Tahdomme menestyä Toimimme asiakasläheisesti Onnistumme yhdessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tahdomme menestyä Toimimme asiakasläheisesti Onnistumme yhdessä"

Transkriptio

1 Tahdomme menestyä Toimimme asiakasläheisesti Onnistumme yhdessä 1

2 Patrian eettinen tapa toimia Eettinen toiminta ja sen jatkuva kehittäminen on tärkeätä kaikessa kansainvälisessä liiketoiminnassa, mutta puolustusvälineteollisuudessa sen merkitys korostuu erityisesti. Patrian tapaa toimia ohjaavat monet erilaiset tekijät ja reunaehdot kuten kullakin markkinalla voimassa olevat lait ja säännökset, vientilupakäytännöt sekä sopimukset, joita olemme tehneet asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa. Lakien, sääntöjen ja sopimustentarkan noudattamisen lisäksi Patrian arvojen, eettisen toimintaohjeen ja muiden sisäisten ohjeidemme noudattaminen lisää uskottavuuttamme ja houkuttelevuuttamme yhteistyökumppanina ja työnantajana niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoillakin. Suomen lait ovat linjassa OECD, YK:n ja Euroopan Unionin päätösten kanssa. Eettinen ohje Olemme mukana kansainvälisessä Yhdistyneiden Kansakuntien yhteisössä, Global Compactissa, joka tukee yritysten tavoitteita toimia oikein liittyen ihmisoikeuksien noudattamiseen, työntekijöiden asemaan ja oikeuksiin, ympäristöön ja lahjonnanvastaiseen toimintaan. Sosiaalinen media Lähipiiriohjeistus Suhdetoiminta ja lahjoitukset Sponsorointi Patriassa on selkeä nollatoleranssi lahjonnan suhteen, mutta nollatoleranssi pätee myös muuhun epäeettiseen toimintaan. Eettinen toimintaohje antaa taustan ja luo pohjan jokaisen patrialaisen tavalle toimia. Toimimalla oikein kehitämme myös omaa työympäristöämme ja varmistamme sen jatkuvuutta. Lähtökohtana on luonnollisesti, että myös yhteistyökumppanimme täyttävät ohjeistomme vaatimukset omassa toiminnassaan. Turvallinen työympäristö Tasa-arvo Tuotteet ja palvelut Liikekumppanien valinta Heikki Allonen toimitusjohtaja Tavarantoimittajat ja alihankkijat Yhtiön omaisuuden turvaaminen Ympäristö Tiedon turvaaminen Ihmisoikeuksien Koulutus Jos et tiedä Päätöksen kunnioittaminen ja miten toimia tueksi 2 edistäminen 3

3 Eettinen toimintaohje Sosiaalinen media Eettistä toimintaohjetta sovelletaan kaikkiin Patrian kotimaisiin ja ulkomaisiin tytäryhtiöihin, ja se määrittää kaikkien patrialaisten toimia. Kenelläkään patrialaisella ei ole työssään oikeutta suorittaa, edellyttää eikä sallia lainvastaista toimintaa. Patriassa on nollatoleranssi lahjonnalle, mutta myös muulle epäeettiselle toiminnalle. Lähtökohtana myös yhteistyökumppaneiden kanssa sopimuksia solmittaessa on, että nämä noudattavat Patrian eettisen toimintaohjeen periaatteita. Eettistä toimintaohjetta täydentävät tarvittaessa Patrian tai sen tytäryhtiöiden yksityiskohtaisemmat säännöt ja ohjeet, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa tämän ohjeen kanssa. Eettinen toimintaohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). Lisäksi se on julkaistu Patrian internetsivuilla. Patrian virallisia lausuntoja antavat toimitusjohtaja ja johtokunnan jäsenet sekä viestintäjohtaja. Virallisella lausunnolla tarkoitetaan yhtiön kannanottoa yhtiöön, asiakkaisiin, toimialaan, omistajuuteen, palveluihin, liiketoimintaan, strategiaan tai talouteen liittyvissä asioissa. Sosiaalisessa mediassa vaikuttavien patrialaisten toivotaan muistavan, että kaikki se tieto, mikä on julkaistu internetsivuillamme, on julkista tietoa ja vain sitä tietoa voi välittää eteenpäin. Jokainen on itse vastuussa niistä asioista, joita julkaisee tai kommentoi. Patrian intranetistä löytyvät tiedot kuuluvat lähtökohtaisesti konsernin sisäisiin asioihin, eikä niitä ole tarkoitettu julkisiin medioihin. Muun muassa työsuhdeasiat ovat luottamuksellisia, ja mahdollisista epäkohdista on asianmukaista keskustella Patrian sisällä ja ensimmäisenä oman esimiehen kanssa. Epäasiallinen kuvien ja muiden tallenteiden välittäminen sosiaalisen median kanaville Patrian sisäisistä tapahtumista ei myöskään ole soveliasta. Lähipiiriohjeistus Patria sosiaalisessa mediassa ohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). Patrian lähipiiriohjeistusta sovelletaan kaikkiin Patrian palveluksessa oleviin henkilöihin, joilla on päätöksentekovaltaa (esim. Patrian hyväksymisvaltuuksien puitteissa) tai jotka voivat muulla merkityksellisellä tavalla vaikuttaa päätöksentekoon. Lisäksi sitä sovelletaan Patrian hallituksen ja neuvottelukunnan jäseniin. Sitä ei kuitenkaan sovelleta konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa. Jokaisen on itse aktiivisesti arvioitava, onko Patrian tekemissä liiketoimissa liityntää omaan lähipiiriin. Kun tietoon tulee suunnitteilla oleva Patrian liiketoimi, jolla on liityntä omaan lähipiiriin, on tästä välittömästi ilmoitettava esimiehelle sekä asiaa valmistelevalle taholle. Patriassa ei ylläpidetä lähipiireistä rekisteriä. Mikäli edelleen on epätietoisuutta lähipiiriohjeen soveltavuudesta valmisteilla olevaan liiketoimeen, tulee hänen ottaa yhteyttä Patrian lakiasiainjohtajaan tai lakimieheen asian varmistamiseksi. Lähipiiriohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). 4 5

4 Suhdetoiminta ja lahjoitukset Patria kieltää kaikessa toiminnassaan lahjonnan ja korruption. Patria tai kukaan patrialainen ei saa maksaa eikä tarjota lahjuksia tai laittomia maksuja. Kukaan patrialainen ei myöskään saa vastaanottaa sidosryhmiltä kuten esim. asiakkailta, työntekijöiltä, tavarantoimittajilta tms. henkilökohtaisia etuja tai lahjoja, jotka eivät noudata sovellettavia lakeja ja paikallisia liiketoimintatapoja. Patria ei anna poliittisille puolueille lahjoja tai lahjoituksia eikä osallistu puoluepoliittisiin asioihin. Patria ei myöskään tue yksittäisiä henkilöitä heidän poliittisissa pyrkimyksissään. Suhdetoiminta ja lahjoitukset ohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). Sponsorointi Sponsoroinnilla pyritään rakentamaan ja ylläpitämään haluttua positiivista yrityskuvaa sekä työnantajamielikuvaa. Patriassa sponsorointi hoidetaan keskitetysti. Viestintä hyväksyttää johtokunnalla lahjoitus- ja sponsorointisuunnitelman vuosittain syksyllä. Muutaman pääkohteen lisäksi Patria tukee pienimuotoisesti alaan tai yhtiön toimintaympäristöön liittyvää opiskelu- ja harrastustoimintaa. Tasapuolisuuden vuoksi emme tue yksittäisiä henkilöitä tai heidän harrastuksiaan. Sponsorointiohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS) ja ohjeet sponsoroinnin hakemisesta löytyvät sekä Intrasta että www-sivuiltamme. Patria ei anna poliittisille puolueille lahjoja tai lahjoituksia eikä osallistu puoluepoliittisiin asioihin. 6 7

5 Turvallinen ja mielekäs työympäristö Tasa-arvo Jokaisen patrialaisen edellytetään toimivan työssään omaa ja muiden työyhteisön jäsenten terveyttä ja turvallisuutta vaarantamatta. Esimiesten velvollisuus on aktiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti edistää johtamiskäytäntöjä, jotka ovat Patrian arvojen ja eettisen toimintaohjeen mukaisia. Työolosuhteita kehitetään työntekijöiden psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi huomioiden myös yksilölliset tarpeet. Minkäänlainen häirintä ei ole työssä eikä työympäristössä sallittua. Havaituista epäkohdista, liittyivät ne sitten työturvallisuuteen tai työssä viihtyvyyteen, tulee välittömästi ottaa yhteys esimieheen. Jokaisen esimiestehtävissä olevan tulee jatkuvasti toimia paremman työympäristön puolesta. Patria sitoutuu kohtelemaan kaikkia työntekijöitään tasapuolisesti, puolueettomasti ja tasa-arvoisesti. Jokaisen patrialaisen tulee omalla käytöksellään ja toiminnallaan edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Esimiehen on toimittava esimerkkinä ja tarvittaessa puututtava esille tuleviin epäkohtiin. Lisäksi työsuojeluorganisaatiolla sekä henkilöstön luottamustehtäviin valitsemilla edustajilla on oikeus ja velvollisuus huolehtia tasa-arvon ja yhdenmukaisuuden toteutumisesta. Rekrytoitaessa tehtävään valitaan parhaaksi katsottu henkilö. Työhönotossa huomioidaan, että ansioituneempaa työntekijää ei syrjäytetä perusteettomasti esimerkiksi sukupuolen mukaan. Patrian toimialaan liittyvät maanpuolustukselliset syyt tai turvallisuusperusteet voivat rajoittaa rekrytointia. Rekrytointia suunniteltaessa tulee aina ensin varmistaa löytyykö yrityksen sisältä sopivia henkilöitä kyseiseen tehtävään. Työtehtävien organisoinnissa otetaan huomioon työntekijöiden henkilökohtainen pätevyys ja heille luodaan yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen organisaation kaikilla tasoilla. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista tuetaan mm. joustavilla työaikaratkaisuilla. Miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet lain takaamiin perhevapaisiin, sairaan lapsen hoitoon ja muihin perhepoliittisiin oikeuksiin. Minkäänlainen syrjintä ei ole työssä sallittua. Tasa-arvosuunnitelma löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). 8 9

6 Tuotteet ja palvelut Liikekumppaneiden valinta Patrian toiminta perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin sekä korkealaatuisten tuotteiden ja palveluiden tarjoamiseen. Mittaamme ja analysoimme saavuttamiamme tuloksia säännöllisesti asiakasvaatimusten ja asiakastarpeiden täyttämiseksi sekä asiakastyytyväisyyden parantamiseksi. Pidämme yllä lakien ja asiakkaiden vaatimat toimiluvat ja sertifikaatit ja toimimme niiden vaatimalla tavalla. Toiminta perustuu Patrian arvojen mukaiseen johtamiseen ja laatupolitiikka toteutetaan liiketoiminnoittain ISO 9001 standardiin pohjautuvalla toimintajärjestelmällä, johon integroidaan muut tarvittavat järjestelmävaatimukset (mm. ympäristö- ja turvallisuusnäkökohdat). Säännöllisillä johdon katselmuksilla ja sisäisillä arvioinneilla varmistamme, että toimintajärjestelmämme ja niiden prosessit ovat nyt ja tulevaisuudessa kilpailukykyisiä ja tarkoitukseen sopivia. Henkilöstömme saa tarpeellisen tiedon, koulutuksen ja resurssit voidakseen vastata osaltaan tuotteiden ja palveluiden toimitusvarmuudesta, laadun ylläpitämisestä ja toiminnan kehittämisestä. Liiketoimintaympäristön muutoksista lähtevällä ja organisaation keskeisiin tavoitteisiin perustuvalla prosessien parantamisella ja innovaatioilla kehitämme jatkuvasti kilpailukykyämme ja kannattavuuttamme sekä tuotteittemme että palvelujemme turvallisuutta ja laatua. Laatupolitiikka löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). Patriassa liikekumppaneiden valinta on ohjeistettu. Tavoitteina ovat valinnan läpinäkyvyys, päätösten tekeminen yhteistyössä konsernin ja liiketoimintojen kanssa, varmennusten keskittäminen, toimenpiteiden jäljitettävyys ja kumppaneiden valvonta. Patrian eettisiä toimintaohjeita sovelletaan kaikkiin liikekumppaneihin ja tarvittaessa heille järjestetään siihen liittyvää koulutusta. Liikekumppanin valintatilanteessa tehdään riittävä selvitys taustasta, maineesta ja omistussuhteista sekä taloudellisesta tilasta ja osaamisen tasosta. Sopimukset ovat määrämuotoisia ja ne tehdään määräajaksi. Sopimusta tehtäessä kiinnitetään erityistä huomiota maksuperusteisiin siten, että ne vastaavat sovittuja tehtäviä ja toimenpiteitä ja että ne ovat yleisesti hyväksyttyjen rajojen puitteissa. Patrian edustajilta edellytetään kaikissa liiketoimissa rehellisyyttä, lahjomattomuutta, oikeudenmukaisuutta ja varovaisuutta. Liikekumppaneiden valinta ohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). Tavarantoimittajat ja alihankkijat Lähtökohtaisesti toimimme vain sellaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, jotka ovat valmiita noudattamaan Patrian eettisen toimintaohjeen periaatteita. Edellytämme yhteistyökumppaneidemme noudattavan aina paikallista lainsäädäntöä kaikissa maissa, joissa he toimivat. Patrian eettisiä toimintaohjeita sovelletaan kaikkiin liikekumppaneihin ja tarvittaessa heille järjestetään siihen liittyvää koulutusta. Kaikki tavarantoimittajiin ja alihankkijoihin liittyvät päätökset tulee tehdä mahdollisimman puolueettomasti ja konsernin etu huomioiden. Toimittaja- ja alihankintaverkostoja kehitetään tavalla, joka tuottaa parhaimman mahdollisen kokonaistaloudellisen arvon asiakkaille ja omistajille. Hankintapolitiikka löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS)

7 Yhtiön omaisuuden turvaaminen Sekä aineellisen että aineettoman, kuten tekijänoikeuslain alaisen, omaisuuden turvaaminen on liiketoiminnan menestymiselle elintärkeää. Patrialaisten tulee käyttää yhtiön omaisuutta vain lailliseen liiketoimintaan ja suojella sitä vahingoilta tai luvattomalta käytöltä. Patrian omaisuutta ei missään tilanteessa saa käyttää laittomasti tai määräysten vastaisesti. Yritysturvallisuusohje löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS). Tiedon turvaaminen Tieto on Patrian keskeistä omaisuutta. Tiedon tulee aina olla suojattu sopivalla tavalla riippumatta siitä, missä muodossa sitä jaellaan tai tallennetaan. Tavoitteena on Patrian toimintaan kohdistuvien riskien hallitseminen sekä normaali- että poikkeusoloissa. Tietoturvan tavoitteena on varmistaa luottamuksellisuus eli tiedot ovat vain niiden käyttöön oikeutettujen saatavissa, eheys eli tiedot ovat luotettavia, oikeellisia ja ajantasaisia sekä käytettävyys eli tiedot ovat häiriöttömästi käytettävissä ja käyttökelpoisia. Tietoturvatoiminnan tehtävänä on tunnistaa tietoon kohdistuvat tahalliset ja tahattomat uhat sekä ennalta ehkäistä ja rajata uhkien vaikutusten laajuus, mikäli ne toteutuvat. Patrian tietoturvan taso on vähintään Suomen lainsäädännössä ja Patriaa sitovista sopimuksista johdettu minimitaso. Yksittäisissä liiketoiminnoissa, järjestelmissä tai hankkeissa tietoturvan taso voi olla tarpeen mukaan korkeampi. Tavoitteena on Patrian toimintaan kohdistuvien riskien hallitseminen sekä normaali- että poikkeusoloissa. Tietoturvaohjeistus löytyy toimintajärjestelmästämme (IMS)

8 Ympäristö Patria on sitoutunut toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti käyttämällä luonnonvaroja vastuullisesi ja noudattamaan ympäristölainsäädäntöä sekä ympäristöä koskevia viranomais- ja muita vastaavia määräyksiä. Patria edistää ympäristönsuojelua ja toimii aktiivisesti ympäristöriskien tunnistamiseksi ja vähentämiseksi. Patrian merkittävimmillä toimipaikoilla on ISO14001 sertifikaatti. Pyrimme tehokkuuteen energian, veden ja raaka-aineiden käytössä. Suosimme kierrätystä taloudellisten mahdollisuuksien puitteissa. Pidämme henkilöstömme tietoisina toimintojemme ympäristötilasta, ympäristöriskeistä sekä ympäristötilaan liittyvistä kehitystavoitteista. Pyrimme myös systemaattisesti parantamaan henkilöstömme ympäristöosaamista. Arvioimme säännöllisesti ympäristöjohtamistamme sekä ympäristön tilaa toimipisteissämme. Päätämme korjaavista toimenpiteistä ja asetamme kehitystavoitteet. Patriassa on paikkakunnittain nimetyt vastuuorganisaatiot hoitamassa ympäristöasioita. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja edistäminen Kunnioitamme ja edistämme omalla toiminnallamme Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksen määrittelemiä yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. Kunnioitamme ajattelun, mielipiteen, ilmaisun, uskonnon ja rauhanomaisen kokoontumisen vapautta. Emme syrji ketään rodun, iän, kansalaisuuden, sukupuolen tai sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella. Emme hyväksy pakkotyötä tai lapsityövoiman käyttöä missään tilanteissa

9 Koulutus Kaikki uudet patrialaiset saavat eettiseen toimintaohjeeseen liittyvän koulutuksen perehdytyksen yhteydessä. Kaikki patrialaiset käyvät läpi vuosittain online-koulutuksen eettisestä toimintatavasta. Jos et tiedä miten toimia Tutustu ohjeistukseen. Keskustele asiasta esimiehesi, yhtiön johdon tai muiden asiantuntijoiden kanssa. Älä unohda tervettä järkeä ja henkilökohtaista vastuutasi. Kysymyksiä ja palautetta Patrian eettisestä toimintaohjeesta ja sen noudattamisesta voi myös lähettää sähköpostitse osoitteeseen Intranetin kautta on myös mahdollista antaa palautetta tai kysyä nimettömänä Raportoi epäillyt väärinkäytökset linkin kautta. Lakimiehiin ja lakiasianjohtajaan voi aina ottaa yhteyttä. Päätöksen tueksi Vaikka päätös olisi laillinen, se ei aina täytä eettisiä vaatimuksia. Mieti mitä vaikutuksia päätökselläsi on kokonaisuuteen. Jos olet epävarma, kysy esimieheltä neuvoa tai ota yhteyttä lakiasiainjohtajaan. 16

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu

Lisätiedot

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values

Code Eettiset of ohjeemme. It s all about values Code Eettiset of ohjeemme Conduct It s all about values JOHDANTO Eettisten ohjeidemme perustana ovat Nordzuckerin arvot, jotka ovat yrityskulttuurimme kulmakivi. Arvot ohjaavat toimintaamme pulmatilanteissa,

Lisätiedot

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet 1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,

Lisätiedot

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011 Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen

Lisätiedot

Sisältö. Toimintaperiaatteet

Sisältö. Toimintaperiaatteet Sisältö 1 Johdanto 3 2 Liiketoiminnan etiikka vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen 3 2.1 Lakien ja määräysten noudattaminen 3 2.2 Kirjausten ja raporttien oikeellisuus 3 2.3 Eturistiriidat

Lisätiedot

Kärkkäinen Oy arvot 2019

Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja 28.08.2017 Sami Uusitalo työhyvinvointipäällikkö Taustaa Kaupungilla käytössä

Lisätiedot

LGT ja yhteiskuntavastuu

LGT ja yhteiskuntavastuu LGT ja yhteiskuntavastuu Voit luottaa siihen, että kannamme vastuumme Kaikki, mitä kuljettajana, toimittajana, työnantajana, yrityksenä, ostajana ja yrityskansalaisena teemme, vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Lisätiedot

Code of Conduct eettinen ohjeistus

Code of Conduct eettinen ohjeistus Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2016 Sisällys 1. Almamedialaiset...1 2. Alma Media -konsernin edun ajaminen... 2 3. Yhteistyö ja kumppanuudet... 2 4. Asiakkaat... 3 5. Lakien, säädösten

Lisätiedot

Eettinen toimintaohje

Eettinen toimintaohje Eettinen toimintaohje Johdanto Patria-konsernin ( Patria ) maine ja pitkän aikavälin luotettavuus kumppanina muodostavat kannattavan liiketoiminnan perustan ja vaikuttavat merkittävästi konsernin arvoon.

Lisätiedot

HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET

HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET HUURRE GROUP EETTISET PERIAATTEET 13.6.2018 Copyright Huurre Group Oy Huurre Groupin eettiset periaatteet 1 (5) Huurre Groupin (Huurre) eettiset periaatteet Näiden eettisten periaatteiden ensisijaisena

Lisätiedot

2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä.

2.1. Noudatamme kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä. Noudatamme asianmukaisia kansainvälisiä ja kansallisia lakeja ja säädöksiä. EETTISET PERIAATTEET 1. Johdanto Ahlstromin eettisissä periaatteissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiömme liiketoimintaa. Periaatteet perustuvat ydinarvoihimme, joita ovat vastuullinen

Lisätiedot

Toimittajien menettelyohje

Toimittajien menettelyohje Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja

Lisätiedot

Carunan toimintaohje. Code of Conduct

Carunan toimintaohje. Code of Conduct Carunan toimintaohje Code of Conduct Carunan toimintaohje CODE OF CONDUCT Carunan toimintaohje luo perustan tavallemme tehdä töitä. Se määrittelee, miten huolehdimme Carunan omaisuudesta, teemme yhteistyötä

Lisätiedot

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013

EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:

Lisätiedot

ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group

ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT. Coor Group ODE TOIMITTAJIEN CODE OF CONDUCT Coor Group Vahvistettu Coorin hallituksessa 11. joulukuuta 2014 TARKOITUS JA SOVELLUSALA Etiikassa on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä tekoja pidetään oikeina ja miten meidän

Lisätiedot

HYY Yhtymän sopimus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2014 1 (6)

HYY Yhtymän sopimus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2014 1 (6) HYY Yhtymän sopimus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2014 1 (6) 2 (6) HYY YHTYMÄN GLOBAL COMPACTIN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISESTA HYY Yhtymä on hyväksytty YK:n Global Compact

Lisätiedot

HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi (6)

HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi (6) HYY Yhtymän sitoumus Global Compactin periaatteiden noudattamisesta ja raportointi 2016 1 (6) 2 (6) HYY YHTYMÄN GLOBAL COMPACTIN PERIAATTEIDEN NOUDATTAMISESTA HYY Yhtymä on hyväksytty YK:n Global Compact

Lisätiedot

POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ

POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ GROUP POLICIES POLYGONIN VASTUULLINEN KUMPPANIKÄYTÄNTÖ Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisältö 2 Yhteenveto käytännöstä 3 Johdanto 4 Toimintalinjaus 4 Alihankkijat 5 Viestintä ja toteutus

Lisätiedot

DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys

DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE. Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER KÄYTÄNNESÄÄNNÖT LIIKEKUMPPANEILLE Dachserin yrityskomplianssi huolinnan rehellisyys DACHSER-käytännesäännöt liikekumppaneille 1. Johdanto Mottonaan logistiikan rehellisyys ( Integrity in Logistics

Lisätiedot

SCA:n eettinen ohjeisto

SCA:n eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto 1 Eettinen ohjeisto SCA:n eettinen ohjeisto SCA on sitoutunut luomaan osakkeenomistajilleen lisäarvoa ja rakentamaan kunnioitukseen, vastuullisuuteen ja arvostukseen perustuvat

Lisätiedot

CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA

CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA CODE OF CONDUCT TAPAMME TOIMIA LUOTTAMUKSESI ARVOISIA AMMATTILAISIA Rentalle vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme arvot ja maine on rakennettu avoimuuden, luottamuksen

Lisätiedot

TOIMITTAJIEN EETTISET PERIAATTEET AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ. Tekijä: Anders Hildeman Luonut: Versionumero: 1.0

TOIMITTAJIEN EETTISET PERIAATTEET AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ. Tekijä: Anders Hildeman Luonut: Versionumero: 1.0 TOIMITTAJIEN EETTISET PERIAATTEET AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ Tekijä: Anders Hildeman Luonut: 03.04.2017 Versionumero: 1.0 Johdanto Ahlstrom-Munksjö on sitoutunut luomaan lisäarvoa osakkeenomistajille ja muille

Lisätiedot

EEttisEt toimintaohjeet

EEttisEt toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet Husqvarna-konsernin eettiset toimintaohjeet noudattavat YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita, joiden tarkoitus on saada yritykset toimimaan ihmisoikeuksia, työntekijöiden

Lisätiedot

Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas.

Eettiset ohjee. iska regler Etisk regelsæ. Etiska regler. Eet. ttiset ohjeet Etikos kodeks. Verhaltenskodex. Eti k. kos kodeksas. Kódex správania Kó Kódex správania E ode of Conduct Eet ttiset ohjeet Etikos kodeks deksas Kode eks postępowania Kodeks postępowania Verhaltenskodex enskod iska regler Etisk regelsæ Kodeks p Eettiset ohjeet

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

Eettiset toimintaohjeet

Eettiset toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet 2 Nämä Cargotecin hallituksen hyväksymät eettiset toimintaohjeet määrittelevät yhteiset työskentelytapamme. Tavoitteenamme on, että Cargotec on kiistaton markkinajohtaja lastinkäsittelylaitteiden

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ

TOIMINTAOHJEEMME SISÄLTÖ TOIMINTAOHJE TOIMINTAOHJEEMME Tämä on Fortumin toimintaohje. Se perustuu yhteisiin arvoihimme ja auttaa meitä saavuttamaan visiomme: Olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä.

Lisätiedot

Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet

Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet GOVERNIA OY (2245476-7) Governia konsernissa noudatettavat eettiset ohjeet 1. Johdanto Governia Oy:n eettisissä ohjeissa kuvataan ne eettiset periaatteet, jotka ohjaavat yhtiön ja sen tytäryhtiöiden liiketoimintaa.

Lisätiedot

LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET

LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET LUONALAISEN EETTISET PERIAATTEET 1 Aluksi Me Luonassa haluamme rakentaa luottamusta ja puolueettomuutta kuvaamalla omat eettiset periaatteemme. Eettiset periaatteet on valmisteltu osana vastuullisuustyötämme,

Lisätiedot

Toimimme Aina Parhaaksesi. GROUP POLICIES. Eettiset ohjeet.

Toimimme Aina Parhaaksesi. GROUP POLICIES. Eettiset ohjeet. GROUP POLICIES Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Sisällysluettelo Johdanto 3 Polygonin eettiset ohjeet Eettinen liiketoiminta 4 Korruption ja kartellien vastaisuus Työntekijät

Lisätiedot

Delfort menettelytapasäännöt

Delfort menettelytapasäännöt Maaliskuu 2017 Delfort menettelytapasäännöt Hallituksen esipuhe delfortgroup AG ja sen tytäryhtiöiden liiketoiminnan perustana ovat seuraavat avainperiaatteet: laadukkuus kunnioitus vastuu luotettavuus

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Eettiset toimintaohjeet

Eettiset toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet 1 JOHDANTO 1.1 Näiden toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltamisala Finnair on suomalainen lentoyhtiö, jolla on symboliarvoa ja joka on kansainvälisen ilmailuyhteisön arvostettu jäsen.

Lisätiedot

EETTISET TOIMINTAOHJEET

EETTISET TOIMINTAOHJEET NORDIC MORNINGIN Tässä esitteessä on kiteytetty Nordic Morningin eettiset toimintaohjeet. Arvoihimme perustuvat ohjeet neuvovat, miten meidän tulee toimia suhteessa työtovereihimme, asiakkaisiimme, yhteistyökumppaneihimme

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Viria-konsernin eettiset ohjeet

Viria-konsernin eettiset ohjeet Viria-konsernin eettiset ohjeet Yleistä Viria-konsernin (myöhemmin Viria) eettiset toimintaohjeet kuvaavat Viriassa hyväksyttyjä toimintatapoja ja arvoja sekä konsernin sitoutumista lakien ja viranomaismääräysten

Lisätiedot

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. MILLOGIN pelisäännöt

SISÄLLYSLUETTELO. MILLOGIN pelisäännöt SISÄLLYSLUETTELO Millogin pelisäännöt... 3 Arvot toimintamme perustana... 4 Tasa-arvon toteutuminen... 5 Johtaminen ja esimiestyö...6-7 Asiakkaiden ja kolmansien osapuolien kunnioittaminen...8-9 Osaamisen

Lisätiedot

Eettinen toimintaohje

Eettinen toimintaohje Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo 1. Toimitusjohtajan terveiset 4 2. Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu

Lisätiedot

Pidetään selkä suorana

Pidetään selkä suorana Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.

Lisätiedot

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

Eettiset ohjeet. www.polygongroup.fi

Eettiset ohjeet. www.polygongroup.fi Eettiset ohjeet Toimimme Aina Parhaaksesi. www.polygongroup.fi Our Responsibility Johdanto Polygonin eettisiin ohjeisiin Polygonin eettiset ohjeet sisältävät Polygonin yhteiskuntavastuun pääperiaatteet

Lisätiedot

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 1 (6) 25.11.2015 Lappeenrannan kaupungin tietoturvapolitiikka 2016 Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 25.11.2015 Valmis Tietohallintotyöryhmän käsittelyyn. 1.0

Lisätiedot

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja

Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet Kaupunginvaltuuston perehdyttämiskoulutus 14.6.2017 Niina Pietikäinen henkilöstöjohtaja Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnissa ja Henkilöstön työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa Suositus Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa n suosituksen liite Suositus 1 (9) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 LUOTTAMUSVERKOSTO JA SEN TOIMINTA... 3 2.1 Luottamusverkosto...

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA

LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA LASSILA & TIKANOJAN TAPA TOIMIA Meille L&T:llä vastuulliset ja eettiset toimintatavat ovat toimintamme perusedellytys. Yhtiömme maine on rakentunut yli sadan vuoden aikana, ja meidän tulee vaalia sitä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2018 2019 Yhteistyötoimikunta 7.11.2017 / 7 Henkilöstöjaosto 14.11.2017 / 16 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2018-2019 Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän

Lisätiedot

Liiketoimintaan luetaan kaikki Ilmarisen toimintaan kuuluvat asiat.

Liiketoimintaan luetaan kaikki Ilmarisen toimintaan kuuluvat asiat. ILMARISEN LAHJONNANVASTAISET PERIAATTEET 1. TAUSTA JA TARKOITUS Ilmarisen lahjonnanvastaisten periaatteiden tarkoituksena on pyrkiä estämään ja auttaa havaitsemaan lahjonta. Ilmarinen ei hyväksy lahjontaa

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t Tampereen yliopisto Yliopistopalvelut / tietohallinto Rehtorin päätös 28.8.2014. Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Käyttövaltuudet ja käyttäjätunnus... 2 2.1 Käyttövaltuudet...

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä

Lisätiedot

Eettiset toimintaohjeet

Eettiset toimintaohjeet Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1 (4) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden

Lisätiedot

KEMIRAN LIIKETAPAPERIAATTEET

KEMIRAN LIIKETAPAPERIAATTEET KEMIRAN LIIKETAPAPERIAATTEET 1 Liiketapaperiaatteemme kuvaavat liiketoimintamme perusvaatimukset Kemira tarjoaa asiantuntemusta ja räätälöityjä kemikaaliyhdistelmiä runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille.

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

Rauten toimintaohje. Tapani Kiiski toimitusjohtaja

Rauten toimintaohje. Tapani Kiiski toimitusjohtaja Rauten toimintaohje Kohtaamme päivittäisessä työssämme haasteita, jolloin on tärkeää muistaa, että paikallisten ja kansainvälisten lakien ja säädösten noudattaminen sekä vastuullinen ja eettinen toiminta

Lisätiedot

Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct. 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin

Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct. 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct 28.1.2015 Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat s. 1. Kaiken toimintamme taustalla

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

Peabin liiketoimintaperiaatteet (code of conduct)

Peabin liiketoimintaperiaatteet (code of conduct) Peabin liiketoimintaperiaatteet (code of conduct) Olemme määrittäneet Peabin tavat toimia Code of Conduct liiketoimintaperiaatteissa. Me Peabilla haluamme luoda lisäarvoa asiakkaille, työntekijöille, toimittajille

Lisätiedot

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...

Lisätiedot

TOIMINTAPERIAATTEET. Toimintaperiaatteet 03/2019 Omistaja: CEO Valmet Automotive Toimintaperiaatteet Page 0

TOIMINTAPERIAATTEET. Toimintaperiaatteet 03/2019 Omistaja: CEO Valmet Automotive Toimintaperiaatteet Page 0 TOIMINTAPERIAATTEET Valmet Automotive Page 0 Valmet Automotiven toimintaperiaatteet Viesti toimitusjohtajalta Autoteollisuudessa muutokset, nopeus ja joustavuus ovat haasteita, joita kohtaamme päivittäin.

Lisätiedot

Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin

Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin Etiikasta yhteisiin näkemyksiin www.metso.com Metson arvot: asiakkaan menestyminen kannattava uusiutuminen yksilön sitoutuminen ammatillinen kehittyminen Etiikasta yhteisiin

Lisätiedot

Code of Conduct TOIMINTAOHJE

Code of Conduct TOIMINTAOHJE Code of Conduct TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMITUSJOHTAJAN VIESTI...4 2 TOIMINTAAMME OHJAAVAT PERIAATTEET...6 2 3 3 KUINKA KOHTELEMME TOISIAMME... 10 4 LIIKETOIMINTATAVAT...14 5 YHTIÖN OMAISUUDEN

Lisätiedot

Toimittajien eettiset periaatteet

Toimittajien eettiset periaatteet Toimittajien eettiset periaatteet www.quantservice.com Sivu 1/7 Sisältö Toimittajien eettiset periaatteet... 3 1.1 Ihmisoikeudet... 3 1.2 Oikeudenmukaiset työehdot ja lapsityövoima... 3 1.3 Työturvallisuus

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet

Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet Code of Conduct Eettiset toimintaperiaatteet TIKOMET A GTP Company 5 ohjaavaa Liiketoimintaamme ohjaavat periaatteet periaatetta Noudatamme toiminnassamme lakia Kunnioitamme ihmisoikeuksia Toimimme konsernin

Lisätiedot

Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct , päivitetty Johanna Kattelus Timo Kuismin

Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct , päivitetty Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat Code of Conduct 28.1.2015, päivitetty 12.12.2017 Johanna Kattelus Timo Kuismin Espoon eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat s. 1. Kaiken

Lisätiedot

1 ELISAN KORRUPTION JA LAHJONNAN VASTAINEN POLITIIKKA

1 ELISAN KORRUPTION JA LAHJONNAN VASTAINEN POLITIIKKA 1 ELISAN KORRUPTION JA LAHJONNAN VASTAINEN POLITIIKKA 1.1 TARKOITUS Elisan yleiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct) luovat perustan eettiselle liiketoiminnallemme. Tämän korruption ja lahjonnan vastaisen

Lisätiedot

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille FI FI FI Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille Näissä menettelysäännöissä vahvistetaan periaatteita, joita yksittäiset sovittelijat voivat halutessaan noudattaa omalla vastuullaan. Sovittelijat

Lisätiedot

ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE

ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE ACCOUNTORIN EETTINEN TOIMINTAOHJE MIKSI EETTINEN TOIMINTAOHJE ON TÄRKEÄ? Me haluamme olla luottamuksen arvoisia ja toimia vastuullisesti ja eettisesti asiakkaita, yhteistyökumppaneita, työntekijöitä, johtajia

Lisätiedot

Eettinen toimintaohje

Eettinen toimintaohje Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo Toimitusjohtajan terveiset 4 Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu

Lisätiedot

TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017

TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ KÄYTÄNTÖ OTETTU KÄYTTÖÖN MAALISKUUSSA 2015, PÄIVITETTY HELMIKUUSSA 2017 SISÄLTÖ TYÖSKENTELY KOLMANSIEN OSAPUOLTEN KANSSA -KÄYTÄNTÖ... 3 Johdanto... 3

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN

TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Julkaisuvuosi 2015 www.epliitto.fi 1. YLEISOHJEET... 3 2. ESIINNY OMANA ITSENÄSI... 3 3. HENKILÖKOHTAISEN MIELIPITEEN ILMAISEMINEN...

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka

Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 1 (5) Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Tietosuojatoimintaa ohjaavat tekijät...

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Liikennöitsijän web-rekisterin yleiset käyttöehdot

Liikennöitsijän web-rekisterin yleiset käyttöehdot Liikennöitsijän web-rekisterin yleiset käyttöehdot 1 Tietosuoja Liikennöitsijä tiedostaa, että rekisteritietojen täyttämiseksi hänen on syötettävä järjestelmään yhtiötä koskevien tietojen lisäksi ajoneuvokohtaisia

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Eettinen toimintaohje

Eettinen toimintaohje Eettinen toimintaohje Me Tokmannilla haluamme toimia vastuullisesti ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Sisällysluettelo 1. Toimitusjohtajan terveiset 4 2. Ihmisten reilu ja kunnioittava kohtelu

Lisätiedot

Vastuullisen hankinnan opas 2015 (http://www.kesko.fi/globalassets/pdf-tiedostot/kesko_vastuullisenhankinnan-opas-2015.

Vastuullisen hankinnan opas 2015 (http://www.kesko.fi/globalassets/pdf-tiedostot/kesko_vastuullisenhankinnan-opas-2015. VASTUULLISUUSPERIAATTEET 10.10.2016 Keskon vastuullisuustyötä ohjaavat Keskon yleiset yhteiskuntavastuun periaatteet, K Code of Conduct -toimintaohjeet ja Keskon ostotoiminnan periaatteet. Tältä sivulta

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka. Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta

Tietoturvapolitiikka. Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta Tietoturvapolitiikka Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. POLITIIKAN SOVELTAMINEN JA LAAJUUS 3 3. TIETOTURVAPOLITIIKKA, TAVOITTEET JA PERIAATTEET 4 4. TIETOJEN

Lisätiedot

Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää.

Vastuullisuus on välittämistä. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. Hyvä asiakaskokemus ja luottamuksen säilyttäminen on meille tärkeää. SRV:n Eettiset toimintaohjeet (Code of Conduct) 1. Meidän tapamme toimia Toimintamme pohjautuu arvoihimme. Toimimalla vastuullisesti ja eettisesti varmistamme, että SRV tunnetaan asiakkaiden, alihankkijoiden

Lisätiedot

Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille

Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Liike-elämän etiikan toimintaohjeet Smithsin toimittajille Smiths Group on globaali konserni, joka toimii vuorovaikutuksessa asiakkaiden, osakkeenomistajien ja toimittajien kanssa maailmanlaajuisesti.

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4

Sisällysluettelo. Toimitusjohtajan viesti Oriola-konsernin arvot... 4 Eettiset ohjeet 1 Table of contents Sisällysluettelo Toimitusjohtajan viesti... 3 Oriola-konsernin arvot... 4 Määräystenmukaisuus... 5 Me noudatamme lakia Me vältämme eturistiriitoja ja vastustamme lahjontaa

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Innoflame Oy:n verkkokauppatietosuojaseloste

Innoflame Oy:n verkkokauppatietosuojaseloste Innoflame Oy:n verkkokauppatietosuojaseloste Tietosuoja ja henkilötietojen käsittely Innoflame Tietosuoja Innoflame Oy:n toiminnassa Oy:ssä Niin asiakkaiden kuin henkilökunnan yksityisyys on hyvin tärkeää

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA

KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1 S i v u Kokkolan kaupungin tietoturvapolitiikka 1. JOHDANTO Tietojenkäsittely tukee Kokkolan kaupungin palvelujen tuottamista ja palveluiden tehokkuus riippuu

Lisätiedot

Stora Enson toimintaohjeet. storaenso.com/storaensocode

Stora Enson toimintaohjeet. storaenso.com/storaensocode Stora Enson toimintaohjeet storaenso.com/storaensocode Olemme uusiutuvien materiaalien yhtiö 2 Valitsemme uusiutuvan tulevaisuuden Tärkein raaka-aineemme puu kasvaa takaisin se on uusiutuvaa. Kierrätettävyys

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot

Code of Conduct. Toimintaohje

Code of Conduct. Toimintaohje Code of Conduct Toimintaohje 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMITUSJOHTAJAN VIESTI... 3 2 TOIMINTAAMME OHJAAVAT PERIAATTEET...6 3 KUINKA KOHTELEMME TOISIAMME... 10 4 LIIKETOIMINTATAVAT...14 5 YHTIÖN OMAISUUDEN

Lisätiedot