TIETOARKKU TAKAHUHDIN KOULU 1/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOARKKU TAKAHUHDIN KOULU 1/2015-2016 11.8.2015"

Transkriptio

1 TIETOARKKU TAKAHUHDIN KOULU 1/

2 Yhteinen kouluvuosi alkaa jälleen Kesä ei ole ollut lämmin, mutta siitä huolimatta kouluvuosi alkaa jälleen. Arjen aherrus, läksyt ja kokeet ovat koululaisilla edessä. Nukkumarytmit ja koulun tavat ovat jälleen mielissä. Tästä se lähtee. Toivotan kaikki oppilaat ja heidän huoltajansa tervetulleiksi kouluun. Erityisesti toivotan tervetulleiksi uudet ekaluokkalaiset, seiskaluokkalaiset sekä muut Takahuhtiin tulevat uudet oppilaat myös muille luokka-asteille. Tässä Tietoarkku 1 lehtisessä on pyritty esittämään koulun perusasiat ja käytänteet. Tämä kannattaa säilyttää, mutta se löytyy myös koulun kotisivuilta. Sieltä löytyvät myös tulevat Tietoarkut. Suurimmat muutokset koulun arjesta löytyvät B-talon eli pienten puolen pihalta. Päiväkodin rakentaminen alkaa lähiaikoina. Työmaa-alue aidataan, joten sinne ei ole kulkua. Piharemontti on suurelta osalta valmis koulun alkaessa, mutta osaa alueesta työstetään vielä koulun alkaessa. B-talon pihaan kuljetaan syksyn ajan pääportista ja kentän päädystä. Liikenne tulee olemaan suuri haaste, varsinkin Hintsankadulla B-rakennuksen tienoilla, niin remontin aikana kuin päiväkodin aloittaessa toiminnan vuoden vaihteessa. Selitän liikenteestä enemmän omassa kohdassaan tässä kirjasessa. Se osa kannattaa lukea tarkkaan. Takahuhdin koulun osalta ei suuria muutoksia ole tullut. Henkilökunta vaihtuu jonkin verran, mutta se on aivan luonnollista isossa talossa. Uudet kasvot tuovat aina jotain uutta. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä Tällöin nykyiset 1-5 luokkalaiset oppilaat alkavat noudattaa uusia säädöksiä. Nykyiset 6-9 luokkalaiset käyvät perusopetuksensa loppuun vanhaa opetussuunnitelmaa noudattaen. Pidän aiheesta tilaisuuden syksyllä, jossa kerron asiasta tarkemmin. Kirjoitan OPS 2016 aiheesta myös tulevissa tietoarkuissa. Muistutan tässä vaiheessa vanhempia siitä, että Some-juttujen kanssa täytyy olla tarkkana. Meidän on yhdessä opetettava lapselle etiketti, miten pitää toimia. Esim. Whatsup on oiva yhteydenpito väline, mutta myös erinomainen keino kiusata tai käyttää valtaa. Vallankäytöllä tarkoitan esim.poistan ryhmästä tai pääset ryhmään, jos teet niin kuin tahdon yms. Näiden asioiden selvittäminen ei ole lainkaan mukavaa. Some asia koskee niin ysiluokkalaisia kuin ekaluokkalaisia, ja kaikkia siltä väliltä. Takahuhdin koululla on aktiivinen vanhempainyhdistys. Yhdistys kerää vanhan voiman rinnalle uutta voimaa aina yhdistyksen syyskokouksessa. Suosittelen kiinnostuneita tulemaan mukaan. Voitte myös kysellä nykyaktiiveilta toiminnasta etukäteen. Yhdessä tekeminen ei tee osallistumisesta liian raskasta ja yhdessä tekeminen on hauskaa. Toivotan kaikille hyvää kouluvuotta sekä voimia myös kotiväelle arjen aherruksessa. Hyvää syksyn alkua kaikille, Sami Nykänen Rehtori Takahuhdin koulu

3 Opettajat lukuvuonna Aalto Eeva lehtori Käsityö TS Boedeker Markus lehtori Käsityö, TN, Bister Markus Tuntiopettaja Terveystieto, liikunta, Lv. 7B Flyktman-Myllymäki Tiina lehtori Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 8C Fröjdahl Kristiina lehtori Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 9C Hakola Elisa lehtori Matematiikka, ATK, Herrala Anssi lehtori Lehtori Matematiikka, FK, LV 7D JOPO -luokan opettaja, LV. 9J Herrala Satu Hovi Juli Luokanopettaja Liikunta Issakainen Susanne lehtori Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv. 9B Javanainen Juha tuntiopettaja Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 8E Kojola Merja lehtori Liikunta, Kolari Heli lehtori Ruotsi, saksa, Lv. 7C Korkeamäki Johanna lehtori Uskonto, elämänkatsomustieto, Lv. 8F Kuusipalo Eija tuntiopettaja Matematiikka, fysiikka, kemia, Lv. 7A Laarko Johanna Tuntiopettaja Kotitalous Lampinen Jari lehtori Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 9E Lassila Maria tuntiopettaja S2, suomi toisena kielenä 1-9 lk Lepola Pia lehtori Biologia, Maantieto, Lv 7E Luimula Sami lehtori Liikunta Merivirta Mirka Erityisopettaja Erityisopetus Myllymäki Esko lehtori Opinto-ohjaus Mäkinen Timo erityisopettaja Erityisopetus rehtori Nykänen Sami Ojanperä Hanna Tuntiopettaja Englanti, Lv. 7F Oksala Virpi lehtori Kotitalous, Pajakkala Anna-Mari lehtori Englanti, ranska, Papunen Sari tuntiopettaja Ruotsi, saksa, Lv. 9D Pertovaara Heidi Tuntiopettaja Englanti, ruotsi, saksa, Lv. 8B Pitkänen Enni Tuntiopettaja Musiikki Raatikainen Anu lehtori Opinto-ohjaus Ranta Kirsi lehtori Matem. fysiikka, kemia, LV. 8A Rantanen Tuula lehtori Erityisopetus Rinta-Jouppi Urpo lehtori Matem., fysiikka, kemia, Lv 9A Selin Jouni apulaisrehtori Toura Tiina nuoriso-ohjaaja JOPO-luokka Uusitalo Matti lehtori Biologia, maantieto Wiena Irene lehtori Matem., fysiikka, kemia, Lv 8D Vuento Taina lehtori Kuvataide, Lv 8G

4 Kati Ylinen 1-3 Erityisluokanopettaja Arja Järvinen 1A Luokanopettaja Antti Kestilä 1B Luokanopettaja Karita Laine 1C Luokanopettaja Anna Huovinen 1D Luokanopettaja Niina Parkkila 1E Luokanopettaja Heli Tiusanen 2A Luokanopettaja Mikael Relander 2B Luokanopettaja Jenni Satama 2C Luokanopettaja Mira Virta Riitta Sompa-Hokkanen Salme Halme 2D 3A 3B Luokanopettaja Luokanopettaja Luokanopettaja Jussi Lyly Noora Patokoski 3C 3-4D Luokanopettaja Luokanopettaja Leila Auru 4A Luokanopettaja Kristiina Pyylampi 4B Luokanopettaja, Jussi Lyly 4C Luokanopettaja Kirsi Väntsilä 5A Luokanopettaja Juli Hovi 5B Luokanopettaja Elina Suolahti 5C Luokanopettaja Johanna Harju 5D Luokanopettaja Maria Paananen 6A Luokanopettaja Simo Wallin 6B Luokanopettaja Päivi Laakkonen 6C Luokanopettaja Sanna Nykänen Jukka Hämäläinen Heli Kolari Anna-Mari Pajakkala Heidi Pertovaara Sari Papunen Eeva Regan Katja Lehtiniemi-Tiura Sirpa Kukkurainen Outi Kuusela Tuomas Salminen Kirsi Formulahti Nina Seppä Petra Järvinen Merja Jokela Kristiina Särkimäki Nelli Lyijynen Tanja Niemi Maarit Kuotola Lehtori, tekstiilityö Lehtori, tekninen työ Lehtori, saksa Lehtori, Ranska Tuntiopettaja, saksa Lehtori, saksa Lehtori, englanti Lehtori, englanti/venäjä Erityisopettaja Erityisopettaja Tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja, kerho Koulunkäynnin ohjaaja, kerho Koulunkäynninohjaaja, kerho Koulunkäynninohjaaja, kerho Koulunkäynninohjaaja, kerho Koulunkäynninohjaaja, kerho Koulunkäynninohjaaja, kerho Kerho

