6 NYKYINEN METSIEN KÄYTTÖ EI OLE EKOLOGISESTI KESTÄVÄÄ 8 Metsien

Lisätiedot

Tikankontin tila Suomessa

Tikankontin tila Suomessa Tiina Laitinen Tikankontin tila Suomessa Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 154 Tiina Laitinen Tikankontin tila Suomessa Tiina Laitinen Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut Torangintaival

Lisätiedot

Avoimien hietikoiden hoito Vattajan Natura-alueella

Avoimien hietikoiden hoito Vattajan Natura-alueella Avoimien hietikoiden hoito Vattajan Natura-alueella Hannu Tikkanen Sigma Konsultit Oy 5.12.2007 KUVAILULEHTI Julkaisija Metsähallitus Julkaisuaika Toimeksiantaja Vattajan dyyni Life-projekti Hyväksymispäivämäärä

Lisätiedot

Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen. Yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta

Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen. Yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? Yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta eri toimialoilla 62011 Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? - yhteenveto

Lisätiedot

Natura-arvioinnin tarveselvitys 11.10.2011 6.6.2013 28.4.2014

Natura-arvioinnin tarveselvitys 11.10.2011 6.6.2013 28.4.2014 Kuokkalan - Hakkarin - Herralan osayleiskaavan ja Pirko/Tredu kiinteistö Oy:n alueen lisärakentamisen vaikutukset Ahtialanjärven alueen NATURA-suojeluarvoille Natura-arvioinnin tarveselvitys 11.10.2011

Lisätiedot

417 VAPAA-AJAN ASUNTOJEN OMISTUS JA KÄYTTÖ ESISELVITYS EKOTEHOKKUUDEN KARTOITUSTA VARTEN

417 VAPAA-AJAN ASUNTOJEN OMISTUS JA KÄYTTÖ ESISELVITYS EKOTEHOKKUUDEN KARTOITUSTA VARTEN VATT-KESKUSTELUALOITTEITA VATT DISCUSSION PAPERS 417 VAPAA-AJAN ASUNTOJEN OMISTUS JA KÄYTTÖ ESISELVITYS EKOTEHOKKUUDEN KARTOITUSTA VARTEN Adriaan Perrels Elina Kangas Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA TM VOIMA OY NIVALAN KUKONAHON TUULIVOIMAPUISTO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 2 (31) Kukonahon tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Toppilansaaren maisemasuunnittelun idealuonnos - Huomioitavia osa-alueita maisemasuunnittelussa. Heli Virkkunen SYKE

Toppilansaaren maisemasuunnittelun idealuonnos - Huomioitavia osa-alueita maisemasuunnittelussa. Heli Virkkunen SYKE Toppilansaaren maisemasuunnittelun idealuonnos - Huomioitavia osa-alueita maisemasuunnittelussa Heli Virkkunen SYKE 11/2002 Toppilan maisemasuunnitelman idealuonnos Huomioitavia osa-alueita maisemasuunnittelussa

Lisätiedot

Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys Etelä-Karjala

Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys Etelä-Karjala Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys Etelä-Karjala 2011 Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys Etelä-Karjala Kannen kuva: Kuvasovite Parikkala, Tarvaspohja. Etäisyys voimaloihin 1,4-4,9 km. Valokuvat/Kuvasovitteet:

Lisätiedot