PROFIL-LISTAN KOKOUSTILA, SUURIMAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PROFIL-LISTAN KOKOUSTILA, SUURIMAA"

Transkriptio

1 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Käsiteltävät asiat Paikka PROFIL-LISTAN KOKOUSTILA, SUURIMAA 234 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA ILMOITUSASIAT VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS VUOSILLE VUODEN 2017 TULOVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE MIELAHDEN VESIOSUUSKUNNAN TAKAUSPYYNTÖ UUDEN PUMPPAAMON RAKENTAMISTA VARTEN OTETTAVALLE LAINALLE JÄMIJÄRVEN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE MAAKUNTAUUDISTUKSEKSI JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISUUDISTUKSEKSI SEKÄ NIIHIN LIITTYVIKSI LAEIKSI KUNNAN OMISTAJAOHJAUS JÄMILLÄ SELONTEOT KÄYDYISTÄ KOULUTUKSISTA, NEUVOTTELUISTA JA TILAISUUKSISTA IRTISANOUTUMINEN PALKANLASKIJAN VIRASTA 299 Tapio Kemi esitteli ennen kokouksen alkua Profil-listan nykytilaa ja tulevaisuutta. Jaana Männikkö ja Sampo Salo esittelivät PoSan talousarviotilannetta. ANNELI KUJANSUU Anneli Kujansuu KIRSI VIRTANEN Kirsi Virtanen

2 Jämijärven kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 18/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) kello Profil-listan kokoustila, Suurimaa Anneli Kujansuu puheenjohtaja Timo Sorvali varapuheenjohtaja Satu Jokela Kari Jokisalo Olli Seppälä Miia Sjöman Ari Uusi-Rasi POISSA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Matti Leppihalme valtuuston puheenjohtaja (ja läsnäolon peruste) Antero Karppinen valtuuston I varapuheenjohtaja Tapio Rajalahti valtuuston II varapuheenjohtaja Kirsi Virtanen kunnanjohtaja Marketta Viitaniemi kirjanpitäjä, poistui klo Jaana Männikkö PoSa, vs. kuntayhtymäjohtaja Sampo Salo PoSa, vs. talousjohtaja ASIAT PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Anneli Kujansuu Tarkastusaika Kirsi Virtanen Kunnanvirasto Allekirjoitukset Olli Seppälä Timo Sorvali PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Paikka ja pvm Kunnanvirasto Virka-asema Allekirjoitus Kunnanjohtaja Kirsi Virtanen

3 Kunnanhallitus KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 235 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan tarkastusvuorossa olevat Olli Seppälä ja Timo Sorvali

4 Kunnanhallitus ILMOITUSASIAT 1. Kunnanhallitukselle saapuneet kirjeet: - Keva: Kevan valtuuskunnan hallituksen päätösten tiedoksianto jäsenyhteisöille Oikeusministeriö: Vuoden 2017 kuntavaalit: Äänestyspaikkojen määrääminen ja niistä ilmoittaminen, vaalimateriaali, vaalitietojärjestelmän käyttö, vaalikoulutus ym Huittisten kaupunginhallitus: Pöytäkirjan ote, Satakunnan koulutuskuntayhtymän lausuntopyyntö vuoden 2017 talousarvion kehyksestä ja toiminnan kehittämisestä Satakunnan sairaanhoitopiiri: Ostopalvelut kunnittain, elokuun tilanne Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Aravarajoituksista vapauttaminen, As Oy Jämijärven Avennonranta Maanmittauslaitos: Päätösasiakirja. todistus kirjaamisasiassa tehdystä ratkaisusta Rehtori Rolf Björkman: Lausunto Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle, taksilupakiintiöt Maksuerittely, lokakuu Pöytäkirjat: - Vanhusneuvosto Vapaa-aikalautakunta PoSa, yhtymähallitus Kiinteistönluovutusilmoitukset: Luovuttaja(t) Luovutuksen kohde Rnro Lahtinen Katja Myllyranta Luovutuksen saaja(t) Simonen Leena Simonen Esa Kunnanhallitus merkitsee kunnanhallitukselle saapuneet kirjeet ja kuntainliittojen, kuntayhtymien ja lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltija päätökset tietoonsa, sekä päättää olla käyttämättä oikeuttaan siirtää viranhaltijan päätös kunnanhallituksen käsiteltäväksi, jotka siten ovat täytäntöönpantavissa. Lisäksi kunnanhallitus päättää olla käyttämättä Etuosto-oikeuslain mukaista etuosto-oikeuttaan edellä oleviin kiinteistökauppoihin.

5 Kunnanhallitus TALOUDEN TOTEUTUMINEN AJALLA Liitteenä on talouden toteutuminen ajalla Liite nro Tasaisella vauhdilla toteuma olisi 75 % ja se on 75,4 %. Vertailutietona on tuloslaskelma ja rahoituslaskelma edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Kunnanhallitus merkitsee talouden toteutumisen tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle

6 Kunnanhallitus VUODEN 2017 TALOUSARVIOEHDOTUS JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS VUOSILLE Kunnanhallitus on kokouksessaan antanut talousarvion laadinta-aikataulun ja kokouksessaan hyväksynyt talousarvion v ja taloussuunnitelman vuosille laadintaohjeet. Hallintokunnat ovat käsitelleet talousarvioehdotuksiaan kokouksissaan ja toimittaneet talousarvioesityksensä kunnanhallitukselle mennessä. Hallintokuntien esitykset sisältävät eläkemenoperusteisten maksujen alenemisen sekä kiky-sopimusten mukaiset lomarahojen leikkaukset ja sosiaalimaksujen alenemiset. Verotulot on arvioitu 0-kasvulla ja valtionosuudet Kuntaliiton alustavien laskelmien perusteella. Esityslistan liitteenä alustavat vuoden 2017 talousarvio- ja vuosien taloussuunnitelmaehdotukset sekä investointisuunnitelmaehdotus vuosille Ehdotuksia on alustavasti esitelty valtuustoseminaarissa Kunnanhallitus keskustelee alustavista talousarvio- ja taloussuunnitelmaluvuista sekä investointisuunnitelmaehdotuksesta.

7 Kunnanhallitus VUODEN 2017 TULOVEROPROSENTIN MÄÄRÄÄMINEN Verotusmenettelyssä annetun lain (1558/1995) 91 a :n (1263/2001) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella (verotusmenettelylain 91 a 1 momentti). Kunnan tuloverotuksen talousarvio määräytyy verotettavien tulojen yhteismäärän arvion ja tuloveroprosentin mukaan. Vuoden 2015 lopullinen kunnallisveron määrä on ennakkotiedon mukaan euroa jossa vähennystä on edellisvuoteen -1,9 %. Yhteisöveron ennakkotieto on euroa; muutosta edelliseen vuoteen + 2,3 %. Vuoden 2016 verotulot ovat tähän mennessä toteutumassa huomattavasti alle budjetoidun. Voimaan tulleiden säännösten (uusi kuntalaki 410/2015) mukaan kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Määräaikaa sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2015 tilinpäätökseen kertyneeseen alijäämään. Erillisestä toimenpideohjelmasta luovutaan. Siirtymäsäännöksen 148 mukaan, jos kunnan tilinpäätöksessä v on alijäämää yli 500 euroa/ asukas, on kattamisaikaa vuoden 2022 loppuun. Kunnan taseessa on alijäämää v euroa ja talousarvioluonnoksen v ja taloussuunnitelman vuosille perusteella alijäämää ei saada katettua vuoden 2022 loppuun mennessä. Tuloveroprosentti on tällä hetkellä 21,50 %. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää vuoden 2017 tuloveroprosentiksi 22,50 %. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa

8 Kunnanhallitus KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 Kiinteistöverolain 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosentin suuruuden vuosittain etukäteen. Kiinteistöveroprosentti määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Kuntien on ilmoitettava veroprosenttinsa Verohallinnolle viimeistään Kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit muuttuvat vuodelle Muutokset on jo osittain vahvistettu Lailla kiinteistöverolain muuttamisesta ( /1291), joka on tullut voimaan Hallitus päätti kuitenkin syksyn 2016 budjettiriihessä lisämuutoksista kiinteistöverotukseen. Tältä osin hallituksen esitys käsitellään eduskunnassa loka-marraskuussa 2016 ja vahvistetaan näillä näkymin marraskuun alussa ennen kuin kuntien on ilmoitettava veroprosenttinsa Verohallinnolle. Kunnanvaltuusto on määrännyt kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 seuraavasti: - yleinen kiinteistövero 0,95 % - vakituiset asuinrakennukset 0,45 % - muut asuinrakennukset 0,95 % - rakentamattomat rakennuspaikat 2,50 % - yleishyödylliset yhteisöt 0,00 % - voimalaitokset 2,85 % Kiinteistöverolain vahvistetut muutokset korottavat yleisen kiinteistöveron vaihteluväliksi 0, % ja vakituisten asuinrakennusten vaihteluväliksi 0,39-0,90 %. Uudessa hallituksen esityksessä, joka on tulossa myös voimaan verovuodelle 2017 esitetään lisäkorotuksisa yleisen ja vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttien alarajoihin. Esityksen mukaan yleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli olisi siten 0,93-1,80 % ja vakituisten asuinrakennusten vaihteluväli 0,41-0,90 %. Muiden asuinrakennusten veroprosentin vaihteluväli olisi 0,93-1,80 % (nykyisin 0,60-1,35 %) ja rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi esitetään 2,00-6,00 % (nykyisin 1,00-4,00 %). Voimalaitoksen veroprosentin vaihteluväli on 0,93-3,10 %, ja yleishyödyllisen yhteisön veroprosentin vaihteluväli 0,00-1,80 %. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se määrää kiinteistöveroprosentit vuodelle 2017 seuraavasti: - yleinen kiinteistövero 0,95 % - vakituiset asuinrakennukset 0,45 % - muut asuinrakennukset 0,95 %

9 Kunnanhallitus rakentamattomat rakennuspaikat 2,50 % - yleishyödylliset yhteisöt 0,00 % - voimalaitokset 2,85 % Marketta Viitaniemi poistui kokouksesta kello

10 Kunnanhallitus MIELAHDEN VESIOSUUSKUNNAN TAKAUSPYYNTÖ UUDEN PUMPPAAMON RAKENTAMISTA VARTEN OTETTAVALLE LAINALLE Mielahden vesiosuuskunnan vedenottamoon on päässyt kaksi kertaa haitallisia bakteereita ja veden käyttö on ollut sallittua vain keittämisen jälkeen. Mielahden vesiosuuskunta on lähestynyt Jämijärven kunnanhallitusta pyytäen kunnan takausta uuden pumppaamon rakentamiseksi tarvittavalle euron lainalle. Kuntalain 410/ :n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Edelleen pykälän toisen momentin mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Vesiosuuskunta on niin sanottu luonnollinen monopoli alueellaan eikä se toimi kilpailluilla markkinoilla ja on ei-taloudellista toimintaa. Näiden syiden vuoksi kunnan on mahdollista antaa takaus vesiosuuskunnan lainalle riittävän vastavakuuden saatuaan, vaikka vesiosuuskunta ei kuulu kuntakonserniin. Ehtona kunnan antamalle takaukselle on aina vastavakuus. Liite 241.1: Mielahden vesiosuuskunnan kirje (Saap ) Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto myöntää ns. toissijaisen takauksen tai täytetakauksen Mielahden vesiosuuskunnan ottamaan euron lainaan uuden vedenottamon rakentamista varten. Vesiosuuskunnan on toimitettava kunnan antamalle takaukselle takaussumman kattava vastavakuus

11 Kunnanhallitus JÄMIJÄRVEN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE MAAKUNTAUUDISTUKSEKSI JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISUUDISTUKSEKSI SEKÄ NIIHIN LIITTYVIKSI LAEIKSI Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja siihen liittyvää maakuntahallinnon perustamista valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtionvarainministeriön yhteisessä hankkeessa. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö pyytävät lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman sekä hallituksen , ja tekemien linjausten mukaan Suomessa toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja maakuntauudistus. Suomeen perustetaan 18 maakuntaa, joilla on omat vaalit ja valtuustot. Vuoden 2019 alusta alkaen maakunnat järjestävät kaikki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut eli maakunnilla on vastuu siitä, että väestö saa lain mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä aluekehittäminen, ympäristöterveydenhuolto, liikennejärjestelmäsuunnittelu, maaseudun kehittäminen ja pelastustoimi. Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan, eli jatkossa kunnilla ei ole enää vastuuta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä tai rahoituksesta. Lausuntopyynnön kohteena olevalla hallituksen esityksellä on tarkoitus muun muassa perustaa uudet maakunnat sekä säätää maakuntien hallinnosta ja taloudesta, siirtää järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista kunnilta maakunnille, säätää maakuntien saamasta rahoituksesta, rahoituksen keräämisen veroperusteista, uudistuksen voimaanpanosta, henkilöstön asemasta sekä omaisuusjärjestelyistä. Lisäksi tarkoitus on kuntiin jäljelle jäävien peruspalvelujen osalta säätää uusi kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmä. Muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirrosta maakunnille sekä rahoituksesta valmistellaan erillinen hallituksen esitys. Uudistuksen voimaanpanolaki sisältää säännökset maakuntajaosta. Mikäli kunta päättää esittää kunnan kuulumista voimaanpanolain 5 :n mukaisesta maakuntajaosta poikkeavaan maakuntaan, päätöksestä tulee toimittaa kunnanvaltuuston päätösasiakirja sosiaali- ja terveysministeriöön. Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali- ja terveysministeriöön klo mennessä. Sote- ja maakuntauudistuksessa laaditaan lisäksi valinnanvapauslainsäädäntö, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaista ra-

12 Kunnanhallitus hoitusta sekä siirretään valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kuntayhtymien muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä maakunnille. Niitä valmistellaan erillisissä valmisteluhankkeissa, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa on otettu huomioon valinnanvapauden edellytyksenä oleva monituottajamalli. Valinnanvapautta ja monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista koskeva hallituksen esitysluonnos toimitetaan lausunnoille loppuvuodesta. Valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kuntayhtymien muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirtoa koskeva hallituksen esitysluonnos toimitetaan lausunnoille keväällä Koko laaja aineisto on saatavilla valtioneuvoston alueuudistus.fi - sivustolta: sivustolta on myös saatavissa lausuntopyynnön kohteena olevan kokonaisuuden tiivistelmä ja yleisesittelydiasarja. Liitteet: Hallituksen esitys luonnos sote - ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi TIIVISTELMÄT LAKILUONNOSTEN KESKEISISTÄ ASIOISTA Jämijärven kunnan lausunto Kunnanhallitus antaa liitteen mukaisen lausunnon.

13 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNNAN OMISTAJAOHJAUS JÄMILLÄ Jämijärven kunta omistaa Jämillä Jämi Areenan, Pikku-Itävallan ja laskettelurinteen yhteydessä olevan Niinimajan. Lisäksi kuntakonserniin kuuluu Jämin Hiihtotunneli Oy. Nämä kaikki ovat merkittäviä yksiköitä alueen elinkeinotoiminnan kannalta. Kunta on viime aikoina lähinnä vuokrannut erilaisiin käyttötarkoituksiin Jämi Areenaa sekä Pikku-Itävaltaa. Jämijärven kunnan tilinpäätökseen 2015 merkittävästi vaikuttaneen kuntakonsernin taloudellinen tilanne vaatii tiukemman omistajaohjauksen käyttöönottoa. Kunnan Jämillä omistamien kiinteistöjen käytön ja palveluiden järjestämisen kehittämiseksi on pohdittu mahdollisuuksia. Asialla on merkitystä paitsi kunnan talouteen, oleellisesti myös kunnan rooliin elinkeinotoiminnan yleisten toimintaedellytysten luomiseksi ja parantamiseksi. Vapaa-aikalautakunta on antanut lausunnon kokouksessaan Vapaa-aikalautakunta esittää kunnanhallitukselle lausuntonaan, ettei sillä ole huomauttamista valmistelluista Pikku-Itävallan ja laskettelurinteen kehittämissuunnitelmista ja tulevaan toiminnanjärjestelyyn. Lautakunta pitää hyvänä asiana, että Pikku-Itävallan käyttöä pyritään lisäämään ja laskettelurinteen toiminnan jatkoa tullaan selvittämään. Vapaa-aikalautakunta ohjeistaa kunnanhallitusta muistamaan kehittämissuunnitelmissaan myös kunnan latujenhoidon ja kunnan tukemien yhdistyksien salivuorojen järjestämisen, ennaltaehkäisevässä terveysliikunnassa. Tekninen lautakunta on antanut lausunnon kokouksessaan Tekninen lautakunta esittää lausuntonaan kunnanhallitukselle, ettei sillä ole huomauttamista valmistelluista kehittämisajatuksista liittyen Jämi Areenan, Pikku-Itävallan ja laskettelurinteen tulevaan toiminnanjärjestelyyn. Kuntalaisilla tulisi säilyttää Pikku-Itävallan käyttömahdollisuus nykyisellään. Lautakunta pitää hyvänä asiana, että hyvässä kunnossa olevien rakennusten käyttöä pyritään kaikin tavoin lisäämään ja lasketturinteen toiminnan jatkoa tullaan selvittämään. Kunnanjohtaja esitteli kunnan Jämillä omistamien kohteiden toimintojen kehittämiseksi suunniteltuja toimia kunnanhallitukselle. Suunnittelun alla ovat olleet Jämi Areena, Pikku-Itävalta sekä kuntakonserniin kuuluva Jämin hiihtotunneli, jonka tulevaisuutta on suunniteltu yhteistyössä Jämin

14 Kunnanhallitus hiihtotunneli Oy:n kanssa. Lisäksi mukana on vielä laskettelurinne ja Niinimaja, joissa kunnalla on yhteistyösopimus Jämin Jänteen kanssa. Kunnan rooli elinvoiman ja elinkeinojen mahdollisuuksien vahvistajana on yhä vahvempi tulevaisuuden kunnassa. Jämijärven kunta on ollut perinteisesti erittäin vahva toimija ja moottori Jämin alueen kehittymisessä. Jämillä on erilaisin yhteistyömuodoin saatu aikaan innovatiivisia infrarakenteita mahdollistamaan erittäin monipuolista aktiviteettien ja palveluiden tarjontaa. Tulevaisuuden kunnan roolia ajatellen on elinkeinojen vahvistamisen näkökulmasta tarkoituksenmukaista vähitellen muuttaa kunnan roolin painopistettä aktiivisesta mukana toimijasta mahdollistaja kunta -rooliin. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kunta harkitsee omaa rooliaan Jämillä omistamiensa kiinteistöjen hallinnan suhteen niin, että kunta voisi mahdollistaa vielä entistäkin paremmin Jämijärven elinvoimaisuuden kasvamista ja elinkeinojen menestymistä. Sen sijaan, että kunta itse olisi aktiivinen organisaattori kohteissa, jotka eivät suoranaisesti ole kunnan peruspalveluihin liittyviä, voi kunta tukea olevien elinkeinojen vahvistumista ja uusien syntymistä hakemalla yhteistyökumppaneita näihin kohteisiin. Kunnanhallitus antaa vuokralle Jämi Areenan ja Pikku-Itävallan sekä mahdollistaa omalta osaltaan yhteistyön kehittämisen liittyen laskettelurinteen toimintaan. Kohteet vuokrattaisiin alueen toimintaa tukevaan ja kehittävään käyttöön. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan valmistelemaan vuokrasopimusluonnokset ja vuokrausehdot sekä asian valmisteluun liittyvät käytännön järjestelyt. Lisäksi kunnanhallitus esittää Jämin Hiihtotunneli Oy:lle, että myös Jämin Hiihtotunneli Oy antaa vuokralle hiihtotunnelin samalla periaatteella alueen toimintoja tukevaan ja kehittävään käyttöön. KH 151 Liiteaineisto esitellään kokouksessa. Kunnanhallitus on tutustunut saatuihin tarjouksiin ja toteaa tarjousten jättöaikaa jatkettavan saakka. Tarjouksensa jo jättäneille tahoille sekä Jämin Hiihtotunneli Oy:lle informoidaan tilanteesta ja mahdollistetaan jätettyjen tarjousten pitämisen joko sellaisenaan tai niiden muuttamisen. Saadut tarjoukset käsitellään vasta jatkoajan päättymisen jälkeen. KH 243 Kunnanhallitus jatkaa asian käsittelyä.

15 Kunnanhallitus Jatkettuun määräaikaan mennessä tuli yksi uusi tarjous, Reima Country Matkailuyhdistys ry:ltä, joka oli jo jättänyt tarjouksensa aiemminkin. Ensimmäiseen määräaikaan tarjouksensa jättänyt Marikki Lepaus ei toimittanut uutta tarjousta. Jämijärven kunta tarjosi Jämillä olevia kiinteistöjään, Jämi Areenaa sekä Pikku-Itävaltaa vuokrattavaksi niin, että tämä tulisi olemaan Jämin kehittäjänä avainasemassa yhdessä muiden yritysten kanssa. Saaduista tarjouksista kumpikaan ei vastannut kunnan tavoitetta sellaisenaan. Lepauksen tarjouksessa kiinteistöjä ei olisi vuokrattu, vaan tarjoaja olisi osallistunut Jämin kehittämiseen, mistä toiminnasta ja osaamisesta tarjoaja antoi kuvauksen. Tarjouksessa ei ollut kiinteistöjen vuokrausta eikä selkeää kuvausta siitä, miten tarjoaja olisi Jämiä kehittänyt. Tarjous on hylättävä. Reima Country Matkailuyhdistys ry:n tarjouksen mukaan Jämijärven kunnan pitäisi maksaa Reima Country matkailuyhdistys ry:lle Jämi Areenan vuokraamisesta euroa / vuosi (alv 0%), tarjoushinta on siis Pikku Itävalta -kohteesta Reima Country Matkailuyhdistys ry maksaisi vuokraa euroa / vuosi (alv 0%). Reima Country Matkailuyhdistys ry:n tarjouksessa mainitaan, että tarjousta on tärkeää käsitellä kokonaisuutena (Jämin hiihtotunneli, Jämi Areena sekä Pikku Itävalta) Jämin alueen kehittämisen kannalta. Tarjouksessa ei ollut kuitenkaan pyydettyä toimintasuunnitelmaa tai muuta selvitystä siitä, miten tarjoaja aikoisi kohteita kehittää, vaan siinä oli pelkkä viittaus mahdollisiin Euroopan unionin kehittämishanke- ja investointihankerahoituksien hakemiseen ja sitä myöden vuokra-ajan pidentämismahdollisuuteen 5 vuoteen. Jämin hiihtotunneli Oy käsittelee omalta osaltaan tarjouksen itsenäisesti. Vuokrailmoitus liitteenä nro Tarjoukset liitteenä nro Tarjoukset liitteenä nro Sakipa Isännöinnin yhteenveto tarjouksista nro Jämin Hiihtotunneli Oy:lle oli jätetty määräaikaan mennessä kaksi tarjousta. Jämin Hiihtotunneli Oy:n hallitus on kokouksessaan päättänyt yksimielisesti hylätä tulleet tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina. Kunnanhallitus hylkää molemmat saamansa tarjoukset.

16 Kunnanhallitus SELONTEOT KÄYDYISTÄ KOULUTUKSISTA, NEUVOTTELUISTA JA TILAISUUKSISTA Satu Jokela esittää seuraavassa kokouksessa SataSoten työryhmän kalvot.

17 Kunnanhallitus IRTISANOUTUMINEN PALKANLASKIJAN VIRASTA Palkanlaskija Elisa Viikeri on toimittanut kunnanhallitukselle irtisanomisilmoituksen eläkkeelle alkaen jäämisen vuoksi. Palvelussuhteen viimeinen päivä on Kunnanhallitus myöntää Elisa Viikerille eron eläkkeelle jäämisen vuoksi. Palvelussuhde päättyy ja eläke alkaa

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 27.4.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 2.5.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Raharinne 117 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PROFIL-LISTAN KOKOUSTILA, SUURIMAA

PROFIL-LISTAN KOKOUSTILA, SUURIMAA Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.10.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 31.10.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka PROFIL-LISTAN KOKOUSTILA, SUURIMAA 234

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 01.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 07.11.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 247 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 01.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 07.11.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 247 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.11.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 8.11.2016 kello 18.10-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 16 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 08.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.11.2016 kello 19.30 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 253 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 14.11.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 60

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 26.1.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 1.2.2017 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 26 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 2.2.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.2.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 16/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 9.9.2016 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 9.9.2016 Vastaukset: torstai 15.9.2016 kello 13.00 mennessä

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämi Areenan kahvio

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämi Areenan kahvio Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 22.12.2017 Kokoustiedot Aika Tiistaina 2.1.2018 klo 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areenan kahvio 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 5.2.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.2.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 10.5.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 16.5.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 122 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Perjantaina kello 16.30

Perjantaina kello 16.30 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 10.5.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 16.5.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 122 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 5/

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 5/ KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 5/2016 68 KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, valtuuston kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.11.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 15/2016 Kokousaika ti klo 9.30-11.57 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 Käsiteltävät

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 22.9.2017 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 22.9.2017 kello 8.18 Vastaukset: perjantai 22.9.2017 kello

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 2/2017 laatimispäivämäärä: Aika: pe klo Kunnanvirasto. Jarmo Mikkola

KOKOUSKUTSU 2/2017 laatimispäivämäärä: Aika: pe klo Kunnanvirasto. Jarmo Mikkola vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot KOKOUSKUTSU 2/2017 laatimispäivämäärä: 18.1.2017 Aika: pe klo 16.00 Paikka: Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 11 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 30.10.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 1.11.2018 kello 10.00 Vastaukset: perjantai 2.11.2018 kello

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 18/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 18/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 18/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 03.10.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 10.10.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 219 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Valtuuston kokoushuone

Valtuuston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 11/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 15.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 20.6.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 147 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 28.10.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 2.11.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Tykköön Kylätalo 258 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 16.3.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 21.3.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Pikku-Itävalta 76 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello Vastaukset: keskiviikko kello 13.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello Vastaukset: keskiviikko kello 13. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 17.4.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 17.4.2018 kello 10.05 Vastaukset: keskiviikko 18.4.2018 kello

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 5.2.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.2.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.4.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 07.12.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.12.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Osuuspankin kokoushuone 282 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 21.3.2019 Kokoustiedot Aika Torstaina 28.3.2019 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 15 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 13.03.2018 Kokoustiedot Aika Tiistaina 20.3.2018 klo 18.45 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 60 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 5.11.2012 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 9.5.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 13.5.2019 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello

Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla tiistaina 2.1.2018 alkaen kello 20.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.1.2017 Kokoustiedot Aika Tiistai 31.1.2017 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 1.3.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 19.3.2019 klo 17.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel

Lisätiedot

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 9/ 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 79 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 23/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 28.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 03.12.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 260 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Valtuuston kokoushuone

Valtuuston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 11/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 15.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 20.6.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 147 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 03.10.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.10.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 207 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 13.11.2017 klo 18.00-19.00, tauko 18.35-18.40 Puumilan Taitotalo Ala-Katara Severi Alkkiomäki

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 8.1.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.1.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.9.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 11.10.2016 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 65 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja

Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja Kokouskutsu / Esityslista Nro 1/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (7) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (7) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (7) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 2.2.2016 kello 18.00-18.45 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 10.4.2018 Kokoustiedot Aika tiistai 17.4.2018 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 09.11.2015 kello 18.00 18.25 Puumilan Taitotalo Saapuvilla olleet Wiinamäki Petteri, pj. Kärkelä Pilvi jäsenet Markkola

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 3 / 2014. KOKOUSAIKA 8.10.2014 kello 19.00-20.00

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 3 / 2014. KOKOUSAIKA 8.10.2014 kello 19.00-20.00 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 3 / 2014 KOKOUSAIKA 8.10.2014 kello 19.00-20.00 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 14.10.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 19.10.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 240 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander. Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.1.2019 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 30.1.2019 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. ORSI-Ilmoitukset@vero.fi VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 24.10.2014 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A7/31000/2014 VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen Viranomainen No 2/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 17 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12

Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12 Viranomainen No 2/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 22 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 18.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet maanantai 27.3.2017 klo 17.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Tapani Alkkiomäki Jari Annala Tarmo

Lisätiedot

Asta Tirkkonen-Hersio

Asta Tirkkonen-Hersio Kokouskutsu / Esityslista Nro 8/2017 1 (9) Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA 6.11.2017 Klo 17:00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.4.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Perjantai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Perjantai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 12.1.2018 Kokoustiedot Aika Perjantai 19.1.2018 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Sähköpostikokous. Jonna Haavisto. Olli Seppälä

Sähköpostikokous. Jonna Haavisto. Olli Seppälä Kokoustiedot Aika: Paikka: KOKOUSKUTSU 1/2019 laatimispäivämäärä: 7.1.2019 Sähköpostikokous: Esityslista lähetettiin 7.1.2019 kello 13.00 Vastaukset: tiistai 8.1.2019 kello 13.00 mennessä Sähköpostikokous

Lisätiedot

Jämijärven Keskuskoulun taideluokka

Jämijärven Keskuskoulun taideluokka Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 20.6.2017 Kokoustiedot Aika Torstai 29.6.2017 klo 17.30 Paikka Jämijärven Keskuskoulun taideluokka Käsiteltävät asiat 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 03.10.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.10.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 207 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello

Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla tiistaina 2.1.2018 alkaen kello 20.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 16.9.2014 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 4.8.2015 Kokoustiedot Aika Tiistaina 11.8.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 180 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT.

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 18.10.2017 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A1/31000/2017 VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot