1 (16) OMISTAJAPOLITIIKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 (16) OMISTAJAPOLITIIKKA"

Transkriptio

1 1 (16) OMISTAJAPOLITIIKKA KV xx.xx.2017

2 2 (16) Sisällys 1. Johdanto Kaupunkikonsernin ohjausjärjestelmä Kaupunkikonserniin liittyvät määritelmät Porvoo-konsernin rakenne ja toiminta Porvoon kaupunki Tytäryhteisöt Kuntayhtymät Osakkuusyhteisöt Muut yhteistyömuodot ja tuotantotavat Omistajapolitiikka Omistajapolitiikan lähtökohdat Omistajapolitiikan seuranta ja kehittäminen Toimintamuodon valinta Yhteisöjen pääomittaminen ja kaupungin rahoitusvastuu Omistajapoliittiset linjaukset eri omaisuuserille Omistajaohjaus Hallituksen valinta ja kokoonpano Omistajaohjauksen menettelyt ja toimintatavat Konserniohje Sopimusohjaus LIITTEET... 16

3 3 (16) 1. Johdanto 1.1. Kaupunkikonsernin ohjausjärjestelmä Omistajapolitiikka on osa kaupunkikonsernin ohjausjärjestelmää. Kuntalain mukaan valtuuston tulisi strategian laatimisen yhteydessä ottaa huomioon kaupunkikonsernin omistajapoliittiset tavoitteet. Omistajapoliittiset tavoitteet määrittelevät millaista omaisuutta kunta hankkii ja missä tehtävissä ja hankkeissa kunta on mukana omistajana ja sijoittajana. Omistajapolitiikka määrittelee myös omistuksen merkityksen ja tarkoituksen. Tämän lisäksi omistajapolitiikassa asetetaan kunnan omistukselle tuotto- ja muut tavoitteet sekä määritetään omaisuuden käytöstä vastaavat konsernijohtoon kuuluvat viranomaiset samoin kuin seurannan ja raportoinnin järjestämistapa. Kaupunkikonsernin ohjausjärjestelmään luetaan valtuuston vahvistamien omistajapoliittisten linjausten lisäksi kuntalain edellyttämä konserniohjeistus, jolla määritellään ne periaatteet ja yhtenäiset toimintatavat, joita kaupunki ja kaupunkikonserniin kuuluvat yhteisöt ja niissä toimivat edustajat noudattavat konsernin ja siihen kuuluvan yhteisön johtamisessa ja hallinnossa. Kaupunkikonsernin ohjaamisen tavoitteena on kehittää konsernia niin, että valtuuston asettamat tavoitteet saavutetaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Ohjaaminen tapahtuu konsernijohdon, konserniyhteisöjen ja kaupungin eri yhteisöihin nimeämien edustajien yhteistyön ja sitouttamisen sekä erikseen määriteltävän omistajapolitiikan avulla. Valtuusto päättää kunnan omistajapoliittisista linjauksista ja konsernijohto vastaa niiden toteuttamisesta. Omistajapolitiikka on ohje konserniyhteisöjen toiminnan periaatteiden ja päätösten pohjaksi. Linjauksia voidaan täydentää toimialakohtaisissa ohjelmissa ja strategioissa Kaupunkikonserniin liittyvät määritelmät Kuntalain 6 :ssä on määritelty kunnan tytäryhteisö ja kuntakonserni. Yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta, on kunnan tytäryhteisö. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kunnan tytäryhteisöjä koskevia säännöksiä sovelletaan yhteisöjen lisäksi myös kunnan määräysvallassa olevaan säätiöön. Kirjanpitolain 5 :n mukaan määräysvalta kohdeyhteisöön muodostuu, kun kirjanpitovelvollisella on enemmän kuin puolet kohdeyrityksen kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä ja tämä äänten enemmistö perustuu omistukseen, jäsenyyteen, yhtiöjärjestykseen, yhtiösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin taikka muuhun sopimukseen, kirjanpitovelvollisella on oikeus nimittää tai erottaa enemmistö jäsenistä kohdeyrityksen hallituksessa tai siihen verrattavassa toimielimessä taikka toimielimessä, jolla on tämä oikeus, ja oikeus perustuu samoihin seikkoihin kuin ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu ääntenenemmistö tai kirjanpitovelvollinen muuten tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa kohdeyrityksessä.

4 4 (16) Konsernitilinpäätökseen sisällytetty kokonaisuus poikkeaa kuntalain kuntakonsernin määritelmästä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimista koskevan yleisohjeen mukaan kunnan konsernitilinpäätökseen yhdistellään konserniyhteisöjen tilinpäätökset ja niiden kuntayhtymien tilinpäätökset, joissa kunta on jäsenenä. Konsernitilinpäätökseen yhdistellään lisäksi osakkuusyhteisöjen tilinpäätökset pääomaosuusmenetelmän mukaisesti. Kirjanpitosäännösten perusteella konserni voidaan näin ollen määritellä kokonaisuudeksi, josta on laadittava konsernitilinpäätös. Näin määrittyvä kokonaisuus on siis olennaisesti laajempi kuin kuntalain mukainen kuntakonserni. Tästä kokonaisuudesta käytetään jäljempänä nimitystä Porvoo-konserni. On huomattava, että kuntalain 47 :n määräyksen mukaan kunnan omistajaohjauksen välineeksi laadittavaa konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen ohella soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöihin, joten myös kuntalaki tuntee kuntakonsernia laajemman konsernikäsitteen. Kuntalain 6 sisältää kuntakonsernin lisäksi määritelmän myös kunnan toiminnalle. Kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Konsernijohtaminen kattaa laajassa mielessä koko kunnan toiminnan ohjaamisen. Konsernijohto määritellään Kuntalain 48 :ssä. Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja tai pormestari ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset. Hallintosäännössä määrätään konsernijohdon tehtävistä ja toimivallan jaosta. Konsernijohto vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä.

5 5 (16) Kuva 1. Kunnan toiminta ja omistajaohjaus (Kuntaliiton suositus 2015) 2. Porvoo-konsernin rakenne ja toiminta Porvoo-konsernin toiminta laajasti voidaan jakaa seuraaviin strategisen ohjauksen kannalta eri tavalla arvioitaviin kokonaisuuksiin: Porvoon kaupunki Tytäryhteisöt Kuntayhtymät Osakkuusyhteisöt Muut yhteistyömuodot ja tuotantotavat 2.1. Porvoon kaupunki Porvoon kaupunki muodostuu kaupungin toimialoista, taseyksiköistä sekä liikelaitoksista. Taseyksiköllä tarkoitetaan toiminnallista kokonaisuutta, jonka osalta edellytetään kirjanpidon eriyttämistä ja tasejatkuvuutta, mutta jota kuitenkin käsitellään talousarviossa kaupungin muiden tehtävien yhteydessä. Liikelaitokset puolestaan on perustettu liiketoimintaa tai liiketaloudellisten periaatteiden mukaan hoidettavaa tehtävää varten. Liikelaitos ei kuitenkaan ole itsenäinen oikeushenkilö eikä sen osalta ole asetettu erillistä kirjanpitovelvollisuutta, vaan se kuuluu kaupungin varsinaiseen organisaatioon, ja sen hallinto järjestetään johtosäännön määräyksin samoin kuin kaupungin toiminta muutoinkin.

6 6 (16) Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos on määritelty taseyksiköksi. Kaupungin liikelaitoksia ovat Liikelaitos Porvoon tilapalvelut, Liikelaitos Porvoon vesi ja Liikelaitos Kuninkaantien työterveys Tytäryhteisöt Tytäryhteisöjä ovat sellaiset osakeyhtiöt, yhdistykset, muut yhteisöt ja säätiöt, joissa kaupungilla on yksin tai yhdessä tytäryhteisöjen kanssa määräysvalta. Vuonna 2016 kaupungin tytäryhteisöjä olivat Omistusosuus, % Porvoon Energia Oy - Borgå Energi Ab 100 Porvoon A-asunnot Oy-Borgå A-bostäder Ab 100 Kiinteistö Oy Porvoon Suolapuro 100 Oy EventFactory Oy 100 Oy Porvoo International College Ab 54 Oy Kokonhalli Ab 100 Ab Svartså Vattenverk- Mustijoen Vesilaitos Oy 60 Kiinteistö Oy Peiponaho 100 Kiinteistö Oy Porvoon Sateenkaari Fast.Ab Borgå Regnbågen 100 Keskinäinen kiinteistö Oy Porvoon Piispantalo 100 Porvoon Seudun Asuntosäätiö - Borgånejdens Bostadsstiftelse 66,7 Kiinteistö Oy Gammelbackan Liikekeskus Oy 100 Eestinmäen Palvelukeskus Oy 61,7 Suunnitellut muutokset: Koy Peiponaho ja Koy Sateenkaari sulautuvat A-asunnot Oy:öön, uudet perustettavat yhtiöt As Oy Edelfeltinbulevardi 23 ja As Oy Auratie Kuntayhtymät Kuntayhtymä on jäsenkuntien valtuustojen hyväksymällä perussopimuksella perustettu jäsenkunnistaan erillinen julkisoikeudellinen oikeushenkilö, joka hoitaa jäsenkuntiensa puolesta perussopimuksen mukaisia tehtäviä. Perussopimuksessa sovitaan, miten jäsenkunnat järjestävät kuntayhtymän päätöksenteon. Perussopimuksessa sovitaan myös, miten jäsenkuntien välinen äänivalta jakaantuu ja mikä on äänivallan jakautumisen peruste. Kullakin edustajalla voi olla yksi ääni, mutta äänivalta voi vaihdella. Äänivallan peruste on jäsenkuntien harkinnassa, yleisimmin se on asukasluku, peruspääomaosuus tai esimerkiksi perustettavan kuntayhtymän palvelujen käyttö määrätyllä aikavälillä. Perussopimuksessa voidaan sopia äänivallan rajoituksista.

7 7 (16) Jäsenkunnan osuus kuntayhtymän varoista ja vastuu veloista ja velvoitteista määräytyy jäsenkuntaosuuksien suhteessa, kun esimerkiksi osakeyhtiömuotoisessa toiminnassa omistaja vastaa toiminnassa sijoittamansa pääoman verran. Konsernitilinpäätökseen kuntayhtymäosuudet yhdistellään peruspääomaosuuden mukaisesti. Vuonna 2016 kaupunki oli jäsenenä seuraavissa kuntayhtymissä: osuus peruspääomasta, % Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 61,39 Samkommunen för Yrkesutbildning i Östra Nyland 54,08 Kårkulla samkommun 6,48 Eteva kuntayhtymä 5,56 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri - Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt 3,38 Uudenmaan liitto - Nylands förbund 3, Osakkuusyhteisöt Osakkuusyhteisö on omistusyhteysyhteisö, jossa kirjanpitovelvollisella on huomattava vaikutusvalta liiketoiminnan ja rahoituksen johtamisessa, mutta joka ei kuulu kirjanpitovelvollisen konserniin. Tämä tarkoittaa, että kirjanpitovelvollisella on vähintään viidesosa ja enintään puolet omistusyhteysyhteisön osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä. Vuonna 2016 seuraavat yhtiöt olivat kaupungin osakkuusyhtiöitä: Osakkuusyhteisöt Omistusosuus, % Asunto Oy Porvoon Kaivokatu 13 42,1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy - Östra Nylands Avfallsservice Ab 49 Borgå Folkakademi Ab 37,13 Asunto Oy Kalevanväylä 29,42 Posintra Oy 36,23 Suunnitellut muutokset: Rosk'n Roll Oy Ab ja Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n fuusion arvioidaan toteutuvan vuonna Fuusioidun yhtiön nimeksi tulee Rosk'n Roll Oy. On huomattava, että asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 13 :n mukaan yhtiökokouksessa järjestettävässä äänestyksessä yhden osakkeenomistajan äänimäärä on enintään viidesosa kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä.

8 8 (16) 2.5. Muut yhteistyömuodot ja tuotantotavat Muut yhteistyömuodot ja tuotantotavat käsittävät sen toiminnan, joissa kaupunki on mukana osakkaana, jäsenenä tai sopimusosapuolena, mutta joissa kaupungilla ei ole määräysvaltaa eikä huomattavaa vaikutusvaltaa. Esimerkkejä tällaisesta kuntalain määrittelemästä kunnan toiminnasta ovat kunnan ostopalvelut, yhteistyö muiden julkisyhteisöjen ja yksityisen sektorin kanssa, erilaiset elinkaarimallit sekä kunnan tukema vapaaehtoistoiminta. 3. Omistajapolitiikka 3.1. Omistajapolitiikan lähtökohdat Omistajapolitiikka merkitsee konsernin toiminnan tarkastelua strategian ja talouden näkökulmasta. Omistajapolitiikassa asetetaan yhtiöille sekä strategisia kehittämistavoitteita että selkeitä tulostavoitteita. Asetetut tavoitteet kuvastavat omistuksilta odotettavaa omistaja-arvoa, jota kunnan tehtävänä on kehittää ja suojata. Omistaja-arvon kehitystä seurataan ja ohjataan yhtiöille asetettavilla konkreettisilla tavoitteilla ja tunnusluvuilla. Omistaminen ei ole kaupungin perustehtävä vaan väline palveluiden järjestämiseksi tai tuottamiseksi. Sen lisäksi omistaminen voi olla keino ohjata ja tukea kaupungin kehitystä. Kaupunki voi hankkia käyttöönsä tarvitsemansa tuotantovälineet omistamisen ohella hallitsemalla tuotantovälineitä yhdessä muiden toimijoiden kanssa tai vuokraamalla niitä. Kunnan toimintaa omassa organisaatiossa tai jäsenenä muussa yhteisössä rajoittaa kuntalain 7 :n mukainen kunnan tehtävien määrittely. Kunnan tehtävät on perinteisesti jaettu kunnan yleiseen ja erityiseen toimialaan. Oikeuskäytännössä on katsottu, että kunnan tehtäviin kuuluva elinkeinotoiminta voi tuottaa voittoa, mutta pelkästään voiton tavoitteluun pyrkivä liiketoiminta ei kuulu kunnan toimialaan Omistajapolitiikan seuranta ja kehittäminen Omistamisen pitää olla aktiivista ja sen tarkoituksenmukaisuutta ja organisointitapoja tulee arvioida säännöllisesti toimintaympäristön muuttuessa. Kaupunginvaltuusto tekee linjaukset ja tarkistukset omistajapolitiikkaan ja omistajaohjauksen periaatteisiin vähintään kerran strategiakaudessa. Tarkistukset riskeihin ja omistuksille asetettaviin tavoitteisiin tehdään vuosittain kaupunginhallituksessa. Konsernijohdon tulee vuosittain arvioida omistajapolitiikan toteutumista ja omistajaohjauksen tuloksellisuutta kunnan kokonaisedun toteutumisen ja riskienhallinnan kannalta.

9 9 (16) 3.3. Toimintamuodon valinta Omistajapolitiikkaan kuuluva keskeinen osa-alue on toimintamuodon valinta ja konsernirakenteen tarkastelu. Tällöin arvioidaan sitä, harjoitetaanko tehtävää liiketaloudellisin perustein vai onko tehtävällä muu yleishyödyllinen tai voittoa tavoittelematon tarkoitus. Muita valintaperusteita ovat toiminnan taloudellisuus, avoimuus ja toimintakyky. Toimintamuotoa valittaessa kyseeseen voi tulla muun ohella: liikelaitostoimintamallin säilyttäminen, toiminnan yhdistäminen muiden saman alan toimijoiden kanssa, toiminnan yhtiöittäminen, toiminnan ulkoistaminen, tytäryhtiön toiminnan säilyttäminen ennallaan, tytäryhtiön toiminnan uudelleensuuntaaminen, tytäryhtiön omistuspohjan laajentaminen, tytäryhtiön kehittäminen osakkuusyhtiöksi, tytäryhtiön omistuksesta luopuminen myymällä tai sulauttamalla toiminta ja tytäryhtiön purkaminen ja toiminnan siirtäminen kaupungin toiminnaksi. Liikelaitokset Kunta tai kuntayhtymä voi perustaa kunnallisen liikelaitoksen liiketaloudellisten periaatteiden mukaan hoidettavaa tehtävää varten (Kuntalaki 69 ). Toiminta on liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti järjestettyä silloin, kun tehtävän tulojen on tarkoitus kattaa sen suorittamisesta aiheutuvat menot ja toimintaan liittyy liiketoiminnan tunnuspiirteitä, kuten markkinaehtoisuus ja suoritehinnoittelun kustannusvastaavuus. Liikelaitos on toisaalta tapa organisoida liiketoimintaa ja toisaalta tapa järjestää oma toiminta siten, että toiminta on taloudellisesti tehokasta ja läpinäkyvää. Kunnallisen liikelaitoksen tehtävän tulee kuntalain mukaisesti kuulua kunnan toimialaan. Kunta voi perustaa liikelaitoksen hoitamaan myös kunnan sisäisiä palveluja. Kaupungin liikelaitosten ensisijaisena tarkoituksena ei ole laajentaa toimintaa yksityisille markkinoille. Jos liikelaitoksen toiminnassa havaitaan kilpailuun liittyviä neutraliteettiongelmia, on mietittävä liikelaitoksen toiminnan suuntaamista tai rajaamista, toiminnan yhtiöittämistä tai toiminnasta luopumista siten, että ongelma poistuu. Osakeyhtiöt Kunnan hoitaessa kuntalain 7 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi.

10 10 (16) Osakeyhtiön tarkoituksena on voiton tavoittelu. Osakeyhtiö voi harjoittaa myös toimintaa, jossa toiminnan tarkoituksena on muu kuin voiton tavoittelu, jos osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä on näin määrätty (OYL 5 ). Yhtiömuotoisen toiminnan edellytyksenä on, että toimintaa harjoitetaan kannattavasti omalla tulorahoituksella ja yhtiön oman pääoman puitteissa, kaupunki on valmis antamaan toiminnalle osakeyhtiölain mukaisen itsenäisen aseman ja vastuun, toiminnan yhtiöittämisestä aiheutuvat verotukselliset seuraamukset ovat pienemmät kuin yhtiöittämisestä saavutettava taloudellinen hyöty ja kaupunki on valmis vastaamaan liiketoiminnan riskeistä sijoittamallaan pääomalla ja mahdollisilla takauksilla. Kuntayhtymät Kaupunki tuottaa osan peruspalveluistaan kuntayhtymien kautta. Osa kuntayhtymistä perustuu lainsäädäntöön ja osa vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisen kuntayhtymän kautta järjestetyn toiminnan edellytyksenä on, että palvelutuotannon voimavaroja halutaan yhdistää seudun muiden kuntien kanssa ja samalla poistaa päällekkäisyyksiä ja tätä kautta saavuttaa synergiaetuja ja mahdollisille uusille pääomasijoituksille asetetaan kohtuullinen tuottotavoite. Säätiöt Säätiön tarkoituksena on eriytetyn omaisuusmassan hallinnoiminen säätiölle vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Säätiön tarkoituksena ei voi olla liiketoiminnan harjoittaminen tai taloudellisen edun tuottaminen säätiön lähipiiriin kuuluville ihmisille tai yhteisöille. Säätiö syntyy, kun se on valvontaviranomaisen toimesta rekisteröity. Säätiö on lähtökohtaisesti pysyvä järjestely, jonka toimintaa ei voida muuttaa tai lopettaa ilman valvontaviranomaisen antamaa lupaa. Säätiömuotoiselle toiminnalle on tunnusomaista, että toiminta on hyödyllistä ja mahdollinen liiketoiminta on säätiön tarkoitusta tukevaa yritystoimintaa, säätiön toiminta rahoitetaan pääomalla, toiminnan tuloilla ja muulla rahoituksella, joka voi olla julkista tukea ja voittojen kerääminen on rajoitettua ja voitto voidaan käyttää ainoastaan säätiön tarkoituksen edistämiseen.

11 11 (16) Jos kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :ssä tarkoitettu määräysvalta säätiöön, niin säätiö kuuluu kuntakonserniin. Kun säätiö on oikeushenkilö, jolla ei ole omistajia eikä jäseniä, vaan säätiön varoja käytetään yksinomaan sen säännöissä määrätyn tarkoituksen toteuttamiseen, kunnalla ei ole kuntakonserniin kuuluvan säätiön osalta mahdollisuutta käyttää omistajaohjausta säätiöön vastaavalla tavalla kuin kunnan kokonaan omistamaan yhtiöön. Tämä vuoksi kunnan tehokkaan omistajaohjauksen toteuttamiseksi ei useinkaan ole perusteltua järjestää palvelutuotantoa säätiön muodossa. Osakkuusyhtiöt Kaupungin rooli omistajana osakkuusyhtiöissä on rajoittuneempi kuin tytäryhteisöissä. Osakkaat yhdessä määrittelevät yhtiön omistajapoliittiset ja toiminnalliset linjaukset. Kaupunki on osaomistajana vähemmistöosuudella yhtiömuotoon perustetussa toiminnassa silloin, kun osakkuusyhtiön kautta saavutetaan synergiaetuja kaupungin järjestämisvastuulla olevan toiminnan hallinnon ja seurannan kannalta Yhteisöjen pääomittaminen ja kaupungin rahoitusvastuu Toimialasijoitukset ovat pääsääntöisesti investoinnin rahoitukseen tarkoitettuja antolainoja sekä osake- ja osuuspääomasijoituksia, joilla edistetään kunnan toimialaan liittyvien tai sitä palvelevien yhteisöjen toiminnan käynnistämistä tai sen jatkamista. Antolainat voivat olla velkakirjalainoja tai pääomalainoja. Kaupunki voi myös määrätyin edellytyksin myöntää takauksia tai muita vakuuksia. Toimialasijoituksista tehdään riskikartoitus ja kaupungin etu turvataan kattavalla vastavakuudella. Antolainauksen tuottotaso määritetään kohteittain. Tuottotavoite voidaan sitoa markkinakorkoon tai muuhun käyttötarkoituksen mukaiseen korkoon. Annettavista takauksista peritään markkinaehtoinen takausprovisio. Pääomittamisesta ja muusta rahoittamisesta tehdään erillinen päätös hallintosäännön toimivaltajaon mukaan Omistajapoliittiset linjaukset eri omaisuuserille Omaisuuseräkohtaiset omistajapoliittiset linjaukset on laadittu niille yksiköille ja yhteisöille, jotka kuuluvat kuntalain määritelmän mukaiseen kuntakonserniin eli joissa Porvoon kaupungilla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta ja joissa Porvoon kaupungilla on valvottavana merkittäviä taloudellisia etuja. Lisäksi omistajapoliittiset linjaukset kattavat kuntayhtymä- ja osakkuusyhteisöomistukset. Omaisuuseräkohtainen tarkastelu löytyy tämän omistajapolitiikan liitteestä Omaisuuseräkohtaiset linjaukset. Jokaiselle omistukselle on linjauksissa määritelty:

12 12 (16) Yhteisön tehtävä Omistamisen perustelut Sijoitusomaisuuden luokittelu sen mukaan, onko se strategista tai kaupungin kehitystä edistävää, palvelutuotannon edellytyksiä turvaavaa vai taloudellista tuottoa tavoittelevaa sijoitusomaisuutta Omistajaohjauksen intensiivisyys sen mukaan, miten läheisesti toiminta liittyy kaupungin perustoimintaan tai palveluiden tuottamiseen Omaisuuserän kehittämisvisio Omistajan yhteisölle asettamat tavoitteet ja seuranta Omistajaohjauksen vastuut Sijoitukseen liittyvät riskit Oheisessa taulukossa on esitetty kaupunkikonsernin omistukset eri yhteisöissä Nimi Kuntakonsernin osuus Kaupungin Konsernin omistus- omistus- omasta vieraasta tilikauden osuus osuus pääomastomasta pää- voitosta/ % % tappiosta Tytäryhteisöt Porvoon A-asunnot Oy-Borgå A-bostäder Ab Porvoon Energia Oy-Borgå Energi Ab Oy Kokonhalli Ab Eestinmäen Palvelukeskus Oy 61,7 61, Kiint. Oy Peiponaho Kiint. Oy Porvoon Suolapuro Porvoon Seudun Asuntosäätiö-Borgånejdens bostadsstiftelse 66,7 66, Gammelbackan Liikekeskus Oy Kiint. Oy Porvoon Sateenkaari-Fast.Ab Borgå Regnbågen Ab Svartså Vattenverk-Mustijoen Vesilaitos Oy Porvoo Event Factory Oy Ab Kesk. kiinteistö Oy Porvoon Piispantalo Yhteensä Kuntayhtymät Uudenmaan Liitto 3,2 3, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 3,377 3, Eteva kuntayhtymä 5,56 5, Kårkulla Samkommun 6,48 6, Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 61,39 61, Samkommunen för Yrkesutbildning i Östra Nyland, Inveon 54,08 54, Yhteensä

13 13 (16) Osakkuusyhteisöt Itä-Uudenmaan jätehuolto Oy-Östra Nylands Avfallsservice Ab Asunto Oy Kalevanväylä 29,42 31, Asunto Oy Porvoon Kaivokatu 13 42,1 47, Oy Porvoo International College Ab 32,5 32, Borgå Folkakademi Ab 37,13 37, Posintra Oy 36,23 36, Yhteensä Omistajaohjaus Omistajaohjaus on toimintatapa, jolla omistajapolitiikkaa toteutetaan. Kuntalain 46 :n mukaan Omistajaohjauksella tarkoitetaan strategiaan, omistajapolitiikkaan ja kunnan tavoitteisiin perustuvaa tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä yhteistoimintaorganisaatioiden hallintoon ja toimintaan vaikuttamista. Omistajaohjaus merkitsee mahdollisuutta ohjata yhteisön toimintaa sitä koskevan lainsäädännön asettamissa rajoissa, niin että koko konsernin omistajapoliittiset tavoitteet ja edut tulevat huomioiduksi. Valtuuston tehtäviin kuuluu omistajapolitiikasta, omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeista päättäminen. Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta valtuuston määrittelemien periaatteiden mukaisesti (KL 48). Omistajaohjauksen toimenpiteet vaihtelevat tilanteesta ja ohjauksen kohteena olevasta yhteisöstä riippuen. Pelkät muodollisen omistajuuden keinot eivät riitä aktiiviseen omistajuuteen, vaan omistajan ja omistetun yhteisön välillä tarvitaan myös epämuodollista ohjausta ja keskustelua odotuksista ja tavoitteista. Tuloksellinen omistajaohjaus edellyttää riittävää perehtyneisyyttä yhtiöiden toimialaan, asiantuntemusta ja kykyä arvioida yhtiöiden suoriutumista, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä sekä laadukasta hallitustyöskentelyä Hallituksen valinta ja kokoonpano Tytäryhteisön hallituksen valinta on omistajan kannalta käytännössä merkittävin yksittäinen omistajaohjaukseen liittyvä toimenpide, sillä nimenomaan hallituksen tehtävänä on toteuttaa omistajan yhtiölle asettamia tavoitteita ja yhtiön tarkoitusta. Kuntalain 47 :ssä on säädetty, että tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Asiantuntemusvaatimus korostuu erityisesti markkinaehtoiesti toimivien tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanossa. Osakeyhtiömuotoisissa yhteisöissä hallitusten jäseniä myös koskevat osakeyhtiölain mukaiset vastuut.

14 14 (16) Markkinaehtoisen tytäryhteisön hallituksen jäseniltä edellytetään riittävää asiantuntemusta ja kokemusta yhteisön toimialasta ja liiketoiminnasta, strategiasta, taloudesta, raportoinnista, sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta, yritysvastuusta sekä kaupunkikonsernin toiminnasta ja tavoitteista. Hallituksella tulee olla kyky ohjata ja tukea kyseisen yhteisön toimitusjohtajaa toiminnan kehittämiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös hallitusten jäsenten osaamiseen ja kokemukseen liittyvien vaatimusten määrittely edellyttää konsernijohdolta yhtiön toimialan ja liiketoiminnan ymmärtämistä ja analysointia. Hallitusten jäseniä nimitettäessä tulee ottaa huomioon myös mahdollisten eturistiriitojen vaikutukset yhteisön hallituksen toimintaan. Kaupungin edustajien nimeämisestä tytäryhteisöjen hallituksiin päättää kaupunginhallitus. Strategisesti tai muuten merkittävimmissä markkinaehtoisesti toimivissa yhteisöissä hallituksen nimeämiseen voidaan perustaa erityinen nimitystoimikunta. Nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella asetetut kriteerit täyttäviä hallituksen jäseniä koskevat esitykset kaupunginhallitukselle. Tytäryhteisön hallituksen jäsenten lukumäärä pyritään määrittelemään tehokkaan ja tuloksellisen työskentelyn kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tästä syystä tytäryhteisön hallituksiin valitaan vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) jäsentä, ellei jäsenten määrästä poikkeamiseen ole erityinen syy. Tytäryhteisöjen hallituksiin voidaan nimetä henkilöitä kaupunkikonsernin ulkopuolelta silloin, kun se on tarkoituksenmukaista kaupunkikonsernin kokonaisedun kannalta. Kaupungin omistamien tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanoissa noudatetaan tasa-arvolain määräyksiä. Markkinaehtoisesti toimivissa tytäryhteisöissä hallituksen toimikausi on yksi (1) vuosi, ellei toimikauden pituudesta poikkeamiseen ole yksittäisessä tytäryhteisössä erityinen syy. Hallitusten tulee vuosittain arvioida työskentelynsä tuloksellisuutta. Arviointi voidaan toteuttaa itsearviointina tai ulkopuolisen arvioijan toimesta. Tytäryhteisöjen hallitusten osaamisen tukemiseksi ja ylläpitämiseksi hallituksen jäsenille järjestetään kaupunkikonsernin puitteissa hallitustyöskentelyn kannalta tarpeellista koulutusta Omistajaohjauksen menettelyt ja toimintatavat Omistajaohjaukseen käytettävissä olevat välineet vaihtelevat kunnan määräysvallan mukaan. Kokonaan omistamassaan osakeyhtiössä kunnalla on osakeyhtiölain säännösten mukaan mahdollista tehdä päätöksiä jopa yhtiön hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvissa asioissa. Myös määräysvalta yhteisössä antaa kunnalle hyvin laajan mahdollisuuden vaikuttaa yhteisön toimintaan ja päätöksentekoon. Osakkuusyhtiöissä ohjaus perustuu ennen muuta kunnan aktiivisuuteen ja arvovaltaan päätösvallan käyttäjänä. Yhteisöjen aktiivinen ohjaus on normaalioloissa yhteisöjen toiminnan seuraamista ja valvomista, mikä mahdollistaa ennakoivan vaikuttamisen yhteisön toimintaan. Omistajan suora puuttuminen tytäryhteisöjen tai osakkuusyhteisöjen toimintaan edellyttää aina poikkeuksellista perustetta.

15 15 (16) Porvoon kaupungin omistajapoliittisissa linjauksissa on määritelty yhteisön omistajaohjauksen intensiivisyyden aste. Ohjaus on tiivistä, jos toiminta liittyy läheisesti kaupungin perustoimintaan tai palvelujen tuottamiseen. Tiivis ohjaus voi tulla kyseeseen myös silloin, kun yhteisön toiminta on merkittävässä muutoksessa tai meneillään on erityisiä kehitystoimenpiteitä. Tiivis ohjaus toteutetaan konserniohjeessa määriteltyjä keinoja aktiivisesti käyttämällä. Välillisellä tavoiteohjauksella puolestaan tarkoitetaan, että omistajaohjaus toteutuu pääsääntöisesti omistajan vuosittaisen tavoiteasetannan ja konserniohjeessa määritellyn seurannan avulla. Välillistä tavoiteohjausta sovelletaan yhteisöissä, joiden toiminta ei läheisesti liity kaupungin perustoimintaan tai palveluiden tuottamiseen. Ohjaus luonnollisesti jää välilliseksi niissä yhteisöissä, joissa kaupungilla ei ole määräysvaltaa Konserniohje Omistajaohjauksen menettelyt ja toimintatavat konserniin kuuluvissa yhteisöissä on kirjattu Porvoon kaupungin konserniohjeeseen (KV ). Konserniohje koskee Porvoon kaupunkia ja sen tytäryhteisöjä sekä näiden omistamia tytäryhteisöjä. Osakkuusyhteisöjen osalta konserniohjetta noudatetaan soveltuvin osin. Omistajaohjauksen tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen toteuttamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää huolehtia konserniohjeen pitämisestä ajantasaisena. Konserniohjeen legitimiteetin kannalta on tärkeää, että siinä tytäryhteisöille asetettujen velvoitteiden täyttämistä valvotaan riittävän tehokkaasti ja että valvonnassa mahdollisesti havaittaviin epäkohtiin puututaan viivytyksettä. Konserniohjeessa käsitellään seuraavat KL 47 mukaiset omistajaohjauksen kohdealueet: kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelu ja ohjaus konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen; tiedottaminen ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaaminen; velvollisuus hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa; konsernin sisäiset palvelut; kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpano ja nimittäminen; kunnan tytäryhteisöjen hyvä hallinto- ja johtamistapa Sopimusohjaus Omistajaohjauksen laaja määritelmä kattaa myös toiminnan, joka on järjestetty erilaisin sopimuksin ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Sopimusten avulla järjestetyllä toiminnalla tavoitellaan tavallisesti kustannustehokkuutta ja palveluiden toimintavarmuuden takaamista. Toiminnan ohjaamisen väline on tällöin kunnan ja ulkopuolisen toimijan tekemä sopimus yhteisössä käytettävän määräysvallan sijasta. Ohjaavana sopimuksena tulee kyseeseen erityisesti erilaiset palvelusopimukset.

16 16 (16) Sopimuksessa määritellään velvoitteet tuottajalle palveluiden sisällön ja saatavuuden osalta. Sopimukset ovat rakenteeltaan ja sisällöltään erilaisia riippuen tilattavan kokonaisuuden sisällöstä. Sopimuksessa tulee kuitenkin määritellä vähintään palvelun sisältö, laajuus, kesto, laatuvaatimukset, tuotettava suoritemäärä, palvelusta maksettava hinta sekä sopimusseurannan menettelyt ja seuraamukset. Kaupungin sopimukset tulee laatia aina kirjallisina. Sopimusohjauksesta vastaa palveluiden järjestämisestä oleva taho. Sopimusohjauksen tulee olla systemaattista ja jatkuvaa ja sen tulee sisältää sopimuksen seurannan sekä poikkeamiin reagoinnin. Hankittavan palvelun ehdot on määritelty sopimuksessa ja valvonta pohjautuu näiden ehtojen noudattamisen valvontaan. LIITTEET Omaisuuseräkohtaiset linjaukset Perustamisasiakirjojen kirjaukset toimialasta ja päättävistä elimistä konsernin yhteisöissä

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

Muokattu Muokattu Muokattu Muokattu

Muokattu Muokattu Muokattu Muokattu Uusimaa 2019 Muokattu 24.4.2018 Muokattu 9.5.2018 Muokattu 23.5.2018 Muokattu 12.6.2018 Omistajapolitiikka omistamisen periaatteet 1. Soveltamisala Omistajapolitiikka määrittää maakunnan tytäryhtiöiden,

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. 1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

Kuntayhtymän sekä kunnan ja kuntayhtymän omistaman osakeyhtiön kuuluminen

Kuntayhtymän sekä kunnan ja kuntayhtymän omistaman osakeyhtiön kuuluminen 1 (5) Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 102 29.11.2011 Kuntayhtymän sekä kunnan ja kuntayhtymän omistaman osakeyhtiön kuuluminen kuntakonserniin 1 Lausuntopyyntö 1.1 Varsinainen lausuntopyyntö

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 HELSINGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Johdanto Kaupunkikonserni on omistus- ja hallintorakenne, jonka tarkoituksena on mahdollistaa siihen kuuluvien yksiköiden välinen yhteensopivuus

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto 1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari 15.12.2017 Pentti Meklin Kuntatalo, 15.12.2017 Kuntien toimintamuodot ovat muuttuneet - Kunnat ja niiden

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset

Omistajapoliittiset linjaukset Asikkalan kunta Omistajapoliittiset linjaukset Omistajaohjaus 14.4.2015 Sisällys Johdanto... 1 1. Soveltamisala... 1 2. Yleiset periaatteet... 1 3. Kunnan kehitysnäkymät omistajapolitiikan lähtökohtana...

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän

Lisätiedot

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA KEMPELE-KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. KEMPELE-KONSERNIN MÄÄRITELMÄ Kempele-konserniin kuuluvat Liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, jotka vastuutetaan tehtäviensä perusteella

Lisätiedot

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan

Lisätiedot

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA

PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA Hyväksytty: Kunnanhallitus 5.3.2018 55 Kunnanvaltuusto 26.3.2018 22 1 PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA Sisällys 1. Johdantoa omistajapolitiikalle... 2 2. Omistajaohjaus...

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA Konserniohje

LIMINGAN KUNTA Konserniohje LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA

PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA Hyväksytty: Kunnanhallitus 5.3.2018 55 Kunnanvaltuusto 26.3.2018 22 Päivitetty: Kunnanhallitus 21.8.2018 166 Kunnanvaltuusto 27.8.2018 64 1 PIHTIPUTAAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Kuntajohtajapäivät Dipolissa 22.8.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen Kuntaliitto Konsernisääntelyn tavoitteet ja näkökulmat Tavoitteena sääntelyn läpinäkyvyys:

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian.

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian. 1 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA N:otta/1998 ======================================================================== = 1 (6) KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 31.8.1998 Voimaantulo

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (7) 9 Konserniohjeen uudistaminen HEL 2013-004511 T 00 01 05 Esitys Käsittely päätti panna asian pöydälle. Konsernijaosto päätti panna asian yksimielisesti pöydälle

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

PORVOON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE PORVOON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston hyväksymä xx.xx.2010 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus... 3 2 Konsernikäsite... 3 3 Konserniohjeen soveltamisala... 3 4 Konserniohjeiden velvoittavuus...

Lisätiedot

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET 1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

KH pykälä 5 liite 3

KH pykälä 5 liite 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE. Sisällys HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN

KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE. Sisällys HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN 1 KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN 1.1.2018 Sisällys 1 SOVELTAMISALA... 2 2 KONSERNIOHJEEN SITOVUUS... 2 3 KUNTAKONSERNIN TALOUDEN JA INVESTOINTIEN SUUNNITTELU JA OHJAUS... 3 4 KONSERNIVALVONNAN

Lisätiedot

Omistajaohjauksen periaatteet

Omistajaohjauksen periaatteet Omistajaohjauksen periaatteet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Ohje 2 (6) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 KYSin strategia... 3 3 Omistaminen... 3 4 Toimintamuodot ja niiden käyttö KYSin omistajaohjauksessa...

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Talous ja omistajaohjaus

Talous ja omistajaohjaus Talous ja omistajaohjaus Kaupunginvaltuuston perehdytyskoulutus 30.5.2017 Jukka Weisell Talouden kolme tasoa Oulun kaupunki: Liikelaitokset Rahastot Oulu-konserni: Tytäryhteisöt om. >50 % Osakkuusyhtiöt

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

Helsingin yliopistokonsernin konserniohje

Helsingin yliopistokonsernin konserniohje 1(7) Yliopiston hallitus on hyväksynyt en Helsingin Sisältö 1 Yliopistokonsernin määritelmä ja ohjeen soveltamisala... 2 2 Yliopistokonsernin johto... 2 3 Tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä säätiöiden perustaminen...

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja

Lisätiedot

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA KONSERNIRAKENNE Kaupunginvaltuusto Päättää talousarviossa verot, määrärahat ja tavoitteet KONSERNIJOHTO, Hallitus ja kaupunginjohtajat -vastaavat valmistelusta, täytäntöönpanosta

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet. Konsernihallinto Omistajaohjaus

Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet. Konsernihallinto Omistajaohjaus Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet Konsernihallinto Omistajaohjaus Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxkuun xx päivänä 2017 2 (12) Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet Tampereen

Lisätiedot

K O N S E R N I O H J E

K O N S E R N I O H J E K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

PORVOON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE PORVOON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston hyväksymä 25.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus... 3 2 Konsernikäsite... 3 3 Konserniohjeen soveltamisala... 3 4 Konserniohjeiden velvoittavuus...

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

Konserniohje JUUAN KUNTA

Konserniohje JUUAN KUNTA Konserniohje JUUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 27.11.2017 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu... 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen... 3 4.

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle. 1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue

Lisätiedot

Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän

Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän konserniohjeet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Ohje 2 (8) 369/2018 Hallintokeskus Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE

LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Konserniohje. Leppävirran kunta. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo Leppävirran kunta

Konserniohje. Leppävirran kunta. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo Leppävirran kunta Leppävirran kunta Konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.12.2017 Voimaantulo 1.1.2018 Leppävirran kunta Puh (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. KONSERNIOHJEEN

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Omistajastrategia

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Omistajastrategia Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Omistajastrategia 2014-2016 Kuntayhtymän valtuusto 9.6.2014, 9/ 14 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (7) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 KYSin strategia... 3 3 Omistaminen...

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.7.2018 1 Kontiolahden kunnan omistajapolitiikan tavoitteet Kunnanvaltuusto päättää konsernin omistajapolitiikasta ja määrittää kuntakonsernin keskeiset toiminnalliset

Lisätiedot

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan

Lisätiedot

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA

SONKAJÄRVEN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA SONKAJÄRVEN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA 1 Johdanto... 2 2 Sonkajärvi -kuntakonserni... 2 3 Omistajapolitiikan lähtökohdat... 3 4 Vastuu omistajaohjauksesta... 3 5 Omaisuuserät... 3 6 Omaisuuden hankinta...

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA. Hallitus Valtuusto

HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA. Hallitus Valtuusto HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA Hallitus 17.9.2018 Valtuusto 1.10.2018 1 Sisällys Hämeenkyrön kunnan omistajapolitiikan lähtökohdat...2 Sijoitustoiminnan perusteet...2 Kunnan omistama kiinteä ja

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA. Konserniohje. Kunnanhallitus Valtuusto

HAILUODON KUNTA. Konserniohje. Kunnanhallitus Valtuusto HAILUODON KUNTA Konserniohje Kunnanhallitus 12.2.2019 27 Valtuusto 11.3.2019 8 Sisällys 1. Johdanto 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Sisältö 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 2 Soveltamisala...2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...2 4 Konserniohjeen sitovuus...3 5 Konsernin

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kh. 11.12.2017 / 222 Kv. 16.4.2018 / 3 Voimaan 1.5.2018 alkaen Parikkalan kunta Konserniohje 2 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA RIIHIMÄEN KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA Riihimäen kaupunki Konserni- ja hallintopalvelut Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 16.4.2018 Korvaa valtuuston 13.11.2006 hyväksymän

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE

ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3. Konserniohjeen soveltamisala... 3 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 5. Konserniohjeen

Lisätiedot

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE

Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO KONSERNIIN KUULUVAT YHTEISÖT...3 1 Ohjeiden tarkoitus...3 2 Konsernin määritelmä...3 3 Emoyhteisö...3 4 Tytäryhteisö...3 KONSERNIN

Lisätiedot

Valtuuston hyväksymä

Valtuuston hyväksymä Konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen sitovuus... 3 5 Kunnan toimielinten toimivallanjako...

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia: Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus

Arvioinnin tuloksia: Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus Arvioinnin tuloksia: Helen Oy:n ja Helsingin Satama Oy:n omistajaohjaus Johtava tuloksellisuustarkastaja Minna Tiili Helsingin kaupungin tarkastusvirasto Arvioinnin pääkysymys Onko Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa

Lisätiedot

KONSERNIOHJE voimaantulo alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx

KONSERNIOHJE voimaantulo alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx 0 KONSERNIOHJE voimaantulo 1.7.2017 alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx Isonkyrön kunta ISONKYRÖN KUNTA 1 (6) Sisällys 1. kuntastrategia... 2 2. en tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala... 2 4.

Lisätiedot

Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet.

Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet. Joroisten kunta KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.9.2003. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. Kukin konserniyhteisö käsittelee ohjeet hallituksessaan ja yhtiökokouksessaan tai vastaavassa. Ohjeiden

Lisätiedot