SAK Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAK Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö"

Transkriptio

1 SAK Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö Toimintakertomus 2010

2 YLEISTÄ APJ:N TOIMINNASTA Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö on toimintavuoden 2010 aikana joutunut keskittymään perustoimintojen hoitoon ja on pyritty hoitamaan raha-asioita siten, että taloudellinen asema pysyy vakaana ja taloudellisia velvoitteita ei ole lisätty. Taloudellinen tilanne antaa mahdollisuuden lisätä APJ:n toimintaa, joka on meistä itsestämme kiinni ja meidän aktiivisuudestamme. Käsitykseni mukaan APJ:n hallitus ja toimihenkilöt ovat onnistuneet kohtuullisen hyvin ja rahallisesti olemme käytännössä hallitussa tilanteessa ja tästä eteenpäin on mahdollisuus aktivoida toimintaa ja se mahdollistaa näkymisen myös julkisuudessa. Meidän Kouvolan seudun APJ:n toimijoiden tulee palata perinteisemmän ay-toiminnan pariin eli yhteiskunnalliseen edunvalvontaan palkansaajajäsentemme hyväksi unohtamatta kuitenkaan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Edellisenvuoden aikana alkanut lama jatkuu maailman laajuisen, jonka seurauksena ay-liikkeessä tarvitaan tehokasta edunvalvontaan palkansaajien työ ja palkkaetujen puolesta. Rahan mahti alkoi yskiä pahasti ja seuraamukset näkynee pahempana vuoden 2011 puolella. Kari Virinsalo APJ:n puheenjohtaja 2010 PAIKALLISJÄRJESTÖN TEHTÄVÄT Paikallisjärjestön tarkoitus ja tehtävät, paikallisjärjestön sääntöjen 2 mukaisesti Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota kaikki toimialueensa keskusjärjestön jäsenliittojen jäsenyhdistykset yhteistoimintaan palkansaajajäsenten henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon sekä ammattiyhdistysliikkeen järjestöllisen aseman ja toimintavalmiuksien edistämiseksi ja keskusjärjestön asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi. Tavoitteidensa toteuttamiseksi paikallisjärjestö toimialueellaan Harjoittaa yhteiskunnallista edunvalvontaa sekä edistää palkansaajien yhteiskunnallista aktiivisuutta, osallistuen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja toimien aloitteellisesti työyhteisön, työllisyyttä, asumista, ympäristöä, julkisia palveluja sekä kuluttajan asemaa koskevissa kysymyksissä. Toteuttaa järjestöllistä toimintaa edistäen ammatillista järjestäytymistä ja järjestöllisiä toimintavalmiuksia sekä seuraa alueensa työpaikkarakenteen kehitystä, työpaikkaorganisaatioiden toimintaa ja kattavuutta sekä ottaa kantaa järjestäytymisvapauksia ja ammattiyhdistysoikeuksia koskeviin kysymyksiin. Harjoittaa alueellaan koulutus- ja tiedotustoimintaa Edistää ihmisten välistä tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta Edistää nuorten osallistumista ammattiyhdistystoimintaan Toteuttaa yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa hankkeita, tapahtumia ja vapaa-ajan toimintoja sekä tarjoaa muita vastaavia palveluja jäsenyhdistysten tarpeiden mukaan. Toimii alueellaan SAK:n edustajana ja suorittaa sen antamia tehtäviä harjoittaa yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa. (SAK:n paikallisjärjestöjen säännöt, aluetoiminnan toimintaohje)

3 Hallitus 2010 ja kokoukset ja osallistujat * Edustajisto Edustajisto muodostuu APJ:n sääntöjen mukaan kutsutuista kokouksista joihin jäsenosastot laittavat kokousedustajansa enintään jäsenmäärien perusteella määräytyvään paikkaluukuun. * Hallitus SAK:n Kouvolan seudun ammatillisen paikallisjärjestön hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt vuodelle 2010 Puheenjohtaja Kari Virinsalo Kouvolan seudun Linja-autohenkilö-kunta RY AKT os. 113 Sihteeri Tomi Kuolimo PAM Liikealan Kouvolan seudun os. 015 Taloudenhoitaja Soili Kontula Kouvolan Tekstiili- ja muovityöntekijät os. 544 varsinaiset jäsenet Jaakko Torikka Kouvolan Autokorjaamotyöväen os. 245 Tuomas Seppänen Rautatieläisten liitto osasto 72 ry. Mika Päivelin Rakennusliiton Pohjois-Kymen muurarit os. 616 Vesa Lehtonen PAM Liikealan Kouvolan seudun os. 015 Päivi S Rintamäki Kouvolan seudun Linja-autohenkilö-kunta RY AKT os. 113 Vesa Suurnäkki JHL Kouvolan osasto 29 osasto Tuomo Makkonen PAM - hotelli- ja ravintola-alan Kouvolan osasto 720 Jorma Liukkonen JHL Kouvolan osasto 29 varajäsenet osallistuvat kokoukseen Marko Pyy PAM - hotelli- ja ravintola-alan Kouvolan osasto 720 Soile Gardemeister PAM Kouvolan seudun kiinteistötyöntekijät ry. os. 533 Teemu Vainio Kouvolan Kirjatyöntekijäin yhdistys Piia Kyrö PAM Liikealan Kouvolan seudun osasto 015 Petri Vuorenmaa Kouvolan kirjatyöntekijäin yhdistys Janne Hohti Kouvolan Metallityöväen ammattiosasto 116 Seija Valkonen JHL Kouvolan osasto 29 APJ:n sääntöjen mukaiset yhdistysrekisteriin ilmoitetut nimenkirjoittajat 2010: Kari Virinsalo, Tomi Kuolimo, Soili Kontula ja Mika Päivelin Tilikirjanpidon vuodelta 2010 on hoitanut yrityspalvelu Dextella Yhteystiedot: Yrityspalvelu Dextella Ky Kauppamiehenkatu 4 B Kouvola Tilintarkastajina tilivuodelta 2010 ovat Markku Mikkola ja Ritva Hannola. Varatilintarkastajaksi valittiin Kristiina Eerola.

4 SAK Kouvolan APJ;n hallituksen kokoukset ja osallistujat 2010 Nimi Kertoja Kari Virinsalo pj x x x x x x x x 8 Tomi Kuolimo siht x x este x x x x x 7 Soili Kontula tal hoit x x x x x x x x 8 Mika Päivelin vpj x x x x este x este x 6 Jaakko Torikka x este x este x este este x 4 Vesa Lehtonen este x x x x x x x 7 Päivi S Rintamäki x x x x x este este x 6 Vesa Suurnäkki x x x x x x x x 8 Tuomo Makkonen x x x este x x x x 7 Tuomas Seppänen 0 Jorma Liukkonen x x x x x 5 vara jäsenet Piia Kyrö este este x x este este 2 Seija Valkoinen x 1 Petri Vuorenmaa este x 1 Marko Pyy 0 Janne hohti este x 1 Soile Gardemeister x x x x este este x 5 Teemu Vainio 0

5 SAK Kouvolan seudun ammatillisen paikallisjärjestön jäsenosastot vuosilta 2008, 2009, Rautatieläisten liiton osasto 72 X X X Rautatieläisten liiton osasto 32 X X X Rautatieläisten liiton osasto 97 X X X Rautatieläisten liiton osasto 157 X X X Rautatievirkamiesliiton Kouvolan osasto ry X X X Kouvolan Sähköalan työntekijät osasto 29 X X X Rakennusliiton osasto 579 Kouvolan putkimiehet X X X Rakennusliiton osasto 616 Pohjois-Kymen Muurarit ry X X X Rakennusliiton os 60 X X X PAM - hotelli- ja ravintola-alan Kouvolan osasto 720 X X X PAM Liikealan Kouvolan seudun os 015 X X X PAM Kouvolan Kiinteistötyöntekijät 533 X X X Kouvolan Tekstiili ja muovityöntekijät os 544 X X X Kouvolan puhelinasentajat os 209 X X X Kouvolan Metallityöväen os 116 X X X Metalli Kouvolan Autokorjaamotyöväen os 245 X X X Kouvolan seudun AKT Linja-autohenkilökunta os 113 X X X Kouvolan kirjatyöntekijäin yhdistys X X X Kymen Puutarhatyontekijät osasto 571 X X X Kouvolan Puu- ja erityisalojen liitto os 163 X X X KSS Energian ammattiosasto 337 X X X Kouvolan JHL os 029 liittyi X X YHTEENSÄ: 22

6 EDUSTUKSET SAK Kouvolan APJ:n edustus SAK:n alueorganisaatiossa Aluekokousedustajat vuosille Tomi Kuolimo Kari Virinsalo Tuomo Makkonen Päivi S Rintamäki APJ, PAM APJ, AKT APJ, PAM (vara) APJ, AKT (vara) SAK Kymen aluetoimikuntaan valitut vuosille Päivi S Rintamäki APJ, AKT osasto 113 APJ:n edustus Kouvolan työvoimatoimikunnassa vuosille Kouvolan työvoimatoimikunta Varsinainen jäsen Toimitsija varajäsen Asentaja Anne Pitkäpaasi PAM Tapio Johansson MET Urheilijankuja 6 Kiessitie KOUVOLA KAUSALA Muut luottamustoimet: Kouvolan Ammatillinen Aikuiskoulutussäätiön hallitus Mika Päivelin APJ on TSL:n Kouvolan seudun opintojärjestö ry:n jäsen Tomi Kuolimo on APJ:n edustaja TSL:n edustajistossa SAK:n valtuusto toimikaudelle Katja Airaksinen Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Mika Päivelin Rakennusliitto ry Palkitseminen Edustajiston syyskokouksessa palkittiin Tuomo Makkonen SAK:N kultaisella ansioristillä ansiokkaasta työstä toimiessaan SAK:n Kouvolan seudun ammatillisen paikallisjärjestön puheenjohtajana.

7 MUUT TAPAHTUMAT VUODEN 2010 AIKANA MAALISKUU APJ:n EDUSTAJISTON kevät kokous TOUKOKUU 1.5 SDP Vappujuhla Kouvolassa Anjalankoskella. APJ:n lipunkantajana toimi sihteeri Tomi Kuolimo ja mukana olivat seuraavat henkilöt: PJ Kari Virinsalo ja hallituksesta Tuomo Makkonen ja Päivi S Rintamäki. Tarjolla oli maukasta soppaa sekä paikanpäällä jaettiin myös ilmapalloja noin 200 kpl. LOKAKUU Työn Ääni valtakunnalliset SAK päivät Oulussa jossa mukana edustamassa Tomi Kuolimo Ja Päivi S Rintamäki MARRASKUU SAK:N aluekokous pidettiin Sokos Hotel vaakunassa la johon osallistui seuraavat henkilöt: Tuomo Makkonen, Vesa Lehtonen, Tomi Kuolimo TIEDOTUSTOIMINTA Jäsenistölle on tiedotettu APJ:n omista tapahtumista, TSL:n paikallisista, että valtakunnallisista koulutus ja myös muista tapahtumista. SAK:n valtakunnallisista sekä Kymen alueella järjestettävistä koulutus- ja muista tilaisuuksista on tiedotettu jäsenosastoille. Jäsentiedotteita sähköpostitse on lähetetty osastojen edustajille Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö on ollut esillä paikallisissa tiedotusvälineissä kannanotoillaan mm. Edustajiston kevät kokouksessa julkilausuma Kouvola laiminlyö velvoitetyöllistämisen Juttu toimitettiin seuraaville medioille; Kouvolan Sanomat, Yle Kymenlaakson radio, PK-lehti, Vartti, Viikko Eteenpäin, Demari, Kansan Uutiset, HS Lappeenranta, PAM lehti, Palkkatyöläinen, Ajankohtainen Kakkonen. Julkaistu Viikko eteenpäin lehdessä SDP-demari Harri Helminen kiitteli myös ajankohtaista kannanottoamme sähköpostitse. Edustajiston syyskokouksessa julkilausuma: konnat kuriin julkilausuma

8 Tuomo Makkosen kiitos puhe Liite: 1

9 LIITE JULKILAUSUMAT: Kannanotto SAK:n Kouvolan APJ:n edustajiston kokouksesta LIITE NRO: Kouvolan kaupunki maksanut vuonna 2009 velvoitetyöntekijöiden työllistämisvelvoitteensa laiminlyönneistä sanktioita n. 2,2 miljoona euroa SAK:n Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestön edustajisto on saanut tietoonsa KELA:n tilastoista. Paikallisjärjestön kokouksen edustajia huolettaa kyseinen tilanne. Vuodelle 2010 on tulossa vähintäänkin suurempi summa ellei kaupungin taholta muuteta nykyistä menettelyä radikaalisti.ja mikäli kaupungin aiottu lomautus toteutuu, niin se estää uusien velvoitetyöllistettävien käytön töissä aiotun lomautuksen aikana. Velvoitetyöllistäminen perustuu usean lain perusteella; mm. perustuslain (731/ ), työllisyyslain 1988 (275/1987), laki julkisesta työvoimapalvelusta (1295/2002) ja laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) Lakien keskeisiä asioita on mm -Te-toimistot ja kunta ovat velvoitettuja toimijoita. -55 vuotta täyttäneiden velvoitetyöllistäminen on kunnan velvollisuus -pitää yllä ja edistää työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainoa syntyneiden työllistämisvelvollisuus kunnalla -kunta maksaa 50 % passiiviajan työmarkkinatuen ja toimeentuloajan määrästä tavoitteena työttömien aktivoinnin tehostaminen (sanktio kunnalle toimimattomuudesta) Toimenpiteiden tarkoituksena on saada pitkäaikaistyöttömiä työmarkkinoiden piiriin ja päästä pitkäaikaisen työttömyyden kurimuksesta. Monesti toimenpiteiden kohteena olevat ovat vaikeasti työllistettäviä. Velvoitetyöllistettävät eivät syrjäytä esimiehiä eikä ammattityöntekijöitä, vaan he ovat palaamassa uudelleen työmarkkinoille ja todennäköisesti täysin eri työtehtäviin ikään kuin oppipojaksi/-tytöksi Ammatillisen paikallisjärjestön jäsenet ja kaupungin veronmaksat ovat huolissaan tilanteesta ja vaativat kaupunkia ryhtymään toimenpiteisiin jotta tilanne korjataan pikaisesti ja menetellään lain edellyttämällä tavalla eli työllistetään mielummin, kun jaetaan vastikkeetonta rahaa KELA:lle. Vastikkeettomasta maksetusta rahasta ei tule myöskään veroja kunnalle joiden saanti Kouvolalle lienee elintärkeää SAK Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö Tuomo Makkonen Kari Virinsalo APJ:n tiedottaja APJ:n puheenjohtaja yhteysnumero yhteysnumero

10 JULKAISTU KOUVOLAN SANOMISSA

11 Muut lehtileikkeet Liite: 3

12 JULKILAUSUMA SYKSY Liite: 4 Konnat kuriin! Kouvolan ammatillisen paikallisjärjestön syysedustajiston havainnon mukaan eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimuksen perusteella vuonna 2008 harmaan talouden kokonaismäärä on miljardia euroa. Verotuloja jää saamatta 4 6 miljardia euroa. Laskennallisesti tämä tarkoittaa, että tuo reilu 10 miljardia vastaa 5,5 7.5 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Yhtään ei lohduta se, että arvion mukaan sama BKT luku on Ruotsissa jopa 9%. Edustajiston kannan mukaan pimeästi tehty ja teetetty työ on riistoa. Riistoa työntekijöitä-, yhteiskuntaa- ja rehellisiä yrittäjiä kohtaan. Kertatilin tekemisten täytyy loppua. Näissä asioissa pitää yhteiskunnalla ja meillä kaikilla olla 0 toleranssi. Osa näistä pimeää urakointia harjoittavista yrityksistä on ulkomailta mutta eivät suinkaan kaikki. Kyllä meillä kotimaassa näitä konnia on ihan omiksi tarpeiksi. Mitä pitää tehdä? Edustajiston mielestä suomalainen lainsäädäntö koskien niin lähetettyjä työntekijöitä, ulkomaisen firman Suomeen vuokraamia työntekijöitä sekä tilaajavastuuta on olemassa ja jos sitä noudatettaisiin niin mikäs tässä olisi ollessa. Valvontaa vaan ei ole riittävästi. Tähän tilanteeseen jossa eri viranomaistahoilla arvioidaan, että viime vuosina harmaa talous on kasvanut joko selvästi tai paljon ei sovi esimerkiksi se, että PUT ryhmä on ajettu alas. (PUT= Pimeän ulkomaisen työvoiman ryhmä keskusrikospoliisissa). Samoin ulkomaalaistarkastajien määrä on aivan liian pieni. Tullin- verottajan- ja poliisin resursseja on lisättävä jotta saamme talteen edes osan noista 4 6 miljardista saamatta jääneestä veroeurosta. Edustajiston kokous vaatii, että tilaajan vastuu on saatava todelliseksi! Viranomaisvastauksien perusteella tilaajavastuulain voimaantulo oli ja on tärkeimpiä viimeaikaisia toimia harmaan talouden kitkemiseksi. Samalla he arvioivat, ettei lain voimaantulo ja käyttöönotto ole juurikaan vähentänyt rikollista toimintaa. Siis laki on liian heikko ja valvontaa liian vähän. Listaan tähän muutaman kohdan joitten osalta laki ei toimi: Tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset jätetään hankkimatta. Lain antama mahdollisuus joissain tilanteissa luopua selvitysten hankkimisesta mahdollistaa rikollisen toiminnan. Lain edellyttämät selvitykset eivät riittävästi varmista, että aliurakoitsija täyttää omat velvoitteensa. Viranomaisselvityksen mukaan vuonna 2009 Suomessa perustetusta yrityksestä joka toinen perustettiin muodossa tai toisessa jatkamaan vanhan yrityksen toimintaa. Arvella vain sopii miten iso osa noista 6000 yrityksestä sisältää rikollista toimintaa. Nykyisen tilaajavastuulain noudattamatta jätetyn selvitystyön tekemisestä säädetyt sanktiot ovat naurettavan pienet. Keskimääräinen laiminlyöntimaksu vuosina oli euroa. Laiminlyöntimaksuja määrättiin 225 yritykselle noin 1,2 miljoona euron edestä. Konnat nauravat näin pienille sakoille. SAK on tekemässä kannanottoa harmaan talouden torjunnan tehostamiseksi. Toimenpide-ehdotukset koskevat niin lainsäädäntöä kuin viranomaistoimintaakin. Yksi merkittävä vaatimus siellä on mukana eli ammattiliittojen kanneoikeuden saaminen keinovalikoimaan mukaan. Kanneoikeudella parannetaan mielestäni ennen kaikkea sen heikoimman astian eli työntekijän asemaa riistotilanteessa. Säädetään lisäksi tilaaja tai urakoitsija yhteisvastuullisiksi alempien alihankintaketjujen palkkojen, verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen laiminlyönneistä tai vaadittujen selvitysten laiminlyönneistä. Tilaajan tulee vastata siitä, että selvitykset tehdään jokaisessa alihankintaketjun portaassa. Edustajisto toteaa lopuksi, että Meitä jokaista koskee kansalaisvelvollisuutemme ilmoittaa viranomaisille epäilyttävistä yrityksistä joita valitettavan paljon ympärillämme pyörii. Ei ole synti kannella rikollisuudesta. Väärin on jättää kantelematta. SAK:n Kouvolan ammatillisen paikallisjärjestön edustajiston puolesta Kari Virinsalo puheenjohtaja

13 Edustajisto syksy läsnä olijat Liite: 5 SAK:N KOUVOLAN SEUDUN PÖYTÄKIRJA 9 / 2010 AMMATILLINEN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS KLO (kahvitus alkaa 17.30) Paikka: PUISTOPORTTI OIKOKATU 4, KOUVOLA. Läsnä: Petri Vuorenmaa Kouvolan Kirjatyöntekijäin yhdistys RY. Mika Päivelin Pohjois-Kymen Muurarit osasto 616 ry Soile Gardemeister PAM Kouvolan seudun kiinteistötyöntekijät ry. os. 533 Asta Pokki Kouvolan Tekstiili- ja Muovityöntekijät ry. osasto 544 Soili Kontula Kouvolan Tekstiili- ja Muovityöntekijät ry. osasto 544 Hannele Karhunen Kouvolan Tekstiili- ja Muovityöntekijät ry. osasto 544 Teemu Munne Kouvolan puhelinasentajat ammattiosasto 209 Jorma Liukkonen Kouvolan JHL ry. Raili Tikka Kouvolan JHL ry. Johanna Söderlund Kouvolan JHL ry. Jaakko Torikka Kouvolan Autokorjaamotyöväen os. metalli 245 Vesa Lehtonen PAM Liikealan Kouvolan seudun osasto 015 Tomi Kuolimo PAM Liikealan Kouvolan seudun osasto 015 Jorma Kanerva Kouvolan Metallityöväen ao. 116 Hallituksen jäsenet: Vesa Suurnäkki Kouvolan JHL ry. Tuomo Makkonen PAM hotelli ja ravintola alan Kouvolan ammattiosasto 720 Kari Virinsalo Kouvolan seudun Linja-autohenkilö-kunta RY AKT os. 113 Päivi S Rintamäki Kouvolan seudun Linja-autohenkilö-kunta RY AKT os. 113 Kutsuvieraat: SAK:N aluepäällikkö Jukka Kärnä Helsingin paikallisjärjestön tiedottaja Jyrki Korhonen 1. KOKOUKSEN AVAUS Kokous avattiin klo:18:00. Tiedottaja Jyrki Korhoselle ja Jukka Kärnälle myönnettiin läsnäolo ja puheoikeus myönnettiin. Kari toivotti osallistujat tervetulleeksi syyskokoukseen. Tuomo Makkonen palkittiin SAK:N kultaisella ansioristillä.

14 This document was created with Win2PDF available at The unregistered version of Win2PDF is for evaluation or non-commercial use only. This page will not be added after purchasing Win2PDF.

Kouvolan Seudun Ammatillinen Paikallisjärjestö Ry.

Kouvolan Seudun Ammatillinen Paikallisjärjestö Ry. Kouvolan Seudun Ammatillinen Paikallisjärjestö Ry. Edustajiston kevätkokous 15.03.2011 Sisältö ESITYSLISTA... 3 SAK Kouvolan seudun ammatillinen paikallisjärjestö toimintakertomus 2010... 4 YLEISTÄ APJ:N

Lisätiedot

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 2( 5) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2013 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

Paikallisjärjestön toiminta-alue ei voi olla päällekkäinen toisen paikallisjärjestön kanssa.

Paikallisjärjestön toiminta-alue ei voi olla päällekkäinen toisen paikallisjärjestön kanssa. SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SAK:n hallituksessa 16.1.2012 Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 3.2.2012 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

1( 6) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 6) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 6) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 2( 6) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2012 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 2( 5) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2010 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

SAK:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN SÄÄNNÖT

SAK:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN SÄÄNNÖT SAK:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SAK:n hallituksessa 16.1.2012 Valkealan Painokarelia Oy 2012 Kannen suunnittelu Julkaisuosakeyhtiö Elias ISBN 978-951-714-278-6 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 11.12.2018 Pöytäkirja 2016 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM ry 1(7) Sisällysluettelo Pöytäkirja... 2 Osallistujaluettelo... 5 Esityslista... 7 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

1( 6) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 6) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 6) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2018 2( 6) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2018 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on.

Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on. 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on. 2 Työpaikka- ja alueosaston tarkoitus

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

1( 7) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 7) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 7) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 2( 7) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2014 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015 JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Signaali Tila Tyypillinen arvo. Kiinnitetty piikki - ei testitietoja saatavilla tai satunnainen digitaalinen signaali

Signaali Tila Tyypillinen arvo. Kiinnitetty piikki - ei testitietoja saatavilla tai satunnainen digitaalinen signaali Napojen puoli Johdin puoli Komponentin/virtapiirin kuvaus ECM piikki Signaali Tila Tyypillinen arvo Oskilloskoopin asetukset (Ehdotetut asetukset - Jännite/aika per jakso) Aaltomuoto Ajotietokone - E36

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt Työpaikka- ja alueosaston säännöt 26.11.2011 VIESTINTÄALAN TOIMIHENKILÖT GRAFINET RY TYÖPAIKKA- JA ALUEOSASTO SÄÄNNÖT :n työpaikka- ja alueosastojen säännöt Nimi, nimenkirjoitus ja tarkoitus 1 Työpaikka-

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

Säännöt Hallituksen muutosehdotus

Säännöt Hallituksen muutosehdotus Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

TSL:n Itä-Savon opintojärjestö ry TOIMINTAKERTOMUS 1/7 Olavinkatu 60 A 45 57100 Savonlinna TSL:N ITÄ-SAVON OPINTOJÄRJESTÖ RY

TSL:n Itä-Savon opintojärjestö ry TOIMINTAKERTOMUS 1/7 Olavinkatu 60 A 45 57100 Savonlinna TSL:N ITÄ-SAVON OPINTOJÄRJESTÖ RY TSL:n Itä-Savon opintojärjestö ry TOIMINTAKERTOMUS 1/7 TSL:N ITÄ-SAVON OPINTOJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TSL:n Itä-Savon opintojärjestö ry TOIMINTAKERTOMUS 2/7 TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA

Lisätiedot

SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry julkaisu 8.vsk. No: 3/2007

SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry julkaisu 8.vsk. No: 3/2007 SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry julkaisu 8.vsk. No: 3/2007 Kuva: Joonas Leppäviita Kulttuurinuorten hyväntekeväisyyskonsertti sivut 8-9. SAK:N TAMPEREEN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Valmentajuuden edistämistä. Valmentajien koulutukseen, osaamiseen ja. Edunvalvontaa

Valmentajuuden edistämistä. Valmentajien koulutukseen, osaamiseen ja. Edunvalvontaa Toiminta-ajatuksen mukaisesti Valmentajuuden edistämistä Valmentajien koulutukseen, osaamiseen ja hyvinvointiin liittyviä asiantuntijapalveluita Edunvalvontaa 2 Valmentajayhdistyksillä erilaiset tavoitteet

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali

1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013 HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari, 23.3.2013 HARMAA TALOUS VUONNA 2008 (HARMAA HIRVI, 2010) Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimuksen mukaan harmaan

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6)

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen nimi on Atopialiitto ry, ruotsiksi Atopiförbundet rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Kokous- ja pöytäkirjakieli

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.36 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 15 Ainali Päivi

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 22.3.2011 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Yhdistyksen

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät Yt-lakikysely 2007 Suomen Yrittäjät 28.12.2007 1 YT-lain keskeiset velvoitteet 20 29 työntekijää työllistäville yrityksille Tiedottamisvelvollisuus vähintään 2 kertaa vuodessa yrityksen taloudellisesta

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

EHDOTUS. Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. 1 Nimi ja kotipaikka. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Jäsenet

EHDOTUS. Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. 1 Nimi ja kotipaikka. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Jäsenet EHDOTUS Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. Sen kotipaikka on Oulun kaupunki ja toimialue Oulun lääni. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot