Tulppaanit. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2001

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulppaanit. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2001"

Transkriptio

1 Tulppaanit Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2001

2 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Muutimme toimistomme Kumppanuustaloon viime marraskuussa. Kumppanuustaloon on kokoontunut iso määrä ns. kolmannen sektorin toimijoita. Uskon, että muutto uusiin tiloihin ja talon toimijoiden aktiivinen luonne vaikuttaa myös positiivisesti yhdistykseemme. Olemme jo lisänneet aukioloaikoja.toivottavasti sekä jäsenistö että muut yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet löytävät yhä useammin tiensä uuden kumppanuuden alkulähteille. Kehitysvammaisten Tukiliiton 40-vuotisjuhlinnalle kehitysvammaisten päivän jälkeinen valtakunnallinen suvaitsevaisuusviikko oli eräänlainen lähtölaukaus. Viikon aikana tiedotusvälineissä oli sekä valtakunnallisesti että alueellisesti kehitysvammaisten ihmisten elämästä kertovia juttuja ja ohjelmia. Kehitysvammaisten ja heidän perheidensä elämästä ei jaeta koskaan liikaa tietoa ns. suurelle yleisölle. Ajatus,että hyväksyisimme kehitysvammaiset ihmisinä, jotka haluavat ja voivat elää hyvää elämää, jos ja kun heille annetaan riittävästi tukea oikeaan aikaan ja oikein kohdennettuna,tuntuu tavoittelemisen arvoiselta. Kehitysvammaisten päivää seuraavasta viikosta voisi kehittää perinteen ; vuotuisen kehitysvammaisten viikon, jolloin toisimme esille ajankohtaisia kehitysvammaisten ja heidän perheidensä elämään liittyviä asioita. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki ry Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyhdistys vuodesta Toimialueena on Jyväskylä, Jyväskylän mlk, Muurame, Leivonmäki, Luhanka, Joutsa, Multia, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen. Toimisto: Kumppanuustalo Vapaudenkatu Jyväskylä Auki: ma 12-16, to ja Puhelin: tai (014) KSKV@co.jyu.fi Internet: Johtokunta Olli-Pekka Haverinen (pj) Maija K. Jaatinen (vpj) Esa Aihos Olli Ingervo (014) Marja-Maija Jaatinen Jouko Janhonen (014) Anja Nieminen Pia Nieminen Ari Pumperi Leena Tyrväinen (014) Auli Varis Ritva Vihanto (014) Sari Villanen (014) Toimikuntien kokoonpanot Työjaos: O-P Haverinen, M.K Jaatinen, A Nieminen,O Ingervo, J Janhonen Virkistys: L Tyrväinen, M-M Jaatinen, M Mäkelä, S Korhonen, R Palokangas Ensituki: A Varis, S Villanen, H Haverinen, P Nieminen, K Kupari Tiedotus: E Aihos, J Janhonen, R Janhonen Varainhankintatoimikunta yhdistettiin työjaokseen Kumppanuustoimikunta jatkaa ME ITSE ry:n Jyväskylän alajaoksena 2

3 Aktiivinen ja osallistuva vaikuttaminen kehitysvammaisten ja heidän perheidensä palveluiden kehittämiseen on meille ensiarvoisen tärkeätä. Olemme mukana viime vuoden syksyllä aloitetun erityishuoltopalveluita tuottavan säätiön perustamistoimissa. Jouko Janhonen on jäsenenä johtoryhmässä ja Olli Ingervo sisältötyöryhmässä. Säätiöittäminen tulisi koskemaan laajasti yhdistyksemme jäsenistöä. Yhdistys ottaa kantaa säätiöittämiseen,kun lopullinen esitys asiasta on valmis. Kunnallisvaaleissa valitsimme uudet poliittiset päättäjät. Yhdistys tulee tiedottamaan kevään aikana uusille valtuutetuille toiminnastaan.samalla tuomme esille asioita,jotka ovat tärkeitä kehitysvammaisten ja heidän perheidensä palveluita järjestettäessä. Tulppaanit-jäsenlehdessämme 1/2001 on esiteltynä toimintaamme aina ensi kesään saakka. Tulppaanit 2/2001 ilmestyy toukokuussa. Ajankohtaista tietoa saat kotisivuiltamme, johtokunnan jäseniltä ja vierailemalla toimistollamme aukioloaikoina. Toivotan kaikille jäsenille perheineen hyvää talven jatkoa ja kevään odotusta! Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta. Jyväskylässä 2.helmikuuta 2001 Olli-Pekka Haverinen TUKIYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Tiistaina 27.maaliskuuta 2001 klo Päiväharjussa Pehtoorintiellä Jyväskylässä Kahvitus klo Lastenhoito on järjestetty LÄMPIMÄSTI TERVETULOA JOHTOKUNTA 3

4 YHDISTYS TIEDOTTAA Kehitysvammaisten Tukiliitto täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Uudessa Tukiviestissä tietoa mm. uudesta lainsäädännöstä asiakkaan osalta. Johtokunnassa muutoksia: Syyskokouksessa valittiin uusiksi johtokunnan jäseniksi jyväskyläläiset Auli Varis ja Ari Pumperi. Johtokunnan jättivät Arja Liinamaa ja SeijaLiisa Myllykangas. Tulppaanit-jäsenlehteämme muutaman vuoden toimittanut Arja Liinamaa on työkiireidensä vuoksi jättänyt jäsenlehtemme toimittamisen. Kiitos Arjalle yhdistyksemme tiedottamiseen antamastaan työpanoksesta.esa Aihos on lupautunut kokoamaan lehteä. Sisältö ja jutut lehteen tulevat toimikunnilta ja jäsenistöltä. Seuraava Tulppaanit ilmestyy toukokuussa. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Päivänsäteen palvelukodin keräys INVA-auton Hankkimiseksi alkoi tammikuun alussa ja jatkuu toukokuun loppuun. Keräyksen suojelijoina Aino Suhola, Jani Soininen ja Risto Jussilainen. Keräystilit Merita tai KSOP MUSIKANTIT MAAILMALLA Lauantaina järjestettiin Finlandia-talolla jälleen perinteinen kehitysvammaisten konsertti. Musikantit ovat suunnitelleet konserttiin osallistumista jo pidempään, sillä edellisestä kerrasta on ehtinyt kulua viitisen vuotta. Syksyn aikana teimme yhdessä päätöksen konserttiin osallistumisesta ja aloitimme matkan valmistelut. Harjoittelimme lauluja kerhossa ahkerasti ja odotimme innolla tulevaa esiintymistä. Varhain lauantaiaamuna tammikuun 27. päivänä suuntasimme vihdoin kohti Helsinkiä ja suurta areenaamme. Kenraaliharjoituksissa saimme jo hieman tuntua upeasta esiintymisympäristöstä. Iltapäivän koittaessa kun h-hetki oli käsillä, sai koko joukkomme kokea esiintymisen iloa täyden Finlandia-talon edessä. Taivas on sininen ja valkoinen ja Kalliolle, kukkulalle -laulujen sanat ja sävelet soivat salissa Musikanttien toimesta, ja hyvin soivatkin. Olimme kaikki tyytyväisiä esiintymiseemme ja yhteiseen matkaan. Kerhossa muistoja jakaessamme monen mielestä koko matka tuntui mukavalta. Liisi tuumasi esiintymisestä, että se oli ällistyttävää ja Petran mielestä oli suuri kunnia että meidät kutsuttiin mukaan. Jari-Pekka puolestaan totesi, että esiintyminen jännitti, vaikka esiintyminen oli matkassa kaikkein parasta, kun sali oli täynnä kaikenlaisia ihmisiä ympäri Suomea. Tunnelma konsertissa oli lämmin ja oli ilo seurata myös muiden esityksiä. Konsertin jälkeen lähdimme kohti kotia väsyneinä mutta onnellisina. Jokaisella oli kotiin viemisinään runsaasti mukavia muistoja ja kunniakirja todisteena esiintymisestä suurella areenalla. Nyt vain sitten seuraavaa kertaa odottelemaan Musikanttien puolesta Sanna Jussila 4

5 YHDISTYS TOIMII I Maaliskuussa Häkärinteet-tapahtuma Hankasalmella. Toukokuussa Martinhovin tanssijaiset Karstulassa. Häkärinne-tapahtumasta ja Lomakouheron tansseista yhteydenotot Leena Tyrväiseen Puh. työ ;koti tai Marja-Maija Jaatinen p Kesäkuussa Särkänniemen junamatka. Heinäkuussa Ränssin Kievarin leiri kehitysvammaisille aikuisille. Elo-syyskuussa yhdistyksen yhteinen ilta Syksyllä vaikeavammaisten viikonloppuleiri Syksyllä perhekurssi Uusi esite valmistuu alkuvuodesta Ensitietokansioita päivitetään Ensitukiryhmäkoulutus syksyllä Oletko tietoinen yhdistyksen Internet kotisivuista? Elämme tietoyhteiskunnassa, niinpä meidänkin tukiyhdistyksenä on pystyttävä palvelemaan ja tuomaan tietoa toiminnastamme tietoverkkojen välityksellä. Otimme viime vuoden lopulla käyttöön uudistuneet Internet-KOTISIVUT, jossa kerromme yhdistyksestämme, toiminnastamme ja tavoitteistamme. Lisäksi kotisivuille on luotu kanava palautteen välittämiseksi yhdistyksen toiminnasta vastaaville ja mahdollisuus vaikkapa liittyä jäseneksemme. Kuinka sivuille pääsee? - Sinulla tulee olla tietokone ja internet-yhteys - Sitten vain kirjoitat selainohjelmaan yhdistykesemme kotisivujen osoitteen - Ja vierellä olevan näköinen sivu tulee sinun titokoneesi ruudulle - Sitten ei kun surffailemaan käy tutustumassa ja anna palaute. Sivustoa kehitetään koko ajan ja sitä pyritään pitämään ajan tasalla. 5

6 6

7 KERHOT TIEDOITTAVAT LUOVAN KERHON KEVÄT 2001 (Kerhopäivä on torstai) Päiva Toiminta Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Menemme tutustumaan Kumppanuustaloon (Vapaudenkatu 4) Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Menemme katsomaan Rentun ruusu -elokuvaa. Elokuvalippu: 50 mk Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Lähdemme ostoksille Keljonkeskukseen. Bussiliput: 26 mk Voit ottaa mukaan myös kahvirahaa Kokoontuminen Kumppanuustalolla (Vapaudenkatu 4) kello Askartelemme kortteja JYVÄSKYLÄN PÄIVÄ Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Osallistumme Jyväskylän päivän tapahtumiin. Saatte tarkempaa tietoa, kun Jyväskylän päivästä ilmestyy tiedotelehti Kokoontuminen Kumppanuustalolla (Vapaudenkatu 4) kello Harrastajanäyttelijä Sanna Lahdenniemi tulee vierailemaan kerhoon Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Menemme kyläilemään Vihannon Ritvan luo (Letkutie 5-7 A). Bussiliput: 26 mk Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Menemme Jyväskylän kaupunginteatteriin katsomaan Tohvelisankarin rouva -näytelmää. Liput: 70 mk Kokoontuminen Forumin kulmalla, R-kioskin edessä kello Menemme ravintolaan syömään. Sovitaan kevään aikana, mikä ravintola Miellyttää kaikkia kerholaisia. SÄHLYKERHON KEVAT 2001 (Pelipäivä on lauantai) Sählynpeluu on alkanut taasen Kortepohjan kirkon liikuntasalissa lauantaisin kello Pelejä jatkamme aina toukokuun 26. päivään jolloin jäämme kesätauolle. Lauantaina emme kokoonnu pääsiäisen vuoksi. Ilahduttavaa on ollut havaita uusienkin pelaajien löytävän tiensä sählykerhoon. Tyttöjäkin on tullut muutama joukkoomme. Uusia pelaajia toivotaan kuitenkin vielä mukaan vakiokonkareiden lisäksi. Sählykerhoa vetävät edelleen Juha Solismaa ja Ville Välilä. Tervehdys Elämöitsijät ry:stä! Järjestämme entiseen malliin virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa kehitysvammaisille ja muille erityisryhmille. Ideat, toivomukset ja tiedustelut voit esittää Kari Hokkanen , Ville Välilä tai Juha Solismaa

8 SENIORIKERHON KEVAT 2001 Seniorikerho on vertaistukiryhmä aikuisten kehitysvammaisten lasten vanhemmille. Ryhmä kokoontuu kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 18 Päiväharjun toimintakeskuksessa. Ryhmässä jaetaan päivän kuulumiset iloineen ja suruineen ja sovitaan muusta yhteisestä toiminnasta. Lisätietoja: Marja-Maija Jaatinen ( ) Hilkka Kettunen ( ) JUNIORIKERHON KEVÄT 2001 Juniorikerho on vertaistukiryhmä pienten ja kouluikäisten kehitysvammaisten lasten vanhemmille. Ryhmä kokoontuu kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 18 Päiväharjun toimintakeskuksessa. Junnukerhossa lastenhoito on järjestetty ja aikuisilla on kaksi tuntia aikaa rauhalliseen jutusteluun kahvikupposten ääressä. Jokaiseen junnukerhoon pyritään kutsumaan alustaja kertomaan ja virittämään keskustelua arkipäivään liittyvistä asioista. Ideoita vierailijoista, aiheista ja tutustumiskohteista otetaan mielihyvin vastaan. Soittele Anu Penttilälle tai Kevät 2001 mennään seuraavasti: 5.3 Yleistä vapaata juttelua ja junnukerhon tulevaisuuden ideointia 25.3 Huom! ULKOILUPÄIVÄ Paistellaan ja maistellaan muikkuja sekä lettuja ja nautitaan luonnosta Keljonkankaalla. Seurakunta tukee päiväämme, joten tilaisuus on ilmainen. Ilmoittautumiset (11.3. mennessä) ja lisätietoja Tarja Masalin tai Iltapäivähoito,tilapäishoito,asuminen. JKL:n kaupungin edustaja kertomassa 7.5 Iloitsemme kevätillasta Mäki-Matin perhepuistossa, omat makkarat mukaan! UUSIA perheitä toivotaan mukaan! Junnukerhon arvokas yhtälö Kehitysvammapalveluiden suunnittelu- ja ohjausryhmä Jyväskylän kaupungissa toimii sosiaalilautakunnan asettama työryhmä jonka tehtävänä on käsitellä kaikkia kehitysvammaisten ja heidän perheidensä palveluihin liittyviä asioita. Työryhmän jäsenet esittävät ja päättävät työryhmässä käsiteltävät asiat. Myös vammaiset, omaiset ja kehitysvammatyötä tekevät muut henkilöt voivat esittää asioita ryhmässä käsiteltäväksi.työryhmä ei käsittele yksittäisen perheen tai vammaisen asioita, mutta voi, jos asialla on yleistä vaikutusta Jyväskylän kehitysvammapalveluihin ottaa asiaan kantaa kokouksessaan. Jos sinulla on jokin asia johon haluaisit parannusta Jyväskylässä, niin ota yhteyttä ryhmään. Kaikki asiat käsitellään täysin luottamuksellisesti. Lisätietoja antavat Olli Ingervo pj. ( ) ja Seija Parviainen vammaispalvelun johtaja ( ) 8

9 Kehitysvammaneuvolan säätiöittäminen Keski-Suomen alueella Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta ja Suojarinteen kuntayhtymä ovat todenneet kehitysvammaneuvolatoiminnan puutteet. Jyväskylän neuvolan ongelmana on resurssipula ja kyvyttömyys palvella tarpeeksi nopeasti ja laadukkaasti käyttäjiään. Suojarinteen ongelmana on kustannusten suuruus mitä on pahentanut pienentyneet käyttäjämäärät. Kehitysvammaliitolta tilattujen tutkimusten ja kuntien päättäjien mielestä kehitysvammaneuvolatoiminta pitää yhdistää Keski- Suomessa. Jatkaminen nykykäytännöllä on mahdotonta. Erityisosaaminen katoaa. Em. kuntien ja Suojarinteen kannalta paras ratkaisu yhdistämiseen näyttäisi olevan säätiöittäminen. Nämä kolme tahoa ovat saaneet päättäjiltään toimeksiannokseen valmistella säätiön perustamista. Yhdistyksemme edustajia pyydettiin mukaan näihin valmisteluihin. Olli Ingervo toimii sisältötyöryhmässä ja minä toimin johtoryhmässä. Yhdistys tekee lopullisen ratkaisunsa lähdöstä säätiöön mukaan vasta sitten, kun säätiön toimintatavat ja säännöt ovat luotu ja yhdistyksen rooli on niissä selvä. Yhdistyksen kaavailtu mukanaolo on rahallisesti nimellinen mutta vaikutukseltaan merkittävä. Tulevan säätiön perustaminen tapahtunee vuoden 2001 loppuun mennessä. Vielä tämän kevään aikana luodaan toimintatavat ja säännöt säätiölle, ja arvioidaan taloudelliset ja toiminnalliset mahdollisuudet sekä päätetään toiminnan laajuudesta. On nähty tärkeänä ettei säätiön toimintaa heti alussa rajata liikaa vaikkapa vain neuvolatoiminnan ympärille. Myöhemmin tai jopa heti alussa mukaan voi tulla kuntoutustoimintaa. Myöhemmin saattaa tulla jopa asumispalveluja, tulkkipalveluja jne. Tällä hetkellä sisältötyöryhmälle on annettu tehtäväksi luoda pohja tulevalle toiminnalle. Sisältö on tarkoitus muotoilla erilaisten tuotteiden tapaan. Päätuotteena on neuvolassakäynti ja muina tuotteina esim. konsultaatio. Ihannetilanne käyttäjän kannalta on saada kehitysvammaasioissa tarpeiden mukainen ohjaus, tuki, terapia ja palvelu. Siis tarve selvästi kirjattuna näkyviin. Kunnat ja Kela maksajina joutuvat avoimesti ottamaan kantaa löytyykö rahaa ja mitä tehdään. Meille on tärkeää että todellinen tarve irrotetaan tarjonnasta ja halusta tuottaa palveluja. Nykyäänhän käy jopa niin ettei tarvetta eikä tarjontaa tuoda neuvolassa esille tai kirjata, jos sitä ei voi rahanpuutteen vuoksi voida toteuttaa. Vanhempien mahdollisuus ratkaista ongelma omilla keinoillaan jää tiedonpuutteen vuoksi pois. Tämän irroituksen seurauksena kunnat ja Kela joutuvat priorisoimaan toteutuksen kaikille avoimilla säännöillä. Helpointa kunnan kannalta on että kunnan voimavarojen mukaan (= kunnan halujen mukaan ) tehdään poliittisista välttämättömyyksistä lähtien vain ne palvelut joita kunta haluaa tuottaa tai laki määrää. Budjettikäyttäytyminen ja tulosvastuullisuus on tapa hallita asioita. Kunnissa tasapainoillaan kuntalaisten, viranomaisten, luottamushenkilöiden ja käyttäjien tyytyväisenä pitämisen kanssa kukin ryhmä omista lähtökohdistaan. Tämä on syy miksi eri kunnissa toimitaan ja tullaan toimimaan niin erilailla. Pieni analyysi säätiöittämisestä Jos perustetaan SÄÄTIÖ Edut - Saadaan yksi toimiva kv. neuvola - Asiantuntemus säilyy ja jopa kasvaa. - Rahoitus voi järjestyä muutakin kautta kuin kunnilta ja Kelalta - Muillekin tuotetut palvelut mahdollisia, jolloin saavutetaan kustannussäästöjä ja maksajapohja laajenee(esim tulkkipalvelut). - Selvitetään ja kirjataan kehitysvammaisen palvelutarve paremmin näkyviin ja etsitään palvelut - Palvelutarpeet voidaan tiedostaa ja huomioida talousarvioissa. Haitat - Valvonta vaikeutuu. - Kunta ostaa palveluja jos sen edulliseksi näkee. - Kunta priorisoi kv. neuvolan toimenpiteitä, mistä seuraa ristiriitoja käyttäjien kanssa... kunnan on luotava menettely priorisoida toimia - Priorisointia ei kukaan halua näkyvästi tehdä ei ainakaan luottamushenkilöt Mahdollisuudet - Asiantuntemus kasvaa - Uusien toimintamuotojen kokeilu (rahoitus helppo järjestää RAY, EU ym.) - Uusia mahdollisia rahoittajia uusille toiminnoille - Osaamisen kehittyminen - Halu tehdä asioita oikein kv. huollon kannalta - Tutkimustoiminta Uhat - Vastuu toimimisesta ei kenelläkään säätiön ulkopuolella (Sisäinen toiminta voi rapautua tai laitostua) Miten vastuuttaa säätiötä? - Toiminta ei olekaan tarpeiden mukaista jos konsulttina on ulkoinen kilpailu ja säätiön sisäinen talouspolitiikka. - Jos säätiöt yleistyvä niin kuin näyttää valtiovalta ja kunta irtautuvat kv. huollosta ja jättävät sen kolmannen sektorin hoidettavaksi ja siitä taas kärsivät ne toimet jotka ovat inhimillisesti oikein mutta joille ei löydy rahoittajaa. - Lainsäädäntöä aletaan keventää, koska vastuuta ei koetakkaan olevan valtiolla ja kunnalla. Tällä hetkellä näen enemmän mahdollisuuksia ja etuja kuin uhkia ja haittoja. Saataa olla järkevää tukiyhdistyksen lähteä mukaan säätiöön. Tällä hetkellä on tärkeää olla mukana kehittämässä sitä meidän haluamaamme suuntaan. Ratkaisut tehdään kuitenkin vasta sitten kun säätiön toiminta muotoutuu. 9

10 PMM Sopimus / 1370 TUKILIITTO ja ME-ITSE ry KOULUTTAVAT Tukiliiton ja ME ITSE ry:n koulutuksista saat tietoa Tukiviestistä ja Leijasta. ME ITSE RY KOULUTTAA Jyväskylässä Lauantaina 31.maaliskuuta klo 9-16 Kumppanuustalolla. Koulutus tukee omien vaikutusmahdollisuuksien vahvistumista. Tavoite on rakentaa paikallista alajaostoimintaa, jossa huomioidaan verkostoituminen ja Yhteistyö. Lisätietoja: Markku Vellas p VILIVILPERTTI-OPINTOPÄIVÄT Jyväskylässä Maalis-huhtikuun vaihteeseen alunperin ajoitetut Vilivilpertti-opintopäivät on Siirretty lokakuuhun. Opintopäivät toteutetaan Jyväskylässä. Sisältönä ylivilkkaan tai haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa toimiminen, kasvatuksen ohjaus ja kuntoutusmuodot. Lisätietoja:Anne Grönroos p SEMINAARI ISYYDESTÄ Tampereella 6.-7.huhtikuuta Teemat: Isyyden haasteet Kasvu vammaisen lapsen isyyteen Lapsen kasvu ja kasvattaminen Millainen on uusi isä? Tiedustelut: suunnittelijat Jukka Kaukola ja Esa Nyman, p tai

Tulppaani. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 4 / 2001

Tulppaani. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 4 / 2001 Tulppaani Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 4 / 2001 1 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Seuraavat kolme kuukautta elämme yhdistyksessämme 40-vuotisjuhlan valmistelun merkeissä. Pääjuhla

Lisätiedot

Tulppaani PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO KUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN

Tulppaani PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO KUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN Tulppaani Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2010 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO KUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN Tervetuloa Keski-Suomen kehitysvammaisten tuki ry:n sääntömääräiseen

Lisätiedot

Tulppaani. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2002

Tulppaani. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2002 Tulppaani Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 1 / 2002 1 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Yhdistyksen 40-vuotisjuhlinnan kaksi kohokohtaa Pääjuhla ja JuhlaTulppaanilehden julkaiseminen

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Me Itse ry. Tule mukaan toimintaan!

Me Itse ry. Tule mukaan toimintaan! Me Itse ry Tule mukaan toimintaan! Haluamme kaikille yhteis Me Itse -yhdistyksessä kehitysvammaiset ihmiset voivat toimia yhdessä. Saamme toisiltamme tietoa, tukea ja rohkeutta niin, että voimme itse vaikuttaa

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Tulppaani Yhdistys viettää 50-v juhlavuottaan 2012!

Tulppaani Yhdistys viettää 50-v juhlavuottaan 2012! Tulppaani Yhdistys viettää 50-v juhlavuottaan 2012! Tässä numerossa mm: JJK lahjoittaa yhdistyksen jäsenille 50-juhlavuoden kunniaksi liput JJK-FC Lahti jalkapallo-otteluun 5.5.2012! Sivu 1 Kutsu yhdistyksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA VOIKUKKIA-verkostohanke TAUSTAA JA TARPEITA Vuoden 2008 lastensuojelutilaston mukaan lastensuojelun asiakasmäärät ovat edelleen kasvaneet eri puolilla Suomea.

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013

KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄNAISET TIEDOTTAA 2/2013 Ihanaa kevättä hyvät Yrittäjänaiset! Vihdoinkin kevät alkaa näyttää tuloaan, pieniä yöpakkasia lukuun ottamatta. Räystäät tippuvat vettä ja lakaisukoneet täyttävät katuja ja linnut laulaa Ihmiset alkavat

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus Myös ne hyvät asiat Toimintatutkimus siitä, miten Hyvän elämän palapeli työkirja voi tukea lapsiperheitä palveluiden suunnittelussa vammaispalveluissa Ilona Fagerström Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Lisätiedot

Tiimiakatemia: Mikä ihmeen työpajabrandi?

Tiimiakatemia: Mikä ihmeen työpajabrandi? 23.8.2011 Vähäisen ilmoittautujamäärän vaivaama Kesäpäivä aloitettiin tavan mukaan aamukahvilla. Vaikka järjestäjien tunnelma ennen päivien alkua olikin ollut alavireinen, nousi tunnelma nopeasti, kun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Tulppaani MATKALLE, LIIKKEELLE, KESKELLE ELÄMÄÄ

Tulppaani MATKALLE, LIIKKEELLE, KESKELLE ELÄMÄÄ Tulppaani Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukiyhdistyksen jäsentiedoite 4-5 / 2004 Säkkituolista, kottareista ja muutamasta laudanpätkä-stä alkoi toiminta kipinöivän idean kanssa. Niin lähdettiin matkalle

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Verkkoviestintäsuunnitelma

Verkkoviestintäsuunnitelma Mikko Hernesmaa & Tuomas Lahtomäki L801SNA Verkkoviestintäsuunnitelma Raportti Liiketalous Huhtikuu 2012 SISÄLTÖ 1 ENERGY GYM... 1 2 ASIAKASKOHDERYHMÄT... 1 3 SUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 2 4 VÄLINEET,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden

Lisätiedot

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 15.09.2014 kello 09:10-12:50 PAIKKA Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta... 4 Vapaa-ajantoiminta 2015-2016... 4 Muiden tahojen järjestämää toimintaa... 5-6. Tukiliiton uutisia... 7 Syksyn apurahat...

Vapaa-ajantoiminta... 4 Vapaa-ajantoiminta 2015-2016... 4 Muiden tahojen järjestämää toimintaa... 5-6. Tukiliiton uutisia... 7 Syksyn apurahat... Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 3/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston aukioloajat... 2 Uutisia apurahoista... 2-3 Ilmoittaudu Vammaisoikeuden

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Asiantuntijaryhmä arvioimassa ja kehittämässä toimintaa , Soste Arviointiverkoston tapaaminen Sanna Sepponen ja Petra Tiihonen

Asiantuntijaryhmä arvioimassa ja kehittämässä toimintaa , Soste Arviointiverkoston tapaaminen Sanna Sepponen ja Petra Tiihonen Asiantuntijaryhmä arvioimassa ja kehittämässä toimintaa 21.4.2015, Soste Arviointiverkoston tapaaminen Sanna Sepponen ja Petra Tiihonen Keitä me olemme? Sanna Sepponen asiantuntija Asiantuntijaryhmä Petra

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot