Oulunkyläinen Pohjoiset esikaupungit MAUNO HARI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulunkyläinen Pohjoiset esikaupungit MAUNO HARI"

Transkriptio

1 Miksi maalaan? Useimmat tuntevat television uutislähetyksistä hymyilevän Urpo Martikaisen, mutta harva tietää hänen olevan myös etevä akvarellitaiteilija. Taiteiden yöhön liittyen Urpo Martikainen esitteli maalauksiaan Oulunkylän kirjastossa, kertoi niiden synnystä ja vastasi kysymykseen miksi maalaan. MAUNO HARI Television uutisankkuri Urpo Martikainen Oulunkylän kirjastossa akvarellimaalaustensa edessä. Taustalla olevat teokset kuvaavat Kaskisten Sälgrundin majakkaa ja Helsingin anhankaupunginkosken vanhaa voimalaa. Urpo Martikainen pitää Oulunkylää ja Käpylää lapsuuden maisemanaan. Asuimme Koskelassa, kävin Käpylän kansakoulua ja seikkailin pikkupoikien tapaan lähiympäristössä, joten tunnen nämä kulmakunnat perin pohjin. Äiti kielsi menemästä junaradalle, mutta tietysti me menimme ja laitoimme kiskoille nauloja. Ylikulkiessaan veturin pyörät prässäsivät niistä meille tikareita, hän muistelee huvittuneena. Urpo Martikainen asui muutaman vuoden Oulunkylässä Karppitien varrella. uodesta 1986 lähtien koti on ollut omakotitalossa Pirkkolassa. Akvarellimaalaus on hyvää vastapainoa television hektiselle uutistyölle. Maailma on sekava ja paha paikka, on paljon negatiivisia asioita, akvarellimaalaus pakottaa hakemaan positiivisia puolia. Maalaaminen on kuin negatiivisten asioiden tehopesua. Maalausrupeaman jälkeen maailma näyttää taas paremmalta ja värillisemmältä, hän vakuuttaa. Akvarellimaalaus yhdistää erilaisia harrastuksia. En pidä uimisesta enkä rannalta onkimisesta, mutta maalaaminen kiehtoo. oin istua rannalla ja vaikka kalaa ei tulekaan, niin saan kuitenkin saaliiksi maalauksen. Maalaamisen voi luontevasti yhdistää luonnossa liikkumiseen ja matkailuun. Työvälineitä on vähän ja ne on helppo kuljettaa. Urpo Martikainen matkustaa vaimonsa kanssa vuosittain Keski- ja Etelä-Euroopassa. Näiltä matkoilta näyttelyssä on pari työtä. Näyttely on hänen mielestään kokoelma erilaisia töitä. Matkoilla syntyneiden töiden ohella on kuvia Saimaalta Anttolasta, Lietveden ääreltä sekä meriaiheisia töitä Kaskisista. Yritän vaalia myöskin suomalaisia arvoja. Siksi maalaan mielelläni mennyttä aikaa ja suomalaista katoavaa maisemaa, hän toteaa. Taiteilija on pyrkinyt kehittämään taitojaan hyvien maalareiden opastuksella. Tapani Kiippa, saksalainen Reinhard Lau sekä Kimmo Pälikkö ovat ohjanneet häntä. Kaikilla näistä on oma linjansa. Olen heiltä jokaiselta saanut vivahteita omaan työskentelyyni. Kimmo Pälikkö esimerkiksi kehotti minua käyttämään töissäni useampia värikerroksia. Ulkosalla maalatessaan taiteilija saa toisinaan välitöntä palautetta ja kritiikkiä, josta hän ei kuitenkaan pahastu. - Maalatessani kerran anhankaupungin putouksella tuli kaksi ongelle menossa ollutta pikkupoikaa tarkastelemaan maalaustani ja totesivat taulun olevan ihan kivan. Palatessaan parin tunnin päästä pojat sanoivat taulun nyt olevan ihan hyvän. Urpo Martikainen korostaa, että elämän kiinisteiden on oltava kunnossa. Omien omenapuiden alla Pirkkolassa asuminen on meille ihanteellista. Puutarhanhoito on harrastuksemme. Tontit ovat onneksi pieniä m², mikä takaa ettei tule uusia rakennuksia ja olemassa olevaa rakennustyyliä ei saa muuttaa. Pirkkola on valmis, meillä on isot puut ja täällä on rauhallista, toteaa silminnähden tyytyväinen, itsensä maalaamalla tehopessyt Urpo Martikainen. Akvarelleja-näyttely Oulunkylän kirjastossa saakka. Mauno Hari Punainen Sulka -konsertti Oulunkylän kirkossa Ogeli Big Band, johtajana Klaus Järvinen. Esitetil. 24h Tsto: ark HELSINGIN TANSSIOPISTO www. helsingintanssiopisto.fi taiteen perusopetusta OULUNKYLÄ 3-4v. tanssileikki ma v. esibaletti to v. luova tanssi ma v klass. bal. alk.2 to v. mod. tanssi ma v. klass. bal. jat. to v. jazztans. jat. ma MALMI, HAKANIEMI, IIKKI, ILHONUORI LAPSILLE: tanssileikki 3-4 ja 4-5v., luova tanssi 5-7v. esibaletti 4-6v. NUORILLE JA TEINEILLE: klasssinen baletti, nykytanssi, steppi, flamenco, discojazz, breikki, street, funky styles, showtanssi, videodance AIKUISILLE: klass. baletti, nykytanssi, teatteri-ilmaisu, steppi, irlantilainen, latino, flamenco, itämainen, show, house, reggae, seuratanssi, jooga, pilates, kunto MUUT TOIMIPAIKAT Hki: keskusta ja lähiöt Espoo, Kauniainen,antaa TILAA ESITE! Maamme leijonat tempaavat Suomen lasten ja nuorten paremman elämän puolesta kampanjalla viikolla 40, altakunnallinen lähtölaukaus ja keräyksen avaus tapahtui 26. syyskuuta eduskunnassa. Suomen Lions-liitto järjesti yhdessä asiantuntijayhteisöjen kanssa seminaarin, jossa lapsi- ja nuorisotyön asiantuntujat valaisivat lasten ja nuorten tarpeita ja heidän pahoin- vointiaan ennalta ehkäiseviä toimintoja. Oulunkylän lionsklubi järjestää torstaina klo 19 Oulunkylän kirkossa keräykseen liittyvän Punainen Sulka konsertin. Konsertissa kuullaan soitollaan mainetta niittäneen Ogeli Big Bandin esityksiä. Orkesteria johtaa Klaus Järvinen. Liput konserttiin maksavat 10 euroa. Kirkon eteisaulassa on esillä keräykseen liittyviä tuotteita. Niiden myynnistä ja lipuista saatava tuotto menee kokonaisuudessaan Punainen Sulka -keräykseen. Oulunkyläinen-Pohjoiset esikaupungit -lehden levikkialueella toimivilla lionsklubeilla: Oulunkylä, Metsälä, Maunula, Pakila, Pakinkylä ja Käpylä on kampanjaviikolla erilaisia Punainen Sulka -keräykseen liittyviä aktiviteetteja. A Oulunkylän taiteiden yö Taiteiden yönä Oulunkylässä saatiin taas nauttia monenlaisesta ohjelmasta. Kirjastossa esiintyi mm. Badu orkestereineen (kuvassa ylhäällä) sekä Taikuri Takkinen. Pikkuväestä moni halusi käteensä tai kasvoonsa kivan maalauksen (kuva oikealla). Kirjastotansseissa pyörähdeltiin Haavekuvaorkesterin tahtiin. Oulunkylän uudessa kirkossa pidetyssä Gloria in excelsis Deo -juhlakonsertissa esiintyivät mezzosopraano Paula Patosalmi ja sopraano Minna Hoikkala säestäjänään Katja Kivelä. Uuden kirkon messussa olivat mukana Adoramus-lauluyhtye sekä Agape-draamaryhmä (kuvassa vasemmalla). MAUNO HARI

2 Perhetaido mitä se on? Kun perheen lapset käyvät kerhoissa ja muissa harrastuksissa, se merkitsee vanhemmille monesti kuljettajan tehtäviä ja odottamista. Harrastus voi olla kuitenkin myös yhteinen. Helsingin Taido aloittaa ensimmäisenä Suomessa Maunulan liikuntahallin ju- Risupunontaoppia Työväenopistossa Jyri ja Saska -Taidoperhettä Saska ja Jyri Pulkkinen, poika ja isä, joille liike on osa elämää. Oman mausteensa perhesuhteeseen tuo taidoharrastus, jossa kumarretaan ja kunnioitetaan. Saskalle (17 v.) ja Jyrille (45 v.) liike on osa elämää. Jyri Pulkkinen lopetti aktiivitanssijauransa vuotta kestäneen uurastuksen jälkeen. Seurasi useiden vuosien ihmettely. Miten sellaiset ihmiset harrastavat liikuntaa jotka eivät liiku työkseen? Tanssin harrastaminen niin, että menee vaan salille, tekee harjoitteita, kiillottaa sukanpohjia ja katsoo itseänsä peilistä, ei Jyriä kiinnostanut. Uimiset ja lenkkeilyt tuntuivat tylsälle ja toistavalle. Jyri kiinnostui taidosta, kun hänen poikansa Saska oli aloittanut lajin. Saska aloitti taidon harrastamisen Helsingin Taido ry:n junnukurssilla. Junnutreenejä oli kuitenkin vain kerran viikossa ja pian isä ja poika harjoittelivat samoissa harjoituksissa. Jyristä ei ole liioittelua sanoa, että harrastus on lähentänyt isän ja pojan välejä. On älyttömän nastaa, että meillä on yhteinen harrastus. Kotona puhutaan paljon taidojutuista ja välillä muut perheenjäsenet kohottelevat kulmakarvojaan ruokapöydässä, että no niin, vaihdettaisiinko sitten puheen- Riitta Larne esitteli risupunontaa Oulunkyläpäivillä. Arvi uorisalo aihetta. Jyrin mukaan taidon harrastamisesta on ollut Saskalle hyötyä, varmuus ja mielenhallinta ovat lisääntyneet. Joskus treeneissä, jos on vaikka ottelua ja isä on minun parini, niin en yleensä kyllä pysty olemaan nauramatta, kun ottelen sitä vastaan. Mutta kyllä joskus pystyn. ähän riippuu mielentilasta, että pystyykö hänet ajattelemaan ihan vaan taidokana, Saska toteaa. Tulevaisuuden suunnitelmikseen Saska nimeää mustan vyön saamisen, oman kehittymisen kilpailijana ja treenaajana. Maajoukkuepaikka houkuttelee myös. Jyrillä ei sen sijaan ole kilpailullisia tavoitteita, vaikka ikämiessarjan palkintojakin on kaappiin kerääntynyt. Menin pieniin salikilpailuihin kokeilemaan ja huomasin, että se on ihan älyttömän jännää. Olla mukana kilpailemassa on vielä kivempaa kuin katsominen. Jyrille kilpaileminen ei ole silti pääasia. Hänen mukaansa parasta on treenaaminen treenaamisen ilosta. Katja Alakotila Työväenopiston opetusohjelmiin kuuluu monia vähemmälle huomiolle jääviä aineita. Kiinnostus niitä kohtaan voi kuitenkin olla merkittävä ja mukana olijat nauttivat oppimisestaan ja aikaansaannoksistaan. Yksi tällainen aine on käsityön erikoistekniikkaan kuuluva risupunonta. Siinä käytetään luonnosta kerättävää materiaalia, kertoi opistossa risupunontaa opettava ja sitä Oulunkylä-päivillä esitellyt Riitta Larne. Pohjoisen alueopiston piirissä seuraavat risupunontakurssit ovat kevätkaudella: sidotaan koivun taipuisista oksista eri kokoisia koreja, eläinhahmoja, mattoja, ikkunakoristeita, tai kransseja. (Kurssin osanottajamäärä 12) ja punotaan pajusta kaaospunonnalla iso lintu. (Osanottajamäärä 14). Kurssipaikka on Rajametsäntie 32. Risujen keräyspaikkoja voi kysellä kaupungin puisto-osastolta. Oksien ke- dosalissa perhetaidon, johon voi osallistua vaikka koko perhe. Taido on japanilaisen Seiken Shukuminen ( ) mm. karaten pohjalta kehittämä budolaji. Sen päämääränä on kehittää harrastajaansa sekä fyysisesti että henkisesti. Sanana taido tarkoittaakin sekä vartalon että mielen tietä. Taido kehittää yleiskunnon lisäksi tasapainoa, koordinaatiokykyä ja notkeutta. Näyttävimmillään taido on kuperkeikkojen, kärrynpyörien ja jopa volttien yhdistyessä lyönteihin ja potkuihin Taido on laji, jossa jokainen voi edetä oman kiinnostuksensa mukaan eikä aikaisempaa liikuntakokemusta tarvita, kertoo Helsingin Taidon Tuomas Katajarinne (2.dan), kokenut taido-ohjaaja. Perhetaidoon voivat siksi osallistua lapset kahdeksan vuotiaista alkaen yhdessä vanhempiensa kanssa. Teemme lähes kaikki harjoitukset yhdessä, mutta hieman enemmän keskittymistä ja kärsivällisyyttä vaativissa harjoitteissa jaamme ryhmän niin, että lapset pääsevät välillä purkamaan energiaansa heille ominaisella tavalla. Maunulan liikuntahallilla treenaava Helsingin Taido on yksi Suomen Taidoliiton vanhimmista jäsenseuroista Tänä vuonna se viettää 25-vuotisjuhlaa. Seuran toimintaan kuuluu niin juniorityötä, aikuisten taidotreenausta kuin kilpailutoimintaakin. Ohjaajienkin joukosta löytyy kilpailuissa menestyneitä taidokoita: Tomi Tolsa, 2. dan ja Sanna Haapanen, 2. dan ovat vuoden 2005 MM-kisojen mitalisteja. Koko pääkaupunkiseudun taidoväki on aktiivista ja seurallista porukkaa, joka tapaa toisiaan myös treenien ulkopuolella seurakoulutuksissa ja saunailloissa. Kerho- tai seuratoimintaa kaipaava voi siis myös saada itselleen taidon myötä hyvän harrastuspiirin. Perhetaidoa Maunulan liikuntahallin judosalissa 7.9. alkaen torstaisin klo Lisäksi alkeiskurssi yli 14- vuotiaille tiistaisin klo ja perjantaisin klo Alkaa kurssinäytöksellä 5.9. klo 18. Jyri Pulkkinen rääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen on oltava maanomistajan lupa. Arvi uorisalo anhustyön keskusliitto ry:n Senioritoiminta järjestää ikäihmisille KYLÄKAMMARI-KERHOA joka maanantai klo alk Oulunkylän vanhalla rautatieasemalla ja RUUTIMÄKELÄISET-KERHOA joka perjantai klo alk Koskelassa oudintie 4. Kerho-ohjelmissa on keskustelujen ja kahvihetken lisäksi mm. visailuja, jumppaa, laulua ja käsillä tekemistä. Uudet ja vanhat kerholaiset ovat tervetulleita! Lisätietoja ja tarkempi ohjelma p tai tt_kayntikortti2.fh :59 Page 1 ERHOOMO Koivumäentie 8, Helsinki puh ERHOOMO Avoinna ma-to ERHOOMO pe TERETULOA! Torivoudintie 3, Oulunkylä Puh/Fax MITTATILAUS- JA KORJAUSOMPELU ILMOITTAUDU SYKSYN JUMPPARYHMIIN Tasapainoryhmät ERHOOMO Tuolijumppa Pilatesryhmät Ladyjumppa Kuntosaliryhmät Tiedustelut ja ilmoittautumiset 8-12 Ajanvaraus 8-12 Mäkitorpantie 19, Helsinki Puh , faksi ERHOOMO Ilmoita Oulunkyläinen/Pohjoiset esikaupungit -lehdessä. Soita Time by ACO kosmetiikkasarjan Composite esittely klo % ostoetu esittelypäivänä Time tuotteista OULUNKYLÄN APTEEKKI Liikekeskus Ogeli Kylänvanhimmantie 29 puh avoinna: ma-pe la C M Y CM MY

3 POHJOISESSA NUORISOTYÖYKSIKÖSSÄ TAPAHTUU PAKILAN NUORISOTALO AOINNA syksyllä 2006 Seikkailujen Yö Maanantai (=3.-6.-luokkal.) nuoret Tiistai kokouspäivä Keskiviikko + avoin askis (erilaisia kädentaitoja) nuorten ääni-toimintapäivä (pienryhmät, suunnittelu- ja valmistelutoiminta) Torstai (joka 3. viikko tuhinatuokio klo15.30 ja muina torstai-action toimintaa klo15) nuoret (+ avoin askis) Perjantai luokkalaisten aika nuoret, vain alle 18 v. Jännittävä ilta vuotiaille kello On kulunut vuosi siitä kun Skörbien valtakunnan asukkaat yrittivät pakoon pimeästä valtakunnasta ja asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan. Skörbien valtakunnan tyrannimainen hallitsija tuhosi valtakunnan avaimen kuultuaan asukkaiden pakoyrityksestä ja on lisännyt veroja ja sakkoja kaikista mahdollisista asioista. iime viikollakin asetettiin uusi laki jonka mukaan Kalma-joki tulee ylittää takaperin. Myös skörbien määrä on lisääntynyt hälyttävästi ja tavalliset asukkaat ovat joutuneet antamaan kotejaan noille haiseville möröille Ilmoittaudu seikkailemaan mennessä näihin numeroihin: Pakilan nuta Pakilan SRK Pakilan NMKY Torpparinmäen nuta Tapahtuma alkaa Pakilan nuorisotalolta osoitteesta Lepolantie 19 kello ja päättyy Pakilan yläasteelle kello hartauteen, josta vanhemmat tulevat hakemaan lapsensa. Myös vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan päätöshartauteen. Seikkailujen yö on toista kertaa järjestettävä maksuton tapahtuma Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen lapsille ja nuorilla. Seikkailujen yö on maksuton ja mukaan mahtuu osallistuja. Tapahtumaa ovat järjestämässä Pakilan ja Torpparinmäen nuorisotalot, Pakilan seurakunta, Pakilan NMKY, Pohjoinen Klaari ja vapaaehtoiset nuoret. Lisätietoja järjestäviltä tahoilta. Esa Malm Lauantai nuorisokahvila Klaara-P 9.9./ 23.9./ 7.10./ / / 2.12./ Pakilan nuorisotalolla: - pe Fleda ja naama kuntoon nuorten kauneudenhoito -ilta klo pe Seikkailujenyö varhaisnuorille Lokakuussa: - kokkikerho 2. alkaa varhaisnuorille - vertaisohjaajakoulutus yli 15-vuotiaille nuorille - HELMI vol 7 bändi-ilta Tullaksesi mukaan toimintaamme, tarvitset vain nuorisoasiainkeskuksen jäsenkortin, jonka voit ostaa vaikka tullessasi! (hinta 5 euroa/kalenterivuosi) Pelin riemua Pakilan Klaarakahvilassa Pakilan nuorisotalo Lepolantie 19 p , >> ESIINTYJÄKUULUTUS << BÄNDI-ILTA HELMI OL 7 PAKILAN NUORISOTALOLLA ETSII ESIINTYMÄÄN HALUAIA BÄNDEJÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULTA. ÄHINTÄÄN YHDEN BÄNDIN JÄSENISTÄ ON OLTAA v. Jos bändinne on halukas esiintymään bändi-ilta Helmi vol 7:ssa pe Ottakaa yhteyttä puhelimitse tai s-postitse Pakilan nuorisotalolle ja laittakaa demoa, www-osoitteenne tai muuta materiaalia bändistänne Pakilaan viimeistään ma Muistakaa, että tapahtuma on päihteetön. Nuorisotalolla ja sen läheisyydessä on ehdottomasti kielletty päihteiden käyttö, tuominen sekä niiden vaikutuksenalaisena oleminen (Huom! myös esiintyjät). Nuotassa tapahtumarikas syksy Oulunkylän nuorisotalo Nuotta aloittaa syyskauden uusin voimin. Taloon on saatu uudet työntekijät. Nuotta tarjoaa monipuolista ja mielekästä vapaa-ajan toimintaa 9-17-vuotiaille nuorille. Nuorisotalolla on paikka tavata ystäviä ja viettää aikaa. Ohjaajat ovat mukana toiminnassa ja talolla nuoria varten. Yhdessä nuorten kanssa järjestämme myös monipuolista retki-, kerho-, leiri- ja nuorisokahvilatoimintaa sekä erilaisia tapahtumia kuten bändi-iltoja. Nuotta sijaitsee keskeisellä paikalla Ogelin kauppakeskuksen vieressä, samoissa tiloissa työväenopiston kanssa. Nuotalle pääsee kätevästi busseilla 64, 52, 550 sekä I- ja K-junilla. Nuotta avoinna: Maanantai nuoret Tiistai: kokouspäivä Keskiviikko nuoret Torstai nuoret Perjantai varhaisnuoret nuoret Pitkislauantait nuorille klo la 10.9, 1.10, 12.11, 3.12 Klaara-O kahvilat klo la 26.8, 30.9, 28.10, 25.11, Maunulan nuorisotalo Maunulantie 19, Helsinki p Aukioloajat syksyllä 2006: arhaisnuoret: Nuoret: Maanantai Tiistai Talo kiinni, kokouspäivä Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai (kerran kuussa 16.9., , ja 9.12.) Kerhot syksyllä 2006: 6.9. alkaen Sählykerho 5.-6.lk keskiviikkoisin klo Maunulan liikuntahallissa 7.9. alkaen Tyttökerho 5.-6.lk torstaisin klo Nuorisotalolla 7.9. alkaen Poikakerho 5.-6.lk torstaisin klo Nuorisotalolla 8.9. alkaen Sählykerho 7.-8.lk perjantaisin klo Maunulan liikuntahallissa Kerhoilmoittautumiset ovat käynnissä, toimi nopeasti, tilaa rajoitetusti!! Syksyn tulevista tapahtumista päätetään yhdessä talokokouksissa, tervetuloa!

4 Torpparinmäen nuorisotalon syksy ARHAISNUORET (3.-6.lk) maanantai tiistai suljettu (toimisäivä) keskiviikko torstai pienryhmäpäivä (mm. Elsku, Giltsi,löytöretket yms.) perjantai (joka 2. viikko, alkaa 18.8 NUORET (13-17-vuotiaat) TALOLLA TAPAHTUU SYYSKUUSSA: Pe 1.9. arhaisnuorten disco klo18 21 (järjestää Ponyn matkaryhmä) La 2.9. Klaara-T klo Ma 4.9. arhaisnuorten liikuntakerho klo To 7.9. Giltsikerho (9-12v.) alkaa klo Tyttöjen nuta (13-17v.) alkaa klo Ma arhaisnuorten liikuntakerho klo To Poikakerho Elsku (9-12v.) alkaa klo K-17 alkaa klo Pe Talo kiinni! La Klaara-T, klo Ma arhaisnuorten liikuntakerho, klo To Giltsikerho, klo Tyttöjen nuta, klo Pe Talo kiinni! Seikkailujen Yö varhaisnuorille! Ma arhaisnuorten liikuntakerho, klo To Poikakerho Elsku, klo K-17, klo La Klaara-T Siisti Stadi Helsingin Sanomien kaupunkitoimitus toteutti heinäkuussa lukijakyselyn, jossa kysyttiin mikä Helsingissä ottaa päähän. astauksia kyselyyn lehti sai ennätysmäärän, 451 kappaletta. astaajia otti päähän kaikkiaan 194 eri asiaa. Eniten heitä ärsytti kaupungin roskaaminen ja yleinen siivottomuus. Sottaaminen tuli vastauksissa sel- JOKAINEN ASUINALUE JA KOTIKATU ON SIISTIÄ STADIA Töhryjen välitön puhdistaminen on tärkeää Jos töhryjä ei poisteta, syntyy uusia entisten viereen Töhryt tuovat alueella myös muuta ilkivaltaa ja kohteen yleisilme rapistuu Luvattomat kaaaikat hävitettävä Siisti Stadi -projekti hävittää yleisille alueille syntyneet luvattomat kaaaikat. Ilmoita havainnoistasi. Alueellisesta yhteistyösyä tehokkuutta Naapureiden keskinäinen yhteistyö tuo tehokkuutta ja kustannussäästöjä. Yhteistyö Siisti Stadi -projektin kanssa HKR-Tekniikan projektiyksikkö on kilpailuttamisen kautta valinnut kaupungin kohteita puhdistavat alan yritykset, joiden palveluista saa tietoja Siisti Stadi -projektilta. Ympäristön turmelemista ei saa vähätellä Ympäristön turmeleminen on rikos. (Jätelaki 1072/93,19 ) Ilmoitukset luvattomista kaaaikoista ja töhryistä numeroihin ja , fax Merci beaucoup! Kiitos paljon! maanantai tiistai suljettu (toimisäivä) keskiviikko torstai pienryhmäpäivä tyttöjen ilta K-17 joka 2. viikko perjantai vuoro viikoin lauantai Klaara-T joka toinen viikko (alkaa 19.8.) Torpparinmäen nuorisotalon Matkaryhmä pääsi tänä kesänä toteuttamaan kauan odotetun ja valmistellun projektinsa huipentuman, Ranskan vierailun. Ranskalainen nuorisoryhmä oli viime kesänä Suomessa, ja nyt oli vastavierailumme aika. Odotukset olivat korkealla ja nuoret innostuneita kaukaisten ystäviensä jälleennäkemisestä. Oli mielenkiintoista tavata ranskalaisryhmä uudestaan ja huomata, miten paljon helpompaa kommunikointi oli nyt, kun tunsimme jo entuudestaan ja tavallaan tiesimme, mitä tuleman pitää, Johanna Lehto, 17, kertoo. Heinäkuun 10. päivän aamuna tapasimme Hel- västi eniten esille. Sama on lehden mukaan myös kaupungin korkeimman johdon erityisenä ärsytyksen kohteena. Pilaamme itse kaupunkimme, kun emme saa pidettyä jätöksiämme kurissa, sanoi kaupunginjohtaja Jussi Pajunen HS: n kyselyn tuloksista kuultuaan. Hän lupaa korjausta asiaan. Siinä ovat kaikki kaupungin hallintokunnat mukana. Julkinen tila on meidän kaikkien yhteistä tilaa. Sitä ei kukaan saa kaapata pelkästään itselleen, on kaupunginjohtajan painava mielipide. Merkille pantavaa kyselyn tuloksissa on se, että töhryt tulivat niissä esille vain kolmessa tapauksessa. Ennen ne olivat kaupunkilaisia eniten ärsyttävä, kaupunkikuvaa pilaava yksittäinen asia. Nyt tilanne niiden osalta on kokonaan toinen. Pian kymmenen vuotta sitten käynnistetty S töhryille -projekti on osoittanut oikeutuksensa: kaupunkikuva on nyt niistä vapaa. Asia, jota ulkomaalaisetkin Helsinkiin tutustuessaan ihmettelevät. Töhryjen puhdistaminen välittömästi niiden ilmestyttyä on ainoa oikea ratkaisu siltä osin kaupunkikuvan aikka lemmikkieläimen omistajalla olisikin auto käytössä, moni on huomannut miten mukavaa on, kun joku tuo tarvikkeet suoraan kotiovelle, toteaa yrittäjä Carl-Johan Nyholm. siistinä pitämisessä. Kaupunkikuvaa tarkasteltaessa on kuitenkin muistettava, että projektin toimesta puhdistetaan vain kaupungin omia kiinteistöjä ja muita kohteita. Kaupungin esimerkin ja alan yhteistyön ansiosta yhä useampi yksityinen taho on myös omaksunut töhryjen säännöllisen hävittämisen. Projektin toimesta on vuosikymmenen aikana kehitetty toimintamuotoja, joiden ansiosta töhryjen puhdistamisen aikataulu on nopeutunut ja niiden kustannukset alentuneet. Töhrijäryhmien profiili on viranomaisilla selvillä ja syyllisiksi tuomittuja on rangaistu. sinki-antaan lentokentällä. Myöhästynyt lentokaan ei latistanut loistavaa tunnelmaamme. Pariisissa meitä odotti tutuksi tullut joukko ranskalaisnuoria, joka otti meidät vastaan poskisuudelmin. ietimme ystäviemme kanssa kaksi hauskaa päivää Pariisissa, jossa tutustuimme kuuluisiin nähtävyyksiin, kuten Eiffel-torniin ja Moulin Rougeen. Turistiajelun päätteeksi bussimme suuntasi kohti lopullista päämääräämme, nuorten kotikaupunkia, La Roche Sur Yonia. Majoituimme paikallisen koulun asuntolaan, joka ylitti kaikki odotuksemme. aihtomme jokainen päivä oli täynnä toinen toistaan eksoottisempia aktiviteetteja; kokeilimme esimerkiksi melontaa, simpukoiden syöntiä, surffausta ja paikallista leirielämää. aikutuksen suomalaisiin teki erityisesti paikallisten ystävällisyys ja se, miten paljon vaivaa vieraiden eteen oli nähty. Ensimmäisenä iltana meitä varten oli järjestetty upea tervetuliaisjuhla paikalliselle nuorisotalolle, jossa oli bändi soittamassa ja herkullista ruokaa tarjolla. Juhlatilat oli koristeltu suomenlipun värein. Matka oli kaikin puolin onnistunut. Aurinko paistoi ja tunnelma oli lämmin koko kymmenpäiväisen matkamme ajan. Oli surullista hyvästellä heidät lähtiessämme, sillä ehdimme ystävystyä vaihdon ai- Lemmikkien omistajien määrä on jatkuvassa kasvussa. Omistajat haluavat aina vain parempaa lemmikilleen. Ihmiset etsivät tapoja viettää enemmän aikaa yhdessä lemmikkinsä kanssa. Mm. näistä syistä toimme Suomeen ja Helsinkiin muualla Euroopassa suositun eläinruokapalvelun, kertoo alueellemme toimintansa levittänyt uusi yrittäjä Carl- Johan Nyholm Oy Matte Ab:sta. Tuomme kissojen hiekat ja ruuat, koirien ruuat, puruluut ja säilykkeet maksutta kotiin. Tuotteet maksetaan vasta toimituksen yhteydessä. Asiakkaista tällainen kasvokkain tapahtuva kaupankäynti on mukavaa ja turvallis- kana, Johanna Hälvä, 17, toteaa. Yhteyttä pidetään kuitenkin tulevaisuudessakin, esimerkiksi internetin ja kirjeiden välityksellä. Kenties vierailemme toistemme luona jatkossakin. Elämyksiä täynnä ollut matkamme huipentui viimeiseen iltaan, jolloin tanssimme yhdessä ja söimme hyvin myöhään iltaan asti. Jälleen ranskalaiset olivat valmistaneet meille hienoa ohjelmaa. Pienetkin asiat tuntuivat siellä suurilta kokemuksilta, Hertta Ranta, 16, kertoo. Kolme vuotta jatkunut rahankeruu palkittiin moninkertaisesti, kun saimme kokea tämän mahtavan matkan. Parhaiten vaihdosta mieleen jäivät ne hetket, kun saimme vain nauraa ja nauttia toistemme upeasta seurasta. Uusia yrityksiä Lemmikkien herkut suoraan kotiin ta verkko-ostosten sijaan. Tilauksia voi tehdä sekä puhelimitse että netistä. Ostokset tuodaan kotiin sovittuna aikana. Kansainvälisesti arvostetut, korkealaatuiset Husse-tuotteet valmistetaan ilman eläinkokeita parhaista raaka-aineista jatkuvan laatutarkkailun alaisina. Eläinlääkärimme tarkastavat havainnointitutkimuksilla jatkuvasti, että tuotteet toimivat toivotulla tavalla ja lisäävät lemmikkien hyvinvointia. Nettisivuilta löytyy kaikkien tuotteitten reseptit, Nyholm opastaa. Koirien ja kissojen tuotteet Koirien, kissojen, jyrsijöiden ja hevosten tuotteet Oulunkylän kuntoutus uudistuu JÄTTEIDEN ASTAAANOTTOPAIKKOJA Aluekeräyspaikat: astiat lasille, paperille, kartongille, paristoille ja pienelle metalliromulle. Neuvoja: YT:n asiakaspalvelu, puh ja kotisivut Helsingin Sortti-asemat: Kivikko, Kivikonlaita 5. (Ajo Kehä 1:n kautta) Konala, Betonitie 3. (Ajo ihdintieltä) RAKENNUSIRASTO HKR-Tekniikka/Projektiyksikkö PL 1691, Helsingin kaupunki Nämä jätteet kipattiin toukokuun lopussa räjämäen Ketunhännässä ulkoilutielle. Siisti Stadi -projekti hoiti jätteet pois samana päivänä ilmoituksen saatuaan. Kaupungin virkamiehiltä todella kiitoksen arvoinen suoritus. Ryhmäkuvassa vasemmalta Pauliina Kauriola, Erja Paananen, Miia Letti, Satu anhanen ja Sirpa Kaivos. teraanitalossa toimiva Oulunkylän Kuntoutus on uudistanut hoitovalikoimia. Mukaan ovat tulleet tavanomaisten fysikaalisten hoitojen lisäksi erilaisia kuntoryhmiä, kotikäyntejä on lisätty ja aukioloaikoja muutettu mm. työssäkäyville paremmin sopiviksi.

5 TÅGEN KOMMER OCH GÅR Persontåg på anda järnvägsbro i början av 1900-talet År 1862 var järnvägsbanan Helsingfors-Tavastehus färdigbyggd och trafikerades av 3 tåg i veckan tur och retur. Banan delade vår by i en öster och en väster sida, och den sanka området, som hette Dammen, torrlades på många ställen allt från Mickelsvägen ända till de småsjöar, som fanns efter nuvarande Biblioteket. Hållplats för på- och avstigning fick Åggelby år 1873 och år 1881 upphöjdes hållplatsen till station. Ett eget stationshus fick Åggelby år 1907 på öster om järnvägsbanan. Det nuvarande stationshuset byggdes på banans västra sida år 1919 efter ritningar av Thure Hällström och är numera fredat i stadsplanen. Men något stationshus är det inte längre. Förr köpte man där sina tågbiljetter i III klass väntsal vid en lucka till höger då man kom in från perrongsidan. Där inne väntade man på det försenade morgontåget, om yrsnön täppt till banväxlarna eller om tåget var försenat av andra orsaker. Under kriget kunde det bero på flygalarm. Kaffe och bulle kunde man köpa i Ida Koskinens servering till vänster i väntsalen. Och så småningom fanns där också en tidningskiosk i hörnet mitt emot. II klassens väntsal var oftast tom, i bästa fall satt patronessan Kawaleff där. Kanske blev man tvungen att besöka en toa, och det gjorde man ogärna. Uthuset fanns söder om stationen och hade en avdelning för män, en för kvinnor. Hela systemet bestod av ett stort hål i golvet, var och en fick uträtta sina behov efter bästa förmåga. Kring uthuset hade man planterat prydnadsbuskar för att försköna det hela. I dag rusar Pendolinooch Inter City-tågen förbi med hög fart, och de moderna lokaltågen som stannar i Åggelby märkta P och I, är moderna vidunder. Förutom fjärrtågen, de långa godstågen och lokaltågen fanns det förr också arbetartåg, som trafikerade banan under det som vi nu kallar rusningstider. Det var billigare att åka med dessa mycket primitivt inredda tåg. I mitt minne körde arbetartågen längs Fredriksbergs lägre spår förbi järnvägspersonalens hus det s.k. Toralinna. arje lördag i början av 1900-talet körde ett litet persontåg från Fredriksberg till Södra hamnen. Den enspåriga banan, som ännu syns i stadsbilden, gick från Toralinna till centrum, fortsatte under Mannerheimvägen, till Maria sjukhus, Brunnsparken och salutorget. Tåget, som kallades AKKA-JUNA, förde järnvägspersonalens fruar till torget och saluhallen, där de gjorde sina matuppköp. Söndagarnas begravningståg körde till Malms begravningsplats längs stambanan och vek av till höger längs en banstump som började norrom Boxbacka station. Hertonäsbanan byggdes 1936 men trafiken på den var minimal. Och visst minns man Rysståget, som bölande körde genom bygderna under Porkalaparentesens tid. När de forna tågen startade efter grönt flaggande och en gäll vissling, kom det första flämtande rökmolnet ut genom lokets skorsten, sedan kom ljudet och röken allt snabbare och snabbare. id torra somrar följde gnistor med röken och gav upphov till bränder i banvallens torra gräs. Också gångbron över banan kunde antändes av gnistorna. På banans östra sida fanns en lagerbyggnad, dit alla försändelser som kommit med olika tåg förvarades och väntade på sina ägare. Här förvarades också de likkistor, som forslades från Forsby sjukhus och som väntade på att överföras till begravningståget till Malm. Och hur såg det ut inne i vagnarna? Jag minns bänkarna av blankt polerat trä med ränder i beige och brunt. Senare var bänkarna fortfarande hårda, men beklädda av murrigt färgat tyg, troligen vävt i Freunds sammets och plyschväveri vid Mickelsvägen 2. Jag minns de snusbruna gardinerna med invävda R och SJ i tyget. I en hylla på väggen fanns en vattenkaraff och två glas, som sakta klirrade vid tågets gång. På golvet mellan bänkarna stod spottkoppar av porslin och på väggarna fanns tavlor med text på finska och svenska, säkert också på ryska då det begav sig : SPOTTA EJ PÅ GOLET. På så sätt bekämpade man lungsotens framfart. Många tar också i dag tåget in till centrum, men man känner knappast sina medpassagerare på perrongen. Förr kände man många av dem, som kom vandrande ända från östra Baggböle eller som klev upp och ner i den svart tjärade gångbron över banan. I väntan på morgontåget fick man veta en hel del om vad som hände och skedde i Åggelby. Britta Holmlund 2006 Kaj Blomberg bekräftar minnena JUNAT TULEAT JA MENEÄT uonna 1862 valmistui rautatieyhteys Helsingin ja Hämeenlinnan välillä. uorotiheys oli kolme edestakaista matkaa viikossa. Rata jakoi Oulunkylän itäiseen ja läntiseen osaan. Soinen alue, joka oli nimeltään Lammikko, kuivatettiin monesta kohtaa aina Mikkolantiestä nykyisen kirjaston kohdalla sijainneille pienille lammille asti. Pysäkin junaan nousemista ja siitä poistumista varten Oulunkylä sai 1873 ja vuonna 1881 pysäkki korotettiin asemaksi. Oma asemarakennus saatiin 1907 ja se sijaitsi radan itäpuolella. Nykyinen asemarakennus rakennettiin radan vasemmalle puolelle 1919 Thure Hällströmin piirustusten mukaan. Rakennus on suojeltu asemakaavassa. Mikään asemarakennus se ei enää ole. Aikoinaan ostettiin junaliput III luokan odotussalin lippuluukulta. Siellä sisällä odotettiin myöhässä olevaa aamujunaa, jos tuiskulumi oli tukkinut vaihteet tai jos juna muista syistä oli myöhässä. Sodan aikana syynä saattoi olla ilmahälytys. Kahvia ja pullaa voi ostaa Ida Koskisen ravintolasta, joka oli odotussalin vasemmalla sivulla. Ajanoloon tuli myöskin lehtikioski vastapäiseen kulmaan. II luokan odotussali oli useimmiten tyhjä, parhaassa tapauksessa kartanonomistajatar Kawaleff istui siellä. Saattoi sattua niinkin, että oli pakko mennä käymälään. Sitä ei kuitenkaan tehty mielellään. Ulkohuone oli aseman eteläpuolella ja siinä oli erilliset tilat miehille ja naisille. Koko järjestelmä muodostui suuresta reiästä lattiassa. Jokainen sai suorittaa tarpeensa parhaan kykynsä mukaan. Ulkohuoneen ympärille oli istutettu koristepensaita kaunistamaan kaikkea tätä. Nykyään Pendolino- ja Inter City-junat porhaltavat ohi kovaa vauhtia ja P ja I tunnuksin varustetut, Oulunkylässä pysähtyvät paikallisjunat ovat nykyaikaisia hirviöitä. Kaukojunien, pitkien tavarajunien ja paikallisjunien lisäksi oli myös työläisjunia, jotka liikennöivät nykyisin ruuhkaajoiksi kutsuttuina aikoina. Oli paljon halvempaa matkustaa näillä hyvin primitiivisesti sisustetuilla junilla. Muistini mukaan työläisjuna kulki pitkin Pasilan alempaa raidetta ohi rautatiehenkilökunnan talon, jota kutsuttiin Toralinnaksi. Joka lauantai 1900-luvun alussa kulki pieni henkilöjuna Pasilasta Eteläsatamaan. Yksiraiteinen rata, joka vieläkin näkyy kaupunkikuvassa, vei Toralinnasta keskustaan, jatkoi Mannerheimintien alitse Marian sairaalaan, Kaivopuistoon ja kauppatorille. Junaa kutsuttiin akkajunaksi ja se kuljetti rautatiehenkilökunnan rouvia torille ja kauppahalliin, jossa he tekivät ruokaostoksensa. Sunnuntaisin hautajaisjuna ajoi Malmin hautausmaalle pitkin päärataa ja poikkesi oikealle pienelle radan pätkälle, joka alkoi Pukinmäen aseman pohjoispuolelta. Herttoniemen rata rakennettiin 1936 mutta liikenne sillä oli perin vähäistä. Ja tietenkin muistetaan ryssänjunat, jotka ujeltaen ajoivat seutujen läpi Porkkalan vuokra-aikana. Kun entisajan junat lähtivät liikkeelle vihreän lipun heilahduksen ja kimeän vihellyksen jälkeen, tuli ensin puuskuttava savupilvi veturin piipusta, sitten ääni ja savu yhä nopeammin ja nopeammin. Kuivina kesinä savun mukana lentävät kipinät aiheuttivat tulipaloja ratavallien kuivissa ruohoissa. Myöskin ylikäytäviä saattoi syttyä kipinöistä. Radan idänpuoleisella sivulla oli varastorakennus, jossa kaikkia eri junilla saapuneita lähetyksiä säilytettiin ja ne odottivat omistajiaan. Täällä säilytettiin myöskin ne ruumisarkut, jotka oli kuljetettu Koskelan sairaalasta ja jotka odottivat kuljetusta hautausjunalla Malmille. Ja miltä sitten vaunut näyttivät sisältä päin? Muistan kiillotetut puiset penkit, joissa oli beigen ja ruskean värisiä raitoja. Myöhemmin penkit olivat edelleen kovia mutta päällystetty kankailla, jotka olivat synkkävärisiä. Ne oli kudottu todennäköisesti Freundin sametti- ja plyysikutomossa Mikkolantie 2:ssa. Muistan likaisenruskeat verhot, joihin oli kudottu R ja SJ. Seinällä olevalla hyllyllä oli vesikarahvi ja kaksi lasia, jotka hiljaa kilisivät junan kulkiessa. Lattialla penkkien välissä oli posliinisia sylkykuppeja ja seinillä oli tauluja, joissa luki suomeksi ja ruotsiksi ja varmasti myöskin venäjäksi: ÄLÄ SYLJE LATTIAL- LE. Tällä tavoin taisteltiin keuhkotautia vastaan. Monet matkustavat nykyäänkin junalla keskustaan, mutta tuskin tuntevat kanssamatkustajiaan asemalaiturilla. Aikaisemmin tunnettiin monet niistä, jotka tulivat kävellen aina Itä-Pakilasta saakka tai ne jotka nousivat ja laskeutuivat mustaksi tervatulta radan ylittävältä sillalta. Aamujunaa odottaessa sai tietää paljon siitä, mitä sattui ja tapahtui Oulunkylässä. Britta Holmlund Kaj Blomberg ollut muistin tukena apaasti kääntänyt MH Maiju Pettiseltä uusi kirja julkisuuteen 85-vuotias pakilalainen Maiju Pettinen julkaisi kirjan Sama kaiku on askelten 17. elokuuta. Kirja on omistettu nuoremmille sukupolville muistoksi siitä, minkälaista vanhempien ja isovanhempien elämä oli sodan keskellä. Selvittäessäni sisareni kuolinpesää löysin 384 kirjettä. Ne olivat Kallelle rintamalle lähettämiäni kirjeitä, Kallen kirjeitä minulle ja muuta kirjeenvaihtoa. Kirjeissä ei ollut mitään salattavaa. Ne kertoivat paitsi kahden nuoren välisestä rakkaudesta ja sodan aiheuttamista pelon ja ikävän tunteista, myös uskosta paremmasta elämästä ja itsenäisen isänmaan säilyttämisestä. Näitä arvoja ajatellessani rohkenin tehdä päätöksen kirjan kirjoittamisesta, Maiju Pettinen kuvailee kirjansa johdannossa. Anna-Liisa altonen auttoi kirjan kirjoitustyössä. Kirjeet lajiteltiin aikajärjestykseen ja kirjoittaminen lähti liikkeelle. Kirja sisältää sota-ajan v kirjeenvaihtoa. Kirjeiden kirjoittaminen oli tuohon aikaan tärkeää. Ne olivat melkein ainoa tapa saada tietoa kanssaihmisistä ja kertoa tunteista ja ajankohtaisista asioista, Maiju kertoi. Maiju ja Kaarlo Pettinen ovat tulleet tutuksi monelle Pohjois-Helsingissä asuvalle. Molemmat ovat tehneet Maiju Pettinen merkittävän päivätyön omilla ammattisaroillaan ja sen lisäksi osallistuneet aktiivisesti yhteiseen toimintaan luottamustehtävissä ja eri järjestöissä. He ovat kertoneet elämästään aikaisemmin myös Maijun Koiviston rannoilta maanmittariksi ja Kaarlo Pettinen kertoo ja muistelee -kirjoissa. Maiju pääsi ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta v Kaarlo sai valkolakin samasta koulusta kolmea vuotta aikaisemmin. He tapasivat v Tapaaminen johti tätä nykyä yli 60 vuotta kestäneeseen yhteiseen elämään.

6 Pakilaan kolmas Lions-klubi Naisten Aurora-klubilla perustamisjuhla Pakilaan on perustettu Suomen 109. Lions-naisklubi LC-Helsinki-Aurora. Perustamisjuhlaa vietettiin juhlavasti 18. elokuuta Tuomarinkylän Kartanoravintolassa. Pakilan kaksi aikaisempaa klubia ovat LC-Helsinki-Pakila ja LC-Helsinki-Pakinkylä. Tammikuussa meitä oli koolla 12 toisillemme vielä varsin vierasta naista. Ainakin minua vielä ennen tuota kokousta mietitytti, mitähän tästä tulee ja entä jos ei tule mitään. Mutta se kokoontuminen oli hyvä lähtölaukaus, totesi Aurora-klubin presidentti Sini Eloholma-Taskinen perustamisjuhlassa pitämässään puheessa. Lions-klubien kansainvälisen järjestön tunnuslause on We serve, me palvelemme. Klubit tukevat erityisesti nuorisotyötä. Irmeli irkki ihailee Aurinkokellon pihalla kasvavia sitrushedelmiä Espanjassa. Uusia asukkaita odotellaan jo lokakuussa. Käkikellolle Espanjaan Aurinkokello anhusten yksityinen pienryhmäkoti Käkikello on toiminut yli 15 vuotta. Espanjassa avataan tänä syksynä Aurinkokello-kuntoutuskoti Coinin kaupungissa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Malagan lentokentältä ja Costa del Solin Aurinkorannalta. Koti palvelee Espanjassa pysyvästi asuvia suomalaisia sekä täältä Suomesta lyhyt- tai pitkäaikaiselle lomapaikalle haluavia ikäihmisiä, toteaa toiminnanjohtaja Irmeli irkki. Aurinkokellossa annetaan kuntoutuspalveluja henkilöille, jotka tarvitsevat jatkuvaa, luotettavaa ja turvallista huolenpitoa ja lisääntyvää apua päivittäisissä toimissa. Kodissa panostetaan myös vahvasti toipilaisiin. Myös omaiset ja ystävät ovat tervetulleita lomailemaan Aurinkokelloon. Hoitohenkilökunnalla on suomalainen alan ammatti- Meidän toimintamme tavoitteena on viihtyä, tehdä ja tukea hyviä asioita yhdessä. Ensimmäinen jo sovittu palveluaktiviteetti on Torppiksen nuorisotalon Klaara-nuorten päihteettömän kahvilan toimintaan osallistuminen, Sini Eloholma-Taskinen kertoi. Klubin presidenttinä toimii Sini Eloholma-Taskinen, sihteerinä Tuula Kivioja ja rahastonhoitajana Outi Hieta. Klubi kokoontuu kerran kuukaudessa Haltialan Ravintola Wanhassa Pehtoorissa tiistaisin klo Lisää tietoa Lions-järjestöstä koulutus, irkki tähdentää. Aurinkokellon upea linnamainen tornikartano sijaitsee aidossa espanjalaisessa miljöössä keskellä laajaa, vehreää hedelmätarhaa viiniköynnösten kattamine sisäänkäynteineen. Talvella ei ole liukkaus tai pakkaset riesana, nauraa Irmeli irkki. Täällä Suomessa ne rajoittavat monen ikäihmisen arkea. Terveellinen ja lämmin ilmasto myös sinällään auttaa monissa vaivoissa. Käkikellon asiakkaat ovat tietenkin etusijalla Aurinkokelloon, vaikka talvikuukausien ajaksi niin halutessaan. Myös henkilökunnan kierto on mahdollista. Näin tuttu hoitaja voisi olla mukana myös Espanjassa. Tilaa kodissa on n. 15 asiakkaalle. Kodissa vietetään leppoisaa ja kiireetöntä aikaa poimien oman hedelmätarhan antimia tai ihaillen kotipihan upeita riikinkukkoja suihkualtaalla sekä osallistuen kodin pieniin askareisiin omien voimien ja halujen mukaan. Lisätietoa PULMU siivoaa ja käy puolestasi kaupassa Suuren kysynnän vuoksi PULMUn kauppapalvelua on kesän aikana jouduttu laajentamaan, toiminnanjohtaja Laura Parviainen kertoo iloisena. Tiistaista ostosten tilausten jättöaikaa on jatkettu. Päivystys on tiistaisin klo ja torstaisin klo 10-12, puh Toimiston henkilöstöä uusiutui kesän aikana. Toisiin tehtäviin siirtyneen projektityöntekijä Päivikki Jääskeläisen tilalla heinäkuussa aloitti Päivi Rönkkö. Hän on koulutukseltaan kehitysvammaisten hoitaja ja humanististen tieteiden kandidaatti, joka on yliopistossa opiskellut venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Kokemusta hoitotyöstä on karttunut mm. Oulunkylässä sijaitsevasta Osmonkallion vanhainkodista. PULMUn syysretki teh- dään ke Hvitträskiin Kirkkonummelle ja Järvenpäähän Ainolaan. Retken hinta ruokailuineen on jäsenille 25 euroa. Retkelle pitää ilmoittautua heti Päivi Rönkölle, puh tai Suuren suosion saavuttanut PULMUn vesijumppa jatkuu syyskuussa. Ensimmäinen jumppakerta on ti 5.9. klo Myös Sauvakävelykerho jatkaa toimintaansa. Ensimmäinen kokoontuminen on ma klo Omaishoitaja-ryhmään ovat tervetulleita kaikki omaishoitajina toimivat läheiset. Ryhmä kokoontuu syksyllä ensimmäisen kerran ke 6.9. klo Seurahuoneella, Larin Kyöstintie 7. Syksyn aikana kokouksia on vielä , ke ja ti Pohjois-Helsingis- Oulunkylän Seurakammari Kivijalka Maanantaisin ja tiistaisin klo Asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstintie 7. Kaipaatko rauhallista paikkaa lukea lehtiä, seuraa tai muuten vaan vaihtelua? Seurakammari Kivijalkaan on helppo tulla. Se sijaitsee Asukastalo Seurahuoneella lähellä rautatieasemaa. oit lukea siellä päivän lehden, olla vain rauhassa tai keskustella. alinta on sinun. Luettavana mm. Helsingin Sanomat, runokirjoja, ihreä ja ireä Idylli Myös pelikortteja yms. löytyy. Ohessa syksyn toimintaa: Ti 5.9. klo Bingo Ti klo Mölkky-peli säävarauksella Ti klo Bingo Ti klo Mölkky säävarauksella Ti klo Bingo Ti klo Askarrellaan oma unelmien aarrekartta Ti klo Bingo Ti klo Askarrellaan ruusu sä jo kymmenen vuotta työtä tehnyt PULMU ry tarjoaa luotettavaa, ammattitaitoista ja asiakaslähtöistä kotipalvelua Pohjois-Helsingissä asuville ikäihmisille. Tarjoamme monipuolista kotipalvelua, esimerkiksi ruuanlaittoa, kylvetystä, siivousta, pyykkihuoltoa, asiointiapua ja ulkoiluseuraa, Parviainen luettelee. oit tulla PULMU ry: n jäseneksi. Pienellä jäsenmaksulla varmistat mm. muita asiakkaita edullisemmat retkien hinnat. Tavallisista kotitöistä veloitamme 26 euroa tunnilta. Kauppatilausten kotiintoimitus maksaa 10 euroa ostoskerralta. PULMUn toimisto on Mäkitorpantien veteraanitalossa. Soita ja kysy lisätietoja puh Tietoa löytyy myös verkosta Saunabaarin senioripiiri Tiistaisin klo Saunabaarin aahtera-salissa, Metsäpurontie Kirkkoa Inkeriin rakentamassa. Arkkitehti Pekka asama Ikääntyminen ja uni. Dosentti Tarja Stenberg Elämääni Kanadassa ja Australiassa. Arkkitehti Matti Tausti Uusia näkemyksiä holokaustista. Toimittaja Åke Lehtinen altakunnansovittelijana 70-luvulla. Lakit.lis Paavo J. Paavola Turvallisuus ikääntyvän kodissa. Turvakonsultti Erkki Liiskola Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Tervetuloa! Pyhäkoulu on vanhemmillekin lepotauko Tapio Pesola iola, 6, odottaa jo innolla syksyn pyhäkoulua ja Olli-hiiren jälleennäkemistä. Kaikki! huudahtaa iola Ferrand, 6, kun häneltä kesken leikin kysytään, mikä pyhäkoulussa on parasta. iola on ollut viime keväänä aktiivisesti mukana Oulunkylän seurakunnan pyhäkoulussa ja on siten jo varsinainen pyhäkoulukonkari. Kesän tauko on onnek- si ohi ja iola pääsee taas jatkamaan leikkejään tuttujen ohjaajien kanssa pyhäkoulussa. Syksyn teemoina ovat mm. linnut ja Nooan arkki. Oulunkylän seurakunnassa pyhäkoulu järjestetään syyskuun puolivälistä alkaen aina sunnuntai-aamuisin. Lapsille on silloin varattu oma huone yläkerrassa, jossa he saavat pyhäkoulunopettajan johdolla tehdä kaikkea kivaa. Samaan aikaan aikuisille on alakerrassa messu. Toimintaa pyörittävät vapaaehtoiset Toimintaa pyörittävät oman seurakunnan vapaaehtoiset. Tänä syksynä opettajina toimivat Tarja Ferrand, Jenni Hyvönen, Sanna Loimusalo ja Kirsti Nuikka. Pyhäkoulussa toimitaan lasten ehdoilla. Siellä leikitään, lauletaan, askarrellaan, kuullaan tarinoita sekä rukoillaan ja tutustutaan Raamatun kertomuksiin leikin kautta, kertoo teologi ja sosiaalityön opiskelija Jenni Hyvönen, 26. Hän ryhtyi vetämään pyhäkoulua, koska halusi tehdä jotain oman kotiseurakuntansa hyväksi ja tutustua siihen paremmin. Tykkään lapsista, ja uskonnollisuus on minulle luontainen asia. Kaiken vaivan palkitsee se, kun näkee miten joku lapsi innostuu pyhäkoulussa, kuuntelee jotain juttua silmät säteillen ja hymyilee herttaisesti pois lähtiessään, Jenni jatkaa. Pyhäkoulu voi tarjota vanhemmille myös hyvän tauon arkeen: sillä aikaa, kun lapsi on pyhäkoulussa, vanhemmat voivat vaikkapa tuulettautua sunnuntaikävelyllä. Kaiken lisäksi pyhäkoulu on ilmaista, kuvailee teologi Tarja Ferrand. Tarja uskoo, että pyhäkoulu on vanhemmille vaivaton keino tutustuttaa lapset perinteisiin. Pyhäkoulun aikana vanhemmat voivat puolestaan halutessaan osallistua jumalanpalvelukseen kirkossa tietäen, että lapsi on hyvissä käsissä ja hänellä on mukavaa ja turvallista tekemistä. Uusi pyhäkoulu jaettu käteviin periodeihin Kevät ja syksy on jaettu 4 6 viikon mittaisiin periodeihin, joilla on kaikilla oma teema. Lapsi voi käydä pyhäkoulua näin vaikkapa vain yhden periodin verran vuodessa. Periodit ovat saaneet paljon hyvää palautetta vanhemmilta. Tänä syksynä pyhäkoulun lapset pääsevät tutustumaan eläimiin. Ensimmäinen periodi kulkee nimellä linnut Raamatussa. Toisessa periodissa taas tutustutaan Nooan arkkiin. iime kevään yksi teema olivat rukoushelmet. Kuuden viikon aikana kaikki lapset saivat tehdä oman helminauhan, jonka he saivat periodin jälkeen pitää. Oulunkylässä käytettiin Martin Lönnebon rukoushelmiä. Niissä jokaisella helmellä on oma muoto, väri ja tarkoituksensa, jokainen helmi symboloi jotain. Rukoushelmet ovat apu rukoilemisessa. Pyhäkouluun voi tulla kuka tahansa yli 3-vuotias lapsi. Syksyn pyhäkouluihin täytyy valmistelujen takia ilmoittautua mukaan ennakkoon kirkkoherran virastoon, puh Pyhäkoulu on maksuton. Tapio Pesola Oulunkylän seurakunnan pyhäkoulu sunnuntaisin klo Oulunkylän uudella kirkolla, Teinintie periodi Linnut Raamatussa (ennakkoilmoittautuminen 8.9. mennessä) - 2. periodi Nooan arkki (ennakkoilmoittautuminen mennessä) Ennakkoilmoittautumiset kirkkoherran virastoon, puh Lisätietoja verkosta:

7 Oulunkylän seurakunta Syksyn toimintapiirit ja tapahtumat MESSU Su klo 10 Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10 Su klo 12 tai 18 Maunulan kirkossa, Metsäpuront. 15 Linnut Raamatussa -pyhäkoulu Oulunkylän kirkossa, ks. tiedot alla Lasten hartaushetki to klo 10 kerran kk:ssa Maunulan kirkossa ERKKOKIRKKO Maunulan kirkon messu klo 12 tai klo 18. Kuukauden toinen messu myös radiosta 89,0 MHz Keskiviikon aamuohjelmat alkavat, klo 10 Kirkon töissä, haastattelijana Liisa Järvinen Ohjelma-arkistossa monipuolinen valikoima tallenteita, arkisto avoinna kaikkina aikoina. UUTTA! Lasten hartaushetki Maunulan kirkossa Musiikillinen hartaushetki n. 20 min kerran kuukaudessa to klo 10. Kaikenikäiset tervetulleita, mukana Kukka Handolin, Pirkko Naakka ja Maija Pesonen-Kareinen. Aiheena to klo 10 Sadonkorjuu, Luominen, Pyhäinpäivä, Adventti. ERITYISMESSUJA JA TILAISUUKSIA Su klo 18 Jumalan kuvaksi luotu, musiikillinen messu Maunulan kirkossa, Agape-draamaryhmä, Adoramus-lauluyhtye. Hiljentymistä, rukousalttareita, musiikkia. Kahvitarj. Su klo 10 Mukulamessu ja 4-vuot. syntymäpäiväjuhla Oulunkylän kirkossa. Su klo 10 Messu ja 70-, 75-, 80v jne. syntymäpäiväjuhla Oulunkylän kirkossa. Su klo 18 Hiljaisuuden messu (P Simojoki) Maunulan kirkossa, Kamarikuoro Chorus Sine Nomine. Kahvitarj. Su klo 10 Meidän messu ja 10-vuot. syntymäpäiväjuhla Oulunkylän kirkossa. La klo 18 Pyhäinpäivän ilta Oulunkylän kirkossa, luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden nimet. Su klo 12 Meidän messu isänpäivänä Maunulan kirkossa, Maunulan ala-asteen lauluryhmä, soitinyhtye. Kakkukahvit. Su klo 18 Jazz-messu (D Ellington) Maunulan kirkossa, K-17 nuoret, Partita-kuoro. Kahvitarj. Su klo 12 Messu, omaishoitajien ja vanhusten kirkkopyhä Maunulan kirkossa. Kahvitarj. LINTUBONGAUSTA! Linnut Raamatussa -pyhäkoulu yli 3-vuotiaille lapsille sunnuntaisin 17.9., 24.9., 8.10 ja klo Oulunkylän kirkolla, Teinintie 10 (2. krs). Mitä kaikkia tehtäviä linnuilla olikaan Raamatun lehdillä? Tule rohkeasti seikkailemaan ja hiljentymään! Ilmoittautuminen 7.9. mennessä kirkkoherranvirastoon (09) Hiljaisuuden iltapäivä Su klo Maunulan kirkolla. Alussa rukoushetki kirkkosalissa. Kirkon eri tiloissa mm. rukouspolku, hiljaisuuden kahvila, teema-alttareita ja musiikkia. Mukana Johanna Elo, Hanna-Maija Simola, Maija Kiviranta ja Maija Pesonen-Kareinen. Klo 18 Pekka Simojoen Hiljaisuuden messu. SYYSKAUDEN RYHMÄTOIMINTA Lasten päiväkerhot arkipäivinä klo apaita paikkoja voi tiedustella kerhoista. Koululaisten iltapäiväkerhot koulupäivinä klo arhaisnuorten toiminnasta lähetetään koululaisille (1-6 lk srk:n jäs.) kerhoesite kotiin. Lasten ja perheiden toiminnasta lähetetään tiedote 3-6-vuotiaille. Lue lisää internet-sivultamme ja Kirkko ja kaupunkilehdestä. MAANANTAI Perhekerho lapsille ja vanhemmille alkaen klo Oulunkylän kirkolla. Aikuisten raamattupiiri klo 18, alkaen joka toinen ma Oulunkylän kirkolla ja alkaen joka toinen ma Oulunkylän vanhalla kirkolla. TIISTAI Israel- ja Senegal-piirit alkaen joka toinen ti klo 13 Maunulan kirkolla. Avoin perhekahvila alkaen räjälaaksossa (Otto Brandtintie 17 A kerhohuone) klo K-17 illat joka toinen ti 5.9 alkaen klo Seuriksella. Aiheina mm: 5/9 Kuulumisia, 26/9 Leikkejä, 5/10 Etiikkaa, 17/10 Hiljaisuutta, 31/10 Leffa, 14/11 Apokryfikirjat, 28/11 Pikkujoulu. KESKIIIKKO Keskiviikkokerho kaikenikäisille alkaen klo 13 Maunulan kirkolla. Etiopia-lähetyspiiri (ent. Oulunkylän päivälähetyspiiri) alkaen klo 13 Oulunkylän kirkolla. Isoskoulutus uusille alkaen ke 6.9. klo Seuriksella. Isoskoulutus vanhoille alkaen ke klo Seuriksella. Avoin sururyhmä alkaen klo 18 Oulunkylän kirkolla. Kutomakerhon kerhoilta Teinintie 8. klo 18, hartaus joka toinen ke. Kerho avoinna ma-to klo Kamarikuoro Chorus Sine Nominen harjoituskausi alkaa laulukoululla Maunulan kirkolla ke 30.8., 6.9. ja klo 18.30, ohjaajana Marjaleena Heikkinen. Ke alkaen harjoitellaan Oulunkylän kirkolla klo n. 3 kertaa kk:ssa. Tarjolla äänenmuodostuskoulutusta, monipuolista kirkkomusiikkia, messuja ja konsertteja. Jos nautit yhteismusisoinnista hyvässä seurassa, haluat kehittyä laulajana ja toimia srk:n musiikkielämän hyväksi, olet tervetullut kuoroomme! Ota yhteys kanttori Katja Rantaseen, , Maunulan kirkon musiikkiryhmä harjoittelee Maunulan kirkolla ke klo , alk laulukoulukurssin jälkeen. Ohjelmassa äänenmuodostuksen ohjausta sekä uudempaa ja vanhempaa laulustoa (tuomas- ja Taizelauluja, virsiä, jne.). Ohj. kanttori Maija Pesonen-Kareinen, , Entiset ja uudet tervetuloa. Puhallinyhtye, harjoitukset alk. ke klo Oulunkylän kirkolla. Entiset ja uudet soittajat tervetuloa, lisätietoja Jari Salmi puh TORSTAI Lasten musiikkiryhmät Maunulan kirkolla, klo (n. 2 5-vuotiaat), klo (n. 1 2-vuotiaat) ja klo vauvaryhmä (0 1v). Lauluja, leikkejä ja rytmisoittimia, maksuton, ei ilmoittautumista, ohj. kanttori Maija Pesonen-Kareinen. Perhekahvio. Nuorten illat joka to 7.9. alkaen klo Seuriksella. Torstaikerho kaikenikäisille alkaen klo 13 Oulunkylän kirkolla. Rukousryhmä to 7/9, 5/10, 2/11 ja 7/12 klo Oulunkylän kirkolla, vetäjänä Maija Kiviranta puh AOIN LAULUKOULU Ke 6.9. ja klo jatkuu kaikille avoin laulukoulu Maunulan kirkossa. Tutustutaan isossa ryhmässä äänelliseen ilmaisuun, harjoitellaan äänenmuodostusta ja lauletaan yhdessä. Ohj. Marjaleena Heikkinen ja Maija Pesonen-Kareinen. apaa pääsy. Oi Liisa kerrohan KUIN AROITUSTA SATUJEN TAIKAA Perheiden yhteinen satuilta ti klo Oulunkylän kirkolla, Satupolku - Lasten tekemiä satuja - Lastenkirjojen kierrätystä. LEIREJÄ NUORILLE K-17 + Apostolin askeleet lukiolaiskurssi Elämännokassa. Isoskoulutusleiri Elämännokassa. MUSIIKKIA SYKSYYN Su 3.9 klo 18 MOZART-KONSERTTI Oulunkylän kirkolla, kamarikuoro Exultate ja soitinyhtye joht. Heikki Poutanen. Maija Pesonen-Kareinen ja Timo Olli, urut, Jenni Henrichsson, piano. Ohjelmassa mm. Laudate Dominum, Missa brevis in d, ni Sancte Spiritus. apaa pääsy. Su klo 16 IRSIEN JA LAULUJEN YHTEISLAULUTILAISUUS PIHLAJANMARJOJEN AIKAAN Maunulan kirkossa. Mukana Eva Kasvio. laulu, pastori Raivo Savik ja kanttori Maija Pesonen- Kareinen. Kahvitarjoilu. Mahdollisuus virsitoiveisiin. Su klo 18 KONSERTTI SOI KUNNIAKSI LUOJAN Oulunkylän kirkossa. Janne Maarala, piano ja Joonatan Rautio, saksofoni, soittavat kauneimpia virsiä ja omia sävellyksiään. apaa pääsy. Su klo 18 LAULA KAIKKI MAA Hengellisten laulujen yhteislaulutilaisuus Maunulan kirkossa. Mukana Paavo Untamala, baritoni, Adoramus-lauluyhtye ja soitinyhtye, kanttori Maija Pesonen- Kareinen. apaa pääsy, kahvitarjoilu lähetyksen hyväksi. SEURAKUNTAAALIT Kuulutuksia ilmoitustaululla kirkkoherranvirastossa, Teinintie aaliluettelo (äänioik.) nähtävänä kirkkoh.virastossa 4.9. klo ja 5.9. klo alitsijayhdistysten perustamisasiakirjat erikseen seurakuntaneuvoston ja erikseen yhteisen kirkkovaltuuston jäsenten vaalia varten toimitettava vaalilautakunnalle osoitettuina kirkkoherranvirastoon viimeistään ennen klo Ehdokaslistojen yhdistelmä nähtävänä aalikone julkistetaan Kotiäänestys (liikuntaesteisille) varattavissa puh klo kirkkoh.virastosta, äänestys tapahtuu Ennakkoäänestys , äänestyspaikat ilm. myöhemmin OULUNKYLÄN SEURAKUNTA rkkokirkko Kirkkoherranvirasto, Teinintie 10, puh. (09) , irasto auki ma-ti ja to-pe klo 9-14, ke klo Päivystävä pappi (09) Diakonian päivystys (09) Srk:n työntekijä tavattavissa ma klo liikekeskus Ogelin Café Picnicissä. aatetori to klo 9-11 Oulunkylän kirkolla. Ilmoittautumislomakkeita srk:n nettisivulla mm. kohdassa Yhteystiedot/Kirkkoherranvirasto. irkatodistukset puh rikot ja keskellä iso peili. Melkein kuin vahingossa vilkaisin peiliin ja pelästyin sitä mitä näin. Olin ihan oudon näköinen! Sisko sen sijaan näytti peilistä siltä miltä muutenkin. Äiti olenko minä tuon näköinen? Totta kai sinä olet. Se oli järkytys. Nähdä itsensä ensi kertaa peilistä. Olinhan toki nähnyt kuvani häilyvän veden peilissä laiturin nokasta lumpeenkukkien keskellä tai sateen jälkeen lätäkössä syvällä sinistä taivasta vasten. Mutta lasinen piirongin peili oli ihan toista! arhaislapsuuden tapaus palautui mieleeni, kun käteeni osui kesäkirjojen korista mielenkiintoinen, alun perin ranskalainen, teos Kuvastin. Peilin historiaa (2004). Se lähtee antiikin ajan metallipeileistä, jotka olivat hohtavaksi hiottua pronssia, lyijyä, hopeaa tai hopeoitua metallia, varsi kenties norsunluuta, muoto hämmästyttävän samanlainen kuin käsipeili nykyisinkin. Sellaiseen metalliseen peiliin katsoi sekin Raamatun mies, jonka ihmettely parintuhannen vuoden takaa on säilynyt meille asti: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta (1.Kor.13:12) Lasia osattiin valmistaa jo antiikissa, Egyptistä on löydetty lasihelmiä ja koruja jo 4. vuosituhannelta ekr, mutta lasinen peili alkoi yleistyä vasta 1500-luvulla paremmissa piireissä ja luvuilla rahvaan kodeissa, jkr siis Euroopassa. Ja miten paljon vaivaa mokoman kapineen takia, Muistatko, mitä näit, kun katsoit ensi kerran peiliin? Minä muistan. Äiti ja isä olivat ostaneet kotiimme uuden hienon lipaston, joka sijoitettiin vieraskammariin. Siinä oli monta vetolaatikkoa, pöytätaso, molemmilla puolilla loke- teollisuusvakoilua, kilpailua, kummat ovatkaan parempia, venetsialaiset vai ranskalaiset peilit Peilin kehitys ylellisyysesineestä käyttökapineeksi oli pitkä ja hidas. Niin salamyhkäinen juttu se oli, että peilissä nähtiin milloin Jumalan kuva, milloin paholaisen irvistys, milloin kilpaileva kaksoisolento ja paljon muuta. Ihan yksiselitteinen ei peili ole vieläkään. Kun katson itseäni rkkokirkon nettikuvista, saatan hätkähtää kun jakaus on väärällä puolella. Kumpi siis valehtelee, peili vai netti/valokuva/t/ kuva? Oman kuvansa katsominen tavalla tai toisella on välttämätöntä, ei vain koreuden vuoksi, vaan itsensä tuntemisen takia. anha viisaus tiivistää den kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet

8 SYKSYN TAPAHTUMIA PAKILAN SEURAKUNNASSA HYÄN PAIMENEN KIRKKO, Palosuontie 1. Bussi 67, Halkosuontien pysäkki Kirkko ja virasto avoinna ma, ti, to, pe klo 10-14, ke klo 12-18, p , - Su 3.9. klo 11 Messu, 13. sunnuntai helluntaista. Annele Martin, Leo Norja, Sini Honkanen. - Su klo 11 Messu, 14. sunnuntai helluntaista. Leo Norja, Satu-Elina Ansas, Rauno Myllylä. - Su klo 11 Messu, 15. sunnuntai helluntaista. Sini Mäkelä, Annele Martin, Sini Honkanen. - Su klo 11 Messu, 16. sunnuntai helluntaista Antti Kylliäinen, Satu-Elina Ansas. - Su klo 11 Mikkelinpäivän MUSIIKKIMESSU Leo Norja, Annele Martin, Rauno Myllylä. ox Sonora, johtaa Rauno Myllylä. askikvartetti. Armas Maasalon musiikkia kuorolle, uruille ja vaskikvartetille. - Su klo 11 Perheen sunnuntain perhemessu. Anita Ahtiainen, Sini Mäkelä ja Rauno Myllylä, Sinikka Simola ja koululaisia. - Su klo 11 Messu, 19. sunnuntai helluntaista Annele Martin, Satu-Elina Ansas, Sini Honkanen. Avustajina kutomakerhon jäsenet. - Su klo 11 Messu, 20. sunnuntai helluntaista Sini Mäkelä, Antti Kylliäinen, Sini Honkanen. Messun jälkeen kirkkokahvit Paimensalissa. Toimintaa Hyvän Paimenen kirkolla: LAULUN SIIIN -YHTEISLAULUTILAISUUDET Tilaisuudet juontaa dir.mus. Rauno Myllylä. Tilaisuuden päätyttyä kahvitarjoilu. Mukana myös seurakunnan diakoniatyöntekijä. Ti klo 13 Syksyn sävel -lauluja sadonkorjuun aikaan Ti klo 13 Kuisman lauluja -Heikki Klemetin runoja ja lauluja Ti klo 13 oimalla seitsemän miehen -Aleksis Kiven runoihin sävelletyt laulut Mozart-juhlavuoden URKUKONSERTTI Mikkelinpäivänä klo 18 Markku Mäkinen, urut C.Ph.E.Bach - Fr. Liszt - W.A. Mozart apaa pääsy! Ohjelma 5 Israel-illat Paimensalissa: su klo 17 sekä sapattiateria pe klo 18. Hinta 10, maksetaan aterialle tultaessa. Ilm. Asta Selkälälle mennessä, p täjänä Helsingin juutalaisen seurakunnan emäntä Ulla Taipale. Pakilan kirkon kuoro ox Sonoran harjoitukset Hyvän Paimenen kirkolla maanantaisin klo Syksyn sydämesi (Sananl. 27:19), tarjoten tässä ihmisen eteen kaksi kuvastinta, veden peilin ja toisen ihmisen. Toinen ihminen heijastaa takaisin aina jotakin siitä, mitä olen. Tulkinta voi tietysti osua harhaankin ja peilin säröilyn syyksi voi panna yhtä ja toista. Lähes yliampuvalta tuntuu tätä taustaa vasten Raamatun puhe ihmisestä Jumalan kuvana. Että ihminen heijastaisi jotakin Jumalastaan! aikka vain arvoituksen tavoin, himmeänä pronssipeilin kuvana, sekin on jo ihme. Parasta lyöttäytyä rohkeasti psalminkirjoittajan kumppaniksi huudahtamaan Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä (Ps 139:14). Eikä siinä kaikki, tavoitteena on kuvan kirkastuminen kasvoista kasvoihin kerran taivaassa. Kesän keskellä ei ole voinut olla näkemättä kuvaansa, kuin arvoitusta, myös luonnon nopeasti vaihtuvissa ilmiöissä, kasvusta kukoistukseen, lakastumisesta uusiin alkuihin. Peiliksi asettuvat myös varjot, jotka valo kävelylenkillä piirtää ääriviivojeni mukaan tielle, vuoroin eteeni, jalkoihini, ojan pientareelle koiranputkien sekaan. Pikkuserkkumme (?) saattavat kurkistaa peilin taakse, kuka siellä piilottelee, sellainen leikkimielinen kurkistus aika ajoin tekee hyvää viisaalle ihmisellekin. Kesän läpi kun kulkee, on kuin kulkisi peilin läpi. Kuin arvoitusta ratkoen. Liisa Järvinen ensimmäinen harjoitus 4.9. Uusia laulajia otetaan harjoitusten yhteydessä. Tied. Rauno Myllylä (kuoron johtaja) p tai Pia Hyvönen (pj.) p Miestenpiiri parillisten viikkojen tiistaina klo 15 Yläsalissa alkaen 5.9. Raamattu- ja keskustelupiiriä vetää Seppo Leveelahti. Pakilan Martat aloittavat tiistaina 5.9. klo 18. Jatkossa kokoontumiset parillisten viikkojen tiistaina. Eläkeikäisten kerho torstaisin alkaen klo Kerhossa on alkuhartaus ja kahvikupin äärellä monenlaisia keskustelunaiheita: vakavaa, kevyttä, ajankohtaista,muistelua Tied. Anna-Kaisa Honkanen p Nuorten illat keskiviikkoisin klo Pirtissä. Diakoniapäivystys ti klo p ja to klo 10-12, p Peitiirin peitot esillä Paimensalissa ja eteisaulassa! Paloheinän kirkko, Repovuorentie 12, p Rukous- ja kiitosseurat su klo 17, aiheena Kiitos sulle Jumalani. Mukana lehtori Liisi Jokiranta, past. Satu- Elina Ansas ja Ilon lähde lauluryhmä. Seur. kerta su klo 17. Aiheena Jeesus, sä ainoa. Mukana lehtori Ulla-Christina Sjöman, khra Leo Norja ja Ilon lähde lauluryhmä. Molemmissa seuroissa seurakuntalaisten vapaita puheenvuoroja. Rukouspyyntöjä voi tuoda valmiiksi kirjoitettuina. Lopussa mahdollisuus keskusteluun ja sielunhoitoon. Peitiiri parittomien viikkojen maanantaina klo 13. Aloitus Ilon lähde lauluryhmän avoimet lauluharjoitukset parillisten viikkojen maanantaina klo 19 alkaen Lähetyspiiri parillisten viikkojen tiistaina klo 15. Aloitus 5.9. Löytöretki Raamattuun parillisten viikkojen tiistaina klo tutkitaan Apostolien tekojen 9.lukua, aiheena Jeesus ilmestyy Saulukselle, josta myöhemmin tulee Paavali. Seur. kerran aihe Pietari Lyddassa ja Joppessa. Kutomakerhon kerhoillat keskiviikkoisin klo Yhteystiedot Aune Mattila p ja Anja Tiilikainen p Aamurukouspiiri kokoontuu seurakuntasalissa perjantaisin klo 9 alkaen 8.9. Itä-Pakilan seurakuntakoti, Yhdyskunnantie 21, p Eläkeikäisten kerho torstaisin klo alkaen Tied. Anna-Kaisa Honkanen, p Torpparinmäen korttelitalo, Käräjätuvantie 3, p Eläkeikäisten kerho maanantaisin klo alkaen Tied. Anna-Kaisa Honkanen,p Torpparinmäen Martat kokoontuvat su klo 18. Seur. kerta AIKUISTYÖ: RUKOUSLAULUN KURSSI Ti 10.- ja ke Hyvän Paimenen kirkossa klo Kurssin ohjaajana on mus. maist. Pia Skibdahl ja ryhmään mahtuvat kaikki ilmoittautuvat. Hinta on 25. Jokainen voi laulaa ja osallistua yhteiseen ääneen. Laulutaito ei ole välttämätön. HILJAISUUDEN RETRIITTI Stella Mariksessa Lohjalla. Ohjaajana past. Annele Martin. Mukaan mahtuu 14 hlöä, täysihoitomaksu 95 oman srk:n jäseniltä, muilta 100 (omat lakanat). Tied. Annele Martin p ja ilm. virastoon p R I S T E Y S P A I K A S S A Joka sunnuntai klo SANAN, RUKOUKSEN JA YLISTYKSEN ILTA Tilaisuuden aikana lastenhoito ja pyhäkoulu www. risteyspaikka.fi Risteyspaikka, Paloheinäntie 9. Tervetuloa! ILOA JA ENERGIAA ELÄMÄÄN KURSSI Hyvän Paimenen kirkon Yläsalissa alkaen ke viitenä iltana klo Kurssi-illat ovat 13., 20. ja 27.9., ja Taidekurssi sinulle, joka haluat löytää leikin ja luovuuden arjen voimavaraksi! Maalaamme, liikumme ja kirjoitamme taideterapeuttisia menetelmiä käyttäen. Ohjaajana kouluttaja, kirjallisuus- ja taideterapeutti Sirpa-Maija Harjunkoski. Ryhmään mahtuu 10 hlöä, hinta 100. Ilm. virastoon p Tied. Annele Martin p ILOA JA ENERGIAA ELÄMÄÄN JATKOKURSSI keskiviikkoisin klo alkaen Hyvän Paimenen kirkon yläsalissa klo Kts. tiedot yllä paitsi että kurssi on sopiva jo yhden kurssin käyneille. ARHAISNUORET: 10-13v. tyttöjen ja poikien SEIKKAILUJEN YÖ 22.9.klo Tapahtuma alkaa Pakilan nuorisotalolta, Lepolantie 19 ja päättyy Pakilan yläasteella alkavaan hartauteen. Mukaan mahtuu 60 osallistujaa. Ilmoittaudu seikkailemaan p Lisätiedot Sinikalta p Kouluikäisille postitetaan syyskuun aikana kotiin Kertsi-lehti, josta näkee varhaisnuorisotyön kerhot, retket ja tapahtumat! LAPSI-JA PERHETYÖ: Su klo 15 Sylikirkko Paloheinän kirkossa. Tänne ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin. Erityisen kutsun tulevat saamaan syntyneet perheineen. Kirkkohetki kestää n. puoli tuntia. Saarnasta vastaa Tanja Berg, musiikista Sini Honkanen ja liturgina Sini Mäkelä. Pyhäkoulut kokoontuvat Hyvän Paimenen kirkon lastenkappelissa ja Itä-Pakilan seurakuntakodissa su klo 11 ja Paloheinän kirkon kerhohuoneessa klo 15. Pyhäkoulun opettajina toimii srk:n työntekijöitä ja vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä srk:n lapsityössä, ota yhteyttä Anita Ahtiaiseen p Perhekerhot aloittavat viikolla 35. Paloheinän kirkolla ja Itä-Pakilan seurakuntakodilla tiistaisin klo ja torstaisin Torpparinmäen korttelitalossa ja Hyvän Paimenen kirkon Pirtissä klo Ensimmäisillä kerhokerroilla suunnitellaan yhdessä syksyn ohjelma. Perhekerhojen ohjaajina toimivat Paloheinässä Anna-Kaisa Honkanen p ja Minna Koistinen, Itä-Pakilassa Tanja Berg p , Hyvä Paimenen kirkon Pirtissä Heidi Metsälä p ja Johanna Ilves sekä Torpparinmäessä Maikki Lahtomaa p Tervetuloa kaikki vanhemmat ja alle kouluikäiset lapset! MIESTEN TOIMIA PERHE kurssilla tarjotaan toimivaa viestintää miehille. Toimiva perhe on vanhemmille ja muille kasvattajille tarkoitettu kurssi, jossa opiskellaan perheen ihmissuhdetaitoja ja vuorovaikutusta. Kurssin tavoitteena on lisätä vanhempien ja lasten hyvinvointia sekä saada heidän välinsä avoimiksi, luottamuksellisiksi ja lämpimiksi. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Pakilan NMKY:n kanssa. täjinä opettaja, diakoniopiskelija Juha Turu ja pastori Mikko Mäkelä. Kurssille otetaan 12 miestä. Kurssimaksu 31 sis. kurssimateriaalin ja pientä tarjoilua. Kokoontumiset: la klo 9-16, tiistaisin ; 7.11.; ; ; klo 18 n Ilm. virastoon mennessä. Tied. Anita Ahtiainen p NAISTEN ILLAT jatkavat perinteiden mukaisesti, nyt lauantai-iltaisin. Kaiken ikäiset, uudet ja vanhat kävijät ovat tervetulleita! Emäntinä Satu Laakso ja Anita Ahtiainen klo 18 Teemana Mitä muodissa eli tyylikäs naistenilta. Ota mukaan muotiruokaa nyyttäripöytään ja pukeudu suhtautuen huumorilla muotivirtauksiin klo 18 käymme taisteluun väsymystä ja välinpitämättömyyttä vastaan. Ota mukaan v:llä alkavaa nyyttäritarjottavaa. Me esittelemme ainakin sen, miten silmäpussit rauhoittuvat ja paljon muuta virkistävää. KÄPYLÄN HAUTAUSPALELU Täyden palvelun hautaustoimisto Koskelantie 56 p

9 Olemme lähellä tulitpa mistä tahansa! Meillä sinua palvelee yli 20 liikettä ruokakaupoista erikoisliikkeisiin, kertakäynnillä hoidat ostokset, pankkiasiat ja hemmottelet itseäsi hyvällä aterialla. Ogeliin pääset kätevästi niin junalla, bussilla kuin omalla autollasikin. Ogeliin kulkevat HKL:n linjat 64, 52 sekä jokerilinja 550 ja lähijuna. Ogelissa asiointi on helppoa, vaivatonta ja nopeaa. Meidät löydät Ogelista: Spar Korukello Ogeli Nordea Okopankki Special Tiimari Oulunkylän Apteekki Hiusateljee Ogelin Kirja Alepa Café Picnic Pikkufantti Friendly Burger`s R-Kioski Oulunkylän Liikennekoulu Ravintola ga Oulunkylän fysikaalinen hoitolaitos Hammasogeli Ravintola Mr. Hugo Melissa Oy Terveyspalvelut AON Suomen Partiolaiset OP-Kiinteistökeskus Ogelin Optiikka Lähituntumasta löydät lisäksi kirjaston, terveysaseman, työväenopiston ja nuorisoasiainkeskuksen. Tervetuloa! Kauppakeskus Ogeli Kylänvanhimmantie 29 OULUNKYLÄ Nordea Pankki Suomi Oyj Ogeli_ilmoitus_SYKSY2005_263X183MM.pmd , 15:42 Kulttuuri kuuluu kaikille. Miten tämä Helsingin kaupungin periaate toteutetaan? Tiia Aarnipuu, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen ja kaupunginvaltuutettu alustaa keskustelun tiistaina klo Oulunkylän kirjaston lukusalissa, Kylänvanhimmantie 27. Kirjastojen paikat ja tehtävät? Kaupunkilaisten paikat ja toimintamahdollisuudet? Kulttuurityöntekijöiden paikat ja toimintamahdollisuudet? Kulttuuria kehdosta hautaan, enemmistöjen ja vähemmistöjen kulttuureja, elämisen yhteistä ja omaa rikkautta Järj. Oulunkylän asemmistoliiton yhdistys. Tervetuloa! Oulunkylä, Pakila, Käpylä puh pvm nordea.fi Check-in hyvään alkuun. Sinä vuotias, liity jo tänään. Jos olet vuotias, voit saada Nordean Check-in-asiakkaana monia rahanarvoisia palveluja ja etuja: maksuttoman isa Electron -kortin, luottoa Käyttötilillesi, asuntolainaa ilman järjestelypalkkiota sekä kotivakuutuksen pienemmällä omavastuulla vain muutamia etuja mainitaksemme. Tutustu Check-inasiakkuuteen konttorissamme tai osoitteessa Ajankohtaista päivähoidosta ja peruskoulutuksesta! to klo 18 Oulunkylän seurahuone. Mukana keskustelussa: kansanedustaja Kirsi Ojansuu kaupunginvaltuutettu Sirkku Ingervo päivähoidon johtaja Satu Järvenkallas opetuskonsultti Sari ahtera apaa pääsy. Teetarjoilu.Tervetuloa! Järj. Pohjois-Helsingin ihreät tied. p / Sirkku Ingervo Teemme sen mahdolliseksi A Kustaankartanon Ystävät lahjoittivat kuuntelulaitteita Kustaankartanon Ystävät ry. on Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa vapaaehtoistyötä tekevä ryhmä. apaaehtoiset avustavat, tukevat ja virkistävät vanhainkodin asukkaita. Keskiviikkona Kustaankartanon Ystävät luovuttivat vanhustenkeskukselle kahdeksan kuuntelulaitetta. Niiden avulla huonosti kuuleva pääsee osallistumaan keskusteluun. Laitteista on apua myös silloin, kun vapaaehtoiset lukevat päivän lehtiä tai kirjoja vanhuksille. Luovutustilaisuuden yhteydessä vietettiin Kustaankartanon asukkaiden silakkajuhlaa, johon osallistui myös runsas joukko asukkaiden omaisia. Enemmän Kustaankartanon vapaaehtoistoiminnasta lehden seuraavassa numerossa. Lahja jota arvostetaan Missä on Suomen Macondo Jacob Södermanin mukaan? Kuka pulttasi pianojen kannet Oulunkylän yhteiskoulussa? Miten Kari Lehtolasta tuli onnettomuustutkija? Millaista oli sota-aika Ogelissa? Kuka elokuvatähti syöksyi jokeen Pirunkalliolta? ireä Idylli Oulunkylää ja oulunkyläläisiä 256 sivua kuvitettu, sidottu julkaisija Oulunkylä-Seura ry hinta 27 myynnissä Ogelissa, Musta Pekassa ja Akateemisessa kirjakaupassa Lisätietoja: SAHAKONTTORI Rakentamisen laatutuotteita ja puutavaraa tarpeesi mukaan. Helppo asentaa! Lukkopontti lattialaminaatti merbau/pyökki/tammi 6,95/m2 Klikkaa nettikauppaamme! /shop ALLILAN PUUTAARA Kyläsaarenkatu 10, Helsinki, puh Palvelemme arkisin klo 7-17 ja lauantaisin klo 9-13

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Suomi 2A. Tiistai

Suomi 2A. Tiistai Suomi 2A Tiistai 14.2.2017 Tänään Sanatyypit Mennään! Rektio (verbi + sana) Mutta ensin Kotitehtävät: imperfekti, pikkusanat, matkailusanat, sanatyypit:kysymyksiä? Infoa Info: Suomi 2B Suomi 2B 28.2.-6.4.2017

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot

Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulu, Kämmenniemen ja Terälahden koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Koiviston koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Koiviston koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja 3.-9.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio 6-9lk Saima Herrala 8lk 24..216 1 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA. www.stepup.fi

AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA. www.stepup.fi AIKATAULU SYYSKAUSI 2016 15.8. 16.12.2016 HELSINKI, ESPOO & VANTAA www.stepup.fi Maanantai, Helsinki 13.00 14.00 Happy Hour 60+ J1 Marco 1 16.00 17.00 Show 10 12 v. keskitaso J1 Sanna 1 16.15 17.15 Street

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Omaistukitoiminta keväällä 2016

Omaistukitoiminta keväällä 2016 Omaistukitoiminta keväällä 2016 Kevään aikana on mahdollisuus osallistua keskusteluryhmiin, teematapaamisiin jne. Toivotamme yhdessä eri toimijoiden kanssa teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja toivomme,

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT Syksy 2016 Avoimet varhaiskasvatuspalvelut Toiminta on osa kaupungin varhaiskasvatuspalveluja ja tavoitteena on tukea perheitä arjessa. Toiminta on tarkoitettu perheille,

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot