Vuoden 2014 tilinpäätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2014 tilinpäätös"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuoden 2014 tilinpäätös 20/ /2015 Khall Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Laukkanen, puh , s-posti mar jat Kunnan kirjanpitovelvollisuudesta, kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä on kunta lais sa säädetyn lisäksi soveltuvin osin voimassa kirjanpitolain säädökset. Kir jan pi to lau ta kun nan kuntajaosto antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevien säännösten so vel ta mi sesta (KuntaL 67 ). Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava ti li kaudel ta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun men nes sä ja annettava se tilintarkastajien tarkasteltavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilin pää tök sen kuuluu tase, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot se kä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen alle kir joit ta vat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja (KuntaL 68 ). Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja si säl lyt tää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös (KuntaL 68 a ) Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuustokauden asettamien toi min nal lis ten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kunta kon ser nis sa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esi tys tilikauden tuloksen käsittelystä (KuntaL 69 ). Tiedoksi: Tilinpäätösasiakirja, joka sisältää toimintakertomuksen, tu los laskel man, rahoituslaskelman, taseen, konsernitilinpäätöksen ja liitetiedot se kä henkilöstöraportin. Käyttötalousosa Vuoden 2014 talousarvio toteutui käyttötalouden osalta huomattavasti suun ni tel tua paremmin. Kertaluonteisena, budjetoimattomana tuloeränä oli val tio va rain mi nis te riön oikaisu vuonna 2014 Parikkalan valtionosuuksia vuo sil ta yhteensä 5,5 milj. eurolla, mikä muutti oleellisesti käyt tö ta lou den osalta talousarvion toteutumista. Talousarviossa tar kis ta misen jälkeen tilikauden alijäämäksi oli vahvistettu 1,2 milj. euroa ja to teu tumi nen oli 3,5 milj. euroa ylijäämäinen. Toimintatuotot olivat 11,5 milj. euroa., joka on noin miljoona eu roa al haisem pi kuin edellisenä vuonna johtuen Eksotelta perittävien elä ke- yms. vakuu tus mak su jen kirjausmuutoksesta.

2 Toimintakulut ovat 44,5 milj.euroa ja 1,5 milj.euroa edellisvuotta suu remmat. Käyt tö ta lous me not sisältää budjetoimattoman 1,2 milj. euron suuruisen vuo del ta 2010 kir ja tun saatavan Eksotelta, koska perussopimusta oli tul kittu niin, että kun kin vuoden maksuosuus määräytyy käytön ja / tai kunnan osuu den mu kaan. Asiasta oli tehty valitus, jonka hallinto-oikeus oli vuonna 2014 hy län nyt. Valittaja on edelleen tehnyt jatkovalituksen korkeimpaan hal lin to-oi keu teen, josta ei päätöstä ole vielä saatu. Kuitenkin on katsottu tar koi tuk sen mu kai sek si tässä vaiheessa kirjata se taseesta pois ja vuoden 2014 me nok si. Tästä huolimatta käyttötalousmenot jäivät euroa budjetoitua al haisem mik si. Tulosalueiden (= käyttötalouden sitovuustaso) menojen ylitykset: Tulosalue TA+muutos Käyttö Ylitys tot. % Keskushallinto ja tu ki pal ve lut - kirjattu taseesta me nok si 1,2 milj. v Ekso ten kuluja , ,70 101,3 Kiinteistöt - kiinteistöjen kor jauk sia en nakoi tua enemmän Yhdyskuntatekniikka - ennalta ar vaamat to mia teknisiä on gel mia lai toksil la , ,,61 110, , ,15 102,2 Ylityksistä on tarkemmat selvitykset tilinpäätöskirjassa kunkin tulosalueen koh dal la. Henkilöstökulut alenivat edellisvuodesta reilut 1,1 milj.euroa, mikä johtuu osit tain em. Eksoten eläkevakuutusmaksujen kirjausmuutoksesta, mutta myös maksetut palkat ja palkkiot olivat noin euroa edellisvuotta pie nem mät. Hen ki lös tö ku lut olivat yhteensä 10,4 milj.euroa ja toteutuivat 87,8 %:sti. Verotulot kasvoivat 1,73 % edellisestä vuodesta, mikä on jonkin verran inflaa tio ta enem män. Verotulot olivat yhteensä 15,99 milj.euroa, toteutuivat 101,6:sti. Valtionosuudet pysyivät lähes edellisvuoden tasolla ollen 16,3 milj. euroa il man vuosien oikaisua, jonka jälkeen valtionosuudet olivat 21,8 milj. euroa.

3 Verorahoitus eli verotulot ja valtionosuudet, 32,4 milj. euroa kattaa kunnan kai kis ta menoista 75 % ja on euroa /asukas ilman kertaluonteisia tulo ja. Rahoitustuottojen ja -kulujen suhde korjattuna keskitetyn kiinteistöhallinnon si joi te tun pääoman tuotolla on samalla tasolla kuin edellisenäkin vuon na, huo mioi den em. valtionosuuksien oikaisujen viivästyskorot. Pit kä ai kai sia lai no ja on lyhennetty euroa, uutta lainaa ei ole nos tet tu Vuo den lopus sa lainakanta oli 3,1 milj. euroa eli 580 euroa /asukas. Kassan riittävyys nousi edellisvuoden 7 päivästä 36 päivään. Vuosikate oli ilman kertaluonteisia tuloja ja menoja oli 0,9 milj. euroa ja reilut euroa budjetoitua enemmän. Kertaluonteisten tulojen ja me nojen jälkeen 5,2 milj. euroa. Ta lous on tasapainossa, koska vuosikate kat taa 1,7 milj.euron suuruiset poistot, mikä on terveen ta lou den tun nus merk ki. Suunnitelman mukaisia poistoja kirjattiin budjetoitua enemmän johtuen eräi den kiinteistöjen käytöstäpoistumisista. Tilikauden tulos kertaluonteiset erät mukaan lukien oli 3,5 milj. euroa ylijää mäi nen. Toiminnalliset tavoitteet saavutettiin pääosin. Investointien menot olivat 2,5 milj. euroa, johon ulkopuolista ra hoi tus osuuksia, tukia ja avustuksia on saatu euroa ja omaisuuden myyn ti tu lo ja lä hes eroa. Nettoinvestoinnit olivat 2,1 milj. euroa. Vuoden 2014 inves toin nit painottuivat pääosin kiinteistöjen ja laitosten pe rus kor jauk siin, talon ra ken nuk seen käytettiin 1,1 milj. euroa. Net to in ves toin nit ylit tä vät pois tot. Hankeryhmien (=investointien sitovuustaso) ylitykset: Hankeryhmä TA+muutos Käyttö Ylitys / tot. % Kaukolämpölaitos , ,47/ 120,0 Ylitys johtuu siitä, että varavoimalan rakentaminen kohdistui vuoteen 2014 en na koi tua enemmän, mikä taas vähentää vuoden 2015 menoa, kaik ki aan va ra voi ma lan rakentaminen toteutunee vuosien budjetoidun mukai ses ti. Kaikkiaan investointimenojen toteutuma oli 89,1 % ja - tulojen 123,5 %. Ulkoisessa rahoituslaskelmassa toiminnan ja investointien rahavirta on 2,9 milj. euroa. Kassavarojen muutos oli euroa. Kunnan tase on vahva. Taseen loppusumma on 37,5 milj. euroa, joka on 2,8 milj. euroa edellisvuotta suurempi. Tase sisältää edellisien kausien ylijää mää 10,6 milj. euroa ja tilikauden ylijäämää 3,5 milj. euroa eli yh teen sä 14,1 milj.euroa. Omavaraisuusaste oli 80 %, edellisvuonna 76,4 %. Suhteel li nen velkautuneisuus aleni hieman ollen 15,1 pro sent tia, edel li nen 18,3 %.

4 Konsernitaseen loppusumma on 43,0 milj. euroa, joka on noin 4,3 milj. euroa suurempi kuin edellisenä vuonna. Konsernin oma va rai suus as te on 71 % ja lainakanta noin 6,4 milj. euroa (6,9 / 2013). Kon ser nin lainat asukasta koh ti ovat euroa (1 254 / 2013). Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kun nan val tuus tol le, että 1) valtuusto hyväksyy vuoden 2014 tilinpäätöksen, jossa on tuloslaskelma ,11 euroa ylijäämäinen, rahoituslaskelman rahavarojen muutos ,47 euroa käyttötalousosan menot ,84 euroa, investointiosan menot ,96 euroa ja taseen loppusumma ,04 euroa. 2) valtuusto hyväksyy edellä olevat käyttötalouden tulosalueiden meno jen ylitykset ja investointiosan hankeryhmän ylityksen, koko kunnan ta sol la käyttötalousmenot jäivät alle budjetoidun, samoin kuin in ves tointi osan menotkin. 3) valtuusto hyväksyy tilinpäätökseen kuuluvan tilivuoden 2014 toi minta ker to muk sen ja henkilöstökertomuksen. Kuntalain 69 :n tarkoittamana esityksenä tilikauden tuloksen, joka on ,11 euroa ylijäämäinen, käsittelystä kunnanhallitus päättää esittää kun nan val tuus tol le, että - investointivarauksista muodostettua poistoeroa vähennetään koh tei den suun ni tel man mukaisten poistojen määrä eli ,95 eu roa, - Artturi ja Aina Heleniuksen lahjoitusrahastoon siirretään säännön mu kainen osuus Pylkkälä -tilan laskennallisesta metsäntuotosta ,58 euroa, jos ta vuoden 2014 käyttö ,82 euroa on kirjattu kuluksi, jolloin rahas ton muutokseksi tuloslaskelmaan jää 230,76 euroa ja - edellä mainittujen erien jälkeen jäävä tilikauden ylijäämä ,82 euroa kirjataan taseeseen oman pääoman eränä Ti li kau den yli- / alijäämän tilil le. Tilikauden tuloksen johdosta ei tarvita kannanottoa talouden ta sa pai not tamis toi men pi teis tä. Kunnanhallitus allekirjoittaa vuoden 2014 tilinpäätöksen ja jättää sen ti lin tarkas ta jal le tarkastettavaksi sekä saattaa tarkastuslautakunnan val mis te lun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Päätös: Hyväksyttiin. Kvalt Tiedoksi: Tilinpäätös 2014 ja tilinpäätösanalyysi Päätös: Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg kävi läpi tilivuoden 2014 tapahtumia sekä elinkeinoelämän että talouden kannalta. Lisäksi hän loi katsauksen tuleviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin.

5 Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen ja merkitsi ti lin päätök sen tiedoksi. Merkintä: Valtuutetut Leena Kosonen ja Kari Niiranen käyttivät asiasta puheen vuo rot. Tilinpäätös säilytetään kunnan tilipäätösasiakirjojen -sarjassa.

Vuoden 2013 tilinpäätös

Vuoden 2013 tilinpäätös Kunnanhallitus 76 01.04.2014 Kunnanvaltuusto 30 17.06.2014 Vuoden 2013 tilinpäätös 97/02.02.02/2014 Khall 01.04.2014 76 Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Laukkanen, puh. 044 7811 251, s-posti mar jat

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 83 24.03.2014 Tarkastuslautakunta, vaalikausi 29 23.04.2014 2013-2016 Kunnanvaltuusto 52 16.06.2014 Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 13/02/2014

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 Kaupunginhallitus 104 30.03.2015 Sastamalan 35 22.05.2015 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 36 15.06.2015 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 38/02.02.00/2014 KHALL

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015

Kaupunginhallitus 90 30.03.2015. Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 90 30.03.2015 Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015 Kaupunginhallitus 30.03.2015 90 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 27.05.2015 AIKA 27.05.2015 klo 09:00-11:20 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Laillisuus ja

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kunnanhallitus 123 16.04.2013 Sotkamon kunnan tilinpäätös 2012 KHALL 123 Kunnankamreeri Kuntalain 68 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

toimintatulot 8.930.835 toimintamenot -51.051.031 toimintakate -42.120.196 vuosikate 258.125 tilikauden tulos -1.949.560

toimintatulot 8.930.835 toimintamenot -51.051.031 toimintakate -42.120.196 vuosikate 258.125 tilikauden tulos -1.949.560 Kunnanhallitus 106 23.03.2015 Tarkastuslautakunta 2013-18 09.04.2015 2016 Tarkastuslautakunta 2013-26 23.04.2015 2016 Kunnanvaltuusto 36 18.05.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 838/02.06.01/2015

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 229 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 3

Otsikko Sivu 229 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 3 KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 13/2015 1 Kunnanhallitus Aika Maanantai 15.06.2015 klo 11:00-11:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 229 Kittilän kunnan vuoden 2014

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 5/2016 80. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 5/2016 80. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 5/2016 80 Kunnanhallitus Kokousaika 29.03.2016 klo 13:00-14:35 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 Kaupunginvaltuusto 38 08.06.2015 Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 166/02.02.01/2015 Kaupunginhallitus 16.03.2015 99 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 11.3.2015: Kaupungin tilinpäätös vuodelta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 Kunnanhallitus 195 31.03.2008 Kunnanhallitus 291 12.05.2008 Sivistyslautakunta 101 04.06.2008 TILINPÄÄTÖS-/TOIMINTAKERTOMUKSEN JATKOKÄSITTELY/TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2007 876/04/041/2008 KHALL

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 68. Otsikko Sivu 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 70 49 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA

PYHÄNNÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 68. Otsikko Sivu 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 70 49 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA PYHÄNNÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 68 Kunnanhallitus 11.04.2016 AIKA 11.04.2016 18:00-19:04 PAIKKA Pyhännän kunnantalo, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2014 24 Rakennuslautakunta Kokousaika 05.11.2014 klo 18:30-19:30 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 8

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 5/2015 91. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 5/2015 91. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 5/2015 91 Kunnanhallitus Kokousaika 31.03.2015 klo 13:00-16:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS TALOUSKAT SAUS i.i. - 31.i.ZOiS Khall 9.2.2015 T A LO UD EL L IN EN T I LANN E 1. 1. - 3 1.1.2015 Yleinen tilanne Kansainvälisen talous kasvoi vuonna 2014 hitaanlaisesti. Eu-alueella talous kasvoi vajaan

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2014 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2014 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika Perjantai 06.06.2014 klo 09:00-13:55 (tauko klo 11.13-12.10) Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta.

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta. Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 116 29.03.2010 Kunnanhallitus 203 31.05.2010 Valtuusto 55 22.06.2010 Vuoden 2009 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 1977/04/041/2010 KHALL 116 Kuntalaki 68 (27.4.2007/519):

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 6/2015 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 6/2015 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 6/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika Tiistaina 09.06.2015 klo 08:30-11:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Leskinen

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta Kunnanhallitus 38 16.03.2015 Kauppakirja, Saremia Oy Kunnanhallitus 38 Nastolan kunnan ja Saremia Oy:n kesken on laadittu seuraavan sisäl töi nen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2015 10

Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2015 10 Rautjärven kunta Pöytäkirja 2/2015 10 Tarkastuslautakunta Aika 16.04.2015 klo 14:00-16:55 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että Kunnanhallitus 203 25.05.2015 Kunnanhallitus 208 01.06.2015 Vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle vuoden 2014 tilintarkastukseen liittyen 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 203 Tilinpäätöksen yhteydessä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 Sosiaalilautakunta 08.09.2015 AIKA 08.09.2015 klo 19:00-19:40 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Tuomas Petteri Hietala

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Tuomas Petteri Hietala Kunnanhallitus 70 30.03.2015 Kunnanhallitus 108 01.06.2015 Kauppakirja, Hietala 742/41.411/2014 Kunnanhallitus 30.03.2015 70 Nastolan kunnan ja Tuomas Hietalan kesken on laadittu seuraavan si säl töi nen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen)

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen) Ympäristölautakunta 80 10.05.2016 Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen) 100/53.531/2016 YMPLTK 10.05.2016 80 Lupainsinööri Pirkko Ollila HAKIJA

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 21.6.2010 kello 18.00 18.35 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot