TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE"

Transkriptio

1 TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Jälleen kädessäsi on uusi toimintakalenteri, joka kertoo Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin toiminnasta ja tapahtumista. Tapahtumia on jälleen runsaasti, niin kesällä kuin talvella. Viime talven suuri ponnistus, oli SM-pilkki, Viitasaarella, ja ne onnistui todella hienosti. Molemmat Viitasaaren kalastusseurat Ylä-Keiteleen Koukku ja Viitasaaren Kalakaverit olivat paljon vartioina, kun he tämän suurtapahtuman järjestivät ja siinä sitten onnistuivat sataprosenttisesti, jopa vähän yli. Siitä suuri kiitos heille. Kisassa tuli myös menestystä, piiriläisille, tuttuun tapaan. Toinen, joka vuosi ponnistuksia vaativa tapahtuma on ollut valtakunnallinen kalastuspäivä, jossa Köyhänlammen rantamilla yhtenä päivänä pyörähtää lähes tuhat koululaista saamassa kalastuskipinää. Yhdessä kalatalouskeskuksen kanssa järjestetty tapahtuma onkimisineen, kalankäsittelynäytöksineen, uistelutapojenesittelyineen yms. vaatii myös aktiivisia opastajia talkoisiin, ja on ollut mukava joka vuosi katsoa että meidän piiristä sitä talkoohenkeä vielä löytyy. Ja on tätä tapahtumaan samanaikaisesti järjestetty myös vuosien saatossa, Äänekoskella, Viitasaarella ja Jämsänkoskella. Näille kaikille talkoolaisille myös iso kiitos, ilman Teitä tämä tapahtuma jäisi tekemättä. Tulevana vuonna ei ole isoa SM-kisaa piirin alueella, vaikka pieniä haaveita siitäkin oli, mutta ainakin kahdet SM-kisat on meillä järjestettävänä, ja tietenkin myös valtakunnallinen kalastuspäivä saa koululaiset liikkeelle, tuttuun tyyliin. Kalenteritoimikunnalle iso kiitos tästä työstä, että meillä on jälleen uusia tapahtumia täynnä oleva toimintakalenteri, ja muistakaa tukea myös mainostajiamme. Toivon piirin jäsenistölle ja kaikille muille kalenteriin tutustuville, kiihkeitä hetkiä meille niin rakkaan kalastusharrastuksen parissa. Jouni Neuvonen piirin pj. 1

2 K-S Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailumaksut 2014 Pilkki-Cup ja Onki-Cup: Aikuiset 10 euroa, nuoret 5 euroa Pm-pilkki, pm-onki ja pm-kilpaonki: Aikuiset 10 euroa, nuoret 5 euroa Laituripilkki: Aikuiset 10 euroa, nuoret 5 euroa Pm-veneonki: Venekohtainen maksu 20 euroa Pm-heittouistelu: Venekohtainen maksu 25 euroa Pm-vetouistelu: Venekohtainen maksu 25 euroa Piirille tilitetään CUP-kilpailuista, pm-pilkki, pm-laituripilkki, pm-onki ja pm-kilpaonkikilpailuista 1 euro / aikuinen kilpailija, sekä veneellä tapahtuvasta kilpailusta 2 euroa / vene. Kilpailumaksut on piirin hallitus hyväksynyt Pilkkikilpailuissa ja onkikilpailuissa olisi suotavaa, että kaikki nuorten sarjojen osanottajat saisivat palkinnon. VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN NUORTEN KALASTUSLEIRI KESÄLLÄ 2014 Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin. Leiristä ilmoitetaan piirin nettisivuilla. Piirille on hankittu erilaisten tilaisuuksien kuulutuksia varten korkealaatuiset äänentoistolaitteet. Piirin seurat voivat vuokrata laitteita 10 euron kertamaksua vastaan. KALENTERITOIMIKUNTA Eero Kovanen puh Matti Hult puh Hemmo Hirvonen puh

3 Keski-Suomen vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurat (puheenjohtajat, sihteerit tai postin saajat) 2014 Fly Fishing Clup Jyväskylä ry Puheenjohtaja: Pietari Sipponen P Haapamäen Kalatirrit ry Ari Kakkuri Tyriseväntie 7, Haapamäki P S-posti: Mika Väle Alluntie 10, Haapamäki P S-posti: Hankasalmen Kalamiehet ry Viljo Kovanen Palokankaantie 227, Sauvomäki P S-posti: Tauno Kärkkäinen Hilkantie 2, Hankasalmi P Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Jouni Neuvonen Veertintie 1 c 12, Joutsa P S-posti: jouni.neuvonen@upm-kymmene.com Jyväskala ry Antero Heinonen Lummelahdentie 160, Palokka P Satu Heinonen Lummelahdentie 160, Palokka P Jyvässeudun Uistelijat ry Vesa Saikkonen Lakitie 4 as 30, Vaajakoski P S-posti: jyvasseudunuistelijat@jyvasseudunuistelijat.fi Antti Toivonen Haapavuorentie 3, Jyväskylä P S-posti: antti.toivonen@toivoset.fi www. jyvasseudunuistelijat.fi Jämsänjokilaakson Perhokalastajat ry Anssi Hakola Suosaarentie 11, Jämsänkoski P S-posti: anssi.hakola@jippii.fi Jussi Salonen Jaatilankatu 2 A 2, Jämsä P S-posti: jussi.p.salonen@suomi24.fi Jämsänkosken Urheilukalastajat ry Markku Lehtonen Kannaksentie 16, Jämsänkoski P S-posti: mutilehtonen@suomi24.fi Harri Ahola Ahopellonkatu 13, Jämsä P S-posti: harri.ahola(at)ppb.inet.fi Kalastus ja Metsästyskerho Koukku ja Paukku ry Kimmo Hartikainen Nuottaruoho 4 A, JKL, p S-posti: kimmo.hartikainen@gmail.com Tero Matilainen Kurjenkuja 8 a 2, JKL, P S-posti: matilainen13@gmail.com Kala ja Kulaus ry Liisa Alaoutinen S-posti: liisa.a.alaoutinen(at)student.jyu.fi Saara Haapala Taitoniekantie 9 E 308, JKL P S-posti: saara.m.haapala@jyu.fi 3

4 Kannonkosken Urheilukalastajat ry Juha-Matti Paananen Anttilantie 100, Kannonkoski P S-posti: Esko Manninen Kylkisalmentie 232, Kannonkoski P S-posti: Karstulan Pilkki ry Sami Humppi Rannanpellontie 5, Humppi P Jarno Poikonen Kivijärventie 24, Humppi P S-posti: Keski-Suomen Perhokalastajat ry Jouko Keto Keski-Suomen Puhelinyhtiön Urheilukalastajat ry Paavo Sajasalo Nuottaruoho 6, Jyväskylä p S-posti: Pasi Heinisaari Kangaslammentie 2 A 5, Jyväskylä P S-posti: pasi.heinisaari@gmail.com Keski-Suomen Rakentajien Eränkävijät ry Veikko Puukko Tyyppäläntie 6 F 48, Jyväskylä P Juha Joutsen Ylistönmäentie 2 C 10, Jyväskylä P S-posti: juhajoutsen@netti.fi Keski-Suomen Urheilukalastajat ry Risto Salmi Kelhostenkuja 4 A 12, Äänekoski P S-posti: risto.salmi@pp1.inet.fi Jukka Isoaho Emännäntie 10 K 5, Jyväskylä P S-posti: jukka.p.isoaho@jyu.fi Keuruun Perhokalastajat ry Juha Heikkilä Jussi Rainion tie 2b4, Keuruu p S-posti: fly.heikkila@suomi24.fi Tarmo Ketola Rautpohjankatu 11c170, JKL p S-posti: tketola@jyu.fi Kivijärven Taimenveikot ry Jorma Kinnunen Haankalliontie 20, Kivijärvi Tapio Sorsamäki Linnatie 2, Kivijärvi P Konneveden Siikamiehet ry Mikko Ihanainen Kumpurinne 10, Äänekoski P S-posti: mikko.ihanainen@yit.fi Sinikka Ihanainen Kumpurinne 10, Äänekoski Kuohun VPK:n Kalakerho ry Jorma Blommedahl Sarvenperäntie 173, Kuohu P Janne Välivaara Hevoshaantie 34, Juttila P S-posti: janne.valivaara@jippii.fi 4

5 Kömin Kalastajat ry Risto Puranen Haittatie 3, Konginkangas P Erkki Kumpulainen Riihilahdentie Konginkangas P S-posti: Laukaan Ahvenpojat ry Seppo Taipale Onkiniementie 6, Lievestuore P Mauno Leinonen Kääminniementie 143, Laukkavirta S-posti: Puh Lentokala ry Markku Korpela Heikinkuja 11, Halli P Ilpo Ojala Kuusikuja 6, Halli P S-posti: Lievestuoreen Kala- ja metsämiehet ry Kyösti Vesander Karjalantie 14, Lievestuore P S-posti: Multian Metsästys- ja kalastusseura ry Terho Kytölä Teikarinraitti 3, Multia Pihtiputaan Urheilukalastajat ry Markku Jääskeläinen Sahiniementie 12, Pihtipudas P Jarmo Rasi Takakaari 6, Pihtipudas P S-posti: Rautpohjan Kalastajat ry Harri Houstola Keskikatu 14 E 36, Jyväskylä P Pentti Miettinen Myllytontuntie 1, Jyväskylä P Ruuhilapin Erämiehet ry Mikko Kovanen Laulutie 7, Lievestuore P S-posti: mikkokovanen@hotmail.com Saarijärven Kaira ry Heikki Rutanen Konttimäentie 813, Saarijärvi P Olavi Ihanainen Matintie 1, Saarijärvi P S-posti: olavi.ihanainen@pp.inet.fi Saarijärven Kilpaonkijat ry Marja Taipale Pölkintie 9 B 50, Palokka, P Ilkka Taipale Heinämutka 12 A 11, Jyväskylä, P Tikan Eränkävijät ry Kari Jurvanen Koivukuja 9, Jyväskylä P S-posti: kari.jurvanen@luukku.com Urpo Häkkinen Leinikintie 1, Jyväskylä P S-posti: urpo.hakkinen@jao.fi Tikkakosken Kalamiehet ry Jouko Puusaari Venlankuja 6, Tikkakoski P S-posti: puheenjohtaja@tikkakoskenkalamiehet. net Mika Flyktman Kennääntie 103, Puuppola P S-posti: sihteeri@tikkakoskenkalamiehet.net Toivakan Metsä- ja kalamiehet ry Tomi Vehkajärvi Uudensillantie 16 A 1, Toivakka p S-posti: toivakanmkm@gmail.com Tourulan Tehtaan Urheilukalastajat ry Tapani Kauppinen Laikuttajantie 10 C 18, JKL, P S-posti: tapanihk@gmail.com Antero Rajala Urheilukatu 18, Äänekoski P S-posti: antero.rajala@pp.inet.fi 5

6 Viitasaaren Kalakaverit ry Kalevi Masalin Hepokankaantie 20, Viitasaari P Helena Masalin Hepokankaantie 20, Viitasaari P S-posti: VR:n Kalaveikot ry Matti Marttinen Pappilanvuorentie 1B12, Palokka P Pekka Eskelinen Hirsitie 16 a 3, Tikkakoski P S-posti: pekkatapioes@gmail.com Äänekosken Tärppi ry Pentti Wacklin Pohjantie 42, Äänekoski p S-posti: pentti.wacklin@pp.inet.fi Onni Kuoreinen Vaasantie 27, Äänekoski P Ääneseudun Perhokalastajat ry Jani Väisänen Rihmatie 3, Äänekoski P S-posti: jani.vaisanen@pp8.inet.fi Hannu Lampi Tukkitie 33, Äänekoski P S-posti: h.lampi@pp.inet.fi Ylä-Keiteleen Koukku ry Niko Korhonen Reinonkuja 3, Viitasaari P S-posti: niko.korhonen@viitasaari.fi Martti Vihtalahti Keihärinkoskentie 859, Keihärinkoski P S-posti: martti.vihtalahti@pp.inet.fi 6

7 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry Hallitus 2014 piirin tilinumero: Keski-Suomen OP FI Neuvonen Jouni Veertintie 1 c 12, Joutsa Puheenjohtaja puh s-posti:jouni.neuvonen@upm-kymmene.com Taipale Seppo Onkiniementie 6, LIEVESTUORE Varapuheenjohtaja puh Saikkonen Vesa Lakitie 4 as 30, VAAJAKOSKI Sihteeri puh s-posti: vesa.saikkonen@pp.inet.fi Kovanen Eero Kuohukuja 1 j 137, TURKU Hallituksen jäsen puh s-posti: eero.kovanen@hotmail.com Hult Matti Pappilanrinne 2 c 26, PALOKKA Kalenteritoimikunnan pj puh s-posti: hultmatti@gmail.com Wacklin Pentti Pohjantie 42, ÄÄNEKOSKI Kalastusaluevastaava puh s-posti: pentti.wacklin@pp.inet.fi Rossi Jussi Kivisillantie 19, SUMIAINEN Kilpailutoimik. pj s-posti: jussi.rossi@storaenso.com Saikkonen Raimo Kirrinkydöntie 6 C 27, JYSKÄ Hallituksen jäsen puh Taipale Marja Pölkintie 9 B 50, PALOKKA Matkailuvastaava Laitiolampi Laila Kaakonpyrstö 4 B 12, JYVÄSKYLÄ Rahastonhoitaja puh s-posti: laila.laitiol@gmail.com 7

8 KESKI-SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKKI/ONKI-CUP KILPAILUT PILKKI-CUP Salainen paikka Ruuhilapin Erämiehet Sumiainen Ylä-Keiteleen Koukku 2.2. Luonetjärvi Tikkakosken Kalamiehet Salainen paikka Itä-Päijänteen Kalakaverit 2.3. Viitasaari, ABC Viitasaaren Kalakaverit 3.4. Mämmen Seo Äänekosken Tärppin Seo Sijoitus Pisteet ONKI-CUP Kuhankoski Ruuponsaari 1.6. Saarilampi Kuhankoski 6.7. Pappilanjoki Ahvenpojat Ylä-Keiteleen Koukku Ruuhilapin Erämiehet Saarijärven Kilpaonkijat Tikkakosken Kalamiehet Sijoitus Pisteet 8

9 KESKI-SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKKI/ONKI-CUPIN SÄÄNNÖT 1. Kilpailu on nimeltään Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin Pilkki-cup/Onki-cup. 2. Cup-kilpailussa noudatetaan SM-kilpailujen sääntöjä soveltaen. 3. Kilpailussa ioka on hyväksytty cup-osakilpailuksi jaetaan cup-pisteitä vain K-S:n Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenille. Kilpailijan tulee ilmoittautuessaan kilpailuun mainita seuran nimi. 4. Pilkki-cup kilpailussa on seuraavat sarjat: - Naiset - Naisveteraanit, kilpailuvuonna 60 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat naiset - Miehet - Miesveteraanit, kilpailuvuonna 55 vuotta täyttävät ja enintään 64 vuotiaat miehet - Superveteraanit, kilpailuvuonna 65 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat miehet - Nuoret alle 18 vuotta ja nuoret alle 14 vuotta Onki-cup kilpailussa sarjat ovat: - Miehet ja naiset yli ja alle 65 vuotta - Nuoret alle 18 vuotta - Nuoret alle 15 vuotta - Nuoret alle 12 vuotta Nuorten alle 18-vuotiaiden sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 18, 17 ja 16 vuotta täyttävät kilpailijat. Nuorten alle 15-vuotiaiden sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 15, 14 ja 13 vuotta täyttävät kilpailijat. Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä nuoremmat kilpailijat. Alle 12-vuotiaiden sarjassa voi kilpailijoilla olla tukihenkilöitä. Tukihenkilö ei saa kuitenkaan osallistua onkitapahtumaan. 5. Pilkki-cup kilpailussa on puolentunnin siirtymäajat alussa ja lopussa sekä kilpailukalana ahven ja kisa-aika on 4 tuntia, poikkeuksena kaikenkalan iltakisa, jossa kisa-aika on 2,5 tuntia ja 15 minuutin paluuaika. Pakkasraja kisoissa on -25astetta, joka mitataan kisa-aamuna järjestäjän toimesta kilpailupaikalta.. Onki-cup ongitaan perinteisen tyylin kilpailulla arvotuilta paikoilta. Arvonta puoli tuntia ennen kilpailun alkamista ja päättyy kilpailun alkaessa. 6. Pilkki-Cupissa on kuusi (6) osakilpailua, joista neljä (4) parasta sijoitusta huomioidaan kunkin kilpailijan loppupisteisiin. Kilpailutoimikunnalla on oikeus luonnonolosuhteista johtuvan syyn vuoksi siirtää osakilpailua kalenteriin merkitylle varapaäivälle. Kesä-Cupissa on viisi (5) osakilpailua joista kolme (3) parasta huomioidaan. Jos loppupisteissä on useammalla kilpailijalla sama pistemäärä katsotaan pisteissä niin monta kilpailua taaksepäin, että paremmuus ratkeaa. Jos eroa ei vieläkään synny, annetaan kilpailijoille sama sijaluku. 9

10 Cup-pokaalit jaetaan viimeisen osakilpailun yhteydessä 7. Pistejako on seuraava: miehet, miesveteraanit ja superveteraanit 15 parasta 16, 14, 13, 12, 11, 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1, muut sarjat 10 parasta: 11, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1. Eniten pisteitä saanut on Cupin -voittaja. Jos pisteet menevät tasan voittaja on se jolla on eniten ykkössijoja, kakkossijoja jne. 8. Cup-palkinnot: Cup-osakilpailussa jaetaan sekä esine- että rahapalkintoja.viimeisen osakilpailun yhteydessä annetaan jokaisen sarjan kolmelle parhaalle cup-pokaalit. Lisäksi annetaan kunkin sarjan voittajalle kiertopalkinto. Cup-mestarin arvon ja kiertopalkinnon saa omakseen se kilpailija joka saa ensimmäisenä palkintoon kolme (3) kiinnitystä. Ellei miesten ja naisten sarjoissa kymmenen (10) vuoden aikana ja nuorten ja veteraaniensarjoissa viiden (5) vuoden aikana ole kenelläkään kolmea kiinnitystä annetaan cup-mestarin arvo ja kiertopalkinto omaksi sille jolla on eniten kiinnityksiä. Jos kiinnitykset ovat tasan ratkaisevat kakkos-, kolmos- nelossijat jne. Jos nekin ovat samat ratkaisevat saadut pistemäärät. 9. Osanottomaksut ovat aikuisilta 10 euroa ja nuorilta 5 euroa. 10. Cup-kilpailuun tulee kilpailun järjestäjän nimetä seuran ulkopuolinen valvoja. Nimeämisen hoitaa kilpailun järjestäjä. Nimetyltä valvojalta ei peritä osanottomaksua, mutta hän saa osallistua kyseiseen kilpailuun. 11. Cup-kilpailujen valvonnan ja tulosten julkaisemisen hoitaa piirin kilpailutoimikunta. Tulokset pidetystä cup-kilpailusta on toimitettava viikon sisällä kilpailutoimikunnan sihteerille. Kilpailujen järjestäjille toimitetaan tarvittavat asiapaperit. 12. Piiri-Cup kilpailualue on kilpailuihin osallistuvilta harjoittelukiellossa kuusi (6) vuorokautta ennen kilpailua, kyseisestä kilpailusta pois sulkemisen uhalla. Kilpailujen järjestäjä valvoo pistokokein kyseistä sääntöä. Piirin tulospalvelu: Talvi: Jussi Rossi Kivisillantie Sumiainen jussi.rossi@storaenso.com Kesä: Eero Kovanen Kujalankuja 60 B Kankainen eerokovanen@hotmail.com Kilpailukortteja myy Laila Laitoilampi 10

11 KILPAILUJEN UUTISOINTI Kilpailutoiminnan uutisointi on tärkeää ja on hoidettava eri viestimiin nopsaan tahtiin. Uutinen vanhenee kuin kesällä saatu saaliskala. Seurojen järjestellessä kilpailuja tai muuta mainittavaa, kannattaa pitää yhteyttä mm. paikallislehtiin ja radioasemille jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ja mieluiten sähköpostilla. Sieltä saattaa toimittajiakin piipahtaa tapahtumapaikalla. Tulosten suhteen nopein tapa on nykyään sähköposti. (yhteystiedoissa ei ole nykyään faxin numeroakaan). Tärkeää kuitenkin on, että aina pitää kirjoittaa tulosten yhteyteen muutaman rivin ns. juonto. Siihen maininta, missä mitäkin on tapahtunut. Mahdollisesti joku erikoispiirre ja kuka järjesteli ja missä. Jos toimitukseen pölähtää pelkkää tuloslistaa ilman taustatietoja, on todennäköistä, että sellainen uutinen löytää äkkiä paperikorin. Maakuntamme valtalehdessä Keskisuomalaisessa on lupauduttu julkaisemaan piiritason kilpailujen tuloksia esim. piiri-cupit ja piirinmestaruuskilpailut, sekä tuloksia SM-kisoista. Tiedot ja tulokset on toimitettava lehden uutispäivystykseen sähköpostina mahdollisimman nopeasti kilpailun jälkeen. Runsasväkisimmistä sarjoista 5 parasta ja muista 3 parasta tulosta riittää. Paikallislehdet ottavat yleensä myös pienempien kisojen tuloksia mielellään, esim. seurojen omat kilpailut. Seuraavassa joitakin osoitteita ja puhelinnumeroita tiedotusvälineisiin. Keskisuomalainen Uutispäivystys puh. (014) kotimaa@keskisuomalainen.fi Yleradio Keski-Suomi/TV 2 Keski-Suomen uutiset Puhelin (014) /vaihde keskisuomi@yle.fi KILPAILUJEN UUTISOINTI 11

12 KALASTUSALUE-EDUSTAJAT 2014 ALA- JA KESKIKEITELE KA Erkki Kumpulainen, Riihilahdentie 470, KONGINKANGAS ALA-JA KESKIKEITELE KA Antti Vaetoja, Kotakennääntie 12 as ÄÄNEKOSKI HARTOLAN KA Jouni Neuvonen, Toivakantie 94 as 1, TOIVAKKA JÄMSÄNJOKILAAKSON KA Pekka Heinänen, Viilarinpolu 4, KAIPOLA KEURUUN KA Jussi Särkkä, Lumivaarantie 4, KEURUU KIVIJÄRVEN KA Tapio Sorsamäki, Linnatie 2, KIVIJÄRVI KONNEVESI-KUUSVESI KA Mauno Leinonen, Kääminniementie LAUKKAVIRTA LEPPÄVEDEN KA Jukka Kuusela, Uudensillantie TOIVAKKA jukka.kuusela@gmail.com PIHTIPUTAAN KA Markku Jääskeläinen, Sahiniementie 12, PIHTIPUDAS POHJOIS-KEITELE KA Martti Niskanen, Mäntytie 10, VIITASAARI martti.niskanen@pp.inet.fi POHJOIS-PÄIJÄNNE KA Vesa Saikkonen, Lakitie 4 as 30, VAAJAKOSKI jyvasseudunuistelijat@jyvasseudunuistelijat.fi PÄÄJÄRVEN KA Jarno Poikonen, Kivijärventie 24, KARSTULA jarno.poikonen@honka.com PÄÄJÄRVEN KA Juha Piilola, Puromäentie 131, TARVAALA juha.piilola@suomi24.fi SAARIJÄRVEN KA Heikki Rutanen, Konttimäentie 813, SAARIJÄRVI SAARIJÄRVEN KA Juha Piilola, Puromäentie 131, TARVAALA juha.piilola@suomi24.fi SUONTEEN KA Matti Tonteri, Rautamäentie 18, JOUTSA 12

13 KILPAILUKALENTERI JOULUKUU YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Ruuhi-Lapin Erämiehet ry Kilpailupaikka: Taulun lampi, Taulun kartano Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesvet. 60v, Naiset, Nuoret 16v, Nuoret 12v Muita tietoja: Lievestuoreen Shelliltä 10 km Kangsniemelle, VT 13 opastus, jäävaraus Yhteyshenkilöt: Kovanen Eero puh Kovanen Mikko puh YLEISET PILKKIKILPAILU Kilpailun järjestäjä: Laukaan Ahvenpojat ry Kilpailupaikka: Vuojärvi, Laukaan kk Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60 v, Naiset, Nuoret 18v Muita tietoja: Jäävaraus Yhteyshenkilöt: Kyösti Kapanen puh Arto Kääriäinen puh YLEINEN LOHIPILKKI Kilpailun järjestäjä: Lentokala ry Kilpailupaikka: Jämsä, Halli, Pahajärvi ja Keskinen, Rappeentien varrella Kilpailuaika: Kilpailukala: Rasvaeräiset Aikuiset ja Nuoret alle 18v Muita tietoja: Kaksi vapaa / osallistuja Yhteyshenkilöt: Erkki Kukko puh

14 LAUKAAN AUTOHUOLTAMO Puh. (014) HOTELLI VUOLAKE Idyllinen perhehotelli juhla- ja kokouspaikka Hoteli Vuolake Uimarannantie 2 Puh. (014) FI LAUKAA Majoitus-, kokousja juhlapalvelut Internet: * Suomen kalamiesten keskusliiton jäsenet: alennus 10% majoitushinnoista.

15 YLEISET KINKKUKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Ylä-Keiteleen Koukku ry Kilpailupaikka: Sumiainen, Sumiaisjärvi, Suharin piha Kilpailuaika: , siirtymät 30 min+ 30 min Kilpailukala: Kaikki kalat Miehet, Miesveteraanit 60v, Naiset, Nuoret 18v Muita tietoja: Jäävaraus Yhteyshenkilöt: Jussi Rossi puh KOSSU-PILKKI Kilpailun järjestäjä: Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Opastus: Joutsa, Teboil Huttula klo Yksisarja Yhteyshenkilö: Matti Tonteri puh PERINTEINEN TAPANINPÄIVÄN PILKKIKILPAILU Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kaira ry Kilpailupaikka: Pieni-Lumperoinen, kesäteatterin parkkipaikka Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven Miehet, Miesveteraanit 65v, Naiset, Nuoret 16v Muita tietoja: Jäävaraus, kiertopalkinto Yhteyshenkilöt: Heikki Rutanen puh YLEINEN KIRJOLOHICUP 1/3 Kilpailun järjestäjä: Koukku ja Paukku ry Kilpailupaikka: Liekkilammet, Vaajakoski Kilpailuaika: Kilpailukala: Kirjolohi Yleinen, nuoret alle 18 v. Muita tietoja: Osallistumismaksu yleinen 20, nuoret 10 Säännöt ym. löytyvät osoitteesta -> kilpailukalenteri Yhteyshenkilöt: Ville Räihä puh

16 KONNEVESI HANKASALMI LIEVESTUORE gsm puh Martinkatu Tikkakoski KAHVILA - RUOKALA Tikkakosken Pitopalvelu Puh. (014) Avoinna ma to 7 17, pe 7 16 Tilaukset sopimuksen mukaan, lounas Kirkkokatu 11, TIKKAKOSKI KAUPPIAS HOITAA HOMMAN TIKKARI Kirkkokatu 6, Tikkakoski puh jarno.lias@k-market.com ark. 7-21, la 7-18, su

17 TAMMIKUU YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Konneveden Siikamiehet ry Kilpailupaikka: Uurajärvi, Hänniskylä Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven Miehet, Miesveteraanit 60v täyttäneet, Naiset, Naisveteraanit 60v täyttäneet ja Nuoret alle 16v Muita tietoja: Opastus 69- tieltä, jäävaraus Yhteyshenkilöt: Mikko Ihanainen puh PILKKI-CUP Kilpailun järjestäjä: Ruuhi-Lapin Erämiehet ry Kilpailupaikka: Salainen Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven Cup sarjat Muita tietoja: Kokoontuminen: Shell Lievestuore, Liepeentie 2, Lievestuore. Opastus klo 8.00 eteenpäin Yhteyshenkilö: Kovanen Mikko puh Kovanen Pentti puh YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Lentokala ry Kilpailupaikka: Jämsä, Halli, Jannen ranta Kilpailuaika: , jäälle klo 9.45, paluu 30 min. Kilpailukala: Ahven Miehet, Miesveteraanit 60v, Naiset, Nuoret alle 18v Muita tietoja: Nuoret kerroin 0,2/v. Yhteyshenkilöt: Ilpo Ojala puh

18 FennO OPTIIKKA Silmälasit Piilolasit Näöntarkastukset Silmälääkärin palvelut Laukaantie 22-24, Laukaa,

19 PILKKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Ylä- Keiteleen Koukku ry Kilpailupaikka: Sumiainen, Sumiaisjärvi, Suharin piha Kilpailuaika: , siirtymät min. Kilpailukala: Ahven Cup- sarjat Muita tietoja: Yhteyshenkilöt: Jussi Rossi puh Niko Korhonen puh YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Äänekosken Tärppi Kilpailupaikka: Lintulahti, huoltoasema Kilpailuaika: siirtymät Kilpailukala: Ahven Miehet, miehet yli 60 v ja naiset, naiset yli 60 v, nuoret alle 18v Muita tietoja: Yhteyshenkilöt: Jarno Liimatainen puh Pentti Wacklin puh PILKKI- CUP VARAPÄIVÄ HELMIKUU PILKKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka: Luonetjärvi, koulun ranta Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven Cup- sarjat Muita tietoja: 6 vrk:n harjoittelukielto Yhteyshenkilö: Matti Hult puh, Pentti Matikainen puh

20 20

21 YLEISET PILKKIKILPAILU Kilpailun järjestäjä: Laukaan Ahvenpojat ry Kilpailupaikka: Vuojärvi, Laukaan kk Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60 v, Naiset, Nuoret 18v Muita tietoja: Yhteyshenkilöt: Seppo Taipale puh Mauno Leinonen puh YLEINEN KIRJOLOHICUP 2/3 Kilpailun järjestäjä: Koukku ja Paukku ry Kilpailupaikka: Liekkilammet, Vaajakoski Kilpailuaika: Kilpailukala: Kirjolohi Yleinen, nuoret alle 18 v. Muita tietoja: Osallistumismaksu yleinen 20, nuoret 10 Säännöt ym. löytyvät osoitteesta -> kilpailukalenteri Yhteyshenkilöt: Ville Räihä puh YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Äänekosken Tärppi ry Kilpailupaikka: Kovala Kilpailuaika: , siirtymät min. Kilpailukala: Ahven Miehet, Miehet yli 60v, Naiset, Naiset yli 60 v, Nuoret 18v Muita tietoja: Opastus Suolahti- Äänekoskitieltä Yhteyshenkilöt: Jarno Liimatainen puh Pentti Wacklin puh Ravintolassa Tarjoilija, miksi tämän annoksen nimi on rosvopaisti? Ymmärrätte heti, kun saatte laskun? 21

22 PILKKIKILPAILUT ELÄKELÄISILLE Kilpailupaikka: Vuojärvi, Laukaa kk Kilpailuaika: , siirtymät lopussa n.15 min. Naiset ja miehet Yhteyshenkilöt: Matti Kokkinen, puh Yleinen Pilkkikilpailu Aika: klo: min meno ja paluu Paikka: Tammijärvi, koulun/uimalanranta Kilpailukalana KAIKKI lain sallimat M, N, MV 60v, Nuoret alle 16v. Kiertopokaali suurimmasta tuloksesta Yhteyshenkilö: Tommi Tuominen puh Järjestää Tammijärven Tammi Ry Ymmärrettävää Metsäsätäjä joutui vankilaan hirven salakaadosta. Eräänä päivänä vaimo tuli tapaamaan häntä ja kysyi: Kuinka voit? Ihan hyvin muuten, mutta on hirveä ikävä. Totinen tosi Mitä eroa on tietokoneella ja anopilla? Kun tietokone kaatuu ei naurata yhtään. Kamalaa Oletko kuullut kuinka kamala tuuri Kallulla oli? En, mitä tapahtui? Hän karkasi minun vaimoni kanssa. 22

23 PILKKI-CUP Kilpailun järjestäjä: Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Salainen Kilpailuaika: , siirtymät 30min Kilpailukala: Ahven Cup- sarjat Muita tietoja: Kokoontuminen Oravakiven ABC klo Yhteyshenkilöt: Tommi Tuominen puh SM- PILKIN ESIKISA, HAUHO MAALISKUU YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Äänekosken Tärppi ry Kilpailupaikka: Mämmen SEO-asema Kilpailuaika: , siirtymät min. Kilpailukala: Kaikki kalat Miehet, Miehet yli 60v, Naiset, Naiset yli 60 v, Nuoret 18v Muita tietoja: Yhteyshenkilöt: Jarno Liimatainen puh Pentti Wacklin puh PILKKI-CUP Kilpailun järjestäjä: Viitasaaren Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Viitasaari, ABC:n ranta Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven Cup-sarjat Muita tietoja: 6 vrk;n harjoittelukielto Yhteyshenkilöt: Kalevi Masalin puh Marko Kuusinen puh

24 Revontulipilkki Hankasalmella klo p Liput: 20 ennakkoon 25 kilpailupaikalla Palkinnoille taidolla ja tuurilla! Kilpailukalana ahven min. 18 cm. Saaliin yhteispaino ratkaisee. Palkinnot: 1 kpl Mönkijä 1 kpl Taulu TV 1 kpl Kotiteatterijärjestelmä 1 kpl Älypuhelin 2 kpl Sähköperämoottoreita 2 kpl Revontulen 2 hlön majoituspaketteja 3 kpl Sähkösavustimia 1 kpl Hohtokeilailusarja kortti Revontuleen 24

25 SM- PILKKI, HAUHO KÖMIN PILKKI Kilpailun järjestäjä: Kömin Kalastajat ry Kilpailupaikka: Konginkangas satama Kilpailuaika: , siirtymät alussa 15 min, lopussa 30 min Kilpailukala: Kaikki kalat Miehet, Miesveteraanit yli 65v, Naiset Yhteyshenkilöt: Risto Puranen puh Erkki Kumpulainen puh PM-PILKKI, NORJA SM-KIISKIPILKKI, SÄKYLÄN PYHÄJÄRVI YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Laukaan Ahvenpojat ry Kilpailupaikka: Vuojärvi, Laukaan kk Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60v, Naiset, Nuoret 18v Yhteyshenkilöt: Seppo Taipale puh Mauno Leinonen puh Vuodet vierivät Eräänä iltana simahti televisio. Isä katseli ympärilleen ja huomasi poikansa: Jussi, miten isoksi sinä oletkaan kasvanut. 25

26 Asekatu 3 (vanha kivääritehdas) Puh Avoinna ma-pe la Siksi Miksi et mennyt naimisiin Lissun kanssa? Minä en pitänyt hänen menneisyydestään, eikä hän pitänyt minun tulevaisuudestani. 26

27 KESKI- SUOMEN VAPAA AJAN KALASTAJAPIIRIN PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Jämsänkosken Urheilukalastajat ry Kilpailupaikka: Päijänne, Tiirinselkä, Kaipolan (Hulkkion) satama Kilpailuaika: , siirtymät 30min. Kilpailukala Ahven Pm-sarjat Muita tietoja: 6 vrk:n harjoittelukielto, Opastus 9-tieltä Kaipolan liittymästä Yhteyshenkilö: Pekka Heinänen puh VIIKKO 12 VALTAKUNNALLINEN PILKKIVIIKKO SM- MORMUSKOINTI, KUOPIO YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Konneveden Siikamiehet ry Kilpailupaikka: Konnevesi, Kivisalmi molemmat puolet Kilpailuaika: , siirtymät meno 30 min. paluu 45 min. Kilpailukala: Ahven Miehet, Miehet 60v täyttäneet, Naiset, Naiset 60v täyttäneet, Nuoret alle 16v Yhteyshenkilöt: Mikko Ihanainen puh YLEINEN KIRJOLOHICUP 3/3 Kilpailun järjestäjä: Koukku ja Paukku ry Kilpailupaikka: Liekkilammet, Vaajakoski Kilpailuaika: Kilpailukala: Kirjolohi Yleinen, nuoret alle 18 v. Muita tietoja: Osallistumismaksu yleinen 20, nuoret 10 Säännöt ym. löytyvät osoitteesta -> kilpailukalenteri Yhteyshenkilöt: Ville Räihä puh

28 AHVENPILKKI Kilpailun järjestäjä Neste Lintulahti Kilpailupaikka Neste Lintulahden edusta Kilpailuaika Kilpailukal Ahven Kilpailu on yhden kalan kisa Sarjat Miehet ja naiset yhteinen sarja. Nuoret alle 12v. oma sarja Muita tietoja Netissä n. 1 kk ennen kisoja Lisätietoja Facebookissa ps. seutukunnan parhaat palkinnot Kilpailumaksu Ennakkomaksuohjeet myös netissä Yhteyshenkilö Markku Väisänen puh

29 PILKKIMAAJOUKKUEIDEN LOPPUKARSINTA Paikka salainen PANDA- PILKKI, MAKSUTON PILKKIKILPAILU LAPSILLE JA NUORILLE Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka: Tuomiojärvi Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Nuoret alle 7v ja 10v, sekä alle 12v ja 16v tytöille ja pojille omat sarjat Muita tietoja: Kairausapu sallitaan Yhteyshenkilöt: Matti Hult puh, Pentti Matikainen puh PM-MORRI Kilpailun järjestäjä: Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Oravakivensalmi Kilpailuaika: PM-sääntöjen mukaan PM-sääntöjen mukaan Yhteyshenkilöt: Matti Tonteri DRAKE- PILKKI, LASTEN JA NUORTEN KILPAILU Kilpailun järjestäjä: Ylä- Keiteleen Koukku ry Kilpailupaikka: Viitasaari, Isoaho, Myllärinpuisto Kilpailuaika: , alle 8v pilkkivät tunnin Kilpailukala: Kaikki lain sallimat alle 4v, 8v, 12v ja 16v, tytöille ja pojille omat sarjat Muita tietoja: Ei osallistumismaksua, kaikki palkitaan, tarjoilua Yhteyshenkilöt: Martti Vihtalahti puh

30 Keskitie 2, Viitasaari Puh. (014) TV Video huolto Puh. (014) Fax (014) PILKKIKILPAILUT TAMMIJÄRVEN HAUHANJÄRVELLÄ la klo Opastus: Joutsa-Korpilahtitieltä M, N, Nu 16v, Mvet 60v ja 70v ja Nvet 60v Järj:. Sarvan Erä YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Saarijärven työttömät ry. Kilpailupaikka: Matosalmi Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven Miehet, MV 60v, naiset, nuoret alle 18v. Yhteyshenkilö: Tapio Liimatainen puh

31 SM-LOHIPILKKI, ENONKOSKI HUHTIKUU YLEISET ILTAKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Laukaan Ahvenpojat ry Kilpailupaikka: Vuojärvi, Laukaan kk Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, miesveteraanit 60 v, Naiset, Nuoret 18 v Yhteyshenkilöt: Seppo Taipale puh Mauno Leinonen puh YLEISET ILTAPILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Lentokala ry Kilpailupaikka: Jämsä, Halli, Valmetin ranta Kilpailuaika: , paluu 30 min. Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60v, Naiset, Nuoret alle 18v Muita tietoja: Lentokalan 50 v juhlapilkki Yhteyshenkilöt: Ilpo Ojala puh CUP-ILTAPILKKIKILPAILU Kilpailun järjestäjä: Äänekosken Tärppi ry Kilpailupaikka: Mämmensalmi, SEO-asema Kilpailuaika: , siirtymät min. Kilpailukala: Kaikki kalat CUP-sarjat Yhteyshenkilöt: Jarno Liimatainen puh Pentti Wacklin puh Kuulumiset Kauppamatkustaja soitti kotiin kysyäkseen kuulumisia. Hänen poikansa vastasi: Täällä kävi äsken nuohooja ja nyt äiti on kylvyssä. 31

32 Rakennus ja Saumaus SÄLLI OY Talven koitoksiin: Kotimaiset kärpäsentoukat ja surviaiset Pilkit, mormuskat, Saku-vavat ja Suomi-kairat Jos pilkkimisestä jää luppoaikaa, suoritamme elementti-, silikoni- ja uudelleensaumauksia. Muuttolantie 3, LAUKAA Puh Artsi 32

33 MM-MORRIN LOPPUKARSINNAT VUODELLE 2014, KUOPIO VIITASAAREN KAUPUNGIN AVOIMET PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Viitasaaren Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Viitasaari, ABC:n ranta Kilpailuaika: , siirtymät 30 min Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60v täyttäneet, Naiset, Naisveteraanit 60v täyttäneet, Nuoret 18v, Nuoret 15v Muita tietoja: Kilpailu on avoin kaikille, kiertopalkinto Yhteyshenkilöt: Kalevi Masalin puh Marko Kuusinen puh YLEISET PILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Oravakivensalmi (ABC) Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Ahven M, N, MV 60 v ja 70 v, Nv 60 v, Nuoret alle 18v, 15 v, 12 v Muita tietoja: Entinen pitkänperjantain kisa Yhteyshenkilö Jouni Neuvonen Matti Tonteri YLEISET ILTAPILKKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Myllylahti, Joutsa Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Muita tietoja: Jäävaraus M, N, MV 60 v, Nuoret alle 18v Yhteyshenkilö Matti Tonteri

34 Kallista Tuli iso lasku kun vaimon piti käydä silmälääkärissä. Mikä hänelle tuli? Pesäpallo osui silmään. EIpä tuo vielä mitään. Minun vaimoni silmään osui minkkiturkki. Se vasta kalliiksi tuli. Hyvä reissu Paras metsästysreissu aikoihin. Ammuin viisi hanhea. Olivatko ne villejä? Ei, mutta niiden omistaja kyllä oli aivan villinä. Juhlallista Miten kirppuleski tulee miehensä hautajaisiin? Mustissa. 34

35 KÖMIN ILTAPILKKI Kilpailun järjestäjä: Kömin Kalastajat ry Kilpailupaikka: Konginkangas, satama Kilpailuaika: , siirtymä lopussa 15min Kilpailukala: Kaikki kalat Miehet, Naiset ja Nuoret alle 16v Yhteyshenkilöt: Risto Puranen puh Erkki Kumpulainen puh LAINAN MUISTOKISA Kilpailun järjestäjä: Ylä-Keiteleen Koukku ry Kilpailupaikka: Muikunlahti, Viitasaari Kilpailuaika: , siirtymät 30 min. Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60v täyttäneet, Naiset, Nuoret alle 16v ja 12 v. Muita tietoja: Parhaalle naiselle kiertopalkinto Jäävaraus Yhteyshenkilöt: Paavo Leino puh Niko Korhonen puh SM- SÄRKIPILKKI, KUUSAMO TOUKOKUU SM-SOUTU-UISTELU Kilpailun järjestäjä: Itä-Päijänteen Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Hartola, Jääsjärvi Kilpailuaika: Kilpailukala: SM-sääntö SM-sääntö Yhteyshenkilö: Jouni Neuvonen

36 RETKEILYN RIEMUA RATKAISEVAN EDULLISESTI RATKAISEVAN EDULLINEN prisma.fi SEPPÄLÄ KELJO PALOKKA 36

37 P E N N U G L Y S T I K P U U S T J Ä R V I m m. LAPPIA SEPEN TUURI KARIKKO SCOTTY Kalastustarvikkeet mahtavasta valikoimasta TALVIKALASTUS: Keski-Suomen PARAS valikoima JIGIKALASTUS: Keski-Suomen PARAS valikoima ONGINTA: Kilpakohot, hiilikuituvavat ja tarvikkeet VERKKOKALASTUS: Verkot ja pauloitustarvikkeet PERHOKALASTUS: Sidonta, vavat ja kelat, kahluuväl. VETOUISTELU: Vaaput n kpl:n valikoima, pakastesalakat ja muut uistelutarvikkeet VAAPUNVALMISTUS: Uintilevyt, teipit, balsat, CAB ja DEKA maalit ja lakat, ruiskut, langat yms. MERIKALASTUS: Monipuolisesti vieheet, vavat, kelat ja tarvikkeet Muista myös! - K-S:n laajin koukkuvalikoima, n.450 kpl erilaista - Kairan teroituspalvelu - Perjantaitarjoukset ( ) Kirrinkuja 1, Palokka Ma-Pe 10-18, La 10-14(La suljettu ) m m. OKUMA RELAX LUNKER CITY KP BAITS P A T R I O T K U U S A M O K A P R A A L I 37

38 Sähkö-LVI Niskanen Ky Keskustie 190, Konginkangas Hotelli Ravintola A-oikeuksin VHF-NOUKANNIEMI KANAVA 68 AVOINNA JOKA PÄIVÄ YMPÄRI VUODEN MYÖS POLTTOAINEEN JAKELU VENEENLASKULUISKA KALASTUSLUVAT VAAJAKOSKI, HAAPANIEMI Puh. ja fax Vaarallista Onko onkiminen vaarallista? On, jos sattuu olemaan mato. Tosiateria Mikä on tosimiehen seitsemän lajin päivällinen? Sininen lenkki ja sikspäkki. 38

39 ONKI-CUP Kilpailun järjestäjä: Laukaan Ahvenpojat ry Kilpailupaikka: Kuhankosken sulku Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Onki - Cup-sarjat Yhteyshenkilöt: Seppo Taipale puh Mauno Leinonen puh SAARIJÄRVI ONKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kaira ry Kilpailupaikka: Matosalmen silta Kilpailuaika: klo klo klo klo klo Miehet, Naiset, Nuoret alle 16v Muita tietoja: Arvonta klo Yhteyshenkilöt: Heikki Rutanen puh ONKI-CUP, Taito Ruuskan muisto-onki Kilpailun järjestäjä: Ylä-Keiteleen Koukku ry Kilpailupaikka: Ruuppo, Viitasaari Kilpailuaika: , arvonta klo 9.30 Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Cup-sarjat Yhteyshenkilöt: Timo Varis puh Oikeat ruuat Rouva Silvertoffe miehelleen: Oletko menossa metsoja ampumaan taas tänään? Olen. Menisit mieluummin kalaan. Meillä on kellarissa vain valkoviiniä. 39

40 40

41 LAUKAAN SATAMA-CUP Kilpailun järjestäjä: Laukaan Ahvenpojat ry Kilpailupaikka: Laukaan satama Kilpailuaika: klo klo klo klo klo Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Naiset, Nuoret 16v Muita tietoja: Vaparajoitus 5m, arvotut paikat, neljä parasta sijoitusta huomioidaan loppupisteissä. Yhteyshenkilöt: Seppo Taipale puh Mauno Leinonen puh JÄMSÄNJOKI ONKI-CUP 2014 Kilpailun järjestäjä: Jämsänkosken Urheilukalastajat ry Kilpailupaikka: Jämsä, Paunu Kilpailuaika: Klo Klo Klo Kilpailukala: Kaikki lain sallimat nuoret alle 18v, naiset, miehet yli ja alle 60v. Muita tietoja: Arvonta 17,40, ongitaan koko osakilpailu arvotusta paikasta, ei vaihtopaikkoja Yhteyshenkilö: Pekka Heinänen puh Lakki päässä Maajussi riiteli tiukasti emäntänsä kanssa. Naama punaisena hän asteli kiivaasti ulkoovelle ja pamautti oven perässään kiinni. Silloin sattui EUtarkastaja tulemaan taloon ja kysyi isäntää. Se on sikalassa. Mene sinne, emäntä kehoitti. EU-tarkastaja lähti kohti sikalaa, jolloin emäntä huusi hänen peräänsä: Se on se, jolla on lippalakki päässä. 41

42 42 KIRPPIS LÖYTÖLÄHDE * VARAA PÖYTÄ * TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ Kirrinpolku 4 AVOINNA KIRRI MA-PE LA SU SULJ.

43 KÖMIN UISTELU Kilpailun järjestäjä: Kömin kalastajat ry Kilpailupaikka: Konginkangas satama Kilpailuaika: Kilpailukala: Lohi, taimen 50 cm, kuha 45cm, hauki 55cm, harjus 35cm ja ahven 25cm Venekunta Muita tietoja: Lohikala ja kuha pisteytetään x 5. Täkyraksi kielletty. Yhteyshenkilö: Risto Puranen puh Erkki Kumpulainen puh KESÄKUU ONKI-CUP Kilpailun järjestäjä: Ruuhi-Lapin Erämiehet ry Kilpailupaikka: Saarilampi Kilpailuaika: , arvonta klo Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Cup sarjat Muita tietoja: Henkilöopastus Shell Lievestuore VT 13 risteys Kovanen Mikko puh Kovanen Eero puh TÄRPPI 50 VUOTTA JUHLAKISA Kilpailun järjestäjä: Äänekosken Tärppi ry Kilpailupaikka: Kaupunginranta Kilpailuaika: , siirtymät min. Kilpailukala: Kaikki kalat Yleinen, yli 60 miehet, Yleinen naiset, yli 60 naiset, nuoret 18 v Muita tietoja: Kilpailun jälkeen juhlatilaisuus ja ruokailu. Arvotut paikat Yhteyshenkilöt: Jarno Liimatainen puh Pentti Wacklin puh

44 HARTOLAAN KALAAN! Hartolasta löytyy, kalarikkaat Jääsjärvi ja Rautavesi, molemmille sama yhteislupa. Runsas taimen- ja suurhaukikanta. Tainionvirta, Suomen eteläisin taimenjoki, myös runsas taimenkanta. Lupia molempiin saa paikkakunnan liikkeistä. TULE KOKEMAAN UNOHTUMATTOMIA ELÄMYKSIÄ! Jääsjärven osakaskunnat Hartolan kalastusalue 44

45 KESKI-SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN ONKIMESTARUUSKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Viitasaaren Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Viitasaari, Ruuppo Kilpailuaika: , arvonta klo 9.15 Kilpailukala: Kaikki lain sallimat PM- sarjat, Muita tietoja 6vrk.n harjoittelukielto Yhteyshenkilöt: Kalevi Masalin puh LUONETSOUTU Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka: Luonetjärvi, Koulun ranta Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Yksi sarja Muita tietoja: Samalla seuranmestaruuskilpailu, kalat pisteytetään. Yhteyshenkilöt: Jouko Puusaari puh ONKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kilpaonkijat ry Kilpailupaikka: Kuhankosken kanava Kilpailuaika: , arvonta klo 9.00 Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Cup- sarjat Yhteyshenkilöt: Jouko Simonaho puh Marja Taipale puh SM- KELLUNTARENGAS, VEKARANJÄRVI 45

46 LAITURI ONGINTA- KILPAILUT ELÄKELÄISILLE Kilpailupaikka: Laukaan satama Kilpailuaika: Arvonta 9.45 Naiset ja miehet Rajoituksia: Vapa, pituus enintään 5m Yhteyshenkilöt: Matti Kokkinen, puh Kilpailut järjestää: Laukaan Eläkkeensaajat ry Outo otus Mistäs se Pikku-Kalle on tulossa? Kalastamasta. Mitä kalastit? Tuutareita. Miltä ne näyttivät? En tiedä, en saanut yhtään. 46

47 HEINÄKUU ONKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka: Pappilanjoki, Palokka Kilpailuaika: , arvonta 9.30 Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Cup- sarjat Yhteyshenkilöt: Matti Hult puh SM- KILPAONKI, LOIMIJOKI, HUITTINEN MARATON ONKI Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kilpaonkijat ry Kilpailupaikka: Kuhankosken kanava Kilpailuaika: , arvonta klo 8.30 sekä klo Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, naiset, nuoret alle 18 v. Muita tietoja: Onkiaika 2 x 3 h, 1h tauko Yhteyshenkilöt: Marja Taipale puh Laila Laitolampi puh SM- HEITTOUISTELU JA SVK:N MESTERUUSVETOUISTELU, POROVESI, IISALMI YLEINEN KOSKI-KESKISEN ONKIKISA Kilpailun järjestjä: Jämsänkosken Urheilukalastajat ry Kilpailulaikka: Jämsänkoski, Koski-Keskinen, Uimahallin P-paikka Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat nuoret alle 14v ja alle 18v, naiset, miehet, yli ja alle 60v. Muita tietoja: ARVOTUT paikat, arvonta klo Yhteys henkilö: Pekka Heinänen puh

48 Kahvila-ravintola A-oikeuksin, tilat kokouksille ja pienille juhlatilaisuuksille ympäri vuoden. Meiltä saat myös Vaajakosken Liekkilampien kalastusluvat. Naissaarentie Vaajakoski Puh Juhla- ja kulttuuritalo Vaajavirran yllä Konttisentie, Vaajakoski p

49 ELOKUU ONNEN- ONKIJAKILPAILU Kilpailun järjestäjä: Keski-Suomen Urheilukalastajat ry Kilpailupaikka: Säynätsalo, palolaitoksen ranta Kilpailuaika: Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Naiset, Nuoret alle 16v Muita tietoja: Arvotut paikat. Yhteyshenkilöt: Laila Laitiolampi puh Anja Mustonen puh SM- ONKI, paikka aivoin SEURAN HAASTEOTTELU: AHVENPOJAT - SAARIJÄRVEN KAIRA - TIKKAKOSKEN KALAMIEHET - ÄÄNEKOSKEN TÄRPPI Kilpailun järjestäjä: Äänekosken Tärppi ry Kilpailupaikka: Kaupungin ranta Kilpailuaika: , siirtymät min. Kilpailukala: Kaikki kalat Muita tietoja: Vaparajoitus 5m, arvotut paikat Yhteyshenkilöt: Jarno Liimatainen puh Pentti Wacklin puh YLEISET ONKIKILPAILUT, Reskan kisa Kilpailun järjestäjä: Lentokala ry Kilpailupaikka: Jämsä, Jämsänjoki, Paunu Kilpailuaika: , arvonta Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60v, Naiset, Nuoret alle 18v Yhteyshenkilöt: Ilpo Ojala puh

50 Vallaspellon KALALEIRI 2013 Joutsassa Vallaspellon koulu oli tukikohtana tämän kesän kalaleirille. Pihamaalle viriteltiin telttakylää ja osa majoittui sisätiloihin. Kalastusvälineitä viriteltiin, alkupaloja odotellessa. kyseltiin vapaaehtoisia kalanpyyntiin ja niitähän löytyi. Kalastajat jaettiin venekunnittain. Saaliiksi tuli haukia, kuhia ja komeita körmyniska ahvenia. Joita jallitti Hultin Matin venekunta. Rannassa saaliskalat saivat jääpedin. Iltaruokailun jälkeen oli Tikkakisa. Kymppejäkin napsahteli tauluun, sekä reunaosumiakin tuli. Kisan jälkeen suunnistettiin uudestaan kala-apajille. Hauki edelleen syönnillään. Ahvenia tarttui vieheisiin ja muutama kuha. Saunan piipusta alkoi savu nousta ja pian oli ensimmäiset löylyissä lauteilla. Iltapala maittoi kalastajille. Osa leiriläisistä hakeutui yöpuulle, toisten vielä häipyessä Suonteen kaislikkoihin. Kalavälineitä viriteltiin huomiseksi, toiset jutteli kalajuttujaan. Keskiviikko aamuna Tonterin Matti huuteli herätystä leiriläisille. Aamupalalle kömpi väsyneitä ja virkeitä kalastajia. Virtaa alkoi löytyä lisää aamupalan myötä. Seuraavana oli yksi leirin pääaiheista, kalankäsittely. Oppaina toimi MaTo ja Eino Lepistö. Jokainen leiriläinen sai kokeilla kalan fileointia. Tuli komeita kalan paloja pannulle. Eino näytti vielä yhden erikoiskäsittelyn, kuhalta puukotettiin poskilihat pois. Ruokailu kutsui, vatsan täydennykseen. Jouni viritteli tarkkuusheittolakanaa paikoilleen. Tarkoituksena oli saada heittopaino napakymppiin. Heittoja tehtiin sivuilta ja pään yli. Tuli myös hyviäkin osumia. Vuorossa oli välipala. Seuraavaksi tuli Luontopolkukilpailu. Kyseltiin kalastusvälineistä ja kaloista. Mikä on Törö? Perhoille etsittiin nimet. Ja taas syömään. Pääaihe kalastus kutsui seuraavaksi. Jounikin sai hälytyksen vesille. Kalastajien suut alkoi kuivua auringon paisteessa, piti viedä juomista veneisiin. Eihän Jouni malttanut olla pelkästään juomakuskina. Pyydöt veteen ja vaappuun iskee Suonteenpeto. Pituutta oli 111 senttiä, vaan ei rupsumaha hauella mennyt kymppiraja rikki, jäi hiukan alle. Venekunnat saapuvat yksitellen rantaan. Saaliina pääasiassa haukea, joukossa muutama kuha. Ja toinen toistaan pidempiä ahvenia. Saunan lauteet kutsui jälleen kalastajia löylyihinsä iltapalan lomassa. Torstai aamuna heräiltiin lähtöpäivän askareisiin. Aamupalan jälkeen käsiteltiin kaloja ja annettiin palloille kyytiä. Teltat kasaan ja makuusopet kuntoon. Yleissiivous suoritettiin koko porukalla. Kaikki välineet löysi omistajansa. Lähtöruokailu, ruoat oli täyttäviä ja maukkaita. Josta KIITOS kokeille! Turvallista kotimatkaa! Olli Lahtinen 50

51 SM- VENEONKI, VIITASAARI AHVEN-ROOPEN LAITURIONKI Kilpailun järjestäjä: Viitasaaren Kalakaverit ry Kilpailupaikka: Porthanin satama Kilpailuaika: , arvonta 9.30 Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Naiset, Miehet, Nuoret Muita tietoja: Max. 5m vapa ja siima Yhteyshenkilöt: Kalevi Masalin puh YLEISET ONKIKILPAILUT Kilpailun järjestäjä: Ylä-Keiteleen Koukku ry Kilpailupaikka: Viitasaari, Saarikeskus, puulukion ranta Kilpailuaika: , arvonta klo Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, Miesveteraanit 60v, Naiset, Nuoret alle 16v Muita tietoja: Samalla uistelu Pihkurin satamasta ja Venetsialaiset hotelli Pihkurissa klo alkaen Yhteyshenkilöt: Timo Varis puh PM-KILPAONKI Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kilpaonkijat ry Kilpailupaikka: Kuhankosken kanava Kilpailuaika: x2, 5h Kilpailukala: Kaikki lain sallimat Miehet, miesveteraanit 60v, naiset ja nuoret Muita tietoja: Arvonta klo. 8.00, 1,5 h valmistelut Yhteyshenkilöt: Marja Taipale puh Ilkka Taipale puh Maailman vahvin Mikä on maailman vahvin aine? Pissa. Yksikään poliisi ei pysty pidättämään sitä. 51

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 MAALISKUU 2012 25.3.2012 PM-PILKKI, 3. MAAJOUKKUEKARSINTA (HUOM. TUPLAPISTEET) Kilpailun järjestäjä: Tikkakosken Kalamiehet ry Kilpailupaikka:

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 HEINÄKUU 2012 1.7.2012 4. ONKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kaira ry Kilpailupaikka: Matosalmi Kilpailuaika: 16.00-20.00 CUP- sarjat

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 JOULUKUU 15.12.2018 Yleiset pilkkikilpailut Ahvenpojat Puttolanlampi, Savio Kilpailuaika: Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2019 JOULUKUU 15.12.2018 Yleiset pilkkikilpailut Ahvenpojat Puttolanlampi, Savio Kilpailuaika: Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Jälleen kädessäsi on uusi toimintakalenteri, joka kertoo Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin toiminnasta ja tapahtumista. Tapahtumia on jälleen runsaasti, niin kesällä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Jälleen kädessäsi on uusi toimintakalenteri, joka kertoo Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin toiminnasta ja tapahtumista. Tapahtumia on jälleen runsaasti, niin kesällä

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Tämä kädessäsi oleva toimintakalenteri kertoo siitä panostuksesta mitä Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin seurat ja niiden puuhamiehet saavat aikaan. Näkyy olevan taas

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE

TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Jälleen kädessäsi on uusi toimintakalenteri, joka kertoo Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin toiminnasta ja tapahtumista. Tapahtumia on jälleen runsaasti, niin kesällä

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Päivitetty 15.2.2017 1 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri www. ksvapaa-ajankalastajapiiri.net Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri 2017 kilpailujen sarjajaot Miesten pilkkikilpailuissa 19 64 ja 65

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri TOIMINTAKALENTERI. www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri TOIMINTAKALENTERI. www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri TOIMINTAKALENTERI 2016 www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net TERVETULOA VENEKAUPOILLE TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Jälleen kädessäsi on uusi toimintakalenteri, joka

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2018

KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2018 KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2018 JOULUKUU 16.12.2017 Yleiset pilkkikilpailut pojat Puttolanlampi, Savio Klo 10.00-14.00 Miehet, Miesveteraanit 60 v., Naiset, Nuoret 19 v. Opastus Puttolan tien haarasta,

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri TOIMINTAKALENTERI 2015. www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri TOIMINTAKALENTERI 2015. www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri TOIMINTAKALENTERI 2015 www.ksvapaa-ajankalastajapiiri.net TERVETULOA VENEKAUPOILLE TOIMINTAKALENTERIN LUKIJOILLE Jälleen kädessäsi on uusi toimintakalenteri, joka

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

K-S:N VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT VIITASAARI, MUIKUNLAHTI YLEINEN

K-S:N VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT VIITASAARI, MUIKUNLAHTI YLEINEN K-S:N VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT 16.3.2008 VIITASAARI, MUIKUNLAHTI YLEINEN 1. Timo Pietiläinen HKM 13800g 2. Niko Korhonen YKK 10990g 3. Jussi Rossi YKK 9490g 4. Pekka Heinänen I-PK

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019

VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019 VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019 - Mahdollisesti päivitettyjä tietoja kilpailuista seuran kotisivuilla www.vihdinkalastusseura.fi, seuran facebook -sivulla tai puh. Antero Sundell 044 259 0347.

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2009 MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti 4.-5.7.2009 KILPAILUN TULOKSET Kilpailun voittajat: Pekka Heinänen (kesk.), Tommi Turunen ja Henri Stöd Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP LOPPUTULOKSET. Henkilökohtainen kilpailu Joukkuekilpailu KORPILAHDEN VIRKISTYSKALASTAJAT RY 1992

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP LOPPUTULOKSET. Henkilökohtainen kilpailu Joukkuekilpailu KORPILAHDEN VIRKISTYSKALASTAJAT RY 1992 Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2009 LOPPUTULOKSET Henkilökohtainen kilpailu Joukkuekilpailu KORPILAHDEN VIRKISTYSKALASTAJAT RY 1992 Kilpailujen onnistumista tukemassa: www.kalapaikka.net/kuhauistelucup Päijänteen

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2008 HARVIA-UISTELU, Korpilahti 28.-29.6.2008 KILPAILUN TULOKSET Raimo Mäntynen ja Simo Ollikainen Muuramesta ja kuhasaalis 14 362 g PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP KILPAILUTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TAMMIKUU 02.01.2016 UUDENVUODENPILKKI. klo 10 14 + siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini. Rauhoitusaika:

TAMMIKUU 02.01.2016 UUDENVUODENPILKKI. klo 10 14 + siirtymät 30 min. Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini. Rauhoitusaika: TAMMIKUU 1 02.01.2016 UUDENVUODENPILKKI klo 10.00 14.00, siirtymät 30 min Kilpailukeskus ja -alue: Rantamakasiini Piiricup -sarjat - Palkinto- ja huoltotiedot: Jään varmistus 1.1. klo 12.00. Hyvät palkinnot,

Lisätiedot

Kilpailukalenteri KSVAKAPI

Kilpailukalenteri KSVAKAPI Kilpailukalenteri 2013-2014 KSVAKAPI 11:20 PVM Vkpv KLO Tapahtuma Paikka Huom 24.11. su 9-14 Avoin Pilkki Joutjärvi, Lahti Jäävaraus 1.12. su 9-14 Avoin kinkkupilkki Hamari, Porvoo 6.12. pe 9-14 Avoin

Lisätiedot

P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2011. Tammikuu. Su. 2.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 4. Enonkoskella. Kts. ilm. s.

P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2011. Tammikuu. Su. 2.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 4. Enonkoskella. Kts. ilm. s. 1 P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2011 Tammikuu Su. 2.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 4. Enonkoskella. Kts. ilm. s. To. 6.1.11 Itä-Suomen lohipilkkicup 5. Nurmeksessa. Kts. ilm. s.

Lisätiedot

KUMINAN KIERROS 2008

KUMINAN KIERROS 2008 KUMINAN KIERROS 2008 Korpilahden satama Sunnuntai 28.9.2008 klo. 10.00-16.00 Kilpailukeskus: Kilpailuaika: Kilpailualue: Kilpailukalat: Alamitat/kertoimet: Kilpailumaksu: Korpilahden satama klo. 10.00

Lisätiedot

Kilpailukalenteri 2018 Keski-Suomi

Kilpailukalenteri 2018 Keski-Suomi Kilpailukalenteri 2018 Keski-Suomi METSÄSTYSHAULIKKO JA TRAP Aika Paikka Kilpailu Yhteyshenkilö La 5.5.2018 Jämsä Cup 1 Juha-Matti Paavuori (hirvi!!) klo 10.00 Länkipohjan rata Vaherin Eränkävijät 040

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA KESKI-SUOMEN HIIHTO RY MATTI HARJU 14.11.2013 LÄHDE: KESKI-SUOMEN HIIHDON HISTORIAT, HIIHTOKALENTERIT, HAASTATTELUT KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA - 30-LUVULLA SUOJELUSKUNTAVIESTIT PAIKKAKUNNALTA

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Kilpailukalenteri. Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu sivu 1 / Ilma-ase Cup 5 Alkamisaika 17:00

Kilpailukalenteri. Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu sivu 1 / Ilma-ase Cup 5 Alkamisaika 17:00 sivu 1 / 7 Kilpailukalenteri Maaliskuu 2019 15.03.2019 Ilma-ase Cup 5 EK Säkä (Keski-Suomi) Ilmahirvi, Ilmaluodikko Veikon halli, Särkijoentie 184, Korpilahti Yhteyshenkilöt Hakala Veikko, 0503130421 16.03.2019

Lisätiedot

E - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010

E - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010 1 E - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010 Su 17.1 PiiricupE II Vangasjärvi leirikeskus lähtöpaikkana klo 10.00-14.00 +(15/30 min) M, M55, M65, N, N55, N65 Nu18, Nu15, Nu12 10/5 alle

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES).

KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). 9.12.12 Su Karkkila Karisjärvi 10.00-14.00 ahven S. Avoin

Lisätiedot

Kilpailukalenteri 2017 KSVAKAPI

Kilpailukalenteri 2017 KSVAKAPI Sivu 1 Kilpailukalenteri 2017 KSVAKAPI PVM Vkpv KLO Tapahtuma Paikka Huom tammikuu 6.1. pe 9-14 Avoin Pilkki Tolkkinen, Tanssisaari (varap. Veckjärvi) 8.1. su 9-14 Avoin Pilkki Lappala, Särkät Meno 30,

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

TAMMIKUU. 06.01.2011 SÄRKIJÄRVEN PILKKI (samalla P-KUK sarjakisa II) klo 10.00-14.00, siirtymät 30 min

TAMMIKUU. 06.01.2011 SÄRKIJÄRVEN PILKKI (samalla P-KUK sarjakisa II) klo 10.00-14.00, siirtymät 30 min TAMMIKUU 1 06.01.2011 SÄRKIJÄRVEN PILKKI (samalla P-KUK sarjakisa II) klo 10.00 14.00 + siirtymät 30 min Tohmajärvi Kilpailukeskus ja -alue: Särkijärvi M, Mv55, Mv65, N, Nv60, Nu20-18, Nu15, Nu12 Palkinto-

Lisätiedot

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

P Savon Vapaa-ajankalastajapiiri

P Savon Vapaa-ajankalastajapiiri 1 P - Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2010 Tammikuu Su. 3.1.10 Yleinen pilkkikilpailu. Cup 1. Lapinlahdella Lapinlahden Pilkkijät Lapinlahti, Väärni 10.00 14.00 ( + ½ t. ja 45 min. siirtymäajat

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP HARVIA-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP HARVIA-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2015 HARVIA-KUHAUISTELU, Korpilahti 27.6.2015 KILPAILUN TULOKSET Kilpailun voittajat: Aki Salonen ja Mika Mäkinen Korpilahdelta PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP KILPAILUTOIMIKUNTA HARVIA-KUHAUISTELUN

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo 2018 päättyvät käyttöoikeussopimukset Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo Kausi- ja vuoromerkintä KÄYTTÖ-615246 Keuruun palvelutaksi Ky - 31.12.2017 Keuruu - Vilppula M 5:30 6:35 M-L Vilppula

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Parhaat seurat. Nimi:

Parhaat seurat. Nimi: Sivu 1/5 Nimi: Hae! Parhaat seurat 1. Lappajärven Kalaveikot ry 80.471 kg 2. Itä-Päijänteen Kalakaverit ry 71.930 kg 3. Puijon Pilkki ry 59.486 kg 4. Ylä-Keiteleen Koukku ry 56.391 kg 5. Alavuden Seudun

Lisätiedot

K E S Ä K I L P A I L U T

K E S Ä K I L P A I L U T To 06.05. La 08.05. 18 K E S Ä K I L P A I L U T TOUKOKUU LEHTIMÄKI, Sahanranta Kesäongen avaus Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry. Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Sahanranta.

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013 2013 Lohjan Kalaseura ry XXIX Kuhauistaja 2013 6. 7.7.2013 1 Kuhauistaja 2013 Viime kesä ei ollut kylmän ja sateisen sään takia kuhan kalastajille toivekesä. Saaliit Lohjanjärvellä jäivät normaalia pienemmiksi.

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot