Ympäristölautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölautakunta"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Lausunto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Äänekosken Energia Oy:n hakemuksesta Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttamiseksi 855/ /2015 YMPL 3 Aluehallintovirasto pyytää lausuntoa otsikon mukaisesta hakemuksesta, jonka diaarinumero on LSSAVI/4079/2015. Lausuntoa on pyydetty mennessä, mutta aikaa on pyynnöstä jatkettu saakka. Puhdistamo sijaitsee Kuhnamon rannalla hakijan omistamalla kiinteistöllä , asemakaavan mukaisella yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueella (ET). Toiminnan kuvaus Teräväniemen jätevedenpuhdistamo on 2-linjainen biologis-kemiallinen rinnakkaissaostuslaitos. Vuonna 2014 jätevesiä käsiteltiin keskimäärin m3/d. Puhdistamoa on tarkoitus laajentaa ja saneerata vuosina , sillä jatkossa Suolahden puhdistamon jätevedet tullaan johtamaan siirtoviemäriä pitkin Teräväniemeen käsiteltäväksi. Hakemuksen mukaan tulokuorma kasvaa nykytilanteeseen verrattuna keskivirtaaman osalta noin 50 % ja lika-ainekuorman osalta noin 30 %. Jätevedenpuhdistamon puhdistusteho kuitenkin paranee saneerauksen myötä, jolloin puhdistamon aiheuttama päästö vesistöön laskee kiintoaineen ja fosforin osalta. Biologisen ja kemiallisen hapenkulutuksen sekä typen osalta päästö kasvaa. Nykytilanteessa Teräväniemen jätevedenpuhdistamolla käsitellään Äänekosken keskustaajaman, Rotkolan ja Honkolan alueen jätevedet sekä Valio Oy:n meijerin ja Meconet Oy:n jätevedet. Myös Hirvaskankaan ja Mämmenkylän vesiosuuskunnat ovat liittyneet viemäriverkoston piiriin. Äänekosken ulkopuolelta käsiteltäviksi tulevat Uuraisten Puntavuoren alueen jätevedet. Siirtoviemärin kautta lisänä tulisivat Suolahden ja Sumiaisten taajaman sekä niiden lähialueella vesiosuuskuntaan liittyneiden kiinteistöjen asumajätevedet sekä teollisuuden esikäsiteltyjä jätevesiä. Äänekosken Energia Oy:n verkostoalueella lupahakemuksen mukaisessa tilanteessa on yhteensä 67 jätevesipumppaamoa, joista 30 kpl sijaitsee nykyisen Teräväniemen puhdistamon alueella, 24 kpl Suolahden ja 13 kpl Sumiaisten alueella. Pumppaamot kuuluvat kaukovalvonnan piiriin. Viemäriverkoston pituus tulee olemaan 214

2 km. Jätteet, päästöt maaperään ja pohjaveteen, melu ja tärinä Määrällisesti suurimmat toiminnassa syntyvät jätelajit ovat kuivattu jätevedenpuhdistamoliete sekä välppäjäte, jotka toimitetaan nykyisin Sammakkokangas Oy:n jätekeskuksessa käsiteltäviksi. Lietteen kompostointi puhdistamon alueella on lopetettu. Puhdistamo ei sijaitse pohjavesialueella. Kaikki jäteveden kanssa tekemisiin joutuvat rakenteet on tehty vesitiiviistä materiaalista, eikä päästöjä maaperään synny. Piha-alue on asfaltoitu. Merkittävimmät hajua aiheuttavat toiminnot ovat katetuissa ja lämpöeristetyissä tiloissa. Puhdistamon ympäristössä ei ole esiintynyt hajuhaittoja eikä hajuvalituksia ole esiintynyt. Puhdistamotoiminnasta ei aiheudu ympäristölle meluhaittaa tai tärinää. Äänekkäät laitteet kuten kompressorit ja puhaltimet on sijoitettu eristettyihin sisätiloihin. Lähin asutus on noin 600 metrin päässä puhdistamosta. Poikkeustilanteet ja niihin varautuminen Normaalissa toiminnassa ei hakemuksen mukaan olisi merkittävää käyttöriskiä, koska puhdistamon saneerauksessa prosessiratkaisut ja -laitteet valitaan siten, että koko laitoksesta tulee mahdollisimman varmatoiminen ja helppokäyttöinen. Puhdistamo toteutetaan biologisen käsittelyn osalta usealinjaisena, jolloin altaat voidaan huoltaa yksi kerrallaan. Riskinarvioinnissa on tunnistettu viisitoista mahdollista vaikutuksiltaan eri tasoista poikkeustilannetta. Erityisen huomion arvoisina riskeinä on aihetta mainita sähkökatkot ja biologisen aktiivilieteprosessin merkittävä toimintahäiriö esimerkiksi öljyn tai myrkyllisen kemikaalipäästön takia. Puhdistamolla ei ole varauduttu yleisiin sähkökatkoihin, koska katkojen aikana puhdistamolle ei myöskään tule jätevettä verkostoja tulopumppaamojen ollessa pysähdyksissä. Sähkön syöttö puhdistamolle on toteutettu ns. rengasverkkona, joka parantaa sähkön toimitusvarmuutta huomattavasti. Aktiiviliete kestää jopa muutaman tunnin sähkökatkon varsin hyvin ja prosessin tehokkuus palautuu nopeasti, kun ilmastus ja palautus saadaan taas toimimaan. Biologisen aktiivilieteprosessin toiminnan häiriytyessä puhdistamo toimii kemiallisena saostuslaitoksena ja biologisen käsittelyn ohitusvedet voidaan tarvittaessa ohjata suoraan jälkikäsittelyyn, jolloin käsittelylaitos on edelleen kiintoaineen ja fosforin osalta hyvä ja orgaanisen aineen osalta vähintään tyydyttävä. Aktiivilieteprosessi toipuu nopeasti tulokuormituksen normalisoituessa.

3 Puhdistamolla on henkilökuntaa jokaisena arkipäivänä. Laitoksella on päivystys- ja varallaolojärjestelyt työajan ulkopuolisten ajanjaksojen hoitamiseen. Puhdistamolla tapahtuvista paikallisista sähkökatkoista ja tärkeimpien laitteiden toimintahäiriöistä saadaan hälytys puhdistamonhoitajalle/päivystäjälle ympäri vuorokauden. Vesistö, vesistökuormitus ja hakijan esitys lupaehdoiksi Kuhnamo on luonteeltaan läpivirtausjärvi, jossa veden teoreettinen viipymä on noin kolme vuorokautta. Järvi kuuluu Äänekoski Vajakoski vesireittiin, joka on osa Leppäveden-Kynsiveden aluetta ja Kymijoen päävesistöaluetta. Kuhnamo saa vetensä pääasiassa Aittokosken kautta Saarijärven reitiltä sekä Keiteleestä. Kuhnamo laskee Luijankosken ja Kapeenkosken kautta Vatianjärveen. Pistekuormitus Kuhnamossa muodostuu nykyisin teollisuuden sekä Äänekosken Energia Oy:n Teräväniemen ja Suolahden puhdistamoiden käsitellyistä jätevesistä. Kuormitus jakaantui vuonna 2014 /keskiarvona vuosilta seuraavan taulukon mukaisesti. Taulukossa on myös ympäristöluvan mukainen kuormitus tulevan biotuotetehtaan ja yhdyskuntajäteveden yhteispuhdistamolta.

4 Parametri Äänekosken tehtaat 2014 Teräväniemen puhdistamo 2014 Suolahden puhdistamo 2014 Teräväniemi +Suolahti 2014 Biotuotetehtaan lupa keskiarvo keskiarvo keskimäärin Kiintoaine (kg/d) Teräväniemi ennuste BOD7 (kg/d) CODCr (kg/d) Fosfori 18 1,5 0,9 2,4

5 (kg/d) 35 1,6 1,6 3,2 1,1 Typpi (kg/d) Tiedot perustuvat Nab Labs Oy:n tutkimusraporttiin 116/2015, Äänekosken Energian hakemukseen sekä biotuotetehtaan ympäristölupaan. Biotuotetehtaan ympäristöluvassa hyväksyttyä yhteispuhdistamoa ei toteuteta, vaan tehdaspuhdistamo ja yhdyskuntajäteveden puhdistamo toteutetaan erikseen.tästä johtuen biotuotetehtaan kuormitus tulee olemaan jonkin verran ennakoitua pienempi. Lupamääräykset puhdistustuloksen osalta voimassa olevassa Teräväniemen puhdistamon luvassa: Parametri BOD 7(ATU) Pitoisuus saakka alkaen 15 mg/l 10 mg/l poistoteho vähintään 95 % 95 % Kokonaisfosfori 0,6 mg/l 0,4 mg/l 95 % 95 % COD Kiintoaine Ammoniumtypp i 125 mg/l 70 mg/l 35 mg/l 10 mg/l % 85 % 90 % 90% - 90 %

6 Kokonaistyppi % Voimassa olevan luvan tiukemmat lupamääräykset astuvat voimaan vuoden 2018 alusta, ellei nyt myönnettävällä luvalla lievennetä vaatimusta hakemuksessa esitetyllä tavalla seuraavasti: Parametri pitoisuus puhdistusteho BOD 7(ATU) 15 mg/l 95 % Kokonaisfosfori 0,4 % 95 % COD 70 mg/l 85 % Kiintoaine 15 mg/l 90% Yllä olevat arvot lasketaan mahdolliset häiriöt, ylivuototilanteet ja ohijuoksutukset huomioon ottaen ja esitetään neljännesvuosikeskiarvona. Hakija esittää, että Teräväniemen puhdistamolle ei aseteta kokonaistypen poistovaatimusta. Lausunnon harkintaa Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan mm. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmat vuosiksi Vesistökohtaisissa tavoitteissa Kuhnamolle ja Vatijärvelle on asetettu tavoitteeksi biologisen tilan kohentaminen, ei suoranaisesti fosfori- tai typpikuormituksen vähentämistä. Toimenpiteitä tarvitaan mm. yhdyskunnilta. Tehostettua kokonaistypenpoistoa toteutetaan niillä alueilla, joilla typpi on rehevöitymistä rajoittava tekijä. Asukasvastineluvultaan yli vesihuoltolaitoksilla toimenpide toteutetaan yhdyskuntajätevesiasetuksen vaatimusten mukaisesti siten, että enintään 30 % typestä johtuu typpiherkälle vesistöalueelle. Suunnitelman mukaan tehostettu ammoniumtypenpoisto koskee laitoksia niillä alueilla, joilla kokonaistypenpoisto ei ole tarpeen, mutta vesistön happiolosuhteiden kannalta ammoniumtypenpoisto on perusteltua.jätevesien hygienisoinnin osalta toimenpiteessä kiinnitetään huomiota puhdistamoihin, joiden jätevesillä on vaikutusta talousveden, kasteluveden tai uimarantojen vedenlaatuun. Suositussopimuksen keinoin vesihuoltolaitosta kannustetaan jatkuvasti parantamaan jäteveden puhdistusta. Tämä tarkoittaa sitä, että laitos parantaa fosforin ja typen poistoa jatkuvasti

7 mahdollisimman tehokkaaksi, paremmaksi kuin lupaehdoissa edellytetään, kuormituksen vähentämiseksi ja asettamansa tavoitteen saavuttamiseksi. Ennustetut sään ääriolosuhteiden muutokset kuten yleistyvät rankkasateet ja tulvat korostavat vuotovesien vähentämisen tarvetta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä ylivuotojen ehkäisyyn laitoksilla ja verkostoissa. Tavoitteen on, että laitosten varautumissuunnitelmissa käsitellään sään ääriolosuhteisiin varautumista. Valtioneuvoston asetus yhdyskuntajätevesistä (888/2006) edellyttää, että typenpoiston tarve jätevesistä on selvitettävä ympäristölupahakemuksessa ja ratkaistava ympäristöluvassa. Typpeä on poistettava silloin, kun typpikuorman vähentämisellä voidaan parantaa ympäristön tilaa. Jos typenpoisto katsotaan tarpeelliseksi, on typenpoiston täytettävä laitoksella, jonka avl on , poistoteholtaan 70 % tai vaihtoehtoisesti puhdistetun jäteveden pitoisuutena 15 mg/l. Hakemuksessa on esitetty purkuvesistön (Kuhnamon) minimiravinnetarkastelu yhteistarkkailutulosten näytteisiin perustuen. Kokonaisravinnesuhteen perustella Kuhnamo on selvästi fosforirajoitteinen. Myös Kuhnamon alapuolinen Vatianjärvi on fosforirajoitteinen sekä kokonaisravinnesuhteilla että mineraaliravinnesuhteilla tarkasteltuna. Toisaalta mm. biotuotetehtaan ympäristölupaa varten tehdyssä selvityksessä on todettu, että typpi on ajoittain ja paikoittain (muualla) vesistöreitillä minimiravinne joko yksin tai yhdessä fosforin kanssa. Hakemuksen mukainen johtopäätös on, että typenpoistolla ei voida merkittävästi parantaa purkuvesistön tilaa. Lisäperusteena on esitetty, että typen osalta luonnonhuuhtoutuma on selvästi suurin kuormittaja ja asumajäteveden osuus Äänekoski-Vaajakoski reitin typpivirtaamasta 5 %. Äänekosken tehtaiden osuus vuonna 2014 oli 7 %. Ennustetilanteessa vuonna 2025 Teräväniemen puhdistamon pistekuormituksen osuus on 6 % Kuhnamoon kohdistuvasta typpikuormituksesta. Vuosina Teräväniemen puhdistamon toteutuneet keskimääräiset puhdistustehot ovat olleet kokonaistypen osalta % ja ammoniumtypen osalta % ja päästöpitoisuudet mg/l (kokn) ja mg/l (NH4-N). Laitosten puhdistusprosessia optimoimalla voidaan mahdollisesti päästä nykyistä parempaan tulokseen, mutta kokonaistypen 70 %:n poistovaatimukseen pääsemiseksi laitoksen ilmastuskapasiteettia olisi kuitenkin lisättävä huomattavasti. Tämä puolestaan lisäisi merkittävästi paitsi investointikustannuksia, myös energiankulutusta, joten typenpoiston vaatimien toimenpiteiden vaikutukset

8 vesiensuojelun ja ilmastonsuojelun näkökulmasta ovat vastakkaiset. Aluehallintovirasto on arvioinut tuoreen Metsä Fibren ympäristöluvan yhteispuhdistamon lupamääräysten perusteluissa, että puhdistamoiden kokonaistyppipäästöllä ei ole ratkaisevaa merkitystä rehevöitymiskehitykseen vaikutusalueen vesistössä. Typpipäästöllä ei voida arvioida olevan merkitystä myöskään Itämeren tai Suomenlahden rehevöitymisen kannalta. Biotuotetehtaalla käytettävä jätevesien käsittelymenetelmä vastaa parasta käyttökelpoista tekniikkaa mikä mahdollistaa myös typenpoiston. Tämän perusteella, ja kun osa typpifraktioista voi aiheuttaa haitallista hapenkulutusta jätevesien vaikutusalueella ja ajoittain rehevöitymisvaikutusta, on luvassa annettu kokonaistypen raja-arvomääräys, joka on 500 kg/d. Tästä osa olisi yhteispuhdistamotilanteessa peräisin yhdyskuntajätevedestä. Teräväniemen puhdistamon kokonaistypen kuormitusennuste on hakemuksen mukaan (ilman typenpoiston edellyttämää ilmastuskapasiteetin lisäystä) 260 kg/d. Biotuotetehtaan puhdistamolle ei ole asetettu typen puhdistustehovaatimusta.vertailua teollisuusjätevedenpuhdistamolle asetettujen lupamääräysten ja yhdyskuntajätevesien puhdistamon lupamääräysten kesken ei ole muidenkaan parametrien suhteen mahdollista suoraan tehdä. Kaikki teollisuusjätevedenpuhdistamon lupamääräykset on annettu raja-arvoina kg/d, yhdyskuntajäteveden puhdistamoiden puolestaan haitta-ainepitoisuutena (mg/l) tai puhdistustehovaatimuksina (%). Oheisaineistona esityslistan mukana jaetaan purkuputken sijainnin osoittava kartta. (Valmistelu ympäristöpäällikkö Pirkko Sihvonen puh ) Ympäristöpäällikön päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää esittää lausuntonaan seuraavaa. Yhdyskuntajätevesien käsittelyn siirtäminen Suolahden puhdistamolta Teräväniemen saneerattavaan puhdistamoon on tarkoituksenmukaista Suolahden puhdistamon haittavaikutusten, ikääntymisen ja alimitoituksen vuoksi suhteessa nykyiseen kuormitukseen. Teräväniemen nykyinen puhdistamo sijaitsee teollisuus- ja jätteenkäsittelyalueen vieressä ja etäällä asutuksesta. Tontti ei ole kovin suuri, mutta nykyisen laitoksen vieressä on kuitenkin laajentamistilaa ilman, että suojaavaa puustoa vesistön ja naapurin suuntaan tarvitsee kokonaan poistaa.

9 Sen arvioiminen, onko ympäristövaikutusten kannalta riittävät perusteet muuttaa Teräväniemen jätevedenpuhdistamon lupamääräyksiä alkaen siten, että typelle asetetut puhdistusvaatimukset poistetaan, on haastava tehtävä. Lautakunta esittääkin, että typenpoistolle määritellään tavoitearvo, joka on mahdollista saavuttaa laitoksen puhdistusprosessia optimoimalla ilman 70 %:n typenpoiston (kokonaistyppi) edellyttämää mittavaa ilmastuskapasiteetin lisäystä. Typestä poistuu nykyisessä prosessissa noin 40 %, eikä puhdistustehon nostamisella 70 % tasoon olisi ainakaan merkittävää ympäristön tilaa parantavaa vaikutusta lähialueen vesistön fosforirajoitteisuus huomioon ottaen. Typenpoiston vaatimalla ilmastuskapasiteetin lisäyksellä olisi myös negatiivisia vaikutuksia kasvavan energiankulutuksen sekä suojaavan puuston lisähakkuiden takia. Muiden parametrien osalta lievennykselle voimaan astuviksi tarkoitetuissa pitoisuus- ja puhdistusmääräyksistä ei ole lautakunnan mielestä esitetty perusteita. Lupamääräyksissä tulisi vaatia tekemään riskitarkastelu mm. sähkökatkojen varalta puhdistamon lisäksi myös jätevesipumppaamoille. Verkostojen saneerausta vuotovesien vähentämiseksi tulee jatkaa. Ylijämälietteen hyötykäyttö jatkossa tulee ottaa aktiivisen selvitystyön kohteeksi. Mahdollisuus kuivatun puhdistamolietteen nykyisenkaltaiseen käsittelyyn Sammakkokankaan jätekeskuksessa päättyy syksyllä Välppäjätteen asianmukainen käsittely jatkossa tulee selvittää. Päätös: Hyväksyttiin

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Ympäristölautakunta. AIKA kello 17:00-18:07. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Ympäristölautakunta. AIKA kello 17:00-18:07. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Ympäristölautakunta AIKA 20.01.2016 kello 17:00-18:07 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017

No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten määräaikojen pidentäminen, Äänekoski

PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten määräaikojen pidentäminen, Äänekoski PÄÄTÖS Nro 43/2015/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/3258/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2015 ASIA HAKIJA Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (5) 8 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2016 HEL 2017-003570 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 220 Ympäristökeskuksen lausunto kaupunginhallitukselle ja aluehallintovirastolle Riihimäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta

Lisätiedot

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio

Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Yhdyskuntajätevesien suositussopimuksen liitemuistio Suositussopimuksen luonteesta Suositussopimuksen allekirjoittajilla ympäristöministeriöllä, Suomen Kuntaliitto ry:llä ja Suomen Vesilaitosyhdistys ry:llä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Nokia

PÄÄTÖS. Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Nokia PÄÄTÖS Nro 41/2016/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/1987/2015 Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2016 ASIA HAKIJA Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Nokia Nokian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (5) 9 Vantaanjoen jätevesipuhdistamoiden toiminta vuonna 2013 HEL 2014-010498 T 11 00 02 Päätösehdotus Esittelijä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Selvitys Viikinmäen jätevedenpuhdistamon valmiudesta vastaanottaa Mäntsälän jätevedet

Selvitys Viikinmäen jätevedenpuhdistamon valmiudesta vastaanottaa Mäntsälän jätevedet Selvitys Viikinmäen jätevedenpuhdistamon valmiudesta vastaanottaa Mäntsälän jätevedet Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki puhelin 09 156 11 faksi 09 1561 2011

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski

PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski PÄÄTÖS Nro 129/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA HAKIJA Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

Kangasniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Kangasniemi. Kangasniemen kunta, Otto Mannisen tie 2, Kangasniemi

Kangasniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Kangasniemi. Kangasniemen kunta, Otto Mannisen tie 2, Kangasniemi 1 Vaasan hallinto oikeus Kirjaamo PL 204 66101 VAASA vaasa.hao@oikeus.fi Viite: Päätös Dnro:ISAVI/760/2015, Nro 22/2017/1 Kangasniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen,

Lisätiedot

LASKUTTAMATTOMAN JÄTEVEDEN OSUUS VIEMÄRIVERKOSTON KOKONAISVIRTAAMASTA % 80 70 60 50 40 30 Kymen Vesi Oy 20 Kotka Anjalankoski Pyhtää 10 0 2003 2004 2005 2006 2007 Jätevesiyksikkö Jätevesiyksikössä huolehditaan

Lisätiedot

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja 2016-2021 Vesienhoidon yhteistyöryhmä 8.5.2014 23.5.2014 Toimenpiteiden ja ohjauskeinojen perusteista Toimenpiteisiin sisältyvät merkittävimmät

Lisätiedot

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2

Lisätiedot

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 Sopimuspuolet Ympäristöministeriö (ministeriö), Suomen Kuntaliitto ry (Kuntaliitto) ja Suomen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.02.2014 Sivu 1 / 1 460/11.01.00/2014 16 Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö koskien Rinnekoti-säätiön hakemusta Rinnekodin jätevedenpuhdistamon ja jätevesilietteen kompostointialueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 32/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 61 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetettujen määräaikojen

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

HEINOLAN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMO VASTINE YMPÄRISTÖLUPA- HAKEMUKSEEN ANNETUISTA LAUSUNNOISTA JA MUISTU- TUKSISTA

HEINOLAN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMO VASTINE YMPÄRISTÖLUPA- HAKEMUKSEEN ANNETUISTA LAUSUNNOISTA JA MUISTU- TUKSISTA Vastaanottaja Heinolan kaupunki Päivämäärä 3.2.2014 Viite 1510001684 HEINOLAN JÄTEVEDEN- PUHDISTAMO VASTINE YMPÄRISTÖLUPA- HAKEMUKSEEN ANNETUISTA LAUSUNNOISTA JA MUISTU- TUKSISTA HEINOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO

Lisätiedot

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Kuva: Erkki Santala Johdanto jätevedenpuhdistukseen 1. jätevesien syntyminen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 22.10.2015 Sivu 1 / 1 77/11.01.03/2013 93 Yhteenveto jätevedenpuhdistamoiden toiminnasta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Evijärven kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen, Evijärvi

PÄÄTÖS. Evijärven kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen, Evijärvi PÄÄTÖS Nro 12/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/96/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Evijärven kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen,

Lisätiedot

Jätevesiylivuotojen parempi hallinta. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Jätevesiylivuotojen parempi hallinta. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Jätevesiylivuotojen parempi hallinta Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 13.11.2017 Hankealue Turun seudun puhdistamo Oy:n verkostoalue 14 kunnan omistama palveluntuottaja 300 000 asukkaan jätevesien keskitetty

Lisätiedot

Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 58/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/227/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2010 ASIA Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa typenpoiston tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-17 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2009 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätösten nrot 6/2008/1

Lisätiedot

1. Energiaviraston myöntämä hankelupa Metsä Fibre Oy:lle (Dnro 2403/411/2014)

1. Energiaviraston myöntämä hankelupa Metsä Fibre Oy:lle (Dnro 2403/411/2014) Kaupunginhallitus 90 30.03.2015 Ilmoitusasiat KH 90 1. Energiaviraston myöntämä hankelupa Metsä Fibre Oy:lle (Dnro 2403/411/2014) Energiavirasto on myöntänyt Metsä Fibre Oy:lle Sähkömarkkinalain (588/2013)

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 92/2013/1

PÄÄTÖS. Nro 92/2013/1 PÄÄTÖS Nro 92/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.6.2013 ASIA Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan jätevedenkäsittelyn tehostamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133. Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen, Janakkala LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 28/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 133 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2007 ASIA Turengin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Päätös PIRELY/9/07.04/2011 6.3.2012 Julkinen Nokian kaupunki PL 2 37100 Nokia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA Nokian kaupunki hakee ympäristölupaa Nokian yhteispuhdistamolle,

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU HYVINKÄÄ, KALTEVAN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Kaltevan puhdistamo on mekaanis-kemiallis-biologisesti

Lisätiedot

Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 14/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/218/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.3.2011 ASIA Nokian kaupungin Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa asetetun,

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 1/2017, 17.1.2017 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 258 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/27/1 Dnro LSY 27 Y 258 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.27 ASIA Toholammin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoro Kommenttipuheenvuoro TORNION-MUONIONJOEN VALUMA-ALUEEN JÄTEVESIENKÄSITTELYN YLEISTARKASTELU SUOMEN ALUEEN OSALTA 27.10.2017 VESIHUOLTOTARKASTAJA RISTO ROMAKKANIEMI Yleistä Vesihuoltoa ohjaavia lakeja Suomessa:

Lisätiedot

Hygienisoinnin määritelmä

Hygienisoinnin määritelmä Alueellinen vesihuoltopäivä, Kouvola 19.3.2015 Jätevesien hygienisointi Saijariina Toivikko 12.3.2015 1 Saijariina Toivikko Hygienisoinnin määritelmä Hygienisointi = Jäteveden ja lietteen patogeenien määrän

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KLAUKKALAN PUHDISTAMO VUOSIYHTEENVETO 2011 JA JAKSORAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) Puhdistettu jätevesi johdetaan ojaa pitkin Luhtajokeen. 1. Yleistä

Lisätiedot

LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018

LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Vuosiyhteenveto Päivämäärä 22.3.2019 Viite 1533889 LAPUANJOEN YHTEIS- TARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 LAPUANJOEN YHTEISTARKKAILU VUOSIYHTEENVETO 2018 Päivämäärä 22.3.2019 Laatija

Lisätiedot

Tekla Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh ,

Tekla Valmistelija: vesihuoltoinsinööri Kalle Maaranen, puh , Tekninen lautakunta 38 26.03.2013 Tekninen lautakunta 154 10.09.2013 Tekninen lautakunta 183 09.12.2014 Tekninen lautakunta 26 10.03.2015 Vastaselitys Vaasan hallinto-oikeudelle annettujen vastineiden

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Lupamääräysten tarkistamista koskeva hakemus on tullut vireille ympäristölupavirastossa

Lupamääräysten tarkistamista koskeva hakemus on tullut vireille ympäristölupavirastossa PÄÄTÖS Nro 113/07/1 Dnro ISY-2006-Y-249 Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2007 ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ja kompostoinnin toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 21/04/1 lupamääräysten

Lisätiedot

Jätevedet ja hygienia iltaseminaari Kemira 14.1.2010. Jätevesien hygienian parantaminen Jyväskylän Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolla

Jätevedet ja hygienia iltaseminaari Kemira 14.1.2010. Jätevesien hygienian parantaminen Jyväskylän Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolla Jätevedet ja hygienia iltaseminaari Kemira 14.1.2010 Jätevesien hygienian parantaminen Jyväskylän Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolla Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy - Yhtiö perustettu 1971 - Omistajina

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 2 mukaiselle suunnitelmalle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski

PÄÄTÖS. ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 2 mukaiselle suunnitelmalle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski PÄÄTÖS Nro 128/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 2 mukaiselle suunnitelmalle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294. Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen, Hämeenlinna LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 44/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 294 Annettu julkipanon jälkeen 27.11.2007 ASIA Jäteveden johtamista Paroisten jätevedenpuhdistamolta koskevan luvan muuttaminen,

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN

JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN 1 PUHTAAMPI SAIMAA SYDÄMEN ASIANA Mikkelin Metsä-Sairilan alueelle kallion sisään rakennetaan uusi jätevedenpuhdistamo. Puhdistamon rakentaminen on osa

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 140/2010/1 Dnro LSSAVI/103/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2010

Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 140/2010/1 Dnro LSSAVI/103/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2010 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 140/2010/1 Dnro LSSAVI/103/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupapäätös, joka sisältää

Lisätiedot

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy Rakennus- ja ympäristölautakunta 205 29.11.2016 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy 771/11.01.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Nro 168/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/308/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2011

Nro 168/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/308/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2011 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 168/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/308/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2011 ASIA HAKIJA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Äänekoski Ääneseudun

Lisätiedot

Suomen kuuluisin jätevesien puhdistaja?

Suomen kuuluisin jätevesien puhdistaja? JVP-Euran puhdistustuloksen ja julkisuuskuvan parantaminen Pirjo Patala JVP-Eura Oy 7.5.2018 Suomen kuuluisin jätevesien puhdistaja? 1 Ohijuoksutukset 2012 Vuonna 2012 paljastui, että JVP-Eura oli johtanut

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Aika 28.05.2015, klo 16:30 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU NURMIJÄRVI, KIRKONKYLÄN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Nurmijärven kirkonkylän puhdistamo

Lisätiedot

Taskilan MBR-yksikkö kokemuksia ja tuloksia

Taskilan MBR-yksikkö kokemuksia ja tuloksia Taskilan MBR-yksikkö kokemuksia ja tuloksia Sofia Risteelä Prosessi-insinööri Oulun Vesi Vesihuolto 2019 15.5.2019, Jyväskylä 1 Oulun alueen jätevedenpuhdistus on keskittynyt Taskilaan Lupaehdot puhdistetulle

Lisätiedot

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen TAUSTA JA SISÄLTÖ Selvitys polttolaitosten savukaasupesureiden

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Luonnos 82125149 12.5.2009 Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013

PÄÄTÖS. Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013 PÄÄTÖS Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013 ASIA Metsä Board Oyj:n kemihierretehtaan toimintaa koskevan ympäristöluvan määräyksen 6 määräajan

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2015

KERTARAPORTTI 25.8.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO ORIMATTILA Vääräkosken jätevedenpuhdistamo VÄÄRÄKOSKEN PUHDISTAMO Puhdistamon allastilavuuksia: tulevan veden tasausallas V= 300 m 3 sakokaivolieteallas V= 50 m 3 ilmastusallas

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Vesihuollon tavoitteena on taata korkealaatuisen talousveden saatavuus, asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistus Pirkanmaan vesihuollon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 6/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 349 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA Kokemäen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Valitus koski Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnan ( , 32) tekemää otsikossa mainittua ympäristölupaa.

Valitus koski Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnan ( , 32) tekemää otsikossa mainittua ympäristölupaa. Ympäristölautakunta 54 24.10.2018 Tiedoksiantoasiat YMPLTK 24.10.2018 54 1. Vaasan hallinto-oikeuden päätös koskien Crystone Oy / Syrjän betonin kiinteän betoniaseman ja betonitehtaan ympäristölupaa koskevaa

Lisätiedot

Riihikosken jätevedenpuhdistamo

Riihikosken jätevedenpuhdistamo PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken jätevedenpuhdistamo Sulkemissuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2016 P29958 Sulkemissuunnitelma Tomi Kallio 29.4.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 PUHDISTAMON

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY RAVINTEIDEN POISTON OPTIMOINTI HUITTISTEN KESKUSPUHDISTAMOLLA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ RAUMA

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY RAVINTEIDEN POISTON OPTIMOINTI HUITTISTEN KESKUSPUHDISTAMOLLA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ RAUMA HUITTISTEN PUHDISTAMO OY RAVINTEIDEN POISTON OPTIMOINTI HUITTISTEN KESKUSPUHDISTAMOLLA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ 16.11. RAUMA SISÄLTÖ Hankkeen taustaa Hankkeen tavoitteet Toteutus tarkemmin Alustavia

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA Nro

KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA Nro KEMIÖNSAAREN VESI VESISTÖÖN JOHDETTUJEN JÄTEVESIEN KUORMITUKSEN KEHITTYMINEN VUOSINA 2010 2016 3.1.2017 Nro 615-17-12 2 (10) KEMIÖNSAAREN VESI JÄTEVESIEN KUORMITUS VESISTÖÖN 2010-2016 Sisällys 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

Talvivaara Projekti Oy

Talvivaara Projekti Oy 16.3.2009 Talvivaara Projekti Oy Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008 Osa III Päästötarkkailu Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2008, Osa III Päästötarkkailu 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 PROSESSIN YLIJÄÄMÄVEDET

Lisätiedot

Euran, Kokemäen ja Säkylän jätevedenkäsittelyn kokonaisratkaisun yleissuunnitelma YLEISSUUNNITELMA. Suunnittelukokous 12.6.

Euran, Kokemäen ja Säkylän jätevedenkäsittelyn kokonaisratkaisun yleissuunnitelma YLEISSUUNNITELMA. Suunnittelukokous 12.6. Euran, Kokemäen ja Säkylän jätevedenkäsittelyn kokonaisratkaisun yleissuunnitelma YLEISSUUNNITELMA Suunnittelukokous 12.6.2013, Eura Jätevedenkäsittely yleissuunnitelma 2 Suunnitelmaratkaisun valinta:

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

ASIA Ylistaron jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten muuttaminen

ASIA Ylistaron jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten muuttaminen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 103/2011/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/358/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.9.2011 ASIA Ylistaron jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten muuttaminen HAKIJA Seinäjoen

Lisätiedot

Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 2017

Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 2017 Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 217 1 Liite 4 Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission 56.

Lisätiedot

INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU

INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 2017 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU INARIN LAPIN VESI OY INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUN TULOKSET VUODELTA 217 KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILU EUROFINS AHMA OY Projektinro: 1584 INARIN LAPIN VESI OY INARIN KK:N JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017

MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Vastaanottaja Nivos Vesi Oy Asiakirjatyyppi Osavuosiraportti Päivämäärä 1.8.2017 Viite 1510017530 MÄNTSÄLÄN KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 OSAVUOSIRAPORTTI 2/2017 Päivämäärä 1.8.2017

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin

Lisätiedot

KÄSITTELY. Vesi- ja ympäristöalan lainsäädännön ajankohtaiskatsaus, RIL. Ylitarkastaja Ari Kangas, UUS Helsinki 22.5.2008 30.5.

KÄSITTELY. Vesi- ja ympäristöalan lainsäädännön ajankohtaiskatsaus, RIL. Ylitarkastaja Ari Kangas, UUS Helsinki 22.5.2008 30.5. JÄTEVESIEN KÄSITTELY Vesi- ja ympäristöalan lainsäädännön ajankohtaiskatsaus, RIL Ylitarkastaja Ari Kangas, UUS Helsinki 22.5.2008 1 Jätevesien käsittely Valtioneuvoston asetus yhdyskuntajätevesistä 888/2006

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 20.11.2015

KERTARAPORTTI 20.11.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 11/2015, 3.11.2015 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana kohtalaisesti. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Ympäristölautakunta Sivu 1 / Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Ympäristölautakunta Sivu 1 / Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 Ympäristölautakunta 08.12.2016 Sivu 1 / 1 77/2013 11.01.03 107 Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan oleellinen muuttaminen. Juuan kunnan teknisen lautakunnan lausunto hakemuksen johdosta

Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan oleellinen muuttaminen. Juuan kunnan teknisen lautakunnan lausunto hakemuksen johdosta 1 Itä-Suomen aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Juuan ympäristölautakunnan lausuntopyyntö 5.2.16 Asia: Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan oleellinen muuttaminen Juuan kunnan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244. Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen, Laitila LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 40/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 244 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2007 ASIA Laitilan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten muuttaminen,

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto kesäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Nro 141/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/521/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2012

Nro 141/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/521/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 141/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/521/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2012 ASIA Paappasenniemen vesiosuuskunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten

Lisätiedot