Keskiviikkona viikko 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskiviikkona 23.1.2008 - viikko 4"

Transkriptio

1 PYHÄJOEN K UULUMISET Keskiviikkona viikko 4 Arvokkaat Pressan Katit saapuvat konsertoimaan Pyhäjoelle: Tilanne on melkein sama kuin saapuisi presidentti paikalle, sillä Presidentin kissat saapuvat punaista mattoa pitkin konsertoimaan lapsille! Vauhdikas Pressan Kattien Miskan ja Rontin lastenkonsertti on kestoltaan 45 min. ke 30.1 klo 18. Konsertissa jahdataan hiiriä, leikitään, lauletaan, jänis jumpataan, treenataan uintiliikkeet ja pomppulinna laulussa pompitaan. Toki asiaakin on (hiukan) eli 112 laulussa päntätään kaikille numero päähän ja sinnehän ei sitten huudeta, että: Äiti,äiti, äiti! Ennakkotiedoista poiketen todettakoon, että Miska on luvannut Rontille, että kappaletta Rontilla vielä vaipat - ei soiteta! (vaikka se vahingossa on levytettykin). Sen tilalla kuullaan klassikko: Jälkiruuaksi Jäätelö, mikäli lapset eivät valitse jäätelön tilalle, jotakin muuta suosikkia, mutta jäätelö on ollut aina - siis yli 700 kertaa - lasten suosikki! Pressan Katit, jotka ovat saaneet nimensä Presidenttimme Tarja Halosen kissoista, ovat kiertäneet Suomea jo vuodesta 2000 ja tehneet yli 700 keikkaa. Miska ja Rontti tulevat Muhokselta ja tekevät lastenkonsertteja päätyökseen. Toki keikassa on erikoista se, että Rontti on ns. koekeikallaan, mikäli keikka menee hyvin, on hänellä mahdollisuus päästä vakituiseksi Rontiksi, ns. ammattikatiksi. Tämän vuoksi Rontti voi olla erityisen jännittynyt ja pyytääkin yleisöltä voimakasta kannustusta! Ja mielellään äänekästä nauramista aina, kun Rontti sanoo jotakin. Uusi vakituinen Rontti valitaan 10 hakijan joukosta tammikuun lopussa! Lapset saavat osallistua laulamalla ja leikkimällä konserttiin ja voi joku lapsista päästä myös esiintymään kattien kanssa! Konsertin jälkeen Miska tekee lapsille ilmapallohahmoja 2 euro / kpl. mm. kissa, hiiri, koira, perhonen, jänis, papukaija, hirvi/poro, miekka, lentokone, tulppaani, apina, pyssy, hevonen! Miska on yksi suomen parhaista pallonvääntäjistä -omien sanojensa mukaan. Palloissa on takuu - älkää sotkeko sitä Tikuun ja Takuun. Käy tutustumassa kotisivulla: www. pressankatit.fi voit jättää samalla viestin Miskalle ja Rontille! Pressan Katit keräävät lasten piirustuksia! Tilaisuudessa on myytävänä myös Pressan Kattien cd-levy. Saanko pyytää päästä pois lakit, on paikalla arvokkaat Pressan Katit, sitä melkein voi liputtaa tai ilmapalloja tiputtaa. Taas heiluu kateilla häntä, on meillä sellainen emäntä, että kiiltää kyllä turkki, eikä kotikaan oo mikään pikkuinen purkki! Valistustalo käyttökiellossa UUSI VUOSI UUSITUISSA TILOISSA Tammikuun ajan Saijalta hiustenleikkaukset edullisesti 10e/leikkaus Bonacuren hiuksiinjätettävät hoitoaineet 8,5e Parturi-kampaamo Eija Flink Sortintie 29, Parhalahti Puh: Palvelemme maanantaisin ilman ajanvarausta MAIJA MARTINMÄKI Valistustalo rakennettiin 52 vuotta sitten juhlistamaan Pyhäjoen nuorisoseuran 60-vuotista taivalta; seura on ylläpitänyt sitä siitä asti. Alkuvuosina talon iltamiin houkuteltiin väkeä muun muassa arpajaisilla, bingolla ja elokuvilla. Vielä nykyäänkin Valistustalo on ollut erittäin tarpeellinen kaikenikäisille nuorille aina ala-asteikäisistä pojista nuoriin aikuisiin asti. Viime vuosien aikana siellä on ollut monenlaista toimintaa. Yläkerta on ollut treenikämppänä pyhäjokisille nuorisobändeille, joita on ollut useita. Lähivuosina talolla on ollut diskoja, huonekalukauppiaita ynnä muuta toimintaa. Kaikista suosituin harrastuslaji Valistustalolla on ollut skeittaus. Enimmillään pyhäjokisia skeittaajia on ollut noin 40. Lisäksi siellä on käynyt muilta paikkakunnilta skeittaajia muun muassa Raahesta, Kalajoelta, Kokkolasta, Oulusta, Pietarsaaresta sekä Rovaniemeltä. Myös kaikista tunnetuin suomalainen skeittaaja Arto Saari on käy- Lukio tiedottaa Kevään 2008 koepäivät Kirjallinen koe pe 8.2. klo 9-15 äidinkieli, tekstitaidon koe Ylioppilaskokelaan tulee olla paikalla klo Hyvät eväät mukaan. nyt siellä useamman kerran ja tehnyt siellä myös videoita, Eija Martinmäki listaa. Nuorisoseuralla on ollut useana vuotena työllistetty työntekijä, joka on huolehtinut Valistustalon kunnosta sekä ovien aukaisemisesta ja sulkemisesta. Tällä hetkellä seuralla ei ole varaa työntekijään. Ilkivalta nuorisotoiminnan kiusana Viime aikoina Valistustalolla on esiintynyt runsaasti ilkivaltaa. Aiempina vuosina kunnostettiin ja korjattiin kaikki ikkunat, laitettiin kokonaan uudet ulko-ovet, korjattiin portaikko ja katos sekä maalattiin koko talo. Tällä hetkellä suunnilleen kaikki ikkunat on rikottu ja ovet murrettu rikki sekä tuhottu taloa muutenkin, Martinmäki kertoo. Kesällä joku sisälle tunkeutuja yritti sytyttää talon palamaan. Skeittipuolen laudoituksen alla oleva pahvi ja muhat olivat kytemässä, ja palo olisi pian päässyt valloilleen ja tuhonnut koko talon. Mutta kaksi reipasta nuorta poikaa osuivat paikalle ja osasivat antaa hälytyksen ripeästi ja talo pelastui, Martinmäki tuumaa helpottuneena. Poliisi tutkii asiaa ja ilmeisesti nimiäkin on tiedossa. Tällä hetkellä valistustalo on suljettuna. Talossa on täydellinen käyttökielto, ja oleskelu Valistustalon alueella on kielletty. Mikäli joku tunkeutuu Valistustalon tiloihin, poliisi käsittelee asiaa murtona. Tällä hetkellä minkäänlaista kunnostusta on mahdoton suunnitella. Seura ei saa minkäänlaista taloudellista tukea talon kunnostamiseen tai ylläpitoon. Martinmäen mukaan tästä kärsivät kaikki innokkaat skeittaajat, koska he eivät voi harrastaa lajiaan. Se on harmi, koska nuoret harrastavat skeittausta oma-aloitteisesti ja se on hyvää urheilua. Pyhäjoella nuoret kärsivät, kun taas muilla paikkakunnilla on vastaavasti ruvettu satsaamaan skeittiharrastukseen tuhansilla ja kymmenillä tuhansilla euroilla. Ilmoittajille, mainostajille ja kirjoittajille Kuulumisiin ilmoituksen tai jutun haluavien tulee käydä lehden teon aikana toimituksessa (puhelin ) tai pyytää ilmoituksensa/ juttunsa sähköpostilla nähtäväkseen.

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Opettajan pedagogisia opintoja Pyhäjoella Aki Haapakoski opiskelee filosofiaa ja psykologiaa Joensuun yliopistossa. Saara Lahnaojasta tulee äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, ja hän opiskelee Helsingin yliopistossa. Molemmat olivat aineenopettajan koulutukseen kuuluvassa soveltavassa harjoittelussa Pyhäjoen lukiossa. Opettajakandidaatin ajatuksia SAARA LAHNAOJA Vaikka opintojeni alussa muistan vannoneeni, etten koskaan raota kirjallisuuden laitoksen ovea, enkä ala ainakaan äidinkielen opettajaksi, niin vannomatta paras. Opintoni suomen kielen, yleisen kirjallisuustieteen ja muiden sekalaisten aiheiden parissa ovat johtaneet minut kuitenkin opettajan urapolulle. Tällä hetkellä aineenopettajan pedagogiset opintoni ovat puolessa välissä. Niiden ja gradun lisäksi paljon ei puutu äikän maikan pätevyydestä - jonkin aikaa olen yliopiston penkkejä jo kuluttanutkin, täytyy myöntää. Lisäksi luokan edessä on ollut paikoitellen jopa kivaa, jännityksestä ja opettajakollegoiden kauhukertomuksista huolimatta. Nyt olen suorittamassa soveltavaa harjoitteluani Pyhäjoella. Tunteja olen pitänyt sekä yläkoulun että lukion puolella. Juurilleen paluu on ollut ihanaa. Usean vuoden kitkuttelun jälkeen olen alkanut viihtyä Helsingissä, mutta tokko siitä koskaan sielunmaisemaani tulee. Syksyn perusharjoittelussa sekä lähimmät opiskelutoverini että ohjaava opettajani olivat kaikki paljasjalkaisia pääkaupunkiseutulaisia. Eihän näillä asioilla ole opiskelun kanssa juuri tekemistä, mutta on rentouttavaa puhua ihmisten kanssa samaa kieltä. Vaikka Helsinki onkin kansainvälisesti pienen pieni kaupunki, ihmisiä on ja aivan riittävästi minun makuuni. Olin haljeta onnesta, kun ensimmäisenä aamuna tepsuttelin ylhäisessä yksinäisyydessäni lukiota kohti. Pyhäjoki on myös varsin erilainen paikka opettajalle. Olimme toisen harjoittelijan, Aki Haapakosken (joka myös näillä sivuilla tulee lukijoille tutuksi) kanssa lukion opettajien opettajainkokouksessa. Kokouksessa pohdittiin muun muassa sitä, kuinka pyhäjokiset yläkoululaiset saataisiin valitsemaan jatkoopiskelupaikakseen lukio. Täällähän lukion valitsevien määrä on melko pieni muuhun maahan verrattuna. Se on sääli, koska täälläkin aivokapasiteettia riittää. Opetettuani yläasteen kullannuppuja, voin todeta, että useampikin kynttilä pidetään visusti vakan alla. Itse valitsin aikanaan lukion, koska en kokenut varsinaisesti osaavani mitään. Kädentaidoissa joita koulussa ainakin tuolloin korostettiin olin täydellinen tunari. Käsitöissä ompelin paidankauluksen kiinni nurin perin, kotitaloudessa pelkäsin tarttua mihinkään vähänkään vaativampaan ja liikunnassa sain palloja päähäni useamman kerran. Erään luokan keväällä sain kuitenkin stipendin kirjoitustaidoistani. Yläkoulussa kirjoittaminen olikin Saara Lahnaoja pääsi ylioppilaaksi Pyhäjoen lukiosta keväällä ihaninta, mitä tiesin. Kiittäminen on loistavia äidinkielen opettajiani, Smolanderin Eilaa ja Rintamäen Saria, joiden ansioista sain kirjoittaa paljon. Hiukan liiankin yksituumaisesti pyrin ja onneksi toisella yrittämällä pääsin opiskelemaan haluamaani alaa. Yliopisto-lehden artikkelissa todettiin kerran, että yksi suuri syy pitkittyneisiin opintoihin on juuri se, etteivät opiskelijat kyseenalaista alanvalintaansa tarpeeksi. Minä olen melko hyvä esimerkki tästä. Onneksi kiinnostus on kuitenkin löytynyt uudestaan. Erityisesti nämä harjoittelujaksot ovat innostaneet aivan uudella tavalla. Opitut taidot ja tiedot on saanut käyttöön. Se, mitä pidän tärkeimpänä omassa aineessani, on ehtinyt muuttua moneen kertaan. Olin aiemmin täysin varma siitä, että kielen rakenteiden tunteminen auttaa ihmistä käyttämään kieltä vakuuttavasti ja kirjoittamaan hyvin. Halusin ja haluan antaa kaikille mahdollisuuden toimia aktiivisena ihmisenä kirjoittamalla. Ohjaava opettajani Kaisa Lange Ratakadun Normaalikoulussa korosti kuitenkin omassa opetuksessaan kirjoittamisen lisäksi keskustelua. Ainakin saksalaisessa koululaitoksessa äidinkielen tuntien keskeistä antia on juuri keskustelun oppiminen. Tästä asiasta olen nyt erittäin innostunut. Tulevaisuudessa ajattelutapa varmasti muuttuu, mutta uskon, että keskustelutaito on melkoinen pääoma. Sitä tarvitaan nykyään niin opinnoissa kuin työelämässä, eikä se kyllä vapaa-aikanakaan pahaksi ole. Opetuskeskustelu luokassa on kuitenkin vaikeaa. Omana kouluaikanani vaikenimme kuin sfinksit, mikäli opettaja erehtyi kysymään muutakin kuin oppikirjan tehtävien vastauksia. Emme me tosin niidenkään suhteen tainneet erityisen suulaita olla. Kuitenkin olisin toivonut, että opetussuunnitelmassa olisi jo tuolloin todella korostettu vuorovaikutustaitoja ja omaa ajattelua. Mitä hyötyä on suoltaa koululaitoksesta ulos oppilaita, joiden pää pursuilee tietoa, mutta jotka ovat täysin eksyksissä itsensä ja toisten ihmisten suhteen? Työelämä tietenkin hurraa ja taputtaa näille puurtajille, palkkaa ja käyttää muutamassa vuodessa loppuun nämä kansakunnan toivot. Työuupumushan on päivän sana. Maailma muuttuu varaudu siihen opiskelemalla Lukion opettajainkokouksessa to- Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajilla kuten muidenkin aineiden opettajilla on aineeseensa paitsi ammatillinen myös henkilökohtainen suhde. Yleensä alalle lähdetään kiinnostuksesta, jopa rakkaudesta kieltä ja kirjallisuutta kohtaan, jolloin aineesta tulee paitsi opetuksen ja tutkimuksen kohde myös harrastus, elämysten lähde ja persoonallisen kasvun väline. Saara Lahnaoja korjaa abiturienttien preliminäärejä lukion neuvotteluhuoneessa. dettiin: maailma muuttuu, eikä kukaan tiedä, mitä taitoja kymmenen vuoden päästä tarvitaan. Saattaahan olla, että omakin koulutukseni on tuolloin yhtä tyhjän kanssa. Mutta inhimilliset taidot, kuten keskustelu, toisten huomioiminen ja oma ajattelu, eivät toivottavasti koskaan vanhene. Itse en osaa arvottaa suorittavan työn ja niin sanotun luovan työn tekijöitä. Koskaan ei tiedä, harrastaako putkimies kotosalla historiantutkimusta tai onko maisterismies vain opetellut kirjansa ulkoa ja syönyt ne. Työ ei ole onneksi koko elämä. Kun päivä pitenee, koulunsa päättävät ovat kovan paikan edessä. Kannattaa tällöin miettiä, mitä minä haluaisin tulevaisuudessa osata ja tietää. Ajatukset kuten enhän minä osaa voi hylätä heti alkuunsa. Opiskeluala kannattaa valita kunnianhimoisesti. Siksihän siellä koulussa ollaan, että opittaisiin, kuten äitini on minua muistuttanut. Harvempi kun osaa kaikkea syntyessään. Niin muuten. Minäkin osaan nykyään valmistaa herkullista kaalilaatikkoa, ommella ja virkata sekä toivottavasti väistää palloja. Tietokulma Aineenopettajan koulutuksen soveltava harjoittelu Opiskelija tutustuu johonkin kasvatuksen tai koulutuksen alaan ja saa käsityksen laaja-alaisen pedagogisen pätevyyden avaamista mahdollisuuksista. Hän perehtyy opettajan ammattitaitoa kehittäviin tehtäviin. Opiskelija tarkastelee opetustaan tutkimuksellisesti teoreettisesta viitekehyksestään käsin, asettaa itselleen kysymyksiä ja kerää aineistoa niihin vastaamiseksi. Toteutus ja työtavat *Harjoitustunnit Opiskelija pitää harjoitustunteja. Ohjaava opettaja on paikalla koko opetuksen ajan, ja hän on vastuussa opetustilanteesta. *Ohjaus Osa ohjauksesta kytkeytyy läheisesti harjoitustuntien pitoon. Ohjaavan opettajan kannattaa varata osa ohjauksesta myös aineen didaktiseen ohjaukseen. *Työyhteisönä toimiminen Opiskelijan tulee tutustua kouluun yhteisönä. Tällaista työtä ovat esimerkiksi opettajakokoukset sekä muut koulua tai opetusta koskevat kokoukset. *Oheiskirjallisuus Opiskelijan velvollisuus on tutustua sekä valtakunnalliseen että koulun omaan opetussuunnitelmaan. *Opetuksen seuranta ja analysointi Opiskelijan tulee seurata ja analysoida tunteja. Seurattavat tunnit voivat koostua opetusryhmään tutustumisesta, oman aineen analysoinnista ja muiden aineiden analysoinnista. Näiden vaihtoehtojen tärkein tehtävä on muistuttaa opiskelijaa seuraamisen ja analysoinnin monista eri ulottuvuuksista, eikä suinkaan mekaanisesti kahlita opiskelijan kiinnostusta.

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Filosofia näyttää tarjoavan hämmästyttäviä nautintoja Filosofikahvila lukiolla Filosofikahvilassa filosofoivat ja totuutta etsivät opetusharjoittelija Saara Lahnaoja (vas.), Tinja Halunen, äidinkielenopettaja Sari Rintamäki, Lari Rantakokko, Mikko Haapakoski, Mikko Pisilä, Toni Halunen ja Joonas Silvola. Edessä tuleva filosofian ja psykologian opettaja Aki Haapakoski. Kahvilassa keskusteltiin muun muassa Andrei Tarkovskin elokuvasta Stalker. Halutaanko totuutta? Onko totuus yhtä kuin tunne? Joensuun yliopistossa filosofiaa pääaineena opiskeleva Aki Haapakoski käväisi Pyhäjoen lukiolla suorittamassa opettajan pedagogisia opintoja. Mikä filosofiassa ja opettajuudessa viehättää? Filosofiasta Haapakoski innostui lukiossa, ja ainevalinnasta voikin osaksi kiittää Pekka-rehtoria. Lukion jälkeen suunnitelmat eivät olleet vielä selvät, mutta parin välivuoden jälkeen filosofia vei voiton muista kiinnostuksen kohteista, sosiologiasta ja psykologiasta. Filosofiassa kiehtovat kysymyksenasettelut, jotka ovat usein hyvin kaukana arkielämästä ja tavallisista ongelmista. Onko se sitten jonkinlaista pakoa tai terapiaa, sitä en tiedä. Aki Haapakoski luennoimassa ja selittämässä filosofian saloja. Mielifilosofia Haapakoskella ei tällä hetkellä ole, mutta vuosia sitten kiinnostivat erityisesti Kierkegaard ja Schopenhauer. Dennetin mielenfilosofiaan hän paneutuisi mielellään enemmänkin, mutta juuri nyt ei ole aikaa. Filosofian lisäksi hän on lukenut psykologiaa laajan sivuaineen sekä historiaa jonkin verran: Viime vuonna tein myös harharetken biologian puolelle, mutta eläinten leikkely ei ollut ihan minun juttuni. Pro gradu -työ tekeillä Pro gradu -työtä Haapakoski tekee Hans-Georg Gadamerin hermeneutiikasta. Gadamer ajattelee ihmisen olemista maailmassa radikaalisti historiallisena ja kielellisenä olentona. Tämä olemisen tapa rajoittaa ihmisen ymmärtämistä ja asettaa sille tietyt ennakkoehdot, joiden varassa ihminen tulkitsee ja ymmärtää asioita hermeneuttisessa kehässä. Kyseessä on siis ihmisen olemista ja ymmärrystä koskeva tutkimus, jossa myös totuuden käsitteellä on osansa. Gradu on vielä alkutekijöissä, joten ihan tarkkaan ei tiedä, mihin se loppujen lopuksi keskittyy. Kiinnostus hermeneutiikkaan heräsi jo filosofian opiskelun alkutaipaleella, joten se tuntui luonnolliselta valinnalta gradun aiheeksi. Opettajan työ on haastavaa Tällä hetkellä Haapakoski hankkii opettajankoulutusta ja vietti viimeiset kaksi viikkoa Pyhäjoen lukiolla kenttäharjoittelussa. Tavoitteena on syventää opetuksen suunnittelun sekä toteuttamisen taitoja, pääasiassa siis tuntien pitämistä sekä seuraamista. Lisäksi tavoitteisiin kuuluvat muun muassa vuorovaikutustaitojen kehittäminen, opetuksen eriyttämiseen huomion kiinnittäminen ja sen mukaan toimiminen sekä tutustuminen kouluun työympäristönä. Pääsyy opettajan pätevyyden hankkimiseen on, että se helpottaa työpaikan löytämistä valmistumisen jälkeen. Ja vaikka minusta ei opettajaa tulisikaan, uskon, että taidoista, joita opettajan pedagogisissa opinnoissa oppii, on hyötyä tulevaisuudessa - tein sitten mitä tahansa. Opettajuudessa Haapakoskea kiehtoo muun muassa haastavuus. Jokainen päivä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita, joiden kanssa on opittava elämään. Oppilaiden kanssa työskentely on mielestäni antoisaa, johon oman lisänsä tuo se, että jokainen ryhmä ja jokainen oppilas on erilainen. Opettajan työssä itsensä kehittäminen ei lopu koskaan - aina voi oppia jotain uutta ja pitääkin oppia, jotta pärjää. Jokainen filosofoi tavallaan Jokainen varmasti aika ajoin filosofoi omalla tavallaan. Eli toisin sanoen pohtii kysymyksiä, joita tieteellinen käsitys maailmasta pitää mielettöminä ja sulkee ne tutkimuksen ulkopuolelle. Haapakoski pitääkin filosofian opiskelua tärkeänä. Filosofian opiskelu kannattaa mielestäni juuri sen takia, että se voi tarjota kokonaan uudenlaisen perspektiivin maailmaan ja sen ilmiöihin. Lisäksi kriittisen ja kyseenalaistavan ajattelun harjoittaminen on yhä edelleen tärkeä - ja filosofia tarjoaa siihen oivan mahdollisuuden. Abiturientit opiskelemassa tutkimassa ja ihmettelemässä. Opettajan tehtävä on ohjata tiedon äärelle. Aki Haapakoski pääsi ylioppilaaksi Pyhäjoen lukiosta keväällä 2001.

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Toimintaa nuorille VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTAA VUONNA 2008: Liikuntakerho 1-4.-luokkalaisille Monitoimitalolla maanantaisin klo Hip hop - tanssitunteja: - Alkeita 6-10-vuotiaille Monitoimitalolla tiistaisin klo Jatko vuotiaille (Aces) Monitoimitalolla tiistaisin klo Tanssitunnit ovat ilmaisia! Saavu paikalle 10 min ennen tunnin alkua ja varaa mukaan vesipullo ja vaatteet, joissa on mukava liikkua. Tenavateatteri 3-6-luokkalaisille teatterista ja draamasta kiinnostuneille tytöille ja pojille perjantaisin Monitoimitalolla klo Kahvelin 5-6-ilta Monitoimitalolla tiistaisin klo Kahaveliin voit tulla pelailemaan biljardia, pleikkaria, lautapelejä tai ihan muuten vaan tapaamaan kavereita ja mehulle/kahville. Tervetuloa! Kahaveli avoinna perjantaisin yläasteikäisille ja sitä vanhemmille nuorille Monitoimitalolla klo Toimintaa vuorotellaan Gospel Cafén kanssa. Pe La 2.2. Pe 8.2. Pe Pe Pe Pe 7.3. Pe Pe Pe Pe 4.4. Pe Pe Pe Pe 2.5. Pe 9.5. Pe Pe JOKIGOSPEL Monitoimitalolla HIIHTOLOMAN ALOITUS BILEET!!! Pitkäperjantai (ei kumpaakaan) Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan Kuulumiset-lehdessä ja koulun & Monitoimitalon ilmoitustauluilla. NOUDATAMME NOLLA-PERIAATETTA, JOTEN VAIN SELVÄNÄ SISÄÄN! NASTA Nuorten tiedotus- ja neuvontapiste Monitoimitalon kahviossa. Tiedonhankintaan voi apua kysellä Mairelta numerosta Vapaa-aikatoimen maksuttomat yleisöluisteluvuorot: RETKIÄ JA TAPAHTUMIA: Ma Mailallinen yli 13-vuotiaat Ti Mailallinen eli 13-vuotiaat Ke Mailallinen alle 13-vuotiaat Luistelukoulu (23.1. alkaen) To Mailallinen Su Mailaton Mailallinen alle 13-vuotiaat Mailallinen yli 13-vuotiaat Naisten pelivuoro Yhteishaku - häppeninki Raahessa Nuorisokeskus Paradisessa torstaina klo Paikalla on seutukunnan toisen asteen oppilaitosten opiskelijoita kertomassa omista opinahjoistaan. Paikalle toivotaan saapuvaksi mahdollisimman paljon seutukunnan 8. ja 9. luokkalaisia! Jokigospel Monitoimitalolla lauantaina 2.2. Lisätietoja Hannulta p tai hannu.louhimaa@evl.fi Lasten ja nuorten teatteri-päivät Oulussa Tenavateatterin väki vierailee Oulussa ja käy katsomassa erilaisia näytöksiä. Keskustelutilaisuus Valistustalosta ke klo virastotalolla. Paikalle toivotaan vaikuttamishaluisia skeittausta harrastavia nuoria! Hiihtoloman aloitus bileet pe Kahavelilla. Paikalla puffetti sekä monenlaista kisaa ja visaa! Kahaveli avoinna ala-asteikäisille klo ja yläasteikäisille ja sitä vanhemmille klo Ei pääsymaksua. Tervetuloa! ELASTINEN la 1.3. Raahessa Työväentalolla klo 18. Liput 5. Pyhäjoelta järjestetään ilmainen linja-autokyyditys, lähtö Shelliltä klo 17. Alle 10-vuotiaille täysi-ikäinen huoltaja mukaan. Ilmoittautumiset virastotalon neuvontaan (p ) mennessä. Kylien välinen jääkiekko-turnaus Lisätietoja Kuulumisten Kalenterissa sekä netti-sivuilla, seuraa ilmoittelua! Hiihtoloman Vuokatin-retki (laskettelu, hiihto, kylpylä) viikolla 10. Seuraa tarkempaa ilmoittelua Kalenterista sekä koulujen ilmoitustauluilta! Pyhäjoen harrastajanäyttelijöiden näytelmän ensi-ilta maaliskuussa. Nuori Kulttuuri aluetapahtuma Raahessa la Tänä vuonna aiheena on tanssi ja lisätietoja mm. sarja- ja ryhmäsäännöistä saa osoitteesta Ilmoittautumislomakkeita saa Vapaa-aikatoimistosta Mairelta ja ne tulee palauttaa klo mennessä! HIP HOP TANSSITUNTEJA Lisätietoja: Vapaa-aikaohjaaja Maire Ekoluoma p tai maire.ekoluoma@puhajoki.fi Tiistaisin Monitoimitalolla Alkeita 6-10-vuotialle klo Jatko vuotiaille klo LUISTELUKOULU ALKAA! Keskiviikkona klo jäähallilla. Kaikki mukaan! PJK ja Vapaa-aikatoimi Ohjaajina Milja ja Heli

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Nuorten toimintaa Nuori Kulttuuri tulee taas Tänä vuonna Nuori Kulttuuri tapahtuman aiheena on tanssi. Oma aluetapahtumamme järjestetään Raahessa Aluetapahtumasta parhaat esitykset pääsevät jatkoon Kuopiossa järjestettävään valtakunnalliseen Moves-tapahtumaan. Aluetapahtumaan ilmoittautuminen, tehdään ilmoittautumislomakkeella, joita saa vapaa-aikatoimistosta Mairelta. Lomakkeet tulee palauttaa klo menneessä osoitteella Vapaa-aikatoimisto, PL 6, Pyhäjoki. Tapahtumassa on kaksi iän mukaan jaettua sarjaa, vuotiaat ( syntyneet) ja vuotiaat ( syntyneet). Ryhmän jäsenistä 1/3 voi poiketa ikärajasta, mutta poikkeaman suuruutta vuosina ei kuitenkaan ole rajoitettu. Sarjoja on siis vain kaksi, joten sekä soolo- että ryhmätanssit osallistuvat samaan sarjaan. Lajeina tapahtumassa ovat katutanssit (street, break), nykytanssi, baletti, jazz- ja showtanssi + steppi, sekä etniset tanssit (kansantanssi, flamenco, karakteri ym.). Teosten enimmäispituus on 6min. Nyt siis kaikki innokkaat tanssijat omia koreografioita kehittelemään! Mielipide Nuorten Irc-Galleria Tietokone ja Internet tuo maailman tapahtumat ja tietoa reaaliaikaisesti lähes joka kotiin myös Pyhäjoella. Netissä voidaan hoitaa myös pankkiasiat ja siellä voidaan keskustella. Nykynuorten Internetin käyttö on nopeaa ja taitavaa. Vanhempien olisi kuitenkin syytä seurata jälkikasvunsa Internetin käyttöä. Irc-galleria: on yksi suosituimmista nuorten sivustoista. Sinne voi luoda omat sivut, laittaa kuvia ja siellä voi pitää päiväkirjaa. Hakusanoiksi esimerkiksi Pyhäjoki, Nuorisokahvila Kahavelista täysin savuton! Raahen seutukunnan nuorisotilat muuttuivat vuoden vaihtuessa täysin savuttomiksi. Tupakkalain mukaan tilat, joiden käyttäjistä suurin osa on alle 18-vuotiaita, tulee olla savuttomia. Lisäksi uusimman kouluterveyskyselyn mukaan 8-9lk:n oppilaiden tupakointi on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana hälyttävästi. Nuorten tupakoinnista nuorisokahvila Kahavelin alueella ilmoitetaan kotiin. Tästä johtuen vanhempien ei tule ihmetellä perjantaina ilta-aikaan tulevaa puhelua, sillä ensisijaisesti st.river, Yppäri tai Parhalahti. Toivon, että nuorten vanhemmat käyvät katsomassa kyseisiä sivuja. Keskustelkaa myös kotona, kannattaako kaikkia tietoja itsestä laittaa maailman laajuiseen levitykseen. Nimimerkki Äiti vanhemmat koitetaan tavoittaa saman illan aikana puhelimitse. Mikäli vanhempia ei tavoiteta, lähetämme kotiin kirjeen. Jokaisesta Kahavelin alueella tapahtuvasta tupakoinnista aukioloaikaa vähennetään 15min. Muistutuksen vuoksi mainittakoon, että nuorisotila on kokonaan savuton, joten myöskään täysi-ikäiset nuoret eivät saa tupakoida nuorisotilan alueella. Terveisin, Kahavelin väki Tyypillinen perjantai-ilta nuorisokahvila Kahavelilla DJ:n työ vei mukanaan PAULIINA RAIVIO, PYHÄJOEN YLÄASTE Aloitin dj:n työt noin 10 vuotta sitten, kun olin Pyhäsalmen ravintola Hiidenkarissa (nykyisin ravintola Hiidenkulma) soittamassa humppatansseissa, Tarja Raivio aloittaa pirteästi, yllättäen ravintoloitsija tuli kysymään tietäisinkö, mistä saisi dj:n perjantai-illoiksi, kun nuoriso oli sitä vailla. Silloin tiskijukista oli suuri pula ja hetken mietittyämme tulimme tulokseen, että kokeilen yhden illan, toteaa Tarja ja jatkaa naurahtaen, siitä yhdestä illasta loppujen lopuksi muodostui neljä vuotta ja ensimmäisellä keikalla minulla oli 20 diskolevyä ja loput kotimaista iskelmää, kun taas nykypäivinä mukana keikoilla on 400 diskolevyä. LIIKUNTAKERHO 1-4-LUOKKALAISILLE Maanantaisin klo Monitoimitalolla Ohjaajina Ville ja Jani Yleisesti työpäiväni alkaa laittautumisella ja soittimien lastauksella. Sitten ajetaan keikkapaikalle, laitetaan soittimet kuntoon ja tarkistetaan soundit. Sitten vain juodaan kuppi kahvia ja töihin. Keikan jälkeen laitetaan taas kamppeet kasaan ja ajetaan kotiin, Tarja selittää. Työ on mielestäni vaihtelevaa, mielekästä ja myös hauskaa! hän kertoo, Siinä tulee päällikkömäinen olo, kun valot välkkyvät, ihmiset bailaavat ja itse on johtamassa koko hommaa. Isot kaiuttimet joita kestää paukuttaa vahvistin, mikseripöytä, cd-soittimet, mikrofoni, kuulokkeet, levyt ja valot, Tarja luettelee työssään tarvittavia välineitä, mutta jos talossa on omat välineet, niin tarvitaan vain levyt. Ajan tasalla musiikissa Tarja pitää työstään, koska siinä näkee paljon erilaisia ihmisiä ja pysyy ajan tasalla musiikissa. Eikä palkkakaan mikään niin huono ole, hän lisää naurahtaen. Huonoja puolia taas ovat laillisten levyjen myöhäinen julkaisuaika ja kuulon huononeminen ajan kanssa metelin takia. Käyn töissä lähiseudun diskoravintoloissa, hän kertoo ja jatkaa, esimerkiksi Oulaisten Empussa, Ylivieskan Pelimiehessä ja Mustaleskessä, Kalajoen Kultakalassa ja Merisärkällä ja Haapaveden Tähtipyörässä. Näen työssäni pääasiassa iloisia, bailaamassa olevia, nuoria, Tarja selittää, ja joskus, kun olen ollut samassa paikassa hiukan vakituisemmin, ihmiset alkavat rupatella minulle omia asioitaan samalla, kun käyvät pyytämässä kappaleita. Siinä samalla saan selville, mitkä kappaleet ovat nykyään muodissa. Vaikka kyllähän myös radion kuuntelusta ja netin listoista on paljon hyötyä. Samalla sitä huomaa, kuinka laidasta laitaan ihmisten musiikkimaku vaihtelee! hän selittää, toinen pitää uusimmista tanssidiskoista, toinen taas vanhasta rockista, joku saattaa pitää hevistä tai vaikkapa 80- ja 90-lukujen diskoista. Vahvasti on myös esillä suomirock. Kaikki levyt täytyy aina olla mukana, että jokaiselle löytyy jotain Kirjasto avoinna ma, to klo ja ti, ke, pe klo Monitoimitalo avoinna: Ma-pe , la Monitoimitalon kuntosalilla naisten vuorot TENAVATEATTERI kokoontuu Monitoimitalolla perjantaisin klo ja tervetulleita ovat kaikki näyttelemisestä ja teatterin tekemisestä kiinnostuneet 3-6-luokkalaiset. Tervetuloa mukaan! Bailatkaa, tanssikaa ja pitäkää hauskaa. Tylsään elämään kyllä ehtii! Tarja kehottaa. tiistaisin ja torstaisin klo

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Kouluterveyskyselyn 2007 tuloksia Pyhäjoelta Kouluterveyskysely 2007 osoitti Pyhäjoen koululaisten terveydelliset olot verrattain hyviksi Stakes toteuttaa Suomessa kahden vuoden välein kouluterveyskyselyä, jolla kootaan valtakunnallisesti yhtenäisellä menetelmällä tietoa vuotiaiden elinoloista, koulukokemuksista, terveydestä ja terveystottumuksista. Kouluterveyskyselyllä tuetaan nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävää työtä, erityisesti koulujen oppilashuollon ja kouluterveydenhuollon kehittämistä. Perustulokset raportoidaan kouluittain niille kunnille, jotka osallistuvat kyselyn kustannuksiin. Valtakunnallisia tuloksia esitetään Stakesin www-sivuilla, tutkimusraporteissa sekä vuosittain järjestettävillä Kouluterveyspäivillä, alueellisissa työkokouksissa sekä Kouluterveyslehdessä. Raahen seutukunnan kuntien kyselyn kustannukset on katettu seutukunnan kehittämiskeskuksen määrärahoista ja Pyhäjoenkin osalta kuntakohtaiset tiedot ovat käytettävissä Pyhäjoella kouluterveyskysely on toteutettu vuosina 1999, 2001, 2005 ja 2007 perusopetuksen 8. ja 9. sekä lukion 1. ja 2. luokan oppilaille. Vuoden 2007 kyselyn tulokset ovat valmistuneet. Kyselyraporttien tarkastelutapa on sellainen, että tulosta verrataan aikaisempien kyselyiden tuloksiin ja koko maakunnan tuloksiin. Tässä katsannossa Pyhäjoen koululaisien voidaan sanoa arvioivan, elinolonsa, kouluolonsa, terveytensä ja terveystottumukset hyviksi ja siten, näiden asioiden edistämisestä vastaavien tahojen onnistuneen tehtävässään. Toki aina parannettavaakin on ja myös huolenaiheita, eli asioita, joissa tilanne on heikentynyt aiemmasta tai on heikompi kuin maakunnassa keskimäärin. Tämä huolenaiheiden lista on kuitenkin lyhyt verrattuna ilonaiheiden listaan. Ilonaiheiksi raportin tiivistelmä kirjaa muun muassa koulujen fyysiset työolot, terveydentilan ja terveystottumukset, josta esimerkkinä se, että pyhäjokiset nuoret liikkuvat enemmän ja tupakoivat vähemmän kuin ikätoverinsa maakunnassa keskimäärin. Myös opiskeluvaikeuksia näyttää olevan vähemmän ja teiniikäisten huoltajat näyttävät olevan hyvin perillä siitä, mitä heidän lapsensa puuhaavat viikonloppuisin. Raportin tuloksia on käsitelty kouluilla yhdessä kouluterveydenhoitajan, kyselystä seutukunnassa vastanneen Voimavaraleipä hankkeen projektikoordinaattori Laura Mannisen sekä koulujen opettajien ja niiden oppilaiden kesken, joita kysely on koskenut. Raportin tiivistelmä ja ilon- ja huolenaiheet ovat kokonaisuudessaan luettavissa www-osoitteessa www. pyhajoki.fi/kouluterveys

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Järjestöt toimivat Kalenteri Avioliittoon kuulutettu: Ari Joonas Ylikulju ja Katariina Henrietta Nuorala Hartaus Jokikartanossa to klo Sanan ja virren päivä sotaveteraanien, sotainvalidien ja kaatuneitten omaisten yhteinen seurakuntatalolla pe klo 12 Perhejumalanpalvelus (kynttilänpäivä) kirkossa su klo 11 (huomaa aika) Lähetyskahvila Seurakuntailta ja raamattutunti seurakuntatalolla ma klo 19. Aiheena oikea ja väärä syyllisyys Esko Piiroinen Perhekerho Sarpatissa tiistaisin klo Päiväkerhot ovat alkaneet ja toimivat seuraavasti: Sarpatti kerho 1. ma ja to klo Sarpatti kerho 2. ma klo ja pe klo Yppäri ti klo Pirttikoski ke klo Parhalahti to klo Uusina kerholaisina otetaan kesäkuun loppuun mennessä 4 vuotta täyttäviä lapsia.ilmoittautumiset ja tiedustelut Sarpatista puh tai PYHÄJOEN KUNTA Pyhäjoella virtaa TULOSSA: Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 3.2. klo 10 (saarnaa pastori Jukka Norvanto Sanansaattajista). Lähetyslounas jumalanpalveluksen jälkeen su 3.2. Raamattuluento aiheesta: Jumalan käsi (Jukka Norvanto) lähetyslounaan jälkeen su 3.2. NUORET: Peli-illat monitoimitalolla tiistaisin klo (sählyä) Rovastikunnallinen JOKIGOSPEL tapahtuma Monitoimitalolla la 2.2. Isostapahtuma klo 18, konsertti klo TERA, liput konserttiin 8e, iltamessu kirkossa RIPPIKOULU Riparilaisten ilta srk-talolla to Jokigospel konsertti la 2.2., ks. nuorten toiminta RY: Ompeluseurat RY:llä pe klo 19 (Martti Huhtala). Seurat RY: llä su klo 17 (Hannu Aitto-oja, Jouko Piilola) Kirkkoherranvirasto avoinna ma 9-13, ti 12-16, ke p Tarvittaessa voitte sopia virastoasioista muulloinkin ja ottaa tarvittaessa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p / tai Niko Rantanen YPPÄRIN HIRVIMIEHET Kokous majalla klo Asia: - syksyn 2007 pyynti Pyynninjohtaja Etsimme osaavaan joukkoomme PROJEKTI-INSINÖÖRIÄ viideksi vuodeksi. Projekti-insinöörin tehtäväkenttä on monipuolinen. Tehtäviin kuuluvat erilaiset rakennuttamis- ja projektivalvontatehtävät sekä kehittämisaihioiden työstäminen hankkeiksi. Suurin yksittäinen hanke on biolämpölaitoksen ja verkostojen rakennuttaminen. Olet etsimämme henkilö, jos Sinulla on tehtävään soveltuva insinöörin tutkinto (opisto, AMK), riittävä työkokemus ja kyky itsenäiseen työskentelyyn. Lisäansioina pidämme kokemusta hanketyöstä, LVIA-asioista ja kunnallistekniikasta. Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry : Päiväkahvitilaisuus ti klo Iltaruskossa. Vierailijana S-marketista Matti Rättyä. Tervetuloa joukolla mukaan. Arvontaa. Raahen Kuulonhuoltoyhdistys ry: Kuulon lähipalvelua palvelutalo Jokikartanossa tiistaina klo Opastusta ja neuvontaa kuuloon liittyvissä ongelmissa. Saatavana mm. paristoja. Tervetuloa! Parhalahden metsästäjät r.y Vuosikokous SU Pitkäkankaan majalla klo käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouskäynnistä saa talkoopisteen!! Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistys ry. Miesten Tarinakööri Iltaruskossa ma klo Tervetuloa. Pyhäjoen Kaatuneitten Omaiset ry. Vuosikokous Iltaruskossa to klo 18. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Sotaveteraanit, naisjaostot ja kannattajajäsenet. Päiväkahvitilaisuus Iltaruskossa pe 1.2. klo 12. Arvontaa. Kaikki tervetulleita! Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset. Kokoonnutaanpa kökän merkeissä to klo 19 Keskitalon Hilkalla. MTK-Pyhäjoki Tupailta Yppärin metsästysmajalla pe klo 19. Illan aiheena kuonakalkki, mukana Raino. Sauna kuumana, pyyhkeet mukaan. Tervetuloa! Kajaanin kaupunginteatterin musiikkinäytelmä Ahmatti la klo 14 Pauhasalissa Liput 5 Tervetuloa PJK-Tiedottaa D-junioreiden ottelu PJK - TeKi La klo Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Hyvän Sanoman ilta to klo 18 Etelänkyläntie 111. Tervetuloa! VUOKRATAAN TILAVA KAKSIO Kauppa ja terveyspalvelut lähellä. Ota yhteyttä puh En juhli merkkipäivääni -Ilmari Möttönen * kirjastossa Aija Tenan nukke- ja nallenäyttely: ma, to 11-16, ti, ke, pe * pe-la Monitoimitalolla Hukka- teatterikoulutusta lapsille ja aikuisille. Mukaan mahtuu uusiakin. Tule perjantaina klo 18 Monitoimitalolle, puh / Marjo * la 26.1 klo 14 Pauhasalissa Kajaanin k-teatterin musiikkinäytelmä Ahmatti, yli 5-vuotiaille * la 26.1.Konserttibussi Kokkolan Snellmansaliin. Klassikkosuosikit: Mendelssohn, Schuman, Schubert. Kapellimestari Johannes Gustavsson, solisti Juho Pohjonen. Aikataulu: Pyhäjoki Shell Ei ennakkoilmoittautumista. Hinta: kyyti 7 + lippu: 15, 12 tai 6 /hlö. Tiedustelut: / Anneli Carlson-Suojoki. OPISTOPALSTA ke 30.1 klo 18 Monitoimitalolla Tervetuloa MLL ja kunta * to 31.1 klo kunnanvirastolla Maa-ja metsätalouden verotuskurssi, luennoi Eila Ainali Verohallinnosta, maksuton. Järj. Raaheopisto * pe 15.2 TEATTERIMATKA Oulun Kaupunginteatteriin. Lähtö: Pyhäjoki Shell klo Hinta: 25 euroa (sisältää matkan ja lipun). NISKAVUO- REN HETA. Sitovat ilmoittautumiset ja maksu toimistolle ( Raahen lukio) tai opettajille mennessä. Puh ja Järj. Raaheopistolaiset ry * su 10.2 klo 17 Pauhasalissa Kalifornia Groupin konsertti. 10 :n lippuja ennakkoon pääkirjastosta * Raahen Kauppaporvarin lippuja kirjastosta tai netistä: raahe.fi Raahe-opistolaiset ry:n teatterimatka Oulun kaupunginteatteriin pe näytökseen Niskavuoren Heta. Lähtö Pyhäjoelta matkahuollon edestä klo 16.40, Raahen linja-autoasemalta klo ja Vihannista Esson huoltoasemalta klo Hinta 25 euroa (sis. matkan ja lipun) Sitovat ilm. toimistolle 1.2. mennessä puh , Maa- ja metsätalouden verotuskurssi to klo Pyhäjoen kunnanvirastolla, luennoi Eila Ainali Verohallinnosta. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista. 4H-kerhot Maanantai Yppärin koululla 4-6 -luokkalaisille 4H-kerho klo 15:30 17:00 (Jenni ja Suvi) Yppärin koululla 1-4 -luokkalaisille 4H-kerho klo 16:30-18:00 (Suvi ja Iida) Monitoimitalolla 1-4 -luokkalaisille 4H-monitoimikerho klo 16:30-18:00 (Heli ja Marianna) Tiistai Pirttikosken koululla monitoimikerho klo 16:00-17:30 (Riikka, Reija ja Mirella) Pirttikosken koululla liikuntakerho klo 17:30-19:00 (Joni ja Tuukka) HUOM! 4H-toimistolla askartelukerho klo 13:00-15:30 Torstai Monitoimitalolla ala-asteen opiskelijoille koripallokerho klo 16:30-18:00 (Sauli) Monitoimitalolla yläasteen opiskelijoille sählykerho klo 17:00-19:00 (Johannes) Perjantai Parhalahden koululla isot ja pienet klo 16:30-18:00 (Henna, Noora ja Tanja) Koko perheen konsertti Pressan katit Palkkaus määräytyy teknisten sopimuksen mukaan. Hakijat voivat esittää oman palkkatoivomuksen. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Tehtävässä sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa kunnanhallitukselle osoitettuna os. PL 6, Pyhäjoki, klo mennessä. Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Mauno Peltoketo, p ja kunnaninsinööri Pirkko Tuuttila, p PYHÄJOEN K UULUMISET Puh: (08) Fax: (08) kuulumiset@pyhajoki.fi Taittajat: (08) Päätoimittaja: (08) Taloussihteeri: (08) Toimitus on paikalla ma ti klo Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN PÄÄTOIMITTAJAT: TOIMITUSSIHTEERI: TAITTAJA: Seuraava lehti (nro 5) ilmestyy >> keskiviikkona Aineisto toimitettava >> perjantaihin klo mennessä Levikki >> vko 4: 1780 kpl >> vko 5: 2070 kpl Sari Rintamäki Piia Laitinen Janne Ollila / Samu Sarpola / Arvo Helanti (liite) Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%) >> 0,30 /pmm, värihinta 0,35 /pmm toistohinta 0,25 / pmm, minimikoko 35 pmm >> Puoli sivua: 100 >> Koko sivu: 150 >> Järjestöpalsta: 30 /vuosi Aikataulut ja ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy, Oulainen Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh tai

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset TARJOUKSET VOIMASSA TO LA SUNNUNTAIEXTRA VOIMASSA VAIN ERÄ! JACKY VANUKKAAT 120g TARJOUKSET VOIMASSA TO LA prk / levy 1 erä / talous ETUSI 2 ERÄ! ETUSI JUHLAMOKKA KAHVI 500g 1 99 pkt 8 PRK 0 60 ETUSI pkt / talous HK PORSAAN ULKOFILEE kg TUORE LOHIFILEE Norja ETUSI VALIO MAUSTETUT JOGURTIT 200 g prk VALIO MAUSTETUT JÄÄTELÖT 1 L 1 00 pkt PEPSI TAI PEPSI MAX 4 X 1,5 L x 2-pack sis. pantit 3,60 ERÄ! SUOMALAINEN RUOKAPERUNA 5 kg 1 49 säkki OLVI III-OLUT 24 X 0,33 L tölkki pack voimassa 1-2/ kg 1 12 ETUSI 0 89 SERLA WC-PAPERI 30 rll JA TALOUSPAPERI 12 rll YHTEISHINTAAN säkit VAIN TORSTAINA VAIN PERJANTAINA VAIN LAUANTAINA MAITOKOLMIO MEIJERIVOI 500g 1 99 pkt 2 / talous HK SININEN LENKKI 580g 0 99 pkt PIRKKA TALOUSSOKERI 1kg 0 69 pss 2 / talous OSALLISTU ARVONTAAN! ARVOMME VIIKONLOPPUNA JOKA PÄIVÄ KÄVIJÖIDEN KESKEN PHILIPS KAHVINKEITTIMEN (arvo 59e) ARVONTAKUPONKI / talous ARVONTAKUPONKI ARVONTAKUPONKI Palvelemme: ma pe 8 21, la 8 18, su EVÄSKONTTI Vanhatie 44, Pyhäjoki (08) , toni.perala@k-market.com

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu tiedottaa myönnetyistä

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

TERVETULOA VETURITALLEILLE!

TERVETULOA VETURITALLEILLE! TERVETULOA VETURITALLEILLE! Veturitallit on Jyväskylän nuorten ja nuorten aikuisten aktiivisen toiminnan keskus. Veturitalleilla nuoret järjestävät oman elämänsä näköistä toimintaa. Ota Veturitallien työntekijöihin

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Torstaina 24.11.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina 24.11.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 10/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 24.11.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. liite 1 6. liite 2 7. liite 3 8.. Kokouksen

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2017 LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla!

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019. Koulu

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 20.10.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot