Hiab Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hiab Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit"

Transkriptio

1 Hiab Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit Tuote-esite

2 Hiab Jonsered on tehty kestämään Hiab Jonsered on jo neljän vuosikymmenen ajan ollut edelläkävijä puunkäsittelyssä niin ajoneuvoissa kuin kiinteästi asennettuinakin. Nostureiden rakenne on käytännön työssä hioutunut toimivaksi ja luotettavaksi. Hiab Jonsered -nostureilla työskentely on tehokasta, oli kyseessä sitten satunnaisemmin tapahtuva kuormaus tai jatkuvatahtinen rankka työ. Juuri vaativassa puunkäsittelyssä sen ominaisuudet ovat ylivoimaisia. Ergonomiselta ohjauspaikalta on hyvät näköalat työskentelyalueelle, ja rauhallinen, tarkka ohjaus tekee työstä vaivatonta. Lyhytpuunosturit Hiab Jonsered -lyhytpuunosturit on tarkoitettu määrämittaan katkotun puun käsittelyyn. Mallistosta löytyy sekä suorapuomisia että pieneen tilaan taittuvia Z-nostureita. Koska kaikki nosturit tehdään parhaista materiaaleista modernein menetelmin, kestävät ne kovassakin käytössä. Maailmanlaajuinen huoltoverkosto Nostureiden huoltoa varten Jonseredilla on ympäri maailman kattava huoltoverkosto, jonka asiantuntevat asentajat tuntevat nosturit läpikotaisin. Hiab Jonsered-nostureihin on tarjolla laaja valikoima varusteita, kahmareista aina ohjaamoihin. J900S J1080S J1420S J900S -nosturin rakenne perustuu koeteltuihin, äärimmäisissä olosuhteissa testattuihin ratkaisuihin. J900S:n perusrakenne on kevyt, mutta samalla erittäin vahva ja luotettava. Keveyden ansiosta nosturin teho/painosuhde on huippuluokkaa. J900S:n kääntölaite on vahva ja toimintavarma. Monipuoliseen käyttöön soveltuvaan nosturiin on tarjolla kaksi pylvään korkeusvaihtoehtoa sekä useita ulottumavaihtoehtoja. Turvallisen työskentelyn vaikeissakin olosuhteissa varmistavat nosturiin saatavana olevat erikoisleveät tukijalat. Erittäin voimakkaalla tuplakäännöllä varustettu tehokas J1080S on tehty paljon kuormaaville. Nosturissa on kiinnitetty huomiota helppoon huollettavuuteen, ja uusi ergonominen ohjauspaikka tekee työskentelystä entistä mukavampaa. J1080S voidaan varustaa joko mekaanisella ohjauksella tai digitaalisella sähköohjauksella. J1420S on lyhytpuunostureiden raskassarjalainen. Se kuormaa puut luotettavasti, tehokkaasti ja vaivatta. J1420S on varustettu erillisellä tukijalkapalkistolla, mikä antaa vaihtoehtoja asennukseen ja mahdollistaa leveämpien tukijalkojen käytön tarvittaessa. Sallitut kuormat - ulottumalla m Sallitut kuormat - ulottumalla m Sallitut kuormat - ulottumalla m J J J J J J DT J J DT J DT J DT J DT J DT

3 J1140Z LYHYTPUUNOSTURIT Pieneen tilaan taittuva J1140Z on tehokas ja kestävä nosturi, joka ei vie kuormatilaa puilta. Kompaktista koosta huolimatta sen suorituskyky on erinomainen. Hiab Jonsered-nostureille tyypilliseen tapaan J1140Z:ssa on erinomaiset ohjausominaisuudet ja ergonominen ohjauspaikka. Sallitut kuormat - ulottumalla m J 1140 Z J 1140 Z DT 980 J1320Z J1320Z on suorituskykyinen ja kevyt nosturi jatkuvaan kuormaukseen. Kuljetusasentoon taittuvan nosturin valtti on erillisen apusylinterin mahdollistama hyvä suorituskyky lähiulottumilla. Puomiston sisäpuoliset hydrauliikkaletkut tekevät kestävästä nosturista entistä luotettavamman. Sallitut kuormat - ulottumalla m J 1320 Z J 1320 Z-94 DT J1440Z Kompaktiin tilaan taittuva J1440Z on kokoluokkaansa vahvempi nosturi, joka jaksaa kuormata raskaatkin rungot vaivatta. Edistyksellinen Z-rakenne on myös suorituskykyinen. Sen takaavat vahva tuplakääntö ja lähialueella nostomomenttia parantava voimanivel. Sallitut kuormat - ulottumalla m J 1440 Z J 1440 Z-95 DT J1620Z J1620Z on kovassa käytössä hyväksi havaittu nosturi, joka kestää jatkuvaa rankkaa työtä. Lähinnä lyhytpuun kuormaukseen tarkoitetun J1620Z:n nostomomentti riittää myös kokorungoille. Kapean puomiston ansiosta ergonomiselta ohjauspaikalta on esteetön näkymä koko työskentelyalueelle. Sallitut kuormat - ulottumalla m J 1620 Z J 1620 Z-93 DT

4 Hiab Jonsered -pitkäpuunosturi on metsän valtias Timantit muodostuvat kovassa paineessa ja äärimmäisissä olosuhteissa. Samalla tavoin ovat kehittyneet myös pitkäpuunosturit. Niiden rakenne ja ratkaisut ovat hioutuneet kovassa työssä ja vaativissa olosuhteissa toimiviksi ja tehokkaiksi. Raskaat kokorungot vaativat järeitä nostureita. Hyvä ergonomia, täsmälliset ohjaimet sekä kestävä rakenne yhdistettynä nopeaan hydrauliikkaan tekevät ohjauksesta tarkan ja kuormauksesta vaivattoman.

5 J1820S PITKÄPUUNOSTURIT J1820S on ketterä ja tarkasti ohjautuva, käyttötunteja kestävä voimanpesä. Rakenteeltaan ja kapasiteetiltaan se on hieman kevyempi kuin isoveljensä J2490, mutta tositoimissa sukulaisuus Big Joniin näkyy selvästi. Hyvä ergonomia ja nopea hydrauliikka ovat Jonseredperheen tunnusmerkkejä. Sallitut kuormat - ulottumalla m J J J J2490S J2490S Big Jon legenda. Jonseredin malliston selkäranka, legendaarinen J2490S Big Jon on yksi suosituimmista pitkäpuunostureista, jonka tuntevat puunkäsittelyn ammattilaiset ympäri maailman. Kovaan työhön mitoitettu Big Jon on kuuluisa kestävyydestään. Se kuormaa ja purkaa vielä kauan sen jälkeen, kun muiden tunnit ovat täyttyneet. Sallitut kuormat - ulottumalla m m J J J J DT J J DT 1940 J2850S Big Jonin veli J2850S on jatkokehitetty legendaarisesta Big Jon -mallista. Sen pääosat on uudistettu täysin ja puomistogeometriaa on kehitetty entisestään, tuloksena huomattavasti parempi nostoteho keveydestä tinkimättä. Sallitut kuormat - ulottumalla m J J J J2640Z Pieneen tilaan taittuva J2640Z on suunniteltu erityisesti korkealla ohjaamolla varustettuihin autoihin. Vaikka J2640Z on kooltaan kompakti, on sen ulottumaluokkansa kärkeä. Nerokas apusylinteriratkaisu mahdollistaa nostomomentin, joka on täysin verrattavissa suurten suorapuomisten nostureiden suorituskykyyn. Sallitut kuormat - ulottumalla m J 2640 Z J 2640 Z-95 DT

6 Lyhytpuunosturivarusteet = vakio = lisävaruste = valinnainen J900S J1080S J1420S J1140Z J1320Z J1440Z J1620Z Asennusvaihtoehdot Auton ohjaamon taakse A Peräasennus R Puomistotyyppi S Z Ohjausjärjestelmä 2-vipu 4-vipu 1-piirinen hydraulijärjestelmä, vakiotuotto 2-piirinen hydraulijärjestelmä, vakiotuotto LS-hydraulijärjestelmä mekaaninen sähköinen Automaattisesti kuljetusasentoon nousevat tukijalat Tukijalkojen ohjaus alhaalta Tukijalkojen mekaaninen yläohjaus ohjauspaikalta Tukijalkojen sähköinen yläohjaus ohjauspaikalta Tukijalan nostokulma 180 astetta Powerlift Tukijalan pituusvaihtoehtoja (kpl) Tukijalan jatke Erilliset tukijalat ET370 ET450 SY550 B5500 Erikoisleveät tukijalat, erilliset B4820 Erikoisleveät tukijalat B4500 B4600 B5200 CE-lisäturvajärjestelmä Moottorin pysäytys, seis-painike C1 Magneettiventtiilein C2 Kallistusanturi, magneettiventtiilein C3 Moottorin pysäytys, ohjaamo, PV90 E C6 POL (Prevent Over Load) Kuormanlaskuventtiilit Oil Control Vaimennin Pyörivät liittimet pylvään letkuissa Istuimen korkeudensäätö Lämmitettävä istuin Sääsuoja Ohjauspaikka E S L Sivuohjauspaikka Oikea Vasen Ohjaamo Mekaaninen ohjaus MF Sähköohjaus E Valaisimet Nostosylinterin suoja Tukkivaste Keskusvoitelu Vaaka Standardivärit punainen musta RAL-erikoisvärit Kahmarit X43 X53

7 Pitkäpuunosturivarusteet = vakio = lisävaruste = valinnainen J1820S J2490S J2850S J2640Z Asennusvaihtoehdot Auton ohjaamon taakse A Puomistotyyppi S Z Ohjausjärjestelmä 2-vipu 4-vipu 1-piirinen hydraulijärjestelmä, vakiotuotto 2-piirinen hydraulijärjestelmä, vakiotuotto Tukijalkojen ohjaus alhaalta Tukijalkojen mekaaninen yläohjaus ohjauspaikalta Tukijalkojen sähköinen yläohjaus ohjauspaikalta Tukijalan nostokulma 180 astetta Powerlift Tukijalan jatke Erilliset tukijalat ET450 SY550 CE-lisäturvajärjestelmä Moottorin pysäytys, seis-painike C1 Magneettiventtiilein C2 Kallistusanturi, magneettiventtiilein C3 POL (Prevent Over Load) Kuormanlaskuventtiilit Oil Control Vaimennin Pyörivät liittimet pylvään letkuissa Istuimen korkeudensäätö Lämmitettävä istuin Sääsuoja Ohjauspaikka E L Valaisimet Nostosylinterin suoja Siirtosylinterin suoja Tukkivaste Paineen korotus Pressure Booster Keskusvoitelu Standardivärit punainen musta RAL-erikoisvärit Kahmarit TX56 TX56B TX86B Oikeudet kaikkiin muutoksiin pidätetään. Kuvat, piirrokset ja tiedot eivät aina vastaa uusinta tuotannossa olevaa versiota tai vakiomallia. Kuvissa saattaa esiintyä erikoisrakenteita tai värejä. Varustus ja asennus on tehtävä paikallistenlakien ja asetusten mukaisesti.

8 Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua niin maalla kuin merelläkin - kaikkialla, missä tavara liikkuu. Cargotecin tytärbrändit Hiab, Kalmar ja MacGregor tunnetaan kuorman- ja lastinkäsittelyalan johtavina brändeinä ympäri maailman. Maailmanlaajuinen Cargotecin verkosto toimii lähellä asiakkaita, ja kattavat huoltopalvelut takaavat laitteiden jatkuvan, luotettavan ja ympäristöystävällisen toiminnan PB-JCT-FI-WW_120502

Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit

Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit www.hiab.com Jonsered on tehty kestämään! JONSERED on jo neljän vuosikymmenen ajan ollut edelläkävijä puunkäsittelyssä niin ajoneuvoissa kuin kiinteästi asennettuinakin.

Lisätiedot

Hiab Loglift -lyhytpuunosturit

Hiab Loglift -lyhytpuunosturit Hiab Loglift -lyhytpuunosturit Tuote-esite Ammattilaisen valinta Määrämittaan katkottua puuta käsiteltäessä nopea ja kestävä nosturi on arvossaan; sillä työ sujuu ja puuta siirtyy. Hiab Loglift -nosturien

Lisätiedot

Loglift Lyhytpuunosturit

Loglift Lyhytpuunosturit Loglift Lyhytpuunosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ammattilaisen valinta Määrämittaan katkottua puuta käsiteltäessä nopea ja kestävä nosturi on arvossaan; sillä työ sujuu ja puuta siirtyy.

Lisätiedot

Hiab Loglift Z-nosturit

Hiab Loglift Z-nosturit Hiab Loglift Z-nosturit Tuote-esite Ajossa huomaamaton, käytössä korvaamaton Kun puuta kuljetetaan paljon, ei kuormatilaa kannata uhrata nosturille. Hiab Loglift Z-mallistossa on pieneen tilaan taittuvia

Lisätiedot

Loglift Z-nosturit. Uusi ote puunkäsittelyyn!

Loglift Z-nosturit. Uusi ote puunkäsittelyyn! Loglift Z-nosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ajossa huomaamaton, käytössä korvaamaton Kun puuta kuljetetaan paljon, ei kuormatilaa kannata uhrata nosturille. LOGLIFT Z-mallistossa on pieneen

Lisätiedot

Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit

Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit www.hiab.com Jonsered on tehty kestämään! JONSERED on jo neljän vuosikymmenen ajan ollut edelläkävijä puunkäsittelyssä niin ajoneuvoissa kuin kiinteästi asennettuinakin.

Lisätiedot

Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit

Jonsered lyhyt- ja pitkäpuunosturit Josered lyhyt- ja pitkäpuuosturit www.hiab.com Josered o tehty kestämää! JONSERED o jo eljä vuosikymmee aja ollut edelläkävijä puukäsittelyssä ii ajoeuvoissa kui kiiteästi aseettuiaki. Nostureide rakee

Lisätiedot

Hiab-kahmarit puun ja kierrätysmateriaalien käsittelyyn

Hiab-kahmarit puun ja kierrätysmateriaalien käsittelyyn iab-kahmarit puun ja kierrätysmateriaalien käsittelyyn Tuote-esite ahmari joka käyttöön iab-kahmarimallistossa on useita eri vaihtoehtoja puun ja kierrätysmateriaalien käsittelyyn. Vaativaan käyttöön suunnitellut

Lisätiedot

Hiab Jonsered 1080. Tuote-esite

Hiab Jonsered 1080. Tuote-esite Hiab Jonsered 080 Tuote-esite Sähköohjauksen selkeästä näytöstä on apua ohjelmoinnissa, ja siitä on helppo tarkistaa käyttäjäkohtaiset ohjearvot ja käskyt. Digitaalinen ohjaus on tarkka ja kevyt käyttää.

Lisätiedot

Metsätraktorinosturit Classic

Metsätraktorinosturit Classic Metsätraktorinosturit Classic Keskity kuormaukseen. Mesera huolehtii loput. Toiset kaipaavat nosturiltaan nopeutta, toiset tehokkuutta tai keveyttä. Jotkut etsivät ergonomiaa ja uusimpia innovaatioita.

Lisätiedot

Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm

Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Tuote-esite Ylivoimaista ulottuvuutta Hiab XS 044 on täydellinen nosturikokemus Hiab on aina yhdistetty korkeaan laatuun ja jatkuvaan kehitykseen. Erityisen ulottuvaksi

Lisätiedot

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.

Lisätiedot

Harvesterinosturit Classic

Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturin ominaisuudet takaavat työn tehokkuuden ja tuloksellisuuden. Nosturin liikkeiden nopeus ja täsmällisyys, riittävä kääntömomentti sekä toimintavarmuus ovat ammattilaisille

Lisätiedot

Hiab Loglift 105S Kapasiteetti 10 tm

Hiab Loglift 105S Kapasiteetti 10 tm Hiab Loglift 105S Kapasiteetti 10 tm Tuote-esite Luotettava ja hyväksi todettu puutavaranos turi Hiab Loglift 105S 105S - pettämätöntä tehoa päivästä toiseen Hiabin Loglift 105S -nosturissa tarkkuus ja

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS

Lisätiedot

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Tuote-esite Toimiva ja suorituskykyinen Hiab XS 022 helpottaa päivittäistä työtä Hiab XS 022 on pieni, kompakti ja joustava nosturi monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Lisätiedot

Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm

Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Tuote-esite Kevyitä vaan ei höyhensarjalaisia Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Kevyet ja tehokkaat T-nosturit Hiab T-nosturit ovat painoltaan kevyitä

Lisätiedot

Kolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit

Kolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Kolmen vuoden takuu Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Pysy huipulla Mikään ei voita kunnon yöunia kovan työpäivän jälkeen. Nukut hyvin, kun tiedät, että aamulla edessäsi on

Lisätiedot

Hiab Loglift 82S Kapasiteetti 8 tm

Hiab Loglift 82S Kapasiteetti 8 tm Hiab Loglift 82S Kapasiteetti 8 tm Tuote-esite Rivakkaa tukkien käsittelyä Hiab Loglift 82S 82S - nopea kuin kärppä Hiabin Loglift 82S on nopea kuin kärppä ja kokoonsa nähden erittäin vahva. Lyhytpuunosturin

Lisätiedot

Hiab Multilift XR kevyt koukkulaitesarja

Hiab Multilift XR kevyt koukkulaitesarja Hiab Multilift XR kevyt koukkulaitesarja Tuote-esite Hiab Multilift XR tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn Maksimoi autosi monipuolisuus Jokainen Hiab Multilift XR-koukkulaitteella varustettu 3,5-12 tonnin

Lisätiedot

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Tuote-esite Korkea laatu, matala asennuskorkeus ja omapaino Käyttöturvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat matalien Hiab Multilift XR-koukkulaitteiden tärkeimmät

Lisätiedot

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.

Lisätiedot

Hiab C912 ohjaamo metsänostureihin

Hiab C912 ohjaamo metsänostureihin Hiab C912 ohjaamo metsänostureihin Tuoteominaisuudet Monipuolinen ohjaamo Hyvä näkyvyys joka suuntaan. Painikkeet ja ohjaussauvat kätevästi esillä. Runsaasti tilaa ja mukava käsinojin varustettu istuin.

Lisätiedot

Hiab Jonsered 1200S Kapasiteetti 12 tm

Hiab Jonsered 1200S Kapasiteetti 12 tm Hiab Jonsered 1200S Kapasiteetti 12 tm Tuote-esite Luotettava ja hyväksi todettu puutavarano sturi Hiab Jonsered 1200S Hiab Jonsered 1200S - luotettava työjuhta Hiab Jonsered 1200S on yhtäjaksoisiin, raskaisiin,

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMASSAMME KIERRÄTYSNOSTURIT

TUOTEVALIKOIMASSAMME KIERRÄTYSNOSTURIT TUOTEVALIKOIMASSAMME KIERRÄTYSNOSTURIT 1 2 JÄTTEESTÄ RAAKA-AINEEKSI Aikoinaan jäte oli vain jätettä, mutta nuo ajat ovat jääneet taaksemme jo kauan sitten. Nykymaailmassa jäte on liiketoimintaa. Jätteen

Lisätiedot

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA TUOTE-ESITE M4 TUTUSTU SEURAAVAAN SUKUPOL MOFFETT M4 NX VEEN Seuraavan sukupolven MOFFETT M4 NX nostaa Euroopan luotetuimman ajoneuvotrukin suorituskyvyn

Lisätiedot

JONSERED 1250RZ VAIVATONTA TYÖSKENTELYÄ

JONSERED 1250RZ VAIVATONTA TYÖSKENTELYÄ JONSERED 1250RZ VAIVATONTA TYÖSKENTELYÄ 2016.06 KOSKA KIERRÄTYS KANNATTAA Yhä kasvavista jätemääristä huolehtiminen on ympäristön kannalta tärkeää. Pois heitettyjen tuotteiden kierrättäminen uusiokäyttöön

Lisätiedot

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Hiab Moffett -ajoneuvotrukit TEKNISET TIEDOT M4 Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Kuormankäsittely- ja toimitusratkaisut Ajoneuvotrukit ovat tärkeä työkalu menestyville yrityksille kaikilla teollisuudenaloilla

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm

Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Tuote-esite Lisää ulottuvuutta Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Hiab XS 422 Hiabin XS 422 on luokkansa suorituskykyisin nosturi, jossa yhdistyy voima ja

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Hiab XS 211 Kapasiteettiluokka tm

Hiab XS 211 Kapasiteettiluokka tm Hiab XS 211 Kapasiteettiluokka 19 21 tm Tuote-esite Lujuutta haasteellisiin tehtäviin Hiab XS 211 Kapasiteettiluokka 19 21 tm Kompakti nosturi, jolla huikea ulottuvuus Hiabin XS 211 -nosturi on kompaktin

Lisätiedot

Me välitämme. Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa

Me välitämme. Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa Me välitämme Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa Konedirektiivi Konedirektiivin tärkein tavoite on vähentää työtapaturmia. Direktiivi koskee yrityksiä,

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

CITY- NOSTURIT

CITY- NOSTURIT www.kesla.com CITY- NOSTURIT KESLA PROSTABILITY KAUPUNKIOLOSUHTEISIIN Kesla on kehittänyt City-nostureiden vakaudenhallintajärjestelmän nimeltään prostability. Järjestelmä mahdollistaa nosturin radio-ohjauksen,

Lisätiedot

UUSI JONSERED 1250Z LUOKKANSA VAHVIN

UUSI JONSERED 1250Z LUOKKANSA VAHVIN UUSI JONSERED 1250Z LUOKKANSA VAHVIN TUOTE-ESITE LUOKKANSA VAHVIN Valmistaudu nostamaan enemmän kuin luulit olevan mahdollista. Uusi JONSERED 1250Z tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia: enemmän hyötykuormaa,

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

-sarja. 14 metristä 20 metriin

-sarja. 14 metristä 20 metriin T -sarja 14 metristä 20 metriin GSR:n T-sarjan henkilönostimet ovat tunnettuja niiden poikkeuksellisesta kestävyydestä ja jäykkyydestä sekä niiden käytön yksinkertaisuudesta ja intuitiivisyydestä. Tuotteiden

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Hiab XS 477 Kapasiteettiluokka tm

Hiab XS 477 Kapasiteettiluokka tm Hiab XS 477 Kapasiteettiluokka 40 44 tm Tuote-esite Vahva valinta Hiab XS 477 Kapasiteettiluokka 40 44 tm Hiab XS 477 Hiabin XS 477 on vahva valinta tehokkaaseen kuormankäsittelyyn. Yli 21 metrin ulottuvuus,

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

Hiab XS 377 Kapasiteettiluokka tm

Hiab XS 377 Kapasiteettiluokka tm Hiab XS 377 Kapasiteettiluokka 33 37 tm Tuote-esite Voimaa ja keveyttä Hiab XS 377 Kapasiteettiluokka 33 37 tm Hiab XS 377 -nosturissa yhdistyvät parhaat ominaisuudet Hiab XS 377 on optimaalinen valinta.

Lisätiedot

Me välitämme. Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa

Me välitämme. Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa Me välitämme Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa Konedirektiivi Konedirektiivin tärkein tavoite on vähentää työtapaturmia. Direktiivi koskee yrityksiä,

Lisätiedot

KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT KIRE HINNASTO ALKAEN, HINNAT ALV 0% TEHOA JA TUOTTAVUUTTA

KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT KIRE HINNASTO ALKAEN, HINNAT ALV 0% TEHOA JA TUOTTAVUUTTA KIRE KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT HINNASTO 1.2.2016 ALKAEN, HINNAT ALV 0% TEHOA JA TUOTTAVUUTTA KIRE METSÄPERÄVAUNUT Siirrettävä teli Hydraulinen napaveto Valovarustus 1-palkkisissa vaunuissa siirrettävä

Lisätiedot

Hiab XS 244 Kapasiteettiluokka tm

Hiab XS 244 Kapasiteettiluokka tm Hiab XS 244 Kapasiteettiluokka 20 24 tm Tuote-esite Vahva mutta kevyt Hiab XS 244 Kapasiteettiluokka 20 24 tm Hiabin XS 244 on täydellisesti mukautettu Hiabin XS 244 on erinomainen valinta keskikokoisten

Lisätiedot

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ TEOLLISUUSNOSTURIT YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO TYÖPISTENOSTURIT CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ Konecranes CLX-ketjunostin UUDISTA

Lisätiedot

Modul-Express JAKELUAUTOIHIN

Modul-Express JAKELUAUTOIHIN Modul-Express JAKELUAUTOIHIN TAITTUVAT HYLLYT TAITTUVAT HYLLYT Järjestelmä on valmistettu erittäin lujasta teräksestä ja on sekä kevyt että kestävä. Järjestelmä sopii yrityksille, jotka tarvitsevat hyvää

Lisätiedot

Käyttäjä ja Hiab HiPro saumatonta yhteistyötä

Käyttäjä ja Hiab HiPro saumatonta yhteistyötä Käyttäjä ja Hiab HiPro saumatonta yhteistyötä Tuoteominaisuudet Saumatonta nosturin käyttöä Olet varmaankin nähnyt todella taitavia nosturinkuljettajia suorittamassa vaativia nostoja. Tiedät, että he

Lisätiedot

-sarja. 14 metristä 20 metriin

-sarja. 14 metristä 20 metriin T -sarja 14 metristä 20 metriin GSR:n T-sarjan henkilönostimet ovat tunnettuja niiden poikkeuksellisesta kestävyydestä ja jäykkyydestä sekä niiden käytön yksinkertaisuudesta ja intuitiivisyydestä. Tuotteiden

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

METSÄAMMATTILAISTEN VALINTA LOGLIFT 140Z JA 150Z

METSÄAMMATTILAISTEN VALINTA LOGLIFT 140Z JA 150Z METSÄAMMATTILAISTEN VALINTA LOGLIFT 140Z JA 150Z TUOTE-ESITE AIVAN UUSI TUTUT OMINAISUUDET Tutustu uusiin LOGLIFT 140Z- ja LOGLIFT 150Z -puutavaranostureihin. Tuttujen kestävien, luotettavien ja tuottavuutta

Lisätiedot

KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT. TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit. Raskaat haarukkatrukit KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT

KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT. TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit. Raskaat haarukkatrukit KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit SATAMANOSTURIT Raskaat haarukkatrukit KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT 2 Konecranes Kääntöpuominosturit TYÖPISTEEN SELKÄRANKA

Lisätiedot

Hiab XS 144 Kapasiteettiluokka tm

Hiab XS 144 Kapasiteettiluokka tm Hiab XS 144 Kapasiteettiluokka 11 14 tm Tuote-esite Poikkeuksellista joustavuutta ja voimaa Hiab XS 144 Kapasiteettiluokka 11 14 tm Hiabin XS 144 on tarkka Hiabin XS 144 vakuuttaa jo ensisilmäyksellä

Lisätiedot

Me välitämme. Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa

Me välitämme. Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa Me välitämme Uuden konedirektiivin mukaiset ominaisuudet pähkinänkuoressa Cargotecin Hiab-nostureissa Konedirektiivi Konedirektiivin tärkein tavoite on vähentää työtapaturmia. Direktiivi koskee yrityksiä,

Lisätiedot

LOGLIFT 108S KAPASITEETTI 11 tm

LOGLIFT 108S KAPASITEETTI 11 tm LOGLIFT 108S KAPASITEETTI 11 tm TUOTEESITE LOGLIFT 108S TEHOKAS 11 tm NOSTURI Tämä lyhytpuunosturi on saatavissa useilla eri ulottumilla 7,9 metristä 10,1 metriin. Nosturi on mahdollista varustaa ergonomisella

Lisätiedot

Hiab Multilift XR18S Pro Future Ainutlaatuista tehokkuutta

Hiab Multilift XR18S Pro Future Ainutlaatuista tehokkuutta Hiab Multilift XR18S Pro Future Ainutlaatuista tehokkuutta Tuote-esite Tehokkaat toiminnot säästävät rahaa ja ympäristöä Hiab Multilift XR18S - Pro Future koukkulaite on keveydellään optimaalinen vaihtoehto

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT.

PUUTAVARANOSTURIT. PUUTAVARANOSTURIT www.kesla.com 1 My Inner StrenxTM KESLA-autonosturit ovat mukana SSAB:n My Inner StrenxTM-ohjelmassa. Ohjelmaan valikoituvat vain parhaimmat tuotteet, joiden valmistus täyttää tiukat

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

CLX Kestävä HIAB PF-CLX-FI-EU.indd

CLX Kestävä HIAB PF-CLX-FI-EU.indd CLX Kestävä HIAB PIdä AsIAKKAAt tyytyväisinä Työtehtävät voivat vaihdella tiilien ja pölkkyjen nostelusta särkyvien tavaroiden käsittelyyn ja maa-ainesten siirtelyyn sorakouralla. Sen vuoksi nosturin on

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit

Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Hiab Moffett -ajoneuvotrukit TEKNISET TIEDOT M5 Hiab Moffett -ajoneuvotrukit Kuormankäsittely- ja tavaranjakeluratkaisut Ajoneuvotrukit ovat menestyvien yritysten tärkeä työkalu kaikilla teollisuudenaloilla,

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys,

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Hiab XS 322 Kapasiteettiluokka tm

Hiab XS 322 Kapasiteettiluokka tm Hiab XS 322 Kapasiteettiluokka 27 32 tm Tuote-esite Erinomainen ulottuvuus ja tuottavuus Hiab XS 322 Kapasiteettiluokka 27 32 tm Asiakkaan tarpeisiin räätälöity nosturi Hiabin XS 322 on kapasiteettiluokassaan

Lisätiedot

Selenium LED yksinkertaisesti tehokas

Selenium LED yksinkertaisesti tehokas Lighting Selenium LED yksinkertaisesti tehokas Selenium LED Selenium LED on kustannustehokas tievalaisin, jolla on yli 60%:n energiansäästö perinteisiin ratkaisuihin verrattuna. Valaisimen yksinkertainen

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin

Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin Lisävarusteet vaativiin ajo-olosuhteisiin -tuotepaketit Transporter Amarok Caddy Volkswagen & Seikel kun tavallinen neliveto ei riitä Kun tarvitset vankkaa kulkuneuvoa vaativiin olosuhteisiin valintasi

Lisätiedot

Soleoline. Soleoline on suorituskykyinen

Soleoline. Soleoline on suorituskykyinen Fin Soleoline Soleo Sono Soleoline on suorituskykyinen Laitteessa yhdistyy huipputeknologia ja 40 vuoden kokemus. Soleoline täyttää kaikki nykyaikaisen fysioterapian tarpeet. Soleoline Kompaktin kokoinen

Lisätiedot

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun.

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun. SUOMI Monipuolinen lana peltojen tasaukseen ja teiden kunnossapitoon. Kestävä rakenne, jossa on käytetty erikoislujia rakenneteräksiä. Kaikki toiminnot ovat hydraulisia. Siipien sylintereissä on varoventtiilit

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

Työstökoneliike M. Koskela Oy Jänismaantie 28 67800 Kokkola FINLAND. MVD inan ibend A Särmäyspuristin

Työstökoneliike M. Koskela Oy Jänismaantie 28 67800 Kokkola FINLAND. MVD inan ibend A Särmäyspuristin Työstökoneliike M. Koskela Oy Konya Organize Sanayi Bölgesi Evrenköy Cad. 1 Nolu Sokak No: 3 42050 Konya / Türkiye MVD inan ibend A Särmäyspuristin +90 332 239 21 21 37 58 59 N, 32 36 34 E www.mvd.com.tr

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

18 metristä 29 metriin

18 metristä 29 metriin PX -sarja 18 metristä 29 metriin GSR:n PX-sarjan henkilönostimet ovat tunnettuja niiden poikkeuksellisesta kestävyydestä ja jäykkyydestä sekä niiden yksinkertaisuudesta ja intuitiivisyydestä. Tuotteiden

Lisätiedot

Kevytnosturituotteet WWW.ERLATEK.FI

Kevytnosturituotteet WWW.ERLATEK.FI Kevytnosturituotteet 198 WWW.ERLATEK.FI CLX KETJUNOSTIMET Konecraneskonsernin innovatiivinen CLXketjunostin on luotettava ja suorituskykyinen nostolaite, joka lisää asiakasarvoa turvallisuudellaan, monipuolisuudellaan

Lisätiedot

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan

Lisätiedot

HiDuo TeHokas HiaB PF-HID-FI-EU.indd

HiDuo TeHokas HiaB PF-HID-FI-EU.indd HiDuo TeHokas HiaB PiDä asiakkaat TyyTyväisinä Nopeampi kuormansiirto ja erehtymätön tarkkuus auttavat selviytymään työtehtävistä nopeammin, mistä on hyötyä sekä Teille että asiakkaillenne. Mitä nopeammin

Lisätiedot

Duo. Luotettava HIaB

Duo. Luotettava HIaB Duo Luotettava HIaB PIDä asiakkaat tyytyväisinä Työtehtävät voivat vaihdella tiilien ja pölkkyjen nostelusta särkyvien tavaroiden käsittelyyn ja maa-ainesten siirtelyyn sorakouralla. Sen vuoksi nosturin

Lisätiedot

taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO

taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO taattua Voimaa ja mukavuutta PONSSE BUFFALO Kuormatraktoreiden uusi johtotähti Työskentelet sitten uudistushakkuilla tai harvennuskohteissa, uusi PONSSE Buffalo tarjoaa työhösi ennen kokematonta voimaa

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD

Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD FOREST LINE Metsäperävaunut ja kuormaimet HK 5070 HK 5076 MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD PRO SARJA METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET Aika koneita. 1 Aika koneita ja MV 1530 tai vetävä

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

JOUTSA KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT TEHOA JA TUOTTAVUUTTA. Kuormainten ulottuvuudet: KIRE 7,5m asti / JOUTSA 8,4m tai 9,0m

JOUTSA KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT TEHOA JA TUOTTAVUUTTA. Kuormainten ulottuvuudet: KIRE 7,5m asti / JOUTSA 8,4m tai 9,0m KOURAKUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNUT HINNASTO 28.8.2017 ALKAEN, HINNAT ALV 0% Kuormainten ulottuvuudet: KIRE 7,5m asti / JOUTSA 8,4m tai 9,0m JOUTSA TEHOA JA TUOTTAVUUTTA JOUTSA KUORMAIMET JA METSÄPERÄVAUNU

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus ja huollettavuus. PONSSE Bear,

Lisätiedot

Palopellit yleisesti ja. FLÄKTGROUP CORPORATE PRESENTATION / Raimo Perttunen

Palopellit yleisesti ja. FLÄKTGROUP CORPORATE PRESENTATION / Raimo Perttunen Palopellit yleisesti ja uusi ETPR-palopelti FLÄKTGROUP CORPORATE PRESENTATION 21.3.2017 / Raimo Perttunen Paloturvaa ilmanvaihdon keinoin Paloluokka E estää savun leviämisen E luokiteltu palopelti (palonrajoitin)

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR

Lisätiedot

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR Suurten haasteiden harvesteri Lajissaan lyömätön Laajat savotat ja suuret puut vaativat koneelta äärimmäistä voimaa ja kestävyyttä. Näistä aineksista on tehty

Lisätiedot

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa

Lisätiedot