METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala"

Transkriptio

1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

2 2 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTALINJAT JA TOIMINNAN SUUNTAAMINEN Toiminta-ajatus Toimintaympäristö Lain ja asetuksen mukaan Metlan tehtävänä on edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Toiminta-ajatus on seuraava: Metla rakentaa metsäalan tulevaisuutta tutkimuksen keinoin. Toiminta-ajatuksensa toteuttamiseksi Metla tuottaa tieteellistä tietoa metsäluonnosta, metsien eri käyttömuodoista, metsävaroista ja niiden hyödyntämisestä, toimii asiantuntijana metsäalaan liittyvissä kysymyksissä sekä hoitaa hallinnassaan olevia tutkimusmetsiä ja luonnonsuojelualueita. Metlan toiminta on asiakaslähtöistä ja ongelmakeskeistä ja perustuu henkilöstön korkeaan osaamiseen sekä kotimaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Metsäntutkimuksen suuntautumiseen olennaisimmin vaikuttavat tekijät luvun alussa ovat metsäteollisuuden puuhuollon ja kannattavan, markkinalähtöisen metsätalouden turvaaminen, puuntuotannon ja metsien muiden käyttömuotojen sekä suojelun yhteensovittaminen, maaseutuelinkeinojen edistäminen sekä Metsäntutkimuslaitoksen asiakkaiden ja sidosryhmien kustannustehokas palveleminen. Niin ikään valtion rahoittamien metsäalan organisaatioiden ja metsätalouden tukimuotojen sekä ohjausinstrumenttien merkitys, toimivuus ja vaikuttavuus luovat menestyksellisen metsäpolitiikan harjoittamiselle tutkimuksellisia haasteita. Metsäteollisuuden tuotantokapasiteetti on kasvanut luvulla metsäteollisuuden kotimaisen raakapuun käyttö on ollut lähes 70 kiintokuutiometriä. Näin korkea metsien hyödyntämisen aste edellyttää panostusta metsänhoitoon. Erityisen tärkeä asema on ojitetuilla suometsillä, joiden osuus hakkuumahdollisuuksista on voimakkaasti kasvamassa sodanjälkeisen metsäojitusten tulosten kypsyessä hakkuuikään. Parinkymmenen vuoden kuluttua suometsien osuus hakkuumahdollisuuksista on peräti kolmannes. Metsien ympäristömerkitykseen on niin metsäntutkimuksessa kuin metsätalouden käytännössäkin kiinnitettävä huomiota, sillä yleinen arvojen muutos, markkinalähtöinen metsien sertifiointi ja kansainväliset sopimukset edellyttävät metsien käytöltä puuntuotannollisen kestävyyden lisäksi myös ekologista ja sosiaalista kestävyyttä. Metsien merkitys hiilensitojina kasvihuoneilmiön voimistumisen torjumiseksi, Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmassa (Metso-toimikunta) esitettyjen aktiivisten suojelutoimien tehokkuus ja niiden vaikutukset puuntuotantoon sekä metsien monipuolisen käytön ja suojelun yhteensovittaminen antavat metsäntutkimukselle merkittäviä haasteita alkaneella vuosituhannella. Tasapainoisen alueellisen kehityksen ja maaseutuelinkeinojen toimintaedellytysten turvaaminen ovat tärkeitä asioita kaikissa teollisuusmaissa. Vaikka pääpaino

3 3 Voimavarat on taloudellisesti kannattavassa perinteisten ja vakiintuneiden puutavaralajien tuottamisessa, tutkimuksen tukea tarvitaan arvioitaessa, millainen metsätalouden intensiivisyys ja millaisten käyttömuotojen yhdistelmä antaa maaseutuelinkeinoille parhaat toimintamahdollisuudet. Maaseudun autioituminen ja uhkaava työvoimapula edellyttävät toisaalta entistä vähemmän työvoimaa vaativien metsänhoito- ja puunkorjuumenetelmien kehittämistä. Metsäsektorin kansainvälisyyden lisääntyminen antaa tutkimukselle uusia haasteita. Metsäteollisuus toimii entistä suurempina kokonaisuuksina kansallisten rajojen yli, minkä vuoksi kansallisten etujen turvaaminen edellyttää nykyisten ja potentiaalisten kilpailijamaiden metsätalouden tuntemusta ja vertailevaa analyysiä. Erityisen hyvin on tunnettava metsätalouden näkymät lähialueilla, koska ne ovat Suomen metsäteollisuudelle tärkeitä raaka-ainelähteitä ja myös vakavia kilpailijoita erityisesti sahateollisuudessa, joka on voimakkaasti kasvanut Baltian maissa. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa metsäntutkimuksessa sitä, että tunnistetaan tärkeimmät asiakasryhmät ja suunnataan toiminta niin, että asiakkaat saavat tietohuollossaan riittävää tutkimukseen pohjautuvaa tukea. Asiakkaiden tietotarpeet joudutaan ennakoimaan usean vuoden päähän, koska tutkimus vie tehokkaimmillaankin aikaa. Yksi metsäntutkimuksen suuntaamisen suurista haasteista on, kuinka tutkimusteemat onnistutaan valitsemaan niin, että tutkimustulokset ovat valmistuessaan tai sen jälkeen ajankohtaisia ja palvelevat asiakkaiden tarpeita. Henkilöstö Metlassa oli lokakuun 2003 alussa 747 vakituista ja 314 määräaikaista työntekijää (liite 1). Määräaikaisista runsas kolmasosa oli palkattu työministeriön momentilta. Reilusti yli puolet henkilöstöstä (591 henkilöä) työskentelee Joensuun tutkimuskeskuksessa ja muilla alueellisilla tutkimusasemilla (liite 2). Kenttätyökautena henkilöstö lisääntyy kausityövoiman johdosta. Henkilötyövuosien kokonaismäärä vuonna 2002 oli 998. Toimintamenomomentilta palkattiin 841 henkilötyövuotta. Työministeriön momentilta palkattiin 89 ja muulla rahoituksella 68 henkilötyövuotta vuonna Vuonna 2003 henkilötyövuosien kokonaismäärän arvioidaan olevan 965 (liite 3). Joensuun tutkimuskeskuksen kehittäminen toteutetaan avoinna olevien ja vapautuvien virkojen siirroilla, uusien virkojen perustamisella ja vapaaehtoisilla siirtymisillä. Kehittämisaikataulua myöhennetään rahoitustilanteen johdosta 1-2 vuodella. Muiden alueellisten yksiköiden henkilöstövoimavaroja kehitetään käytössä olevien resurssien puitteissa. Metlan toimintamenomomentin menoista vuonna 2003 oli 75,5% henkilöstömenoja. Laitos on todennut, että osuus on aivan liian suuri. Suunnitelmakaudelle asetetaan tavoitteeksi henkilöstömenojen laskeminen alle 70 %:n, joka tarkoittaa noin 50 henkilötyövuoden vähennystä, kun otetaan huomioon tavoitteena oleva

4 4 kokonaisrahoituksen kasvu. Tavoitteeseen pääsemiseksi tehdään Metlan henkilöstösuunnitelma, jonka tavoitteet jaetaan yksikkötasolle määrittämällä henkilöstön tavoiterakenne suhteessa yksikön tehtäviin. Rahoitus Oman budjettirahoituksen (83 % kokonaisrahoituksesta) lisäksi Metlan tutkimuksia rahoitetaan maa- ja metsätalousministeriön yhteistutkimusmäärärahoilla sekä muiden ministeriöiden, tutkimusta rahoittavien organisaatioiden (Suomen Akatemia, TEKES, Sitra ym.) ja myös yritysten rahoituksella. Ulkopuolisen rahoituksen osuus oli vuonna 2002 vajaa 8 milj. euroa, josta työministeriön osuus oli noin 2 milj. euroa, muiden ministeriöiden osuus noin 4 milj. euroa, muu budjettirahoitus oli 1,3 milj. euroa (liite 4). Kokonaisuudessaan ulkopuolisen rahoituksen osuutta kokonaisrahoituksesta pyritään nostamaan laadittavan kehittämissuunnitelman mukaisesti. Nettobudjetoidun toiminnan tulotavoite suunnittelukaudella on 4,5 milj. euroa vuosittain. Maa- ja vesialueet Metsäntutkimuslaitoksella on tutkimustoimintaa varten hallinnassa yhteensä noin hehtaaria valtion metsiä (liite 5). Bruttobudjetoidun toiminnan tulot olivat 2,7 milj. euroa vuonna Suunnitelmakaudella tulokertymän arvioidaan olevan 2,0 euroa. Toiminnan suuntaaminen ja kehittäminen Toiminnan ja organisaation kehittäminen Metla tarkistaa suunnittelukauden alkupuolella strategiansa muuttuneen toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti. Samassa yhteydessä kootaan ja selkeytetään tutkimusstrategia. Uudistettua strategiaa tarvitaan eri toimintojen priorisointeja varten. Priorisoinnit puolestaan ovat välttämättömiä vuonna 2003 heikentyneen laitoksen taloustilanteen vuoksi. Jotta taloustilanne saadaan pysyvästi vakaalle tasolle, tarvitaan henkilöstömenojen pienentämistä, rakenteellisia uudistuksia, marginaalisten tehtävien karsimista ja keskittymistä ydintoimintaan. Samassa yhteydessä määritellään organisaatiorakenteessa ja toimintamalleissa (prosesseissa) tarvittavat muutokset. Strategiatyön rinnalla valmistellaan konkreettinen talouden tasapainottamisohjelma. Tutkimuskeskusten ja -asemien tutkimusprofiileja terävöitetään edelleen. Uudistetut strategiset linjaukset ja talouden tasapainottamisohjelman mukaisten toimenpiteiden valmisteleminen käytännön toimiksi ja toimeenpano suunnitelmakauden alkupuolella ovat laitoksen tärkeimpiä tehtäviä. Laitostason yhtenäisyys varmistetaan vahvalla tulosjohtamisella ja nykyistä keskitetymmällä ohjauksella. Joensuun tutkimuskeskuksen kehittäminen Suunnittelukaudella Joensuun tutkimuskeskuksen vakinaisen henkilöstön määrä nostetaan 100 työntekijään. Toiminnan pääpaino kohdistetaan sellaisille soveltaville tutkimusaloille, joiden avulla

5 5 voidaan parhaiten kehittää alueellista talous- ja yritystoimintaa. Joensuun tutkimuskeskus profiloituu metsätalouden suunnitteluun, metsänhoitoon, metsäteknologiaan ja puutieteeseen painottuneeksi tulosyksiköksi. Näitä tutkimusaloja vahvistetaan niihin liittyvillä taloustieteen, metsätalouden ympäristövaikutusten ja kansainvälisen metsätalouden tutkimuksilla. Tutkimusohjelmat Painoalatutkimukset kootaan monitieteisiksi tutkimusohjelmiksi, joilla vastataan ajankohtaisiin tutkimustarpeisiin ja tavoitellaan laajaa yhteistyötä Metlassa ja sen ulkopuolella. Laitosyhtenäisyyden säilyttämiseksi tutkimusohjelmien toteuttaminen asetetaan ensi sijalle Metlan toiminnassa. Tulostavoitteita asetettaessa tutkimusohjelmia käsitellään tulosyksiköiden tapaan. Metlan toiminnan perusyksikkö on hanke, joissa tehdään työtä tutkimus- ja palvelutavoitteiden saavuttamiseksi. Muut tavoitteet Metsäntutkimuslaitoksella on vahva perusta tutkimusten suuntaamiseksi uusien haasteiden mukaiseksi. Vahvuuksia ovat tutkimuksen monitieteisyys, monipuolinen, valtakunnallisiin inventointeihin ja pitkiin koealasarjoihin perustuva tietous metsävaroista ja metsäluonnosta sekä pitkäaikaisiin mittauksiin perustuvan koetoiminnan antama vankka käsitys metsien käsittelyn vaikutuksista puuntuotantoon ja metsäluontoon. Vahvuuksiin kuuluvat myös laaja tutkimusyhteistyö Suomessa ja kansainvälisesti sekä puolueettomuus ja luotettavuus. Maan kattava tutkimusasemaverkko, omat tutkimusmetsät, luonnonsuojelualueet, laboratoriot ja tietotekniikka sekä osaava henkilöstö antavat hyvät edellytykset menestykselliselle toiminnalle muuttuvissa oloissa. Hankeorganisaatio ja tulosjohtamisjärjestelmä ovat vakiintuneet siten, että toiminnassa kyetään joustavasti reagoimaan muuttuviin tarpeisiin. Tutkimustiedon tuottaminen -tulosalueen tulostavoitteet Tulosalueen tarkoituksena on edistää metsien kestävää käyttöä ja suojelua tuottamalla käyttökelpoista ja korkeatasoista tieteellistä tietoa metsä- ja puutaloudesta, metsäympäristöstä ja metsien eri käyttömuodoista. Tärkeimmät tulostavoitteet suunnitelmakaudelle ovat: Asiakasvaikuttavuus Tavoitteena on lisätä Metlan tutkimusten asiakasvaikuttavuutta eli tutkimusten käyttökelpoisuutta metsäpolitiikalle ja metsätalouden sidosryhmille. Osa vaikuttavuuden lisääntymisestä tapahtuu yhteis- ja asiakasrahoitteisena tutkimustoimintana. Laitostasolla käytetään neuvottelukuntia ja jatkuvaa yhteydenpitoa tärkeimpiin sidosryhmiin. Uusi asiakaspalautejärjestelmä, joka koostuu sidosryhmien ideoista tutkimuksen suuntaamisessa ja perinteisestä palautteesta tutkimuksen kuluessa ja loppuessa, otetaan käyttöön.

6 6 Tutkimuksen painoaloja suunnitelmakauden alussa osoittavat toteuttamisvaiheessa tai päättymässä olevat tutkimusohjelmat: - Valtakunnan metsien inventoinnin tutkimusohjelma ( ) - Metsätalouden suunnittelun tutkimusohjelma ( ) - Metsänkasvatuksen vaihtoehdot ja niiden puuntuotannolliset seuraukset tutkimusohjelma ( ) - Suomen metsien hiilivarat, niiden muutokset ja sosioekonomiset kytkennät ( ) - Puunkäytön mahdollisuudet ja puutuotteiden menekki ( ) Tutkimuksen suuntaamisessa erityistä painoa asetetaan Kansallisen metsäohjelman (KMO) ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (Metso) tietotarpeiden tyydyttämiseen, maaseutuelinkeinojen toimintaedellytysten turvaamiseen ja metsäalan yrittäjyyteen. Tutkimusta suunnataan uudistettavan tutkimusstrategian puitteissa. Suuntauksessa huomiota kiinnitetään sekä pitkän aikavälin (10 vuotta) että muutaman vuoden tavoitteisiin. Valtaosa Metlan tutkimusaiheista syntyy tutkijaryhmien ja tiedon käyttäjien välisen yhteistyön tuloksena. Tutkimushankkeiden ongelmalähtöiseen perustamiseen kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota. Metsäntutkimuslaitos huolehtii tutkimushankkeiden ohella metsäpolitiikkaa ja metsätaloutta palvelevista viranomais- ja palvelutehtävistä, joita ovat ohjelmaksi organisoitu valtakunnan metsien inventointi, metsätilastollinen tietopalvelu ja metsäverotus, metsänviljelyaineistojen rekisterit, torjunta-aineiden tarkastus, puutavaran mittaus, metsätuhopalvelu ja metsien terveydentilan seuranta. Valtakunnan metsien inventointi on kehitetty kattamaan koko metsäluonto mukaan lukien monimuotoisuuden eri indikaattorit. Inventointitiedon tuoreutta parannetaan nopeuttamalla inventointikiertoa. Metsätilastotuotannon käytettävyyttä ja kattavuutta lisätään edelleen kehittämällä sähköistä, atk-pohjaista tietopalvelua sekä lisäämällä samaan informaatioverkkoon muuta asiakkaiden tarvitsemaa materiaalia. Tieteellinen vaikuttavuus Metlan tutkimukset ovat tieteellisesti korkeatasoisia. Tämä merkitsee sitä, että laitos huolehtii riittävästä perustutkimuksesta pohjana soveltavalle tutkimukselle. Tutkimusten tasoa, luotettavuutta ja menetelmiä seurataan vuosittaisella suunnittelu- ja seurantajärjestelmällä sekä aloitettavien ja päättyvien tutkimushankkeiden tieteellisellä evaluoinnilla. Metlan professoreista koostuva tutkimuksen asiantuntijaryhmä antaa lausuntoja tutkimushankkeiden hyväksymisestä Metlan työohjelmaan. Se osallistuu myös yhdessä kansainvälisen Scientific Advisory Boardin (SAB) ja tutkimusjohtajan kanssa tutkimuksen strategiseen suuntaamiseen. Hankesuunnitelmien sekä tutkimushankkeiden- ja

7 7 ohjelmien evaluoinneissa käytetään hyväksi myös laitoksen ulkopuolisia asiantuntijoita. Evaluointien yhteydessä arvioidaan tutkimuksen suuntaamisen onnistumista, tieteellisiä ansioita ja tulosten käytännön merkittävyyttä. Metsäntutkimuslaitos huolehtii osaltaan siitä, että sen yhdessä Suomen Metsätieteellisen Seuran kanssa julkaisemat tieteelliset julkaisut Silva Fennica ja Metsätieteen Aikakauskirja kehittyvät tieteellisesti korkeatasoisina sarjoina. Tutkijoiden osaamistaso, monipuolisuus ja motivaatio Tutkijoiden työssä tärkeitä osaamisen alueita ovat tieteellinen osaaminen, julkistamisosaaminen ja suunnitteluosaaminen. Suunnittelukaudella erityisesti kehitettäviä taitoja ovat tutkimusten suunnittelu asiakaslähtöisyyden pohjalta ja tulosten tehokas välittäminen hyödyntäjille. Kehittyvä tulosjohtamisjärjestelmä tuo lisää jäntevyyttä tutkimusten suunnitteluun ja seurantaan. Tutkimustiedon välitystä kirjallisina raportteina ja muilla tavoilla edistetään Metlan sisäisellä koulutuksella. Tutkijan työn perusominaisuuksiin kuuluu vahva oma motivaatio. Motivaatiota tuetaan tutkimushankkeiden suhteellisen suurella itsenäisyydellä sekä tulosjohtamisjärjestelmän osallistavalla ja yksilön aloitteellisuutta tukevalla soveltamisella. Kotimainen tutkimusyhteistyö Kotimaista tutkimusyhteistyötä yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten kanssa on viime vuosina lisätty ja sama suunta jatkuu edelleen suunnittelukaudella. Laitoksella on yhteistyösopimukset Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan, Joensuun yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan, Oulun yliopiston, Suomen ympäristökeskuksen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Säteilyturvakeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen kanssa. Metsäntutkimuslaitos osallistuu myös laajoihin, hallinnonalojen ja sektoreiden rajat ylittäviin tutkimus- ja kehittämisohjelmiin. Tieteellistä yhteistyötä lujitetaan myös yhteisillä professorin viroilla Joensuun, Oulun, Lapin ja Helsingin yliopistojen kanssa. Ulkopuolisten tutkijoiden järjestelmä, jonka avulla Metlan ulkopuoliset tutkijat voivat tehdä yhteistyötä laitoksen tutkimushankkeiden kanssa ja käyttää laitoksen tutkimustiloja ja - laitteita, on osoittautunut toimivaksi ja hyödylliseksi. Sitä jatketaan entisessä laajuudessa. Tulosyksiköiden johtajat antavat riittävän tieteellisen ammattitaidon omaavalle ulkopuoliselle tutkijalle luvan työskennellä Metlassa enintään kolme vuotta kerrallaan. Vastaavasti Metlan tutkijat voivat antaa opetusta dosentteina ja tuntiopettajina yliopistoissa. Opiskelijoille tarjotaan mahdollisuuksia opinnäytetöiden tekemiseen laitoksen tutkimushankkeissa. Laitos osallistuu myös opetusministeriön rahoittamaan tutkijakoulutusohjelmaan.

8 8 Kotimaista tutkimusyhteistyötä tehostetaan Metsähallituksen kanssa sekä luonnonsuojelualueilla että talousmetsissä. Yhteistyötä tehdään myös niiden metsäoppilaitosten kanssa, joiden metsät siirtyivät Metsäntutkimuslaitoksen hallintaan vuonna Tavoitteena on sekä lisätä tutkimustulosten tarjontaa käytännön koulutusorganisaatioille mahdollisimman ajantasaisen tutkimustiedon hyödyntämiseksi että harjoittaa oppilaitosten metsissä niihin soveltuvaa koetoimintaa, joka voi palvella myös opetuksessa näytekoealoina ja yleisemminkin. Asiakasrahoitteinen toiminta ja muu ulkopuolinen tutkimusrahoitus Asiakasrahoitteinen toiminta (ART) ja muun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen hankkiminen jatkuvat osana tutkimushankkeiden toimintaa. Laitoksen ja muiden toimijoiden yhteisesti rahoittamat tutkimukset (YRT ) lisääntyvät. ART:n tulotavoite suunnittelukaudella on 1,5 milj. euroa vuosittain. Tutkimustiedon välitys -tulosalueen tulostavoitteet Toiminnan suuntaamisessa otetaan huomioon maa- ja metsätalousministeriön asettaman Metsäntutkimuslaitoksen kehittämistä pohtineen työryhmän kannanotot ja suositukset, joihin on vaikuttanut myös laitoksen kansainvälisen evaluoinnin raportti. Yhteistyötä metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja muiden metsäalan organisaatioiden kanssa tiivistetään. Lisäksi verkottumista muiden alan toimijoiden kanssa kehitetään sekä henkilö- että laitostasolla. Pääosa tutkimustiedon välityksestä tapahtuu läpäisyperiaatteella tutkimushankkeiden kautta. Aloitettavien tutkimushankkeiden suunnitelmiin on liitetty ekstensio-osa, jonka tavoitteina on pohtia jo ennen tutkimuksen aloittamista tutkimuksen kohderyhmää (asiakasta) ja keinoja, joilla asiakas tavoitetaan. Tavoitteiden toteutumista seurataan laitoksen normaalien seurantajärjestelmien (TUSKA) avulla. Tehokas tutkimustiedon välitys edellyttää myös tutkimushankkeiden tukemista. Sen tekevät talon yhteiset julkaisu- ja viestintähankkeet. Laitoksen verkkopalvelujen, tiedotustoiminnan ja omien metsien käytön kehittämisessä otetaan erityisesti huomioon se, kuinka kyseiset toiminnot voivat tukea tutkimushankkeita tiedon levittämisessä. Tulosalueen toiminnan menestyksellinen toiminta edellyttää koko Metlan henkilökunnan sitouttamista toimintaan. Sitouttaminen ja motivointi tapahtuu täsmäkoulutuksella, joka ulotetaan koskemaan koko henkilökuntaa. Kansainvälinen toiminta Metlan toiminta pohjaa tulevaisuudenkuvaan, jossa metsäteollisuuden markkinat ja yritysten toiminta sekä luonnonvara- ja ympäristökysymykset ovat muodostuneet maailmanlaajuisiksi. Tämän johdosta monia tutkimukseen liittyviä ongelmakokonaisuuksia ei voida tarkastella ainoastaan kansallisella tasolla. Kansainvälinen toiminta luo edellytyksiä korkeatasoisen tutkimuksen toiminnalliselle ja sisäl-

9 9 lölliselle kehittämiselle vahvistamalla yhteistyötä ja tutkimusrahoitusta yli kansallisten rajojen. Metla varautuu tulevaisuuteen ylläpitämällä ja kehittämällä niin korkean tason metsiin liittyvää perustutkimusta, että sen avulla pystytään vastaamaan myös tulevaisuuden ongelmiin, joita ei vielä tiedosteta. Kansainvälisyyden merkitys Metlassa kasvaa erityisesti tutkimuksen laadun indikaattorina, kun oma tutkimustoimintamme joutuu kilpailemaan globaaleilla markkinoilla. Kansainvälistä yhteistyötä toteutetaan läpäisyperiaatteella Metlan tutkimuksen tukena. Metla pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että kansainvälinen tutkimusrahoitus metsäsektorille säilyy vähintään nykyisellä tasolla. Toimintojen koordinoinnista ja talon tason suunnittelusta vastaa kv-toiminnan tulosalue. Kansainvälisen toiminnan suunnitelmallisuus Kansainvälisen tutkimusyhteistyön peruselementit ovat yhteiset tutkimushankkeet ja asiantuntijavaihto sekä verkottuminen. Kansainväliseltä ohjausryhmältä saatu palaute sisällytetään Metlan toiminnan suunnitteluun. Vuonna 2001 hyväksytty kansainvälisen toiminnan strategia tarkistetaan. Kansainvälisen toiminnan painopisteet Metlan kansainvälisen tutkimuksen painopisteet määräytyvät laitoksen tutkimustoiminnalle asettamien painotusten ja tavoitteiden mukaan. Kestävä kehitys, luonnonsuojelu, metsätalous ja metsäpolitiikka ovat tutkimusalueita, joihin kansainvälinen näkökulma kuuluu erottamattomana osana. Myös monet kansainväliset prosessit, kuten ilmastosopimus, vaativat jatkuvasti tutkimustietoa niihin liittyvillä tutkimusalueilla. Metla seuraa kehitystä metsäntutkimukseen liittyvillä aloilla aktiivisesti ja poikkitieteellistä tutkimusta edistäen. Metla tukee merkittävällä panoksella maa- ja metsätalousministeriötä kansainvälisiin prosesseihin liittyvissä kysymyksissä. Korkeatasoiset tutkimusorganisaatiot ja IUFRO muodostavat luonnollisimman kansainvälisen yhteistyötahon. Keskeisimmän asiakastahon muodostavat kansainvälisillä foorumeilla toimivat suomalaisen metsäklusterin jäsenet. Monet kansainväliset järjestöt, kuten YK ja EU, toimivat metsiin liittyvissä kysymyksissä muodostaen sekä yhteistyötahon että asiakaskunnan. Yhteistyötä tehdään myös muiden kansainvälisen metsäklusterin toimijoiden, kuten teollisuuden ja konsulttien sekä NGO:den (non-governmental organisation) kanssa silloin, kun se tukee Metlan tutkimusta. Tutkimusyhteistyön alueelliset painopisteet ovat Pohjoismaissa, lähialueilla ja Euroopassa sekä koko maailmassa kansainvälisten prosessien tietotarpeisiin liittyvissä ja globaalia näkökulmaa vaativissa kysymyksissä, erityisesti lauhkean ja boreaalisen vyöhykkeen osalta. Metla pyrkii hyödyntämään yhteistyömahdollisuudet EU:n uusien metsä-jäsenmaiden kanssa. Kansainvälisten rahoituslähteiden hyödyntäminen Metlan tärkeimpiä kansainvälisiä rahoituslähteitä on EU, jota pyritään entistä monipuolisemmin hyödyntämään Metlan tutkimushankkeiden tukena sekä osallistumalla metsäsektorin kannalta merkittäviin uusiin aloitteisiin. Pohjoismaissa Metla osallistuu yhteispohjoismaisiin

10 10 aloitteisiin ja Euroopan tutkimusalueella (ERA) Metla tavoittelee keskeistä asemaa metsäntutkimuksessa. Metla tunnistaa metsäklusterin potentiaaliset huippuosaamisverkkojen ja integroitujen hankkeiden muodostajat, joiden kanssa pyritään verkostoitumaan ja sopimaan yhteisiä tutkimuksellisia tavoitteita ja käynnistämään niitä toteuttavia yhteisiä hankkeita. Maailman metsäsektorin uusien potentiaalisten alueiden kehittymistä seurataan, samoin kansainvälisen kehitystyön uusia suuntauksia. Samalla luodaan ja ylläpidetään kansainvälistä osaamista, jotta Metlan kannalta tutkimuksellisesti mielenkiintoisiin projekteihin pystytään osallistumaan. Tutkimusmetsä- ja laboratoriotoiminnan tulosalueen tulostavoitteet Tulosalueen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää monipuolisia tutkimusmetsä- ja laboratoriopalveluja korkeatasoisen tutkimustiedon tuottamiseksi. Tulosalueen avaintulokset suunnittelukaudella ovat tutkimusmetsätoiminnan palvelevuus, pitkäaikaisten kenttäkokeiden ylläpito ja laboratorioiden palvelevuus. Keskeisimpiä tulostavoitteita suunnittelukaudella ovat: Tutkimusmetsätoiminnan tuloksellisuus Metsäntutkimuslaitoksen yhtenä vahvuutena on omiin tutkimusmetsiin perustuva pitkäjänteinen kenttäkoetoiminta. Metsäntutkimuksen tarpeita varten kehitetään edelleen luontopiirteitämme edustavaa tutkimusmetsäverkostoa, jossa on sekä maankäyttömuotojen että metsien hoidon ja käytön intensiivisyyden suhteen hyvin erilaisia osia. Tutkimusmetsien henkilöstön yhteiskäyttöä tutkimuksen avustamisessa lisätään ja tutkimusmetsien käyttöä yhteistyötahojen tarpeisiin edistetään. Tulokertymätavoitteet vuosille pienenevät jonkin verran vuosien TTS:ssä esitetystä johtuen siemen- ja taimituotannon nettouttamisesta. Tulokertymätavoite vuosille ,0 milj euroa ,0 milj euroa ,0 milj euroa ,0 milj euroa Tietojärjestelmien toimivuus Kehitetään edelleen tutkimusmetsä- ja kenttäkoetoiminnan pohjana olevia tietojärjestelmiä, jotka kattavat mm. koerekisterin, tutkimusmetsien luonnonvara- ja historiatiedon sekä tutkimusmetsien hoito- ja käyttösuunnitelmat. Kiinteistörakenteen parantaminen Eräiden tutkimusasemien ympäristössä tutkimusmetsien edustavuutta parannetaan edelleen kasvupaikkavaihtelun laajentamiseksi. Hajanaisia tutkimusmetsäpalstoja keskitetään paremmin toimiviksi kokonaisuuksiksi. Koetoiminnan laatutason parantaminen

11 11 Kenttäkokeilta tehtävien mittausten ja näytteenoton standardisoimiseksi kehitetyn kenttäkoetoiminnan laatujärjestelmä otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan. Laatujärjestelmän periaatteiden ja työohjeiden soveltamiseen liittyvää kenttähenkilökunnan koulutusta jatketaan. Koetulosten hyödyntämisen tehostaminen Kenttäkokeilta tehtyjen mittausten aikasarjat ja kerätyt näyteaineistot muodostavat korvaamattoman arvokasta aineistoa monille uusille tutkimuksille. Mittaus- ja näyteaineistojen hyväksikäytön edistäminen on yksi tärkeä kehittämiskohde. Laboratorioiden erikoistuminen ja toiminnan laadun kehittäminen Metlassa laboratoriotoimintaa kehitetään tutkimuskeskusten ja -asemien tutkimustoiminnan suuntautumisen mukaisesti edelleen. Keskuslaboratorion vuonna 2002 akkreditoitua laatujärjestelmää laajennetaan, ja tutkimusasemien laboratorioille vuonna 2003 valmistuneisiin laatujärjestelmiin liittyvää henkilökunnan koulutusta jatketaan. Palveluiden mitoittaminen tutkimuksen tarpeita vastaaviksi Laboratorioiden laitekapasiteettia ja henkilöstöä kehitetään tutkimushankkeiden tarpeiden mukaisesti. Monipuolisten palvelujen turvaamiseksi pyritään edelleen verkostoitumaan muiden tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Tukipalvelujen tulosalue Tulosalueen tehtävät jakautuvat yleis-, talous-, henkilöstö- ja tietohallintoon. Viestintä ja sisäinen tarkastus kuuluvat toiminnallisesti ylijohtajan alaisuuteen. Tukipalveluiden tavoitteena on koko laitoksen ja varsinaisten tulosalueiden toimintaedellytysten tukeminen, kehittäminen ja yhteensovittaminen kaikissa tulosyksiköissä. Tavoitteen toteuttamiseksi valtakunnallisissa palveluhankkeissa hoidetaan laitostason ja Metlassa keskitetysti suoritettavat tehtävät sekä tuotetaan johtamisessa ja toiminnassa tarvittavat muut tulosalueen tehtäviin kuuluvat palvelut. Tukipalveluiden avaintulokset ja keskeisimmät tulostavoitteet suunnittelukaudella ovat: Henkilöstön motivaatiotaso Tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvan uuden palkkausjärjestelmän käyttö vakiinnutetaan suunnittelukaudella. Järjestelmän käyttöönoton siirtymäkausi päättyy suunnittelukauden lopulla. Palkkausjärjestelmän tuottamaa tietoa hyödynnetään ennakoivasti; johtamisessa ja henkilöstön osaamisalueiden syventämisessä sekä kohdentamisessa Metlan muuttuvia tarpeita vastaavasti. Palkkausjärjestelmän käyttöönottamiseen tarvittava lisärahoitus sovitaan erikseen. Tulos- ja kehityskeskustelujen käynti vakiinnutetaan. Työhyvinvointia kehitetään vuosille tehdyn suunnitelman mukaisesti.

12 12 Tietohallinto Vuonna 2005 uusitaan Metlan tietohallintostrategia nelivuotiskautta varten. Työssä otetaan huomioon laitoksen strategian tarkistaminen ja käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita tuomaan laajempaa näkemystä laitoksen tietohallinnon nykytilaan ja kehittämistarpeisiin. Tukipalveluiden tuloksellisuus Metlan toiminnan ja toimintatapojen kehittämistä jatketaan tulosjohtamisjärjestelmän ja hyväksyttyjen strategioiden mukaisesti. Samoin kehitetään toiminnallisen, taloudellisen ja johtamisen koordinaatiota. Raportointia ja seurantajärjestelmiä kehitetään siten, että kaikilla tasoilla on saatavissa tarvittavat raportit eri tietojärjestelmistä. Laskentajärjestelmän ja muiden toimenpiteiden avulla pyritään lisäämään yleistä kustannustietoisuutta ja toiminnan taloudellisuutta. Sisäinen tarkastus Metlan sisäinen tarkastustoiminta toteutetaan vuosittain laadittavan tarkastusohjelman mukaisesti. Sisäisellä tarkastuksella täydennetään jatkuvaa sisäistä tarkkailua. Erityisesti kiinnitetään huomiota eri prosesseihin rakennettavien sisäisten valvontamekanismien riittävyyteen ja toimivuuteen varsinkin riskeille alttiissa toiminnoissa. Muut tulostavoitteet Joensuun tutkimuskeskuksen kehittäminen saatetaan päätökseen hyväksytyn henkilöstösuunnitelman mukaisesti vuoden 2007 loppuun mennessä, jolloin vakituisen henkilöstön määrä on sata. Tulosjohtamisjärjestelmän kehittämistä jatketaan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden lisäämiseksi parantamalla tulostavoitteiden asetantaa ja tuloskeskustelujen käymistä. Erityisesti kehitetään tulostavoitteiden mitattavuutta. Arkistotoimen kehittämistä jatketaan. Valmistaudutaan vireillä oleviin paperittomuutta koskeviin suunnitelmiin. Henkilöstön ikääntyminen otetaan huomioon uusrekrytoinneissa ja työkykyä ennalta ylläpitävässä toiminnassa. Rakentaminen Suunnittelukauden tärkeimpiä rakennusprojekteja ovat Vantaan Jokiniemen rakennusten peruskorjausten (KTTK, rakennukset 1 ja 2) saaminen valmiiksi. Vuoden 2005 lopussa sovitaan ministeriön kanssa mahdollisesti tarvittavasta uudisrakentamisesta Vantaalle. Metlan muun rakentamis- ja korjausohjelman toteuttaminen liitteen 6 mukaisesti luo edellytykset laitoksen tehtävien tarkoituksenmukaiselle hoitamiselle. Suunnittelukaudella saatetaan loppuun Muhoksen tutkimusaseman ja jatketaan Haapastensyrjän peruskorjaushankkeita.

13 Liitteenä 7 on perustelumuistio kehyslukuihin esitettyihin muutoksiin ja kehittämissuunnitelmaan. 13

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 18.10.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2004 2007 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 1. METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTALINJAT JA TOIMINNAN SUUNTAAMINEN 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 17.10.2001 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2003 2006 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 1. METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTALINJAT JA TOIMINNAN SUUNTAAMINEN Toiminta-ajatus

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 26.10.2000 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2002-2005 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 1. METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTALINJAT JA TOIMINNAN SUUNTAAMINEN Toiminta-ajatus

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(3) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 23.1.2002 250/06/2002 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2001

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2001 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(5) Päivämäärä Dnro 24.1.2001 337/06/2001 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2001 Maa- ja metsätalousministeriö ja

Lisätiedot

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( )

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( ) METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2002 1 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 3 010 564 euroa (17 900 000

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2003

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(5) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 27.2.2003 725/06/2003 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2003 Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN VUODEN 2007 TALOUSARVIOEHDOTUKSEN PERUSTELUMUISTIO /TO

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN VUODEN 2007 TALOUSARVIOEHDOTUKSEN PERUSTELUMUISTIO /TO METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN VUODEN 2007 TALOUSARVIOEHDOTUKSEN PERUSTELUMUISTIO 21.3.2006/TO Metsäntutkimuslaitoksen tehtävät Metsäntutkimuslaitos (Metla) on maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Metsäntutkimuslaitoksen strategia 2006-2010

Metsäntutkimuslaitoksen strategia 2006-2010 Metsäntutkimuslaitoksen strategia 2006-2010 Metsäntutkimuslaitos (Metla) on maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva valtion sektoritutkimuslaitos, jonka tehtävänä on voimassa olevan lain ja

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

Metsäntutkimuslaitoksen Vantaan toimintayksikkö

Metsäntutkimuslaitoksen Vantaan toimintayksikkö Metsäntutkimuslaitoksen Vantaan toimintayksikkö tuottaa tietoa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästä metsien käytöstä vastaa suurelta osin metsävarojen seurannasta ja metsätilastoista

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN STRATEGIA

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN STRATEGIA STRATEGIA 21.10.1999 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN STRATEGIA METLAN ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Arvoilla tarkoitetaan opittuja, myönteiseksi koettuja ja luonteeltaan pysyviä päämääränasetteluja, jotka muodostavat

Lisätiedot

Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen. ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8.

Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen. ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8. Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8.2017 Yhteensovittamisessa on kyse monitavotteisesta kestävyydestä

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 19.10.2011 Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan välineet 3. Metsäpolitiikan haasteet 4.

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja

Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja Lapin 55. Metsätalouspäivät Kittilä, Levi Summit 7.-8.2.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy

Puuta lisää metsistä seminaari Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Puuta lisää metsistä seminaari 15.4.2016 Olli Äijälä va.toimitusjohtaja Tapio Oy Esityksen sisältö Tapio pähkinäkuoressa Seminaarin ohjelma ja tavoitteet Metsäpolitiikkafoorumin konsepti Puun tarjonta

Lisätiedot

I Strategiset linjaukset

I Strategiset linjaukset Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloudellisen tutkimuksen yksikkö, joka tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä ja sopeutumisesta

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017 Inka Musta METSIEN KÄYTÖN EKOLOGINEN KESTÄVYYS METSÄTEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3. Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.2019 Kansallinen metsästrategia määrittelee metsäpolitiikan

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi Susan Kuivalainen Arvioinnin sisältö ETK tilasi ulkoisen arvioinnin tutkimustoiminnastaan keväällä 2013. Arvio tutkimustoiminnasta yleisesti ja painopistealueittain

Lisätiedot

Oikeusministeriön tutkimusja arviointitoiminta. Kehittämispäällikkö Kaisa Sistonen

Oikeusministeriön tutkimusja arviointitoiminta. Kehittämispäällikkö Kaisa Sistonen Oikeusministeriön tutkimusja arviointitoiminta Kehittämispäällikkö Kaisa Sistonen 3.6.2010 1 Tutkimus- ja arviointitoiminnan taustaa Vuonna 2005 asetettiin hanke oikeuspoliittisen tutkimuksen kehittämisohjelman

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

TUTKIMUSOHJELMA

TUTKIMUSOHJELMA Järjestelmät-osaston TUTKIMUSOHJELMA 2017 2021 Järjestelmät-osasto www.thl.fi/jarjestelmat TUTKITTUA TIETOA PÄÄTÖSTEN JA MUUTOKSEN TUEKSI JA ARVIOIMISEKSI Järjestelmät-osasto on perustettu vuonna 2015.

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

PYSYYKÖ METSÄPOLITIIKKA MUUTOSTEN MUKANA?

PYSYYKÖ METSÄPOLITIIKKA MUUTOSTEN MUKANA? Miten metsäalan rakennemuutos heijastuu politiikan sisältöön ja tekemiseen? Suomenlinna 3.12.2008 Aarne Reunala PYSYYKÖ METSÄPOLITIIKKA MUUTOSTEN MUKANA? Metsäsektorin politiikkaohjelma? Kansallinen metsäohjelma

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Metsäalan ennakointityön ohjausvaikutus

Metsäalan ennakointityön ohjausvaikutus Metsäalan ennakointityön ohjausvaikutus Saija Miina & Anssi Niskanen 19.8.2009, maa- ja metsätalousministeriö Mikä oli Metsäalan tulevaisuusfoorumi 2003 2008? Tavoite ja tehtävä Omat tulevaisuusselvitykset

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä?

Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä? Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä? Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsä- ja bioenergiayksikön päällikkö Säätytalo 3.10.2018 1 Metsäpolitiikan nykyinen kehys KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2007-2010

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2007-2010 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2007-2010 1 1. Perustehtäviin vaikuttavat toimintaympäristön muutokset 1.1 Perustehtävä Metsäntutkimuslaitos (Metla) on maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Metsäpolitiikka arvioitavana

Metsäpolitiikka arvioitavana Metsäpolitiikka arvioitavana Päättäjien 33. Metsäakatemia Seminaarijakso, Majvik, 12.9.2012 Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1.Metsäpolitiikan toimintaympäristö

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 26.1.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin ohjelmien

Lisätiedot

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin Antti Lehmusvaara LTY, 7.11.2003 Ammattikorkeakoululaki, 9.5.2003/351: Ammattikorkeakoulun tehtävänä on harjoittaa

Lisätiedot

UEF:n metsätieteiden osaston profiili

UEF:n metsätieteiden osaston profiili UEF:n metsätieteiden osaston profiili UEF-Metsäteho seminaari 22.6.2016 Jouni Pykäläinen, metsätieteiden osaston johtaja Osaston toiminta-ajatus UEF profiloituu metsätieteissä metsäbiotalouteen monitieteisellä

Lisätiedot

Kansallinen metsäohjelma 2015 Suomen metsäpolitiikan perustana. Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Kestävän kehityksen toimikunta

Kansallinen metsäohjelma 2015 Suomen metsäpolitiikan perustana. Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Kestävän kehityksen toimikunta Kansallinen metsäohjelma 2015 Suomen metsäpolitiikan perustana Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri Kestävän kehityksen toimikunta 30.11.2011 Metsät ovat tärkeitä Suomen kansantaloudelle Metsiä

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus tikun nokassa Ison palvelu- ja toimintatapamuutoksen johtaminen on edelleen vaiheessa suunta on selvillä, vaikutukset näkyvät viiveellä Mediamielikuvana

Lisätiedot

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto Toimintaympäristön muutokset Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat. Urbanisoituminen muuttaa palvelutarpeita ja yhdyskuntarakennetta.

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Metsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät,

Metsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiö Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, 1.10.2012 Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiön puolesta minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi Säätiön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusyksikön TUTKIMUSOHJELMA

Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusyksikön TUTKIMUSOHJELMA Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusyksikön TUTKIMUSOHJELMA 2016 2020 Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusyksikkö www.thl.fi/sosiaali-ja-terveydenhuollon-tutkimus Tietoa sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa 31.1.2019 Gaia Consulting Oy Mari Hjelt, Solveig Roschier, Tuomas Raivio, Susanna Sepponen, Diane Palmintera, Jenni Mikkola 31.1.2019 31/01/2019 2 Arvioinnin

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus

Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Luonnonvarakeskus sektoritutkimuslaitosten tulevaisuus Hannu Raitio Riistapäivät 2013 Lahti 23.1.2013 Tutkimuslaitosuudistuksen taustaa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on kaikkialla

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Ohrasta olueksi tuotantoketjun tutkimus Tuotantoketjulla pitkäjänteinen yhteistyö Panimolaboratorio

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Socom

Toimintasuunnitelma. Socom Toimintasuunnitelma 2011 Kaakkois-Suomen sosiaalialan 1 osaamiskeskus Oy Socom 1 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä- Karjalan maakunnissa. Socomin

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja metsätalouden ympäristökuormitus

Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja metsätalouden ympäristökuormitus Kansallisen metsäohjelman toteuttaminen ja metsätalouden ympäristökuormitus Metsätalous ja vesistöt seminaari 26.-27.9.2006 Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsäpolitiikan perusta

Lisätiedot

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä 26.4.2017 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsäojitettujen soiden osuus kokonaismaa-alasta Suometsien aluetaloudellinen ja tilakohtainen

Lisätiedot

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Jussi Viitanen, metsäalan neuvonantaja, kehityspoliittinen osasto, toimialapolitiikan yksikkö, ulkoasiainministeriö Ympäristö ja luonnonvarat

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot