DAAVID OHJAAJAN OPAS. Anniina Jakonen. Kuva: Shutterstock

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DAAVID OHJAAJAN OPAS. Anniina Jakonen. Kuva: Shutterstock"

Transkriptio

1 DAAVID pieni, SUURI sankari! Kuva: Shutterstock OHJAAJAN OPAS Anniina Jakonen

2 Taustaa Kesä lähestyy ja sen myötä myös lastenleiri tekee tuloaan. Tällä kertaa tutustumme Daavidin monivaiheiseen ja mielenkiintoiseen elämään. Leirin teemana on Daavid pieni, suuri sankari! Daavid oli tavallinen pieni poika, jonka epätavallisen suuri Jumala valitsi sankariksi. Silti Daavidin elämä ei aina ollut täydellistä, mutta lopulta hänen uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan teki elämästä täydellistä olosuhteista riippumatta. Tällaista uskoa ja luottamusta haluaisin olla välittämässä tämän leirimateriaalin kautta! Materiaali muodostuu kuudesta raamiksesta sekä niihin liittyvistä toimintaideoista. Leiriläisen vihko sisältää opetuksiin liittyviä tehtäviä sekä muuta leiripuuhaa. Raamattutuntien opetukset toteutetaan pääasiassa näytelminä. Halutessasi voit kuitenkin käyttää myös muita keinoja: nukketeatteria, pöytäteatteria tai muuta havainnollistavaa opetusta. Tavoitteena on, että leiristä muodostuu yhtenäinen kokonaisuus niin, että koko leiri perustuu alusta loppuun Daavid-teemaan raamisten, ryhmätoiminnan, aktiviteettien ja toimintaosuuksien kautta. Näin opetus juurtuu syvälle lasten sydämiin hauskalla tavalla. On kuitenkin hyvä muistaa, että Jeesus on leirin ja raamisten päähenkilö, eikä Daavid tai Goljat. Uskomalla Jeesukseen jokaisella leiriläisellä ja ohjaajalla on mahdollisuus oppia tuntemaan samanlainen Jumala, jonka Daavid tunsi. Meistä jokainen voi olla Jumalan sankari! Jumalan avulla pieni ja tavallinenkin on aina tavattoman ihmeellinen. Materiaali on testattu vuonna 2012 järjestämälläni leirillä. Leirillä oli vuotiasta lasta, pääosin seurakunnan ulkopuolelta. Kaikki onnistui hyvin, palaute oli innostunutta ja mikä parasta: lapset oppivat tuntemaan Jeesuksen. Tätä samaa toivon sinun leirillesi. Otan mielelläni vastaan palautetta tästä leirimateriaalista sekä leirisi toteuttamisesta. Rukoillaan yhdessä leirin olevan siunaukseksi paikkakuntasi lapsille sekä samalla ohjaajille yhdistävä ja aidosti yhteyttä luova kokemus. Innolla kohti kesäleiriä! Anniina Jakonen anniina.jakonen@aikamedia.fi 2

3 Raamis 1 Aihe: Samuel valitsee kuninkaan Tavoite: Muistolause: Lapsi oppii, että tavallinen on Jumalan silmissä arvokasta. Tärkeintä on Jumalaa rakastava sydän! Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. (1. Sam. 16:7) Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 16:1 13 NÄYTELMÄ: Henkilöt: Iisai, raamisope, profeetta Samuel, Iisain 7 poikaa, Daavid Rekvisiitta: Iisaille henkselihousut, Samuelille sauva, sandaalit ja huopa, Daavidille likaa naamaan, Eliabille lihakset sukkahousuista ja vanusta, Abinabadille puku ja kravatti, Sammalle silmälasit ja tietokirjoja, Israelin kartta, vesiastia, öljypullo Iisai: Oho! Katsokaa, kuka tänne on tulossa! Sehän on profetta Samuel! Kylläpä hän kulkee jo kumarassa, alkaa olla jo vanha ja väsynyt. Raamisope: On tainnut surra kuningas Saulin tekosia niin paljon, että selkäkin jo vääntyy kumaraan. Saul ei ole hallinnut Israelin kansaa sillä tavalla, kun Jumala olisi halunnut ja se surettaa profeetta Samuelia tosi paljon. Iisai: Mutta mitä ihmettä profeetta Samuel täältä etsii? Hän on kulkenut pitkän matkan, joku tarkoitus hänen tulollaan varmasti on. Ei kai vaan mitään pahaa ole sattunut? Raamisope: (Pelokkaasti) Pahaa sen täytyy olla, jotain tosi kamalaa! Eihän kukaan muuten tänne peräkylälle asti vaivautuisi. Beetlehem on mitättömin paikka kaikista, ei täältä voi ainakaan mitään hyvää tulla. Kaikki rempallaan ja rapistuu koko kylä. Kartallakin tämä pläntti on kuin pieni kärpäsenkakka (esittelee Israelin karttaa). Ei mitään hyvää koko paikassa! Profeetta Samuel kolkuttelee ovelle. Raamisope: Sisään vaan, peremmälle. Täällä on lastenleiri käynnissä, mutta mukaan mahtuu vielä. No, oikeinhan me nähtiin, itse profeetta Samuel se siinä. Iisai: Tässä vähän mietiskeltiin, mikä sinut meille tuo. Onko jotain sattunut? Samuel: Olkaa rauhassa. Ei mitään vakavaa. Minä olen tullut uhraamaan Herralle. Iisai: (Kuiskaten yleisölle) Aika pitkä uhrimatka. Kyllä tässä nyt jotain on takana. 3

4 Raamisope: No, tule tänne. Käyhän istumaan. Haluatko pestä matkan pölyjä, tässä on vesiastia, ole hyvä. Samuel: Kiitos, kiitos. Mutta onpa täällä paljon lapsia! Kuinkas paljon sinulla, Iisai, onkaan poikia? Iisai: No, onhan niitä aika liuta siunaantunut. Mutta meillä on tässä juuri lastenleiri alkanut ja lapsia on nyt normaaliakin enemmän paikalla. Samuel: Ahaa. Vai lastenleiri, onpa hienoa! Satuinkin tulemaan ihan sopivana päivänä, niin tapaan teidät kaikki! Mutta kuule Iisai Minä olen kovasti surrut kuningas Saulia. Hän ei ole totellut Jumalaa ja on tehnyt paljon vääriä asioita. Jumala on puhunut minulle, että Israelin kansalle pitäisi valita uusi kuningas ja tiedätkö mitä sen takia minä tulin tänne tänään. Sinun pojastasi tulee uusi kuningas! Iisai: Ooh, ihanko totta? Kiitos Herralle, minulla onkin hienoja poikia! Ja nyt meistä tulee oikea kuninkaallinen perhe! Samuel: No Iisai, kutsuhan poikasi tänne, niin katsotaan, kenet Jumala on valinnut. Iisai: Eliab, sinä ensin. Tule tänne eteen. (Ylpeästi) Katsohan vanhinta poikaani Eliabia. Katsohan näitä lihaksia ja tätä komeutta! Hän on treenannut paljon ja on kaikkein vahvin, oikea voimanpesä. Hänestä saamme kelpo hallitsijan. Samuel (innokkaasti): Joo, hän se varmasti on, nyt on Herran edessä hänen voideltunsa, vahva mies, jonka Jumala on valinnut, mutta annas kun rukoilen vielä. Samuel rukoilee. Samuel: Ei. Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan. Herra ei katso, kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. Eliab ei ole Israelin uusi kuningas. Iisai: Mitä?! Eikö todella? No, entä toinen poikani Abinadab? Tulehan tänne! Katsokaapa tätä komistusta! Abinadab on koko kylän hurmuri! Aito italialainen puku ja kravatti suorassa! Hänestä saamme tyylikkään kuninkaan. Samuel: Onpa tyyliä, on. (Rukoilee jälleen.) Mutta häntäkään Herra ei ole valinnut. Iisai: (Hämmentyneenä) No onpa erikoista! Mutta ei se mitään, kyllä minulla poikia riittää. Seuraavaksi Samma, tulehan tänne. (Polleana) Tämä Samma on erityislahjakkuus. Käynyt yliopistoa ja päntännyt tietoa, aivot ovat iskussa, Beetlehemin älykkö. Hänestä saamme viisaan hallitsijan. Samuel: Ei se ole tämäkään. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. Iisai: Onneksi on vielä monta poikaa jäljellä! Tulkaahan tänne loputkin! Katsohan nyt tätä uljasta rivistöä: tämäkin tässä on kuin Beetlehemin Ridge Forrester, on tiukat farkut ja 4

5 leukaperät, oikea hurmuri! Tai hän tässä, ryhdikäs kaveri, valkoinen hammasrivistö ja osaa hymyillä koko naamallaan! (ylpeästi) Kyllä edustuskelpoisuutta löytyy tästä perheestä! Samuel: Kuule Iisai, ikävä tuottaa pettymys. Poikasi ovat kyllä upeita, mutta Herra ei ole valinnut ketään näistä uudeksi kuninkaaksi. Nyt taisi tulla tenkkapoo. Kuljinko todella koko pitkän matkan tänne asti turhaan? Jalatkin rakoilla. Tässäkö ovat kaikki poikasi, eikö ole ketään muuta? Iisai: (vastahakoisesti) No nuorin on vielä jäljellä, mutta hän ei edes ole täällä. Hän on paimentamassa lampaita. (vähätellen) Daavid on kyllä pieni vielä, oikea ruipelo. Soittelee niityillä harppuaan lampaille ja haiseekin ihan ulkoilmalta. Ei kannata vaivautua hänen vuokseen. Samuel: Lähetä hakemaan hänet heti paikalla! Emme saa asiaa päätökseen ennen kuin hän on täällä. Iisai: (vastahakoisesti) Voi sentään, oletko tosissasi? No, ei kai muukaan auta. Hakekaa Daavid tänne Tule sisään, Daavid, joku tahtoo tavata sinut. Uh, haiseepa täällä lampaalle! Olet ihan sottainen, kylpy ei olisi pahitteeksi. Samuel: Älähän nyt, Iisai, poika on vain tehnyt ahkerasti työtään. Tule vain rohkeasti tänne eteen, Daavid. (Samuel rukoilee.) Nyt Herra sanoo tämä se on, voitele hänet. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen! Voitelen sinut Israelin kuninkaaksi. Ryhmätoiminta: Opetellaan yhdessä muistolause ja tehdään tehtävät Leiriläisen kirjasta. Juttele lasten kanssa: Miksi Daavidin veljet eivät kelvanneet kuninkaaksi? Mitä se tarkoittaa, että Jumala näkee sydämeen? Millaisia asioita sinun ja minun sydämessäni on? Mitä Daavidin sydämessä oli? 5

6 Raamis 2 Keskipisteenä Jumala! Tavoite: Lapsi oppii luottamaan Jumalan voimaan. Pelottaviakin asioita voi lähestyä rohkeasti Jumalan avulla. Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 17:1 40 NÄYTELMÄ: Henkilöt: Goljat (voi olla pelkkä ääni), Saul, sotilaita, Daavid, Eliab Rekvisiitta: sotilaan varusteet, linko, paimensauva, laukku Goljat: Grr, tulkaa tappelemaan! Minä olen Goljat, Filistean vahvin mies ja haastan teidät ruipelot israelilaiset kaksintaisteluun. Lähettäkää paras miehenne taistelemaan minua vastaan, niin sovitaan, että voittajan armeija voittaa koko sodan. Lopetetaan tämä pelleily ja ryhdytään tositoimiin! Saul: Tuo Goljatin-ryökäle on tosi rasittava! On huudellut tuossa jo neljäkymmentä päivää. Mutta hän on niin ylivoimainen vihollinen, että Israelin armeija vapisee kauhusta. Olemme surkeasti tappiolla. Ei kukaan uskalla tapella Goljatia vastaan, ei tästä tule mitään! Lannistutaan ja luovutetaan koko sota. Goljat murisee: Lähettäkää jo joku tänne, niin teen hänestä pannukakkua, häh hää! Sotilas: Hui olkoon, katso noita lihaksia! Ja tuota karmeaa irvistystä! Meistä ei ole mihinkään, luikitaan jo kotiin Israeliin ja vähän äkkiä! (Israelin joukot eli ryhmyrit lasten seassa yhtyvät mielipiteeseen.) Goljat: Huhuu, haluan tapella, eikö sana kuulu?! Taidatte ollakin mammanpoikia koko sakki! Saul: No Eliab, entä sinä? Olet vahvin koko Israelissa. Eliab: Minäkö? Älä hulluja puhu, piiloon äkkiä (syöksyy pöydän alle). Saul: Taidatte olla oikeassa, tuttiritareita koko joukko. Parasta alkaa kokoilla varusteita ja perääntyä kotiin äidin helmoihin. Goljat on ihan liian iso ja pelottava. Daavid tulee paikalle eväskorin kanssa. Daavid: Hei veljet, isä lähetti evästä, mites taistelut sujuvat? (Goljat huutelee jatkuvasti.) 6

7 Eliab: Surkeasti. Kuuntele nyt tuota Goljatia. On uhonnut jo neljäkymmentä päivää. Meistä ei ole mihinkään. Lähdemme kotiin. Daavid: Mitä?! Aiotte luovuttaa, vaikka olette Jumalan armeija? Miten te annatte tuollaisen kerskailijan pilkata elävän Jumalan taistelurivejä? Eliab: Katso nyt Daavid, Goljat on ylivoimainen. Katso noita lihaksia ja tuota kokoa. Goljat on jättiläinen! Ei meistä kukaan pysty taistelemaan häntä vastaan. Daavid: Älkää lannistuko. Minä taistelen! Lähettäkää minut kaksintaisteluun. Israelin joukko hörähtää nauruun. Eliab: Sinäkö? Järki käteen, Daavid! Sinä olet pieni rääpäle, pelkkä pikkuveli, paimenpoika. Goljat pystyy vaikka puhaltamaan sinut nurin. Daavid inttää: Minä menen! Eliab hermostuneesti: Mitä sinä ruipelo edes tänne tulit? Tämä on isojen miesten sotaa eikä mitään leikkiä. Häivy sinne lammaslaumasi keskelle, ei tänne tarvitse tulla vitsailemaan. Ei sinusta ole mihinkään, usko jo! Daavid: En kestä kuunnella, kuinka tuo typerä jättiläinen pilkkaa Jumalaa. Jos teistä oikeista sotureista kukaan ei uskalla tehdä mitään, minä taistelen! Olen isäni lampaita paimentaessa taistellut leijonia ja karhuja vastaan, Jumala voi yhtä hyvin antaa voiton tuosta hirveästä jättiläisestä. Saul: No oletpa sinnikäs pikkukaveri. Jos olet noin varma asiasta, niin olkoon menneeksi. Eihän meillä ole muitakaan vaihtoehtoja. (Kääntyy veljiin päin.) Saatte kyllä heittää hyvästit pikkuveljellenne, sillä Goljat muussaa hänet rusinaksi. (Daavidille hän sanoo): Pue nyt sentään varusteita yllesi, vai meinasitko lähteä soitellen sotaan? Daavid: Mutta eihän minulla ole varusteita, olen pelkkä lammaspaimen. Saul: Voi pyhä jysäys! Ei edes varusteita, anna mun kaikki kestää! No, saat lainata minulta. Katsotaanpa. Tässä on rintapanssari, jalkasuojaimet, rautahansikkaat, suojakilpi ja tietysti kypärä, ja sitten vielä Daavid: Ei enää yhtään enempää, kiitos. Nämä painavat ihan hirveästi, en pysty liikahtamaankaan. En ole koskaan käyttänyt tällaisia. Eliab: Katsokaa nyt tuota rääpälettä, ei saa edes varusteita ylleen, hah hah. Saul: Voi voi, mitähän tästä oikein tulee? Daavid: Pidä varusteesi! Minulle riittävät linkoni ja paimensauvani. Haen tuolta joenuomalta vähän kiviä ja sitten juoksen Goljatia vastaan. Herra on kyllä voimallinen pelastamaan minut. Saul: Tee kuten tahdot. Uskosi on kyllä ihailtavaa. Mene, Herra olkoon sinun kanssasi. 7

8 Ryhmätoiminta: Voimamies Goljat -kisa: Kilpailijan tehtävänä on saada pidettyä käsipainoja käsissään vaakatasossa mahdollisimman kauan. Kilpailuun voidaan tehdä eri sarjoja eri painoisista punteista. 8

9 Raamis 3 Daavid voittaa Goljatin Tavoite: Lapsi oppii, että Jumala voi auttaa aina ja kunnia voitosta kuuluu Jumalalle. Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 17:40 52 NÄYTELMÄ Goljat: Tulkaa tappelemaan! Lähettäkää paras miehenne kaksintaisteluun minua vastaan, niin saatte nähdä, kuinka teen hänestä hakkelusta. Mutta eihän teillä ole parasta miestä, nynnyjä olette kaikki. Muka Jumalan armeija, Israelin valittu kansa, pyh! Ei Jumalakaan auta teitä, vähäpätöisiä. Daavid juoksee Goljatia kohti. Goljat: Oho, koiraksiko minua luulet, kun tulet minua vastaan keppi kädessä? Hah hah! Hulluiksiko te israelilaiset olette pimahtaneet? Lähetätte tuollaisen keskenkasvuisen mitättömyyden taisteluun. Vuosisadan vitsi! Daavid: Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan taivaan elävän Jumalan nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut. Herra voi auttaa ilman miekkaa ja keihästä. Sota on Herran vallassa ja tänään Hän antaa teidät meidän käsiimme. Goljat nauraa höröttää mahaansa pidellen takakenossa. Daavid ryntää juosten linkoamaan. Kivi osuu Goljatin otsaan ja Goljat kaatuu kuolleena maahan. Daavid ottaa Goljatin miekan ja nostaa sen ilmaan ja nostaa jalkansa Goljatin päälle voiton merkiksi. Daavid: Herra on sotajoukkojensa Jumala! Saul ja Daavidin veljet kurkistelevat piilopaikoistaan: Ooh, uskomatonta! Daavid onnistui, me voitimme! Ryhmyrit huutelevat ilohuutoja: Daavid on vahvempi kuin kuningas Saul! Daavid on rohkeampi kuin kukaan! Saul voitti tuhat, mutta Daavid voitti kymmenentuhatta! Daavid on paras! Nyt juhlitaan! Lähtevät juhlien pois. 9

10 Ryhmätoiminta: Linkouskisa: Tehdään lingot esim. tennispalloista ja sukkahousuista. Kilpailijan tehtävänä on lingota tyhjiä limsa- tai säilyketölkkejä kumoon. 10

11 Raamis 4 Saul vainoaa Daavidia Tavoite: Lapsi oppii, että koskaan ei saa tehdä pahaa toisille. Jumala on oikeudenmukainen. Muistolause: Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden. (1. Sam. 26:23) Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 26 NÄYTELMÄ Henkilöt: Daavid, Abisai, Saul, sotilaita Rekvisiitta: 2 keppihevosta, miekkoja, vesipullo Lavastetaan huone autiomaaksi. Ryhmyrit esittävät Saulin sotilaita ja ovat nukkumassa huoneen nurkassa lattialla kilvet, miekat ja keihäät levällään. Saul nukkuu keskimmäisenä. Daavid ja hänen ystävänsä Abisai ratsastavat keppihevosilla erämaassa. Daavid: Voi Abisai, en jaksaisi enää tätä ikuista pakenemista. Abisai: Miksi oikeastaan pakenet ja piileskelet erämaassa jatkuvasti? Daavid: Joonatan on rakkain ystäväni. Mutta hänen isänsä, kuningas Saul, vihaa minua ja israelilaiset haluaisivat kruunata minut uudeksi kuninkaakseen. Olethan kuullut sen laulunkin Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenentuhatta. Kansa juhlii vieläkin minua ja Saul on kateellinen. Abisai: Onpa kurja tilanne. Mutta ehkä tämä pako joskus loppuu. Muuten, alkaa olla jo myöhä. Ehkä meidän pitäisi jo vähän levähtää. Hevosetkin kaipaavat jo yöunille, vai mitä Polle? (taputtaa keppihevostaan päähän) Daavid, ei voi olla totta, mitä tuolla näkyy? (Osoittaa nukkuvia sotilaita.) Tule äkkiä katsomaan! Saul nukkuu täällä sotilaidensa kanssa. Nyt sinulla on mahtava tilaisuus tappaa Saul, niin hän ei enää vainoa sinua. Tai anna minun tehdä se! Ajattele! Yksi vaivainen miekanisku, niin kaikki tämä kurjuus on ohi ja saat elää rauhassa. Voit palata kotiin ja painaa viimeinkin kruunun päähäsi. Saat asua kuninkaan linnassa, etkä joudu enää milloinkaan yöpymään erämaaluolissa. Pehmeä sänky ja muhkea tyyny, voi pojat! Ja palvelijoita! Iso hoviväki vain sinua varten. Saat tulla valmiiksi katettuun pöytään, etkä enää syö heinäsirkkoja erämaassa. Olipa onni päätyä samaan luolaan Saulin kanssa, oikea lottopotti! Tule jo, vedä miekkasi esiin! Daavid pujottelee varovasti sotilaiden yli ihan Saulin viereen. Hän katselee nukkuvaa Saulia ja kuiskaa Abisaille: 11

12 Herra varjelkoon minua tekemästä mitään pahaa Saulille. Daavid ottaa Saulin keihään ja vesipullon ja pujottelee kauemmas sotajoukosta. Abisai: Mitä ihmettä sinä teit? Mikset iskenyt Saulia kuoliaaksi? Elämäsi mahdollisuus nenän alla ja äijä hukkaa sen! Haloo, onko järkesi valo himmennyt, onko vintti pimeänä, ei taida olla ihan kaikki munat korissa? (koputtaa Daavidin päätä) Daavid: Lopeta jo, minulla on kaikki hyvin. Mutta ei ole minun tehtäväni tappaa Saulia. Jumalalla on kaikki valta, elämä ja kuolema on Hänen hallinnassaan. En tapa Saulia, vaikka voisin, koska tahdon toimia oikein. (Jatkaa ilkikurisesti). Mutta katsopas, otin hänen juomansa ja keihäänsä ja nyt aion vähän kiusoitella häntä. Saul, herää! Herätys! Saul: krooh häh, mitä nyt? Mitä ihmettä, Daavid! Keihääni, äkkiä, missä keihääni on? Vartija, miksei vartija tee mitään? Höh, nukkuva vartija, nyt kävi köpelösti. Daavid: Älä pelkää Saul, en aio tehdä sinulle mitään pahaa, sillä Jumala kyllä kostaa sinulle minun puolestani. Mutta katsopa, mitä minulla on: sinun keihääsi ja juoma-astiasi. Nukuitte äsken kaikki sikeästi ja kävin siinä ihan vierelläsi. Saul: Tässäkö? Voi hirvitys! Mutta, olisit voinut tappaa minut nukkuessani, olipa täpärät paikat! Daavid: Mutta en tappanut. Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden. En halua sinulle mitään pahaa, joten ihan turhaan vainoat minua pitkin erämaita. Me tästä Abisain kanssa jatkammekin matkaa, kuulin, että tässä lähistöllä on lastenleiri, jossa opetetaan lisää oikein ja väärin tekemisestä. Taidamme lähteä sinne. Eikä tekisi muuten pahaa sinullekaan alkaa käydä raamattutunneilla. Oppisit paremmin luottamaan Jumalaan. Heippa taas, Saul! Saul hämmästellen: Heippa vai raamattutunneilla? Ehkä hän oli oikeassa. Joukot, mennään mekin raamikselle! (Tulevat penkkiin.) Ryhmätoiminta: Saul-leikki: Leikitään, kuinka Saul vainoaa Daavidia Kuka pelkää mustaa miestä - säännöillä. Huuto: Kuka vainoo paimenpoikaa 12

13 Raamis 5 Pienen joukon voitto Tavoite: Lapsi oppii, että Jumala voi antaa voiton silloinkin, kun se näyttäisi mahdottomalta. Tarvitsemme toisiamme ja jokaisen tehtävä on yhtä tärkeä. Muistolause: Herra voi yhtä hyvin antaa voiton pienen kuin suurenkin joukon voimin. (1. Sam. 14:6) Perustuu raamatunkohtaan 1. Sam. 30 Opeta kertoen. Voit käyttää havaintovälineitä, kuten kuvia tai esinepussia. Daavid joukkoineen palaa jälleen taistelusta lopen uupuneena. Silloin he huomaavat, että vihollinen on polttanut heidän asuinsijansa ja kaapannut heidän perheensä taistelun aikana. Tilanne näyttää epätoivoiselta. Daavid hakee tukea Herrasta ja saa varmuuden, että heidän on heti lähdettävä ajamaan takaa rosvoja. Osa joukoista on kuitenkin niin väsyneitä, että he eivät jaksa lähteä. Ajattele, kuinka väsynyt ihminen voikaan olla, kun ei jaksa lähteä pelastamaan edes omaa perhettään! Daavid ei pakota ketään, vaan kokoa pienen joukon mukaansa ja antaa muiden jäädä lepäämään. Kohtelemmeko me väsyneitä yhtä armollisesti? Jumala antaa pienelle joukolle voiton ja Daavid saa haltuunsa kaiken. Voiton jälkeen Daavid ei salli, että väsyneiden joukkoa halveksutaan, vaan antaa heille yhtä suuren kunnian kuin taistelujoukolle. Hän korottaa väsyneet varusteiden vartijoiksi. Opetettavat asiat: Epätoivon hetkellä hae tukea Herrasta, rukoile! Jumala neuvoo, mitä on tehtävä. Jumala on voimallinen auttamaan, vaikka olosuhteet näyttäisivät toivottomilta, voittoon ei tarvita suurta joukkoa. Välillä on lupa levätä. Jokaisen tehtävä on yhtä tärkeä, arvostetaan toisiamme. Ryhmätoiminta: Tehtävät Leiriläisen kirjasta 13

14 Raamis 6 Daavidin kivet Tavoite: Lapsi oppii voiton salaisuuden! 1. Sam. 17:40: Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessään astumaan kohti filistealaista. Kysele lapsilta, montako kiveä he olisivat pakanneet laukkuun? Miksi Daavid valitsi juuri 5 kiveä? Oliko Daavidilla epäuskoa, kun yksi ei riittänyt, tai miksei taskut täyteen? Goljatin nujertamiseen tarvittiin viisi kiveä. Toteuta opetus nostamalla yksi kivi kerrallaan paimenlaukusta ja näyttämällä samalla sormiasi (aloita peukalosta). 1. Menneisyyden kivi: Minä olen tappanut leijonan ja karhun, eli ennenkin Jumala on auttanut! 2. Rukouksen kivi (peukalon ja etusormen välinen laakso): laskeudu valmistautumaan: rukoile, rukous sai aikaan Davidin menestykset. 3. Ensiarvoisuuden kivi: keskisormi, pisin sormi, kyseessä Jumalan maine ja kunnia, mahdottomuus on Jumalan tilaisuus! 4. Palavuuden kivi: Daavid ryntäsi Goljatia vastaan 5. Sinnikkyyden kivi: 2. Sam. 21:20,22: Siellä oli jättiläiskokoinen mies, jolla oli kummassakin kädessä kuusi sormea ja kummassakin jalassa kuusi varvasta, yhteensä 24, hänkin oli Rafan jälkeläisiä nämä neljä gatilaista Rafan jälkeläistä, Goljatilla oli neljä raakaa sukulaista Älä luovuta koskaan! Ryhmätoiminta: Kiviaskartelu: Tehdään jokaiselle lapselle muistoksi viisi leirikiveä, joissa lukee MENNEISYYS, RUKOUS, JUMALA YKKÖNEN, INTO, SISU Tarvikkeet: Sileitä koristekiviä, tekstitarroja (tulosta sanat tarrapaperille tai käytä tavallista kopiopaperia ja liimalakkaa) 14

15 Vinkkejä: Teemaan sopivia roolivaatteita saa tilattua valmiina verkkokaupasta, esimerkiksi pilailupuoti.com tarjoaa hyvän valikoiman. Lihaksikas Goljatin asu löytyy nimellä Gladiaattoriasu (AW3178), kuningas Saulin ja sotilaiden asuja puolestaan nimellä spartalainen asu (AF601058). Verkkokaupasta löytyy myös muita raamattuaiheisia asuja. Kirjavinkki: Lucado, M. Oman elämäni jättiläiset. Miten kohtaan Goljattini? Päivä Osakeyhtiö Musiikki on tärkeä osa leiriä! Leiribändi tai esilaulajat voidaan myös pukea teemaan sopiviin roolivaatteisiin, vaikkapa Israelin armeijan sotilaiksi. Leirin teemalauluksi sopii Herramme on väkevin, säkeistöt 1 ja 11. säv. Lasse Heikkilä & san. Joel Alalantela, Mari Iivonen, Seija Nieminen, Outi Rossi, Toni Schulman ja Ruut Viitala Lähde: Jippii Me teemme sen -nuottikirja Muita aiheeseen sopivia lauluja ovat: Armeijassa (Vaikken koskaan tykkiä laukaise) säv. & san. Tuntematon sov. Kuitunen, Jouni ja Tiitinen, Reijo Lähde: Et putoa! -äänite (Päivä Oy) On joukkojemme johtaja Jeesus säv. & san. Tuntematon Pienessä uskollinen säv. & san. Pekka Suoniemi Lasten armeija säv. Lasse Heikkilä, san. Outi Rossi Lähde: Jippii Majakaksi maailmaan -nuottikirja Me tahdomme nähdä Jeesuksen säv. & san. Dough Harley, suom. Tomi Vaahtera Lähde: Jippii Majakaksi maailmaan -nuottikirja Valta Herran on säv. & san. Mari Pentinniemi Lähde: Jippii Majakaksi maailmaan -nuottikirja 15

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60. Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 19/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu. lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.)

PSALMI 22 X 2 ETTÄ HERRA TÄMÄN TEHNYT ON (ETTÄ SE TÄYTETTY ON.) JUMALANI, JUMALANI, MIKSI MINUT HYLKÄSIT, MIKSI OLET KAUKANA, ET AUTA MINUA, ETKÄ KUULE VALITUKSENI SANOJA? JUMALANI, JUMALANI HUUDAN PÄIVÄLLÄ YÖLLÄKÄÄN EN VAIKENE, MUTTA VASTAA ET, MUTTA VASTAAT ET. KUITENKIN

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

DAAVID JA SAUL SAMASSA LUOLASSA

DAAVID JA SAUL SAMASSA LUOLASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DAAVID JA SAUL SAMASSA LUOLASSA Katso itse, isäni, katso tätä viittasi liepeen kappaletta, joka on minun kädessäni. 1. Kertomuksen taustatietoja Saul vainosi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Joonatan, Saulin poika, prinssi ja Miikal, Saulin tytär, Daavidin vaimo

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Joonatan, Saulin poika, prinssi ja Miikal, Saulin tytär, Daavidin vaimo Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID JA JOONATAN Miikal laski Daavidin alas ikkunasta; ja hän lähti pakoon ja pelastui. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b)

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot