POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Anu Mustola Anne Parkkulainen LONKKA- JA POLVITEKONIVELPOTILAIDEN PREOPERATIIVISEN OHJAUKSEN TOTEUTUMINEN KIRURGIAN POLIKLINIKALLA POTILAAN NÄKÖKULMASTA Opinnäytetyö Elokuu 008

2 OPINNÄYTETYÖ Elokuu 008 Hoitotyön koulutusohjelma Tikkarinne Joensuu p. (0) Tekijät Anu Mustola, Anne Parkkulainen Nimeke Lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden preoperatiivisen ohjauksen toteutuminen kirurgian poliklinikalla potilaan näkökulmasta Toimeksiantaja Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kirurgian poliklinikka Tiivistelmä Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaista ohjausta lonkka- ja polvitekonivelpotilaat saavat Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kirurgian poliklinikalla ja kuinka sairaanhoitajat suoriutuvat preoperatiivisen ohjauksen toteuttamisesta potilaan näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin myös lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden leikkausperuuntumisien määrää ja syitä. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista kyselytutkimusta ja aineisto kerättiin kyselylomakkeella. Tutkimuksen kohdejoukkoon kuuluivat kirurgian poliklinikalla preoperatiivisessa ohjauksessa käyneet lonkka- ja polvitekonivelpotilaat. Kyselylomakkeita jaettiin 87 kappaletta. Vastauksia palautui 6 kappaletta, joista jouduttiin hylkäämään kolme. Vastausprosentti oli 70. Aineisto analysoitiin SPSS.0 for Windows -ohjelmalla. Tulokset esitettiin frekvenssi- ja prosenttijakaumina. Tuloksia havainnollistettiin taulukoiden ja kuvioiden avulla. Tilastollisia testejä tehtiin T-testillä, Mann-Whitney n U-testillä ja niiden tuloksia havainnollistettiin ristiintaulukoinnilla. Vastaajat kokivat saaneensa hyvää ohjausta ja paljon tietoa preoperatiivisen ohjauksen aikana. Vastaajat olivat erittäin tyytyväisiä sairaanhoitajan ammattitaitoon, ystävällisyyteen ja toimintaan. Kirjallisia ohjeita oli annettu riittävästi, ja ne oli käyty läpi yhdessä sairaanhoitajan kanssa. Fysioterapeutin antama ohjaus oli ollut pääosin riittävää. Leikkaukseen liittyviä tunteita oli käsitelty hyvin, mutta se ei ollut vähentänyt merkittävästi leikkaukseen liittyvää pelkoa, jännitystä ja ahdistusta. Aineiston keruun aikana suunnitelluista lonkka- tai polvitekonivelleikkauksista peruuntui seitsemän prosenttia. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden preoperatiivista ohjausta. Jatkotutkimusaiheena olisi mielenkiintoista tutkia noin kahden kuukauden kuluttua tekonivelleikkauksesta, miten potilaat ovat selvinneet kotona ohjauksen avulla. Kieli suomi Sivuja 8 Liitteet Liitesivumäärä Asiasanat lonkkatekonivelpotilas, polvitekonivelpotilas, preoperatiivinen ohjaus

3 THESIS August 008 Degree Programme in Nursing Tikkarinne 9 FIN 8000 Joensuu FINLAND Tel Authors Anu Mustola, Anne Parkkulainen Title Preoperative Counselling of Patients with Total Hip and Knee Replacement in Surgical Outpatient Department from the Patient s Point of View Commissioned by The Joint Municipal Authority for Medical and Social Services in North Karelia, Surgical Outpatient Department Abstract The major purpose of this study was to investigate the quality of counselling which is given to patients with total hip and knee joint replacement in the surgical outpatient department of the Municipal Authority for Medical and Social Services in North Karelia. Another major issue was to discover how the nurses managed to carry out counselling from the patient's point of view. This thesis also studied the number and reasons for cancelled total hip and knee replacement operations. The research method in this study was a quantitative survey and the data were gathered by questionnaires. The target group of this survey was the patients with total hip and knee replacement who had visited the outpatient department before surgery to have a consultation with a nurse. The sample size was 87 and 6 questionnaires were returned and three of them had to be rejected. The response rate was 70%. Statistical analysis was performed with the SPSS.0 for Windows program. T-test and Mann Whitney's U-test were used to analyse results. Values are presented using frequency and percentage distribution and tables, figures and cross tables. It was found that the patients felt they have received good, adequate counselling with a lot of information before the surgical operation. The replies also suggest that the patients were very pleased with the nurses' professional skills, kindness and actions. The amount of written instructions was considered sufficient enough. It was concluded that feelings concerning the operations were discussed well but that had not diminished significantly neither fear nor anxiety. During the collection of data for this study, seven percent of the planned total hip and knee operations were cancelled. The results of this study can be beneficial when developing surgical patients teaching and counselling in the surgical outpatient department. This data supports the view that it could be interesting to do further research on how these patients manage at home with counselling given in hospital. Language Finnish Keywords total hip and/or knee replacement patient, preoperative counselling Pages 8 Appendices Pages of Appendices

4 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT JOHDANTO... LONKKA- JA POLVITEKONIVELPOTILAIDEN PREOPERATIIVINEN OHJAUS...6. Lonkkatekonivelpotilas ja polvitekonivelpotilas...7. Ohjaus...0. Preoperatiivinen ohjaus..... Sairaanhoitajan antama tieto potilaalle..... Fysioterapeutin antama ohjaus potilaalle...8 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT...9 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...0. Tutkimusmenetelmät...0. Tutkimuksen kohdejoukko.... Mittarin laadinta.... Tutkimusaineiston hankinta.... Tutkimusaineiston käsittely ja analyysi... TUTKIMUKSEN TULOKSET...8. Vastaajien taustatiedot...8. Potilaan saama preoperatiivinen ohjaus kirurgian poliklinikalla Sairaanhoitajalta saatu ohjaus Yhteydenotto kirurgian poliklinikalle..... Fysioterapeutilta saatu ohjaus...6. Sairaanhoitajan toiminta preoperatiivisen ohjauksen aikana...8. Leikkausperuuntumiset... 6 POHDINTA Tutkimustulosten tarkastelua Yhteenveto tutkimustuloksista Tutkimuksen luotettavuus Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet... LÄHTEET...6 LIITTEET Liite Liite Liite Liite Liite Liite 6 Liite 7 Liite 8 Liite 9 Liite 0 Liite Liite Liite Aikaisemmat tutkimukset Toimeksiantosopimus Työohje tekonivelpotilaan preoperatiiviselle käynnille PKSSK:n tilastoja Kyselylomake Tutkimuksen mittarin laadinnassa käytetyt lähteet Muuttujaluettelo Tutkimuslupa Saatekirje kirurgian poliklinikan sairaanhoitajille Saatekirje osasto C:n hoitotyöntekijöille Saatekirje kyselylomakkeen saajalle Taulukko leikkausperuuntumisien määrän keruusta Tutkimuksessa käytettyjen testien tulokset

5 JOHDANTO Väestön ikääntyminen lisää merkittävästi tekonivelleikkausten kysyntää tulevaisuudessa ja asettaa huomattavat vaatimukset niiden laadulle. Leikkaus- ja proteesitekniikan kehittymisen myötä leikkausaiheet ovat lisääntyneet ja toimenpiteitä tehdään yhä nuoremmille. (Lehto, Jämsen & Rissanen 00, 89.) Vuonna 00 lonkan ja polven tekonivelleikkauksia tehtiin hieman yli 000 kappaletta. Väestön ikääntymisen johdosta leikkausten vuosittainen määrä lisääntyy lähes kymmenellä tuhannella vuoteen 00 mennessä (Rantanen 006, 6.) Tekonivelleikkauksen tavoitteena on hoitaa potilaan kipua ja parantaa toimintakykyä sekä omatoimista selviytymistä (Jämsen, Konttinen & Lehto 007, 86). Preoperatiivisen ohjauksen merkitys korostuu leikkauspotilailla hoitoaikojen lyhentyessä. Siksi potilaiden ohjaukseen ja tukemiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta turvallinen hoito pystyttäisiin takaamaan. Preoperatiivisen ohjauksen tavoitteena ovat muun muassa ohjata potilasta ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja kuntoutumisestaan. Ohjauksen hyöty ilmenee erityisesti leikkaukseen ja siitä toipumiseen kohdistuvien pelkojen ja ahdistuksen vähenemisellä sekä potilaan valmiutena sopeutua leikkaushoitoon. Hyvin toteutettu preoperatiivinen ohjaus vähentää leikkauksen jälkeistä kipua ja lyhentää toipumisaikaa sekä auttaa valmistautumaan leikkauksesta aiheutuviin muutoksiin. (Anttila, Hirvelä, Jaatinen, Polviander & Puska 00, 6 6.) Lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden preoperatiivista ohjausta ja tiedonsaantia on tutkittu enimmäkseen kvantitatiivisin menetelmin. Näiden tutkimusten tuloksissa esitetään potilaan tarvitsemat tiedot ja se, mistä he ovat saaneet tarpeeksi tietoa sekä mistä he haluaisivat saada lisää tietoa. Ohjausta ja tiedonsaantia käsittelevien tutkimuksien tuloksissa on paljon yhtäläisyyksiä. Lötjönen, Rautio ja Timonen (00, ) ovat tutkineet ortopedisen potilaan ohjausta ja neuvontaa ennen leikkausta Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kirurgian poliklinikalla. Tutkimustuloksista ilmeni, että potilaat olivat pääosin tyytyväisiä sairaanhoitajalta saamaansa ohjaukseen ja neuvontaan, mutta leikkaukseen liittyviä tunteita ei käsitelty riittävästi. Myös Muhosen ja Tässä työssä Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymästä käytetään jatkossa lyhennettä PKSSK.

6 6 Peltomäen (000, 6) tutkimuksen mukaan potilaat kokivat saaneensa paljon tietoa sairaalassaoloaikanaan. Hovin (00, 6) tutkimustuloksista ilmeni, että lähes puolet potilaista koki saaneensa sairaalassaoloaikana kaiken kotona tarvitsemansa tiedon ja taitojen opetuksen. Tarkemmin opinnäytetyöhön liittyviä tutkimuksia esitetään taulukkomuodossa liitteessä. Opinnäytetyö tehtiin toimeksiantona (liite ). Valitsimme tämän aiheen, koska olemme molemmat kiinnostuneita kirurgisesta hoitotyöstä. Toivomme, että opinnäytetyön avulla pystymme parantamaan omia ohjaustaitojamme sekä perehtymään kirurgisen potilaan ohjaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista ohjausta lonkka- ja polvitekonivelpotilaat saavat PKSSK:n kirurgian poliklinikalla ja kuinka sairaanhoitajat suoriutuvat preoperatiivisen ohjauksen toteuttamisesta potilaan näkökulmasta. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden preoperatiivista ohjausta. LONKKA- JA POLVITEKONIVELPOTILAIDEN PREOPE- RATIIVINEN OHJAUS Preoperatiivisen ohjauksen merkityksen hyöty näkyy siinä, miten potilas pystyy valmistautumaan leikkaukseen ja sen jälkeiseen elämään. Ennen leikkausta annettavassa ohjauksessa potilaan tulisi saada tietoa siitä, miten leikkaus vaikuttaa hänen elämäänsä ja miten tuleviin muutoksiin voi valmistautua. Preoperatiivisessa ohjauksessa annettu tieto auttaa potilasta elämänhallinnassa, edistää hoitoon osallistumista sekä helpottaa sairauteen liittyvää epävarmuutta ja kärsimystä (Kassara, Paloposki, Holmia, Murtonen, Lipponen, Ketola & Hietanen 00, ). Hoitotieteellisessä kirjallisuudessa ohjaus- (guidance), opettamis- (teaching), neuvonnan- (counselling) ja tiedon antamisen (information giving) käsitteitä käytetään usein sekavasti (Nikunen 99, 6). Tässä tutkimuksessa ohjauskäsitettä käytetään yhteismerkityksessä kaikista edellä mainituista käsitteistä. Tässä osiossa esitetään tutkimuksen kannalta keskeiset käsitteet, joita ovat ohjaus, preoperatiivinen ohjaus, lonkkatekonivelpotilas ja polvitekonivelpotilas (kuvio ). Osiossa selvitetään myös, millaista ohjausta ja tietoa lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden tulisi

7 7 saada preoperatiivisessa ohjauksessa. Tutkimuksessa käsitellään potilaan preoperatiivista ohjausta lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden näkökulmasta. Lonkkatekonivelpotilas Polvitekonivelpotilas Ohjaus Preoperatiivinen ohjaus Kuvio. Käsitekuvio.. Lonkkatekonivelpotilas ja polvitekonivelpotilas Tekonivel eli endoproteesi tarkoittaa elimistön sisään sijoitettavaa nivelproteesia (Hervonen & Nienstedt 000, 06). Artroplastia on nivelen hyväksi tehty leikkaus, jossa korjataan koko nivel tai jokin sen nivelen pinnoista, jotta nivelestä saadaan paremmin liikkuva ja vähemmän kivulias. Totaaliartroplastia tehdään yleensä lonkka- tai polviniveleen. Tekonivelleikkauksia tehdään myös olka-, kyynär-, ranne- sekä ylempään nilkkaniveleen, varpaiden niveliin ja sormien rysty- eli mcp-niveliin. Leikkauksen syinä ovat yleensä nivelen toiminnallisuutta haittaava kipu, epämuodostumat, instabiilius tai jäykkyys. (Rokkanen, Avikainen, Tervo, Hirvensalo, Kallio, Kankare, Kiviranta & Pätiälä 00, 9, 7, 87.) Tekonivelleikkaus tulee aiheelliseksi silloin, kun potilaan toimintakykyä haittaavaa sairautta ei pystytä hoitamaan konservatiivisesti tai muilla kirurgisilla toimenpiteillä. Leikkauksista pääosa tehdään yli 6-vuotiaille, mutta leikkauksia tehdään myös nuoremmille. Nivelrikko ja nivelreuma ovat suurimmat syyt lonkan sekä polven tekonivelleikkauksille. Tekonivelleikkaus voi olla potilaalle ensimmäinen tai aikaisemmin leikatun nivelen uusintaleikkaus. (Lehto ym. 00, ) Rissasen (996, ) tekemässä tutkimuksessa lonkkapotilaat kärsivät enemmän preoperatiivisesta Artroplastialla tarkoitetaan nivelenmuovausleikkausta. Instabiililla tarkoitetaan epävakaata, horjuvaa ja pysymätöntä. (Hervonen & Nienstedt 000, 7,.) Konservatiivisella hoidolla tarkoitetaan ei kirurgista hoitoa, esimerkiksi laihduttamista, fysioterapiaa, kipulääkitystä ja apuvälineiden käyttöä (Holmia, Murtonen, Myllymäki & Valtonen 006, 76 77).

8 8 kivusta, kuitenkin heidän kipunsa lieveni huomattavasti enemmän leikkauksen jälkeen kuin polvipotilailla. Tekonivelleikkauksilla saadaan kuitenkin aikaan merkittävä parannus potilaan tilassa verrattuna leikkausta edeltävään tilanteeseen (Lehto ym. 00, 89). Rissasen (996, 7) tutkimuksen mukaan lonkan ja polven tekonivelleikkaukset vähensivät kipua, kohensivat potilaiden kykyä selviytyä päivittäisistä toiminnoista ja paransivat selvästi heidän terveyteen liittyvää elämänlaatuaan. Myös Laamanen (999, 7) sai tutkimuksessaan samankaltaisia tuloksia. Tuomisen (00, 6 7) tutkimuksesta ilmeni, että leikkausjonossa olevien potilaiden elämänlaatu poikkesi merkittävästi normaaliväestöstä. Lonkka- ja polvipotilaiden elämänlaadun huononeminen ilmeni liikuntakyvyn, energisyyden, kivun, ahdistuneisuuden, päivittäisistä toiminnoista selviytymisen sekä sukupuolielämän osa-alueilla. Tekonivelleikkauksissa tuhoutunut nivel korvataan puoli- tai kokoproteesilla. Lonkan kokoproteesiin kuuluu muovinen kuppiosa ja metallinen reisiluun yläosan korvaava endoproteesi. Polviproteesien materiaaleina käytetään muovia ja metallia. Proteesin osat kiinnitetään yleensä paikoilleen sementillä, mutta leikkauksessa voidaan käyttää myös sementittömiä proteesimalleja. Nuorilla käytetään yleensä sementittömiä lonkkaproteeseja. Polviproteesit kiinnitetään kuitenkin yleensä sementillä. (Rokkanen ym. 00, 7, 8 8, 9.) Nivelrikko eli artroosi on tavallinen sairaus, etenkin yli 0-vuotiailla. Se voi esiintyä missä nivelessä tahansa, mutta yleisimpiä paikkoja ovat lonkka-, polvi-, nilkka- ja I rannekämmenluunivelet sekä sorminivelet. (Vaittinen 996, ) Nivelrikko voi olla primaarinen eli ilman tunnettua syytä itsestään syntynyt tai sekundaarinen, jolloin nivelrikon taustalla on jokin sairaus. Nivelrikon syntyä ei yleensä tunneta, mutta riskitekijöinä ovat ylipaino, tapaturmat ja liikakuormitus. Esimerkiksi iän aiheuttamat kulumat, synnynnäiset rakennehäiriöt, niveltulehdukset, traumat, nivelreuma, osteoporoosi tai nivelen lisääntynyt kuormitus voivat aiheuttaa nivelrikkoa. (Iivanainen, Jauhiainen & Pikkarainen 006, ) Kun nivelrikko ei enää ole hoidettavissa konservatiivisin hoitokeinoin, tekonivelleikkaus on aiheellinen (Holmia, Murtonen, Myllymäki & Valtonen. 006, 76). Indikaatioina leikkaukselle ovat vaikea kipu, yösärky tai lievän rasituksen jälkeinen särky, nivelen instabiilius sekä haittaavat epämuodostumat, jotka aiheuttavat huomattavan invaliditeetin. Lonkan nivelrikon tekonivelleikkauksessa käytetään kokoproteesia, koska puoliproteesi voi syöpyä lantioon. Polven nivelrikon tekonivel-

9 9 leikkauksessa voidaan asentaa joko puoliproteesi tai kokoproteesi, jolloin korvataan polven kaikki nivelpinnat. Tekonivelleikkausten tavoitteena on potilaan kipujen poistaminen, nivelen liikkuvuuden ja stabiiliuden parantaminen sekä potilaan toimintakyvyn lisääminen. (Rokkanen ym. 00, 8, 79 8, 8 9.) Nivelreuma on krooninen, tuntemattomasta syystä johtuva tulehduksellinen autoimmuuni nivelsairaus, jossa elimistön immuunijärjestelmä hyökkää elimistön omia kudoksia vastaan. Se aiheuttaa nivelten tulehdusreaktion, mikä johtaa nivelten turvotukseen, kipuun ja jäykkyyteen. (Holmia ym. 006, 7.) Niveltulehdukset aiheuttavat nivelten epämuodostumia, liikerajoituksia sekä toimintakyvyn heikkenemistä etenkin lonkissa, polvissa ja käsissä (Vaittinen 996, 9). Lonkan ja polven nivelreumassa pätevät suunnilleen samat tekonivelkirurgian aiheet ja leikkaustekniikat kuin nivelrikon lonkka- ja polvitekonivelkirurgiassa. Nivelreumaa hoidetaan ensin parhaan mukaan konservatiivisin keinoin, mutta hyvästä hoidosta huolimatta tulehdukselliset nivelsairaudet saattavat johtaa leikkaushoitoa vaativaan niveltuhoon. Niveltulehdus aiheuttaa rustovaurioita ja niveltä ympäröivän luuston syöpymistä. Nämä aiheuttavat niveleen kivuliaisuutta, rajoittavat nivelen liikelaajuutta ja toimivuutta sekä johtavat joskus nivelen instabiliteettiin. Aggressiivisesti etenevän niveltuhon hoidossa tekonivelleikkaus on tehtävä mahdollisimman nopeasti, jotta leikkaus voidaan suorittaa ilman luusiirteitä ja vaativampia toimenpiteitä. Reumapotilaan hoitona sekä polvessa että lonkassa käytetään aina kokoproteesia, koska reumatulehdus vaurioittaa koko niveltä eikä puoliproteesi tällöin sovellu. (Moilanen, Honkanen, Korpela & Lehto 006, ) Nivelreuman tekonivelleikkauksella korjataan nivel, jonka ansiosta kivut vähenevät ja nivelen liikkuvuus paranee sekä nivelen virheasennot korjaantuvat (Iivanainen ym. 006, 60). Lonkan tekonivelleikkausta käytetään myös lonkkamurtumien eli reisiluun yläosan murtumien hoitona. Potilas on yleensä kaatunut tai pudonnut kyljelleen ehtimättä ottaa kädellä vastaan. Yli 6-vuotiaille lonkkamurtumapotilaille asennetaan yleensä lonkan puoliproteesi. Nuorilla ja hyväkuntoisilla vanhuksilla murtuman hoitona pyritään käyttämään naulausta, mikäli luutuminen on odotettavissa ja kyseessä on sarvennoisen alueen murtuma. Lonkkamurtumariski on suurin iäkkäillä (yli 70 v), huonokuntoisilla, vähän liikkuvilla, osteoporoosia tai useita kroonisia sairauksia sairastavilla vanhuksilla sekä etenkin naisilla. (Holmia ym. 006, )

10 0. Ohjaus Potilaan ohjauksen merkitys on kasvanut nyky-yhteiskunnassa, koska hoitoajat ovat lyhentyneet, itsehoito ja yksilövastuinen hoitotyö ovat korostuneet sekä potilaiden tiedon taso on kasvanut (Iivanainen, Jauhiainen & Pikkarinen 00, 7). Hoitotyön kehittymisen myötä sairaanhoitajan tulee kehittää koko ajan omaa ammattitaitoaan vastaamaan uusia hoitotyön valmiuksia ja ammatillista pätevyyttä (Anttila ym. 00, ). Sairaanhoitajat tarvitsevat ajankohtaista tietoa alansa faktoista ja käsitteistä sekä heidän tulee ymmärtää ohjattavan asian sisältö, jotta he voivat antaa potilaan tarvitsemaa tietoa parhaalla mahdollisella tavalla (Korte, Rajamäki, Lukkari & Kallio 996, 7). Leppäsen ja Mäkisen (996, 66) tutkimus osoitti, että sairaanhoitajien keskeisinä tavoitteina olivat potilaan parempi hoito ja parempien hoitotulosten mahdollistaminen. Potilaan asemaa ja oikeutta koskevan lain mukaan potilaalle tulee antaa selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoidostaan. Selvitystä ei kuitenkaan tule antaa vastoin potilaan tahtoa. Selvitys on annettava siten, että potilas ymmärtää riittävästi sen sisällön. (Laki potilaan asemasta ja oikeudesta 99.) Ohjauksella tarkoitetaan vuorovaikutussuhdetta ammattitaitoisen ohjaajan ja apua hakevan yksilön välillä. Ohjauksen tarkoituksena on antaa tietoa potilaan senhetkisiin tarpeisiin ja auttaa potilasta saavuttamaan tietty haluttu päämäärä, kuten ihanteellinen terveys. Ohjaus nähdään usein suunnitelmallisena, tavoitteellisena ja järjestelmällisenä toimintana. (Nikunen 99, 6.) Potilas ja sairaanhoitaja ovat samanarvoisia ihmisinä, mutta heidän suhteensa ei kuitenkaan ole tasa-arvoinen. Potilaan ja sairaanhoitajan välillä on riippuvuussuhde, sillä potilas on riippuvainen sairaanhoitajan osaamisesta ja taidoista. (Kristoffersen, Nortvedt & Skaug 006, 6.) Ohjauksen sisällön tavoitteina on antaa potilaalle tietoa, psykososiaalista tukea ja toipumisen kannalta tärkeitä taitoja sekä komplikaatioriskejä vähentävää tietoa. Ohjauksessa tulee korostaa potilaan omaa roolia hoitoprosessissa. (Leino-Kilpi, Iire, Suominen, Vuorenheimo & Välimäki 99, 0 6.) Ohjaus on myös työtä, jota tehdään keskustelemalla ja olemalla vuorovaikutuksessa potilaan kanssa (Vehviläinen 00, ). Potilaan tiedon tarpeeseen vaikuttavat hänen aikaisemmat kokemuksensa leikkaushoidosta (Lukkari, Kinnunen & Korte 007,

11 ). Hyvin toteutettu ohjaus ei kuitenkaan takaa tiedon omaksumista, sillä potilas itse päättää, mitä hän haluaa oppia (Iivanainen ym. 00, 7). Neuvonnalla tarkoitetaan yleensä ammattineuvojan ja potilaan välistä viestintää. Neuvonnan tavoitteena on antaa potilaalle riittävästi, riittävän ajoissa ja ymmärrettävässä muodossa ne tiedot, joita hän tarvitsee omaa toimintaansa varten. Tarkoituksena on löytää potilaan ongelmat ja etsiä niihin ratkaisut. Neuvojalta edellytetään asiantuntemusta asioissa, joissa potilas kääntyy hänen puoleensa. Neuvonnalla pyritään antamaan potilaalle tilaisuus pohtia ja selvittää omaa elämäntilannettaan. (Kangas & Hellstedt 99, 6.) Potilaan opettamisella tarkoitetaan kaikkea opetusta ja ohjausta, jolla pyritään saamaan potilasta ymmärtämään paremmin omaa terveydentilaansa, sairauttaan, hoitoaan ja kuntoutustaan sekä hoitamaan itseään (Kassara ym. 00, ). Ohjaamisessa potilaan yksilöllisyyden huomioonottaminen on keskeistä, koska ohjattavat voivat olla hyvin eri-ikäisiä, tulla eri lähtökohdista sekä olla jännittyneitä ja pelokkaita. Hoitajan tulee arvioida potilaan oppimisvalmiutta sekä huomioida ohjauksessa mukana olevat omaiset. (Korte ym. 996, 6.) Nevalainen, Nykänen ja Pyykkö (998, 6) osoittivat tutkimuksessaan, että ohjaustilanteen kokeminen miellyttävänä on tärkeää, sillä se edesauttaa ohjauksen sisällön omaksumista. Ikääntyneen ihmisen oppimisen kannalta on tärkeää, että ohjauksessa huomioidaan iän tuomat muutokset, kuten kuuloja näköaistin heikkeneminen (Kuusinen & Paloniemi 00, 6). Ohjausta voidaan antaa yksilöohjauksen lisäksi ryhmäopetuksena, kirjallisessa muodossa sekä videotallenteiden ja kuvallisen ohjekansion avulla (Korte ym. 996, 6 7). Johanssonin (006, ) tutkimustulosten perusteella käytetyimpiä ohjausmuotoja olivat suullinen, kirjallinen ja käytännön ohjaus sekä demonstraatio. Ryhmäohjausta, videoita ja tietokonepohjaista ohjausta käytettiin harvoin. Lukkarin ym. (007, ) mukaan kirjallisia ohjeita tulee antaa suullisen ohjauksen tueksi, jotta potilas voi helposti palata ohjauksessa annettuun tietoon. Kirjallisen materiaalin tulee olla ajan tasalla olevaa sekä sisällöltään että ulkoasultaan virheetöntä, täsmällistä ja selkeää. Lötjösen ym. (00, ) tutkimuksen mukaan kirjallisia ohjeita oli annettu riittävästi, ja ne olivat selkeitä. Myös Hovi (00, 6) oli saanut samankaltaisia tutkimustuloksia kirjallisista ohjeista, mutta Johanssonin (006, ) mukaan potilaat kaipasivat enemmän asiaankuuluvaa kirjallista ohjausmateriaalia. Potilaalle annettavan tiedonannon tulee olla yksilöllisyyden lisäksi

12 selkeästi jäsenneltyä ja potilaalle ymmärrettävällä kielellä ilmaistua (Leino-Kilpi ym. 99, 0). Ohjaustilanteen lopuksi sairaanhoitajan tulee arvioida potilaan oppimista, tarkistaa ymmärsikö potilas ohjauksen ja osaako hän toimia ohjauksen mukaisesti (Lukkari ym. 007, ). Hovin (00, 6 7) tutkimustuloksista kävi ilmi, että ohjeet oli käyty potilaan kanssa ymmärrettävästi läpi sekä ohjeiden sisältöä oli perusteltu. Tuloksista selvisi myös, etteivät kaikki potilaat olleet kuitenkaan saaneet kirjallisia ohjeita mukaansa, ja ettei kirjallisia ohjeita oltu laadittu kaikille henkilökohtaisesti. Leinosen (00, ) tutkimuksen mukaan potilaat toivoivat, että henkilökunta varmistaisi useammin, olivatko he ymmärtäneet saamansa tiedon kunnolla. Ohjausympäristön tulisi olla hyvin valaistu, rauhallinen ja meluton tila, jossa potilaan ja ohjaajan sijoittuminen ohjausympäristöön on tarkoin harkittu. Hyvin suunniteltu ohjausympäristö helpottaa tarkkaavaisuuden kohdistumista kulloinkin käsiteltävään asiaan sekä helpottaa tiedon omaksumista. (Kuusinen & Paloniemi 00, 6.) Myös Telarannan ja Lehdon (00, 76) mukaan hyvä ohjaustilanne muodostuu rauhallisesta paikasta, kiireettömyydestä sekä hyvästä vuorovaikutussuhteesta, jotka ovat edellytyksinä luottamukselliselle hoitosuhteelle. Holmian, Murtosen, Myllymäen ja Valtosen (998, 6) mukaan myönteinen vuorovaikutussuhde pohjautuu empaattiseen ymmärtämiseen, aitouteen ja luottamuksellisuuteen. Hoitaja edistää vuorovaikutussuhteessa potilaan terveyttä, kasvua, kehitystä ja elämänhallintaa oman persoonallisuutensa ja vuorovaikutustaitojensa avulla. Leppänen ja Mäkinen (996, 6) toivat tutkimuksessaan ilmi, että sairaanhoitajien mielestä sairaanhoitajan ja potilaan vuorovaikutussuhteeseen kuului ihmisyys, läheisyys, turvallisuus ja että kaikki toiminta tähtäsi potilaan hyvinvointiin ja tervehtymiseen. Myös Mikkosen (99, 8, 8) tutkimustulokset osoittivat, että potilaan ja sairaanhoitajan välinen vuorovaikutussuhde koettiin merkittäväksi. Potilaat pitivät tärkeänä sairaanhoitajan läsnäoloa, kuuntelemista, motivointia ja keskustelua.. Preoperatiivinen ohjaus Perioperatiivinen eli kirurginen hoitoprosessi jakautuu ajallisesti ja toiminnallisesti kolmeen vaiheeseen (Lukkari ym. 007, 0). Preoperatiivinen eli leikkausta edeltävä vaihe alkaa leikkauspäätöksestä ja jatkuu kunnes potilas saapuu leikkausosastolle. Tällöin alkaa intraoperatiivinen eli leikkauksen aikainen vaihe, joka päättyy potilaan siirty-

13 essä heräämöön tai teho-osastolle. Tästä jatkuu viimeinen eli postoperatiivinen vaihe, jolla tarkoitetaan leikkauksenjälkeistä vaihetta, joka päättyy, kun potilas ei enää tarvitse kirurgista sairaanhoitoa. Preoperatiivinen ohjaus sisältyy preoperatiiviseen vaiheeseen. (Holmia ym. 006, 9.) Lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden preoperatiivista ohjausta käsittelevän tutkimuksen mukaan potilaille oli preoperatiivisen ohjauksen perusteella muodostunut käsitys perioperatiivisesta hoitoprosessista (Nevalainen ym. 998, 6). Preoperatiivinen ohjaus tulee aiheelliseksi silloin, kun potilaalle annetaan päätös suunniteltuun eli elektiiviseen toimenpiteeseen tulosta. Hyvä potilaan preoperatiivinen ohjaus on pohjana postoperatiivisen hoidon onnistumiselle. (Holmia ym. 006, 9, 80.) Kuviossa havainnollistetaan elektiivisen potilaan perioperatiivinen hoitoprosessi. Kuvio. Perioperatiivinen hoitoprosessi (Lukkari ym. 007, ). Preoperatiivisen ohjauksen avulla potilaalle ja omaisille selvitetään leikkaukseen valmistautumisen, leikkauksesta toipumisen ja itsehoidon merkitys. Potilaalle annetun preoperatiivisen ohjauksen sisältämän tiedon hyötynä nähdään esimerkiksi pelkojen ja ahdistuksen väheneminen, hoitoonsopeutumisvalmiuden lisääntyminen, toipumisajan lyhentyminen ja kipujen vähentyminen. Preoperatiivinen ohjaus auttaa potilasta valmistautumaan leikkauksesta aiheutuviin muutoksiin sekä palaamaan helpommin normaaliin päivittäiseen rytmiin leikkauksen jälkeen. (Lukkari ym. 007,.) Potilaiden ahdistusta ja pelkoja käsittelevässä tutkimuksessa potilailla oli vähän anestesiaan liittyviä pelkoja, mutta puudutusta pelättiin enemmän kuin nukutusta. Preoperatiivista ahdistusta

14 potilaille aiheuttivat eniten epävarmuus sairaudesta ennen leikkausta ja elämä leikkauksen jälkeen. (Laitinen 00,.) Leinosen (00, 70) tutkimustulosten perusteella useat potilaat olivat ainakin hieman ahdistuneita leikkauksesta ja anestesiasta. Telarannan ja Lehdon (00, 76) mukaan potilaan odottaessa pääsyä leikkaukseen häntä tulee ohjata huolehtimaan omasta terveydestään ja fyysisen kunnon ylläpitämisestä. Jotta potilas pystyisi osallistumaan omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon, hänen tulee saada tietoa sairaudestaan ja sen hoidosta. Tämän tutkimuksen potilaille preoperatiivinen ohjaus suoritettiin noin kaksi viikkoa ennen leikkaukseen tuloa PKSSK:n kirurgian poliklinikalla. Ohjauksen antoi sairaanhoitaja tai erillisen ohjauskoulutuksen läpikäynyt endoproteesihoitaja. Endoproteesihoitajalla tarkoitetaan erikoistunutta ammattihenkilöä, sairaanhoitajaa tai fysioterapeuttia, joka on perehtynyt erityisesti tekonivelpotilaiden ohjaukseen, hoitoon, kuntoutukseen ja seurantaan (Telaranta & Lehto 00, ). Preoperatiiviseen ohjaukseen varataan jokaista ohjattavaa potilasta kohden noin puolitoista tuntia, jolloin potilas tapaa sairaanhoitajan, fysioterapeutin sekä tarvittaessa leikkaavan lääkärin... Sairaanhoitajan antama tieto potilaalle Suurin osa lonkka- ja polvitekonivelpotilaista on yli 6-vuotiaita. Korkean iän takia potilailla voi olla monia perussairauksia, jotka täytyy huomioida suunniteltaessa operatiivista hoitoa, valittaessa anestesiamenetelmää ja suunniteltaessa perioperatiivista hoitotyötä. Preoperatiivisen hoitovaiheen tarkoituksena on antaa tietoa ja motivaatiota, jonka avulla potilas pystyy valmistautumaan kotona parhaalla mahdollisella tavalla psyykkisesti ja fyysisesti leikkaukseen. (Korte, Rajamäki & Lukkari 997, 9.) Kirurgiset potilaat odottavat ensisijaisesti elämänlaatunsa paranemista ja oman terveytensä palautumista leikattavaa vaivaa edeltävälle tasolle (Holmia ym. 998, ). Tuomisen (00,, 6 7) tutkimustulosten mukaan nivelrikkopotilaiden elämänlaatua heikentäviä tekijöitä olivat liikuntakyvyn heikkous, kipu, selviytyminen päivittäisistä toiminnoista, ahdistuneisuus, voimattomuus ja sukupuolielämän heikkous. Ensiarvoisen tärkeää leikkaukseen valmistautumisessa on, että potilas ymmärtäisi oman sairautensa ja tilanteensa, jotta sairaanhoitaja pystyisi suunnittelemaan preoperatiivisen

15 ohjauksen potilaan tarpeita vastaavaksi (Manninen 99, 0). Preoperatiivisen ohjauksen aikana potilaalle tulee kertoa leikkauksen syystä ja kulusta sekä tekonivelestä. Potilaalle voidaan havainnollistaa tekonivel kuvien tai tekonivelmallien avulla sekä näyttää mihin kohtaan tekonivel laitetaan. (Holmia ym. 006, 77.) Perioperatiivista ohjausta käsittelevän tutkimuksen mukaan suurin osa vastaajista oli saanut riittävästi tietoa ennen leikkausta leikkauksen ajankohdasta, leikkaukseen valmistautumisesta sekä leikkauksesta (Kyllönen 007, 6). Leikkauksesta toipumisen edistämiseksi on tärkeää kannustaa potilasta omatoimisuuteen osastolla, koska nykyisin potilas viipyy sairaalassa leikkauksen jälkeen vain noin kolmesta neljään päivää (Työohje. Tekonivelpotilaan preoperatiivinen käynti 007, liite ). Potilaan kanssa käydään läpi leikkaukseen liittyvät haittavaikutukset, joita ovat esimerkiksi kipu, infektiot, laskimotukokset ja ummetus (Holmia ym. 006, 7). Potilaat ovat usein ennen leikkausta ahdistuneita postoperatiivisen kivun kokemisesta. Kipuun kohdistuvaa ahdistusta voidaan lievittää kertomalla leikkauksen jälkeen käytettävistä kivunlievitysmenetelmistä, joita ovat esimerkiksi itse ohjattava kipupumppu eli PCA (patient controlled analgesia) sekä laskimoon annettavat, lihakseen pistettävät ja suun kautta annosteltavat kipulääkkeet. Kivunhoidosta tietäminen etukäteen helpottaa postoperatiivista kivunhoitoa. (Badbury 000, 70, 7, 76.) Hankalin ja Muukka (000, 8, ) toivat tutkimuksessaan esille, että potilaat pelkäsivät leikkauksen aiheuttamaa fyysistä kipua ja leikkaukseen liittyviä muita oireita. Kivun pelko kohdistui ennen leikkausta tehtäviin toimenpiteisiin sekä itse leikkaukseen ja leikkauksen jälkeiseen olotilaan. Myös Laitisen (00, ) mukaan suurin osa potilaista pelkäsi kipua toimenpiteen aikana ja sen jälkeen. Mikkosen (99, 8) mukaan voimakkailla peloilla oli merkitystä siihen, kokeeko potilas postoperatiivista kipua tai pahoinvointia. Potilaan kivuntuntemusta voidaan mitata kipusanaston ja kipujanojen avulla, jolloin saadaan tietoa kivun voimakkuudesta, siedettävyydestä ja kipulääkityksen riittävyydestä. Jotta kivun arviointi onnistuisi hyvin leikkauksen jälkeen, potilaalle on hyvä ohjata kipumittarin käyttö ja tarkoitus preoperatiivisessa ohjauksessa. (Iivanainen ym. 00, 7.) Leikkausta odottavilla potilailla kivunpelko on yleistä. Kipuun liittyviin tunteisiin vaikuttavat kokemukset aiempien leikkauksien yhteydessä koetusta kivusta. Kivun hoidolla pyritään potilaan kivuttomuuteen tai olotilaan, jolloin potilas selviytyy kipunsa kanssa. (Holmia ym. 998,, 98.)

16 6 Leikkaukseen tulevilta potilailta otetaan peruslaboratoriokokeet. Näiden lisäksi otetaan yksilöllisesti iän ja leikkauksen laajuuden mukaan lisänäytteitä ja muita tutkimuksia, esimerkiksi röntgenkuva leikattavasta nivelestä, keuhkokuva ja/tai EKG. Kokeista saatujen tulosten perusteella arvioidaan potilaiden leikkaus- ja anestesiakelpoisuutta. (Iivanainen ym. 00, 0.) Potilaalle tulee kertoa virtsakatetrin laittamisesta vuode- tai leikkausosastolla sekä mahdollisen dreenin asettamisesta leikkausosastolla (Mustajoki, Maanselkä, Alila & Rasimus 00, ). Potilaalle on myös hyvä kertoa etukäteen mahdollisesta osastolla suoritettavasta leikkausalueen karvojen ajelusta. Tutkimukset osoittavat ristiriitaisia tuloksia siitä, onko karvojenajelusta enemmän hyötyä kuin haittaa ajateltaessa infektioiden syntyä. (Smith 000, 0.) Monilla lonkan tai polven tekonivelleikkaukseen tulevilla potilailla ylipaino voi olla ongelmana, koska sairaudesta johtuva pitkään kestänyt kipu vaikeuttaa liikkumista ja näin aiheuttaa painonnousua. Ylipaino on yksi suurimpia riskitekijöitä tekonivelkirurgiassa, sillä se vaikeuttaa leikkauksen teknistä suorittamista ja anestesiaa. Ylipaino pitkittää potilaan toipumista, lisää tekonivelen irtoamisriskiä sekä veritulpan muodostumisen vaaraa. Preoperatiivisessa ohjauksessa potilaalle tulee korostaa liikunnan ja laihduttamisen tärkeyttä sekä antaa laihdutus- ja ruokavalio-ohjeita, jotta tekonivel olisi toimiva mahdollisimman pitkään. (Holmia ym. 006, ) Preoperatiivisessa ohjauksessa on tärkeää tarkistaa potilaan ihon kunto. Jos iho ei ole kunnossa, leikkausta saatetaan joutua siirtämään. (Iivanainen ym. 00, 0.) Tästä syystä potilaalle tulee korostaa ihon hoidon tärkeyttä, kertoa tulehduksen oireista sekä ohjata potilasta tulehdusten hoitoon (Holmia ym. 006, 77). Tulehdus on tekonivelleikkauksen este. Ennen leikkausta ollut tulehdus voi levitä leikkauksen jälkeen veriteitse kohdeniveleen ja aiheuttaa tulehduksen, jonka seurauksena tekonivel voidaan joutua poistamaan. (Bradbury 000, 7.) Lötjösen ym. (00, 7) tutkimuksessa suurin osa kyselyyn vastanneista oli saanut riittävästi tietoa ihon kunnosta huolehtimisesta, mutta vain alle puolet oli saanut riittävästi tietoa mahdollisten tulehdusten hoidosta ja ehkäisystä. Preoperatiivisen ohjauksen aikana sairaanhoitajan tulee kertoa suunnitellusta leikkausajankohdasta, leikkausajan pituudesta ja leikkauksen kulusta pääpiirteittäin (Holmia ym. Virtsakatetrilla turvataan virtsankulku leikkauksen aikana ja sen jälkeen. Dreenin eli laskuputken kautta haavaontelosta poistuu ylimääräinen veri ja kudosnesteet. (Kassara ym. 00, 9,.)

17 7 006, 9 60). Potilasta tulee informoida leikkaussalissa ja heräämössä hänen hoitoonsa osallistuvista ammattiryhmistä. Leikkaussalissa potilaan hoitoon osallistuvat vähintään kirurgi, anestesiologi, anestesiasairaanhoitaja sekä instrumentoiva ja valvova sairaanhoitaja. Heräämössä potilaan hoidosta vastaa heräämön sairaanhoitaja. (Korte ym. 997, 9 96, 0.) Potilaat ovat usein jännittyneitä ja pelokkaita ennen leikkausta, jolloin keskustelu tulevasta leikkauksesta hoitajan kanssa rauhoittaa. Potilasta rauhoittaa myös tieto siitä, että hän tietää, ketkä osallistuvat leikkausosastolla hänen hoitoonsa. Hoitohenkilökunta on koko leikkaustapahtuma-ajan potilaan tukena ja valvoo hänen turvallisuuttaan. Heräämössä tavoitteena on turvata potilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, kivun lievitys sekä turvallisuuden tunteen saavuttaminen ja ylläpitäminen. (Holmia 006, 60, 68.) Hankalinin ja Muukan (000, ) tutkimustulosten mukaan pelko heikensi potilaiden elämänlaatua, mikä näkyi jokapäiväisten toimintojen hankaloitumisena, keskittymiskyvyn puutteena, hajamielisyytenä, kärsimättömyytenä ja hermostuneisuutena. Laitinen (00, ) toi tutkimuksessaan ilmi, että potilailla oli paljon pelkoja siitä, ettei leikkauksesta olisi toivottua hyötyä sekä pelkoa leikkauksen aiheuttamista komplikaatioista. Leinosen (00, ) mukaan pääsyyt potilaiden ahdistukseen ja pelkoihin olivat kipu leikkauksen aikana ja anestesian epäonnistuminen. Kyllösen (007, ) tutkimustuloksissa ilmeni, että vain alle puolelta vastanneista oli kysytty ja keskusteltu jännityksestä. Kuitenkin alle puolet vastaajista koki, että keskustelu oli vähentänyt jännitystä. Tekonivelleikkaukset tehdään yleensä selkäpuudutuksessa eli spinaalipuudutuksessa (Työohje, Tekonivelpotilaan preoperatiivinen käynti 007, liite ). Esimerkiksi lonkan nivelrikon tekonivelleikkauksessa käytetään spinaalipuudutusta, ellei tälle ole esteitä. Spinaalipuudutuksen etuina nähdään muun muassa hengitystoiminnan säilyminen muuttumattomana, veritulppariskin väheneminen, nopeampi toipuminen leikkauksesta sekä henkisen suorituskyvyn nopea palautuminen. (Korte ym. 997, 9 9.) Mikkosen (99, 8, 8) tutkimustulokset osoittavat, että potilaat odottivat saavansa etukäteen tietoa anestesiasta ja sen muodon valinnan mahdollisuuksista, leikkaustoimenpiteestä sekä sen riskeistä. Osa potilaista toivoi anestesialääkärin preoperatiivista käyntiä, sillä keskustelu anestesialääkärin kanssa lievensi leikkauspelkoja ja rauhoitti potilasta. Myös Nevalaisen ym. (998, 6) mukaan potilaat toivoivat anestesialääkärin preoperatiivista käyntiä, sillä potilaat halusivat saada etukäteen enemmän tietoa anestesiamuodosta. Leinosen (00, 60) mukaan potilaiden hoitokokemuksiin vaikuttivat merkittävästi pre-

18 8 operatiivinen tapaaminen kirurgin ja anestesialääkärin kanssa sekä tiedon määrä leikkaukseen ja anestesiaan liittyvistä asioista. Potilaalle on hyvä kertoa eri jatkohoitomahdollisuuksista sairaalajakson jälkeen, jotta potilas voi varautua eri vaihtoehtoihin. Jos potilas ei kykene selviytymään kotona, jatkohoitopaikka järjestetään esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolle, toipilaskotiin tai kuntoutukseen. Arvio potilaan kotiutumismahdollisuuksista tehdään sairaalan vuodeosastolla, jossa potilas saa myös tarkemmat kotiuttamis- ja kotihoito-ohjeet. (Iivanainen ym. 00,.) Anttosen ja Kujalan (00, 8) tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa potilaista oli saanut sopivasti tietoa jatkohoidosta, mutta silti osalle potilaista ei ollut kerrottu lainkaan jatkohoidosta. Lötjönen ym. (00, 7) saivat samansuuntaisia tutkimustuloksia. Esimerkiksi PKSSK:ssa käytettävän Tekonivelpotilaan preoperatiivinen käynti -työohjeen (007, liite ) mukaan potilaalle kerrotaan leikkaushaavan sulkemiseen tarkoitetuista haavahakasista. Haavahakaset poistetaan kahden viikon kuluessa leikkauksesta, ja potilas saa tarkemman ohjeistuksen asiasta kotiuttamishetkellä... Fysioterapeutin antama ohjaus potilaalle Fysioterapeutti osallistuu preoperatiiviseen ohjaukseen antamalla potilaalle ohjeita liikkumiseen ja apuvälineiden käyttöön leikkauksen jälkeen (Patteri 00, 7). Fysioterapeutin tulee ohjata potilaalle ennen leikkausta nivelten liikkuvuutta ja seisomatasapainoa parantavia sekä lihaksistoa vahvistavia harjoituksia. Niiden tavoitteena on varmentaa potilaan kävelyä ja helpottaa päivittäisten toimintojen sujuvuutta leikkauksen jälkeen. (Käypä hoito. Polvi- ja lonkkanivelrikon hoito 007.) Fysioterapeutti arvioi potilaan kävelyn ja liikkumisen laajuuden sekä opettaa verenkiertoa edistäviä liikkeitä (Bradbury 000, 70). Fysioterapeutin antamassa preoperatiivisessa ohjauksessa käydään läpi leikkauksen jälkeiset liikkumisen harjoitusohjelmat, kiellot ja rajoitukset. Fysioterapeutti opettaa potilaalle esimerkiksi vuoteeseen menoa sekä vuoteesta poistumista terveen kyljen kautta. Oikeanlainen hengittäminen, yskiminen ja liikkuminen vähentävät haavakipua sekä nopeuttavat haavan paranemista. (Holmia ym. 006, 60, 78.)

19 9 Nevalaisen ym. (998, 0) tutkimuksen mukaan fysioterapeutti oli ohjannut potilasta ennen leikkausta sauvakävelyn aloittamisesta sekä oikeanlaisesta liikkeellelähtötavasta leikkauksen jälkeen. Muhosen ja Peltomäen (000, ) mukaan suurin osa potilaista koki saaneensa paljon tietoa liikkumisen aloittamisesta leikkauksen jälkeen, sauvakävelystä ja lihasharjoituksista. Suurin osa potilaista oli saanut tietoa apuvälineistä. Vähiten tietoa fysioterapeutti oli antanut rajoituksista leikkauksen jälkeen. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista ohjausta lonkka- ja polvitekonivelpotilaat saavat preoperatiivisella ohjauskäynnillä PKSSK:n kirurgian poliklinikalla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten sairaanhoitajat suoriutuvat preoperatiivisen ohjauksen toteuttamisesta. Toimeksiantajan pyynnöstä selvitettiin myös lonkka- ja polvitekonivelpotilaiden leikkausperuuntumisien määrää ja syitä. Tutkimusongelmina olivat:. Millaista preoperatiivista ohjausta lonkka- ja polvitekonivelpotilaat saavat kirurgian poliklinikalla?. Kuinka sairaanhoitajat suoriutuvat preoperatiivisen ohjauksen toteuttamisesta kirurgian poliklinikalla potilaan näkökulmasta?

20 0 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS. Tutkimusmenetelmät Tutkimusmenetelmän valinta riippuu siitä, millaista tietoa etsitään ja keneltä tai mistä sitä etsitään. Kvantitatiivinen tutkimus perustuu deduktioon eli aiempiin teorioihin, joiden keskeisinä asioina ovat esimerkiksi johtopäätökset aiemmista tutkimuksista sekä käsitteiden määrittely. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 00, 6,.) Kvantitatiivisen tutkimuksen aineisto kerätään yleensä strukturoitujen tutkimuslomakkeiden avulla, joissa vastausvaihtoehdot on annettu valmiiksi. Asioita esitetään usein numeeristen suureiden avulla ja tuloksia voidaan havainnollistaa taulukoin tai kuvioin. Tiedonkeruumenetelmän valintaan vaikuttavat tutkittavan asian luonne, tutkimuksen tavoite, aikataulu ja budjetti. (Heikkilä 00, 6, 9.) Tämä tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena eli määrällisenä tutkimuksena ja tiedonkeruumenetelmäksi valittiin kysely. Kysely on yksi survey-tutkimuksen aineiston keruun keskeinen menetelmä, jossa kohdehenkilöt muodostavat otoksen tai näytteen tietystä perusjoukosta. Survey-sanalla tarkoitetaan sellaisia kyselyn, haastattelun ja havainnoinnin muotoja, joissa aineiston keruussa käytetyt kysymykset esitetään täsmälleen samalla tavalla kaikille kohdehenkilöille. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 007, 88.) Survey-tutkimus on tehokas ja taloudellinen tapa kerätä tietoa silloin, kun kohderyhmät ovat suuria (Heikkilä 00, 9). Toteutumistavaltaan kyselytutkimus oli selkein toteuttaa, koska kohdejoukko oli suuri ja tarkoituksena oli saada mahdollisimman kattava kuvaus potilailta preoperatiivisen ohjauksen toteutumisesta. Tutkimuksen onnistumisen kannalta oli erittäin tärkeää, että potilaat pystyivät vastaamaan myös henkilökohtaisiin kysymyksiin totuudenmukaisesti. Tutkimus toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena, koska aineiston keruu suoritettiin kertaluontoisena sekä suhteellisen lyhyessä ajassa (Hirsjärvi ym. 00, 67). Yksi kyselytutkimuksen eduista on laajan tutkimusaineiston keruu lyhyessä ajassa. Kyselytutkimuksen tehokkuus ilmenee siinä, että se säästää tutkijan aikaa ja vaivannäköä. Kun kyselylomake suunnitellaan tarkasti, aineisto voidaan käsitellä nopeasti ja analysoida tietokoneen avulla. (Hirsjärvi ym. 00, 8.) Hyvänä puolena nähdään myös, ettei tutkija pysty vaikuttamaan olemuksellaan tai läsnäolollaan kyselyn vastauksiin.

21 Lisäksi kyselylomakkeeseen pystyy vastaamaan nimettömänä ja valitsemaan itselleen sopivimman vastausajankohdan, jolloin voi miettiä ja tarkastella vastauksiaan rauhassa. Kyselyn haittana nähdään, että vastaaja saattaa vastata kysymyksiin väärin tai epätarkasti. (Valli 00, 0.) Aineistoa analysoitaessa ei voida varmistua siitä, ovatko vastaajat vastanneet kysymyksiin totuudenmukaisesti. Kato on myös yksi suurimmista kyselytutkimuksen ongelmista. (Hirsjärvi ym. 00, 8.) Kadolla tarkoitetaan kyselyyn vastaamattomuutta tai kohderyhmän tavoittamattomuutta. Tutkijaan kohdistuvina haittoina nähdään muun muassa väärän kohderyhmän valinta, lomakkeen laatimisen vaikeus ja siinä ilmenevät puutteet, epätarkoituksenmukainen asteikkojen valinta sekä kyselylomakkeen muodostamisen aikaa vievyys. (Holopainen, Tenhunen & Vuorinen 00,.). Tutkimuksen kohdejoukko Tutkimuksen perusjoukkona olivat kaikki PKSSK:n kirurgian poliklinikalla preoperatiivisesti ohjatut lonkka- ja polvitekonivelpotilaat. Otoksena olivat kaikki perusjoukkoon kuuluvat potilaat, jotka ohjattiin preoperatiivisesti aineiston keruun aikana. Tutkimus suoritettiin otantatutkimuksena, koska tutkimuksessa tutkittiin vain osaa perusjoukosta. Kyselylomakkeiden jakajat käyttivät omaa harkintaa siinä, kuka potilaista pystyi osallistumaan tutkimukseen. Tutkimuksen kohteen rajaus lonkka- ja polvitekonivelpotilaisiin tuli toimeksiantajalta. Lonkka- ja polvitekonivelpotilaat ovat kirurgian poliklinikalla suurin, vaativin ja eniten preoperatiivista ohjausta tarvitseva potilasryhmä. Tekonivelleikkaus saattoi olla potilaalle ensimmäinen tai uusintaleikkaus. Vuonna 00 Suomessa tehtiin 760 lonkan tekonivelleikkausta ja lisäksi tehtiin lonkan tekonivelen uusintaleikkausta. Puolestaan polven tekonivelleikkauksia tehtiin 6 ja uusintaleikkauksia 88. Vuonna 00 Pohjois-Karjalan keskussairaalassa tehtiin yhteensä 89 lonkan ja polven tekonivelleikkausta. (Mikkola, Järvelin, Seitsalo & Keskimäki 00, 86, 869.) PKSSK:n tilastojen mukaan vuonna 007 lonkka- ja polvileikkauksia tehtiin yhteensä 69 kappaletta (liite, taulukko ).

22 . Mittarin laadinta Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella (ks. liite ). Kyselylomake sisälsi avoimia ja suljettuja sekä sekamuotoisia kysymyksiä. Avoimissa kysymyksissä esitetään vain kysymys, jonka jälkeen jätetään tyhjä tila vastausta varten (Hirsjärvi ym. 00, 87). Avoimia kysymyksiä tulee käyttää silloin, kun vaihtoehtoja ei tunneta tarkkaan, tai kun halutaan vastauksiin uusia näkökulmia. Kysymysten vastaukset ovat sanallisia, minkä takia ne ovat työläitä käsitellä ja houkuttelevat vastaamatta jättämiseen. Suljetut kysymykset koostuvat strukturoiduista ja monivalintakysymyksistä, joissa valmiiksi annetut vastausvaihtoehdot valitaan esimerkiksi ympyröimällä. Suljettuja kysymyksiä voidaan käyttää silloin, kun vastausvaihtoehtoja on rajoitetusti ja ne tiedetään etukäteen. Valmiita vaihtoehtoja ei saa olla liikaa ja niiden tulee olla toisensa poissulkevia. Kysymyksiin voivat vastata myös ne, jotka eivät osaa itse muotoilla vastauksiaan sanallisesti. Etuina nähdään vastaamisen nopeus ja tilastollisen käsittelyn helppous, vaikka vastaukset saatetaan antaa harkitsematta. Sekamuotoisissa kysymyksissä vastausvaihtoehdoista osa on annettu valmiiksi, ja yleensä yksi vaihtoehto on jätetty avoimeksi. (Heikkilä 00, 9 0,.) Kyselylomakkeen kysymykset pohjautuivat tutkimusongelmiin sekä tutkimusaiheen teoreettiseen viitekehykseen, jolloin tutkimusongelmiin saatiin vastaukset. Mittarin laadinnassa käytettiin apuna aikaisempia aiheeseen liittyviä tutkimuksia (liite 6). Ennen aineiston keruun alkua kyselylomakkeen sisällöstä keskusteltiin kirurgian poliklinikan ja osasto C:n sairaanhoitajien kanssa. Kyselylomake sisälsi 7 suljettua kysymystä, joista kolme oli sekamuotoisia kysymyksiä. Lisäksi kyselylomakkeessa oli yksi avoin kysymys. Krausen ja Kiikkalan (996, ) mukaan Likert-asteikko sisältää yleisimmin viisi luokkaa, joilla voidaan ilmaista asian esiintymisen paljoutta, tärkeyttä, esiintymistiheyttä, henkilöiden tyytyväisyyttä sekä vastaajan samaa tai eri mieltä oloa. Tässä työssä suljettujen kysymysten vastausvaihtoehdoissa käytettiin kahta erilaista Likertasteikon viisiportaista luokkaa. Ensimmäisessä asteikossa luokat olivat erittäin paljon, melko paljon, jonkin verran, vähän ja ei lainkaan, toisessa täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, jokseenkin eri mieltä, täysin eri mieltä ja en osaa sanoa. Kyselylomakkeen kysymykset jaettiin osioihin aihepiirien mukaan. Kysymykset 6 mittasivat vastaajan taustaa. Kysymyksillä 7 ja 6 6 mitattiin, millaista preopera-

23 tiivista ohjausta lonkka- ja polvitekonivelpotilaat saavat kirurgian poliklinikalla (tutkimusongelma ). Kysymyksillä 6 ja 6 7 mitattiin, kuinka sairaanhoitajat suoriutuvat preoperatiivisen ohjauksen toteuttamisesta kirurgian poliklinikalla potilaan näkökulmasta (tutkimusongelma ). Kysymykset 7 7 nousivat esille kirjallisuudesta, kuten anestesia- ja leikkaavan lääkärin tapaamisen kuuluminen preoperatiiviselle käynnille. Tieto siitä, että potilas voi soittaa kirurgian poliklinikalle epäselvien tai unohdettujen asioiden vuoksi, parantaa potilaiden turvallisuuden tunnetta. Kysymyksellä 7 mitattiin myös sitä, millaiset asiat jäivät epäselviksi ohjauskäynnillä. Kysymyksellä 7 mitattiin vastausten luotettavuutta. Kysymysten pohjalta laadittiin muuttujaluettelo (ks. liite 7), jota käytettiin tutkimusaineiston analysoimisessa. Kyselylomakkeen alussa kysyimme päivämääriä, milloin potilas oli käynyt preoperatiivisessa ohjauksessa ja milloin hän menee tekonivelleikkaukseen. Tällä haluttiin selvittää, kuinka paljon potilaalla on aikaa valmistautua leikkaukseen. Kyselylomake tulee aina antaa kohdejoukon edustajille koetestattavaksi ja testaamiseen riittää 0 henkilöä (Heikkilän 00, 6). Esitestauksen avulla selvitettiin kyselylomakkeen selkeyttä, toimivuutta ja ymmärrettävyyttä. Kyselylomake esitestattiin osasto C:llä yhteensä viidellä lonkka- tai polvitekonivelpotilaalla. Yksi esitestaukseen osallistuneista kuului kohderyhmään, neljä muuta osallistujaa olivat jo käyneet tekonivelleikkauksessa. Kaikilta osallistujilta ei vaadittu sopivuutta kohderyhmään, koska esitestattuja kyselylomakkeita ei käytetty tutkimusaineistona. Tekonivelleikkauksessa käyneet potilaat osasivat arvioida kyselylomakkeen toimivuutta yhtä hyvin kuin kohderyhmään kuuluva potilas. Kyselylomakkeiden täyttöä seurattiin, jolloin ongelmakohtia pystyttiin havainnoimaan sekä kysymään potilaiden mielipidettä kyselylomakkeeseen vastaamisesta. Kyselylomakkeen ulkomuoto oli selkeä, eikä siihen tarvinnut tehdä muutoksia. Esitestauksen perusteella poistettiin kysymys kyselyyn vastaamisen ajankohdasta, koska se ei ollut tarpeellinen. Muutamia kysymyksiä sekä vastausvaihtoehtoja tarkennettiin, jotta kysymysten väärinymmärtämisen mahdollisuus pienenisi. Kysymykseen rajoituksista leikkauksen jälkeen annettiin esimerkki mitä rajoituksella tarkoitetaan. Kysymykseen sairasloman pituudesta lisättiin mahdollisuus jättää vastaamatta, jos se ei koskenut vastaajaa. Kyselylomakkeen vastausohjeita täydennettiin ja tarkennettiin sekä vastausvaihtoehtojen fontit lihavoitiin, näiden avulla parannettiin ymmärrettävyyttä.