ETTEPLAN OYJ:N ASIAKASLEHTI KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ. elinkaariajattelun avulla. Etteplan KASVAA KIINASSA. Saabin lentokoneisiin. uusinta sensoriteknologiaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETTEPLAN OYJ:N ASIAKASLEHTI KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ. elinkaariajattelun avulla. Etteplan KASVAA KIINASSA. Saabin lentokoneisiin. uusinta sensoriteknologiaa"

Transkriptio

1 1 09 ETTEPLAN OYJ:N ASIAKASLEHTI KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ elinkaariajattelun avulla Etteplan KASVAA KIINASSA Saabin lentokoneisiin uusinta sensoriteknologiaa

2 Pääkirjoitus ASIAKASLEHTEMME PLANETTE on viime vuoden julkaisutauon jälkeen uudistuneena luettavillasi. Lehden tavoitteena on jakaa yhdessä lukijoidemme kanssa innostuksemme tekniikkaan ja kertoa tekniikan kehittymisestä sekä sovelluksista, joita olemme saaneet tehdä asiakkaidemme kanssa. Kansainvälisempi, monipuolisempi Etteplan TÄSSÄ NUMEROSSA toimitusjohtajamme Matti Hyytiäinen käy keskustelua Kone Oyj:n tuotekehitysjohtaja Jussi Oijalan kanssa tuotteen elinkaariajattelusta ja sen tuomista hyödyistä. Tekniikan huippuosaamista edustavat artikkelit Outokummun Tornion tehtaasta ja Intelligent Devices -vakiopalstan artikkeli, jossa keskitymme tällä kertaa Saab Aerosystemsin miehittämättömiä lentoja varten kehittämään teknologiaan, jonka suunnittelu- ja testausprosessissa Etteplan on ollut vahvasti mukana. SUUNNITTELULIIKETOIMINNAN LUONNE on muuttunut vastaamaan tuotannollisen toiminnan globaalia liiketoimintalogiikkaa ja asiakkaamme odottavat saavansa tasalaatuisia suunnittelupalveluja aikavyöhykkeestä ja paikasta riippumatta. Etteplanin Kiinan toiminnot vastaavat tähän globaalin liiketoiminnan tarpeeseen. Kiinan toiminnasta kerrotaan sivuilla Suunnittelemiemme lopputuotteiden taustalla on laaja osaajajoukko, jonka työstä kerrotaan lehden loppuosassa. Smart People -palstalla työstään kertoo lujuuslaskija Tuomo Liimatainen. LEHDEN TAUON JA UUDISTUMISEN AIKANA myös Etteplan on muuttunut. Vuoden 2008 yritysostot ovat kasvattaneet ennestäänkin laajaa osaamista. Uudistuneen lehden ensimmäisessä numerossa on syytä kerrata, minkälainen yritys Etteplan on. Etteplan tuottaa monipuolisia teknisen suunnittelun ja informaation palveluja eri toimialoille, kuten auto-, lentokone-, puolustusväline- ja materiaalinkuljetusteollisuudelle sekä sähkön tuotanto- ja voimansiirtosektorille. Palveluiden taustalla on yli insinöörin taidot ja yrityksessä 25 vuoden aikana kertynyt kokemus. Hyvää alkanutta vuotta 2009 Outi-Maria Liedes Henkilöstö- ja viestintäjohtaja (ja insinööri itsekin) 2

3 Koonnut: Hanna Huusko Kuva: Gesab Engineering Planette News MUUTOKSIA ETTEPLANIN YLIMMÄSSÄ JOHDOSSA Gesab Engineering AB muutti nimensä Etteplaniksi Konsernin johtoryhmän jäseniä ovat alkaen toimitusjohtaja Matti Hyytiäinen, liiketoimintajohtaja Tom Andersson, liiketoiminnan kehitysjohtaja Pia Björk, talousjohtaja Per-Anders Gådin, liiketoimintajohtaja Risto Koivunen, henkilöstö- ja viestintäjohtaja Outi-Maria Liedes ja liiketoimintajohtaja Juha Näkki. Konsernin johtoryhmän uusi kokoonpano tukee yhtiön kehittymistä entistäkin kansainvälisemmäksi, yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhtiön nykyinen varatoimitusjohtaja Jukka Rausti jää eläkkeelle vuoden 2009 aikana. Hän siirtyy hallituksen johtavaksi neuvonantajaksi ja raportoi hallituksen puheenjohtaja Heikki Hornborgille. Gesab Engineering AB siirtyi Etteplanin tuotemerkin alle 1. lokakuuta Tuotemerkin vaihdolla vahvistetaan viestiä siitä, että kuulumme samaan yritykseen ja tarjoamme asiakkaillemme suuren konsernin mahdollistamaa luotettavuutta ja laaja-alaista teknistä osaamista. Gesab Engineering AB tarjoaa tuotekehityspalveluita erityisesti ajoneuvo- ja lentokoneteollisuudelle, sekä asiakkaille kuluttajatuotteiden alueella. Gesab Engineering AB on kuulunut Etteplan-konserniin vuoden ajan. Gesabilla on konttoreita Göteborgissa, Eskilstunassa, Kalmarissa, Trollhättanissa ja Tukholmassa. Yrityksessä työskentelee noin 250 henkilöä. Gesab Engineering tarjoaa tuotekehityspalveluita erityisesti ajoneuvoteollisuudelle. ETTEPLANIN KASVU JATKUI VUONNA 2008 Etteplan Oyj allekirjoitti heinäkuussa 2008 sopimuksen ruotsalaisen Innovation Team AB:n osake-enemmistön ostamisesta. Vuonna 1989 perustettu yritys tarjoaa tuotekehityspalveluita pääasiassa lääketeollisuuden laitevalmistajille sekä muille korkean teknologian yrityksille energia- ja telekommunikaatioalalla. Helmikuussa Etteplanille luovutettiin Suomen tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto. Palkinnon tavoitteena on edistää yritysten toimintaa kansainvälisessä ympäristössä sekä kykyä kehittää ja soveltaa uusia toimintamalleja. Etteplan Oyj teki tammikuussa 2008 sopimuksen ruotsalaisen Cool Engineering AB:n koko osakekannan ostamisesta. Vuonna 1989 perustettu yritys tarjoaa testaus- ja analyysipalveluja erityisesti ajoneuvoteollisuudelle. Huhtikuussa allekirjoitettiin sopimus Eteco Oy:n koko osakekannan ostamisesta. Vuonna 1987perustettu yritys on erikoistunut paineenalaisten laitteiden ja putkistojen laskenta- ja suunnittelupalveluihin. Yhteisyritys Etteplan Vataple Technology Centre Ltd. aloitti toimintansa elokuussa 2008 ja se tarjoaa suunnittelu- ja teknisen informaation palveluita Etteplanille ja sen tytäryhtiöille. Etteplan täytti 25 vuotta Neljä kaukokatseista suunnittelutoimiston omistajaa, Ensio Juotasniemi, Tero Elomaa, Tapani Mönkkönen ja Esko Poltto, näkivät vuonna 1983 tarpeen tarjota yhdessä suunnittelupalveluja. Nyt konsernilla on yli 60 toimipistettä ympäri maailmaa TAMMI HELMI MAALIS HUHTI TOUKO KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU

4 Dialogue Teksti: Riikka Söderlund Kuvat: Jukka Uotila Kustannussäästöä ja ekotehokkuutta elinkaariajattelun avulla TUOTTEEN ELINKAAREN HALLINTA ON KILPAILUVALTTI, JOKA EROTTAA JYVÄT AKANOISTA. ETTEPLANIN TOIMITUSJOHTAJA MATTI HYYTIÄINEN JA KONEEN TEKNOLOGIAJOHTAJA JUSSI OIJALA ISTUIVAT ALAS PUIMAAN ELINKAAREN HALLINNAN MERKITYSTÄ. Hyvinkään Myllykadulla on lämmin ja välitön tunnelma, vaikka ulkona vihmoo vettä. Matti Hyytiäinen ja Jussi Oijala ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia, ja yhteinen sävel myös elinkaariajattelun määrittelyssä löytyy nopeasti. Tuotteen elinkaaren hallinta ja elinkaariajattelu on kestävää kehitystä. Näen sen niin, että siinä pyritään tehokkaasti hallitsemaan tuotteen hiilijalanjälkeä koko sen elinkaaren ajan, tiivistää Oijala. Toinen näkökulma on elinkaariajattelu bisnesstrategiana. Kyse on siis myös tuotesuunnittelufilosofiasta, Hyytiäinen lisää. Hyytiäinen ja Oijala painottavat, että ekotehokkuuden ja taloudellisen tehokkuuden optimointi on tuotteen elinkaaren hallinnan tarkoitus ja lopputulos. Oijala huomauttaa, että nämä kaksi tekijää kulkevat useimmiten käsikädessä. Meillä on luotettava tuote, joka on helposti huollettava, tehokkaasti valmistettu ja jonka taustalla on innovatiivisia ratkaisuja. Kaikilla näillä tekijöillä voidaan parantaa samaan aikaan sekä tuottavuutta että ympäristöystävällisyyttä. Ei ole mitään osa-aluetta, missä meillä kestävä kehitys ja elinkaariajattelu sotisivat toisiaan vastaan, Oijala kiteyttää. TEKNINEN INFORMAATIO TALTEEN Siirrymme kahvin ja omenapiirakan ääreen ruotimaan aihetta hieman syvemmin. Kahvikupin ääressä miehet innostuvat pohtimaan teknisen EKOTEHOKKUUDEN JA TALOUDELLISEN TEHOKKUUDEN OPTIMOINTI ON TUOTTEEN ELINKAAREN HALLINNAN TARKOITUS JA LOPPUTULOS. informaation merkitystä kansainvälisessä liiketoiminnassa. Tuotekehitysprosessin aikana syntyy aina tietomassa, aineeton omaisuuserä, jolla tarkoitetaan tuotteen teknisiä ominaisuuksia ja teknisiä tietoja. Elinkaaren hallinnassa tärkeää on teknisen informaation hallinta. Oleellista on tuotteen teknisen informaation tehokas hyödyntäminen matkan aikana. Esimerkiksi Koneen tuotteet käyvät läpi lukuisia prosesseja elinkaarensa aikana. Tulee tuotannon siirtoja, huoltoliiketoiminnan tarpeita eri puolilla maailmaa, tuotteiden modernisointia käytön aikana ynnä muuta, Hyytiäi- 4

5 5 Jussi Oijala (vas.) ja Matti Hyytiäinen tietävät, että elinkaaren hallinta on tulevaisuuden kilpailuvaltti.

6 nen muistuttaa. Etteplan tarjoaa ratkaisuja tuotteen teknisen informaation hallintaan erityisesti globaalissa liiketoimintaympäristössä, jossa informaation lokalisointi on tarpeen. Teknisen informaation hyödyntäminen tulee hyvin usein esille siten, että asiakasyritys päättää viedä Suomessa kehitetyn laitteen tuotannon toiseen maahan. Silloin se, missä muodossa tekninen informaatio on, ratkaisee kuinka helposti tuotannon siirron voi tehdä, Hyytiäinen selventää. Jussi Oijala vahvistaa, että teknisen informaation hyödyntäminen on Koneellekin avainkysymys. Aiemmin meillä oli lokaalit tehtaat, lokaalit tuotteet ja lokaalit toimittajat. Toimimme paikallisilla pelisäännöillä. Sitten lähdettiin viemään eurooppalaista tuotetta Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Nyt on opittu, että tuote kannattaa ehdottomasti jo lähtökohdiltaan suunnitella globaaliksi, Oijala kertoo. ELINKAAREN HALLINNASSA TÄRKEÄÄ ON TEKNISEN INFORMAATION HALLINTA. YKSI ALUSTA, MONTA MUUTTUJAA Elinkaariajattelu globaalissa organisaatiossa on haasteellista. Hyytiäinen ja Oijala listaavat erilaiset yrityskulttuurit, toimintaympäristöt ja inhimilliset tekijät asioiksi, jotka saattavat aiheuttaa yhteentörmäyksiä, kun elinkaarimalli otetaan osaksi yrityksen toimintaa. Elinkaariajattelu vaatii laajoilta joukoilta yhteistä näkemystä siitä, miten asioita tehdään. Toisaalta täytyy palvella kokonaisuuden etua, mutta samalla myös tietyn yksikön etua. Tasapainon hakeminen on suuri haaste, koska globaali toimintaympäristö edellyttää globaalia tuoteplatformia. Pitää pystyä toimimaan hyvin laajojen joukkojen kanssa; saada yhteinen tahtotila aikaan, Hyytiäinen arvioi. Myös toimivan alihankintaverkoston rakentaminen kuuluu kattavaan elinkaaren hallintaan. Kriittinen vaihe elinkaaren hallinnassa on, kun alihankkija mahdollisesti ehdottaa parannuksia, joiden avulla osa tai palvelu voidaan tuottaa nopeammin tai kustannustehokkaammin. Tämä on usein herkkä vaihe, koska suunnittelijasta riippuu, hyväksytäänkö muutokset ja toiseksi miten muutosta hallitaan, Hyytiäinen pohtii. Toinen vastaava tilanne kohdataan silloin, kun volyymituotanto loppuu. Kun vanhan mallin valmistus lakkautetaan, on meidän löydettävä toimittaja, joka ylläpitää edelleen pientä toimitusputkea. Siinä vaiheessa avainkysymyksiksi nousevat kustannustehokkuus, sopivan toimittajan löytäminen ja tuotannon hallittu siirtäminen uudelle toimittajalle, Oijala kertoo. Siirtymävaiheissa tuotteeseen liittyvä tietotaito ja dokumentaatio on sujuvan prosessin edellytys. Etteplanin vahvuusalueisiin kuuluu juuri tämänkaltaisten prosessien hallinta. ELINKAARIMALLI ON EKOTEHOKAS Kone on elinkaariajattelussa kärkiyrityksiä maailmassa. Ympäristönäkökohdat huomioidaan myös liiketoimintastrategiassa ja tuotteiden ekotehokkuutta pyritään parantamaan konkreettisilla toimenpiteillä. Tämä ei ole meille pelkkää puhetta ja markkinointia. Olemme asettaneet tavoitteeksi nostaa hissiemme energiatehokkuutta 50 prosenttia vuoden 2006 tasosta vuoteen 2010 mennessä. Välietappi saavutetaan tänä vuonna, kun lanseeraamme mallin, jossa energiatehokkuutta on parannettu jo 30 prosenttia, Oijala hymyilee. Energiatehokkuutta on lähdetty tavoittelemaan konkreettisilla ratkaisuilla, kuten parantamalla käyttöteknologiaa, moottoreita, sähköistysjärjestelmiä ja valaistusta. Oijala arvioi, että tiukka tavoitteiden asettaminen ja fokus tuottavat tulosta. Tuotteen hiilijalanjälkeen vaikuttavat monet tekijät: tuotteen energiakulutus, mitä materiaaleja sen tekemiseen on käytetty ja miten se on huollettavissa. Myös alihankkijoilta vaaditaan tehokasta ympäristöajattelua, Oijala muistuttaa. Etteplan on mukana tuotekehityksessä toteutusvaiheesta eteenpäin ja tekee toimitussuunnittelua, kun Koneen tuotteita lanseerataan markkinoille. Vaikka tuotteet on hyvin standardoitu, niin asiakkaat haluavat omia ratkaisujaan. Silloin asiakkaan ratkaisut mukautetaan tuoteratkaisuun, sovitetaan asiakkaan ympäristöön ja Etteplan toteuttaa toimitussuunnittelun, Hyytiäinen selventää. Yhteistyö näkyy konkreettisesti Etteplanin Myllykadun toimipisteen käytävillä. Koneen hissien ovet käyvät tasaiseen tahtiin, kun työntekijät siirtyvät kerroksesta toiseen. TULEVAISUUDEN KILPAILUVALTTI Etteplan kehittää jatkuvasti tuotetiedon kokonaisvaltaista hallintaa. 6

7 Lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan on yksi firma, yksi tapa toimia ja yksi tuoteratkaisu, joka kattaa koko globaaliin organisaatioon. Koneen tuotteiden elinkaariajattelua tullaan tulevaisuudessa kehittämään erityisesti huoltotoimenpiteiden osalta. Miten huolletaan laitteita, mitä huoltomenetelmiä käytetään, miten suunnitellaan huoltoreitit, miten käytetään kaukovalvontaa tehokkaammin, Oijala luettelee. Pyrimme myös kehittämään laitteen diagnostiikkaa, joka ennakoi tulevat viat, jolloin pystytään edelleen vähentämään turhaa huoltoa ja turhia vikoja. Sekä Hyytiäinen että Oijala ovat yhtä mieltä siitä, että elinkaariajattelu on potentiaalinen uusien innovaatioiden lähde. Sen puitteissa on yhä paljon tehtävissä. Loppujen lopuksi kyse on erottautumisesta. Me näemme tämän niin, että kun hyödynnämme elinkaariajattelua tehokkaasti niin olemme parempia kuin muut, Oijala hymyilee. MATTI HYYTIÄINEN on toiminut Etteplanin toimitusjohtajana vuoden 2008 alusta alkaen. Aiemmin hän on työskennellyt Kone Oyj:n palveluksessa mm. globaalista liukuporrasliiketoiminnasta vastaavana johtajana. Hän on toiminut myös sekä Koneen Kiinan että Indonesian yhtiöiden toimitusjohtajana. ELINKAARIAJATTELU ON UUSIEN INNOVAATIOIDEN LÄHDE. JUSSI OIJALA on työskennellyt Koneen palveluksessa viime 18 vuotta. Hän on ollut mukana tuotekehityksessä ja tuotannossa ympäri maailmaa. Nykyään Oijala vetää Kone Oyj:n globaaleja tuotekehitysyksiköitä ja vastaa ns. solution creation -prosessista. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat myös tuotteen ylläpito sen elinkaaren aikana sekä kestävä kehitys. 7

8 Teksti: Nora Forsman Kuvat: IndexOpen ja Junnu Lusa Etteplan kasvaa ETTEPLANIN TOIMINTA ON ENTISTÄ MONIPUOLISEMPAA KIINASSA. VATAPLE GROUPIN KANSSA PERUSTETTU YH- TEISYRITYS ON VAUHDITTA- NUT KASVUA JA LISÄNNYT PALVELUVALIKOIMAA. Etteplan aloitti toimintansa Kiinassa vuonna 2004, jolloin perustettiin Etteplan Consulting Shanghai Co. Ltd. Toiminta laajeni entisestään viime vuonna, kun Etteplan allekirjoitti Vataple Groupin kanssa sopimuksen suunnittelupalveluiden kehittämisestä Kiinassa. Yhteisyritys Etteplan Vataple Technology Centre Ltd aloitti toimintansa elokuussa Etteplanin Kiinan operaatioiden johtaja Tracy Hakala kertoo, että Vataple-yhteistyön ansiosta Etteplanin asema Kiinassa on entistä vahvempi. Uusi yhteisyritys tuottaa monipuolisia suunnittelu-, konsultointi- ja teknisen information palveluita Etteplanille ja tytäryhtiöillemme ja tietenkin nykyisille ja uusille asiakkaillemme, Hakala summaa. LAAJA PALVELUVALIKOIMA Vataple Group on yksityisomisteinen yritys, joka on erikoistunut lentoasemien laitteistojen ja laitteistokomponenttien valmistukseen ja kokoonpanoon sekä teollisuuspuistojen kehittämiseen. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Hong Kongissa, mutta sillä on toimintoja Kiinan lisäksi Australiassa ja USA:ssa, Hakala selventää. Hakala aloitti työt Shanghaissa vuoden alussa, jonne hän siirtyi Etteplanin Vantaan toimipisteestä. Tuotteiden lokalisaatio- ja konsultointipalveluiden lisäksi tarjoamme konetekniikka- ja automaatiosuunnittelua, ohjelmistokehitystä, elektroniikkasuunnittelua, lujuuslaskelmia ja kansainvälisiä standardeja noudattavaa teknisen informaation palvelua, Hakala luettelee. MONTA TIETÄ LAADUKKAA- SEEN LOPPUTULOKSEEN Hakala kertoo, että Kiinan markkinoille tuleminen voi olla vaikeaa ilman paikallista tietotaitoa. Autamme asiakkaitamme muun muassa suhteiden luomisessa tavarantoimittajien kanssa. Paikallinen bisneskulttuuri poikkeaa melkoisesti eurooppalaisesta. Lokalisaatiopalveluihin liittyy olennaisena osana myös eurooppalaisten laatuvaatimusten ylläpito. Kiinassa työskentelytavat ovat erilaiset verrattuna esimerkiksi läntiseen Eurooppaan. Lopputuote on laadultaan samantasoinen kuin vastaava eurooppalainen tuote, mutta Kiinassa valmistusprosessi on perinteisesti ollut hieman erilainen. Täällä on ollut tapana hioa tuotetta ja tehdä siihen muutoksia koko prosessin ajan, kun taas Euroopassa laatuvaatimukset ovat suunnittelun aloittamisesta asti korkeat, Hakala toteaa. Asiakas voi laajentaa turvallisesti toimintaansa Kiinan markkinoille Etteplanin kautta. Tuotteiden stan- 8

9 Kiinassa dardit vaihtelevat usein maan mukaan. Standardien muuttaminen toisen valtion vaatimusten mukaiseksi on Etteplanin ydinosaamista. Mikäli asiakas haluaa tehdä yhteistyötä kanssamme Kiinassa, voi meihin ottaa yhteyttä kaikkien Etteplanin toimistojen kautta niin Suomessa, Ruotsissa, Italiassa kuin Shanghaissakin, Hakala sanoo. IDÄN JA LÄNNEN VAHVUUDET KOHTAAVAT Kiinassa on paljon mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Hakala kertoo, että suurimmat haasteet ovat liittyneet toiminnan aloittamiseen. Alussa vaaditaan paljon tiimityötä, ennen kuin prosessit ja käytännöt vakiintuvat. Aktiivinen kommunikaatio on luonnollisesti tärkeää, koska asiakkaamme ovat hajallaan joka puolella maailmaa. Monet projektit ovat etätyötä asiakkaiden kanssa, jotka työskentelevät pääsääntöisesti toisessa maassa tai maanosassa. Hakala on erittäin tyytyväinen Etteplanin Kiinan tiimiinsä. Meillä yhdistyy vahva paikallisen liiketoiminnan tuntemus eurooppalaiseen ammattitaitoon. Tiimimme on kokenut ja motivoitunut. Luotan kasvavan tiimini ammattitaitoon täysin, Hakala kertoo tyytyväisenä. 9

10 China Team Antti Kankainen (osastopäällikkö, Etteplan Shanghai) Maggie Wang (toimistopäällikkö, Etteplan Shanghai) Maggie on teknisen suunnittelun opintojensa jälkeen työskennellyt useassa alan yrityksessä, mutta tultuaan Ette planille vuonna 2004, hän löysi oman paikkansa. Etteplan on juuri sitä, mitä olen etsinyt. Toimistossamme mennään aina suoraan asiaan, ilman turhia keskusteluja, siksi pidän työskentelystä täällä, Maggie kertoo. Suomalaisessa yrityksessä työskentely tuo mukanaan paljon etuja. Työkulttuuri on tehokas mutta vapaa-aikaa perheen kanssa arvostetaan myös. Tietenkin haasteitakin löytyy, enimmäkseen kulttuurierojen suhteen. Suomen ja Kiinan välillä on paljon eroja. Onkin tärkeää, että osapuolet ymmärtävät toisiaan, Maggie miettii. Hän toivottaa Etteplanin asiakkaat tervetulleeksi Kiinaan ja muistuttaa, että eroja tärkeämpää ovat samankaltaisuudet. Meillä on paljon yhteistä: rakkaus, ystävyys, perhe, melankolisuus, Maggie listaa. Vuonna 2009 Maggie jatkaa monia, jo nyt käynnissä olevia projekteja. Mukaan mahtuu kuitenkin aina myös uusia, mielenkiintoisia haasteita, hän hymyilee. Antti aloitti työt Etteplanilla suoraan koulun penkiltä. Hän valmistui tuotantotekniikan insinööriksi vuonna Etteplan etsi paikallisessa sanomalehdessä projektipäällikköä, joten hain paikkaa. Työsopimus kirjoitettiin saman tien haastattelussa ja kaksi päivää myöhemmin aloitin työt. Kaikki tapahtui todella nopeasti, Antti muistelee. Vuonna 2004 hän siirtyi Hyvinkäältä Shanghaihin ja on työskennellyt siitä lähtien Kiinassa. Antti on tyytyväinen voidessaan työskennellä suomalaisessa yrityksessä ulkomailla. Antin vastuualue laajenee vuonna Hän jatkaa työtään Shanghain toimipisteessä. 10 Tracy Hakala (johtaja, Kiinan toiminnot) Tracy on varsin tuore etteplanilainen. Hän aloitti työt viime elokuussa Vantaalla, mutta siirtyi tammikuussa 2009 johtamaan Etteplan Kiinaa. Palasin ikään kuin juurilleni Shanghaihin. Suoritin BBA-tutkinnon Shanghain yliopistossa pääaineenani kansainvälinen liiketoiminta. Jatkoin opintojani vielä Yhdysvalloissa ja MBA-tutkinnon suoritin vuonna 1998, Tracy Hakala kertoo. Tracy asui Suomessa lähes kymmenen vuotta. Ennen Etteplania hän työskenteli muun muassa Koneella ja Perloksella sekä kansainvälisissä konsultointitehtävissä. Suomen työkulttuurissa arvostan eniten avoimuutta, tasa-arvoisuutta ja työtovereiden keskinäistä kunnioitusta. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, rakastan Suomen luontoa ja ihmisiä. Tracy kertoi Kiinaan paluun olleen jännittävää, koska Kiina on kehittynyt ja muuttunut valtavasti kymmenessä vuodessa. Tulevat vuodet ovat täynnä haasteita. Palaan kotiin, mutta samalla kaikki on uutta. Kiina ei ole enää sama maa, kun sieltä lähtiessäni, Tracy toteaa.

11 Teksti: Riikka Söderlund Kuvat: Outokumpu Oyj Outokummun Tornion tehtaalla valmistetaan ruostumatonta terästä uusinta teknologiaa soveltaen. RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ HUIPPUTEKNOLOGIAA SOVELTAEN Outokumpu Tornio Works sijaitsee Perämeren pohjukassa lähellä Suomen ja Ruotsin rajaa. Tehtaan työntekijää valmistavat ferrokromia ja ruostumatonta terästä soveltamalla valmistusmenetelmissään uusinta teknologiaa. Etteplanin Pohjois-Suomen toimistojen henkilökunta on jo vuosia osallistunut tehtaan kunnossapitosuunnitteluun ja investointiprojektien toteutukseen pääasiassa kone-, laite-, putkisto-, sähkö- ja automaatiosuunnittelun osalta. Outokumpu Tornio Works toteutti luvun alkupuolella mittavia investointiprojekteja kaksinkertaistaen tuotantokapasiteettinsa. Outokumpu pyrkii jatkossakin kehittämään Tornion tuotantolaitoksia yhä kilpailukykyisemmiksi ja tulemme tarvitsemaan suunnittelupalveluja, joihin kaivataan myös Etteplanin terästeollisuudesta hankkimaa osaamista, kertoo Outokumpu Tornio Worksin suunnittelupäällikkö Jyrki Heikkinen (kuvassa). Outokumpu Oyj toimii noin 30 maassa ja työllistää ihmistä. Tehtaita yrityksellä on Suomessa, Ruotsissa, Britanniassa ja USA:ssa. 11

12 Intelligent devices Teksti: Riikka Söderlund Kuvat: Saab Aerosystems Huippuluokan konsultointia korkeuksissa MITÄ TAPAHTUU, KUN YHDISTETÄÄN LENTO- KONEIDEN TÖRMÄYSTESTI, UUSI SENSORI- TEKNOLOGIA JA ETTEPLANIN INSINÖÖRI? ONNISTUNUT TESTILENTO, JOKA VARMISTAA SAAB AEROSYSTEMSIN UUDEN TEKNOLOGIAN MENESTYKSEN. Miehitetyillä lennoilla törmäyksen välttäminen on pitkälti pilotin vastuulla. Miehittämättömillä lennoilla sen sijaan sensoriteknologian rooli on ratkaiseva. Tämä ruotsalainen lentokoneiden sensoriteknologian kehityshanke on nimeltään Sense and Avoid Technology demonstration. Se on Saab Aerosystems Ltd:n projekti, jossa Etteplan Oyj:hin kuuluva konsulttiyhtiö Lutab on ollut vahvasti mukana. Tavoitteena on kehittää sensoritekniikkaa, jonka avulla miehittämättömät lentokoneet välttävät törmäykset ilmassa. Kun aloitimme projektin vuonna 2006, kukaan ei ollut onnistunut tässä aikaisemmin. Lähes täydellinen onnistuminen tarkoittaa sitä, että lentokoneiden siivet vain hipaisevat toisiaan. Parhaasta mahdollisesta valmistautumisesta huolimatta todellinen testaus oli siis jännittävää, Lutabin ryhmänjohtaja Erik Petrini kertoo. Nyt tiedän, että olen käytännössä immuuni matkapahoinvoinnille. Samaa ei voi sanoa muista testilennon osaanottajista, hän lisää nauraen. Ennen lentokoneiden nousua ilmaan, ehti tapahtua paljon. Erik on työskennellyt Saab-ryhmän jäsenenä koko projektin ajan. Tässä projektissa vastuualueenani olivat esitutkimukset, toimintakonsepti, vaatimusten määritys ja hallinta, ennakkosuunnittelu, yksityiskohtainen suunnittelu, toteutus, toiminnan testaus, integraatiotestaus, lentotestaus ja lennon jälkeinen analyysi, Petrini luettelee. MIEHITTÄMÄTTÖMÄT LENNOT YLEISTYVÄT Miehittämättömiä lentoja käytetään sekä siviili- että sotilaallisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi liikenteenvalvontaa, myrskyvahinkojen arviointia ja sotilaallista tiedustelua voidaan suorittaa miehittämättömien lentojen avulla niiden kustannustehokkuuden vuoksi. Viime kymmenen vuoden aikana miehittämättömät lennot ovat yleistyneet merkittävästi. Ne eivät ole ainoastaan tavallista edullisempia, vaan lentokone myös pysyy ilmassa paljon pidempään, Petrini selittää. Tämän päivän miehittämättömillä lennoilla käytetään kameraa, jonka avulla lennonjohto valvoo ympäristöä. Miehittämättömiä lentoja voidaan nyt käyttää vain sellaisilla alueilla, joilla on vähän tai ei lainkaan liikennettä. Sense and Avoid -tekniikan ansiosta miehittämättömät lentokoneet voivat lentää minne tahansa turvallisuutta vaarantamatta. Kun aloitimme projektin, tukenamme oli tutkimuksia, jotka osoittivat, että on mahdollista rakentaa järjestelmä, jonka avulla törmäykset voidaan välttää yhtä hyvin kuin 12

13 TAVOITTEENA ON KEHITTÄÄ MIEHITTÄMÄTTÖMÄT LENNOT MAHDOLLISTAVA TEKNIIKKA, JONKA AVULLA VOIDAAN ESTÄÄ TÖRMÄYKSET ILMASSA. Erik Petrini on työskennellyt yhteistyössä Saab Aerosystemsin kanssa jo usean vuoden ajan. miehitetyillä lennoilla. Tiesimme, että se oli teoriassa mahdollista, ja aloitimme käytännössä kehittelyn tyhjästä, Petrini selittää. Lutab on tehnyt Saab Aerosystemsin kanssa yhteistyötä aiemminkin monilla Sense and Avoid -projektissa käytetyillä aloilla. Lutab pystyy tarjoamaan ainutlaatuista järjestelmä- ja lentoturvallisuusosaamista. ONGELMANRATKAISULLA ONNISTUMISEEN Sense and Avoid -tekniikan esittely oli ennennäkemätön kokeilu. Ratkaistavana oli monia ongelmia, ennen kuin lentokoneet olivat valmiina nousemaan ilmaan. Suurin tekninen haaste oli käyttää ainoastaan kameroita väistöliikkeen ajoittamiseen, Petrini selittää. Käytimme yli tuhat miestyötuntia varmistaaksemme projektin tämän osan onnistumisen. Se oli kaikkein vaikeinta, mutta se kannatti, ja menestyimme todella hyvin, hän lisää. Projektin onnistumisesta kertoo tulosten lisäksi myös se, että projekti pysyi aikataulussaan ja budjetissaan. Lopullisen analyysin pitäisi valmistua vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana. Tiesimme, että kamerat aiheuttavat ongelmia, joten käytimme niihin runsaasti aikaa ja varmistimme riittävät laitteistoresurssit. Parasta kaikessa oli tietysti se, että saavutimme tavoitteemme jo ensimmäisellä testilennolla, Petrini sanoo. Uusi tekniikka ei tarkoita sitä, että miehittämätöntä lentokonetta ohjaavan pilotin ei tarvitse valvoa lentoa, mutta se parantaa turvallisuutta ja valvontamahdollisuuksia. Saab Aerosystems aikoo kehittää Sense and Avoid -tekniikkaa edelleen ja valmistaa siihen perustuvia todellisia tuotteita. Ennen tuotteiden esittelyä on kuitenkin suoritettava vielä monia turvallisuustestejä. Lutab ja Erik Petrini jatkavat työtään Saab Aerosystemsin kanssa tämän ja muiden projektien parissa. 13

14 Teksti: Helena Hujala Kuva: Ari Nakari Lujuusoppi vahvasti hallussa Smart People MIKÄ ON TEHTÄVÄSI ETTEPLANISSA? Olen lujuuslaskija. MILLAISTA YKSITTÄISTÄ TYÖTÄ TEET JUURI NYT? Tällä hetkellä teen painesuodattimen runkorakenteiden väsymismitoitusta ja optimointia. MILLAINEN KOULUTUS TÄLLAI- SEEN TYÖHÖN TARVITAAN? Olen koulutukseltani konetekniikan diplomi-insinööri, mutta koulutuksella itsessään ei ole merkitystä, kunhan lujuusoppi ja rakenteiden mekaniikka vaan ovat hallussa. MITÄ KAIKKEA LUJUUSLASKEN- TA PITÄÄ SISÄLLÄÄN? Nimike lujuuslaskija on hieman harhaanjohtava siinä mielessä, että nykyisin suurin osa lujuustarkasteluista tehdään elementtimenetelmällä (FEM). Käytännössä työni onkin enemmän mallinnusta ja analysointia kuin numeroiden pyörittelyä. Lujuuden tutkimisen lisäksi työ sisältää myös mekaniikan ja kuormitusten laskentaa. MIKÄ ON OMA ERIKOISOSAA- MISESI LUJUUSLASKENNASSA? Väsyminen, erityisesti hitsattujen rakenteiden väsyminen. Tuomo Liimatainen on hitsattujen rakenteiden väsymisen erikoisasiantuntija Etteplanin Lappeenrannan toimipisteessä. Kuka? TUOMO LIIMATAINEN IKÄ: 29 KOULUTUS: konetekniikan diplomi-insinööri URA: Etteplanissa vuodesta 2004 KOTIPAIKKA: Lappeenranta HARRASTUKSET: liikunta, metsästys, seurakunnallinen toiminta MILLAISESSA TIIMISSÄ TYÖSKENTELET? Lappeenrannan tiimissä meitä on viisi lujuuslaskijaa, mutta yhteistyötä tehdään myös muiden Etteplanin toimistojen laskijoiden kanssa. Kaiken kaikkiaan Etteplanilla on 15 lujuuslaskijaa Suomessa, sekä toistakymmentä Ruotsin toimistoissa. MITEN TYÖPROSESSI TIIMISSÄ ETENEE? Projektipäällikkömme Tenovaaran Heikki jakaa työt meille muille laskijoille. Työ on varsin itsenäistä, eli kun laskentaprojekti on osoitettu minulle, hoidan itse projektiin liittyvän yhteydenpidon asiakkaan suuntaan, samoin kuin loppuraportoinnin. Tavallisesti saamme asiakkaalta joko valmiin tai alustavan geometrian, joka sitten mallinnetaan Fe-ohjelmalla. Analyysin perusteella tehdään mahdollisesti joitakin muutosehdotuksia, jotka lähetetään asiakkaalle kommentoitavaksi. Tyypillisesti dialogia meidän ja asiakkaan välillä käydään muutama kierros, kunnes löydetään kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Kun lopullinen rakenne on analysoitu, tehdään tuloksista raportti. MILLAISIA LUJUUSLASKENTA- PALVELUJA ETTEPLAN TARJOAA? Meillä tehdään staattisia, dynaamisia ja ominaistaajuusanalyyseja, väsymistarkasteluja sekä seismisiä tarkasteluja kone- ja prosessitekniikan laitteille ja rakenteille. Komposiittirakenteet ja painelaitteet (PED, AS- ME) kuuluvat myös palettiimme. Ohjelmistoina käytämme NX Nastran ja NEiNastran -ohjelmia, sekä tietysti MathCAD:ia ja Exceliä. Painelaitteita varten meillä on Visual Vessel Design. Jos sinulla on lujuuslaskentatarpeita, otathan yhteyttä lähimpään Etteplanin toimistoon. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta Autamme sinua mielellämme! Tällä palstalla tutustut Etteplanin huippuammattilaisiin ja heidän työhönsä. 14

15 Jos haluat tilata lehden tai ilmoittaa osoitetietojen muutoksesta, voit lähettää viestin asiasta osoitteeseen Haluamme kehittää lehteä entistä mielenkiintoisemmaksi. Voit laittaa viestin uusista juttuideoista, palautetta tästä numerosta tai muita kehitysehdotuksia osoitteeseen Otamme palautteen ilolla vastaan! Haluatko, että Etteplan ottaa sinuun yhteyttä? Voit laittaa yhteydenottopyynnön myyntimme osoitteisiin, ohjaamme viestin oikealle henkilölle. Kuvaathan viestissä lyhyesti palvelun, josta olet kiinnostunut, sekä oman toimialasi. Tässä maakohtaiset osoitteet: ETTEPLAN OYJ:N ASIAKASLEHTI Kansi Jussi Oijala (Kone Oyj) ja Matti Hyytiäinen (Etteplan Oyj) Etteplanin Hyvinkään toimipisteessä. Kuva: Jukka Uotila Julkaisija Etteplan Oyj, Terveystie 18, Hollola Puh Fax Päätoimittaja Hanna Huusko, Toimitus OSG Viestintä ja Etteplan/Hanna Huusko Taitto OSG Viestintä/Elina Malmi Kuvat Jukka Uotila, Junnu Lusa, Ari Nakari Paino Euraprint Oy Tilaukset ja osoitemuutokset 15

16 We respond faster. Etteplan on teollisten laitteistojen suunnitteluun ja teknisen informaation palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Asiakkaamme ovat alansa johtavia globaaleja yrityksiä, jotka toimivat esimerkiksi auto-, lentokone- ja puolustusvälineteollisuudessa, sähkön tuotanto- ja voimansiirtosektoreilla sekä materiaalinkuljetusteollisuudessa. Etteplanilla on laaja osaaminen elektroniikan ja sulautettujen järjestelmien kehittämisessä, automaatio- ja sähkösuunnittelussa, mekaanisessa suunnittelussa ja teknisen informaation palveluissa. Etteplanin vahvuus on osaava henkilökunta, joka toimiessaan asiakkaan lähellä pystyy luomaan asiakkaisiin läheisen ja pitkäaikaisen suhteen. Kehitämme globaalisti ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Vuonna 2007 Etteplanin liikevaihto oli 125,2 miljoonaa euroa. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä yli suunnittelun ammattilaista. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V. Lisätietoja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan lyhyesti Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien joukossa Ruotsissa

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena

Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena Etteplan Oyj sijoituskohteena Sijoitus Invest 2014 -tapahtuma 12.-13.11.2014 Etteplan suunnittelualan edelläkävijä yli 30 vuotta Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010 Toimitusjohtaja Harri Takanen Vuosi 2009 Scanfil Oyj Scanfil EMS Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2009 päätti 65 milj. euron pääoman palautuksesta emoyhtiö Scanfil Oyj:lle.

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys

Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Etteplan Oyj Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Sisältö Etteplan sijoituskohteena Taloudellinen kehitys Näkymät 2010 Tarkemmat taloudelliset tiedot Johtava teollisuustekniikan

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Mikä mättää mobiilipalveluissa?

Mikä mättää mobiilipalveluissa? Mikä mättää mobiilipalveluissa? Diplomi-insinööri Mika Helenius Toimitusjohtaja 19.12.2005 Esitys Mermit lyhyesti Ekosysteemi Palvelut Kumppanit Tulevaisuus Diplomi-insinööri Mika Helenius s. 1966 Mermitin

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

ja prosessien tiedoista noin 90 tehty ilman selviä

ja prosessien tiedoista noin 90 tehty ilman selviä Lehdistötiedote Konica Minolta esittelee asiakkaidensa työnkulkuja merkittävästi tehostavat dokumentinhallinnan ja prosessien palvelut (MCS, Managed Content Services) Lokakuu 2014 Konica Minolta, Inc.

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Tuotekehityskustannusten hallintaa laadukkaalla suunnittelulla Teemu Launis

Tuotekehityskustannusten hallintaa laadukkaalla suunnittelulla Teemu Launis Tuotekehityskustannusten hallintaa laadukkaalla suunnittelulla Teemu Launis Suunnittelun laatu? Suunnittelu on onnistunut kun Tuote tulee asiakkaalle aikataulussa Tuotteessa on sille määritellyt ominaisuudet

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Talousjohtamisen uusi rooli

Talousjohtamisen uusi rooli 1 25.4.2013 Author / Subject Talousjohtamisen uusi rooli - case Ponsse Oyj Petri Härkönen, Ponsse Oyj 25.4.2013 Sanomatalo, Helsinki 2 Ponsse Oyj Talousjohtamisen muuttunut ja täydentyvä rooli Talousjohtaminen

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja

Liideri livenä Tampereella 4.6.2014. Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Liideri livenä Tampereella 4.6.2014 Pk-yritysten verkostokumppanuusmalli uudet mallit liiketoimintaan ja johtajuuteen Janne Aaltonen Kehitysjohtaja Tampereen Puhelin Oy on vuonna 2003 perustettu tietoliikenne-

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Totuus IdM-projekteista

Totuus IdM-projekteista Totuus IdM-projekteista Kyselytutkimuksen tulosten julkistustilaisuus 4.10.2011 Hannu Kasanen, Secproof Identiteetinhallinnan huono maine IAM, nuo kolme suurta kirjainta, tarkoittavat käyttäjätietojen-

Lisätiedot

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

INSTA GROUP TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄN OSAAMISTARPEET. Henkilöstöjohtaja Annamaija Mäki-Ventelä 14.2.2006

INSTA GROUP TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄN OSAAMISTARPEET. Henkilöstöjohtaja Annamaija Mäki-Ventelä 14.2.2006 TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄN OSAAMISTARPEET Henkilöstöjohtaja Uusi Insta Perinteikäs perheyhtiö Instrumentointi Oy muutti nimensä Insta Group Oy:ksi ja yhtiöitti toimialansa 1.1.2006. Liikevaihto: yli 50 milj.

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Tunnemme ihmisen Tunnistamme johtajuuden Mittaamme ja analysoimme Luomme arvokasta kasvua jokaiselle Digitaalisuus on

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sisältö Q1/2011 Taloudelliseen tulokseen liittyvät avainasiat Taloudelliseen asemaan liittyvät avainasiat Tiesittekö? Q1/2011 Keskeiset

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi 1995

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Sisältö > VIP:n toimintamalli > Tilanne tänään > Odotukset toimittajille Valtion IT-palvelukeskuksen toimintamalli VIP

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

FluidHouse. www.fluidhouse.fi. Johtava hydrauliikan järjestelmäosaaja. Älykkäitä ja ympäristöystävällisiä fluidijärjestelmiä

FluidHouse. www.fluidhouse.fi. Johtava hydrauliikan järjestelmäosaaja. Älykkäitä ja ympäristöystävällisiä fluidijärjestelmiä FluidHouse Johtava hydrauliikan järjestelmäosaaja Älykkäitä ja ympäristöystävällisiä fluidijärjestelmiä www.fluidhouse.fi FluidHouse Hydrauliikka Öljyvoitelu Pneumatiikka Automaatio Kokonaisuus takaa tehokkuuden

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40

Lisätiedot

Etteplan on koneiden ja laitteiden suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys.

Etteplan on koneiden ja laitteiden suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Vuosikertomus 2008 Etteplan on koneiden ja laitteiden suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Sisällys Etteplan vuonna 2008 4 Missio, Visio,

Lisätiedot

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Toukokuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä. Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen

Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä. Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen Sisältö ESRI Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen sekä tulevaisuuden tarpeet Markkinointi, myynti ja jakelun

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Miten palvelut sovitetaan tuoteliiketoiminnan logiikkaan

Miten palvelut sovitetaan tuoteliiketoiminnan logiikkaan Miten palvelut sovitetaan tuoteliiketoiminnan logiikkaan Asiakastarjoaman laajentaminen Teamware Group Oy:ssä Esko Uotila esko.uotila@teamware.fi www.teamware.com Teamware Group lyhyesti Teamwarella on

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne

Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne ATEX / INSTRUMENTIT Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne Sisällysluettelo sivu Tietoa valmistajasta ja tuotteista SKS Group

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9

Lisätiedot

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006 Risk Advisory Services Ernst & Young Oy Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 1 Asiakkaamme arvostavat työtämme Henkilöstön ammattitaito/ asiantuntemus Vastaajien mielestä tärkein tekijä Asiakaspalvelu

Lisätiedot

MetGen Oy TEKES 24.10.2014

MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Oy TEKES 24.10.2014 MetGen Yleistä MetGen kehittää ja markkinoi uudentyyppistä teollista entsyymiratkaisua, joka merkittävästi parantaa: Energiatehokkuutta paperiteollisuuden mekaanisessa massanvalmistuksessa

Lisätiedot

Pietarin Teollisuuden Tukirahasto vuosi 2010

Pietarin Teollisuuden Tukirahasto vuosi 2010 Pietarin Teollisuuden Tukirahasto vuosi 2010 Rahaston päätoimialat Alihankintatoiminta Tuotemarkkinointi Kansainvälinen yhteistyö Teollisuuslaitosten yhteistyön organisointi alihankintasopimuksissa Alihankintapäivien

Lisätiedot

SUUNNITELMASTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI 15.4.2014 RIIHIMÄKI

SUUNNITELMASTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI 15.4.2014 RIIHIMÄKI SUUNNITELMASTA VALMIIKSI TUOTTEEKSI Jarkko Lohilahti Jarkko.lohilahti@maker3d.fi +358400565641 Konetekniikan insinööri Yrittäjä: 3D-tulostuspalvelu Maker3D Oy Tutkimusta ja toimintaa 3D-tulostuksen parissa

Lisätiedot

Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa

Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa Place for a picture Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa Jukka Rautavalta 1 First Name Last Name 25.5.2012 Fazer-konserni lyhyesti Vuonna 1891 perustettu perheyritys Ruokailupalveluja,

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista

Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista 100 years of experience Lahti Precision Teknologiajohtaja punnitus- ja annostusprosesseissa Annostusprosessit Jatkuva annostus Eräannostus Automaatio Punnitus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Alma Media Q3 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2012

Alma Media Q3 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2012 Alma Media Q3 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Q3 2012 lyhyesti Keskeiset strategiset hankkeet Markkinoiden kehitys Suomessa Taloudellinen kehitys ja

Lisätiedot

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI Toiminnanohjaus Taloushallinto HR ja palkanlaskenta CRM asiakkuudenhallinta Konsultointi ja lakipalvelut Hankinta ja perintä 10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI VISMA SOFTWARE OY Paraskaan ohjelmisto

Lisätiedot

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta Liikkuvien työkoneiden etäseuranta TAMK IoT Seminaari 14.4.2016 2 1) IoT liiketoiminnan tukena 2) Iot ja liikkuvat työkoneet 3) Case esimerkit 4) Yhteenveto, johtopäätökset, tulevaisuuden näkymät Cinia

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN PUUSTELLI GROUP OY LOPPURAPORTTI TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Laatija: Timo Hemmilä, Hemcon Oy Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen Hyväksynyt: Tarmo Vesimäki, Puustelli Group Oy Projektin

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous 09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous Hallituksen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että hallitusta täydennetään uudella jäsenellä ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan KTM, CEFA Saga Forss (s. 1969).

Lisätiedot

When people and products connect a workplace comes to life.

When people and products connect a workplace comes to life. 130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Heinäkuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Keskeiset asiat vuonna 2012 Vuoden 2012 liikevaihto kasvoi 12,6 % ja oli 134,5 (2011: 119,4) miljoonaa

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen

Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen 1 TEKNISEN PALVELUN KUMPPANI VUODESTA 1986 Comatec Group: Insinööritoimisto Comatec Oy Rantotek Oy Insinööritoimisto Metso

Lisätiedot

Arandur / Kaivomestarin hanke

Arandur / Kaivomestarin hanke 7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut

Lisätiedot

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Ammattitaitoista palvelua ja valmistusta jo vuodesta 1952 Oy Pameto Ab on suomalainen kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut perheyritys, joka on saavuttanut

Lisätiedot

Tuotekehitys palveluna

Tuotekehitys palveluna Kumppani joka tukee menestystäsi Tuotekehitys palveluna Tekniikka 2010, Jyväskylä Ville Volanen Koko tuotekehitysprojekti samasta paikasta Protoshop tarjoaa tuotekehitystä yhdistettynä tuotteen kaupallistamiseen,

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi

Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi Engineering and Technical Services since 1973 CTS GROWS GREEN Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi Antti Lukka, toimitusjohtaja CTS Engtec 3.11.2009

Lisätiedot

Etteplan sijoituskohteena. Sijoitus Invest 2015 -tapahtuma 11. 12.11.2015

Etteplan sijoituskohteena. Sijoitus Invest 2015 -tapahtuma 11. 12.11.2015 Etteplan sijoituskohteena Sijoitus Invest 2015 -tapahtuma 11. 12.11.2015 Etteplanin palvelut Erilainen insinööritoimisto Suunnittelupalvelut Tekninen dokumentointi Suunnittelupalveluilla tuetaan asiakkaan

Lisätiedot

Exel Composites Reinforcing Your Business

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta 2.9.2013 Exel Composites Reinforcing Your Business Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Exel Composites on kansainvälinen pultruusioalan yritys, jolla on tuotantolaitoksia

Lisätiedot

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin CEO Mariina Hallikainen Colossal Order Oy 16.09.2011 Pelinkehityksen vierailuluentosarja Turun yliopisto Puhujan taustaa... Mariina Hallikainen Pelifirma

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan lyhyesti Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien joukossa Ruotsissa

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ SIILIN ENSIMMÄINEN VUOSI FIRST NORTH -LISTALLA TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 14.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot

Lisätiedot

Muutoksen hallinta rakenteisen projektissa. Kari Kovanen Development manager Etteplan Technical Information

Muutoksen hallinta rakenteisen projektissa. Kari Kovanen Development manager Etteplan Technical Information Muutoksen hallinta rakenteisen projektissa Kari Kovanen Development manager Etteplan Technical Information Etteplan Oyj Yksi Pohjoismaiden suurimmista teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyrityksistä

Lisätiedot

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1 Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet Harri Kemppi One1 Sisältö Energia-alan murros yrityksen perustana One1 Oy Case Lappeenranta Energiaratkaisut yhteistyössä kunta-asiakkaan

Lisätiedot