Imeväisten maha-suolikanavan ja maksan kirurgisia ongelmia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Imeväisten maha-suolikanavan ja maksan kirurgisia ongelmia"

Transkriptio

1 Imeväiset Mikko P. Pakarinen Imeväisten maha-suolikanavan ja maksan kirurgisia ongelmia Imeväisillä esiintyy lukuisia maha-suolikanavan ja maksan kirurgisesti hoidettavia tauteja. Niitä esiintyy koko ruoansulatuskanavan alueella suusta peräaukkoon. Valtaosa maha-suolikanavan synnynnäisistä kehityshäiriöistä johtaa lastenkirurgin konsultaatioon ja leikkaushoitoon heti syntymän jälkeen selkeän toimintahäiriön kuten suolitukoksen vuoksi. Osa lastenkirurgisista sairauksista, kuten suolen virhekiertymä, Hirschsprungin tauti ja sappitieatresia kehittyy tai saattaa alkaa oireilla vasta ensimmäisten elinviikkojen tai -kuukausien aikana, jolloin vastuu niiden toteamisesta ja jatkohoitoon lähettämisestä lankeaa neuvola-, terveyskeskus- tai lastenlääkärille. Hälyttäviä löydöksiä ovat vihreät oksennukset, viivästynyt mekonium, vatsan turvotus, pitkittynyt keltaisuus, vaaleat ulosteet sekä hidastunut painon nousu. Toisaalta esimerkiksi lievien, lähes normaaleilta näyttävien anorektaalianomalioiden toteaminen vaatii imeväisen erityisen huolellista kliinistä tutkimista. Diagnoosin viivästyminen voi heikentää merkittävästi leikkauksella saavutettavissa olevaa hoitotulosta tai jopa uhata lapsen henkeä. I meväisten kirurgisesti hoidettavien sairauksien kenttä on laaja: se käsittää kaikki elinryhmät ja kirurgiset erikoisalat (Louhimo ym. 2000). Monien imeväisiässä tavallisten yleislastenkirurgisten sairauksien kuten nivustyrän ja laskeutumattoman kiveksen toteaminen on suoraviivaista, ja erikoissairaanhoitoon ohjaamisen aiheet ovat selkeitä (Louhimo ym. 2000, Hurme ja Reunanen 2008, Reunanen ja Hurme 2008). Toisaalta esimerkiksi pylorustenoosin, Meckelin divertikkelin ja suolen tuppeuman eli invaginaation aiheuttamat selkeät oireet helpottavat potilaiden ohjaamista lastenkirurgin hoitoon (Louhimo ym. 2000). Valtaosa vakavista kehityshäiriöistä tai kirurgisesti hoidettavista sairauksista taas todetaan raskauden aikana tai heti syntymän jälkeen. Näissä tapauksissa yleislääkärin tavatessa lapsen leikkaus on jo suoritettu. Joukko imeväisten vakavia maha-suolikanavan ja maksan sairauksia, kuten suolen malrotaatio, Hirschsprungin tauti ja sappitieatresia, Duodecim 2008;124: saattaa alkaa oireilla vasta ensimmäisten elinviikkojen tai kuukausien kuluessa (Rintala ja Pakarinen 2006, Smith 2006, Sokol ym. 2007). Jotkin synnynnäisistä kehityshäiriöistä voivat olla hankalia todeta, koska niiden ulkonäkö saattaa poiketa vain lievästi normaalista. Näiden sairauksien epäileminen ja toteaminen on tärkeää, koska kirurgisen hoidon viivästyminen heikentää saavutettavissa olevaa hoitotulosta tai jopa lapsen ennustetta. Sairauksien suhteellinen harvinaisuus ja alkuvaiheessa usein lievät oireet tekevät oikeasta diagnoosista usein haastavan. Hypertrofinen pylorusstenoosi Määritelmä. Lasten hypertrofisella pylorusstenoosilla tarkoitetaan lihaskerroksen paksuuntumisesta johtuvaa mahanportin ahtaumaa. Taudin varsinainen etiologia on tuntematon, vaikka mahanportin sileälihashypertrofiaan on osoitettu liittyvän useita suolenseinämän hermoston 1153

2 välittäjäaineiden poikkeavuuksia. Nimensä mukaisesti lihaskerroksen paksuuntuminen johtuu yksittäisten lihassäikeiden koon kasvusta eli hypertrofiasta. Suomessa pylorusstenoosin ilmaantuvuus on noin 1 / / v, ja se on pojilla neljä kertaa yleisempi kuin tytöillä. Oireet. Pylorusstenoosi ilmaantuu tyypillisesti 3 6 viikon iässä, mutta sitä tavataan aivan vastasyntyneistä usean kuukauden ikäisiin lapsiin. Keskeisin oire on suihkumainen oksentelu pian syöttämisen jälkeen. Koska tukos sijaitsee mahanportin tasolla, oksennus ei ole sapen värjäämää eli vihreää mutta voi sisältää veriviiruja esofagiitin seurauksena. Yleensä lapsi on ensimmäisten vuorokausien aikana oireiden alkamisesta muuten terve ja kivuton ja syö halukkaasti uudelleen heti oksentamisen jälkeen. Tilan pitkittyminen johtaa painon laskuun, kuivumiseen ja hypokloreemisen hypokaleemisen metabolisen alkaloosin kehittymiseen. Diagnoosi perustuu tyypilliseen anamneesiin. Suurentunut oliivimainen mahanportti voi palpoitua ylävatsassa. Diagnoosi varmistetaan ylävatsan kaikututkimuksella, jossa todetaan paksuuntunut mahanportin lihaskerros (yli 4 mm) sekä normaalia pidempi pyloruskanava (yli 15 mm). Vastasyntynyt voi oksentaa useasta syystä. Pylorusstenoosin ohella tulee muistaa keskushermoston sairaudet (kasvaimet, tulehdukset ja hydrokefalia), infektiot sijainnista tai alkuperästä riippumatta, aineenvaihduntasairaudet, muut maha-suolikanavan tukokset, gastroesofageaalinen refluksi ja virheellinen lapsen syöttäminen (liian suuri maitomäärä). Hoito. Leikkauksella ei ole kiire, ja se suoritetaan vasta, kun kuivuma ja elektrolyyttihäiriöt ovat korjattu. Pyloromyotomiassa mahanportin paksuuntunut lihaskerros halkaistaan säikeiden suuntaisesti pitkittäin jättäen limakalvo ehjäksi. Leikkaus suoritetaan joko minilaparotomiaviillosta navan kautta tai laparoskooppisesti. Toipumisaika on keskimäärin kaksi päivää. Meckelin divertikkeli Määritelmä. Meckelin divertikkelillä tarkoitetaan ileumin loppuosan pussimaista lisäkettä, joka on sikiöaikaisen ductus omphalomesentericuksen jäänne. Meckelin divertikkelin esiintyvyys on noin 2 %. Oireet. Vain muutama prosentti Meckelin divertikkeleistä oireilee. Yli puolella oireet ilmaantuvat lapsuudessa, yleensä ennen kolmatta ikävuotta. Meckelin divertikkelin aiheuttamat ongelmat ovat yleisyysjärjestyksessä verenvuoto, suolitukos ja divertikuliitti. Verenvuoto johtuu mahalaukun ektoopisen happoa erittävän limakalvon ulsereraatiosta. Verenvuoto aiheuttaa meleenaa tai jopa kirkasta verenvuotoa peräaukosta. Se on tyypillisesti jaksoittaista ja anemisoivaa. Meckelin divertikkeli on ylivoimaisesti yleisin pienen lapsen maha-suolikanavan anemisoivan verenvuodon syy aina kouluikään asti. Suolitukos johtuu yleensä synnynnäisistä kiinnikkeistä navan ja Meckelin divertikkelin välillä. Divertikuliitti on umpilisäkkeen tulehduksen kaltainen tila. Diagnoosi ja hoito. Meckelin divertikkelin aiheuttaessa suolitukoksen tai divertikuliitin diagnoosi tehdään vasta laparotomiassa. Myös verenvuodon syynä Meckelin divertikkeli on vaikeasti osoitettavissa. Tavanomaisista kuvantamistutkimuksista ei ole hyötyä. Ektoooppinen happoa erittävä limakalvo voidaan osoittaa teknetiumkartalla, mutta tutkimuksen herkkyys on parhaimmillaankin vain noin 70 %. Selkeän kliinisen epäilyn herätessä Mecekelin divertikkeli tuleekin sulkea pois vatsaontelon tähystystutkimuksella, jolloin divertikkeli poistetaan samalla tarvittaessa. Suolen tuppeuma Määritelmä. Suolen tuppeumalla eli invaginaatiolla tarkoitetaan ohut- tai paksusuolen osan työntymistä viereisen osan sisälle. Selvästi tavallisin tuppeuman muoto on ileosekaalinen, jolloin ileum työntyy ileosekaaliläpän kautta vaihtelevan pituisesti paksusuoleen. Tautia esiintyy useammin pojilla, ja yli 90 % tapauksista on idiopaattisia ilman osoitettavaa syytä. Polyyppi ja divertikkeli voivat aiheuttaa suolen tuppeuman, ja joskus harvoin se liittyy Henoch Schönleinin purppuraan. Oireet. Suolen tuppeumaa esiintyy tyypillisesti 6 18 kuukauden iässä. Lapsi on voinut 1154 M. P. Pakarinen

3 sairastaa sitä ennen virusenteriitin. Tyypillisimmät oireet ovat koliikkimaiset vatsakivut ja peräaukosta tuleva limainen verenvuoto, joka on seurausta tuppeuma-alueen laskimoverentungoksesta. Imeväisillä suolen tuppeumaan liittyvät vatsakivut ilmenevät usein äkillisenä itkuna, kalpeutena ja alaraajojen vetämisenä koukkuun. Koliikkikipujen välillä lapsi on tyytyväinen, jolloin tuppeuma usein palpoituu makkaramaisena resistenssinä ylävatsassa. Diagnoosi ja hoito. Diagnoosi varmistuu usein vatsan kaikututkimuksella. Tarvittaessa suoritetaan paksusuolen varjoainekuvaus vesiliukoisella varjoaineella. Varjoainekuvauksessa tuppeuma näkyy maljamaisena varjoainepuutoksena. Valtaosa ileosekaalisista tuppeumista reponoituu radiologin toimin peräaukon kautta annettavalla ilmalla (paine alle 100 cmh 2 O). Reponoituminen nähdään läpivalaisussa ilman leviämisenä ohutsuoleen. Ilmareposition jälkeen tuppeuma uusiutuu noin 5 %:lla potilaista. Jos ilmarepositio epäonnistuu tai lapsella esiintyy peritoniittioireita, hoitona on laparotomia. Leikkauksessa tuppeuma on useimmiten reponoitavissa käsin, ja suoliresektio on tarpeen erittäin harvoin. Suolen virhekiertymä Määritelmä. Suolen epätäydellinen sikiöaikainen kiertyminen ja kiinnittyminen raskausviikon aikana johtaa tilaan, jota kutsutaan suolen virhekiertymäksi eli malrotaatioksi. Sen vallitsevuus on noin 1 / 500 / v. Oireita kehittyy vain osalle lapsista, ja he ovat yleensä muuten täysin terveitä. Virhekiertymässä suolen anatomia on poikkeava. Umpisuoli sijaitsee ylävatsassa, ja siitä kulkee sidekudoskiinnikkeitä poikkeuksellisesti suoraan kaudaalisesti suuntautuvan pohjukaissuolen yli lateraalisuuntaan. Ohutsuolen suolilieve on erittäin kapea, jolloin se pääsee helposti kiertymään itsensä ympäri (Smith 2006). Suolen virhekiertymä altistaa keskisuolen volvulukselle, joka johtaa usein lähes koko suolen kuolioon. Oireet. Valtaosa potilaista oireilee ensimmäisten elinkuukausien aikana. Taudin kliininen kuva voidaan jakaa akuuttiin ja krooniseen. Akuutilla muodolla tarkoitetaan keskisuolen volvulusta, joka on tavallisempi ensimmäisen elinkuukauden aikana. Tällöin koko keskisuoli pohjukaisuolen loppuosasta paksusuolen keskiosaan kiertyy oman suoliliepeensä ympäri usein ilman ennakkovaroitusta. Tila johtaa tuntien kuluessa pahenevaan suolen iskemiaan ja kirurgisen hoidon viivästyessä lopulta kuolioon. Kliinistä kuvaa hallitsevat äkillinen sairastuminen, oksentelu, vatsan pullotus, paheneva metabolinen asidoosi ja oliguria. Alussa lapsi on kuumeeton ja tulehdusta mittaavat laboratorioarvot kuten CRP-pitoisuus ja veren valkosolumäärä ovat viitealueella. Virhekiertymän aiheuttama keskisuolen volvulus tuleekin pitää mielessä erotusdiagnostisena vaihtoehtona hoidettaessa äkkiä vakavasti sairastunutta imeväistä. Virhekiertymän krooniset oireet johtuvat joko umpisuolesta lateraalisuuntaan kulkevien sidekudoskiinnikkeiden aiheuttamasta osittaiy d i n a s i a t Virhekiertymän aiheuttama keskisuolen volvulus tulee muistaa hoidettaessa äkkiä vakavasti sairastunutta imeväistä. Hirschsprungin tautia tulee epäillä aina, kun ummetus on alkanut vastasyntyneisyyskaudella, etenkin jos siihen liittyy viivästynyt mekoniumin tulo ensimmäisen elinvuorokauden jälkeen. Lievät eli matalat anorektaalianomaliat ja peräaukon ahtaus voivat jäädä synnytyssairaalassa huomaamatta usein lähes normaalilta vaikuttavan ulkonäkönsä vuoksi. Jos vastasyntyneen keltaisuus jatkuu yli kahden viikon iän tai ilmaantuu kotiutumisen jälkeen, on suositeltavaa määrittää veren kokonaisbilirubiinin lisäksi konjugoitunut bilirubiini. Imeväisten maha-suolikanavan ja maksan kirurgisia ongelmia 1155

4 sesta pohjukaissuolen tukoksesta tai keskisuolen ajoittaisesta osittaisesta kiertymästä. Yleisimpiä oireita ovat oksentelu, toistuvat koliikkimaiset vatsakivut, ripuli ja veriulosteet sekä huonosta syömisestä johtuva hidastunut painon nousu. Haasteelliseksi diagnoosin tekee se että, hidastunutta painon nousua lukuun ottamatta kaikki nämä oireet ovat imeväisiässä varsin tavallisia ja usein harmittomia. Virhekiertymään liittyvät oksennukset ovat tyypillisesti mutta eivät välttämättä sapen vihreäksi värjäämiä. Varsinkin vihreistä toistuvista oksennuksista ja vatsakivusta kärsivillä lapsilla virhekiertymää tulisi pitää ensisijaisena diagnoosivaihtoehtona. Diagnoosi. Suolen virhekiertymä todetaan ohutsuolen varjoainetehosteisella läpikulkututkimuksella. Diagnoosi perustuu pohjukaissuolen poikkeavan kulun toteamiseen määritelmän mukaisesti. Umpisuolen sijainti ylävatsassa tukee virhekiertymädiagnoosia, mutta ei ole sellaisenaan diagnostinen löydös. Epäselvissä tapauksissa tilanne selvitetään vatsaontelon tähystystutkimuksella. Kaikututkimuksella on enintään suuntaa antava merkitys. Jos varjoainekuvaus suoritetaan volvulustilanteessa keskisuolen ollessa kiertyneenä, on löydöksenä täydellinen pohjukaissuolitukos. Vatsan natiiviröntgenkuvassa nähdään tällöin eriasteisesti laajentuneita monesti paksuseinäisiä ohutsuolenmutkia, muuta virhekiertymää ei voida diagnosoida pelkän natiivikuvauksen avulla. Hoito. Varjoainekuvauksella todettu suolen virhekiertymä edellyttää aina leikkaushoitoa, jonka tarkoituksena on estää keskisuolen volvulus. Leikkauksessa (Laddin leikkaus) katkaistaan pohjukaissuolen yli kulkevat sidekudoskiinnikkeet, poistetaan umpilisäke ja asetetaan paksusuoli vasemmalle ja ohutsuoli oikealle puolelle. Leikkaus estää tehokkaasti keskisuolen kiertymisen, ja elektiivisenä se voidaan suorittaa laparoskooppisesti. Volvulusta epäiltäessä lapsi toimitetaan viivytyksettä lähimpään yliopistolliseen sairaalaan. Nesteresuskitaation keskeytymätön jatkuminen siirron aikana tulee varmistaa. Keskisuolen volvuluksen kirurginen hoito riippuu leikkauslöydöksestä. Jos suoli todetaan suoliliepeen suoristamisen jälkeen vitaaliksi, suoritetaan edellä Kuva 1. Keskisuolen volvuluksen aiheuttama suolen kuolio. Lapsi oli sairastunut äkisti kaksi vuorokautta aiemmin ilman selkeää syytä. Suolta jouduttiin poistamaan pohjukaissuolesta aivan terminaaliseen ileumiin. mainitut toimenpiteet. Kuolioitunut suolenosa poistetaan. Kuolio ulottuu lähes aina koko keskisuolen alueelle (kuva 1). Virhekiertymän aiheuttama keskisuolen volvulus onkin yksi yleisimmistä lyhytsuolisyndrooman ja suolensiirron syistä lapsilla. Hirschsprungin tauti Suomessa Hirschsprungin taudin ilmaantuvuus on 1/4 500/v. Tauti on pojilla neljä kertaa yleisempi kuin tytöillä. Hirschsprungin taudissa suolen loppuosan hermopunoksista puuttuvat ganglion-solut vaihtelevan pituiselta matkalta. Taudin yleisimmässä (75 %) muodossa gangliosolut puuttuvat peräsuolen alueelta, mutta tauti voi ulottua aina ohutsuolen alkuosaan asti. Gangliosolujen puuttuminen aiheuttaa toiminnallisen suolitukoksen ja johtaa suolen poikkeavaan laajenemiseen tukosalueen yläpuolella (Rintala ja Pakarinen 2006). Oireet. Hirschsprungin tautia tulisi epäillä aina, kun ummetus on alkanut vastasyntyneisyyskaudella tai jos se on poikkeuksellisen vaikeahoitoinen etenkin jos siihen liittyy viivästynyt mekoniumin tulo ensimmäisen elinvuorokauden jälkeen. Tällaiset lapset tulisi aina ohjata jatkotutkimuksiin. Muita huolestuttavia anamnestisia tietoja tai löydöksiä ovat hidastunut 1156 M. P. Pakarinen

5 painon nousu, vatsan turvotus, Hirschsprungin tauti sukulaisella ja voimakkaat ripulijaksot, jotka voivat viitata sairastettuun enterokoliittiin. Vaikka ummetusta esiintyy lapsilla varsin yleisesti, on varhaisessa imeväisiässä ilmaantuva ummetus aina poikkeavaa ja Hirschsprungin taudin mahdollisuutta on tällöin syytä pohtia. Ummetuksen ja Hirschsprungin taudin erotusdiagnostikkaa on käsitelty aiemmin tässä lehdessä (Rintala ja Lindahl 1992). Hirschsprungin tauti aiheuttaa toiminnallisen suolitukoksen, johon voi liittyä (15 30 %:lla) vakava taudille ominainen suolitulehdus eli enterokoliitti (Rintala ja Pakarinen 2006). Enterokoliitti saattaa edetä hoitamattomana suolen puhkeamiseen kaikkine seuraamuksineen. Siihen viittaavia oireita ovat pahanhajuinen ripuli, vatsan turvotus ja kuume. Enterokoliitin ja sitä kautta Hirschsprungin taudin mahdollisuus tulisi muistaa etiologialtaan epäselvää imeväisen enteriittiä hoidettaessa, etenkin jos lapsella on esiintynyt ummetusta tai viivästynyt mekoniumin tulo. Diagnoosi. Hirschsprungin taudin diagnoosi perustuu anamneesiin, kliinisiin löydöksiin, kuvantamistutkimuksiin ja histologiaan. Paksusuolen varjoainekuvaus suoritetaan tyhjentämättä suolta, ja sen tuseeraamista ennen tutkimusta tulee välttää. Suolen tyhjentäminen ja tuseeraaminen heikentävät merkittävästi varjoainekuvauksen luotettavuutta. Diagnoosi perustuu kapeaan distaaliseen paksusuoleen, joka ei laajene tutkimuksen missään vaiheessa, ja kapean kohdan proksimaalipuolella todettavaan laajentuneeseen suolenosaan (kuva 2). Tutkimuksen perusteella voidaan arvioida aganglionaarisen suolenosan pituus. Varjoainekuvien onnistunut tulkinta vaatii kokemusta ja asiaan perehtymistä. Peräsuolesta otettavissa näytteissä todetaan gangliosolujen puuttuminen ja yleensä korostunut asetyylikoliiniesteraasiaktiivisuus. Hoito. Yleensä (yli 90 %) diagnoosiin päästään vastasyntyneisyyskaudella, ja valtaosa leikkauksista suoritetaan yhdessä vaiheessa peräaukon kautta. Tarvittaessa proksimaalinen paksusuoli irrotellaan laparoskooppisesti tai navan kautta minilaparotomiaviillosta. Leikkauksessa poistetaan aganglionaarisen suolen lisäksi Imeväisten maha-suolikanavan ja maksan kirurgisia ongelmia Kuva 2. Anografialöydös, joka sopii perä- ja sigmasuolen alueelle ulottuvaan Hirschsprungin tautiin. Leikkauksessa otetuissa jääleikebiopsianäytteissä aganglionaarinen suolenosa ulottui laskevan koolonin loppuosaan. sen yläpuolinen laajentunut, paksuseinäinen ja huonosti toimiva suolen osa. Laajentunut suolenosa on yleensä sitä pidempi ja huonommin toimiva, mitä vanhempi lapsi on. Vaikuttaa siltä, että varhainen leikkaushoito luo parhaat edellytykset hyvälle toiminnalliselle leikkaustulokselle, mikä edelleen korostaa varhaisen diagnoosin tärkeyttä. Enterokoliitin ensihoitona on suolen dekompressio rektaaliputkella ja nenä-mahaletkulla, suonensisäinen nesteytys ja ravitsemus sekä laajakirjoinen suonensisäinen antibioottihoito esimerkiksi kefuroksiimin ja metronidatsolin yhdistelmällä. Anorektaalianomaliat Anorektaalianomaliat muodostavat jatkumon erittäin monimutkaisista peräsuolen, virtsatiet ja genitaalit käsittävistä kehityshäiriöistä pelkkään lievästi ahtaaseen peräaukkoon. Synnynnäisesti ahdas peräaukko voi sijaita oikealla paikallaan sulkijalihaskompleksin sisällä tai poikkeavasti 1157

6 Kuva 3. Synnytyssairaalasta kotiutunut poika tuotiin sairaalaan suolitukosoireiden vuoksi. Kliinisessä tutkimuksessa todettiin täydellinen tukos anaalikanavan ja peräsuolen rajalla eli anuksen ageneesi. sen ulkopuolella. Yli puolella potilaista todetaan liitännäisanomalioita, kuten virtsateiden, sydämen, selkärangan ja ruoansulatuskanavan muita kehityshäiriöitä. Anorektaalianomalioiden ilmaantuvuus Suomessa on 1/2 500/v. Lievätkin anorektaalianomaliat johtavat hoitamattomina vaikeaan ummetukseen ja paksusuolen loppuosan laajenemiseen, jolloin saavutettavissa oleva normaali ulosteenpidätyskyky voidaan menettää lopullisesti (Rintala ja Pakarinen 2008). Diagnoosi. Monimutkaiset tai korkeat anorektaalianomaliat on helppo todeta perineumin selkeästi poikkeavan ulkonäön vuoksi. Lieväasteiset eli matalat anorektaalianomaliat ja niihin liittyvä peräaukon ahtaus voivat sen sijaan jäädä synnytyssairaalassa huomaamatta usein lähes normaalilta vaikuttavan ulkonäkönsä vuoksi (kuva 3). Anorektaalianomalioista noin puolet on lieviä. Tuseeraus tulisi suorittaa ainakin kaikille niille imeväisille, joilla todetaan vähänkin epätavalliselta vaikuttava peräaukko. Tavanomaista ahtaampi anus on aina poikkeava löydös ja edellyttää lastenkirurgin konsultaatiota. Täysiaikaisen vastasyntyneen normaalin laajuiseen anukseen mahtuu naislääkärin etusormen kärkijäsen ja mieslääkärin pikkusormen kärkijäsen. Lisäksi tytöillä vestibulumin ja anuksen tulee sijaita selkeästi erillään toisistaan. Hoito. Matalien anorektaalianomalioiden hoidoksi riittää ahtaan peräaukon laajennusten lisäksi usein yksinkertainen anoplastia, jossa peräsuolen limakalvo ommellaan perineumin ihoon riittävän avauksen jälkeen. Toiminnallinen ennuste on hyvä ja täydellinen ulosteenpidätyskyky odotettavissa. Diagnoosin ja hoidon viivästyminen aiheuttaa pitkittyneen osittaisen peräsuolitukoksen, joka taas johtaa paksusuolen loppuosan vaikeaan laajentumiseen. Mitä pidempään tila jää hoitamatta, sitä vaikeampi paksusuolen laajentumasta ja toimintahäiriöstä kehittyy (Rintala ja Pakarinen 2008). Lopulta voidaan joutua laajentuneen paksusuolen osan poistoon, jolloin potilaan ulosteenpidätyskyky on pysyvästi vaarassa. Sappitieatresia Sappitieatresialla tarkoitetaan maksan sisä- ja ulkopuolisten sappiteiden fibroottis-obliteratiivista tuhoutumista, joka tapahtuu ensimmäisten elinviikkojen aikana (Sokol 2007). Se on yleisin maksan vajaatoiminnan syy imeväisillä ja johtava maksansiirron aihe lapsilla (Utterson ym. 2005). Taudin etiologia on tuntematon, mutta suosituimman teorian mukaan tietyt virusinfektiot voivat johtaa immuunijärjestelmän epätarkoituksenmukaiseen aktivaatioon ja edelleen sappiteiden tulehdukseen ja fibrotisoitumiseen (Sokol ym. 2007). Sappitieatresian ilmaantuvuus on 1/ /v. Suomessa todetaan vuosittain noin viisi sappitieatresiaa. Oireet. Keltaisuus voi olla todettavissa heti lapsen synnyttyä, tai se kehittyy muutamassa päivässä tai viikossa syntymän jälkeen. Muita oireita ovat vaaleat akoliset ulosteet, tumma virtsa ja myöhemmin hidastunut painon nousu. Ensimmäisien kuukausien aikana lapsi vaikuttaa keltaisuutta lukuun ottamatta harhaanjohtavan terveeltä. Diagnoosi. Vastasyntyneen hyvänlaatuinen keltaisuus johtuu konjugoitumattoman bilirubiinin lisääntymisestä. Se häviää usein kahden viikon kuluessa, eivätkä siihen kuulu akoliset ulosteet. Jos vastasyntyneen keltaisuus jatkuu pitempään tai ilmaantuu lapsen kotiuduttua, olisi suositeltavaa määrittää veren kokonaisbilirubiinin 1158 M. P. Pakarinen

7 Kuva 5. Kasain portoenterostomiassa suoli liitetään maksanporttiin mahdollisimman laajalle alueelle. Ennen liitosta maksanportista poistetaan terävästi maksan kapselin myötäisesti sidekudosta kolmiomaiselta alueelta, joka ulottuu porttilaskimon haarautumiskohdan takaa molempiin maksavaltimohaaroihin. Kuva 4. Tyypillinen leikkauslöydös sappitieatresiassa. Huomaa hypoplastinen ja fibroottinen sappirakon jäänne (nuoli). Imeväisten maha-suolikanavan ja maksan kirurgisia ongelmia lisäksi konjugoitunut bilirubiini. Jos konjugoituneen bilirubiinin pitoisuus on yli 20 µmol/l tai sen osuus on suurempi kuin 20 % kokonaisbilirubiiniarvosta, tulisi lapsi ohjata viivytyksettä jatkotutkimuksiin yliopistolliseen sairaalaan (Sokol ym. 2007). Vaikka kaikilla näin seulotuilla imeväisillä ei sappitieatresiaa todettaisikaan, on konjugoituneen bilirubiinin suurentunut pitoisuus aina syystä riippumatta jatkotutkimuksia ja hoitoa vaativa patologinen löydös. Sappitieatresian diagnoosi perustuu kliinisiin löydöksiin, laboratoriokokeisiin, kuvantamistutkimuksiin, maksabiopsiaan, sappiteiden varjoainekuvakseen ja leikkauslöydökseen. Kaikututkimuksessa sappirakko ei ole löydettävissä tai se on hypoplastinen. Isotooppibiligrafiassa maksa latautuu merkkiaineella mutta sitä ei erity suoleen. Maksabiopsiassa nähdään pienten sappiteiden proliferaatiota, sidekudoslisää ja epäspesifistä tulehdussolukkoa. Sappiteiden varjoainekuvauksessa sappitiet eivät tule näkyviin. Makroskooppisesti todetaan tyypilliset fibroottiset sappirakon ja maksan ulkoisten sappiteiden jäänteet (kuva 4). Hoito. Sappitieatresia hoito on Kasain mukainen portoenterostomia, jossa maksanulkoiset sappitiet korvataan ohutsuolella. Leikkauksessa ohutsuoli liitetään Roux-en-Y:n mukaisesti maksanportin kohtaan, johon fibroottiset, mikroskooppisen pieniksi muuttuneet sappitiet laskevat (kuva 5). Leikkaus onnistuu sitä useammin, mitä varhaisemmassa vaiheessa se suoritetaan (Sokol ym. 2007). Vaikka leikkauksen jälkeen kolestaasi laukeaa ja keltaisuus häviää noin 60 %:lla potilaista, ainakin neljä viidestä päätyy maksansiirtoon ennen aikuisikää (Sokol ym. 2007). Ellei leikkaus helpota lainkaan kolestaasia, lapsi menehtyy ilman maksansiirtoa kahden vuoden ikään mennessä. Viisi vuotta portoenterostomian jälkeen noin 50 % lapsista elää oman maksansa turvin (Sokol ym. 2007). Sappitieatresian vuoksi tehdyn maksansiirron jälkeen 80 % lapsista on elossa kolmen vuoden kuluttua siirrosta (Utterson ym. 2005). Englannissa sappitieatresiaa potevien keskiikä portoenterostomiassa on ollut 52 vuorokautta ja HUS:n lasten ja nuorten sairaalassa 84 vuorokautta (Sokol 2007). Kasain portoenterostomian pitkäaikaistulokset ovat kuitenkin sitä parempia, mitä aikaisemmin leikkaus suoritetaan. Näin mahdollista maksansiirtoa voidaan lykätä myöhemmälle iälle, jolloin se on teknisesti yksinkertaisempi ja sopivan siirteen saatavuus parempi. 1159

8 Lopuksi Imeväisten kirurgisten sairauksien kirjo on laaja ja monipuolinen. Tämä asettaa suuret vaatimukset imeväisten parissa työskenteleville yleis-, neuvola- ja lastenlääkäreille, jotka usein vastaavat primaaridiagnostiikasta. Suomessa valtaosa imeväisten kirurgisesti hoidettavista sairauksista ja synnynnäisistä kehityshäiriöistä todetaan nopeasti oireiden ilmaannuttua tai heti syntymän jälkeen. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on helpottaa diagnoosiin pääsyä ja tuoda esille tilanteita, jolloin usein hyvänlaatuisia ja yleisiä vaivoja muistuttutavat oireet kätkevät taakseen imeväisen merkittävän kirurgisen ongelman. Kirjallisuutta Hurme T, Reunanen M. Lasten nivus- ja napatyrät sekä vesikivekset. Duodecim 2008;123: Louhimo I, Peltonen J, Rintala R. Louhimon lastenkirurgiaa. Jyväskylä: Kandidaattikustannus Oy Reunanen M, Hurme T. Piilokivekset ja äkilliset kiveskivut. Duodecim 2008;123: Rintala R, Lindahl H. Lasten vaikean ummetuksen diagnostiikka ja hoito. Duodecim 1992;108: Rintala R, Pakarinen M. Hirschsprung s disease. Kirjassa: Stringer MD, Oldham KT, Mouriquand PD, toim. Pediatric surgery and urology. Long term outcomes. Cambridge: Cambridge University Press 2006, s Rintala R, Pakarinen M. Imperforate anus long and short term outcome. Semin Pediatr Surg 2008;17: Smith SD. Disorders of intestinal rotation and fixation. Kirjassa: Grosfeld JL, O Neill JA, Fonkalsrud EW, Coran AG, toim. Pediatric surgery. Philadelphia: Mosby Elsevier 2006, s Sokol RJ, Shepherd RW, Superina R, Bezerra JA, Robuck P, Hoofnagle JH. Screening and outcomes in biliary atresia: Summary of a national institutes of health workshop. Hepatology 2007;46: Utterson EC, Shepherd RW, Sokol RJ, ym. Biliary atresia: clinical profiles, risk factors, and outcomes of 755 patients listed for liver transplantation. J Pediatr 2005;147: MIKKO P. PAKARINEN, dosentti, lastenkirurgi HUS:n lasten ja nuorten sairaala PL 281, HUS Sidonnaisuudet: Ei ilmoitusta sidonnaisuuksista 1160

Vatsa on kipeä? Ilari Airo Gastrokirurgi

Vatsa on kipeä? Ilari Airo Gastrokirurgi Vatsa on kipeä? Ilari Airo Gastrokirurgi Rintaa polttaa! sydän n vai ruoansulatuselimet? kirurgille vai sisätautil tautilääkärille? Rintaa polttaa! Jos ruumiillisessa tai henkisessä rasituksessa sisätautil

Lisätiedot

Suolistosairauksien laaja kirjo

Suolistosairauksien laaja kirjo Suolistosairauksien laaja kirjo Yhä yleisempien suolistosairauksien, Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen, lisäksi puhutaan myös mikroskooppisesta koliitista, lyhytsuolisyndroomasta ja kloridiripulista.

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

Sairastettu virtsatieinfektio

Sairastettu virtsatieinfektio Sairastettu virtsatieinfektio Mikä on ennuste? Milloin ja miksi annan lähetteen jatkotutkimuksiin? Suomen koulu- ja nuorisolääketieteen yhdistyksen koulutustilaisuus Turku 25.10.2007 Timo Jahnukainen TYKS,

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Akuutit suolisto-ongelmat: ongelmat:

Akuutit suolisto-ongelmat: ongelmat: 2013 Akuutin vatsan radiologiaa / natiivimaha-rtg kuvantulkintaharjoitus Ryhmäopetus V1 Radiologian oppikirjassa sivut 259-284 ja 292-314 liittyvät aihepiiriin Akuutit suolisto-ongelmat: ongelmat: Lama

Lisätiedot

Akuutti vatsa raskauden aikana. Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka

Akuutti vatsa raskauden aikana. Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka Akuutti vatsa raskauden aikana Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka Akuutti vatsa Äkillisesti alkanut tai voimistuva tunteja tai päiviä kestävä vatsakipu Tila saattaa vaatia

Lisätiedot

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS MITÄ REFLUKSI TARKOITTAA? Mahalaukun tai ohuensuolen sisällön pääsy ruokatorveen ilman oksentamista fysiologinen refluksi kenellä tahansa sopivissa olosuhteissa patologinen

Lisätiedot

Skopian indikaatiot Perttu Arkkila

Skopian indikaatiot Perttu Arkkila GPF KEVÄTKOULUTUS 25.5.2018, KALASTAJATORPPA, HELSINKI Skopian indikaatiot Perttu Arkkila HUS, Vatsakeskus Gastroenterologian klinikka Meilahden Kolmiosairaala Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

Nuoren kipeä kives miten toimin. Apulaisylilääkäri Eija Mäkelä, TAYS Yleislääkäri yhdistyksen kevätkoulutus 13.5.2016 Ravintola Palace

Nuoren kipeä kives miten toimin. Apulaisylilääkäri Eija Mäkelä, TAYS Yleislääkäri yhdistyksen kevätkoulutus 13.5.2016 Ravintola Palace Nuoren kipeä kives miten toimin Apulaisylilääkäri Eija Mäkelä, TAYS Yleislääkäri yhdistyksen kevätkoulutus 13.5.2016 Ravintola Palace Yleistä Kiveksen kiertymä on äkillisen kiveskivun yleinen syy lapsuus-

Lisätiedot

Lapsi päiväkirurgisena po0laana kirurgin näkökulmasta

Lapsi päiväkirurgisena po0laana kirurgin näkökulmasta Lapsi päiväkirurgisena po0laana kirurgin näkökulmasta Satu- Liisa Pauniaho Lastenkirurgian osastonylilääkäri Seinäjoen keskussairaala Suomen Päiväkirurginen Yhdistys ry,koulutuspäivä 16.5.2012, Tampere

Lisätiedot

POTILASOHJE 1 ensitieto 28.3.2012

POTILASOHJE 1 ensitieto 28.3.2012 PAKSU- JA PERÄSUOLEN SYÖPÄ POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu syöpä paksu- tai peräsuolen alueella. Sairastuminen herättää paljon kysymyksiä, pelkoa ja ahdistusta. On hyvä tietää, ettei syöpädiagnoosi tarkoita

Lisätiedot

Vesikouretraalinen refluksi (VUR) lapsilla. Esite potilaiden vanhemmille

Vesikouretraalinen refluksi (VUR) lapsilla. Esite potilaiden vanhemmille Vesikouretraalinen refluksi (VUR) lapsilla Esite potilaiden vanhemmille TM VUR:in ymmärtäminen Lapsellasionvesikouretraaliseksirefluksiksi (VUR:iksi)kutsuttusairaus.Sairauteenon olemassahoitoja.tässäesitteessäontietoa

Lisätiedot

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71

Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71 Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin

Lisätiedot

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Uutisia Parkinson maailmasta Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Kaksi aihetta Parkinsonin taudin suolisto-oireet ja bakteerimuutokstet

Lisätiedot

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 1 (8) S ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Mitä kehityshäiriöiden seulonta tarkoittaa? 3 Ultraääniseulontatutkimukset 4 Varhainen ultraääniseulonta Toisen

Lisätiedot

NEUVOLAN LASTENKIRURGIAA. LIISA RÄISÄNEN JA OUTI J NYBERG 6.7.10 Kemi

NEUVOLAN LASTENKIRURGIAA. LIISA RÄISÄNEN JA OUTI J NYBERG 6.7.10 Kemi NEUVOLAN LASTENKIRURGIAA LIISA RÄISÄNEN JA OUTI J NYBERG 6.7.10 Kemi Neuvolan tyypillistä lastenkirurgiaa nivustyrät hydrocele napatyrä testisretentio fimoosi luomet subcutaanikyhmyt Normaali anatomia

Lisätiedot

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016

GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 GYNEKOLOGINEN SYÖPÄ 10.5.2016 kohtusyöpä munasarjasyöpä kohdunkaulasyöpä ulkosynnyttimien syöpä gynekologisten syöpien hoito on HUS-alueella keskitetty NKL:lle KOHTUSYÖPÄ naisten 3. yleisin syöpä; 800-900

Lisätiedot

Kirurgian runkovaiheen toimenpiteet

Kirurgian runkovaiheen toimenpiteet Gastroenterologinen kirurgia 6-12 kk - Vatsaontelon tavalliset avaustekniikat ja sulut - Sappirakon poisto - Tavalliset suoliresektiot ja vatsanpeitteiden tyrät - Endoskopiat:: prokto-, rekto- ja fiberosigmoideoskopia

Lisätiedot

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS

Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi

Lisätiedot

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja Kyösti Nuorva 2011 etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja infektiot voivat laukaista (keuhkoklamydia)

Lisätiedot

Sappirakko ja sappitiet

Sappirakko ja sappitiet SAPPITEIDEN KASVAIMET POTILASOHJE 1 Sinulla on todettu kasvain (tuumori) sappiteissä. Sappiteiden kasvaimista puhuttaessa tarkoitetaan sappirakossa, isoissa sappiteissä tai pienemmissä sappitiehyissä esiintyviä

Lisätiedot

Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus

Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus Sisältö Etiologia Oireet Erotusdiagnostiikka Hälytysmerkit Esitiedot Kliininen arvio Nestetarve & kuivuman korjaus Hoitopaikan valinta Yhteenveto 1 Etiologia Yleisiä Valtaosa virustauteja Adeno, noro,

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,

Lisätiedot

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Yelda Sütas, LT Lastentautien ja Lastengastroenterologian Erikoislääkäri

Yelda Sütas, LT Lastentautien ja Lastengastroenterologian Erikoislääkäri Yelda Sütas, LT Lastentautien ja Lastengastroenterologian Erikoislääkäri Sappimainen oksentelu Kulkueste Veri oksentelu Tulehdus Maksan verenkierto Veri ulosteet Tulehdus taikulkueste Kuivuminen Yölliset

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN HARVINAISTEN SYNNYNNÄISTEN AINEENVAIHDUNTA- SAIRAUKSIEN SEULONTA

VASTASYNTYNEIDEN HARVINAISTEN SYNNYNNÄISTEN AINEENVAIHDUNTA- SAIRAUKSIEN SEULONTA VASTASYNTYNEIDEN HARVINAISTEN SYNNYNNÄISTEN AINEENVAIHDUNTA- SAIRAUKSIEN SEULONTA Synnynnäiset aineenvaihduntasairaudet Harvinaisia, periytyviä sairauksia Esiintyvyys < 1:2000 Oireet ilmenevät yleensä

Lisätiedot

Ruoansulatus ja suolisto

Ruoansulatus ja suolisto Ruoansulatus ja suolisto Suoliston ja suolistoflooran terveys on hyvän terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo

Lisätiedot

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot

Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa

Lisätiedot

Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa. Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5.

Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa. Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5. Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5.2008 1 Tavanomaiset varotoimet Tavanomaiset varotoimet Noudatetaan

Lisätiedot

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Synnynnäisen sappitieatresian hoitotulokset ovat parantuneet

Synnynnäisen sappitieatresian hoitotulokset ovat parantuneet Katsaus tieteessä Hanna Lampela LT, gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri HYKS, vatsaelinkirurgia hanna.lampela@hus.fi Hannu Jalanko professori, lastenlääkäri HYKS, lastentaudit Mikko Pakarinen

Lisätiedot

Lapsen näön seulonta neuvolassa Mihin suositukset perustuvat? Päivi Lindahl Silmätautien erikoislääkäri HYKS silmätautien klinikka Lasten yksikkö

Lapsen näön seulonta neuvolassa Mihin suositukset perustuvat? Päivi Lindahl Silmätautien erikoislääkäri HYKS silmätautien klinikka Lasten yksikkö Lapsen näön seulonta neuvolassa Mihin suositukset perustuvat? Päivi Lindahl Silmätautien erikoislääkäri HYKS silmätautien klinikka Lasten yksikkö Suositusten lähtökohdat Määräaikaistarkastusten minimointi

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi

Sikiöseulonnat. Opas raskaana oleville. www.eksote.fi Sikiöseulonnat Opas raskaana oleville www.eksote.fi Raskauden seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Niiden tarkoitus on todeta, onko raskaus edennyt normaalisti, sekä saada tietoja

Lisätiedot

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1

Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1 Dandiedinmontinterrierit - DDT ry. TERVEYSKYSELY sivu 1 * Jos sinulla on useampi dandie, ole hyvä ja täytä jokaiselle oma lomake KIITOS! * Mikäli kirjoitustila loppuu kesken, lisätilaa löytyy lomakkeen

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Allison McGeer ym., 1991 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 14/2005 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C11

Lisätiedot

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa?

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? EL Johanna Syvänen, TYKS 22.1.2015 Kouluterveydenhuolto Tavoite

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OAS LASTA ODOTTAVILLE

Lisätiedot

Perinnöllinen välimerenkuume

Perinnöllinen välimerenkuume www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Perinnöllinen välimerenkuume 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Miten tauti todetaan? Yleensä taudin määrittelyssä edetään seuraavasti: Kliininen epäily: Perinnöllistä

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille raskaana oleville. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE Tietoa

Lisätiedot

6.10.2011. M.Rasmussen 30.07.2007

6.10.2011. M.Rasmussen 30.07.2007 Ileokolonoskopia Martin Rasmussen yleislääket. erik.lääkäri Tampereen kaupunki 29.09.2011 2011 Ileokolonoskopia toimenpidevälineistö tiimi toimenpidevalmistelu antibioottiprofylaksia toimenpiteen indikaatiot

Lisätiedot

Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle

Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle 1 (7) Potilas ohje paksusuolileikkaukseen tulevalle Tervetuloa osastolle A12 Näiden ohjeiden tarkoituksena on antaa teille tietoa tulevasta toimenpiteestä ja siihen liittyvästä hoidosta sekä sairaalassa

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Markku Vuorinen, Kaisa Huotari, Ville Remes Lääketieteellinen tiedekunta,

Lisätiedot

Akuutti maha raskaana olevalla potilaalla Tapausselostus. GEK 22.9.2005 Jutta Sikkinen TAYS

Akuutti maha raskaana olevalla potilaalla Tapausselostus. GEK 22.9.2005 Jutta Sikkinen TAYS Akuutti maha raskaana olevalla potilaalla Tapausselostus GEK 22.9.2005 Jutta Sikkinen TAYS 42-v. G3P2 ICSI-raskaus, H8 verinen vuoto, H15 LVP : norm. 3-4 v. aiemmin mahakipujen takia gastroskopia ja helikobakteerihäätöhoito

Lisätiedot

Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet

Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet 25.10.2007 Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet Ville Peltola TYKS, lastenklinikka Insidenssi Suurin < 1-v: pojat = tytöt, n. 7/1000 1-v: tytöt > pojat 8% tytöistä sairastaa

Lisätiedot

www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro LASTENREUMA 2. LASTENREUMAN ALATYYPIT 2.1 Esiintyykö taudista erilaisia muotoja? Lastenreuma jaetaan alatyyppeihin sen mukaan, monessako nivelessä tulehdusta

Lisätiedot

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta.

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta. Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a Lasten gastroenterologian koulutusohjelma Helsingin yliopisto/ Lastenklinikka, HYKS Johdanto Koulutusohjelma on ESPGHANin(European Society of Paediatric Gastroenterology,

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Vaginaalinen ohutsuoliprolapsi laskeumaleikkauksen jälkeen. Ayl, vye Kirsi Kuismanen, TAYS NaSy GKS 28.9.2012

Vaginaalinen ohutsuoliprolapsi laskeumaleikkauksen jälkeen. Ayl, vye Kirsi Kuismanen, TAYS NaSy GKS 28.9.2012 Vaginaalinen ohutsuoliprolapsi laskeumaleikkauksen jälkeen Ayl, vye Kirsi Kuismanen, TAYS NaSy GKS 28.9.2012 Potilastapaus -28, 1 synnytys, -93 hysterectomia adn.que 1/2010 rectoenterocele naisen nyrkin

Lisätiedot

PENTASA LÄÄKITYKSESI

PENTASA LÄÄKITYKSESI PENTASA LÄÄKITYKSESI SISÄLTÖ SINULLE ON MÄÄRÄTTY PENTASA SINULLE ON MÄÄRÄTTY PENTASA 3 PENTASA VALMISTEET 4 MIKÄ ON IBD 8 TAVOITTEENA REMISSIO 9 ELÄMÄ SAIRAUDEN KANSSA 10 IBD-SANASTO 11 Tämän oppaan tarkoitus

Lisätiedot

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Alkoholi ja maksa Alkoholin vaikutukset elimistössä näkyvät herkästi maksan transaminaasiarvojen lievänä kohoamisena (n.10%:lla väestöstä)

Lisätiedot

Laparoskooppinen kirurgia lastenkirurgin näkökulma. Antti Koivusalo Lastenklinikka HUS, Helsinki

Laparoskooppinen kirurgia lastenkirurgin näkökulma. Antti Koivusalo Lastenklinikka HUS, Helsinki Laparoskooppinen kirurgia lastenkirurgin näkökulma Antti Koivusalo Lastenklinikka HUS, Helsinki Lasten ja aikuisten laparoskopian ja torakoskopian eroja Vatsaontelon / rintaontelon pieni tilavuus pienet

Lisätiedot

Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito

Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito Endoskopia Leena Kylänpää, Marianne Udd ja Jorma Halttunen Kroonisen haimatulehduksen komplikaatioiden endoskooppinen hoito Krooninen pankreatiitti on haimaa arpeuttava tauti, joka kehittyy akuuttien haimatulehdusten

Lisätiedot

Sikiöseulonta ja eettiset arvot

Sikiöseulonta ja eettiset arvot Sikiöseulonta ja eettiset arvot Ilona Autti-Rämö, dos Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Ilona Autti-Rämö 1 Sikiön poikkeavuuksien seulonnan erityisongelmat Seulontaohjelman päätavoitteena ei

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIOPNEUMONIA LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIO = vetää henkeen/keuhkoon Aspiraatin sisältö voi olla peräisin suun / nielun alueelta, ylä-gi kanavasta tai esim. vierasesine tai verta. Terveillä

Lisätiedot

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala

GE-komplikaatiot gynekologisessa kirurgiassa. Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala gynekologisessa kirurgiassa Pekka Luukkonen HYKS Peijaksen sairaala Tapausselostus no 1 : 35-v Operoitu kahdesti endometrioosin takia aikaisemmin resekoitu rektoktovaginaalista endometrioosia rakkoresektio

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka

Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula. 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Vastasyntyneiden aineenvaihduntaseula 24.9.2015 Risto.Lapatto@Hus.Fi HY ja HYKS Lastenklinikka Esityksen tavoitteet Ymmärrät mistä tässä on kyse Seulontoja on erilaisia Näyte otetaan vauvasta Ketään ei

Lisätiedot

VERIRYHMÄIMMUNISAATIOT VASTASYNTYNEEN HOITO JA SEURANTA. Ilkka Ketola, LT Lastenlääkäri, neonatologi

VERIRYHMÄIMMUNISAATIOT VASTASYNTYNEEN HOITO JA SEURANTA. Ilkka Ketola, LT Lastenlääkäri, neonatologi VERIRYHMÄIMMUNISAATIOT VASTASYNTYNEEN HOITO JA SEURANTA Ilkka Ketola, LT Lastenlääkäri, neonatologi VERIRYHMÄIMMUNISAATIO Sikiön punasoluja siirtyy äidin verenkiertoon Jos punasolut ovat eri veriryhmää,

Lisätiedot

Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa

Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa Helena Tinkanen LT Synnytys- ja naistentautien ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri TAYS Raskauden alkamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Tekonivelinfektiot. 5.10.2012 Teija Puhto Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö, OYS

Tekonivelinfektiot. 5.10.2012 Teija Puhto Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö, OYS Tekonivelinfektiot 5.10.2012 Teija Puhto Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö, OYS Lääkelaitos: Endoproteesirekisteri Lääkelaitos: Endoproteesirekisteri Tekonivelinfektio Lonkan ja polven primaaritekonivelistä

Lisätiedot

Henoch-Schönleinin purppura (HSP)

Henoch-Schönleinin purppura (HSP) Henoch-Schönleinin purppura (HSP) Mikä on Henoch-Schönleinin purppura (HSP)? Henoch-Schönleinin purppura (HSP) on hiussuonien eli kapillaarien tulehdustauti eli vaskuliitti, joka aiheuttaa tavallisimmin

Lisätiedot

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen

Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän

Lisätiedot

Tasapainoisesti toimiva vatsa.

Tasapainoisesti toimiva vatsa. Tasapainoisesti toimiva vatsa. Kun elämä ja vatsa vaativat. APUA LUONNONKUITUVALMISTEESTA Suurin osa suomalaisista kärsii ajoittain tai jatkuvasti vatsa- ja suolistovaivoista. Ummetus vaivaa jopa viittä

Lisätiedot

Heikki Rantala Kuumekouristukset

Heikki Rantala Kuumekouristukset Heikki Rantala Kuumekouristukset Diagnoosipohjainen infolehtinen Kuumekouristukset ovat yleisin syy lapsuusiän tajuttomuuskouristuskohtauksiin ja niitä saa jopa noin 5% lapsista. Useimmiten niitä esiintyy

Lisätiedot

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare

Lisätiedot

Ruotsalainen tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista

Ruotsalainen tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista Ruotsalainen tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista Eero Lukkari Pari viikkoa sitten julkaistiin loistava tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista ja kuolinsyistä Ruotsissa. Jos se olisi julkaistu

Lisätiedot

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio

Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Heikki Huhtinen, LT TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Gastroenterologiayhdistyksen syyskokous 20.9.2013, Kuopio Sidonnaisuudet Tutkimusrahoitusta

Lisätiedot

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten Yleiskatsaus taudin epidemiologiaan Elinajanodotteen kasvamisen ja väestön ikääntymisen oletetaan tekevän nivelrikosta neljänneksi suurimman työkyvyttömyyden syyn

Lisätiedot

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2. ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.2010 ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA Lähde: THL ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA

Lisätiedot

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn

Lisätiedot

Suoliston alueen interventioradiologiaa

Suoliston alueen interventioradiologiaa Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston

Lisätiedot

Napa- ja niveltulehdukset. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja Savonia-amk, VAAVI-hanke

Napa- ja niveltulehdukset. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja Savonia-amk, VAAVI-hanke Napa- ja niveltulehdukset ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja Savonia-amk, VAAVI-hanke Napanuora ja napa Napanuora kulkee lehmän istukasta (oikeastaan kymmenistä pikkuistukoista ) sikiökalvoja myöten kulkeviin

Lisätiedot

Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi

Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi Potilaan päiväkirja Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi POTILAAN TIEDOT Nimi: Osoite: Puh.: Erikoislääkäri: Erikoislääkärin puh.: Parkinsonhoitaja: Parkinsonhoitajan

Lisätiedot

Hevosen vatsaongelmat Erilaiset ähkytyypit, ripuli ja mahahaava; eli maa, taivas ja maailmankaikkeus!

Hevosen vatsaongelmat Erilaiset ähkytyypit, ripuli ja mahahaava; eli maa, taivas ja maailmankaikkeus! Hevosen vatsaongelmat Erilaiset ähkytyypit, ripuli ja mahahaava; eli maa, taivas ja maailmankaikkeus! Kati Niinistö ELL, Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, Dip. ECEIM Yliopistollinen eläinsairaala 29.10.2015

Lisätiedot

Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011

Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 Virtsatiekomplikaatiot Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 diagnostisissa laparoskopioissa riski olematon LH:ssa 0.3% dg peroperatiivisesti vain 10% poltto suurin syyllinen Uretervaurio LH:n uretervauriot

Lisätiedot

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Acticam 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Acticam 5 mg/ml injektionesteliuosta sisältää: Vaikuttavat aineet Meloksikaami

Lisätiedot

Sisällys. I Oireet ja päivystysongelmat. 4 Ripuli 36 Perttu Arkkila. 1 Ylävatsavaivat 21 Markku Heikkinen. 5 Ummetus 45 Perttu Arkkila

Sisällys. I Oireet ja päivystysongelmat. 4 Ripuli 36 Perttu Arkkila. 1 Ylävatsavaivat 21 Markku Heikkinen. 5 Ummetus 45 Perttu Arkkila Sisällys I Oireet ja päivystysongelmat 1 Ylävatsavaivat 21 Markku Heikkinen Luokittelu 21 Syntymekanismi ja syyt 21 Tutkiminen 23 Hoito 24 2 Närästys, regurgitaatio, nielemisvaikeus ja rintakipu 26 Markku

Lisätiedot

Eturauhasen poistoleikkaus

Eturauhasen poistoleikkaus Eturauhasen poistoleikkaus www.eksote.fi Potilasohje Yleistä Eturauhanen sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ympäröiden virtsaputkea. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteestä. Eturauhasen

Lisätiedot

AKUUTTIVATSA POTILAS GYNEKOLOGISELLA OSASTOLLA - miten seuraan? - milloin leikkaan? vs oyl Juha Saarnio Kirurgian klinikka, OYS

AKUUTTIVATSA POTILAS GYNEKOLOGISELLA OSASTOLLA - miten seuraan? - milloin leikkaan? vs oyl Juha Saarnio Kirurgian klinikka, OYS AKUUTTIVATSA POTILAS GYNEKOLOGISELLA OSASTOLLA - miten seuraan? - milloin leikkaan? vs oyl Juha Saarnio Kirurgian klinikka, OYS 1 Terveiset Oulusta! 2 SISÄLTÖ Gynekologinen akuutti vatsapotilas Ei-gynekologisia

Lisätiedot

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA

NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen

Lisätiedot