Virkarakenteesta urakehitykseen

Transkriptio

1 Näkökulma: Perttu Vartiainen Virkarakenteesta urakehitykseen Yliopistojen opettaja- ja tutkijakunnan nykyinen virkarakenne on muotoutunut aikana, jolloin laitoksilla oli vain yksittäisiä jatko-opiskelijoita eikä juurikaan ulkopuolista rahoitusta. Monilla laitoksilla urakehityksessä oli pitkään vain kaksi vaihetta, assistentti ja (apulais)professori. Tätä perusrakennetta täydentämään monille laitoksille syntyi pääasiassa opetusta antava lehtorikunta. Lehtorikunnan merkitys on ollut tärkeä mm. opettajankoulutuksessa ja kieliaineissa. Yliassistentti on vielä uudempi tulokas. Se tarjosi uuden, kaivatun portaan assistentin ja professorin väliseen pitkään loikkaan. Opetusvirkojen lisäksi laitoksilla on yhä kasvava joukko määräaikaisissa virkasuhteissa olevia tutkijoita, joista moni on enemmän tai vähemmän aktiivi jatko-opiskelija. Moni tutkija osallistuu opetukseen vain satunnaisesti tai ei lainkaan. Tuskin kukaan voi väittää nykyisen virkarakenteen olevan rationaalisen sen enempää yliopiston tehtävien hoidon kuin akateemisen urakehityksenkään kannalta. Siksi useat yliopistot ja nyttemmin myös yliopistojen rehtorien neuvosto ovat pyrkineet virkarakenteen uudistukseen. Uudistuksen tulpaksi on noussut hitaasti etenevä uusi palkkausjärjestelmä. Joensuussa olemme pyrkineet aktiivisesti vauhdittamaan valtakunnallista uudistusta. Siinä onkin nyt saavutettu laaja yksimielisyys järjestelmästä, jossa on neljä perusvaihetta: 1. tohtorikoulutus, 2. post doc- vaihe, 3. tutkijaopettaja (yliopistonlehtori tai vastaava) ja 4. professuuri. Kolmen ensimmäisen vaiheen nimikkeistä on vielä erilaisia näkemyksiä. Samoin keskustelua käydään tarpeesta palkata joillakin aloilla jatkossakin opettajia, joilta ei edellytetä tutkijankoulutusta. Iso ja vielä avoin kysymys on ulkopuolisesti rahoitettujen tutkijakoulutettavien ja tutkijoiden liittyminen tähän järjestelmään. Yhtenäisyys voisi koskea uran vaiheistusta ja nimikkeitä. Tavoiteltavaa on myös tutkijoiden vahvempi osallistuminen laitosten opetustoimintaan. Akateemisen urakehityksen kriittinen kohta on Suomessa ennen muuta pos doc -vaihe. Sen rahoitus edellyttäisi samankaltaista kohdennettua panostusta kuin tutkijankoulutusjärjestelmän luominen 5 10 vuotta takaperin. Tämä voisi olla juuri se lisäruiske, jota innovaatiojärjestelmämme nyt kaipaa. Se tulisi rahoittaa nykyisen yliopistobudjetin päälle. Lisäksi se voitaisiin ottaa huomioon muuta julkista tutkimusrahoitusta kohdennettaessa. Nykyinen projektirahoitus on kasvattanut ehkä pikemminkin tutkijoiden määrää kuin tarjonnut haastavia ja kilpailukykyisiä uramahdollisuuksia niille, joilla on näyttöjä itsenäisestä tutkijankyvystä. Kahden ensimmäisen vaiheen urakehitys on perusluonteeltaan valikoivaa. Ei ole tarkoituksenmukaista, että kaikki tohtorit tai post doc -vaiheen läpikäyneet sijoittuisivat vakituisiin opetusvirkoihin. Yliopistojen kilpailuvalttina parhaista kyvyistä on ollut mahdollisuus itsenäiseen tieteelliseen uraan, ei niinkään palkka. Akateemisen pätkätyöläisen tai ylikuormitetun yliopistonopettajan arjessa tämäkin kilpailuvaltti voi olla kuvitteellinen. Avoimessa maailmassa suomalaisten yliopistojen tulisi olla kilpailukykyisiä myös kansainvälisillä markkinoilla ja yksityisen sektorin tarjoamiin tutkijantehtäviin nähden. Tämä koskee niin tehtävien luonnetta ja urakehityksen mahdollisuuksia kuin palkkaustakin. 1

2 Lukuvuosi avattiin Joensuussa ja Savonlinnassa Rehtori Perttu Vartiainen käsitteli avajaispuheessaan Joensuussa niitä kehittämisen suuria linjauksia ja eri tehtävälohkoilla edessä olevia valintoja, joita toimintaympäristön muutokset edellyttävät Joensuun yliopistolta. Tällaisina muutoksina hän nosti esiin kovenevan kansallisen ja ylikansallisen kilpailun, nuorisoikäluokan pienenemisen sekä rahoitusta ja hallintaa koskevan kansallisen sääntelyn heikkenemisen. Suomessa on nostettu esiin myös tarve jakaa yliopistolaitos tutkimus- ja opetusyliopistoihin sekä saada pääkaupunkiseudulle yksityinen yliopisto. Molempia perustellaan kiristyvällä kansainvälisellä kilpailulla. Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa yliopistojen alueellistamisella on ollut vahva ote. Alueellistamista korostetaan edelleen, mutta toisaalta usko ns. alueyliopistojen kilpailukykyyn ei ole enää yksiselitteistä niissäkään piireissä, joissa tätä kehityskulkua perinteisesti on tervehditty yhtenä yhteiskuntapolitiikkamme onnistuneimmista saavutuksista. Uhkakuvista huolimatta Vartiainen uskoo Joensuun yliopiston menestykseen. Ensinnäkin keskittämistä suosivat tulkinnat kansainvälisen kilpailukyvyn edellytyksistä ovat aivan liian yksioikoisia. Toiseksi uskon, että kansallisilla päättäjillämme on riittävää kaukonäköisyyttä jalostaa kestävää suomalaisen korkeakoulupolitiikan linjaa myös kansainvälistyvän kilpailun maailmassa. Kolmanneksi Joensuun yliopisto voi vaikuttaa tulevaisuutensa linjauksiin ratkaisevasti myös omilla valinnoillaan. Suomalaisen yliopistokäsityksen mukaan korkeakoulutus ja tutkimus on nähty koko yhteiskunnan voimavarana. Tämän politiikan tulokset ovat kiistattomia. En näe mitään Rehtori Perttu Vartiainen piti avajaispuheet Joensuussa ja Savonlinnassa. syytä johonkin äkkikäännökseen, jossa esimerkiksi amerikkalaiseen tapaan korkeakoulutus nähtäisiin yksilöllisenä investointina. Toisaalta julkisen talouden rahoitusraamien puitteissa alkaa olla realismia, ettei meillä liian oikeaoppisesti voi pitää kiinni myöskään yliopisto-opetuksen rajattoman maksuttomuuden periaatteesta, Vartiainen sanoi. Joensuun valinnat Puheensa loppuosassa rehtori Perttu Vartiainen käsitteli niitä konkreetteja haasteita ja valintoja, joita Joensuun yliopistolla on kansainvälistymisen ja alueellistamsen ristiaallokossa lähtökohtanaan seuraavat neljä teesiä: 1. Keskittyminen ydintoimintoihin ja perusprosesseihin 2. Vahva panostus henkilöstöön ja opiskelijoihin 3. Kansallisen roolin ja kansainvälisten yhteyksien korostuminen 4. Joustava ja iskukykyinen johtamisjärjestelmä Joensuun yliopistolla ei ole itsearvoisia kasvu- ja laajenemistavoitteita. Pyrkimys saada oikeustieteellisen alan tutkinnonanto-oikeus ei ole ristiriidassa tuon tavoitteen kanssa, koska oikeustieteellisen alan koulutus rakentuu jo olemassa olevan yhteiskuntatieteellisen alan koulutuksen pohjalle ilman välitöntä lisäresurssien tarvetta. Kohti sapattivapaajärjestelmää Professoriliiton Joensuun paikallisosaston puheenjohtaja, professori Harri Siiskonen pohdiskeli puheenvuorossaan, mikä kasvaneitten tutkintomäärien hinta on ollut opetushenkilökunnan ja erityisesti professorien näkökul- Professori Harri Siiskonen käytti henkilökunnan puheenvuoron. masta. Hänestä opiskelijamäärien ja jatkokoulutuksen laajenemisesta on ollut seurauksena, että opetushenkilökunnan työaika kuluu suurelta osin opetus- ja ohjaustehtävissä sekä hallinnollisten rutiinien parissa. Luentosarjan pitämättä jättämisesta tai gradun tarkastuksen viipymisestä seuraa moitteita. Hallinto taas muistuttaa vastaamatta jääneestä kyselystä kuin perintäfirma maksamattomasta laskusta. Mutta kukaan ei tule huomauttelemaan, ellemme tee viran kuvaan olennaisesti liittyvää tutkimusta. 2

3 Siiskonen pitää oikeansuuntaisena askelena kohti opetushenkilökunnan sapattivapaajärjestelmää lukuvuoden jakamista neljään lukukauteen, joista yksi olisi tutkimuskausi. Riittävä toimenpide se ei hänestä kuitenkaan ole. Sapattivapaajärjestelmän kehittäminen Suomen Akatemian tutkimuksen rahoitusmuotojen rinnalle on välttämätöntä, jotta ainelaitoksilla annettava opetus ja niillä harjoitettavan tieteellisen tutkimuksen korkea taso voidaan turvata. Akateeminen vapaus vaarassa Ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Anssi Törmälä oli huolissaan tieteen vapauden toteutumisesta ja yliopistojen resurssien riittävyydestä. Hänestä opetusministeriö on vaikuttanut yliopistojen talouden resursseihin niin, että perustutkimuksen tekemisen mahdollisuudet ovat vaikeutuneet ja laatu vaarantunut. Törmälä totesi myös, että opintoaikojen rajaaminen ilman mitään todellisia parannuksia keskimääräisen opiskelijan opintotukeen vaarantaa akateemisen vapauden sen laajassa merkityksessä. Korkeakoulusektorin laajuus uhkana Savonlinnan yksikön avajaispuheessaan rehtori Perttu Vartiainen sanoi, että itäisessä Suomessa pitäisi vahvistaa entistä määrätietoisemmin niitä koulutus- ja tutkimusjärjestelmän huippuja, jotka luovat edellytyksiä alueen nykyisten ja tulevien vahvojen elinkeinojen ja kasvuyritysten menestykselle. Hän muistutti myös, että toimivan ja laadukkaan korkeakoulutuksen edellytys on laaja ja laadukas ensimmäisen ja toisen asteen koulutus. Korkeakoulutuksessa näkökulman pitäisi vartiaisen mielestä olla lähtökohdiltaan ylimaakunnallinen ja yliopistoissa nimenomaan valtakunnallinen. Savonlinnan kampuksen lukuvuoden avajaisyleisöä Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen juhlasalissa. Kuva Pasi Massinen Hänestä opetusministeriön yritys mitoittaa yliopistojen aloituspaikkoja maakunnallisesti tai maakuntaryhmittäin on jo lähtökohtaisesti ongelmallinen, mutta Itä-Suomen korkeakoulujen tulevaisuutta varjostavat vielä suuremmat uhkakuvat. En pidä mitenkään uskottavana, että Suomessa voi olla kovenevassa kansainvälisessä kilpailuasetelmassa mahdollista ylläpitää ainakaan verovaroin nykyisen laajuista korkeakoulusektoria, jossa yhä useampi laitos pyrkii vielä vähintään maisteritason tutkintoon. Tuki osaamiskeskittymille Vartiaisesta olisi kaukonäköistä viisautta, että itäisessä Suomessa tuetaan ensisijaisesti kunkin yliopiston Savonlinnan yliopistokampus mukaan lukien ympärille muodostuvien kansainvälisen tason osaamiskeskittymien kilpailukykyä. Sen sijaan EU-rahoituksella luodun täydentävän verkoston tulevaisuus on paljon epävarmempi ja viisautta olisi tukea sen kytkeytymistä entistä vahvemmin muuhun paikalliseen koulutus- ja tutkimusverkostoon. Itä-Suomen selvänä heikkoutena Vartiainen piti valtion sektoritutkimuslaitosten vähäisyyttä alueella. Ainoastaan Metsäntutkimuslaitoksella on laaja Itä-Suomen kattava verkosto. Sen sijaan esimerkiksi VTT:n verkosto painottuu ns. Nokia-Suomeen. Vartiaisen mukaan Savonlinnan kampuksen osaamisalat opettajankoulutus, kansainvälinen viestintä ja matkailu edustavat kaikki sitä palveluosaamista, jota eri tahoilla nyt peräänkuulutetaan. Joensuun yliopiston lähtökohtana on edelleen tukea niitä osaamisrakenteita, joita Savonlinna omaleimaiselle laitoksille jo useiden vuosien aikana on juurtunut. Valmiina uuteen tutkintorakenteeseen Kansainvälisen viestinnän laitoksen johtaja, professori Pekka Kujamäki tarkasteli puheenvuorossaan uuden tutkintorakenteen valmisteluprosessia kääntämisen ja tulkkauksen koulutusalan erityispiirteiden kannalta. Kujamäki pohti puheessaan myös Savonlinnan kampuksen hallinnon uudistamista. Opiskeliljoiden puheenvuoron käyttänyt Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan Savonlinnan alajaoston puheenjohtaja Mira Parkkisenniemi toivoi puheenvuorossaan myös aikuisille hieman lapsenmielisyyttä. Savonlinnan yksikön avajaisissa kuultiin myös Joensuun yliopiston Alumnit ry:n puheenvuoro, jonka piti yhdistyksen varapuheenjohtaja Raimo Silvennoinen. -um 3

4 Neljäs tohtoripromootio järjestettiin Joensuun yliopistossa Joensuun yliopistossa järjestettiin neljäs kaikkien tiedekuntien yhteinen tohtoripromootio Juhlallisuudet käynnistyivät torstaina promootiokonsertilla ja päättyivät promootiopurjehdukseen. Promootiossa vihittiin myös kolme ensimmäistä Joensuun yliopiston käsityötieteen tohtoria. Tohtoripromootion jälkeen pidettävän ekumeenisen promootiojumalanpalveluksen toimittavat arkkipiispat Leo ja Jukka Paarma. Kaikki promootiojuhlallisuuksissa pidetyt puheet ovat luettavissa Internetissä osoitteessa promootio/puheet. Promootiosta kerrotaan lisää lokakuussa ilmestyvässä Ostiensis-lehdessä. 4

5 Promootioaktissa vihittiin juhlallisin menoin tohtoreiksi 114 tohtorin tutkinnon suorittanutta, joista 28 poissaolevina (absens). Kunniatohtorin arvo myönnettiin 12:lle. Humanistisen tiedekunnan kunniatohtorit Filosofian kunniatohtori, akatemiaprofessori Anna-Leena Siikala Filosofian kunniatohtori, professori Tuomo Tuomi Kasvatustieteiden tiedekunnan kunniatohtorit Kasvatustieteiden kunniatohtori, filosofian maisteri Eeva Ahtisaari Kasvatustieteiden kunniatohtori Patrick Dillon Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kunniatohtorit Filosofian kunniatohtori, professori Toshimitsu Asakura Filosofian kunniatohtori, akatemiaprofessori Leena Peltonen-Palotie Metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtorit Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtori, professori Birger Solberg Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtori, eduskunnan puhemies, valtiotieteen maisteri Paavo Lipponen Teologisen tiedekunnan kunniatohtorit Teologian kunniatohtori, Karjalan ja koko Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo Teologian kunniatohtori, evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan kunniatohtorit Psykologian kunniatohtori, professori Jean Guichard Yhteiskuntatieteiden kunniatohtori, professori Andrew Harvey 5

6 Maakunta-arkisto 30 vuotta Joensuun maakuntaarkistossa vietettiin syyskuun alussa 30- vuotisjuhlaa, jonka yhteydessä avattiin asiakirjanäyttely Sotaajan kotirintama. Näyttelyn on koonnut tutkija Pekka Kauppinen visuaalisena avustajanaan konservaattori Saara Immonen. Professorit Arto Nevala ja Jukka Korpela toivat historian laitoksen onnittelut, vastaanottajina pääjohtaja Jussi Nuorteva ja johtaja Jarno Linnolahti. Tervehdyspuheessaan valtionarkistonhoitaja, pääjohtaja Jussi Nuorteva sivusi arkistoiden ja kulttuuriperinnön kohtaloa entisen Jugoslavian hajoamisprosessissa ja korosti arkistolaitoksen riippumattomattomuutta sekä arkistonhoitajien eettistä vastuuta. Arkistonhoitajien tehtävänä on taata se, että asiakirjat antavat kustakin aikakaudesta tutkijoille oikean ja riittävän kokonaiskuvan. Arkistonhoitajan on myös säilytettävä riippumattomuutensa ja ammattieettiset periaatteensa tilanteissa, joissa kansallisen edun nimissä vaaditaan toimenpiteitä asiakirjojen hävittämiseksi tai muokkaamiseksi. Täysin vieraita tällaiset arkistonhoitajille henkisiä paineita aiheuttaneet tilanteet eivät ole olleet omallekaan historiallemme, viittaan vain jatkosodan päättymisvaiheen ja sodan jälkeisten vuosien tilanteeseen. Nuorteva muistutti, että arkistolaitoksen vastuu historian oikeellisuuden takaajana ei rajoitu ainoastaan arkistoihin lain nojalla tulevien aineistojen todistusvoimaisuuden turvaamiseen. Yhtä lailla tärkeää on arkistojen aktiivinen toiminta historiankirjoituksen kannalta keskeisten aineistojen saamiseksi arkistoihin. Erityisen huomiota on kiinnitettävä yksityisarkistojen, siis eri alojen keskeisten henkilöiden, yhdistysten, liikeyritysten ja yhteiskunnan muiden toimijoiden aineistojen keräämiseen. Ne syventävät virallisen aineiston ymmärrystä todellisuudesta. Myös tässä työssä arkistonhoitajan eettinen vastuu on myös suuri. Yhteiskunnan toimijoihin on suhtauduttava tasapuolisesti, arkistonhoitajan omista yhteiskunnallisista näkemyksistä ja muista mieltymyksistä riippumatta. Uuteen kävijäennätykseen Asetus Joensuun maakunta-arkiston perustamisesta tuli voimaan Jo Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ensimmäisessä kokouksessa asetettiin tavoitteeksi mm. oman läänin, oman korkeakoulun, Joensuun Ilomantsin rautatien ja oman maakunta-arkiston perustaminen. Kaikki saatiin eikä kaikkia enää ole Joensuussa, mutta yliopisto on ja sen kampuksella näyttävä maakunta-arkisto. Arkisto toimi aluksi lääninvirastotalossa Torikadulla. Nykyisiin tiloihinsa kampusalueella se muutti syksyllä Joensuun maakunta-arkiston johtajan Jarno Linnolahden mukaan toiminta uusissa toimitiloissa on ollut Joensuun maakunta-arkiston kulta-aikaa Pienestä Joensuun maakunta-arkistosta on tullut vahvasti keskisuuri maakunta-arkisto, jossa on Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon historiaan liittyviä asiakirjoja 1600-luvulta lähtien yli 7500 hyllymetriä. Kun vielä kerron, että vuonna 2003 maakunta-arkisto ylsi tutkijakäynneissä uuteen ennätykseen, 6723 kävijään, voi tarkkaavainen kuulija itsekin todeta, etteivät puheeni maakunta-arkiston kulta-ajasta ja suotuisista tuulista olleet pelkkää retoriikkaa. Tutkijakäynneissä ainoastaan Turun maakunta-arkisto yltää korkeampiin lukuihin. 6

7 Kunnianosoitus veteraaneille ja kotijoukoille Maakunta-arkisto on ollut mukana jo 1970-luvun lopulta lähtien asiakirjanäyttelyiden järjestämisessä eri sidosryhmien kanssa. Kuitenkin vasta uudet toimitilat mahdollistivat asiakirjanäyttelyt maakunta-arkiston omissa tiloissa. Niitä on ollut useita. Kuukausi sitten vietettiin Ilomantsissa sodan viimeisten suurten torjuntavoittojen 60- vuotisjuhlaa. Näillä taisteluilla oli historiantutkijoiden mukaan suuri merkitys sille, että Suomi saavutti kunniakkaan rauhan ja säilytti itsenäisyyden. Sinnikkyyden, urhoollisuuden ja peräänantamattomuuden taustalla olivat myös kotijoukot. Niinpä maakunta-arkiston nyt avattava näyttely Sota-ajan kotirintama onkin omistettu paitsi Suomen sodan veteraaneille myös heidän läheisilleen, kotijoukoille. -um Kyösti Julkunen O! Professor Kyösti Julkunen are you really joking to be underground for a day or for ever? Would you please tell us your option? Please wake up for a moment and talk to me. I am Woube, your former Ethiopian PhD student calling you from Addis Ababa, to hear your lovely voice. I once called you since I left Finland. Do you remember what you said to me? Woube I am seriously ill, I can not come to Ethiopia. It was my intention that I wanted you to come to Ethiopia and have a pleasant time with me. But that was not possible because of your health problem. Since then I had been worrying about you. I assume that today is your last day to be with us. Would you allow me to accept my thanks before the main gate is closed? I want to thank you for the support you have given me while I studied at the Department of Applied Education, University of Joensuu. Let me to cite some of them. Do you remember that you told me about Abebe Bikila, an Ethiopian two times Marathon gold medalist and Emperor Haile Selassie, the former Ethiopian king? You highly appreciated them. This indicates the emphasis you gave for Ethiopia. You had similar concern and admiration to me regarding my achievement, being an ethiopian etc. Do you remember once when I was boredom and you told me to go to a student union festivity to relax? Kyösti! If I take your time I am not offending you, just tolerate and listen to me since we do not made any more conversation except today. Do you remember you soothe me during various occasions when I had home sickness? You gave me many chances to call my family. These are some of your unforgettable qualities. Your commendable academic qualities teaching, advising, producing various outstanding researches stay with me for ever. It was you that really contributed to the completion of my PhD studies within ninety months. I am proud of you. Professor Julkunen I know that you do not have time; you are in hurry for your everlasting restful journey. Give me few seconds for my conclusion. I do not get enough words to thank you. I always admire your indomitable spirit and deeds which are always with me in all walks of my life. You are exemplar for the academics. I promise you that I will be one of the facilitators if foundation on behalf of you is anticipated or established. This is the least I could do for you. Näkemiin Kyösti! Aaa! Aaa! Aaa! Aaa! Aaa! Aaa! Aaa! Aaa! Aaa! Your true son and friend Dr. Woube Kassaye Addis Ababa, Ethiopia 7

8 Vaaka kallistui Joensuun hyväksi Hannu Mustakallio ehti olla tieteen pätkätyöläinen lähes kolmekymmentä vuotta. Viime syksynä hänet nimitettiin Joensuun yliopiston kirkkohistorian professoriksi. Siinä virassa hän on myös ilmoittanut pysyvänsä, vaikka Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta asettikin hänet toukokuussa ensimmäiselle sijalle täytettäessä vastaavaa kirkkohistorian professuuria Helsingissä. Ensimmäisen kontaktinsa Joensuuhun ja Joensuun yliopistoon Pohjois-Suomesta lähtöisin oleva Mustakallio sai pitäessään syksyllä 1989 esitelmän kirkollisesta rajaseututyöstä piispa Eino Sormusta käsitelleessä seminaarissa. Mustakallio on pappi viidennessä polvessa. Sarja näyttää jatkuvan: kaksi hänen kolmesta pojastaan on jo aloittanut teologian opintonsa Helsingissä. Toisen perustutkintonsa hän on suorittanut valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan poliittinen historia. Valmistumisestaan lähtien Hannu Mustakallio on kuulunut Oulun hiippakunnan papistoon. Seurakuntakokemus on jäänyt yhden kesän mittaiseksi, ja koti on kaiken aikaa ollut pääkaupunkiseudulla. Mustakallio aloitti jatko-opinnot apurahojen turvin heti teologian maisteriksi valmistuttuaan Julkaisuluettelo on mittava. Siihen sisältyy viisi itsenäistä teosta, joista kaksi on magnum opuksia. Väitös demokratian ja papiston murroksesta Vuoden 1905 suurlakko johti säätyvaltiopäivien loppumiseen ja myös pappissäädyn häviämiseen. Ensimmäiset yksikamarisen eduskunnan vaalit pidettiin vuonna Väitöskirjassaan Säätypapista kansalaiseksi. Papiston poliittis-yhteiskunnallinen rooli demokratisoitumisen murrosvaiheessa Mustakallio tarkastelee kirkon ja politiikan suhteita yksikamariseen eduskuntaan siirryttäessä. Opinnäytteessään, joka hyväksyttiin vuonna 1983 arvosanalla laudatur, hän keskittyy yhteiskunnan ja kirkon kannalta merkittävään demokratian murrosvaiheeseen ja modernin puoluelaitoksen syntyyn. Mustakallio selvittää, miten papisto ja kirkko suhtautuivat tähän muutokseen ja miten silloisissa puolueissa suhtauduttiin uskonnollisiin kysymyksiin. Väitöskirja käsittelee sinänsä suhteellisen lyhyttä ajanjaksoa, mutta Mustakallio on seurannut pappien ja politiikan suhdetta tähän päivään saakka. Yksikamariseen eduskuntaan siirryttäessä keskusteltiin siitä, pitääkö kirkolla olla oma kristillinen puolueensa. Suurin osa papistosta sitoutui tuolloin kuitenkin suomalaiseen puolueeseen eli vanhasuomalaisiin. Vanhasuomalaisuuden, sittemmin kansallisen kokoomuspuolueen ote alkoi vähitellen murtua 1920-luvulta lähtien ja papistoa siirtyi maalaisliiton leiriin. On selvää, että kirkko ei nykyisinkään vaikuta erityisen kristillisen puolueen välityksellä, vaan niin että sen johtajat ovat suoraan yhteydessä poliittisiin ja yhteiskunnallisiin päättäjiin. Kaikissa puolueissa toimii aktiivisia kristittyjä ja pappeja. Uskonnon merkitys ei ole politiikasta hävinnyt, vaikka tällä hetkellä kirkon ja yhteiskunnan suhteissa eletäänkin seesteistä aikaa. Diakonian historia myös naishistoriaa Vuonna 2001 ilmestyneessä tutkimuksessaan Palvelun poluilla Pohjois-Suomessa, Oulun Diakonissakoti Mustakallio kuvaa Oulun diakonissalaitoksen alkuvuosikymmenten historiaa ja pohjoissuomalaisen diakoniatyön varhaisvaiheita. Tästä tutkimuksesta hän sai vuonna 2002 arvostetun Väinö Voionmaa -palkinnon, joka myönnetään parhaasta paikallishistoriallisesta tutkimuksesta. Oulun diakonissakoti perustettiin kouluttamaan nopeasti diakonissa-sairaanhoitajia vanhan Kuopion hiippakunnan seurakuntiin ja kuntiin. Hiippakunta käsitti tuolloin lähes puoli Suomea ja ulottui Enosta Utsjoelle. 8

9 Tutkimusta tehdessäni varhaisten diakonissojen ja muiden kristillissosiaalisesta toiminnasta innostuneiden naisten vahva kristilliseen rakkauteen perustuva panos teki minuun suuren vaikutuksen. Naisten toiminnan selvittämistä tosin vaikeutti lähteiden vähäisyys. Esimerkiksi Elin Smarinista, joka Oulun diakonissakodin johtajattarena toimiessaan varmisti sen olemassaolon, ei ole jäänyt aikakirjoihin kuin muutama merkintä. Se lähteistä kuitenkin selviää, että samat naiset olivat perustamassa Ouluun myös NNKY:tä, valkonauhayhdistystä ja lastensuojeluyhdistystä. Oululaiset naiset olivat varhaisia edelläkävijöitä ja vaikuttajia myös valtakunnallisesti. Jotkut heistä opiskelivat Tukholmassa ja kävivät opintomatkoilla Keski-Euroopassa. Helsingin diakonissalaitos sai johtajattarekseen oululaisen Lina Snellmanin. Myös Sortavalan diakonissalaitoksen osittain omin voimin ja varoin vuonna 1894 perustanut Jenny Ingman (myöhemmin Ivalo) tuli Oulusta. Viipurin diakonissalaitokseenkin kaavailtiin alkujaan oululaista johtajatarta, jonka edellytykset todettiin kuitenkin riittämättömiksi. Alueellinen kirkkohistoria keskiöön Oulu on Mustakalliolle edelleen keskeinen tutkimuskohde. Hänellä on vireillä vanhan Kuopion Oulun hiippakunnan historian kirjoittaminen vuosilta sekä Oulun seurakunnanhistoria vuosilta Joensuun oppituolissaan Mustakallio haluaa nostaa keskeiselle sijalle alueellisen kirkkohistorian, kirkollisten instituutioiden ja uskonnollisten liikkeiden tutkimuksen. Sen on määrä kohdistua itäiseen ja pohjoiseen Suomeen ja rajantakaisille lähialueille. Ensimmäiset yksittäisen seurakunnan pohjoissavolaisen Nilsiän seurakunnan historiaan liittyvät gradut ovat jo valmistuneet hänen johdollaan. Nykyisiltä teologian maistereilta Sinikka Hiltuselta ja Jussi Leppäniemeltä meni vain neljä kuukautta aiheen saamisesta tutkielman valmistumiseen hyvin arvosanoin. Myös henkilökohtaisessa elämässään professori Mustakallio haluaa toteuttaa alueellistamisohjelmaa. Hän on puolisonsa ja nuorimman poikansa kanssa asettanut seuraavaksi tavoitteeksi muuttamisen Järvenpäästä Joensuuhun ensi kesänä. -um Vähäinen virkamies NYT KUN KESÄ MENNYT ON syksy saapuu, sanoo lauluntekijä. Siitä eteenpäin hän on kuitenkin väärässä, kun sanoo, että meidätkin erottaen. Päinvastoin, syksyllä yliopistossa kohtaavat jälleen opiskelijat, opettajat ja vastentahtoisesti lomailleet muut virkamiehet. Voi sitä riemua. Joensuussa ja maailmalla on kesän mittaan sattunut yhtä jos toista. Jossakin Ateenassa oli jotkut olympialaiset. Suomalaisten menestys ei ollut kovin häävi. Jotkut sanovatkin, että ainoa olympialaislaji, jossa suomalaiset pärjäävät on painon nosto. Valitettavasti Vähäinen Virkamies ei siinäkään lajissa pääsisi edes pistesijoille, sillä lahjomaton vaaka osoitti, että paino on pudonnut kaksi kiloa vuoden takaisesta. Tätä vauhtia Vähäisestä Virkamiehestä ei ole mitään jäljellä, kun ikää tulee 114 täyteen. Sangen todennäköistähän se onkin. Ei sen puoleen, ratkaisukin Suomen kehnoon urheilumenestykseen on keksitty. Perustetaan urheiluministeriö. Aivan kuten opetusalalla on päästy mittaviin suorituksiin yksin opetusministeriön avulla, niin kävisi myös urheilun saralla urheiluministerin johdolla. Toisaalta urheilu on kyllä niin kaupallistunutta, että voisi olla paikallaan siirtää urheiluasiat kauppa- ja teollisuusministeriöön. Yliopisto juhli 35-vuotista taivaltaan järjestämällä neljännen tohtoripromootion. Promoottori ällistytti yleisöä käyttämällä mm. norjan, japanin ja ranskan kieltä, vieläpä niin että asianomaiset näyttivät ymmärtäneen sanotun. Vastoin kaikkia odotuksiaan Vähäinen Virkamies ei tullut kutsutuksi kunniatohtoriksi, vaikka on istuttanut puita, kasvattanut aikuiseksi lapsen, kirjoittanut kirjoja ja laulanut kuorossa kirkkomusiikkia. Minkä tahansa tiedekunnan kunniatohtoruus olisi siis kelvannut, mutta kun ei. Yksi promovoiduista tohtoreista oli sitä mieltä, että pippalot olivat niin hyvät, että olisivat saaneet jatkua jouluun asti. Rehtori pannahinen ei luvannut. Mutta toinen vaihtoehto on vähintään yhtä hyvä: arkinen aherrus. Sitä toivookin kaikille oikein roppakaupalla. 9

10 ICALT suurin konferenssi vuosiin Konferenssin ilmoittautumistiskilla riitti vilskettä. Pääsihteeri Kirsi Karjalainen oli valmistautunut vastaamaan kaikkiin kysymyksiin tai ainakin etsimään niihin vastauksia. Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos järjesti moderneja oppimisteknologioita tarkastelevan kansainvälisen ICALT-konferenssin Joensuussa ICALT keräsi Joensuuhun lähes 350 osanottajaa 50 maasta. Konferenssissa, jonka teemana oli oppiminen eri sosiaalisissa ja kulttuurisissa ympäristöissä, pidettiin yli 200 esitelmää. Esitelmät sisältävän kirjalähetyksen paino oli 980 kiloa. Pääpuhujina olivat David E. Bloom Harvardin yliopistosta, Chee-Kit Looi Singaporen teknillisestä yliopistosta ja Henrik Hautop Lund tanskalaisesta University of Southern Denmark -yliopistosta. Tilaisuuden monipuolista vuorovaikutusta kuvaa se, että Bloom on ekonomisti ja kehitysmaitten terveystilanteen asiantuntija, Looi tekoälyn opetuksellisten sovellusten ja älykkäitten oppimisympäristöjen tutkija; Lund on tullut tunnetuksi Lego-robottien kehittäjänä. Opetusteknologian kulttuurisidonnaisuutta ja opetusteknologian käyttöä kehitysmaissa pohdittiin erityisteemoina erilliskonferenssissa. Konferenssin kansainvälisenä puheenjohtajana toiminut professori Kinshuk Uudesta Seelannista totesi, että edistyneen opetusteknologian lipunkantajana toimiva konferenssi on vietävä sinne missä toimintakin tapahtuu. Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen opetusteknologiaohjelmissa tehdään Kinshukin mukaan innovatiivista ja kansainvälisesti merkittävää alan tutkimus- ja kehitystyötä. Professori Chee-Kit Looi Singaporesta nosti avauspuheessaan keskeiseksi oppimistilanteen ja ympäristön aitouden. Opetusteknologian käytöllä tulee pystyä tukemaan oppimista sekä omassa ympäristössä että eri kontekstien välillä. Konferenssikirjan toimittajat pitävät hyvänä esimerkkinä luovan toiminnallisuuden ja tutkimuksen yhdistämisestä joensuulaista Kids Clubia, jossa oppiminen ja ongelmanratkaisu toteutuvat legorobottien avulla. ICALT on maailman suurimman teknisen alan järjestön IEEE:n yhdessä eri maitten yliopistojen kanssa vuosittain järjestämä konferenssi. Järjestö vastaa mm. elektroniikka-alan standardointitoiminnasta. Kokonaisjärjestelyistä vastasivat konferenssin pääsihteeri Kirsi Karjalainen, tutkimusjohtaja Esko Kähkönen ja professori Erkki Sutinen. Konferenssia edelsi opetusteknologian kansainvälinen kesäkoulu Mekrijärven tutkimusasemalla. Viiden päivän seminaariin osallistui 40 tohtoriopiskelijaa 13 maasta suomalaisten ja kansainvälisten ohjaajien johdolla. Maltalainen biologi ja etäopetuksen kehittäjä Philip Bonanno katsoo useamman osallistumiskerran kokemuksella, että Joensuussa toteutuu esimerkillinen malli tohtorikoulutuksessa. Käytäntö ja teoria, teknologian hyödyntäminen ja oppimisen joustavuus ovat hänen mielestään mallin valtteja. Konferenssin päätteeksi Joensuun Tiedepuisto järjesti Business Day -yrityspäivän

11 Ympäristöoikeutta ja ympäristödiplomatiaa Joensuun yliopiston oikeustieteiden laitos ja YK:n ympäristöohjelma UNEP järjestivät ulkoministeriön ja ympäristöministeriön tuella Joensuun yliopistossa kansainvälisen ympäristöoikeuden ja -diplomatian kurssin, joka aloittaa vuosittaisen korkeantasoisten kurssien sarjan. Kurssilla arvioitiin viimeaikaista kansainvälisen ympäristöoikeuden kehitystä ja kansainvälisten sopimusten toteutumista sekä jaettiin kokemuksia ympäristösopimusten neuvotteluista. Kurssi oli tarkoitettu kehitysmaiden, siirtymätalousmaiden ja teollisuusmaiden virkamiehille, jotka osallistuvat ympäristösopimusneuvotteluihin. Kurssilla pyrittiinkin lisäämään teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välistä vuorovaikutusta. Kurssi toimi myös siltana oikeustieteen tutkijoiden ja käytännön sopimusvalmistelijoiden välillä. Kurssille osallistui 40 opiskelijaa 33 maasta. Kurssilaiset ovat kansainvälisten ympäristösopimusten neuvottelijoita maidensa ulko- tai ympäristöministeriöistä tai tutkijoita. Kurssille haki kaikkiaan 170 henkilöä 65 maasta. Kurssin tavoite oli käytännöllinen ja konkreettinen: kokemuksen siirtäminen ja jakaminen, käytännön valmiuksien vahvistaminen sekä eri ympäristösopimusten välisten yhteyksien analysointi. Ulkoministeriö rahoitti kehitysyhteistyövaroista 14 osallistujaa ja ympäristöministeriö 5 osallistujaa siirtymätalousmaista, loput tulivat omalla tai organisaationsa rahoituksella. Kurssin kokonaisbudjetti oli n euroa, josta n. 10 % on Joensuun yliopiston omaa rahoitusta. Kurssin luennoitsijat olivat kokeneita käytännön diplomaatteja, virkamiehiä ja tiedemiehiä. Ensimmäisellä kurssilla luennoivat ovat mm. UNEPin varapääjohtaja Shafqat Kakakhel, Baselin sopimuksen pääsihteeri Sachiko Kuwabara-Yamamoto, UNEPin Euroopan aluetoimiston johtaja Frits Schlingemann, UNEPin vesiyksikön johtaja Niels Ipsen, UNEPin ympäristöpolitiikan täytäntöönpano-osaston johtaja Ympäristöoikeuden ja diplomatian -kurssi todistusten jako ja päättäjäistilaisuus olivat Joensuun Ilosaaressa. Donald Kaniaru, em. osaston oikeudellinen asiantuntija Elizabeth Mrema, entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen, ympäristöministeriön kansainvälisen ilmastoprojektin johtaja Outi Berghäll, ulkoministeriön kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksikön päällikkö Kari Karanko, ulkoministeriön sopimusasioiden yksikön päällikkö Päivi Kaukoranta, Brysselin Vrije Universiteitin ympäristöoikeuden professori Marc Pallemaerts ja Iso-Britannian ympäristöministeriön entinen kansainvälisen ympäristöoikeuden osaston johtaja Patrick Széll. Joensuun yliopisto on UNEPin kumppanuusyliopisto. UNEPin pääjohtaja Klaus Töpfer ja Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen allekirjoittivat Joensuussa julistuksen yhteistyöstä. Nyt pidetty kurssi oli ensimmäinen käytännön toteutus Joensuun yliopiston ja UNEPin välisestä yhteistyöstä edistää paikallista, alueellista ja maailmanlaajuista kestävää kehitystä. 11

12 Rakas kirjallisuudessa ja toisissa tieteissä Akatemiaprofessori Yrjö Sepänmaa avasi kirjallisuusseminaarin. Jo perinteeksi muodostunut kirjallisuusseminaari väritti viidennen kerran Joensuun syksyn harmautta. Tällä kertaa aihe oli tavalla tai toisella meille kaikille tuttu rakas. Seminaarin avauksessa Yrjö Sepänmaa muistutti sanojen rakas ja rakastaa kuuluneen suomen kirjakieleen alusta eli 1500-luvulta asti. Kaksi sataa vuotta myöhemmin suomalaisia opastettiin maanviljelyyn kertomalla, millaista maata mikin kasvi rakasti. Rakastaminen ei siis ollut itsestään selvästi vain ihmiselle ominaista. Suuren yleisön tuntema keittokirjailija Mysi Lahtinen jatkaa tätä luvulle jäljitettyä tapaa puhuessaan pihvin rakastavan tiettyä pippuria tai kermaa. Seminaarin teemana ei ollut rakkaus, vaan nimenomaan rakas, jolloin esille nousivat sellaiset kysymykset kuin: Mihin rakkaus kohdistuu? Kuka tai mikä voi olla rakas? Ketä tai mitä voi tai on lupa rakastaa? Kysymyksistä viimeistä tarkastelivat eri näkökulmista Pauli Annala ja Leena Vilkka. Annalan perimmäinen ongelma oli, voiko Jumala rakastaa ihmistä. Jos ihmisen sielu on morsian ja Jumala, Jeesus tai kirkko sulhanen, mitä on Jumalan sula rakkaus ihmistä kohtaan. Selvyyttä kysymykseen ei saada, ja lopulta voi vain ihmetellä, miksi ylisummaan on niin tärkeää, että jumala rakastaa ihmistä, kuten Kaija Heikkinen kommentissaan asian ilmaisi. Vilkka puolestaan kysyi, mitä eläintä ihmisellä on lupa rakastaa: millainen eläin saa olla ihmiselle rakas? Lemmikki- ja hyötyeläimet epäilemättä kuuluvat ihmisen rakkaisiin, mutta miten on laita nilviäisten, hirvikärpästen ja alkueläinten. Vilkan mukaan kissat ja koirat rakastavat huolenpitäjiään, mutta miten voimme tietää koirien kokemukset. Kuten Seppo Knuuttila loppusanoissaan totesi, voimme varmasti tietää vain omat tunteemme ja aistikokemuksemme. Se että rakastuminen saa aivoissa aikaan tietyn mitattavan kemiallisen reaktion, ei kerro mitään itse kokemuksen laadusta. Täytyykö meidän rakkaamme löytyä läheltä vai voiko rakas olla etäinen? Olli Löytty toi esille, kuinka suomalaiset lähetystyöntekijät Ambomaata ja ambolaisia kuvatessaan itse asiassa kirjoittivat itseään: he sulkivat silmänsä erilaisuuksilta ja pyrkivät näkemään vieraassa tuttua kenties helpottaakseen omaa elämäänsä ja tehdäkseen ambolaisista luterilaisen mittatikun mukaisia mallikristittyjä. Yleisössä heräsi kysymys, miten sellainen voi olla vieraan tai etäisen kokemista rakkaana, jos vieras tahdotaan muokata omien mieltymysten mukaiseksi ja lähennetään väkisin itseen. Katja Laitinen on tutkinut internetissä elävää amerikkalaisen laulaja-musiikintekijä Tori Amosin ympärille rakentunutta fanikulttia. Hän on havainnut, että fanikultille on tärkeää Torin läheisyys: ihailunkohde saattaa olla jopa kosketeltavissa tai ainakin hän on kokenut jotain sellaista, johon fani voi samastua. Helppo on ymmärtää, kuinka naiset voivat jakaa Torin kokemukset miesten ja kulttuurin väkivaltaisuudesta naista kohtaan. Mutta Tori ei ole yksinomaan naisten ihailema tai palvoma lähes-jumalatar, vaan elämässään kovia kokenut mieskin voi löytää Torissa ymmärtäjänsä ja auttajansa. Seminaarin päätti jokaiselle läheinen aihe eli rakastettu maisema. Kiinnostavasti Maunu Häyrynen puhui maisemasta rakastettuna, ei rakkaana. Läpeensä rakastettu maisema on pastoraali: harmoninen maalaismaisema, johon saattaa liittyä pyhyydenkin tuntemuksia ja johon ihmisen identiteetti kiinnittyy. Häyrynen ei tyytynyt vain esittämään, miten kotiseutu on rakentunut meille niin rakkaaksi, vaan hän valotti omaa suhdettaan asuinseutuihinsa näyttämällä itse eri aikoina ja eri paikoista ottamiaan kuvia. Lapsi viehättyi teknisistä innovaatioista, nuori opiskelija kuvasi kämpästä avautuvia maisemia ja lopulta aikuinen mies sukulaisiaan lomanviettopaikassa, jossa hän kokee pysyvyyden tunnetta. Mikko Varis huomauttikin, että kesämökki saatetaan muokata itselle omaksi rakastetuksi maisemaksi. Toisaalta ihmiset, ainakin intelligentsian edustajat ovat aina liikkuneet paikasta toiseen, joten rakastetuksi maisemaksi voi nyt yhtenäiskulttuurin murruttua muodostuakin eri paikkojen välinen liike, muutoksen mahdollisuus. Muutos tai liike rakastettuna kuitenkin säröytyy, kun kotiseudun jättäminen tapahtuu väkivaltaisen pakon edessä. Miten rakastettu liike voi olla pakolaiselle? Monipuolinen, rakasta yllättävistäkin näkökulmista lähestyvä ja inspiroiva seminaari sai jatkoa viikonlopun kirjallisuustapahtumasta. Tarja Kupiainen perinteentutkimuksen yliassistentti 12

13 Alkukivien veistäjä maan poveen Joensuun yliopiston tunnusmerkiksi kohonneet Alkukivet veistänyt akateemikko Kain Tapper menehtyi 74-vuotiaana Alkukivien lisäksi Tapperia teki tunnetuksi hänen Oriveden kirkkoon tekemänsä Suomen ensimmäinen abstrakti alttaritaulu Golgatan kallio. Reilut 20 vuotta sitten Joensuun yliopiston keskusaukiolle haluttiin veistos. Keväällä 1982 valtion taideteostoimikunta julisti seitsemälle kuvanveistäjälle kutsukilpailun, jonka Kain Tapper voitti ehdotuksellaan Alkukivet. Ehdotuksen pohjalta valmistui taiteellisilta ratkaisuiltaan ja kooltaan varsin poikkeuksellinen veistosmonumentti. Teoksen kokoa ja sijoittelua Tapper hahmotteli yhdessä kampusaluetta suunnitelleen arkkitehti Juhani Pallasmaan kanssa. Alkukivet-teos luovutettiin Joensuun laulujuhlien avajaisten yhteydessä lauantaina Taideteoksen luovutti opetusministeriön ja valtion taideteostoimikunnan puolesta kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja sen otti vastaan yliopiston rehtori Kyösti Pulliainen. Alkukivet on avaruudellinen teos, jonka mittasuhteet ja sijoittelu poikkeavat perinteisistä veistoksista. Teos on kolmijakoinen: Keskusaukiolla oleva kolmiosainen pääteos on lähes viisi metriä korkea ja noin yhdeksän metriä kanttiinsa. Pienempi lohkaremainen kappale sijoittuu kampusaukion portille ja musta graniittikallio Carelia-rakennuksen aulaan. Ulkoveistokset on valettu kipsimuottiin mustasta sementtimosaiikista. Painoa Tapper arvioi kolmiosaisella pääteoksella olevan noin 30 tonnia. Teoksen tilasivat valtion taideteostoimikunta ja Joensuun kaupunki, joka kustansi Carelian aulaan sijoittuneen osan. Tapperille haastavaa työssä oli se, että hän otti Alkukivistä kokonaisvastuun; myös budjetti oli Alkukivien veistäjä Kain Tapper palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1976; professorin arvonimen hän sai vuonna 1990 ja akateemikon arvonimen taiteilijan harteilla. Alkukivien hinnaksi tuli markkaa, josta valtion osuus oli markkaa. Räjähtävät kivet eivät sammaloidu Tapper luonnehti Alkukiviä muinaisaikaiseksi kallioksi. Teoksen muodoilla ja moniosaisuudella on pyritty aikaansaamaan vaikutelma, että koko alueen alla on muinaisaikainen kallio, jonka jäänteet pistävät esiin pihalaatoituksen läpi. Viime kesänä keskusaukion laatoitus remontoitiin, joten muinaiskallio pistää nyt nupukiveyksen läpi. Tapper pyrki myös antamaan veistoksille ihmisen varhaisten rituaalisten rakennelmien olemuksen. Veistosalueen ja nurmikon rajaviivalla halutaan tuoda Alkukiville rantakallioiden tai saarten mielleyhtymiä. Veistoksen paljastustilaisuudessa rehtori Kyösti Pulliainen kuvasi Alkukiviä räjähtäviksi tilan ja näkijän ottajiksi. Ne nousevat samalla tavalla, kuin tälle alueelle on noussut yliopiston rakennuksia. Ne ovat nousseet aikojen alusta ja ne nousevat sen jälkeen, kun tiilistä, lasista ja kuparista ihmisten tekemät rakennukset ovat asettuneet ja jähmettyneet paikoilleen kaupunkikuvaan ja ihmisten mieliin. Alkukivet nousevat ja räjähtävät tajuntaan, alituisesti: alkukivet eivät asetu. Nyt Alkukiviä kiertävät jo tiilestä, lasista ja kuparista tehdyt rakennukset. Vielä ei kuitenkaan Carelian aulan kivellä kasva sammal, kuten taiteilija taannoin suunnitteli. -pr 13

14 Penttilän sahayhteisöä ristiin rastiin Penttilän saha perustettiin Pielisjoen itärannalle Runsaan sadan vuoden aikana jokirantaan ja sen tuntumaan syntyi mittava työläisyhteisö. Parhaimmillaan sotakorvaustuotannon aikoihin 1950-luvun alussa saha ja sen liitännäiset työllistivät 700 henkeä. Teolliset toiminnot Penttilästä lakkasivat Kaupunkimaisemaa hallinnut vuonna 1918 rakennettu saharakennus paloi maan tasalle elokuussa Kaisu Kortelainen on tutkinut Penttilän sahayhteisöä ja työläisten muistitietoa toistakymmentä vuotta eri näkökulmista muistitietokerronnan menetelmällä. Idean tutkia Penttilän työläisten muistitietoa pro gradu -tutkielmassaan hän sai sahan lakkauttamisvaiheessa professori Anna-Leena Siikalalta, jolle Penttilän veteraani Väinö Lihavainen oli esittänyt ajatuksen. Kortelainen keräsi vuonna 1989 muistitietoa haastattelemalla ikänsä sahalla työskennelleitä työläisiä ja heidän perheenjäseniään. Pro gradussaan hän vertasi kertynyttä muistitietoa ja Terho A. Könösen Penttilän sahasta kirjoittamaa historiaa toisiinsa. Yhteistunne välittyy kerronnasta Työskennellessään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Joensuun Perinnearkistossa Kortelainen innostui Kansanrunousarkiston johtajan Pekka Laaksosen kannustamana laajentamaan sahahaastattelujaan jatkotutkinto tähtäimessään. Vuosina 1994 ja 1995 toteutetuissa haastatteluissa monet haastateltavista olivat usean polven penttiläläisiä ja nuoremmatkin olivat Penttilässä syntyneitä. Lisensiaatintutkielmassani tarkastelin, miten sahayhteisö muotoutuu Penttilän työläisten ja heidän perheenjäsentensä kerronnassa. Kerronnassa nousee keskeiseksi työläisyhteisön yhteistunne ja yhteiset paikat kuten Kaisu Kortelainen vastaanotti Joensuun yliopiston Tukisäätiön Elojen rahaston euron suuruisen jatkokoulutusapurhan väitöskirjan tekoon. yleinen sauna ja urheilukenttä. Tarkemmin kuunnellessa kerronnassa erottuu myös poliittisten ryhmien ja eri osastojen välistä eriytymistä. Esimerkiksi sahurit, tukkimiehet tai puusepäntehtaalla työskentelevät muodostivat omat porukkansa. Menneisyydestä korostuivat voittopuolisesti hyvät asiat. Tosin yhtiötä kritisoitiin voimakkaasti sahan lakkauttamisesta. Ratkaisun ymmärtämisen teki erityisen vaikeaksi se, että saha oli vastikään uusittu. Työläisyyden rakentuminen väitöstyön keskiössä Väitöstutkielmassaan Kortelainen hakee vastausta siihen, miten tehdasyhteisö ja työläisindentiteetti rakentuu muistelukerronnassa. Nyt etsin vastausta muun muassa siihen, miten haastateltavani mieltävät työläisyyden. Tutkimuksessani aion tuoda esille kuvan moniäänisestä sahayhteisöstä ja sahatyöläisyydestä. Penttilä oli selkeästi työläisalue verrattuna esimerkiksi Niinivaaraan tai rautatieläisten asuinalueiseen. Sellaisia työläisyhteisöjä, joissa ihmiset ovat aloittaneet työhistoriansa kouluttamattomina ja tehneet töitä eläkkeelle siirtymiseensä saakka, ei nykyyhteiskunnassa enää ole. Kortelainen peilaa myös Penttilän sahayhdyskunnan kehitystä yleiseen suomalaiseen teollisuuskehitykseen ja tarkastelee Penttilän sahayhdyskuntaa ja sen työläisiä myös paikallistasolla. Uusia haastatteluja Kaisu Kortelainen ei enää kerää, vaan tukeutuu aiemmin kerättyyn aineistoonsa. Lisäksi hän käyttää tausta-aineistonaan Pohjois-Karjalan museoon sijoitettua Eino Jokisen laajaa valokuvakokoelmaa, lehtiaineistoa sekä Joensuun maakunta-arkistossa olevaa Penttilän sahan arkistoa. Lisäksi Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen arkistoissa on Penttilän työläisten vuonna 1959 kirjoittamia muistelmia, jotka ovat osa professori Ilmar Talven laajaa teollisuusyhdyskuntatutkimusta. Kortelainen arvelee, että mitä ilmeisimmin arkistosta löytyy myös vanhoja haastatteluaineistoja, sillä joissakin Turussa tehdyissä graduissa on viitattu niihin. -um 14

15 Joensuun yliopisto mukana Kajaanin yliopistokeskuksessa Puute huippuosaajista Kainuussa pyritään korjaamaan mittavilla panostuksilla Kajaanin yliopistokeskukseen. Oulun yliopisto on jo tänä vuonna kaksinkertaistanut rahoituksensa yliopistokeskukselleen. Oulun, Jyväskylän, Joensuun, Kuopion ja Lapin yliopistojen rehtorit allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä Kajaanissa Tarkoituksena on vahvistaa ja monipuolistaa yliopistotasoista koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoimintaa Kainuussa. Yliopistojen yhteistyö toteutetaan Kajaanin yliopistokeskuksen kautta, joka on yksi maamme kuudesta vuoden alusta aloittaneesta yliopistokeskuksesta. Kukin yliopisto tuo Kainuuseen omia vahvuusalueitaan. Rehtori Perttu Vartiaisen mukaan Joensuun yliopisto osallistuu yhteistyöhön erityisesti puu- ja metsätalouden, mittaustekniikan ja optiikan, Venäjä-osaaminen ja maaseutu- ja aluekehityksen alueilla. Kajaanin yliopistokeskuksen monipuolistuminen turvaa osaajien rekrytoinnin paikallisen elinkeinoelämän palvelukseen ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja mahdollisuuksia pysyä ja laajentua Kainuussa. Kainuulaisten nuorten ei tarvitse enää lähteä hakemaan yliopistokoulutusta muualta, vaan opiskelu voi tapahtua entistä enemmän kotipaikkakunnalla tai sen läheisyydessä. Tämän toivotaan vähentävän poismuuttoa Kainuusta ja luovan pohjaa alueen hyvinvoinnin edistymiselle. Kidsclubilaiset menestyvät Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen kidsclubilaiset Tommy Fraser ja Joonas Turunen sijoittuivat neljänneksi Lissabonissa järjestetyssä RoboCup Junior -turnauksessa. Kolme ensimmäistä sijaa menivät kiinalaisille joukkueille. Kids Clubin Team Finland -joukkue voitti alkuerissä oman lohkonsa ilman tappioita. Lohkossa oli Team Finlandin lisäksi joukkueet Kanadasta, Saksasta, Taiwanista, Kiinasta ja Slovakiasta. Voitto tuli myös puolivälierän ottelusta taiwanilaista joukkuetta vastaan. Välierässä ja pronssiottelussa joukkue hävisi kiinalaisille joukkueille sijoittuen lopulta neljänneksi RoboCup Junior -turnauksessa oli mukana ennätykselliset 162 joukkuetta ja 677 osallistujaa 18 eri maasta. Kidsclubilaiset osallistuivat ELEKIT-rakennussarjan robotillaan 1-on-1 primary soccer -sarjaan, jossa oli mukana yhteensä 17 joukkuetta. Team Finland oli ainoa Suomen edustaja RoboCup Junior -turnauksessa. RoboCup Junior -turnaus on osa Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen Kids Club -projektia, jossa vuotiaat lapset ja nuoret oppivat teknologiataitoja mm. robotiikan avulla. Turnaukseen osallistumista tukivat Lasten ja nuorten teknologiaharrastuksen tuki ry ja Suomen kulttuurirahasto. Lisää menestystä Kidsclubilaiset menestyivät myös Vantaan Heurekassa järjestetyssä robottien jalkapalloturnauksessa. Alessandro La Russa voitti kilpailun ohjelmoitavista legoista rakentamallaan Ale Wiper -robotilla. Kalle Alanen ja Ville Hatakka sijoittuivat kolmansiksi ELEKIT-sarjan elektronikkkakomponenteista rakentamallaan ViKa-robotillaan. Turnauksen järjestäjinä olivat Heureka, Oulun Teknologiakasvatus NYT! -projekti sekä Joensuun yliopiston Kids Club. Turnauksessa kilpaili kahdeksan joukkuetta jalkapallosarjassa ja kaksi joukkuetta tanssisarjassa. Joukkueet olivat Karamzinin ja Mäkkylän kouluista Espoosta, Joensuun yliopiston Kids Clubista sekä Ruukin koulusta. 15

16 Jouni Rättyälle Burgen-palkinto Academia Europaean 16. konferenssi järjestettiin Helsingin yliopistossa teemalla Eurooppa muutoksessa. Konferenssin avajaisissa Jouni Rättyä vastaanotti Burgen-palkinnon yhtenä kymmenestä palkitusta. Palkinto myönnetään nuorille lupaaville eri tieteenaloja edustaville tutkijoille paikallisen järjestelytoimikunnan määrittelemillä tieteenaloilla. Burgen-palkinto on nimetty Akatemian perustajan ja sen ensimmäisen presidentin sir Arnold Burgenin mukaan. Rättyän lisäksi palkittiin seuraavat nuoret tohtorit: Taija Finni (Jyväskylän yliopisto, liikuntakasvatus), Petri Helo (Vaasan yliopisto, taloustiede), Mika Hirvensalo (Turun yliopisto, matematiikka), Ilkka Huhta (Helsingin yliopisto, kirkkohistoria), Ari Hyytinen (Helsingin kauppakorkeakoulu, taloustiede), Janne Lahtinen (Teknillinen korkeakoulu, satelliittitekniikka), Martti Miestamo (Helsingin yliopisto, kielitieteet), Kirsi Salonen (Tampereen yliopisto, keskiajan historia) ja Sanna Sundqvist (Lappeenrannan teknillinen yliopisto, tuotantotekniikka). Idea Academia Europaeasta syntyi eurooppalaisten tiedeministerien tapaamisessa Pariisissa vuonna Akatemia perustettiin Cambridgessä vuonna 1988 poliittisista päätöksentekijöistä riippumattomaksi, yksityisten tieteenharjoittajien yhteisöksi. Sen pyrkimyksenä on tukea tutkijoiden liikkuvuutta ja yhteistyötä Euroopassa. Tällä hetkellä jäseniä on noin 2000, joukossa 38 nobelistia. Uusia tutkimusavauksia Jouni Rättyä tuli asevelvollisuuden suoritettuaan opiskelemaan matematiikkaa Joensuun yliopistoon syksyllä Hänen väitöskirjansa On some complex function spaces and classes hyväksyttiin marraskuussa 2001 arvosanalla eximia cum laude approbatur. Osana väitöstutkimustaan Rättyä löysi ratkaisun eräisiin kompleksisten funktioavaruuksien inkluusiosuhteisiin liittyvään kysymykseen. Väitöskirjansa pohjalta hän on jatkanut menestyksellisesti funktioavaruuksien ja -luokkien tutkimusta. Hän on myös osallistunut kompleksialueen differentiaaliyhtälöiden lokaaliteorian kehittämiseen yhteistyössä Joensuussa väitelleiden nuorten matematiikan tutkijoiden FT Janne Heittokankaan ja FT Risto Korhosen kanssa. Risto Heittokangas on nyt tutkijatohtorina Joensuussa Suomen Akatemian kolmevuotisella rahoituksella ja Janne Korhonen Yhdysvalloissa sijoitusyliopistonaan University of Illinois at Urbana-Champaign. Rättyä esitteli tutkijakollegoitten yhteistä tutkimusaluetta Academia Europaean konferenssiyleisölle. Opiskelijavaihto avasi yhteydet Espanjaan Kevätlukukauden 2004 Rättyä teki tutkimustyötä post doc -statuksella La Lagunan yliopiston matematiikan laitoksella (Universidad de La Laguna, Tenerife) EU:n tutkimusverkon (EU Research Training Network) tutkimushankkeessa Analysis and Operators professori Fernando Pérez-Gonzálesin johdolla. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Madridin autonomisen yliopiston matematiikan laitokseen. Ne ovat perua Madridiin suuntautuneen opiskelijavaihdon ajoilta. Olen vieraillut myöhemmin lukuisia kertona tutkijana Madridin yliopistossa. Suhteiden ylläpitämisessä on auttanut se, että opin opiskelijavaihdon aikana espanjan kielen. Silloinen opettajani, professori Dragan Vukoti on nyt tutkijakollegani ja -kumppanini. Nyt Jouni Rättyä on assistenttina matematiikan laitoksella toimenkuvanaan opettaminen ja tutkiminen. Hän sanoo viihtyvänsä paremmin tutkijan kuin opettajan roolissa, vaikka myöntääkin saaneensa opetuksestaan hyvää palautetta opiskelijoilta. Saamelaisena ja Inarin kuntalaisena hän tekisi mieluiten tutkijan töitä kotikunnaillaan, mutta taipuu tosiasioitten edessä siihen, että työ ja tutkijayhteisö ovat Joensuussa, harrastukset ja henkinen koti Pohjan perukoilla. -um Monitieteinen koulutustutkimuksen yksikkö aloittaa Joensuun yliopistoon perustettiin heinäkuussa Koulutuksen yhteiskunnallis-kulttuurisen tutkimuksen yksikkö (Centre in Socio- Cultural Research on Education) edistämään alan tieteidenvälistä tutkimusta. Yksikköä ovat olleet suunnittelemassa kasvatustieteen, tietojenkäsittelyn, psykologian ja sosiologian tutkimusryhmien johtajat dosentti Pirkko Pitkänen, professori Erkki Sutinen, professori Hannu Räty, professori Juha Suoranta ja professori Ari Antikainen. Yksikkö sijoittuu hallinnollisesti sosiologian laitokselle. Sen johtajana toimii professori Ari Antikainen ja tieteelliseen neuvottelukuntaan kuuluvat professori Päivi Atjonen, dosentti Eira Varis, professori Hannu Itkonen, tohtori Jaakko Kurhila ja professori Pentti Sinisalo. Yksikön ensimmäinen julkaisu, artikkelikokoelma Transforming a Learning Society: The Case of Finland on valmistunut. Se käsittelee laajasti koulutus- ja oppimisyhteiskunnan muutosta viime vuosikymmenten Suomessa. 16

17 Vanhojen ja uusien tulokaskasvien jäljillä Kannaksella Kasviharrastajalle tietyt vanhan kulttuurin seuralaiskasvit ovat merkkejä menneisyydestä siinä missä muutkin ihmisen jäljet. Varsinaisia muinaistulokkaita ovat muun muassa monet lääkekasvit, joiden esiintymät edelleenkin osoittavat rautakautisen tai keskiaikaisen astutuksen keskittymiä maassamme. Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen Kannaksen retkeilyllä kohtasimme useita muinaistulokkaita niille ominaisilla kasvupaikoilla. Samoin myöhempien aikojen uustulokkaita. Jokaisella lajilla on oma tarinansa. Komeat, parhaimmillaan parimetriseksi kasvavat tulikukat kuuluvat rautakauden tulokaslajeista näyttävimpiin. Tiurin linnasaarella nähtiin tummatulikukkaa, ja muun muassa Viipurin linnassa ja Konevitsan luostarin takapihalla vaaleanukkaista ukontulikukkaa. Konevitsassa kasvoi myös pari isoa yksilöä hullukaalia, joka on kaikilta osiltaan erittäin myrkyllinen. Sen sisältämät alkaloidit ovat huumaavia, mutta samalla lamauttavia, ja syötynä pienikin määrä voi tappaa. Kasvin lähes ainoa lääkinnällinen käyttö oli hammassäryn hoidossa. Siemeniä poltettaessa syntyvää savua imettiin olkipillillä särkevään hampaaseen. Lajin vanha germaaninen nimi Bilze kuitenkin elää pilsnerin nimessä. Kerrotaan, että tsekinmaalaisen Plzenin kaupungin oluenpanijat osasivat maustaa maineikasta tuotettaan hullukaalilla, varmaankin melko varovaisesti. Hullukaalin siemenet säilyvät maaperässä useita vuosikymmeniä, ja laji saattaa yllättäen ilmaantua maan kaivuun jälkeen vanhalle kasvupaikalleen. Unikkokasveihin kuuluva keltamo kuuluu tavallisimpiin piharikkaruohoihin muun muassa Viipurissa ja Käkisalmessa. Sekin on alkuperältään lääkekasvi, jonka keltainen maitiaisneste vanhan signatuuriopin mukaisesti osoitti sen tepsivän muun muassa keltatautiin ja märkiviin silmätulehduksiin. Keltamon tieteellinen nimi Chelidonium viittaa pääskysiin vanhan tarinan mukaan pääskyemo avaa sokeina syntyvien poikastensa silmät keltamon maitiaisnesteellä. Viipurin vanhan tuomiokirkon raunioilta löytyi myös nukula, jonka sydämenmuotoiset lehdet ja tieteellinen lajinimi cardiaca puolestaan kertoo siitä olevan apua sydänvaivoissa. Nukulan sukunimi Leonurus tarkoittaa leijonanhäntää tiedä häntä, johtuneeko talventörröttäjäksi kuivuvan verson ulkonäöstä. Pikkutakiainen, jota nähtiin Viipurissa ja Konevitsassa, on levinneisyytensä perusteella maahamme jo keskiajalla levinnyt rikkaruoho. Se on aito nitrofiili, joka viihtyy vain vanhojen kulttuuripaikkojen hyvin höystetyssä mullassa. Samalla tavoin vaateliaita, mutta jonkun verran Hullukaalin pitkäksi venyvässä kukintoversossa kypsyvät kotahedelmät ovat siistissä parijonossa suppilomaisten verhiöidensä suojaamina. Vaikka kasvi on erittäin myrkyllinen, jotkin hyönteiset näyttävät sitä silti syövän. Tiedetään tapauksia, joissa lintuja tai kotieläimiä on kuollut hullukaalia maistettuaan. Kuva kirjoittajalta myöhäisempiä tulokkaita ovat muiden muassa ristikukkaisiin kuuluvat harmio ja idänukonpalko. Ne ovat vanhojen varuskuntakaupunkien tyyppilajeja, erityisesti ratsuväen kasarmien liepeillä, niin myös Viipurissa ja Käkisalmessa. Viipurin joutomailla ja monin pakoin tienvarsilla rehottava keltakukkainen palsternakka on 1800-luvun viljelykarkulainen. Uudet ajat ovat tuoneet luontoon ja kulttuuriympäristöihin yhä uusia kasveja, joista monet ovat vakiintuneet ja useat ovat edelleen leviämässä. Varmasti kaikkein näkyvimpiä ovat Kannaksella monin paikoin valtaviksi kasvustoiksi ryöstäytyneet jättiputket, jotka Suomessakin ovat leviämässä kautta maan. Jättiputkia on ainakin pari aasialaista lajia, joita on alunperin levitetty koriste- ja rehukasveina. Tunnetusti niiden kasvinesteet voivat auringonvalon vaikutuksesta aiheuttaa ihmisella vakavia ihovaurioita. Ilmeisesti Venäjällä niitä ei erityisesti yritetäkään torjua, toisin kuin Suomessa. Punakukkainen jättipalsami on myös valtaamassa kulttuuriympäristöjä ja asutuksen lähimetsiä monin paikoin Kannaksella niin kuin Suomessakin. Siestarjoen majapaikkamme läheisessä luhtakorvessa kasvoi samalla paikalla kolme palsamilajia: rehevien lehtokorpien alkuperäinen lehtopalsami, pienikukkaisempi rikkapalsami, joka on 1900-luvun tulokaskasveja, ja vasta viime vuosina laajemin levinnyt jättipalsami. Metsässä käy melkoinen ropina, kun kaikki kolme Impatiens-lajia yhdessä ammuskelevat siemeniään. Heikki Simola Erikoistutkija 17

18 Sittenkin maisteriksi Jari Rummukainen aloitti koulunkäyntinsä Louhelan koulun CP-luokassa Joensuussa 8-vuotiaana peruskoulun opetussuunnitelman mukaan. Koulun myötä hän sai ensimmäiset kontaktinsa kouluavustajiin ja myöhemmin kuvaan tulivat myös henkilökohtaiset avustajat. Koulussa oli opittava uusille tavoille ja tulemaan toimeen uusien ihmisten kanssa. Avustajista tuli osa jokapäiväistä elämää. Kotona äiti näki jo ilmeestä, millaista apua poika tarvitsi. Koulun myötä sain tottua siihen, että jokainen avustaja toimi ja vastasi avun pyyntöön omalla tavallaan. Vaatii sosiaalista taitoa tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, pyytää apua ja neuvoa avustajaa. Vähitellen syntyi kuitenkin kokemusta ja kykyä huolehtia omista tarpeistaan. Myös itseluottamus kasvoi. Vuonna 1994 Jari Rummukainen aloitti Raili Hiltusen innostamana avoimen yliopiston opinnot Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa peruskoulupohjalta. Vuonna 1997 hän hakeutui suorittamaan kasvatustieteen maisterin tutkintoa pääaineenaan erityispedagogiikka. Maisterin paperit hän sai nyt kesäkuussa. Rehellisesti sanoen en kyllä kymmenen vuotta sitten avoimen yliopiston opintoja aloittaessani kuvitellut, että minusta tulee joskus maisteri. Nyt se on kuitenkin totta. Haasteita tällä tiellä on riittänyt, mutta niitähän pitää ollakin. Tentiin lukeminen Jarilta luonnistui parhaiten öiseen aikaan. Parhaiten lukeminen sujui keskiyön ja aamu neljän välillä. Päiväsaikaan tieto ei tunnu tarttuvan minun päähäni ja toisekseen yöllä on rauhallista paneutua lukemaansa. Oman ongelmansa öiseen aikaan tuottaa kuitenkin kirjojen nostelu, kun avustaja ei ole silloin paikalla. Avustajajärjestelmässä puutteita Seitsemän päätoimisen opiskeluvuoden aikana Jarilla on ollut 18 avustajaa. Pisin avustajasuhteista on kestänyt 4 1/2 vuotta. Pro gradu -tutkielmassaan hän päätyi tarkastelemaan avustajien maailmaa. Lainsäädännössä avustajatyöstä ei ole yhtenäisiä määräyksiä. Tutkimuksessa on kuvattu kahden ammattikunnan koulunkäyntiavustajien ja henkilökohtaisten avustajien työnkuvaa, tavoitteita ja motiiveja sekä heidän ympäristöönsä liittyviä tehtäviä. Tutkimusmenetelmänä hän käyttää teemahaastattelua. Tulokset osoittavat muun muassa, että koulunkäyntiavustajien ja henkilökohtaisten avustajien toimenkuvat ovat vakiintumattomia. Epäsäännölliset työajat ja viikonlopputyö rajoittavat henkilökohtaisen avustajan sitoutumista työhönsä. Koulunkäyntiavustajan työ koetaan puolestaan välietappina ammatillisiin tai muihin opintoihin. Myös molempien avustajaryhmien koulutuksessa on puutteita. Monissa kunnissa vammaiset joutuvat hankkimaan itse henkilökohtaiset avustajansa palvelujärjestelmän puuttuessa. Asenteella on merkitystä Jari kertoo, että hän on aina hyväksynyt vammansa. Asenne on antanut tilaa sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen kehittämiselle. Noita taitoja tarvitaan palvelutalossa asuessa ja avuksi ne ovat myös leireillä ja kursseilla ja miksei boccian peluussakin. Boccia on ollut paralympialaji vuodesta Suomessa ei toistaiseksi ole paraolympiatason pelaajia tai joukkueita, mutta kesän aikana vammaisjärjestöjen bocciaturnajaisia järjestetään eri puolella Suomea. Jarin tähtäimessä oli erityisesti Lappeenrannan kesäturnaus 20. elokuuta, mutta hän on taistellut myös Pohjoismaitten mestaruudesta hyvällä menestyksellä. Boccia on petanquen tapainen heittopeli, jota pelataan rajatulla kentällä. Sitä voidaan pelata joukkue- tai henkilökohtaisena kilpailuna. Naiset ja miehet pelaavat samoissa joukkueissa. Joukkueessa on kolme pelaajaa ja pelaajien paikat on määrätty. Pelin ideana on saada oman joukkueen pallot lähemmäksi maalipalloa kuin vastustaja. Boccian lisäksi Jari pelaa mielellään Pitkävetoa, joten Veikkaajalehti on hänen mielilukemistaan. Mutta ei hän vierasta romaaneitakaan. -um 18

19 Oppia ja virkistystä Virosta Soveltavan kasvatustieteen laitos järjesti opinto- ja virkistysmatkan Tallinnaan ja Tarttoon Matkanjohtajana toiminut lehtori Risto Aikonen ja laitoksenjohtaja Ritva Kantelinen sekä kuusitoista muuta Soklan jäsentä astuivat aamutuimaan tilausbussiin, joka pääsi starttaamaan varttia vaille viisi. Koska allekirjoittaneelta oli vilahtanut yli kolmekymmentä vuotta edellisestä ja ensimmäisestä Viron-matkasta ja matkaseurana oli nyt kollegojen lisäksi aiempia Viron-kävijöitä Tartto, kirjailijan kaupunki -teoksesta (toim. Henni Ilomäki), matkanteosta tuli eri aikatasoilla hyppelyä ja myös sen ihmettelyä, miten lähellä tuo samanlainen-erilainen Viro olikaan. Elias Lönnrotin viimeinen runonkeruumatka suuntautui Viroon. Helsingin satamasta hän lähti 160 vuotta sitten juhannuksena aamulla kello kahdeksan ja Tallinnaan hän saapui iltapäivällä kahdelta. Höyrylaivalla Suomenlahden ylitykseen meni siis kahdeksan tuntia. Viiden Vironkuukauden jälkeen Lönnrot lähetti kimsunsa ja kamsunsa Suomeen ja lähti itse paluumatkalle jalan, oppiakseen sillä ajalla vielä lisää viroa. Meidän laivamatkamme Helsingistä Tallinnaan kesti tunti neljäkymmentä minuuttia. Bussimatka Tallinnasta Tarttoon meni monella aikaisen herätyksen vuoksi nuokkuessa, ja sitä unenomaisempia olivat Pohjois-Karjalan kivisten ja mäkisten peltojen jälkeen silkinsileät lakeudet, joilla haikarat kuin kuningaslinnut. Suomalaiset kirjailijat ovat kuvanneet enemmän menomatkansa maisemia ja tunnelmia kuin paluutaan Tartosta Tallinnaan, mikä on täysin ymmärrettävää jo haikarakokemuksista: selvästi uljaampia ja eksoottisempia olivat ne meno- kuin paluumatkalla. Reilut kolme tuntia hyrisi bussi Tallinnan ja Tarton välistä tasaista tietä. Taannoisen matkailuesitteen mukaan Tarttoa ei voi todella tuntea kuulematta Emajoen rannan satakieltä. Opiskeluaikainen keväinen Tartossa käynti oli päiväsaikainen pyrähdys yliopistolla; jos ei vuorokaudenniin vuodenaika kyllä olisi ollut sopiva, nyt taas liian myöhäinen vaikka kuinkakin kesäisen lämmin. Mutta Emajoen satakieleksi kutsutun Viron kansallisrunoilijan Lydia Koidulan laulua saattoi kuulla virolaisesta setelistä! Vielä hetken vain kai: ennen kuin euroseteli Viroonkin rantautuu. Matkan keskeisiin vierailuihin kuuluivat käynnit Tarton yliopiston opettajaseminaarissa sekä Tallinnan pedagogisessa yliopistossa. Opettajankoulutuksen haasteet olivat yllättävän samanlaisia Suomenlahden molemmin puolin. Siksikin oli luontevaa, että kanssakäymistä toivottiin. Tallinnan pedagogisessa yliopistossa kartoitettiin jo konkreetteja yhteistyöalueita laitostasolla; Tartossa taas muutamat pääsivät pikatutustumaan oman alansa kollegoihin. Tallinnalaisia kiinnosti kovasti mm. Joensuussa toteutettavat soveltuvuuskokeet, joensuulaisia taas kiinnosti nuorten opettajien työelämään mentorointi, josta virolaisilla oli kerrottavanaan uunituoreita ja innostavia kokemuksia. Vierailut Tarton yliopiston opettajaseminaarissa ja Tallinnan pedagogisessa yliopistossa olivat kiintoisia myös sen vuoksi, että suhteellisen lyhyessäkin tapaamisessa saattoi tehdä havaintoja kahdesta varsin erilaisesta johtamiskulttuurista. Sanotaan, että kolikolla kaksi puolta. Se suurin suuri, jota meille ylpeimmin esiteltiin, liittyi Virossakin tietotekniikkaan. Vierailu Viron opetusministeriössä alkoi perusteellisesta esityksestä informaatioteknologian opetuskäytöstä, ja esityksen myötä vierailu myös loppui. Kiinteät verkot tekevät tuloaan, mutta vielä ei voida puhua kattavista laajakaistayhteyksistä. Langattomat verkot ovat yleistymässä koko maassa. Siitä, onko renki ottanut isännän paikan, ei puhuttu missään instituutissa, eikä siitä, miten tietotekniikkaan satsaaminen on vaikuttanut vaikkapa kirjastojen kirjahankintoihin. Ihan sopimattomalta herjalta olisi kuulostanut Paavo Haavikon määritelmä nykykirjastosta lämpimänä tilana tietokoneille. Tarton yliopistossa kasvatustieteen edustajille esiteltiin yhdenkinlaista konkreettia pedagogiikkaa: karsseri, joka oli ennen vanhaan melkein aina varattu mutta nyt melkein aina vapaa. Rangaistukset olivat yhdestä päivästä kolmeen viikkoon. Rikkeinä ymmärrettäviltä kuulostavat ikkunan rikkominen, uhkailu, tappelu ja solvaaminen. Vaikeammin hahmotettavia ovat sen sijaan luvaton poistuminen Tartosta (3 6 päivää) tai ratsastaminen Toomemäellä (5 päivää). Mutta edistyksellistä on tietysti se, että daamin loukkaamisesta joutui neljäksi päiväksi karsseriin. Karsserissa ovat istuneet muun muassa tuleva rehtori Friedrich Wilhelm Parrot vuonna 1809 tappeluun yllyttämisestä sekä tuleva taidemuseon johtaja August Ludwig Mercklin vuonna 1837 yliopistosta erotettujen opiskelijoiden kanssa juhlimisesta. Suomella ja Virolla on pitkät kulttuurisuhteet, jotka ulottuvat Elias Lönnrotin ja Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin kirjoittajan Fr. Kreutzwaldin aikoihin 1800-luvun alkupuolelle. Suomen Viron-instituutti, joka perustettiin vuonna 1991, jatkaa maiden välisiä kulttuurisuhteita. Kiintoisaa oli luoda vaikkapa pikasilmäyskin siihen, millaista Suomi-kuvaa instituutti välittää. Ja kun Suomen Viron suurlähettiläs vielä avasi komean suurlähetystön ovet, saatoimme ihka omin silmin ja naakkaperspektiivistä todeta Tallinnan silmiähivelevät näkymät. kirjurina Raisa Simola 19

20 Metsät ja eettinen argumentaatio Joensuun yliopiston metsätieteellinen ja teologinen tiedekunta järjestivät syksyllä 2003 Mekrijärven tutkimusasemalla kutsuseminaarin Metsät ja eettinen argumentaatio. Seminaarissa pohdittiin eettisten arvojen ja perustelujen merkitystä metsäkeskustelussa. Seminaarin tarkoituksen oli toimia kotimaisena alkuna kansainvälisen etiikan tutkijaverkostolle ja tuottaa suomenkielistä keskusteluaineistoa metsien käyttöön liittyvistä eettisistä pohdinnoista. Professorit Reijo E. Heinonen ja Olli Saastamoinen sekä MMT Antti Erkkilä ovat toimittaneet seminaarin keskustelut julkaisuksi. Julkaisu koostuu yhdestätoista artikkelista. Olli Saastamoinen kirjoittaa kestävyyden periaatteen kehityksestä ja merkityksestä metsätaloudessa. Reijo E. Heinosen artikkelissa tarkastellaan Chicagossa vuonna 1993 kokoontuneen maailman uskontojen parlamentin globaalin etiikan julistuksen vaikutuksia. Timo Miettinen edustaa näkemystä, jonka mukaan ihmisen käyttäytyminen lajitovereitaan ja muuta luontoa kohtaan on saanut lajille tyypillisen muotonsa jo kivikautisen pyyntikulttuurin aikana. Markku Oksanen pohtii etiikan roolia ympäristökonflikteissa ja Seppo Sajama puolestaan kirjoittaa, että useille ympäristöeetikoille pyrkimys ottaa Kirjan toimituskuntaan kuuluivat emeritusprofessori Reijo E. Heinonen, erikoissuunnittelija Antti Erkkilä ja professori Olli Saastamoinen. Kuva Ulla Mikkola luonto vakavasti on merkinnyt itsestään selvästi luonnon itseisarvon puolustamista. Sajaman mukaan luonnonystävän ei tarvitse sitoutua kyseenalaiseen metafysiikkaan. Tapio Rantala käsittelee Suomen metsäpolitiikan ja politiikkaprosessin arvoja ja Pertti Rannikko tarkastelee ns. laajaa metsäpolitiikkaa ja yhteiskunnallista vastuuta. Liisa Saarenmaa pohtii, voisiko oikeudenmukaisuusperiaate toteutua metsien käytössä. Ari Lehtisen artikkelin aihe on metsät ja oikeudenmukaisuus. Lehtinen pohtii metsäsektorin nopean kansainvälistymisen seurauksia alan yhteiskuntasuhteissa. Leila Mustanoja nostaa keskusteluun korruption vastaisen työn ja sen merkityksen konfliktien vähentämisessä ja yhteiskunnan demokraattisen kehityksen vahvistamisessa. Markku Aho käsittelee eettisiä kysymyksiä ja poliittista sitoutuneisuutta kansainvälisissä metsäprosesseissa. Aho ehdottaa ripeitä ratkaisuja, jotta tiedeyhteisö verkostoineen saavuttaisi nykyistä laajempaa ja syvällisempää vaikutusta kansainvälisessä metsäpolitiikassa. Kansainvälistyvä metsäteollisuus kohtaa ristiriitaisia vaatimuksia Vaikka kansainvälistyminen on paljon vaikuttanut metsien käyttöön ja metsäteollisuuteen eri puolilla maailmaa, selviä eroja metsäyhtiöiden toimintatavoissa ja näiden seurauksissa eri maissa on edelleen nähtävissä. Kansainvälistyminen ei metsäalalla ole mikään suoraviivainen prosessi, vaan jo taustatekijöiltään monikerroksinen ilmiö. Metsäteollisuudessa kansainvälistyminen ei ilmene vain uusina yritysrakenteina tai pääoman tuottovaatimuksen kasvuna, vaan myös uusien intressiryhmien esillenousuna ja ympäristö- ja yhteiskuntavastuukysymysten korostumisena. Metsäalan uusi toimintaympäristö on vakiintumaton ja vaikeasti hallittava 20