Vesannon Kotiseutuyhdistyksen julkaisu Kuva: Jouko Pirppu. Teemana eläimet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesannon Kotiseutuyhdistyksen julkaisu 2012. Kuva: Jouko Pirppu. Teemana eläimet"

Transkriptio

1 Vesannon Kotiseutuyhdistyksen julkaisu 2012 Kuva: Jouko Pirppu Teemana eläimet 10

2 Kuva: Anu Hytönen Pääkirjoitus Sytyttäkää kynttilä Koordinaattina Vesanto-lehti Yömajan tallin seimeen syntyy Jumalan Poika ja ihmisen. Syttyy tähti. Paimenet ihmettä katsomaan lähti: Totta se on! Lapset enkelitaivasta laulaa: Jeesus on tullut joulu on! Sytyttäkää kynttilä katsokaa: Taivaitten takaa lankeaa kylistä kyliin sylistä syliin kaikille lahjaksi, lahjaksi aivan valoa yöhömme pimeään iloa ihmisen ikävään: Älkää peljätkö! Yömajan tallin seimeltä loistaa lohdun tähti kaikille meille Jumalan ihmettä odottaneille: Totta se on! Jeesus on tullut joulu on. Sytyttäkää kynttilä! Unto Eskelinen K ädessäsi on Vesanto lehti, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Vesannon Joulu. Ikää julkaisulla on 46 vuotta, ja sen ensimmäisiin toimituskuntiin kuuluivat Hannes Korhonen, Raimo Korhonen, Oiva Ritvanen, Sisko Matilainen, Launo Suomela, Aatos Hytönen, Lauri Nuutinen sekä Taavi Lehtolainen. Tänä vuonna lehteä on uudistettu monin tavoin. Ensimmäistä kertaa Vesanto-lehti julkaistaan kokonaan väripainoksena. Graafinen ulkoasu on kokenut nuorennusleikkauksen, ja lehden painopaikka on vaihtunut. Uusina asioina lehteen ovat myös tulleet niin vuoden teemasivut kuin myös vesantolaislähtöisen tutkijatohtorin kynästä- palsta. Oman lehden kokoaminen on Vesannon Kotiseutuyhdistyksen toiminnassa iso haaste, mutta myös iso ilo. Erilaiset aineistot ovat kulkeneet sähköisesti, postin kautta, kirjaston välityksellä tai välillä monien monien apukäsien avulla. Lehden taiton ja uuden ulkoasun on toteuttanut Mirja Nuutinen ja toimituskuntaan ovat kuuluneet Sisko Kuhmonen, Jouni Pystynen, Jyrki Korhonen, Irene Turjamaa, Sari Toikkanen ja Anu Hytönen. Vaikka monia muutoksia on tehty, jotain Vesanto-lehdessä on haluttu säilyttää. Se halutaan edelleenkin säilyttää kirjoittajiensa näköisenä kotiseutulehtenä, jossa samalla tallennetaan paikallisia tarinoita, kuvia, runoja, muistokirjoituksia, kaskuja ja tapahtumia kulttuurilehden muotoon. Hiidenkivilehdessä 5/2012 on professori Tarmo Kunnaksen kirjoitus kotiseutuidentiteetistä. Hän tuo esille, että ihminen kaipaa koordinaatteja, maantieteellisiä kiintopisteitä. Ensimmäiset lapsuudenmuistot kotiseudusta sisältävät jotain sanoin selittämätöntä ja vahvoja emootioita. Asioiden kuten äiti, isä, perhe, talo, puu, koti, kylä, joki, järvi, vuori, metsä myötä jäsennetään koko myöhempää maailmaa. Kunnas kirjoittaa: Oman kotiseudun ei tarvitse olla karismaattinen, luonnonkaunis, ylellinen, matkailijoita puoleensavetävä. Riittää kun se, mitä lapsuudessa on koettu, on ollut myönteistä ja tasapainoista. Vesanto-lehden tämän vuoden teemana ovat eläimet. Meidän tärkeisiin muistoihin liittyvät myös lapsuuden hevoset, siat, lampaat ja kanat niin kuin tämän päivän eläinystävämme. Tänä vuonna kirjoituksia ja kuvia on saapunut runsaammin kuin vuosiin. Vesannon kotiseutuyhdistys haluaa lämpimästi kiittää kaikkia kirjoittajia, kuvaajia sekä työtämme mainoksin tukeneita yrityksiä. Erityiskiitokset kuuluvat myös kirjaston väelle ja tälle mainiolle työtiimille. Ensi vuonna Vesanto-lehden teemana ovat kylät. Mitkä olivat Vesannon ensimmäisiä asuinsijoja? Millaista kylien elämä oli ennen ja millaista se on nyt? Toivottavasti tämä aihe innostaa kaikkia kirjoittamaan, kuvaamaan sekä tutkimaan omia arkistoja. Olisipa mukavaa, jos lehtemme toimisi jollekulle lukijalle edellä mainitun koordinaatin tapaan. Anu Hytönen Päätoimittaja, Vesannon Kotiseutuyhdistyksen sihteeri Vesanto

3 Kuvat: Sisko Kuhmonen Kotiseutuyhdistys Ystävykset Päivi ja Sisko keväällä Elämä edessä ja tukka takana. Vesannon Soitetaan Siskolle Kotiseutuyhdistyksen Vesannon Martat talkootyössä. Haravan varressa Auli Korhonen toiminnasta V esannon Kotiseutuyhdistyksellä on vuosittain kaksi isoa tehtävää: se ylläpitää Vesannon Torpparimuseota sekä toteuttaa Vesanto-lehteä. Museon ylläpitäminen on monille kotiseutuyhdistyksille valtava urakka valitettavasti urakka on iso myös meillä. Talkooapua otetaan ilolla vastaan myös muilta tahoilta. Tästä hienona esimerkkinä mainittakoon Vesannon Martat, jotka järjestivät alkukesästä museolla siivoustalkoot, ja puhdasta tuli. Merkittävää on se, että museo myös työllistää vuosittain muutamia nuoria. Työnantajan roolissa toimivat Vesannon kunta ja Kotiseutuyhdistys yhdessä. Tänä vuonna museon pihassa oli myös 4H-yhdistyksen kasvimaa, ja nuoret löysivät kiitettävästi tiensä museolle. Lehden päätoimittajan toimii nyt Anu Hytönen, kotiseutuyhdistyksen sihteeri. Nyt Vesannon kotiseutuyhdistystä on kohdannut ilo saada lehden tekijöiksi vesantolaisia ammatti-ihmisiä. Lehteä taittaa graafinen suunnittelija Mirja Nuutinen. Juttujen kirjoittamisessa ja lehden ideoinnissa on mukana myös vesantolainen toimittaja Sari Toikkanen. Ammattimainen jälki näkyy myös lehden ulkoasussa. Meitä konkareita tarvitaan tärkeässä taustatyössä ja kotiseututiedon vaalijina. Uusille kotiseutuhenkisille ihmisille yhdistyksessä on aina tilaa. Puheenjohtajana olen toiminut myös Vesanto-lehden päätoimittajana viisi vuotta ja lehden teossa jo pari vuotta tätä ennen. Työtä yhdistyksen pyörittämisessä on valtavasti, ja onkin tullut aika jakaa urakkaa. Tämän todistaa viime vuonna julkaisematta jäänyt persoonakirjoitus, jonka vanha ystäväni Päivi minusta kirjoitti. Olin otettu kirjoituksesta. Minusta se on liian ylistävä ja positiivinen, vaikka Päivi väittää leukailleensa kaikessa ystävyydessä. Sisko Kuhmonen Vesannon kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Soitetaan Siskolle, on omassa perhe- ja ystäväpiirissäni tuttu lause. Siskolle soitetaan usein, ainakin jos katto romahtaa, kivijalasta löytyy pommia muistuttava käärö, vatsaa vääntää, mies jättää tai sielu on muuten mustelmilla. Tai on ruumis haudattavana, lapsi lohdutettavana, pulla kohotettavana, talo purettavana, tatti tunnistettavana. Aina soitetaan Siskolle. Ja aina löytyy ratkaisu. Sisko myy lankut kattoon, lähettää paikalle rauhanturvajoukkojen pommiasiantuntijan ( olikin just tässä kahvilla, minäpäs kysyn ), suojelusenkelin tai Nikon tai Jarin; neuvoo oikean rohtoyritin (siankärsämö, auttoi kyllä). Sanoo, että näin oli kaikille parasta; muistuttaa, että puoli pakettia hiivaa riittää; lupaa kaivurin tai katepillarin samana päivänä; opettaa, että sappitatilla on musta verkkosukka, herkkutatilla valkoinen. Sisko syntyi ja kasvoi Tiitilänkylällä Tulilassa, hyvin kaukana Kuuslahdesta. Tapasimme vasta keskikoulussa, ystävystyimme vasta lukiossa. Siskosta tuli minulle naisen (ja miehen) malli. Opin, että söpöstelevä teinityttöys on TYPER- RRRÄÄ, nykysuomeksi sanottuna AUT. Että tosinainen osaa ajaa traktoria, hitsata, ampua, tanssia, leipoa leipää, kutoa mattoja ja juoda kahvin ilman sokeria. Tosinainen valloittaa sisäisyydellään. Pukeuduimme siis vaarien vanhoihin paitoihin, Laineesta ostettuihin navettanailoneihin. Humputtelimme Asin lavalla mummojen hameissa, pellavahursteissa, kumisaappaissa ja villahuiveissa. Tyylistä tuli kuuminta hottia vasta paljon paljon myöhemmin, grunglen ja goottien valtakaudella. Ja nainen, joka ei koskaan tehnyt eikä edelleenkään tee ulkoisesta olemuksesta kovin suurta numeroa, perusti sittemmin vaatekaupan. Tiedän, että Sisko voi tai ainakin haluaisi päätoimittajan direktio-oikeudella jättää tämän kirjoituksen julkaisematta. Hän ei kerta kaikkiaan kestä hymistelyä eikä todellisuuden koristelua. Hyvä on, eipä koristella. Oikeastaan Sisko on aika raivostuttava ystävä. Kaikentietävä, sanovat aikalaiset. Eivät ehkä kohteliaisuutena, vaan jotenkin savolaisesti. Kaiken tietävä, joka on yleensä oikeassa ja joka hyvin harvoin antautuu myötäilemään kenenkään tuskaisia tunnemylläköitä. Ystävä, jolla on tapana muistuttaa jatkuvasti, että ainoa todellinen ratkaisu elämäni ongelmiin olisi muuttaa takaisin Vesannolle. Jolla on vakaa käsitys, että kaupunkilaisuus on läpeensä teennäistä, suorastaan epätosi elämänmuoto. Joka ottaa permanentin juuri, kun hänen loistava tukkansa alkaisi muistuttaa sellaista postmodernia tuulenpesää, joka olisi tällä hetkellä ainoa oikea kampaus itseään nuorekkaana pitävälle keski-ikäiselle naiselle. Ja joka ei suostu pukeutumaan kauppansa ihanimpiin asuihin, koska. MINULLE nämä nyt ei kerta kaikkiaan sovi! Siskolla ei ole mitään tarvetta pitää itseään nuorekkaana keski-ikäisenä naisena. Näen Siskon herkän kauniina ulkoisesti harvoin, mutta muistan sitäkin väkevämmin ne tilanteet. Astelemassa Vesannon kirkossa kohti alttaria ja avioliittoa itse kutomassaan ja ompelemassaan kansanpuvussa, huivi harteilla. Myöhemmin kotirannasta tulossa pienet kuraiset pojat (omansa) ja tytöt (minun) ympärillään. Paljon myöhemmin nojaamassa lämpölaitoksen seinään, lepäämässä tuhkan mättämisen lomassa hetken, aurinko kasvoillaan. Minulle Sisko on paras, ikiaikainen ystävä. Hän on Sisar Vesanto, Äiti Maa, enkeli taivaan ja Maaseudun Tulevaisuus. Suora ja hienovarainen, kuin rautakanki, pehmeä, kuin niittyvilla, iätön, kuin ruoho. Tässä ja nyt, kuin kupillinen kuumaa kahvia. Sisko, Sisko. Itsehän pyysit vaadit minulta kirjoitusta. Aiheeksi annoit oman aikansa omituiset vesantolaiset (vai miten se nyt meni), ajatellen lähinnä isääni Oivaa. Sinut kuitenkin tunnen paljon paremmin ja tiesin heti, että sinusta halusin kirjoittaa. Puolustautuu ystäväsi Päivi Kiitos Päivi kauniista sanoistasi Tämä Päivin kirjoitus oli ainoa, jonka olen lehteä tehdessäni jättänyt julkaisematta, ja nyt sekin on siis tuotu julki. Hyvät vesantolaiset: Kehukaa toisianne! Kertokaa läheisillenne kuinka paljon toisianne arvostatte! Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille Sisko Vesanto

4 Kunta Tutkijatohtorin kynästä Kuva: Miska Lahtinen S yksy on jälleen saapunut ja joulun odotus alkanut. Tällä hetkellä ohut kerros ensilunta peittää maata, mutta säätiedotus lupaa lämmintä, joten sekin taitaa sulaa vielä pois. Tyypillistä syksyn säätä siis: välillä paistaa ja välillä sataa. Tänä vuonna tuota sadetta on kyllä riittänyt, sillä kesälläkin satoi lähes joka päivä eikä syksy ole olennaisesti muuttanut tilannetta. Erityisesti maa- ja metsätaloudelle on aiheutunut suuria ongelmia siitä, että pehmeät maat eivät kestä raskaita koneita. Satotappioita on tullut ja puu odottaa korjaajaansa vaikka tilanne täällä Vesannolla ja Pohjois-Savossa taitaa kuitenkin olla kohtuullinen verrattuna Pohjanmaan lakeuksien tulvajärviin. Toivotaan, että sää kehittyisi kuivempaan suuntaan ja vuosien välillä olisi edelleen vaihtelua. Suomalaisen ilmaston suuri rikkaus on ollut vuodenaikojen vaihtelu erilaisine säätyyppeineen. Peruspalveluiden tuottaminen on nykyisten kuntien tärkein tehtävä. Valtion kannalta on ollut yksinkertaisinta Vesannon kunnan KUULUMISIA 2012 Tet-harjoittelija Miska Lahtinen ikuisti kunnanjohtaja Pasi Lievosen kunnantoimistolla. Tilannetta tarkkailee viirupöllö Pentti Alajan lintukokoelmasta. järjestää kansalaisten peruspalvelut lakisääteisesti kuntien kautta. Nykyisessä kuntakeskustelussa tämä näkökulma on tehty selväksi: kuntia tarvitaan vain palvelutuotantoon. Muut paikallisen demokratian toteuttamistehtävät eivät saa valtion hallinnon taholta paljoakaan huomiota. Vesannon kunnan kohdalta on kyselty tulevaisuuden suuntaa. Mihin kunta on menossa? Onko sillä enää elinmahdollisuuksia? Vuodesta toiseen on kuitenkin jouduttu elämään saman epätietoisuuden vallassa. Viime kevään kuntakuulemisessa Vesannon kunta esitti Nilakan kunnan (Pielavesi, Keitele, Tervo ja Vesanto) perustamisen selvittämistä. Muut kunnat olivat varovaisempia omissa kannanotoissaan, mutta nyt syksyn aikana ollaan kuitenkin tekemässä yhteistä kilpailukykyselvitystä, joka luo omalta osaltaan pohjaa tuleville selvityksille. Ensi vuonna on astumassa voimaan ns. kuntarakennelaki, joka velvoittaa kuntia liitosselvityksiin. Olemalla itse aktiivinen tässä asiassa on mahdollista vaikuttaa kehitykseen vaikka kaikki asetetut kriteerit, reunaehdot, eivät alueella toteutuisikaan. Olisiko Nilakan kunta välivaihe matkalla Kuopioon vai mikä sen merkitys voisi olla? Joka tapauksessa on selvää, että paikalliset päätöksenteko- ja vaikuttamismahdollisuudet heikkenevät olennaisesti, jos Vesanto on osa Kuopiota. Vesantolaiset jäävät väistämättä laitakaupungin asukkaiksi siinä tilanteessa. Toisaalta voidaan ajatella, että peruspalveluiden turvaaminen tulevaisuudessa lienee tärkeämpää kuin pienen kunnan itsenäisyys. Kyllä Nilakan kunnassakin jouduttaisiin tekemään monenlaisia uudelleenjärjestelyjä, että toiminta saataisiin toteutettua tehokkaasti ja peruspalvelut turvattua. Muutoksia on siis luvassa, ainakin muutaman tulevan vuoden kuluessa, päätettiinpä niin tai näin. Lokakuun lopulla pidettiin kuntavaalit, jotka onnistuivat Vesannolla hyvin ja ehdokkaitakin oli valittavaksi asti. Kaikilla puolueilla ehdokasasettelu ei tainnut onnistua parhaalla mahdollisella tavalla, koska äänimäärät ja valtuustopaikat jäivät vähäisiksi. Ensi vuonna aloittava valtuusto on nyt kuitenkin valittu. Ensi valtuustokaudella on varmasti isojen päätösten aika mm. kunnan itsenäisyyden suhteen. Toivottavasti uusilla luottamushenkilöillä riittää ymmärrystä parhaiden mahdollisten ratkaisujen tekemiseen. Päätöksenteko on heille oikeus, mutta myös velvollisuus kuntalaisten vaaleissa antaman valtakirjan mukaisesti. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Pasi Lievonen kunnanjohtaja Tuomas Kuhmosen kotialbumi Julkaistu Helsingin Sanomissa kuohittuna versiona Hallituksen kuntauudistus on Troijan hevonen Kuntauudistuksen tavoitteina on paikallisdemokratian vahvistaminen, yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja lähipalveluiden turvaaminen. Monet ovat ihmetelleet kuntauudistuksen todellisia tavoitteita. Asun itse Vesannolla, 2400 asukkaan kunnassa, joka on suunniteltu liitettäväksi 80 km päässä sijaitsevaan Kuopioon. Vesantolaisia olisi uudessa kunnassa 1,5 %, mikä ei käytännössä riittäisi valtuustopaikkaan. Uudessa kunnassa Vesanto olisi ilman ääntä. Vaikka koko maakunta olisi yksi kunta, rahat ja palveluiden tarve eivät muuttuisi nykyisestä miksikään. Kuntauudistuksen perustelulaskelmat ovat hihasta vedettyjä. Ainoat merkittävät säästöt voivat syntyä palveluiden karsimisesta ja niitä ei karsittaisi Kuopiosta. Vesannon mummot kyörättäisiin Kuopioon tai jätettäisiin kärvistelemään kotiin. Vesannon liittäminen Kuopioon ei eheytä myöskään yhdyskuntarakennetta ellei rakentamista Vesannolle kielletä kokonaan. Mikään kuntauudistuksen tavoitteista ei toteutuisi. Vesannon talouskin on paremmassa kunnossa kuin Kuopion. Uudistuksen logiikka on umpiperä. Jos demokratian ajatellaan toteutuvan paremmin isoissa kunnissa, miksi perustetaan kunnanosalautakuntia tai muita paikallisdemokratiahimmeleitä? Jos näille annetaan oikeasti rahaa ja päätösvaltaa, eikö koko uudistuksen idea murene? Jos taas niille annetaan muutama kymppitonni rahaa sekä oikeus päättää koirankusetuspaikasta, kyseessä ei ole paikallisdemokratia vaan täydellinen puhallus. Kaikki uudet elimet toteuttavat paikallisdemokratiaa nykykuntia huonommin, koska niillä ei ole rahaa eikä päätösvaltaa. Kuntauudistuksen valmistelu on saman neljän viikon demokratian ilmentymä kuin hallitusneuvottelutkin, kun joukko sutkeja kyhää kirjoitusvirheitä vilisevän uskonkappaleen. Näitä tekeleitä lukiessa tulee vakuuttuneeksi, että kansakunnan kaapinpäällystä ei kannata panna PISA-testeihin. Ennen kaikkea kuntauudistuksen helppoheikit eivät ymmärrä Suomen aluekehityksen suurta kuvaa. Maaseudulta on sodan jälkeen vapautunut puoli miljoonaa ihmistä kaupunkien kasvutarpeiksi, kun teknologia on lisännyt työn tuottavuutta alkutuotannossa. Jos näin ei olisi käynyt, kaupungit olisivat yhä kyliä ja suomalaisten enemmistö köyhiä maanviljelijöitä. Muutos on monipuolistanut elinkeinoelämää ja nostanut elintasoa. Nyt lähtöalueiden ikärakenne on ymmärrettävästi vanhusvoittoinen ennen kuin imuaallon vaikutus tasaantuu. Suurin hyöty muutoksesta on koitunut luonnollisesti kaupungeille. Sodanjälkeisen muuttosukupolven tuotot ovat sataneet verotuloina kaupunkien laareihin, kun taas lähtökunnissa on jäljellä paljon pienituloisia eläkeläisiä. Tätä eriaikaisuutta tuleekin tasata valtionosuuksilla ylimenokauden ajan. Vesannon mummot täytyy hoitaa Vesannolla. Kun kuntauudistuksen perustelut ovat puolikkaita totuuksia tai peräti puppua, olisikin reilua paljastaa sen todelliset tavoitteet. Joissakin puoluetoimistoissa on laskeskeltu yön hiljaisina tunteina, että sadan kunnan Suomessa valta jakaantuu puolueille uudella tavalla. Se on kuntauudistuksen todellinen moottori. Siksi tekosyyt kuulostavat niin ontoilta. Parasta olisi haudata koko valuvikainen hanke ja keskittyä palveluihin. Tuomas Kuhmonen Vesanto Vesanto

5 Vesannon Seurakunta Kuva: Anu Hytönen Valkopukuisten kohtaaminen toukosiunauksessa Vesijärven Jaakkolassa. Vesanto 2012-julkaisun teemana on luonto ja eläimet, näin ymmärsin. Se on aihe, jota taidan aika usein käyttää niissä pyhäpäivien puheenvuoroissani, joita saarnoiksi sanotaan. Luontokuvilla ja muilla vastaavilla joko selvennän tai sotken itse asiaa, tavoitteen ollessa silti aina ensin mainittu. Toistuvasti olen tavannut Vesannon Joulu/Vesanto-lehdessä tervehtiä seurakuntaani jollakin vuoden mittaan pitämistäni saarnoista kirjallisessa muodossa näin julkaistuna, niin nytkin. Melko tuoreen, ensilumen aikoihin pitämäni pakinan keskeinen luontokappale liittyy omissa mielikuvissani ja kokemuksissani hyvinkin juuri talvisiin hämärän hetkiin, lumisen rauhalliseen metsämaisemaan. Niistä eivät jouluiset tunnelmat ole etäällä. Lehtemme ilmestyessä toivotankin sen myötä seurakuntalaisille ja muille lukijoille siunattua ja rauhallista Herramme ja Vapahtajamme syntymäjuhlaa, Hänen läsnäolonsa tuntua elämään ja armosta yhäti rikasta vuotta 2013! Ihan pöllö saarna Saarna Vesannon kirkossa 23. sunnuntaina helluntaista klo 10 III vuosikerran evankeliumi Matt. 6: 14-15: Jeesus sanoo: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Melko alkumatkasta, kun viikko sitten pääsin palailemaan Kainuun korkeuksilta kohti kotikontuja, tapasin yläpuoleltani maakotkan liitelemästä. Oikein pysähdyin sitä seuraamaan hetkeksi, on se sen verran harvinainen ja vaikuttava näky. Tämän sunnuntain evankeliumin äärellä sitten totesin, että olenkin aika vähän seuraillut luontoa taas viime kuukausina, ja esimerkiksi pöllöä en ole nähnyt aikoihin. Niitä kuitenkin pesii meidänkin kulmillamme, joku huuhkaja myös. Pöllöt tulivat mieleeni vain sen vuoksi, että huomasin lähes ääneen ajattelevani, kuinka päivän teksti on vähän pöllö. Se kun on niin lyhyt ja selkeä, ettei siinä juuri saarnattavaa ole. Mistähän tuo sanonta pöllöydestä oikein tulee, kun sadunomaisissa mielikuvissa pöllö kuitenkin esiintyy nimenomaan viisaana? Se nähdään useimmiten siinä rauhallisuudessa, millä pöllö tarkkailee ympärilleen puun oksalta, jolta se ei mielellään lähde minnekään. On ajateltu sillä olevan hirmuisen tarkka näkö, ja katseluun sopiva kaula, joka sallii pään kääntyvän miltei täyden kierroksen. Ei muuten kierry enempää, vaikka niin saattaisi luulla. Erään pikkupojan tiedän sen joskus kauan sitten selvittäneen puolikesyllä pöllöllä, josta vahingossa tuli itse pöllöstäkin selvää samalla. Kyllähän pöllöllä kuulemma onkin tarkka näkö, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen. Sinä viisautena voidaankin pitää juuri istumista paikallaan hämärissä. Pöllö tekee niin, koska se sillä tavoin antaa näkönsä tottua pimenevään iltaan ja yöhön, jolloin on sen varsinainen saalistusaika. Onhan meillekin jokapäiväinen kokemus, kuinka valoisasta puolipimeään tultuaan ei aluksi tahdo nähdä mitään, mutta hetken kuluttua jo ihan riittävästi, että löytää sukset varastosta tai polttopuut liiteristä. Pöllön varsinainen taito ei kuitenkaan ole mielenmaltissa, vaan sen erityisen hyvässä kuulossa - ei siis niinkään näössä. Kuulonsa avulla pöllö pystyy arvioimaan, kuinka kaukaa varoittava rasahdus tai muu ääni tulee, ja useimmiten se ehtii jo sitten jo hyvän aikaa silmilläänkin tarkkailla sen aiheuttajaa. Pois se lennähtää vasta kun arvelee, että on pakko, sillä vaihtelevat valot ja varjot hämärässä tietysti häiritsevät sen kykyä nähdä. Lentäessäänkin pöllö kuitenkin pystyy kuulemaan lähes yhtä tarkasti. Sitä auttavat sen höyhenten rakenne, joka on sellainen, että niistä syntyy lennon aikana mahdollisimman vähän ääntä - silläpä siis huuhkajankin liito on niin aavemaisen äänetöntä. Olikohan se jotenkin niin, että höyhenten uloin Kuva: Mirja Nuutinen jättöreuna on silkinhieno, ja höyhenet muuten sen muotoisia, että ne painuvat toisiaan vasten tiiviisti. Sitä paitsi pöllön korvat sen päässä ovat eri korkeudella. Se kykenee näin vastaanottamaan ääniä laajemmalta alueelta, missä vielä auttaa se notkeasti kääntyvä pää. Sillä se sitä päätäänkin kai kääntelee, kuullakseen, mitä sitten näköhavainnot vain täydentävät. Ehkäpä tämän päivän evankeliumista voikin sanoa, että me saimme siinä pöllön ohjeen, ja samalla hyvin nykyaikaisen. Se, että meidän tulisi antaa anteeksi toisillemme merkitsee, että toista ihmistä pitää kuunnella. Meidän tulisi tarkkailla, missä oikein on vika; mistä kuuluvat varoittavat äänet ja mitä ehkä silmämmekin lopulta näkevät, kun tuon toisen pitää käyttäytyä tuolla tavalla meitä kohtaan. Jossain tietysti on hyväksymisenkin raja varmaan, mutta edes ymmärtämiseen näyttäisi Vapahtaja meitä tänään kannustavan, ja sitä tietä myös auttamiseen. Paljonhan se joutuu Isä Jumalakin meidän jokaisen kohdalla ymmärtämään, kuten Jeesus ainakin epäsuorasti sanoi. Niinkin sen saattaisi ajatella, että Mestari kehotti meitä harkitsemaan myös periksi antamista, väistymistä ja siis siirtymistä pöllön lailla pois oksaltamme, milloin vaarana on välirikko. Sellainen viisaus maksaisi itsensä takaisin joskus. Milloin Jumalan armo ei pääse hallitsemaan suhteitamme lähimmäisiin, se ei Jeesuksen sanojen mukaan ole voimassa uskon suhteessammekaan, suhteessa Jumalaan. Jumala kohtelee meitä silloin ansioittemme mukaan oikeudenmukaisesti. Jeesus julisti yhtä voimakkaasti Jumalan ehdotonta armahtavaisuutta kuin hänen pelottavaa oikeamielisyyttäänkin. Jumala peruttaa armonsa armottomalta, eikä Häntä juurikaan parane meidän siitä moittia. Mestarin lyhyet sanat meille tänään olivat osa hänen Vuorisaarnaansa, ja ne selittivät hänen edellä opettamaansa Isä Meidän -rukousta. Tämä rukouksen ajatus laajentaa tuon pöllön tarkkailun avoimesti myös meitä itseämme koskevaksi. Mikä meissä on vikana, kun on välillä niin vaikeaa toisten kanssa? Aidon anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen edellä pitäisi meillä kristityillä olla pöllön korvat, kahdella korkeudella kuuntelemaan sekä toisia ihmisiä että itseämme, jolloin tuo jälkimmäinen korva kuuntelee myös Jumalaa. Kaksi korvaa siis, ja kolme taajuutta: toisille ihmisille, itsellemme ja Jumalalle. - Jumalan kuuleminen Hänen taajuudellaan tapahtuu ennen muuta rukouksessa Hänen kanssaan, ja sitä vartenhan me taas tänäänkin tänne tulimme: kirkkoihin tullaan rukouksen vuoksi. Sitä varten nämä ovat, ja rukousta se on jo pelkkä Sanan kuuleminenkin. Sekin on Jumalan puhetta. Kirkkoherra Jarmo Paananen Vesanto

6 Ortodoksinen seurakunta Kuva: Irma Kortekallio / Metsän kyyneleet yhdessä työtä, yhteisen päämäärän eteen. Näin me voimme parhaiten toteuttaa myös kirkon tärkeintä tehtävää: Jumalan ja ihmisten palvelemista. Se voi auttaa meitä kasvamaan uudelleen Jumalamme yhteyteen ja tuntemiseen, ja tehdä sen pelastavasta sanomasta elämämme, ja koko maailman, kestävän kehyksen. Siitä voi kasvaa uusi elävä liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Näin Michelangelon kaunis näky ihmisen luomisesta alkuperäiseen kauneuteen voi jälleen olla totta, ja Väinämöisen kannelkin kenties vielä herkistää meidät jälleen eheytymään ihmisinä, kansoina ja kansakuntina. Ja näin me kenties kerran voimme yhtyä erään inkashamaanin rukoukseen. Kansan, joka eli ja elää edelleen lähellä luontoa, sitä rakastaen ja kunnioittaen. Tästä meillä kaikilla olisi paljon opittavaa: Sinä olet pelastuksen suuri Jumala, Sinä rakastat niitä jotka sydämestään uskovat sinuun eivätkä missään hädässä ja vaarassa Sinua jätä. Sinä annat kotkan kohota aurinkoon, koska annat sille rohkeutta lentää. Sinä annat rohkeutta minullekin, koska vereni hehkuu Sinun suuren maailmansielusi säkenistä! Tunnen ylläni Sinun siipesi, siipiesi lämpimät, väljät liepeet suojelevat minua. Sinä annat suunnan muurahaisten poluille, teet hedelmällisiksi hevoset ja sonnit, lainaat henkäyksesi kaikille olennoille, koska rakastat kaikkia ja olet kaikkien kumppani. Sinä olet tehnyt maan pyhäksi niin kuin ruumiinikin, siksi tahdon pitää maan pyhänä Sinun nimessäsi, kunnioittaa jokaista ruohonkortta ja kukkia ja puita. Kaiken elävän kunnioittamisesta sieluni kasvaa ja aurinkosi ja kuusi rytmissä ruumiini vahvistuu. Rakastan Sinua, Suuri Henki, anna minulle armo, että näkisin kaikki ihmiset veljinäni. Iankaikkisesta iankaikkiseen Sinä olet se, joka saa päivän paistamaan ja lähetät sateen, joka virkistää henkiin maan ja ihmiset ja eläimet. Minä tottelen salattuja käskyjäsi, minä olen Sinun, nyt ja aina. Isä Johannes Parviainen Ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ihminen luonnon ystävä vai vihollinen? Kuva: Irma Kortekallio K alevalan kauneimpiin kohtiin kuuluu runo Väinämöisen kanteleensoitosta. Kun konsertti alkaa, saapuvat kaikki eläimet, luonnonolennot sekä ihmiset tietäjän lähettyville. Soitti vanha Väinämöinen, ei ollut sitä metsässä ku ei tullut kuulemahan, iloa imehtimähän, oravat ojentelihe, lehväseltä lehväselle, hirvet hyppi kankahilla, ilvekset piti iloa. Heräsi susikin suolta, nousi karhu kankahalta, petäjäisestä pesästä. Väinämöisen soitto kertoo meille koko luomakunnan yhteenkuuluvuudesta. Luonnon kauneus voi kertoa meille myös paljon Jumalastamme. Jos me nyt katselisimme maapalloamme avaruudesta käsin, näkisimme suunnattoman kauniin, sinisenä loistavan planeetan, kuin kauniin jalokiven. Se näyttää niin täydelliseltä kuin vain Jumalan luomistyö voi olla. Mutta niin kuin aina, taideteosta on katsottava kaukaa, sillä läheltä katsottuna sen pinnalta paljastuu taitamattoman hiojan kädenjälki. Se on ruma ja ruhjottu jälki, jonka ihminen on aikaan saanut. Se kertoo omaa synkkää tarinaansa ahneuden ja ylpeyden sokaisemasta ihmisestä, josta piti tulla jumalan työtoveri ja luomistyön jatkaja. Se kertoo meille myös vastuutaan pakenevan, huonon valtiaan tarinan. Valitettavasti tämä tarina on tosi. Ihmisellä on alusta alkaen ollut tärkeä tehtävä tässä maailmassa. Hän sai luvan hallita meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä. Hän sai myös kyvyn ja viisauden täyttää tuo annettu tehtävä. Mutta mitä tapahtui? Miksi nyt joudumme pohtimaan syytä siihen, että ihmisen luomakuntaan jättämä ekologinen jalanjälki on ollut niin raskas ja ruhjova? Miksi vastuunsa kantavasta Jumalan työtoverista tuli ahne riistäjä ja tuhoaja? Hyvät ystävät. Etsin vastausta jälleen raamatusta. Kaikki oli hyvin niin kauan kunnes Jumalan ja ihmisen tiet erkanivat, kunnes ihminen pakeni omaa luojaansa ja lymysi pimeyteen, pois Jumalan kasvojen edestä. Tässä on vastauksemme! Vastaus on lyhyt ja ytimekäs. Ihminen menetti kykynsä olla jatkuvassa yhteydessä Luojaansa. Vuoropuhelu ihmisen ja Jumalan välillä, kohtaaminen kasvoista kasvoihin joka päivä, oli ollut ihmisen elämän tärkein asia. Tuosta kohtaamisesta löytyi koko ihmisen ja luonnon elämän tarkoitus ja mielekkyys. Kuva tuosta salaperäisestä kohtaamisesta ihmisen luomisen aamuhämärässä on tallennettuna Vatikaanin Sikstuksen kappelin kattoon Michelangelon kuvaamana. Se kuvaa Adamin luomista, hetkeä jossa ihmisen ja Jumalan yhteys oli vielä eheä. Ihminen oli luotu Jumalan tahdosta ja Jumalan tahtoa toteuttamaan tässä maailmassa. Tuo tahto, joka teki ihmisestä elävän olennon, vaatii meitä tänäkin päivänä ottamaan ja kantamaan vastuumme luonnosta, ja kaikesta mitä siinä on. Ihminen voi yrittää paeta vastuutaan, mutta kuulee pian kysymyksen: Missä olet?. Tuo vaativa kysymys soi syvällä sisimmässämme. Näitä Jumalan kysymyksiä ei voi paeta. Ne haastavat ja ohjaavat meitä vastuuseen, jota ihminen ei voi väistää. Sama vastuu painaa meitä kaikkina aikoina eläviä ihmisiä. Mitä me sitten voimme tehdä? Voimme yhdessä Jumalan kanssa edelleen toimia koko luomakunnan parhaaksi. Jokainen ihminen, jokainen kristitty, jokainen kansa, voi yhdessä toisten kanssa pyrkiä ratkaisemaan tämän maailman suuria ongelmia. Ne ovat koko planeettamme laajuisia, ja ne koskettavat koko elämäämme tässä maailmankaikkeudessa. Niihin sisältyvät nälänhädät, luonnon katastrofit, köyhyys, sairaudet, luonnonsuojelu, kehitysmaat, globalisaation hallinta ja monet muut ongelmat. Ongelmat vaikuttavat järkyttävän suurilta, mutta meidän tehtävämme ei ole mahdoton. Kristittyinä me voimme jatkuvasti rukoilla sen puolesta, että me ihmiset kaikkialla maailmassa voisimme rakentavassa ykseyden hengessä tehdä Sisilisko paistattelee Luonnon ihmeitä Irma Kortekallion kuvaamina. Vasemmalla yövilkka ja alhaalla paistattelee sisilisko päivää. Vesanto

7 Helluntaiseurakunta Muistokirjoitukset KOHTAAMISIA Vesanto-lehden ilmestyminen ajoittuu vuodenvaihteen seutuun. Näin ollen on luontevaa kerrata vuoden aikana olleita tapahtumia, kohtaamisia. Ne, joiden vaikutus on koskenut laajemmin paikkakuntaa, ovat tuoneet paljon myönteistä kokemusta vesantolaisesta elämästä ja asenneilmapiiristä. Helmikuussa pidimme yhdessä luterilaisen seurakunnan kanssa Kids Action Night- lastentapahtuman liikuntahallilla. Oli hienoa nähdä paikkakunnan nuorten työskentely valmistelun ja illan kokonaisuuden läpi viemisessä. Sitä seuratessa tuli hyvä olo. Nuoret osaavat ja haluavat laittaa oman panoksensa yhteisen päämäärän toteutumiseksi. Sanoma on suuri. Se on kaikkia koskeva mahdollisuus Jumalan rakkauden omistamiseen lapsesta alkaen elämän perustaksi. Tapahtuma kokosi kohderyhmän alakouluikäiset laajasti mukaan. Ilo oli olla mukana menossa! Keräyskampanja Eväät elämään lämpimiä kohtaamisia Toukokuun kahdella ensimmäisellä viikolla kolkuttelimme vesantolaisten ovia oranssin väristen keräyslippaiden kanssa. Fida-tunnus oli esillä saman värisissä liiveissä. Olimme Pohjois-Korean ja Pohjois-Kenian kaukaisen lähimmäisen asialla Eväät elämään -kampanjalogolla. Vastaanotto yllätti myönteisyydessään. Keräys tukee Fidan ja Kenian Full Gospel -kirkkokunnan pitkäaikaista ruokaturvahanketta, joka vaikuttaa tuhansien kuivuudesta kärsivien pienviljelijöiden arkeen kuudessa kylässä. Hanke parantaa köyhien perheiden ruoan saatavuutta kehittämällä viljelytekniikoita, parantamalla sadeveden talteenottoa ja istuttamalla puita. Tänä vuonna kyliin asennetaan vesitankkeja, ja näin on saatu pelkästään kahdessa kylässä kerättyä sadevettä jo yli litraa. Puuntaimia on myös istutettu yli 5500 kappaletta. Taimitarhoja on perustettu, niissä kasvatetaan mm. hedelmäpuita. Jatkossa on tarkoitus levittää työtä koko maahan. Keräys tukee myös Fidan ruokaturvatyötä Pohjois-Koreassa, jossa siemenperunan viljelyä parantava hanke on saavuttanut merkittäviä tuloksia: vaihtelevista sääoloista huolimatta perunasadot ovat kasvaneet viime vuosina. Sydämellinen kiitos jokaiselle lahjoittajalle. Tuki mahdollistaa pitkäaikaisen avun ja kestävän muutoksen! Fida International on vuonna 1927 perustettu Suomen helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö, joka toteuttaa yli 70 kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun hanketta sekä kummilapsitoimintaa lähes 40 maassa. Suomalaiset työntekijät ulkomailla ja laaja kumppaniverkosto varmistavat avun tehokkaan ja luotettavan perillemenon. Fida on latinaa ja merkitsee uskollista ja luotettavaa. Leiripäivä JEES-juttu! Juhannuksen jälkeen saatiin yhteinen päivä Jees -leirin merkeissä. Monet lapset ja varttuneemmat nuoret suuntasivat leirille Sonkarin Kärrimäkeen. Päivä oli tiivissisältöinen. Keiteleeltä saimme mukaan sekä leiriläisiä että ohjaajia. Ihmetellen katselimme Jarmon keksintöjä, teimme Markun ohjauksessa vaappuja. Skräppäys sai näppärät sormet ideoimaan hienoja töitä. Saatiin Hyvää Sanaa elämän eväsreppuun. Emännät ahkeroivat maistuvat ateriat ja iltanuotiolla saimme suussa sulavat letut sekä makkarat. Iltanuotion ohjelmaa ja koko päivää reipas ja osaava isoisten joukko avusti. Kiitollisin mielin siunaamme jokaista mukana ollutta lasta ja nuorta. Taivaan hyvä Isä on aina lähellä. Hän on rukouksen matkan päässä. Jeesus on hyvä Paimen. Hän välittää. Hän auttaa! Suuret kiitokset kaikille työpanoksesta lasten tulevaisuuden eteen! Taivaan kirjanpito huomioi. Saamme palvella itseään taivaan ja maan Herraa tehdessämme lasten kanssa työtä. Sinua siunata tahdon -ajatuksella jatketaan Iloitsemme, että yhdessä rukoillen ja työtä tehden voimme vaikuttaa Vesannolla niin, että jokainen täällä asuva voi kokea elämän tarkoituksen Jeesuksen vastaan ottamisen kautta. Haluamme olla avoin ja lämmin koti, johon on matala kynnys: ollaan Ystäviä! Sinua siunata tahdon, jos olet väsynyt työstä tai levottomasta yöstä. Sinua siunata tahdon, jos joudut elämää yksin. Voit kulkea käsityksin. Sinua siunata tahdon. Herra sun kuormasi kantaa ja sinulle rauhan antaa. Sinua siunata tahdon lyhyen elämän ajan ja kerran, kun ylität rajan SINUA SIUNATA TAHDON. Siunausta, anteeksiantoa ja rauhaa kaikki kaipaamme ja tarvitsemme. Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, lupaa Herra Jeesus pyhän kirjan lehdillä. Olkoon edellä olevat laulun sanat tervehdyksenä Sinulle ystävä helluntaiseurakunnasta Vesanto-lehden kautta! Marita Sorvali Vesannon helluntaiseurakunta Vieno Rossi On kulunut vähän yli puoli vuotta Vieno Rossin poismenosta, mutta muistot palaavat yhä uudelleen tähän pieneen iloiseen ja huumorintajuiseen ihmiseen, joka eli tapahtumarikkaan, elämänmyönteisen, ilon ja huumorin täyteisen elämän keskuudessamme. Muistotilaisuudessa lauletun virren 147 sanoja lainaten: Sukupolvet ennen meitä vaivan teitä ovat täällä kulkeneet, valossa ja pimennossa ahdingossa uskoneet ja toivoneet. Kuvaa hyvin Vienon ja hänen sukupolvensa elämäntaivalta. Vieno syntyi Huuskosena Vinnin Rikulle ja Hilmalle juhannusaattona Kaikkiaan perheeseen syntyi 10 lasta. Tervon kunta perustettiin 1927 ja siihen liitettiin Vesannolta Hautomäen kylä, myös Konneveden kunta perustettiin samoihin aikoihin ja edelleen Horonkylä ja Närhilä erotettiin Rautalammin kunnasta Vesantoon, jolloin Vinnin talo asukkaineen muuttui vesantolaiseksi. Maailma on muuttunut paljon 1920-luvun Suomesta. Kunnallinen terveydenhoito oli lähes olematonta. Maaseudulla oli kiertokouluja, kansakouluja ja supistettuja kouluja. Maaseudulla ei ollut oppikouluja tai lukioita, eikä ammatillisia kouluja. Ei ollut radiota, ei televisiota, ei elokuvia tai puhelimia tai ne olivat erittäin harvinaisia. Merkille pantavaa oli, että Vesannolla oli vain muutamia maantietä, liikkuminen oli pääasiassa vesireittien ja kärrypolkujen varassa. Talvella kuljettiin hiihtämällä ja hevosreellä jäitä pitkin. Teitä ei aurattu. Ei ollut linja-autoliikennettäkään kuin vasta 1920-luvun jälkipuoliskolla, silloinkin pääasiassa kesäisin. Maaseutu oli myös lähes sähkötön. Nuori Vieno eli näissä nopeasti muuttuvissa olosuhteissa niin kuin monet muutkin nuoret sen ajan Suomessa. Vieno lähti Helsinkiin piikomaan jo 11-vuotiaana. Se oli aikamoinen kulttuurihyppy tuntemattomaan pienestä syrjäisestä kylästä pääkaupunkiin siihen aikaan kolmen päivämatkan päähän. Työ ja toimeentulo perustuivat nimenomaan lihastyölle, sillä koneita ei ollut. Monet tänään itsestään selvät asiat olivat Vienon nuoruudessa tuntemattomia. Vapaa-aikaa ei ollut kuin sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Huvitukset olivat satunnaisia salassa pidettyjä nurkkatansseja. Yhteiskunnan olosuhteet tai maan taloudellinen ja poliittinen asema eivät vieneet sen päivän nuorilta pois elämäniloa tai yrittämisen halua. Heilläkin oli unelmansa: oma tupa oma lupa. Kun Vieno oli vasta 19-vuotias, syttyi talvisota. Sota-aikana nuorilla ei ollut paljon mahdollisuuksia kohdata toisiaan. Sodan jälkeen alkoi jälleenrakentamisen aika. Sotakorvaukset olivat järkyttävän isot. Karjalaisväestö oli myös asutettava uudestaan, ja kotiutettaville sotilaille, joita oli myös puoli miljoonaa, oli löydyttävä koti ja toimeentulo. Puutetta oli kaikesta. Näistä lähtökohdista Vieno ja Pauli alkoivat rakentaa omaa unelmaansa. Heidät vihittiin Perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Vienon ja Paulin kaltaisten arvoilla ja unelmilla pikkutilojen tuotoksilla on tämän maan vauraus ja menestys luotu ja lunastettu. Vienon kohdalla paras apu ja lääke elämän myrskyissä on ollut huumori ja positiivinen ajattelu. Kohtaamiset olivat tärkeitä ja iloisia tapahtumia Hän löysi kaikista ihmisistä hyviä puolia ja muista puolista hän ei puhunutkaan. Vieno eli pitkän tapahtumarikkaan ja työntäyteisen elämän unelmiensa Kiviniemessä. Markku J. Forss Vesanto

8 Kuva: Hemmo Hytönen Mauno Korhonen in Memoriam K orkeaan ikään ehtineen Vesantolaisen vaikuttajan Mauno Korhosen elinvoimat hiipuivat kevätkesällä Hänen yhteiskunnallisesti aktiivinen elämänsä alkoi jo 1930-luvulla urheilun parissa. Mauno kuului Suomen kärkihiihtäjiin vuotiaiden sarjoissa SM-kisoissa ja suojeluskuntapoikien valtakunnallisissa kilpailuissa. Lupaava ura hiihtäjänä katkesi sotavuosiin ja vaikeaan haavoittumiseen jatkosodassa. Urheilukipinä kuitenkin paloi ja se näkyi elinikäisenä harrastuksena sekä järjestötoimintana yli 30 vuoden ajan Vesannon Urheilijoiden johtotehtävissä. Seuran puheenjohtajana hän toimi vuosina ja eri jaostoissa 60 ja 70-luvuilla. Hän toimi myös kansainvälisenä tuomarina yleisurheilun EM-kisoissa 1971 ja useissa maaotteluissa. Hänet nimitettiin Vesannon urheilijoiden kunniapuheenjohtajaksi. Urheilun kipinä tarttui myös omiin poikiin nostaen heidät kansallisen tason yleisurheilijoiksi. Mauno Korhonen oli myös aktiivinen liikuntavaikuttaja. Hänen aloitteestaan saatiin pitäjään talkootöillä mm. pururata. Hän aloitti suunnistuskoulutuksen Vesannolla ennen kuin se tuli koulun opetusohjelmaan. Mauno Korhoselle myönnettiin urheiluansioista Suomen urheilun hopeinen ansiomitali kultaristein v Työuransa Mauno Korhonen teki Iisveden Metsä Oy:n palveluksessa Vesannon piirin työnjohtajana ja puunostajana. Metsä oli hänelle myös virkistyksen lähde. Kodin seinillä on kokoelma erikoisia puumuotoja ja harrastajamaalarin luontoaiheisia töitä. Taiteellisuus ilmeni myös laulun saralla, parhaina miehuusvuosinaan hänet nähtiin monissa kuoroissa. Mauno Korhonen tunnettiin tunnollisena, ahkerana ja oikeudenmukaisena miehenä kaikessa toiminnassaan. Hänet muistetaan erinomaisista puhujan taidoistaan. Puheenjohtajan tehtävissään liikuntalautakunnassa, Vesannon Urheilijoissa ja Vesannon Sotaveteraaneissa tästä oli paljon hyötyä. Tervehdyssanat ja juhlapuheet saivat oivan tulkitsijan omasta takaa. Luottamustehtäviä hänellä oli myös Vesannon Seurakunnassa, Vesannon Osuuspankissa ja Vesannon Sotainvalidien johtokunnassa sekä Vanhan Rautalammin Korhosten sukuseurassa. Mauno Korhonen osallistui vapaaehtoisena (19 v.) Talvisotaan Laatokan koillispuolella. Jatkosodassa hänen yksikkönsä oli JR-50. Mauno Korhonen haavoittui Särkijärvellä ja pitkän toipilaskauden jälkeen hän sai siirron sotasairaalan toimistotehtäviin. Mauno Korhonen teki erittäin näkyvän uran Vesannon Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajana toimien myös järjestön ylimmissä elimissä. Maanpuolustustyö järjestötehtävissä alkoi jo 1960-luvulla ja kesti aina luvun alkuvuosiin saakka. Uran suurena finaalina oli Vesannon sotaveteraanien 40-vuotisjuhla vuonna Tapahtuma oli samalla Valtakunnallisen Sotaveteraaniviikon avajaisjuhla. Juhlayleisö pääsi tutustumaan sotahistoriaan näyttelyssä, joka oli koottu vesantolaisreserviläisten muistoesineistä. Näyttelyn mittava kuvasto oli Veikko Matilaisen käsialaa. Reserviläistoiminnassa ja sotaveteraanityössä Mauno Korhonen oli merkittävä tekijä. Hän edisti sotaveteraanien kuntoutusta, kotihoitoa, huoltoasioita ja virkistystoimintaa. Näistä ansioistaan mm. Mauno Korhonen nimitettiin Vesannon Reserviläiset ry:n kunniajäseneksi vuonna Sotaveteraanien perinnetyössä Mauno Korhonen teki myös historiaa. Hän saattoi loppuun Alpo Korhosen aloittaman kirjan Vesantolaiset Talvi- ja jatkosodassa. Kirjan syntyhetkenä voidaan pitää vesantolaisveteraanien kokousta , jossa sovittiin aineiston keruusta. Alpo Korhosen työ jäi kesken vakavan sairauden vuoksi marraskuussa Hänen pyynnöstään Mauno Korhonen toimitti teoksen valmiiksi Kirjasta on sittemmin ilmestynyt uudistettu painos v Vesannon Sotaveteraanit ry:n toimittamana. Mauno Korhonen jatkoi vielä korkeassa iässä perinnetyötä kirjan toimituskunnassa. Itse opin tuntemaan Mauno Korhosen toiminnan miehenä. Hän eläytyi vahvasti ja uskalsi muodostaa käsityksen asioista. Tässä oli hänen vahvuutensa hankkeiden vetäjänä. Asiat etenevät, kun niitä ajaa niihin uskoen. Omaa kuntoutumistaan hän hoiti loppuun asti kilpaurheilijan asenteella. Siinäkin hän uskoi, että voi jatkuvalla harjoittelulla parantaa toimintakykyään. Savolainen huumori oli luonnollinen osa Maunon persoonaa. Seuramies osasi keventää tarvittaessa tunnelmaa. Mauno Korhosen arvot olivat syvällä isänmaan mullassa. Poikavuosien suojeluskuntatoiminnasta alkanut isänmaallisuus eli vanhenevassa veteraanissa vielä vahvana. Matti Huuskosen artikkeli Helsingin Sanomissa tekee kunniaa Maunolle ja hänen sukupolvelleen. Kari Korhonen Kirjoittaja on Mauno Korhosen serkun Alpo Korhosen Ahveniskoululla syntynyt poika. Muistelijoina ovat avustaneet Topi Simonen, Mauno Mäkelä ja Helvi Hakkarainen. Kalevi Hytönen Väinölän Kalevi Kuva: Anu Hytönen V äinölän pihapiiri hiljeni maaliskuussa, kun sairauskohtaus vei Kalevin sairaalaan. Siltä reissulta Kalevi ei enää palannut kotiin. Lähtö tuli kesäkuussa. Vesijärvellä kulkevat oppivat vuosikymmenet tunnistamaan hoikan aamulenkkeilijän, sittemmin sauvakävelijän. Vielä Kalevin keski-iässäkään ei ollut tavallista hölkätä tai liikkua. Tällaiset olivat urheilumiesten hommia. Kalevi varttui aikana, jolloin oli tapana, että kaikki osallistuivat kylän tapahtumiin. Vesijärvelläkin tapahtui monenlaista ja Väinölän väki oli mukana. Näin siunaantui rooleja ja tehtäviä seuroissa ja järjestöissä, ainakin paikallisessa nuorisoseurassa ja Vesannon Urheilijoissa. Urheilijan elämä täyttikin Kalevin nuoruutta. Pitäjän ja piirin mestaruuksia tuli varsinkin 1500 metrillä. Isäni kertoi, että kun hän nuorena vävynä vieraili Väinölässä, äkkiä olivat urheilukilpailut käynnissä. Aktiivisuus näkyi myös vastuun kantamisena pitäjän yhteisissä asioissa. Kunnanvaltuutettuna Kalevi toimi kolme kautta, lautakunnissa vuosikymmeniä. Pienen pojan silmissä Kalevi edusti jonkinlaista sankarihahmoa. Väinölän yläkerran lipastossa oli suuri aarre: Kalevin mitalit urheilukisoista. Niitä piti joka kerta päästä laskemaan ja laittamaan kullat, hopeat ja pronssit omiin pinoihinsa. Pienen pojan mieleen jäi myös se, miten mukavaa oli vain istua ja kuunnella, kun aikuiset keskustelivat. Kalevi seurasi tarkkaan maailman tapahtumia, politiikkaa ja tietenkin urheilua. Niistä riitti kommentoitavaa. Kalevi osasi pukea omat arvonsa sanoiksi. Ei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä hän oli. Jollakin tavalla hän kuitenkin osasi jättää tilaa myös toisenlaiselle ajattelulle. En tiedä, käytänkö oikeaa sanaa, mutta minun mielestäni Kalevin ajattelussa ja toimissa näkyi sydämen sivistys. Kalevilla oli valloittava huumorintaju. Myös omat tekemisensä ja tapansa hän toi esiin pilke silmäkulmassa: Mitteehän ne mahtaa immeiset uatella, kun minä sauvat käessä painelen pitkin pimmeetä tienvartta? On enää hyvin harvassa ihmiset, jotka elävät koko elämänsä samassa pihapiirissä. Väinölän pihapiiri oli Kalevin elämän keskus. Matkustelu ei tainnut käydä edes mielessä. Lehdet ja kirjat olivat riittävä ikkuna muuhun maailmaan. Televisio ja videoelokuvat palvelivat sekä uutisnälkää ja kulttuurin tarpeita. Ja tulihan sieltä sitä urheilua! Reijo Liimatainen kirjoittaja on vantaalainen pappi, Kalevin sisarenpoika ja kummipoika Vesanto

9 Kuvassa Lea on Hetan, yhden lapsenlapsensa kanssa. Yhteensä lastenlapsia on kaikkiaan 15. L ea Anneli Tolvanen syntyi Lapinlahden Tölvän kylässä elokuussa Sodan uhka varjosti jo Suomea ja koko Eurooppaa. Pian Tolvasten perhe jakoi monelle tuolta ajalta tutun tilanteen: äiti jäi lasten kanssa pyörittämään arkea kotiin ja isä lähti rintamalle. Lapsuus sujui ensin sota-ajan, sitten pula-ajan puitteissa mutta Lea kertoi aina, miten lapsuus tästä huolimatta oli äidin ja viiden sisaruksen kanssa pääosin onnellinen ja hyvä. Isä kuoli sodan myötä saamiinsa komplikaatioihin Lean ollessa yhdeksänvuotias. Koulua Lea olisi toki käynyt mielellään enemmänkin, jos se taloudellisesti olisi ollut mahdollista. Hän lähti oppimaan Lea Anneli Korhonen meijerialaa, mikä erinäisten harjoittelujaksojen myötä toi hänet Vesannolle. Lea työskenteli Niiniveden meijerissä ja vapaa-aikoinaan osallistui innolla kylän vilkkaaseen harrastustoimintaan kuten nuorisoseuran näytelmäpiiriin. Hän liittyi pian myös Vesannon kirkkokuoroon, mikä osoittautui erityisen kauaskantoiseksi teoksi tapasihan hän kuorossa tulevan aviomiehensä Laurin. Vuonna 1964 Leasta tuli Vesijärven Jaakkolan nuori emäntä. Tuohon aikaan maataloudessa käytiin läpi suuria muutoksia, kun nopea koneellistuminen tehosti karjanhoitoa ja maanviljelyä. Tilalla riitti siis puuhaa, samoin talossa ja pihassa. Lean ja Laurin neljä ensimmäistä lasta syntyivät välillä , joten isovanhempien, Annan ja Martin, osuus arjen pyörittämisessä ei ollut aivan vähäinen. Lea oli taitava leipoja ja myös ompeli paljon. Arjen keskellä Lea ehti osallistua moneen muuhunkin rientoon. Vesijärven kylällä toimivat aktiivisesti sekä Martat että Lähetyksen työseura nämä molemmat ompeluseurat kokoontuivat aina vuorotellen kyläkunnan taloissa. Alle kouluikäiset lapset tulivat mukaan, joten näissä tapahtumissa porukkaa riitti! Lea piti osaltaan myös pyhäkoulua kylän lapsille ainakin kahden vuosikymmenen ajan luvulla Lea toimi aktiivisesti Maa- ja kotitalousnaisissa sekä opiskeli englantia. Lea oli myös Vesannon koulu- Lea Korhonen Uudessa Seelannissa. lautakunnan jäsen useita vuosia. Vuosikymmenen lopulla ja vaihtuessa syntyivät kaksi nuorinta lasta. Laulamista Lea jatkoi kirkkokuorossa, sekä myöhemmin Vesannon naiskuorossa. Vuosikymmenten mittaan hän esiintyi lukemattomissa juhlissa ja tapahtumissa. Laulaminen oli epäilemättä hänen harrastuksistaan rakkain. Maailmassa esiintyvä kauneus oli hänelle aina suuri voimanlähde, välittyi se sitten musiikin tai vaikka arjen kauniiden yksityiskohtien kautta. Lean hoitamat kukat niin ulkona kuin sisällä kukoistivat. Myös metsässä liikkuminen oli hänelle tärkeää. Maailman hätä ja kärsimys koskettivat Leaa syvästi ja hän halusi tehdä oman osansa asioiden parantamiseksi. Hän esimerkiksi tuki useita järjestöjä, jotka tekevät työtä vaikeissa oloissa elävien hyväksi niin kotimaassa kuin ulkomailla. Lea ja Lauri Korhonen Karjalan reissulla, Kivatshin putouksilla. Vuonna 2006 Jaakkolan isäntäpariksi vaihtui nuorin lapsista puolisonsa kanssa. Lea ja Lauri muuttivat Tiitilänkylän Laurilaan. Pian Lea oli aktiivinen osallistuja myös uuden kotikylän riennoissa. Tiedon ja oppimisen halu ei häneltä koskaan ehtynyt. Kun nuorimmaisetkin alkoivat olla isoja, Lea suoritti tenttimällä peruskoulun oppimäärän ja jatkoi siitä luontevasti lukioon. Haave ylioppilastutkinnosta oli elänyt kymmeniä vuosia, ja nyt hän sen peräänantamattomasti toteutti. Matkat muihin maanosiin oli toinen sellainen asia, johon nyt oli aikaa. Kymmenen vuoden sisällä Lea teki matkat mm. Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Uuteen-Seelantiin. Palatessaan näistä viimeiseltä hän oli jo oudon väsynyt, ja syykin selvisi samana keväänä. Viivytystaistelu vakavaa sairautta vastaan alkoi, ja sen mukana elämän pohdiskelu tätä jär- kähtämätöntä taustaa vasten. Lauri huolehti Leasta kotona lähes loppuun asti. Lopulta Lean aika tuli täyteen Suonenjoen sairaalassa tammikuussa Lean elämän aikana maailma muuttui paljon. Hänelle oli tärkeää seurata aikaansa. Äiti sanoi usein, että hänen tärkein elämäntyönsä näkyy hänen lapsissaan. Hän tuki ja kannusti meitä itsenäiseen ajatteluun ja antoi meille paljon eväitä ja voimaa elämän tielle. Nyt kun äiti on lähtenyt, kaipaamme häntä kiitollisuudella ja rakkaudella. Koko perheen puolesta Else Korhonen Kirjoittaja on Lea Anneli Korhosen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin. Vesanto

10 Seppo Ilmari Nuutinen K un isä laskettiin hautaan, alkoivat muistot elää. Isä oli hevosmies. Hänellä oli työhevosia, raveissakin hän joskus ajoi. Oli myös vieraita hevosia hoidettavana, kasvatettavana ja koulutettavana. Isä kulki niiden kanssa hevosnäyttelyissä. Monet legendaariset hevostarinat on kuultu, hevoset tarinoissa nimeltä mainittu. Kun vuosi sitten keksimme isän kanssa kierrellä autolla tuttuja teitä, voimat kun eivät enää muuhun riittäneet, tuli isälle mieleen joka mutkassa joku hevonen, jonka kanssa on tässä ajettu, sitä seurasi muistelu, hevoseen liittyvä. Huoneessa esillä olevista läheisten valokuvista kaksi oli hevoskuvaa. Raveja isä seurasi televisiosta viimeisiin päiviin asti. Kesken jääneen viiden vuoden päiväkirjan viimeisillä tyhjillä sivuilla oli yksi ainoa muistiinpano, jo huteralla käsialalla kirjoitettu: Pieni juoksija ori oli Liptus. Paitsi hevosmies isä oli maanviljelijä. Hän jatkoi isänsä tilaa maamieskoulun käytyään. Meillä oli lehmiä ja viljelystä. Naapurien kanssa tehtiin yhteistyötä, heinä- ja pottutalkoisiin tuli sukulaisia kaupungistakin. Noita talkoita muistelen lämpimästi, niissä oli hyväntuulinen meininki, huumori kukki ja juttu kulki. Koiran kanssa isä kävi metsällä, toi sieltä lintua ja jänistä, oli hirviporukassakin. Silti isän ensimmäinen ajatus ei ollut ampuminen. Hän ihaili eläimiä. Isä oli esteetikko, joka osasi nähdä luonnon kauneuden. Isä oli myös käsityöläinen. Hän teki verkkoja itse, myikin niitä eläkkeellä ollessaan. Kun sukupolvenvaihdos Kallioselällä oli tehty, isä ja äiti rakensivat unelmiensa talon, joka valmistui vuonna 1988 ja sai nimekseen Suvanto. Siinä oli äidin toiveiden mukainen iso tupa ja isän unelma järven rannassa asumisesta täyttyi. Kalalle lähtö helpottui. Hyvät marjametsät olivat hollilla. Isä oli tyytyväinen elämään sellaisena kuin se oli, vaikka koki raskaita ja yllättäviä menetyksiäkin. Varmasti vuosikaudet jatkuneet kivut sydän- ja verisuonitautien vuoksi veivät välillä uskon elämään, ainakin isä teki kuolemaa monen monta vuotta aina silloin tällöin, mutta operaatioista toivuttuaan hän taas porskutteli omana valoisana ja kekseliäänä itsenään. Isästä tuli äidin omaishoitaja vajaa kymmenen vuotta sitten. Hän hoivasi äitiä tunnollisesti, mutta sairastui itse syöpään. Kun hän sai viimeisiä sädehoitojaan, äiti kuoli. Silloin isä sanoi, että he ovat eläneet onnellisen yhteisen elämän. Isä aloitti uuden elämänvaiheen, johon kuului oma ruokahuushollin pito ja talon hoito. Enintä isä söi pääruuaksi ja hopsötystä jälkiruuaksi. Isä halusi kukkia piharuukkuihin ja vilkasta seuraelämää. Joka kerta sairaalareissulta kotiin päästyään hän piti tupaantuliaiset naapurustolle. Ajan kulukseen isä ryhtyi näpertelemään pienoismalleja. Syntyi muistoista kaivettuja pihapiirejä, syntyi hevosia vetämään auraa pellolla, syntyi pienikokoista pisteaitaa. Isä oli kekseliäs, luova persoona. Jossakin vaiheessa hän keksi, että saunominen helpottaa jalkakipuja. Saunominen toimi vaivojenparannuskeinona lähes kuolemaan asti. Kolmisen vuotta sitten isä muutti Vesannon kirkonkylälle Vanhusten tuki ry:n rivitaloihin. Siellä vasta kekkereitä pidettiinkin! Isä sai uusia ystäviä ja löysi rippikoulukaverinsa, jonka kanssa yhteys tiivistyi. Isä jatkoi askartelujen lisäksi toista harrastustaan, lettujen paistoa. Tiistaisin käytiin talon bingossa, siellä syntyi monet hyvät naurut ystävien avustuksella. Voimat kuitenkin vähenivät edelleen. Vuoden 2010 lopussa isä siirtyi hoivalle, joka nyttemmin muuttui Vesannon vuodeosastoksi. Sielläkin kekkeriperinne jatkui: isä kokosi väen luokseen, kun seurakuntasisar vieraili. Pari viikkoa ennen kuolemaansa isä sanoi, että hänellä on sellainen kummallinen olo, ettei hän enää kauaa elä. Isä kuoli sunnuntai-iltapäivänä Pielaveden vuodeosastolla, jonne hänet vietiin Vesannolta varhain lauantaiaamuna verenmyrkytyksen vuoksi. KYSin tehohoitoihin hän ei enää suostunut. Sisareni oli tiiviisti isän kanssa viimeisen vuorokauden aikana, lapsenlapsista pari ehti piipahtaa pappaa katsomassa, veljeni oli puhelinyhteydessä. Minä vietin pari tuntia isän kanssa ennen kun hän nukahti ikiuneen kipupiikin saatuaan. Tällä kertaa ei hyvästejä heitetty, niin kuin joitakin kertoja ennen tätä tapaamista, kun isä tuskissaan odotti taas jotain toimenpidettä tai alavireisenä ja pelokkaanakin poti vaivojaan. Usein olen isän vuoteen äärellä neuvottomana katsellut, kun kipuja ei saada kuriin. Taas Kuva: Carolin Kylfält. Kai vielä muistat sen Luajalan Kallen, jonka huumor tutuks tul mualimalle. Ol Kalle monasti nuapuriin tullu, ol joskus viisas ja joskus hullu. Mutt säikytelly ei Kalle kettää, joka Kallen muistaa, suun nauruun vettää. Nyt Kalle on kaukana luona Herran ja sinne myö kaikki matkataan kerran. Ja sitten kun Isä tuas tuo sinne lastaan, nii kuule, KALLE, tule hymyillen vastaan. kerran toivoin, että tuskainen levottomuus päättyisi. Ja se päättyi. Lopullisesti. Isä sanoi monta kertaa viimeisen vuoden aikana ikävöivänsä jotain tietämättä, mitä. Jotkut veikkasivat, että hän ikävöi miehuusaikojaan, jotkut arvelivat, että kyse on taivaskaipuusta. Isä ei enää oikein jaksanut elää. Hän sanoi olevansa kuin Ontuva Eriksson, jota ei päästetä taivaan portista sisään. Sen vuoksi meillä kaikilla olkoon kiitollinen mieli siitä, että isä vihdoin pääsi päämääräänsä. Isä kun oli varma siitä, että hän pääsee taivaaseen! Olga-täti oli niin sanonut, ja isä uskoi tätiinsä! Tällaista oli isän huumori, ja huumoria hän viljeli joka paikassa. Vitsailu hoitajien kanssa oli isän loppuaikojen ilo, hoitajat osasivat ottaa isän ilopillerinä. Tarinankertojana isä oli taitava, savolaisilla sanakäänteillä mentiin ilot ja surut. Isä kun oli tunneihminen. Hyvä isä, lapsirakas. Isä myös runoili, mutta se tyssäsi johonkin, eikä viime vuosina ainakaan paperille asti mitään päätynyt. Sen sijaan hän kirjoitti päiväkirjaa vuosikausia. Pari viikkoa ennen kuolemaansa isä lausui vuosikymmeniä sitten perunankaivuussa tuvan takana syntyneen runon. Siitä tuntuu puuttuvan yksi säepari. Sen isä on vienyt mukanaan hautaan. Elisa Nuutinen Seppo Ilmari Nuutinen ( ) siunattiin Vesannon kirkossa laajan ystäväjoukon saattelemana. Vesanto

11 Kuvat: Kaarlo Kaitajärvi Kuva: Mirja Nuutinen Paja hiljeni työn jälki jää Murokkaan pyytäjien muistolle I säni, pappa, peltiseppä Heimo Tuomas Back nukkui pois pitkän ja vakavan sairauden murtamana toukokuisena sunnuntaina. Hän oli paikkakunnallamme tunnettu kädentaitaja, peltiseppä ja arvostettu erikoisosaaja omalla alallaan. Heimo syntyi Pihtiputaalla 1945 kahdeksanlapsisen perheen esikoisena Niilo ja Aino (o.s. Vesakumpu) Backille. Perhe muutti 1951 Konginkankaalle, missä Heimo aloitti koulutiensä ja jatkoi sitä Sumiaisten Rannankylän Saarilahdessa Osaamisen erityisalueet tulivat esiin jo kouluaikana, ja kansakoulun päästötodistuksessa laskento ja mittausoppi, käsityö ja kaunokirjoitus olivat kiitettäviä. Kädentaidot ja luovuus näkyivätkin isän kauniissa käsialassa. Pienestä pojasta Heimo oli isänsä apuna metsä- ja peltotöissä, kiviä raivaamassa ja peltoja kyntämässä. Nuoruusvuodet menivät työn touhussa, vapaa-aika metsällä ja kalassa sekä moottoripyörän selässä. Vesannolle, Kuuslahden Sirkkalaan, perhe muutti Isäni kävi lyhyen kirvesmieskurssin, mutta 1968 Wärtsilän laivatelakalla Helsingissä suoritettu hitsauskurssi johdatti hänet uralleen. Oman perheen Heimo perusti 1970-luvun alussa. Perheeseen syntyi kolme lasta. Perhe muutti asumaan Vesannon kirkonkylään ja Heimo työskenteli Sonkarin metallipajalla. Oman talon rakentamisen yhteydessä luvun alussa syntyi myös vihdoin oma metallialan yritys. Yritystoiminta laajeni, kun pihapiiriin nousi hallirakennus, jonne mahtuivat myös suuremmat peltikoneet. Aluksi hallissa korjattiin autojakin, mutta tästä työstä isäni ei erityisemmin pitänyt. Sittemmin hän keskittyikin pääasiassa pelti-, rauta- ja teräsrakennetöihin. Tavallisten rautarakennetöiden lisäksi isäni hallitsi myös erikoishitsaamisen taidon. Hänen työn jälkensä tunnettiin erityisesti piipunhatuista, piipunsuojista, pääty-, räystäs-, ikkuna- ja uunineduspelleistä. Mutta pellistä syntyi isän käsissä lähes mitä vain tarvittiin, esim. savustuslaatikoita. Peltitöiden lisäksi isäni teki ovia, palo-ovia, kaiteita, tikkaita ja lumiesteitä. Vaappusorvikin on tilauksesta syntynyt ja lukuisia muita erikoisempia töitä. Läheisille paljastui vasta myöhemmin, että Pohjois-Savon liiton kylien tunnustus, Kuikka-viiri, oli isämme käsialaa. Heimo oppi työnsä tekemisen kautta ja työtä olikin paljon. Heimon oli vaikea kieltäytyä pyydetyistä työtehtävistä ja siksi voikin sanoa, että isän yrityksen aukioloajat olivat ympärivuorokautiset. Vielä sairauden viime vaiheissa isä kaipasi työtään, käsillä tekemistä ja erityisesti sitä tunnetta, kun keksii johonkin pulmaan ratkaisun. Työ olikin hänelle suuri nautinto, luovaa ongelmanratkaisua parhaimmillaan. Vaikka isän aika kuluikin pääasiassa pajassa, vapaa-ajallaan hän nautti metsästyksestä ja kalastuksesta sekä luonnossa, erityisesti pohjoisessa, liikkumisesta. Monet hiihto- ja marjareissut tuli tehtyä. Isäni seurasi yhteiskunnallisia asioita ja hänen kanssaan sai kyllä ajankohtaisista tapahtumista keskustelun aikaiseksi. Myös musiikilla oli sijansa hänen elämässään. Lempilauluna isällä oli Kotimaani ompi Suomi ja siksi lauloimme tämän laulun muistotilaisuudessa kaksikin kertaa. Isä oli myös sosiaalinen ja nautti, kun tapasi työssään monia ihmisiä päivittäin. Sairauden loppuvaiheessa, pajatoiminnan hiljentyessä hän kaipasikin kovasti näitä kävijöitä. Sairastumisen ja luopumisen tuskan isäni kantoi urheasti ja valittamatta. Vaikeina hetkinä hän kannatteli vähäisillä voimillaan läheisiäänkin. Isän kädenjälki jäi elämään monissa vesantolaisissa taloissa ja muisto läheisten sydämissä. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen, kaksi poikaa perheineen, äiti, Tuula ja sisarukset perheineen. Minna Back-Hytönen Osa tekstistä pohjautuu sisko Sirkka Sirosen muistoihin K un tätä kirjoittelen, on meneillään vuosi 2012 ja pyhäinmiesten päivät, kaksi pyhäpäivää perättäin. Sitten jatkuvat arkipäivät syksyisen myterinä aina adventtiin asti. Entisaikaan, ainakin vesantolaisittain sanoen, olisi puhuttu köyrinpyhistä ja riiviikkojen alkamisesta. Omaankin elämänkaareen mahtuu sekin aika, jolloin tuo köyrin aika piikojen ja renkien vuosipestuineen oli vielä elävää todellisuutta. Joskin oman ensimmäisen rengin pestini sainkin jo keväällä heti vapun jälkeen, kun silloinen kansakoulun oppimäärä oli tullut päätökseensä. Tuosta ajasta ja tapahtumista on nyt kulunut jo reilun seitsemänkymmentä vuotta ja monet - melkeinpä kaikki - asiat, tavat ja menetelmät ovat tuona aikana muuttuneet. Jotakin on kuitenkin pysynyt ennallaan! Muun muassa murokkaan kutu! Se on ajoittunut aina riiviikon tienoille, marraskuun alkupuolelle, vesien lämpötiloista vähän riipppuen. Nilsiässä olo ajoilta on jäänyt mieleen, kun eräs mummeli köyrin aattopäivänä kyseli pankinjohtaja Palilta, että mitähän ne nyt arkipäivänä kirkonkelloja soittelee, niin Pali, jolla oli aina vastaus valmiina, valisti mummoa ; se on kuulemma Syvärin pohjospäässä murokkaan kutu jo aluillaan, eikö nuo sitä! Se ensimmäinen oma murokkaankutu kokemus ajoittuu juuri tuohon ensimmäiseen renkivuoteen Humalapurolla. Kalevi-isäntä oli kelpuuttanut minut, täysin kokemattoman, kaksitoistavuotiaan renkipahaisen soutumiehekseen. Vaikk`ei se tuuli kovinkaan paljon pienellä, suojaisella Humalalammella tuntunut, ongelmia ilmaantui yllin kyllin ja vähän ylikin. s o u v a, e l ä h u o p o o!! E i s i l l ä a e r o l l a, t o e s e l l a!! H u o p o o, h y v ä m i e s, h u o p o o, m i n ä s a n o n, H U O P O O!!! E i t u l e t ä s t ä m i t t ä ä e e y h e l l ä s a n a l l a m i t t ä ä n!!! S O U V A M U T T A E L Ä N I I N K O V V O O E I t u l e m i t t ä ä nosta aerot venneesee, ja istu siellä kokassa vuan hiljoo!!! Viimeinen komento tuli jo hiljaisella äänellä, kuin kohtaloon alistuneena. Jos ei tullut saalista, vain muutama särki ja iso mustamahainen ahven, saatiin kuitenkin verkot joten kuten veneeseen ja vappeelle Työppösen liiterin seinustalle. Ja tulihan arvokasta kokemusta - soutamisesta ja huopaamisesta - sekä mieleen painuneita valmiita repliikkejä ja sanallisia ilmaisuja omaa tulevaa käyttöä varten, kun vuosikymmeniä myöhemmin vaimon kanssa laskeskeltiin särysverkkoja Pohjainvedellä sen vihreän reiman lähettyville!?! Ei siitä kalareissusta pitempiä traumoja Kalevin kanssa jäänyt, vain iltaspöydässä oli tunnisteltavissa jonkin moista jännitettä. Lienee siihenkin ollut enemmälti syynä vanhemman renki-jussin lausuma huomautus ; minun tietääkseni ei Humalalammessa millonkaan oo murokkaita ollut Monet murokkaankutu reissut on sen jälkeen tullut tehtyä ja monen kaverin kanssa, useimmat heistä jo nukkuneet ja pois menneet. Näin pyhäinmiesten päivänä he muistuvat mieleen - Minkkisen Pentti, Turpeisen Heikki, Vedenpään Jussi, Tulilan Jyrki, Riihi-Pekka. Jokaisen kohdalta olisi oma tarinansa kerrottavana. Semmoista soutamista ja huopaamistahan se koko tämä elämän kulku on. Sanomista ja sanojia riittää. Ja kun kaikki alkaa olla ohi, on viisainta kuunnella Kalevin viimeistä ohjetta; nostaa airot veneeseen ja istua vain hiljaa. Kun jalka ei enää kuonnu nousemaan veneen laidan yli, on turvautuminen Raiskion Paavon pyyntiin. On kulunut jo muutama vuosi viimeisestä murokkaankutu reissusta Tapanin kanssa. Kiesimän puoleinen rantuus oli täysin tyvenessä. Tapani nosteli äänetönnä verkkoja veneeseen, minä istuin toimetonna etu tuholla, kuin painona, ettei kokka nouse liian korkealle Kalevin ohjetta seuraten. Siihen se sitten loppui. Ja sittenpä veneen kokka kohti kotirantaa ja piästelemmään murokkaat pois, sanoo Tapani. Onhan meille onneksi annettu ne päästöoikeudet! Mäkitupalainen Vesanto

12 Kuva: Anu Hytönen todistettiin oikeaksi). Rahaa paloi todistuksiin ja postimaksuihin. Viime kesänä kokoonnuimme 40-vuotisluokkakokoukseen. Kokouksen pitopaikkana oli huvila Vesijärven rannalla. Saimme nauttia kesän ehkä ainoasta hellepäivästä. Mukaan pääsi 6 opettajaa ja 14 oppilasta. Aterioinnin ja kahvittelun lomassa kerroimme kukin elämäntaipaleestamme. Monet olivat säilyneet hyvin samannäköisinä, toisten tunnistaminen vaati hiukan enemmän vaivannäköä. Opettajien ja oppilaitten ikäero tuntui kaventuneen olemattomiin. Pääsimme heti kotoisaan tunnelmaan. Moni totesi, että ihan ovat samoja huimia kuin 40 vuotta sitten. Muutama ryppy tai harmaa hapsi tai kalju oli vain lisämausteena riemastuttavan tutuille persoonille. Millaisia elämäntarinoita sitten oli? Moni oli päätynyt terveydenhuollon tai opetusalan ammatteihin. Oli psykologia, kielenkääntäjää, myyntityöntekijää, lääkäriä, toimistoihmisiä, kunnanjohtajaa, pankkitoimihenkilöä, diplomi-insinööriä, lähetystyöntekijää. Joidenkin ammatillinen taipale on ollut täynnä mutkia ja yllätyksiä. Aika moni on kääntänyt kelkkansa 50-vuotiaina ja vaihtanut ammattia tai perustanut yrityksen. Kerttu on kulkeutunut toiselle puolelle maapalloa, Tapani kaukomaiden jälkeen Hollantiin. Puolet vahvuudestamme on jäänyt Savoon, moni Vesannolle. Muutama on asettunut eteläisempään Suomeen. 40 vuotta sitten penkkareita juhlistettiin ajellen neljällä hevosreellä. Komeasti ajeltiin läpi kirkonkylän suu täynnä hevosen karvoja. Rekiä koristaneista kirjoituksista toteutui kaksi: Tilkalla onnea saa ämpärillisen yö-lakkeja ja Tänä vuonna onni suosii rohkeaa. Toteutumatta jäivät lauseet: Kyllä sosiaalihuolto soppaa tuo meillekin raukoille ja Tässä me ajaa reputellaan. Emme enää malta odotella 15 vuotta, vaan iloisen tapaamisemme innostamina päätimme kokoontua 5 vuoden kuluttua. 3 kaikkien puolesta Ulla Mäki Laura Nuutinen Marjut Konttinen Vesannon ensimmäiset ylioppilaat ja joukko heidän opettajiaan kokoontuivat luokkakokoukseen Varttirantaan kesäkuussa. Vesannon lukion ensimmäiset ylioppilaat Oli vuosi 1969 ja vuoden 1953 tienoilla syntynyt ikäluokka oli juuri lopettanut keskikoulun. Omassa kunnassa ei ollut jatkokoulutusmahdollisuutta. Oli suunnitelmia naapurikuntien lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin menosta. Sitten rehtorimme Launo Suomela alkoi kulkea talosta taloon ja kysellä, olisiko tulijoita, jos omaan kuntaan saataisiin lukio. Olihan niitä. Syksyllä lukion aloitti jonkin verran kolmattakymmentä opiskelijaa. Sinä aikana oli tavallista, että osa tippui matkalle. Päämäärään valkolakkiin asti pääsi 20 kokelasta. Penkkarilaulussamme lauloimme: Launo hommasi lukionkin Vesannollemme valoksi. Lienee hänellä jokunen apumieskin ollut. Koulua käytiin vanhassa, ahtaaksi käyneessä keskikoulussa. Meille remontoitiin luokka kahden WC:n väliin alakertaan. Jumppatunnit häädettiin maastoon ja Maamiesseurantalolle. Saksaa ja psykologiaa opiskeltiin seurakuntatalolla, jossa myös kirjoitukset pidettiin. Pulpettirivistöt olivat tiukat, vaikkakaan eivät aivan suorat. Olimme pioneereja, kuten myös suurin osa silloisista opettajistamme. Monet heistä olivat aivan uransa alussa. He lähtivät reippain mielin valmentamaan meitä ylioppilaiksi. Jotenkin tuntui, että koko pitäjä oli asiamme takana. Kolme vuotta meni uskomattoman nopeasti, ja keväällä 1972 olivat kirjoitukset. Kaikki aineet kirjoitettiin kerralla, hajauttamismahdollisuutta ei ollut. Ei myöskään ollut mahdollista uusia vain hylättyä koetta, vaan vuoden kuluttua olisi koko paketti pitänyt uusia ja käydä viimeinen luokka uudestaan. Kaikki kokelaat läpäisivät kokeen, ja Launo-rehtorimme saattoi julistaa meidät ylioppilaiksi lämminhenkisen puheen saattelemana. Tulokset olivat hämmästyttävän hyvät. Kiitokset menkööt näin jälkikäteen kaikille valmentajille! Kirjoitusten jälkeen alkoi ankara jatkokoulutukseen hakeminen. Kaikkiin oppilaitoksiin piti kirjoittaa erikseen (omakätinen) hakemus. Ei ollut opoja eikä erityisopettajia. Oppilaitokset eivät mainostaneet itseään. Puskaradio, toisten esimerkki ja satunnaiset sanomalehti-ilmoitukset olivat ainoita tietolähteitä. Hakemuksiin tarvittiin liitteiksi mm. lääkärintodistuksia ja kopioita (kopiokoneita ei ollut, kopiot laadittiin käsin ja Tarja Huuskonen p Anne Nuutinen p Kaikki yhtiömuodot! Myös maataloudet! Keskustie 7, Vesanto Varatuomari, kaupanvahvistaja Katri Ollila p perunkirjoitukset perhe- ja perintöoikeus kiinteistöasiat rikos- ja riita-asiat, kaupanvahvistukset Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta VESANNON APTEEKKI Keskustie 5 Puh Vesanto

13 Talvisodan karjatyttö Maria Miehethän olivat sodassa ja koko talo kaikkine töineen oli naisväen ja vanhusten hoidossa. Tämä ensimmäinen joulu kaukana omasta kodista ei alkanut totutulla tavalla. Naiset olivat leiponeet päivällä reikäleipiä ja ne olivat orressa katon rajassa. Muuta ei oltu tehty joulun varalle. Talonväellä ei ollut antaa mitään puhdasta päällepantavaksi, sillä Marialla oli edelleen vain ne samat navettavaatteet, joilla hän oli matkaan lähtenyt monta viikkoa sitten. Joulusauna kuitenkin lämmitettiin ja siinä puuhassa Maria oli mielellään apuna. Jouluaamuna Maria oli jo mukana talon naisten kanssa navetalla. Omat lehmät jäivät jonnekin ja nyt hoidettiin vierasta karjaa. Maria istui lypsyjakkaralle ja painoi päänsä lehmän lämpimään kylkeen, antoi maidon lorista kohisten ämpäriin. Kyyneleet valuivat poskipäille ja siitä alas yhä vuolaampina. Ajatukset kulkivat kuluneissa viikoissa ja tapahtumissa. Poikkesivat kotipihassa siellä Lunkulan saarella ja siitä Uuksalonpäässä. Kiinni painettua kotiovea tuskin koskaan enää Maria saisi avata. Täällä kaukana jouluaamun hiljaisuudessa kuului korvissa omien lehmien Hertan, Mansikin ja Mielikin tyytyväinen hyrinä. Ihan ääneen piti sanoa nuo nimet. Ne toivat sanomattoman ikävän, mutta samalla vahvan uskon: jospa vielä löydämme toisemme, vaikka ei enää tutuilla veräjillä. Muistiin merkinnyt Alli Mokkila Marraskuun 1939 viimeiset päivät olivat olleet pilvisiä päiviä, pakkastakin yli kaksikymmentä astetta. Lunta oli maassa jo melkoisesti. Laatokan Lunkulansaareen äskettäin miniäksi tullut Maria oli keskiviikkopäivänä (29.11). naapurin hevosella hakemassa polttopuita. Oli tarkoitus ryhtyä pyykinpesuun seuraavana päivänä, vaikka mahdollisesti syttyvän sodan pelossa jo edellisinä päivinä oli siirretty saarilta lapsia, vanhuksia ja sairaita autoilla Salmin kirkolle ja osa veneillä Uuksalonpäähän ja sitä kautta eteenpäin Kaukaa kuului outoa jyminää ja ihan siinä lähelle, viereiselle Mantsinssarelle oli pudonnut naapurimaan pommikone. Sota oli tulossa jo Laatokan rannoille. Se toi pelontunnetta. Kotiin tultuaan Maria varusti kuivat vaatteet orrelle uunin kupeelle, mutta aikoi vaihtaa ne päälleen käytyään ensin navetassa hoitamassa lehmät. Uunissa oli kypsymässä iltaruoka ja sen ihana tuoksu houkutti nälkäistä Mariaa. Mutta ensin Hertta ja Mansikki ja vielä keväällä syntynyt Mielikki-vasikkakin. Tällä välillä oli taloon tullut kyläpoliisi, jolla oli kerrottavana lyhyt ja selkeä käsky: kaikkien täytyy parin tunnin sisällä olla lähtövalmiina sotaa pakoon. Mukaan on otettava karja ja kahden kolmen päivän ruoka. Vielä parempi, jos pystyy lähtemään omalla hevosella ja reellä. On jouduttava lähimmälle juna-asemalle ja se on parinkymmenen kilometrin päässä. Syntyi hätä ja touhu. Nytkö oli lähdettävä? Minne? Siinä kiireessä ja hätäännyksissä ei tullut enää mieleen puhtaiden ja kuivien vaatteiden vaihto. Sukat kuitenkin laitettiin jalkaan, vaikka toista sukkaa ei ensiksi löytynyt mistään pian selvisi: sehän on jo jalassa! Nälkäkin oli kadonnut. Kaikki saaren asukkaitten lehmät kerättiin yhteen ja viisi tyttöä Maria heidän joukossaan lähti viemään karjaa. Mukana oli naapurin hevonen ohjaksissa nuori poika. Kyytiin laitettiin karjatyttöjen eväät ja vähäiset vaatteet. Mariallakin oli vain päälle jääneet navettavaatteet ja eväänä puoli leipää. Yötä vasten lähdettiin. Puoli yhdeksän aikaan illalla Maria sulki viimeisen kerran kodin oven. Sinne jäi ruokapata uuniin ja Mirri-kissa lämpimän uunin päälle. Navetasta Maria otti talutettavakseen Hertan ja Mansikin, Mielikki sai juosta vapaana muun karjan joukossa. Hyvästiksi hän vilkaisi hätääntyneitä kanoja - ja sitten laitettiin pönkkä navetan ovelle. Ilmaan jäi kysymys: viedäänkö meidät vain väliaikaisesti turvaan sotatoimilta ja miten käy näille, jotka on jätettävä nyt kotiin? Raskas taival alkoi pimeässä illassa ja yössä. Karja ei tahtonut millään kulkea lumessa ja pakkasessa. Marian jo valmiiksi kosteat hameenhelmat jäätyivät ja paukuttivat kinttuja ja saappaanvarsia vasten. Valonheittimien kiilat lakaisivat taivaanrantaa. Hevoset ja lehmät säikkyivät niitä. Kylien koiratkin jäivät yksin ulvomaan pimeään. Tiet täyttyivät hevoskärryistä, ihmisistä ja kotieläimistä. Kun illalla yhdeksän jälkeen saatiin välillä vaikeastikin hillittävä karjalauma siirtymään saarta manreeseen yhdistävää siltaa pitkin mantereen puolelle, viholliset jo pommittivat saaren Laatokan puolesta reunaa ja kohta räjäytettiin tuo yhdistävä siltakin. Kun Maria katsoi taakseen, pala nousi väkisin kurkkuun. Sota on jo meidän pihoissa! Siellä tuhoutuivat omat kodit ja edessä loimotti taivaanranta punaisena Salmin kylien palaessa. Mutta nyt ei saanut väsyttää. Oli jaksettava eteenpäin. Hertta ja Mansikkikin rauhoittuivat, kun Maria vain jaksoi jutella rauhallisella ja niille tutulla äänellä. Viimein monienkin vaikeuksien jälkeen oltiin aamuyön tunteina asemalla. Siellä levisi tieto: naapuri oli ylittänyt Suomen rajan tuona torstaiaamuna (30.11.). Mutta kukaan ei tuntunut tietävän, minne nyt ollaan menossa. Väsynyttä ja nälkiintynyttä karjaa lastattiin kylmiin härkävaunuihin odottamaan taas iltaa, koska vain yön turvin uskallettiin kulkea. Lehmien hoitajatkin laitettiin aluksi lehmien kanssa samaan vaunuun. Tilaa ei siellä ollut ainakaan nukkumiselle ja lattiallehan eläimet joutuivat tekemään tarpeensakin! Lopulta monien pyyntöjen jälkeen järjestyi hoitajille oma härkävaunu, jossa lämmittimenä oli kamina keskellä lattiaa ja kaksikerroksiset laverit seinustoilla. Viimein juna lähti puuskuttaen viemään karjaa eteenpäin. Matkan varrella poiki moni lehmä. Vasikka pudotettiin vain radan varteen kuolemaan ja maito lypsettiin maahan. Elisenvaarassa pysähdyttiin juomaveden saamiseksi, lehmiä ruokittiin ja lypsettiin. Kun tuli hälytys, veturi vain tönäisi karjavaunut pois asema-alueelta ja niin hoitajat jäivät hyytävään pakkaseen huonoissa pukimissa pitkäksikin aikaa. Junien pysähtelyjen takia matka kesti päiväkausia ja mutta lopulta tultiin Outokumpuun, missä karjan oli määrä jäädä uusille hoitajille. Marian, Hertan ja Mansikin tiet erkanivat. Mielikistä ei ollut mitään tietoa. Onko se jaksanut tänne saakka? Viimein Maria löysi omaisensa ja jatkoi heidän kanssaan matkaa Jyväskylän kautta Pylkönmäelle. Silloin oltiin jo joulun aluspäivissä. Lapsettomana Marian oli helppo päästä uuteen majapaikkaan, koska hänestä tulisi olemaan hyötyä. Elämäni tarina Jatkoa edelliselle vuoden tarinalle, joka kertoi evakkoon lähdön talvisodan sytyttyä v Olimme tulleet evakkojunalla Suonenjoelle. Olimme talvikuukaudet Suonenjoen Lyytilässä Piispalanmäellä. Sitten tuli välirauha, ja rauhansopimuksessa oli mahdollisuus vankien vaihtoon. Suomalaiset siviilivangit vaihdettaisiin venäläisiin sotavankeihin. Äidin piti tehdä anomus omaisten pois saamiseksi Venäjältä. Hän kävi Suonenjoen kirkolla tekemässä anomukset. Meidän perheestä oli vankina isä, Elli, Vihtori-setä ja mummo. Vankina olivat myös äidinäiti ja isä, jotka olivat asuneet erillään metsän keskellä. Kaikkiaan meidän kylästä oli jäänyt vangeiksi n. neljäkymmentä ihmistä. Jännitettiin, milloin he tulisivat, ja olisivatko kaikki hengissä. Sitten meidät määrättiin Pohjanmaalle asumaan. Huhtikuun lopussa oli muutto Ylihärmään. Sieltä muka annetaan kotipaikat, johon voisimme rakentaa talon. Aika kului, muutimme Ylihärmään. Koulua emme käyneet Suonenjoella, emmekä sinä keväänä Ylihärmässäkään, koska koulua olisi ollut vain kuukausi jäljellä. Joten koulunkäynti siirtyi syksyksi. Kun menimme junaan, siellä oli paljon suojärveläisiä menossa Pohjan-maalle. Junassa oli myös sotilaita, jotka olivat menossa kotipuoleen. Ne olivat aika riehakkaalla päällä. Olivat varmaan nauttineet miestä väkevämpää. Toiset lauleli sota-ajan lauluja, yksi soitti haitaria. Konduktööri koetti hillitä niitä olemaan hiljempää, kun oli lapsiakin vaunussa. Me olimme jo niin uupuneita, ettei meitä paljon häirinnyt. Kun ei sovittu penkille nukkumaan, nukuttiin penkin alla. Nukuimme myös tavarahyllyllä. Ne kun oli verkosta tehty, siellä nukutti hyvin. Se oli kuin kiikku, joka heilui. Aamulla olimme päätepaikassa. Loppumatkaa en muista, menimmekö linja-autolla vai hevoskyydillä. Juna ei mennyt perille asti. Me asuimme Pakankylän nuorisoseura talossa kesän ajan. Sitten muutettiin Petterinmäelle Mantereen taloon. Siellä asuimme pihamökissä, jossa oli kaksi huonetta. Perheemme jäsenet olivat silloin päässeet sotavankeudesta ja tiesimme kaikkien olevan elossa. Kun saimme tietää heidän olevan tulossa Ylihärmään, äiti meni asemalle vastaan Koivuniemen isännän kanssa, hevosella ja isoilla kärryillä. Me lapset menimme vastaan noin puolentoista kilometrin päähän, jossa oli silta ja pieni puro. Siinä, kun näimme kalan, heitimme kivellä. Jos sattui, kala kellahti selälleen. Toiset otti käsin kalan kiinni. Näin meillä oli illaksi kalakeittotarpeet. Viimein alkoi kuulua hevosen kavioiden kopse, ja sieltähän ne tulivat. Voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun oli puoli vuotta oltu erillään. Pojat keikkuivat isän kaulassa ja tytöt Ellin kaulassa. Mummo ja Vihtori-setä menivät eri taloon ja Veera-täti lasten kanssa naapuritaloon. Yrittivät sijoittaa sukulaisia lähekkäin. Niin elämä jatkui. Kesä mennä hurahti äkkiä ohi ja alkoi asettua syksyksi. Koulu alkoi. Koulumatka oli lyhyt. Alakoulussa oli naisopettaja ja yläkoulussa mies, joka oli aika äkäinen. Kerran Eino-serkku oli ottamassa jotakin pulpetista. Opettaja tuli ja löi karttakepillä pulpetin kanteen. Pulpetin kansi löi Einoa nenään ja nenästä alkoi vuotaa verta. Silloin Eino lähti kotiin ja siitä seurasi opettajalle muistutus. Usein saimme kokea huonoa kohtelua, koska olimme ryssän naapurista tulleet. Hyvääkin kohtelua saimme, kun yritimme olla kilttejä. Joulun edellä oli kokeet. Pojat katsoivat, kun minä lauloin yksin laulukokeissa. Välitunnilla tulivat sanomaan: sulle tuli kahdeksan laulusta. Einon isä kävi johtokunnan puheilla ja siitä seurasi muistutus opettajalle. Loppu kevät meni rauhallisemmin: Lapset koettivat parhaansa ja opettajakin otti opikseen. Keväällä tuli taas ilmoitus, että meidät siirretään Sotkamoon. Toukokuulla sieltä annetaan kotipaikat. Mutta sotatilanne meni niin, että suomalaiset valtasivat Karjalan takaisin ja yrittivät suurta Suomea tehdä siinä onnistumatta. Ehkä lisää seuraavan vuoden lehdessä, jos Luoja suo Lea Huttunen Suojärven Heinäsestä. Vesanto

14 Mikä olen? Tähden lento Luojan ikuisessa yössä, tomujyvä aavan aineen lakkaamattomassa työssä. T uo Onervan sanoiksi pukema probleema ei taida pohtien parata. Kuitenkin on tosiasia se, että olen, olen jo 20 vuotta ollut maailmassa ja että noina 20 vuotena vähitellen olen kehittynyt nykyiseen, toivottavasti vaihtuvaan olomuotooni. Nyt väitän, että suuri osa kokonaisolemuksestani, sellaisena kuin se on Sinun edessäsi avoimena jokaisessa reagoimistavassani, on perintöä lapsuuskodistani, paikasta, jossa olen 11 ensimmäistä elinvuottani ottanut vastaan vaikutteita ulkomaailmasta täydesti eläytyen, niin kuin vain lapsi voi sen tehdä. Et hyväksy väitettäni viitaten kahdeksan vuotta kestäneeseen kouluaikaan kaukana kodista, samoin kuin niihin moninaisiin vaikutteihin, joilla yleissivistyksen suuri maailma lukemattomin keinoin on näennäisesti saanut minut, niin kuin aikamme ihmisen yleensä, suorastaan kyllästetyksi. - Tosiaan vain näennäisesti, yleissivistykseni = rooli, jota olen pakotettu näyttelemään, todellisuus minussa on jotain muuta. Ei elokuvain, sanomalehtien tai näyteikkunoiden muovaama ihminen. Kotoa saamani sosiaalinen perintö Louna Korhosen kirjoitus sairaanhoito-oppilaitos ajalta, vuodelta Aiheena on ollut kuvata omaa kotia kasvuympäristönä. Koti, Lassila sijaitsi Tervon Hautomäessä. Huomautat myös, että omat salatut mahdollisuutensa, kahdelta elinvoimaiselta talonpoikassuvulta synnyinlahjana saadut hengen ja ruumiin kykyjen idut odottivat aikaansa jo parkuvassa parikiloisessa tytössä, Yrjö Aadamin pojan ja Elli Elisan tyttären kolmannessa lapsessa. Kehkeyttääkseen tuosta tiedottomasta vauvasta omalaisensa ihmisen ihmisten joukkoon. Olet ehkä oikeassa. Vaativan voimakkaana tunnen perityn veren kohisevan suonissani; on kuin lukematon joukko tutunomaisen jykeviä maalaiskasvoja, raivaajamiehiä ja naisia, etsisi elinmahdollisuutta minussa, suvun nuoressa. Ja sittenkin luulen, että lapsuuskotini on hyvin suureksi osaksi vastuussa juuri minulle olennaisesta persoonallisuudestani, joka ilmenee siten, että välistä tuskaisena välistä onnellisena tunnen omistavani vain yhden tien, yhden mahdollisuuden reagoida elämän asettamissa tilanteissa, vaikka tuhat ympärilläni tekisi toisin. Tahdot todisteita väitteelleni. Siispä analyysi minusta, ominaisuus toisensa jälkeen, ja minä olen osoittava sinulle niiden alkulähteet perhepiiristä. Se on pelottavan pyhää minulle. Sinulle se voi olla vastenmielistäkin. Jos niin on, pyydän: keskeytä tähän! Perhepiiristä, jonka sopusointuinen maailma on punainen talo korkealla mäellä, huojuvain viljapeltojen, synkänvihreiden metsien ja kalaisten järvenselkien ympäröimänä. Ihmettelet eristäytyvää luonnettani, joka vain harvassa seurassa ja määrätyn hengen vallitessa pystyy vapaaseen, luonnolliseen itsensä ilmaisuun. Ja kärsit tahdittomuudestani, joka saattaa pilata tärkeitäkin hetkiä. Tiedätkö, että isäni, joka oli ensimmäinen rajattoman luottamukseni ja ihailuni kohde, on mies, joka usein lähtee vaivautuneena ja vaiteliaana pois seurasta, keskustelun ollessa hänen olemuksensa vastaista. Ja joka kuitenkin kuin taikakeinoin saa ystävikseen seudun probleemaihmiset. Voit myös muistaa, että punaisen talon lapsia ei juuri kyläilemään päästetä. Ja silloin harvoin kun talossa on vieraita, on lasten, vanhaa tapaa noudattaen, oltava tuvassa salin mattojen säästämiseksi. Osaan ehkä sentään joskus pitää hauskaakin. Luoda kodikkaita lämpimiä het- kiä, osoittaa ystävällisyyttä silloin, kun olet sen tarpeessa. Älä siitä minua kiitä vaan kotia. Isä, äiti, seitsemän lasta ja pari kolme apulaista elää päivittäin tuollaisista lämpimistä tuokioista. Tuokiosta, joissa yhden ilo on kaikkien ilo ja yhden surun kärsii jokainen ruumiissaan. Perheenjäsentemme välisestä tällaisesta suhteesta löydät myös selityksen sille, että tulen välistä yllättäen pyytämään sinulta anteeksi jotain typerää pikkujuttua, vaikkapa lapsellisesti omenan avulla. Olen saanut tunteenomaisen tarpeen sopuun. Lapsuuteni suurimpia nöyryytyksiä olikin anteeksipyytäminen riitapukarilta kädet tämän kaulaan kietomalla ja sanomalla: Anna hyvä veli anteeksi Äidin kyynelsilmin todistaessa toimitusta. Jäykässä ujostelevassa suvussamme ei kuulukaan sanonta hyvä veli jokapäiväiseen kielenkäyttöön ja syleilyä tuskin tunnetaan. Siksi älä ihmettele sitäkään, ettet kuule seurassani kultaseni tai rakkani sanontoja. Tai, että erehtyessäsi joskus onnessasi halailemaan, irtoavat käsivartesi nopeasti noloilta vaivautuneilta hartioiltani. Joskus löydät minut syventyneenä työhöni iloiten sen rytmistä, sen tuottamasta ponnistuksesta. Välistä suorastaa pilkkaat, syystä kyllä, leimallista velvollisuuden tuntoani, työn teon tarvetta, joka estää luonnollisen rentoutumisen tehden minut ikäväksi pedantiksi. Jos olisit päivänkin, yhden elokuisen päivän, viettänyt kanssamme ruispellolla, ymmärtäisit molemmat: sekä työn ilon että pakon. Tajuaisit kuinka syvälle juurtunut ihmiseen voi olla raamatun lause: Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä. Ja kun hymyilet minussa yllytyshullulle, jota sovinnainen tapoihin kuuluva rohkaisukin voi kannustaa uskomattomaan ponnisteluun, niin tiedä,että jo 6-7-vuotiasta Lounaa aikuiset päiväkausia käyttivät lapsenlikkana, keittopadan hämmentäjänä jne. narraten hänen synnynnäistä itsetehostustarvettaan. Olet ehkä pannut merkille, että hakeudun mielelläni seuraan, jossa saan jonkunlaisen yliotteen. Kun taas kärsin komplekseja, jotka estävät kehityksen, opin ottamisen itseäni kypsemmiltä, joutuessani alakynteen. Niin oli jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin kaksi vanhempaa siskoani koettivat parhaansa mukaan nujertaa tai ainakin vaimentaa voimakasta hallitsemisviettiäni. Ja tietystihän he voittivat. Silloin vain en koskaan antautunut taistelutta, niin kuin nyt. Mutta oli toki myös alue, jossa ehdoton arvovalta, johtaja-asema oli käsissäni: Koulunpito lukemaan opetteleville veljilleni tuvan nurkassa, ja huiman rohkeat retket loputtoman metsän laidoilla. Retket, joilla aristokraattisen oikeudenmukaisesti jakelin yhteiset eväät, määräsin leikit ja etsin parhaat kulkutiet kallionlouhujen lomitse. Tästä varmaan juontaa juurensa naiivi turmiollinen luottamus omiin voimiini, edellytyksellä, että ohjakset ovat minun. Et varmaan muista huuliltani kuulleesi yhtään laimeampaakaan kompasanaa. Selitys: Yksitoista vuotta sitten kertoi pikkutyttö päivällispöydässä juttua pahasta kissasta. Perhe kuunteli. Tyttö tahtoo oikein kunnostautua. Parahiksi välähtääkin mieleen se ihanan sattuva sana, jonka hän vasta eilen oli oppinut kehruumummolta. Silmät loistavat, ääni värisee innosta: Kyllä se kissa on koko ryökäle - - No nythän sinä kirosit, äiti keskeyttää paheksuen. Pitkä vaitiolo, jonka aikana murskaavien katseiden ryöppy saa pikkutytön pään painumaan hyvin alas. Isä, hyvä, turvallinen, pelottava isä nostaa suuren kouransa hänen päälaelleen ja sanoo: Tokko sinä tiesit, että se on paha sana? Tästlähtien pitää ruveta sinua tukistamaan joka kerran, kun sen sanot. Isä ei tukista. Kosketus on pikemminkin kuin hyväily, mutta pohjattomasta häpeästä itkien hiipii tyttö ulos. Eikä se pikkutyttö saa vieläkään edes Voi hitto! -huudahdusta ulos huuliltaan ja on siitä hyvin kiitollinen. Lukemattomat tämän tapaiset elämykset, tiedottomaan painuneina, olennaisesti määräävät käyttäytymistäni. Keskustellessasi kanssani löydät usein itsesi filosofisista mietteistä, pohtimassa syitä ja seurauksia. Kyllästyttyäsi menet terveempää ja elämänläheisempää seuraa etsimään. Suon sen sinulle mielihyvin. Maailmani on minun, valitettavasti yksin siinä elän täällä. Mutta on paikka, jossa saan sinne seuraa mielinmäärin; paikka jossa tytär voi viipyä epäilyttävän kauan kaljan panossa äitinsä kanssa, koska he ovat jääneet kellarin kiviseinään nojaten vakavasti puhumaan. Siellä voi pyykkipäivänä olla juhlapäivä ja iltainen isän jalkojen hieromishetki elämänohjeiden saamispaikka. Tuo, luulisin useissakin maalaisperheissä elävä filosofia, joka juontaa juurensa luonnonläheisyydestä, olemassaolontaistelun ankaruudesta ja koruttomuudesta, sukupolvien vaihtumisen tajuamisesta, elämänmuotojen jatkuvasta samanlaisuudesta ja suomalaisen raskaasta mentaliteetista, se on meikäläisen onnellinen ja onneton perintöosa. Siihen kuuluu ihanteet ja toisiinsa yhdistyneenä uskonnollisuus ja voimakas tunne-elämä. Työnihanne, rehellisyys, uskonnollisuus, sitkeys, rohkeus ovat arvoja, joita ei muutama vuosi kaupungissa modernien aatteiden parissa voi tukahduttaa. Jumalan pelko on tiedon alku on isäni vakaumus. Ei se sanoissa juuri ilmi tule. Se vain kieltää kurjintakaan kerjäläistä ulos ajamaan, vaatii antamaan apua jokaiselle pyytäjälle. Tuo periaate se samoin minutkin vaatii pysähtymään Helsingissä Kallion epävarmoissa katujen kulmauksissa, ainakin miettimään voinko täyttää pyytäjän toiveen. Älä myöskään säikähdä, tai vaivaudu kuullessasi minun laulavan ohi kulkiessani hengellistä laulunpätkää. Se on vain sielunelämääni piirtyneitä jälkiä ajalta, jolloin sali oli täynnä punaista öljylampun valoa, täynnä takkauunin lämpöä, täynnä rakkaita omaisia ja ennen kaikkea täynnä hyviä rauhallisia hartaita säveliä. Sävelet tulivat yksinkertaisista vilpittömistä sydämistä, joita pienen ihmisen piinaavan kriitillinen järki ja mainosvalojen virvatulet eivät vielä olleet sokaisseet. Noilla sydämillä ja noilla sävelillä oli yksinkertaisen sinessä asuvan Jumalan luo suora tie. Olemme kauan viipyneet mitättömän maalaistytön käyttäytymissyiden tutkimisessa. Ja olemme varmasti molemmat iloisia päästessämme siitä eroon, sillä ei ole lohdullista tutkimusmateriaalia ihminen, joka kuuluu luonnostaan tupiin ja navettoihin, metsiin ja pelloille ja joka kuitenkin on saanut sen verran vaikutteita kulttuurista, että on oppinut arvostamaan itseään ja muita ja mikä parhainta myös niitä tekijöitä, joista hän on muodostunut, omaa maalaisyhteiskuntaansa. Kuihtuuko metsästä juurinensa kiskaistu puu katukivetyksen väliin istutettuna, vai löytääkö aikansa etsittyään vesisuonen? Palaako ehkä takaisin? Kuitenkin tuo puu on hyvin kiitollinen siitä, että se on ratkaisevat kasvunvuotensa saanut imeä voimaa ikimetsän lihavasta mullasta. Louna Korhonen Vesanto

15 Hepolan Lyyti ohjaksissa Lyyti ja Ville kylään tai juhliin lähdössä, ainakin isännän asusta päätellen. Emännän ilme ja asento kertovat paljon. Hevosen nimi on Hokin-poika. Kuva lienee 1930-luvulta. 44 vuotta sitten kuollut isoäitimme, Hepolan Lyyti, oli synnynnäinen johtaja talossaan, aikansa niskavuorelainen. Sanoimme häntä Hepolan mammaksi, ja isoisää Hepolan papaksi. Me olemme seitsemän yli kuusikymppistä ja pari nuoremman polven lastenlasta. Harmiksemme ja häpeäksemme muistomme osoittautuivat vähäisiksi, eivätkä omat äitimme ja isämme enää ole kertomassa. Pyysimme muisteluavuksi Sinikka Korhosen, Lyytin seuraajan Hepolan emäntänä. Hän osoittautuikin hyväksi lähteeksi Lyyti- muotokuvaamme. Kuten kuvistakin näkyy, Lyyti -mamma oli niin ulkonaiselta olemukseltaan kuin luonteeltaan jämäkkä pomo, oman arvonsa tunteva talonemäntä. Muistamme hänet isona ja tuhtina mammana tuvan pitkän pöydän päässä istumassa ja ohjailemassa joko syömäporukkaa tai komentamassa apulaista, karjakkoa tai miestään milloin mihinkin hommiin. Sirkka-serkku Saksan maalta kuvailee elävästi: Näen yhä hänet Hepolan tuvassa jauhoinen esiliina edessä, harmahtava ohut tukka tukkakammoilla kiinnitettynä jonkinlaiselle nutturalle, hikisenä leivinuunin ja pitkän tuvanpöydän välissä liikkumassa. On lauantai ja ruisleivät ojennuksessa pöydällä odottamassa paistamista, leipälapio mamman jauhoisissa käsissä. Istun siinä pöydän ääressä ja odotan leipien paistumista. Mamma ottaa yhden paistuneen lämpimän leivän ja painaa sen ison mahansa ja rinnuksien väliin ja leikkaa isolla veitsellä siivun leipää ja päälle sitten voita. Mikä ihana makuelämys! Samanlainen muistikuva nousee muidenkin mieleen. Muistot kiteytyvät pitkälle tuvan pöydän ympärille, ruokiin ja syömiseen arkena ja juhlissa, erityisesti suvun yhteisissä tapaamisissa tapaninpäivänä. Mamma ei itse osallistunut ruokailuun, vaan seurasi ruokailijoita ja kehotteli voimakkaalla äänellään, varsinkin vävyjään maistamaan kaikkea tarjolla olevaa: Matti, ootko jo ottanna lohta?, Bruno, maestapa vielä hirvipaestia., Urho, et oo ottanna tirripaestia. Ruuan tarjoaminen isolle joukolle oli Lyyti-mamman tapa osoittaa vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä, vaikka joillekin lapsenlapsille ruokailu on jäänyt mieleen myös tuputtamisena ja pakkopullana. Lämmin paksu maito maistui oudolta jääkaappikylmään maitoon tottuneelle eikä liukas alatoopi houkutellut. Jollekin tappaiskeitto sisäelimineen tai kokkelipiimä ovat jääneet kammotuksina mieleen. Syökee lapset, syökee! Syökee ies mamman mieliks. Ihanin yhteinen muisto kaikille on kuitenkin jäänyt lämpimästä leivästä, rieskasta tai ruisleivästä, jonka päälle voi suli. Myyjättärestä ison talon emännäksi Anna Lydia Heikkinen oli syntynyt Lapinlahden Alapitkällä Heikkilän talossa 7. syyskuuta vuonna Vesannolle hän oli tullut arviomme joskus 1910 luvulla Nurmelan kauppaan myyjättäreksi. Sitä ennen hän oli jo ehtinyt olla Kotkassa veljensä kahvilassa kassaneitinä. Nurmelasta tie vei sitten kirkonkylän osuuskauppaan. Miten ja millä vauhdilla Hepolan talon isännän Vilho Korhosen ja Lydia Heikkisen romanssi eteni, emme tiedä. Voisi kuvitella, että ensi tapaaminen olisi saattanut olla osuuskaupassa, eikä ehkä niinkään tanssilavalla. Vaikka Ville oli seurassa viihtyvä, musikaalinen mies, tanssia hän ei osannut. Niinpä hän lahjoi muita nuoria miehiä makeisilla Lyytiä tanssittamaan. Sinikka Korhonen kertoo hupaisan yhteensattuman tulevan appiukkonsa ja isänsä,tervolaisen Aatto Jääskeläisen teiden risteytymisestä Vesannolla. Arvo oli vaatturin opissa Halosen vaatturiliikkeessä niihin aikoihin, jolloin Vilho oli kihlautumassa ja osallistui hänen kihlajaistakkinsa ompeluun. 8. elokuuta 1915 vihittiin avioliittoon 28-vuotias Anna Lydia Heikkinen ja 23 vuotias Vilho Valerius Korhonen, ilmeisesti Alapitkällä. Lyytistä tuli nuori emäntä silloiseen ökytalooon, jossa vielä hallitsi vanhaemäntä Edla, joka oli jo ehtinyt odottaa miniää isommasta talosta. Navetassa ammui 37 lehmää. Palvelusväkeä oli kaksi palvelijaa, sisäkkö, meijerinhoitaja, kävi pyykinpesijä ja lapsenlikkana hyöri pitkään Martta Hiltunen. Lapsia alkoi syntyä, ensin 1916 Elsa ja sitten Anna Kaarina eli Anni. Ensimmäinen poikalapsi Arvo Emil kuoli vajaan vuoden ikäisenä. Sitten syntyi Edla Helena eli Helena, kaksi vuotta myöhemmin Vilho Samuli ja vielä kahdeksan vuotta myöhemmin Martti iltatähtenä. Lyyti oli ns. osallistuva nainen ja varsinainen organisaattori. Koska apulaisia riitti, hän piti niin kerrotaan - jatkuvaa vieraskestiä, majoitti sukulaisiaan, ja varsinkin kesäisin Hepola oli kuin kestikievari. Hän kuului Marttoihin, touhusi Vesannon mieskuoron emäntänä, oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton aktiivinen jäsen sen perustamisesta lähtien, toimi lottana ja osallistui kummikuntatoimintaan Ruotsiin lähetettyjen sotalasten hyväksi, oli 4H kerhojen tarkastaja, mikä tarkoitti sitä, että Lyyti hyppäsi pyörän selkään ja kävi tarkastamassa talojen juurikasmaita. Villekin oli monessa mukana, innokkaimmin kuitenkin mieskuorossa. Molempien tiedetään olleen ainakin jonkin verran mukana Vesannollekin perustetun Kansallisen Edistyspuolueen toiminnassa. Äiti oli kova hommoomaan asioita, kertoi oma Helena-äitinikin. Tuttu näky meidänkin sukupolvelle oli, Lyyti mamma etukammarissa puhelimen luuri korvalla, selkein sanakääntein huutamassa ja järjestelemässä jotain asiaa. Joku onkin kertonut, että kun Lyyti soitti, oli parasta pitää puhelimen luuri kaukana. Hommoominen tarkoitti myös sitä, että kun talon pito oli kovilla pula-aikana, oli Lyyti se, joka etsi tarpeen tullen takuumiehiä. Puhelin oli keskeisessä roolissa pontevan emännän järjestelyissä. Hän totesikin joskus Sinikka-miniälleen Minä oon hoitanna niin monet asiat puhelimella, ku miehistä ei oo ollu asioeta hoitamaan. Tulevaksi isännäksi kaavaillun 19-vuotiaan Samulin kaatuminen jatkosodassa oli kova isku perheelle, josta Helena-äitini mukaan Lyyti ei toipunut koskaan. Niinpä kun Sinikan ja Martin ensimmäinen lapsi kuoli muutaman päivän ikäisenä ja Sinikka palasi sairaalasta, Lyyti pyysi luokseen ja totesi: Sinusta tehtiin sitten kerralla äiti. Sinikka yritti sanoa, että heidän lapsensahan on kuollut. Lyyti jatkoi: Ei se ole äiti, joka lapsen synnyttää, vaan se vasta on äiti, jota seisotetaan oman lapsen haudan äärellä. Tämän oli todennut Lyytille jo aiemmin hänen anoppinsa Edla. Talon ja hevosen ohjaksissa Hevonen ja ohjakset liittyvät sananmukaisesti ja kuvaannollisesti Hepolan Lyytin persoonaan. Kun Sinikka Korhonen oli vuodesta 1964 totutellut vuoden emäntänä oloa Hepolassa, Lyyti istutti hänet viereensä ja sanoi Sinikalle: Minä oon ollunna tässä talossa emäntänä yli viiskyt vuotta ja annan ohjakset nyt sinun kättees. Hän pyöräytti samalla ikään kuin ohjaksia ranteen ympäri ja jatkoi: Ja ohjasperät tervaskantoon. Sinikka on kuullut montakin juttua Lyytistä hevosineen. Yksi kuulostaa suorastaan vaaralliselta. Emäntä oli lähdössä kirkolle ja istui jo kärryssä valmiina, kun ohjas katkesi ja hevonen lähti laukkaamaan Hepolan rinnettä alas ja sitten tietä pitkin eteenpäin. Lyyti sai onnekseen temmattua toisen puolen ohjaksesta kiinni ja hivutettua hevosta niin, ettei se joutunut raviojaan ja sai hevosen pysähtymään metsän puolelle puuta vasten. Ville apureineen lähti tielle etsimään emäntää ja näki kaukaa tiellä mytyn ja parkaisi: Siellä se nyt Lyyti-parka kuolleena köllöttää! Mytty paljastuikin kyydistä pudonneeksi heinäsäkiksi, ja kohta Ville jo huomasi metsän reunassa Lyytin hevosta rauhoittelemassa, jolloin äkkipikainen aviomies loihti noitumaan : Perkele! Sitä on aena oltava ruahoomassa millon mihinkin. Seurallinen ja viinaksiin sortuva Ville saattoi jäädä pitemmäksikin aikaa kirkolle, jolloin Lyyti tarttui ohjaksiin. Kerrankin hän kertomansa mukaan omin käsin valjasti hevosen, ilmeisesti ori Hokin pojan reen eteen ja lähti hakemaan isännän kotiin. Lyyti talutti Villen rekeen, paiskasi itseään paljon heiveröisemmän miehen reen pohjalle ja istahti siippansa päälle. Jutuista päätellen Lyyti oli rohkea ja teräväpäinen nainen, joka piti puolensa. Seuraava salarakas-juttu kertoo hänen tomeruudestaan. Villellä oli jossain vaiheessa salainen mielitietty. Kun Lyyti kerran sai tiedon, että nyt seisoo Villen hevonen ihastuksen pihassa, hän valjastutti hevosen, karautti pihaan, löi isolla nyrkillään oveen, kiskaisi sen auki ja komensi ukon ylös toisen naisen sängystä. Ronskiin kielenkäyttöön sisältyi usein omintakeista huumoria. Kun Lyyti huomasi miniänsä puuteroivan naamaansa, anoppi tokaisi: Paa sinä vuan sitä puuteria. Tok olisin itekki laittanna, jos olisin ymmärtännä, että tuommosta on olemassa, ku oma nuama ol punanen ku kiiltävä pyllistetty p Eläkä sinä tohroo noeta silimiäs, ku ne on muutennii niin kaaniit. Hokin-poika, Poku, Leimu, Liisu, Viri ja Liri Iso piha, puutarhakalusteet omenapuiden alla, navetta, kanala, aitat ja niiden takana papan vanhoja hevospelejä, koirankoppi koirineen ja jossain korkealla navettarakennuksessa ainaista mielenkiintoa herättänyt huussi. Meidän lapsuudessamme, pääosin 1950-luvulla, pihalla oli Martin ajokoira Taru. Poikien mieleen ovat jääneet kotieläimet ja tilanteet niiden kanssa. Yksi muistaa sellaisenkin, että tupaan tuotiin pieniä possuja, joita serkkupoikien kanssa jahdattiin. Pilttuussa oli useita hevosia esim. hevosperhe : Leimu, isähevonen, Liisu äitihevonen ja varsat Viri ja Liri. Yksi serkkupojista muistaa pelästyttävän tilanteen. Oltiin heinäpellolla ja hevonen, ehkä Poku, seisoskeli niittokoneen edessä. Poika juosta viipotti sen turvan edestä, ja yhtäkkiä hevonen näykkäsikin sitten vähän käsivarresta. Peläs- Vesanto

16 tyneelle pojalle selitettiin, että kyseinen hevonen saattaa olla välillä vähän salakavala. Sama poika muistaa kanalaan liittyvän jutun. Siellä Ville-pappa voimisti itseään kohmeloissaan kananmunalla, teki molempiin päihin reiän ja joi suoraan munan tyhjäksi. Samaan tarkoitukseen Lyyti toi Villen nenän eteen lasin kokkelipiimää. Nuorempaa polvea edustavalla, Hepolassa lapsuutensa eläneellä Harri-serkulla on tietysti paljonkin koti- ja lemmikkieläinmuistoja. Lapsilla oli esimerkiksi omat nimikkolehmänsä, hänellä Örri. Pojilla oli myös yhteinen Allu- kani, maailman kiltein ja isoin kani. Mutta erityisesti mieleen on jäänyt yksi surullinen näky. Olimme alle kouluikäisiä ja meillä oli hevonen nimeltä Lysti. Kun Lystille ei enää oikein ollut hyötykäyttöä, ja talossa oli jo traktori kolomevitonen massikka, se annettiin Ristolan papalle ja mummolle, kun heiltä kuoli oma hevonen. Yhtenä keväänä sitten, kun Lysti pääsi laitumelle, se löytyikin kuolleena makaamassa hevoshaassa. Se oli todella surullinen näky. Mamman kammarin viimeiset vuodet Kaikki muistavat hyvin Lyyti-mamman vuosikausia makaamassa makuukammarin parisängyssä, yöpöydällä keltainen Hota-pulveripussi, jonka kyljessä sulkapäähineinen intiaani. Huone haisi lääkkeiden, kamferitippojen ja pissan sekoitukselta. Vaikka Lyyti-mamman jalat eivät enää kantaneet ja vaivoja riitti, pää oli aika hyvin tallella loppuun asti. Neljä vuotta uskollinen Kaisa-apulainen hoiti emäntäänsä hänen kammarissaan Ville-pappa nostoapunaan Lyyti-mamman viimeiseen henkäykseen saakka. Yksi serkku muistaa joskus noina vuosina maanneensa sängyssä mamman vieressä ja lukeneensa hänelle Raamattua. Toinen taas muistaa joutuneensa käymään useinkin laulamassa mummon kammarissa. Omat muistoni ylväästä isoäidistäni kiteytyvät pieneen helmirintaneulaan, jonka olen saanut häneltä joskus 1950-luvulla. Siirtyköön se oman tyttäreni korurasiaan hänen isoisoäitinsä muistoksi. Kun Hepolan Lyytiä sitten toukokuun 5:ntenä 1968 kannettiin ulos kirkosta kohti viimeistä leposijaansa, ajoivat juuri silloin kirkon ohi lapsenlapsen tulevan vaimon vanhemmat Aira ja Jussi Miihkinen Kuopioon synnytysosastolle lasta saamaan. Anna Lydian elämä päättyi 80- vuoden ikäisenä ja Paula Inkerin elämä alkoi. Sukupolvien ketju jatkuu. Riitta Tulusto Kiitos serkuille ja erityisesti Sinikka Korhoselle. Kun Anna Lydia tuli emännäksi Hepolaan 1915, lehmiä oli 37. Lyyti ja Unto-sonnimullikka joskus 1930-luvun puolivälissä. Rauno Arkko Sattumia Ostin viime vuosituhannen puolella tuolta Oinaskylältä Sattuma-nimisen metsäpalstan. Kuinka sattuikaan sattumaan, että se oli varsinainen hirvien synnytyslaitos. Kun ensimmäisenä keväänä menin sinne metsänhoitotöitä tekemään, niin ihmettelin itsekseni, että mitä ovat nämä maassa olevat kauniit moniväriset hatunkokoiset läntit, joita löytyi yhä vaan lisää. Ihmettelin sitäkin, kun joka läntin lähettyvillä oli myös kaksi hirven katkaisemaa ja kaluamaa nuorta männyn riukua. Joka paikassa oli vuosia sitten kaadettujen kuusten kantojen välinen monttu, tai sitten jokin hautamainen kohta. Pehmeää sammalta ja sammalessa isoja ja pieniä hirven jalan jälkiä. Ensimmäisistä länteistä en arvannut lukua pitää, mutta kun niitä löytyi yhä lisää, laskin vielä viisitoista. Huilatessani ja eväitä syödessäni, ison kannon päässä istuessani, mietin, kuinka luonto on luonnollista, kun ihminen ei käy sitä mestaroimaan. Siitä vähän tuonnempana. Kuinka luonto toimii omilla ehdoillaan. Siinä oli hirvi osannut valita oikean paikan vasomiseen. Eikä ollut paikalla karjakkoa, ei kätilöä. Hirvi varmaan on asettunut tuohon monttuun ja putskauttanut vasan tuohon montun laidalle. Siinä vasan voimistumista odotellessaan hirviemo on ensieineekseen syönyt nuoren männyn makeat oksat. Ei se näytä olevan tuohesta hirvenkään suu, vaikka koivun oksia syökin. Vain parhaimmat rauduskoivut ja parhaat männyt kelpaavat. Aluksi vähän harmittikin, kun monta hyvää männyn alkua oli pilalla. Mutta kaikkihan on maksettava, eikös juu. Hirviemon syömät männyn taimet eivät ole paljon niistä jokasyksyisistä paistilihoista, joista varmaan monet ovat olleet juuri noista silloin syntyneistä vasoista. Myöhemmin en ole tällaisia merkkejä löytänyt. Ilmeisesti hirvet ovat löytäneet vasomiseen uusia pöheikköjä. Onhan niitä pöheikköjä! Kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin tämä hirven vasikoimisen pohtiminenkin siellä kannon päässä istuessani. Muistui mieleen eräs aikaisempi sattuma. Vuosia aiemmin eräs isäntä soitti, että heillä lypsykone oli seisahtanut kesken aamulypsyn. Menin iltapäivällä konetta korjaamaan. Kone oli navetan seinällä. Kuinka sattuikaan sattumaan, samaan aikaan emännän ja isännän piti ruveta poittamaan lehmää. En ollut moista ennen nähnyt. Tukko pahnoja oli pantu lantakouruun pehmikkeeksi, niin ajattelin. Taisiavt olla vain likaantumisen estämiseksi. He vetivät ja vetivät vasikan jalkoihin sidotusta hihnasta, mutta ei tullut vasikka ulos. Jompi kumpi kävi tuvassa soittamassa naapurin emännän avuksi. Kolmisin he vetivät ja vetivät. Ei tullut vasikka ulos, tuli vain vaahtoa lehmän suusta. Alkoivat vilkuilla minuun päin. Ilmeistä ja eleistä päätellen he toivoivat, että Sinä riski mies tule vielä avuksi. Minua ajatus öylätti. Lehmääkin kävi sääliksi. Varmaankin tuossakin on jo lehmällä täysi työ pysyä paikallaan. Minä aikana siinä vielä ponnistaa, kun koko aika vedetään? Kuinka sattuikin sattumaan. Teknillisellä puolella samoihin aikoihin kehitys oli kehittynyt ja käyttöön oli tullut ns. kuusiokoloruuvit ja -pultit. Tässä koneessa minulle tuli eteen sattumalta myös sellaiset, eikä minulla vielä ollut sellaisia avaimia. En saanut kompressorin päätylaippaa auki. Lähdin kotiin tekemään sellaista ja toivoin, että kai tuo poi ituskin sillä aikaa onnistuu, kun en ole turhaan häiritsemässä. Mutta kun jonkin ajan kuluttua palasin navetalle, Kuva: Mirja Nuutinen jatkui tilanne entisellään. Vaahto vain lehmän suusta oli lisääntynyt. Kävi lehmää sääliksi - kävi vetäjiäkin sääliksi. Väsyneitä näyttivät olevan. Katseet olivat niin anovia, että oletin, että kyllä ne kohta pyytävät minuakin vetämään. Minulle taas asia oli ollut jo aikaa sitten selvä, että miksi homma ei onnistu! Mutta mikäpä minä olen ennen tehneitä neuvomaan. Kun on ensi kertaa pappia kyydissä, ei parane puhua ohi suunsa! Mutta, kun lehmää kävi niin sääliksi, niin rohkenin viimein ehdottaa: Antakaapas sen lehmän välillä levätä. He lakkasivat vetämästä ja tauko näkyi olevan myös vetäjille paikallaan. Ehkä noin kymmenen-viidentoista minuutin kuluttua sanoin: No alkakaapas nyt hieman vetää. Vasikka putosi helposti lantakouruun, pää vain kolahti kourun laitaan. Mielestäni pehkuja olisi saanut olla paljonkin enemmän pehmikkeenä. Jos en tätä tapausta sattunut näkemään, en olisi tätäkään murhetta tullut tietämään. Kovempi kohtalo on ihmisen hallinnassa olevalla eläimellä, joka ei osaa puhua, kuin sillä vapaana vaeltavalla, joka saa itse määrätä aikansa ja paikkansa. Onkohan kukaan koskaan löytänyt luonnosta poikimiseen menehtynyttä eläintä? Selviäisiköhän ihmisen jalostama lehmä vasikoimisestaan metsässä? Tuo edellä kerrottu lehmän poikiminenkin olisi saattanut muuten unehtua, niin kuin monet muutkin asiat. Mutta sattui sattumaan, että kun seuraavan kerran sattui asiaa samaan taloon, kun menin uuden navetan sähkötarjousta tekemään, niin kun ajoin pihaan ja astuin ulos autosta, astui isäntä ulos tuvasta. Sanoin päivää. Päivää, sanoi isäntä, tänä päevänä poeki se hieho, joka synty sillo, kun kävit sitä lypsykonetta korjoomassa. Vesanto

17 Kuva: Eero Korhonen Elettiinpä ennenkin N ämä ovat muisteluksia -50 luvun arkipäivän elämästä maaseudulla (Vesannolla). Silloin elettiin suurelta osin omavaraistaloudessa. Toki muutamia välttämättömiä elintarvikkeita ostettiin kaupasta kuten suola, sokeri, kahvi, mausteet. Kahvin kanssa oli kyllä vaikeuksia, koska sodan jälkeinen säännöstely oli vielä voimassa. Yleisostokorttien viimeiset kupongit oikeuttivat ostamaan sokeria ja kahvia. Toki ns. verokahvia oli saatavissa, mutta se oli kallista. Korttisäännöstely loppui Muistan asian hyvin, koska vaihdoin perheemme viimeiset kupongit kirkonkylän kaupassa tuon vuoden keväällä. Metsäyhtiöiden vakituiset työmiehet saivat hyvästä työstä tehopakkauksia. Niissä oli paketti haluttua kahvia, sokeria ja tupakkaa. Omavaraistalous edellytti, että jokaisessa talossa, oli sitten pieni tai suuri, piti olla tarvittavat eläimet ja riittävä maanviljelys omasta takaa. Nyt puhutaan paljon luomusta ja haikaillaan sen perään. Silloin lähes kaikki tuotanto oli aitoa luomua. Silloin ei oltu vielä keksitty tuota sanaa. Apulannat olivat monille liian kalliita ja hankalasti saatavia. Kaikki Kuva: Juhani Riikonen karjanlanta käytettiin viljelyksille. Kanat hankkivat oman rehunsa pihapiiristä. Annettiin niille joskus lisäksi jyviä, viljojen lajittelujätettä ja kananmunan kuoria kalkin tarpeeseen. Kasvatettavana oleva porsas muutti lihaksi ruoan tähteet. Maatiaiskanoilla oli kova tarve ruvetta hautomaan, jos munia ei kerätty päivittäin pois. Munimispaikkoja oli vaikea löytää ne kun olivat pensaiden alla pitkin pihapiiriä. Talvisin kananmunia ei juuri saatu. Karjasuojat, joissa kanat talvehtivat olivat aika hämäriä ja kana tarvitsee munimiseen runsaasti valoa. Lisäksi niille tuli syksyisin sulkasato ja kun siitä toipuivat oli jo kevät ja muniminen alkoi taas. Kotieläinten pito ja kaikki siihen liittyvät asiat olivat hyvin luonnollisia. Niistä saatiin välttämättömiä ruokatarvikkeita, myös nahkaa ja teurastusjätteistä saippuan raaka-aineita. Jokainen hoiti eläimensä niin hyvin kuin oli mahdollista. Silloin lopputuloskin oli parempi. Elintason nousun kautta meille on tullut eläinten ystävät ym. järjestöt. Silloin kaikki taloudet olivat eläintenystäviä luonnostaan, ei siihen tarvittu mitään tiedotustoimintaa. Lapset pidettiin pois kotiteurastuspaikoilta, samoin lehmien ja hevosten suvunjatkamispuuhista. Kotieläimistä lehmä, sika, lammas ja kanat olivat kaikkein tärkeimmät. Niitä oli joka taloudessa. Hevosia oli vain suuremmissa taloissa. Hevosen vaatii oman tallinsa, paljon rehua ja työtäkin sille piti olla lähes koko vuodeksi. Naapuriapu oli hevosettomille talouksille välttämätön. Lampaita pidettiin lähinnä villan takia. Suomalainen maatiaislammas on erinomainen villantuottaja ja karitsoja tulee runsaasti. Talvisin villa karstattiin lepereiksi ja kehrättiin sitten rukilla langaksi. Sitten neulottiin sukkia, lapasia ja monia muita villavaatteita. Sika oli aivan erinomainen kotieläin. Se on kaikkiruokainen ja kasvaa nopeasti teurastuskuntoon. Perheenäidit ja emännät osasivat tehdä siitä monenlaista ruokaa. Sisäelimet käytettiin teurastusajan tappaiskeittoon. Silava eli läski sopi kalakukkoon ja kastikkeen perus-aineeksi. Isoimmista taloista oli aina porsaita saatavilla. Lehmät olivat kesäisin yleensä metsälaitumilla. Silloin oli ns. pisteaitoja jokaisen talon lähettyvillä. Talojen välisillä poluilla ja teillä oli paljon portteja ja veräjiä. Heinänteon jälkeen lehmille kerättiin pelloille kasvanutta tuoretta apilaa. Kun sähköpaimenet eli paimenpojat myöhemmin yleistyivät voitiin pellot laiduntaa heinänteon jälkeen. Niiniveden päähän oli 1900-luvun alussa perustettu osuusmeijeri. Se oli maidonjalostuksen alku pitäjässä ja toi taloille selvää rahaa. Aluksi meijeri toimi kermameijerinä. Kermankuljetus sinne järjestettiin kyläkunnittain yhteisvoimin. Tiitilänkylällä legendaarinen kerma-kuski oli Louhulainen -niminen mies. Nimi tulee asuinpaikan mukaan. Kesäisin hän souti kermat kylältä Niinivedenpäähän. Tämän reissun hän teki pari kertaa viikossa. Aivan pienimmät taloudet eivät voineet lähettää vähäisiä kermojaan meijeriin, vaan ne kirnuttiin kotona omiin tarpeisiin. Myöhemmin meijeri muuttui maitomeijeriksi ja silloin melkein kaikki taloudet alkoivat lähettää maitonsa sinne. Paluukyytiin saatiin tilata voita ja juustoa, kurria saatiin kotieläinten ruokintaan. Kanojen pidosta on jäänyt mieleen kanojen hautominen ja sen seurauksena poikasten saanti. Haudottavat munat piti olla kukkomunia, jos kotona ei ollut kukkoa niin munat haettiin sellaisesta talosta, jossa kanatarhan valtias oli. Kanapojat olivat haluttuja, kukkopojista ei ollut niin väliä, vaikka saatiinhan niistä aikanaan ruoan jatketta. Erään talon sisarukset olivat perehtyneet haudottavien munien valintaan. He osasivat valita sellaiset munat, joista piti tulla vain kanapoikia. Meillä sitten valinta meni kerran aivan väärin. Melkein kaikki poikaset olivat kukkoja. Tämä tarina eli kylällä pitkään. Kotiteurastukset olivat aivan yleisiä. Järjestetty teurastamojen karjanosto yleistyi vasta myöhemmin. Teurastuksen hoitivat muutamat sen osaavat kylän miehet. Teurastus tapahtui aina syksyisin, kun ilmat kylmenivät. Hätätapauksissa tietysti tarpeen mukaan. Teurastettavasta eläimestä otettiin kaikki mahdollinen hyötykäyttöön. Kalastusta oli silloin vain sulanveden aikaan. Talvikalastukseen ei ollut oikein välineitä Siinä kalastuskunnassa, johon etelä-vesanto kuuluu oli kaksi nuottaa - Myllylässä ja Laajassa. Kun nuottamiehet olivat järvellä, niin kyläläisiä kokoontui rantakalan keittoon apajien välillä. Maanviljelyksessä naapurien auttaminen oli aivan yleistä. Syksyisin perunannostotalkoita oli melkein joka talossa. Tieto talkoista kulki suusta suuhun, eikä niitä koskaan sattunut samalla kylällä päällekkäin. Perunannostotalkoot olivat myös hyvä sosiaalinen tapahtuma. Vaihdettiin kuulumiset ja pysyttiin ajan tasalla kylän tapahtumista. Talkootalo tarjosi tietysti ruoan ja kahvit. Monissa taloissa oli vielä illalla kovasti odotetut tanssit. Miksi tämä mainio perinne on hävinnyt? Metsistä kerättiin paljon marjoja, sieniä, tehtiin vastat, luudat ja polttopuut. Talven varalle talojen aitoissa oli korvoihin säilöttynä suolattua sianlihaa, suolamuikkuja, suolasieniä ja survottua puolukkaa. Luonnon tapahtumien seuraaminen oli silloin vielä aivan yleistä. Sil-loiset vanhat ihmiset olivat perillä kuunkiertoon liittyvistä uskomuksista. He tiesivät tarkkaan mitä sai tehdä alamitä yläkuun aikaan. Näitä olivat esim. vastojen teko, rukiin kylvö, aidan tekoon tarvittavien puiden kaataminen, päreiksi höylättävien puiden kaataminen ja monet muut maatalouteen ja elämiseen liittyvät tapahtumat. Lemmikkieläimiä olivat vain koirat ja kissat. Joissakin taloissa oli vielä sota-aikana yleisesti pidettyjä kaneja. Koirat olivat karaistuneita, sitkeähenkisiä, rodultaan kylänkoiria. Parhaat niistä olivat myös metsästyskoiria. Koirat elivät aikansa ja sitten haettiin jostakin talosta taas uusi pentu kasvamaan. Kissojen pito oli kyllä myös hyödyllistä. Ne pitivät silloin vielä yleiset hiiret ja joskus rotatkin pois pihapiiristä. Toisin kuin nykyisin lämpimässä viihtyvät kissaa muistuttavat, purkkiruokaa syövät lemmikit. Haittapuolena oli niiden luontainen runsas lisääntyminen. Menneitä muistellessa Simo Närhi Kuva: Mirja Nuutinen Vesanto

18 Kuva: Eero Korhonen Mies näköalapaikalla lutukseen Helsinkiin. Opiskeluvuodet toivat mukanaan harjoittelujaksoja. Korhonen esittelee toista valokuvaa, jossa hän on harjoittelemassa laukaalaisella tilalla. Kuvasta näkyy, kuinka AIV-rehun tekoon tarvittiin miehiä, mutta kärryä ei vetänyt enää hevonen, vaan traktori. Kuva on vuodelta Traktorissa ei silloin vielä ollut koppia. Ohjaamot tulivat pakollisiksi joskus 1966 tai -67. Jäitä nostettiin vielä 40 vuotta sitten Jukka Hytönen ja 28 paalin kuorma. Tuore kuva kertoo Eero Korhosen mielestä hyvin sen, miksi maataloudessa väki on vähentynyt. Teksti: Sari Toikkanen On tämä semmoinen näyteikkuna ollut, Eero Korhonen sanoo työurastaan. Hän on nähnyt, kuinka maataloudessa tehtävät ja ammatit ovat muuttuneet ja väki vähentynyt. Eläkeläinen, 40-vuotisen uran seminologina tehnyt Eero Korhonen on monelle vesantolaiselle tuttu. Jo liikkuva työ toi tutuksi, sillä päivän aikana oli ehdittävä tilalle jos toiselle. Aamulla, seitsemästä yhdeksään, oli soittoaika. Merkitsin aina muoviseen Eero Korhonen valmiina lähtöön. 40 vuotta hän kiersi tiloja ja pitäjiä ja näki maatalouden koko kirjon. karttapohjaan punaisella pisteellä ne tilat, joihin pyydettiin käymään. Illalla pyyhin pisteet spriillä pois, Korhonen kertoo. Merkinnät pitivät kiireisenä. Parhaimpana päivänä niitä oli 33 kappaletta. Kaikkia tiloja en silloin ennättänyt, enkä jaksanut käydä. Yhdentoista aikaan menin vasta kotiin. Mutta yhdeltäkään tilalta ei perään soiteltu, tunnolliseksi ja ahkeraksi tiedetty mies toteaa. Työ jatkui seuraavana aamuna ja luvatut käynnit tuli hoidettua. Työtä riitti niin, että vain suurimmat juhlapyhät saattoi pitää vapaapäivinään. Sitä oli kuin pappi tai poliisi: aina töissä. Mutta mitäpä sitä muuta nuori kaipasi kuin työtä, mies tuumaa. Tuhannen lypsytilan pitäjä Kahdeksanlapsisen katraan vanhimpana Eero Korhonen joutui jo varhain opettelemaan maatilan töihin. Perheen Tiitilänkylällä sijaitseva lypsykarjatila oli ajalle tyypillinen. Navetassa oli kiviseinät ja muut rakenteet olivat puuta. Siellä oli neljästä viiteen lehmää. Rehukaalia tai lanttua jaettiin sylistä lehmille, Korhonen muistaa ja esittelee valokuvaa, jossa hänen siskonsa on navettatöissä. Maataloustyö oli pitkälti käsityötä ja hevosvetoista vielä luvun vaihteessa. Se näkyi myös tilojen määrässä. Tässä pitäjässä oli noin tuhat lypsykarjatilaa, nyt alle 30. Kotitilalta nuoren miehen tie vei opiskelemaan Tarvaalan maatalousoppilaitokseen ja myöhemmin seminologikou- Traktorit syrjäyttivät hevoset myös jäiden nostossa. Jäitä tarvittiin maidon jäähdyttämiseen. Korhonen kertoo, kuinka sydäntalvella jäät ensin lohkottiin tuurapelillä. Sitten lohkot nostettiin ja kuljetettiin pihaan. Hän, yhdessä veljien kanssa, oli kehittänyt traktorin eteen jäännostolaitteen, jolla työ sujui sutjakasti. Sellaisia en muilla kylillä nähnyt, mies kehaisee. Jäät varastoitiin keoksi, joka peitettiin sahajauhoilla. Keosta saattoi pitkin kesää lohkoa jääpaloja puiseen isoon saaviin tai maitohuoneen altaaseen. Jääpalojen seassa maitotonkat pysyivät kylminä, kunnes ne vietiin kärryillä maitokopille odottamaan maitoautoa. Jäiden nosto kuului tilojen normaaleihin kausitöihin pitkän aikaa. Sähkövirta tuli 50-luvulla ja sähköiset maidonjäähdyttimet 1970-luvun loppupuolella. Siihen loppui jäiden nostaminen. Karjantarkkailijat kiersivät tiloja lukujen vaihde toi muitakin muutoksia. Ennen tiloilla kiersi maanviljelysseuran karjantarkkailijoita. Vesannollakin taisi kiertää kolme tarkkailijaa. He tutkivat maidon laatua ja mittasivat sen pitoisuuksia. Työ siirtyi vuonna 1968 meijerille, Korhonen kertoo. Karjantarkkailijat opettivat myös talonväkeä punnitsemaan maitomäärät ja kirjaamaan tiedot muistiin. Myös poikimiset ja sukutiedot opeteltiin laittamaan kirjoihin. Vaikka maataloutta kehitettiin ja avuksi tulivat monet käytännön töitä helpottavat uudistukset, oli elämä maaseudulla henkisesti kovaa. Katsottiin, että voivuoret olivat Suomessa liian suuret. Tulivat lehmien tapporahat ja peltopaketit. Valtio maksoi siitä, ettei tehty mitään. Työnvälitystä Mallorcalta Maatalouden muutoksissa seminologin työ ei periaatteiltaan muuksi muuttunut: tavoite oli saattaa lehmä tiineeksi. Tilojen vähetessä ajomatkat kuitenkin venyivät ja Korhosellekin ehtivät tulla tutuiksi pitäjät aina Hankasalmea ja toisaalla Iisalmea myöten. Yhteydenpitoa helpottivat matkapuhelimet. Ensimmäinen oli ARP, automaattinen radiopuhelin, johon ei pitkiä puheluita auttanut lörpötellä sen verran kalliita puhelut olivat. Ennen pienempiä malleja mukana kulkivat tiiliskiven kokoiset puhelimet. Matkapuhelimiin liittyy myös hauska sattumus. Korhonen soitti olevansa tulossa tilalle, mutta puhelimeen vastattiinkin Mallorcan aurinkorannoilla. Sieltä neuvokas emäntä kuitenkin soitti metsäkonetta ajavalle miehelleen ja niin onnistui seminologin käynti suunniteltuna ajankohtana. Nykyäänhän nämä ulkomaan puhelut ovat arkipäivää, mutta uudekseltaan hämmästyttivät. AIV-rehun tekoon tarvittiin vielä vuonna 1957 monta miestä. Kuorman päällä, hangon varressa on Eero Korhonen. Jäät nousivat ensin mies- ja hevosvoimin, mutta myöhemmin traktorilla. Jäitä piti nostaa niin paljon, että ne riittivät seuraavaan syksyyn saakka. Riitta Herranen (nyk. Korhonen) mittaa maidon rasvapitoisuutta Vesamäen Suljun tilalla. Karjatarkkailijoiden tekemä rasvaja valkuaismääritys siirtyi meijereille vuonna Eero Korhosen sisko, Annikki Korhonen (nyk. Ahonen) tarjoilee lehmille rehukaalia sylistään. Vesanto

19 Joulupossu Nökö M inun lapsuudessani ja osaksi nuoruudessa oli sota-aika. Elettiin pula-aikaa vielä vuosia sotien jälkeenkin. Kaikesta oli puutetta: ruuasta ja käyttötavaroista sekä vaatteista. Kaupasta saatiin ostaa vain hiivaa, suolaa, jauhoja ja lamppuihin valopetrolia. Maalla oli helpompaa. Ei tarvinnut nähdä suoranaista nälkää; oli lehmiä lampaita, kanoja ja kaloja järvessä. Sekä marjoja että sieniä säilöttiin talven varalle. Koneita ei ollut, kaikki tehtiin käsillä. Se oli kovaa työtä, jokainen perheenjäsen joutui osallistumaan työhön omalla panoksellaan, voimiensa mukaan. Sodasta palannut, orpona kasvanut isä, oli muuttunut kovaksi luonteeltaan. Niinpä lapsetkin joutuivat uskomattomiin työtehtäviin. Isän sana oli laki, mitä hän sanoi, se oli tehtävä vastaan panematta. Niinpä kesäkuun alkupäivinä töihin lähtiessään sanoi minulle: Sinä käyt tänään hakemassa porsaan Rutkolasta. Olen sopinut sen asian sillä tavalla. Iältäni olin vajaa yksitoista vuotta. Porsas otettiin joka kesä kasvamaan. Talveksi siitä saatiin vahvempaa ruokaa. Se oli tarpeen miesten ollessa mottimetsässä. Tämän tarinan pääosaa esittää Nökö-possu, joksi nimesin sen yhteisellä seikkailulla. Rutkolaan oli matkaa noin viisi kilometriä. Äiti antoi harvan viholaissäkin, jossa kantaisin Nökön kotimatkalla. Tyhjän säkin kanssa matka meni hyvin. Välillä juoksinkin. Tultuani porsastaloon, seisoin arkana ovensuussa. Sitten tuli emäntä päivittelemään: Kuinka sinä jaksat kantaa sen possun, kun on tuota matkaakin sen verran paljon? Vastasin jaksavani, koska isä sanoi niin. Niinpä porsas pantiin säkkiin, ja säkinsuu kiinni. Aluksi tuntui, että kyllä minä selviän tästä tehtävästä hyvin. Mutta sitten säkki alkoi tuntua aina vaan painavammalta, ja porsasrukka vinkui ja rymysi säkissä. Täytyi levätä vähän matkan päästä kun en selässä jaksanut kantaa, vedin säkkiä perässäni. Matka jatkui hitaasti. Matka jatkui, vuoroin säkki oli selässä, vuoroin sylissä sekä välillä perässä vetäen. Sitten taas istuttiin tien viereen lepäämään. Turjamaan sika ylittämässä siltaa. Ei kai vain käynyt myllyssä jauhojen syönnissä? Matkan ollessa noin puolessa välissä, ei säkistä pitkään aikaan kuulunut rotestiääniä. Säikähdin kamalasti: Nyt varmaan possu on kuollut, enkä uskalla mennä kotiin ilman porsasta. Tarkistaakseni asian avasin säkin suun. Silloin, kaiken kärsimyksensä jälkeen, possuni ponkaisi säkistä ulos ja juoksi metsään. Minä itkien perässä. Oli risuja ja monenlaisia esteitä, jotka repivät paljaat jalkani verinaarmuille, mutta periksi ei ollut vara antaa. Nökö löysi aina helpomman kohdan juosta minua pakoon. Olin jo lopen uupunut, mutta onneksi possulle kävi samoin. Sain possun kiinni! Siihen aikaan pikkutytötkin käyttivät esiliinoja. Kääri uupuneen Nökön esiliinaani ja rämmimme kylätielle. Säkki oli jäänyt kauas taaksemme. Ei ollut vaihtoehtoja, oli lähdettävä sitä etsimään. Säkki löytyi ja matkakumppani joutui taas säkkiin. Säkin suun solmin niin moneen solmuun, että puukolla piti naru kotona katkaista. Väsyneet mutta onnelliset matkakumppanit olivat vihdoin kotona. Äiti oli laittanut tuvan ovensuunurkkaan ison vakan tulokkaalle. Sinne nostin Nökön pehmeitten pahnojen päälle. Itse Kuvan omistaa Irene Turjamaa rupesin vakan viereen räsymatolle maata, seuraamaan possun vointia moisesta rytäkästä selvittyään. Kevätkesän aurinko paistoi ikkunasta lämmittäen särkeviä jalkojani. Siihen nukahdin pian. Samoin kävi Nököllekin. Heräsin äidin ääneen, kun hän tuli ulkotöistä tupaan. Siinähän te vihdoin olette. Ehdin jo huolestua Äiti puheli. Äiti sytytti tulen lieteen ja lämmitti Nökölle maitoa. Samoin hän lämmitti vettä ja pesi minun jalkani ja kuivasi ne. Lopuksi äiti voiteli raapiutuneet jalkani Hyvä -salvalla. Salva oli ihmelääke kaikkiin kolhuihin, mitä saimme juostessamme paljain jaloin. Sillä voideltiin, kun varvas sattui kiveen tai ongenkoukku korvanlehteen onkireissulla. Muutaman päivän jälkeen sellaiset pintanaarmut paranivat, mutta tämä porsaanhakumatka ei ole koskaan unohtunut. Kiitollisena muistelen lastenlääkäri Arvo Ylpön kehittämää Hyvä -salvaa. Sen ansiosta monelta haavatulehdukselta vältyttiin. Ylppö oli pieni suuri mies. Leena Minkkinen M illonkaa en ollunna niih hyvvee immeisem parraa ystävän kohtelijjoo aekasemmih huomanna, kum meijjän Taena. Taena tulj osin raehnaser Ritun kans Kangasalta Espooseer Rinnekoem maesemiis syksyllä Vähitellen tuon ystävän nivelkivut yhä pahenivat. Yölläkääs se ei ennee unta suanna. Olohuoneem pöyvvän alla se ruokakelloo, vajjaam metrim pitusjta tiekarhun terree pöyvväj jalakoo vasten tuskissaah hiljoo soettelj. Murheellisen tuumoomisej jäläkeen se pitj tuonilimaesiis suatella. Parj vuotta kahestaav vuam mualimata kulettiin, kateltii. Rituva muistellessaan Taena usseinniiv vesijä valuttelj. Aattelin, että pittää minu uuteem Mustiin suostuva. Taena oes jo yhen käötetyn koeran ottanna mut ihteenj jonniiv verran tuntien tuumasin, että pennusta meijjän nyt alottoop pittää. Em minä täöskasvuseen kiintyvä voe. Viimesijä työviikkojanj Espoom Pisan kartanossa, asukaspuistossa puuhatessanj, touko-kesäkuussa 2010 huomasil lähellä liikuskelevam miehen kera mustan Turresa. Sillä mielim miestä huastattammaam mänin. Kerto tuon suomenlapinkoerav varsim mukavan olovan. Suomenlapinkoeraam minä jo vuntieruissanj muutenniip piätynnä olin. Pariv viikov vierähettyvä tulj mieheltä tekstiviestinä kasvattajan numerot ja nimj. Kohtsillään Sysmään soetin ja kysäsin oesko poekapentuva tiijjossa, kun ensim myö urospuolista aateltii. Sano syyskuussa syntyvän. Tein alustavav varraoksenj. Kaesan iänj kun kuullosti jotenniij juopon iäneltä, rupesin eppäelemmääm, minkähällaenem pentutehtaelija siellä oeskaa. Siks kahtelin netistä kymmenkunta muuta kasvattajjoo. Loppukesällä en tuota muistilappuva ennee löytännäkkää. Tällä välim myö olj sukupuoljeroestakkiil lissee seleville suatu. Aateltiin sitte tyttöpentu ottookkii. Uapo-nimj meillä jo kevväällä valamiina olj. Sittempä tuljliim meillen noppee elommuutos. Taena toevotettiin tervetulleeks takasi entiseen työpaekkaasa Kangasalle, kehitysvammasija valamentammaa. Ja minä piätin heittäötyvä vappaaks kansalaeseks myö kuskattiin nyssäkät kerrostalon kolomantee. Viikom, parim piästä soetin kuitenniis sille Kaesalle ja kysäsin josko sillä viel tyttöpentu vappaan oes. Ja sillähä olj. Lupasin tulla marraskuu alussa hakemaa. Kaheksoo sattoo sano pennusta pyytäväsä. Hirmuneh hinta! Tässä meijjän Uapo toeveikkaana ootteloo, josko oes mahollista viel toenenniik kupillinel liuksialan ylen hyvvee juustomaetoo lipitellä.. Hauska hauveli, UAPO VEITIKKA Kohti keskisempöö Suomee myö sittem Puntolla tovi huristeltii. Taena siinä vierellä sano, ettei ollenkaa oov varmoo tullaanko takasi kolomestaav vae kahestaa. Kolomestaaj jos se meijjät kelepuuttaa. Sysmän syrjäkylältä löyty vähär rähjäsennäkönen koerahuusholli, missä olj tarhattuna kolomensorttisija suven sukulaesija. Ja pihalla vappaena vilistelj kolome pientä mustoo pullukkoo, kun karhum pentuva. Kaesa nosti yhen Taenan syljlii. Het se siitä poes pyristelj. Jäläkeempäen Taena sano sitte ottaneesa kaekkein kurasimmav veitikan syljliisä. Se jäe siihen! Ei pyristellym minnekkää. Mäntiin sisälle kuuntelemmaan Kaesan erittäe asiantuntevia tarinoeta koeruuksista, ruuvvista sum muista tähellisistä asijoesta. Koko aejjam pentu kaekessa raohassa Taenan sylijä lämmitti. Ja kun Taena sitten kae kaoppakirjoo allekirjottammaam mänj ja anto pennum minun syljlii, nii ei se siitäkääp poes pyytännä. Vaekutti siltä, että myö taejjetaanniik kohta kolomestaan kotosalle körötellä. Varalta myö olj otettu mukkaa iso pyihelliina, mikä pantiin kaopanteon aejjaks tuvassa olovaam pentukarsinaan tuttuja tuoksuja kerräelemmää, matkaevvääks ja jonniiv verran turvalliseks unjpaekaks uuteen kotjtii. Vesanto

20 Kyllä se tulomatkalla hiukal levotonj olj. Aateltiij jotta jospa sillä pisuhätä oes. Niimpä sittem molemmat tytöt pusikossa poekkesivat, ja pikku kierroksella saman tein. Het ekana iltana uuvvessa koessaan se terävillä hampaellaan kerralla purasj poekki koristeena olovan vanhan valintakiekollisen telehvoonij johon. Suattopa hyvinniih hyväkii olla, että het purasj. Niimpä myö suojattiin kaekki näkösällä olleet johot. Eikä mittääj ooj johtovahinkoja ennee millonkaas sattunna. Eikä sitä semmoset oos sej jäläkeen kiinnostannakaa. Taenoo se terävillä pikku naskaleillaa alussa pureksi. Välillä käet verille. Minä jo kerkesin huolestuva ja sanoen Taenalle, että joko se pittää piikille viijjä. EI VIIJJÄ PIIKILLE!, Taena issoo iäneer riäkäsj. Hyvä olj, ettei viety. Nii on siitä mukava ja monin tavoev veikee veitikka sukkeotunna. Taenan ylen hyvässä hoejjossa ja hauvvelin sielunelämöökii ilimeisen ymmärtävässä valamennuksessa. Myönteisellä laella poekamaenennii se on, etten välillä sen tytön olovam muistakkaa. Varsinniip pentuvaehee aekana Taena sen kans leikki ja pelleil. Tok vieläkii. Anto sille älytehtävijä. Piilotti nameja, nappuloeta mattoe alle, kenkiis sissää, pussukoehiv, vetoketjullissiin kukkaroehi ynnä muuvvalle. Nokkelasti se usseimmiten konstit keksi, kehittelj. Jostaen nurkasta kohta rouskek kuulu. Lattialla nuo molemmat kakarat usseih hupasest peräkkäiv vipelsvät. Eikä olleskaa ihme oo, että nii on niillä hyvät välit ielleennii. Hyvät ov välit kaekilla meillä kolomella. Monesti tarjoeloo Taena Uapolle evväetä ja herkkuja kur ruhtinaalle. Pikkulaotasella lattialla makkoovan Uapon noka ettee. Olokeepa hyvä! Monta on sille lempnimmee kertynnä: Papu, Papuliini, Papsu, Papsukka, Puapo, Puppulaenen, Aapo puppula, Pupsukka, Pippula, Pipsu, Pipsukka, Hönttöpönttö kun se niih hassu ja huvittava, perätiv veitikkamaene ussei on ja monta muuta, vähintäät tilapäestä, lämmintä nimitystä. Jos Taenan sitä joskus harvon toruvat tarvii, niin sillon se on issoo iänee AAPO! Minä sanon sitä Uapoveitikaks, Uapohauvveliks, Uapoveitikka hauska hauvveliks, meijjäm mustaks makkaraks, mustalaeseks, iii soks pötkyläks, Uapo kupsiaeseks, Uapo hauska hauvveliks, Uapo lumpsukaeseks, kun se rantavesissä mielellääm mahhoosa myöten tassut molskahellem männä lumpsuttelloo, samettikorvaks, Uapo hipsukaeseks, kun se niis sulavast, kuh hiljoo liitäer rappuset kolomanteen kerrokseeh hipsuttelloo. Sillä on kova tarve pitteep porukka koossa. Sillä tarpeella myö sitä joskus kuntoelumielessäkkiij juoksutettaa: Taena jiä vaekka mehtäpolulle sen kans seisomaa. Minä kävelen saam metrim piähä. Koko aejjan se Taenoo riuhtoo, ulisoo ja pyrkii minum perrää. Sitten kum minä näötän Taenallev vappaotusmerkin, nii Uapo lähtöö tuulispiänä minuva kohti pinkomaam minkä käpälistä suinniiv vaohtija irtoo. Sitten kun se om minuv vieressä, sanon sille: Menem mammal luo!, se lähtöö aeka vaohilla takasit Taenal luon nelistämmää. Mamma-sanan se aena hyvin tunnistaa. Piätä kohottaa, virkeeks valapastuu, silimät suurenoo ja kirkastuu ja somat pienet samettikorvasap pystyyn nostaa. Veissä se tykkee lumpsutella, kahlaellam mahhoosam myöte ojampohjija ja purovarsija, järverrantoja. Jo pentuna se vappaana niity ojissa lumpsuttelj. Korkeeh heinikol latvat ojan kahem puolev vual laenehti. Muuta ei siitä näkynnä. Lumpsutus vuan kuulu, kun se siellä jossaen tutkimuksijjaan tekj. Ja venneessä se tykkee tienoeta katella. Kuv vua ilima-aekojaas suariin souvvellaan taek katiskalla pistäövvyttää. Se näöttää naottivan vesillä olosta ja venneessä matkustamisesta. Vähäv välijä se siellä puolelta toeselle paekkoo vaehtaa ja maesemija, vesjlintujakkiik kahteloo. Minä sanonniis sitä ain välil meijjäm merikoeraks. Joskus muslimi- tae juutalaeskoerakskiik, kun se ei syö sijajjaohelihhoo. Ja mämmikoeraks. Uapo syö mämmijä kerman kans ja ilimannii. Ihan niinkun Taena ja minäkii. Myö naotitaam mämmijä, tuota tuhatvuotista, funktionaalista ruisperinnehherkkuva ympärj vuen. S-kaopam pakkasesta on sitä tiällä aena löytynnä. Oom minä niilles siitä monet kiitoslaput kirjottanna. Paetsi nyt , olj uupelo tullunna. Huommenna torut ruapustan. Mämmikermana parraaks oom maestanna Valijov vanillakastikkeen. Suurest suositan! Jo alle vuen ikäsenä Uapo rupes Paunun onnikat tunnistammaa. Jäe pysäkille tulovata linjurija oottamaa, jotta josko sen kyyvvistä k mikko tulis. Ja kohtsillään sitä iloessaan silittäsj, taputtelis, takajalat kahesti ilimaan nostasj ja vastaan tulosta muutenniik kivast kiittelisj. Oespahan kiintosa tietee mitä se äsjkönniit tarkotti, kun se ison, jo vanhan, repaleisen sienem piälle lirut laskettelj. Samal viisii se ov välil hevompaskookiik kastellunna. Jänistem perrää Uapo niim mieluust lähtisj. Parj kertoo se on Taenalta riistallel livahtanna. Tähä asti oj jänikset noppeempia olleet. Mut liekkö tärkeintä Uapollekkiir reilu ja jalo kisa, kilipajuoksu kunnon kirittäjän kanssa ja kannoella. Vajjaav vue ikäsenä, kun sen kans metär reonassa vappaena kuleksittii, se pellolla jussin huomasj. Sillon sitä vietii. Remmi perässä lentäen. Näkymättömii. Mehtämutkan takkoo vuan kimakka haokku kuulu. Kohta sieltä jänisjussi suoraam minuva kohti pyyhäls, Uapo perässää. Niis oes se mulle eläväm paestin tarjonna. Toella reipas ja toemelijas veitikka pienestä pittäen. Varsinniiv vuen vanhaks asti Uapolla olj ulukosalla tapana vähäv välijä paekolleem pysähtyvä. Talavella mieluust korkeel lumkasam piälle. Kahtelemmaaj ja kuuntelemmaa. Siinä se suatto kymmenenniim minnuuttija aloellaam meditoejja. Se ikkäänku im ihteesä itellee ennestää uusija, outoja iänijä ja näkymijä, vaekutelmija. Että näenkö tiällä muam piällä näköjää elellää. Nyt kun se jo ympäristösä hallihtoo, ei sille ussein nii ihmeitä ennee kohalle osu, että niitä pitkkääm pohtija tarviis. Ja emännäv vaohtiinniis se jo varmaan tottunna on. Että melekei on aena yhtä piätä käveltävä. No tokkiisat Taenakiis sen nuuskiat, tutkias sallii ja mutkitella, nakilla poeketa, pisulla pistäötyvä. Tarkotuksella myö on sivvuutettu lähes kaekellaenen komentelu, käskyttämine, ns opettamine. On haluttu kunnijoettoos sen ommoo, vaestovvarraestakkii kasvuva, kehittymistä ja käöttäötymistä. Tuloksena erinommaenem meijjäm paras ystävä! Ystävällinen se om muillekkii, niin kaks kun neljjalakasillekkii. Pentukuukaosina yks ystävälline, iso vaalee labradorinnoutaja, Taika sen sovussa reippaastip paenimaa opetti. Kenneli emäntä sillel lähtiissä pienen kissam pannan kaolaal laetto. Mut kohta myö pysyvästiv valjaesiin siirryttii. Ja kukapa nyt immeinenkääk kurkusta kuristamisesta tykkeis! Ja valjaskoerahav vetämisestä tykkee. Taena kun talavella harvakseltaal lumkenkäelöö, niiv välillä Uapo sitä rinteitä ylös innolla kiskoo. Ussein se oh hyvil leikkisä vaekka samalla aena varovaene. Vahinkoja, vammoja ei oos sattunna. Kerran se rantalaeturilta matalaav vetteem pikkasel lipsaht. Liekkö tahallaam puottaotunna. Taena kun työmualtaan kottiij ja ovest sissään tulloo, nii Uapo ain käsineet käest kiskoo, kaolaliinan kaolasta ja lippalakim, myssyn taep paskerim piästä. Ja korkeelles sitä poemimaam ponkasoo, jos ei emäntä kunnolla kumarru. Sukattiis se välillä Taenalta jaloesta kiskoo. Nätisti. Taejjolla. Ei oor reikijä repinnä. Eikä varpaeta pureksinna. Välil myö männää Uapon kans vastaan kun Taena työmualtaam pyörällääm polokoo. Kum minä Taenan saam metrim piässä niän, nii Uapon irtip piästän ja sanon: Mänem mammal luo! Het lähtöö se vikkelääm pinkomaa. Ja viereem piästyvään Taenam piähineen taek kaolaliinan nappajaa ja lähtöö sitä ikkään kur riemussaaj ja ylypeenä viijjem metrim piähäm metär reonaan kujjeissaan kulettammaa. Eikä sitä het mielellääm poes antasj. Ei oes antavinnaa. Siinäkiis se ikkäänku otteluuh huastaa. Empä oes voenna parj vuotta sitte ies kuvitella, minkälaenes silimäj ja korvannii ilo voep koeraks haokuttu eläväene olla. Hellyyvven kohe ja yllytin, innoetim monellaesii oevalluksiinnii. Muatem männessäkkiis sille usseih hyvvee yötä sanomaam mään. Myötäsukkaam piätä silittelen. Sen samettipintasija, pienijä, mustija korvija hellästil lerputtelen. Mukava kaverj se om, metänniik keskel. Sem puuhia, terhakoeta, sitkeitä kaevuhommija, tutkimuksija on kiintosa seorata. Sammalia ja multoo se kuonollaan tonkii kum porsas kärsällää ja käöttää porisevvoo kirsuvaan paeneilimaporakonneena. Ja selevähäs se, että sen kans tulloo tuota ylen tärkeetä kävelyväkkiih harrastettuva. Joskus sen kans Vesjärver rantaan katiskallek kilometrim pyöräelen, nyt limevvärisellä, uuvvella, 26-tuumasella isojopolla, mihi ol laetettu kelevolliner roskislöytöohjaen ja Sturmey archerin takajarrullinen, polintoeminen 2-vaehennapa. Uapo iha irrallaav välillä, perässäär remmi. Pitkät pätkät se nätisti eellä taes sivulla männät teputtaa, välillä laokaks pistää, välillä minuva nahkaremmillä vaohilla vettää, ettei ollenkaap poleksija tarvii. Jarrutellav vuav, varsinniij jos sivullisija kohille ossuu. Aeka pitkässä remmissä, narussa ja välil vappaanakkii myö sitä pennust lähtiin kuleteltii, kuleksija annettii. Varsiv vällein se rupesj tykkeemään tassutella, lumpsutella pitkiv vetisiä, lorisevija ojam pohjia. Alust pittäen Taena sille ylellisem makkuupaekan, kolomekiil laetto mut vähä aekoo se kerrallaan niissä viihtyy. Välillä Taenan yösijalla mamman tuoksuja nuuhkiem päevälläkkiin nukkuu ja puuskuttaa, iäneennii uneksii. Se vaelteloo ja vaehteloo. Parvekkeella joskus pitkäänniip pötköttellöö. Lämmöh hukav välttämiseks teim parvekeovelle rinnakkaesovev vanerista ja siihem pienen, Uapom mäntävän aokon. Siitä se ommaa yksijöösä välil vettäötyy, ussei yökskii. Äsken tein sille avoparvekkeelle nuapuriv vanhasta laverir rimapohjast pikku laverin, 11x62x80 senttijä. Eipähä ennee piäse paekallistuluvat Uapoo yllättämmää. Pehmusteena on Taenan kuusin kerroen taeteltu vaaleempunanem peitto. Kelepoo nyt sillä unoset veellä, luonnoj ja immeistennii iänijä kuunnella, petäjäl latvoja, taevasta katella. Lienöö Taenav valamennus senniih hyväj ja varsinniin näen kerrostaloelämässä hyövyllisen tuottanna, ettei Uapo juur ollenkaah haoku. Muuten se somast välil iäntää, kujertaa, visertää ikkään kun se puhuva yrittäsj, taev vual lyhyest kerrah haokahtaa, kun toellista asijoo on. Jos vaekka om pallo lipasto allep pujahtanna. Pienenä pentuna se ussei, etenniin nostettaes, kannettaes somast röhkäsj ko piem porsas. Ja jo pentuna, kun se parvekkeella uinaelj ja minä välillä veon taek kylymän takija oven kiinnip pistin, niin kun se sitten sisälle halus, niin se vuan kerran teräväst haokahti: HAU! Sillom minä sille oven aokasin. Ja vaekken het aokassunnakaa, siellä se hättäelemäti, raohassa, iäneti oottelj, että kaepa sieltä kohta kuitenniij joku tulloo, yks sana riittää. Kerran siel kolomannessa kerroksessa sille juustokimpaleen annonj ja luulin sen syövyks tulleen. No kohta myö lähettiil lähimmäm muantien taakse pisukierrokselle. Uapolla olj asijata puisen sähkötolopan tyvelle. En sillon kahtonna mitä se siellä tek. Vast myöhemmim mieleen tulj, että jottaen se siellä kaevelj taet tassullaam peittelj. Seoroovana päevänä mäntiim porukalla kahtomaa. Siellä se juustomöykky huavan lehttii alla viel piilossa olj, mut muurahaeset olj jo sev vallanna, omaksee ottanna. Olohuonee ikkuna eissä Uapolla on halakasijaltaas 75-senttine, kampasimpukammallinem, muovinel leluvarasto. Sieltä se käöp tarvitessaa erjlaesija kapineita hakemassa, omija tae yhteisleikkejä varte. Samallaenes simpukka keittijö ikkuna eissä toemii tarpeen tullen, harvakseltaam pisuaarina ja viel harvemmin nakkilaatikkona. Millonkaa ei meijjän tarvii Uapon takija varrae eikä väkisin nousta. Eikä millonkaat tarvii Uapon siitä sisällä yhtikäs hermostuva, kun oma on huussi aen valamiina. Tuommone astija pitäsj joka koeralla kotonaa olla!!! Hyvi ussei Uapo ulukosalla harrastaa selällääm piehtaroemista. Nurmikolla, soratiellä, asfaltillakii. Rinteissä väljliin se lähes kuperkeikkojakkiih heittää. Monest se sittev viel jiä tassut taevasta kohti kellottammaa. Joskus männyn käpy suussaa. Kitalaessaan sitä siellä pyörittelemmääj ja pikkusem pureksimmaa. Kevväällä hain historiallisesta Liuksialan kartanosta Möörmannim Markulta ja Tertulta juusto- eli ternimaetoo muutamal litran. Taena anto sitä Uapollep pienen kupillisen. Kohtsillään se kupposen tyhjäks lipitti, laejjattiiv viel puhtaeks nuolj. Ja niih hellyttävän nätist Taenoo kahtoot tillitti, että nii olj hyvvee, saesko viel Vesanto

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot