Walesinspringerspanielit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Walesinspringerspanielit"

Transkriptio

1 Walesinspringerspanielit VUOSIKIRJA 2012

2 Alkusanat: Nykyisin Springerspanielit ry:n vuosikirjat julkaistaan sähköisesti yhdistyksen kotisivuilla painettujen kirjojen sijaan. Aikanaan, kun tulokset painettiin kirjaksi, oli kaikki tulokset saatava samoihin kansiin, ennen kuin ne lähetettiin painoon. Yleensä tämä tapahtui seuraavan vuoden touko-kesäkuussa lähes kaikkien arvosteluiden saavuttua Kennelliitosta. Nykyisin on mahdollista julkaista vuosikirja osissa sitä useampaan kertaan täydentäen. Niinpä päätimmekin vuoden 2012 tulosten osalta käyttää tätä mahdollisuutta ja julkaista ensimmäisen, vielä varsin vajavaisen osan jo lokakuussa 2012, seuraava versio ilmestyi helmikuussa ja tämä uusin, täydennetty versio on julkaistu heinäkuussa Kirjasta puuttuvat edelleen metsästys- ja taipumuskoetulokset sekä vuoden viimeisiä näyttelyitä narttujen aakkosten loppupäästä järjestetyn Karkun näyttelyn tuloksia ja arvosteluja toivoisimme koirien omistajien lähettävän osoitteeseen: tiina.janka (at) kolumbus.fi. Jos oman koirasi tulokset vielä puuttuvat, niin toivomme kärsivällisyyttä. Tarkoitus on ajan myötä täydentää Vuosikirja mahdollisimman täydelliseksi niin näyttely- kuin koetulostenkin osalta. Suuri kiitos tulosten työstämisestä tähän muotoon kuuluu kirjan kirjoittamiseen allekirjoittaneen lisäksi osallistuneille Veera Innaselle, Riina Vaskolle, Marja Strahlendorffille ja Sanna Säilä-Lundbergille sekä MEJÄ-tulokset kirjoittaneelle Sari Nuolikoskelle. Tavoitteenamme on saada vuosikirja täydellisenä eetteriin syksyllä Vantaalla Tiina Janka Sisällysluettelo: Urokset s. 3 Nartut s. 79 Kasvattajaluokat s

3 Urokset: ALVIN FI49001/11 s i. Rocbee Quintus e. Rocbee Marzipan Vaasa Soile Bister PEN2. Aavist. matalaraajainen, rungoltaan vielä kovin kehittymätön uros, jolla voisi olla parempi pää ja ilme. Lupaava kaula. Hyvin kulm. edestä, mutta niukasti takaa ja ulkonevat takakäpälät. Kyynärpäät saisivat olla tiiviimmät. Hyvä etuaskel. Ihastuttava karva. Lupaava luonne. Kokkola Tuula Pratt JUN H Vielä kovin kevytrunkoinen juniori uros, jolla kauniit pään linjat. Erittäin hyvä kaula ja ryhti. Riitt. etukulm. Saisi olla voimakk. kulm. takaa. Vielä kovin kevyt runko. Ahtaat takaliikkeet. Lyhyt lantio. Kantaa häntäänsä korkealla. Hyvä turkki. Kaunis väri. Aika tulee parantamaan kokonaisuutta. ARMSTRONG FI39894/07 s i. Doniol Nosy Fellow e. Benchmark Ffrwyth Näyttelyt: Karkku , tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI4 Tervakoski KV Kirsti Louhi VAL ERI2 Turhan kevyessä kunnossa tänään esitetty uros, joka melko hyvän tyyppinen. Melko hyvä pää. Saisi olla kulmautunut sekä edestä että takaa paremmin. Liikkuu edestä leveästi ja lyhyellä askeleella. Takaliike ok. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark VAL ERI 5 ½ Well balanced. Good size. Well chiselled below eyes. A bit wide in skull. Scissors bite. Well formed ears. Exc. neck. Bit straight in shoulder. Would prefer more chest but exc. spring of ribs. Well angulated hind quarters but a bit high in hocks. Powerful movement but too close behind & a bit wide in front. Siky coat. Well presented. BENCHMARK ATHRONIAETH FI48452/10 s i. Llawen Tuff Enuff e. Benchmark Prydeinig Seren Näyttelyt: Turku Marina Ostrovskaya AVO ERI1 SA PU2 SERT VARACA 2 years. Exc. size, format, bone, muscles. Exc males head, exc. eyes, ears. Exc. neck, topline. Exc. angul. Exc. coat. Exc. presentation. Exc. free movement. Seinäjoki Buvik Anne Livo, Norway AVO ERI1 SA PU4 VASERT Mycket trevlig helhet med korrekta prop. o. rastyp. Maskulint huvud. Kunde ha lite mera djup I sitt nosparti. Korrekta öron, utmärkt hals o. skuldra lite rak i sin överarm. Korrekt vinklad bakställ, kunde ha lite bredare bröstkorg. Rör sig stabilt, kunde ha lite bättre steg fram. Utmärkt päls o. färg, trevlig temp. Valkeakoski Kirsti Louhi AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT 2

4 Rungon mittasuhteilta sopusuhtainen uros, jolla kokoonsa nähden hyvä luuston vahvuus. Hyvä pää, oikea purenta. Hyvin asettuneet, suurehkot korvat. Hyvä kaula & ylälinja. Tasapain. kulmaukset. Hyvä rintakehä. Yhdensuuntaiset liikkeet. Ernomainen luonne. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden AVO ERI Utmärkt typ, fina proportioner, maskulint välformat huvud, fint djup i nospartiet, vackra mörka ögon, små fina välplacerade öron, bra bett och pigment, fint milt utryck, bra hals lite brant halsansättining och rak skuldra, stram korrekt överlinje, välformad bröstkorg, normala vinklar bak, härlig lårbredd, låga fina hasar, bra ben och tassar, utmärkt päls och färg, rör sig balanserat med bra steg, tendens att bli lite stolt över sin svans som han dock nyttjar väl, härligt temperament, välvisad. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark AVO ERI 2 years & 4 months. Well balanced, masculine. Nice expression. Well chiselled below eyes. Scissors bite. Well set ears. Good neck. Well laid back shoulder. Bit straight upper arm. Would prefer him deeper in brisket. Strong, but a little bit long loin. Well angulated behind. Powerful movement. Carrying the tail bit high. Silky coat. Happy temperament. Well presented. BENCHMARK BELIEVE IT OR NOT FI32466/11 s i. Benchmark Siopwr e. Benchmark Ie Ie Ie Näyttelyt: Kouvola Soile Bister JUN EH1 Hyvä luusto. Riittävän pituinen. Sopivan kokoinen. Hyvin lupaava pää. Ylälinja ei vielä ole valmis ja eturinta ei vielä valmis, samoin ylälinja. Rintalasta saisi olla pidempi. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Varsin hyvät sivuliikkeet, turhan löysä edestä. Hyvä karva. Voisi olla itsevarmempi. Lahti KV Hans Lehtinen JUN EH1 Toivoisin enemmän pituutta runkoon. Hyvin kehittynyt juniori. Ilme pitäisi olla parempi. Hieman pyöreä kallo. Hyvä kaula. Erittäin hyvä luusto. Hyvä takaosa. Pitäisi liikkua paremmin edestä. Tasainen ylälinja. Mikkeli Paavo Mattila JUN ERI1 SA PN3 VASERT Kaunis hyvin rakentunut nuori uros. Kaunis pää ja kaula. Erittäin hyvin kehittynyt runko. Erinom. raajat. Hyvälaatuinen karvapeite. Liikkuu erittäin hyvin. Miell. käytös. Järvenpää Tanya Ahlman-Stockmari JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT Tasapainoisesti sivulta liikkuva hyvänkokoinen uros. Ihastuttava pää & ilme. Kaunis ylälinja. Hyvä eturinta & runko & raajaluusto. Kaunis karvapeite. Hieman leveät etuliikkeet. Hyvinkää Eberhardt Jochen H. JUN ERI1 SA PU2 SERT Solider Rüde mit hellbraunen Augen, aber mit gut modelliertem Kopf und korrekten Gebiss. Sehr schöne Oberlinie. Richtig entwickelter Rumpf. Gute Knochen, harmonische Wohalengen, sehr gut koordinierte Bewegung. Schönes, schlichtes Haar. BENCHMARK CHEEK N CHARM FI53639/ i. Benchmark Udd O Yr Cylch e. Benchmark Safanna Näyttelyt: Helsinki Göran Bodegård JUN ERI1 Trevlig helhet, med bra proportioner och linjer. Riktigt bra huvud. Fin hals, utmärkt rygglängd. Bra vinklar fram, rätt bra bakställ. Rör sig bra. Fin päls och färg. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden JUN ERI Utmärkt typ, maskulint välformat huvud, välplacerade fina öron, bra ögonform och färg, bra bett, fint djup i nospartiet, milt uttryck bra hals, något rak skuldra korrekt överlinje, välformad bröstkorg, 3

5 normala vinklar bak, härlig lårbredel låga fina hasar, bra ben och tassar, bra pals och färg, nyttjar svansen väl, rör sig med lite kort steg fram, trevligt temperament välvisad. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark JUN ERI 14 months. Well balanced. Masculine head. Good eyes. Scissorsbite. Well set & well formed ears. Exc. neck. A bit open in shoulders. Still needs to develop in body but well sprung ribs. Exc. tail set. Would prefer more angulations behind & a bit lower hocks. Free & powerful movement, but a bit open in front. Exc. silky coat. Well presented. Happy temperament. BENCHMARK DARLING I`M YOURS FI56518/11 s i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwed Mam Näyttelyt: Sukoka PN Kati Heiskanen PEK1 KP PU2-pentu Erinomainen kokonaisuus. Ryhdikäs linjakas urospentu, jolla erinom. mittasuhteet. Kaunis pää, oikea ilme. Tyylikäs kaula ja yälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Erinomainen runko, kulmaukset ja luusto. Kaunis väritys. Hyvä turkinlaatu. Erinomaiset liikkeet. Esiintyy hienosti. Hyvä luonne. Hyvin lupaava. Helsinki Göran Bodegård JUN ERI2 Trevlig, maskulin hund med bra huvud. Bra proportioner längd-höjd. Lite arm bågsvid. Bra bakställ. Behöver något stramare överlinje i rörelse. BENCHMARK DYNAMITE AT NIGHT FI56520/11 s i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwed Mam Näyttelyt: Sukoka PN Kati Heiskanen PEK2. Arkaillen esiintyvä urospentu, jolla hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää, jossa hyvät linjat. Tyylikäs kaula. Oikea ylälinja ja hännänkiinnitys. Runko saa vielä kehittyä, samoin rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto. Liikkuu hyvällä askelmitalla, löysästi edestä. Kaunis väritys. Hyvä turkinlaatu. Tarvitsee kehätottumusta. Salo Arja Koskelo PEN1. Vahva riittävän maskul. 7kk pentu. Oikeat pään linjat, mutta turhan suuret korvat. Hyä luusto ja tassut. Hyvin kehitt. oik. mallinen runko. Lupaava kokonaisuus, mutta aristelee tänään liikaa saadakseen KP:n Kiikoinen Vera Smirnova PEK1 KP ROP-pentu Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto. Sopiva koko. Ilmeikäs pää. Hyvä ylälinja. Kaunis kaula. Ikäiseksi hyvin kehittynyt runko. Hyvä eturinta. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä karvanlaatu. Ahtaat takaliikkeet. Liikkuu pitkällä askeleella. BENCHMARK EXPLORER OF THE SEAS FI16159/ i. Benchmark Jest Cymro e. Benchmark Ie Ie Ie Näyttelyt: Heinola Patric Ragnarson PEK1 KP ROP-pentu 7 mån gammal han valp. Välformat huvud. Härligt milt utryck. Vackra öron. Välformat nosparti. Välplacerade öron. Bra bett, hals. Ngt raka vinklar fram. Korrekt överlinje. Välformad bröstkorg. Fallande kors. Tillräckliga vinklar bak. Aningen höga hasor. Bra ben och tassar. Nyttjar svansen väl. Rör sig med bra steg fram. Kunde vara kraftfullare på slutt. Lovande päls. Bra färg. Härlig temperament. Välvisad. 4

6 BENCHMARK JEST CYMRO FIN14709/ i. Kastalian Tickety-Poo e. Benton Deep Feelings Näyttelyt: Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden VET ERI1 SA PU2 ROP-VET Veteran-winner 8 år gammal, utmärkt kondition och en heder för sin ägare, utmärkt typ, utmärkta proportioner, maskulint välformat huvud, vackra mörka ögon, fint djup I nospartiet, välplacerade öron, bra bett, härligt uttryck, fin hals, harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröskorg, fint förbröst, härlig lärbredd och läga fina hasor, utmärkt päls och kondition, nyttjar svansen väl, rör sig men utmärkt stil och steg, utmärkt Helsinki Helsingin Messukeskus Pylväinen-Suorsa Marjatta VET ERI1 SA PU3 ROP-VET VET-V-2012 Erinomaiset mittasuhteet, hyvä koko ja luusto, kaunisilmeinen pää, jossa hyvät mittasuhteet, tummat ilmeikkäät silmät, hyvät korvat, erinomainen ylälinja ja häntä, hyvä rungon syvyys, hieman niukka eturinta, hyvin kulmautunut, liikkuu tasapainoisesti ja ryhdikkäästi. Hyvä karvanlaatu. BENCHMARK PEILOT FIN53853/ i. Hammalgårdens Don t Forget Me e. Benchmark Haf Breuddwyd Näyttelyt: Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI2 SA Utmärkt typ, byggd på fina linjer, maskulint välformat huvud, mörka vackra öron, fint djup I nospartiet, små fina välplacerade öron, härligt milt uttryck, bra hals rak skuldra korrekt överlinje, välformat bröstkorg, normala vinklar bak, härlig lårbredd och låga fina hasar, bra ben och tassar, bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg, härligt temperament, välvisad. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark VAL ERI2 SA PU2 VARACA 6 years old. Compact & well balanced. Masculine head with well domed skull & well chiselled under the eyes. Exc. eyes. Scissorsbite. Well formed ears. Exc. neck. Well laid back, shoulder. Good bone. Exc. spring of ribs. Strong loin. Good hind quarters. Covering the grownd well. A bit wide in front. Correct silky coat. Well presented. BENCHMARK TREID HWN EIN FIN44058/08 s i. Luckystone s Double Trouble e. Benchmark Melfed Melodi Näyttelyt: Heinola Patric Ragnarson VAL ERI2 SA PU3 Utmärkt typ och storlek. Maskulint, välformat huvud. Vackra ögon. Fint nosparti. Bra bett, välplaserade öon. Rin, milt utryck. Bra hals och överlinje. Bra skuldra. Rak överarm. Välformad bröstkorg. Ngt fallande kors. Unde vara generösare vinklat. Bra ben och tassar. Bra päls. Nyttjar svansa väl. Rör sig med korsta steg men in balans. Utmärkt temperament, välvisad. BENCHMARK WYF CHWEDL FI38801/09 s i. Llawen Tuff ENuff e. Benchmark Haf Breuddwyd Näyttelyt: Turku KV Bo Skalin AVO ERI1 SA ROP CACIB Trevligt hane, med bra proportioner, med bra hals, vrider framtassar ut ngt. Bra rygglinje. Lite hög svans. Utmärk rastyp. Vän vinklad fram o bak. Bra bröstkorg. Trevligt temperament. Lappeenranta Tino Pehar AVO ERI1 SA PU4 5

7 2,5years. Strong bones, very good proportions, nice masculine head & expression, exc. topline, very good tailset. Bit high-carried. Exc. front. Nice and sound movement. Sukoka RN Hans Lehtinen AVO ERI1 SA PU2 Kaunislinjainen uros. Hyvä pään profiili. Kaunis huulilinja. Hyvä kaula ja runko. Turhan korkeat etuliikkeet. Hyvä takaosa. Hyvin runsaskarvainen. Salo Arja Koskelo AVO ERI1 SA PU1 ROP Erinom. tyyppi. Kaunispäinen vankka urosmainen koira, jolla hyvä kaula, oikea ylälinja ja tasapainois. kulmautunut. Erittäin hyvin kehitt. runko. Etuasent. lavat. Erinom. liikkuja ja hyvä ryhti. Hieman korkea hanta. Karkku , tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH - Kiikoinen Vera Smirnova AVO ERI1 SA PU2 Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto, sopiva koko. Vahva, urosmainen pää. Kaunis ilme. Kaunis ylälinja. Leveä eturinta. Tilava rintakehä. Lavat hieman edessä. Lihaksikas, hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä turkinlaatu. Rodunomaiset liikkeet. Forssa Soleckyj-Spunar Viva-Maria, Poland AVO ERI1 SA PU4 Has nice expression, exc condition, masculin head, beautiful dark eyes, strong bones, nice topline, Beautiful muscles, straight back, full dignity, exc angulation of backlegs, front typical, exc movement Helsinki Göran Bodegård AVO ERI1 SA PU1 ROP Mycket tilltalande, vacker hund i utmärkt kondition. Vackra linjer och proportioner. Fint huvud. Snygg överlinje. Mycket välkonstruerad fram och bak. Rör sig utmärkt. En fin hund. Seinäjoki Buvik Anne Livo, Norway AVO ERI3 Kraftfull o. maskulin hane med fina prop. Maskulint huvus, mycket bra hals o. skuldra. Aningen rak I sin överarm. Ngt för platta tassar o. för långa klor. Välvinklad bäkställ. Platt kors o. för högt buren svans. Välutuedklad bröstkorg med förbröst stabila rörelser. Ngt vågig pals, utmärkt päls, trevlig temp. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden AVO ERI4 Utmärkt typ, välformat maskulint huvud, vackra märka ögon, välplaserade öron, fint djup i nospartiet, bra bett och pigment, härligt milt uttryck, bra hals, härliga vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, härlig lårbredd och fina hasor, bra ben ch tassar, utmärkt päls nyttjar svansen väl men blir väl stolt över den, rör sig med bra steg, trevligt temperament, välvisad. BENCHMARK WYF YR HYN WYF FI38803/09 s i. Llawen Tuff ENuff e. Benchmark Haf Breuddwyd Näyttelyt: Kiikoinen Vera Smirnova AVO ERI2 SA PU3 SERT Erinomainen tyyppi. Vahva, urosmainen pää. Kaunis kaula. Hyvä selkä. Hyvä eturinta ja rintakehä. Hyvät kulmaukset edestä ja takaa. Kaunis turkki. Tehokkaat liikkeet. Peräseinäjoki Raija Tammelin AVO EH1 Maskuliininen, hyvät mittasuht. Hyvä pään pituus, mutta pää voisi olla hieman kuivempi ja silmät tummemmat. Hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja. Tilava runko. Hieman niukka eturinta. Sopiva luusto. Riitt. takakulm. Hieman ylös kiin. häntä. Saisi liikkua hieman pidemmällä askeleella edestä ja takaa. Hyvä karva ja väri. Reipas käytös. Seinäjoki Paavo Mattila AVO ERI1 SA PU3 VASERT Erinom. uros. Hyvänmall. pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula. Eritt. hyvä runko. Erinom. ylälinja. Hyväasent. raajat. Hyvälaat. karvapeite. Liikkuu sivusta hyvin, hieman leveästi edestä. Miellyttävä käytös. 6

8 Valkeakoski Kirsti Louhi AVO EH3 Hyväntyyppinen, melko hyväpäinen uros, jolla hyvä luuston vahvuus. Oikea purenta. Hyvä kaula & ylälinja, joka kuitenkin liikkeessä löysä. Tasapain. kulmaukset. Pitkähkö lanneosa. Hyvä karvanlaatu. Yhdensuuntaiset liikkeet. Selkä elää liikkeessä. Tottelevaisuuskokeet: Pori t. Juha Kurtti ALO1 161p Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta 7,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä8 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 5 BENTON ANAHEIM MIGHTY DUCK FI15409/09 s i. Llawen Tuff ENuff e. Benton United We Stand Näyttelyt: Joensuu Urek Tatjana, Slovenia VAL ERI1 SA PU1 ROP CACIB Excellent type. Beautiful head. Correct bite. Good length of the neck. Excellent topline & tail setting. Good depth of the chest. Excellent length of the body. Correct angulaitoins. Excellent coat quality & coat markings. Correct movement. Karkku Ann Corbett VAL ERI1. SA PU3 Well balanced welsh in lovely coat & condition. Lovely head & expression. Good neck & shoulders. With super bone, legs & feet. Good lenght of back, moved well. Mikkeli Siil Inga, Estonia VAl ERI3 SA PU4 Exc. type & size. Masculine male with exc. proportion & balance. Very nice head & expression. Correct ear shape & set. Exc. topline & tailet. Balanced angulations but short in upper arm. Exc. ribcage & body condition. Outstanding coat quality & colour. Close in hocks & loose in elbows. Moves well but falling a bit on front Kuopio Ravirata Tast Harry VAL EH Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Rungosa oikeat mittasuhteet. Ryhdikäs kaula. Lyhyt luiseva lantio. Urosmainen hyväilmeinen pää. Hyvät kulmaukset. Syvä rintakehä. Erinomainen karvanlaatu. Takaliikkeet kapeat. Kyynärpäät ulkokierteiset ja etuliikkeet ahtaat. Liikkuu kiireisesti ja askel jää lyhyeksi. Kuopio Ravirata Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI4 SA Verry happy. Little bit diversed muzzle and skull lines. Correct bite. Good topline. Good angulation. Very nice parallel front. Parallel hocks. Little bit open elbows in the move. Good hair quality. Kuopio Ravirata Ruskovaara Elena VAL ERI3 SA PU3 Tyypikäs, hyvn maskuliininen kokonaisuus. Hyvä huulilinja ja päänmalli. Oikea ilme. Jäntevä lihasikas runko. Oikea-asentoinen häntä liikkeessä. Vähän kapea takaa. Hyvät sivuliikkeet. Helsinki Göran Bodegård VAL ERI2 Maskulin, bra storlek, medelgott huvut. Bra proportioner höjd-längd. Bra ansatt svans. Något kort steg. Lite vid I armblågen. Marktrrång bak. Excellent trots fel, p. q. a. bra helhet. Äänekoski Mattila Paavo VAL ERI2 SA PU4 Erinomainen uros. Kaunisilmeinen pää, kallolinja hieman taakse öaskeva. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko, kulmauksia saisi olla hieman enemmän. Kaunis karvapeite. Hyvät liikkeet. Vilkas miellyttävä luonne. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI4 SA Utmärkt typ, välbalanserad byggd på fina linjer, maskulint välformat huvud, vackra mörka ögon, välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett och pigment, härligt milt uttryck, fin hals, harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, fin lårbredd skulle föredra 7

9 lite stabilare hasor, bra ben och tassar, utmärkt päls, nyttjar svansen väl, utmärkt temperament, rör sig med bra steg och fin still, välvisad. BENTON BEHIND BARS FIN48831/09 s i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret Näyttelyt: Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja Raija Tammelin KÄY H Hyvät mittasuhteet, oik. hyvät pään ja?? linjat. Hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja. Jyrkkä lantio, kapea reisi. Hyvät etukulmaukset. Niukka polvi- ja kinnerkulma. Runko saisi olla tilavampi. Liikkuu lyhyellä askelpituudella. Ulkokierteiset takakäpälät. Hyvä karva. Kaunis väri. Saisi käyttäytyä rohkeammin. BENTON BIG BOYS DON T CRY FIN48828/09 s i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret Näyttelyt: Korpilahti Reia Leikola-Walden AVO EH1 Mittasuhteiltaan oikea. Tänään hieman epävarmasti käyttäytyvä uros, jolla oikealinjainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva liisto. Erinomainen runko. Riittävästi kulmautunut etuosa. Litteät käpälät. Toivoisin paremmin kulmautuneen takaosan, ylikääntyvät kintereet. Liikkuu kapeasti takaa, hyvällä askelmitalla. Upea turkki ja väri. BENTON BREAK THE LAW FI48829/09 s i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret Näyttelyt: Karkku , tuomari Ann Corbett KÄY H Tottelevaisuuskokeet: Ylöjärvi t. Riitta Räsänen ALO3 112p Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen kytkettynä 7,5 Seuraaminen taluttimetta 6 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 Luoksetulo 9 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 Estehyppy 7,5 Kokonaisvaikutus Tampere t. Juha Kurtti ALO1 170p Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 Estehyppy 10 Kokonaisvaikutus 8 BENTON BREAK THE NEWS FIN48832/09 s i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret Näyttelyt: Turku KV Bo Skalin KÄY ERI3 Maskulint huvud. Stor hane, med bra könspregel. Bra hals. Lite lös armbågar. Ngt sluttande kors. Korrekt bröstkorg. Passande benstomme. Kunna ha lite mer effektivare steg. Lohja Kjellevold Stig Arne, Norja KÄY EH1. Rather strongly made dog and a bit rangy. A little coarse in scull. Nice neck. Little straight in front, totally lacking forechest. Good body and topline. Could do with slightly more hind angulation. Exc. bone and feet. Moves ok. Lovely coat. Happy temperament. Teerijärvi Bertil Lundgren AVO ERI1. Goda proport. Maskulint huvud. Välburna o dormade öron. Lite kort hals. Öppna vinklar fram. Saknar förbröst. Bra brästkorg. Skark rygg. Fallande kors. Tillr. vinklar bak. Är kort o bunden i sin steg. Bra benstomme, päls o färg. 8

10 Kaustinen Hans Rosenberg AVO EH1. Maskulin hane. Mycket god typ. Vackert uttryck. Önskar mer markerat stop. Bra hals. Öppna Frambensvinklar. Bra kroppad. Bra benstomme. Brant i sitt kors. Rör se, kort o trippande fram o bak. Brett fram. Bra temperamente, päls o färg Pötyä Harto Stockmari AVO ERI2. Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää & purenta. Hyvä kaula. Etuasentoiset lavat. Tilava runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä takaosa. Hyvä karva. Liikkuu löysästi edestä, hyvin takaa. Miellyttävä käytös. Raisio Lisbeth Campbell AVO ERI1 Masculine male. Excellent type. Nice head & eye. Very nice ears. Could have cleaner teeth. Sleep in upper arm & front. Nice topline standing & moving. Good body. Very nice movement from the side. Good condition. Beautiful colour & presentation. Excellent temperament. Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: Tarvasjoki t. Kari Kielo AVO0 0p Tutkii lähtömakauksen, josta ohjaajan opastamana tutkien ja innokkaasti jäljelle. Alussa pieni suunnantarkistus, työskentely on rauhallisella vauhdilla jäljen päällä etenevää. Koira tarkistelee runsaasti jäljen sivuille, eräällä tarkistuksella löytää läheisen lahtivajan raatokuopalta metsään kannettuja kauriin luita joita unohtuu tutkimaan niin pitkäksi aikaa että ohjaaja joutuu kehoittelemaan koiraa. Jäljelle palatessaan koira törmää vielä hirven luuhun, joka ei ole kuitenkaan niin kiinnostava, ettei muistaisi verijälkeä. Jatkettaessa tuntuu hieman kadottaneen innon seurata verijälkeä, eteenpäin päästään mutta työskentely on hieman väkinäisen tuntuista. Ensimmäisen osuuden loppupuolella harjautuu jäljen sivuun juomaan hyväksi toviksi, jatkaa lopulta itsenäisesti mutta jäljelle palaamisen sijasta käy tarpeillaan eikä enää osoita mitään halua palata jäljelle joten osoitetaan puhdas jälki. Runsailla tarkistuksilla mm. luiden perään päästään ensimmäiselle kulmalle, jolla osoittaa makauksen selvästi ja selvittää kulman ulkokautta tarkistaen. Toisen osuuden alussa taas tarkistelua jäljen sivuille, tarkistuksilta palatessaan löytää kuusen alta kauriin sorkan jossa vielä kopara kiinni, tuo sorkan ohjaajalle ja lopettaa jälkityöskentelyn. Koska koira on selvästi mielestään suorittanut tehtävänsä, ei ole järkevää yrittää jäljelle palauttamista ja koe keskeytetään. Hyvävainuinen koira, jolla kuitenkin on vielä vaikeuksia muistaa annettu tehtävä keväisen metsän muiden hajujen kiinnostaessa paikoin verijälkeä enemmän Lohja (Kirkniemi) t. Rauli Markelin AVO3 25p Ohjattu lähtö. Sibelius jäljestää maa- ja ilmavainua käyttäen reipasta kävelyvauhtia. Kaikilla osuuksilla lenkkejä ja tarkistuksia, jotka johtavat 1:llä ja 2:lla osuudella hukkaan. 1:n kulma jäljen mukaisesti makuu merkaten. 2:n makuu ohitetaan vierestä seuraavalle osuudelle. Kaato haistetaan jo kaukaa, jota haistellaan ja nuollaan. Lisäharjoitus ja kokemus tuonevat jälkiuskollisuutta ja sen myötä parempia tuloksia Marttila t. Juhani Heikniemi AVO2 31p. MH-luonnekuvaus: kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu Osasuoritus 1a Kontakti, tervehtiminen 1b Kontakti, yhteistyö 1c Kontakti, käsittely 2a Leikki 1, leikkihalu 2b Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja 2c taisteluhalu Tulos 3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta 9

11 3a Takaa-ajo 1 2 Aloittaa, mutta keskeyttää 3a Takaa-ajo 2 1 Ei aloita 3b Tarttuminen 1 1 Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään 3b Tarttuminen 2 1 Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään 4 Aktiviteettitaso 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja 5a Etäleikki, kiinnostus 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 5c Etäleikki, uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo 5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta 5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta 6a Yllätys, pelko 4 Pakenee enintään 5 metriä 6b Yllätys, puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 6c Yllätys, uteliaisuus 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko 3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla 7a Ääniherkkyys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7c pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d kiinnostus 3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla 8a Aaveet, puolustus/aggressio 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 8c Aaveet, pelko 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/pakenee 8d Aaveet, uteliaisuus 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/ei mene ajoissa Aaveet, kontaktinotto 8e aaveeseen 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa 9a Leikki 2, leikkihalu 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 9b Leikki 2, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 10 Ampuminen 4 Keskeyttää leikin/passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen BENTON CATCH ANOTHER DUCK FI16013/10 s i. Kazval Shadow Leader of Anibesco e. Benton Pep Talk Näyttelyt: Turku Bo Skalin VAL ERI1 SA PU2 VA-CACIB Trevligt hane, med bra proportioner. Vackert huvud. Korrekt hals. Rör sig bra. Välburen svans. Står mycket bra för sina tassar. Mycket bra front för rasen. Lohja Kjellevold Stig Arne, Norja VAL ERI1 SA VSP Lovely male, totally balanced overall picture. Well made, masculine hed. Strong neck. Exc. front. Well developed chest and good spring of ribs. Super topline. Moderately angulated behind. Plenty of bone. Sound and free mover. Exc. coat. So very happy. Loviisa Finne Leni VAL ERI1 SA PU1 ROP 10

12 Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikeanlinjainen uroksen pää. Hyvät silmät ja korvat. Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvät etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Oikea askelpituus. Karkku Ann Corbett VAL ERI1. SA PU1 VSP Lovely dog of true welsh type. Masculine without coarseness. Lovely head and pigmentation. Love his balance & depth. Moved well. Kuopio Ravirata Tast Harry VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB Hyvin laadukas kokonaisuus. Tasapainoinen tyypillinen ylälinja. Jalo kaunisilmeinen pää. Korrekti raaja- ja runkorakenne. Erinomainen silkinkiiltoinen karvapeite. Täysin säännölliset liikkeet. Iloisesti heiluva häntä. Kuopio Ravirata Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI3 SA PN3 Very nice elegant topline and neck. Good shoulder. Medium behind angulations. Correct set and carriage of tail. Good movement. Excellent hair. Kuopio ravirata Elena Ruskovaara VAL ERI2 SA PU2 VARACA Erinomainen tyyppi, hyvin tasapainoinen kauttaaltaan. Hyvä voima rungossa. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä pään malli. Kaunis näyttelykunto. Hyvät yhdensuuntaiset etuliikkeet. Sujuva sivuliike. Miellyttävä esiintyminen. Turku Marina Ostrovskaya VAL ERI2 SA PU3 3 years. Strong. Big size. Exc. bone, muscles. Exc. head. Good eyes, ears, neck. Exc. topline. Deep chest. Exc. angulation. Free movement. Good coat. Good presentation. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB Utmärkt typ tilltalande champion hane byggd på vackra linjer välformat maskulint huvud, härligt milt uttryck, mörka vackra ögon, välplaserade öron, fint djup I nospartiet bra bett, elegant hals harmoniskt vinklad fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, markerat förbröst, härlig lårbredd och låga fina hasor, bra ben och tassar, utmärkt päls vacker djup röd färg, rör sig med utmärkt stil och steg, härligt temperament nytt svansen väl, välvisad. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB V-12 3 years old. Well balanced, compact, of exc. breed type. Masculin head with slightly domed skull. Scissorsbite. Dark eyes. Exc. neck. Well laid back shoulder. Exc. upper arm. Exc. Spring of rib of good longht. Strong loin. Exc. hind quarters with low hocks. Covering the ground well with good reach & drive. Correct silky coat. Well presented. BENTON DELAWARE DUCK FI12130/11 s i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: Turku Bo Skalin JUN EH4 Vackert huvud med bra uttryckt. Lite knappt vinklad fram. En hane som vill behove mer tid. Vacker hals. Lite trång fram o bak. Rör sig bra bak, kunde ha rat utsteget fram. Lohja Kjellevold Stig Arne, Norja JUN ERI2 Nice junior with correct size and proportions. Well made head which still shall develop for foreface. Good neck. Needs to drop in body with time. Correct topline. Don t want any more hind angulation. Good bone and feet. Ok profile movement, a little wide in front, a little narrow behind. Exc. coat. Lovely temperament. Rauma Show Paula Rekiranta JUN ERI1 SA PU3 VASERT ROP-JUNIOR Tyylikäs ja linjakas nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Jalo pää, miellyttävä ilme, elegantti kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Ikäisekseen riittävä runko. Erinom. karvan laatu. 11

13 Tampere KV Matti Tuominen NUO EH4 1v 5kk erinom. mittasuhteet omaava uros, joka vielä hyvin rungoton. Pää & ilme ok. Hyvin kulmautunut, hieman kapea taka-osa. Hyvä karvanlaatu. Esiintyy ja esitetään hyvin. Tarvitsee aikaa Salo Koskelo Arja JUN EH1 Vielä kovin kesken kehit. oleva 1v 7kk uros. Oikeat pään linjat. Hyvä kaulan pituus. Riittävä luuston vahvuus. Ylälinjan tulee vielä aikuistua ja tässä vaiheessaantaa hieman korkearaaj. yleisvaikutelman. Tänään liikkuu levottomasti, joskin iloisesti ja ryhdikkäästi. Esiintyy ja esitetään hyvin. Karkku , tuomari Ann Corbett NUO EH4 - Rusko Lazzlo Erdös, Unkari NUO ERI1 SA PU3 VASERT Elegante Rüde. Typisch Kopt. Elegante Hals. Korrekt proportioniert gebant. Der Kopt etwas Sjuslich fams. Schön ober-untere linie. Gute winkelunger, presentation. Sehr schön bewegung. Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja Raija Tammelin NUO ERI1 Hyvät mittasuhteet rungossa ja päässä. Hiem. voimakkaat otsaluut. Lenmpeä ilme. Pää saa täyttyä varsinkin alaleuat. Hyvä ylälinja. Hyvän mallinen rintakehä, ikään sopiva. Riittävä luusto. Hyvät kulmaukset. Erinom. sivuliikkeet. Kinnerahdas taka. Kyynärpäät saa tiivistyä. Kaunis karva, käytös. Tervakoski KV Kirsti Louhi NUO EH1 Melko hyväntyyppinen nuori mies, jolla turhan syvä pää. Tummat silmät, hyvä kaula. Saisi olla kulm. edestä paremmin. Rintakehän tulee täyttyä. Hyvä karvanlaatu. Koira liikkuu edestä hieman leveästi, löysin kyynärpäin. Takaliike ok. Porvoo Eeva Rautala NUO ERI2 SA Tyylikäs uros. Hyvät?? Miellyttävä pää, himan pyöreät silmät. Kaunis kaula, rungosta hehitys kovin kesken. Hyvät kulmaukset ja luusto. Hyvä selkälinja. Hieman kapeat takaliikkeet edestä ok. Etukäpälät saisivat olla tiiviimmät. Hyvä luonne. Hyvinkää Eberhardt Jochen H. NUO EH3 Freundlicher Rüde mit ungepflegtem Gebiss. Sehr jugendlicher Kopf, mit gutem Ausdruck. Mittlere Halslänge, jugendlicher?, gute Knochen und Winkelungen. Ellenbogen im Stand und Bewegung sehr offen. Prima Haar. Sicheres Verhalten. Turku Marina Ostrovskaya NUO ERI2 SA 1 year 2 months. Exc. form, bone, muscles. Exc. head. Good eyes, expression. Good ears. Exc. neck. A little slow croup. Good chest. Good front. Exc. angul hind, cood coat, free movement but not parallel in front Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden AVO EH Utmärkt typ, elegant, kunde ha mer tydlig könsprägel, långsträkt välformat huvud, vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i nospartiet, skulle föredra kraftigare underkäke, bra bett milt uttryck, elegant hals, raka vinklar fram, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, något fallande kors, skulle önska generösare vinklar bak, bra ben och tassar, bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med kort sted fram och tåar in, trevligt temperament, välvisad priset pqa, front konstruktion. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark AVO EH 2 years old. A bit light. Well formed head with dark eyes. Scissorsbite. Well set ears. Good neck. Well laid back shoulder but bit straight in upper arm. Would prefer deeper chest & more spring of ribs & the ribcage is too short. A bit long in loin. Well angulated behind. Powerful movement from the side, too close behind & too loose in front. Correct silky soat. Happy temperament. Well presented. BENTON DOT DOT DASH 12

14 FI12131/11 s i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: Lohja Kjellevold Stig Arne, Norja JUN ERI1 SA PU3 SERT Quality exhibit who presents a balances picture. Masculine well cut head. Good neck. Nice front and rear angulation. Exc. top line. Well developed body of age. Well off for bone. Tight feet. Correct movement. Super coat. Well presented. Happy temperament. Tampere KV Matti Tuominen NUO ERI3 11kk hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Vahva luusto. Hyvä kaula & ylälinja. Hieman syvä kallo. Riittävästi runkoa ikäisekseen. Hyvä karva. Eloisa luonne. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin. Karkku Ann Corbett AVO ERI1 SA VASERT Lovely dog, well made all through. Well balanced. Enough substance without being coarse. Lovely hea & expression. Moved well. Raasepori Karjaa Johansson Karl-Erik, Ruotsi NUO ERI2 Utmärkt typ. Vacker huvud, bra uttryck, bra bett?? bra hals, snygg linje. Behöver få lite?? bröstlängd, bra vinklad och utm. pälskvalitet. Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus Nielsen Ewa, Sweden AVO EH1 Tunn, o. färdig hane av god storlek, maskulint huvud, något lågt ansatta öron. Behöver utveckla mera kropp och förbröst. Kunde vara bättre vinklad. Rör sig med bra steg, men behöver mogna i sig och srama upp sig. Vacker djup färg. Porvoo Eeva Rautala AVO ERI1 SA PU4 VASERT Hyvä tyyppi. Nuori uros. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopusuhtainen luusto ja takakulmat. Hieman suora edestä. Liikkuu erittäin hyvin. Rungon tulee kehittyä. Hyvä luonne ja esiintyminen. BENTON DUCK DUCK GOOSE FI12129/11 s i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: Turku KV Bo Skalin JUN ERI 3. Vackert huvud. Mycket bra proportioner för kroppen. Vacker hals. Bra läng i ryggen. Lite lösa armbågar, rör sig bra. Trevligt temperament. Lohja Kjellevold Stig Arne, Norja JUN ERI3. Nice size and proportions. A touch strong in scull. Good neck. Well constructed front and rear. Still needs plenty of time to dvelop in body. Exc. bone. Little flat feet. Moves ok in profle, alittle wide in front, narrow behind. Exc. coat. Nice temperament. Lappeenranta Tino Pehar JUN ERI2 SA 1 year old, good proportions could have little more substance, good head & expression, good eyeshape, correct ear set, correct top line, good tail set, could have better developed ribcage for the age, good angulations, could be better trained for shows. Lahti KV Hans Lehtinen JUN H Aivan liian kevyt uros. Korkea otsapenger ja ilmeen pitäisi olla parempi. Hyvin kevyt runko. Rintakehän pitäisi olla tilavampi ja syvempi. Sopiva luusto. Pitäisi liikkua tehokkaammin takaa. Karkku , tuomari Ann Corbett NUO ERI2 SA - Kouvola Yochai Barak NUO ERI1 SA PU3 VASERT Nice type, full of elegance, good size and proportions. Lovely head and expression, good bone and angulation, overall picture is very nice but is too thin. He is a bit open in elbows and narrow behind. Moves okey. Nice temperament. 13

15 Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus Nielsen Ewa, Sweden NUO ERI2 Hane med rena linjer, och djup, vacker färg. Maskulint huvud, som behöver utvecklas, något stora öron. Kunde vara bättre vinklad fram bra bak. Tillräcklig kropp. Utmärkt benstomme. Rör sig kort och lite löst I steget fram. Fin sid silhuett. Visas väl. Rör sig tätt bak. Porvoo Eeva Rautala NUO ERI3 Hyvä tyyppi, koko ok. Melko hyvä pää. Hyvä kaula. Runko kovasti kesken. Hyvä ylälinja. Riittävät takakulmaukset, saisi olla parempi edestä. Etukäpälät saisi olla tiiviimmät. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja löysästi edestä. Kaipaa itseluottamusta lisää. Hyvinkää Eberhardt Jochen H. NUO EH2 Freundlicher Rüde mit schöner Ansicht in Stand, aber leider sehr engbewegter Hinterhand und loose Vorhand. Sehr schöner Kopft und Ausdruet. Jugendlicher Hals und Reinpf. Ausgezei Zhnetes Haar, sicheres BENTON FOLLOW THAT DUCK FI24414/11 s i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: Turku KV Bo Skalin JUN ERI2 SA VA-SERT Trevligt hane, maskulint huvud. Mycket bra front. Härligt temperament. Mycket rastypisk överlinje. Passande bensomme. Mycket lovande junior, som rör sig bra. Ngt sluttande kors. Vaasa Soile Bister JUN EH1. Kaunislinjainen hyväluust. ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori uros, jolla hyvä ylälinja. Pää saisi olla kuivempi ja pään profiili parempi. Hyvät kulm. ed. ja takana. Takaosan tulee vahvistua. Turhan pihtikinttuinen. Kaunis karva. Saisi olla itsevarmempi. Hyvä sivuliike, mutta ed. hieman löysä ja takana kovin kinnerahdas Teerijärvi Bertil Lundgren JUN ERI1. Goda proport. Väldormat maskulint huvud. Välansatta öron. Tillr. hals. Bra skuldra. Bra brönstkorg o längd. Stark rygg. Fallande kors. Välvinklad bak. Rör sig bra från sedan, lite frång bak o lös I armbågar. Bra benstömme o palskvalitet. Kaustinen Hans Rosenberg JUN EH1. Maskulin hane under utv. Mycket god typ. Önskas mer självförtroende Bra huvud uttryck. Alltför öppna frambensivinklar. Bra prop I kropp o benstomme. Brant i sitt kors. Tillräckliga backbensvinklar. Rör sig alltför kort fram, trångt bak Kauhava Bjarne Sörensen JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT Vackert maskulint huvud. Välkroppad. Bra päls och benstömme. Rör sig bra. Behöver lite mer självtroande. Pietarsaari Harry Tast JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT 14kk kookas, mutta tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus, hyväluonteinen, urosmainen pää, otsaluut vielä korostuneet, hyväasentoiset pitkät lavat, hyvin rakentunut lihaksikas takaosa, säännölliset liikkeet, oikea karvanlaatu, hyvät hapsut. Tampere KV Matti Tuominen JUN ERI1. 14kk, vahvaluustoinen juniori, jolla hyvin avoin luonne. Miellyttävä pää & ilme. Hyvä ylälinja. Erinom. karvanlaatu. Sopivasti kulmautunut & hyvät sivuliikkeet, mutta vielä kovin kapea takaosa. Lanneosa voisi olla aavistuksen lyhyempi. Miellyttävä kokonaisuus. Tarvitsee aikaa. Karkku Ann Corbett JUN ERI1. SA Very smart young dog of lovely breed type. Good neck, head & shpulders. Well balanced, in lovely coat & condition. Would prefer a stronger backend as he stands slightly low hocked. However, moved well. Kokkola Tuula Pratt NUO ERI1 14

16 Voimakaspäinen uros, jolla kaunis kaulalinja. Hyvä lapa, olkavarsi pitäisi olla viistompi. Tyypillinen selkälinja. Turhan jyrkkä lantio ja alas kiinnittynyt häntä. Voisi olla voimakk. kulmautunut takaa. Ahtaat takaliikk. Saisi olla täyt. runko. Hyvä sivuaskel. Oulu Äimäraution ravirata Carlström Ann, Ruotsi NUO ERI2 SA Tilltalande helhet. Utm. prop. Mask huvud. Fint uttryck välplacerade öron, fint formade. Mycket bra hals och överlinje Välkroppad Lagom vinklar Rör sig trångt bak utm.?? Lapua Leila Kärkäs NUO EH1 Hyvät mittasuht. omaava uros, jolla oikealinjainen hyvän pituinen pää, otsaluut vielä hieman korostuneet, riittävät etukulmaukset, voimakkaasti kulm. takkaa, lantiossa luisuutta, seisoo hieman kintekeet pihdissä ja takaliike kovin ahdas, ikään sopiva rintakehä, mutta eturinta puuttuu täysin, hyvä luusto ja käpälät, erinom. karva, hieman leveä etuliike, riittävä askelpituus, hyvä karvan laatu, miellyttävä käytös Seinäjoki Buvik Anne Livo, Norway NUO ERI1 SA PU3 SERT Utmärkt typ, korrekta prop., maskulint huvud, välansatta öron, mycket bra hals o. skuldra, lite rak i sin överarm, väl vinklad, bakställ ännu mycket ofärdig i sin bröstkorg, rör sig bra sett från sidan ännu ngt ostabilt o. brett set fram, utmärkt päls o. temp. Jyväskylä KV Annaliisa Heikkinen NUO ERI1 Erittäin hyvän tyyppinen sopusuhtainen nuori uros, jolla kaunis pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Tiivis runko, mutta siinä saisi olla enemmän massaa. Riittävät takakulmaukset. Kauniit sivuliikkeet. Takaa katsoen ahtaat ja edestä hieman löysät. Eo. karvanlaatu. Hyvä väri. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden NUO ERI1 SA Utmärkt typ, byggd på vackra linjer, välformat maskulint huvud, fint djup i nospartiet, mörka vackra ögon välplacerade öron, bra pigment och bett, fint milt uttryck bra hals, normala vinklar fram, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, tillräckliga vinklar bak, skulle föredra stabilare hasor, bra ben och tassar, utmärkt päls, nyttjar svansen väl, rör sig balanserat med tillräckligt påskjut, härligt temperament, välvisad. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark NUO ERI1 SA Almost 2. Well balanced. Up to size. Masculine head with good expression. Well chiselled under the eyes. Scissors bite. Well formed but a bit big ears. Exc. neck. Well laid back shoulders. Would prefer deeper chest. Good ribcage of correct length. Well angulated knees. Covering the ground well from the side, a bit close behind & bit loose in front. Correct silky soat. Well presented. Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: Kruunupyy t. Nina Kujala AVO0 0p Innokas rauhoitettu lähtö. Kofi jäljestää pääasiassa ilmavainulla, jäljen molemmin puolin risteillen. Jokaisella osuudella tuoreet sorkkaeläinten jäljet ajavat Kofin laajoille tarkastuslenkeille. Toisella osuudella Kofin taidot eivät vielä riitä palauttamaan jäljelle, ensimmäinen hukka. Toinen määrätietoinen poistuminen heti perään, toinen hukka. Ensimmäinen kulmamakaus merkataan hyvin ja kulma tarkasti. Toinen kulmamakaus myös kiinnostaa. Valitettavasti kolmannella osuudella ajan ylityksen vuoksi tuomari keskeyttää kokeen. Ajoittain mallikkaita osuuksia, tänään kuitenkin sorkkaeläinten jäljet kiinnostavat enemmän. BENTON GO DUCKS GO FI21133/12 s i. Benton Catch Another Duck e. Benton United We Stand Näyttelyt: Eckerö Tapio Eerola PEK1 KP ROP-pentu 15

17 7,5kk ikäisekseen normaalisti kehittynyt, varsin lupaava. Lupaava pää, kauniit silmät. Oikein kiinnittyneet korvat. Hyvät runkoraajat ja kulmaukset. Liikkuu suoraan. Askelpituus hyvä. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark JUN ERI 10 months old. Good size. Masculin head. Bit too round & light eyes. Scissorsbite. Well formed but a bit big ears. Good neck. Bit straight in shoulders. Would prefer deeper chest. Exc. spring of ribs. Well angulated behind. Moves with power but a bit hackeney in front. Silky coat. Well presented. BENTON HALL OF FAME FI32607/12 s i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Winter Storm Näyttelyt: Jyväskylä KV Annaliisa Heikkinen PEK1 KP ROP-pentu Erittäin hyvän tyyppinen urospentu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pää ja kaula. Hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Sopiva luusto. Eo. karvanlaatu. Hyvä väri. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Viehättävä luonne. Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden PEK1 KP VSP-pentu 8 mån gammal trevlig hanvalp, välformat långsträkt huvud för dagen lite plan i stopet vackra mörka ögon välplacerade öron, bra bett, fint milt uttryck bra hals harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröskorg, bra ben och tassar, fin lårbredd något löga hasor, utmärkt färg lovande päls nyttjar svansen väl rör sig med fin stil och bra steg, trevligt teperament och välvisad Helsinki Helsingin Messukeskus Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEK1 KP VSP-pentu kookas, riittäväluustoinen pentu, selvä sukupuolileima, pitkähkö pää, voimakas otsapenger, hyvät karvat, tasapainoinen ylälinja, runko vielä kevyt, hyvin kulmautunut, likkuu tasapainoisesti, hyvä turkin alku. BENTON HOLE IN ONE FIN24441/00 synt i. Benton Everybody Duck e. Kastalian Tirlittan Näyttelyt: Karkku , tuomari Trudy Short, Iso-Britannia VET ERI2 - BENTON UGLY DUCKLING FIN16807/07 s i. Menstonia Marcel e. Benton Let Em Talk Näyttelyt: Turku KV Bo Skalin VAL ERI3. Vackert maskulint huvud. Bra hals. Lite lösa armbågar, lite bred i fronten. Mycket vackert i sin siluetten. Vän vinklad. Står bra i sina tassar. Rör sig bra. Lohja Kjellevold Stig Arne, Norja VAL ERI4 SA Lovely male, exc. size and proportions. Well made head. Beautiful neck. Could be slightly better angulated both front and rear. Correct top line. Good body but would like more spring of ribs. Exc. bone and feet. Moves a little short stepping in front, otherwise ok. Lovely coat and condition. Very outgoing, behaves like a puppy. Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja 9 Raija Tammelin VAL ERI1 SA PU1 VSP Maskul. hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Lempeä ilme. Hyvä pigm. Voimakkaat otsaluut. Hyvä ylälinja. Luisu lantio. Sopiva rungon tilavuus. Sopiva luusto. Hyvät takakulm., niukat edessä. Hyvä karva, väri. Turku Marina Ostrovskaya VAL ERI3 SA PU4 5 years. Exc. form, bones, muscles, exc. males head. Good eyes, expression. Exc. neck. Good top line, deep chest. Good ang. in front, exc. hind. Free movement, good coat, good presentation. 16

18 Helsinki Helsingin Messukeskus Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI3 SA Utmärkt typ, välformat maskulint huvud, vackra mörka ögon, välplacerade öron fint djup i nospartiet, skulle föredra lite kraftigare markerad underkäke, bra bett och pigment härligt milt uttryck, bra hals, rak skuldra, korrekt överlinje, välformad bröstkorg normala vinklar bak, härlig lårbredd, fina hasor bra ben och tassar, urmärkt päls härlig djup röd färg, nyttjar svansen väl, rör sig lite kort I steget fram men med fin still och bra påskjut, utmärkt temperament, välvisad Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark VAL ERI3 SA 5 years old. Well balanced. Masculine head. Well chiselled below eyes. Dark eyes. Scissors bite. Well formed ears. Good neck. A bit straight in shoulders & upper arm. Good spring of ribs but would prefer the ribcage bit longer. Strong but a bit long in loin. Well angulated hind quarters. Powerful movement from behind but would prefer bit more reach in front. Correct silky coat. Well presented. BENTON UPON REQUEST FIN16806/07 s i. Menstonia Marcel e. Benton Let Em Talk Näyttelyt: Hyvinkää Eberhardt Jochen H. AVO EH2 Freundlicher Rüde ohne Ringerfahrung und mit zu viel?. Typischer Kopf und Ausdruck. Gut entwickelter Hals und Rumf. Sehr gutgestelle Hinterhand. Vorderhand in Stand und Bewegung sehr offen. Schönes Haar. Turku Marina Ostovskaya AVO ERI2 SA VASERT Exc. form, bone, muscles. Exc. males head. Good eyes, ears. Exc. neck. Exc. topline. Deep chest. Good angul. in front, exc. hind. Exc. coat, movement, temperament. Helsinki Helsingin Messukeskus Kristensen Michael, Denmark AVO ERI1 SA VASERT 5 years. Compact & well balanced. Well chiselled below eyes. Scissors bite. Well formed but a bit big ears. Exc. neck & well laid back shoulders. Good bone. Exc. spring of ribs, Strong loin. Well angulated behind, but bit high hocks. Covering the ground well. Silky coat. Well presented. BENTON WHAT WOMEN WANT FI58646/07 s i. Don s Paparazzi e. Benton Pep Talk Näyttelyt: Tervakoski KV Kirsti Louhi VAL ERI1 SA PU2 VARACA Hyväntyyppinen uros. Melko hyvä pää, oikea purenta. Hyvä kaula, säkä & ylälinja. Voisi liikkua pidemmällä etuaskeleella. Tasapain. kulmaukset. Selkä elää liikkeessä. Etuliike hieman leveä. Hyvä turkinlaatu. Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: Loppi t. Satu Savolainen-Pulli VOI3 27p. Ohjattu lähtö. Nappi jäljestää reipasta kävelyvauhtia käyttäen runsaasti ilmavainua. 1. osuudella Nappi tekee pari tarkistuslenkkiä jäljen sivuun ja kulmalla olevan katkon oikaisee. 2. osuuden lopussa tarkistuslenkin aikana kulma oikaistaan ja lopulta Nappi päätyy paluujäljelle. Hukka. 3. osuus muuten jälkitarkasti, mutta makauksen kohdalla tehdään tarkistus. Osuuden lopussa jäljen sivuun ja seuraavasta osuudesta yli aina hukkaan asti. Palautuksen jälkeen 4. osuus hyvin kaadolle, jonka kantaa tielle asti. Makauksista Nappi merkkaa hyvin pysähtyen 1., 2. ja 4. Vauhdikas, hieno suoritus riistarikkaassa maastossa Loppi (Keihäsjärvi) t. Tuovi Henttu VOI3 21p. Ohjattu lähtö. Nappi jäljestää sekä maa- että ilmavainua hyväksi käyttäen jarrutettuna sopivaa vauhtia. 1. osuus hyvää jäljestystä, 1. makaus merkattiin erinomaisesti pysähtyen. 1. kulma 17

"Excellent type. Very nice head and expression. Good neck. Excellent body and bones for her size. Good angulation infront and rear. Moves well.

Excellent type. Very nice head and expression. Good neck. Excellent body and bones for her size. Good angulation infront and rear. Moves well. Päivämäärä Paikka Tuomari Luokka Tulos 9.1. Kajaani KV Levente Miklos, Unkari JUN ERI 2 "Compact bitch. Lovely head. Holding of the ears should be better. Excellent topline and underline. In the front

Lisätiedot

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA 12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden sininen Evanesence Vom Napoleonstein FI46037/09 Mittasuhteiltaan oikea, elegantti nuori narttu. Oikealinjainen pää sivusta, vahvanpuoleinen kallo ja avonaiset

Lisätiedot

WALESINSPRINGERSPANIELIT. Vuosikirja 2010

WALESINSPRINGERSPANIELIT. Vuosikirja 2010 WALESINSPRINGERSPANIELIT Vuosikirja 2010 VUOSIKIRJA 2010 WALESINSPRINGERSPANIELIT UROKSET ALEXWAY`S RED HOT CHILI FI34645/02 Synt. 17.7.2002 i. Hillpark Roller Coaster e. Alexway`s Nomore Commends Puolanka

Lisätiedot

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä keltainen / tiikerijuovainen Edendane's A Kind Of Magic FI37748/10 Kookas, vahvaluustoinen, maskuliininen uros. Hyvät pään linjat, hieman löysät luomet, purenta

Lisätiedot

siihen, ei väistä kiinnostunut TO:sta Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/ Korjailee otetta

siihen, ei väistä kiinnostunut TO:sta Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/ Korjailee otetta 1 2 3 4 5 1a. KONTAKTI Tervehtiminen Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra Välttää kontaktia, väistää Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen Mielistelevä

Lisätiedot

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Tervakoski 26.8.2012 Tuomari: Kirsti Louhi keltainen tiikerijuovainen Alder Glade s Alonso FI47620/11 Erinomaista tyyppiä oleva uros. Kaunis, voimakas pää. Erinomaiset pään linjat. Oikea purenta. Hyvin

Lisätiedot

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET BLACK BACK RAJU RUMBA FI36503/09 Ryhdikäs juniori, toivoisin kauttaaltaan hieman vahvemmaksi, tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyväasentoiset hieman

Lisätiedot

WALESINSPRINGERSPANIELIT

WALESINSPRINGERSPANIELIT WALESINSPRINGERSPANIELIT Vuosikirja 2011 Näyttelyarvostelut 25.10.2013 Kirjoittajat: (syksyn arvosteluja puuttuu) Sirpa Etolin, Inka Paasalo ja Marja Strahlendorff Sisällysluettelo: Urokset s. 2 Nartut

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2007 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT

VUOSIKIRJA 2007 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT VUOSIKIRJA 2007 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT Kirjasta puuttuu koe arvosteluja ja ne täytetään sitä mukaa kunhan arvostelut valmistuvat / löytyvät. Kirja sisältää tällä hetkellä näyttely, mejä, taipumuskoe,

Lisätiedot

Walesinspringerspanielit

Walesinspringerspanielit Walesinspringerspanielit VUOSIKIRJA 2013 Alkusanat: Nykyisin Springerspanielit ry:n vuosikirjat julkaistaan sähköisesti yhdistyksen kotisivuilla painettujen kirjojen sijaan. Aikanaan, kun tulokset painettiin

Lisätiedot

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Cserehát Gyöngyszeme Aramisz FI13747/13 1-vuotias, hyvän kokoinen poika, joka valitettavasti on aivan liian lyhyt. Hyvin jyrkkä lantio

Lisätiedot

UROKSET. Afoul FI54624/11 i. Veto-Tassun Aslak e. Burya

UROKSET. Afoul FI54624/11 i. Veto-Tassun Aslak e. Burya UROKSET Afoul FI54624/11 i. Veto-Tassun Aslak e. Burya Hamina KV 12.5.2012, Pekka Teini Suhtautuminen tuomariin: Rodunomainen lähestyttäessä. Koko: 58cm. Mittasuhteiltaan hyvä, lupaava, vielä pentumaisen

Lisätiedot

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke KUOPIO KV 4.8.2012 Tuomari: Juha Putkonen Urokset valioluokka Finndanes Inside Joke Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen luusto. Hyvänkokoinen pää. Hyvät korvat. Niukat otsarypyt. Hyvä

Lisätiedot

Koostanut Pirjo Peltonen UROKSET

Koostanut Pirjo Peltonen UROKSET Koostanut Pirjo Peltonen UROKSET AAMUNKOITON CASPER 17647/09 s.21.2.2009 i. C.I.B C.I.E Fin & Ee & Lv & Si & Ru & Ro & Hr Mva PMJV- 05 LvV-06 Rancecraig Scottish Gent e. Muskettikoiran Princess kasv. Jaana

Lisätiedot

BUHUND- NÄYTTELYARVOSTELUT 2008

BUHUND- NÄYTTELYARVOSTELUT 2008 VUOSIKIRJA 2008 BUHUND- NÄYTTELYARVOSTELUT 2008 KASVATTAJALUOKKA: Kennel Kimura s Kuopio 1.8.2008, Leif-Herman Wilberg, Norja, KASV1, KP 2172, 2175, 2176, 2177 One male + three females. All of excellent

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2012 Suomen Buhund Yhdistys

VUOSIKIRJA 2012 Suomen Buhund Yhdistys VUOSIKIRJA 202 Suomen Buhund Yhdistys Buhund Vuosikirja 202 Sisällysluettelo (suluissa näyttelykäyntien määrä) s. 2 Näyttelytulokset Urokset: RusoEmil, om. Anne Konttinen, Tuusula () Maxfrin Bruce, om.

Lisätiedot

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ Kesäpäiväarvostelut 2015 Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS Kalliovaaran Ådi Princ Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Erinomainen pigmentti. yvät silmät

Lisätiedot

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Chic Carelia s Forget-Me-Not 53165/09 Erinomaista tyyppiä oleva neliömäinen voimakas urospentu. Hyvät pään mittasuhteet,

Lisätiedot

17.5.2007 Suonenjoki. Saija Juutilainen. Sininen Urokset, nuortenluokka

17.5.2007 Suonenjoki. Saija Juutilainen. Sininen Urokset, nuortenluokka 17.5.2007 Suonenjoki Saija Juutilainen Sininen Urokset, nuortenluokka Bonel Uruk-Hai 46508/05 20kk Hyväryhtinen ja -luustoinen nuori, jolla erinomaiset rungon mittasuhteet. Urosmainen pää. Hyvä Otsapenger.

Lisätiedot

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka Heinola 19.8.2012 tuomari Satu Ylä-Mononen keltainen-tiikerijuovainen urokset Junioriluokka Kiamar Dude FI29424/11 16 kk, tällä hetkellä voimakkaassa kehitysvaiheessa oleva uros. Hyvät pään linjat, mutta

Lisätiedot

25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne keltainen / tiikerijuovainen Alder Glade's Alonso FI47620/11 OK mittasuhteet, riittävä luusto, hieman lyhyt pää, jossa pyöreä otsa, leveä kallo, hieman poskia,

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2011 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT NÄYTTELYTULOKSET UROKSET. Aamuhallan Atomi FI49307/10 s. 27.07.2010

VUOSIKIRJA 2011 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT NÄYTTELYTULOKSET UROKSET. Aamuhallan Atomi FI49307/10 s. 27.07.2010 VUOSIKIRJA 2011 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT Kirja on keskeneräinen ja sitä päivitetään sitä mukaan kun se valmistuu. Tällä hetkellä kirjassa on näyttelyarvostelut tammi huhti, marras joulu 2011. NÄYTTELYTULOKSET

Lisätiedot

WHITE VILLAN ACE VENTURA

WHITE VILLAN ACE VENTURA Pieksämäki 7.6, Tuire Okkola FLAMMEUS KEPPONEN 16195/08 PEN 2. 7 kk nuori uros jonka turkin laatu tänään vielä erittäin pehmeä. Kuono-osa tulee vielä kehittyä ja pään täyttyä silmien alta. Hyvä pigmentti

Lisätiedot

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Oulu KV 12.7.2008 Tuomarina Anita Alatalo keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Dogiwogin Edison FIN14104/08 7,5kk Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä raajakorkeuden omaava urospentu. Hyvä purenta.

Lisätiedot

Emman näyttelyarvostelut

Emman näyttelyarvostelut Emman näyttelyarvostelut Yli 15 kk 24.3.2015--> 10.1.2016 Tarto, Viro tuomari Salvador Janeiro, Portugal KÄY ERI1 SA PN1 SERT ROP Excellent type, good head proportions, very good topline & croup, excellent

Lisätiedot

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon

Lisätiedot

Buhund Vuosikirja 2009

Buhund Vuosikirja 2009 Buhund Vuosikirja 2009 SISÄLLYSLUETTELO BUHUND VUOSIKIRJA 2009 Kasvattajaluokka, kennel Kimura's s. 3 Urokset: Frank s. 3 Gnipagrottans Eskil Frekeson s. 3 Gnipagrottans Halfdan Röde s. 3 Gungner's Freke

Lisätiedot

Jaden näyttelyarvostelut (tuoreimmat ylimpänä):

Jaden näyttelyarvostelut (tuoreimmat ylimpänä): 1 Jaden näyttelyarvostelut (tuoreimmat ylimpänä): Valioluokassa 8.1.2011-> 27.7.2013 Pori kv Tuomari Tuula Savolainen VAL ERI3 6 v. Tyyppi erinomainen. Hyvä pää ja ilme. Tummat silmät. Erinomainen eturinta.

Lisätiedot

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Iisalmi 27.5.2007 tuomari: Juha Putkonen keltainen - tiikerijuovainen urokset Dogiwogin Blackamoore FI11382/06 Hyvänkokoinen, hyväluustoinen juniori uros. Hyvät rungon mittasuhteet, selvä sukupuolileima.

Lisätiedot

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka IKAALINEN 16.8.2009 Tuomarina Ylä-Mononen Satu musta / harlekiini pentuluokka Namilon Dumle FI10947/09 7kk erittäin lupaava. Kaunis rakenne, hyvin liikkuva pentu. Vahva oikealinjainen uroksen pää, jossa

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2010 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT

VUOSIKIRJA 2010 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT VUOSIKIRJA 2010 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT Kirjasta puuttuu koe- ja näyttelyarvosteluja. Ne täytetään sitä mukaa kunhan arvostelut valmistuvat / löytyvät. Kirja sisältää tällä hetkellä näyttely ja mejä

Lisätiedot

Walesinspringerspanielit vuosikirja 2008

Walesinspringerspanielit vuosikirja 2008 Walesinspringerspanielit vuosikirja 2008 UROKSET AKU FIN31751/05 s. 5.6.2005 i. North Maiden`s Forest Gump e. Alexway`s Romantic Rose Rovaniemi 21.6. Kirsi Nieminen VAL, H. Erinomaista tyyppiä oleva koira,

Lisätiedot

Helsinki ryhmä 9.9.2012. tuomari: Maija Mäkinen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Helsinki ryhmä 9.9.2012. tuomari: Maija Mäkinen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Helsinki ryhmä 9.9.2012 tuomari: Maija Mäkinen keltainen - tiikerijuovainen urokset Red Rublev Cucculuuruu FI34411/11 16 kk. Hyvin kehittynyt, maskuliininen juniori. Voimakas urosmainen pää, jolla melko

Lisätiedot

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Narttu Syntynyt 22.03.2010 CHOIRAN TINWHISTLE Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Emä: MINELAN CHOIRANITA FIN20512/06 FI24997/10 - RZ Väri: riistanvärinen Paino 5,65 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Koostanut Pirjo Peltonen UROKSET

Koostanut Pirjo Peltonen UROKSET Koostanut Pirjo Peltonen UROKSET AAMUNKOITON CASPER 17647/09 s.21.2.2009 i. C.I.B C.I.E Fin & Ee & Lv & Si & Ru & Ro & Hr Mva PMJV- 05 LvV-06 Rancecraig Scottish Gent e. Muskettikoiran Princess kasv. Jaana

Lisätiedot

UROKSET AAMUNKOITON CASPER

UROKSET AAMUNKOITON CASPER UROKSET AAMUNKOITON CASPER 17647/09 s.21.2.2009 i. C.I.B C.I.E Fin & Ee & Lv & Si & Ru & Ro & Hr Mva PMJV- 05 LvV-06 Rancecraig Scottish Gent e. Muskettikoiran Princess kasv. Jaana Kaltio Näyttelyt: Kajaani

Lisätiedot

HEINOLA 23.8.2009. tuomari: ELINA HAAPANIEMI. keltainen/tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

HEINOLA 23.8.2009. tuomari: ELINA HAAPANIEMI. keltainen/tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka HEINOLA 23.8.2009 tuomari: ELINA HAAPANIEMI keltainen/tiikerijuovainen urokset Edendane`s Hagbard FIN41170/08 15kk keltainen. Erinomainen koko, sukupuolileima ja mittasuhteet. Erittäin hyvät ääriviivat

Lisätiedot

HELSINKI RN 12.9.2009. Tuomari UNTO TIMONEN. sininen. urokset. junioriluokka

HELSINKI RN 12.9.2009. Tuomari UNTO TIMONEN. sininen. urokset. junioriluokka HELSINKI RN 12.9.2009 Tuomari UNTO TIMONEN sininen Bonel Ä-yön Dudacam FIN52855/08 Vahvaluustoinen junioriuros. Hyvät pään sivuprofiilit. Runsaat huulet. Vahva kaula. Etuosa tarvitsee aikaa. Hyvät raajat

Lisätiedot

Kajaani KV 6-7.1.06 Jouko Yrjölä JUN ERI1 PN1 SERT ROP

Kajaani KV 6-7.1.06 Jouko Yrjölä JUN ERI1 PN1 SERT ROP 2006 Appenzellien näyttelytulokset Kajaani KV 6-7.1.06 Jouko Yrjölä JUN ERI1 PN1 SERT ROP Alpweiden Veni Vidi Vici 14955/05 Erittäin hyvän tyyppinen jun. narttu. Hyvät mittasuhteet. Hyvin tyypillinen pää.

Lisätiedot

Karjaa 12.7.2009. tuomari: Hannele Jokisilta. sininen. urokset. junioriluokka

Karjaa 12.7.2009. tuomari: Hannele Jokisilta. sininen. urokset. junioriluokka Karjaa 12.7.2009 tuomari: Hannele Jokisilta sininen urokset Bonel Ä-Yön Variatee FI52857/08 Sopivan kokoinen, neliömäinen. Vielä kovin pentumainen kokonaisuus. Päässä hyvät mittasuhteet, mutta vielä ikään

Lisätiedot

kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills

kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills BIS1 Kalliovaaran Drahus ROP Kalliovaaran Drahus VSP Kalliovaaran Falka ROP-Pentu Kalliovaaran Madunk Princova VSP Haltiavuoren Aslak ROP-Kasvattaja Kalliovaaran

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2009 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT

VUOSIKIRJA 2009 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT VUOSIKIRJA 2009 ENGLANNINSPRINGERSPANIELIT Kirjasta puuttuu koe arvosteluja ja ne täytetään sitä mukaa kunhan arvostelut valmistuvat / löytyvät. Kirja sisältää tällä hetkellä näyttely, mejä, toko ja luonnetesti

Lisätiedot

Walesinspringerspanielit VUOSIKIRJA 2015

Walesinspringerspanielit VUOSIKIRJA 2015 Walesinspringerspanielit VUOSIKIRJA 2015 Alkusanat: Nykyisin Springerspanielit ry:n vuosikirjat julkaistaan sähköisesti yhdistyksen kotisivuilla painettujen kirjojen sijaan. Aikanaan, kun tulokset painettiin

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKANAKITA RY

SUOMEN AMERIKANAKITA RY SUOMEN AMERIKANAKITA RY VUOSIKIRJA 2014 SUOMEN AMERIKANAKITA RY. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2014 Kaikkien rotujen pentunäyttely Lahdessa 19.1.2014 Pentunäyttely järjestettiin yhdessä Broholmer-yhdistyksen

Lisätiedot

Isosveitsinpaimenkoirien näyttelyarvostelut 2011 29 näyttelyä, 58 näyttelykäyntiä

Isosveitsinpaimenkoirien näyttelyarvostelut 2011 29 näyttelyä, 58 näyttelykäyntiä Isosveitsinpaimenkoirien näyttelyarvostelut 2011 29 näyttelyä, 58 näyttelykäyntiä 20110116 LAHTI R, Leila Kärkäs FI31214/10 Fleur De Lis from Balihara Ranch JUN EH 1-vuotias. Mittasuhteiltaan ja raameiltaan

Lisätiedot

UROKSET A ONE S TOREADOR

UROKSET A ONE S TOREADOR UROKSET A ONE S TOREADOR S55672/03 s.25.09.2003 i. GB Sh Ch Lennoxgrove Sadly Sober e. Se Mva MV-03 Blue Satin Forever A One kasv. Ann Swärd, Ruotsi Näyttelyt: Rovaniemi RN 22.3. Tarja Hovila VAL ERI 2

Lisätiedot

Ylihärmä RN 23.2.2008 tuomari: Teija Salmi-Aalto, Suomi musta-harlekiini urokset pentuluokka Anxious Fifth Element FI38992/07 7 kk.

Ylihärmä RN 23.2.2008 tuomari: Teija Salmi-Aalto, Suomi musta-harlekiini urokset pentuluokka Anxious Fifth Element FI38992/07 7 kk. Ylihärmä RN 23.2.2008 tuomari: Teija Salmi-Aalto, Suomi musta-harlekiini urokset pentuluokka Anxious Fifth Element FI38992/07 7 kk. Erittäin kookas, vahva ja voimakas urospentu. Hyvä vahva kaula, ylälinja,

Lisätiedot

Walesinspringerspanielit. Vuosikirja 2006

Walesinspringerspanielit. Vuosikirja 2006 Walesinspringerspanielit Vuosikirja 2006 62 uros SERTiä 69 NARTTU SERTiä UROKSET AKU FIN31751/05 s.5.6.2005 i. North Maiden`s Forest Gump e. Alexway`s Romantic Rose Näyttelyt: Kajaani KV 6.-7.1 Roberto

Lisätiedot

Näyttelyarvostelut ovat kirjoittaneet Pirjo Peltonen ja Jaana Ranta. JULKAISUT 2006 UROKSET

Näyttelyarvostelut ovat kirjoittaneet Pirjo Peltonen ja Jaana Ranta. JULKAISUT 2006 UROKSET Näyttelyarvostelut ovat kirjoittaneet Pirjo Peltonen ja Jaana Ranta. JULKAISUT 2006 UROKSET A FRANSMANNI DES PYRAMIDES DE CHOLULA 25217/06 s.04.08.2005 i. Synchro du Moulin de l Archat e. Ubeba des Pyramides

Lisätiedot

09.10.2010 RY HÄMEENLINNA HARRY TAST

09.10.2010 RY HÄMEENLINNA HARRY TAST UROKSET CHILIBERRY'S NAPOLEON FI32036/09 Kookas, mittasuhteiltaan oikea, järeäkalloinen urosmainen pää. Hyvä ilme. Korrekti raajarakenne. Kyynärpäiden tulee tiivistyä. Nyt liikkeessä ulkokierteiset. Erinomainen

Lisätiedot

Uros Syntynyt: 22.4.2012. Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA

Uros Syntynyt: 22.4.2012. Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA Uros Syntynyt: 22.4.2012 AAVISTUKSEN ÖINEN-TEHORATSIA Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA FIN23280/07 FI30976/12- LZ Väri: punainen Paino 6,10 kg Tarkastustulos: Hyväksytään

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2010 LYHYTKARVAISET COLLIET

VUOSIKIRJA 2010 LYHYTKARVAISET COLLIET VUOSIKIRJA 2010 LYHYTKARVAISET COLLIET KAJAANI KV 10.1.2010 tuomari: Dina Korna, Viro LAHTI 17.1.2010 tuomari: Paula Heikkinen-Lehkonen TURKU KV 24.1.2010 tuomari: Carl-Gunnar Stafberg, Ruotsi ALAVUS 30.1.2010

Lisätiedot

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder UROSKAVALKADI Suomen Keeshond ry Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder CINEREUS RINTIN MOON SHADOWS, "Ezio" Rek. nro FI10311/13 Synt.

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2013. Sisällysluettelo Näyttelytulokset

VUOSIKIRJA 2013. Sisällysluettelo Näyttelytulokset VUOSIKIRJA 203 VUOSIKIRJA 203 Sisällysluettelo Näyttelytulokset s. 2 s. 3 Urokset Tunturipuron Lumimyrsky, om. Kirsti Koukkari ja Ville Pennanen, Käärmelahti () Cipacan Mocca Master, om. Marjaana Sairanen

Lisätiedot

20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI

20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI 20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI FI54776/10 Bollbölen Petit Prince PEN1 KP VSP-PEN 8kk vanha, erinomaiset mittasuhteet. Vahva urospentu. Erinomainen purenta. Kauniit tummat silmät. Hyvä kaula. Tasainen

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2014. Sisällysluettelo

VUOSIKIRJA 2014. Sisällysluettelo Vuosikirja 204 VUOSIKIRJA 204 Sisällysluettelo Näyttelyt s. 2-3 s. 4-26 Urokset Gnipagrottans Qu, om. Björg ja Bengt Silverin, Ruotsi (2) Vaalebjønn's Ob Freij, om. Björg ja Bengt Silverin, Ruotsi (2)

Lisätiedot

JOENSUU 15.8.2009. Tuomari: MARKKU MÄHÖNEN. sininen. urokset. valioluokka

JOENSUU 15.8.2009. Tuomari: MARKKU MÄHÖNEN. sininen. urokset. valioluokka JOENSUU 15.8.2009 Tuomari: MARKKU MÄHÖNEN sininen Alexander FIN33455/07 Mittasuhteiltaan oikea, hyvä koko. Hyvälinjainen pää. Väriin sointuvat silmät. Hyvä ylälinja. Rintakehä voisi olla hieman pidempi.

Lisätiedot

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Melukylän Guru Kultamurun jälkeläiset: Tarkastettavan oli kaikkiaan 11 uroksen jälkeläistä neljästä eri yhdistelmästä. Ryhmä:

Lisätiedot

VUOSIKIRJA näyttelyarvostelut, luonnetesti- ja koepöytäkirjat 2003 2005

VUOSIKIRJA näyttelyarvostelut, luonnetesti- ja koepöytäkirjat 2003 2005 Suomen Seurakoirayhdistys ry SSKY VUOSIKIRJA näyttelyarvostelut, luonnetesti- ja koepöytäkirjat 2003 2005 Ryhmä 1 bergamasco ceskoslovensky vlcak kroatianpaimenkoira mallorcanpaimenkoira saarloos wolfhund

Lisätiedot

Suomen Kääpiöpinserit ry

Suomen Kääpiöpinserit ry Suomen Kääpiöpinserit ry Tulosjulkaisu 2014 SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sisällysluettelo 1 NÄYTTELYTULOKSET... 4 1.1 UROKSET... 4 1.2 NARTUT... 53 1.3 KASVATTAJARYHMÄT... 111 1.4 JÄLKELÄISRYHMÄT... 115 1.5

Lisätiedot

U R O K S E T Hki-Kaivopuisto erikois 31.08. Peter Machetanz Turku KV 26.01. Irene Gonzales Moreno Hamina 17.05. Gitta Ringwall

U R O K S E T Hki-Kaivopuisto erikois 31.08. Peter Machetanz Turku KV 26.01. Irene Gonzales Moreno Hamina 17.05. Gitta Ringwall U R O K S E T FIN & EST & LUX MVA V-94 ALEKSANDRIAN BLONDY IRONSIDE 05962/91 (ch Macho s Fantastico ch Macho s Fantasy) kasv. Tuija Skippari, Kullonkylä om. Tuula Suni, Pulp 13 years old. Typical in this

Lisätiedot

20070325 TAMPERE KV, ANTONIO DI LORENZO

20070325 TAMPERE KV, ANTONIO DI LORENZO 20070325 TAMPERE KV, ANTONIO DI LORENZO Actionman FIN33998/06 JUN EH Oikea purenta. Hyvä koko ja rungon pituus, erinomainen luusto. Erittäin hyvä etuosa. Lanne ja takaosa saisivat olla paremmat. Erittäin

Lisätiedot

15.1.2006 Lahti. Harry Tast. Keltainen & Tiikerijuovainen Urokset, nuortenluokka

15.1.2006 Lahti. Harry Tast. Keltainen & Tiikerijuovainen Urokset, nuortenluokka 15.1.2006 Lahti Harry Tast Keltainen & Tiikerijuovainen Edendane s Eldarion 27697/04 Seistessä tasapainoinen ylälinja. Hyvin rakentunut takaosa, edestä vielä kapea. Eturaajoissa yhden suuntais siirtymä.

Lisätiedot

Rovaniemi 22.8.2015. Uros Syntynyt: 28.4.2012. Isä: WELMU WELI XAVIER FIN34141/06 Emä: BELLOMIS LA PANNACOTTA

Rovaniemi 22.8.2015. Uros Syntynyt: 28.4.2012. Isä: WELMU WELI XAVIER FIN34141/06 Emä: BELLOMIS LA PANNACOTTA Rovaniemi 22.8.2015 Uros Syntynyt: 28.4.2012 FINNDACHS ALDO Isä: WELMU WELI XAVIER FIN34141/06 Emä: BELLOMIS LA PANNACOTTA FI18905/10 FI33832/12 - R Väri: punainen Paino 9,40 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

NÄYTTELYARVOSTELUT 2007 UROKSET

NÄYTTELYARVOSTELUT 2007 UROKSET NÄYTTELYARVOSTELUT 2007 UROKSET ARAKI FANTASTIC FREDDY OF CAPELDEWI FIN33511/08, synt. 12.9.2003 (Araki Fabulous Willy & Casarow s Bridget Bardot of Araki), kasv. Ken Sinclair, om. kasv. & Tanja Hakamo

Lisätiedot

24.7.2010 Helsinki tuomari: Elena Ruskovaara. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

24.7.2010 Helsinki tuomari: Elena Ruskovaara. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 24.7.2010 Helsinki tuomari: Elena Ruskovaara keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's Forget-Me-Not FI53165/09 Erinomainen tyyppi, jäntevä ja neliömäinen, tarpeeksi voimakkaat kulmaukset. Erinomaiset

Lisätiedot

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka C'mon Zahir FIN15365/08 Hyvän tyyppinen, erittäin hyvä pään muoto, hyvän pituinen kuono, hyvä otsapenger, tummat silmät,

Lisätiedot

20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen. musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen. musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Rivercrest George Clooney FI60196/09 Keskikokoinen oikea rotutyyppiä oleva musta, pentukarvassa.

Lisätiedot

Lahti 14.1.2007. tuomari Saija Juutilainen. keltainen - tiikerijuovainen. nartut. pentuluokka. Pine Garden's Ego Edda S44196/2006 PEN POISSA.

Lahti 14.1.2007. tuomari Saija Juutilainen. keltainen - tiikerijuovainen. nartut. pentuluokka. Pine Garden's Ego Edda S44196/2006 PEN POISSA. Lahti 14.1.2007 tuomari Saija Juutilainen keltainen - tiikerijuovainen nartut pentuluokka Pine Garden's Ego Edda S44196/2006 PEN POISSA urokset junioriluokka Catapha's Xanthus FI41991/06 10 kk. Oikeat

Lisätiedot

KAJAANI KV 10.-11.1.2009 BEATA PETKEVICA

KAJAANI KV 10.-11.1.2009 BEATA PETKEVICA KAJAANI KV 10.-11.2009 BEATA PETKEVICA LAHTI 18.1.2009 HARRI LEHKONEN TURKU 24.-25.1.2009 TINA PERMO KOILLIS-SAWO SHOW 21.2.2009 PÄIVI EEROLA TAMPERE KV 14.-15.3.2009 urokset MARTIN VAN DEN WEIJER nartut

Lisätiedot

ARVOSTELUT 2010 urokset

ARVOSTELUT 2010 urokset ARVOSTELUT 2010 urokset AMOX AIM TO WIN FI43536/10, s. 25.6.2010, (Pindaros Gone With Win x Pindaros Fantastic Me), kasv. Jaana Myötyri-Ulmanen, om.? HELSINKI, PENTUNÄYTTELY 27.11.2010, Eeva Rautala Hyvän

Lisätiedot

Walesinspringerspanielit

Walesinspringerspanielit Walesinspringerspanielit Vuosikirja 2007 UROKSET AKU FIN MVA FIN31751/05 s. 5.6.2005 i. North Mai'den's Forest Gump e. Alexway's Romantic Rose Näyttelyt: Tampere KV 24.-25.3 Merja Järnstedt NUO H. Hyvän

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKANAKITA RY

SUOMEN AMERIKANAKITA RY SUOMEN AMERIKANAKITA RY VUOSIKIRJA 2015 Suomen Amerikanakita Ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Kaikkien rotujen pentunäyttely Lahdessa 31.1.2015 (& UMT:n FCI9 1.2.2015) Pentunäyttely järjestettiin yhdessä

Lisätiedot

UROKSET AAMUNKOITON CASPER

UROKSET AAMUNKOITON CASPER UROKSET AAMUNKOITON CASPER 17647/09 s.21.2.2009 i. C.I.B Fin & Ee & Lv & Si & Ru & Ro & Hr Mva PMJV-05 LvV-06 Rancecraig Scottish Gent e. Muskettikoiran Princess kasv. Jaana Kaltio Näyttelyt: Kajaani KV

Lisätiedot

Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Helsinki 9.8.2008 tuomari: Colette Muldoon, Irl keltainen - tiikerijuovainen Harry FIN15127/08 Hyvä pää, hyvät tummat silmät. Hyvät kulmaukset. Oikeanlainen ylälinja ja hännän kiinnitys. Hyvin asettuneet

Lisätiedot

FI25424/09 Alte Sage Ether AVO EH

FI25424/09 Alte Sage Ether AVO EH FI47097/10 Alfaromeo JUN H Erittäin hyvän kokoinen uros ikäisekseen. Hyvä runko. Sopiva pää. Melko voimakas otsapenger. Tummat hieman pyöreät silmät. Huulipigmentti saisi olla voimakkaampi. Erittäin hyvät

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKANAKITA RY.

SUOMEN AMERIKANAKITA RY. SUOMEN AMERIKANAKITA RY. VUOSIKIRJA 2011 Suomen Amerikanakita Ry. Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2011 Talvipäivät 29.-30.1.2011 Järjestettiin talvipäivät Lahdessa, jossa oli lauantaina 29.1.2011

Lisätiedot

U R O K S E T Imatra KV 17.02. Karl-Erik Johansson Lappeenranta 31.03. Glenda M Cook Lahti KV 27.04. Gunnar Nyman Kouvola 24.08.

U R O K S E T Imatra KV 17.02. Karl-Erik Johansson Lappeenranta 31.03. Glenda M Cook Lahti KV 27.04. Gunnar Nyman Kouvola 24.08. U R O K S E T FIN & EST & LUX MVA V-94 ALEKSANDRIAN BLONDY IRONSIDE 05962/91 (ch Macho s Fantastico ch Macho s Fantasy) kasv. Tuija Skippari, Helsinki om. Tuula Suni, Pulp Helhetsintryck: utmärkt Storlek:

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2015 Suomen buhund yhdistys

VUOSIKIRJA 2015 Suomen buhund yhdistys VUOSIKIRJA 205 Suomen buhund yhdistys VUOSIKIRJA 205 Sisällysluettelo s. 2 Näyttelyt s. 3 Urokset Kimura s Varg, om.?? (), ulkolainen koira Cascilius Bono Bolivar, om.?? (), ulkolainen koira Gnipagrottans

Lisätiedot

KAJAANI KV 10.-11.1.2009 ELINA HAAPANIEMI

KAJAANI KV 10.-11.1.2009 ELINA HAAPANIEMI KAJAANI KV 10.-11.1.2009 ELINA HAAPANIEMI LAHTI 18.1.2009 TAPIO EEROLA TURKU 24.-25.1.2009 GÖRAN BODEGÅRD KOILLIS-SAVO SHOW 21.2.2009 LARS ADEHEIMER TAMPERE KV 14.-15.3.2009 KNUT-SIGURD WILLBERG RAUTALAMPI

Lisätiedot

18.05.2008 Salo. Kirsti Louhi. Tiikerijuovainen - keltainen. Urokset

18.05.2008 Salo. Kirsti Louhi. Tiikerijuovainen - keltainen. Urokset 18.05.2008 Salo Kirsti Louhi Tiikerijuovainen - keltainen Chic Carelia s Camelot 49317/07 Vahvaluustoinen pentu, jolla hienot rungon mittasuhteet. Selvä sukupuolileima jo tässä vaiheessa. Hyvä kaula, säkä

Lisätiedot

TIIBETINTERRIERI NÄYTTELYARVOSTELUT 2006. Minna Granskog & Minna Mynttinen Tiibetinterrierit ry.

TIIBETINTERRIERI NÄYTTELYARVOSTELUT 2006. Minna Granskog & Minna Mynttinen Tiibetinterrierit ry. TIIBETINTERRIERI NÄYTTELYARVOSTELUT 2006 Minna Granskog & Minna Mynttinen Tiibetinterrierit ry. NÄYTTELYARVOSTELUT 2006 UROKSET ADOFAU CHEM CHEM FIN39749/03, synt. 20.7.2003 (Silveridge McClod Hermit &

Lisätiedot

Koostanut Pirjo Peltonen päivitetty 16.4.2014 UROKSET

Koostanut Pirjo Peltonen päivitetty 16.4.2014 UROKSET Koostanut Pirjo Peltonen päivitetty 16.4.2014 UROKSET AAMUNKOITON CASPER 17647/09 s.21.2.2009 i. C.I.B C.I.E Fin & Ee & Lv & Si & Ru & Ro & Hr Mva PMJV- 05 LvV-06 Rancecraig Scottish Gent e. Muskettikoiran

Lisätiedot

FI46391/12 - K Väri: musta punaisin merkein

FI46391/12 - K Väri: musta punaisin merkein Uros Syntynyt: 28.7.2012 SAMMALKALLION KILLE Isä: TUSSARIN ELMERI FIN40069/05 Emä: SAMMALKALLION SARA FI36398/09 FI46391/12 - K Väri: musta punaisin merkein Paino 9,45 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

Jyväskylä 20.4.2008. Tuomari Annaliisa Heikkinen, Suomi. keltainen tiikerijuovainen. pentuluokka. nartut

Jyväskylä 20.4.2008. Tuomari Annaliisa Heikkinen, Suomi. keltainen tiikerijuovainen. pentuluokka. nartut Jyväskylä 20.4.2008 Tuomari Annaliisa Heikkinen, Suomi keltainen tiikerijuovainen pentuluokka Dogiwogin Chili FI46167/07 Erittäin hyvän tyyppinen, miellyttävä luonteinen narttupentu, pään ylälinjat saisivat

Lisätiedot

Irlanninterrierien näyttelyarvostelut 2012

Irlanninterrierien näyttelyarvostelut 2012 Irlanninterrierien näyttelyarvostelut 2012 Kennel DEVILISH, kasv. Anna-Maria Linna (D. Caol Ila, D. Caipirinha, D. Balderdash, D. Brash N Sassy) Ryhmä koostuu 2 eri yhdistelmästä. Tämän kasvattajan koirat

Lisätiedot

U R O K S E T Turku KV 25.1.2004 Kerstin Nilsson Kiihtelysvaara 14.3.2004 Tarmo Viirtelä

U R O K S E T Turku KV 25.1.2004 Kerstin Nilsson Kiihtelysvaara 14.3.2004 Tarmo Viirtelä U R O K S E T JV-04 AGITATO 34334/03 (Bellezza s Incredible Idol Bellezza s Endless Joy) kasv. Hanna Aherto, Joensuu om. kasv. 7 mån gammal hanvalp. Välformat huvud. Vackra mörka ögon. Välpigmenterad.

Lisätiedot

SHAR PEIDEN NÄYTTELYARVOSTELUT VUOSI 2007 UROKSET

SHAR PEIDEN NÄYTTELYARVOSTELUT VUOSI 2007 UROKSET SHAR PEIDEN NÄYTTELYARVOSTELUT VUOSI 2007 UROKSET AGAPIMOS MR COCOA HUFF N PUFF FIN40051/07 Synt. 13.6.2006 (JAPENDO CASINO ROYALE AGAPIMOS x DELILAH) Kasv. Catharina S-Karlsson, Ruotsi Lahti rn 14.1.2007

Lisätiedot

Alaskanmalamuuttiyhdistyksen vuosikirja 2009. Alkusanat

Alaskanmalamuuttiyhdistyksen vuosikirja 2009. Alkusanat Alaskanmalamuuttiyhdistyksen vuosikirja 2009 Alkusanat Nyt ollaan jälleen siinä vaiheessa, että kaikilla on uuden uutukainen vuoden 2009 vuosikirja käsissään. Tämä vuosikirja on järjestyksessään viides.

Lisätiedot

NÄYTTELYARVOSTELUT 2008

NÄYTTELYARVOSTELUT 2008 NÄYTTELYARVOSTELUT 2008 KAJAANI KV 6.1.2008, tuomari: Saija Juutilainen (18+12) UROKSET NIGHTJAR 13 kk. Hyvin tasapainoisesti kehittynyt, miellyttävä juniori, jolla erinomaiset rungon mittasuhteet ja sukupuolileima.

Lisätiedot

2014012 Lahti R, LEIKOLA-WALDÈN REIA

2014012 Lahti R, LEIKOLA-WALDÈN REIA 2014012 Lahti R, LEIKOLA-WALDÈN REIA Harambee s Daring Diamond 55296/12 JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP Mittasuhteiltaan oikea. Tasapainoinen juniori, jolla oikealinjainen ja ilmeinen pää. Hyvä kaula ja ylälinja,

Lisätiedot

Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast

Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast Tasdale Last Laughin ryhmä: Tyypiltään ja kooltaan yhtenäinen. Oikea raajakorkeus. Takaluisut ja pyöreät

Lisätiedot

ALLWAY S HEARTSTEELER

ALLWAY S HEARTSTEELER UROKSET ACCENT 12186/08 s.23.12.2007 i. Pilula's Caal Me Midnight Chrysler e. Muskettikoiran Princess kasv. Jaana Kaltio Näyttelyt: Keitele RN 7.6. Markku Santamäki JUN H. Vahvarakenteinen, ikäisekseen

Lisätiedot

Kuopio KV 6.8.2006 Tuomari: Wera Hübenthal, Ruotsi. musta /harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Kuopio KV 6.8.2006 Tuomari: Wera Hübenthal, Ruotsi. musta /harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA Kuopio KV 6.8.2006 Tuomari: Wera Hübenthal, Ruotsi musta /harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA Danemanian Moomintroll 27261/05 15kk. Erittäin hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Hyvä rinnan syvyys ikään nähden,

Lisätiedot

AAMUNKOITON THUNDERSTORM 52838/13 s.4.10.2013 i. Fi Mva Lv & Ee JMva LvJV-12 Leading-Light Dom

AAMUNKOITON THUNDERSTORM 52838/13 s.4.10.2013 i. Fi Mva Lv & Ee JMva LvJV-12 Leading-Light Dom Koostanut Pirjo Peltonen päivitetty 6.3.2015 UROKSET AAMUNKOITON RAINSTORM 52840/13 s.4.10.2013 i. Fi Mva Lv & Ee JMva LvJV-12 Leading-Light Dom Pérignon e. Aamunkoiton Ruusunen kasv. Jaana Kaltio Näyttelyt:

Lisätiedot

NÄYTTELYARVOSTELUT 2007- Nartut

NÄYTTELYARVOSTELUT 2007- Nartut NÄYTTELYARVOSTELUT 2007- Nartut ADOFAU DOR-JEE FIN11461/05, synt. 21.10.2004 (Silveridge Harlequin Quill & Dalghani s Mon Pa Zu Adofau), kasv. Kirsi Wikström, om. Kirsi Wikström JUVA 13.1.2007, Juha Putkonen

Lisätiedot

u CIMRAMIN DESIBELI 33 u CIMRAMIN DIESEL 33 n CIMRAMIN DILEMMA 33 u CIMRAMIN DOBLERONE 34 u CIMRAMIN DUUNARI 34 u CIMRAMIN ENRIQUE 34 n CIMRAMIN

u CIMRAMIN DESIBELI 33 u CIMRAMIN DIESEL 33 n CIMRAMIN DILEMMA 33 u CIMRAMIN DOBLERONE 34 u CIMRAMIN DUUNARI 34 u CIMRAMIN ENRIQUE 34 n CIMRAMIN TULOSKIRJA 2009 TULOSKIRJA 2009 1 ANATNAQ KENNEL 5 n ANATNAQ ALICIANNA 5 n ANATNAQ ANASTASIA 5 u ANATNAQ ATHOS 6 u ANATNAQ BENWICK 6 n ANATNAQ BEVERLEY 7 n ANATNAQ CATRINE DE CEYA 7 u ANATNAQ CLIFFORD

Lisätiedot

BERNINPAIMENKOIRIEN ARVOSTELUT NÄYTTELYITTÄIN 2009 65 näyttelyä, 1914 näyttelykäyntiä

BERNINPAIMENKOIRIEN ARVOSTELUT NÄYTTELYITTÄIN 2009 65 näyttelyä, 1914 näyttelykäyntiä BERNINPAIMENKOIRIEN ARVOSTELUT NÄYTTELYITTÄIN 2009 65 näyttelyä, 1914 näyttelykäyntiä 20090118 JUVA R, Tanya Ahlman Stockmari Alpigiano Diletto Danou 16898/08 JUN EVA Hyvänkokoinen, oikeat mittasuhteet.

Lisätiedot

20080120 LAHTI R, Marjo Järventölä

20080120 LAHTI R, Marjo Järventölä 20080120 LAHTI R, Marjo Järventölä Bernandos Aygon 42441/06 JUN EH1 Keskikokoinen voimakkuudeltaan lupaava junioriuros, jolla hyvin urosmainen voimakas pää, jossa erinomainen otsapenger. Hyväasentoiset

Lisätiedot

OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Abierto`s E`po To Kheimos FI59216/09 Hyvät pään mittasuhteet, kallon ja kuonon välillä. Musta maski.

Lisätiedot