VAIHTOEHTOHOITOJEN SÄÄNTELYN TARVE

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17 VAIHTOEHTOHOITOJEN SÄÄNTELYN TARVE Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

2 Vaihtoehtohoitojen sääntelytarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17 ISBN (PDF) ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) URN:ISBN:

3 Julkaisija: Sosiaali- ja terveysministeriö Tekijät Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävä työryhmä Puheenjohtaja: Tarja Holi, johtaja, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, varapuheenjohtaja: Terhi Hermanson, lääkintöneuvos, STM. Sihteeri: Anne Koskela, hallitusneuvos, STM, Kirsti Kotaniemi, lakimies, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä: Toimeksiantaja Sosiaali- ja terveysministeriö HARE-nro ja toimielimen asettamispäivä STM040:00/2008, Julkaisun nimi: Vaihtoehtohoitojen sääntelytarve. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän raportti. Tiivistelmä Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän selvittämään vaihtoehtohoitoja koskevia sääntelytarpeita ajalle Työryhmän tuli selvittää vaihtoehtohoitoihin liittyvät poti-lasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, arvioida lainsäädäntötarve ja tehdä ehdotuksensa vaihtoehtohoitoja koskevasta sääntelystä. Työryhmä ehdottaa ensimmäisessä vaiheessa toteutettavaksi rajoitussäännökset, joilla esille tulleisiin potilasturvallisuutta vaarantaviin ongelmiin voitaisiin vaikuttaa mahdollisimman nopeasti. Työryhmä ehdottaa, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi rajoitettaisiin eräiden potilasryhmien hoito vain terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäväksi. Ehdotuksen mukaan muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö voisi hoitaa tiettyjä vakavia sairauksia ja potilasryhmiä ainoastaan yhteistyössä lääkärin kanssa. Työryhmän raportti sisältää ehdotuksen terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamista koskevaksi hallituksen esitykseksi. Työryhmä ehdottaa, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Vaihtoehtohoitoja koskeva laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, säännöksen lain soveltamisalasta, yleisiä velvoitteita vaihtoehtohoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja sen valvontaa koskevia säännöksiä, vapaaehtoista vaihtoehtoterapeuttien rekisteröintiä koskevat säännökset sekä säännökset vaihtoehtohoitojen valvonnasta. Lisäksi työryhmä on tehnyt muita kehittämisehdotuksia, joilla voitaisiin osaltaan vaikuttaa vaihtoehtohoitojen turvallisuuteen. Työryhmä näkee tärkeäksi lisätä vuoropuhelua vaihtoehtohoitojen antajien ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä potilasturvallisuuden lisäämiseksi ja positiivisemman asenneilmapiirin luomiseksi. Työryhmä ehdotti, että vaihtoehtohoitoja edustavien järjestöjen tulisi kehittää omaa toimintaansa muun muassa organisoitumalla nykyistä paremmin. Vaihtoehtohoitojen tutkimusta tulisi lisätä ja perustaa tutkimuksen tietopankki. Asiasanat: potilasturvallisuus, terveydenhuolto, terveydenhuoltohenkilöstö Bibliografiset tiedot Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17 ISBN ISBN (PDF) ISSN (painettu), ISSN (verkkojulkaisu) URN:ISBN: Muut tiedot: Kokonaissivumäärä 86 Kieli suomi Myynti - Hinta: - Kustantaja Luottamuksellisuus Julkinen 3

4

5 Utgivare: Social- och hälsovårdsministeriet Författare: Arbetsgruppen för att utreda behovet av lagstiftning om alternativa vårdmetoder Ordförande: Tarja Holi, direktör, Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården, vice ordförande: Terhi Hermanson, medicinalråd, SHM. Sekreterare: Anne Koskela, regeringsråd, SHM, Kirsti Kotaniemi, jurist, Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården PRESENTATIONSBLAD Utgivningsdatum Uppdragsgivare Social- och hälsovårdsministeriet Publikationens titel: Behovet av bestämmelser för alternativa vårdmetoder. Rapport av arbetsgruppen för att utreda behovet av lagstiftning om alternativa vårdmetoder Referat Social- och hälsovårdsministeriet tillsatte en arbetsgrupp för tiden för att utreda behovet av bestämmelser för alternativa vårdmetoder. Arbetsgruppens uppgift var att utreda de viktigaste problemen beträffande alternativa vårdmetoder med tanke på patientsäkerheten, bedöma behovet av lagstiftning och ge sitt förslag till reglering av alternativa vårdmetoder. Arbetsgruppen föreslår att man i det första skedet ska ställa upp begränsningsbestämmelser med vilkas hjälp man så snabbt som möjligt kan ingripa om problem som äventyrar patientsäkerheten uppstår. Arbetsgruppen föreslår att man för att säkra patienternas trygghet ska begränsa vården för vissa patientgrupper att utföras endast av yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Enligt förslaget kan någon annan än en yrkesutbildad person inom hälso- och sjukvården endast i samarbete med läkare sköta vissa allvarliga sjukdomar och patientgrupper. Arbetsgruppens rapport innehåller ett förslag till en regeringsproposition om ändring av lagen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Arbetsgruppen föreslår att man i det andra skedet ska börja bereda lagstiftningen om alternativa vårdmetoder. Lagen om alternativa vårdmetoder ska gälla, förutom de tidigare nämnda begränsningsbestämmelserna, bland annat en definition över alternativa vårdmetoder, regler för lagens tillämpningsområde, allmänna skyldigheter för den som yrkesmässigt utövar alternativa vårdmetoder, regler för marknadsföring och dess övervakning, regler för frivillig registrering av alternativvårdsterapeuter samt regler för övervakning av alternativvård. Dessutom har arbetsgruppen framfört andra utvecklingsförslag, vilka för sin del kunde påverka de alternativa vårdmetodernas säkerhet. Arbetsgruppen ser som viktigt att öka dialogen mellan dem som utövar alternativvård och yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården för att förbättra patientsäkerheten och för att skapa en positivare inställning. Arbetsgruppen föreslog att de föreningar som representerar alternativa vårdmetoder ska utveckla sin egen verksamhet bland annat genom att organisera sig bättre än i dag. Forskningen om alternativa vårdmetoder borde öka och det borde grundas en kunskapsbank för forskningen. Nyckelord: hälso- och sjukvård, patientsäkerhet, yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården Bibliografiska data: Social- och hälsovårdsministeriets rapporter 2009:17 ISBN (PDF) ISSN (print),issn (online) URN:ISBN Distribution och försäljning - Övriga uppgifter: Sidoantal 86 Pris - Förlag Språk Finska Sekretessgrad Offentlig 5

6

7 Publisher: Ministry of Social Affairs and Health, Finland DOCUMENTATION PAGE Authors: Working Group to examine the need for legislation on complementary and alternative therapies Chairperson: Tarja Holi, Director, National Supervisory Authority for Welfare and Health; Vice chairperson: Terhi Hermanson, Ministerial Counsellor, Ministry of Social Affairs and Health (MSAH) Secretary: Anne Koskela, Ministerial Counsellor for Legal Affairs, MSAH; Kirsti Kotaniemi, Lawyer, National Supervisory Authority for Welfare and Health Commissioned by Ministry of Social Affairs and Health Title of publication: Need for regulation of complementary and alternative therapies. Report of the Working Group to examine the need for legislation on complementary and alternative therapies. Summary The Ministry of Social Affairs and Health set up in May 2008 a Working Group to examine the need for regulating complementary and alternative therapies for the period from 1 June 2008 to 31 March It was assigned to examine the major problems related to complementary and alternative therapies from the perspective of patient safety, to assess the related need for legislation and to put forward proposals for the regulation of complementary and alternative therapies. As the first phase the Working Group proposes restrictive legal provisions so as to enable tackling emerging problems that endanger patient safety as soon as possible. It proposes prescribing, in order to ensure patient safety, that only health care professionals may carry out the treatment of certain patient groups. Persons other than health care professionals should be allowed to treat certain serious diseases and patient groups only in cooperation with a physician. The report contains a draft Government bill for amending the Act on Health Care Professionals. As the second phase the Working Group proposes preparing legislation on complementary and alternative therapies. The law on complementary and alternative therapies to be enacted should include, besides the restrictive provisions referred to above, e.g. a definition of complementary and alternative therapies, a provision on the scope of application of the act, general obligations for persons providing complementary and alternative therapies on a professional basis, provisions on marketing and its supervision, provisions on the registration of therapists providing complementary and alternative therapies, and provisions on the supervision of complementary and alternative therapies. The Working Group has also prepared a few other development proposals that could contribute to the safety of complementary and alternative therapies. The Working Group considers it important to increase the dialogue between the providers of complementary and alternative therapies and health care professionals in order to promote patient safety and to create a more favourable attitude climate. It proposes that the organisations representing complementary and alternative therapies should develop their activities for instance by organising themselves better. The research on alternative treatments should be increased and a data bank on research findings established. Key words: health care, health care staff, patient safety Bibliographic data Reports of the Ministry of Social Affairs and Health 2009:17 ISBN (PDF) ISSN (print), ISSN (online) URN:ISBN: Distribution and sales - Other information: Number of pages 86 Price - Financier Language Finnish Publicity Public 7

8

9 Sisällysluettelo Kuvailulehti...3 Presentationsblad...5 Documentation page...7 Sosiaali- ja terveysministeriölle Johdanto Toimeksianto Nykytila Vaihtoehtohoitojen nykytila Vaihtoehtohoitojen alalla käytettävistä käsitteistä Terapeuttien määrä Vaihtoehtohoitojen kentästä Terveydenhuoltoa ja vaihtoehtohoitoja koskeva sääntely Terveydenhuollon järjestäminen Laki yksityisestä terveydenhuollosta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä Laki potilaan asemasta ja oikeuksista Potilasvahinkolaki Terveydenhuollon ja vaihtoehtohoitojen valvonta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran (ennen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen) valvonta Terveydenhuollon ohjaus ja valvonta lääninhallituksissa Lääkelaitoksen valvontatehtävät Elintarvikelain mukainen valvonta Tuoteturvallisuuslainsäädäntö ja valvonta Markkinointi ja markkinoinnin valvonta kuluttajansuojalaissa Kuluttajansuojalain markkinointisäännökset Kuluttajansuojalain markkinointisäännösten valvonta Vaihtoehtohoitoihin liittyvä markkinointi Sosiaali- ja terveysalan koulutus ja vaihtoehtohoidot Korkeakoulut Ammatillinen koulutus Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa annettava koulutus Kansainvälinen kehitys ja muiden maiden lainsäädäntö Ruotsi Norja Tanska Iso-Britannia

10 4.5 Alankomaat WHO:n (Maailman terveysjärjestö) suositukset vaihtoehtohoidoista Euroopan Unionin (EU) suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin Nykytilan arviointi Vaihtoehtohoitojen käytön syyt ja laajuus Potilasturvallisuus Potilasturvallisuusongelmista Merkittävimpiä vaihtoehtohoitoihin liittyviä potilas- turvallisuusongelmia Muut haitat Valvonnan mahdollisuudet Koulutuksesta ja rekisteröintiin liittyvistä kysymyksistä Asiantuntijoiden kuuleminen Kirjalliset kuulemiset Suulliset asiantuntijakuulemiset Työryhmän ehdotukset Hallituksen esitys terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lain muuttamisesta Säännöksen tarkoitus ja tavoitteet Ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäväksi ehdotetut hoidot Tiettyjä potilasryhmiä koskevat rajoitukset ja yhteistyö lääkärin kanssa Laaja sääntelyvaihtoehto Työryhmän muut ehdotukset Eriävä mielipide...68 Liite 1. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

11 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävän työryhmän ajalle Työryhmän tehtävä oli selvittää täydentäviin hoitoihin ja vaihtoehtohoitoihin liittyvät, potilasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, kuulla asiantuntijoita ja vaihtoehtohoitojen edustajia, arvioida lainsäädäntötarpeen laajuus ja tehdä tämän pohjalta tarpeelliset ehdotukset. Tämän jälkeen työryhmän tuli laatia ehdotuksensa vaihtoehtohoitoja koskevasta sääntelystä joko suppean tai laajan sääntelyvaihtoehdon pohjalta. Suppeassa sääntelyvaihtoehdossa kiellettäisiin tai rajoitettaisiin vaihtoehtohoitojen käyttö eräiden sairauksien tai potilasryhmien osalta tai määriteltäisiin tietyt hoitomuodot, joita voivat antaa vain terveydenhuollon ammattihenkilöt sekä määriteltäisiin mahdollisten kieltojen tai rajoituksien noudattamisen valvonta. Suppeaa sääntelyä koskeva ehdotus tuli laatia hallituksen esityksen muotoon. Laajassa sääntelyvaihtoehdossa tulisi laatia ehdotus vaihtoehtohoitojen piiriin kuuluvia hoitoja ja niitä tarjoavia henkilöitä koskevan sääntelyn keskeisestä sisällöstä. Työryhmän puheenjohtajana toimi johtaja Tarja Holi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta ja varapuheenjohtajana lääkintöneuvos Terhi Hermanson sosiaali- ja terveysministeriöstä. Työryhmän jäsenet olivat kaupallinen neuvos Ilkka Cantell työ- ja elinkeinoministeriöstä, lääninlääkäri Marjut Frantsi-Lankia Etelä-Suomen lääninhallituksesta, johtaja Tomi Lounema Kuluttajavirastosta, ylilääkäri Veijo Saano Lääkelaitoksesta, dosentti Hannu Lauerma Suomen Lääkäriliitosta, kehittämisjohtaja Liisa Saaristo Suomen Mielenterveysseura ry:stä, kehittämispäällikkö Kristiina Kariniemi-Örmälä Tehy ry:stä, pääsihteeri Markku Silvennoinen SuPer ry:stä, LL, homeopaatti Liisa Sulkakoski Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry:stä, osteopaatti, homeopaatti Pekka Niemi Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry:stä ajalla ja puheenjohtaja Anitta Kouvo-Sillanpää Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry:stä ajalla Kirsi Markkanen Tehy ry:stä on osallistunut työryhmän kokouksiin ajalla Työryhmän sihteereinä toimivat hallitusneuvos Anne Koskela sosiaali- ja terveysministeriöstä ja lakimies Kirsti Kotaniemi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta. Työryhmä kuuli työnsä aikana kirjallisesti vaihtoehtohoitojen antajia edustavia yhdistyksiä, potilasjärjestöjä, julkisen terveydenhuollon edustajia ja viranomaistahoja sekä lääketieteen erikoisaloja edustavia yhdistyksiä. Lausuntopyynnöllä työryhmä pyrki kartoittamaan erityisesti nykyisen lainsäädännön mahdollisia muutostarpeita potilasturvallisuuden kannalta, vaihtoehtohoitoihin liittyviä potilasturval- 11

12 lisuusongelmia sekä valvonnan tarvetta vaihtoehtohoidoissa. Lausuntoja saapui 51 kappaletta. Lausuntoja on saatu myös tahoilta, joilta ei ole sitä pyydetty, ja kaikki saapuneet lausunnot on otettu huomioon työryhmän työssä. Työryhmä kuuli lisäksi suullisesti asiantuntijana Anna-Liisa Enkovaaraa lääkevalmisteiden potilasturvallisuusriskeistä ja valvonnan mahdollisista ongelmista vaihtoehtohoitojen näkökulmasta, apulaisjohtaja Päivi Seppälää Kuluttajavirastosta vaihtoehtohoitojen markkinoinnin sääntelystä ja valvonnasta sekä opetusneuvos Marja-Liisa Niemeä opetusministeriöstä vaihtoehtohoitojen koulutuskysymyksistä. Työryhmä päätyi ehdottamaan ensimmäisessä vaiheessa säännöksiä, joilla esille tulleisiin potilasturvallisuutta vaarantaviin ongelmiin voitaisiin vaikuttaa mahdollisimman nopeasti. Työryhmä ehdottaa, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi rajoitettaisiin eräiden potilasryhmien hoito vain terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäväksi. Ehdotuksen mukaan muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö voisi hoitaa tiettyjä vakavia sairauksia ja potilasryhmiä ainoastaan yhteistyössä lääkärin kanssa. Työryhmän raporttiin on liitetty on ehdotus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamista koskevaksi hallituksen esitykseksi. Työryhmä ehdottaa, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Vaihtoehtohoitoja koskeva laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, säännöksen lain soveltamisalasta, yleisiä velvoitteita vaihtoehtohoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja sen valvontaa koskevia säännöksiä, vapaaehtoista vaihtoehtoterapeuttien rekisteröintiä koskevat säännökset sekä säännökset vaihtoehtohoitojen valvonnasta. Laaja sääntely edellyttäisi perusteellisen säädösvalmistelun lisäksi muun muassa voimavaroja edellyttävän valvontakysymyksen ratkaisemista sekä vaihtoehtohoitojen kentän kattavampaa järjestäytymistä ja yhdistysten oman valvontatoiminnan kehittämistä. Lisäksi työryhmä on tehnyt muita kehittämisehdotuksia, joilla voitaisiin osaltaan vaikuttaa vaihtoehtohoitojen turvallisuuteen. Työryhmä kokoontui 13 kertaa. Työryhmän muistioon sisältyy Luonnonlääketieteen keskusliitto LKL ry:n eriävä mielipide. Saatuaan työnsä valmiiksi työryhmä jättää raporttinsa sosiaali- ja terveysministeriölle. Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2009 Tarja Holi Ilkka Cantell Anitta Kouvo-Sillanpää Tomi Lounema Veijo Saano Markku Silvennoinen Anne Koskela Terhi Hermanson Marjut Frantsi-Lankia Hannu Lauerma Kristiina Kariniemi-Örmälä Liisa Saaristo Liisa Sulkakoski Kirsti Kotaniemi 12

13 1 JOHDANTO Viralliseen terveydenhuoltoon kuulumattomien hoitojen tarjonta, markkinointi ja käyttö on merkittävästi lisääntynyt Suomessa 1970-luvulta alkaen. Tällaisten hoitomenetelmien hyödyistä ja haitoista, hoitojen käyttäjistä, terapeuttien koulutuksesta ja valvonnasta, hoitojen markkinoinnista, virallisen terveydenhuollon edustajien suhtautumisesta vaihtoehtohoitoihin sekä mahdollisesti tarvittavasta lainsäädännöstä on keskusteltu pitkään. Vaihtoehtohoitojen valvonnan puutteellisuutta ja siitä johtuvaa asiakkaan ja potilaan heikkoa oikeusturvaa on pidetty joiltakin osin ongelmana. Vaihtoehtohoitojen kokonaisuus on pirstaleinen ja jatkuvasti muotoaan muuttava. Erilaisten hoitomuotojen lukumäärää on vaikea arvioida. Arviot vaihtelevat suuresti muun muassa sen mukaan, miten vaihtoehtohoitojen kenttää on rajattu ja luokiteltu. Luokitteluperusteina on käytetty esimerkiksi sitä annetaanko hoitoja itsehoidollisesti vai hoitosuhteessa, ovatko kyseessä kansanomaiset, perinteiset hoitomuodot vai uudemmat, muista kulttuureista tulevat hoitomuodot. Saman terapia- tai diagnoosimenetelmän nimen alla voi myös olla useita muunnelmia, koska määritelmiä menetelmistä tai niiden käytöstä ei ole. Osa hoidoista soveltaa teknisiä laitteita. Arviointia vaikeuttaa myös alalla käytettävien termien ja käsitteiden moninaisuus. Eri vaihtoehtohoitomuotojen ja -suuntausten taustalla olevat käsitykset ja teoriat ihmisestä, terveydestä, sairaudesta, hoidon tarpeesta, hoidon teoriaperustasta ja sisällöstä sekä vaikutuksista eroavat suuresti toisistaan. Jako viralliseen lääkintään ja vaihtoehtohoitoihin ei ole yksiselitteinen. Esimerkiksi akupunktiohoitoa ei voi yksiselitteisesti luokitella vain jompaankumpaan. Virallisessakaan lääkinnässä ei voida puhua vain yhdestä totuudesta, vain yhdestä oikeasta hoitomuodosta. Lisäksi sitä mukaa kun jostain menetelmästä saadaan luotettavaa tutkimuksellista näyttöä, se vähitellen siirtyy yleisesti hyväksyttyyn lääkintään tai terveydenhuoltoon kuuluvaksi. Ajan myötä myös jotkut virallisen lääkinnän menetelmät ovat menettäneet tieteellisenä pidetyn perustansa, mutta niiden käyttö on jatkunut vaihtoehtohoitoina. Lääkehoitojen kohdalla rajanvetoa vaikeuttaa kiista siitä, mitkä tuotteet tai aineet on luokiteltava lääkkeiksi ja mitkä taas eivät sellaisia ole. Valtaosa vaihtoehtohoidoista voidaan ryhmitellä käytetyn menetelmän tai selitetyn vaikutustavan mukaan, mutta on myös lukuisia hoitomuotoja, joita ei voida luokitella. Osa hoidoista liittyy kokonaisideologioihin (mm. homeopatia, antroposofinen lääkintä), osassa käytetään fysikaalisia menetelmiä (manipulaatiohoidot, hieronta-, voimistelu ja asentohoidot, vesi- ja ilmastohoidot ym.) ja osassa aistivälitteisiä menetelmiä (mm. aromaterapia, väri-, taide- ja musiikkiterapia). Osa hoidoista perustuu kasvien lääkkeellisiin vaikutuksiin, ja osa erilaisiin ruokavalio-, vitamiini-, hivenaine- ja paastohoitoihin. Elimistön puhdistamiseen sanotaan pyrittävän mm. erilaisilla suoliston tyhjennyshoidoilla ja kuppauksella. Monilla hoitomuodoilla kerrotaan vaikutettavan elimistön energiavirtoihin (mm. bioenergiaterapiat, rytmiterapiat). Ns. refleksiterapioihin luettaneen mm. akupainelu, akupunktio ja vyöhyketerapia. Osa vaihtoehtohoidoista perustuu taas pelkästään psyykkiseen vaikutukseen, joista äärimuotoja lienevät erilaiset henkiparannukset. Osa niistä on taas lähellä virallisen lääkinnän käyttämiä psykoterapioita ja -analyysia sekä suggestiohoitoja. Osa vaihtoehtohoitomenetelmistä taas ei todennäköisesti koskaan saa kuin marginaalisen pienen joukon puolestapuhujikseen. Suomessa vaihtoehtohoitojen profiilin on katsottu eroavan ainakin jossain määrin muun Euroopan tilanteesta, jossa pääasiallisia muotoja ovat homeopatia, manuaaliset hoidot ja akupunktio. Suomalaisia perinnehoitoja ovat kuppaus ja jäsenkorjaus. Esimerkiksi kuppausta ei juuri tavata muualla Euroopassa. Vaihtoehtohoitoja ovat käyttäneet ja kehittäneet sekä terveydenhuollon ammattihenkilöt että muut. Suomessa ei ole vaihtoehtohoitoja ja niiden harjoittamista koskevaa erityislainsäädäntöä. Kuka tahansa voi ryhtyä vaihtoehtoterapeutiksi edellyttäen, että hän ei käytä virallisia terveydenhuollon ammattinimikkeitä. Osa vaihtoehtohoitojen tarjoajista ei ole terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Kouluttautuminen vaihtoehtohoitojen antamiseen on vapaata, eikä koulutusohjelmien sisällöstä ole virallisia vaatimuksia. Suomessa ei ole virallista rekisteriä vaihtoehtohoitojen antajista. Alan järjestöillä on kuitenkin omia rekisterejä edustamansa hoitomuodon antajista. Toiminta vaihtoehtoterapeuttina 13

14 14 ei edellytä potilasasiakirjanpitoa, potilasvakuutusta tai terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevien velvoitteiden noudattamista. Vaihtoehtohoitojen markkinointi on kirjavaa, eikä väestöllä ole käytettävissään luotettavia tietoja hoitomuotojen mahdollisista vaikutuksista. Vaihtoehtohoitoja koskevaa tutkimusta on Suomessa vähän. Joistain vaihtoehtohoitomuodoista on muualla maailmassa runsaammin tutkimuksia. Osa vaihtoehtohoitoja koskevista tutkimuksista ei täytä tieteelliselle tutkimukselle asetettavia kriteerejä. Vaihtoehtohoitoja, kuten muidenkin palvelujen tarjoamista, koskee kuluttajansuoja- ja tuoteturvallisuuslainsäädäntö, vahingonkorvauslainsäädäntö ja rikoslaki. Luvaton terveydenhuollon ammattihenkilönä toimiminen on rangaistava teko. Vaihtoehtohoitojen antaminen on lääninhallitusten ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valvonnan piirissä vain silloin, kun on kyse terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattitoiminnassaan soveltamista hoitomenetelmistä. Suomen Mielenterveysseura teki kesäkuussa 2005 sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen työryhmän perustamisesta. Suomen Mielenterveysseura kiinnitti huomiota vaihtoehtohoitojen valvonnan puutteellisuuteen ja tiedusteli mahdollisuutta asettaa työryhmä, joka selvittäisi väärinkäytösten kohteeksi joutuneiden ihmisten oikeusturvaa. Luonnonlääketieteen Keskusliitto teki syyskuussa 2005 aloitteen työryhmän perustamisesta valmistelemaan mietintöä, jonka pohjalta laadittaisiin lait tai asetukset määrittämään koulutettujen terapeuttien oikeudet ja velvollisuudet. Suomen Homeopaatit ry ja Pohjoismainen Homeopaattiyhdistys ry lähettivät kesäkuussa 2008 sosiaali- ja terveysministeriölle kannanoton, jossa todettiin, että Suomi on Pohjoismaista ainoa, jossa ei ole vaihtoehtoisia ja täydentäviä hoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Koulutettujen homeopaattien ja muiden koulutettujen terapeuttien asema tulisi kannanoton mukaan saattaa vastaamaan nyt virallistettujen ammattihenkilöiden asemaa. Kansanedustaja Timo Ihamäki/kok kysyi kirjallisessa kysymyksessään 1048/2001 vp hallituksen aikomuksia kansallisen vaihtoehtolääkintäpolitiikan muotoilemiseksi. Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara totesi vastauksessaan lokakuussa 2001, että hallitus selvittää mahdollisuuksia aikaisempaa laajemman keskustelufoorumin saamiseksi aikaan virallisen ja vaihtoehtolääkinnän välille. Kansanedustaja Saara Karhu/sd ym. teki kirjallisen kysymyksen vaihtoehtohoitoja antavien kouluttautumisesta ja luvanvaraistamisesta (KK 764/2005 vp).. Peruspalveluministeri Hyssälä vastasi kysymykseen lokakuussa Vastauksessa todettiin muun muassa, että sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa TEO:n ja järjestöjen kanssa neuvotteluja tarvittavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi. Kansanedustaja Saara Karhu /sd kiinnitti kirjallisessa kysymyksessään (KK 185/2007 vp) huomiota vaihtoehtohoitojen turvallisuuden varmistamiseen niiden käyttäjän kannalta sekä vaihtoehtohoitoja koskevan lain säätämisen tarpeeseen. Peruspalveluministeri Paula Risikko ilmoitti heinäkuussa 2007 antamassaan vastauksessa, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä lainsäädäntötarpeita.

15 2 TOIMEKSIANTO Työryhmän tehtäväksi annettiin selvittää täydentäviin hoitoihin ja vaihtoehtohoitoihin liittyvät, potilasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, kuulla asiantuntijoita ja vaihtoehtohoitojen edustajia, arvioida lainsäädäntötarpeen laajuus ja tehdä tämän pohjalta tarpeelliset ehdotukset. Työryhmän tuli laatia ehdotuksensa seuraavien vaihtoehtojen pohjalta: A. Suppea vaihtoehtohoitojen piiriin kuuluvia hoitoja ja niitä tarjoavia henkilöitä koskeva sääntely. Tässä vaihtoehdossa kiellettäisiin tai rajoitettaisiin vaihtoehtohoitojen käyttö eräiden sairauksien/potilasryhmien osalta ja/tai määriteltäisiin tietyt hoitomuodot, joita voivat antaa vain terveydenhuollon ammattihenkilöt peruskoulutuksensa ja/tai määritellyn lisäkoulutuksen ja/tai määritellyn kokemuksen perusteella tai muutoin rajatuin edellytyksin sekä määritellään mahdollisten kieltojen/rajoituksien noudattamisen valvonta. B. Laaja vaihtoehtohoitojen piiriin kuuluvia hoitoja ja niitä tarjoavia henkilöitä koskeva sääntely. Työryhmän tuli valita toinen edellä mainituista vaihtoehdoista ja esittää perustelut valinnalle. Valitessaan vaihtoehdon A mukaisen sääntelytavan, työryhmän tuli laatia esitystä koskevat muutosehdotukset voimassa oleviin säädöksiin hallituksen esityksen muotoisena. Jos työryhmä päätyy vaihtoehtoon B, sen tuli laatia ehdotus asiaa koskevan uuden säädöksen keskeisestä sisällöstä. 3 NYKYTILA 3.1 Vaihtoehtohoitojen nykytila Vaihtoehtohoitojen alalla käytettävistä käsitteistä Vaihtoehtohoitojen alueella on tyypillistä käsitteiden runsaus. Suomalaisessa keskustelussa termi vaihtoehtohoidot on yleisin käytössä oleva termi, mutta sen rinnalla käytetään myös termejä täydentävät hoidot ja uskomushoidot. Englanninkielisessä kirjallisuudessa ja tutkimuksessa käytetään termiä täydentävä ja vaihtoehtoinen lääkintä (complementary and alternative medicine, CAM). Vaihtoehtohoito mielletään yleensä ilmiöksi, joka asettuu virallisen terveyden- ja sairaanhoidon valtakulttuurin ulkopuolelle. Vaihtoehtohoidoilla tarkoitetaan yleensä hoitoja ja taudinmääritysmenetelmiä, jotka eivät perustu lääketieteelliseen tietoon, eikä niiden tehoa tai toimivuutta ole osoitettu tutkimuksin. Luottamus vaihtoehtohoitoihin perustuu usein asiakkaan tuntemuksista tehtyihin päätelmiin. Täydentävä hoito käsite on erilainen kuin vaihtoehtohoito; siinä on vähemmän jyrkkä vastakkainasettelu suhteessa viralliseen terveydenhoitoon ja lääketieteeseen. Suuri osa potilaista käyttääkin vaihtoehtohoitoja juuri täydentävässä mielessä, he hakevat apua vaivoihinsa useilta eri tahoilta liikkuen joustavasti erilaisten hoitomuotojen välillä. Vaihtoehtohoidoiksi katsotaan monenlaisia hoitomenetelmiä, jotka eivät ole yleensä osa vallitsevaa terveydenhuoltoa. Joitain vaihtoehtohoitomuotoja voi tosin joissain maissa sisältyä myös viralliseen terveyspalvelujärjestelmään. Vaihtoehtohoitojen käyttäjät pitävät niitä yleensä ennaltaehkäisevinä, hoitavina tai terveyttä ja hyvinvointia edistävinä. Termi uskomushoito on syntynyt aikakauskirja Duodecimin (1995) sanakilpailun tuloksena. Uskomuslääkintä viittaa siihen, että hoidot eivät kuulu tieteellisen tutkimuksen piiriin. Uskomushoito tai 15

16 uskomuslääkintä -termiä näyttävät Suomessa käyttävän etenkin vaihtoehtohoitoihin kriittisesti suhtautuvat henkilöt. Uskomuslääkintä viittaa kaikkiin sellaisiin hoitoihin ja menetelmiin, joita käytetään sairauden parantamiseen tai diagnostiikkaan ja joiden teho perustuu uskomuksiin eikä tieteelliseen näyttöön niiden tehokkuudesta. Vaihtoehtohoitojen edustajat suhtautuvat kriittisesti termin käyttöön. Viralliseen lääkintään kuulumatonta lääkintää kutsuttiin 1970-luvulla luonnonlääkinnäksi tai luontaislääkinnäksi. Käsitteillä tarkoitettiin rohdosvalmisteiden ja kansanomaisten hoitojen käyttöä sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Luontaislääkinnän nousu kytkeytyi 1960-luvun Yhdysvalloissa niin sanottuihin vaihtoehtoliikkeisiin, ja tämän vuoksi luontaislääkinnän nimitykseksi tuli yleisesti käyttöön sana vaihtoehtolääkintä. Käsitteet luontaisterapia ja luontaishoito viittaavat luonnonmukaisiin hoitoihin, jotka kattavat vain osan vaihtoehtohoitojen kentästä. Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti päätynyt käyttämään tässä muistiossa termiä vaihtoehtohoito. Työryhmä ei ole tehtäväksiannon huomioon ottaen rajautunut käsittelemään vain joitakin hoitomuotoja, vaan termi vaihtoehtohoito on ymmärretty laajasti. Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmä on kuitenkin keskittynyt potilasturvallisuuden kannalta keskeisimpiin ongelmiin ja niiden perusteella tekemiinsä johtopäätöksiin ja ehdotuksiin Terapeuttien määrä Suomessa vaihtoehtohoitoja antavien terapeuttien määrää ei ole kartoitettu. Eri terapiayhdistykset pitävät rekisteriä jäsenistään. Suomessa työskentelee tällä hetkellä arviolta luontaisterapeuttia. Päijät-Hämeen alueella vuonna 2007 tehdyssä kartoituksessa alueelta löytyi 263 vaihtoehtohoitoja antavaa, mikä merkitsisi koko maahan suhteutettuna yli 6000 vaihtoehtoterapeuttia. Osalla vaihtoehtohoitoja antavista on myös jokin terveydenhuollon koulutus. Kaikki terapeutit eivät työskentele täysipäiväisesti. Päijät-Hämeen alueen kartoituksessa löytyi 119 erilaista vaihtoehtohoitomenetelmää. Suuri terapiaryhmä on manuaaliset hoidot, joissa terapeuttien määräksi arvioidaan 1 500, vyöhyketerapeutteja lienee noin 2 000, homeopaatteja noin 1 000, kiinalaisen lääkinnän terapeutteja määrän arviot vaihtelevat välillä ja lymfa- tai aromaterapeutteja arvioidaan olevan yhteensä noin 800. Hoitomuotoja, joita harjoittavat vain muutamat henkilöt, on lukumääräisesti paljon, eikä niiden määrästä ole käytettävissä tietoja. Terapeutit toimivat yleensä itsenäisinä ammatinharjoittajina omalla vastaanotollaan tai terapia- ja lääkäriasemilla, fysikaalisissa hoitolaitoksissa tai kylpylöissä. Luonnonlääketieteen keskusliiton internetsivulla esiteltiin vuonna 2008 yli 80 eri vaihtoehtohoitomenetelmää. Jo 1970-luvulla hoitomuotoja on arvioitu olevan Todennäköisesti Euroopassa on käytössä useita satoja erilaisia vaihtoehtohoitoja, ja hoitomuotojen sisällä on hieman toisistaan poikkeavia alaryhmiä samankin hoitomuodon sisällä. Jotkin hoitomuodot hiipuvat käytöstä ja uusia hoitomuotoja tulee markkinoille, joten vaihtoehtohoitojen kenttä on jatkuvassa muutoksessa Vaihtoehtohoitojen kentästä Täydentävät hoitomuodot ovat monimuotoinen ja heterogeeninen ryhmä. Ne ovat kehittyneet yhteiskunnallisten instituutioiden ulkopuolella, ja niiden yhteisenä piirteenä on virallisen organisaation puuttuminen. Näiden epävirallisten hoitomuotojen kenttä on hajanainen. Tätä epäkohtaa on pyritty korjaamaan maassamme perustamalla vuonna 1984 vaihtoehtohoitojen harjoittajien yhteisjärjestö, josta on sittemmin kehittynyt Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry. LKL:oon kuuluu tämän raportin laatimisen aikaan seitsemän yhdistyksen jäsenvaatimukset täyttävää eri vaihtoehtohoitomuotoja edustavaa yhdistystä, ja yhteinen jäsenmäärä on 1100 terapeuttia. Täten LKL:n ulkopuolelle jää useita alan yhdistyksiä ja arviolta 5000 vaihtoehtoterapeuttia. Joillakin vaihtoehtohoitomuodoilla on maassamme myös useita rinnakkaisia yhdistyksiä, joihin terapeutit ovat jakautuneet. LKL arvioi suurimpien kouluttajien antamien tietojen mukaan, että Suomessa on koulutettu yli 4500 terapeuttia, joiden koulutus täyttää LKL:n aiemmat jäsenvaatimukset (450 tuntia). 16

17 Vaihtoehtohoitojen alueella ei ole virallisia koulutusvaatimuksia, mutta LKL on asettanut jäsenilleen koulutuksen minimivaatimukset, jotka tällä hetkellä ovat yhteensä 960 tuntia (35,5 opintopistettä). LKL voi valvoa vain oman jäsenistönsä koulutustasoa, ja perustamalla sen kouluttajatahon antamaan selvitykseen opetusohjelmasta. Seuraavaan on poimittu eräitä Suomessa yleisesti käytössä olevia terapiamuotoja. Antroposofinen lääketiede on lääkärijohtoinen järjestelmä, jossa terapeutit toimivat yleensä yhteistyössä lääkärien kanssa. Se käyttää hoidoissaan mm. lääkkeitä, kuvataideterapiaa, musiikkiterapiaa, hoitoeurytmiaa, hierontaa ja muita ulkoisia hoitoja. Suomessa ei ole alan peruskoulutusta, mutta kylläkin seminaareja ja osakoulutuksia. Aromaterapiassa käytetään eteerisiä eli haihtuvia öljyjä rentouttavan ja hoitavan vaikutuksen aikaansaamiseksi. Yleisin hoitomenetelmä on hieronta, muita menetelmiä ovat mm. höyryhengitys, hauteet ja kylvyt. Fytoterapiassa käytetään mietoja rohdoskasveja sekä ulkoisesti että sisäisesti. Suomessa on useita kasvilääkintää opettavia kouluja. Homeopatia on maailmanlaajuisesti yksi käytetyimmistä vaihtoehtohoitomuodoista. Joissain maissa se on otettu osaksi kansallista terveydenhuoltoa. Hoitotapahtumassa käytetään voimakkaasti, tietyllä menetelmällä, laimennettuja homeopaattisia lääkkeitä. Vuodesta 2004 alkaen ne ovat EU-direktiivien mukaan lääkkeitä, joita maassamme valvoo Lääkelaitos. Suomessa on kaksi yksityistä koulua. Kajava-terapia on lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori Yrjö Kajavan kehittämä koko kehon hierontamenetelmä, joka tarkoituksena on vilkastuttaa lymfa- ja verenkiertoa sekä laukaista jännitystiloja. Perinteinen suomalainen jäsenkorjaus perustuu vanhaan parantajaperinteeseen. Hoidossa tukirakenteen kineettistä ketjua jalkapohjista kallonrajaan käsitellään mobilisoivalla hieronnalla asiakkaan omia liikeratoja seuraten. Vaikutuksina katsotaan olevan hermotoiminnan sekä kudosneste- ja verenkierron palautumisen. Perinteinen kiinalainen lääketiede on tiettävästi maailman vanhin yhtäjaksoisesti harjoitettu vaihtoehtohoitomuoto. Sen yleisimmät hoitomenetelmät ovat akupunktuuri ja yrttilääkintä. Muita menetelmiä ovat mm. tulineula, moksa eli lämmittäminen, kuiva- ja mikrokuppaus, guasha-kaavinta, tuina-hieronta, akupainelu sekä ruokaterapia. Erityisen suosittua on akupunktuuri. Hoidossa käsitellään energiakanavia ja niillä olevia akupunktiopisteitä, tavoitteena sanotaan olevan tasapainottaa sisäelinten toimintaa ja saada energia, veri ja nesteet virtaamaan vapaasti. Reflegsologiassa ja vyöhyketerapiassa käsitellään vyöhykelinjoja tai elinten, kudosten ja kehontoimintojen eri kehon alueilla olevia heijasteita. Niitä painelemalla kerrotaan stimuloitavan, aktivoitavan tai rauhoitettavan elimiä ja kehon toimintoja. Terapiamuoto periytyy tuhansien vuosien takaa eri puolilta maailmaa. 3.2 Terveydenhuoltoa ja vaihtoehtohoitoja koskeva sääntely Terveydenhuollon järjestäminen Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ja ohjaa ja seuraa sen toteutumista. Lainsäädäntö määrittelee sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan ja palvelujen järjestämisen periaatteet, keskeisen sisällön ja linjaukset, mutta ei yksityiskohtaisesti palvelujen laajuutta, sisältöä tai järjestämistapaa. Näin kuntien tarjoamissa terveyspalveluissa voi olla eroja. Laissa määritellään kuitenkin keskeiset kansanterveystyön ja erikoissairaanhoidon palvelut, jotka kuntien on järjestettävä sekä periaatteet, joita yksityisessä terveydenhuollon palvelujen antamisessa on noudatettava. 17

18 STM vastaa kansanterveystyön, erikoissairaanhoidon, yksityisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon yleisestä suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta. Vaihtoehtohoidot tai niiden antajat eivät kuulu ministeriön toimialaan lukuun ottamatta tilannetta, jossa laillistettu tai nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö antaa vaihtoehtohoitojen piiriin kuuluvia hoitoja. Lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisesta ohjauksesta ja valvonnasta. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (aiemmin Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen) tehtävänä on muun muassa huolehtia terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnasta sekä terveydenhuollon toiminnan ohjauksesta ja valvonnasta. Osana aluehallinnon kehittämishanketta (ALKU-hanke) nykyisten lääninhallitusten, työvoima- ja elinkeinokeskusten, alueellisten ympäristökeskusten, ympäristölupavirastojen, tiepiirien ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistojen tehtävät organisoidaan uudelleen. Valtion aluehallintoviranomaisten tehtävät on tarkoitus koota vuoden 2010 alusta kahteen monialaiseen viranomaiseen, aluehallintovirastoihin sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin. Asiaa koskeva luonnos hallituksen esitykseksi on lähetetty lausuntokierrokselle ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle huhtikuussa Esityksen mukaan aluehallintovirasto tukisi alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Virasto edistäisi perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimialan laajentamista selvittänyt työryhmä (STM työryhmämuistioita 2004:4) sivusi luvatonta terveydenhuollon ammattihenkilönä toimimista ja terveydenhuoltoon kuulumattomia hoitoja. Työryhmä totesi tällöin kantanaan, että uskomuslääkinnästä, vaihtoehtohoidoista sekä muusta vastaavasta toiminnasta, joka ei ole terveydenhuoltoa, ei myöskään tulisi säätää terveydenhuollon lainsäädännössä, vaan niitä koskevat muun muassa rikoslainsäädäntö, vahingonkorvauslainsäädäntö ja kuluttajansuojalainsäädäntö siten kuin muidenkin palveluiden ja tuotteiden myyntiä, ostoa ja käytön mahdollisia haittoja. Terveydenhuolto rahoitetaan pääasiassa verovaroin. Osa terveydenhuollon kustannuksista katetaan asiakasmaksuilla. Sairausvakuutus korvaa asiakkaalle osan yksityisen terveydenhuollon maksuista. Terveydenhuollon palveluista ei makseta arvonlisäveroa. Arvonlisäverolain (1501/1993) mukaan terveyden- ja sairaanhoitopalvelun myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Veroa ei myöskään suoriteta, kun hoitotoimen harjoittaja luovuttaa hoidon yhteydessä hoitoon tavanomaisesti liittyviä palveluja ja tavaroita. Arvonlisäverolaissa terveyden- ja sairaanhoitopalvelulla tarkoitetaan ihmisen terveydentilan sekä toiminta- ja työkyvyn määrittämiseksi taikka terveyden sekä toiminta- ja työkyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä, jos kysymyksessä on valtion tai kunnan ylläpitämässä terveydenhuollon toimintayksikössä annettava hoito taikka yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) tarkoitettu hoito taikka sellaisen terveydenhuollon ammattihenkilön antama hoito, joka harjoittaa toimintaansa lakiin perustuvan oikeuden nojalla tai joka on lain nojalla rekisteröity. Vastaavasti Kela saattaa maksaa ilman tietoista päätöstä sairausvakuutuskorvauksia vaihtoehtolääkinnän piiriin kuuluvasta hoidosta, mikäli palveluja ei ole eriytetty yksityisestä terveydenhuollosta annetuista terveyden- ja sairaanhoidon palveluista, eikä asiakirjoista ole pääteltävissä hoidon sisällöstä riittävästi Laki yksityisestä terveydenhuollosta Yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa säädetään oikeudesta antaa väestölle yksityisesti terveydenhuollon palveluja. Toiminnan on oltava lääketieteellisesti asianmukaista ja siinä tulee ottaa huomioon potilasturvallisuus. Terveydenhuollon palveluja annettaessa on oltava asianmukaiset tilat ja laitteet sekä toiminnan edellyttämä henkilökunta. Yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa terveydenhuollon palveluilla tarkoitetaan laboratoriotoimintaa, radiologista toimintaa ja muita siihen verrattavia kuvantamis- ja tutkimusmenetelmiä, muita terveydentilan tai sairauden toteamiseksi taikka hoidon määrittelemiseksi tehtäviä tutkimuksia ja toimenpiteitä, fysioterapeuttista toimintaa ja muita suorituskykyä parantavia ja ylläpitäviä toimenpiteitä ja terapioita, työterveyshuoltoa, lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja ja muuta terveyden- ja sairaanhoitoa sekä näihin rinnastettavia palveluja sekä hierontaa. 18

19 Palvelujen tuottajalla tarkoitetaan yksittäistä henkilöä taikka yhtiötä, osuuskuntaa, yhdistystä tai muuta yhteisöä taikka säätiötä, joka ylläpitää terveydenhuollon palveluja tuottavaa yksikköä. Palvelujen tuottajalla on oltava lääninhallituksen lupa terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Luvasta tulee ilmetä palvelujen tuottajan palveluala. Lupaan voidaan liittää potilasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja palvelujen määrästä, henkilöstöstä, tiloista, laitteista ja tarvikkeista sekä toimintatavoista. Itsenäisellä ammatinharjoittajalla tarkoitetaan sellaista terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun laissa tarkoitettua terveydenhuollon ammattihenkilöä, joka harjoittaa itsenäisesti ammattiaan. Ennen kuin itsenäinen ammatinharjoittaja antaa tässä laissa tarkoitettuja terveyden- ja sairaanhoidon palveluja, hänen tulee tehdä kirjallinen ilmoitus toiminnastaan lääninhallitukselle. Valvira ja lääninhallitukset pitävät yhdessä valtakunnallista tietojärjestelmää (yksityisten palvelujen antajien rekisteri, YSTERI) tässä laissa tarkoitettujen lupa- ja ilmoitusasioiden käsittelyä sekä toiminnan valvontaa ja tilastointia varten. Tietojärjestelmään kuuluvat erillisinä osina rekisteri yksityisistä terveydenhuollon palvelujen tuottajista ja itsenäisistä ammatinharjoittajista, sekä rekisteri yksityisistä sosiaalipalvelujen tuottajista. Vaihtoehtolääkinnän piiriin kuuluvat palvelut eivät kuulu yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain piiriin Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä Terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnan tarkemmasta sisällöstä on säädetty terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun laissa (559/1994, jäljempänä ammattihenkilölaki). Lain tarkoituksena on edistää potilasturvallisuutta sekä terveydenhuollon palvelujen laatua varmistamalla, että terveydenhuollon ammattihenkilöllä on ammattitoiminnan edellyttämä koulutus, muu riittävä ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät muut valmiudet. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä tarkoitetaan laissa 1. henkilöä, joka on saanut ammatinharjoittamisoikeuden ( laillistettu ammattihenkilö) tai ammatinharjoittamisluvan (luvan saanut ammattihenkilö); sekä 2. henkilöä, jolla on oikeus käyttää valtioneuvoston asetuksella säädettyä terveydenhuollon ammattihenkilön ammattinimikettä (nimikesuojattu ammattihenkilö). Terveydenhuollon ammattihenkilö on oikeutettu toimimaan asianomaisessa ammatissa ja käyttämään asianomaista ammattinimikettä. Nimikesuojatun ammattihenkilön tehtäviä saavat suorittaa muutkin kuin nimikesuojatut ammattihenkilöt, joilla on siihen riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan noudatettava ammattihenkilölaissa säädettyjä ammattieettisiä velvollisuuksia. Hänen on muun muassa sovellettava ammattitoiminnassaan yleisesti hyväksyttäjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään. Hänen tulee tasapuolisesti ottaa huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus ottaa huomioon, mitä potilaan oikeuksista säädetään. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 :n mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Vastaavasti laillistettu hammaslääkäri päättää potilaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Laillistetulla lääkärillä ja hammaslääkärillä on oikeus määrätä apteekista lääkkeitä, lääkärillä lääkinnällistä tai lääketieteellistä tarkoitusta varten ja hammaslääkärillä hammaslääkinnällistä tai hammaslääketieteellistä tarkoitusta varten, noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään tai määrätään. 19

20 3.2.4 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista Potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992, jäljempänä potilaslaki) säädetään potilaan asemasta ja oikeuksista terveyden- ja sairaanhoitoa järjestettäessä. Terveyden- ja sairaanhoito edellyttää potilaan suostumusta ja hoidon on tapahduttava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Potilaalle on annettava tiedot hänen terveydentilastaan, hoidon laajuudesta, riskitekijöistä ja hoidon vaihtoehdoista siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Lapsipotilasta hoidettaessa hänen mielipiteensä on otettava huomioon silloin, kun lapsi on kyllin kehittynyt sen ilmaisemaan. Jos alaikäinen pystyy ikänsä ja kehitystasonsa perusteella päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Lääkäri tai muu ammattihenkilö arvioi alaikäisen kehittyneisyyden ja kyvyn päättää hoidostaan. Lapsen huoltajalla ei ole oikeutta kieltää hoitoa, jota tarvitaan alaikäisen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Potilaalla on oikeus tarkistaa hänestä potilasasiakirjoihin merkityt tiedot ja saada mahdolliset virheelliset merkinnät korjatuksi. Hoitoa jonottamaan joutuvalle on ilmoitettava odotuksen syy ja arvioitu kesto. Terveyden- tai sairaanhoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluun tyytymätön potilas voi tehdä muistutuksen terveydenhuollon toimintayksikön terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Muistutuksen lisäksi hoitoon tai kohteluun tyytymättömällä potilaalla on oikeus tehdä kantelu terveydenhuoltoa valvovalle viranomaiselle, kuten lääninhallitukselle, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle tai laillisuusvalvontaviranomaiselle, kuten eduskunnan oikeusasiamiehelle. Terveydenhuollon toimintayksiköllä on oltava potilasta avustava potilasasiamies, jonka tehtävänä on neuvoa potilaita tämän lain soveltamiseen liittyvissä asioissa, avustaa potilasta muistutuksen ja kantelun tekemisessä, tiedottaa potilaan oikeuksista sekä toimia muutenkin potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi. Potilaslaki koskee terveyden- ja sairaanhoitopalveluja käyttävää henkilöä. Terveyden- ja sairaanhoidolla tarkoitetaan potilaan terveydentilan määrittämiseksi taikka hänen terveytensä palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä, joita suorittavat terveydenhuollon ammattihenkilöt tai joita suoritetaan terveydenhuollon toimintayksikössä. Vaihtoehtohoitojen piirissä olevia henkilöitä potilaslaki ei koske Potilasvahinkolaki Potilasvahinkolain (585/1986) mukaan terveydenhoitoa ja sairaanhoitoa harjoittavalla laitoksella ja henkilöllä on oltava vakuutus potilasvahingon varalta. Potilaalle korvataan terveyden- tai sairaanhoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut potilasvahinkolain 2 :n 1 momentissa mainitusta syystä. Korvattavuus edellyttää aina, että henkilövahingolla on todennäköinen syy-yhteys tutkimukseen, hoitoon tai muuhun vastaavaan käsittelyyn. Syy-yhteyden toteamiseksi on riittävää, että vahingon osoitetaan todennäköisesti aiheutuneen tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka niiden laiminlyönnistä. Korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon. Mahdollisuus välttää vahinko toisin toimimalla arvioidaan käyttäen abstraktina mittapuuna asianomaisen alan kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön - esimerkiksi kokeneen lääkärin, kokeneen kätilön tai kokeneen fysioterapeutin - ammatillisen osaamisen tasoa. Abstraktin mittapuun käyttäminen merkitsee, että potilasta hoitaneen henkilön tosiasiallinen ammatillinen kokemus ja taito, samoin kuin hänen yksilölliset tosiasialliset edellytyksensä jätetään huomiotta. Kokeneen ammattihenkilön oletetaan pitävän ammattitaitoaan ajan tasalla ja hankkivan valmiuksia hyödyntää myös uusia hoitotapoja. Lisäksi hänen oletetaan kykenevän joka tilanteessa toimimaan tämän korkean ammattitaidon mukaisesti. Tuottamukselliseksi luonnehdittavasta huolimattomuudesta aiheutuneet vahingot korvataan aina, koska huolimattomuudesta aiheutuvat vahingot ovat aina vältettävissä kokeneen ammattihenkilön ammattistandardilla toimien. Oikeus korvaukseen ei kui- 20