Seutuhallitus on kokouksessaan käsitellyt bioetanolitehdasasiaa seuraavasti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seutuhallitus on kokouksessaan 15.12.2010 182 käsitellyt bioetanolitehdasasiaa seuraavasti:"

Transkriptio

1 Seutuhallitus Seutuvaltuusto Bioetanolitehdashanke/rahoitusjärjestely 47/85/851/2006 SH 34 Selostus: Seutuhallitus on kokouksessaan käsitellyt bioetanolitehdasasiaa seuraavasti: "Suomen Bioetanoli Oy on biomassasta valmistettavan polttoaine-etanolin tuotantoa varten vuonna 2005 perustettu yhtiö. Suomen Bioetanoli Oy:n tavoitteena on valmistaa liikennepolttoaineeksi käytettävää biomassaetanolia Punkaharjulle rakennettavassa tuotantolaitoksessa, jonka vuosituotanto on litraa etanolia. Tuotantolaitoksen kapasiteetti vastaa 50 % Suomen liikennepolttoaine-etanolin vuotuisesta tarpeesta valmistuessaan vuonna Pöyry Energy Oy:n yhtiölle tekemän investointiselvityksen perusteella biomassaetanolin tuotanto Suomessa on teknisesti toimivaa ja taloudellisesti kannattavaa. Biopolttoaineiden käyttö kasvaa Euroopan Unionin säädökset velvoittavat käyttämään nyt 5,75 % biokomponentteja Suomessa myytävien liikennepolttoaineiden sisällöstä. Käyttövelvoite tulee kasvamaan 10 %:iin vuonna Bensiinissä käytettävä biokomponentti on etanoli, jota tuodaan Suomeen yli 90 % vuotuisesta tarpeesta kotimaisen tuotannon vähäisyyden takia. Euroopan Unioni on linjannut, että uusiutuvista raaka-aineista tehtyjen liikennepoltto-aineiden käytön osuus on 20 %:a vuonna Seuraavan 15 vuoden ajanjaksolla eri biomassa lähteistä tuotettu etanoli näyttää olevan nopein ja teknisesti helpoin vaihtoehto korvata fossiilisia liikennepolttoaineita. Etanolia voidaan sekoittaa bensiiniin 10 % ja käyttää ongelmitta nykyisellä bensiiniautokannalla. Yhä useampi autovalmistaja on tuomassa markkinoille Flexi fuel -autoja, joissa voidaan käyttää lähes pelkästään etanolia. Esityslistaliitteenä F salassapidettävää materiaalia; perustuen JulkL 24 1 mom. 20 kohta. OP-Rahoitus on laatinut kesäkuussa 2010 sijoitusmuistion, josta esityslistaliitteenä A (SALASSAPIDETTÄVÄ, JulkL 24 1 mom. 20 kohta) olevan muistion tiedot on koottu. Bioetanolitehtaan investointivalmius on olemassa Suomen Bioetanoli Oy:llä on valmiudet aloittaa tehdasinvestointi, mm. YVA menettely on suoritettu, ympäristölupa ja vesilupa ovat lainvoimaisia. Suomen Bioetanoli Oy on hakenut TEM:ltä investointiavustusta.

2 Savonlinnan seudun kuntayhtymä on aiemmin panostanut bioetanolitehdashankkeeseen seuraavasti: - YH : avustus teknis-taloudellisen esiselvityksen jatkotoimet -hankkeelle - YH : avustus (YVA-suunnitelman tekemiseen, kemikaalilupahakemuksen laatimiseen, lisäselvitysten tekeminen energiatukianomukseen), jonka ehtona oli, että Suomen Bioetanoli Oy:n omistaja myy pyydettäessä 10%:ia yhtiön äänivaltaisesta osakekannasta Savonlinnan seudun kuntayhtymälle osakkeiden nimellisarvolla. Mikäli yhtiössä toteutetaan osakeanti, on kuntayhtymälle varattava oikeus merkitä 10%:a yhtiön äänivaltaisesta osakekannasta osakkeiden nimellisarvolla. - SH : avustus (mm. ympäristöviranomaisten, turvatekniikankeskuksen ja ilmailuhallituksen lupamaksuja varten). Jyrki Korhonen Suomen Bioetanolitehdas Oy:n hallituksen jäsenenä esittelee hanketta kokouksessa. Esityslistaliitteenä A muistio bioetanolihankkeen tavoitteista, yhtiön toiminnasta, hankkeen riskeistä sekä rahoitusjärjestelyistä. (Valmistelu: Marjukka Aarnio, puh ) Seutujohtajan esitys: Seutuhallitus päättää, että Savonlinnan seudun kuntayhtymä jatkaa asian valmistelua siten, että 1) kuntayhtymä neuvottelee Punkaharjun kunnan ja Sampo Pankki Oy:n kanssa Punkaharjun kunnan lainalle myönnetyn 2 M :n takauksen vapauttamisesta, 2) kuntayhtymä valmistelee maksimissaan 3 M :n takauksen myöntämistä perustettavalle sijoitusyhtiölle Suomen Bioetanolitehdas Oy:n osakkeiden ostamiseen. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. Päätös: Seutuhallitus päätti hyväksyä esityksen." Edelleen seutuhallitus on kokouksessaan käsitellyt asiaa seuraavasti: "Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan euron tehdashanke on edennyt vaiheeseen, jossa rahoitussuunnitelmasta 25 miljoonan euron omasta pääomasta puuttuu 15 miljoonaa euroa. Hankkeen vaikuttavuutta kuvaavat seuraavat seikat: 1) SBe:n bioenergialaitoksen suora työllistävä vaikutus huomioiden raaka-aine- ja lämmöntuotanto on 372 htv ja välilliset työllisyysvaikutukset 186 htv. Yhteensä 558 htv. 2) SBe:n bioenergialaitoksen raaka-ainekäytön tulot Savonlinnan talousalueelle ovat yhteensä noin 46 miljoonaa vuodessa - lisäksi

3 huomattavia lisätuloja kerrannaisvaikutusten kautta. 3) SBe:n suunnitteleman bioenergialaitoksen suorat kunnallis- ja yhteisöverotulot ovat noin 4,3 miljoonaa euroa Etanolitehtaan kokonaisinvestointi on 100 M, josta lainarahoituksen osuus on 55 M. Valtion energiatukipaketissa biopohjaisiin liikennepolttoaineisiin on varauduttu 20 M :n investointitukeen. Hankkeen omarahoitusosuuden kattamiseen tarvitaan 25 M riskipääomaa, josta seudun kuntien vastuulle on allokoitu 10 M :a sijoitusyhtiön välityksellä. Hankkeen jatkovalmistelussa on päädytty selvittämään toimenpidemalli, jossa 25 miljoonan euron oman pääoman rahoittamisesta 15 miljoonan euron osuus rahoitetaan siten, että Punkaharjun kunnan omistama Pihlaport Oy muutetaan sijoitustoimintaa harjoittavaksi yhtiöksi, joka merkitsee hankkeen muilta osin toteutuessa Suomen Bioetanoli Oy:n osakkeita yhteensä 15 miljoonalla eurolla. Punkaharjun kunta on käynnistänyt toimenpiteet Pihlaport Oy:n yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi. Punkaharjun kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt tarkistaa Pihlaport Oy:n yhtiöjärjestystä seuraavasti: "Yhtiön toimialana on suunnitella, kehittää ja hoitaa satama toimintoja, siihen liittyviä muita liikennejärjestelyjä, ja tuotannollisia toimintoja sekä hallita tätä toimintaa palvelevia kiinteistöjä. Yhtiön toimialana on lisäksi suunnitella, kehittää ja hoitaa yhtiön metsäomaisuutta ja muuta kiinteistöomaisuutta, sekä vuokrata yhtiön hallussa olevia kiinteistöjä, ja hankkia sekä ylläpitää osakkeita ja muita arvo-osuuksia." Koska Pihlaport Oy:n suunniteltu käyttö muuttuu Punkaharjun kunnanhallituksen päätöksestä 260, rajataan yhtiön toimiala seuraavasti:" Yhtiön toimialana on hankkia sekä ylläpitää yhtiöiden osakkeita ja muita arvo-osuuksia.". Lisäksi Pihlaport Oy:n nimi muutetaan Bio Port Oy:ksi. Esityslistaliitteenä B päivitetty bioetanolitehdashankkeen muistio. Työvaliokunta käsittelee asiaa kokouksessaan. (Valmistelu: Marjukka Aarnio, puh ) Seutujohtajan esitys: Seutuhallitus päättää esittää, että seutuvaltuusto päättää kuntayhtymän perussopimuksen 2 :n nojalla antaa Oy Pihlaport Ltd:n puolesta myöhemmin nimettävälle rahoituslaitokselle enintään kolmen (3) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen käytettäväksi Suomen Bioetanoli Oy:n liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden hankkimiseksi Oy Pihlaport Ltd:lle ja merkittävien osakkeiden maksamiseksi edellyttäen, että - Punkaharjun kunnan valtuusto hyväksyy Punkaharjun kunnan Kiinteistö Oy Nobelinniemelle myöntämän neljän (4) miljoonan

4 euron läpivirtauslainan osalta kahden (2) miljoonan euron Savonlinnan seudun kuntayhtymän takauksen vapauttamisen käytettäväksi Oy Pihlaport Ltd:n takausjärjestelyyn, - Oy Pihlaport Ltd:n osakemerkintää varten markkinoilta ottaman lainan suuruus on vähintään kymmenen (10) miljoonaa euroa, - Punkaharjun kunta myöntää Oy Pihlaport Ltd:lle neljän (4) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen, - valtio-omisteinen pääomasijoittaja sekä suomalainen eläkevakuutusyhtiö myöntävät Oy Pihlaport Ltd:lle vähintään seitsemän (7) miljoonan euron suuruisen oman pääoman ehtoisen lainan tai takauksen vastaavaa tarkoitusta varten, - Punkaharjun kunta luovuttaa kuntayhtymälle tämän takauksen vastavakuudeksi kuntayhtymän takausta vastaavan määrän (3/14) Oy Pihlaport Ltd:n osakkeita, - takauksen johdosta kuntayhtymälle maksetaan 0,8 % suuruinen vuotuinen takauksen koko pääomamäärälle laskettava takausprovisio ja - jos Oy Pihlaport Ltd:n omistamat Suomen Bioetanoli Oy:n osakkeet aiotaan myydä tai muutoin luovuttaa takauksen voimassaoloaikana, kuntayhtymä täytyy ennen osakkeiden luovutusta vapauttaa kokonaisuudessaan tässä päätöksessä tarkoitetusta takausvastuusta. Seutuhallitus päättää valtuuttaa seutujohtajan neuvottelemaan ja valmistelemaan Oy Pihlaport Ltd:n omistajien välisen osakassopimuksen, kun sitoumukset Oy Pihlaport Ltd:n omistukseen ovat varmistuneet. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. Käsittely: Seutujohtaja, yrityspalvelujohtaja ja Punkaharjun kunnanjohtaja esittelivät asiaa kokouksessa. Työvaliokunta on kokouksessaan käsitellyt bioetanolihanketta ja kiinnittänyt huomiota mm. seuraaviin asioihin: - hankkeen laillisuus kuntalain näkökulmasta - salliiko kuntayhtymän perussopimus takauksen antamisen - asettaako kilpailulainsäädäntö rajoituksia - aiheutuuko takauksesta laitonta yritystukilain mukaista yritystukea, joka voisi johtaa asianomaisen tahon kohdalla takaisinperintään. Edellä mainitusta työvaliokunnan käsittelystä johtuen seutujohtaja jakoi kokouksessa pöydälle tarkennetun päätösesityksen sekä asianajaja Jussi Lukkarin laatiman muistion : "Savonlinnan seudun kuntayhtymän takaus bioetanolitehtaan rakentamista varten". Seutuhallitus kävi asiasta laajan keskustelun. Merkitään pöytäkirjaan, että Sami Sulkko ja Aune Kupiainen poistuivat kokouksesta klo 12:18 pykälän käsittelyn ollessa kesken.

5 Seutujohtajan kokouksessa tarkentama päätösesitys: Seutuhallitus päättää esittää, että seutuvaltuusto päättää kuntayhtymän perussopimuksen 2 :n nojalla antaa Oy Pihlaport Ltd:n puolesta myöhemmin nimettävälle rahoituslaitokselle enintään kolmen (3) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen käytettäväksi Suomen Bioetanoli Oy:n liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden hankkimiseksi Oy Pihlaport Ltd:lle ja merkittävien osakkeiden maksamiseksi edellyttäen, että - Punkaharjun kunnan valtuusto hyväksyy Punkaharjun kunnan Kiinteistö Oy Nobelinniemelle myöntämän neljän (4) miljoonan euron läpivirtauslainan osalta kahden (2) miljoonan euron Savonlinnan seudun kuntayhtymän takauksen vapauttamisen käytettäväksi Oy Pihlaport Ltd:n takausjärjestelyyn, - Oy Pihlaport Ltd:n osakemerkintää varten markkinoilta ottaman lainan suuruus on vähintään kymmenen (10) miljoonaa euroa, - Punkaharjun kunta myöntää Oy Pihlaport Ltd:lle neljän (4) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen, - valtio-omisteinen pääomasijoittaja sekä suomalainen eläkevakuutusyhtiö myöntävät Oy Pihlaport Ltd:lle vähintään seitsemän (7) miljoonan euron suuruisen oman pääoman ehtoisen lainan tai takauksen vastaavaa tarkoitusta varten, - Punkaharjun kunta luovuttaa kuntayhtymälle tämän takauksen vastavakuudeksi kuntayhtymän takausta vastaavan määrän (3/14) Oy Pihlaport Ltd:n osakkeita, - takauksen johdosta kuntayhtymälle maksetaan 0,8 % suuruinen vuotuinen takauksen koko pääomamäärälle laskettava takausprovisio ja - jos Oy Pihlaport Ltd:n omistamat Suomen Bioetanoli Oy:n osakkeet aiotaan myydä tai muutoin luovuttaa takauksen voimassaoloaikana, kuntayhtymä täytyy ennen osakkeiden luovutusta vapauttaa kokonaisuudessaan tässä päätöksessä tarkoitetusta takausvastuusta - kilpailulainsäädännöstä, muusta lainsäädännöstä tai säädöksistä ei muuta johdu - järjestelystä ei aiheudu laitonta yritystukilain mukaista yritystukea, joka voisi johtaa asianomaisen tahon kohdalla takaisinperintään. On esitetty, että tällainen taso olisi noin 10 % SBE:n osakkeista. Seutuhallitus päättää valtuuttaa seutujohtajan neuvottelemaan ja valmistelemaan Oy Pihlaport Ltd:n omistajien välisen osakassopimuksen, kun sitoumukset Oy Pihlaport Ltd:n omistukseen ovat varmistuneet. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. Päätös: Seutuhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä seutujohtajan kokouksessa tarkentaman esityksen. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa."

6 Seutuhallituksen käsittely päättyy. _ Seutuhallituksen selostusosa alkaa. Punkaharjun kunnanvaltuusto on hyväksynyt ( ) Punkaharjun kunnan Kiinteistö Oy Nobelinniemelle myöntämän neljän (4) miljoonan euron läpivirtauslainan osalta kahden (2) miljoonan euron Savonlinnan seudun kuntayhtymän takauksen vapauttamisen käytettäväksi Bio Port Oy:n takausjärjestelyyn. Esityslistaliitteenä C Punkaharjun kunnanvaltuuston päätös "Bioetanolitehdashanke/takausjärjestely". Esityslistaliitteenä D päivitetty bioetanolitehdashankkeen muistio (SALASSAPIDETTÄVÄ, JulkL 24 1 mom. 20 kohta). Esityslistaliitteenä E asianajaja Jussi Lukkarin muistio , Savonlinnan seudun kuntayhtymän takaus bioetanolitehtaan rakentamista varten. Muistiossa on otettu kantaa seuraaviin asioihin: - takauksen antamisen kuntalain mukaisuus - takauksen antamisen kuntayhtymän perussopimuksen mukaisuus - SBe:n rahoitusjärjestelyn kilpailulainsäädännön mukaisuus - SBe:n rahoitusjärjestelyn valtiontukisäädöstön mukaisuus Seutuhallituksen tekemän päätöksen jälkeen seutujohtajan esitystä on tarkennettu rahoitusjärjestelyjen ja juridisten arviointien johdosta. (Valmistelu: Marjukka Aarnio, puh ) Seutujohtajan esitys: Seutuhallitus päättää esittää, että seutuvaltuusto päättää kuntayhtymän perussopimuksen 2 :n nojalla antaa Bio Port Oy:n puolesta myöhemmin nimettävälle rahoituslaitokselle enintään kolmen (3) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen käytettäväksi Suomen Bioetanoli Oy:n (jäljempänä; "SBe") liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden hankkimiseksi Bio Port Oy:lle ja merkittävien osakkeiden maksamiseksi edellyttäen, että - Bio Port Oy:n osakemerkintää varten markkinoilta ottaman lainan suuruus on vähintään seitsemän (7) miljoonaa euroa, - Punkaharjun kunta myöntää Bio Port Oy:lle neljän (4) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen, - Punkaharjun kunta luovuttaa kuntayhtymälle osuuden Bio Port Oy:n osakekannasta. Osuus vastaa kuntayhtymän takauksen suhteellista osuutta Bio Port Oy:lle otettavasta velasta annettavista takauksista, - takauksen johdosta kuntayhtymälle maksetaan 0,8 % suuruinen vuotuinen takauksen koko pääomamäärälle laskettava

7 takausprovisio. Provisiota ei peritä, mikäli provision periminen ei valtiontukiin liittyvistä syistä ole välttämätöntä, eivätkä muutkaan Bio Port Oy:n lainan takaajat peri provisiota, - Bio Port Oy merkitsee SBe:n osakkeet käyvällä, markkinaehtoisella merkintähinnalla. Osakemerkinnän ehtona on, että SBe käyttää osakemerkinnällä saamansa varat bioetanolitehtaan tehdasrakennuksen rakentamiseen, - Bio Port Oy:n ja sen omistajien kesken laaditaan osakassopimus, jonka mukaan yhtiö ei harjoita muuta toimintaa, kuin SBe:n osakkeiden merkinnän ja osakemerkinnän rahoittamiseen liittyvät toimenpiteet. SBe:n bioetanolitehtaan toiminnan käynnistyttyä Bio Port Oy voi luopua omistamistaan SBe:n osakkeista käyvällä, markkinaehtoisella hinnalla. Jos Bio Port Oy:n omistamat SBe:n osakkeet aiotaan myydä tai muutoin luovuttaa takauksen voimassaoloaikana, kuntayhtymän täytyy osakkeiden luovutuksen seurauksena vapautua kokonaisuudessaan tässä päätöksessä tarkoitetusta takausvastuusta - bioetanolihanke toteutuu muilta osin suunnitellulla tavalla sekä hankkeessa ei ole esteitä Kuntalain, Valtiontukisäännösten tai muiden säädösten osalta. Seutuhallitus päättää valtuuttaa seutujohtajan neuvottelemaan ja valmistelemaan Bio Port Oy:n omistajien välisen osakassopimuksen, kun sitoumukset Bio Port Oy:n omistukseen ovat varmistuneet. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. Käsittely: Merkintään pöytäkirjaan, että yrityspalvelujohtaja Juha Turtiainen ja kaupunginlakimies Leila Suvantola olivat kokouksessa kuultavana ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa. Seutujohtaja muutti kokouksessa esityksen kuulumaan seuraavasti: Seutuhallitus päättää esittää seutuvaltuustolle, että 1) kuntayhtymä päättää kuntayhtymän perussopimuksen 2 :n nojalla ottaa 3 miljoonan euron pitkäaikaisen lainan ja tekee samansuuruisen sijoituksen Bio Port Oy:öön käytettäväksi Suomen Bioetanoli Oy:n (jäljempänä "SBe") liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden hankkimiseksi Bio Port Oy:lle ja merkittävien osakkeiden maksamiseksi edellyttäen, että - Bio Port Oy:n osakemerkintää varten markkinoilta ottaman lainan suuruus on vähintään neljä (4) miljoonaa euroa, - Punkaharjun kunta myöntää Bio Port Oy:lle neljän (4) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen, - Punkaharjun kunta luovuttaa kuntayhtymälle sijoitusta vastaavan osuuden Bio Port Oy:n osakekannasta. - Bio Port Oy merkitsee SBe:n osakkeet käyvällä, markkinaehtoisella merkintähinnalla. Osakemerkinnän ehtona on, että SBe käyttää osakemerkinnällä saamansa varat bioetanolitehtaan rakentamiseen,

8 - Bio Port Oy:n toimiala muutetaan siten, että sen tarkoituksena on elinkeinorakenteen muutoksen ja työllisyyden edistäminen Savonlinnan seudulla. SBe:n bioetanolitehtaan toiminnan käynnistyttyä Bio Port Oy voi luopua omistamistaan SBe:n osakkeista käyvällä, markkinaehtoisella hinnalla. - bioetanolihanke toteutuu muilta osin suunnitellulla tavalla ja hankkeessa ei ole esteitä kuntalain, valtiontukisäännösten tai muiden säädösten osalta. 2) seutuvaltuusto tekee asiaa koskevan talousarviomuutoksen vuoden 2011 talousarvion investointiosaan Bio Port Oy:n osakkeiden hankintaa ja tätä tarkoitusta varten nostettavan 3 miljoonan euron lainan nostamista varten. Seutujohtaja muutti kokouksessa asia-otsikon "Bioetanolitehdashanke/takausjärjestely" kuulumaan "Bioetanolitehdashanke/rahoitusjärjestely". Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa. Päätös: Seutuhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä seutujohtajan kokouksessa tekemän esityksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimenpiteet: yhtymävirasto SV 3 Selostus: Esityslistaliitteenä C Punkaharjun kunnanvaltuuston päätös "Bioetanolitehdashanke/takausjärjestely" Esityslistaliitteenä E asianajaja Jussi Lukkarin muistio , Savonlinnan seudun kunta yhtymän takaus bio etanolitehtaan rakentamista varten. Esityslistaliitteenä G päivitetty bioetanolitehdashankkeen muistio (SALASSAPI DETTÄVÄ, JulkL 24 1 mom. 20 kohta). Esitys: Seutuvaltuusto päättää, että 1) kuntayhtymä päättää kuntayhtymän perussopimuksen 2 :n nojalla ottaa 3 miljoonan eu ron pitkäaikaisen lainan ja tekee samansuuruisen sijoituksen Bio Port Oy:öön käytettäväksi Suomen Bioetanoli Oy:n (jäljempänä "SBe") liikkeelle laskettavien uusien osakkeiden hankkimiseksi Bio Port Oy:lle ja merkittävien osakkeiden maksamiseksi edellyttäen, että - Bio Port Oy:n osakemerkintää varten markkinoilta ottaman lainan suuruus on vähintään neljä (4) miljoonaa euroa, - Punkaharjun kunta myöntää Bio Port Oy:lle neljän (4) miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen,

9 - Punkaharjun kunta luovuttaa kuntayhtymälle sijoitusta vastaavan osuuden Bio Port Oy:n osakekannasta. - Bio Port Oy merkitsee SBe:n osakkeet käyvällä, markkinaehtoisella merkintähinnalla. Osakemerkinnän ehtona on, että SBe käyttää osakemerkinnällä saamansa varat bioetanolitehtaan rakentamiseen, - Bio Port Oy:n toimiala muutetaan siten, että sen tarkoituksena on elinkeinorakenteen muutoksen ja työllisyyden edistäminen Savonlinnan seudulla. SBe:n bioetanolitehtaan toiminnan käynnistyttyä Bio Port Oy voi luopua omistamistaan SBe:n osakkeista käyvällä, markkinaehtoisella hinnalla. - bioetanolihanke toteutuu muilta osin suunnitellulla tavalla ja hankkeessa ei ole esteitä kuntalain, valtiontukisäännösten tai muiden säädösten osalta. 2) seutuvaltuusto tekee asiaa koskevan talousarviomuutoksen vuoden 2011 talousarvion investointiosaan Bio Port Oy:n osakkeiden hankintaa ja tätä tarkoitusta varten nostettavan 3 miljoonan euron lainan nostamista varten. Käsittely: Merkitään pöytäkirjaan, että: - ennen kokouksen alkua jaettiin asian ajaja Jussi Lukkarin laatima muistio "Savonlinnan seudun kuntayh tymän pääomasijoitus bioetanolitehtaan rakenta mista varten" ja Kuntaliiton lausunto (lakimies Pirk ka-petri Lebedeff) "Lausunto Savonlinnan seu dun kun ta yh tymän takauksen myöntämisestä Bio Port Oy:n lainalle". - asianajaja Jussi Lukkari oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän py kä län kä sit te lyn ajan. - yrityspalvelujohtaja Juha Turtiainen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tä män py kä län kä sit te lyn ajan ja pois tui ko kouk sesta ennen päätöksen tekoa klo 18:50. Stephen Condit esitti että, asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi (rahoitus -ja omistajuusjärjestelyiden sekä ympäristövaikutusten selvittä misen osalta). Esi tys rau kesi kan natta matto ma na. Esa Valkonen esitti että: 1) hankkeeseen ei lähdetä ollenkaan ei kä 3 miljoonan euron pitkäaikaista lai naa oteta. 2) seutuvaltuusto ei tee talousar viomuutosta vuoden 2011 talousarvion investointiosaan Bio Port Oy:n osakkeiden hankintaa ja tätä tar koitusta varten nostettavan 3 miljoonan euron lainan nostamis ta varten. Esitys raukesi kannattamattomana. Anna-Kristiina Mikkonen käytti ryhmäpuheenvuoron ja toi esille, että Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä kannattaa yksimielisesti seu tu hal li tuk sen esi tys tä. Päätös: Seutuvaltuusto päätti hyväksyä esityksen. Merkitään pöytäkirjaan, että Esa Valkonen jätti päätökseen eriävän

10 mielipiteen. Tiedoksi: Toimenpiteet: Punkaharjun kunta Bio Port Oy Suomen Bioetanoli Oy Savonlinnan kaupunki/taloushallinto yhtymävirasto

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen Kaupunginhallitus 366 18.11.2013 Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen 900/02.05.06/2013 25.11.2004 Kh 290 Liite 04/13/2004

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04. Kunnanhallitus 380 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 130 14.12.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.02/2014 Kunnanhallitus 30.11.2015 380 Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.9.2015

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2015 1 (5) 6 Takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle HEL 2015-005879 T 00 00 00 Päätösehdotus päättää A myöntää Oy Apotti Ab:lle asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

(Valmistelija kunnanjohtaja 044 417 5401)

(Valmistelija kunnanjohtaja 044 417 5401) Kunnanhallitus 260 18.10.2010 Kunnanhallitus 274 02.11.2010 Kunnanvaltuusto 47 10.11.2010 Kunnanhallitus 11 11.01.2011 Kunnanhallitus 36 25.01.2011 Kunnanvaltuusto 14 02.02.2011 Kunnanhallitus 73 08.03.2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03. Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015 Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.034/2014 KH 454 Selostus: Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2015 1 (8) 1115 V 2.12.2015, Takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle HEL 2015-005879 T 00 00 00 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää

Lisätiedot

Kunnanhallitus 28 12.03.2012 Kunnanhallitus 144 27.08.2012 Kunnanhallitus 152 18.09.2012 Kunnanhallitus 163 15.10.2012 LAUSUNTO HALLINTO-OIKEUDELLE

Kunnanhallitus 28 12.03.2012 Kunnanhallitus 144 27.08.2012 Kunnanhallitus 152 18.09.2012 Kunnanhallitus 163 15.10.2012 LAUSUNTO HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 28 12.03.2012 Kunnanhallitus 144 27.08.2012 Kunnanhallitus 152 18.09.2012 Kunnanhallitus 163 15.10.2012 LAUSUNTO HALLINTO-OIKEUDELLE KHAL 28 Kunnanvaltuuston päätöksellä 21.9.2009 53 Punkaharjun

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01. Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015 122 Kankaanpään kaupunginhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 732/2017 02.05.05 54 Suurpellon jätehuolto Oy:n osakkeiden merkintä Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Lainaehtojen muuttaminen/

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus 15.6.2012 Aika Tiistai 19.6.2012 klo 16.00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat nro Liite nro Asia 219 150 Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

SV-Element Oy on jo perustettu ja toimitilojen rakentaminen alkaa syyskuussa 2007 ollen valmis maaliskuussa 2008, jolloin toiminta pääsee alkamaan.

SV-Element Oy on jo perustettu ja toimitilojen rakentaminen alkaa syyskuussa 2007 ollen valmis maaliskuussa 2008, jolloin toiminta pääsee alkamaan. Seutuhallitus 74 09.08.2007 Seutuvaltuusto 23 22.11.2007 Seutuhallitus 11 17.01.2008 Seutuhallitus 120 19.09.2012 Kiinteistö Oy Pieksuunlahti 64/85/851/2007 SH 74 Tausta Sulkavalle perustettavan betonielementtitehtaan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 39 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus-

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK

Lisätiedot

- Enonkosken kunnan osuus 3,95 %:a, - Savonlinnan kaupungin osuus 88,68 %:a ja - Sulkavan kunnan osuus 7,37 %:a.

- Enonkosken kunnan osuus 3,95 %:a, - Savonlinnan kaupungin osuus 88,68 %:a ja - Sulkavan kunnan osuus 7,37 %:a. 1 SOPIMUS SAVONLINNAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA Sopijapuolet Tämän sopimuksen sopijapuolia ovat Savonlinnan seudun kuntayhtymän jäsenkunnat, eli 1) Enonkosken kunta, 2) Savonlinnan kaupunki ja 3)

Lisätiedot

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p -3, KV 31.3.2016 18:30 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Oulun Eteläisen instituutin ja Kerttu Saalasti säätiön toiminnan esittely - johtaja, säätiön asiamies Ville Isoherranen Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO

Lisätiedot

Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen

Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen Johtokunta, Työplus 16 21.04.2016 Konserni- ja 46 23.05.2016 kaupunkikehitysjaosto Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen 639/00.01.00/2010 JOHTTYÖP 16 Asian taustaa Eduskunta on 18.6.2013 (626/2013)

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy Kaupunginhallitus 236 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 57 17.06.2010 Kaupunginhallitus 142 08.04.2013 Kaupunginvaltuusto 53 18.04.2013 Kaupunginhallitus 305 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 81 08.09.2014 Omavelkainen

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä

Lisätiedot

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 3 Kiinteistö Oy Kaapelitalon pääomittaminen Tanssin talo -hankkeeseen liittyen vuonna 2017 HEL 2017-005192 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää hyväksyä 1 159 004

Lisätiedot

253/02.07.00/2013. Audiapro Oy:ltä on tilattu selvitystyö Eurajoen kunnan vuokrataloyhtiöistä.

253/02.07.00/2013. Audiapro Oy:ltä on tilattu selvitystyö Eurajoen kunnan vuokrataloyhtiöistä. Tilatoimikunta 7 16.09.2010 Kunnanhallitus 264 05.10.2010 Tilatoimikunta 8 25.08.2011 Kunnanhallitus 227 06.09.2011 Kunnanvaltuusto 48 26.09.2011 Kunnanhallitus 80 06.03.2012 Kunnanhallitus 127 08.05.2012

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 231 Kunnanvaltuusto 24.1.2012:

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen, Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen, Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Kunnanvaltuusto 22 07.02.2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen

Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen Johtokunta, Työplus 16 21.04.2016 Konserni- ja 46 23.05.2016 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 268 30.05.2016 Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen 639/00.01.00/2010 JOHTTYÖP 16 Asian taustaa

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Kuntalaki uudistuu- seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kunta ja markkinat Kunta

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 287 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Turun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Aate Laukkanen Suomen Bioetanoli Oy

Aate Laukkanen Suomen Bioetanoli Oy Aate Laukkanen Suomen Bioetanoli Oy Bioetanoli liikennepolttoaineena RES - direktiivi (artikla 3(4)): uusiutuvien energialähteiden osuus liikenteen energiankulutuksesta koko EU:ssa 10 % vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 16.02.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset 952/00.00.01.12/2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014

Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014 Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen VerkkoHolding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuntatalo 3.3.2015

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot