SAMPO ROSENLEW -PUIMURIT JO VUODESTA 1957

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAMPO ROSENLEW -PUIMURIT JO VUODESTA 1957"

Transkriptio

1 MALLISTO

2 SAMPO ROSENLEW -PUIMURIT JO VUODESTA 1957 Sampo Rosenlew Oy on vuonna 1991 perustettu perheyritys. Yritys toimii monella eri toimialalla mm. hydrauliikkakomponenttien, metsäkoneiden ja teollisuuspesukoneiden valmistajana. Maatalouskoneita ja puimureita on kuitenkin tehty tehtaan tiloissa jo kauan ennen sitä. Vuodesta 1957 on Porissa valmistettu maineikkaita Sampo-puimureita. Jatkuvan ja innovatiivisen tuotekehityksen johdolla on valmistettu jo yli suomalaista leikkuupuimuria. Pitkän historiansa aikana Sampo Rosenlew on oppinut tuntemaan paikalliset vaativat puintiolosuhteet ja maanviljelijöiden tarpeet sarja on palvellut maanviljelijöitä kiitettävästi jo reilun vuosikymmenen. Mallistoa on myyty ympäri maailmaa ja puimureilla on puitu mitä eksoottisimpia lajikkeita. Palautteella, jota olemme saaneet maailmalta, olemme voineet kehittää puimuria monipuolisemmaksi ja luotettavammaksi. Tänä päivänä Sampo Rosenlewin mallistoon kuuluu kaksi puimurimallisarjaa, 2000-sarja ja 3000-sarja. Mallisarjat täydentävät toisiaan hyvin ja kummatkin ovat jatkuvan tuotekehityksen kohteena.

3 Sampo Rosenlew 2045 Classic ja Ventus SR2045 mallissa yhdistyvät monet arvokkaat ominaisuudet: leveä puintikoneisto ja leikkuupöytä sekä suuri viljasäiliö. Malli on jaettu kahteen varustelupakettiin, Classic ja Ventus. Classic -varustelupaketissa korostuvat peruspuimurin ominaisuudet. Ventus edustaa vaativammalle käyttäjälle tärkeitä ominaisuuksia, kuten tehokkaampaa moottoria ja leveää leikkuupöytää. Perustekniikka Classic: Perustana on SR2045 mallin leveä puintikoneisto, 7-varstainen hitsattu puintikela ja neljä kohlinta. Koneessa on 3300 l:n viljasäiliö ja vakiovoimanlähteenä 120 hv:n moottori. Ajomukavuuden tarjoaa hydrostaattinen ajovoimansiirto jota, ohjataan mukavasta SR -vakio ohjaamosta. Ohjaamon eroavaisuudet löytyvät varustelun puolelta. Niitä ovat muun muassa. mekaaniset säädöt lietsolle, laonnostokelan edestakainen liike ja pöydän takaisinpyöristys. Ventus: Mallin koneisto sama on kuin Classic-mallissa. Vakiona öljynavat ja 3700 litran viljasäiliö. Voimanlähteenä on 150 hv:n nelosmoottori ja leikkuupöydän leveys on 3,9 m. SR- vakio ohjaamosta on helppo hallita kaikkia puimurin toimintoja. Valinnaisvarusteet SR2045-malliin on saatavilla runsaasti lisävarusteita, kuten kaikkiin 2000-sarjan puimureihin. Voit valita puimuriin SR- Deluxe-ohjaamon, öljykylpyiset vetonavat, ilmastoinnin, kulmavälityskäyttöisen rajaisruuvin, puintitappiomittarin jne. Voit varustaa puimurin myös 150 hv:n nelisylinterisellä moottorilla.

4 Sampo Rosenlew 2065 Sama runko, kolme eri teholuokkaa SR2065 on 2000-sarjan suosituin malli. Suosion syy on selvä, sillä SR2065-mallissa yhdistyviä ominaisuuksia on totuttu näkemään vain luokkaa suuremissa puimureissa. Mallista on saatavilla kolme eri varustelutasoa, HT130, HT155 ja CSP sylinterillä varustettu Tornado malli. Vertaile myyjäsi kanssa teknisiä tietoja koneiden välillä ja huomaat eron.

5 Perustekniikka SR2065HT130 Puintikela on 7-varstainen ja puimurissa on 130 hv:n kuusisylinterinen moottori. Viljasäiliön tilavuus on 3700 l. Koneen ketteryydestä huolehtii hydrostaattinen ajovoimansiirto ja vakiona ovat öljynavat. SR-vakio-ohjaamosta hallitset joka puintitilanteen. SR2065HT155 SR2065HT155-mallissa on 8-varstainen HD-puintikela ja viisi kohlinta. Puimurissa on 155 hv:n kuusisylinterinen moottori. Viljasäiliönä on suuri, 4200 l:n säiliö. Vedosta huolehtii hydrostaattinen ajovoimansiirto. Öljynavat kuuluvat tähänkin järjestelmään. Ohjaamona on SR-vakio-ohjaamo. Tornado Tornado mallissa on sama perustekniikka kuin HT155 mallissa. Erona on CSP sylinteri kohlimien päällä. Tehokas 185 hevosvoiman moottori kruunaa kokonaisuuden. Lisää tietoa CSP sylinteristä esitteen sivulla 13. Viisi kohlinta ja 8-varstainen puintikela tekevät SR2065HT155 -mallista sopivan suurillekin pelloille. Valinnaisvarusteet Totuttuun Sampo-Rosenlewin tapaan puimuriin on saatavissa runsaasti lisävarusteita. Puimurin voi varustaa upealla SR-Deluxe-ohjaamolla, ilmastoinnilla, puintimonitorilla, ruumentenlevittimellä, nelivedolla jne. Malliin on valittavissa vakion lisäksi kaksi erilaista moottorivaihtoehtoa; 150 hv:n nelisylinterinen moottori tai todella vahva 185 hv:n kuusisylinterinen moottori. Korkeakierroksinen silppuri, joka on osoittautunut todella suosituksi suorakylvöä harjoittavilla viljelijöillä, on oivallinen lisälaite SR2065-malliin. Kuvien puimurit ovat varustettu SR-Deluxeohjaamolla ja korkeakierrossilppurilla. Korkeakierroksinen, todella tehokas silppuri on osoittautunut todella suosituksi suorakylvöä harjoittavilla viljelijöillä.

6 Sampo Rosenlew 2085 Etukelalla enemmän puintitehoa mallin tehokkuus perustuu kahden puintikelan voimaan. Pitkällä varstasillalla voidaan vähentää kohlimien kuormaa ja samalla puimurin kokonaisteho kasvaa. TS-järjestelmä on suunniteltu niin, että helposti irtoavat jyvät, joita saattaa olla jopa 40 %, puidaan esipuintikelalla ja sen varstasillalla. TS-Systeemi

7 Tilava, hiljainen ja SR-Deluxe-ohjaamo on vakiona. Leveä leikkuupöytä tehostaa puintia. Perustekniikka SR2085 -mallissa yhdistyvät suurtehopuimurin ominaisuudet. Vahva 185 hv:n 6-sylinterinen moottori pyörittää kahta puintikelaa. Viisi tehokasta kohlinta ja iso 5200 l:n viljasäiliö täydentävät kokonaisuuden. Suuret renkaat pyörivät öljynavoilla ja voimansiirto tapahtuu hydrostaattisesti. Puimurin kruunaa uusinta muotoilua edustava SR-Deluxeohjaamo. CSP-sylinteri on vakiona, katso sivu 13. Valinnaisvarusteet SR2085 -malli on vakiovarustukseltaan todella hyvä; SR-Deluxe-ohjaamo, leveä pöytä, suuret renkaat, suurin viljasäiliö ja tehokas moottori. Hyödyllisiä lisävarusteita ovat ilmastointi, puintitehomittari, ruumentenlevitin, neliveto ja suurtehosilppuri. Varusteita on toki muitakin, asiantuntevat myyjät antavat lisätietoja. Suuri 5200 l:n vetoinen viljasäiliö.

8 Sampo Rosenlew 2095 Myrskyvaroitus Tehokkain puimuri luokassaan, SR2095 Hurricane malli on kuin valjastettu hirmumyrsky sarjan suurimman puimurin tehokkuus perustuu kahteen puintikelaan ja tehokkaaseen CSP sylinteriin kohlimien päällä. Pitkällä varstasillalla voidaan vähentää kohlimien kuormaa ja samalla puimurin kokonaisteho kasvaa. CSP- sylinteri lisää kohlimien tehoa 20% nostamatta polttoaineen kulutusta. Hirmumyrskyn voimana on todella tehokas 210 hv:n moottori.

9 Perustekniikka SR2095 -mallissa yhdistyvät suurtehopuimurin ominaisuudet. Vahva 210 hv:n 6-sylinterinen moottori pyörittää kahta puintikelaa. Viisi tehokasta kohlinta, jonka päällä CSP-pöyhintäsylinteri ja iso 5200 l:n viljasäiliö täydentävät kokonaisuuden. Suuret renkaat pyörivät öljynavoilla ja voimansiirto tapahtuu hydrostaattisesti. Puimurin kruunaa uusinta muotoilua edustava SR-Deluxe-ohjaamo. Kohlimet on varustettu kuulalaakereilla. Ohjaamo on varustettu ilmastoinnilla ja puintitappiomittarilla. Valinnaisvarusteet SR2095 -malli on vakiovarustukseltaan todella hyvä; SR-Deluxe-ohjaamo, ilmastointi, puintitehomittari, suuret renkaat, suurin viljasäiliö ja tehokas moottori. Hyödyllisiä lisävarusteita ovat ruumentenlevitin, neliveto ja suurtehosilppuri. Varusteita on toki muitakin, asiantuntevat myyjät antavat lisätietoja.

10 TOIMINTAVARMA LEIKKUUPÖYTÄ KORJAA VILJAN TEHOKKAASTI

11 Sampo Rosenlew -puimurit ovat tunnettuja erinomaisesti toimivista leikkuupöydistään. Etäisyys terästä syöttöruuville on tarpeeksi pitkä rukiille ja toisaalta, laonnostokelan ison läpimitan ansiosta, riittävän lyhyt ohran puintiin. Säädöt ovat tarkoituksenmukaiset ja helposti hallittavissa suoraan ohjaamosta. Pikakiinnitteisen leikkuupöydän voi irrottaa helposti ilman työkaluja ja kuljettaa omassa vaunussaan nopeasti ja turvallisesti. Leikkuupöydän korkeutta voidaan säätää tarkasti. Leveä leikkuupöytä Puimurin ensimmäinen tehtävä puintitapahtumassa on korren katkaisu. Tämä käy kapeammissa 3,1 ja 3,45 metrin pöydissä laadukkaalla työntötankokäyttöisellä terällä. Leveämmissä leikkuupöydissä vakiovarusteisiin kuuluu luja ja kestävä WB-terän käyttö. Terä leikkaa puhtaasti ja varaterä kulkee kätevästi mukana. Terälaput ovat ruuvikiinnitteiset. Pöytäleveyksiä on useita, 3,1 metristä aina 4,8 metriin. Pöytäleveyden voi valita puintinopeuden tai tilarajoitusten mukaan. Asiantuntevat myyjät opastavat oikean ratkaisun löytämisessä. Tehokas laonnostokela Suuri laonnostokela syöttää viljan tehokkaasti leikkuupöydälle. Halkaisijaltaan suuri syöttöruuvi hoitaa kätevästi syötön sisälle puimuriin. Työtä helpottavat vahvat syöttösormet, joita on koko pöydän leveydeltä 3,9 m:ä leveämmissä pöydissä. Laonnostokelan korkeutta säädetään hydraulisesti, ja sen nopeudensäätöä sekä pituussuuntaista liikettä sähköisesti. Poikkeuksena on SR2045 Classic-malli, jossa pituussuuntaista liikettä säädetään mekaanisesti pöydässä olevilla vanttiruuveilla. Leveämmissä pöydissä laonnostokelan oikealla ulkokehällä on piikkejä ehkäisemässä tukkeutumien syntymistä, etenkin vaikeissa olosuhteissa. Lisäksi laonnostokelassa olevien sormien kulmaa voidaan muuttaa kätevästi pöytämallista riippuen joko muutaman ruuvin aukaisulla tai erillisellä pikasäätömekanismilla. WB-teränkäyttö on vakiona 3,9 metriä ja sitä leveämmissä pöydissä.

12 Tärkeintä puinnissa on saada jyvä irti tähkästä tarkasti ja nopeasti. Sampo Rosenlew puimureiden puintikela ja varstasilta on suunniteltu tekemään tämä työ tehokkaasti ja luotettavasti Suomen vaativissa puintiolosuhteissa. PUIMURIN SYDÄN KELA JA SILTA Puimurin tärkeimmät osat ovat puintikela ja varstasilta. Sampo Rosenlewillä on mallistossaan kaksi eri mallista, 500 mm:ä halkaisijaltaan olevaa puintikelaa, perinteinen 7-varstainen ja 8-varstainen HD-puintikela. 7-varstainen kela on valmistettu hitsaamalla. Varstojen takaosa on hitsattu umpeen, millä saadaan aikaan todella kestävä rakenne. Näin paino on kelan ulkokehällä, eivätkä kuormitushuiput ole tunnistettavissa. Kelavarstojen rakenteen etuna on myös se, ettei varstojen sisäpuolelle keräänny roskaa ja kela on täten aina tasapainossa. Alun perin maissipellolle suunniteltu HDkela on vakiovarusteena malliston suuremmissa puimureissa, alkaen SR2065HT155 -mallista. Kelassa on kahdeksan valurautaisiin keskiölevyihin pultattua varstaa. Kela on huomattavasti painavampi kuin vastaava 7-varstainen kela, joten kuormitushuiput eivät ole juurikaan huomattavissa. Varstat ovat tarvittaessa vaihdettavissa. Varstasilta on samanlainen kaikissa sarjan puimureissa. Ohuet pianolangat päästävät hyvin lävitse ja pitävät varstasillan puhtaana vaikeissakin olosuhteissa. Pianolankojen läpivientireiät ovat halkaisijaltaan huomattavasti lankoja suuremmat, joten langat pääsevät koko ajan hieman tärisemään tehostaen varstasillan läpäisykykyä.

13 Puhtaasti tehokkaampaa erottelua Kasvaneen olkimäärän johdosta Sampo Rosenlew on kehittänyt uudenlaiset neliportaiset kohlimet, joissa on puhdistusta helpottavat ulosvedettävät pohjat. Erotteluportaat ovat jyrkät ja sivulevyt voimakkaasti hammastetut. Kohlimien määrä on sama kuin ennenkin - malleissa SR2045 Classic ja SR2045 Ventus neljä kohlinta ja suuremmissa malleissa SR2065, SR2085 ja SR2095 viisi kohlinta. Jyvät talteen pellosta kuin pellosta Kaikissa 2000-sarjan puimureissa on säädettävä ruumenseula. Seulaston jatkeen voi valita olosuhteiden mukaan, vakiojatke on kaikkien mallien mukana. Valittavina vaihtoehtoina on rinnemaihin hyvin soveltuva rinnejatke ja rypsipelloille sopiva rypsijatke. Rinnejatke eroaa tavallisesta jatkeesta siten, että siinä sivukaistaritilät ovat huomattavasti avoimemmat ja ne keräävät viimeisimmätkin jyvät talteen. Alaseulana toimii hyväksi todettu reikäseula. Puimuria tilatessa voi valita myös säädettävän alaseulan. Lisää tehoa jälkipuinnilla Rajaiskierto on Sampo-puimureissa ratkaistu yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Ruuvi siirtää materiaalin jälkipuintilaitteeseen, joka pui rajaiset tehokkaasti ja puhaltaa ne takaisin seuloille. Kun rajaiset kiertävät omaa kiertoaan seuloilla, ei muu koneisto, kuten viettopinta ja kohlimet, kuormitu tarpeettomasti. Suuremmissa 2000-sarjan puimureissa, SR2065, SR2085 ja SR2095, on vakiona tehokas kulmavälityskäyttöinen rajaisruuvi, isommalla pinta-alalla varustettu jälkipuintilaite. SR2045-malleissa on vakiona perinteinen jälkipuintilaite. Rajaisruuvin yläpäässä on jälkipuintilaite. Se pui rajaiset tehokkaasti ja puhaltaa materiaalin seulaston alkuosaan. CSP sylinteri Tornado- mallit ja SR2095 Hurricane malli on varustettu tehokkaalla CSP pöyhintä sylinterillä. Sylinteri tuo 20% lisää kohlintehoa. Teho korostuu sitä enemmän mitä kosteammissa olosuhteissa puit, koska kohlimet ovat perinteisesti olleet puimurin tehorajoittaja. Sylinterissä on säädettävät sormet, joilla voi säätää sitä, kuinka paljon sylinteri pöyhii. Ruumentenlevitin on saatavissa kaikkiin Sampo-puimureihin.

14 TASAINEN TÄYTTÖ JA TOIMINTAVARMA TYHJENNYS Viljasäiliön pohja on kaikissa puimurimalleissa W-muotoinen. Tällainen muotoilu sekä keskelle sijoitettu täyttöruuvi ovat osoittautuneet todella tehokkaiksi menetelmiksi jakamaan viljan tasaisesti säiliöön. Suora tyhjennysruuvi lisää toimintavarmuutta ja parantaa puhdistettavuutta. Vauhdista tyhjentäminen käy kätevästi ja nopeasti, koska tyhjennysputki näkyy hyvin kuljettajan näkökentässä. Myös korkeutta on riittävästi, sillä mallista riippuen vakioputki kohoaa 3,3 tai 3,4 metrin korkeuteen. Lisävarusteena on saatavilla jopa 4 metrin korkeuteen nouseva putki. Puimuriin voi valita säiliövarustuksen tarpeen mukaan. Kannen korkeus määrittää viljasäiliön tilavuuden. Pienimmän säiliön tilavuus on 3300, seuraavan 3700 ja suurimman 4200 litraa. Nämä kolme kokoa voidaan asentaa SR2045 ja SR2065 -malleihin. Suurin, 5200 l:n säiliö on SR2085 ja SR2095 -malleissa.

15 VOIMANLÄHTEENÄ SUOMALAINEN SISU Kaikki Sampo Rosenlew -puimurit on varustettu taloudellisella ja varmalla SisuPower-moottorilla, jota on saatavana eri tehoisina. Kaikissa moottoreissa on tietokoneohjattu polttoaineen ruiskutus, joka täyttää vaativimmatkin päästönormit. Tehokasta jäähdytystä Tehokas imuilman verkolle sijoitettu imuri huolehtii siitä, että suuret jäähdytyskennot saavat jatkuvasti puhdasta ilmaa. Kun puimuri on varustettu 120 hv:n moottorilla tai isommalla, on siinä vakiona pyörivä imuilman verkko. Hihnavetoinen, jäähdyttäjän ulkopuolella sijaitseva puhaltava siivikko, huolehtii tehokkaasta jäähdytysviimasta. Varmaa etenemistä Sampo Rosenlew 2000-sarjan puimureita on helppo käsitellä. Kaikissa malleissa on vakiona hydrostaattinen ajovoimansiirto, mikä helpottaa ajo- ja puintityötä huomattavasti. Voima siirtyy renkaille SR2045 Classicmallissa valurautanapojen kautta. Suuremmissa malleissa SR2045 Ventus, SR2065 ja etukelamalleissa on vakiona öljynavat. Neliveto on hyvä lisävaruste, jonka voi asentaa myös jälkeenpäin niihin puimureihin, joissa on hydrostaattinen ajovoimansiirto. Säiliökoot: 3300, 3700 ja 4200 litraa litran säiliö on 2085 ja SR2095 -malleissa.

16 OHJAAMO PUIMURIN KOMENTOKESKUS

17 SAMA NÄYTTÖ KAKSI ERI MALLIA LH 500 on Sampo Rosenlew -puimureissa käytettävä näyttöpaneeli. Se on porrastettu kahteen eri malliin asiakkaan toiveen mukaan. LH 500 Plus on perusmalli joka on saatavana lisävarusteena kaikkiin malleihin. LH 500 Plus Tilavassa ohjaamossa on apumiehen istuin vakiona (SR2035-mallissa lisävaruste). on perusmalli, joka näyttää puimurin ajonopeuden sekä seulastolta ja kohlimilta tulevat puintitappiot sekä puidun pinta-alan. Puintitappioille voidaan määrittää myös hälytysrajat. LH 500 Maximum Sampo Rosenlew -puimurien ohjaamot on suunniteltu kuljettajan mukavuutta ajatellen. Ajoergonomia ja näkyvyys ovat huippuluokkaa. Ohjaamon istuin on sijoitettu optimaaliselle paikalle suurista ikkunoista on hyvä näkyvyys terälle, syöttöruuville ja pöydän kulmiin sekä eteen. Lämmityslaite on vakiona joka ohjaamossa. Perusmallin lisäksi LH 500 maximum -näyttöpaneelista voi valvoa useiden akselien pyörimisnopeutta ja haluttaessa se antaa niistä hälytyksen. Edellisten ominaisuuksien lisäksi LH 500 Maximum -näyttöpaneelissa on rajaiskierron kuormituksen mittaus. Haluttaessa laonnostokelan nopeus voidaan asettaa säätymään suhteessa ajonopeuteen sarjan puimurit on varustettu SR-vakio-ohjaamolla, paitsi SR2085 ja SR2095 -malleissa, jossa on vakiona SR-Deluxeohjaamo. Ohjaamosta on helppo säätää pöydän ja puimurin kaikki toiminnot. Perinteisellä hydrokahvalla ohjataan pöydän ja laonnostokelan liikettä sekä ajonopeutta. Hydrokahvan voi säätää kuljettajalle sopivaan asentoon. Jos kone on varustettu mekaanisella ajovoimansiirrolla, on koneessa neljä hydrauliikkakahvaa mallista riippumatta. SR-vakio-ohjaamossa on vakiona neljä työvaloa valopanelissa. SR-Deluxe-ohjaamo edustaa nykyaikaista muotoilua. Sen kaarevasta panoraamalasista on hyvä tarkkailla pöydän tapahtumia. SR-Deluxe-ohjaamo on myös tilava ja hiljainen, ja se on saatavana valinnais-varusteena SR2045- tai SR2065-malleihin. Ohjaamo on vakiona etukelamalleissa.

18 PUHTAALLA PUIMURILLA ON MUKAVA ALOITTAA PUINTIPÄIVÄ Sampo Rosenlew -puimurit ovat aina olleet helpommin puhdistettavia puimureita kuin muut markkinoilla olevat puimurit. Helppo puhdistettavuus on erityisen tärkeää Pohjolan vaikeissa olosuhteissa. Suunnittelun perusajatuksena on ollut puhdistuksen sujumisen helppous pellolla ja lajiketta vaihdettaessa. Viljasäiliön puhdistus Viljasäiliön pohjalla olevat ruuvit ovat irrotettavissa helposti ilman työkaluja. Myös viljasäiliön tyhjennysruuvin voi poistaa helposti. Kun nämä kolme ruuvia on poistettu viljasäiliöstä ja kolmioluukku avattu säiliön pohjasta, on viljasäiliö todella helppo puhdistaa esimerkiksi harjaamalla. Puintikoneisto Runsas määrä luukkuja puimurin vaipassa helpottaa huomattavasti pääsyä vaikeisiinkin paikkoihin. Pohjaruuvien luukut on helppo avata puimurin vasemmalta sivulta ja kivikouru puimurin sivulta tarvitsematta mennä puimurin alle. Viettopinnat ovat Sampo Rosenlew -puimurissa kasettimaiset. Ne voidaan helposti irrottaa yksitellen puhdistusta varten puimurin mukana tulevalla työkalulla. Seulojen irrotus käy yhtä kätevästi. Ruumenseulan ja siemenseulan voi irrottaa ilman työkaluja. Vielä kun poistaa kohlimien pohjakaistat, koko puintikoneisto on todella helppo puhaltaa puhtaaksi.

19 Huolto ja varaosapalvelu aina lähellä Sampo Rosenlew -puimureiden huollosta vastaa koko maan kattava Agrihuolto-ketju. Tehtaalla erikoiskoulutuksen saanut huoltomies on palvelualtis yksityisyrittäjä, joka tulee puimurin luokse tarvittaessa hyvin varustetulla huoltoautollaan. Hänellä on alan uusin tieto sekä ajanmukaiset erikoistyökalut ja mittalaitteet. Kaikkien määräaikaishuoltojen sekä puintikauden jälkeisen huollon tekemistä suosittelemme Agrihuollon asentajalla teetettäväksi. Käytä alkuperäisosia Sampo Rosenlew -puimureiden alkuperäisosat täyttävät tehtaan tiukat laatuvaatimukset. Niitä käyttämällä varmistat puimurisi parhaan mahdollisen kunnon ja kestävyyden. Myös Agrihuollon yrittäjät käyttävät alkuperäisosia. Puimurikurssit tehtaalla Uuden Sampo Rosenlew -puimurin hankkineelle asiakkaalle järjestetään tehtaalla ilmainen koulutustilaisuus ennen seuraavan puintikauden alkua. Opettajina ovat tehtaan asiantuntijat. Samalla viljelijöillä on mahdollisuus kertoa omakohtaisista käyttökokemuksista sekä esittää kysymyksiä suoraan tehtaan edustajille. Näin perusteellisen tuotekoulutuksen voi tarjota vain suomalainen Sampo-Rosenlew Oy. Kivikourun puhdistus on helppoa. Kasettiheittokuljettimen kaistat voidaan vetää yksitellen ulos puhdistusta varten.

20 SAMPO ROSENLEW 2065 Kuvan puimuri on varustettu lisävarusteilla.

21

22 TEKNISET TIEDOT SR2045 Classic SR2045 Ventus SR2065 HT130 SR2065 HT155 SR2065 Tornado SR2085 Tornado SR2095 Hurricane LEIKKUUPÖYTÄ Leikkuuleveys,vakio m 3,45 3,90 3,90 4,20 4,20 4,50 4,50 Valinnaisena m 3,10 3,45 3,45/4,20 3,90/4,50 3,90/4,50 4,20/4,80 4,20/4,80 Terän iskuluku iskua/min 1020 Pöydän takaisinpyöristys mek. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. LAONNOSTOKELA Läpimitta m 1,05 Kierroslukualue r/min Kierrosluvun säätötapa sähköinen Etäisyyden säätotapa mek. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. TS-PUINTIKELA Leveys/läpimitta m 1,11 / 0,40 1,11 / 0,40 Nopeus r/min (kehänopeus 80% puintikelan kehänopeudesta) Varstasillan pinta-ala m2 0,34 0,34 PUINTIKELA Leveys/läpimitta m 1,11 / 0,50 HD-puintikela lisävar. lisävar. lisävar. vakio vakio vakio vakio Varstojen lukumäärä kpl Varstatyyppi kiinteä kiinteä kiinteä vaihd. vaihd. vaihd. vaihd. Kierroslukualue r/min Kierrosluvun säätötapa sähköinen VARSTASILTA Pinta-ala m2 0,51 Peittokulma 105 Varstojen lukumäärä kpl 12 Puintivälin säätöalue mm 6 42 KOHLIMET Lukumäärä kpl Erottelupinta-ala m2 4,80 SEULASTO Ruumenseula m2 1,74 + 0,33 Siemenseula m2 1,33 Kokonaispinta-ala m2 3,40 Lietson kierrosluvun säätö mek. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. SILPPURI Heiluriteräinen silppuri vakio Korkeakierroksinen silppuri lisävar. lisävar. lisävar. lisävar. lisävar. lisävar. VILJASÄILIÖ Tilavuus m3 3,3 3,7 3,7 4,2 4,2 5,2 5,2 Tyhjennyskorkeus m 3,30 3,30 3,40 3,40 3,40 3,40 3,40 Valinnaisena m 3,40 3,40 4,00 4,00 4,00 4,00 4,00 Viljasäiliön täyttöhälytin sähköinen

23 SR2045 Classic SR2045 Ventus SR2065 HT130 SR2065 HT155 SR2065 Tornado SR2085 Tornado SR2095 Hurricane MOOTTORI Teho kw / hv 88 / / / / / / / 210 Valinnaisena kw / hv 110 / /185 Kierrosluku/sylinterit r/min/kpl 2200/4T 2200/4T 2200/4T/6T 2200/6T 2200/6T 2200/6T 2200/6T Kaksielementtinen ilmansuodatin vakio Suodattimen pakop. ejektoripuhd. vakio Polttoainesäiliön tilavuus litraa AJOVOIMANSIIRTO Hydro Nopeudet 1-vaihde km/h # 0 6,4 2-vaihde km/h # 0 9,5 3-vaihde km/h # 0 25 Hammaskehätyyppiset vetonavat vakio Suljetut öljykylpyiset vetonavat lisävar. vakio vakio vakio vakio vakio vakio RENKAAT Edessä 18.4 R /70R34 520/70R34 600/65 R34 600/65 R34 750/65 R26 750/65 R26 Takana 360/70 R20 360/70 R20 360/70 R20 420/65 R20 420/65 R20 420/65 R20 420/65 R20 OHJAAMO SR-vakio SR-vakio SR-vakio SR-vakio SR-vakio SR-Deluxe SR-Deluxe Istuin vakio deluxe deluxe deluxe deluxe deluxe deluxe Lisäistuin lisävar. vakio vakio vakio vakio vakio vakio 3-portainen raitisilmapuhallin vakio Lämmityslaite vakio Ilmastointilaite lisävar. lisävar. lisävar. lisävar. lisävar. lisävar. vakio Radio/CD lisävar. vakio vakio vakio vakio vakio vakio MITAT Pituus pöydällä ilman jakajia m 8,68 8,68 8,68 8,68 8,68 9,10 9,10 Kuljetuskorkeus m 3,50 3,65 3,65 3,65 3,65 3,65 3,65 Kuljetusleveys vakiopöydällä m 3,85 4,30 4,30 4,60 4,60 4,90 4,90 Kulj.lev ilman pöytää vakiorenkailla m 2,83 3,04 3,04 3,12 3,12 3,30 3,30 Maavara m 0,43 PAINO Vakio pöytä ja silppuri kg LISÄVARUSTEET 4-veto ilmastointi pystyterä kuraveitsisarja tasauspyörästön lukko tappio-/puintimonitori kivikynnys pöytävaunu seulaston rinnejatke hankalevysarja ruumentenlevitin # Nopeudet voivat vaihdella rengaskoosta riipuen. Sampo Rosenlew -puimureiden tuotekehitys on jatkuvaa ja aktiivista. Siksi tehdas pidättää oikeuden tehdä muutoksia tuotteisiin ennakolta ilmoittamatta ja ilman velvoitetta tehdä vastaavia muutoksia jo valmistettuihin puimureihin. Jotkut tämän esitteen kuvista ovat kansainväliseen käyttöön tarkoitetusta aineistosta, mistä johtuen joissain yksityiskohdissa saattaa olla alueellisia tai maakohtaisia eroavaisuuksia. Tarkista tiedot myyjältäsi.

24 SAMPO ROSENLEW OY Konepajanranta 2, PL PORI Puh Fax SATAGRAFIA / 91122

tuottavaa puintia hillittyä voimaa puhdistuksen edelläkävijä huolellista erottelua kehittynyttä ajoergonomiaa

tuottavaa puintia hillittyä voimaa puhdistuksen edelläkävijä huolellista erottelua kehittynyttä ajoergonomiaa tuottavaa puintia Tehokkuus leikkuupöydällä parantaa tuottavuutta hillittyä voimaa Pienemmällä kulutuksella sama teho puhdistuksen edelläkävijä Markkinoiden helpoin ja nopein puhdistaa huolellista erottelua

Lisätiedot

COMIA C4 C6 C8 KOKOLUOKKANSA EDELLÄKÄVIJÄ

COMIA C4 C6 C8 KOKOLUOKKANSA EDELLÄKÄVIJÄ COMIA C4 C6 C8 KOKOLUOKKANSA EDELLÄKÄVIJÄ TUOTTAVAA PUINTIA Tehokkuus leikkuupöydällä parantaa tuottavuutta HALLITTUA VOIMAA Pienemmällä kulutuksella sama teho PUHDISTUKSEN EDELLÄKÄVIJÄ Markkinoiden helpoin

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

ÖLJY KASVIEN PUINTITEKNIIKKA

ÖLJY KASVIEN PUINTITEKNIIKKA ÖLJY KASVIEN PUINTITEKNIIKKA Suomessa puitavat öljykasvit rypsi öljypellava rapsi Rypsin puinti Oikeaan aikaan liikkeellä Korjuukypsä kun kasvuston yleisväri harmaa Lidut muuttuvat keltaisesta harmaaksi

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA M5-SARJAN ISO MEPU-VAUNUKUIVURI LUOTETTAVAAN JA LAADUKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun uuden käytännöllisen M5-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen ja

Lisätiedot

LEIKKUUPUIMUREIDEN TEKNISIÄ MITTOJA

LEIKKUUPUIMUREIDEN TEKNISIÄ MITTOJA PPA 1 03400 VIHTI 913-4E211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENOINEERING IN AORICULTURE AND FORESTRY Hannu Laurola LEIKKUUPUIMUREIDEN TEKNISIÄ MITTOJA VAKOLAN TIEDOTE

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

When Innovation & Nature Combine

When Innovation & Nature Combine When Innovation & Nature Combine Yhdellä pystyruuvilla 8 14 16 sto Mixell 8 10 12 14 16 Kahdella pystyruuvilla 20 22 sto Mixell 20 22 24 26 30 Kolmella pystyruuvilla 40 30 sto Mixell 30 35 40 45 RMH lla

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet - helppokäyttöisyys, tarkkuus ja varmuus RCW-levittimet ovat tarkoitettu

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250 Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit ostaa kaikki osat myös erikseen. Nilfisk Performer All-in-1

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 18 SR Uusi sarja,

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm -RAKENNUSSIRKKELI RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 4,0 (otto 4,82) kw/400v, 2800 r/min, IP 54, sähkömagneettisella jarrulla Kuvan sirkkeli lisävarustein. ESKO-rakennussirkkeli on kovaan ammattikäyttöön tarkoitettu

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

NEW HOLLAND CX5OOO & CX6OOO CX5O8O I CX5O9O I CX6O8O I CX6O9O

NEW HOLLAND CX5OOO & CX6OOO CX5O8O I CX5O9O I CX6O8O I CX6O9O NEW HOLLAND CX5OOO & CX6OOO CX5O8O I CX5O9O I CX6O8O I CX6O9O 2 3 CX5000-CX6000. UUTTA TEHOKKUUTTA PUINTIIN. HUIPPULUOKAN KAPASITEETTI New Holland CX5000 ja CX6000 -puimurit mahdollistavat ennen näkemättömän

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA Uudessa M5-sarjassa on panostettu varmatoimisuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Sen jalostettu kuivausteknologia varmistaa laadukkaan ja energiatehokkaan lopputuloksen. UUSI ISO MEPU-

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

TALVI 2012-2013 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA WWW.ALA-TALKKARI.FI

TALVI 2012-2013 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA WWW.ALA-TALKKARI.FI TALVI 2012-2013 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA Sisällysluettelo Yleistä yrityksestä/sisällysluettelo 1 SL 1400 - hiekoitin 2 2-torviset v-lingot 3-4 1-torviset v-lingot 5-6 Poikittaisruuvilingot

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT FESTIVO UFFET PRO TRJOILUVUNUT TEKNISET TIEOT: PRO LH-45-H, PRO LH-45-39946 Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille () ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin kuuluvat

Lisätiedot

HR46x METSÄHARVESTERI. Ylivoimaa harvennukseen

HR46x METSÄHARVESTERI. Ylivoimaa harvennukseen HR46x METSÄHARVESTERI Ylivoimaa harvennukseen Vain taloudellisesti kannattavalla yritystoiminnalla on tulevaisuutta tämä pätee myös metsässä. Metsä Kun metsässä kasvatetaan puuta, pyritään sen tuotanto

Lisätiedot

UUsi MAssEY FERGUsON -MAllistO kokoluokassa 82-102 hv

UUsi MAssEY FERGUsON -MAllistO kokoluokassa 82-102 hv TEHOKAS JA KETTERÄ Uusi MASSEY FERGUSON -mallisto kokoluokassa 82-102 hv Suunniteltu huipulle. Perimämme juontaa vuosikymmenien taakse. Kautta aikojen olemme valmistaneet laadukkaiksi ja kestäviksi tunnettuja

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

Lakaisukoneet SR 1601

Lakaisukoneet SR 1601 Ainutlaatuinen pölynhallintajärjestelmä on ylivoimainen. Tekniikka kontrolloi ilmassa olevia pölypartikkeleita tehokkaan DustGuard vesisumutuksen avulla. Vähemmän pölyä tarkoittaa myös vähemmän lakaisua

Lisätiedot

Talvi 2014-2015 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET WWW.ALA-TALKKARI.FI

Talvi 2014-2015 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET WWW.ALA-TALKKARI.FI Talvi 2014-2015 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET Sisällysluettelo Yleistä yrityksestä/sisällysluettelo 1 SL 1400 - hiekoitin 2 2-torviset v-lingot 3-4 1-torviset v-lingot 5-6 Poikittaisruuvilingot 7-11 Veljekset

Lisätiedot

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 2 Pientraktorit 1015 Ajoleikkuri Runko Vaihteisto Vakionopeudensäädin 96 cm 15 hv Kohler Courage terästä, matalalattiarakenne 15 x 6,5 / 20 x 10 46 cm hydrostaattinen, jalkapoljinhallinta

Lisätiedot

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin

Lisätiedot

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun S-sarjan uudet, kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti, energiatehokkaasti

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 75-SR Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

Kaapelikelavaunu JKS 750V

Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu

Lisätiedot

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa PITKÄPUOMI KAIVUKONE UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Sivu 2 ENTREPOT TRADE OY Käyttäjät sen tietävät!

Lisätiedot

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90 Mukava ja turvallinen ohjaamo, jonka ergonomia on esimerkillinen Vankka hydrodynaaminen vaihteisto tehokasta voimansiirtoa varten, huoltovapaat monilevyjarrut Erittäin hiljainen: ohjaamon äänitaso vain

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

John Deere C670 -leikkuupuimuri

John Deere C670 -leikkuupuimuri John Deere C670 -leikkuupuimuri Uusi C670 -puimuri Olet kylvänyt pellon. Olet lannoittanut sen. Olet suojannut sen rikkakasveilta, tuhohyönteisiltä ja kasvitaudeilta. Sadonkorjuun aikaan odotat saavasi

Lisätiedot

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Jeantil lannanlevitysvaunut

Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil SA perheyhtiön historia ulottuu 1800-luvulle saakka. Päätuotteena viimeisten 50 vuoden ajan on ollut lannanlevitysvaunut. Sillä alalla Jeantil on tunnettu tehokkaiden

Lisätiedot

1270E- / 1470E-Harvesterit

1270E- / 1470E-Harvesterit 1270E- / 1470E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan harvesterien kehittyneet tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL Rev. 108A FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 35-8 Tällä kaivat jo perustuksia,

Lisätiedot

PÖTTINGER TOP / TOP C

PÖTTINGER TOP / TOP C PÖTTINGER TOP / TOP C Kaksiroottorinen karhotin sivu- ja keskikarhotukseen Kaikki tiedot saatavissa internetistä 97+027.15.0813 Kaksiroottoriset karhottimet monipuoliseen käyttöön PÖTTINGER tarjoaa nyt

Lisätiedot

Antilta odotettu UUTUUS

Antilta odotettu UUTUUS Antilta odotettu UUTUUS Tehokas, nopea ja edullinen vaunukuivuri Saatavana myös E-suoravetoelevaattorilla Antti VACBOOST vaunukuivurit C205-20.5m 3 C5-.5 m 3 C320-32.0 m 3 C365-36.5 m 3 Kätevin ratkaisu

Lisätiedot

BETONISEKOITIN 10 / 80 / 140 BETONISEKOITIN 30 / 100 / 170

BETONISEKOITIN 10 / 80 / 140 BETONISEKOITIN 30 / 100 / 170 KOTIMAISET TUOTTEET BETONISEKOITIN 10 / 80 / 140 Pientalorakentajille ja ammattilaisille kestävä ja tehokas valovirtamoottorilla varustettu ESKObetonisekoitin. Tilavan rummun ja tarkasti optimoitujen sekoitussiipien

Lisätiedot

LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA

LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA SYKSY - TALVI 09 LUMILINGOT JA HIEKOITTIMET ALA-TALKKARILTA Sisällysluettelo Yleistä yrityksestä/sisällysluettelo 1 SL 800 ja 1300 - hiekoittimet 2 2-torviset v-lingot 3-4 1-torviset v-lingot 5-6 Poikittaisruuvilingot

Lisätiedot

TEHNIKA tukkivannesahat

TEHNIKA tukkivannesahat TEHNIKA tukkivannesahat Maahantuonti ja myynti Veistokone-fi Espoo myynti@veistokone.fi 040-779 8800 Tehnika tukkivannesahat TEHNIKA AUCE TEHNIKA AUCE on Latvialainen yhtiö, joka on perustettu vuonna 1993.

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä vieskanmetalli.com Tarkka kylvösyvyys kylkipyörällä Parempi oljen katkaisu Tarkka syöttömääränsäätö Suuri rengaskoko Pieni vetotehontarve 2 3 Patentoitu tarkkuusvannas

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

CLAASin teholuokka. Ensimmäinen luokassaan APSvarustuksella.

CLAASin teholuokka. Ensimmäinen luokassaan APSvarustuksella. AVERO 240 160 Riippumattomuutta. CLAASin teholuokka. Ajankohta on otollinen. Kaikki puhuu täydellisen sadon laadun puolesta. CLAASin AVERO on ihanteellinen puimuri pienemmille ja keskisuurille tiloille,

Lisätiedot

VAKOLA. 1961 Koetusselostus 396

VAKOLA. 1961 Koetusselostus 396 it01 Helsinki Rukkila VAKOLA 22Helsinki 43 41 61 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1961 Koetusselostus 396 KÖLA-LEIKKUUPUIMURI

Lisätiedot

FAHR-LEIKKUUPUIMURI itsekulkeva, malli MDL

FAHR-LEIKKUUPUIMURI itsekulkeva, malli MDL VAKOLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 48 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1959 Koetusselostus 293 FAHR-LEIKKUUPUIMURI itsekulkeva, malli MDL Koetuttaja:

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

Perunan käsittely- ja varastointikoneet

Perunan käsittely- ja varastointikoneet Perunan käsittely- ja varastointikoneet Sähkömoottorin käyttämä hydraulinen veto Portaattomasti säädettävät kuljettimien nopeudet Polyureetaanista valmistetut puhdistus- ja lajittelurullat Koneet perunan

Lisätiedot

Cold Line -kylmäkalusteet

Cold Line -kylmäkalusteet Cold Line -kylmäkalusteet ENERGIATEHOKKUUS SÄÄSTÄÄ LUONTOA JA KUSTANNUKSIA Cold Line Elintarvikkeiden ja juo Cold Line -tuoteryhmä on eurooppalaisen kylmäkalustestandardin mukainen, erityisesti ravintoloiden

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! VAHVAA VOIMAA YC 230 LCLR-8 Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS. FAHR-LEIKKUUPUIMURI itsekulkeva, malli MDL

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS. FAHR-LEIKKUUPUIMURI itsekulkeva, malli MDL VALTION VAKOLA 40/ Helsinki Rukkila Helsinki 43 41 61 kik Pitäjänmäki MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1962 Koetusselostus 436 FAHR-LEIKKUUPUIMURI

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 60 SR 0 Toleranssi nyt myös

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V 1581 PRO Vaativalle käyttäjälle, vaativiin olosuhteisiin kehitetty tehokas kaksivaihelinko. Puhdistaa lumen tehokkaasti ajoväylältäsi. Pureutuu läpi kovan ja jäisen lumivallin. Varustettu tehokkaalla kaksivaihemekanismilla.

Lisätiedot

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n Das ist Spitzen-Qualität RAKENNUSSAHA ts 315 GT 5277 0901 moottori 230 V, 2,2 kw 5277 0902 moottori 400 V, 3,0 kw 5277 0903 moottori 400 V, 4,2 kw Vakiovarusteena joko katkaisuohjain tai liukupöytä. Tukeva

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi Numatic, WV-470 Erinomainen, tehokas imuri veden imurointiin. Vakiovarusteena alumiiniputkisarja. Alumiiniputket ovat ruostumattomat ja teräsputkia kevyemmät. Tritex suodatinta käytettäessä myöskin pöly

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postiosoite Kaarela 1949 Puh. Helsinki 89279 Rautat. as. Pitäjänmäki Koetusselostus 7 VASARAMYLLY PIKKU-TURVA. Ilmoittaja ja valmistaja: Keskitys 0 y, Helsinki

Lisätiedot

team TOBROCO Pienkuormaajat V362 D204SW D254SW D263SW V4502T D263SW X-tra V5003 V5003 X-tra V6004T V6004T X-tra

team TOBROCO Pienkuormaajat V362 D204SW D254SW D263SW V4502T D263SW X-tra V5003 V5003 X-tra V6004T V6004T X-tra team TOBROCO V362 D204SW V452T HD D254SW V452T X-tra HD D263SW V4502T D263SW X-tra V4502T D337TX-tra V5003 V5003 X-tra V6004T V6004T X-tra Pienkuormaajat GiANT -pienkuormaajat Täyttääkseen asiakkaittensa

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Eerolan tila, Palopuro SYKSY 1. Kesän kasvukausi Kesän kasvukausi on takana ja tähkät ovat tuleentuneet eli viljat ovat korjuukypsiä. Kesän aikana maanviljelijä on joutunut ruiskuttamaan viljan tuholaiseläinten ja homeiden yms. aiheuttamien

Lisätiedot

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella Huipputehokas imuri 14-suodatuksella Nykyisin havaittavana kehityksenä on allergioiden yleistyminen ja olemmekin keskittyneet tarjoamaan siihen ratkaisuja. llä voidaan imeä likainen ilma imuriin ja erinomaisen

Lisätiedot

Comia. Leikkuupuimurin käyttöohje. Sampo - Rosenlew Oy PL 50 28101 PORI. 0814372 04/2015 Suomi

Comia. Leikkuupuimurin käyttöohje. Sampo - Rosenlew Oy PL 50 28101 PORI. 0814372 04/2015 Suomi Comia Leikkuupuimurin käyttöohje Sampo - Rosenlew Oy PL 50 28101 PORI 0814372 04/2015 Suomi ALKUSANAT Tämän kirjan tarkoituksena on auttaa käyttäjää tutustumaan puimuriin. On tärkeää, että puimurin käyttäjä

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Pesu- ja lakaisukoneet

Pesu- ja lakaisukoneet Saatavana kolme erilaista mallia, LPG-Hypridi, Diesel-Hybridi ja epowerakkutoiminen malli. tarjoaa ennätyksellistä suorituskykyä, korvaamalla tehonsyöjän, runsaasti huoltoa vaativan hydraulisen järjestelmän

Lisätiedot

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT FIN 2012 MAAKAUHAT Maakauha 400 400 1400 155 365 Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

45 90 45 30 mm mm mm mm 305 305 x 335 305 x 305. Moottori Nopeus Pienin Ø kw AC m/min mm

45 90 45 30 mm mm mm mm 305 305 x 335 305 x 305. Moottori Nopeus Pienin Ø kw AC m/min mm Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Meba Eco-Line 335 DGA 600 45 90 45 30 305 305 x 335 305 x 305 335 500 x 335 335 x 335 330 320 x 335 320

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

ST STW40. Suuri teho, ylivertainen luotettavuus ja maksimimukavuus yhdistettynä kompakteihin mittoihin ja äärimmäiseen ketteryyteen.

ST STW40. Suuri teho, ylivertainen luotettavuus ja maksimimukavuus yhdistettynä kompakteihin mittoihin ja äärimmäiseen ketteryyteen. ST STW40 K U B O T A - D I E S E LT R A K T O R I Suuri teho, ylivertainen luotettavuus ja maksimimukavuus yhdistettynä kompakteihin mittoihin ja ääriäiseen ketteryyteen. Koe teho ja mukavuus aivan uudella

Lisätiedot