Koulutie 1, Pirkkala Puh. (03)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutie 1, 33960 Pirkkala Puh. (03) 4102 3533. pirkkala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi/pirkkala"

Transkriptio

1 25 liikuntakäyntiä 120 opisk./eläk. 100 Tarj. voim asti kunto-partola.fi p Koulutie 1, Pirkkala Puh. (03) Välityspalkkioesimerkki: NETTI ,5% velattomasta kauppahinnasta, vähimmäispalkkio 2500, asiakirjakulut 190 (hinnat sis. alv.). Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 43 LYHYESTI Joukkoliikenteestä yleisötilaisuus PIRKKALAN asukkaat saavat nyt sanoa painavan mielipiteensä bussireittien, aikataulujen ynnä muiden joukkoliikenteeseen liittyvien asioiden suhteen. Pirkkalan kunta ja Tampereen joukkoliikenne järjestävät joukkoliikenteen yleisötilaisuuden yläasteen juhlasalissa Pirkkalassa ensi tiistaina marraskuun 1. päivänä. Tilaisuudessa käydään läpi joukkoliikenteen nykytilannetta ja tulevaisuutta. Uudet kuviot joukkoliikenteen saralla tulevat käytäntöön vuoden 2014 alusta. Terveyskeskus kokeilee takaisinsoittoa, s. 7. Neuvolan terveydenhoitaja Merita Viljanen (vas.) ja kätilöopiskelija Hanna Laiho kertoivat, että puhelinajan puolessa välissä on hyvä aika soittaa. Alussa ja lopussa on kiireisintä. Pirkkalaan perustettiin uusi kokoomusyhdistys, s. 5. Torstai +5 SÄÄ +5 Nokia Pirkkala Tampere Kangasala +5 Perjantai Nokia Pirkkala +8 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 8:43 17:36 +5 Valkeakoski 8:45 17:33 Tampere Kangasala +7 Lempäälä Valkeakoski Lauantai +8 Maanantai +11 Sunnuntai Tiistai Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Joukkoliikenteestä yleisötilaisuus yläasteen juhlasalissa ti klo 18. Joukkoliikennekyselyyn voi osallistua osoitteessa palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/3803/lomake.html. Työttömyys laskussa SYYSKUUN lopussa Pirkkalan työttömyysaste oli 7,4 prosenttia. Edelliseen kuukauteen verrattuna laskua on hivenen, sillä lokakuun lopussa työttömiä oli 8 prosenttia työvoimasta. Laskua on myös vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Silloin kunnan työttömyysprosentti oli 8,4. Tampereen työttömyysluku syyskuun lopussa oli 9,5, Pirkanmaan 9,5 ja koko maan 8,3. Mies riehui kirpputorilla PAIKKAKUNTALAINEN mies syyllistyi vahingontekoon viime keskiviikkona noin kello 16 Kreetantiellä sijaitsevalla kirpputorilla. 60-luvulla syntynyt mies riehui ja rikkoi paikkoja pelästyttäen henkilökuntaa ja asiakkaita. Riehuja väitti myös henkilökunnalle, että hänellä on pistooli mukanaan. Poliisipartio otti häiriköivän miehen mukaansa. Meri viehättää kuntaneuvosta, s. 6.

2 2 PIRKKALAINEN PIRKKALAN SEURAKUNTA Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh Katso tarjoustuotteemme osoitteesta Kirkkoveräjän srk-talolla klo 15 Naisten iltapäivä Raamatun äidit Katso tarkemmin srk-palstalta! Tule syttymään RAKAS RISTI Katso tarkemmin srk-palstalta! Pirkkalan kirkossa su klo 17 Lakiasiaintoimisto Marko Virta Puh. (03) Tilitoimistopalvelua vuodesta 1981 Osoite: SUUPANTIE 2, PIRKKALA Puhelin: (03) Kirkossa Perkiöntie 40 Vastuuviikon iltamessu klo 19, Olli-Pekka Silfverhuth, Jukka Jormanainen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Messun jälkeen Reilun kaupan teetarjoilu. Messu klo 10, Jukka Jormanainen, Denise Gauffin- Kostilainen ja Liisa Aaltola. Kirkon keskiviikko. Olet tervetullut hartauteen 11.30, syömään ja lauluhetkeen klo Ruokailun hinta on aikuinen 2,50e ja lapsi 1e. Yhteiskristillinen Tule syttymään -ilta klo 17. Aiheena Rakas Risti. Juontajina metodistikirkosta Elisa ja Jori Brander. Puhujina sotilaspastori Kari Mannermaa ev.lut. kirkosta, Hannakaisa Shehu helluntaisrksta ja Taisto Hillberg adventtisrksta. Musiikista vastaa romaanimuusikko Pertti Palm ja yhteislaulusta Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Lastenhoito järjestetty. Iltateet. Jalkalampun alla -ilta. Mitä on kristinusko? Mitä tekemistä sillä on oman elämän kanssa? Voit kysellä ja etsiä vastauksia klo Pirkkalan kirkolla, kerhopuolella. Aiheena: Jumalallinen ja inhimillinen Raamattu. Jukka Jormanainen. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Perjantaipiiri klo 18. Raamattu- ja rukouspiirissä pohditaan seuraavan jumalanpalveluspäivän tekstejä SLS:n raamatunlukuoppaan pohjalta. Naisten iltapäivä lauantaina klo Eeva, Saara, Hanna ja Maria sekä muut Raamatun äidit. Raamatun äideistä kertoo tutkija, teologian tohtori Outi Lehtipuu. Iltapäivässä kevyt salaattiateria a 5e lähetyksen hyväksi. Tiistaitupa klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2.50/1e) ja yhteistä ohjelmaa. Pirkkalan seurakunnan alkuvaiheet, mukana Jouko Hillukka. Romanttinen ilta pariskunnille la klo kirkkoveräjän seurakuntatalolla (os. Kouluportinkuja 1). Illalliskortit myynnissä alkaen. Illalliskortin hinta kahdelle 30e. Illassa ohjelmaa, illallinen ja kakkukahvit. Lippuja myynnissä kahvila Sirpakassa (Suupantie 10) ja seurakunnan toimistossa (Suupantie 10, 2. kerros) asti. Tiedustelut Tuula Mannermaa Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna klo 18. Iltahartaus Saunan sana klo 19.30, Päivi Marttila. Teetä ja mehua. Lähetysmyymälä-kahvila Sirpakassa Suupantie 10 TARJOAMME tukea tietokoneen käytössä to klo Vertaisohjaajan kanssa voit rohkaistua tietokoneen käytössä, kysellä internetistä, sähköpostista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta sekä kokeilla eri ohjelmien käyttöä. Tule jututtamaan vertaisohjaajaa, joka odottaa sinua kannettavan tietokoneen kanssa Sirpakassa. Seuraava kerta Neulekahvila ma klo Neulekahvilassa kudotaan syksyn aikana myssyjä, kaulaliinoja ja kaulureita Pietarin katulapsityölle. Voit myös tuoda omia ideoitasi jakoon ja kutoa omia neuleitasi. Tule joukkoon mukaan. Shakin peluuta tiistaina klo 11 Sirpakassa. Tule mukaan peliporukkaan ja pelilauttaa voi kysyä Sirpakan tiskiltä muulloinkin. Pirkkalaisen luku- ja keskustelupiiri keskiviikkona klo Tervetuloa mukaan! Muuta toimintaa SEURAKUNNAN APURIT ottavat vastaan pieniä naapuriapuhommia arkisin ma-pe klo 9-13, numerossa Työt jaetaan maanantaisin, jolloin soittelemme takaisin ja sovimme ajankohdan työn suorittamiseen. Emme ota työstä palkkaa. Soittele ja kysele lisää. Lintutornin käyttöönottojuhla klo 12 Pappilan rannassa lintutornilla. Mukana Olli-Pekka Silfverhuth ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Kyöstinkodon kerho klo alueen eläkeläisille. Pyhisparkit ja pyhäkoulut: Tervetuloa 3v. täyttäneet lapset Pyhisparkkiin la Klo Puuhkalakin kerhotilaan Lähdekuja 2, klo Pereen päiväkodille seurakunnan kerhotilaan Isomäentie 3 ja klo Kurikankulman kerhotilaan Aittokorventie 2. Pyhäkouluun su klo 10 kirkolle, messun ajaksi, Klo Toivon talolle Kranaatinmäentielle, klo Toivion koulun Sinisiipeen Korpitie 13 ja klo Kirkkoveräjän seurakuntatalolle. Aiheena Jairoksen tytär. Toimintatuokiossa piirretään. Perheuutiset Kastetut: Josefina Maria Enlund, Emma Katariina Elisabeth Hynninen, Konsta Eemil Iivonen, Emmi Katriina Laine, Eero Veikka Sakari Pietilä. Kuolleet: Pentti Teodor Heinonen 84 v, Sirkka Anneli Koskinen 70 v, Kirsi Marita Hongisto 45 v. Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo Puh Puh. (03) YHTEISTYÖILTA Rasihovissa ti klo Järjestämme avoimen keskustelutilaisuuden kaikille mielenterveystyöstä kiinnostuneille. Tarkoituksena on vaihtaa ajatuksia, tuoda kehittämiskohteita ja kuulla mielenterveyskuntoutukseen liittyvistä toimintaperiaatteista sekä tavoitteista. Illan alustuksen teemat ovat: * lähtökohtana oma elämä * kuntoutuminen ja sen vaiheet * yhteistyön merkitys mielenterveyskuntoutuksessa Keskustelun alustaa psykiatri Jarkko Aitokari. Mukana keskustelussa on myös psykiatrian apulaisylilääkäri Vesa Peltola ja muita Pirkkalan yhteistyötahoja. Tarjolla pullakahvit! Tervetuloa Rasihovin yhteistyöiltaan! Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry. /Rasihovi Kaskenpolttajantie 7, Pirkkala Joukkoliikenteen yleisötilaisuus SANA TARU LOSSI Nuorisotyönohjaaja Nyyttikestit VIIME sunnuntaina vastuuviikon alkajaisjumalanpalvelukseen tulleista kirkkovieraista jotkut kiersivät keittiön kautta kirkkosaliin. He toivat tullessaan yhteiseen pöytään tarjottaviksi pullaa, keksejä, juustoja, leipää ja piirakoita. Ja kun kirkkoväki kokoontui kahvihetkeensä, niin nyyttikestipöydän tarjoilusta oli varaa valita mieleistään kahvileipää. Kirkkokahveilla viivyttiin ehkä hiukan pidempään kuin tavallisesti ja santsikierrokselle mentiin helposti monipuolisen tarjoilun vuoksi. Tunnelmakin vaikutti hiukan kotoisammalta kuin muulloin, kun oltiin tarjoilupöytää yhdessä valmisteltu. Yksi pullantuojista sanoi tullessaan: Näin voisi toimia vaikka joka sunnuntai, kun olisi joku tehtävä kirkkoretkelle. Kirkon seurakuntasalin poppanaliinat olivat haalistuneet auringonvalosta vuosien aikana niin, että ne poistettiin käytöstä. Varastossa ne odottivat loppusijoituskohdettaan, kunnes tulivat lahjoitetuiksi seurakunnan puuhakkaille näprääjille. Ja vanhoista poppanaliinoista syntyi uusiotuotteita, joita on myyty Reilu perjantai -tapahtumien basaarissa. Tuunaustalkoissa ompelukoneita ja saumureita on ollut käyttämässä naisten joukossa pari miestäkin, jotka ovat ideoineet käytännöllisiä uusiotuotteita seurakunnan vanhoista verhoista ja liinoista. Joku nuorista aikuisista totesi ensimmäisen talkoopäivän tuotosta katsoessaan: Tämä kaikki on saatu kokoon materiaalista, josta ei ole maksettu senttiäkään. Jotain alkukirkollista perinnettä kantaa mukanaan tämä nyyttikestitapa, kun ihmiset jakavat eväät toistensa kanssa. Ja oman hyvinvoinnin jakamiseen meitä kutsutaan myös: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? (1. Joh.3:17) MERKKIPÄIVÄT Mustakosken Mimosa täyttää 2 vuotta Mummi ja pappa onnittelevat. (kuva) Iina Jarske, tyttö Takamaalta täyttää 5 vuotta Sylintäydeltä onnea! T: mummi ja vaari (kuva) VIHITTY Noora o.s. Vanhanen ja Esa-Pekka Kirkinen, 1.7. Tampere maistraatti. Kuva: Annika Kirkinen Pirkkalan kunta ja Tampereen joukkoliikenne järjestävät joukkoliikenteen yleisötilaisuuden Pirkkalassa, yläasteen juhlasalissa (Koulutie 8) tiistaina klo 18 alkaen. Tilaisuudessa käydään läpi joukkoliikenteen nykytilannetta ja tulevaisuutta. Pääteemana tilaisuudessa on joukkoliikenteen palvelutason määrittely. Joukkoliikenteeseen liittyen löytyy Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen nettikysely osoitteesta: Toivomme, että Sinulla on hetki aikaa vastata ja antaa mielipiteesi joukkoliikenneasioihin liittyen. Kyselyyn voi vastata saakka. Lisätietoja antaa kunnallistekniikan rakennuspäällikkö Jouni Korhonen, puh jouni.korhonen@pirkkala.fi. Ympäristökirjailija Juha Kuisman esitelmä Karjalaisen maatilan vanhat työvälineet to klo 18 valtuustosalissa. Piirakka/pullakahvit (3e) tarjolla klo Tervetuloa! Järj. Pirkkalan Karjala-seura ry Hei, sinä 10-vuotias! Tule mukaan KYMPPILEIRILLE Särkijärvelle Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Maarit Hildén JALKAHOIDOT Sari, o.s. Valkeejärvi ja Rami Naulo,2.7. Pirkkalan vanha kirkko.

3 Kehitysvammaisten vuokra-asunnot puhuttivat kunnanhallitusta MAIJA-RIITTA MERIKANTO KUNNANHALLITUS päätti äänestyksen jälkeen puoltaa korkotukilainan ja investointiavustuksen myöntämistä Nuolialan päiväkodin viereen suunnitellulle, YH- Lännen rakentamalle vuokratalolle. Pirkkalan Silvonrinteeseen on tulossa normaalien vuokra-asuntojen lisäksi autetun asumisen ja ohjatun asumisen yksiköt kehitysvammaisille. Asian olisivat jättäneet pöydälle Pirjo Jukarainen (vihr.), Armi Kärki (ps), Rauno Lehtinen (vas) ja Teppo Hoikkala (vihr.) Armi Kärki jätti asiasta eriävän mielipiteen. Hän kritisoi hankkeen eteenpäin viemistä siitä, että kehitysvammaisten asuinyksikköjen suunnittelussa ei ole otettu huomioon käyttäjien mielipidettä. - Asunnot ja yhteistilat ovat SATAKUNNAN Lennoston Hävittäjälentolaivue 21:n pimeälentoharjoitukset alkavat ensi viikolla. Silloin taivaalla nähdään ja kuullaan Hornetia klo 9 ja 20 välillä. Viikolla 45 lennetään taas 6-8 Hornetilla klo 14 ja 23 välisenä aivan liian pienet asukkaiden tarpeisiin nähden. - Vielä kesäkuussa nähtäville tuotiin ensimmäiset piirustukset, joissa asuinyksiöt ja yhteistilat olivat paljon suuremmat kuin millaisiksi niitä nyt ollaan rakentamassa, vammaisneuvoston edustajana suunnittelukokouksessa ollut Kärki kertoo. Meiltä käyttäjiltä kysyttiin kesäkuussa, halutaanko taloon hieman isommat asunnot ja yksi vähemmän. Näin me halusimme ja toisin saimme. Perusturvajohtaja Paula Paavilaisen mukaan asuntojen koko, 30 neliötä, määräytyy Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran kriteerien mukaan. - Aran kriteerit ovat tiukat. Niiden mukaan asuntojen neliöiden pitää olla sen mukaisia, että asukkaat pystyvät maksamaan vuokran eläkkeellään. - Tämä on yleinen käytäntö. aikana. Ensi viikon lennoilla käytetään soihtuja. Soihtujen käyttö on mahdollista myös muina harjoitusviikkoina. Lennot suuntautuvat Pirkanmaan ja Pohjanmaan alueille sekä merialueelle Porin edustalla. Asuntojen koon muuttuminen alkuperäisistä suunnitelmista selittyy Paavilaisen mukaan sillä, että rakennuttajalle oli selvinnyt kriteerien tiukkuus sen oltua suunnitelmien edetessä yhteydessä Araan. - Pirkkalaan suunnitellut asunnot ovat suurempia kuin esimerkiksi Nokialla vastaavassa kohteessaa. - Kun täällä yksiössä on 30 neliötä, Nokialla neliöitä on vastaavassa kohteessa 23,5, Paavilainen sanoo. Silvonrinteen vuokratalon rakentaminen on tarkoitus aloittaa syyskuussa Sen arvioitu valmistumisaika on lokakuussa Taloon on suunniteltu 49 normaalia vuokra-asuntoa erikokoisille perheille sekä kehitysvammaisille 10 asuntoa autetun asumisen yksikköön ja kahdeksan ohjatun asumisen yksikköön. Pimeälennot alkavat ensi viikolla Lentotoimintaa suunniteltaessa pyritään lentomelun aiheuttamat haitat minimoimaan. Pimeälentoharjoitukset ovat normaalia koulutusohjelmien mukaista toimintaa, jonka tarkoituksena on harjoitella lentotoimintaa pimeäolosuhteissa. Rakentajan palvelukeskus nytkähti eteenpäin KAROLIINA AHOLA TOIVION kylkeen kaavoitettu yritysalue, johon on kaavailtu Rakentajan palvelukeskusta, on varattu myytäväksi Rakennuskauppa 500:lle. Asiasta päätti kunnanhallitus maanantain kokouksessaan. Koska alue on iso, kaupat tehdään kahdessa vaiheessa. - Ensimmäinen vaiheen varaus on voimassa huhtikuun loppuun ja toinen varaus ensi vuoden loppuun, elinkeinojohtaja Erkki Korkala kertoo. Toisen vaiheen varaus kuitenkin raukeaa, ellei ensimmäistä kauppaa ole allekirjoitettu huhtikuun loppuun mennessä. - Jos kaikki menee nappiin, ykkösvaiheen rakentaminen lähtee liikkeelle ensi keväänä. Korkala arvioi, että ensimmäinen vaihe voisi olla rakennettuna noin vuoden kuluessa töiden aloittamisesta. Koko korttelin rakennusoikeus on kerrosneliötä. Rakennuskauppa 500 on toivonut ykkösvaiheen rakennusoikeudeksi 4500:a neliömetriä. Toivion yritysalueesta on tehty jo aiemminkin myyntipäätös, mutta se raukesi. Hanke osoittautui silloin liian vaikeaksi. Pirkkalainen verkossa KOLUMNI PIRKKALAINEN 3 Intohimo vai velvollisuus? -ET ole elämässäsi koskaan tehnyt sitä, mitä olet oikeasti halunnut, oli puoliso sanonut ystävälleni. Massiivinen syytös, pohdiskelimme ystävän kanssa. Olikohan se melkein pahinta, mitä kolkyt ja risat -ikäiselle voi sanoa? - Tee vain sitä, mitä rakastat, sanoi kuolemansa jälkeen koomisen palvotuksi hahmoksi noussut Steve Jobskin. Herran elämäntaidon opithan ovat näköjään meille kuin taivaan mannaa. Olemme itsensä toteuttaja -ikäpolvea. Pitää tehdä mitä rakastaa. Ei enempää, eikä vähempää. Tutkiskelemme loputtomasti itseämme saadaksemme selkoa intohimoistamme ja optimaalisesta elämästä. Aika ajoin se on raskasta. Monille meistä tappioita on tullut enemmän kuin voittoja. Kun ei riitä, että saa selville, mitä itse haluaa. Yleensä oman halunsa toteuttamiseen tarvitsee ympäristön myötämielisyyttä. Rokkistaran tai menestyskirjailijan ura ei ole pelkästään kiinni omasta vakaasta päätöksestä. Tapasin kotva sitten fiksun nuoren naisen. Hän tuntui olevan paremmin perillä elämän realiteeteista kuin minä ja sukupolveni. Päinvastoin kuin me, hän ajatteli, että hänen on osaamisellaan vastattava yhteiskunnan tarpeisiin. Yksinkertaisen nerokasta. Maailma ei pyöri, jos kaikki tekevät vain, mitä haluavat. Maailma pyörii vain, jos riittävän suuri osa ihmisistä tekee sen, mitä kuuluu, kantaa vastuunsa ja lopettaa turhan leikkimisen. - Älä kysy, mitä yhteiskunnalla on annettavana sinulle, vaan kysy, mitä annettavaa sinulla on yhteiskunnalle, sanoi, no, kuolemansa jälkeen myös koomisen palvotuksi noussut John F. Kennedy. Matkalla jossakin Euroopassa Euroopan unioni ja matkailija tiistaina klo 17 Pirkkalan kunnanvirasto, valtuustosali (Suupantie 11) Voiko lomamatkan peruuttaa sairastumisen vuoksi? Mitkä ovat lentomatkustajan oikeudet lennon peruuntuessa? Mitä soittaminen Euroopasta kotiin maksaa? Näistä ja muistakin kysymyksistä alustaa Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry:n johtava lakimies Tuula Sario. Tilaisuudessa on mahdollisuus keskustella ja kysellä aiheesta. Kahvitarjoilu klo VAPAA PÄÄSY. Tilaisuuden järjestävät Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry ja Pirkkalan Kuluttajat ry Joulu lähestyy, joulumarkkinoiden aika myös! Pirkkalassa toimivat järjestöt, harrastajat ja yhdistykset voivat varata myyntipöytiä. Teollisesti valmistettuja tuotteita myyviä yksityisiä henkilöitä tai yrityksiä ei kelpuuteta. Maksu on 20 /paikka (paikan päällä). Ilmoittautumisia vain kirjallisena kirjeenä, sähköisenä valerie.rolland@pirkkala.fi tai viestinä numeroon Viimeinen ilmoittautumispäivä: to Lisätietoja: Pirkkalan kunta Vapaa-aikayksikkö/ Kulttuuritoimi Valérie Rolland Armas Raunio Kokoelmanäyttely Vapaa pääsy. Taideliike Art Pispala Pispalan valtatie 13, Tre. Puh Av. ma-pe 10-17, la 10-15, su Pitopalvelua juhlaan kuin juhlaan! Kakut ja leivonnaiset tilauksesta. Pirkkalan Pitopalvelu P kaisa.berglund@pitopaikka.fi Kun laatu ja hyvä palvelu ratkaisevat. Pitopalvelut ammattitaidolla kaikkiin juhlatilaisuuksiin. Järjestämme myös muistotilaisuudet. Tottijärventie 151, TOTTIJÄRVI Puh. (03) , Pirkkalan terveyskeskus on toiminut nykyisellä paikallaan 25 vuotta. Kulunutta neljännesvuosisataa juhlistetaan (vko 46) juhlaseminaarilla, avoimilla ovilla ja muilla tempauksilla. Juhlaviikon teemana on Omat arjen valinnat terveyttä ja hyvinvointia edistämässä Terveyskeskuksessa järjestetään avoimet ovet tiistaina ja torstaina Terveyskeskuksen oman toiminnan esittelyn lisäksi paikalle on kutsuttu esittäytymään mm. potilas/omaisyhdistyksiä. Juhlaseminaari järjestetään keskiviikkona valtuustosalissa klo 18. Juhlapuhujana on ylilääkäri Doris Holmberg- Marttila. Osa yhteistyökumppaneista esittelee toimintaa omassa toimipisteessään/omissa tilaisuuksissaan juhlaviikon aikana. Myös kaupallisia toimijoita on haastettu mukaan edistämään pirkkalalaisten terveyttä. Tarkemmat tapahtumatiedot sekä yhteistyökumppanit julkaistaan ilmestyvässä Pirkkalaisessa. Mikäli yhdistyksenne tai yrityksenne haluaa vielä ilmoittautua, pyydämme ottamaan pikaisesti yhteyttä mennessä potku@pirkkala.fi tai puh (jättäkää viesti vastaajaan, niin otamme yhteyttä). Pirkkalan terveyskeskus UUSI ILME SYKSYYN! Ripsien pidennys 90 Oletko aina halunnut tietää, mitä rahastosalkkusi sisällä tapahtuu ja miten markkinoiden myrskyt sitä heiluttavat? Tule Rahastoiltaamme Työväenmuseo Werstaan auditorioon (Väinö Linnan aukio 8) ti klo alkaen kuulemaan, kuinka salkunhoitajat tekevät työtään ja mihin suuntaan markkinoilla ollaan menossa. Aiheesta kertomassa salkunhoitaja Johan Hamström Sp-Rahastoyhtiöstä. Mahdollisuus tutustua myös Höyrykone- ja Tekstiiliteollisuusmuseoihin oppaan johdolla klo alkaen. Tarjoilun varaamiseksi ilmoittautuminen mennessä sähköpostilla aitosp@saastopankki.fi tai puhelimitse suoraan konttoriin. Ilmoita samalla, osallistutko myös museokierrokselle. Tervetuloa! Pirkkala, puh KM-SALONKI Partola-Keskus P , Avoinna ark. 9 18, la 9 15

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA MAIJA-RIITTA MERIKANTO PIIPAHDUS EILISEEN Toivoa oikealla ja vasemmalla Y li satavuotias Pirkkalan sos.dem. työväenyhdistys Toivo ry. ei ole enää ainoa toivon tuoja Pirkkalan yhteisten asioiden hoitamisessa. Viime sunnuntaina se sai seurakseen puolueyhdistyksen oikealta, Pirkkalan Kokoomuksen Toivo ry:n. Uusi kokoomusyhdistys syntyi Pirkkalan kokoomuksen vuosikokousvalintojen jälkeen. Jälkimmäisen puheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen entinen pormestari Antero Saksala. Pormestarin erottamisen melskeissä pirkkalalaisten kokoomuslaisten rivit rakoilivat, kokoomuksen valtuustoryhmästä erosi kaksi, oman ryhmän kautta vihreisiin nyttemmin siirtynyttä valtuutettua ja kaksi valtuutettua jopa erotettiin tuolloin Pirkkalan kokoomuksesta. Ulkopuolinen ei voi välttyä ajatukselta, että Saksalan valinta Pirkkalan kokoomuksen johtoon repi auki vanhoja haavoja ja Kokoomuksen Toivo perustettiin protestiksi. Toivon puheenjohtajakaksikko Tiia-Pauliina Niemi ja Jukkamatti Hiltunen kuitenkin painottavat, että yhdistyksen perustamisen taustalla ei ole riitely, katkeruus tai vastakkainasettelu. Heidän mukaansa Pirkkalassa oli tarvetta luoda uutta vanhan rinnalle ja tarjota uusi vaihtoehto omaa kokoomusyhdistystä etsiville. Puheenjohtajat korostavat myös yhteistyötä Pirkkalan kolmen kokoomuksen puolueyhdistyksen kesken. Kunnallisvaalit ovat vuoden päästä ja kolmen vahvan yhteistyöllä saadaan heidän mukaansa vain lisää pontta vaalityöhön. Uuden kokoomusyhdistyksen ilmaantuminen Pirkkalan poliittiseen elämään haastaa myös muut Pirkkalan puolueet. Odotettavissa on mielenkiintoisia aikoja, kun alkuvuodesta valitaan presidentti ja loppuvuodesta uusi kunnanvaltuusto. Pirkkalan sotaveteraaneja retkellä Porin Prikaatissa Huovinrinteen varuskunta-alueella vuonna Veljesavun tarve kokosi veteraanijoukot LIISA RAIPALA Lapin sodan päättymisestä vuonna 1945 kesti neljännesvuosisadan eli 1960-luvun alkuun ennen kuin suomalaiset sotaveteraanit alkoivat koota joukkojaan omiin yhdistyksiinsä. Pirkkalan Sotaveteraanit pääsivät yhdistystoiminnan alkuun huhtikuussa vuonna Tuolloin koko Pirkanmaalla yhdistyksiä oli 20. Yhdistystoiminta lähti Pirkkalassa liikkeelle verkkaisesti. Jotkut jäsenet ovat muistelleet suhtautuneensa epäillen yhdistyksen tulevaisuuteen, koska itänaapurin arveltiin voivan puuttua asioihin luku oli puoluepoliittisesti värittynyttä, mikä vaikutti yhdistyksen ensiaskeliin. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen jäsenmäärän kasvu pysähtyi, eikä hallituskaan pitänyt kokouksia. Poliittisesti kiihkeänä aikakautena yhdistystoimintaan mukaan lähtenyt saattoi kuulla kärkeviä kommentteja, joten jäseneksi liittyminen saattoi arveluttaa. Jotkut mukaan lähteneet pitivät jäsenyytensä omana tietonaan, mutta kaikilla ei tällaista salailun tarvetta ollut. Pirkkalan Sotaveteraanit ry pysytteli kuitenkin visusti puoluepolitiikan ulkopuolella, sillä yhdistys perustettiin antamaan veljesapua, huoltoa ja henkistä tukea toisille sotaveteraaneille. Esimerkiksi vuoden 1968 kunnallisvaalien alla yhdistys korosti puolueettomuuttaan. Politiikkaa ei puhuttu Jäsenet ovat myös muistelleet, ettei kokouksissa koskaan puhuttu politiikkaa. Toisten tukeminen meni kaiken muun ohi. Hitaanlainen alku saattoi liittyä myös tiedottamiseen. Esimerkiksi Pirkkalaisen sivuilta ei löydy uutista yhdistyksen perustamisesta. Yhdistyksen toisena vuotena 1967 toiminta alkoi saada vauhtia alleen. Kunnalta pyydettiin toiminnalle avustusta, jolla veteraaniveljiä voitaisiin auttaa. Samana vuonna myös pirkkalalaiset olivat yli sotaveteraanin joukossa vetoamassa valtioneuvostoon veteraanien asumis- ja eläkeongelmien ratkaisemiseksi. Myös käytännön veljesapu, toiminnan ydin virisi. Ensimmäinen päätös vähävaraisen jäsenen raha-avustuksesta tehtiin maaliskuussa Yhteiselle toiminnalle oli siis todella tarvetta alusta lähtien. Lähde: Pirkkalan Sotaveteraanit ry Toinen toistaan auttaen. Teksti Riitta Tanninen. Pirkkalan Sotaveteraanit ry, Tampere VIIKON VIERAS Poljetaanko kehitysvammaisten ihmisoikeuksia? Armi Kärki kunnanvaltuutettu (ps) SUOMI tulee tällä hallituskaudella ratifioimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan kehitysvammaisten ihmisoikeudet. Sen 19. artikla turvaa vammaisen henkilön oikeuden valita asuinpaikkansa, kenen kanssa asuu sekä täyden osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuuden yhteiskunnan jäsenenä. Maamme kuntien tulee muistaa tämä asia omissa suunnitelmissaan. Vastuussa olevien kuntien päättäjien velvollisuus on estää kehitysvammaisten ihmisoikeuksien polkeminen sekä samalla nostaa Suomi yhdeksi sivistysvaltioiden joukkoon Vammaisten ihmisten aseman ja vammaisuuden historian huomioon ottaen on erityisen tärkeää korostaa tätä ihmisoikeusnäkökulmaa. Siihen kuuluvat asiakaskeskeisyys ja osallisuus sekä kehitysvammapalveluissa myös läheisten mukaan ottaminen, itsemääräämisoikeus, omien valintojen ja päätösten tukeminen sekä oikeus normaaliin arkeen. Rohkeasti on nostettava esille, että vammaisillakin on oikeus asua normaaleissa asuinympäristössä ja se, kenen kanssa asuu. Tärkeää on myös turvata yksilöllinen apu ja tuki myös vaikeimmin vammaisille sekä vaativa, erityistason palvelu ja osaaminen lähellä ihmisiä. Sosiaalihuollon asiakaslaki koskee kaikkia kehitysvammaisten Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com saamia sosiaalipalveluja, joihin kuuluu myös asuminen. Lain yhtenä tarkoituksena on edistää erityisesti sellaisten asiakasryhmien hyvän huollon, hoidon ja oikeusturvan toteutumista, joilla itsellään on heikot edellytykset pitää huolta omista oikeuksistaan. Meidän tulee saattaa heidän asuminensa ja eläminensä mahdollisimman samalle tasolle kuin meidän muidenkin kuntalaisten. Lähtökohdaksi on asetettu, että kehitysvammaiset voivat elää kuten muutkin ihmiset omassa lähiympäristössään. Tämän toteutumiseksi on aidosti kuultava kehitysvammaisia ihmisiä itseään ja heidän läheisiään. On tärkeää pohtia, eristävätkö asuminen, palvelurakenne ja palvelujen sisältö edelleen kehitysvammaiset pois normaalista arjesta vai toteutuuko todella tavoite integroida heidät siihen arkeen, mitä muutkin kuntalaiset elävät. Pirkkalassa toimii pormestarin käynnistämä, kehitysvammaisten kokonaisvaltaisen palvelusuunnitelman laatimistyöryhmä, jossa allekirjoittanutkin on jäsenenä. Työryhmän yhtenä kohteena on kehitysvammaisten asuminen kunnassamme. Parhaillaan on suunnitteluvaiheessa asumisyksikkö kehitysvammaisille, jonka rakentaminen on tarkoitus aloittaa jo vuonna Suunnitelma rakennuspiirustuksineen on ollut esillä työryhmässä esittelymuodossa, johon emme ole ryhmänä päässeet vaikuttamaan. Rakentaja, YH Länsi sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ovat keskenään hyvin pitkälle tehneet omat ratkaisunsa piirustusten suhteen. Suunnitelman edetessä asuntojen ja yhteistilojen koot ovat pienentyneet alkuperäisistä suunnitelmista huomattavasti. Toivon, että nyt työn alla oleviin rakennuspiirustuksiin tehdään käyttäjän eli asiakkaan näkökulmasta katsoen tarvittavat muutokset ennen kuin se on totaalisesti myöhäistä.

5 Pirkkalaan uusi kokoomusyhdistys MAIJA-RIITTA MERIKANTO PIRKKALAAN perustettiin sunnuntaina uusi kokoomuksen puolueyhdistys. Pirkkalan kokoomus ja Pirkkalan kokoomusnaiset saivat rinnalleen Pirkkalan Kokoomuksen Toivo ry:n, jonka puheenjohtajaksi perustava kokous valitsi Tiia-Pauliina Niemen Varapuheenjohtajana aloittaa kuntaneuvos, valtuuston kokoomusryhmän puheenjohtaja Jukkamatti Hiltunen ja sihteerinä kunnanvaltuutettu, kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Elina Savilahti joka toimii myös valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Kokoomuksen Toivo ry:tä olivat sunnuntaina perustamassa Niemen, Hiltusen ja Savilahden lisäksi kunnanvaltuutettu, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Hannu Routamaa, Mari Laiho, Jukka Ahonen, Pertti Niemi, Terhi Niemi ja Hannu Lahti. Päätös kokoomuksen Toivo ry:n perustamisesta syntyi Pirkkalan kokoomuksen toissa viikolla pidetyn vuosikokouksen jälkeen. Sen puheenjohtajaksi valittiin tuolloin Antero Saksala ja hallitukseen muun muassa hänen kannattajanaan tunnettu poliittinen taustavaikuttaja Esko Mälkönen - Uuden yhdistyksen perustamisen takana ei ole vastakkainasettelua Saksalan ja kenenkään muunkaan kanssa, sanoo Tiia- Pauliina Niemi, joka on toiminut kolmen viime vuoden aikana Pirkkalan kokoomuksessa sihteerinä ja varapuheenjohtajana. Tampereella Saukonpuiston koulussa erityisluokanopettajana työskentelevä Tiia-Pauliina Niemi johtaa Pirkkalan uutta kokoomusyhdistystä. Antero Saksala Pirkkalan kokoomuksen johtoon MAIJA-RIITTA MERIKANTO Kunnanvaltuutettu, entinen pormestari Antero Saksala on valittu puolueyhdistys Pirkkalan kokoomuksen puheenjohtajaksi ensi vuoden alusta lukien. Hän voitti vastaehdokkaansa, yhdistyksen varapuheenjohtajan Tiia-Pauliina Niemen äänestyksessä luvuin Viime sunnuntaina Niemi valittiin tuolloin perustetun Pirkkalan Kokoomuksen Toivo ry:n puheenjohtajaksi. Hän oli myös ehdolla Pirkkalan kokoomuksen puheenjohtajaksi, mutta hävisi äänestyksessä Saksalalle. - Pirkkalaan tulee jatkuvasti uusia asukkaita. Pyrimme kehittämään toimintamuotoja, jotka vastaavat kasvavan kunnan asukkaiden tarpeita ja jotka innostaisivat ihmisiä mukaan kokoomuksen toimintaan, nuorta kokoomuspolvea edustava Niemi Pirkkalainen ei tavoittanut Saksalaa ennen lehden painoonmenoa kommentoimaan uuden yhdistyksen perustamista. Pirkkalan kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja, työkiireiden vuoksi järjestötoiminnasta jättäytyvä Tomi Väätäinen toivottaa Kokoomuksen Toivon tervetulleeksi kokoomusyhdistysten joukkoon. - Kokoomuslaisena en näe huonona uuden yhdistyksen perustamista. Pirkkala kasvaa koko ajan ja on hyvä, että kokoomuksella on täällä monipuolista toimintaa. - Jo se on hyvää, että täällä on aktiivista porukkaa toimimaan. Kysyntää toiminnalle varmaan on. Pirkkalan kolmannen kokoomusyhdistyksen, kokoomusnaisten puheenjohtajan Pirkko Jartin mukaan kasvavaan kuntaan mahtuu lisää yhdistyksiä. - Olemme joka tapauksessa kaikki yhtä kokoomusta, niin Pirkkalassa kuin koko Suomessa. kertoo. - Haluamme olla toiminnallinen ja avoin yhdistys, joka huomioi niin lapset, nuoret, perheet kuin muutkin kuntalaiset. Yhdistykset yhteistyössä Jukkamatti Hiltusen mukaan Toivo-yhdistyksen perustaminen järkeistää kokoomustoiminnan kokonaisuutta Pirkkalassa. - Kokoomuksella on nyt tarjota vaihtoehtoja eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville ihmisille. Niemi ja Hiltunen korostavat yhteistyötä Pirkkalan kolmen kokoomusyhdistyksen kesken. - Tavoitteena on yhtenäinen joukkue, jonka kanssa voi lähteä innostunein mielin vuoden päästä käytäviin kunnallisvaaleihin. Hiltunen uskoo, että uuden yhdistyksen kautta laajenee myös kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaitten joukko. Pirkkalan kokoomustoimijoiden eli kokoomusyhdistysten, valtuustoryhmän ja senioreiden yhteenliittymä on Hannu Routamaan johtama kunnallistoimikunta. - Sen rooli on ollut hieman epäselvä. Nyt kun Pirkkalassa on kolme kokoomusyhdistystä, tänne voi perustaa kunnallisjärjestön, joka jämäköittäisi muun muassa kunnallisvaalityötä. Tiia-Pauliina Niemen mukaan Kokoomuksen Toivon työ käynnistyy vähitellen. Uusi yhdistys esittäytyy suurelle yleisölle ensimmäisen kerran Pirkkalan markkinoilla joulukuussa. Vähä-Vaitista myytiin tontteja VÄHÄ-VAITISTA myydään 4444 neliömetrin määräala Nekapainolle Graafista painamista harjoittava yhtiö aikoo rakentaa tontille toimitilat omaan käyttöön. Kunnanhallitus päätti myydä tontin Vähä-Vaitista myös toimitusjohtaja Niilo Rautiomaalle. Rautiomaan tarkoituksena on rakentaa tontille aluksi 800 neliömetrin toimitilat omistamiensa Rautiomaan Koneen ja Iskuvuokrauksen käyttöön. Rautiomaan Kone tekee kaivoskoneiden tukkukauppaa. Iskuvuokraus harjoittaa maanrakennusalan koneiden vuokraustoimintaa. PIRKKALAINEN 5 PORMESTARIN NURKKA Elinkeinoelämän kehitys perusta hyvinvoinnille HYVÄ elinkeinotoiminta on jokaisen pirkkalalaisen hyvinvoinnin perusta. Pirkkalan työpaikkaomavaraisuus on kehittynyt hienosti viime vuosikymmeninä aktiivisen elinkeinoelämän kehittymisen ansiosta. Kun tarkastelin viimeisiä tilastojamme, havaitsin, että työpaikkaomavaraisuutemme on kehittynyt tasaisesti 80-luvun reilusta 40 prosentista nykyiseen noin 68 prosenttiin. Tämä on melkoinen kasvu, varsinkin kun ottaa huomioon miten nopeasti kuntamme väkimäärä on samaan aikaan kasvanut. Erityisiä painopistealueitamme ovat olleet lentokenttävyöhyke kehätien ja lentoasemantien varsineen ja kuntakeskus. Myös Pirkkalan profiloituminen tiettyjen yrityselämän osaalueiden kaupalliseksi keskukseksi Pirkanmaalla - esimerkiksi konekaupan osalta - on ollut oikea valinta ja luonut kuntaamme runsaasti uusia työpaikkoja. Olin juuri Pirkkalan yrittäjien yrittäjäjuhlassa, jossa vuoden yrittäjänä palkittiin Hämeen Laaturemontin Kimmo Riihimäki. Hämeen Laaturemontti on hyvä esimerkki laajenevasta, toimintaansa jatkuvasti kehittävästä yrityksestä, joka on tuonut Pirkkalaan uusia työpaikkoja. Onnea vielä kerran palkinnosta! Menestyvä, kannattava ja monipuolinen elinkeinoelämä on kunnan talouden selkäranka. Se tuo turvaa ja mahdollisuuksia kuntalaisten peruspalvelujen järjestämiselle ja yksinkertaisesti sanoen - mahdollistaa Pirkkalan tunnusmerkkinä olevat hyvät palvelut kuntalaisille. Kunnan hyvä maine on perusedellytys kilpailtaessa yritystoiminnasta. Hyvä ja monipuolinen yritysympäristömme kaupunkiseudun parhaalla sijainnilla houkuttelee uusia yrityksiä. Työpaikat ja Pirkkalan viih- tyisä asuinympäristö houkuttelee omalta osaltaan osaavaa työvoimaa. Ja edelleen hyvä elinkeinopolitiikka on tukemassa yritysten toimintaa ja uusien työpaikkojen syntymistä. Pirkkalan kunta haluaa ottaa aktiivisesti eri toimijat mukaan kunnan tulevaisuuden kehittämiseen. Elinkeinoelämän kehittämiseksi valmistelemme parhaillaan elinkeinopoliittista ohjelmaa. Siinä on tarkoitus määritellä niitä tulevaisuuden painopisteitä, joihin tulevina vuosina kiinnitämme erityisesti huomiota. Tämän kehittämistyön onnistumisen edellytys on, että alueen yrittäjät osallistuvat valmisteluun. Siksi kutsunkin yrittäjiä ja elinkeinoelämän edustajia tiistaina klo valtuustosaliin vahvistamaan yrittäjänäkökulmaa kunnan kehittämisessä. Tämän tilaisuuden tarkoituksena on tuottaa ideoita ja ehdotuksia elinkeinoelämän kehittämistyöhön ja kunnan elinkeinopolitiikkaan. Lämpimästi tervetuloa! Luettu ja tehokas ilmoitusmedia Kysy ilmoitushintoja: P Helena Rissanen pormestari Kyllä sen jo nuorena näki, että konttorinjohtaja siitä Helistä tulee Mittaamme onnistumistamme tyytyväisillä asiakkailla ja näyttää siltä, että olemme onnistuneet vallan mainiosti. Tällä kertaa konttorinjohtajamme halusi tulla ihan henkilökohtaisesti ja omalla kuvallaan kiittämään hyvin sujuneesta yhteistyöstä. (Edellisestä kuvasta näyttääkin olevan jo aikaa...) Iloisia uutisia ASUNNONOSTAJILLE Nyt meiltä turvallinen vaihtoehto, kiinteäkorkoinen asuntolaina kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Heli ennen Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin asiakkaamme juttelemaan kaikesta rahaan ja vakuutuksiin liittyvästä. Heli Jokinen konttorinjohtaja Pirkkalan konttori Suupantie 6, Pirkkala, puh Yhdessä ähyvä ätulee. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettaessa lankapuhelimesta 0,0828 e/puhelu+ 0,0595 e/min. ja matkapuhelimesta 0,0828 e/puhelu + 0,1704 e/min.

6 6 PIRKKALAINEN Meren äärellä Uudessakaupungissa kasvanut Kari Talasmäki lukee mielellään Joni Skiftesvikin Perämeren maisemiin sijoittuvia romaaneja, mutta viihtyy hän sisämaassa Pirkkalassa Vähäjärvenkin maisemissa. Merimaailma viehättää Kuntaneuvos Kari Talasmäki: Pirkkalan pormestarimalli sopii pienille kunnille MAIJA-RIITTA MERIKANTO KUN Kari Talasmäellä on aikaa, hän tarttuu mielellään oululaisen kirjailijan Joni Skiftesvikin teoksiin. Niiden merellinen maailma ja meren läheisyyteen sijoittuvat tapahtumat kiehtovat Pirkkalan vihreää kuntaneuvosta. - Olen lukenut kaikki Skiftesvikin kirjat. Niissä on paljon itselle uusia asioita, Talasmäki sanoo ja harmittelee, ettei ehdi lukea niin paljon kuin haluaisi. - Lukemiseen on aikaa lähinnä lomilla, jolloin pyrin saamaan käteeni kotimaisia uutuuksia, romaaneja ja dekkareita. - Muulloin ei virallisilta papereilta juuri ehdi kirjoihin tarttua. Talasmäki valittiin kuntaneuvokseksi kaksi ja puoli vuotta sitten, kun Pirkkala siirtyi pormestariaikaan. Naistenmatkan koululla luokanopettajan virassa oleva konkaripoliitikko on innostunut puolipäivätoimisesta tehtävästään. - Kuntaneuvoksen töitä ei voisi tehdä kunnolla, jos ne pitäisi tehdä kokonaan leipätyön ohella. Nyt niihin on ollut aikaa keskittyä. - Koulussa minulla ei ole luo- kanvalvojan tehtäviä, vaan toimin samanaikaisopettajana matematiikassa ja äidinkielessä. Opetusta minulla on viikossa reilu puolet säännöllisestä työajasta. Ympäristöohjelma sydämellä Keskiviikko on Talasmäellä, kuten toisellakin kuntaneuvoksella ja Talasmäen opettajakollegalla, Jukkamatti Hiltusella, täysin poliittinen päivä. - Esimerkiksi kunnan poliittinen johtoryhmä kokoontuu yleensä keskiviikkona ja se on myös seutuhallituksen kokouspäivä. - Hoidan silloin myös ympäristölautakunnan lista-asioita, ympäristölautakunnan puheenjohtajana toimiva Talasmäki kertoo. Kuntaneuvoksena Talasmäki halusi nimenomaan ympäristölautakunnan puheenjohtajuuden luottamushenkilöasemakseen. - Tämän hetken isoja asioita on Pirkkalan ympäristöohjelman laatiminen. - Sen tavoitteena on aito ohjelma konkreettisine toimenpiteineen. Pirkkalalaisille tehdään pian ympäristökysely, jolloin asukkaatkin pääsevät vaikuttamaan ympäristönsä parantamiseen ja kehittämiseen. Ohjelmaluonnosta on tarkoitus esitellä yleisölle ensi maaliskuussa. Kunnanhallituksen hyväksyttäväksi se tullee kesäkuussa Seutuyhteistyön puolesta Pirkkalaa Tampereen kaupunkiseudun seutuhallituksessa edustava Talasmäki on seutuyhteistyön vankkumaton kannattaja. - Mitä enemmän olen ollut seutuhallinnossa mukana, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut sen mahdollisuuksista kaupunkiseudun kehittäjänä. - Täällä on hyvä yritys päällä ja kun asioita hoidetaan oikein, aidolla yhteistyöllä, voimme olla mallina muullekin Suomelle. Samalla kaupunkiseudun kunnat voivat tarvittaessa näyttää mallia toisilleenkin. Talasmäki painottaa, että jos nämä kunnat eivät ihan kaikissa yhteishankkeiksi tarkoitetuissa asioissa pääse eteenpäin, se ei tarkoita sitä, ettei koko yhteistyöstä tule mitään. Malliesimerkki yhteistyön toimivuudesta on Talasmäen mielestä viime vuonna syntynyt, kaupunkiseudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva mal-sopimus, - Se osoittaa, että yhteistyö ei ole mitään puuhastelua, vaan todellinen vastaus maan hallituksenkin vaatimaan kunnallisen yhteistyön tarpeeseen. Miksi Pirkkala houkuttelee? Ei ole vaikeaa päätellä, mitä mieltä Talasmäki on koko Suomen kuntakenttää kuumentaneista kuntaliitosaikeista. - En ymmärrä liitosajatuksia tällä kaupunkiseudulla. Olen samaa mieltä edellisen kuntaministeri Tapani Töllin kanssa siitä, ettei kuntaministeri Henna Virkkusen ajamat suurkunnat perustu tutkittuun tietoon. Se on puhtaasti hallituksen sisällä tehty poliittinen valinta. Talasmäki on kuitenkin toiveikas, että pakkoliitoksia ei Tampereen seudulla tarvitse tehdä. Suomessa voi olla jokunen suurkunta siellä, missä se on järkevää, mutta myös tiivistä alueellista yhteistyötä tekeviä kuntia, kuten esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudulla. Toiveikkuutensa Talasmäki perustaa hallituspuolueiden sisälläkin ilmenneeseen kritiikkiin. Sitä paitsi kokoomuksen omassa periaateohjelmassa puhutaan laajasta kuntalaisten itsehallinnosta suomalaisen yhteiskunnan keskeisenä kulmakivenä sekä julkisen hallinnon päätöksenteon läheisyysperiaatteesta. Talasmäki kohdistaa arvostelua myös omiin puoluetovereihinsa Tampereella, jotka hänen mukaansa hokevat yleistä mantraa siitä, että Tampereelta vuotaa asukkaita naapurikuntiin. - Pitäisi miettiä, minkä tähden asukkaat tulevat esimerkiksi Pirkkalaan. Ehkä he ovat valmiita maksamaan enemmän verojakin paremmista palveluista. Kokoomuksesta vihreisiin Vuonna 1985 Pirkkalan valtuustoon vihreiden listoilta valittu Kari Talasmäki on Suomen pitkäaikaisimpia vihreitä kunnanvaltuutettuja. Vihreät hän löysi omaksi viiteryhmäkseen luontoharrastuksensa kautta, vaikka poliitikoinnin aloittikin opiskeluaikoina Turussa kokoomusnuorissa. - Olin yhteiskunnallisesti kiinnostunut ja voimakkaan vasemmistobuumin aikoina kokoomus tuntui oikealta valinnalta, kokoomuksen opiskelijajärjestö Tuhatkunnan riveihin tuolloin kuulunut Talasmäki muistelee. Tultuaan Pirkkalaan opettajaksi Talasmäki oli mukana perustamassa Pirkkalan ympäristöyhdistys Pyytä 80-luvun alussa. Pirkkalan kunnanvaltuusto sai ensimmäiset vihreät valtuutettunsa vuonna 1985, jolloin Talasmäki tuli valituksi yhdessä Timo Peltoniemen kanssa. - Kolmien viime kunnallisvaalien jälkeen Pirkkala on ollut Suomen kolmen vihreimmän kunnan joukossa, Talasmäki kehuu. - Tällä hetkellä olemme toiseksi vihrein kunta koko maassa. Siitä Talasmäki on iloinen, että tänä päivänä moni vihreiden 20 vuotta sitten esittämä asia on muuttunut itsestäänselvyydeksi. - Itseltä idealismia on karissut vuosien mittaan, mutta kyllä sitä vielä jäljelläkin on. - Minulla on edelleen unelma yhteiskunnasta, jossa tosissaan kierrätetään lähes kaikki ja energia tuotetaan uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tätä kohti ollaan menossa, mutta ei valitettavasti riittävän nopeasti. Vihreiden suurimmaksi saavutukseksi Pirkkalassa Talasmäki arvioi avoimemman poliittisen kulttuurin luomisen. Luottamushenkilöt saavat nykyään paljon enemmän tietoa asioista ajoissa. Pormestarisysteemi toimii Pirkkalan pormestarijärjestelmään Talasmäki on tyytyväinen. - Se otettiin raakileena käytöön, mutta nyt se pelaa hyvin ja sitä kehitetään kaiken aikaa eteenpäin niin, että se voisi olla myös mallina pienemmille kunnille. Talasmäen on sanottu vaikuttaneen voimakkaasti pormestarin vaihtamiseen viime vuonna. Olin yksi toimija muiden joukossa. Meillä vihreillä ei ollut asiassa paljon voitettavaa, mutta demokratia voitti. Rikosilmoituksen tekeminen Linnakallion tieurakasta, jonka epäselvyyksiin kytkettiin myös entinen pormestari Antero Saksala, oli Talasmäen mukaan pakko tehdä. Kun asia tuli kunnanhallituksen tietoon, asiaan oli pakko reagoida. Kyse oli siitä, oliko kunnalle koitunut haittaa tapahtuneesta. Pahimmassa tapauksessa kunnanhallitus olisi itse voinut joutua oikeudelliseen vastuuseen. FAKTA Kari Talasmäki Syntynyt vuonna 1953 Jalasjärvellä. Kuntaneuvos kuluvan vaalikauden alusta, siviilivirka luokanopettaja Naistenmatkan koululla. Perhe: opettajavaimo Riitta, kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta, joista nuorin, 1,5 v., asuu Pirkkalassa. Mummin kanssa lapsenlapsia on hyvä hoidella. Vaarin rooli on mukavaa vastapainoa poliitikon työlle. Suomen pitkäaikaisin vihreä kunnanvaltuutettu Erkki Pulliaisen kanssa, Pirkkalan valtuustossa vuodesta Harrastaa lukemista, murtomaahiihtoa, lentopalloa, juoksua. 20 vuoden ympärivuotisen työmatkapyöräilyn jälkeen kaksipyöräinen on vaihtunut ajansäästön takia autoon.

7 LUKIJALTA Palvelujen Pirkkalan itsenäisyys säilytettävä KATAISEN hallituksen ohjelmassa kuntauudistusta on tarkoitus lähteä toteuttamaan työssäkäyntialueiden pohjalta. Ohjelmassa on kauniita tavoitteira, jotka ovat keskenään ristiriitaisia. Tavoitteena on tehdä jättikuntia, joissa on asukkaita satojatuhansia ja pääkaupunkiseudulla yli miljoona asukasta. On enemmän kuin kyseenalaista, miten paikallinen demokratia lisääntyy, kun kuntien asukasluku kasvaa kymmeniä tai satojatuhansia asukkaita. Myös näihin suuriin kuntiin jää reuna-alueita. Erityisesti liitettävien kuntien tarjoamat lähipalvelut joutuvat uhanalaisiksi. Demokratiavajeen estämiseksi on esitetty kunnan- tai kaupunginosavaltuustoja. Ilman taloudellista valtaa niillä on enintään keskustelukerhon asema, sillä päätökset tehdään siellä, missä on taloudellinen valta. Kuka kaipaa Keskisentien aurausta? KESKISENTIEN talvikunnossapitoa ehdotetaan hoidettavaksi kunnan toimesta. Pirkkalan kunnan tulee kuitenkin kantaa vastuuta koko Pirkkalan yksityisteistä. Ei ole mitään järkeä siinä, että yksi läpikulkutie ehdotetaan pidettäväksi auki talvisin kunnan toimesta, kun kunnassa on muitakin läpikulkuteitä. Esimerkkinä niistä on Heikkiläntie, jossa asukkaat maksavat 25 prosenttia tienpidon kustannuksista. Keskisentie on suurimmalta osalta asumatonta aluetta. Ketä tienpätkän auraus palvelee? Niitäkö, jotka heittävät roskat tienvarsiin? Uskon, että tien auraus ei palvele sen asukkaita tältä kohtaa. Pitää olla oikeus verotukseen ja oikeus päättää kunnan tuloista ja menoista ja siitä, minkä tasoisia palveluja kuntalaisille tarjotaan. Ilman, että yläpuolella on elin, joka todellisuudessa päättäisi asioista. Kunnan tehtävänä on järjestää kuntalaisten tarvitsemat lakisääteiset palvelut ja lisäksi kunnat tarjoavat myös sellaisia palveluita, joita laki ei velvoita, mutta jotka parantavat kuntalaisten viihtyvyyttä ja harrastusmahdollisuuksia. Näihin palveluihin tarvitaan rahaa ja ne pitää pyrkiä järjestämään laadukkaina ja kustannustehokkaina. Verorahoille pitää saada mahdollisimman hyvä vastine. Meistä jokainen tarvitsee erilaisia palveluja ja niiden saatavuus ei saa olla suuren byrokratian takana. Emme halua jonotusyhteiskuntaa, jossa joudutaan Hiihtäjät kuulemma kaipaavat aurausta talvisin. Heitä vasten on kyllä tehty hiihtoladut kunnan toimesta. Yhdenvertaisuusperiaatteen ja tasapuolisuuden nimissä minun mielestäni sitten kaikki yksityistiet on pidettävä kunnossa kunnan toimesta. Maksamme täällä haja-asutusalueella kiinteistöveroa, josta emme saa mitään palvelua. Kaava-alueella kyllä hoidetaan kadut ja tiet kunnan toimesta. Yksityisteiden hoito tulee hoitaa niin, että kuntalaiset saavat samantasoiset palvelut samantasoisella verorasituksella kaikkialla kunnassa. Raili Naskali valtuuston I varapj. jonottamaan esimerkiksi terveyspalveluja viikkokausia. Hallituksella näyttää olevan usko, että kaikki suuri on tehokasta ja vielä suurempi on entistä tehokkaampaa. Tilastot kuitenkin osoittavat, että palvelujen järjestämisestä syntyvät yksikkökustannukset ovat kaikkein korkeimmat yli sadantuhannen asukkaan kunnissa. Edullisimmillaan kustannukset ovat asukkaan kunnissa. Ero on noin tuhat euroa asukasta kohti. Tekemällä pakolla suurkuntia, jotka perustuvat työssäkäyntialueisiin ei poisteta kuntatalouden kestävyysvajetta. Pirkkala on kokonsa puolesta lähes optimikokoa kuntana, joka pystyy tarjoamaan laadullisesti kilpailukykyiset palvelut kustannustehokkaasti. Suurkuntien avulla ei vähennetä terveyspalvelujen tarvetta, Ilmaisia polkupyöriä tarjolla LUKUISISTA ehdotuksistani huolimatta asuintaloni asukkaat/lapset eivät osaa tai halua sulkea pyöräsuojan ovea perässään. Samaa kautta pääsee myös pyykkitupaan, jonka ovi on usein selkosen selällään viikon läpeensä. Jos ovessa on lukko, sen voi ja kuuluukin siitä avata, mutta myös sulkea! Asuminen kerrostalossa on sitä, että kunnioitetaan myös naapurin kotirauhaa ja yhteistä omaisuutta. Joskus tuntuu, että varkaat suorastaan toivotetaan tervetulleeksi jättämällä ovet auki. Joku saa näin ilmaiseksi polkupyöriä ja lastenvaunuja tai -rattaita. ei vähene tarve lasten päivähoitoon, peruskoulujen opetukseen tai vanhusten hoitoon. Nämä kaikki kustannukset kohdistuvat kuntiin, joissa ihmiset asuvat, ei työssäkäyntialueisiin. Pirkkalan vasemmistoliitto on ollut alusta asti mukana rakentamassa Palvelujen Pirkkalaa ja haluamme, että Pirkkala on edelleen tulevaisuudessakin itsenäinen kunta, joka tarjoaa laadukkaat palvelut kuntalaisille tehokkaasti kohtuullisin kustannuksin. On muistettava, että kunta on kuntalaisia varten. Emme hyväksy pakkoliitoksia. Kuntalaisten on saatava itse päättää, pidetäänkö kunta itsenäisenä Palvelujen Pirkkalana. Mikko Kuoppa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä Minä viisastuneena osaan kyllä suojata omaisuuteni, mutta välinpitämättömät naapurit kärsiköön nahoissaan. Nora Kumar Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, Pirkkala. toimitus@pirkkalainen.com Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon Vinoparkit ovat kolariansa SUUPAN vinoparkeissa piilee ko lariansa. SE todettiin taas kerran K-marketin edessä perjantaina. Vinoparkista peruutti autoilija, jonka johdosta jouduin pysähtymään ajoradalle. Samalla hetkellä toisen auton kuljettaja peruutti autoni oikeaan kylkeen, eikä mitään ollut tehtävissä sitä estämään. Herrasmiesautonkuljettaja sanoi katsoneensa, ettei ketään ollut tiellä tulossa. Tällöin takana pysähtyneenä ollut auto jäi huomioimatta. Entisen liikennelautakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa olin jo aikanaan pahoillani moisten vinoparkkien laittamisesta, ja nyt on todettava, että tarkkana tulee olla, ettei tule asiaa vakuutusyhtiölle, kuten nytkin valitettavasti tapahtui. Paavo Närvänen Kenelle alue kuuluu? LOUKONLAHDEN alueella on Pirkkalan kunnan puolesta suoritettu taloyhtiöiden rajojen tarkistuksia. Mikä alue on seuraavaksi vuorossa? Tieto tuskaa lisää Lue lapselle satuja VIELÄ itse lukutaidottomalle lapselle luettu satu on kuin lapsen sisimpään istutettu siemen, josta versoo hyvän luonteenlaadun juuri. Ennen vanhaan oli tapana lukea lapselle satuja. Muistan siskoni lukeneen minulle tunnettua Tuhannen ja yhden yön satua. Ehkä sillä on ollut hyvä vaikutus. Juhani Vuorinen PIRKKALAINEN 7 Juhlat tulossa? Herbalifella laihdut varmasti. Soittele, Riitta MYYMÄLÄ-KAHVILA Pe Hilkan munkit, ohrariävät ja rouhesämpylät. Kasvis- ja suppilovahveropiirakat To ja pe Reilun kaupan suklaamaistiaiset, muista myös muut Reilun kaupan tuotteet. Tervetuloa! Avoinna arkisin Suupantie 10, puh LÄHETYSTYÖ HUIPPU-UUTUUS FUJI HS-20 Superzoom 349,- Paljon esittelykameroita POISTOHINTAAN! KUKAS TIETÄIS? Miksi pääsy terveyskeskuksen puhelimeen kestää? Puh Ark , la Palmrothintie 2 (Citymarket, Pirkkala) Citymarketin ja moottoritien väliin suunniteltu uusi kauppakeskus näyttää toteutuessaan tällaiselta. Kauppakeskus Aero etsii vuokralaisia Partolassa KAROLIINA AHOLA CITYMARKETIN ja ohitustien väliselle tontille kaavailtu liikekeskus Aero etsii parhaillaan vuokralaisia. - Neuvotteluja on käynnissä mahdollisten vuokralaisten kanssa, kiinteistöpäällikkö Juhani Mäkelä Varmasta kertoo. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Aeron rakentamisen olisi pitänyt käynnistyä jo viime vuonna, mutta hanke on viivästynyt. Rakentaminen alkaa, kun riittävä määrä vuokralaisia on hankittu. - Hanke on teknisesti jo valmisteltu. Kun käyttäjät löytyvät, sen voi pistää heti alkuun. - Tulevaisuuden ennustaminen näinä aikoina on vaikeaa, mutta jos kaikki menee hyvin, rakentaminen voitaisiin aloittaa aikaisintaan ensi keväänä tai kesänä. Rakennustöissä menee noin vuosi. Kauppakeskus Aeron vuokrattava pinta-ala tulee olemaan noin 9500 neliömetriä. Esimerkiksi Kauppakeskus Veskan pinta-ala on noin neliömetriä. KAROLIINA AHOLA TERVEYSKESKUKSEN puhelinaikoina on taas ollut ruuhkaa. Lukija ihmetteli, miksi odotusaika puhelimessa tuppaa venähtämään jopa ilmoitettua 15:ttä minuuttia pidemmäksi. Lukijaa harmitti myös se, että odotusaika on maksullista. Ylihoitaja Maire Sonninen, mikä on tällä hetkellä keskimääräinen odotusaika terveydenhoitajien puhelinaikoina? - Viime viikolla keskiarvo oli 5-7 minuuttia ja heikoimmillaan puheluista pääsi läpi noin 65 prosenttia, yleensä läpi pääsee noin 80 prosenttia puheluista. Miksi odotusaika on maksullinen? - En osaa sitä tarkalleen sanoa, mutta sellainen sopimus on tehty TeliaSoneran kanssa. Milloin kannattaa soittaa, jotta pääsee nopeimmin läpi? - Kiireisin aika on heti puhelinajan alusta eli alkaen kello 9.15 ja se jatkuu vähän yli kello Jo kello 9.45 sata prosenttia puheluista pääsee läpi. - Iltapäivän puhelinajan ruuhkaisin aika on myös heti puhelinajan alusta eli välittömästi kello 13 jälkeen. - Puhelinajan loppua kohden on helpompi päästä läpi. Miksi odotusaika venähtää arvioitua pidemmäksi? - Kone laskee keskimääräisen odotusajan. Ihmisillä saattaa olla kuitenkin monta asiaa, ja jonotusaika on pidempi kuin kone arvioi. Onko puhelinyhteyksissä ollut viime aikoina vikaa? - Ei ole, lukuun ottamatta viime viikon tiistaita, jolloin oli koulutuspäivä ja olen koulutuksessa -nauha ei pyörinyt, emmekä saaneet vikaa korjattua. - On kurjaa, jos joutuu odottamaan puhelimessa, mutta yritämme täällä parhaamme. - Olemme saaneet tarjouksen takaisinsoitosta TeliaSoneralta ja se tulee koekäyttöön. Mitä takaisinsoitto tarkoittaa? - Se tarkoittaa sitä, että kun asiakas on ollut jonkin aikaa jonossa, pyydetään puhelinnumero, johon voi soittaa terveyskeskuksesta takaisin. aineisto@taittoteam.fi P , fax Suupantie 2, PIRKKALA Lukija! Käytä hyväksesi ilmoittajiemme palveluita.

8 8 PIRKKALAINEN Lähilehti pukee aina Pirkkalasta löytynyt tryffeli näyttää tältä halkaistuna. Perustimme naisten vaatteiden suunnittelua, tukkukauppaa ja vähittäismyyntiä harjoittavan yrityksemme Turkkiradalle vuonna Olemme ilmoittaneet vähittäismyymälämme tarjouksista ja aukioloista ainoastaan Pirkkalaisessa. Kun ilmoituksemme on lehdessä, sen huomaa aina liikkeessä. Jokainen pirkkalalainen lukee lehden. Laadukkaita ja uniikkeja vaatteitamme käyttäviä asiakkaita käy meillä koko Pirkkalan alueelta, mutta myös Etelä-Tampereelta asti. Yrittäjät Marianne Asp ja Susanna Järvensivu, Nikitrade Niccolei Pirkkalan tryffeliä ja sen poimijaa etsitään PIRKKALASSA löytyy tryffeleitä - mutta missä? Harrastin sienineuvontaa syksyllä K-market Pirkanpojan aulassa. Eräs naishenkilö toi mukulamaisen sienen, jota en heti tuntenut. Nyt on selvinnyt, että kyseessä on joku tryffeli-laji. Mikä laji on kyseessä, ilmenee vasta mikroskooppisen tutkimuksen jälkeen. Siis onnittelut sienen löytäjälle: Pirkkalasta on löydetty tryffeli! Sienihän on vaikea löytää, kun se kasvaa maan sisässä. Kiireessä en kysynyt sienen löytäjän nimeä. Siis pyydänkin häntä ilmoittamaan nimensä ja yhteystietonsa Pirkkalaisen toimitukseen, puh Löydetty tryffeli on kuvassa. Yksi sieni on halkaistu. Euroopassa kasvaa 32 tryffelilajia, Suomesta on tähän mennessä on löydetty viisi lajia. Etelä-Euroopan herkkuja ovat valko-,kalkki-, kesä- ja mustatryffeli. Arvokkain on valkotryffeli, siitä saa maksaa jopa e/kg, ja kesätryffelinkin hinta voi olla e/kg. Suomessa on meneillä oikea tryffelibuumi: viljelykokeet on jo aloitettu ja Juvalle on perustettu jopa Tryffelikeskus. Emme paljasta vielä pirkkalalaisen tryffelin löytöpaikkaa. Kun laji selviää, pyrimme kartoittamaan sienen potentiaaliset kasvupaikat. Ilmoitamme niistä, ja sitten vaan tryffelimetsään! En (ymmärrätte miksi!) maistanut tryffeliä. Lähin tuttavuus sieneen on Pariisin supermarketissa. Siellä oli kaupan pieniä säilykepurkkeja, jossa oli yksi ainoa tryffeli. Hintaa en muista, mutta se oli melkoinen ja purkki jäi ostamatta. Reijo Linkoaho LUKIJAN KUVA Lukijoistamme 96,2 prosenttia tutkii ilmoituksia jokaisesta lehdestämme ja 29,6 % säilyttää lehteä viikon ajan. Lähde: lukijatutkimus 2007 Innolink Research. Yrittäjä: paikallisia uutisia sisältävässä lehdessä myös ilmoituksesi huomataan. Kysy tarjous ilmoituskonttoristamme: p ja , ilmoitukset@pirkkalainen.com Pirkkalainen-lehti jaetaan joka keskiviikko noin talouteen Pirkkalassa, Härmälässä ja Hatanpäällä. Pysäköintiruudun invamerkki ei hätkäyttänyt mopoauton kuljettajaa Partolassa. Mopoauto invaparkkiin TAPAHTUI tiistai-iltana Partolan S-marketin parkkipaikalla. Kun tulin paikalle, näin, että siellä oli pysäköitynä autoja muutamassa rivissä. Parkkeerasin omanikin, kuten muutkin aikuiset, 8-13 autorivin päähän ovesta ensimmäisille vapaille paikoille. Samaan aikaan, mukavasti bassot jytisten, paikalle kurvaa näyttävästi musta mopoauto ja löytää onnekseen vapaan paikan ihan oven edestä. Ykkösparkki, kaikki näkee ja kuulee. Autosta ponnahtaa mukavan vetelästi pari huonojalkaista teiniä ilmeisen tyytyväisenä hyvältä näyttäneestä saapumisestaan ja tietenkin onnistuneesta pysäköintipaikan valinnasta. Kaverit jättivät surutta autonsa invapaikalle. Ei mitään häpeää aikuisten tuijottamisesta huolimatta, vaan askellus verkkaisesti kohti kaupan karkkihyllyä. Askelten suunnan pääättelin siitä, että kun otin kuvaa pysäköinnistä, toinen kavereista ilmaantui paikalle ja heitti karkkipussin autoon. Kuvan ottaminen ei herättänyt mitään epäilyksiä siitä, etteikö kaikki olisi kohdallaan. Auto pysyi siinä ja poika valui takasin kauppaan ilmeenkään värähtämättä. Toivottavasti kaverille ei tullut paha mieli tästä, koska tähän mennessä kaikki oli sujunut täydellisesti. Itselläni heräsi kyllä ajatuksia. Hei haloo, mikä näitä junioreita oikein vaivaa? Olisiko minun aikuisena pitänyt puuttua asiaan, vai alkaako asennekasvatus jostain muualta? Jyrki Lehtinen, Pirkkalassa syntynyt ja joskus itsekin mopopoikana näitä seutuja perusteellisesti kolunnut

9 Pingviinien luistelukoulussa yli sata lasta J oukkueita 17, luistelukoulu ja noin 450 kappaletta maksettuja lisenssejä sekä liikevaihtoa kuluvalla kaudella melkein puoli miljoonaa euroa. Kaikki tämä pyörii talkoovoimin, koska Pirkkalan Pingviineissä ei ole töissä yhtään palkattua ihmistä. Näillä mittareilla tarkasteluna Pingviinit on merkittävä vaikuttaja ja liikuttaja Pirkkalassa. Viimeiset vuodet ovat olleet määrätietoista seuran kehittämistä ja eteenpäin viemistä. Mutta koska asioita tehdään talkootöinä, kaikkea ei voi tehdä kerralla ja haasteita on pysyä halutuissa aikatauluissa. Jääkiekko on siis iso asia Pirkkalassa ja toivottavasti kunnassa on halu kehittää pirkkalalaista liikuntaa ja seurojen edellytyksiä toimia ja kehittää omaa toimintaansa. Me jääkiekkoilijat emme vaadi kunnalta muuta kuin tasapuolista kohtelua eri lajien ja seurojen kesken. Maksamme harjoittelusta jäähallissa noin sata euroa tunnilta, kun samaan aikaan osa lajeista käyttää kunnan tarjoamia melkein ilmaisia vuoroja kunnan liikuntatalolla tai keinonurmikentällä. Tämä on selkeä epäkohta, mikä estää osaa lapsista valitsemasta jääkiekkoa harrastuksekseen kustannussyistä, vaikka haluaisikin. Näin ei voi olla. Tänä syksynä hallituksen suurin asia on ollut tehdä seuralle uusi viisivuotissuunnitelma; mitä asioita tehdään kaukalossa ja mitä sen ulkopuolella. Valmennuslinjaukset on tehty yhdessä seuran valmennus- ja junioripäällikön kanssa. Seuran organisaatiomallia on myös päivitetty. Työn tulokset julkistetaan joulukuussa, kun seuran hallitus on asian käsitellyt. Ensi syksynä käynnistyy seuramme 25. toimintakausi. Sitä juhlistetaan kauden alussa ja tuodaan esille kauden aikana. Tämän asian suunnittelu on jo alkanut. Nyt lokakuun lopussa sarjapelit ovat alkaneet kaikilla joukkueillamme. Elokuun alusta asti kauteen on valmistauduttu ahkerasti, ja vanhemmat ikäluokat aloittivat kilpailukautensa jo syyskuussa. Tämä on pahinta aikaa saada jäävuorot riittämään, koska pelit vievät niin paljon aikaa. Valitettavasti joudumme jääpulan takia vähentämään joukkueilta jäävuoroja, mutta koetetaan kestää. Toivottavasti saisimme luonnonkaukalon jäähallin viereen helpottamaan jääpulaamme. Kaikille seuramme jäsenille oikein hyvää kiekkokautta ! Edustetaan seuraamme kunnialla. Vaikka pelissä pitää olla tunnetta ja pelin mukana on eläydyttävä, niin muistetaan kuitenkin käyttäytyä ja vältetään kaikenlaiset ylilyönnit niin kaukalossa, vaihtoaitiossa kuin katsomossakin sekä pelimatkoilla. Kaikki te olette osaltanne luomassa kuvaa seurastamme, sitä, miltä me Pingviinit näytämme. Annetaan hyvä ja fiksu kuva kaikille, missä sitten ikinä olemmekin pelaamassa. Rami Kujala Puheenjohtaja MAIJA-RIITTA MERIKANTO K olmevuotias Perttu Mattila luistelee vielä käsi tiukasti isän kädessä, mutta ei mene varmasti kauaa, kun hän jo viilettää jäällä kuin vanha tekijä. Perttu on yksi Pirkkalan Pingviinien luistelukoulun oppilaista. Hänen lisäkseen Pirkkalan jäähallissa opettelee luistelemista joka maanantai-ilta yli sata tyttöä ja poikaa. Nuorin heistä täyttää tammikuussa kolme, vanhimmat ovat syntyneet vuonna Syykaudella luistelukoulua on maanantaisin asti. Monet oppilaista jatkavat koulua tammikuussa käynnistyvällä kevätkaudella, mutta myös uusia oppilaita tulee silloin mukaan. Pingviinit on pitänyt luistelukoulua noin kymmenen vuoden ajan. - Koulun perusajatus on opettaa lapset luistelemaan kunnolla, kertoo luistelukoulusta vastaava seuran junioripäällikkö Sami Säkkinen. Perttu Mattila piti luistelukoulussa hauskaa potkimalla jäällä palloa. - Sitä ei tehdä kuitenkaan ryppyotsaisesti, vaan kentällä pitää olla hauskaa. Tunnin kestävän oppitunnin aikana käydään läpi perusasioita pingviinikävelystä oikeaan luisteluasentoon ja liukuun. Mutta koska pienet luistelijat eivät yleensä jaksa keskittyä kauan samaan asiaan, tarvitaan myös leikkiä. - Teemme kentälle esiimerkiksi erilaisia hauskoja ratoja, joilla voi samalla harjoitella tasapainoa. Lapsia ohjaa yhdessä Säkkisen kanssa joukko vuotiaita nuoria. Alussa vanhemmatkin luistimilla Luistelukoulun alussa vanhemmat ovat aktiivisesti lastensa kanssa luistimilla, mutta kunhan koulu etenee ja lasten taidot kasvavat, he siirtyvät kentän laidalle seuraamaan jälkikasvunsa menoa. Aloittelijoiden kanssa samaan aikaan taidoissaan pidemmälle ehtineet saavat opetusta kentän toisessa päässä ilman vanhempia. Kun kevään luistelukoulu loppuu, halukkaat voivat osallistua vielä kolme kertaa pidettävään kiekkokouluun. - Sieltä pyritään saamaan pelaajia joukkueeseen. Viimeksi kiekkokoulussa oli 38 lasta, joista 22 aloitti pelaamisen G05-joukkueessa, Säkkinen kertoo. Säkkinen korostaa sitä, että joukkueissa ei saa pelkästään valmennusta jääkiekkoon. - Siellä tehdään ennen kaikkea kasvatustyötä, joka suuntautuu koko elämään. Samalla opetamme myös vanhempia. - Lapsille opetetaan, että on olemassa yhteiset pelisäännöt ja ne koskevat kaikkia. He oppivat myös ryhmässä olemista, aikuisten kunnioittamista ja toisten tervehtimistä. Sanalla sanoen hyvää käyttäytymistä. Uuteen kotiin AITO Asuntolainalla On ilo pitää kiinni unelmista, kun tuntee olonsa turvalliseksi. Meiltä saat yksilöllisen Aito Asuntolainan. Tiesitkö, että Täystakauksella pääsee omaan kotiin jopa ilman takaajia? Täytä lainahakemus osoitteessa Kysy myös päivän talletustarjouksemme! PIRKKALA, Suupantie 2 Puh TAMPERE Kauppakatu 14 Rautatienkatu 22 Insinöörinkatu 23 YLÖJÄRVI NOKIA KANGASALA VALKEAKOSKI HÄMEENKYRÖ PÄLKÄNE IKAALINEN LUOPIOINEN

10 PIRKKALAN PINGVIINIT

11 PIRKKALAN PINGVIINIT

12 PIRKKALAN PINGVIINIT Aktiivinen kasvattajaseura kaipaa kaukaloa jäähallin viereen MAIJA-RIITTA MERIKANTO V uonna 2000 Pirkkalan Pingviineillä oli neljä juniorijoukkuetta. Tällä hetkellä niitä on 11, minkä lisäksi seurassa toimii edustusjoukkue, miesten kakkosjoukkue, mamma- ja pappajoukkue sekä vielä harraste- ja C-tyttöjoukkue. - Olemme aika iso seura tällä hetkellä, kertoo puheenjohtaja Rami Kujala. - Pelaajia on kaikkiaan noin 350. Heidän lisäkseen tulevat vielä runsaat sata luistelukoululaista. Valmennuspäällikkö Markku Hannunkivi lisää, että vanhemmat ja muu talkooväki mukaan lukien seuran toiminnassa on mukana kaikkiaan yli tuhat henkilöä. - Pirkkalan mittakaavassa puhutaan siis varsin isosta porukasta. Hannunkivi vastaa Pingviineissä valmennuksesta yhdessä junioripäällikkö Sami Säkkisen kanssa. Miesten välillä työnjako menee niin, että Hannunkiven vastuulla ovat joukkueet A-junioreista E:hen. Säkkisen tonttia ovat nuorimmat ikäluokat, luistelukoulu ja tyttökiekko. Hannunkiven mukaan Pingviinien koko toiminnan kivijalan muodostavat luistelukoulu ja pienemmät ikäluokat. - Ne on hoidettava hyvin, jotta jatkuvuus voidaan turvata. Meillä ei toimita jos jäävuoroja jää -tyyliin, Hannunkivi sanoo ja kiittelee Säkkistä. - Hän on todella pätevä valmentaja, joka vetää myös koko kauden kestävää valmentajakoulutusta. Hän kouluttaa isiä, jotka jatkavat valmentamista 04-ikäryhmästä C-ikäisiin saakka. - Sitä vanhemmilla joukkueilla on valmentajakoulutuksen käyneet vastuuvalmentajat. Parhaita kasvattajaseuroja Hannunkivi sanoo Pingviinien valmentajaorganisaation olevan kunnossa. - Uskallan väittää, että meillä on parhaita valmennussysteemeitä koko maassa. Valmennuspäällikkö jatkaa kehumista ja toteaa, että Pingviinit on Pirkanmaan parhaimpia kasvattajaseuroja heti suurimpien seurojen jälkeen. - Meidän kauttamme voi aueta tie NHL:ään. Olemme ylpeitä, kun kasvattimme menestyvät. Takavuosina Ilveksellä oli kaupunginosajoukkueita myös Pirkkalassa, mutta nykyisin jääkiekon junnutoiminta on Pirkkalassa lähes kokonaan Pingviinien järjestämää. - Teemme yhteistyötä Ilveksen kanssa ja se toimii erinomaisesti. Meidän -99, -00, -02 ja -03 -ikäluokilla on yhteisharjoituksia Ilveksen kanssa joka viikko. Pingviineissä jääkiekko on myös tyttöjen harrastus. Mukana on kaikkiaan 30 tyttöä, joista osa pelaa poikajoukkueissa. - Se on ainoa tie kehittyä huipulle, tietää Hannunkivi, joka itse on valmentanut myös naiskiekkoilijoita Suomessa ja Sveitsis- Pingviinit tekee Pirkkalassa mittavaa nuorisotyötä, sanovat Markku Hannunkivi (vas.) ja Rami Kujala ja viittaavat seuran junioripelaajien suureen määrään. sä. Pingviinien erikoisuus on Pirkanmaan ainoa C-tyttöjoukkue, jossa pelaa reilut kymmenen tyttöä Pirkkalan ulkopuolelta. Kaukalo hallin viereen Jääkiekkoilijoiden harrastusolosuhteet ovat Pirkkalassa kohtuullisen hyvät. Pingviineillä on esimerkiksi tarjota kaikille -03 -ikäluokasta eteenpäin jäähallilla kuivurit varusteille. - Niinpä Pirkkalassa asuvat lapset voivat kulkea harjoituksiin polkupyörällä, eikä vanhempien tarvitse kuljettaa heitä ja heidän isoja varustekassejaan, Kujala ja Hannunkivi kertovat. Parannettavaakin silti on. Jäävuorot eivät riitä kaikille, ja osa joukkueista joutuu käymään treeneissä Ylöjärvellä ja Lempäälässä. - Hallin viereen pitäisi saada luonnonjääkaukalo. Sen ansiosta saataisiin harjoitteluaikaa talvella arkivuoroihin, jotka ovat meillä suuri ongelma, miehet kertovat. - Pirkkalassa olisi silloin jääurheilukeskus, jonka kaukalo olisi viikonloppuisin kaikkien kuntalaisten käytössä. Nykyisillä voimavaroillaan Pingviinit ei voi enää kasvattaa toimintaansa. - Valitettavasti emme voi ottaa vastaan kaikkia halukkaita, vaikka haluaisimmekin, Kujala sanoo. PIRKKALA RAKENTAA KAKSI KEBABTASKUA YKSI LASKU PARTOLA, PIRKKALA Kenkätie 4, puh Av. ma-la 11-21, su Kotiinkuljetus JOKA PÄIVÄ! 6 90 UUTUUS! KANA VAI KEBAB? Jos et osaa päättää, ota molemmat maut. Nauti yksin tai jaa kaverin kanssa! Puh. (03) LVI-automaatio Talotekniikkapalvelut OY JOHNSON METALL AB Kupariseosvalun ja -koneistuksen asiantuntija Sammonkatu Tampere puh faksi info@automaatiocenter.fi Apuvälinepalvelut Turkkirata 14, PL 4, Pirkkala Ryhmäliikuntatunnit Kuntosalipalvelut Fysioterapia & hieronta kunto-partola.fi vesikaton luotettava kumppani Holvastintie 6, Kangasala Puhelin kylpyhuonepiste@sarkanlaita.fi Hämeen Kattokeskus Oy Vesalantie 8, Pirkkala Ammattitaitoa Sinun eduksesi! Vesikattoremontit Tiili- ja peltikatot Peltien kanttaukset Soita ja kysy tarjoustamme, teemme samalla kattosi kuntotarkastuksen. Puh. (03) Fax (03) kattokeskus@kattokeskus.fi

13 Matkalla Paistuun ja Smilteneen Ketjussa avustustavarat siirtyivät nopeasti linja-autosta varastoon jaettavaksi avuntarvitsijoille. YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: To klo 12 yhteislaulu, pe klo 9 perjantaipuheet, ma klo 9 kuntosali, ke klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma klo 8.30 boccia, klo 10 laulu, klo Nykänen Tarja / TSL. Huom! Syyskokous siirretty ma , johtokunta Ke klo 10 askartelukerho. Liikuntatalolla ti klo kuntosaliryhmä 2, ke klo 9-10 kuntosaliryhmä 1. Ke klo 19 TTT Lämminveriset, lähtö klo 18 reittiä Turri, Kyösti, kirjasto, Teboil, Haikka, Loukonlahti, Neste, Pere, Lidl. Teemme ostosretken Tuurin kyläkauppaan Tulomatkalla ruokailu Rajaniemessä. Ilmoitt. voi Kyöstin kerhotalolle ja Pölläselle puh Pirkkalan Eläkeläiset: Kokous ti klo 15 Elokolossa. Pirkkalan Seniorit: Muistikerho ma klo 11 Liikuntatalolla. Hallituksen järjestelykokous ke klo 16. Yhdistyksen 35-vuotisjuhla kirkon seurakuntasalissa to klo 12. Kuoro klo 11. Juhlailmoittautumiset sihteerille puh viim Komedia Kuningaskalastaja Tampereen Teatterissa ke Osallistumismaksu sis. alkumaljan, esityksen ja väliaikatarjoilun. Vielä vapaita paikkoja, ilm. Murotielle puh viim Vanhainkoti-Pirkankoivu eläkeläiset: Tapaamme ti klo 13 kirkon kerhohuoneella. Tampereen Valmet Eläkeläiset: Syyskokous Cargotec tehtaan ravintolassa ma klo 14. Pirkkalan Sotaveteraanit: Keskiviikkokahvit ke klo Sirpakassa. Mukana Pirkkalan apteekin provisori. Pirkkalan Sotaveteraanit / Naisjaosto: Kokous Sirpakassa ti klo 16. Pirkkalan Vasemmistoliitto: Pirkkalapoliittinen poliklinikka Elokolossa Suupankuja 8-10 C, 1. krs, to klo Paikalla Vasemmiston kunnanvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä. Tule kertomaan, miten Pirkkalaa pitää kehittää, kysymään ajankohtaisista asioista taikka muuten vain juttelemaan. Senioriurheilijat: Kuntojaoston lentopalloharj. perjantaisin klo liikuntatalolla. Tied. Paavo puh Pirkkalan Hämeenpuolen Martat: Marttailta ti klo 18 Sirpa Tuomisen kotona, Martinrannantie 3. Vieraana Susanne Hammar, joka esittelee rakennusalan hukkamateriaaleista valmistettuja Think today -tuotteita. Pirkkalan Karjala-seura: Ympäristökirjailija Juha Kuisman esitys: Karjalaiset maatilan työvälineet to klo 18 pidetään poikkeuksellisesti valtuustosalissa. Kahvia tarjolla klo Tilaisuus avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. MLL:n Pirkkalan yhdistys: Naisten höntsy ke klo Nuolialan koulun vanhassa salissa. Kyöstin perhekahvila Ilo kokoontuu to klo _Lisätietoja: Pila- Pirkanmaan Lapsiperheet: Koko perheen Haamujuhla-työpaja pe klo yläasteen kuvisluokassa (Koulutie 8, kulku kansalaisopiston ovesta). Tehdään Halloween-aiheisia koristeita ja / _tai asusteita, kasvomaalauksia. Tarjolla myös pientä purtavaa. Sopii kaikenikäisille lapsille oman aikuisen seurassa. Maksuton yhdistyksen jäsenille, liittyä voi vaikka paikan päällä. Muilta materiaalimaksu 2 e / askarteleva lapsi. Lisätietoja ja ilm. to mennessä annamari@pila.fi (miel.) tai Pirkanmaan Vammaistyö: Pirkkalan klubi kokoontuu ma klo 18 sanaleikittelyn merkeissä Pirkankoivussa. Vetäjänä Leena Aalto. Pirkkalan Käsityökerho: Kaikille avoin käsityökerho kokoontuu to klo 13 Hopeakellon kerhohuoneessa, os. Suupankuja 3. Kokoonnumme parillisilla viikoilla torstaisin kahden viikon välein. Ota käsityö mukaan tai tule seurustelemaan! Tied. Jenny puh Pirkkalan 1-tyypin diabeetikoiden avoin ryhmä: Kokoontuminen ma klo Hopeakellon kerhohuoneessa, Suupankuja 3. Aiheena verenmittarien kokeilu. Ohjaajana Matti Pirhonen. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Pirkkalan alaosasto: Muistitapaaminen ma klo Hopeakello Suupankuja 3. Yhteystiedot Leena Pitkänen , leena.k.pitkanen@gmail.com Pirkkalan Kuluttajat: Kuluttajaliiton lakimiehen Tuula Sarion luento Matkalla jossakin Euroopassa valtuustosalissa ti klo 17., kahvitarjoilu jo klo Syyskokous ti klo 19 kunnantalon valtuustosalissa. Esillä mm. Ylimääräisen Liittokokousedustajan valinta. Pirkkalan yläasteen vanhempainyhdistys: Kokous ke klo yläasteen ruokalassa. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Naistenmatkan koulun vanhempainyhdistys: Kokous to klo 18 koulun ruokalassa. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Toivion koulun vanhempainyhdistys: Kokous ke klo koululla, sinisiivessä. Tilaisuus on avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille. Aiheena mm. torstaitoriin osallistuminen. Hyrsingin koulun vanhempainyhdistys: Kokous koululla to klo 18. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Nuolialan päiväkodin vanhempaintoimikunta: _Nuorten- ja lastenvaatteisiin, -tarvikkeisiin, leluihin ja urheiluvälineisiin keskittyvä kirppis su klo 10-13, Nuolialan päiväkodin liikuntasalissa. Tiedustele vapaita myyntipaikkoja (5e/paikka): vauhtinuolet@gmail. com Pirkkalan Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh , sp: tyopala@ gmail.com Kuntosalivuorot jäsenille ma ja to Sankilan Kyläyhdistys: Hallituksen kokous pe klo 18 Naskalilla, Ryttylänmäentie 60. Asioina: pikkujoulujuhlan järjestäminen ja muut ajankohtaiset asiat. Kaikki hallituksen jäsenet ja varajäsenet mukaan. Pirkkalan Reserviläiset: Syyskokous la klo 13 majalla. Pirkkalan Pohjola-Norden: Syyskokous ti 8.11 klo 18 Nuolialan kirjaston alakerrassa. Pirkkalan Yrittäjät: Aamukahvit klo 8 Pataravintola Myllyssä, Myllyhaantie 6. Aiheena kunta-asiaa, yritysesittely Matti Näsi, Näsimentor Oy, lasten psykiatrista kotisairaanhoidon palvelua. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Päivi / Härmälän Martat: Marttailta ke klo Härmälän kirkon kh, käynti Antinkadun puolelta. Tietoa ensiavusta, vieraana Sinikka Pessi SPR:stä. OLEN taas kerran lähtenyt humanitäärimatkalle. Istumme täyteen ahdetussa linja-autossa. Meitä on kaksikymmentä matkalaista. Vilkaisu auton takaosaan osoittaa sen olevan ainakin reilusti puoleen asti täynnä monenlaista avustustavaraa. Vuosikymmenten takaiset vastaavat avustusmatkat nousevat muistoista mieleeni. Tätä vastaavalla kuormalla tulimme entisen Neuvostoliiton rajalle. Naapurimaan tullimies astui autoomme. Katseli vähän aikaa ja kysyi: Eikö teillä Suomessa ole kuorma-autoja?. Tällä matkalla ylitämme Viron ja Latvian rajat, enkä usko, että meille tehdään tälläisiä kysymyksiä. Tasku Tukee r.y. on Tampereen seurakunnissa syntynyt avustusjärjestö. Yli kymmenen vuoden ajan järjestö on tehnyt avustusmatkoja Viroon ja Latviaan. Ryhmämme matkanjohtajana toimii Tasku-ryhmän puheenjohtaja Petri Klemola. Latvian Smiltenessä on vierailtu kahdesti ja siellä yhdistys tekee yhteistyötä paikallisen vammaisjärjestön kanssa. Avustustavaroita jaetaan paitsi vammaisille, myös kaikille sitä tarvitseville. Yksi avustuskohde on Smiltenessä toimiva naisten ja lasten turvatalo. Varoja on kerätty muun muassa Hervannan kirkossa. Syyskussa siellä oli Sergei Korelovin levyn julkistamiskeikka. Sergei lahjoitti levyn tuoton Paistussa ja muualla tehtävään nuorisotyöhön. Hän oli kitaroineen avustusmatkalla mukana. Matkan esiintymisissä meillä oli toimiva musiikkiryhmä: Sergei, kitara ja laulu, Hanna ja Elisa, laulu ja Mauri, pasuuna. Vaatteita ja ruokaa Lehti-ilmoituksessa mainittiin keräyksestä tälle matkalle. Tarpeellisina mainittiin erikoisesti lämpimät vaatteet. Olemme saaneet molemmista paikoista pyynnön tuoda vaatteiden lisäksi ruokatavaraa. Ruoka päätettiin ostaa matkan varrelta, koska se on vielä Virossa selvästi halvempaa. Ensimmäinen lastin purkauspaikka on Viljandin lähellä oleva Paistun kylä ja seurakunta. Siellä kirkkoherra Raivo Asukylä on meitä vastassa. Tavarat jätetään seurakunnan tiloihin ja meidät viedään Paistun vanhaan kirkkoon, jossa meille kerrotaan seurakunnan toiminnasta. Satojen kilometrien päivämatka on takanapäin. Matka ei tuntunut pitkältä, siitä on pitänyt huolen matkanjohtajan tytär, kolmasluokkalainen Elisa. Vähän väliä on jaettu lappuja ja pidetty tietokilpailuja. Seuraavana päivänä teemme retken Riikan kaupunkiin. Koko päivän sataa vettä. Smiltenessä viemme loput avustustavaroista vammaisjärjestön varastoon, sieltä edelleen jaettavaksi. Sunnuntaina osallistuimme vielä adventtikirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen, johon saamme viedä oman musiikkitervehdyksemme. Paluumatkalla Klemola kertoo uusista suunnitelmista. Seuraava matka on joulukuussa. Ehkä sitä ennen jo kokoonnumme yhteen. Yksi avustusmatka on takana. Mauri Moilanen PIRKKALAINEN 13 LYHYESTI Rattijuoppo ajoi ojaan JUOPUNUT kuski ajoi autolla ojaan torstai-iltapäivänä Kurikantiellä. Ojanpohjalta yhytetty nokialainen 60-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin aika törkeät 2,77 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehen kortti lähti kuivumaan. Rajasillan kahvilaan murtoyritys RAJASILLAN kahvilan leipomotilan murtohälytin antoi hälytyksen lauantaina kello Tekijästä ei ole havaintoja. Nokian poliisi pyytää silminnäkijöiden vihjeitä ja havaintoja tapauksesta numeroon Virolainen kärysi ratista POLIISI sai haaviinsa virolaisen rattijuopon ohitustieltä lauantaina illan suussa. Henkilöautoa kuljettanut mies puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavan lukeman 2,22. Postilaatikko ilkivallan kohteena PERKIÖNTIELTÄ sijaitsevasta talosta varastettiin postilaatikko lauantaiyön ja sunnuntaiaamun välisenä aikana. Varastettu laatikko löytyi naapuritalon roskalaatikosta.

14 14 PIRKKALAINEN AJAN HERMOLLA Ajatelma Jos lapset kehittyisivät varhaisten merkkien mukaan, meillä olisi vain neroja. Johann Wolfgang von Goethe Nimipäivät Ke Niina, Nina, Amanda, Ninni, Manta, to Hellä, Hellin, Hellä, Helli, pe Simo, la Alfred, Urmas, su Kesäaika päättyy, Eila, ma Arto, Arttu, Artturi, ti Pyry, Lyly. Jopas sattui Neljävuotias Aaro oli enon kanssa pellolla traktorihommissa ja hihkaisi yllättäen: - Vau, mitkä tissit! Enokin innostui asiasta ja kysyi: - Mitä, missä? Aaro tarkensi havaintoaan: - No, tuolla lehmällä tuolla laitumella. L.S. Muut mediat Makealle ruualle persot ihmiset ovat miellyttäviä, väittää yhdysvaltalainen tutkimus. Tutkimuksen mukaan makeista ruuista pitäminen voi merkitä sitä, että ihminen on mukava ja avulias. Herkuista pitävä ei kuitenkaan ole välttämättä ulospäin suuntautunut tai neuroottinen. Yle.fi vuotta sitten Pirkkalan ulkopuolelta tullut kirkonkävijä joutuu ränsistynyttä temppeliä katsellessaan toteamaan, ettei Pirkkalassa kirkkorakennustta erikoisemmin rakasteta. Niin huonoon kuntoon se on pässyt. Nykyisellään temppelin kunto on häpäksi meille. Erkki Pennanen Pirkkalaisessa lokakuussa 1971 Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh (tuotantoeläimet). Arkisin puh Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh , muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh , kaukolämpö ja maakaasu, puh Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh PAIKALLISUUTISIA Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh ), avoinna ma-to 9-15, pe Kelan asiakaspalvelu kunnan yhteispalvelupisteessä (kunnanvirasto, Suupantie 11). ma-pe 10-12, 13-15, muina aikoina yhteispalvelu. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15, lehtisali su 12-16, Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema ti ja to ja Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke 14-19, Härmälän kirjasto ma, ti, to ke 9-15 pe, la Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti 8-15, ke Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Kaskenpolttajantie 7, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste (kunnanvirasto Suupantie 11) ti-to 9-12 ja 13-15, ma ja pe ajanvarauksella, puh Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys ry:jaana Ristimäki-Anttila ja Kirsti Pitkänen, maalauksia TAYS naistentautien poliklinikka, Sari Rouhento, grafiikkaa Pirkkalan liikuntatalo, Leena Vierikko, maalauksia Pirkankoivu Taidekäytävä, Sirkkaliisa Virtanen, maalauksia VIIKKOKALENTERI PJK-Ruutupaidat. Futsalin ykkösdivisioonaa Pirkkalan liikuntatalossaa la klo 14. Pirkat-Soittorasia. Kakkosdivisioonan salibandya Pirkkalan liikuntatalossa la klo 17. Kahvakuulaa ulkoilmassa Loukonlahden kentällä sunnuntaisin klo 18. Lainakuulia rajoitetusti. Järj. Kuulajussi. Joukkoliikenneasioista yleisötilaisuus yläasteen juhlasalissa (Koulutie 8) ti klo alkaen. Järj. Pirkkalan kunta ja Tampereen joukkoliikenne. Matkalla jossakin Euroopassa -yleisötilaisuus ti klo 17 valtuustosalissa (Suupantie 11). Paikalla Kuluttajaliiton lakimies Tuula Sario. Aiheena mm. lentomatkustajan oikeudet, lomamatkan peruutus sairauden vuoksi. Järj. Kuluttajaliitto. Pingviinit-KOOVEE. Suomi-sarjan jääkiekkoa Pirkkalan jäähallissa ke klo Torstaisin viikkotoripäivä Suupan torilla. Pirkkalan terveyskeskus Marja Helo-Auerin ja Jaana Pärssisen, maalauksia Pirkanmaan Muistiyhdistys (Kalevantie 1, Tre). Armas Raunion kokoelmanäyttely Taideliike Art Pispalassa (Pispalan valtatie 13, Tre) Galleria 2: Raija Pentti, maalauksia ja grafiikkaa (uusi kirjastotalo, Suupantori 2). Avoinna ma, ti, to klo 15-19, ke 10-15, pe sulj. la, su Perhekerhosta eväitä ilmastovastuulliseen arkeen TAMPEREEN SEUDUN Ilmankos -projekti ja MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys aloittavat torstaina Kyöstin perhekahvila Ilossa kolme viikkoa kestävän kampanjan, jolla tavoitellaan lapsiperheitä huomioimaan ilmastonäkökulmaa arjessaan. Perhekerhoon avataan julistenäyttely, jossa on tietoa ja vinkkejä kestävästä asumisesta, ympäristöystävällisestä ruokailusta sekä kulutuksesta ja kierrätyksestä. Infotuokioiden sarja alkaa huomenna torstaina tietoiskulla vastuullisesta kuluttamisesta lapsiperheen näkökulmasta. Perhekerhossa on myös vaihtotori, jonne voi tuoda itselleen tarpeettomaksi käyneen, mutta hyväkuntoisen tavaran, kuten lelun, kirjan tai lastenvaatteen. Tilalle saa ottaa toisen tuoman tavaran. Infotuokioiden sarja jatkuu torstaina kasvisruokaruokateemalla esitellään kestovaippoja. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille lapsiperheille. Ilmastonäkökulmaa arkeen. Kyöstin perhekahvila Ilo to klo 10. Järj. Tampereen seudun Ilmankos-projekti ja MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys. Vielä ehtii naimisiin KAROLIINA AHOLA PIRKKALAN omaan hääyöhön on ilmoittautunut tähän mennessä kahdeksan papin aamenta halajavaa pariskuntaa. Mukaankin vielä mahtuu. - Viisi vihkiaikaa on jäljellä, kertoo Heli Käkelä seurakunnasta. Pirkkalan vihkitapahtuma on marraskuun 11. päivänä Vanhassa kirkossa. Tapahtuman vihkijöinä toimivat papit Denise Gauffin-Kostilainen, Jukka Jormanainen ja Tuula Mannermaa. PIRKKALALAINEN Timo Pirilä sai tunnustusta Lontoossa pidetyssä maailmanlaajuisessa WorldSkillskilpailussa. Kyseessä on maailman suurin nuorten ammatillinen kilpailutapahtuma, johon osallistui 960 nuorta 51 maasta. Suomesta siihen osallistui 46 hengen joukkue. VIIKON KASVO Nico on säbä ja söpö KAROLIINA AHOLA HEI Pirkkalan oma salibandy-tähti 17-vuotias Nico Salo, miten syksy on mennyt?. - Muuten hyvin, mutta polven kanssa on ollut vähän ongelmia, se on saanut liikaa rasitusta, ja nyt sitä on pitänyt lepuuttaa. Joukkueellani eli Classicilla kauden alku ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Peleissä on vielä hiomista. Meillä on ollut vähän liian tiukkoja pelejä heikompia vastustajia vastaan. Teit historiaa pelatessasi miesten A-maaottelun Sveitsiä vastaan kaikkien aikojen nuorimpana tulokkaana. Miltäs meininki miesten peleissä tuntui? - Olihan se todella hieno päästä sinne. Pelaaminen siellä on ammattimaista ja äijämäistä. Vanhemmilta ja kokeneemmilta pelaajilta oppii paljon. Miksi olet aikoinaan valinnut säbän? - Vanhemmat vei seurakuntatalolle pelaamaan. Siellä oli kaveritkin ja sieltä se lähti. Pelasin myös lätkää jossain vaiheessa, mutta se ei tuntunut niin omalta. Mitkä ovat vahvimmat puolesi pelaajana? - Pallollinen peli, pelin kääntö ja pelin avaus. Mistä haaveilet? - Toisesta MM-kullasta nuorissa ja miesten MM-kisakoneeseen olisi mukava päästä, mutta sinne olisi jo aika kiire. Seuraavat MM-kisat ovat vuoden päästä. Säbä on nyt Pirkkalassakin huippusuosittua. Pirkkoihinkin olisi tulossa junnuja ovista ja ikkunoista. Miksi säbä on niin suosittu laji? - Se on halpa laji, halvempi kuin esimerkiksi jääkiekko. Se sopii tytöille ja pojille ja sitä voi pelata joka paikassa. Pelasitko itse aikoinasi Pirkkalan Pirkoissa? - En ole pelannut. Olen muuttanut tänne Valkeakoskelta Kahvit ja kimput Pirkkalan vihkimiset ovat yksilöllisempiä kuin naapurikaupungin, jossa hääyönä on alttarilla kolme paria samaan aikaan. - Vihittävänä on vain yksi pari kerrallaan, Gauffin-Kostilainen kertoo. Naimisiin karkaaville todistajat löytyvät seurakunnan puolesta, mutta tilaisuuteen voi ottaa mukaan halutessaan pienen määrän ystäviä tai sukulaisia. Talo tarjoaa hääkahvit. - Martat laittavat ja seurakunta kustantaa tarjoilun kirkkotuvassa. Se on Vanhan kirkon pihapiirissä. Jopa kukkakimpun voi saada paikan päältä. - Kukkakauppias Linda Nieminen, joka koristelee alttarin, tekee valmiiksi myös muutaman Tampereen ammattiopistossa opiskeleva Pirilä kilpaili 3D-mallinnuksessa. Hänen saamansa Medallion for Excellence on tunnustus, jonka saivat ne kilpailijat, joiden pistemäärä oli yli lajin keskiarvon (500 pistettä). Pirilän lisäksi tunnustus annettiin 17 muulle suomalaiselle kilpailijalle. Nico Salo pelasi salibandyn miesten A-maaottelussa Sveitsiä vastaan kaikkien aikojen nuorimpana tulokkaana. ja menin heti Tampereelle pelaamaan. Mitä muuta teet, paitsi pelaat salibandyä? hääkimpun, joita voi tarvittaessa lainata. Kaikki on siis valmista. Jos parisuhteen sinetti meinaa kaatua epäröivään sulhaseen, hihasta löytyy vielä yksi yllättävä ässä, jolla nihkeää kosijaa voi houkutella alttarille. - Käytävä on sulhasystävällinen, koska se ei ole liian pitkä, Gauffin-Kostilainen kertoo. Hääyössä avioituvien parien pitää hoitaa avioliiton esteiden tutkinta joko seurakunnan toimistossa tai maistraatissa mennessä. Timo Pirilälle kunniaa Lontoossa Mitalisaaliina Suomi sai viisi hopeaa ja kolme pronssia. Suomalaiskilpailijat voittivat hopeaa painotekniikassa, lentokoneasennuksessa, kauneudenhoidossa, ravintolapalvelussa ja lähihoitajalajissa. Maalaus ja tapetointi -lajissa, floristiikassa ja hiusmuotoilussa suomalaiset saivat pronssia. - Käyn koulussa Tampereella, opiskelen sporttimerkonomiksi ja vietän aikaa kavereiden kanssa.

15 PIRKKALAINEN URHEILU SM-lentopalloa liikuntatalolla Pingviineille kitkeriä tappioita Pingviinit-Pyry 3-4 HC Satakunta- Pingviinit 8-1 Pingviinit-VG KAROLIINA AHOLA PINGVIINIT kärsivät erityisen kirveleviä tappiota viime viikon peleissä. Satakuntalaisilta tuli kyytiä selvin numeroin, mutta Pyry ja VG olisivat olleet kukistettavissa. Meillä oli johto Sarjajohtaja VG:tä vastaan vielä seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua. Peli oli taistelupeli ja tappio kirveli, valmentaja Jarkko Palmroth kertoo lauantain kotipelistä. Viime keskiviikon peli Pyryä vastaan oli myös lukemiltaan yhtä niukka. - Se oli tasainen peli, jonka olisi voinut voittaa kumpi tahansa. Vaikka pingviineille tuli viime viikon peleissä tappioita, valmentaja Palmroth luottaa joukkueeseensa. - Kun kaikki jaksavat pelata loppuun asti, pisteitä on napsittavissa. Sen osoitti tiukka peli sarjajohtajaa vastaan. Seuraavaksi arktiset linnut pelaavat vieraspelin Forssassa perjantaina. Pirkkain alavire jatkui Alle 70-vuotiaiden miesten sarjassa Pirkkala (takana) kisaamassa sarjan voittajaa Valkeakoskea vastaan. Pirkkala hävisi pronssin Hämeenlinnalle harmittavasti vain kuudella eräpisteellä. O2-Jyväskylä - Pirkat (2-1, 4-1, 3-4) ELÄKKEENSAAJIEN lentopallon SM-kisat pelattiin viime torstai- na Pirkkalan liikuntatalolla. Kilpailemassa oli kaikkiaan 12 joukkuetta. Tulokset: Alle 70-vuotiaat: 1. Valkeakoski, 2. Yläne, 3. Hämeenlinna, 4. Pirkkala. PJK ei osunut hyvistäkään paikoista YlöR-PJK 4-3 (4-2) PJK:N edustusjoukkue aloitti kautensa futsalin ykkösessä lauantaina Ylöjärvellä Ryhtiä vastaan. Muutamista poissaoloista kärsinyt Klubi hallitsi peliä, mutta ei hyvistäkään paikoista osunut sitten millään. Varsinkin toisella jaksolla Ryhdin entiset liigajyrät olivat täysin Klubin myllytyksessä. Vedot ottelussa kirjattiin Pirkkalan jengille lukemin Liian usein tosin pallot sujahtivat ohi tai tolppaan huippupaikoista. Klubin maaleista Antti Latvanen teki kaksi ja Kalle Strömberg yhden. Kotipelit PJK aloittaa ensi lauantaina kello 14 vaasalaisia vastaan. Kauteen valmistautumisessa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota puolustuspelin tiiviyteen kuitenkaan joukkueen vahvaa hyökkäyspeliä unohtamatta. Liikkuvaan peliin uskova joukkue pystyy haastamaan kaikki joukkueet sarjassa uusien kuvioidenkin säestämänä. Pelaajapuolella runko on pysynyt lähes samana. Maalivahti Mikko Kruuti, kapteeni Miikka Mörö ja Antti Latvanen ovat joh- tavassa roolissa. Uusina joukkueeseen ovat liittyneet kesältä tuttu Aapeli Räihä,Kimmo Lahti ja Tom Björklund. Menetys oli Antti-Petteri Mäkinen, joka siirtyi Suomen Mestari Ilvekseen. Mies tosin käy antamasta reeneissä hyviä vinkkejä futsalin huipputasolta. Timo Lahti valmentaja JÄÄKIEKKOA Pirkkalan jäähallissa Suomi-sarja Pingviinit KOOVEE (WVLPPH Q\W MRXNNXHLVLLPPH HULW\LVHVWL V\QW\QHLWl W\WW Ml 2WD URKNHDVWL \KWH\WWl ke klo Liput: aikuiset 5 E, 7-15 v. 2 E, alle 7-v. ilmaiseksi. SXKHOLQ VlKN SRVWL KDQQX VDQWDQHQ#NRRYHH À.DLNNL.RRYHHQ VDOLEDQG\VWD ZZZ NRRYHHVDOLEDQG\ IL Pirkkala SMAASLI AVAUK U VEI KA Odotettu Luettu Se aidosti paikallinen Loppuvuoden teemanumerot Ke Tien päällä Ke Asuntouutiset Ke Ke Parasta juhlaan Joulunumero Ilmoita ihmeessä! Pyydä tarjous ja varaa loppuvuoden ilmoitustilasi kerralla. Anneli Salonen, p , , ilmoitukset@pirkkalainen.com Eija Forssell p Suupantie 2, avoinna arkisin 9 16 EDELLISESSÄ kotiottelussa saavutettu avausvoitto tuntui jo aukaisseen Pirkkain edustuksen pelillistä takalukkoa ainakin maalinteon osalta. Vieraspeli Jyväskylän monitoimitalolla O2:n isännöimänä osoitti kuitenkin, ettei joukkue edelleenkään pysty pelaamaan potentiaalinsa edellyttämällä tasolla. Terävästi pelannut kotijoukkue iski taululle lukemat 6-2 ja lähetti Pirkat kotimatkalle tappio niskassaan. Pirkat onnistui jälleen hallitsemaan palloa, mutta maalintekotilanteet jäivät tästä huolimatta vähiin. O2 puolestaan iski vastaiskuilla ja hyödynsi myös tehokkaasti Pirkka-pelaajien henkilökohtaiset virheet. FUTSAL La klo 14 Liikuntatalo Ruutupaidat Vaasa I-div. Liput 4E/1E Pirkkain etsikkoaika oli toisessa erässä, kun Lauri Antila ja Tapani Paajoki kavensivat tilanteeksi 3-2 vain 19 sekunnin välein syntyneillä maaleilla. Tämän jälkeen joukkue loi muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta lisäosumat jäivät lopulta haaveeksi. O2 puolestaan onnistui vielä kolmesti maalinteossa. Tulevana lauantaina Pirkoilla on jälleen mahdollisuus pistetilin kartuttamiseen, kun vieraaksi saapuu teekkariylpeys SR IV Tampereen Hervannasta. Kenties tuttu paikallisvastus herättää syyshorroksessa uinuvan Pirkka-joukkueen taistelemaan pisteistä. Toni Rantanen Pirkat-SR IV (Hervanta), ykkösen salibandyä Pirkkalan liikuntatalolla la klo 17. Kahvakuulaharjoitukset Loukonlahden urheilukentällä sunnuntaisin klo 18. Kertamaksu 8e, kymppikortti 50e. Lainakuulia rajoitetusti. kuulajussi@gmail.com Facebookissa: kuulajussi

16 16 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Uskomaton uusperhe Aamusydämellä Tv-uutiset YLE News Mercy Peakin lääkäriasema Coronation Street Ruotsin salaiset huoneet Sanakirja Paikka elämässä A-studio A-plus Puoli seitsemän Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Eduskunnan kyselytunti Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Uskomaton uusperhe Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Vanha suola janottaa Kuningaskuluttaja Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-talk Ulkolinja: Syyrian verinen syksy Tv-uutiset Minä olen Sam Oddasat TV2 torstai PIKKU KAKKONEN Lauri kilpa-auto: Peltsi pelästyy Jääkarhu Otto Ariol Ludovic Me Peltiset: Kiikkerä pöytä Possu Pallero Neppajymykerho Touhukkaat: Kepposhepun uudet kujeet GALAXI Säbämestari Pat & Stan Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Lumisen virran mies Oz ja James: Malja Britannialle! Aamutoimet ympäri maailmaa Matkapassi: Australian lounaisosat Camilla Plum ja porisevat padat Salainen miljonääri Suomi express Akuutti Kunnian hinta Reinikainen Oktonautit Pikku Kakkonen Inhimillinen tekijä Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen syyssää Erätulilla Kahden keikka Mansikkapaikka Tv-uutiset, sää ja urheilu Poliisi-TV Eurodekkari: Rikospaikalla (K13) True Blood (K15) MTV3 torstai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Kaikki haluavat tyyliä Sillä siisti Mitä tänään syötäisiin? Edessä uusi elämä minuuttia Diili Voittojahti Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät Maajussille morsian Mentalist (K13) Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Moderni perhe Alien Siege Memphis Beat Kimppadiili Voittojahti MTV3 Deitti Kimppadiili Nelonen torstai Ostosruutu Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso Disney esittää: Jake Long - amerikkalainen lohikäärme Disney esittää: Aku ja kumppanit Lazy Town Häntä pystyyn James Martin jälkkärimatkalla Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle James Martin jälkkärimatkalla Luksusmuotia kaikille Hurja remontti Nelosen sää Dr. Phil Pulmuset Nelosen uutiset Nelosen sää Neljän tähden illallinen Matkaoppaat Aatami & Eeva Keno Criminal Minds - FBI-tutkijat (K15) Blue Bloods (K13) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset Kylmä rinki (K15) Brotherhood (K15) Ostosruutu Nukutin Älypää-TV TV1 perjantai Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Uskomaton uusperhe MOT: Pornopuheluiden mysteeri Kolme vuodenaikaa: Maustekasvit Tv-uutiset YLE News Mercy Peakin lääkäriasema Coronation Street Aamusydämellä Vankilakierre poikki A-talk Puoli seitsemän Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Avara luonto: Kuin kalat vedessä Luonnon ihmeitä Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Uskomaton uusperhe Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Candlefordin postineiti Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Toisenlaiset frendit Strada Kennedyt Tv-uutiset Sota ja rauha (K13) Oddasat TV2 perjantai PIKKU KAKKONEN Kuunalle Nyt mennään!: Sateenvarjo Taikakaruselli Lauran tähti: Siilin talviuni Pikku Toni Nelli ja Iiro Pikku Kakkosen posti Touhukkaat: Siirtelijän touhut Mimi ja Kuku GALAXI Late lammas Pat & Stan Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Lumisen virran mies Matkalla maailmalla Matkapassi: Etelä-Espanja Hienosti hihnassa Tanskalainen maajussi Isä Matteon tutkimuksia Erätulilla - kalavesillä Sörenin seurassa Sisu Jumppa: Tehoreisitreeni Kunnian hinta Paavo ja Raili Totte Totte Pikku Kakkonen Estradilla: Valkea Ruusu Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen syyssää Pressiklubi Kahden keikka Tartu Mikkiin Tv-uutiset, sää ja urheilu Taitoluistelun GP-kilpailut Poliisi-TV Pasila (K11) Rush (K15) MTV3 perjantai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Teho-osasto Mitä tänään syötäisiin? Rita Rocks Pomo piilossa Maajussille morsian Voittojahti Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät Korkojen kera Paljastavat valheet Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Formula 1: vapaat harjoitukset Windtalkers (K15) Mentalist (K13) Kimppadiili MTV3 Deitti Nelonen perjantai Ostosruutu Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso Disney esittää: Jake Long - amerikkalainen lohikäärme Disney esittää: Aku ja kumppanit Lazy Town Häntä pystyyn James Martin jälkkärimatkalla Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle James Martin jälkkärimatkalla Sinkkuisä Gary Eddie & Jeff D: Hurja painonpudotus Nelosen sää Talent Suomi Nelosen uutiset Nelosen sää Hauskat kotivideot - 80 s Special Kuorosota Keno Kuorosota tuloslähetys Elokuva: Talladega Nights - bensaa suonissa Nelosen uutiset Nelosen sää SM-liigan huippuhetket Kylmä rinki (K15) Elokuva: The Proposition - ehdotus (K15) Ostosruutu Nukutin Ostosruutu Ostosruutu TV1 lauantai Tv-uutiset Kiehtova maailma: Näitä maailma juo Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Ykkösaamu YleLeaks Tv-uutiset Pisara Kahden kerroksen väkeä Strada Ykkösdokumentti: Iranilainen unelmani Gilmoren tytöt Muisti: Atomimiehet Komisario Lewis Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Kotikatu Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Miranda Avara luonto: Namibin mangustit Villit eläinystävämme Monk Tv-uutiset ja sää Lotto ja Jokeri Urheiluruutu YleLeaks Uutisvuoto Viimeistä päivää (K13) John Adams TV2 lauantai PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Pikku Kakkosen posti Viiru ja Pesonen: Pesosen veli Apina opena Pikku Nikke GALAXI Asha Bofori: Vaarallinen koe Muumilaakson tarinoita Tartu Mikkiin Peliuutiset Hiihdon Suomen cup Taitoluistelun GP-kilpailut Dokumenttiprojekti: Sisäpiirin homma V75-ravit Matkapassi: Syyria Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen syyssää Estradilla: Pyhä Unplugged Karjalan kunnailla Stolberg Tv-uutiset, sää ja urheilu Taitoluistelun GP-kilpailut Lake Placid - tappaja syvyyksistä (K15) Taitoluistelun GP-kilpailut Yle Live: Euroopan uudet tähdet MTV3 lauantai Voittojahti Kimppadiili Ostoskanava Uki Ystävien kylä Kasperin kauhukoulu PopPixie PopPixie Nakke Nakuttaja INK - Ihmenappuloiden kerho Pokémon Ben 10: Alien Force Formula 1 Ennakkotunnelmat Hannah Montana FUTIS Valokeilassa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani Voittojahti Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Suomalainen sisutarina Masin uusi auto Perheleffa: Vuosi ilman joulupukkia Myrskyävä luonto Formula 1: aika-ajot Seitsemän Uutiset Tulosruutu Formula 1: Extra Mieletön maailma Syksyn Sävel Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Lotto ja Jokeri Totuus Charliesta Rakkauden ammattilaiset (K15) Formula 1: aika-ajot Kimppadiili MTV3 Deitti Nelonen lauantai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Elixir Start! Naiskuskit Neljän tähden illallinen Neljän tähden illallinen Neljän tähden illallinen Neljän tähden illallinen Leenan tyylitiimi Näytön paikka Waverly Placen velhot Kyle XY Yritys hyvä Elokuva: Camp Rock: The Final Jam Hauskat kotivideot - 80 s Special Nelosen uutiset Nelosen sää Talent Suomi Hauskat kotivideot Keno Elokuva: Spy Hard - lupa läikyttää Nelosen uutiset Nelosen sää SM-liigan huippuhetket Totuuden miekka Elokuva: Pako Puerto Vallartasta (K15) Nukutin Älypää-TV Ostosruutu Ostosruutu TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Namibin mangustit Tv-uutiset Aamusydämellä Suomen linnut: Varpushaukka Tv-uutiset Jumalanpalvelus Tv-uutiset Viikko viitottuna Kahden kerroksen väkeä Vielä virtaa Prisma: Paranna minut Toisenlaiset frendit Gilmoren tytöt Maailman matkailuaarteet Historiaa: Hitlerin häivehävittäjä Sherlock Holmesin seikkailut Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Avara luonto: Valaanpoikasen vuosi Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Tunne sää: Oikea ennuste, väärä sää Paikan kertomaa: Linnunlaulu Neiti Marple: Neiti Marplea ei petetä Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Kotikatsomo: Moska Kovaa peliä Kööpenhaminassa (K15) Politiikan nappula TV2 sunnuntai Taitoluistelun GP-kilpailut Ulda PIKKU KAKKONEN Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh Jepu Neulanen Taikaplaneetta GALAXI Pertti ja Purtti Säbämestari Late lammas: Telttailussa on tunnelmaa Muumilaakson tarinoita Meren ihmeellinen elämä Summeri Koodinimi Connor Summeri Hiihdon Suomen cup Sydänmailla Dreamer - laukkaratsun tarina tanssin SM Kadonneita etsimässä Etsivä Lea Sommer Tv-uutiset Urheiluruutu Kakkosen syyssää Uusi päivä - koko viikko Tarinateltta Inhimillinen tekijä Tv-uutiset, sää ja urheilu Taitoluistelun GP-kilpailut Silminnäkijä: Vaarallinen vaate MTV3 sunnuntai Voittojahti Kimppadiili Ostoskanava Chuggington Kasper Madagascarin pingviinit Daltonit Pientä pintaremonttia Formula 1 Ennakkotunnelmat Jokakoti.fi Unelma-asunnot Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana Club For Five: Ihmiset Salatut elämät Salatut elämät Sumuisten vuorten gorillat Rakkauden anatomia Formula 1: osakilpailu Formula 1: Extra Seitsemän Uutiset Tulosruutu Tanssii Tähtien Kanssa Vedetään hatusta Hiphop Hamlet Kymmenen uutiset Viikon sää Tulosruutu Takaa-ajajat Southland Formula 1: Extra Formula 1: osakilpailu Kimppadiili MTV3 Chat Kimppadiili Nelonen su Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Unitupa Inno Inno Inno Inno Animal Planet: Upeimmat eläintarhat Elixir Frasier Frasier Frasier Frasier Täydelliset naiset Greyn anatomia (K13) Suomen Huippumalli haussa Kuorosota Nelosen uutiset Nelosen sää Fuengirola Aatami & Eeva Keno Elokuva: Transformers Nelosen uutiset Nelosen sää Sinkkuelämää (K13) Sinkkuelämää (K13) Oikeuden edessä Blue Bloods (K13) Nukutin Älypää-TV TV1 maanantai Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Uskomaton uusperhe Muisti: Atomimiehet Kolme vuodenaikaa: Tunturikasvillisuus Tv-uutiset YLE News Mercy Peakin lääkäriasema Coronation Street Ruotsin salaiset huoneet Sanakirja Ykkösaamu Pisara Sodan varjossa Puoli seitsemän Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Tunne sää: Oikea ennuste, väärä sää Kuningaskuluttaja Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Uskomaton uusperhe Kuuden Tv-uutiset ja sää Uutisvuoto Prisma: Diabetes ja sikainsuliini MOT Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-studio Ykkösdokumentti: Elävä vai kuollut? Kotikatsomo: Moska Tv-uutiset Ulkolinja: Syyrian verinen syksy Oddasat TV2 maanantai Uutisikkuna PIKKU KAKKONEN Bertin ja Ernien suuret seikkailut Muista laulaa Anniina Ballerina Vikkelät tassut: Saukko Jessin kanssa Viivi ja Leevi: Liisterissä Nökö ja Simppa: Kilpasilla Neppajymykerho Touhukkaat: Lämmintä Vilukissalle GALAXI Hirveä Henri Tohtori Koira: Tietokonevimma Viikon luontohavainto: Varislinnut valmistautuvat Muumilaakson tarinoita Muumilaakson tarinoita Summeri Koodinimi Connor Summeri Lumisen virran mies Estradilla: Pyhä Unplugged Sydänmailla Taitoluistelun GP-kilpailut Erätulilla Makuja maailmalta Kunnian hinta Uusi päivä Franklin ja ystävät Pikku Kakkonen Tohtori Kleistin perhe Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen syyssää Paavo ja Raili Hienosti hihnassa Uusi päivä Pasila (K11) Jopet-show Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Tv-uutiset, sää ja urheilu Läpiveto Rush (K15) Pressiklubi MTV3 maanantai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Unelma-asunnot Mitä tänään syötäisiin? Better Off Ted Tanssii Tähtien Kanssa Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät Diili Jälkiä jättämättä Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Ratkaisija Burn Notice Avaruusboltsit Kimppadiili Voittojahti MTV3 Chat Kimppadiili Nelonen ma Ostosruutu Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso Disney esittää: Jake Long - amerikkalainen lohikäärme Disney esittää: Aku ja kumppanit Lazy Town Häntä pystyyn James Martin jälkkärimatkalla Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle Niki viinitilojen keittiöissä Inspector Cartoons Luksusmuotia kaikille Sokkokokki Nelosen sää Tuuri Pulmuset Nelosen uutiset Nelosen sää Neljän tähden illallinen Matkaoppaat Suomen Huippumalli haussa Keno Täydelliset naiset Sinkkuelämää (K13) Sinkkuelämää (K13) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset Pelastushelikopteri NCIS Los Angeles (K13) Totuuden miekka Ostosruutu Nukutin Älypää-TV TV1 tiistai Tosi tarina: Rakkaudesta elämään Ykkösen aamu-tv Uskomaton uusperhe Kuningaskuluttaja Kolme vuodenaikaa: Talvehtiminen Tv-uutiset YLE News Mercy Peakin lääkäriasema Coronation Street Ruotsin salaiset huoneet Sanakirja Jumalanpalvelus A-studio Tanskan ihmeitä: Stevnsin klintti Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv: Tänään TV1 keskiviikko Puoli seitsemän Ykkösen aamu-tv Uskomaton uusperhe Luontohetki: Eläinmaailman arvoituksia Kolme vuodenaikaa: Ruska Tv-uutiset YLE News Mercy Peakin lääkäriasema Coronation Street Ruotsin salaiset huoneet Sanakirja Kiehtova maailma: Näitä maailma juo Halal-tv - kansankodin kriitikot Puoli seitsemän Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa otsikoissa Strada MOT Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Uskomaton uusperhe Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Kiehtova maailma: Näitä maailma juo Kohtaamisia: Kari Muisti: Jussarö Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Menneisyyden vanki (K13) Voimala Tv-uutiset Prisma: Diabetes ja sikainsuliini Oddasat Avara luonto: Namibin mangustit Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Uskomaton uusperhe Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Historiaa: Molotov - mies ja maine Vielä virtaa Viking Lotto ja Jokeri Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu ja V5-ravipeli A-studio A-plus Hiljainen todistaja (K15) Oddasat TV2 keskiviikko PIKKU KAKKONEN TV2 tiistai PIKKU KAKKONEN Elmeri: Elmeri ja hiiri Saari Timppa Onnea on Pasin ja Kielon valtakunta Jepu Neulanen Niko ja ystävät Neppajymykerho Touhukkaat GALAXI Bofori: Vaarallinen koe Pat & Stan Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Pikku prinsessa Soittorasia: Tottelematon Tipi Samsam: Mörköplaneetta Meillä asuu: Gekko Roope-karhun taikaseikkailut Katinkontti Pingu Neppajymykerho Touhukkaat: Pinomestarin pulma GALAXI Pertti ja Purtti Mimun maailma Pat & Stan Oddasat Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Lumisen virran mies Suomi express Inhimillinen tekijä Ristikon varjossa Erätulilla - kalavesillä Pressiklubi Jopet-show Kunnian hinta Uusi päivä Anton Siilinen ratkaisee Anton Siilinen ratkaisee Pikku Kakkonen Mansikkapaikka Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen syyssää Akuutti Uusi päivä Pohjois-Suomen uutiset Lumisen virran mies Maailman ruokapöydissä: Brasilian herkut Mansikkapaikka Halveksittu Ajankohtainen kakkonen Reinikainen Kunnian hinta Uusi päivä Ville ja Tuure Pikku Kakkonen Tartu Mikkiin Tv-uutiset Alueellinen uutislähetys Urheiluruutu Kakkosen syyssää Suomi express Uusi päivä Tanskalainen maajussi Karjalan kunnailla Tv-uutiset, sää ja urheilu Reinikainen Ajankohtainen kakkonen Jalkapallon Mestareiden liiga Sisu Jalkapallon Mestareiden liiga MTV3 tiistai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Emmerdale Emmerdale Ostoskanava Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa Mitä tänään syötäisiin? Miehen puolikkaat National Geographic esittää: Silminnäkijä: Ihmisen eheyttäjä Hung (K15) Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Epäilyksen alaisena (K13) MTV3 ke Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Tunteita ja tuoksuja Emmerdale Emmerdale Ostoskanava min Special: Kuninkaalliset skandaalit Mitä tänään syötäisiin? Ensisilmäyksellä Ryhävalaiden matkassa Korkojen kera Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät Pientä pintaremonttia Klikkaa mua Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu C.S.I. Miami (K13) Muodon vuoksi Rock Nelonen tiistai Ostosruutu Rakkauden anatomia Pientä pintaremonttia Uutiset Kauniit ja rohkeat Kauniit ja rohkeat Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale Emmerdale Seitsemän Uutiset Päivän Sää Salatut elämät minuuttia C.S.I. (K13) Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Teknari Myytinmurtajat Fringe - rajamailla Kovan onnen kundi Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso Disney esittää: Jake Long - amerikkalainen lohikäärme Disney esittää: Aku ja kumppanit Lazy Town Häntä pystyyn Niki viinitilojen keittiöissä Vauvan tarina Morsiandieetti Hyvästit sotkulle Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Morsiandieetti Yhteinen taloprojekti Niki viinitilojen keittiöissä Inspector Cartoons Nuortumiskilpailu Hurja remontti Nelosen sää Nelonen ke Ostosruutu Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso Disney esittää: Jake Long - amerikkalainen lohikäärme Disney esittää: Aku ja kumppanit Lazy Town Häntä pystyyn Niki viinitilojen keittiöissä Vauvan tarina Morsiandieetti Yhteinen taloprojekti Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Morsiandieetti Yhteinen taloprojekti Niki viinitilojen keittiöissä Nuortumiskilpailu Dr. Phil Pulmuset Nelosen uutiset Nelosen sää Neljän tähden illallinen Matkaoppaat Sokkokokki Keno NCIS Rikostutkijat (K13) D: Hurja painonpudotus Nelosen uutiset Nelosen sää SM-liigan huippuhetket Frasier Pulmuset Pelastushelikopteri MotoGP-makasiini Start! Naiskuskit Ostosruutu Nukutin Älypää-TV Hurja remontti Nelosen sää Dr. Phil Pulmuset Nelosen uutiset Nelosen sää Neljän tähden illallinen Matkaoppaat Tuuri Keno Greyn anatomia (K13) Maria! Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset Pelastushelikopteri NCIS Rikostutkijat (K13) Ostosruutu Nukutin Älypää-TV

17 TV-VINKIT Masennuksen salaisuus. Nappeja, D-vitamiinia vai vertaistukea? Voimalassa mukana mm. psykiatri Maria Vuorilehto (kuvassa). TV1 ti klo Laadulla on tekijänsä USKOMATONTA. Kun hajarakentaminen uhkaa tyyten kuihtua viriääkin uusi, ehompi elämä. Arvakaapa, mistä Sankilan Sankilan kylän kehitysruiske on kotoisin? Kylämarkkinoista! Turha kiistää: haja-asutusalueelle seutukuntien virkamiehet hymyilee ylimaallisesti. Vai mitä on sanottava, kun 46-vuotias Sankilan Kyläyhdistys pistää töpinäksi. Täällä vaaditaan omaa panosta, enemmän itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihin. Täällä on niin paljon kehitystä tapahtunut, että ruikutuslaulu joutaisi romutettavaksi. Metsät, puhdas luonto, maisemat ja hyvät matkailuolosuhteet. Nämä olisivat tämänkin kylän valtit tulevaisuudessa. Jos hyvinvointi jatkuu ja vapaa-aika ja osa-aikatyö lisääntyvät, voi tämänkin kylän matkailusta nousta työaikkoja. Nämä kunnan ihmeet syntyvät vain pysyvien ja uskaltavien ihmisten kautta. Tarvitaan luovaa hulluutta. Sankila on tunnettu tekijöiden kylänä. Hahmon Erkki on kuuluisa puuseppä tällä kylällä. Hänen kättensä töitä on saatu ihailla monilla markkinoilla. Varsinainen marjastajakin Erkki on. Tänä syksynä hän on kerännyt jo yli 200 litraa puolukkaa, joita hän sitten myi markkinoilla. Laadulla on siis tekijänsä. Tänä vuonna Pirkkalan Kylämarkkinat olivat hiljaisimmat 20-vuoteen. Tarjolla oli monenlaista oman kylän tuotteita. Lihasoppaakin tarjottiin pientä maksua vastaan. Soppaa kehuttiin ja varsinkin annosta, joka oli kuulemma miehen annos. Kiitos kaikille ahkerille talkoolaisille, jotka aikaanne säästämättä olitte apuna markkinoilla. Raili Naskali markkinoiden vetäjä Annetaan tehtäväksi pienen rivitalon piha-alueen hoito Pirkkala/Kyösti. Ei aurausta. Omia työvälineitä ei tarvita. Sopii esim. eläkeläiselle. Tied. puh SUURI PELTIPIHA Heti varastosta seinä-, katto- ja ikkunapeltiä, piipunhattuja ym. Puh Anianrantatie PIRKKALAINEN 17 TORIMYYNTIÄ Viialan Kotileipomo Pirkkalan torilla torstaina klo Iso korvapuusti 0,95 Tonnikalapiirakka 2,50 Pirkkalan torilla to klo 9 13 PERUNAA säkettäin sopivasti, multaporkkanaa, sipulia ym. Kotimaisia LOBO-omenoita. Oriveden karpaloa ja suppilovahveroita. Nevala. Kauden päättäjäiset sunnuntaina klo 12 Pirkkalan liikuntatalolla. Tervetuloa! Vuosi ilman joulupukkia. Draamaelokuvassa joulupukki saa tarpeekseen kuusijuhlan kaupallisuudesta ja päättää pistää paketit pannaan tänä jouluna. MTV3 la klo Sub torstai SubChat Lemmen viemää Marienhof Eco Chat Voittojahti Ostos-tv Oggi ja torakat Mask Elämää eläintarhassa Marienhof Maui Fever Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä Jamie Oliverin keittiössä Lemmen viemää Big Brother Extra Rillit huurussa Simpsonit Simpsonit Koto Muodin huipulle - mallien silmin Big Brother Paratiisi C.S.I. New York (K13) Hotel Babylon Vampyyripäiväkirjat SubChat perjantai SubChat Lemmen viemää Marienhof Eco Chat Voittojahti Ostos-tv Oggi ja torakat Mask Elämää eläintarhassa Marienhof Maui Fever Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä Jamie Oliverin keittiössä Lemmen viemää Big Brother Extra Rillit huurussa X Factor USA Big Brother Paratiisi Ritari Ässä Miami Vice Terminator: Sarah Connorin aikakirjat SubChat lauantai SubChat Eco Chat Voittojahti Ostos-tv Red Bull Cliptomaniacs Glee Rahaa ja rakkautta X Factor USA X Factor USA Taran monta elämää Austin Powers ja kultamuna Big Brother Music on Wheels C.S.I. Miami (K13) Ritari Ässä Rokkarille morsian SubChat sunnuntai SubChat Ostos-tv Futurama Kukkulan kuningas Rillit huurussa Rillit huurussa Rillit huurussa Rillit huurussa Paratiisi Paratiisi Paratiisi Paratiisi Unelmien kentät Kaiken maailman kampaamot Muodin huipulle Muodin huipulle - mallien silmin Koto Masterchef USA Virittäjät Myytinmurtajat Big Brother Talk Show Vampyyripäiväkirjat Tosipaikka: Läskiksi hetkessä Music on Wheels Bones Red Bull Cliptomaniacs SubChat maanantai SubChat Lemmen viemää Marienhof Eco Chat Voittojahti Ostos-tv Oggi ja torakat Futurama Elämää eläintarhassa Marienhof Masterchef USA Mallimaailman huipulle Lemmen viemää Big Brother Extra Taran monta elämää Glee Vaarallinen aisti Big Brother Tosipaikka: Rakkautta rajan takaa (K13) SubChat tiistai SubChat Lemmen viemää Marienhof Eco Chat Voittojahti Ostos-tv Oggi ja torakat Red Bull Cliptomaniacs Elämää eläintarhassa Marienhof Kaiken maailman kampaamot Mallimaailman huipulle Lemmen viemää Big Brother Extra Rillit huurussa X Factor USA Big Brother Paratiisi Smallville Heroes Music on Wheels SubChat keskiviikko SubChat Lemmen viemää Marienhof Eco Chat Voittojahti Ostos-tv Oggi ja torakat Mask Elämää eläintarhassa Marienhof Mammanpojat Mallimaailman huipulle Lemmen viemää Big Brother Extra Rillit huurussa Simpsonit Simpsonit Muodin huipulle Big Brother Paratiisi Jälkiä jättämättä L-koodi Smallville SubChat Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Mika Kivelä Pirkkala Tmi Mika Kivelä KOKOUKSIA Pirkkalan Pursiseura ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ti klo 18 Kaffestiinassa, Koulutie 3. Lisätietoja: Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkku ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma klo Elokololla. TERVETULOA! Johtokunta Yhdistykset! Muistattehan ilmoittaa yhdistyksen syyskokouksesta ajoissa? Maksullisen ilmoituksen jälkeen saatte muistutuksen veloituksetta yhdistyspalstalle. Tampereen Valmet Eläkeläiset ry. SYYSKOKOUS Cargotec tehtaan ravintolassa maanantaina klo 14. Esillä sääntömääräiset asiat. Hallitus MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke klo 18 Pirkkalan liikuntatalon kokoushuoneessa. Tervetuloa! Hallitus PYYDÄ HUOLTOTARJOUS 55 v. huoltoja ja huolenpitoa Valtuutettu SAAB, NISSAN ja OPEL huolto. Ilmastointilaitehuollot ÖLJYNVAIHDOT ODOTTAESSA AIKAA VARAAMATTA! Puh. (03) Fax. (03) Yrittäjäkatu 9, Nokia Lämmitysöljy helposti ja nopeasti numerosta YLE Teema torstai Teematieto Mun uutiset Tehtävä koulussa Talo Ranskassa näkymää Vermeeriin Kalevala nyt Suomen suurin teatteri Aurinkokuntamme seitsemän ihmettä Mestarin siveltimestä Prisma Studio Tohtori Åsa Tiededokumentti: Mielen syövereissä Theroux ja uusnatsit Uusi Kino: Pokayoke Uusi Kino: L Artiste Teematieto perjantai Teematieto Kravun kääntöpiirillä El Cordobés - Manuel Benitezin tarina Viattomat kuvat Veitsen terällä : Leikkauskivun hoito Paul Merton ja Euroopan ihmeet (K13)19.47 Mestarin siveltimestä Historia: Hitlerin kätyrit (K13)20.49 Mestarin siveltimestä Suomen historian myytit: Häjyt Kino: Elefanttimies Teematieto lauantai Teematieto Koulu ja tulevaisuus Opettaja.tv: Hyppytunti Go Yoyo Go Opettaja.tv: Matikkapartio Opettaja.tv: Entä jos Avoin tarina : Jimi Mun uutiset Japania Erinin kanssa Värikkäitä makuja Selviytymistarina: Sini ja paniikkihäiriö Tulevaisuuden maatalous Talo Ranskassa Kabaree! Kabaree! Mestarin siveltimestä näkymää Vermeeriin Klassikkotarinoita: Salapoliisijuttu Prisma Studio Tohtori Åsa Tiededokumentti: Mielen syövereissä Kalevala nyt Historia: Me eurooppalaiset Tanskan RSO esittää: Tshaikovskin kuudes Toscanini, itse kuultuna Teemalauantai: Kennedyt Kennedyt: viattomuuden loppu Kino: Bobby Teematieto sunnuntai Teematieto TV-arkisto: Anita Välkki Anita Välkki laulaa Anita Välkki - taiteilijan puheenvuoro Missä olet, Anita Välkki? Silkkitie Francon jälkeen - Alcantaran perhe Tanskan RSO esittää: Tshaikovskin kuudes Toscanini, itse kuultuna El Cordobés - Manuel Benitezin tarina Dolumenttielokuvan klassikot Suomen historian myytit: Häjyt Mestarin siveltimestä Elokuvan juhlaviikko Aki Kaurismäki esittelee elokuvan Kaupungin valot Nyt ja nyt Uusi Kino: L Artiste Suomen suurin teatteri Elokuvan juhlaviikko Arno Kotro esittelee elokuvan Perhonen lasikuvussa Suojele minua! Fjodor Dostojevskin elämä Teematieto maanantai Teematieto Go Yoyo Go Opettaja.tv: Matikkapartio Opettaja.tv: Entä jos Veitsen terällä : Lasiaisleikkaus Selviytymistarina: Meng ja peliriippuvuus Historia: Me eurooppalaiset Sininen sana Kodin ja koulun yhteistyö Opettaja.tv: Hyppytunti Francon jälkeen - Alcantaran perhe Suojele minua! Elokuvan juhlaviikko Esko Valtaoja esittelee elokuvan : Avaruusseikkailu Dokumenttielokuva klassikot Teematieto tiistai Teematieto Avoin tarina : Jimi Mun uutiset Silkkitie Mestarin siveltimestä Kravun kääntöpiirillä Avoin tarina : Jimi Opettaja.tv: Ajatusdemo Mun uutiset Prisma Studio Onnellisten illallinen Mestarin siveltimestä Lapset puhuvat Aurinkokuntamme seitsemän ihmettä Kalevala nyt Lapset puhuvat Elokuvan juhlaviikko Iiro Rantala esittelee elokuvan Komisario Palmun erehdys Historia: Hitlerin kätyrit (K13) Teematieto keskiviikko Teematieto Kodin ja koulun yhteistyö Opettaja.tv: Hyppytunti Go Yoyo Go Opettaja.tv: Matikkapartio Opettaja.tv: Entä jos Katovuosia ja voivuoria Avoin tarina : Jimi Opettaja.tv: Ajatusdemo Mun uutiset Viimeinen sana Japania Erinin kanssa Värikkäitä makuja Selviytymistarina: Meng ja peliriippuvuus Kuva elää!: Matti Kassila Paul Merton ja Euroopan ihmeet (K13)20.40 Huvitav maa ja rahvas Elokuvan juhlaviikko Minna Joenniemi esittelee elokuvan Blue Velvet - ja sinisempi oli yö (K15) Teematieto Pirkkalan kunnalliset JHL ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS ti klo Rantaniityssä. Hallitus Valitaan tai vahvistetaan luottamusmiehet. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Hallitus Jakelupisteet: Pirkkalaisen toimitus, Suupantie 2 Pirkkalan kunta/ Yhteispalvelu, Suupankuja 2 ABC Liikennemyymälä, Keisarinviitta 2 Pataravintola Mylly, Myllyhaantie 6 SIWA, Kyöstintie 10 K-Market Pirkanpoika, Suupantie 4 Neste, Killontorintie 2 S-Market, Kenkätie 4 Kauppakeskus Veska, Saapastie 2 Citymarket, infoaula, Palmrothintie 2 K-Market Härmälä, Nuolialantie 40 Pirkkalan Kuluttajat ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS ti klo 19 kunnanviraston valtuustosalissa. Esillä mm. ylimääräisen liittokokousedustajan valinta. TERVETULOA! Hallitus Kerrostaloasukkaat, joilla alaovi on lukittu Olkaa ystävällisiä ja avatkaa ovi jakajan soittaessa summeria. Näin varmistatte lehden jakelun. Pirkkalainen-lehden voit hankkia myös äänikasettina Tampereen Seudun Näkövammaisten toimiston kautta, puh TERVETULOA KATSASTUKSEEN! Henkilö- ja pakettiauton MÄÄRÄAIKAIS- KATSASTUS Päästömittaukset alk. Bensa 15, OBD 13 tai Diesel 28. alk. K1-Katsastajat Linnainmaa Seppä-Villen katu 7, Tampere Puh Avoinna: ma pe 8 17, la 9 14 K1-Katsastajat Sarankulma Nuutisarankatu 35, Tampere Puh Avoinna: ma pe , la suljettu K1-Katsastajat Multisilta Perkkoonkatu 9, Tampere Puh Avoinna: ma pe alkaen ma pe Puheluiden hinnat: Kiinteän verkon liittymästä 8,21 snt/puh + 3,2 snt/min. Matkapuhelimen liittymästä 19 snt/min. 40 HUOM! Palveluaikamme ovat muuttuneet!

18 18 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS HAUTAUSPALVELUT KOTI- JA HOIVA- PALVELUT GRAAFISET PALVELUT PETRI IJÄS Fysioterapeutti Suupantie 2, URHEILUHIEROJA HEIKKI KOVANEN Killontorintie 14, KILLO P keskiviikkoisin vapaalla PARTURI-KAMPAAMO MARITTA Keskuskatu 1 Ark La 9 14 Ke suljettu Suo hetki itsellesi! Meiltä: Pirkkalaistori 4, NOKIA, p , Ma-to 10 17, pe 10 15, iltaisin ja la sop. mukaan. Pirkkalan liikuntatalo Ajanvaraukset OPTIKKO LAMMIO puh SUUPANTIE 2, Pirkkala Av. ma-to 10 17, pe 10 16, la sop. muk. Taina Lintula Terhi Ovaska p Ruotutie 21, Toivio Inkeri Huhtanen, hieroja Ruotutie 2 B, Toivio, Pirkkala p Koulutettu hieroja Anu Nevanoja AJANVARAUS: puh , tai , SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO Citymarket Partola INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, ark , la Perinteinen PARTURI Taunonkatu 2 (Vastapäätä Härmälän R-Kioskia) Av. ma-pe Ilman ajanvarausta Tuija Vuorio puh Mäkikatu 19, Pirkkala Fysioterapia- ja luontaishoitola Terveyspiste * Fysioterapia * Hieronta * Luontaishoidot * Jalkahoidot * Mediteam-shop LPG Suupantori 4, p Aktiivista terveyttä Neurologinen kuntoutus Fysioterapia, nikamaja nivelkäsittely, hieronta Kotikäynnit Tervetuloa! Fysioterapeutti Beatrice Silvestri-Hyrynen Kuuselan palvelutalo Nuolialantie 46, Tampere P Palvelemme arkisin ma, to 9 18 ti, ke 8 15 OMPELIMOT VERHOILUA Puh ASUSTEMYYMÄLÄ ja KORJAUSOMPELIMO Miskala Tesomanvaltatie 37, Tesoman liikekeskus Av. ma-pe 10 17, la P Ompelimo Oma-Ommel Korjausompelua, sisustustekstiilien valmistusta ja alihankintaompelua ti 10 18, ke 8 16, to Tarmonkatu 2, TAMPERE Puh (Talon kioskinpuoleisesta päädystä ulkokautta, portaat kellarikerrokseen.) KUKKA ja HAUTAUSPALVELU Suupantie 6 C, Pirkkala P KAHVILAT Tervetuloa palveltavaksi! Kahvila CAFE INNE Suupantori 4, Pirkkala Avoinna arkisin 9 16 Lounas klo Puh Joustavasti asiakkaan luona. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ilmainen puhelinneuvonta. KOTIRUOKA- LOUNAS ark. klo Ståhlberg-leipomon tuotteet Koulutie 3, Pirkkala P Av. ark , la sulj. KOTI JA PIHAPIIRI PUTKIASENNUS OLLI RAUTIO Putkialan remonttipalvelut Pirkkala LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Korjaa / Huoltaa tulostimet, kannettavat, PC:t Myy laadukkaat laitteet asennettuna KOTIPALVELU MILLI tarjoaa monipuolisia, luotettavia palveluja kodin arkeen. Alan koulutus ja usean vuoden työkokemus. Toimintamme on vastuuvakuutettua. Käytä kotitalousvähennys hyödyksesi! Soita, LAKIASIOINTI PERUNKIRJAT Kauppakirjat Testamentit ym. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P , ELÄIMET Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA ajanvaraus ma-to Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääkärin vastaanotto: Pitkäniementie 2 B, NOKIA Ajanvaraus ja neuvonta Päivystysalue iltaisin ja öisin: pieneläimet suureläimet KOTI JA PIHAPIIRI Kirjapaino Virtaset Oy T. Fax : painovirtaset@yritys.soon.fi Kyöstintie 10, PIRKKALA Puh Eläinlääkärit Unna Määttänen Saila Kariola Pia Mölsä Av. ma 12-19, ti-pe 9 19, la LEMMIKKIJUTTU Pirkkalan CM, Palmrothintie 2 Avoinna ma-pe 10 20, la SILMÄLÄÄKÄRI PALVELEE SINUA LIIKKEESSÄMME. V O I T K O N Y T N Ä H D Ä I L M A N E T T Ä S I R I S T Ä T? SOITA JA KYSY AIKAA. PIRKKALA: Kenkätie 4, puh Avoinna ma-pe 10-18, la Ompelimo Nina Serafina Suupantie PESULAPALVELUT Hyviä lukuhetkiä EPSON avoinna ark. klo 9 17 Satakunnankatu 35, Tampere syscontrol@syscontrol.fi

19 RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA jauhelihapihvit, kastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, kuningatarkiisseli. TI silakkapihvit, perunasose, kermaviilikastike, kasvis, tuoresalaatti, marjavispipuuro. KE possu- kasvispata, perunat, tuoresalaatti, persikkakiisseli. TO riistavuoka, salaatti, puolukkakiisseli. PE kinkkusipatti, perunat, kasvis, tuoresalaatti, marjapaistos, vaniljakastike. LA uunikala, perunasose, kasvis, tuoresalaatti, hedelmäsalaatti. SU hedelmäinen broilerpata, perunat / riisi, kasvis, tuoresalaatti, marjakiisseli. Päiväkoti- ja kouluruoka MA maksalaatikko, tuoresalaatti, puolukkahillo. TI kasvissosekeitto, raejuusto, pehmeä leipä, tuorepalat. KE tonnikala- perunavuoka, kukkakaali- parsakaali, porkkanaraaste. TO kaalipata, tuoresalaatti. TO. PE nakkikeitto, ruisleipä, tuorepalat. ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh Suupantie 2 A 10, Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Myydään Saksanpaimenkoiran narttupentu Pirkkalassa. Eritt. hyvä luonne, kaunis ja rohkea. Terv. palkitut vanhemmat. Mahd. myynti tai osasij. Puh Pirkkalan Kurikka, Pirttimäki 6. Siisti ja avara 1-tas. RT 3h+k+kph/ khh+vh+s, 75 m2, vm Elementti-/tiilirunkoinen. Varaava takka, korkea sisäkatto, hyvin säilytystilaa. PALVELEMME TEITÄ Hatanpäänvaltatie 40, TRE VENEILY Seurakunta lahjoitti makkarat PIRKKALAISEN viime viikon numerossa kerrottiin, että asunnottomien yön makkaratarjoilun lahjoitti Suupan K-kauppa. Tapahtuman grillimakkarat kustansi kuitenkin Pirkkalan seurakunta. K-Pirkanpoika lahjoitti jaossa olleet leivät. Kahvitarjoilusta huolehti Elokolo. Puh Vuokralle tarjotaan Remontoitu 1h+kk 32,5 m2 Loukonlahdesta. Heti vapaa / Sami, / Miia. Vuokralle annetaan hyvä kaksio, vh, parv. + sauna. Vap Tied. p Vuokrata halutaan Halutaan vuokrata / ostaa lämmin autotalli / autohalli paikka Pirkkalasta. P Löydetty Turrista vaaleanharmaa poikien Nopsa-nuorisopyörä. Tied. p YRITTÄJÄ! Varaa edullinen ilmoitustila tältä sivulta koko vuodeksi: Eija Forssell, puh VeProTech LEHTONEN Tarkennus VIIME Pirkkalaisessa olleen Kun en enää -runon lähettänyt Marja Kuukasjärvi haluaa tarkentaa, että hän ei ole itse kirjoittanut runoa. - Huomasin sen aikoinaan terveyskeskuksen seinällä ja kopioin tuntemattoman tekijän runon sieltä. Runo kosketti minua syvästi, Kuukasjärvi kertoo. GSM VENEIDEN JA POTKUREIDEN SYYSHUOLLOT PERÄ- MOOTTORIT Nyt uutena putkien taivutus esim. kaiteiden teko, vapatelineet ja tarkakaaret (20-50mm). VAKUUTUSYHTIÖIDEN KÄYTTÄMÄ veprotech@kolumbus.fi Leikkaa talteen PALVELEMME TEITÄ KUKKIA KOTI JA PIHAPIIRI * Putkityöt * Lämpöpumput * Automatiikka * Sähkötyöt * Kylmä-/ jäähdytyslaitteet P (24h) Pienikin ilmoitus kannattaa! MEILLÄ ON HUIPPUOSAAMINEN JA -LAITTEET - Antenniasennukset - Kuitu- ja kuparitietopuhelinverkot - AV-järjestelmät - Sähköasennukset p tai SIIVOUSPALVELU Meri-Tuulen Henkäys Oy Koti-, yritys- & ikkunanpesut Puh KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet terassi- ja ikkunamarkiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! Turkkirata 9, Pirkkala, p. (03) , myymälä ma-pe Mantantie Pirkkala Rakentaja, oman kodin ja pihan kunnostaja! Talomyyjä Riku-Pekka Rautio, p talomyynti.nokia@rautia.fi Palvelemme: ma pe la NOKIA Tervetuloa! Rounionkatu 1, NOKIA, puh , fax LIIKENNE TAKSI Ruusunoksa Bene, Late ja Tiina Palvelu on ilomme. P Vihiojantie 6 Puh Nyt myös Valkeakoskella Peuranoronkatu 5 Ari Helin Vuokrattavana H- ja P-AUTOJA Tmi Jere Uusitalo p Avoinna ma-pe 8 17, la 9 13 PIRKKALAINEN 19 Autosi puhdistaa Pirkkalan Carwash Yli 30 v. apuna autosähköpulmissa Kurikantie 5, Pirkkala Puh KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIOTALVIRENKAAT NYT EDULLISESTI 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ ,- 205/ ,- 195/70-15C 298,- 215/65-16C 368,- YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym. RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma Autokorjaamo PAINTSERVICE.FI Henkilö-/pakettiautojen Tekijänkuja 3, Pirkkala Puh ILMASTOINTIHUOLLOT Kaikkien autojen perushuollot Pirkkalan AUTOSÄHKÖ OY Teollisuustie 2 B 4, Pirkkala. Av. ma-pe /sop. muk. Puh LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Maija-Riitta Merikanto Vs. päätoimittaja p Anneli Salonen Ilmoitusmyynti p Karoliina Ahola Toimittaja p Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p Antti Jokinen Päätoimittaja VUOROTTELU- VAPAALLA Eija Forssell Ilmoitukset p Pirkkalainen Suupantie 2 A Pirkkala Puhelinvaihde Fax Avoinna ma-pe klo 9 16 Konttori: päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. konttori@pirkkalainen.com Ilmoitukset: yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset ilmoitukset@pirkkalainen.com Toimitus: juttuasiat toimitus@pirkkalainen.com Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,93 e takasivu... 0,98 e vuosi-ilmoitukset... 0,57 e kuolinilmoitukset... 0,62 e silmäkulma... 1,55 e määräpaikkakorotus... 0,09 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 23 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle alkaen: Kotimaa e Eurooppa e Muut alueet e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

20 20 PIRKKALAINEN TAKKEJA! Juuri nyt saat 20% alennuksen* kaikista ulkotakeistamme. Valitse mieleisesi koko valikoimasta myymälässä, kuvastossa tai netissä TARTU TILAISUUTEEN! Voimassa asti. *Ei voida yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin. 20% alennus* kaikista ulkotakeista LOPPUUN- MYYNTI KIIHTYY! % Vuokrasopimus päättyy. UUTTA! Myymälässämme myös MUSTANG REHUT. Ylöjärvi, Elotie Ark la Hööks HEVOSURHEILU HINNAT VOIMASSA TO-LA , ELLEI TUOTTEEN KOHDALLA TOISIN MAINITA. Tarjoukset myös netissä REILU KAUPPA Limousine naudan kalvoton ULKOFILEE pala ja pihvi, Suomi Kalamestan GRAAVILOHISIIVUT Norjan lohesta PAL VEL EMM E SUN NUN TAI SIN KLO Savuhovin KALIFORNIAFILEE siivuina Suomalaista porsaan lihaa 4 95 kg Plussakortilla ERÄ tuore norjalainen LOHIFILEE pakattuna Rajoitus 2 pkt/talous. Hinta ilman K-Plussa-korttia 9,95/kg 5 95 kpl 1 2pkt Euroshopper.-per oppe JÄÄTELÖKAKKU 500 g (1,00/kg) Yksittäin 0,69/kpl (1,38/kg) kg LE Plussakortilla sa la Valio OLTERMANNI 800g - 1 kg Tuore KUHAFILE -25% Rajoitus 1 kpl/talous. (5,95-7,44/kg) Viro Hinta ilman K-Plussa-korttia 7,95/kpl (7,95/kg) KALAMESTAN KONSULENTTI lauantaina klo kg Elävät SINISIMPUKAT kasvatettu Tanska, n. 1 kg pusseissa 4 99 Reilun kaupan luomu kahvi Classic Reco 500 g (11,98/kg) Reilun Kaupan luomu BANAANI Peru 1 69 PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). kg 5 99 pkt Reilun kaupan Starbucks KYLMÄKAHVIJUOMAT 220 ml (9,09/l) Yksittäin 2,25-2,39/kpl (10,23-10,86/l) 2kpl kg kg Plussakortilla KLEMENTIINI 1,5 kg pss Espanja (1,26/kg) Hinta ilman Plussa-korttia 2,29/pss (1,53/kg) 1 89 Reilun kaupan TÄYSMEHU appelsiinimango 1 l (1,89/l) pss kg 1 89 prk Lisätiedot Vastuullisuus

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Me Itse ry. Tule mukaan toimintaan!

Me Itse ry. Tule mukaan toimintaan! Me Itse ry Tule mukaan toimintaan! Haluamme kaikille yhteis Me Itse -yhdistyksessä kehitysvammaiset ihmiset voivat toimia yhdessä. Saamme toisiltamme tietoa, tukea ja rohkeutta niin, että voimme itse vaikuttaa

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 116 Routamaa, Hannu KOK 504 2851,000 pankinjohtaja 2. 163 Rissanen, Helena SDP 488 2195,000 pormestari

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli

asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Sopimuksen tarkoitus ja tavoitteet

Sopimuksen tarkoitus ja tavoitteet 2 YHTEISTYÖSOPIMUS: allekirjoitettu 9.3.2015 PIRKKALAN KUNNAN JA PIRKKALAN YRITTÄJIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 Sopimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tällä sopimuksella Pirkkalan kunta ja Pirkkalan Yrittäjät

Lisätiedot

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Tiistaina klo 19.30 19.43 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot