10. Ympäristön suojelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10. Ympäristön suojelu"

Transkriptio

1 10. Ympäristön suojelu S e l v i t y s o s a : Ympäristön tilaa parannetaan ympäristönsuojelu- ja -hoitotöillä. Toteutetaan vesiensuojelua edistäviä siirtoviemärihankkeita ja vesistöjen kunnostushankkeita. Kunnostetaan pilaantuneita maa-alueita. Tuetaan valtakunnallisesti kattavan öljyjätehuoltojärjestelmän ylläpitoa. Valmistellaan öljyntorjuntakeskuksen perustamista yhdessä tutkimuslaitosten ja rannikkoalueen kuntien sekä muiden mahdollisten yhteistyötahojen kanssa. Parannetaan ympäristövahinkojen torjuntavalmiutta ja huolehditaan öljyntorjunta-alusten valmiuksista toimia vahinkotilanteissa. Toteutetaan Suomen Itämeren suojeluohjelmaa, Itämeren suojelukomission toimintaohjelmaa sekä alueellisia ympäristönsuojelun toimintaohjelmia. Toteutetaan hankkeita, joiden tavoitteena on vähentää päästöjä sekä lisätä ympäristötietoa ja -osaamista Venäjällä. V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : I t ä m e r e n s u o j e l u Valtioneuvosto teki keväällä 2002 periaatepäätöksen Itämeren suojeluohjelmasta. Ohjelman mukaisesti öljyntorjuntavalmiutta on kehitetty määrätietoisesti ja ohjelman toimeenpano on tältä osin toteutunut hyvin. Rehevöitymistä aiheuttavien päästöjen määrät eivät sen sijaan ole vähentyneet suojeluohjelman tavoitteiden mukaisesti. Suomenlahden tila on ns. sisäisen kuormituksen johdosta viime vuosina jopa edelleen heikentynyt. Rehevöityminen on seurausta sekä maatalouden että asutuksen aiheuttamasta ravinnekuormituksesta ja sen vähentäminen edellyttää erittäin määrätietoisia toimia niin Suomessa kuin myös kaikissa muissa Itämeren maissa. Etenkin Pietarin kaupungin päästöjen vähentäminen on tärkeää, sillä se on Itämeren suurin yksittäinen kuormittaja. Suomi ja Ruotsi ovat rahoittaneet juuri valmistuneen selvityksen Pietarin vesiensuojeluinvestointien priorisoimiseksi. Investointiohjelman kokonaiskustannukset ovat 708 milj. euroa ja se on tarkoitus toteuttaa vuosina Hankkeeseen sisältyy mm. kokoojatunneli sekä kemiallinen fosforinpoisto suurilla jätevedenpuhdistamoilla. Investointiohjelma sisältyy pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuusrahaston hankkeisiin ja hankkeen rahoitusneuvotteluista vastaa Pohjoismaiden investointipankki. Valiokunta on tyytyväinen, että Itämeren suojelutoimet etenevät. On erittäin tärkeää, että Suomi toimii jatkossakin määrätietoisesti Itämeren ravinnekuorman vähentämiseksi ja erityisesti fosforipäästöjen pienentämiseksi. Valiokunta katsoo, että Suomen tulisi toimia kansainvälisissä yhteyksissä myös sen puolesta, että fosforipäästöjä koskevia normeja tiukennetaan. Nykyteknologiat antavat mahdollisuuden päästä huomattavasti alhaisempiin fosforipäästöihin kuin mitä voimassa olevat kansainväliset vaatimukset sallivat. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että kahdenvälinen lähialuerahoitus jatkuu, sillä sen avulla voidaan toteuttaa nopeasti ja tehokkaasti mm. kiireellisiä kehittämishankkeita ja pienimuotoisia investointihankkeita. Kahdenvälinen hankerahoitus voidaan myös kohdentaa suomalaiseen osaamiseen ja teknologiaan. Sisävesien ja rannikkovesien tilan parantaminen edellyttää selvästi radikaalimpia toimia myös maatalouden päästöjen vähentämisessä. Maatalouden viljelykäytännöt ovat muuttuneet ympäristön kannalta myönteisesti, mutta toimenpiteet eivät ole riittävän tehokkaita ravinteiden kuormituksen vähentämiseksi. Jatkossa onkin kiinnitettävä erityistä huomiota maatalouden ympäristötuen kohdentamiseen ja vaikuttavuuteen. Valiokunta kiinnittää vielä huomiota vuoden 2004 alusta voimaan tulleeseen valtioneuvoston asetukseen haja-asutusalueiden talousvesien puhdistamisesta (542/2003), joka edellyttää kiinteistökohtaisten puhdistusjärjestelmien tehostamista. Asetus antaa vanhoille kiinteistöille siirtymäajan, joka ulottuu vuoden 2013 loppuun saakka. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan muutostöitä toteutetaan pitkästä siirtymäajasta johtuen erittäin hitaasti. Vaarana on, että siirtymäajan päättyessä työt ovat vielä suurelta osalta kesken ja että muutostöiden tekemiseen ei aikanaan löydy riittävästi tekijöitä. Valiokunta korostaa toimenpiteitä, joiden avulla muutostöitä voidaan vauhdittaa. Valiokunta on tyytyväinen valtioneuvoston tekemään periaatepäätökseen, jossa asetetaan vesiensuojelun uudet valtakunnalliset tavoitteet ja suuntaviivat vuoteen 2015 asti. Tavoitteena on mm. vähentää rehevöitymistä ai- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 heuttavaa kuormitusta, suojella pohjavesiä sekä kunnostaa vesiä. Asetettujen suuntaviivojen avulla voidaan osaltaan edistää sisävesien ja Itämeren tilaa. Ohjelmalla tuetaan myös EU:n meristrategian sekä Itämeren maiden yhteisen Itämeren suojelua koskevan toimintaohjelman valmistelua ja toimeenpanoa. 27. Ympäristövahinkojen torjunta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää öljy- ja muiden ympäristövahinkojen torjunnan järjestämisestä, torjuntakaluston hankinnoista ja torjuntatoimenpiteistä sekä ympäristövahinkojen torjuntaan välittömästi liittyvistä tutkimuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös alan kansainvälisestä yhteistyöstä, koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä oikeudenkäynneistä aiheutuvien menojen ja sivutoimisten varastonhoitajien ja torjuntatöihin osallistuvien palkkioiden maksamiseen. Torjuntakaluston hankintamenot budjetoidaan sitoumusperusteisina. Määrärahaa saa käyttää myös niiden menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat toimivaltaiselle viranomaiselle siitä, että laittomasti tehtyjä kansainvälisiä jätesiirtoja joudutaan palauttamaan, eikä kaikkia kustannuksia aina saada heti perityksi aiheuttajalta. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa öljyntorjunta-alusten lisääntyneiden käyttömenojen johdosta. Menot, jotka aiheutuvat laittomien kansainvälisten jätesiirtojen palauttamisesta toimivaltaiselle viranomaiselle, peritään takaisin jätteen viejältä ja tuloutetaan momentille Menoja vastaavia korvauksia öljysuojarahastosta ja vahinkojen aiheuttajilta arvioidaan olevan euroa vuonna Korvaukset tuloutetaan momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Siirto öljysuojarahastoon (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain (894/1986) 7 :n nojalla öljysuojarahastoon tehtävän siirron maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Öljyjätemaksuina kertyvistä varoista voidaan valtion talousarviossa siirtää osa öljysuojarahastoon käytettäväksi öljyn pilaamien maa-alueiden puhdistuskustannusten korvaamiseen. Öljyjätemaksua esitetään nostettavaksi vuoden 2007 alusta lähtien nykyisestä 4,2 sentistä 5,75 senttiin voiteluöljykilolta. Määräraha yhdessä momentin määrärahan kanssa vastaa öljyjätemaksujen kertymää momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Ympäristönsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten avustusten maksamiseen yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin investointeihin. Määrärahaa saa käyttää myös luottolaitosten varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) mukaisiin yhdyskuntien vesiensuojeluinvestointeihin ennen vuotta 1995 myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen. Yhdyskuntien vesiensuojelulainoille maksettavan korkohyvityksen määrä on kahdeksan ensimmäisen lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja lainavuosina 9 16 kaksi prosenttiyksikköä. Kuudennentoista lainavuoden jälkeen korkohyvitystä ei makseta. Korkohyvitys on kaikissa lainoissa aina enintään luottolaitoksen perimän koron suuruinen. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Yhdyskuntien vesiensuojelua edistävillä investoinneilla toteutetaan Suomen Itämeren suojeluohjelmaa ja muita vesiensuojelulle määriteltyjä tavoitteita. Avustuksilla edistetään erityisesti ravinteiden poistoa yhdyskuntajätevesistä sekä haja-asutuksen talousjätevesien käsittelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (542/2003) toimeenpanoa. Aikaisempien vuosien korkotukilainoista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja euroa vuonna 2008, euroa vuonna 2009, euroa vuonna 2010 ja euroa vuonna 2011, jolloin korkotuen maksatus päättyy talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain 7 :n nojalla öljyjätteistä ja niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista ja käsittelystä aiheutuvien menojen maksamiseen öljyjätemaksuina kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1191/1997) tarkemmin säädetyin perustein. S e l v i t y s o s a : Öljyjätemaksua esitetään nostettavaksi vuoden 2007 alusta lähtien nykyisestä 4,2 sentistä 5,75 senttiin voiteluöljykilolta. Määräraha yhdessä momentin määrärahan kanssa vastaa öljyjätemaksujen kertymää momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Ympäristöyhteistyön edistäminen Suomen lähialueen maissa (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää Suomen lähialueilla, erityisesti Luoteis-Venäjällä, toteutettavien ympäristönsuojelun teknisen avun yhteistyöhankkeiden tukemiseen. Lisäksi määrärahasta voidaan maksaa avustuksia yrityksille ja yhteisöille suunnittelu- ja toimeenpanokustannuksiin Luoteis- Venäjällä toteutettavissa pienehköissä ympäristönsuojelun investointihankkeissa. Määrärahaa saa käyttää myös enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen ympäristöhallintoon lähialueyhteistyön hankkeiden valmisteluun, toteuttamiseen ja valvontaan liittyviin tehtäviin. Määrärahan käyttöä säätelee valtioneuvoston asetus avustusten myöntämisestä ympäristöhankkeisiin Suomen lähialueilla Itä- ja Keski-Euroopassa (1197/2002). S e l v i t y s o s a : Luoteis-Venäjällä toteutettaviin investointihankkeisiin sekä suurehkoihin teknisen avun hankekokonaisuuksiin käytetään momentin määrärahaa. Teknisen avun pienimuotoisilla kehittämishankkeilla myötävaikutetaan ympäristönsuojelun korkean tason saavuttamiseen ja ympäristöhallinnon vahvistumiseen Venäjällä sekä edistetään Itämeren tilan parantamiseen tähtäävien investointien ja kansainvälisten yhteisesti toimeenpantavien ympäristöohjelmien toteutumista talousarvio talousarvio tilinpäätös Ympäristövahinkojen torjunta-aluksen hankinta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan varustetun monitoimialuksen hankinnan aiheuttamiin menoihin. S e l v i t y s o s a : Ympäristövahinkojen torjuntakyvyn parantamiseksi hankitaan merivoimien kanssa yhteistyössä öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan varustettu monitoimialus. Tarkoituksena on parantaa erityisesti Suomenlahden öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntavalmiutta kansainvälisen liikenteen kasvun aiheuttamien ympäristövahinkojen riskin lisääntyessä. Uusi alus parantaa torjuntavalmiutta myös huonoissa sääolosuhteissa. Sillä korvataan merivoimien käytössä tällä hetkellä oleva öljyntorjunta-alus Hylje ja kaapelialus Putsaari. Hankinnan kokonaiskustannukset ovat noin 35 milj. euroa. Hankinnasta arvioidaan aiheutuvan menoja euroa vuonna Öljyntorjuntavalmiuteen liittyviä menoja on tarkoitus korvata myös öljysuojarahastosta talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio Ympäristötyöt (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää ympäristötöiden suunnittelusta ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten valtion vesihuoltotöiden ja jätelaissa (1072/1993) säädettyjen valtion jätehuoltotöiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi kunnan tai muun yhteistyökumppanin omistukseen. Samalla on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan on luovutuksen jälkeen noudatettava. Uusia hankkeita koskevia sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden 2007 jälkeen aiheutuva määrärahan tarve on enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahalla rahoitetaan yhteisrahoitteisia ja valtion töinä toteutettavia siirtoviemäreitä ja yhdysvesijohtoja, pilaantuneiden alueiden kunnostuksia, vesistökunnostuksia ja muita ympäristötöitä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä Ennen vuotta 2007 tehdyt sitoumukset Vuoden 2007 sitoumukset Yhteensä Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Työn kokonaiskustannusarvio Valtion osuus edellisestä Myönnetty Myönnetään Työkohde Uudet kohteet Essonmäen vanhan kaatopaikan kunnostus, II vaihe, Loviisa Kokkilan Vartsalan Salon siirtoviemäri, Halikko Kangasalan Tampereen siirtoviemäri ja syöttövesijohto, Kangasala, Tampere Kuortin Heinolan siirtoviemäri ja yhdysvesijohto, Pertunmaa, Heinola Yttermarkin Närpiön keskustan siirtoviemäri, Närpiö Alavieskan Kalajoen siirtoviemäri, Alavieska, Kalajoki Oloksen Muonion siirtoviemäri, Muonio Uudet hankkeet yhteensä Keskeneräiset hankkeet Pilaantuneiden alueiden kunnostus Vesistöjen kunnostus ja muut ympäristötyöt Yhteensä V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : Ympäristötöiden määrärahat ovat olleet koko hallituskauden ajan liian vähäiset. Ensi vuodelle ehdotetaan 9 miljoonan euron määrärahaa, joka on lähes neljänneksen pienempi kuin kuluvana vuonna. Kehyspäätöksen mukaan myös vuonna 2008 ympäristötöihin osoitettaisiin vain 9 miljoonaa euroa. Kuten valtiovarainvaliokunta on useissa yhteyksissä todennut, määrärahojen niukkuus ei anna mahdollisuuksia vastata olemassa oleviin haasteisiin. Määrärahan keskeiset käyttökohteet ovat saastuneiden maa-alueiden puhdistaminen, siirtoviemäreiden rakentaminen ja vesistöjen kunnostus. Ympäristötyömäärärahojen perustavoite on tukea valtioneuvoston määrittelemien ympäristönsuojelutavoitteiden saavuttamista. Lisäksi ympäristötöillä voidaan parantaa työllisyyttä. Suomessa on kartoitettu olevan mahdollisesti pilaantuneita maa-alueita yhteensä noin Monet niistä ovat kiireellisiä kunnostuskohteita, sillä ne sijaitsevat asuinalueilla, tärkeillä pohjavesialueilla tai vedenottamoiden läheisyydessä. Merkittävä osa kiireellisistä kohteista sijaitsee kunnissa, joiden talouteen kalliilla kunnostushankkeilla voi olla vakavia vaikutuksia. Kiireellisiä kohteita, jotka tulisi tutkia ja tarvittaessa kunnostaa seuraavien viiden vuoden kuluessa on noin Vaikka suurin osa kustannuksista lankeaakin pilaantumisen aiheuttajien ja alueiden haltijoiden maksettavaksi, on kuntien ja valtion Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 varoja arvioitu tarvittavan tutkimuksiin ja kunnostustoimiin yhteensä noin miljoonaa euroa. Alueellisten ympäristökeskusten esitysten mukaan vuosina tulisi käynnistää yhteensä yli 30 uutta siirtoviemärihanketta, joihin tarvittaisiin ympäristötyömäärärahoja yhteensä yli 32 miljoonaa euroa. Ensi vuoden määrärahaesitys antaa mahdollisuuden vain kahden uuden siirtoviemärihankkeen käynnistämiseen. Siirtoviemäreiden rakentamisella voidaan edistää vesiensuojelua ja saada myös haja-asutusta kunnallisen jätevedenpuhdistuksen piiriin. Myös vesistöjen kunnostus asettaa suuria haasteita. Tehtyjen selvitysten mukaan Suomessa on noin järveä ja 500 jokiosuutta välittömän kunnostuksen tarpeessa. Näiden kunnostushankkeiden kokonaiskustannuksiksi on arvioitu yli 250 miljoonaa euroa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että seuraavassa menokehyksessä ympäristötyömäärärahoihin tehdään selkeä tasokorotus. Momentille lisätään euroa siirtoviemäreiden rakentamiseen talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

10. Ympäristön suojelu

10. Ympäristön suojelu 10. Ympäristön suojelu S e l v i t y s o s a : Ympäristön tilaa parannetaan ympäristönsuojelu- ja -hoitotöillä. Toteutetaan vesiensuojelua edistäviä siirtoviemärihankkeita ja vesistöjen kunnostushankkeita.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 61. Vesien- ja ympäristönhoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 5 842 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) vesien- ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu

10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu S e l v i t y s o s a : Ympäristönsuojelu 10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu Vesiensuojelun ja muun ympäristönsuojelun määrärahoilla on tavoitteena erityisesti parantaa Itämeren ja sisävesien tilaa, vähentää

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöongelmat maapallolla ovat lisääntymässä ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen ja luonnonvarojen pilaantumisen

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu

10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu 10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu S e l v i t y s o s a : Lukuun on budjetoitu ympäristön- ja luonnonsuojelua edistävään toimintaan hallinnonalalla ja ympäristötehtäviä aluehallinnossa hoitavissa virastoissa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu

10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu S e l v i t y s o s a : Ympäristönsuojelu 10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu Vesiensuojelun ja muun ympäristönsuojelun määrärahoilla on tavoitteena erityisesti parantaa Itämeren ja sisävesien tilaa, vähentää

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

HE 121/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi öljyjätemaksusta

HE 121/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi öljyjätemaksusta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi öljyjätemaksusta annettua lakia siten,

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015

SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 SUOSITUSSOPIMUS YHDYSKUNTAJÄTEVESIEN PINTAVESIÄ REHEVÖITTÄVÄN RAVINNEKUORMITUKSEN VÄHENTÄMISEKSI VUOTEEN 2015 Sopimuspuolet Ympäristöministeriö (ministeriö), Suomen Kuntaliitto ry (Kuntaliitto) ja Suomen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöhallinnon lähivuosien haasteet ovat hyvän elinympäristön sekä kulutuksen ja tuotannon ekotehokkuuden edellytysten parantaminen,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Ympäristön- ja luonnonsuojelu

Asiakirjayhdistelmä Ympäristön- ja luonnonsuojelu 10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) S e l v i t y s o s a : Lukuun on budjetoitu ympäristön- ja luonnonsuojelua edistävään toimintaan hallinnonalalla ja ympäristötehtäviä

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriön hallinnonalan tehtävät koostuvat alueidenkäytön suunnittelusta, asumisesta ja rakentamisesta sekä luonnon ja

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot

Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt

Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt Valtuus Valtiovarainministeriö voi tehdä EU:n yhteisen kriisinratkaisuneuvoston kanssa sopimuksen lainalimiittijärjestelystä, jonka puitteissa myönnettävien lainojen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 28.3.2019 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2019 Valtion

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriön hallinnonalan tehtävät koostuvat alueiden käytön ja rakentamisen ohjauksesta, asumisen edistämisestä sekä luonnon

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriön hallinnonalan tehtävät koostuvat alueiden käytön ja rakentamisen ohjauksesta, asunto-olojen kehittämisestä sekä

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutustilanne Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin EHDOTUS VUODEN 2018 II LISÄTALOUSARVIOON Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti.

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

60. Energiapolitiikka

60. Energiapolitiikka 60. Energiapolitiikka S e l v i t y s o s a : Valtioneuvosto hyväksyi maaliskuussa 2001 kansallisen ilmastostrategian, joka annettiin selontekona eduskunnalle. Strategian tavoitteena on täyttää Suomelle

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriön hallinnonalan tehtävät koostuvat alueidenkäytön suunnittelusta, asumisesta ja rakentamisesta sekä luonnon ja

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Ympäristön- ja luonnonsuojelu

Talousarvioesitys Ympäristön- ja luonnonsuojelu 10. Ympäristön- ja luonnonsuojelu S e l v i t y s o s a : Lukuun on budjetoitu ympäristön- ja luonnonsuojelua edistävään toimintaan hallinnonalalla ja ympäristötehtäviä aluehallinnossa hoitavissa virastoissa

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus tila paranee vaikkakin hitaasti Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus kuormitus (tonnia/vuosi) 10 000 Suomenlahteen tuleva fosfori- fosforipitoisuus on kuormitus on vähentynyt 4 merkittävästi, typpikuormituksen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriön hallinnonalan tehtävät koostuvat alueiden käytön ja rakentamisen ohjauksesta, asumisen edistämisestä sekä luonnon

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari P

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari P Valtiovarainvaliokunta Maatalousjaosto MaJ 4.11.2015 HE 30/2015 vp MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Luonnonvaraosasto Ylitarkastaja Jussi Laanikari 29.10.2015 P. 040 7336229 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesistöjen tila Suomessa Hyvää heikommassa tilassa Kolmannes luokitelluista järvistä Puolet jokivesistä Yli puolet rannikkovesien

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu

20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu 20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriö asettaa Metsähallitukselle seuraavat luonnonsuojelutehtävien palvelu- ja muut toimintatavoitteet vuonna 2005:

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta

Ajankohtaista ympäristönsuojelusta Ajankohtaista ympäristönsuojelusta Pekka Jalkanen Ympäristöministeriö Hallitusohjelman keskeiset hankkeet Yleiset tavoitteet Käynnissä olevat prosessit Uudet aloitteet Kansainvälisen toiminnan painopisteet

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta Mats Nylund Maanviljelyn vesiensuojelun tulevaisuudennäkymät Suomalaiseen maanviljelyyn kohdistuu sekä kansallisia

Lisätiedot

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 971 000 euroa. Lisäys talousarvioesityksen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt

Asiakirjayhdistelmä EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt S e l v i t y s o s a : Vuosi 2015 on seuraavan EU:n monivuotisen rahoituskehyksen toinen varainhoitovuosi ja vuoden 2014 EU-vaalien jälkeisen Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutusohjelma Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019 2022 Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2018-2022 1 600 000

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja 2016-2021 Vesienhoidon yhteistyöryhmä 8.5.2014 23.5.2014 Toimenpiteiden ja ohjauskeinojen perusteista Toimenpiteisiin sisältyvät merkittävimmät

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot