Oikaisuvaatimus tuulivoimalan rakennuslupaa koskevassa asiassa, Märynummen 4. voimala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oikaisuvaatimus tuulivoimalan rakennuslupaa koskevassa asiassa, Märynummen 4. voimala"

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Oikaisuvaatimus tuulivoimalan rakennuslupaa koskevassa asiassa, Märynummen 4. voimala 885/ /2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan päällikkö Esa Nieminen, puh. (02) Lupainsinööri myönsi Saarelan Energia Oy:lle rakennusluvan 5 MW:n tuulivoimalan rakentamiseen tilalla sijaitsevalle määräalalle. Tuulivoimalan roottorin halkaisija on 128 metriä ja napakorkeus noin 205 metriä. Kuulemisvaiheessa useat naapurit esittivät muistutuksia vastustaen hanketta. Rakennuslupa Rakennusluvassa on päätöksen perusteita käsitelty seuraavasti: "Hakija oli osaltaan suorittanut lähinaapurien kuulemista. Seuraavilla kuulluilla kiinteistöillä ei ollut huomautettavaa hankkeen johdosta: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , Kiinteistön omistaja on ilmoittanut, ettei vastusta hanketta, vaikka tuulivoimala sijaitsee lähimmillään n. 500 m:n päässä kiinteistöllä sijaitsevasta vapaa-ajan asunnosta. Melumallinnuksen mukaan kiinteistö sijaitsee db:n vyöhykkeellä, jolloin ulkomelutason yöohjearvot ylittyvät. Rajanaapuri, kiinteistön omistaja on antanut suostumuksensa siihen, että tuulivoimaloiden siivet voivat käydä ilmatilassa naapurikiinteistön puolella. Suunnittelutarveratkaisun valmistelun yhteydessä sovittiin hakijan kanssa, että varsinainen kuuleminen tehdään kaupungin toimesta kirjeitse kuulemalla sekä paikan päällä järjestetyllä katselmuksella. Hanketta varten tehtiin myös oma internet-sivu. Kirjeet lähettiin kaikille niille maanomistajille, joilla on maata yhden kilometrin säteellä tuulivoimalasta.

2 Katselmus- ja kuulemistilaisuus järjestettiin Tilaisuudessa oli läsnä hakijan, hankekehittäjän ja kaupungin edustajien lisäksi kuusi lähialueen maaomistajaa. Tilaisuudessa käytiin tuulivoimalan rakennuspaikalla ja selostettiin hakemuksen sisältöä. Kiinteistön omistaja on huomauttanut hankkeesta, koska naapurin kiinteistö sijaitsee alle kahden kilometrin etäisyydellä alueesta, jolle haetaan lupaa neljännelle tuulivoimalalle. Naapuri toteaa huomautuksessaan, että sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan suojaetäisyyden pitäisi olla kaksi kilometriä. Viljakkaantien asukkaista ja loma-asukkaista 7 kiinteistöä on myös jättänyt muistutuksen em. syystä. Heidän asuntonsa ja loma-asuntonsa sijaitsevat alle kahden kilometrin etäisyydellä alueesta, jolle haetaan lupaa neljännelle tuulivoimalalle. He toteavat, että sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan suojaetäisyyden pitäisi olla kaksi kilometriä. Kiinteistön omistaja on huomauttanut, että ympäristönsuojelulain 527/2014 pykälän 5 mukaan ei ole mitään perusteltua syytä hyväksyä kyseessä olevaa rakennuslupaa. NWE Sales Oy on antanut vastineen kiinteistön omistajan sekä Viljakkaantien asukkaiden ja loma-asukkaiden huomautukseen. Hakija katsoo selvitysten osoittavan, että hankkeen rakentaminen alueelle, jossa on entuudestaan kolme voimalaa, ei riko edellä mainittuja Maankäyttö- ja rakennuslain momentin mukaisia seikkoja. Hakija toteaa myös, että sosiaali- ja terveysministeriö on ottanut tuulivoimarakentamisen maakuntakaavalausunnoissa kantaa myös tuulivoimaloiden ja asutuksen välillä oleviin puskurivyöhykkeisiin. Ministeriö on esittänyt, että etäisyyden tulisi olla noin 10 kertaa voimalan napakorkeus. Maakuntakaavojen laatimisen yhteydessä ministeriö esitti puskurivyöhykkeeksi 2 km. Kuten STM toteaa, on yleiseen keskusteluun jäänyt 2 km puskurivyöhyke ehdottomana minimietäisyytenä, mutta sitä ei ole heidän lausunnoilla kuitenkaan tarkoitettu. Hakija noudattaa Ympäristöministeriön 2014 laatimia Tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvoja päivä- ja yöajalle. Meluselvitys osoittaa sen, että neljäs voimala ei lisää melua jo olemassa olevien voimaloiden alueelle. Melu- ja välkevaikutuskarttojen kiinteistötiedot saadaan Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisteristä. Aiemmasta melumallinnuksesta oli jäänyt pois kiinteistön loma-asunto. Uudessa melumallinnuksessa kyseinen loma-asunto on huomioitu. Finavia Oyj puoltaa rakennusluvan myöntämistä ehdolla, että luvan kohteelle on voimassa lentoestelupa.

3 Puolustusvoimat ei vastusta suunnitelman mukaisen tuulivoimalan rakentamista. Varsinais-Suomen maakuntamuseolla ei ole huomautettavaa hankkeen johdosta. Salon ympäristöterveydenhuolto muistuttaa, että tuulivoimalan toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai sen mahdollisuutta lähialueen asukkaille (melu). STM:n asetuksen 545/2015 mukaiset melun toimenpiderajat eivät saa ylittyä lähimmissä mahdollisesti häiriintyvissä kohteissa. Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ei näe luonnonsuojelullista estettä tuulivoimalan rakentamiselle. Salon ympäristönsuojelu toteaa lausuntonaan: Mallinnusten lisäksi vaatimusten mukaiset melu- ja välkemittaukset on suoritettava lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, joissa mallinnuksen mukaan on ylityksiä. Jos mittausten perusteella todetaan ohjearvojen ylityksiä, on tarvittaviin toimenpiteisiin ryhdyttävä haittojen vähentämiseksi. Runsaiden lepakkohavaintojen perusteella, ympäristönsuojelu kehottaa pyytämään lausunnon Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat vastuualueelta/luonnonsuojelu. Rakennusvalvonnan vastineena esitettyihin muistutuksiin ja lausuntoihin voidaan todeta, että kiinteistön omistaja on ilmoittanut, ettei vastusta hanketta. Melumallinnuksen mukaan kiinteistö sijaitsee db:n vyöhykkeellä, jolloin ulkomelutason yöohjearvot ylittyvät. Kiinteistön omistaja on tehnyt sopimuksen hankkeeseen ryhtyvän kanssa. Kaupunkisuunnittelulautakunta on antanut myönteisen suunnittelutarveratkaisun asiassa. Lautakunnan käsittelystä ilmenee, että muuttolintujen ja lepakoiden osalta tuulivoimaloiden vaikutuksia on käsitelty erillisessä luontoselvityksessä. Selvityksen mukaan esille ei ole tullut seikkoja, joilla olisi vaikutuksia nyt suunnitellun voimalan rakentamiseen. Tämän vuoksi rakennuslupavaiheessa ei ole katsottu tarpeelliseksi hankkia lisää selvitystä hankkeen vaikutuksista lepakkoihin. Hakija on toimittanut sekä suunnittelutarveharkinnan että rakennuslupakäsittelyn yhteydessä melu- ja välkeselvitykset. Suunnittelutarveratkaisusta on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee mallinnusten oikeellisuutta. Valittajat olivat kyseenalaistaneet hakijan mallinnukset. Lausunnossa päädytään siihen, että suunnittelutarveratkaisu on voitu tehdä myönteisenä ja perustaa ratkaisu hakijan esittämiin mallinnuksiin. Yhteenvetona rakennuslupakäsittelyssä on todettavissa seuraavaa: -suunnittelutarveratkaisu mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen. Rakennuslupaharkinta on oikeusharkintaa, jossa tarkoituksenmukaisuusperusteita ei voida huomioida

4 -jos Märyn alueen neljännen voimalan melu- tai välkevaikutukset vastoin mallinnuksia aiheuttaisivat kohtuutonta haittaa, voidaan siihen puuttua ympäristönsuojelulain keinoin -lupa myönnetään ehdolla, että rakentaminen voidaan alkaa, kun suunnittelutarveratkaisu on saanut lainvoiman" Oikaisuvaatimukset Päätöksestä ovat valittaneet Lasse Heino, joka samalla edustaa 13 muuta oikaisuvaatimuksen tekijää. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan rakennusluvan voimaantulon siirtämistä eteenpäin, kunnes oikeusprosessi on loppuun käsitelty. Tällä prosessilla muutoksenhakijat tarkoittanevat tuulivoimalaa koskevaa suunnittelutarveratkaisua, joka on Turun hallinto-oikeuden tutkittavana. Muutoksenhakijoiden mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on maankäyttö- ja rakennuslain 117 :n mukaisesti huolehdittava muun muassa siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan siten, että melualtistus ja ääniolosuhteet eivät vaaranna terveyttä, lepoa tai työn tekoa. Rakennus on myös rakennettava niin, että rakennuksessa tai naapurien piha-alueilla ei aiheudu vaaraa henkilön terveydelle, hyvinvoinnille tai viihtyisyydelle. Rakennusluvan perusteena on Numerola Oy:n melumallinnus. Sen ilmoitettua lähtömelutasoa ei ole voitu osoittaa oikeaksi. Sen sijaan muutoksenhakijoiden toimittama Dennis Siposen melumallinnus on oikea ja standardien mukaan tehty. Oikaisuvaatimuksessa melun on todettu aiheuttavan Märynummella asuvien eräiden henkilöiden osalta naapuruussuhdelain mukaista kohtuutonta haittaa. Jo rakennetut tuulivoimalat aiheuttavat häiritsevää melua sekä sisälle että piha-alueelle. Yksi muutoksenhakijoista on pitänyt kirjaa aiheutuneesta melusta ja sen seuraamuksista. Henkilöillä on ollut muun ohella päänsärkyä, migreeniä ja tinnitusta. Kohtuuton haitta siirtyy neljännen voimalan osalta Viljakkaan kylän asukkaiden kärsittäväksi. Rakennuslupaa myönnettäessä on mittarein osoitettava, etteivät meluarvot ylity. Rakennuslupaa myönnettäessä on tapahtunut menettelyvirheitä, koska päätöstä ei ole lähetetty kaikille muistutuksia tehneille. Oikaisuvaatimuksessa ihmetellään myös sitä, miksi rakennuslupa voidaan myöntää, vaikka suunnittelutarveratkaisusta on valitettu ja prosessi on yhä kesken. Viranhaltijalla ei tulisi olla oikeutta myöntää tuulivoimalan rakennuslupaa. Hakijan vastine

5 Hakijaa on kuultu oikaisuvaatimuksen johdosta. Lyhyessä vastineessa hakijan edustaja toteaa, että kohde on mallinnettu ympäristöministeriön uusimpien ohjeiden mukaisesti. Muutoksenhakijoiden puolesta suunnittelutarvehakemusasian yhteydessä toimitettu Dennis Siposen mallinnus ei sen sijaan noudata ympäristöministeriön ohjeita ja mm lähtömelutaso on korkeampi kuin valmistaja ilmoittaa. Rakennusluvan perusteista Salon kaupunkisuunnittelulautakunta on tehnyt myönteisen suunnittelutarveratkaisun tuulivoimalan rakentamiseksi tilalle Salon kaupungin Yttelän kylässä. Päätöksen mukaan voimaloiden vaara-alueesta (200 m) on varoitettava kyltein pääsyteiden varsilla. Kyseisessä suunnittelutarveratkaisussa on määritetty tuulivoimalan rakennuspaikka. Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole harkintavaltaa rakennuspaikan suhteen. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 89 :n mukaan rakennuslupa voidaan myöntää lainvoimaa vailla olevan poikkeamispäätöksen perusteella. Rakennusluvassa on tällöin määrättävä, ettei rakentamista saada aloittaa ennen kuin poikkeamispäätös on tullut lainvoimaiseksi. Samat säännökset soveltuvat suunnittelutarveratkaisuun. Kaupunkisuunnittelulautakunta on käsitellyt suunnittelutarveratkaisuprosessin yhteydessä melumallinnuksia seuraavasti: Melumallinnuksen arviointi Valittajien keskeinen valitusperuste on, että melumallinnuksia ei ole tehty oikein. Valituksen tueksi valittajat ovat tilanneet Akustiikka D. Siponen Ky:ltä uudet melumallinnukset perusteluineen. Siponen pyrkii osoittamaan, että * melumallinnuksessa ei ole käytetty tuulivoimalan valmistajan ilmoittamaa takuuarvoa vaan ns. äänitehotasoa ilman epävarmuuskorjausta. * melumallinnuksiin pitää liittää ns. epävarmuustekijä +2dB koskien lähtömelutasoa. * mallinnettuihin meluarvoihin tulee liittää 5 db:n sanktio johtuen melun merkityksellisestä sykinnästä ja kapeakaistaisuudesta. Salon kaupunkisuunnittelulautakunnalla ei ole mahdollisuutta ottaa kantaa siihen, vastaako Numerolan mallinnuksessa käyttämä 107,5 db:n lähtömelutaso turbiinille Gamesa G128 valmistajan takuuarvoa. Numerolan mukaan arvo perustuu valmistajalta saatuun seuraavaan tietoon: "We have measurements for the G128 available, but for the G132 we are not ready with the measurement campaign yet. We warrant the sound

6 power level according to the IEC standard for all our turbines even if we have not yet performed the measurements." Siponen ilmoittaa käyttäneensä omissa mallinnuksissaan takuuarvona 110,3 db. Kaupunki on saanut asiassa Numerolalta seuraavan selvityksen: Huomasimme, että Ramboll on käyttänyt joissakin melumallinnuksissa turbiinille G128 lähtömelutasoa 110,3 db(a). Rambollin raporttien perusteella taso on saatu lisäämällä 2 db ilmoitettuun melutasoon 108,3 db(a). Ilmeisesti Siposen lausunnossaan käyttämä arvo on saatu Rambollin selvityksistä. Myös meillä on Gamesalta saatu dokumentti, jossa melutasoksi ilmoitetaan 108,3 db(a), mutta tämä dokumentti on vanhentunutta tietoa vuodelta Viimeisin Gamesalta saamamme tieto on 107,5 db(a). Epävarmuustekijän liittämisen perusteluissa Siponen viittaa Ympäristöministeriön ohjeeseen Tuulivoimaloiden melun mallintaminen (2/2014), jonka johdanto-osassa on todettu: Melumallinnuksen epävarmuus sisällytetään laskennan lähtöarvoina käytettyyn tuulivoimaloiden melupäästön lukuarvoon. Siponen tulkitsee edellä olevan siten, että 95 %:n luottamusvälillä 2 db:n epävarmuustekijä tulisi lisätä valmistajan ilmoittamaan takuuarvoon. Kun Siponen tulkitsee takuuarvoksi 110,3 db, hän lisää siihen vielä epävarmuuskorjauksen (+2 db) toiseen kertaan, mikä tarkoittaa lukuarvoa 112,3 db mallinnuksen lähtötietona. Ministeriön ohjetta tulkitaan kuitenkin yleensä siten, että epävarmuustekijä on jo mukana valmistajan ilmoittamassa takuuarvossa. Tämä ilmenee mm. oppaan (2/2014) sivuilla 9 ja 13, joista esimerkkinä kohta sivulla 13: Melupäästön takuuarvoon sisällytetään koko laskennan epävarmuus. Myös valtioneuvoston asetuksessa 1107/2015 määritellään melupäästön takuuarvolla tarkoitettavan tuulivoiman laitteiston valmistajan ilmoittamaa saman tuulivoimalatyypin melupäästön hajonnasta johtuvan epävarmuuden huomioivaa varmuusarvoa. Edellä olevaan perustuen näyttää siltä, että valittajien käyttämä asiantuntija Siponen on mallinnustensa pohjaksi ottanut väärän lähtömeluarvon (110,3 db, Siponen sivu 7) ja lisännyt siihen vielä epävarmuustekijän +2 db. Kun Numerolan mukaan turbiinitoimittaja Gamesa ilmoittaa lähtömeluarvon 107,5 db olevan ns. takuuarvon, ei epävarmuustekijää tule lisätä mallinnuksen lähtömeluarvoon. Näin ollen kaupunkisuunnittelulautakunta katsoo, että hakijan toimittamat melumallinnukset (uusi voimala yksinään sekä kaikki neljä voimalaa suhteessa kolmeen jo toimivaan voimalaan) on laadittu ns. epävarmuustekijän osalta ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisesti. Mikäli mallinnuksessa käytetty lähtömeluarvo ei jostakin syystä vastaisi valmistajan takuuarvoa, saattaisi olla perusteltua liittää Siposen esittämä epävarmuuskorjaus lähtömeluarvoon. Lautakunta pitää kuitenkin

7 Numerolan mallinnuksia oikeina ja riittävinä kyseisessä tapauksessa eikä väitetyillä lähtöarvojen eroilla ole merkitystä päätelmien tasolla, sillä valittajien esittämä ja Siposen laatima melumallinnus 110,3 + 2 db lähtömelutasolla osoittaa, ettei käsittelyssä oleva neljäs voimala merkitse minkään asunnon tai loma-asunnon kohdalla edes näin laaditulla mallinnuksella 40 db:n ohjearvon ylittymistä (lukuun ottamatta hakijatahon kumppaneita). Lautakunnan näkemyksen mukaan Siposen mallinnuksessa epävarmuustekijä on otettu huomioon vähintäänkin kahdesti, ensin takuuarvossa ja sitten vielä erillisenä lisäyksenä, joten näin laadittuna mallinnus ei vastaa Ympäristöministeriön mallinnusohjetta. Siponen on tehnyt valittajien pyynnöstä myös mallinnuksen, jossa edellä kuvattujen lähtömeluarvojen korotuksen lisäksi mallinnukseen on lisätty vielä 5 db perustuen olettamukseen ja Viljasen havaintoihin, että alueella käytössä olevat voimalat saattaisivat tuottaa meluasetuksen tarkoittamaa impulssimaista ja kapeakaistaista melua. Siposen lausunnon mukaan kohdassa 4.2 Havaintoja esitetään, että ministeriön ohjeistuksen mukaan mahdollisesta merkityksellisestä sykinnästä johtuen pitäisi mallinnuksissa huomioida + 5dB:n häiritsevyyskorjaus (sanktio). Tällä ilmeisesti viitataan ministeriön oppaaseen vuodelta Sen jälkeen on kuitenkin annettu tarkennettu ohje mallinnusten suorittamisesta (2/2014), jossa todetaan asiaan liittyen sivulla 13: "Melun impulssimaisuuden ja merkityksellisen sykinnän (amplitudimodulaatio) vaikutukset sisältyvät lähtökohtaisesti valmistajan ilmoittamiin melupäästön takuuarvoihin eikä niiden tarkastelua tässä yhteydessä (huom. mallinnettaessa) edellytetä." Meluasetuksen (vnp 1107/2015) 5 :n mukaan mahdollisesta amplitudimodulaatiosta johtuva sanktio lisätään vain valvontamittauksissa. Ohjeen (2/2014) mukaan melun mahdollisesta kapeakaistaisuudesta johtuva sanktio voidaan huomioida laskennan lähtöarvoissa, mikäli tiedetään tuulivoimalan melupäästön sisältävän kapeakaistaisia/tonaalisia komponentteja ja voidaan arvioida näiden erityispiirteiden olevan kuulohavainnoin erotettavissa ja ohjeistuksen mukaisesti todennettavissa melulle altistuvalla alueella. Kapeakaistaisuutta ei kyseisen voimalatyypin kohdalla ole tunnistettu eikä näin ollen ole perusteltua lisätä sanktiota mallinnuksiin. Lyhytaikaisiin mittauksiin vedoten Siponen on yhteenvedossaan kuitenkin todennut, että ( näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että ) alueen tuulivoimaloiden melu sisältää myös kapeakaistaisia komponentteja. Raportin kohdassa hän kuitenkin toteaa, ettei Gamesan G128 voimalan melu ole kapeakaistaista. Asetuksen mukaan mahdollisesta impulssimaisuudesta tai kapeakaistaisuudesta johtuvaa +5 db:n sanktiota sovelletaan vain valvonnan yhteydessä saatuun mittaustulokseen, joten mallinnusohjeen ja asetuksen määräykset ovat samansuuntaiset ja yksiselitteiset. Sanktio voisi siis käytännössä tulla sovellettavaksi vain, jos valvontamittauksissa todetaan melun olevan luonteeltaan impulssimaista tai kapeakaistaista. (Jos näin saaduilla arvoilla tulisi asetuksen ohjearvojen ylityksiä altistuvassa kohteessa, voisi valvontaviranomainen antaa toimintaa

8 koskevia määräyksiä.) Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa edellä olevaan viitaten, että valittajien asiantuntijalausunnon perusteella ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että mallinnuksiin olisi tullut lisätä melun mahdollisesta kapeakaistaisuudesta tai merkityksellisestä sykinnästä johtuvaa sanktiota. Hakemukseen liittyvät melumallinnukset on tehty oikein ja muodostavat hyvän pohjan suunnittelutarveratkaisun tekemiselle. Menettelyä koskevat muutoksenhakijoiden väitteet Muutoksenhakijat toteavat, että asian yhteydessä olisi menetelty virheellisesti, kun päätökseen liittyneestä luettelosta on puuttunut henkilöitä, joille päätös on tullut toimittaa. Tähän voidaan todeta, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaan päätös tulee toimittaa niille, jotka ovat sitä muistutuksessaan tai muutoin pyytäneet. Rakennusluvan muutoksenhakuaika alkaa kulua päätöksen antamispäivästä, sitä päivää lukuunottamatta. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Päätöksen lähettämiseen liittyvä mahdollinen epäselvyys ei ole relevantti päätöksen laillisuuden kannalta. Oheisaineistona oikaisuvaatimus, selvitys muutoksenhakijoista ja heidän kiinteistöjensä etäisyydestä tuulivoimalaan sekä kartta. Rakennus- ja ympäristönvalvonnan päällikkö: Muutoksenhakijoiden vaatimus asian käsittelyn lykkäämisestä hylätään, koska lailliset edellytykset luvan myöntämiselle on esitetty. Rakennustyötä ei kuitenkaan saa aloittaa, ennenkuin suunnittelutarveratkaisu ja rakennuslupapäätös ovat lainvoimaisia. Rakennus- ja ympäristölautakunta hylkää muiltakin osin Lasse Heinon ja hänen myötäpuolensa oikaisuvaatimuksen. Rakennusluvan perusteena olevat melumallinnukset ovat tämän hetkisen tietämyksen perusteella asianmukaiset ja ne on laadittu ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisesti. Mallinnusten mukaan säädettyjä melurajoja ei ylitetä. Lupa täyttää muutoinkin maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset. Lupaan lisätään ehto, jonka mukaan voimalan vaara-alueesta (200 m) on varoitettava kyltein pääsyteiden varrella. Ennen voimalan käyttöönottoa on esitettävä hyväksyttävä turvallisuusselvitys, jossa huomioidaan jääkuormat, salamajohtavuus ja muut tekijät, joilla voi olla vaikutusta läheisyydessä liikkujiin ja naapurustoon. Sovellettuja oikeusohjeita: maankäyttö- ja rakennuslaki 116, 117, 117 d, 117 f, 136, maankäyttö- ja rakennusasetus 89, VNA 1107/2015. Päätös: Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.

Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta

Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 127 14.10.2015 54 20.04.2016 Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta 559/11.03.01.00/2015

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/ /2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/ /2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 45 13.09.2017 Melumittaukset Märynummen tuulivoimala-alueen naapurustossa 559/11.03.01.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 13.09.2017 45 Valmistelijat: rakennus- ja

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT

ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN MELUTASOT Tilaajat: Turku 8.10.2015 Lasse Heino, Matti Sjöberg, Tero Kannisto, Keijo Tång, 1(14) Kari Iltanen, Keijo Kuisma, Jussi Jokela c/o Peräläntie 59, 25260 Vaskio ASIANTUNTIJALAUSUNTO MELUMALLINNUS JA KÄYTÖNAJAN

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 49 Asianro 4728/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimukset / 297-32-193-4 / Puustilantie 10 / Tarkastusarkkitehdin rakennuslupapäätös 21.5.2018 393, D 18-416-R / kaksi

Lisätiedot

127 14.10.2015. Valitukset ja toimenpidevaatimukset Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta

127 14.10.2015. Valitukset ja toimenpidevaatimukset Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta Rakennus- ja ympäristölautakunta 127 14.10.2015 Valitukset ja toimenpidevaatimukset Märynummen tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta 559/11.03.01.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 14.10.2015 127

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä Tapaus Masku Varsinais-Suomen ELY-keskus, johtava lakimies Pauli Rajala 11.11.2016 Säännöstaustaa Maa-aineslaki ei koske rakentamisen yhteydessä irrotettujen

Lisätiedot

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

Meluraportti, Honkamäki

Meluraportti, Honkamäki Page 1 of 9 Honkamaki_CG140320- Rev1.3-meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Honkamäki Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev1.1 24.3.2014 Christian Granlund, Antti

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ SISÄLTÖ Tuulivoimalamelun synty ja ominaisuudet Tuulivoimalamelun mallinnuksen haasteet Olhavan tuulipuiston melumittaukset MELUN SYNTY JA OMINAISUUDET

Lisätiedot

Valittaminen rakennusluvista

Valittaminen rakennusluvista TV-KY 30.6.2016 Valittaminen rakennusluvista Jos rakennuslupapäätökset on tehnyt rakennustarkastaja tai muu viranhaltija yksin, kyseisistä päätöksistä ei ole valitusoikeutta, mutta maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 5 Asianro 8640/11.01.00/2014 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle / Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä, vireillepano,

Lisätiedot

Valitus suunnittelutarveratkaisusta. Salon kaupunkisuunnittelulautakunta

Valitus suunnittelutarveratkaisusta. Salon kaupunkisuunnittelulautakunta Turun hallinto -oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 21.12.2016 16/0271 /1 1 (7) Diaarinumero 01711/15/4112 Asia Valitus suunnittelutarveratkaisusta oti Valittajat Leila ja Reijo Lintula sekä 11 muuta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti

23/10.03.00/2013. YMP 26.06.2013 42 Asian valmistelija: rakennustarkastaja Timo Lahti Ympäristölautakunta 42 26.06.2013 Ympäristölautakunta 52 25.09.2013 Ympäristölautakunta 62 24.10.2013 Ympäristölautakunta 42 15.05.2014 Ympäristölautakunta 52 21.08.2014 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015

Lisätiedot

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Sivu 1/11 Saunamaa_CG140609-Rev4- meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev3 9.6.2014 Christian Granlund

Lisätiedot

Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp

Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp Rakennus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2016 Rakennusvalvonnan ilmoitusasioita Rakennus- ja ympäristölautakunta 26.01.2016 4 Rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi saatetaan seuraavat päätökset:

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio - Melumallinnus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ

TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) OSAYLEISKAAVA, YPÄJÄ TYRINSELÄN TUULIVOIMA- KAAVAEHDOTUKSEN VASTINEET 1 (6) YHTEENVETO JA VASTINEET KAAVAEHDOTUKSEN LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA Nähtävilläoloaika 16.9. 13.11.2015 Lausunnot L1 Lausunnon Varsinais- Suomen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.09.2016 Sivu 1 / 1 2101/2016 10.03.00 120 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennuslupa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2016-381, kiinteistö 49-42-120-13, Tillinmäentie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 53/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 53/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 53/2018 1 (5) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 31.7.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 445 Päätökset annetaan

Lisätiedot

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto

Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL Oulun kaupunki. TuuliWatti Oy: Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Oulun kaupunki Rakennusvalvonta PL 38 90015 Oulun kaupunki 1 : Haukiputaan Ketunmaankankaan tuulivoimapuisto Suunnittelutarveratkaisuhakemusten täydennys: Päivitetty melu- ja varjostusvaikutusten mallinnus

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

133 14.10.2015 160 09.12.2015

133 14.10.2015 160 09.12.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 133 14.10.2015 160 09.12.2015 Vastine Turun hallinto-oikeudelle rakennuslupaa koskevassa asiassa, lupa 2014-662, rakennuspaikka Ihantolantie

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Alastaro-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Alastaro Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti - Melumallinnus Samir Abboud

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 12 Ketunperä_Meluselvitys_yhtei svaikutukset-ykjr150528-8_rev3 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys - Yhteisvaikutukset Versio Päivämäärä Tekijät

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6 03/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 02.02.2017 1 (5) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 02.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Melumallinnus Erkki Heikkola Raportin otsikko ja kirjoittajat Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka - Melumallinnus Erkki Heikkola Numerola Oy Asiakas Ilmatar Luhanka Oy Tiivistelmä

Lisätiedot

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero Hakija Nimi Pappila Ari-Pekka Pulkkinen Minna Elisa Postitoimipaikka Lähiosoite 88900 KUHMO Lylykuja 2 Rakennuspaikka Kunta Kuhmo Kaupunginosa / kylä Korpisalmi RN:o 220:4 X-koordinaatti Y-koordinaatti

Lisätiedot

001 KAUPUNGINOSA Tilan nimi Kortteli 9903 Tontti Rakennustunnus Osoite Kirkkankankaantie 9

001 KAUPUNGINOSA Tilan nimi Kortteli 9903 Tontti Rakennustunnus Osoite Kirkkankankaantie 9 Sivu 1 Hakija Telia Finland Oyj Toivonen Jari PL 320 00051 Rakennuspaikka Kiinteistötunnus 020-001-9903-0000 Kaupunginosa/kylä 001 KAUPUNGINOSA Tilan nimi Kortteli 9903 Tontti 0000 Rakentamistoimenpide

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 2819/10.03.00/2013 123 Oikaisuvaatimus rakenneinsinöörin 23.5.2013 antamaan määräykseen, lupatunnus 2009-1833, kiinteistö 49-54-146-16, Degerbyntie 23, 02600 Espoo

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA

TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA TUULIVOIMARAKENTAMINEN TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - Missä vaiheessa ja miten terveydensuojelu voi vaikuttaa? Ylitarkastaja, Vesa Pekkola Tuulivoima, ympäristöystävällisyyden symboli vai lintusilppuri?

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta

Lisätiedot

Tuulivoimameluohjeistus. Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät

Tuulivoimameluohjeistus. Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät Tuulivoimameluohjeistus Ympäristöneuvos Ari Saarinen Lammin Päivät 4.10.2018 Miksi tuulivoimamelua rajoitetaan Melu voi johtaa terveyshaitan syntymiseen (WHO, COM, EEA) Sydän- ja verisuonitaudit, unihäiriöt,

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 73/ (13) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 73/2018 1 (13) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.10.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 11.10.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 592-594 Päätökset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 12.05.2016 Sivu 1 / 1 2063/2016 10.03.00 65 Purkamislupa-asia, 2016-291, Miestentie 2 02150 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 12.05.2016 Päätös annetaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rakennusluvasta , Huso-Pöylä, tuulivoimala WT 9

Oikaisuvaatimus rakennusluvasta , Huso-Pöylä, tuulivoimala WT 9 Rakennus- ja ympäristölautakunta 91 17.08.2016 Oikaisuvaatimus rakennusluvasta 2015-381, Huso-Pöylä, tuulivoimala WT 9 293/10.03.00.01.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 17.08.2016 91 Valmistelija:

Lisätiedot

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00 LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Huittinen-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kiimasuo, Huittinen Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 12/ (8) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 12/2017 1 (8) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 28.9.2017 Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 28.9.2017 tekemät rakennuslupapäätökset: 22-23 Päätökset

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.5.2015 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä ********** Helsingin kaupunki Esityslista 35/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksen maksusta (Östersundom, Kappelintie 70) (b-asia) HEL 2016-005675 T 10 04 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen VASTINE Projekti Orimattila Hietala, kiviaineksen ottamisen meluselvitys Asiakas NCC Industry Oy Päivämäärä 13.7.2017 Vastaanottaja Taina Piiroinen Lähettäjä Janne Ristolainen Tiedoksi 1. Vastine Orimattilan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 17.2.2015 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden 17.2 2015 tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas - Melumallinnus

Lisätiedot

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS Rakennuslautakunta 35 03.07.2012 LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS RAKLA 35 Rakennuslupa nro 2012-448 Rakennuspaikka: 405-32-1-8 Pinta-ala 2210456.0 Puuportintie 186 53200 LAPPEENRANTA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1790/2017 10.03.00 93 Purkamislupa-asia, 2017-233, Tontunmäentie 33 02200 ESPOO, Asunto Oy Riihitonttu c/o Talohallinta Oy Martinlaakso Päätöspäivämäärä 20.04.2017

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty

Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen

Lisätiedot

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA KYTÖLÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA MUISTUTUSTEN VASTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21191 MUISTUTUSTEN VASTI Sisällysluettelo 1 Aino Tammela...

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi, Honkajoki

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi, Honkajoki Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi, Honkajoki Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Salon kaupunki Kaupunkisuunnittelu PL 77 24101 Salo Finland SALON MÄRYNUMMEN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYDESTÄ

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSSUUNNITELMA Ympäristömelu Suunnitelma PR3698 TY01 Sivu 1 (6) Rudus Oy Liisa Suhonen Turku 10.2.2016 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSSUUNNITELMA Soran murskaus Kunnioittavasti Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Viikinportti

Lisätiedot