Tervetuloa Joutsenon Opistoon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa Joutsenon Opistoon"

Transkriptio

1

2 Tervetuloa Joutsenon Opistoon Joutsenon Opisto on sitoutumaton oppilaitos, jossa voit opiskella valitsemallasi linjalla ja suorittaa avoimen yliopiston perusopintokokonaisuuksia. Opintolinjamme ovat: kuvataiteen linja englannin kielen ja kulttuurin linja japanin kielen ja kulttuurin linja kiinan kielen ja kulttuurin linja suomen kielen, viestinnän ja kirjallisuuden linja käyttäytymis- ja terveystieteiden linja opeksi-linja perusopetuksen lisäopetuslinja maahanmuuttajalinja Lisäksi Joutsenon Opistossa toimii laaja-alainen taiteen ja kulttuurin koulutustapahtuma Joutsenon Taidekesä. SIJAINTI Joutsenon Opisto sijaitsee Lappeenrannan kaupungissa (Joutsenon kaupunginosassa, Honkalahdessa) n. 2,5 km:n päässä Joutsenon keskustasta, rautatieasemalta, linja-autoasemalta ja 6-tieltä. Lähin bussipysäkki on noin 800 metrin päässä. Lähes kaikki junat pysähtyvät Joutsenossa.

3 Opiskelu Joutsenon Opistossa voi olla Sinulle uuden antaja, aikalisä, suunnan tarkistus, hyppy tuntemattomaan tai tankkauspaikka Opiskelu ei vähennä myöhempien korkeakouluopintojen opintotukikuukausia HAKEMINEN Voit hakea opiskelemaan joko tämän esitteen lopussa olevalla hakulomakkeella tai sähköisesti opiston kotisivuilla. ASUMINEN JA TÄYSIHOITO Opiston alueella on kaksi asuntolaa, joissa on 112 majoituspaikkaa. Pääosa huoneista on soluja, joissa on yksi 2 hh ja 1 hh sekä yhteinen suihku ja wc. Lisämaksu yhden hengen huoneesta on 18 /viikko. Huoneet ovat kalustettuja. Vuode- ja liinavaatteet opiskelijat tuovat itse. Majoitustilat ovat käytettävissä koko opiskeluajan, eikä niitä tarvitse tyhjentää viikonlopuiksi tai lomiksi. Täysihoito sisältää opetuksen, majoituksen ja ruokailut. KIRJASTO JA ATK Opistolla on monipuolinen kirjasto, jossa on lähes kaikki lukuvuoden aikana tarvittava tenttikirjallisuus. Kirjastonhoitaja palvelee neljänä päivänä viikossa, mutta kirjasto on opiskelijoiden käytössä jatkuvasti. Kirjaston yhteydessä olevassa tietokoneluokassa on 23 ajanmukaista työasemaa. Asuntolassa ja yhteisissä tiloissa on käytettävissä maksuton verkkoyhteys. VAPAA-AIKA Asuntolan yhteydessä on kuntosali ja pöytätennis opiskelijoiden käytettävissä, ja liikuntatilassa on mahdollisuus pelata sählyä ja sulkapalloa. Opiston välittömässä läheisyydessä on Saimaan rantoja kiertäviä luontopolkuja. KUSTANNUKSET JA OPINTOJEN RAHOITUS Opiskelija maksaa opiskelunsa kuukausittain, yhteensä 35 viikon ajalta. Linjojen maksut on mainittu kunkin linjan kohdalla erikseen. Opintoihisi voit saada opintorahaa ja asumislisää sekä lainantakausta. 20 vuotta täyttäneellä opintorahan suuruus opistolla asuvalle on 249,21 /kk ja asumislisän osuus on 88,87 /kk. Alle 20-vuotiaalla opintorahan määrä vaihtelee vanhempien tulojen mukaisesti. Katso tarkemmat tiedot

4 KUVATAITEEN LINJA Kuvataiteen linjalla kehityt kuvantekijän taidoissasi ja voit nauttia itseilmaisusta. Opetus valmentaa samalla myös kulttuuri- ja taidealan oppilaitosten pääsykokeisiin. Linjan tavoitteena on antaa monipuolisesti taideopetusta. Se tukee opiskelijan luovaa ajattelua sekä laajentaa hänen teknistä ja ilmaisullista osaamistaan. Kuvataiteen linja tarjoaa oppimismahdollisuuden kaikenikäisille. Opintoihin sisältyy näyttelyn järjestäminen, tutustumiskäyntejä ja vierailuja paikallisiin museoihin, näyttelyihin ja oppilaitoksiin. Opintomatkalla Lontooseen vieraillaan merkittävissä taidemuseoissa, tutustutaan taiteen historiaan ja nykytaiteeseen sekä kaupungin historiallisiin nähtävyyksiin. Monet kuvataiteen linjan suorittaneista ovat opistovuoden jälkeen päässeet hakemaansa jatkokoulutukseen. Opistolla on yhteys myös englantilaiseen Hertfordshiren yliopistoon, jossa linjan suorittanut voi jatkaa opintojaan ja suorittaa korkeakoulututkinnon (Bachelor of Arts).

5 OPISKELU Opinnot koostuvat perinteisiin kuvataiteen tekniikoihin keskittyvistä kursseista. Kurssit ovat intensiivisiä ja kestoltaan 2 3 viikkoa. maalauskurssit (akryyli- ja öljymaalaus) 5 op piirustus (elävän mallin sekä havaintoon ja mielikuviin perustuvaa hiili-, lyijykynä-, tussipiirustusta) 6 op taidegrafiikan menetelmät (väripuupiirros, linokaiverrus, metalligrafiikka, carborundum, kollagrafia ja monotypia) 8 op perinteinen ja digivalokuvaus 2 op kuvanveisto ja keramiikka 3 op sommittelu- ja värioppi 1 op kankaanpaino 2 op sekatekniikka 3 op taiteen tuntemus 1 op ennakkotehtävät jatko-opintohakuun 3 op näyttelyn järjestäminen 2 op opintomatka Lontooseen 2 op päättötyö 2 op Valinnaiset aineet academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) japanin alkeet 2 op kiinan alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op puheviestintä 2 op VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op esitysgrafiikka 1 op tietotekniikka 2 op HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakemuksen mukana tulee olla 1 2 näytetyötä, joilla hakija osoittaa kuvataiteellista suuntautuneisuuttaan. Näytetyöt voi korvata kuvataiteen lukiodiplomilla, jonka arvosana on 3 5. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 121 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito) opetus ja Englannin matka 79 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi, opetus ja Englannin matka 69 euroa/viikko, johon sisältyy opetus ja Englannin matka Materiaalimaksu 180 euroa/lukuvuosi sisältää osan käytettävästä oppimateriaalista. Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

6 ENGLANNIN KIELEN JA KULTTUURIN LINJA Kiinnostaako tulevaisuus englannin kielen parissa? Haluaisitko kääntäjäksi, opettajaksi, tulkiksi tai muuhun työhön, jossa tarvitaan englannin kielen taitoa? Tällä linjalla sinulla on mahdollisuus kehittää taitojasi tavoitteen saavuttamiseksi. Lähtötasona on lukion A-kieli tai vastaavat tiedot. Linja jakaantuu kahteen suuntautumisvaihtoehtoon: Filologian suuntautumisvaihtoehto soveltuu niille, joiden tavoitteena on jatkaa englannin opiskelua yliopistossa esim. opettajan, kääntäjän tai tulkin ammattiin. Linjalla suoritetaan Jyväskylän yliopiston vaatimusten mukaiset englannin kielen perusopinnot. Suoritetun opintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Kurssien hyväksilukeminen vaihtelee korkeakoulukohtaisesti. Cambridgen suuntautumisvaihtoehdossa pääpaino on peruskielitaidon kehittämisessä ja monipuolistamisessa, erityisesti suullisen kielitaidon vahvistamisessa. Vaihtoehto sopii niille, jotka haluavat vankan kielitaidon tulevaa työelämää varten tai haluavat opiskella englanninkielisissä opetusohjelmissa ulkomailla tai Suomen ammattikorkeakouluissa. Myös tämän vaihtoehdon kautta voi hakeutua yliopistoon opiskelemaan englantia. Suuntautumisvaihtoehto valmentaa Cambridgen kielitutkinnon suorittamiseen. Opintomatka Molempiin suuntautumisvaihtoehtoihin sisältyy opintomatka Britanniaan. Matkan tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat englantilaiseen yhteiskuntaan, sen tapoihin ja instituutioihin sekä historiaan.

7 Filologian suuntautumisvaihtoehto Englannin kielen perusopinnot (28 op, JY), jotka koostuvat seuraavista kursseista: academic writing 4 op discourse and literacy 2 op exploring grammar I 2 op history of the English-speaking world 3 op introduction to language study 3 op introduction to literary studies 3 op johdatus kieleen ja sen tutkimukseen 2 op phonetics and pronunciation 2 op practical grammar 2 op the English-speaking world today 3 op the story of English 2 op Oman valinnan mukaan vähintään 7 op seuraavista: academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) english tutorial 2 op opintomatka Britanniaan 2 op pääsykoevalmennus 1 op akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op JA / TAI yksi sivuainekokonaisuus seuraavista: kasvatustieteen perusopinnot 25 op (JY) erityispedagogiikan perusopinnot 25 op (JY) psykologian perusopinnot 25 op (JY) Cambridgen suuntautumisvaihtoehto Linjan omat kurssit 31 op English skills 20 op writing skills 4 op english tutorial 3 op translation exercises 3 op pronunciation 1 op Oman valinnan mukaan vähintään 4 op seuraavista: academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) opintomatka Britanniaan 2 op pääsykoevalmennus 1 op akateemiset tekstinkäsittelytiedot 1 op JA / TAI yksi sivuainekokonaisuus seuraavista: kasvatustieteen perusopinnot 25 op (JY) erityispedagogiikan perusopinnot 25 op (JY) psykologian perusopinnot 25 op (JY) Oman oppiaineen kurssien lisäksi sekä Filologian että Cambridgen linjan opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa opiston kaikille avoimia valinnaiskursseja: japanin alkeet 2 op kiinan alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op puheviestintä 2 op VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op esitysgrafiikka 1 op tietotekniikka 2 op

8 HAKEMINEN Linjalle voivat hakea kaikki, jotka ovat opiskelleet lukiossa englantia A-kielenä. Hakeminen tapahtuu opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 126 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito), opetus ja opintomatka Britanniaan 82 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi, opetus ja opintomatka Britanniaan 72 euroa/viikko, johon sisältyy pelkkä opetus ja opintomatka Britanniaan Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

9 KIINAN KIELEN JA KULTTUURIN LINJA Joutsenon Opiston kiinan kielen ja kulttuurin linjan opinnot aloitetaan kielen alkeista, jolloin perustietoja ei tarvita. Linjalla opiskellaan natiivin opettajan johdolla mandariinikiinaa, joka on Kiinan virallinen kieli ja oppilaitosten opetuskieli. Opetus lähtee kiinan kielen perusrakenteista, ääntämisestä ja perussanastosta. Vuoden aikana harjoitellaan puhevalmiuksia, joilla opiskelija selviytyy arjen viestintätilanteista, osaa ilmaista mielipiteitään, lukea ja kirjoittaa tekstejä. Yhteiset opinnot kiinan kieli 30 op kiinan historia ja kulttuurihistoria 2 op opintojen ohjaus 1 op Valinnaiset aineet academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) japanin alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op puheviestintä 2 op VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op esitysgrafiikka 1 op tietotekniikka 2 op HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 111 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito) ja opetus 67 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi ja opetus 57 euroa/viikko, johon sisältyy opetus Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

10 JAPANIN KIELEN JA KULTTUURIN LINJA Joutsenon Opiston japanin kielen ja kulttuurin linjan opinnot on tarkoitettu lukion käyneille, mutta perustietoja japanin kielestä ei edellytetä. Opinnot aloitetaan kielen alkeista. Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija kykenee suoriutumaan päivittäisistä viestintätilanteista, pitämään esitelmiä ja kertomaan mielipiteitään sekä lukemaan ja kirjoittamaan helpohkoa tai keskitason japaninkielistä tekstiä. Linjalla opiskellaan natiivin opettajan johdolla ja käydään läpi peruskielioppi, hiragana- ja katakana-merkit sekä noin 500 kanji-merkkiä. Tunneilla käytetään paljon visuaalista materiaalia. Opiskelijalla on mahdollisuus osallistua kansainväliseen japanin kielen tasokokeeseen (Japanese-Language Proficiency Test; JLPT) sekä Japanin kielen puhetilaisuuteen. Linjalla perehdytään myös Japanin kulttuurin osa-alueisiin sekä tutustutaan Japanin historiaan. Opiskelija voi läpäistyään sivuainekokeen suorittaa japanin kielen ja kulttuurin perusopinnot Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opintovaatimusten mukaisesti. Linjalla opiskelu ei kuitenkaan edellytä sivuainekokeen läpäisemistä. Suoritetun perusopintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Kurssien hyväksilukeminen vaihtelee korkeakoulukohtaisesti. Yhteisten opintojen lisäksi opiskelija voi suorittaa haluamansa määrän valinnaisia aineita.

11 Yhteiset opinnot Itä-Suomen yliopiston japanin kielen ja kulttuurin perusopintokokonaisuuden mukaiset opinnot japanin kielen ja kulttuurin johdantoluennot 1 op japanin kielen perusteet 1, 7 op japanin kielen perusteet 2, 7 op suullinen kielitaito 1, 3 op kirjallinen kielitaito 1, 3 op japanin perinteinen kulttuuri 4 op Valinnaiset aineet academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) kiinan alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op puheviestintä 2 op VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op esitysgrafiikka 1 op tietotekniikka 2 op HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 111 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito) ja opetus 67 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi ja opetus 57 euroa/viikko, johon sisältyy opetus Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

12 SUOMEN KIELEN, VIESTINNÄN JA KIRJALLISUUDEN LINJA Oletko kiinnostunut opettajan, toimittajan, viestintäkonsultin, tiedottajan tai kääntäjän ammatista? Houkuttavatko kirjasto- tai kustannusalan tehtävät? Joutsenon Opiston Suomen kielen, viestinnän ja kirjallisuuden linja antaa teoreettista tietämystä ja käytännön taitoja näille aloille hakeutuville. Samalla se valmentaa monipuolisesti yliopistojen suomen kielen, viestinnän ja median ja/tai kirjallisuustieteen pääsykokeisiin. Linjalla opiskellaan oman valinnan mukaan yhden tai kahden yliopistollisen oppiaineen perusopinnot. Suoritetun opintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Kurssien hyväksilukeminen vaihtelee korkeakoulukohtaisesti. Kirjallisuustieteen (25 op) ja suomen kielen perusopinnot (25 op) opiskellaan Itä- Suomen yliopiston ja viestinnän ja median perusopinnot (25 op) Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opintovaatimusten mukaan. Kahden opintokokonaisuuden suorittaminen tarkoittaa 50 opintopistettä eli yhden yliopistovuoden keskimääräistä suoritusta. Näiden lisäksi opiskelijan tulee valita vähintään kaksi kurssia lukuvuoden aikana tarjottavista valinnaisaineista. Mikäli suunnittelet suomi toisena kielenä -opintoja, voit toimia opiston maahanmuuttajalinjan opiskelijan kielituutorina.

13 OPISKELU Opiskelutapoja ovat lähiopetus ja tuutorointi, erilaiset oppimistehtävät ja tentit. Suomen kielen perusopintojen (25 op) tavoitteena on luoda yleiskuva suomen kielen ja sen tutkimuksen keskeisistä alueista. Itä-Suomen yliopiston omat luennoitsijat pitävät luennot opistolla! Opiskelu koostuu seuraavista jaksoista: orientoivat opinnot 6 op suomen kielen rakenne 8 op merkitys ja vuorovaikutus 3 op suomen murteet ja muu puhekieli 3 op tekstit ja kirjoittaminen 5 op Viestinnän ja median perusopinnot (25 op) tarjoavat opiskelijalle valmiudet edetä journalistiikan, puheviestinnän ja yhteisöviestinnän aineopintoihin. Opiskelu koostuu seuraavista jaksoista: johdatus viestinnän ja median tutkimukseen 5 op viestintä ja vaikuttaminen 5 op mediamaiseman murros 5 op työelämän viestintä 5 op media-analyysi ja kritiikki 5 op Kirjallisuuden perusopinnoissa (25 op) perehdytään kirjallisuuden päälajeihin ja niiden tutkimusperinteeseen sekä länsimaisen ja kotimaisen kirjallisuuden historiaan. Opiskelija tutustuu klassisen aseman saavuttaneisiin länsimaisen ja kotimaisen kirjallisuuden ydinteoksiin. Opiskelu koostuu seuraavista jaksoista ja perustuu pitkälti kirjatentteihin ja tuutorointiin: kirjallisuustieteen perusteet (11 op) - kirjallisuustieteen peruskurssi 2 op - kirjallisuuden lajit 5 op - taide sosiaalisena järjestelmänä 3 op - kirjallisuusinstituutio ja sen historia 1 op länsimaisen kirjallisuuden historia ja klassikot 7 op - länsimaisen kirjallisuuden historia 3 op - länsimaisen kirjallisuuden klassikot 4 op suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot 7 op - suomalaisen kirjallisuuden historia 3 op - suomalaisen kirjallisuuden klassikot 4 op Valinnaiset aineet academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) japanin alkeet 2 op kiinan alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op puheviestintä 2 op maahanmuuttajaopiskelijan tuutorointi 2 op VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op akateemiset tekstinkäsittelytaidot 1 op esitysgrafiikka 1 op tietotekniikka 2 op HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 111 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito) ja opetus 67 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi ja opetus 57 euroa/viikko, johon sisältyy opetus Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

14 KÄYTTÄYTYMIS- JA TERVEYSTIETEIDEN LINJA Miksi ihmiset toimivat eri tavoin? Mitä hyvinvointi tarkoittaa? Miten terveyttä voi edistää? Muun muassa näihin kysymyksiin käyttäytymis- ja terveystieteet etsivät vastauksia. Käyttäytymis- ja terveystieteiden opiskelu sopii esimerkiksi kasvatus-, sosiaali- ja terveysaloista kiinnostuneille. Opinnot tarjoavat hyvän pohjan näiden alojen jatkoopinnoille, mutta lisäksi ne antavat eväitä itsetuntemuksen, oman hyvinvoinnin ja yleissivistyksen kehittämiseen. Käyttäytymis- ja terveystieteiden linjalla pääset tutustumaan myös akateemiseen opiskeluun ja sen mukanaan tuomaan vapauteen ja vastuuseen. Opinnot edellyttävät paljon itsenäistä työskentelyä, mutta opisto järjestää tuutorointia opiskelun tueksi. Käyttäytymis- ja terveystieteiden linjalla voit suorittaa kiinnostuksesi mukaan kaksi 25 opintopisteen laajuista perusopintokokonaisuutta Jyväskylän yliopiston (JY) ja Itä- Suomen yliopiston (UEF) opintovaatimusten mukaisesti. Valittavat perusopintokokonaisuudet ovat erityispedagogiikka (JY) kasvatustiede (JY) lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi (UEF) psykologia (JY) terveyden edistäminen ja terveystieto (UEF) Lukuvuonna Joutsenon Opistossa voi suorittaa myös Jyväskylän yliopiston opintovaatimusten mukaiset historian perusopinnot (25 op). Suoritetun opintokokonaisuuden voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Kurssien hyväksilukeminen vaihtelee korkeakoulukohtaisesti.

15 Yhteiset aineet: 1-2 perusopintokokonaisuutta oman mielenkiinnon mukaan op puheviestintä 2 op kirjoitusviestintä 3 op (JY) tietotekniikka 4 op opintojen ohjaus 1 op Valinnaiset aineet academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) japanin alkeet 2 op kiinan alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op ensiapukurssi EA1 VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 111 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito) ja opetus 67 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi ja opetus 57 euroa/viikko, johon sisältyy opetus Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

16 OPEKSI-LINJA Tämä on valmentava linja luokan- tai lastentarhanopettajaksi aikoville. Linjalla suoritetaan Jyväskylän yliopiston vaatimusten mukaiset kasvatustieteen perusopinnot (25 op). Lisäksi opiskelija valitsee yhden seuraavista 25 opintopisteen laajuisista perusopintokokonaisuuksista: erityispedagogiikka (JY), terveyden edistäminen ja terveystieto (UEF) tai lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi (UEF). Suoritetut opintokokonaisuudet voi sisällyttää osaksi tutkintoa myöhemmissä korkeakouluopinnoissa. Kurssien hyväksilukeminen vaihtelee korkeakoulukohtaisesti. Linjan oma opetussuunnitelma sisältää taito- ja taideaineita sekä yliopistojen yleisopintoja. Opetussuunnitelmaan kuuluu kaksi kahden viikon harjoittelujaksoa, joiden aikana opiskelija seuraa opetusta ja perehtyy opettajan toimenkuvaan sekä pitää opetustuokioita. Linja auttaa menestymään VAKAVA -pääsykokeessa ja valmentaa alan yliopisto-opintoihin. Yhteiset aineet kasvatustiede 25 op erityispedagogiikka tai lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi tai terveyden edistäminen ja terveystieto 25 op kirjoitusviestintä 2 op kuvataide 2 op käytännön harjoittelu 6 op musiikkikasvatus 2 op opintojen ohjaus 1 op tietotekniikan opinnot 5 op puheviestintä 2 op Valinnaiset aineet ensiapukurssi EA1 kehityspsykologia 5 op pianonsoiton alkeet 2op VAKAVA-pääsykoevalmennus 2 op academic reading 3 op (JY) communication skills 3 op (JY) japanin alkeet 2 op kiinan alkeet 2 op ranskan alkeet 1 op ranska (alkeet hallitseville) 1 op saksa (alkeet hallitseville) 2 op venäjän alkeet 1 op venäjä (alkeet hallitseville) 1 op HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja KUSTANNUKSET 111 euroa/viikko, johon sisältyy asuminen, ruokailut (täysihoito) ja opetus 67 euroa/viikko, johon sisältyy lounas, päiväkahvi ja opetus 57 euroa/viikko, johon sisältyy opetus Opintoihin voi saada opintotukea (= opintoraha + asumislisä + opintolainan takaus).

17

18 PERUSOPETUKSEN LISÄ- OPETUSLINJA (KYMPPI- LUOKKA) Kymppiluokka eli perusopetuksen lisäopetus on tarkoitettu peruskoulunsa vuonna 2013 tai 2014 päättäneille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa tai tarvitsevat lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun. Lisäopetuslinjalla voit kasvaa ihmisenä ja selkeyttää tulevaisuuden suunnitelmiasi korottaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja panostaa tulevaisuuteesi ja oppia oppimaan tutustua työelämään OPISKELU Opiskelu muotoutuu lähiopetus- ja työssäoppimispäivistä. Opetus ja lounas ovat lähiopetuspäivinä maksuttomia. Lisäopetuslinjan suorittamisesta nuori saa yhteishaussa vähintään 6 lisäpistettä eli on samassa asemassa kuin peruskoulun päättänyt hakija. Lähiopetuspäivinä opistolla on mahdollisuus yöpyä, mikäli opiskelija asuu Lappeenrannan tai Imatran ulkopuolella tai muuten hankalien liikenneyhteyksien päässä. Yöpyminen on maksutonta. MAAHANMUUTTAJALINJA Koulutuksen tavoitteena on edistää ja tukea maahanmuuttajien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan antamalla heille sellaiset kielelliset ja yhteiskunnalliset tiedot ja taidot, että he pystyvät tekemään omaa elämäänsä koskevia suunnitelmia ja valintoja. Lukuvuoden aikana opiskellaan suomen kieltä, yhteiskuntatietoutta, Suomen historiaa, maantietoa ja kulttuuria sekä työelämävalmiuksia. Opiskeluun sisältyy työssäoppimista yksi päivä viikossa. Suomen kielen opiskelun tavoitteena on kielitaidon taitotaso A1 A2. Opetus ja oppimateriaali sekä lounas ja päiväkahvi ovat maksuttomia. HAKEMINEN Linjalle haetaan opiston kotisivujen sähköisellä lomakkeella tai esitteessä olevalla hakulomakkeella. Kotisivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Opiskelupaikkoja voi kysyä myös suoraan opiston toimistosta. Hakuaika on Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään 12.6., 26.6., 10.7., 24.7., 7.8. ja HAKEMINEN Lisäopetuslinjalle on valtakunnallinen sähköinen haku osoitteessa klo asti. Haun tulokset julkaistaan aikaisintaan Yhteishaun jälkeen vapaita opiskelupaikkoja kannattaa kysyä suoraan Joutsenon Opistolta.

19 Hakulomake Nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Henkilötunnus: Kotipaikkakunta: Sähköpostiosoite: Puhelin: Koulutus: peruskoulu lukio muu LINJA, JOLLE HAEN: Kuvataiteen linja Englannin kielen ja kulttuurin linja Cambridgen opintosuunta Filologian opintosuunta Kiinan kielen ja kulttuurin linja Japanin kielen ja kulttuurin linja Suomen kielen, kirjallisuuden ja viestinnän linja Käyttäytymis- ja terveystieteiden linja Opeksi-linja Perusopetuksen lisäopetuslinja Maahanmuuttajalinja Suunnittele oma opiskelupolkusi Majoitus : Tarvitsen majoituksen En tarvitse majoitusta Lisätietoja: Päiväys ja allekirjoitus LIITTEET Jäljennökset viimeisistä koulutodistuksista LISÄTIETOJA LINJOISTA JA HAKEMUSTEN PALAUTUSOSOITE: JOUTSENON OPISTO, Pöyhiänniementie 2, Joutseno puh , fax , sähköposti: Hakea voi myös linjakohtaisella sähköisellä hakulomakkeella opiston kotisivuilla Muutokset ohjelmatarjonnassa mahdollisia.

20 Osoitelähde: Spes Patriae JOUTSENON OPISTO Pöyhiänniementie Joutseno puh. (05) fax (05)

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

OPINTO OPAS Lahden ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille 16 op

OPINTO OPAS Lahden ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille 16 op OPINTO OPAS 2012 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille 16 op VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE 16 OP Valmentavan koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot 2. vuositason vanhempainilta 0 Pohjois-Tapiolan lukio Rehtori Sinikka Luoma, sinikka.luoma@espoo.fi Opinto-ohjaaja,

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 2016 International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 koulua 150 maassa (yli1 235 000 opp.) Opinnot kestävät

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011 Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011 Oulun aikuiskoulutuskeskus OAKK Työvoimapoliittisiin koulutuksiin on eri tasoille eri kielivaatimukset. Alkukartoitukseen ja Suomen kielen perusteet

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRTOLUVALLA JA HUOLTAJANKUULEMISELLA Kysytään Wilma-lomakkeella:

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

Haku ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen

Haku ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen Haku ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen 7. 27.1.2015 2 Ammatillinen erityisopettajankoulutus on opettajankoulutuksen suorittaneille ja ammatillisina erityisopettajina toimiville tai näihin tehtäviin

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit. EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012

Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit. EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012 Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012 EKA Opin Ovi -projektissa toimii neljä kehittämisryhmää, jotka on muodostettu aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan venäjän asiantuntijoiksi

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA 1 INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKO-OPINTOIHIN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2016 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 23.2.-15.3.2016. Koulutukset alkavat syksyllä 2016. Sähköinen yhteishaku tehdään

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos Oppilaanohjaajat Nina Andersson Pia Koski-Stremmelaar Jenni Roos 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus ja

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

6.6 Perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät

6.6 Perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät 6.6 Perusopetuksessa käytettävät todistukset ja todistusmerkinnät Perusopetuksessa käytettävät todistukset ovat: 1. Lukuvuositodistus 2. Välitodistus 3. Erotodistus 4. Päättötodistus Opetuksen järjestäjä

Lisätiedot

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016 1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen

Lisätiedot

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE

KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE YHTEISHAUN TULOKSET JULKAISTAAN AIKAISINTAAN TORSTAINA 16.6.2016 Ammatilliseen oppilaitokseen opiskelijaksi valitulle ilmoitetaan valinnasta

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

LUKIOKURSSEIHIN LIITTYVÄT YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN MUUTOKSET. osaamistavoitteita.

LUKIOKURSSEIHIN LIITTYVÄT YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN MUUTOKSET. osaamistavoitteita. LIITE 16.6.2016 LUKIOKURSSEIHIN LIITTYVÄT YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN MUUTOKSET 3.1.1.1 Äidinkieli, suomi Nykyinen teksti Osaamisen tunnustamisessa lukion kurssit Kieli, tekstit ja vuorovaikutus (ÄI 1),

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN LUKIO

KRISTIINANKAUPUNGIN LUKIO KRISTIINANKAUPUNGIN LUKIO Oppikirjaluettelo lukuvuodelle 2016-2017 Vuosikurssi 1 Vuosikurssi 2 Vuosikurssi 3 ENGLANTI A-kieli Karsten-Davies-Kae-Myller jne Ikonen-Mäkelä jne: Ikonen-Mäkelä jne: On Track

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä

Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus, lukiokoulutus

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa. Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto

Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa. Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Romanikielen ja kulttuurin opinnot Helsingin yliopistossa Henry Hedman Yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto Romanikieli Euroopassa Kaikkein varovaisimpien arvioiden mukaan romanikielen puhujia on Euroopassa

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016 Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella Heikki Blom 20.5.2016 Selvitykset ja arvioinnit Lukion tuottamat jatkokoulutusvalmiudet korkeakoulutuksen näkökulmasta. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Opintopolku-info opintoohjaajille

Opintopolku-info opintoohjaajille Opintopolku-info opintoohjaajille 18.2.2016 Yleistä OPH aloittanut katsaukset hakuihin ja valintoihin liittyvistä asioista sekä Opintopolun uusista toiminnallisuuksista n. 1-2 kertaa kuukaudessa Infot

Lisätiedot

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden

Lisätiedot

Suoritetut opintopisteet 2015 A = aineopinnot. Y = yleisopinnot K = kieli- ja viestintäopinnot

Suoritetut opintopisteet 2015 A = aineopinnot. Y = yleisopinnot K = kieli- ja viestintäopinnot Turun yliopiston avoin yliopisto P = perusopinnot Suoritetut opintopisteet 2015 A = aineopinnot Turun yliopiston opiskelijatietojärjestelmä Opsu S = syventävät opinnot Y = yleisopinnot K = kieli- ja viestintäopinnot

Lisätiedot

HUOLTAJAILTA TERVETULOA! Kouvolan Yhteislyseo Hannele Viljakainen

HUOLTAJAILTA TERVETULOA! Kouvolan Yhteislyseo Hannele Viljakainen HUOLTAJAILTA TERVETULOA! Mitä haluan omalta tulevaisuudeltani? Mikä minusta tulee isona? Mitkä ovat vahvuuteni? Missä olen hyvä? Kiinnostavatko minua enemmän teoreettiset vai käytännönläheiset ammatit

Lisätiedot

Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys. Tuntijakotyöryhmä

Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys. Tuntijakotyöryhmä Oppimistulosten arviointia koskeva selvitys Tuntijakotyöryhmä 28.09.2009 Oppimistulosarvioinneista Arvioinnit antavat tietoa osaamisen tasosta perusopetuksen nivel- ja päättövaiheissa. Tehtävänä selvittää

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2016-2017 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 24.10.2016 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Ti 23.8. klo 9-11, Linna ls. Väinö

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen koulutus 2016 2017 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa koulutuksessa

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

OPS-kommentointi - Perusraportti

OPS-kommentointi - Perusraportti OPS-kommentointi - Perusraportti 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen 1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi

Lisätiedot

Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys

Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys 1/5 Opiskelijaliite toimeentulohakemukseen opiskelijan olosuhdeselvitys Nimi Henkilötunnus Osoite opiskeluaikana Puh.nro. Osoite kesäaikana Oppilaitos ja opintosuunta Olen aloittanut opiskelun /, opiskelu

Lisätiedot

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Opiskelupaikan hakijalle Suomessa ammatilliseen koulutukseen voi hakea peruskoulun tai lukion todistuksella Jos olet suorittanut koulutuksen ulkomailla, haet

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot

Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot Pakollisten opintojen lisäksi yhteisiin tutkinnon osiin liittyy valinnaisia opintoja yhteensä 16 osp Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 3 osp Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!

Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 12.4.2012 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2016-2017 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot