Digitaloudesta kasvua 2015 tutkimus Palvelualojen työnantajat Palta ry. Pekka Vuorela Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Digitaloudesta kasvua 2015 tutkimus Palvelualojen työnantajat Palta ry. Pekka Vuorela Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen"

Transkriptio

1 Digitaloudesta kasvua 2015 tutkimus Palvelualojen työnantajat Palta ry Pekka Vuorela Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen

2 YLEISTÄ Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa yritysten ja toimialojen o digitalisoitumisen nykytilanteesta ja mahdollisuuksista o lainsäädännöllisistä haasteista o yritysten kasvua estävistä pullonkauloista o digitalisoitumisen lähitulevaisuuden näkymistä Digitalisaation käsite o Tässä tutkimuksessa digitalisaatiolla tarkoitetaan yrityksen liiketoiminnan, toimintojen, palveluiden ja tiedon tallentamista, siirtämistä ja muokkaamista digitaaliseen, sähköiseen muotoon esimerkiksi verkkoon eri alustoille Tutkimusmenetelmä ja volyymi o toteutettiin 1000 yrityspäättäjähaastattelua puhelinhaastatteluina tammikuussa 2015 Kohderyhmä suomalaiset palvelualan yritykset (87% haastatelluista toimitusjohtajia) Kohderyhmässä mukana Paltan jäsenyrityksiä, liittoyhteisön jäseniä sekä järjestäytymättömiä yrityksiä Toimialoista mukana logistiikan, informaation ja viestinnän, kiinteistöalan, yritys- ja asiantuntijapalveluiden, hallinto- ja tukipalveluiden, viihteen ja virkistyksen sekä muun palvelutoiminnan yrityksiä. Tutkimuksen virhemarginaali on 3 %. 1

3 KESKEISIÄ TULOKSIA Yrityksen rooli digitalisoitumisen kehittämisessä o o Kolme neljästä vastaajasta määrittää pääasiallisen roolinsa digitaloudessa käyttäjänä, hyödyntäjänä tai valmiiden ratkaisujen soveltajana 16 prosenttia on pääasiallisesti palveluntuottaja ja/tai kehittäjä Yritysten kasvunäkymät palvelualoilla o 41 prosenttia vastaajista on kasvuhakuisia (joista 6 % voimaakkaasti kasvavia) o Kasvuhakuiset yritykset digitalisoitumisen eturintamassa Digitalisoituminen nostettu yritysten strategiatyöhön o Jopa 37 prosentilla vastaajista liiketoiminnan digitalisointi on jo määritelty tai tullaan liittämään osaksi yrityksen strategisia tavoitteita Markkinaehtoisuus o Kaksi kolmesta vastaajasta arvioi markkinaehtoisuuden toteutuvan digitalisoitumisessa melko tai erittäin hyvin Digitalisoitumisen suurimmat haasteet o Eniten digitalisoitumisen haasteita nähtiin teknologian osa-alueella: järjestelmien yhteensopivuuden, uuden teknologian käyttöönoton ja ylläpidon sekä datan saatavuuden ja hyödyntämisen suhteen 2

4 YRITYKSEN NYKYTILANNE Miten kuvailisit yrityksenne nykyistä tilannetta? yrityksemme on voimakkaasti kasvuhakuinen 6,5% (66) yrityksemme liikevaihto vähentyy 2,1% (21) yrityksemme kasvaa maltillisesti 34,2% (347) yrityksemme liikevaihto putoaa merkittävästi 0,6% (6) yrityksemme toiminta loppuu seuraavan vuoden aikana 1,1% (11) yrityksemme säilyttää asemansa 55,5% (563) Kasvuhakuiset yritykset useimmiten digitalisaation kehityksen eturintamassa Asemansa säilyttämään pyrkivät yritykset eivät useimmiten koe digitalisoitumista merkittävänä yritykselleen 0% 20% 40% 60% 80% 100% mikroyritys pienyritys keskisuuri suuryritys yrityksemme on voimakkaasti kasvuhakuinen 2,0% (5) 5,0% (26) 14,6% (24) 23,5% (4) yrityksemme kasvaa maltillisesti 26,7% (68) 36,1% (186) 40,2% (66) 23,5% (4) yrityksemme säilyttää asemansa 64,7% (165) 56,3% (290) 43,3% (71) 41,2% (7) yrityksemme liikevaihto vähentyy 2,7% (7) 1,9% (10) 1,8% (3) 5,9% (1) yrityksemme liikevaihto putoaa merkittävästi 0,8% (2) 0,4% (2) 0,0% (0) 5,9% (1) yrityksemme toiminta loppuu seuraavan vuoden aikana 3,1% (8) 0,2% (1) 0,0% (0) 0,0% (0) Yhteensä 100,0% (255) 100,0% (515) 100,0% (164) 100,0% (17) 3

5 PÄÄASIALLINEN ROOLI DIGITALOUDESSA Missä roolissa yrityksesi pääasiallisesti toimii digitaloudessa? palveluntuottaja ja/tai -kehittäjä 16,2% (164) käyttäjä/hyödyntäjä/valmiiden ratkaisujen soveltaja 74,2% (750) digituotteiden myyjä 2,6% (26) mahdollistaja (operaattori ym.) 2,1% (21) muu 4,9% (50) Muut mm. käyttäjä ja palveluntuottaja, ei roolia, kaikki mainitut, emme toimi digitaloudessa 0% 20% 40% 60% 80% 100% mikroyritys pienyritys keskisuuri suuryritys käyttäjä/hyödyntäjä/valmiiden ratkaisujen soveltaja 74,8% (187) 75,5% (388) 71,5% (118) 58,8% (10) palveluntuottaja ja/tai -kehittäjä 10,4% (26) 17,1% (88) 23,0% (38) 29,4% (5) digituotteiden myyjä 4,0% (10) 2,5% (13) 1,2% (2) 0,0% (0) mahdollistaja (operaattori ym.) 3,6% (9) 1,2% (6) 1,2% (2) 5,9% (1) muu 7,2% (18) 3,7% (19) 3,0% (5) 5,9% (1) Yhteensä 100,0% (250) 100,0% (514) 100,0% (165) 100,0% (17) 4

6 YRITYKSEN NYKYTILANNE JA ASEMOITUMINEN Arvioikaa oman yrityksenne asemoitumista osana alasi digitalisoitumiskehitystä? olemme suunnannayttäjä ja alan kehityksen eturintamassa 14,5% (148) seuraamme digitalisoitumisen kehitystä ja pyrimme hyödyntämään kehitystä omassa liiketoiminnassa mahdollisuuksien mukaan 25,4% (259) seuraamme digitalisoitumisen kehitystä ja mukaudumme siihen 25,1% (256) digitalisoitumisen kehitys ei ole merkittävä asia yrityksellemme 35,0% (357) 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kasvuhakuiset yritykset useimmiten kehityksen eturintamassa. Asemansa säilyttämään pyrkivät eivät useimmiten koe digitalisoitumista merkittävänä yritykselleen. Digitalouden käyttäjän roolissa olevat seuraavat pääasiassa kehitystä tai eivät koe sitä merkitykselliseksi, kun palveluntuottajat ja kehittäjät, digituotteiden myyjät ja mahdollistajat ovat useimmiten suunnannäyttäjiä. 5

7 DIGITALISOITUMISEN TAVOITTEET Onko liiketoiminnan digitalisointi määritelty osaksi yrityksenne strategisia tavoitteita? kyllä, strategian keskeisempinä tavoitteina 15,1% (154) kyllä, strategian yhtenä tavoitteena 18,4% (188) ei, mutta olemme liittämässä strategiaan 3,3% (34) ei ole strategisena tavoitteena 63,1% (644) 0% 20% 40% 60% 80% 100% Mitä voimakkaammin kasvuhakuinen vastaaja, sitä useammin digitalisointi on määritelty strategian keskeiseksi tavoitteeksi. Palveluntuottajilla ja kehittäjillä 75 % digitalisointi on strategisena tavoitteena kun käyttäjistä 75 % se ei ole strategisena tavoitteena. 6

8 DIGITALISAATION HAASTEET, KASVUHALUKKUUS Arvioi asteikolla 1-5 digitalisoitumisen haasteita ja pullonkauloja oman yrityksesi liiketoiminnan kannalta. Asteikko: 1 = ei haittaa liiketoimintaamme millään tavalla 5 = haittaa erittäin paljon tietosuoja sopimuskäytännöt IPR:ien hallinta ja suojaaminen standardointi kuluttajasuoja tekijänoikeudet osaavan työvoiman saatavuus eri toimijoiden osaaminen ja sen kehittäminen oman henkilökunnan täydennys- /muuntokoulutuksessa järjestelmien yhteensopivuus uuden teknologian käyttöönotto ja ylläpito datan saatavuus ja hyödyntäminen epäreilu kilpailu haluttomuus yhteistyöhön rahoitus ja vakuutus lupaprosessit julkiset yrityspalvelut eri maiden vero-, työsuhde- tai viranomaiskäytännöt EU:n sisämarkkinat liiketoiminnan kansainvälistäminen 7

9 DIGITALISAATION HAASTEET, VASTAAJAPROFIILI Arvioi asteikolla 1-5 digitalisoitumisen haasteita ja pullonkauloja oman yrityksesi liiketoiminnan kannalta. Asteikko: 1 = ei haittaa liiketoimintaamme millään tavalla 5 = haittaa erittäin paljon Niiden vastaajien osuus kaikista vastaajista, joiden mielestä osa-alue haittaa liiketoimintaa, eli ovat antaneet yhtä suuremman arvion asteikolla % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 8

10 DIGITALISOINNIN TUOMA LISÄARVO LIIKETOIMINTAAN Tutkimuksen avointen kysymysten vastaukset on tiivistetty ns. sanapilveksi. Sanapilvi on samaan aikaan sekä visuaalinen että kvantitatiivinen esitystapa, joka havainnollistaa avointen vastausten keskeisen sisällön. Mitä kookkaampana sana tai vastaus esitettyyn kysymykseen näyttäytyy, sitä useammin kyseinen sana on esiintynyt vastauksissa. Sanapilvet on tuotettu käyttäen tarkoitukseen suunniteltua ohjelmaa. Yritykset, jotka ovat tunnistaneet digitalisaation tarpeen: Mm.: näkyvyyden lisääntyminen, asioiden nopea hoitaminen ja kustannustehokkuus, laajemmat mahdollisuudet, tehokkuus, reagointiaikojen lyhentyminen Kuvasta poistetut sanat (yleisimpien suomen kielen sanojen lisäksi): digitalisointi, tuonut, lisää, lisäarvo. 9

11 JOHTOPÄÄTÖKSET Palvelusektorilla on huomattava määrä kasvuhakuisia yrityksiä Saldoluku: kasvavat pienenevät = 37 % voimakkaasti positiivinen Erityisesti suuret ja keskisuuret yritykset ovat kasvavia Osa toimijoista ei vielä tunnista digitalisaation käsitettä Käsitteen ymmärrys keskeneräinen, ei tiedetä mitä kaikkea pitää sisällään Kolme neljästä vastaajasta pääasiallisesti digitalouden käyttäjiä, 16 % palveluntuottajia tai kehittäjiä. Positiivista: Digitalisoituminen nostettu yritysten strategiatyöhön: Jopa 37 prosentilla vastaajista liiketoiminnan digitalisointi on jo määritelty tai tullaan liittämään osaksi yrityksen strategisia tavoitteita Ratkaisevaa tukea ja mahdollistaa edelläkävijäyritysten kehittyminen digitalisaatiossa. Tuettava yritysten voimakasta kehitystä, vähennettävä digitalisaation esteitä Digitalisoitumisen kehitys voimakkainta erityisesti kasvuyrityksissä Ovat eturintamassa digitalouden kehittäjän roolissa; kasvua tuettava ja esteitä madallettava Digitalisaation kehityksen kannalta merkittävimmät yritykset ja kohderyhmät (suuret ja keskisuuret yritykset) Digitalisoitumisen haasteet Eniten haasteita nähtiin teknologian osa-alueella: järjestelmien yhteensopivuuden, uuden teknologian käyttöönoton ja ylläpidon sekä datan saatavuuden ja hyödyntämisen suhteen Painopistettä digitalisoitumisen esteiden pienentämisessä suunnattava erityisesti kasvuyrityslähtöisesti Edelläkävijäyrityksillä paras näkemys digitalisaation haasteista, heidän tarpeitaan kuunneltava tarkasti 10

12 TIEDOSTA MENESTYS

Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy. Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen

Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy. Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

Jäsenkysely 2014 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto

Jäsenkysely 2014 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Jäsenkysely 2014 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto JÄSENKYSELY 2014 HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN LIITTO Tässä tutkimuksessa esitetyt luvut eivät ole henkilöstöpalvelualan kokonaislukuja, vaan ainoastaan

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Anna Oikarinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yrityksen asiakastyytyväisyyttä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina elokuussa 2015. Vastaajille tarjottiin mahdollisuutta vastata kyselyyn

Lisätiedot

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Kaskinen Seutukaupunkien vetovoimatutkimus on 55:lle seutukaupungille toteutettu tutkimus

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Rauma

MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Rauma MISTÄ RAKENTUU SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMAISUUS? Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 Kaupunkikohtainen raportti: Rauma Seutukaupunkien vetovoimatutkimus on 55:lle seutukaupungille toteutettu tutkimus

Lisätiedot

Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä

Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä Digitalisaation merkitys kansantaloudessa ja tulevaisuuden työssä 7.12.2017, Matti Paavonen, pääekonomisti / Palvelualojen työnantajat Palta ry 1 2010-l 2000-l 1990-l 1980-l Digitalisaatio on tuonut finanssialalle

Lisätiedot

JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa

JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 15.5. Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa Yleistä tutkimuksesta 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää SKOL:in jäsenyritysten

Lisätiedot

Digitaloudesta kasvua Palveluyritysten digitutkimus Palvelualojen työnantajat PALTA ry

Digitaloudesta kasvua Palveluyritysten digitutkimus Palvelualojen työnantajat PALTA ry Digitaloudesta kasvua Palveluyritysten digitutkimus 2019 Palvelualojen työnantajat PALTA ry Taustaa digitalisaation ilmiöt Lähde: https://www.palta.fi/wp-content/uploads/2016/11/digitalisaatio-palvelualoilla-pysyyk%c3%b6-24.4.2019

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

EK:n yrityskyselyn tulokset digitalouden osaamistarpeista 2019

EK:n yrityskyselyn tulokset digitalouden osaamistarpeista 2019 EK:n yrityskyselyn tulokset digitalouden osaamistarpeista 2019 Johtava asiantuntija Mika Tuuliainen (mika.tuuliainen@ek.fi) Johtaja Riikka Heikinheimo (riikka.heikinheimo@ek.fi) EK:n yrityskyselyn tulokset

Lisätiedot

Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen

Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Tuloksia asiakaspalvelun ja työvireen mittauksista. Informaatio ja keskustelutilaisuus Satasairaalan toiminnasta ja taloudesta 6.3.

Tuloksia asiakaspalvelun ja työvireen mittauksista. Informaatio ja keskustelutilaisuus Satasairaalan toiminnasta ja taloudesta 6.3. Tuloksia asiakaspalvelun ja työvireen mittauksista Informaatio ja keskustelutilaisuus 6.3. 2019 Satasairaalan toiminnasta ja taloudesta 6.3.2019 Tavoitteet, arvot ja päämäärä Satakunnan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa

Lisätiedot

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous?

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015 Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? 26.5.2015 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tekstiiliteollisuusalan tilannetta

Lisätiedot

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki Mikko Leinonen

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki Mikko Leinonen Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2018) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Maarit Tihinen Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke

Lisätiedot

Espoo-tarina 1.1 päivitysprosessi ja Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Strategiajohtaja Jorma Valve

Espoo-tarina 1.1 päivitysprosessi ja Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarina 1.1 päivitysprosessi ja Mun Espoo on kyselyn tuloksia Strategiajohtaja Jorma Valve 19.4.2017 Espoo-tarina 1.1 päivitys Asukkaiden osallistaminen; Mun Espoo on -kysely 27.8. 31.10. Valtuustoseminaari

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 7 7 14 14 1 15 65 6 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Valtuustoseminaari

Mun Espoo on kyselyn tuloksia. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Valtuustoseminaari Mun Espoo on kyselyn tuloksia Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 15.2.2017 Valtuustoseminaari Espoo-tarina 1.1 -kuntalaistutkimus Espoon kaupunki 11.11.2016 Merja Olari-Sintonen Jaakko Savolainen Jari Holttinen

Lisätiedot

Future Smart City. Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä. Juha Ruokari. Huhtikuu 2018

Future Smart City. Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä. Juha Ruokari. Huhtikuu 2018 Future Smart City Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä Juha Ruokari Huhtikuu 2018 Tulevaisuuden älykäs kunta ja sen mahdollistajat UUDET PALVELUT Hyvinvointi, elinvoima, kilpailukyky

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010

Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely. Helmikuu 2010 Uudenmaan PK-yritysten kehittäminen -kysely Helmikuu 2010 Kyselyn taustaa ELY-keskus tukee yrityksiä tarjoamalla neuvonta-, kehittämis- ja rahoituspalveluja. ELYkeskuksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Pk-Pulssi. Kesäkuu 2019

Pk-Pulssi. Kesäkuu 2019 Pk-Pulssi Kesäkuu 219 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi kertaa vuodessa ja se kuvaa työnantajina toimivien pk-yritysten

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

ASIAKASKOKEMUKSEN TILA SUOMESSA

ASIAKASKOKEMUKSEN TILA SUOMESSA ASIAKASKOKEMUKSEN TILA SUOMESSA 2 7 RAPORTTI Asiakaskokemuksen kehittäminen on yritysten strateginen kärkihanke, mutta siltä puuttuvat riittävät resurssit. Suomalaisissa yrityksissä on hyvin ymmärretty

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI Suomen Liiketoimintapalvelu Oy on kehittänyt kyselyn nimeltä Liiketoiminnan kuntotesti. Kuntotestikyselyyn on vastannut lukuisia yrityksiä (N=45) syksyn 2017 aikana. Tämä raportti

Lisätiedot

Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi. Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY

Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi. Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY Pk-yritysten suhdannenäkymät ovat kääntyneet myönteisempään suuntaan Suhdannenäkymät vuodentakaiseen

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Kainuu 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Kainuu, n=3-3 Kajaani, n= Kehys-Kainuu, n=26-1 -2-1 - - 1 2: Suhdannenäkymät

Lisätiedot

Kilpailuetua digitalisaatiosta elintarviketeollisuudessa. Digitalisaatioselvitys, toukokuu 2016

Kilpailuetua digitalisaatiosta elintarviketeollisuudessa. Digitalisaatioselvitys, toukokuu 2016 Kilpailuetua digitalisaatiosta elintarviketeollisuudessa Digitalisaatioselvitys, toukokuu 2016 Kyselyn taustatiedot ja digitalisaation määritelmä ETL:n jäsenyritysten digitalisaation tilannetta kartoittava

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Etelä-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Etelä-Karjala, n=126 Imatra, n= -2 Lappeenranta, n=82 8 - -2 2 6 8 12

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Päijät-Häme 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=9 7 Päijät-Häme, n=1 19 Lahti, n=1 19 5 15 5 : Suhdannenäkymät osatekijöittäin

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 19 Seuturaportti, Etelä-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=119 Etelä-Savo, n=1 Mikkeli, n=1 9 Savonlinna, n= 1 Pieksämäki, n=3 1 : Suhdannenäkymät

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 19 Seuturaportti, Varsinais-Suomi 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6119 Varsinais-Suomi, n=469 Loimaa, n=32 Salo, n=63 Turku, n=6 12 12 Turunmaa,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Petri Malinen 12.2.2019 Suhdanteet Suhdannenäkymät seuraavan 12 kuukauden aikana 60 40 20 0-20 -40-60 I/04I/05I/06I/07I/08I/09I/10I/11I/12I/1I/14I/15I/16I/17I/18I/19 Paranevat % Heikkenevät % Saldoluku

Lisätiedot

Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014. Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen

Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014. Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014 Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 Pk-yritysbarometri, syksy 219 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=119 Pohjois-Savo, n= Koillis-Savo, n=2-1 Kuopion seutu, n=11 Sisä-Savo, n=1

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Etelä-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 27 Etelä-Karjala, n=75 1 Imatra, n=24 5 Lappeenranta, n=51 23 5 1 15 2

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 2 Pohjois-Karjala, n=14 24 Joensuun seutu, n=1 19 Keski-Karjala, n=1

Lisätiedot

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 218 Seuturaportti, Kanta-Häme 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=29 2 Kanta-Häme, n=22 21 Forssan seutu, n= 1 Hämeenlinnan seutu, n=19 2 HyRi-alue,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Pirkanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= Pirkanmaa, n= Etelä-Pirkanmaa, n= 1 Lounais-Pirkanmaa, n=1 Luoteis-Pirkanmaa, n=

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy Seuturaportti, Varsinais-Suomi.9. 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=629 27 Varsinais-Suomi, n=336 31 Loimaa, n=22 Salo, n=2 2 Turku, n= 3 Turunmaa,

Lisätiedot

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi Ilmajoen kunta Tuukka Suoniemi 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Uusimaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= Uusimaa, n= Itä-Uusimaa, n= Kuuma-kunnat, n=1 Länsi-Uusimaa, n=1 HyRi-alue, n= Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=29 27 Pohjois-Savo, n=231 2 Koillis-Savo, n=9 22 Kuopion seutu, n=9 3 Sisä-Savo,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 21 Seuturaportti, Kalajokilaakso 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=2 2 Kalajokilaakso, n=2 11 Kaustisen seutu, n=31 1 Kokkolan seutu, n= Keski-Pohjanmaa,

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Pohjanmaa..1 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=2 2 Pohjanmaa, n=1 2 Kyrönmaan seutu, n=23 Pietarsaaren seutu, n=1 25 Suupohjan

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Saimaan ammattikorkeakoulu 10.5.2016 Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta - Julkisen tutkimuksen Tekes-hankkeet - Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (Tekes)

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6 1 Pohjois-Karjala, n=11 9 Joensuun seutu, n=1 16 Keski-Karjala, n=22 Pielisen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 19 Seuturaportti, Uusimaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= 1 Uusimaa, n=1 19 Itä-Uusimaa, n=9 11 Kuuma-kunnat, n= Länsi-Uusimaa, n=18 HyRi-alue,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Seuturaportti, Kymenlaakso 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4 14 Kymenlaakso, n=1 11 Kotka-Haminan seutu, n=77 1 Kouvolan seutu, n=78 7

Lisätiedot

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014 Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta Syyskuu 2014 Kyselystä Kauppakamarien yritysjohtajakysely kartoitti digitalisaatioon liittyviä haasteita ja tavoitteita yrityksissä. Toteutettiin 8.9.

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 1 Seuturaportti, Pirkanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= 1 Pirkanmaa, n= Etelä-Pirkanmaa, n= 1 Lounais-Pirkanmaa, n= -11 Luoteis-Pirkanmaa,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 9 Seuturaportti, Kanta-Häme : Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= Kanta-Häme, n= 9 Forssan seutu, n=9 - Hämeenlinnan seutu, n= 9 HyRi-alue, n= -

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 19 Seuturaportti, Pohjois-Savo 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n= 1 Pohjois-Savo, n=21 11 Koillis-Savo, n=1 19 Kuopion seutu, n= Sisä-Savo, n=2

Lisätiedot

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä 19.9.2015 Turku Kilpailukyky? On usean tekijän summa Kustannustehokkuus Innovatiivisuus Toimitusketjun hallinta Koulutetun työvoiman saatavuus

Lisätiedot

Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla

Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Helsingin seudun kauppakamarin selvitys 3/2018 Markku Lahtinen markku.lahtinen@chamber.fi @Fondeo 050 571 3564 Tausta Selvitys toteutettiin

Lisätiedot

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen odotukset yhä alamaissa Palvelutuotannon

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 218 Seuturaportti, Pohjois-Pohjanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=429 Pohjois-Pohjanmaa, n=2 Koillismaa, n=1 Nivala-Haapajärvi, n=22 Oulu,

Lisätiedot

11.11.2015 Riitta Varpe 1

11.11.2015 Riitta Varpe 1 1 Uudenmaan liiton maakuntaparlamentti: Digitalisaatio ja uusi työ 2 Palta Jäsenyritystä ja yhteisöä Liikevaihto yhteensä EK:n suurimpia jäsenliittoja Palkansaajaa 20.11.2015 Matti Paavonen 3 Paltan yritysten

Lisätiedot

23.2.2016 Matti Paavonen 1

23.2.2016 Matti Paavonen 1 1 Kasvu antaa pelivaraa talouden ongelmat on silti ratkaistava 23.2.2016, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 IV/2015: Palvelujen volyymi kasvoi 2,1 % Toimialojen tuotannon volyymin

Lisätiedot

VASTAVIRTAAN KULKIJAT

VASTAVIRTAAN KULKIJAT VASTAVIRTAAN KULKIJAT KASVUA JA INNOVAATIOITA -SEMINAARI 31.1.2012 Ulla Hytti, Elisa Akola TSE Entre, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu Pekka Stenholm Turku Institute for Advanced Studies, Turun yliopisto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. CEO Jukka Ruuska

Toimitusjohtajan katsaus. CEO Jukka Ruuska Toimitusjohtajan katsaus CEO Jukka Ruuska Sisältö Asiakastieto lyhyesti Vahvan kasvun vuosi 2016 Fokus ihmisissä Kannattavuus ja kassavirta Asiakastiedon kasvupotentiaali Asiakastieto sijoituskohteena

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017 Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja

Lisätiedot

14 10 October 28, 2011. Liaison Technologies. All rights reserved. Liaison is a trademark of Liaison Technologies.

14 10 October 28, 2011. Liaison Technologies. All rights reserved. Liaison is a trademark of Liaison Technologies. Heeros asiakasristeily i il 13-14.10.2011 14 10 October 28, 2011 Liaison Technologies. All rights reserved. Liaison is a trademark of Liaison Technologies. Liaison Technologies Oy Ydinliiketoiminta: Integraatio

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 1 Rakentaminen Kauppa 18 16 16 17 Palvelut 54 59 Muut 2 1 1 2 3 4 5 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 18 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 1 2 3 4 6 7 Keski-Pohjanmaa 2 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 201 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, kevät 201 alueraportti, 15.2.201 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 16 15 14 15 60

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen Suomessa 2013

Toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen Suomessa 2013 Toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen Suomessa 2013 Loppukäyttäjätutkimus, alle 500 henkilön organisaatiot Osa 1/3: Pilvipalvelujen hyödyntäminen toiminnanohjausjärjestelmissä Leena Mäntysaari, Mika

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, kevät 2018 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 1 7 17 15 15 15 5 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 12 15 15 15 61 68 Uusimaa 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:13:53 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa. Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi

ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa. Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi ARVOTIETO Oy Asiakasdatasta lisäarvoa Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi Strategiatyön ja Informaatiotyön inspiroiva symbioosi. Miksi Business Intelligence strategia ja mitä se sisältää? BUSINESS INTELLIGENCE

Lisätiedot

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA Laadukas ammatillinen koulutus syntyy monipuolisessa yhteistyössä työelämän kanssa, ja yhteistyön merkitys kasvaa ammatillisen koulutuksen uudistumisen myötä. Tiiviillä

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta 2017 Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto Tohtoreiden uraseuranta toteutettiin loka-marraskuun 2017 aikana ja kyselyn toteuttamiseen osallistui 14 yliopistoa Kohdejoukkoon

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2019) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Leila Saari Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke Kysely

Lisätiedot

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)

Lisätiedot