5 Mari Juntunen Kerho Takahuhdin koulun yhteystiedot Osoite vuosiluokat hallinto, A-talo/yläkoulu Hanhenmäenkatu 2, Tampere vuosiluokat 0-4, B-talo/alakoulu Hintsankatu 4, Tampere Opettajien ja ohjaajien sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi Rehtori Sami Nykänen, , sami.nykanen@tampere.fi Apulaisrehtori Jouni Selin, , jouni.selin@tampere.fi Oppilaanohjaaja Esko Myllymäki, esko.myllymaki@tampere.fi Anu Raatikainen, anu.raatikainen@tampere.fi Koulukuraattori Johanna Niiranen, ,johanna.niiranen@tampere.fi Johanna Virtanen, Lisätietoa kuraattoreista myöhemmin Koulupsykologi Heidi Koponen, , heidi.koponen@tampere.fi Toimisto Koulusihteeri Tarja Ala-Jaskara (elokuun) tarja.ala-jaskara@tampere.fi Koulusihteeri Susanna Nurmi, , kirsi.s.nurmi@tampere.fi, A-talo/yläkoulun puoli Koulusihteeri Sanna Suvanto sanna.suvanto@tampere.fi, B-talo/alakoulun puoli Vahtimestari Helena Hyöky-Myllyoja helena.hyoky@tampere.fi <- ENSISIJAISET YHTEYDENOTOT Timo Manninen timo.t.manninen@tampere.fi Terveydenhoitaja Mervi Chrapek, , mervi.chrapek@tampere.fi Anu Montonen (ti-ke), , anu.montonen@tampere.fi vastaanotto Takahuhdin terveysasemalla, Hintsankatu 4, klo Keittiö A-talo/yläkoulu keittiö B-talo/alakoulu keittiö

6 5-9/yläkoulurakennus, 1-4/ alakoulurakennus Opettajainhuone puh Erityisopettaja puh /Rantanen, / Kukkurainen, / Herrala, Kuuselan puhelin ilmoitetaan myöh. Kotitalousluokka puh ATK-luokat puh Tekstiilityö puh Tekninen työ puh Fysiikan luokat puh Liikunta puh Hammashoitola puh AP/IP-kerho ja Lukuvuoden päivittäinen aikataulu TUNTI LUOKAT LUOKAT HUOM. 1. TUNTI VÄLITUNTI min siirtymä 2. TUNTI oppitunnin alussa aamunavaus VÄLITUNTI koko koulun ulkovälitunti 3. TUNTI VÄLITUNTI RUOK RUOKAILU TUNTI tai 4. VÄLITUNTI TUNTI RUOKAILU VÄLITUNTI KIPSA ja kaikkien ulkovälitunti 6. TUNTI VÄLITUNTI 5 min siirtymä 5 min siirtymä 7. TUNTI JAKSOT 7-9.lk jakso jakso jakso jakso TYÖ- JA LOMA-AJAT Lukuvuosi Syyslukukausi , Syysloma Kevätlukukausi Pääsiäinen , helatorstai , pe vapaa Talviloma

7 Vanhempainillat alustava aikataulu 1.lk ti klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa 2.lk ke klo 17.30, luokissa Kielivalintainfo 2. lk vanhemmille ti klo 18 alkaen A-talon auditoriossa 3.lk ke klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa, 3-4 D ilmoittaa, kumpi aika on oikea 4.lk to klo 17.30, opettaja ilmoittaa paikan 5.lk to klo 18.30, opettaja ilmoittaa paikan 6.lk ke klo opettaja ilmoittaa paikan Seiskailta 6. Luokkalaisten vanhemmille to klo ja klo lk ti klo 18 alkaen, aloitus ruokala 8.lk ti JOPO-info todennäköisesti viikolla 10 9.lk Ammatinvalintainfo, aika myöhemmin Oppilaan, huoltajan sekä opettajan oikeudet ja velvollisuudet Takahuhdin koulussa noudatetaan ja kunnioitetaan oppilaskunnan hyväksymiä, vanhempain yhdistyksen johtokunnan ja koulun johtoryhmän hyväksymiä oppilaan, huoltajan ja opettajan oikeuksia ja velvollisuuksia. Oppilaalla on oikeus: - saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta - saada turvallinen, monipuolinen, tasapainoinen ja tasa-arvoinen oppimisympäristö - saada tukea kasvuun ja oppimiseen - saada riittävän usein tietoa opintojensa edistymisestä ja arvioinnin perusteista - ilmaista oma mielipiteensä sekä tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä - kuulua kouluyhteisöön Oppilaan velvollisuus on: - käydä koulua ja osallistua opetukseen säännöllisesti - noudattaa koulun järjestyssääntöjä ja toimintaohjeita sekä opettajan antamia ohjeita - käyttäytyä asiallisesti ja noudattaa hyviä tapoja sekä kunnioittaa koulun arvoja - tehdä annetut tehtävät huolellisesti - huomioida toiset oppilaat ja opettajat ja olla suvaitsevainen - huolehtia itsestään ja tavaroistaan sekä kouluympäristöstään Oppilaan huoltajalla on oikeus: - saada tarvitsemansa tiedot, jotka liittyvät oppilaan koulunkäyntiin - tulla kuulluksi tärkeissä oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa - päättää oppiaineita ja oppimääriä koskevista valinnoista yhdessä oppilaan kanssa - saada perustelu kurinpito yms. toimista sekä tieto poissaoloista - luottaa, että koulu hoitaa perustehtävänsä - saada tukea oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa

8 Oppilaan huoltajan velvollisuus on: - huolehtia siitä, että oppilas käy koulua ja että oppivelvollisuus tulee suoritettua - ilmoittaa poissaoloista - huolehtia oppilaan perusasioista ja järjestää asianmukaiset olosuhteet koulutehtävien suorittamista varten - olla yhteistyössä koulun kanssa oppilaan parhaaksi sekä ottaa selvää epäselvissä tilanteissa ja ilmoittaa koululle ongelmista, mm. kiusaamisesta - olla kiinnostunut oppilaan koulunkäynnistä ja tukea tätä siinä - tukea ja arvostaa koulun ja opettajien työtä ja esittää kritiikkiä perustellusti Opettajalla on oikeus: - opettaa ja ohjata oppilasta sekä toimia luokkatilanteissa työnjohtajana ja tehdä työtään niin, että luokassa on työrauha - arvioida oppilaan edistymistä, työskentelyä ja käyttäytymistä - käyttää annettuja rangaistusmahdollisuuksia hyvin perustein - tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä - saada palautetta työstään sekä tehdä työtään asianmukaisissa tiloissa ja asianmukaisilla välineillä - valvoa oppilaiden käyttäytymistä Opettajan velvollisuus on: - antaa laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta - olla vaitiolovelvollinen asioista, jotka koskevat oppilasta ja hänen perhettään ja käsitellä tahdikkaasti oppijan persoonaa ja yksityisyyteen liittyviä asioita - toimia häiriöiden eliminoimiseksi, puuttua kiusaamiseen ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista huoltajalle - käyttää opetukseen siihen varattu aika ja keskittyä opettamiseen ja ohjaukseen - kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautua häneen inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sekä ottaa erityisesti huomioon huolenpitoa ja suojelua tarvitsevat oppijat - antaa oppilaalle riittävän usein tietoa edistymisestä ja työskentelystä sekä arviointiperusteista ja antaa rakentavaa palautetta sekä kannustaa oppilasta Poissaolot Vastuu siitä, että oppivelvollinen lapsi täyttää oppivelvollisuutensa, on perusopetuslain mukaan lapsen huoltajalla. Oppilaan huoltaja on velvollinen ilmoittamaan oppilaan poissaolon syy luokanopettajalle tai luokanvalvojalle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Jollei ilmoitusta ole tehty, on luokanopettajan/luokanvalvojan selvitettävä poissaolon syy. Ilmoituksen voi tehdä Helmeen tai opettajanhuoneen puhelimeen. Oppilas selvittää tehdyt tehtävät ja läksyt ensisijaisesti oppilastovereilta. Pidemmissä poissaoloissa ohjeistuksesta vastaavat opettajat.

9 Oppilaan on saatava lupa kaikkiin etukäteen tiedettyihin poissaoloihin; esimerkiksi, jos koulupäivän aikana - oppilas haluaa osallistua merkittävään juhlaan, - oppilaan on käytävä lääkärissä, - oppilaan on osallistuttava johonkin tutkintoon - oppilas haluaa osallistua johonkin harrastustoiminnan kannalta tärkeään tilaisuuteen. Luvan enintään viiden päivän etukäteen tiedettyyn poissaoloon antaa huoltajan kirjallisesta pyynnöstä luokanopettaja tai luokanvalvoja, muutoin rehtori. Lupaa poissaoloon anotaan koulun toimistosta/kotisivuilta saatavalla lomakkeella ja se palautetaan luokanopettajalle tai luokanvalvojalle. Lomakkeen liitteeksi oppilas kerää opettajilta poissaolon aikana tehtävät läksyt ja tehtävät. Loma-anomukset on tehtävä hyvissä ajoin. Anomukset tulisi toimittaa koululle vähintään kaksi viikkoa ennen matkaa, jos kyseinen matka tällöin tiedossa. Vanhempien tulisi sijoittaa perheen yhteiset lomamatkat koulun loma-aikoihin. Kesken päivän koulusta poistumiseen oppilaan on saatava lupa opettajalta, luokanvalvojalta, terveydenhoitajalta tai rehtorilta. Poissaolon jälkeen huoltajan on selvitettävä poissaolon syy välittömästi Helmeen tai poissaolokirjaan, jonka oppilas toimittaa luokanopettajalle tai luokanvalvojalle. Lomamatkojen osalta tulemme kiristämään lupien myöntämistä. Jos matkoja on ollut peräkkäisinä vuosina, monta saman vuoden aikana tai matka vaarantaa koulun mielestä oppilaan opinnot, lupaa ei myönnetä. Lupa-anomus (joka löytyy esim. koulun kotisivulta) on täytettävä joka tapauksessa. Lomamatkojen aikana vanhemmat vastaavat opetuksesta. Koulu ei ole velvollinen järjestämään esim. erillisiä kokeita matkan takia. Mopo-koulu herättää keskustelua yläluokilla. Valitettavasti mopo-tunnit eivät ole syy olla pois koulusta, vaikka ajotunteja onkin hankala saada inhimilliseen aikaan, eli lupaa mopo-tunneille ei tule kouluaikana. Inssi-ajo katsotaan erikseen. Oppilaskuntatoiminta Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki peruskoulun oppilaat. Oppilaskunnan tehtävänä on järjestää oppilaiden yhteistoimintaa ja vapaata harrastustoimintaa sekä tehdä ehdotus tai antaa lausunto koulun järjestyssäännöistä ja muista koulun toimintaa koskevista asioista. Oppilaskunta voi tehdä ehdotuksia ja antaa lausuntoja opetussuunnitelmasta ja sen työsuunnitelmasta, oppikirjoista sekä muista hankinnoista. Oppilaskunta voi myös osallistua oppilashuoltoon. Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat A-talossa Sari Papunen sekä B-talossa Riitta Sompa-Hokkanen.

10 Luokan toiminta Kukin luokka valitsee itselleen luokan kokouksessa luottamusoppilaan ja hänelle sijaisen. Luottamusoppilas on luokkansa yhteisten asioiden hoitaja ja on mm. luokkansa edustaja oppilaskunnan hallituksessa. Opinto-ohjaus Peruskoulun opinto-ohjaajat ovat tavattavissa varmimmin koulupäivinä. Ohjeita yläkoulun liikuntatunneille Liikuntavarustus. Oppilaalla tulee olla erillinen liikuntavarustus mukanaan liikuntatunneilla. - Sisäliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttelyhousuja tai shortseja/trikoita, t-paitaa sekä sisäpelikenkiä (sukat jalassa ei saa liikkua). Tytöillä hiukset tulee olla kiinni liikuntatunnin ajan. - Ulkoliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttely-, tuuli- tai kevyttoppapukua sekä lenkkikenkiä. - Pyyhe. Tuntien jälkeen oppilaiden tulee käydä pesulla. - Lisäksi jokaisella oppilaalla tulee olla omat uimahousut/uimapuku sekä luistimet. - Kulkeminen liikuntatunneille ohjeistetaan myöhemmin. Sairastumisen jälkeen: Jos oppilas on ollut sairaana eikä pysty osallistumaan liikuntaan yksittäisellä oppitunnilla, oppilaan tulee tuoda tunnille huoltajilta lupalappu, jossa todetaan syy liikuntakieltoon. Tällaisissa tilanteissa oppilas seuraa opetusta kentän reunalta. Pitkäaikaiset loukkaantumiset / liikuntakiellot: Jos oppilas ei voi osallistua liikuntatunneille useammalla liikuntatunnilla, oppilaan tulee toimittaa liikuntakiellosta lääkärintodistus. Tällaisissa tilanteissa oppilas ei tule liikuntatunneille, vaan hän opiskelee muita oppiaineita apulaisrehtorin osoittamassa luokassa. Arviointi: Liikunta perustuu jatkuvaan näyttöön. Arvioinnissa huomioidaan mm. tuntiaktiivisuus ja yrittäminen, sääntöjen noudattaminen sekä toiminta reilun pelin hengessä. Lisäksi arviointiin vaikuttavat tunnilla osoitetut lajitaidot sekä fyysinen kunto. Kulkeminen Koululaiset, varsinkin yläkoululaiset joutuvat kulkemaan linja-autolla eri paikkoihin. Tämä pätee erityisesti yläkoulun liikunnan tunteihin, mutta myös muihin tapahtumiin. Koululaisilta odotetaan hyvää käytöstä ja rauhallista matkustamista. Koulu maksaa aina matkat koululta tapahtumapaikalle ja tapahtumapaikalta koululle. Koulu ei maksa oppilaille yksittäisiä lippuja kotoa suorituspaikalle, vaan ryhmä kokoontuu aamuisin koululle, josta ryhmä lähtee matkaan. Ryhmä palaa tapahtuman jälkeen yhteisellä lipulla koululle. Jos opettajan kanssa on sovittu, että oppilaat voivat tulla suoraan tapahtumapaikalle, tapahtuu tämä oppilaan omalla kustannuksella. Sama pätee iltapäivän matkalla kotiin. Koulu hoitaa matkan koululle, ei kotiin. Tämä muutos johtuu siitä, että olemme joutuneet siirtymään entistä enemmän matkakorttien käyttäjiksi.

11 Kesken koulupäivän ei liikuntatunneille saa mennä omilla kulkuvälineillä. Reunatunneille voi oppilas mennä omalla kulkuneuvolla, jos opettajan kanssa näin on sovittu (aamuisin ja iltapäivisin). Siirtymisten aikana on kiellettyä käydä kaupassa tai ravintoloissa. Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhoitajan vastaanotto on Takahuhdin terveysasemalla, Hintsankatu 4, 2. kerros. sähköposti: tai Terveydenhoitajan vastaanotto- ja puhelinaika on ma - pe klo , puh /Mervi tai /Anu. Koululääkärin vastaanotolle varataan aika terveydenhoitajalta. Oppilaan ei pidä tulla kouluun sairaana. Mikäli oppilas on lääkärin hoidon tarpeessa, hänen tulee hakeutua oman asuinalueensa terveysasemalle tai yksityislääkäriin. Kesken koulupäivän sairastuneen oppilaan lähettää kotiin opettaja tai terveydenhoitaja. Koulutapaturmissa ensiavun antaa joko opettaja tai terveydenhoitaja, ja hän ohjaa tarvittaessa oppilaan jatkohoitoon Hammashoito Takahuhdin koulun hammashoitola on Takahuhdin hammashoitola (huone 2), Hintsankatu 4, puh ja keskitetty ajanvaraus Oppilaita hoitavat hammaslääkäri, hammashoitaja ja suuhygienisti. Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille. 15 vuotta täyttäneeltä oppilaalta peritään peruuttamatta jätetystä hammaslääkärin vastaanottoajasta 33,80 maksu. Esteen sattuessa peruutus on tehtävä viimeistään vuorokautta ennen. Iltaisin ja viikonloppuisin peruutusilmoituksen voi jättää automaattiseen puhelinvastaajaan. Oppilashuolto Uusi oppilashuoltolaki on tullut voimaan Siinä erottuu yhteisöllinen oppilashuolto, yksilöllinen oppilashuolto sekä pedagoginen tuki. Yksilöllinen oppilashuolto (YHO) suunnittelee, koordinoi ja tutkii tilanteita. YHOon kuuluu kaikki toimijat ja se kokoontuu muutamia kertoja lukukaudessa. Meillä YHOn kokoukset pidetään koko koulun yhteisenä tai rakennuksittain. Näissä kokouksissa keskustellaan asioista yleisemmällä tasolla, jolloin nimiä ei käytetä, korkeintaan luokka mainitaan. Alakoulun YHOon kutsutaan mukaan välillä eskaripäiväkotien johtajia ja yläkoulun YHOon koulupolun edustajia muista kouluista. Yksilöllinen oppilashuolto (YKO) kattaa muut kuin kouluasiat. YKOn toimijoita ovat kuraattorit, psykologit, kouluterveydenhoitajat sekä koululääkärit. YKO erotetaan siis koulutyöstä. Asiat, jotka eivät liity tai vaikuta koulutyöhön, jäävät YKOn toimijoille eikä tule siis esim. opet-

12 tajan tietoon. Toimijat arvioivat tilanteen itsenäisesti. Vanhemmat ja lapsi/nuori voi valita osallistuuko YKOn työhön ja myös ketkä toimijat työhön osallistuvat. Pedagoginen tuki (PT) on koulun toimintaa oppilaan tukemiseksi ja opinnoissa auttamiseksi. Perusryhmä koostuu rehtoreista ja erityisopettajista sekä kyseessä olevan oppilaan luokanopettajasta / luokanvalvojasta. Tämä ryhmä kokoontuu vanhaan tapaan. HUOM!!!!!! Perustilanne on kerrottu yllä. Sekä YKOn että PTn väellä on mahdollisuus konsultoida toisiaan. Kouluasioissa lupaa ei tarvita, jos asiat liittyvät millään tavalla koulunkäyntiin tai kouluasioihin. Toki kaiken aikaa pyritään hyvään yhteistyöhön huoltajien ja oppilaiden kanssa. Käytännössä oppilashuollon eri toimijoiden kesken tehdään yhteistyötä lain kertomissa puitteissa. Erityisopetus Erityisopettajan antama opetus on niitä oppilaita varten, joilla on lieviä oppimis-, sopeutumis- tai lukivaikeuksia. Erityisopetus eriyttää, ei eristä; se pyrkii osaltaan edistämään oppimista ja sopeutumista. Erityisopetukseen yleensä päästään, ei jouduta. Oppilaat tulevat pienryhmään saamaan apua akuutteihin vaikeuksiin eikä sijoitus ole pysyvä. Oppilas on erityisopetuksessa ainoastaan sovittujen oppituntien aikana. Erityisopettajan tunneilla tehdään yleensä samoja tehtäviä kuin oppitunneilla. Osa-aikaiselle erityisopetukselle on oleellista integraatio, se toimii lomittain yleisopetuksen kanssa, sitä tukien. A-talon puolella erityisopettaja Tuula Rantasen tavoittaa numerosta ja erityisopettaja Mirka Merivirran tavoittaa puhelimitse numerosta tai välituntien aikana opettajainhuoneen puhelinnumerosta luokkien erityisopettaja Sirpa Kukkuraista voi tavoitella numerosta Outi Kuuselan puhelinnumero ilmoitetaan myöhemmin. Suositeltavaa on käyttää yhteydenpidossa Helmeä. Joustavalle pienryhmä jatkaa toimintaa A-talossa. Oppilaat pääsevät ryhmään erilaisista syistä. Jakso ryhmässä voi eri oppilailla olla eri pituinen. Joustavaa pienryhmää Takahuhdin yläkoulussa pitää tänäkin vuonna Timo Mäkinen. Alakoulun erityisopettaja Sirpa Kukkurainen vastaa tänä vuonna lähinnä 1-3 luokkien erityisopetuksesta. 3-5 luokkien laaja-alaisena erityisopettajana toimii Outi Kuusela.1-6 luokkien osalta erityisopetuksen suuntaus on entistä enemmän kahden opettajan käyttäminen, ns. samanaikaisopetus. Tällöin oppilailla on mahdollisuus olla mahdollisimman paljon omassa luokassaan. Koulukuraattori ja koulupsykologi Koulukuraattoriin eli koulun sosiaalityöntekijään vanhemmat voivat olla yhteydessä mm. silloin, kun nuorella on pulmia liittyen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, jos nuoren mieli on maassa tai jos hänen vapaa-aikaan liittyvät asiat huolestuttavat. Vanhemmat voivat olla koulupsykologiin yhteydessä mm. oppilaan oppimiseen, keskittymiseen tai tunne-elämään liittyvissä pulmissa. Nuori voi myös itse olla yhteydessä meihin, jos

13 hän haluaa jutella mieltä askarruttavista asioistaan tai elämän kriisitilanteista jonkun aikuisen kanssa. Voimme tehdä yhteistyötä vanhempien, opettajien ja koulun muunkin henkilökunnan kanssa oppilaan auttamiseksi. Yhdessä voimme miettiä sitä, mitä asioille voisi tehdä. Tarvittaessa voimme ohjata muiden tukipalvelujen piiriin, esim. sosiaalitoimi, perheneuvola ja nuorisopsykiatrian poliklinikka. Olemme molemmat yksilöllisen oppilashuoltoryhmän työntekijöitä ja tavoitteenamme on tukea oppilaiden koulunkäyntiä sekä yleistä hyvinvointia. Palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. NUORISOTYÖ TAKAHUHDIN YHTENÄISKOULUSSA Leinolan nuorisokeskuksen nuorisotyöntekijät tekevät kohdennettua työtä Takahuhdin yhtenäiskoululla. Työhön kuuluu mm. ryhmäytysten, teemapäivien sekä -tuntien suunnittelua ja toteutusta yhdessä koulun kanssa luokkalaisten kanssa työskentelevät nuorisotyöntekijät Aninka Voipio ja Simo Stenman tai soittamalla iltaisin nuorisokeskukseen. Leinolan nuorisokeskus: Aninka Voipio/ ja Simo Stenman/ Perhepiste Nopea Perhepiste Nopean palvelu on tarkoitettu vuotiaille tamperelaisille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen ongelmien varhaisessa vaiheessa. Nopea tukee perheitä esimerkiksi silloin, kun lapsen tai nuoren käytös huolestuttaa, vapaa-ajanviettotavoista on erimielisyyttä, tai keskusteluyhteys kotona ei toimi. Toimintaan kuuluu perhetapaamisia, ohjausta ja neuvontaa. Tapaamisia on 1 10 kertaa joko perheen kotona, alueen koululla tai Nopean toimitiloissa. Työskentely on luottamuksellista ja työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Yhteydenotto voi tapahtua perheen niin halutessa myös esim. koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan välityksellä. Perhepiste Nopea on osa Tampereen kaupungin Hyvinvointipalveluita ja sen palvelu on perheille maksutonta. Lisätietoja: Alakouluikäisten perheet voivat olla suoraan yhteydessä itäisen alueen työpariin, puh , tai sähköpostilla nopea.itainen@tampere.fi. (Muiden alueiden työparien yhteystiedot löytyvät osoitteesta Nuorten (13 17-vuotiaat) vanhemmat voivat ottaa yhteyttä puh tai sähköpostilla nopea@tampere.fi. Kiusaaminen Valitettavasti jokaisessa koulussa on jonkin asteista kiusaamista, vaikka kuinka yrittäisimme saada sen loppumaan. Pyrimme Takahuhdin koulussa puuttumaan kiusaamiseen ja selvittämään asian perusteellisesti. Molemmissa rakennuksissa selvitetään asiaa tietyn portaikon mukaan. Ensimmäisessä vaiheessa on tärkeää, että saamme tietoon asian, koska monet asiat tapahtuvat varjoissa. Asiasta voi kertoa esim. oppilaan omalle luokanopettajalle, luokanvalvojalle tai kenelle tahansa koulun toimijalle.

14 Kiusaamista on periaatteessa kolmenlaista: Kiusattu on kiusattu ilman omaa syytään, kiusattu onkin välillä kiusaaja eli tilanne vaihtelee sekä tilanne, jossa koko asia kääntyy toisin päin. Pyrimme selvittämään koko kuvion, emme pelkkää yhtä tilannetta. Kuuleminen on tärkeää ja voimme kuulla myös tilanteen ympärillä olleita oppilaita. Yleensä tilanteet ovat rauhoittuneet selvittelyn jälkeen. Pyydän vanhempia huomioimaan myös sen, että tilanne voi olla todellisuudessa toisenlainen kuin se, mitä oppilas on kotona kertonut. Pyrimme asioissa totuuteen. Tapaturmat Tampereen kaupunki on yhtenäistänyt koululaisten vakuutuskäytänteitä. Aikaisemmin eri tilanteisiin olevat vakuutukset olivat mahdollisesti eri yhtiöissä. Nyt oppilaat ovat pääosin yhden ja saman vakuutuksen alaisuudessa. - Vuoden alusta oppilaiden päävakuuttaja on LähiTapiola. - Myös käytänteisiin tulee jonkin verran muutoksia. Toiminta tapahtuu jatkossa seuraavalla tavalla: o Vahingon sattuessa asiasta ilmoitetaan vanhemmille, hätätilanteessa soitetaan aina ambulanssi, joka vie yleensä oppilaan Acutaan. Jos kyseessä on kiireetön tilanne, vanhemmat päättävät jatkosta. o Tästä eteenpäin vanhemmat voivat päättää itse, mihin he vievät lapsen hoi-toon. Tällöin he maksavat laskun ja laskuttavat vakuutusyhtiötä jälkikäteen. otapaturmista koulu täyttää vahinkolomakkeen, joka vanhemmilla pitää olla, kun he tekevät laskua. Tästä eteenpäin keskustelu korvauksista käydään vakuutus-yhtiön, ei koulun/kaupungin kanssa - Ryhmätapaturmavakuutus on voimassa muun muassa esi- ja peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman mukaisessa toiminnassa mukaan lukien käytännön harjoittelutyö, leirit ja luokka- ja esiopetusryhmän retket, kaupungin järjestämässä päivähoidossa mukaan lukien retket, kaupungin järjestämässä koululaisten aamu- ja iltapäiväkerho-toiminnassa, kaupungin järjestämässä nuoriso- ja kerhotoiminnassa, harrastuskerho-jen ja liikuntatoiminnan aikana, muilla kaupungin järjestämillä leireillä ja retkillä, va-paaehtoistyössä ja talkootyössä, erityisryhmien päivä- tai vastaavassa viriketoimin-nassa sekä kaupungin luottamushenkilöiden osalta luottamustoimeen kuuluvia tehtä-viä suoritettaessa. Vakuutus on lisäksi voimassa kaupungin päävastuullisesti järjes-tämien tilaisuuksien sekä kansalais- ja työväenopiston tms. aikana. - Vakuutus kattaa tapaturman hoitokulut, sisältäen hoitoon liittyvät matkat ja lääkärin määräämät ylimääräiset koulukyydit, 5000 euroon asti. Tapaturman aiheuttaman py-syvän haitan enimmäiskorvaus on euroa ja tapaturman aiheuttaman kuoleman korvaus 5000 euroa. Vakuutuksen omavastuu on 0 euroa. Vakuutus kattaa julkisen ja yksityisen hoidon. - Mikä on tapaturma? Äkillinen tapahtuma, joka johtuu ulkoisesta syystä ja aiheuttaa vakuutetulle vamman hänen sitä tahtomatta. Kompastuminen, kaatuminen, putoaminen, liukastuminen, isku, vääntyminen, viilto - Vamma à Murtuma, haava, katkeaminen, venähdys, revähdys, ruhje, sijoiltaanmeno, kuhmu, aivotärähdys - Mikä ei ole tapaturma? Rasitusmurtuma, Pidemmän ajan kuluessa syntynyt vaiva, esim. hiertymä, Tahallisesti aiheutettu vamma, Sairauksista aiheutuneet vammat

15 - Mitä vakuutuksesta korvataan? Hoitokulut yksityisellä tai julkisella ilman omavastuuta - Lääkärikäynnit, tutkimukset (ultra, röntgen, magneettitutkimus), leikkaukset, fysikaalinen hoito (max. 10 kertaa) Tapaturmissa kohtuulliset matkakulut tutkimuksiin ja hoitoihin Koulukyydit lääkärintodistuksella, jos ei voi vamman vuoksi kulkea kuten normaalisti Lääkkeet Tapaturman yhteydessä rikkimenneet silmälasit ja kypärät (enintään 500 e) - Mitä vakuutuksesta ei korvata? Saattajan matkakuluja Rikkimenneitä vaatteita, kännyköitä, koulutarvikkeita tai muita tavaroita ja varusteita Välillisiä kuluja, kuten puhelinkuluja, ruokailukuluja, ansionmenetyksiä - Jos tapaturma sattuu liikenteessä (esim. koulumatkalla skootterilla, bussissa tai henkilöautossa), tulee korvausta ensisijaisesti hakea liikennevakuutuksesta - Korvauksen haku Vanhemmat hakevat heille aiheutuneista kuluista korvauksen suoraan LähiTapiolasta netissä tai puhelimitse Hoitokuluista haettava korvaus ensin Kelasta Kaikki vakuutustapahtumaan liittyvät tositteet tulee säilyttää vuoden ajan - Vakuutusyhtiö ilmoittaa, jos tarvitsevat tositteita. Silloin asiakirjat voi lähettää postimaksutta. Jos sairauden tai vamman hoitamiseksi on ehdotettu jotakin tiettyä tutkimusta tai hoitotoimenpidettä yksityisellä sektorilla, korvattavuus selvitetään ennakkoon LähiTapiolasta lääkärin kirjoittaman E-lääkärinlausunnon avulla. - Maksusitoumuksia myönnetään vain yhteistyökumppaneille, esim. Dextraan LähiTapiola käsittelee vakuutustapahtuman ja toimittaa korvauspäätöksen korvauksenhakijalle Tarvittaessa voitte kysyä lisätietoa koululta. Asiasta lisää Esinevahingot Tampereen kaupunki ei pääsääntöisesti vastaa koulussa oppilaille tapahtuneista esinevahingoista. Esim. koulun naulakosta kadonneita takkeja ei korvata. Mikäli oppilas aiheuttaa toiselle oppilaalle jonkin esinevahingon, korvausvelvollisuus on vahingon aiheuttaneella oppilaalla tai hänen huoltajallaan. Oppilaiden silmälasien rikkoontuminen korvataan ainoastaan silloin, jos vahinko tapahtuu liikuntatunnilla ja lasien ollessa oppilaan päässä. Mikäli lasit rikkoontuvat muulloin (esim. välitunnilla), kaupunki ei korvaa vahinkoa. Työaineissa kuten esim. teknisessä työssä tai kemian laborointitöissä tapahtuneet vaatteiden vaurioitumiset korvataan, mikäli suojavaatteita on käytetty ohjeiden mukaisesti. Oppilaan koulun omaisuudelle aiheuttamat vahingot korvataan yleensä kaupungin toimesta. Ainoastaan silloin, jos voidaan osoittaa oppilaan tahallaan tai säännöistä ja ohjeista poikkea-

16 valla toiminnallaan aiheuttaneen vahingon, voidaan oppilas tai hänen huoltajansa asettaa korvausvelvolliseksi. Kun oppilaan vanhemmat haluavat hakea korvausta jostain vahingosta, tulee heidän täyttää koululta saatava korvaushakemus, johon tulee liittää tapahtuman nähneen, esim. opettajan, kirjallinen lausunto tapahtumista sekä mahdolliset maksukuitit. Viime aikoina ilkivalta on yleistynyt. Tulemme puuttumaan tapauksiin tiukasti ja tarvittaessa viemme tilanteet eteenpäin. Viikonloppuina tapahtuva ulkoilkivalta viedään aina poliisille. Unohtuneet ja hukkuneet kirjat Oppilaiden on muistettava ottaa kotiin mukaan kirjat ja materiaalit, joita hän tarvitsee kotona tehtävissä töissä. Kun koulu loppuu, suljetaan koulun käytävien ovet turvallisuus syistä. Näin naulakoilta ei voi hakea unohtunutta kirjaa. Iltavalvoja ei ole velvollinen eikä hänellä ole lupaa aukaista luokkia. Oppilas saa käyttöönsä oppikirjoja eri aineisiin. Jos kirjat tai muut materiaalit hukkuvat tai tuhoutuvat, on oppilas vanhempineen velvollinen hankkimaan uudet korvaavat oppimateriaalit. Helmi Helmi-reissuvihko on kodin ja koulun välinen viestintäjärjestelmä. Meidän kaikkien on kuitenkin hyvä muistaa, että henkilökohtaista kanssakäymistä ei korvaa mikään. Siis, vaikka helmen kautta tulee paljon tietoa ja viestejä molemmin puolin, tarvittaessa on hyvä soittaa tai jättää soittopyyntö. Näin asiat voidaan hoitaa monesti joustavammin. Uusien koululaisten vanhemmat ja toisesta kunnasta tulleiden oppilaiden vanhemmat saavat tunnuksensa lukuvuoden alussa. Tampereen sisällä siirtyneiden, esim. 7.luokkalaisten, Helmi-tunnuksien pitäisi pysyä ennallaan ja heidän pitäisi siirtää automaattisesti Takahuhdin kouluun. Jos vanhemmilla tulee ongelmia Helmi-asioissa, voitte ottaa yhteyttä sähköpostilla koulun Helmi-vastaaviin, Elisa Hakolaan tai Anssi Herralaan -> Vanhempainkahvilat Vanhempainkahvilatoiminta on ollut käynnissä nyt muutamia vuosia. Mukana olleet vanhemmat kokivat tapahtumat hyvänä, koska tällöin on mahdollisuus suoraan vertaistukeen. Osa vanhemmista toivoi opettajia mukaan tilaisuuksiin. Ymmärrän sen ihan hyvin, mutta toiminnan tavoitteena on nimenomaan saada aikaan vanhempien oma keskusteluryhmä. Osa voi kokea opettajan läsnäolon rajoittavana. Pyrimme jatkamaan vanhempainkahvilatoiminnan kehittämistä myös tänä vuonna. Toivon, että lähdette ennakkoluulottomasti mukaan. Osalla perheistä koulunkäynti ja vapaa-aika sujuu hienosti. Kuitenkin lapsen ja nuoren kasvuun ja kehittymiseen liittyy monenlaisia asioita, jotka voivat tulla vanhemmille yllätyksenä. Siksi on hyvä kuulla toisilta, mutta myös kertoa ja ohjata itse.

17 Mitä tiiviimpi on vanhempien välinen sekä vanhempien ja koulun välinen verkosto, sitä helpompi meidän on yhdessä viedä lapsia ja nuoria eteenpäin. Alustavat päivämäärät syksyn kahviloille löytyvät Tietoarkun loppupuolella. Tampereen kaupunginkirjasto, Messukylän kirjasto Messukylän kirjasto toimii Takahuhdin koulun A-talossa, osoite Hintsankatu 1, TAMPERE, p , Kirjaston johtaja on Anu Hakari. Hänen sähköpostinsa on p Kirjaston aukioloajat: Pääovi: ma-ti 11-20, ke-to 11-19, pe 9-17, la Koulun ovi kirjastoon: ma-to klo 11-15, pe Kirjastoa käytetään koulupäivän aikana vain opettajan johdolla tai ohjeen mukaan. Pysäköintialueet kirjastoon johtavan ajotien varrella ja kirjaston edustalla on tarkoitettu kirjaston asiakkaille Kirjastovälitunti yläkoulussa Kouluvuoden alettua määrittelemme iltapäivän välitunneista yhden kirjastovälitunniksi. Tällöin oppilailla on mahdollisuus käydä Messukylän kirjastossa lukemassa tai lainaamassa materiaalia. Aloitimme kokeilun viime lukuvuonna ja jatkamme sitä toistaiseksi, jos toiminta on rauhallista ja sujuvaa. Kioski A-talossa Tampereen Ateria pitää A-talon ruokalassa kioskia. Aukioloajat sekä aloitus ilmoitetaan oppilaille myöhemmin. Kioski toimii klo välitunnilla. Aterian kanssa on sovittu, että välipalat ovat pääosin terveellisiä. Nameja oppilaat ehtivät syömään vapaa-ajalla, eikä sokerihumala muutenkaan edistä opiskelua. Tuotteet on hinnoiteltu yksittäin. Kioskille saavat mennä vain ne oppilaat, jotka ovat ostamassa välipalaa. Kioskille ei siis saa mennä vain seurustelemaan. Ne oppilaat, jotka eivät mene kioskille, menevät ulkovälitunnille. Kioskilla ja ruokalassa toimitaan rauhallisesti ja siististi. Jos oppilas ei ohjauksesta huolimatta osaa toimia oikein kioskilla, voidaan häneltä evätä mahdollisuus kioskilla käyntiin määräajaksi. TAKAHUHDIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Takahuhdin koulun oppilaana noudatan koulun järjestyssääntöjä koulutyön rauhallisen sujumisen, turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Kouluaikaa on työjärjestyksen mukainen työpäivä, koulun järjestämät retket ja tilaisuudet sekä koulumatkat. 1. Noudatan sääntöjä ja hyviä tapoja. 2. En hyväksy enkä osallistu minkäänlaiseen kiusaamiseen tai vaaran tuottamiseen, jotta jokainen voisi tuntea olonsa koulussa turvalliseksi sekä henkisesti että ruumiillisesti.

18 3. Saavun tunneille täsmällisesti opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät asianmukaisesti suoritettuina. 4. Annan muille työrauhan. 5. Kielenkäyttöni on asiallista ja kohteliasta. 6. Käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta ilmoitan opettajalle. Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti aiheuttamani vahingot. 7. Olen itse vastuussa kouluun tuomistani tavaroista. Käytän matkapuhelinta ja muita vastaavia laitteita oppituntien aikana vain opettajan luvalla. 8. En poistu koulupäivän aikana koulualueelta ilman lupaa. 9. Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö ja hallussapito on kiellettyä. 10. Seuraamukset järjestyssääntöjen rikkomuksista: Opettaja keskustelee oppilaan kanssa ja on tarvittaessa yhteydessä huoltajaan. Oppilas voidaan poistaa luokasta valvottuun tilaan, kutsua kasvatuskeskusteluun, jättää jälki-istuntoon, määrätä koulupäivän jälkeen suorittamaan tehtäviään, ohjata apulaisrehtorin tai rehtorin puhutteluun. Oppilaalle voidaan antaa kirjallinen varoitus tai hänet voidaan erottaa koulusta määräajaksi. Rehtorit, opettajat ja koulun muut aikuiset antavat sääntöihin tarkennuksia tai lisäohjeita, joita noudatan kuten järjestyssääntöjä. Tarkempia tietoja koulun käytänteistä on kirjattu koulun pelisääntöihin LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT Ruokalassa Kädet pestään ennen ruokailua Ruokailuun tullaan jonossa rauhallisesti Ruoka valitaan katseella Noudatetaan ruoan ottamisessa siisteyttä Leipiä ei puoliteta Noudatetaan hyviä ruokatapoja Keskustellaan hiljaisella äänellä Käytävässä Mennään ripeästi välitunniksi ulos Käytävässä ei juosta Noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä Käytetään hillittyä ääntä Tuntien aikana käytävässä kuljettaessa huomioidaan luokissa ja käytävissä opiskelevat Pojat ottavat lakin pois päästä sisälle tullessaan. Välitunnilla

19 Tullaan parijonossa sisälle Reput viedään sovituille paikoille (alakerrasta ei tuoda reppuja ylös) Vessaan mennään pääsääntöisesti tunnin lopussa ja alussa Vessassa noudatetaan siisteyttä Keinuissa keinutaan yksi kerrallaan Portaat eivät ole välituntialuetta Atk-, musiikki ja käsityöluokka Luokkiin mennään ja siellä työskennellään vain opettajan valvonnassa Sisäliikunta Sisälle tullaan takaovesta vasta tunnin alkaessa Kengät jätetään käytävään Tunnin jälkeinen välitunti on varattu peseytymiseen Ulkoliikunta Jääpeleissä ja luistelussa käytetään kypärää Salikäyttäytyminen Noudatetaan hyviä käytöstapoja Kännykät Puhelimet pidetään koulupäivän aikana näkymättömissä ja äänettömällä Väärinkäytöksissä puhelin annetaan opettajalle loppupäiväksi Muuta Käytetään asiallista ja tilanteeseen sopivaa kieltä Koulussa oppilaat eivät käytä purukumia Polkupyörät laitetaan pyöräparkkiin, 1-2. luokkalaisien ei suositella tulevan pyörällä kouluun. Piha-alueella ei ajeta pyörillä Oppilaat käyttävät luokkien tietokoneita opettajan luvalla ja valvonnassa Oppilaiden viettäessä välituntia sisällä opettaja valvoo ryhmänsä Kaikilla tunneilla käyttäydytään asiallisesti Vuodenaikojen mukaan pihasäännöt muuttuvat esim. piha-alue pienenee talvella ja lumipalloja ei heitellä Leikkitappelut on kielletty. Musiikkisoittimien käyttö on koulussa kielletty.

20 Pikku-KAKE LUOKKALAISET Perustuu Kiva-koulu idealle, jolloin Kiva-koulu on ehkäisevää toimintaa. Pikku Kake on korjaavaa toimintaa. Pikku-Kake on tarkoitettu oppilaille, jotka toistuvasti toimivat vastoin koulun sääntöjä ja sopimuksia. Pikku- Kake toimii apuna myös arvioinnissa. Koko koulu kasvattaa kaikki koulun aikuiset voivat puuttua tilanteisiin. Mitä asioita voi tuoda Pikku-Kakeen? 1. Luokassa: oppilas häiritsee jatkuvasti oppituntia (huutelee, ulisee, kolistelee, päästelee ilmaa, jatkuvasti lyö laimin kotitehtävien suorittamisen) 2. Käytävässä: oppilas nahistelee, haukkuu, käy kiinni toiseen. 3. Ruokailu: oppilas toimii toistuvasti ruokailuohjeiden vastaisesti esim. jos opettaja huomaa, että jonkun oppilaan toiminnasta johtuen liikennevalot useasti pärähtävät soimaan. 4. Välitunti: oppilas riitelee jatkuvasti, on piittaamaton sopimuksista. 5. Käyttää sopimatonta kieltä: puhuu röyhkeästi, nimittelee uhkailee, kiroilee 6. Myöhästyminen: jos oppilas myöhästelee jatkuvasti koulusta, viivyttelee käytävässä tai ruokalassa, hän jää samana päivänä kouluun kaksinkertaiseksi ajaksi menetettyjä tehtäviä tekemään. Esim. Hän myöhästyy 10min, jolloin jää 20 minuutiksi kouluun. 7. Sijaisen ollessa luokassa: Jos oppilas häiritsee opetusta sijaisen aikana tai käyttäytyy muuten huonosti. Pikku Kaken vaiheet 1. Ensimmäinen Pikku Kake -puhuttelu. Opettaja tuo jatkuvasti sääntöjä vastaan toimineen oppilaan puhutteluun. Läsnä ovat harkinnanvaraisesti opettaja, Kiva kouluopettaja ja oppilas. Oppilaan kanssa käydään keskustelu tapahtuneesta. Oppilas kirjoittaa vanhemmilleen, miten hän on rikkonut koulun pelisääntöjä ja miksi hän on Pikku Kake- puhuttelussa. Kirje lähetetään kotiin vanhempien allekirjoitettavaksi. 2. Toinen puhuttelu Toisessa puhuttelussa toimitaan samoin kuin ensimmäisessä puhuttelussa. 3. Kolmas puhuttelu Kolmannessakin puhuttelussa toimitaan samoin, mutta tieto oppilaan toiminnasta välitetään myös oppilashuoltoryhmälle. 4. Neljäs puhuttelu Oppilaan vanhemmat kutsutaan Pikku Kake-palaveriin. Läsnä myös oppilas, opettaja ja kuraattori (tarvittaessa myös Kiva koulu-opettaja). Keskustellaan perheen kanssa lapsen tilanteesta. Tieto myös oppilahuoltoryhmälle. 5. Ensimmäinen rehtorin puhuttelu Puhuttelussa läsnä rehtori tai apulaisrehtori, oppilas ja opettaja. Rehtori/apulaisrehtori lähettää tiedon kotiin. 6. Toinen rehtorin puhuttelu Toisessa rehtorin puhuttelussa toimitaan kuten ensimmäisessäkin. Rehtori/apulaisrehtori soittaa oppilaan kotiin. 7. Kolmas rehtorin puhuttelu Kolmannessa puhuttelussa ovat läsnä rehtori/apulaisrehtori, oppilas, vanhemmat, opettaja ja kuraattori.

21 8. Viimeisenä Oppilaan asia viedään oppilashuoltoryhmän pohdittavaksi. Mitä tarpeellisia toimenpiteitä lapsen tilanne vaatii. Asia pyritään hoitamaan yhden lukuvuoden aikana LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT Jokaisella takahuhtilaisella on oikeus häiriöttömään työskentelyyn; oppilaalla opiskeluun, opettajalla opettamiseen ja muulla henkilökunnalla omaan työhönsä. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa koulussa turvalliseksi niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Kun noudatamme yhteisiä pelisääntöjä, varmasti myös viihdymme yhdessä. Oppitunnit Jokainen oppilas huolehtii osaltaan, että oppitunneilla on työrauha. Vessassa käydään välituntien aikana, ei oppitunneilla. Päällysvaatteet jätetään naulakkoon. Ne voit jättää myös lokerikkoon tai pakata reppuun. 5-6 luokkalaiset jättävät kengät käytävään. Älä milloinkaan jätä taskuihin tai vartioimattomaan laukkuusi mitään arvokasta. Luokissa ja ruokalassa päähineen käyttö on kielletty. Kännykän ja musiikkisoittimen käyttö oppitunneilla on kielletty. Oppituntien aikana kännykkä pidetään äänettömällä tai pois päältä ja musiikkisoitin pois näkyvistä. Syöminen ja juominen oppitunnilla on kielletty. 5-6 luokkalaiset eivät saa tuoda makeisia kouluun ilman eri lupaa. Välitunnit Välitunnit ovat virkistymistä varten. Välituntialue on koulun sisäpiha sekä kenttä. Kaikki oppilaat menevät ulos ulkovälitunneille. Osa 7-9 luokkien välitunneista on sisävälitunteja. 5-6 luokkalaisilla kaikki välitunnit ovat ulkovälitunteja. Jos olet välitunnin sisällä, oleskelu parvella, portaissa ja alakerrassa on kielletty. Jätä käytäville riittävästi kulkutilaa. Välitunnilla ei oleskella alakoulun siivessä (silloinkaan, kun seuraava tunti on biologian luokassa). Jätä aina väylä rappusilla tai käytävällä ollessasi, että toisilla on tilaa liikkua. Muistathan kunnioittaa toisen ihmisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta sekä noudattaa hyviä tapoja. Tupakointi, tupakkatuotteiden ja tulentekovälineiden sekä energiajuomien hallussapito on koulupäivän aikana kielletty. Poissaolot ja myöhästymiset Jos olet poissa koulusta, huoltajan on ilmoitettava poissaolosi syy luokanvalvojalle/luokanopettajalle samana päivänä puhelimitse opettajainhuoneen puhelimeen ( ) tai Helmeen.

22 Lomamatkat on suositeltavaa järjestää koulun loma-aikoina. Luokanvalvoja voi hyväksyttävästä syystä myöntää luvan enintään viiden päivän poissaoloon huoltajan anomuksesta. Yli viiden päivän poissaoloanomus tehdään rehtorille. Lupaa poissaoloon anotaan lomakkeella, jonka saat koulusihteeriltä tai luokanvalvojalta. Lisäksi sinun on kerättävä tiedot läksyistä erilliselle lomakkeelle vähintään 1 viikko ennen matkaa ja näytettävä täytetty lomake luokanvalvojalle. Tämä on edellytys poissaololuvan myöntämiselle. Useita poissaoloja ei lomamatkojen takia myönnetä, vaan tällöin retket tehdään täysin vanhempien vastuulla. Luvan tilapäiseen poissaoloon liikuntatunneilta sekä luvan seurata liikuntatunnin opetusta siihen itse aktiivisesti osallistumatta, antaa liikunnanopettaja tai terveydenhoitaja. Luvan voi saada myös huoltajan kirjallisesta pyynnöstä. Sinun on itse otettava selvää läksyistä ja siitä, mitä tunneilla on poissa ollessasi tehty. Miten vältyt myöhästymisiltä? Herää ja lähde ajoissa kouluun. Siirry välitunnin aikana oikean luokkatilan läheisyyteen. Jos kuitenkin myöhästyt, koputa oveen ja pahoittele myöhästymistäsi. Älä kuitenkaan keskeytä päivänavausta, vaan odota hiljaa oven takana sen päättymistä. Jos myöhästymisen syynä on 7-9 luokalla toistuvasti tavaroiden noutaminen säilytyslokerosta, voidaan oppilaalta evätä lokeron käyttöoikeus. Tällöin avain palautetaan ja oppilas saa panttinsa takaisin. Tästä päätöksen tekee rehtori tai apulaisrehtori. Kokeet ja kotitehtävät Tietoarkussa/Helmessä ilmoitetaan kunkin luokka-asteen yhteiset koepäivät. Pidä lista tallessa. Sinulla on kokeita myös muina ajankohtina, jotka kyseinen aineenopettaja ilmoittaa. Luokanopettaja ilmoittaa luokalle omat koepäivänsä. Muista, että myös eri oppiaineiden suulliset esitykset, testit ja tuntiosaaminen vaikuttavat arvosanaasi. Jos olet ollut sairaana koepäivänä, käy kysymässä opettajalta mahdollisen rästikokeen päivämäärä (lomamatka ei edellytä opettajalta uusintakokeen järjestämistä). Valmistaudu, että koe on seuraavalla kerralla, kun pääset kouluun. Tee kotitehtävät tunnollisesti. Mikäli unohtelua on liikaa, opettaja voi jättää sinut samana päivänä kouluun enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan näitä tehtäviäsi. Tarvittaessa opettaja voi kerätä yksittäisen oppilaan tai koko luokan oppilaiden kännykät kokeen ajaksi talteen. Tuki- ja erityisopetus Jos tuntuu siltä, että tarvitset tukiopetusta jossakin aineessa, käänny silloin kyseisen aineenopettajan puoleen. Silloin voitte sopia yhdessä kummallekin sopivan tukiopetusajan. Ensisijaisesti tukiopetus sovitaan oppituntiesi ulkopuolelle. Erityisopetusta voit saada, jos olet pitempiaikaisen henkilökohtaisen avun tarpeessa. Aineenopettajasi ja erityisopettaja sopivat tarvitsemasi jakson pituudesta. Tukiopetukseen ja opetusta tukevaan erityisopetukseen päästään, joten ole ajoissa paikalla. Ruokailu Kouluateria muodostaa kolmanneksen päivittäisestä ravinnontarpeestasi. Käy syömässä, niin jaksat ahertaa koko pitkän koulupäivän. Ruokailuun mennään porrastetusti laaditun aikataulun mukaisesti.

23 Pyri tekemään ruokailusta rauhallinen ja viihtyisä tuokio. Jätä reput, päällysvaatteet ja päähineet käytävien naulakkoon, jotta Ervin aula ei ruuhkautuisi tavaroista. Jonota maltillisesti ja noudata hyviä ruokailutapoja. Ota itsepalveluruokailussa ruokaa vain sen verran kuin jaksat syödä. Nosta tuolisi ruokailun jälkeen takaisin pöydän telineeseen ja palauta astiasi asiallisesti palautuspisteeseen. Jätä pöytä siistiksi. Muistathan lähtiessäsi kiittää keittiöhenkilökuntaa! Terveydenhoito ja kuraattori Terveydenhoitaja päivystää joka päivä kello Pyydä opettajalta lupalappu halutessasi mennä terveydenhoitajalle. Palauta lappu opettajalle kuitattuna silloinkin, jos terveydenhoitaja suosittelee sinulle kotiin lähtemistä. Mikäli sairastut terveydenhoitajan vastaanottoajan jälkeen, keskustele asiasta luokanvalvojan tai opettajan kanssa. Menettele samoin, jos sattuu tapaturma. Mikäli sinulla on kouluaikana ajanvaraus lääkärille, hammaslääkärille tms., näytä ajanvarauskorttisi opettajalle ennen lähtöäsi tai palattuasi. Mikäli sairastut koulupäivän aikana, keskustele luokanvalvojan tai luokanopettajan kanssa asiasta. Hän soittaa kotiisi ja huoltajan luvalla voit lähteä kotiin. Koulussamme on myös kuraattori, jonka puoleen voit luottamuksellisesti kääntyä eri ongelmatilanteissa. Hän niin kuin koko koulun henkilökunta on vaitiolovelvollinen. Päivät, jolloin kuraattori on koululla, löytyvät ilmoitustaululta. Asiointi rehtorin ja koulusihteerin luona sekä opettajainhuoneessa Asioidessasi rehtorin luona jätä päällysvaatteet naulakkoon, paina kutsupainiketta ja luvan saatuasi astu sisään. Tervehdi, esittäydy ja esitä asiasi. Muista hyvät tavat myös asioidessasi koulusihteerin luona. Yrittäessäsi tavoittaa opettajaa opettajainhuoneesta käytä kutsupainiketta. Esitä asiasi kohteliaasti ja reippaasti. Aina tavoittelemasi opettaja ei ole paikalla, mutta ehkä joku muu opettaja voi auttaa sinua. Kirjaston käyttö Koulupäivän aikana kirjastoa käytetään vain opettajan johdolla tai ohjeen mukaan.. Juhlat ja opintomatkat Juhlissa on käyttäydyttävä asiallisesti. Luokanvalvoja/luokanopettaja/tunnin opettaja kertaa käyttäytymissääntöjä ennen jokaista juhlaa. Hän puuttuu käyttäytymiseesi juhlan ja esim. kirkkomatkan aikana, jos annat siihen aihetta. Opintomatkojen ja vierailujen aikana tietenkin noudatamme hyviä tapoja. Mikäli oppilas toistuvasti häiritsee ko. tilaisuuksia, hänet jätetään kouluun tekemään tehtäviä juhlan ajaksi. Ulko-ovien käyttö Yläkoulun ulko-ovina ovat Ervin aulan ovi, opettajainhuoneen edessä oleva ovi sekä koulupäivän alkaessa ja päättyessä luokan 158 vieressä oleva ovi. 5-6 luokkien oppilaat käyttävät oman siipensä ulko-ovia. Näiden käyttöä tulee 7-9. luokkalaisten puolestaan välttää. Siisteys Koulu on yhteinen työtilamme, jonka siisteydestä on vastuussa jokainen erikseen ja kaikki yhdessä. Laita roskat roskakoriin, kahvimukit ja limsapullot kierrätykseen, paperit vihreisiin paperilaatikoihin! Luokassa jokainen siistii oman työympäristönsä tunnin lopussa. Auditorioon, musiikkiluokkaan ja atk-luokkiin ei mennä kengät jalassa.

TIETOARKKU ELOKUU 2008. Ristinarkun koulu

TIETOARKKU ELOKUU 2008. Ristinarkun koulu TIETOARKKU ELOKUU 2008 Ristinarkun koulu 1 Hyvä Tietoarkun lukija Hyvä Tietoarkun lukija Uusi lukuvuosi on alkanut. Virkistävän kesäloman jälkeen on hyvä aloittaa Ristinarkun koulun kolmaskymmeneskolmas

Lisätiedot

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv. 2015-2016

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv. 2015-2016 Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv. 2015-2016 KOULU ALKAA, OLETKO VALMIS? Toivotan kaikki oppilaat takaisin kouluun. On hyvä kääntää jälleen uusi sivu ja aloittaa työnteko heti elokuussa. Tässä

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

TIETOARKKU RISTINARKUN KOULU 1/2009-2010 12.8.2009

TIETOARKKU RISTINARKUN KOULU 1/2009-2010 12.8.2009 TIETOARKKU RISTINARKUN KOULU 1/2009-2010 12.8.2009 Hyvä Tietoarkun lukija Jälleen on yksi kesä takana ja uusi lukuvuosi edessä. Toivottavasti jokaisella on ollut mahdollisuus nauttia auringosta ja loman

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2018-19 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1360 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 3

Viikkotiedote vko 3 Viikkotiedote 19.1.2018 vko 3 Johtokunta Johtokunta kokoontuu ma 22.1.2018 klo 18.00 Ruokalista Steinerkoulun ruokalista löytyy täältä: http://www.edulappi.fi/fi/opiskelijalle/ravintolat/steinerkoulu #steiner_roi

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Tavoitekeskustelu 7-9 lk.

Tavoitekeskustelu 7-9 lk. Tavoitekeskustelu 7-9 lk. Lomake täytetään koululla ja käytetään huoltajan nähtävänä. Oppilas: Opettaja: Huoltaja: Käyttäytyminen Noudatan koulun järjestyssääntöjä ja ohjeita. Otan toiset huomioon ja annan

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv. 2017-2018 Takahuhdin koulun arvot Oikeus oppia yhdessä oppiminen aktiivisuus parhaansa yrittäminen Olemme arvokkaita yksilön huomioiminen ja kunnioittaminen turvallisuus

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA Järjestyssääntöjen tavoitteet Koulun tehtävä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv

Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv Takahuhdin koulun 7-9 lk oppilaan opas lv. 2016-2017 Takahuhdin koulun arvot Oikeus oppia yhdessä oppiminen aktiivisuus parhaansa yrittäminen Olemme arvokkaita yksilön huomioiminen ja kunnioittaminen turvallisuus

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

OPPITUNNIT POISSAOLOT

OPPITUNNIT POISSAOLOT KOULUJEN YHTEISET TOIMINTASÄÄNNÖT OPPITUNNIT TERVEHTIMINEN Oppituntien aloitus tehdään selkeästi työrauhaa kunnioittaen. Uuden oppilasryhmän kanssa tunti alkaa tervehtimällä seisten. Vierailijan saapuessa

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

Yhteisiä asioita

Yhteisiä asioita Yhteisiä asioita 3.9.2014 Koulun järjestyssäännöt ja muut yhteiset sopimukset (mm. ruokailu, liikuntakäytänteet, mobiililaitteiden käyttö) Pihan yhteiskäyttö ja pihasta huolehtiminen Liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut

yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2015-16 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1030 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut 173 1-6 luokkalaisia noin 860 7-9

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Tervetuloa Hatanpään kouluun!

Tervetuloa Hatanpään kouluun! HATANPÄÄN KOULUN OPAS MONIKIELISTEN OPPILAIDEN PERHEILLE Tervetuloa Hatanpään kouluun! Tässä oppaassa kerrotaan, millaista koulunkäynti on Suomessa ja millaista opetusta Hatanpään koulussa annetaan monikielisille

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhemmat. Tervetuloa Suutarilan ala-asteen infotilaisuuteen 10. toukokuuta klo

Koulutulokkaiden vanhemmat. Tervetuloa Suutarilan ala-asteen infotilaisuuteen 10. toukokuuta klo Koulutulokkaiden vanhemmat Tervetuloa Suutarilan ala-asteen infotilaisuuteen 10. toukokuuta klo 8.15-9.15 Opettajat 1A Kaisa Rouvila 1B Rosa-Maria Boele 1C Arttu Hartikainen 12 väittämää aikuisuuden arkipäivästä

Lisätiedot

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

Lukkarin koulun järjestyssäännöt Lukkarin koulun järjestyssäännöt Sääntöjen tarkoitus 1. Järjestyssääntöjen tarkoituksena on perusopetuslain 29 :n mukaisesti edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön

Lisätiedot

PIKKOLAN KOULUN RUOKALAAN 19.5.2015

PIKKOLAN KOULUN RUOKALAAN 19.5.2015 PIKKOLAN KOULUN RUOKALAAN 19.5.2015 Kahvittelua Apulaisrehtori Janne Niemi: Yleisiä käytänteitä ja asioita Terveydenhoitaja Anne Rautakorpi: Asioita tulevien seiskojen terveystarkastuksista Uudet luokanvalvojat:

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori 14.8.2019 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Noin 600 oppilasta Noin 50 opettajaa ja 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri IP-ohjaajat, terveydenhoitajat,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ Järjestyssäännöt koskevat kouluyhteisön jäseniä, joihin kuuluvat peruskoulun oppilaat, lukion opiskelijat, opettajat, koulun muu henkilökunta ja rehtori.

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 18.2.2016

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 18.2.2016 Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 18.2.2016 MIKÄ MUUTTUU YLÄKOULUUN SIIRRYTTÄESSÄ? (1/5) Hallinnollisesti ei mikään siirrytään peruskoulun luokalta 6 luokalle 7. Mutta

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot