KALA-MATIN SANOMAT 1/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KALA-MATIN SANOMAT 1/2014"

Transkriptio

1 KALA-MATIN SANOMAT 1/2014 Espoon Klubitalon jäsenlehti

2 Sisällysluettelo 1 Kansikuva: 2 Sisällysluettelo 3 Tulla lujaksi pysyä pehmeänä 4 Elämää kaksisuuntaisena, mutta ei kaksinaamaisena 5 Uusi harrastus 6 Viisi kiitoksen arvoista asiaa elämässä 7 Kirja arvostelu Häkkipoika 8 Paljon on muuttunut, yksi asia pysyy: Maija Vilkkumaan musiikki 9 Kisakuume nousee 10 Tiinan haastattelu ja Leffa arvostelu Robocop 11 Kääks 12 Onnistumiset 13 Synttärit LEHTITOIMIKUNTA: Hanne, Tarita, Kim, Eero, Lassi, Tiina, Sari L. Päätoimittaja: Soile Lehtonen Espoon Klubitalo on avoinna maanantaista torstaihin klo 8-16 perjantaina suljemme klo 14 Tervetuloa! 2

3 Tulla lujaksi pysyä pehmeänä Jo jonkin aikaa olen miettinyt, missä kulkee terveen ja narsistisen itsekkyyden raja? Sitä on vaikea määrittää, veteen piirretyn kaltainen, henkilökohtainen ja tilannekohtainen. Olenko siis itsekäs? (olen käynyt itseni kanssa iltaisin monologista keskustelua) Asioita on hyvä suhteuttaa: jos on avioliitossa ja lapsia, silloin on pakko luopua itsekkäästä ajattelusta ja ottaa muut huomioon. Jos on vastuussa vaan itsestään ja omista tekemisistään, ei pieni itsekkyys mitään haittaa, jos ei se satuta muita ihmisiä. MinäMinäMinä-mentaliteetti jyllää tänä päivänä maailmassa ja ajatus: et sinä ikinä, minä aina (Varsinkin jos on kyse rahasta.) Tommy Tabermann kirjoitti 34 vuotta sitten näin: Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä, siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle Viisaita sanoja. Tuossa on haavetta, mutta ennen kaikkea Haastetta. Pitää se oma tahto, mutta samalla ymmärtää toisia ja ottaa toiset ihmiset huomioon. Olen torjunut läheisiä ihmisiä, enkä ole päästänyt kaikkia elämääni. Olenkin sanonut, että on helpompaa päästää ihmisiä Omaan Elämään, kun on se Elämä eikä vaan jotkut vanhat rippeet menneisyydestä. Jumala ehkä loi maailman seitsemässä päivässä, mutta itse pitää rakentaa elämänsä ja siihen taitaa mennä vähän enemmän aikaa kun seitsemän päivää. On ollut surullista katsoa vierestä kun jotkut ihmiset eivät elä itselleen, vaan tekevät aina niin kuin toiset haluavat, täyttävät muiden ihmisten toiveita ja tarpeita ja siinä samassa laiminlyövät omaa elämää ja itseään. Pieni itsekkyys on ihan tervettä. Ja se toinen ääripää: ihmiset jotka ajattelevat aina vaan itseään ja omaa etua, muista välittämättä. Kultainen keskitie näiden ääripäiden välillä olisi hieno juttu. Kun jokaiselle on annettu elämä ja mahdollisuus omaan elämään, suosittelen lämpimästi edes kokeilemaan mitä elämä tarjoaa. Kenties ystäviä, harrastuksia, hyvinvointia, unelmatyöpaikan, perheen Esimerkkinä huippu-urheilu, siinä maailmassa on pakko olla itsekäs, kun on tavoitteita ja päämäärä. Silloin on tehtävä kaikki mitä se vaatii ja enemmänkin. Paljon kuulee tarinoita, joissa perhe on uhrannut paljon, että urheilevaosapuoli voi tehdä sitä mitä rakastaa ja Olympialaisissa kultamitalin voittanut kiittää haastattelussa perhettä ja muita tukijoukkoja, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet kaikkina vaikeina hetkinä. Nuo ovat kauniita ja koskettavia tarinoita, vaikka itsekkyydestä onkin osittain kyse, mutta se ei kuulosta pahalta tai satuttavalta, koska ihmisellä on vapaus valita miten elämänsä elää, kenen kanssa sen jakaa (ja vastuun kantaa). Tarita 3

4 Elämää kaksisuuntaisena, mutta ei kaksinaamaisena Ennen maanis-depressio, nykyään bipolaarihäiriö, tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minkälaista on elämä, kun olotila voi muuttua tunnissa energisen nauravasta huumoriveikosta synkistelevään, ärtyisään, itkuiseen tai jopa riidanhaluiseen? Tätä sairautta kun on kahta erityyppiäkin, 1-tyyppi, ja 2-tyyppi. 1-tyyppinen painottuu enemmän maniaan, mutta toki siihenkin kuuluu masennusjaksoja. 2-tyyppi on masennuspainotteisempi, johon kuuluu hypomanioita (joka on lievempi versio varsinaisesta maniasta, ja kestää vähemmän aikaa). Molempiin kuuluu myös sekamuotoisia jaksoja, joita voisi kuvailla juuri sillä, että naurunremakka mitä pienimmistäkin asioista voi muuttua lohduttomaan itkuun ja raivoon. Maniaan ja hypomaniaan liittyy usein myös kohonnut itsetunto ja sosiaalisempi olotila. Itselläni on 2-tyyppi. Osaan peittää hyvin masennuksen, mutta en ahdistusta. Silloin ihmiset saattavat ihmetellä, että eihän tuolla mitään voi olla. Lopulta kuitenkaan skarppausta ei kauaa jaksa, ja itselläni romahdus tulee monelle yllätyksenä, kun moni luuli, että kaikki on hyvin. Tällainen mielialan vaihtelu on sekä psyykkisesti, että fyysisesti erittäin raskasta. Ja ulkopuolisen voi ymmärrettävästi olla todella vaikea ymmärtää ja jaksaa tällaista. Siksi läheisetkin (niin kuin varmasti muissakin mielenterveys-ongelmaisten läheisinä) tarvitsevat tukea jaksaa ja yrittää parhaansa mukaan ymmärtää. Kukaan ei kuitenkaan voi ikinä tietää täysin mitä toisen päässä liikkuu, ei edes ammattilainen. Silloin on vaikea suhtautua ailahtelevaan ihmiseen ja tämän holtittomaan käytökseen, mitä ajoittain tässä sairaudessa varmasti ilmenee, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Monet menettävät ihmissuhteitaan käytöksellään, vaikka ei sitä ilkeyttään tekisi. Olen aina ollut voimakas tuntemaan suuntaan jos toiseen, ja impulsiivisuus saattaa tehdä joskus vahinkoa. Itsekin menetin läheisiäni, kun en vielä tiennyt diagnoosiani, enkä ymmärtänyt puhettani ja toimintaani ja sitä, että se voi satuttaa muita. Jotkut ajattelevat, että tämä on luonteen heikkoutta, jos tietoa ei tarpeeksi ole. Siksi olisi hyvä jättää tabut ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä, ja potilaskin voi harjoitella säätelemään tunteitaan ja käytöstään mm. terapialla, lääkityksellä. Kun sitten tasaisempi vaihe palaa, saattaa tajuta mitä hölmöä on tullut tehtyä tai sanottua, koska alkaa itselläni ja olen kuullut, että monilla muilla, hävettää, ja siitä saattaa tulla loputon syyllisyyden taakka, joka pahentaa tilannetta luonnostaan vielä enemmän. Joskus tuntuu, että olen itse itseni pahin vihollinen ja syyllistäjä. Kaikkea tekoa ei kuitenkaan voi sairauden piikkiin laittaa, vaikka toki itsensä armollisuus on suotavaa. Ja on myös maailmassa hienoja ihmisiä, jotka osaavat olla armollisia. Luovuus on iso terapia mitä itse olen tässä sairaudessa saanut ja pystynyt hyödyntämään. Kirjoitan, piirrän, maalaan Suosittelen sitä jokaiselle, eikä siinä mitään ns. ammatitaitoa tarvitse, työ opettaa tekijäänsä! Julkisuuden henkilöistä sairautta ovat poteneet (= edesmenneet)/ potevat mm. Beethoven, Aleksis Kivi, Eino Leino, Mika Waltari, Marilyn Monroe, Amy Winehouse, Jimi Hendrix, Kurt Cobain (Nirvana-yhtyeen keulahahmo), Axl Rose (Guns n rosesin keulahahmo), näyttelijä Catherina Zeta Jones, Winston Churchil, Veeti Kallio, Kristian Meurman (Idolsista julkisuuteen noussut laulaja), Päivi Storgård ja monia muita (tarkensin osan ihmisten henkilökuvan, jotka oletin, etteivät kaikille ole niin tunnettuja). Haluan tappaa tabut sairaudesta puhumisesta ja itse olen aika avoin sen kanssa, vaikka en sitä tuolla kaduilla huutele ;). Jokainen toki saa 4

5 päättää, kuinka avoimesti asiasta puhuu ja kenelle, kaikkiin kun ei voi luottaa, ja ihmisillä on eri elämäntilanteet. Joten ymmärrän myös, jos ei niin avoin ole, kuin minä. Kaikki eivät minua ymmärrä, eikä tarvitsekaan! Ihmisiä me kaikki olemme, emme sentään ihmeihmisiä (Niin kuin Kirka Babitzin tapasi eräässä laulussa laulaa ;). Minulla on tukena ihana mieheni, joka on jaksanut olla pitkäjänteinen ja ymmärtää niin hyvin kuin voi. Minulla on myös kolme luottoystävää, jotka kuuntelevat, kun jaksavat, ja usein jaksavatkin! Ja se on vastavuoroista ystävyyttä, minä tuen, kun heillä on rankkoja elämänkokemuksia, joten sekin yhdistää ja luo empatiaa välillämme. Toivon, että tämän sairauden kanssa kamppaileva ei tuntisi syyllisyyttä, et ole itse sairauttasi valinnut, muista se. Se kulkee usein geeneissä(herkät ihmiset ovat alttiita), ja myös elämän traumaattiset kokemukset voivat sen laukaista. Itselläni molemmat ovat vaikuttaneet. Toivon myös, että jokainen löytäisi jonkin voimavaran, on se sitten kirjottaminen, laulaminen, käsityöt, liikunta tai esimerkiksi klubitalolla käyminen, pääasia olisi, ettei jäisi yksin asian kanssa ja hakisi rohkeasti apua ilman häpeää. Minä kiitän läheisiäni ja hoitajaani tuesta. Jätän ne ihmiset omaan arvoon, jotka eivät pidä minua samassa arvossa, kuin täysin terveitä ihmisiä. Niitäkin toki löytyy usein lähipiiristä, sukulaisista, jotka eivät ikävä kyllä aina arvosta ja leimaavat. Annetaan sellaisten jatkaa omaa elämää, ja jatketaan me omaa! Mutta kaikesta huolimatta tiedän, että olen rikas (en tarkoita maallista mammonaa ;) ) ja arvokas, ja niin te muutkin, vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan! Hanne UUSI HARRASTUS Olen löytänyt uuden harrastuksen: puutyöt. Kaikki alkoi siitä, kun totesimme ruokapöytien tuolien olevan huteria, ne kun olivat kaikki kierrätyskeskuksesta ostettuja. Meillä on Auroranportissa askarteluohjaaja nimeltä Tuomo. Menin hänen luokseen tuoliasiassa. Yhdessä purimme tuolit ja kokosimme uudestaan ne liimauksen ja puristimien avulla. Uutena asiana minulle tuli mm. tappiliitokset. Tuoleista tuli taas istuttavia. Tuomo ehdotti, että tulisin jatkossakin tekemään puutöitä pajalle. Minulla oli idea valmiina: apupöytä sohvan eteen. Aluksi oli käytävä ostamassa materiaalia K- Raudasta: liimapuulevyä männystä josta tuli kansilevy pöytään. Kansi kiinnitettiin alakautta ruuveilla. Pöytään tuli myös alataso. Pikkupöytä valmistui parahiksi synttäreilleni. Väriksi tuli ohjaajan ehdotuksesta sininen. Seuraavaksi aloin tehdä eteiskaappia jollaista tarvitsen myös kotiini. Siihen tulevat sivuseinät ja yksi välitaso. Kaapin teko on vasta aloitettu. Voin kertoa lisää myöhemmin. Puutyö on millimetrin tarkkaa eikä sitä opita yhdessä päivässä. Minullakaan ei ole yhtään sen enempää kokemusta alasta. Ohjaajan kanssa kaikki on onnistunut hyvin. Olen huomannut, että askartelu sopii kuntoutujalle ja siinä vapautuu energiaa. Yllättävän vaikeaa on esimerkiksi sahata levy tarkkaan kahtia näin aluksi.. Lassi 5

6 Viisi kiitoksen arvoista asiaa elämässäni Keskustelimme klubitalolla siitä, kuinka paljon meillä jokaisella on asioita elämässämme, jotka ovat hyvin sairauksista huolimatta. On tärkeää näitä välillä muistella, vaikka ulkona olisi harmaata ja tylsää. Kerro viisi asiaa, joista voit kiittää. Teija: poika auttaa pyörän huollossa, kaupassa iloinen myyjä näyttää tavaran, jota en löydä, juoksulenkin ja siivouksen jälkeen on hyvä olo, lapset ovat pärjänneet opinnoissaan hyvin. Pasi: ei tarvitse olla leipäjonossa, on oma asunto, selviytyminen elämässä. Niina: perhe, ystävät, terveys. Jukka: katto pään päällä, kohtalaisen terve, ei ole nälänhätää, eikä sotaa. Mikko: tietokone, ystävät, hyvä ruoka, espanjan kielen opiskelu, kitara, asunto ja klubitalo. Patrik: klubitalo, hyvä ruoka, nukkuminen ja ystävät. Kim: syntyä hyvään perheeseen, katto pään päällä (oma koti), oma talous, jonka pystyy hoitamaan hyvin, ei ole velkaa, terveys, joka on suhteellisen hyvä, ei liiallista laihduttamista vaan normaalia elämää. Jussi: klubitalo, katto pään päällä, rakastuminen, ystävät, eläimet. Sari: olen kiitollinen taivaanisälle, että olen näinkin hyvässä kunnossa. Timo: asunto, toimeentulo, terveys, vapaus, klubitalo. Sylvia: taloudellinen tilanne on reilassa ja paikka jossa käydä arkisin. Päivi: on ystäviä, jotka tekevät elämästä paremman, on kaikki aistit joiden kautta ihailla luontoa ja sen kauneutta, on jalat ja kädet joilla tehdä erilaisia asioita, on koti jossa levätä, on klubitalo jossa käydä ja tehdä erilaisia asioita ja tavata muita jäseniä. Soile: oman alueen seuratoiminnassa mukana oleminen antaa voimaa arkeen, kotona saa rentoutua lasten ja kissan kanssa, ystävät tuovat elämään iloa ja valoa, kirpputorikierrokset hyvän ystävän kanssa ovat mukavaa vapaa-ajan viettoa ja joskus tekee myös edullisia löytöjä, pian alkava grillikausi tarkoittaa mukavia hetkiä hyvässä seurassa. Berylli: elämä itsessään, mukava yhteisö, jossa saa työskennellä, tulossa oleva kevät ja kesä, aamuinen valo ja linnunlaulu, vapaus valita, kaikki pienet asiat, vaikka koiranhännänheilutus. Sari 6

7 kirja- ARVOSTELu HÄKKIPOIKA Luin Häkkipojan parissa vuorokaudessa, se on mainitsemisen arvoinen asia, koska olen aika hidas lukija. Torey Hayden (s. 1951) on psykologi ja erityisopettaja. Hayden on toiminut opettajana sairaaloissa, laitoksissa, kouluissa. Hän on myös toiminut tutkijana. Torey Haydenin lapsia ja lapsipsykologiaa käsittelevät kirjat ovat olleet suosittuja ja niitä on käännetty 20 kielelle. Häkkipoika julkaistiin suomeksi vuonna 2008 (kustannusosakeyhtiö Otava) Suomentanut Seppo Raudaskoski. Englanninkielinen alkuteos: Murphy s Boys. Häkkipoika on tositarina, 16-vuotiaasta pojasta, Kevin Richteristä. Kevin on viettänyt laitoselämää, sen jälkeen kun äiti hylkäsi hänet. Kevin ei puhu kellekään, hän lopetti puhumisen seitsemän vanhana. Ihan tavalliset arkiset asiat pelottavat Keviniä, kuten vaatteiden vaihto ja suihkussa käyminen. Kevin piileskelee pöytien alla ja tekee ympärilleen häkin tuoleista, siksi häntä kutsuttiin Häkkipojaksi. Keviniä pidettiin toivottomana tapauksena, ketään ei oikein tuntunut kiinnostavan hänen kohtalonsa. Torey Hayden saa Kevinin lopulta puhumaan ja ajan kanssa Kevinin muutkin pelot helpottavat, mutta pelkojen alta paljastuu pohjaton viha isäpuolta kohtaan. Kevinin tarina on paikoin todella lohduton ja ja järkyttävä, mutta Torey Haydenin vilpitön halu auttaa Keviniä on ihailtavaa. Toreyn mielestä hänellä ei ollut mitään osuutta Kevinin puhumisen kanssa, minä olen hiukan eri mieltä asiasta. Ei pelkästään Kevinin vaan myös muidenkin lasten kanssa Torey Hayden on äärettömän taitava. Hän osaa olla lasten kanssa, hän oikeasti välittää niistä lapsista joita yrittää auttaa. Niin kuin kirjan loppupuolella Torey Hayden sanoo, hän oikeasti rakasti Keviniä, poikaa josta kukaan muu ei välittänyt. Oli Torey Haydenkin valmis lyömään hanskat tiskiin Kevinin suhteen, kun takapakkeja tuli ja vanhat ongelmat palasivat ja kuukaudet kuluivat mutta Hayden ei antanut periksi. Jos Torey Haydenin kaltaisia ihmisiä olisi maailmassa enemmän, olisi maailma paljon parempi paikka elää, maailmassa olisi enemmän välittämistä ja lämpöä. Muutamat kirjan tapahtumat jäivät hyvin mieleeni. Ensimmäinen äärettömän hirveä tapahtuma, en voinut olla itkemättä Kun Kevin kertoo Torey Haydenille kuinka isäpuoli pahoinpitelee hänen siskoaan, ja Kevin ruokoilee isäpuolta lopettamaan ja samalla huutaa äidilleen: tee jotakin! Äiti ei tee mitään, Kevin rukoilee Jumalaa ja Jeesusta, mutta Isäpuoli jatkaa ja jatkaa pahoinpitelyä. Sisko kuolee vammoihinsa, ja Kevin sanoo Toreylle, että hän olisi voinut koskettaa siskonsa aivoja jotka valuvat lattialle. Sitten se iloisempi asia joka jäi mieleeni, kun monen laitosvuoden jälkeen Kevin pääsee ryhmäkotiin ja hänet otetaan oppilaaksi yhteen lukioon. Mikä oli mahtava asia Kevinin tausta huomioon ottaen. Yleensä kirjojen loput eivät tee minuun vaikutusta, mutta nyt on toisin. Itselle nousi tunne, että jos Kevin pystyy opiskelemaan, niin pystyn minäkin vielä joskus! Suosittelen kirjaa luettavaksi, se tosin on järkyttävä, mutta uskoa antava: toivottomasta elämäntilanteesta voi selvitä, kaikesta voi selvitä, jos on yksikin ihminen vierellä ja tukena, ihminen joka auttaa, on läsnä, tulee pelastamaan ongelmatilanteista, eikä lakkaa uskomasta ihmeisiin, silloin kun muut ovat jo luovuttaneet. Kevinillä oli Torey Hayden. Tarita 7

8 Paljon on muuttunut, yksi asia pysyy: Maija Vilkkumaan musiikki Elämän tilanteet muuttuvat, tunteet vaihtelevat, päivät menevät, vuodet kuluvat, mutta Maija Vilkkumaan musiikki on ja pysyy, vuodesta toiseen soi. Maija Vilkkumaa (s. 1973) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Vilkkumaa on ollut soolouralla vuodesta 1995, sitä ennen Maija oli Tarharyhmä yhtyeessä laulajana. Maija Vilkkumaa on julkaissut kahdeksan albumia ja myynyt Suomessa yli albumia ja singleä. Vuonna 2010 Vilkkumaalle myönnettiin Juha Vainio-palkinto ansiostaan sukupolvensa lauluntekijöiden suunnannäyttäjänä, aivan ansaitusti! Jouluna 2003 Isosiskoni sai joululahjaksi Maija Vilkkumaan Ei albumin, se tuli luukutettua ja puhki kulutettua huolella. Siitä on kymmenen vuotta aikaa, mutta tänäkin päivänä nuo levyn kappaleet soivat: Kristiina, Ei, Väärin, Mun elämä, Ei susta huomaa Maija Vilkkumaan musiikissa on rehtiä kapinahenkeä, kipinöivää energiaa, oivaltavia sanoituksia ja puhuttelevia tarinoita ja ihmiskohtaloita kätkeytyy kappaleisiin. Kesällä 2010 olin Jumbossa asioilla ja kuuntelin Ingalsin Laura -biisiä ja koko kauppakeskus varmasti kuuli ja aisti sen saman uhman joka on kappaleessa. mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran vielä joskus teen niin kuin huvittaa ja niitä kaduttaa Tuohon kiteytyy Maija Vilkkumaan musiikki, biiseihin on helppo samaistua ja niistä saa voimaa ja siksi niitä kuuntelee vuodesta toiseen. Tosin ennen vuotta 2010 minulla oli parin kolmen vuoden tauko, etten kauheasti kuunnellut Vilkkumaan musiikkia, mutta vuonna 2010 löysin sen uudestaan haastavan elämän tilanteen myötä. Maija Vilkkumaan edellisestä levystä on vierähtänyt tovi (2010 julkaistiin Kunnes joet muuttaa suuntaa albumi) Sen jälkeen Maija Vilkkumaa jäi tauolle jonka pituudesta ei ole tietoa. Odotan vaan uutista: Maija Vilkkumaa palaa tauolta ja julkaisee uu- den levyn. Tuota ilouutista odotellessa ajattelin lukea Maija Vilkkumaan esikoisromaanin: Nainen katolla. Eikä hätäni ole kovin suuri: soittimessani on monta Maija Vilkkumaan kappaletta: Ei ikinä sun, Totuutta ja tehtävää, Se ei olekaan niin, Liian kauan + Ei-albumin biisejä. Tarita 8

9 Jalkapallon maailmanmestaruuskisat pelataan kesällä 2014 Brasiliassa. (12.kesäkuuta- 13. heinäkuuta 2014 ). Lohkoarvonta pidettiin Kisakuumeeni kasvaa! Jalkapallo, MM-kisat ja Brasilia onko mitään kauniimpaa? On! Italian mukanaolo. Italia taistelemassa Jalkapallon Maailmanmestaruudesta. Brasiliassa kesällä 2014! (Pahoittelen) Kirjoitus on vähän Italia-painotteinen. Kaikkiaan 32 maata, 8 lohkoa, 62 ottelua ja yksi voittaja. Italia joutui niin sanottuun kuoleman lohkoon : Uruguay, Costa Rica, Englanti ja Italia. Jännitystä ei siis tule puuttumaan kun on vastassa Englanti ja Uruguay. Argentiinalle ( F-lohko) kävi hyvä tuuri kun vastaan tulee Bosnia ja Hertsegovina, Iran ja Nigeria, mutta jalkapalossa kaikki on mahdollista. Kisojen avausottelu (A-lohko) pelataan kun Brasilia saa vastaansa Kroatian. A-lohkon muut maat ovat Meksiko ja Kamerun. Yksi kisojen mielenkiintoisimmista otteluista on B-lohkon ottelu ( ) Espanja vastaan Hollanti. G-lohko on myös kiinnostava: Saksa, Porugali, Ghana, USA. (Kaiki lohkot ja täydellinen kisaohjelma löytyy Fifan sivuilta: cup/) Luotan kyllä Italiaan että hoitavat homman kotiin ja menevät lohkostaan jatkoon neljännesvälieriin, mutta olisihan se ollut mukavaa jos onnetar olisi suosinut saapasmaata vähän helpommilla vastustajilla. Ottelut Englantia ja Uruguayta vastaan ovat kovia tärkeät kuusi pistettä kyseessä. Luotan Italian maalivahtiin Gianluigi Buffoniin, luotan Italian koviin puolustajiin mm. Giorgio Chielliniin, Andrea Barzagliin, Leonardo Bonucciin. Ja ykkköshyökkääjään Pahapoika Mario Balotelliin. (Toivottavasti ei tule loukkaantumisia kauden aikana). On mielenkiintoista nähdä kuka tähtihyökkääjistä Luis Suarez (Uruguay) Wayne Rooney (Englanti) Mario Balotelli (Italia) voittaa D-lohkon maalikuninkuuden? Voihan se toki olla jokin muukin pelaaja esim. Uruguayn Edinson Cavani. Toivottavasti eivät tee maaleja Italian verkkoon. Viime kisat 2010 Etelä-Afrikasa olivat karvas pettymys minulle ja tietysti koko Italialle, kun Azzurri ei selviytynyt lohkostaan jatkoon. Selvityminen Brasiliassa pudotuspeleihin olisi siis todella ihanaa (tärkeää). Onhan kyseessä Nelinkertainen Maailmanmestari. Ja jos hyvin käy Italia juhlii viidettä maailmanmestaruutta heinäkuussa legendaarisella Marcana ~ -stadionilla. Myönnetään, Italia ei ole suurin mestarisuosikki Saksa on todella kova, Espanja on hallinnut viime vuodet jalkapallokenttiä, Brasilia on Brasilia päättyykö Argentiinan 34 vuoden odotus? Loistaako Lionel Messi? Onko Portugalista haastajaksi? Onko Belgia yllätysvalmis? Hienoja elementtejä kisat varmasti tarjoavat, niin kuin aina kuningasjalkapallo. Finaali pelataan Rio De Janeirossa 30. heinäkuuta. Pelaa siellä sitten mitkä maat tahansa, nautin joka hetkestä jalkapallofanin jouluaatto. Tarita KISAKUUME NOUSEE... 9

10 Tiinan haastattelu 1. Oletko naimisissa? Olen kyllä. 2. Mitä harrastat? Ulkoilua ja uusien asioiden opiskelua. 3. Mitä olet tehnyt aiemmin? Olen työskennellyt Empussa mielenterveys- ja päihdetyössä. 4. Miltä tuntuu aloittaa työ Klubitalolla? Täällä on ollut todella mukava käydä, joten tulen mielenkiinnolla ja innolla mukaan toimintaan. 5. Onko kokemusta ja näkemystä mielenterveyskuntoutujista? Aiemmissa töissäni Empussa olen ollut mielenterveyskuntoutujien kanssa tekemisissä. Psykoterapiakoulutuksen myötä on myös tullut perehdyttyä mielenterveyden kysymyksiin. 6. Miksi valitsit tämän alan? Tämä on monipuolinen ja mielenkiintoinen ala, mistä voi oppia lisää. Ihmiset ovat työn suola. 7. Minkälainen ihminen olet? Olen avoin, utelias, pohtiva. Tykkään keskustella ihmisten kanssa ja kuulla heidän näkökulmiaan. 8. Miten suhtaudut mielenterveyskuntoutujiin? Samoin kuin muihinkin ihmisiin: kaikki ovat ihan yhtä arvokkaita ja tärkeitä. LEFFA- ARVOSTELu Alku: Robocop syntyy kun Alex Murphy murhataan verisesti autopommilla eikä hänestä jää paljon jäljelle. Keskikohta: Vaimon suostumuksesta hänestä tehdään Robocop-prototyyppi poliisin käyttöön Detroitin rikollisia vastaan. Hyvis: Gari Oldmannin esittämä lääkäri hoitaa Robocopia Pahis: Mikeal Keatonin esittämä hahmo on OmniCorpin suuryhtiön pomo, jonka pyrkimys on saada robotteja sekä poliisin että sotavoimien käyttöön. Yhtiö samalla rikastuisi erittäin paljon. Suositus: kaikille action-elokuvien ystäville! Kim ja Eero 10

11 KÄ Ä S K Mikä on japanilaisen ralliautokuskin nimi? - Hajosiko Takakumi Mitä yhteistä on nyrkkeilyllä ja kalastuksella? - Kummassakin pyritään osumaan vastustajan leukaan. Mikä on maailman ehdottomasti ohuin kirja? - Herkulliset kouluruoat. Blondi oli hotellissa. Tarjoilija koputti huoneen oveen: - Haluatteko kahvia vuoteeseen? - Tuota, mieluummin kuppiin, kiitos. Mitä eroa on opettajalla ja puhelimella? - Puhelimen saa äänettömälle. Mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla? - Ensin välähtää ja sitten korjataan tuhot. Mikä on maailman lyhin kirja? - Ruotsalaiset sotasankarit. Mitä eroa on viisaalla blondilla ja ufolla? - Ufoista on tehty havaintoja. Miksi blondi palautti vessaharjan kauppaan? - Hänestä oli kuitenkin kivempi käyttää vessapaperia. Brunette ja blondi hyppäsivät Näsinneulasta alas. Kumpi oli ensin alhaalla? - Brunette, koska blondin täytyi pysähtyä kysymään tietä. Morsian katosi, mutta vainukoira pääsi vihille. Kolme kiinalaista kaverusta nimeltään Bu, Chu ja Fu muutti Amerikkaan. Perille päästyään he päättivät muuttaa nimensä amerikkalaisiksi. Bu muutti nimekseen Buck, ja Chu muutti nimekseen Chuck. Fu päätti lähteä takaisin Kiinaan. Miten selvisit viime kesän kuumuudesta? Palkkasin yksityisetsivän varjostamaan minua. Miksi Ladassa on lämmitettävä takalasi? Talvella eivät kädet jäädy kun työnnät sitä. Laihialainen tapasi Vaasassa tuttavansa ja kysyi: - Milläs matkalla sitä ollaan? - Häämatkalla. - No missäs morsiamesi on? - Hän on käynyt Vaasassa jo aiemmin. Vanha mies ja nuori mies istuivat junassa. -Minä olen matkustanut tällä junalla jo kymmenen vuotta, vanha mies sanoo. -Varjelkoon! Ettekä ole vieläkään päässyt perille! Minkälainen on laihialainen autostereo? -Vaimo jäkättää edessä ja anoppi takana. Turkulainen tuli palauttamaan ostamaansa soutulaitetta. -Minä en voi käyttää tätä. -Mikä siinä on vikana? myyjä kysyi. -Se ei mahdu kylpyammeeseen, turkulainen selitti. Lihava mies ja laiha mies kohtaavat: -Sinä näytät siltä kuin massa olisi nälänhätä, lihava mies sanoo -Ja sinä kuin olisit siihen syypää, vastaa laiha 11

12 Onnistumiset Onnistumiset Soile: Ulla ja Timo loistivat suunnittelupäivänä keilauksessa ja suunnitteluun osallistui mahtava porukka jäseniä. Marilyn: Sari hääräsi kaikenlaista aikaisesta aamupäivään iloisin mielin. Sari: Virpi onnistui tulemaan aikaisin maanantaina pitämään kahvilanhoitovuoroaan. Marilyn ja Johanna tulivat perjantaina aikaisin aamusta klubitalolle. Onnistumiset Yrjö: Mikko onnistui hyvin sumppiksen hoidossa. Päivi: Sari onnistui piristämään päivää iloisilla vitseillä. Petteri oli suureksi avuksi atk-tehtävissä. Kiitos! Hyvää jatkoa hänelle opiskelussa. Sylvia: Petteri onnistui menemään taululle viimeisenä harjoittelupäivänään. Marilyn: Johanna onnistui tulemaan klubitalolle lähes joka päivä tällä viikolla, annosteli ruokaa, esitteli talon tutustujille ja kävi kaupassakin. Johanna tuli työnjakoon ja paineli täyttä häkää Jukan perässä keittiössä jopa tiskaamiseen asti. Tytti: Petteri onnistui päivittämään nettisivut. Sari: Petteri onnistui tekemään monipuolisesti vähän kaikkea työharjoittelunsa aikana. Onnistui mm. avaamaan pyykit, joiden narut olivat menneet solmuun. Onnistumiset Soile: Eelis, Päivi ja Kitty leipoivat ahkerasti ensimmäiset tortut pikkujouluja varten. Hienoa! Sari: Pasi onnistui muiden töiden lisäksi olemaan mallikkaasti taululla. Marilyn: Seppo tuli talolle aikaisin ja sai tehtyä monta ruokaohjetta ja roskatkin vei reippaasti. Onnistumiset Johanna: Marilyn onnistui hoitamaan kassaa niin, että se iltapäivällä täsmäsi täysin. Piia: Sari on onnistunut tsemppaamaan muita huomioimalla heidän onnistumisensa. Sylvia: Sari onnistui kertomaan liudan vitsejä ja onnistui opettelemaan ulkoa ison kasan vitsejä ja kertomaan niitä muille. Lassi: Jukka pitää huumoria yllä. Sari: Pasi ja Jukka onnistuivat välipalan tekemisessä. Johanna ja Marilyn onnistuivat tulemaan keskiviikkona aikaisin klubitalolle. Marilyn: Sari onnistui tulemaan aikaisin paikanpäälle ja ryhtyi heti kaiken maailman pikku hommiin. Mm. kirjoitti ensi viikon menu-listan. Vesa moppasi lattian iloisesti & puhdasta tuli. Johanna onnistui menemään Prismaan seuralaisen kanssa reippaasti. Hanne: Soile ohjeisti avuliaan napakasti ja tsemppaavasti klubitalon lehteen kirjoittamaani julkaisua, joka toivottavasti kelpaa julkaistavaksi. Onnistumiset Lassi: Jussi jaksoi yrittää tietokoneella kalenterin tekoa. Johanna: Jukka oli ahkerana ja siivosi naisten vessan ennakkoluuloista huolimatta rohkeasti. Sari: Mariya ja Patrik olivat aikaisin klubitalolla maanantaina ja olivat hyvin mukavia. Onnistumiset Sari: Mariya ja Sirpa olivat ahkeria heti aamusta perjantaina. Mikko onnistui tulemaan klubitalolle myöhäisestä heräämisestä huolimatta. Mariya: Mikko meni vaihteeksi Jukan kanssa ruokaostoksille torstaina. Pyhien jälkeen oli taas kiva tulla klubitalolle. Leena: Kitty onnistui kattamisessa. Jukka. Mikko kävi onnistuneesti kaupassa. Lassi: Petteri ohjasi ruoanlaitossa hyvin. Kitty: Jussi ja Lassi onnistuivat keräämään joulukoristeet pois. Ulla: Sari onnistui kertomaan hauskoja vitsejä. Ruoanlaittajat tekivät ahkerasti ruokaa. Soile: Jäsenet olivat ahkeria ja tuottoisia perjantaina. Mikko: Jukka ja Niina onnistuivat käymään kaupassa. Niina: Keittiö onnistui tekemään herkullista lasagnea. Jussi: Keittiöporukka teki hyvää ruokaa torstaina. Talokokouksissa päätettyä Uusia jäseniä: Klaus hallintoon, Eveliina ravintolaan ja Leo ravintolaan. Keskusteltiin pyhälounaista, jäsenet pitivät vapun aukioloa tärkeämpänä kuin pääsiäistä Tiina Ahlfors aloittaa johtavana ohjaajana maaliskuun

13 Tulevat tapahtumat Sulkista pelataan lähihallilla maanantaisin klo 14:30-15:30; mukaan mahtuu! Sählyä keskiviikkoisin klo 16-17, naisetkin voivat osallistua! Ranskaa opiskellaan Valpurin johdolla torstaisin. Uintia harrastetaan perjantaisin työpäivän päätteeksi. Seuraava standardikokous on ke klo 12 ruoan valmistumista odotellessa. Retki Pirttimäkeen ulkoilemaan ja grillaamaan toteutetaan ma 7.4. Talo tarjoaa retkieväät. Ilmoittaudu edellisenä torstaina ennen klo 12. Tammi-, Helmi- ja Maaliskuu 3.1. Tuomas 4.1. Toni O Eeva H. ja Päivi Jani L., Mika W. ja Sami T Ilona Janne N Annette, Erkki, Jorma ja Mirva Kirsi K Jaana Kimmo K, Petri M. ja Teija Pekka K Boris ja Ira Kaarina 1.2. Seija 2.2. Tiina K. ja Mikko P Ville S Esa ja Keijo S Y T 7.2. Janne N Miro Niko ja Tomi P Pasi R Eelis Heidi ja Lassi Juha Pi Riitta Petteri Valpuri Sanna N T T Ä R I Aku, Kaija ja Merja R Ilpo Tuire Meg ja Tuula K Anna-Mirjami 4.3. Kalevi 6.3. Onerva 8.3. Pirjo A. ja Veikko 9.3. Kirsi K Nuutti ja Elina Pauliina ja Sara Tomi D., Anna-Maria ja Outi Seppo Jukka L Kari T Sisko, Johanna, Leena S. ja Ritva Harry, Leena B. ja Kirsi Ka Mikko A Simo Susanna ja Kari V Sindi Hanna-Mari 13

14 Espoon Klubitalo Kala-Matti 3 C ESPOO Puh espoonklubitalo@hotmail.com Espoon Klubitalo on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille. Klubitalo tarjoaa jäsenilleen työpainotteisen päivän. Töitä tehdään kahdessa yksikössä: ravintola ja hallintoyksikössä. Jäsenet osallistuvat yhdessä henkilökunnan kanssa toiminnan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen. Jäsenyys on maksutonta ja jokaisella on oikeus palata klubitaloon pitkänkin tauon jälkeen. Varaa tutustumisaika puhelimitse. Liikenneyhteydet: Helsingistä tai Kirkkonummen suunnalta saapuvat jäävät Ison Omenan pysäkille. Linja 112 Helsingistä tulee Matinkadulle asti, aivan klubitalon lähelle. Espoon sisäiset linjat: 4, 5, 10, 11, 31 ja 533.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS. JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto TAVOITE

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS. JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto TAVOITE Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä ja ihmisarvosta.

Lisätiedot